JOTAIN IHAN MUUTA XCI

Eli vieläkin raskaampaa toksista maskuliinisuutta

Jatketaan kekkoslovakialaisen pikku-Ykän seikkailuja sotilasilmailun ihmeellisessä maailmassa ja pitäydytään kylmän sodan kalustossa. Oikein raskaista pommareista ei pikku-Ykällä ollut pienoismallia (me käytettiin silloin kyllä termiä koottavat koneet) muista kuin jenkkien B-17 Lentävästä Linnoituksesta mutta The Kirjastohan antoi jälleen asiantuntija-apuaan. Jos aloitamme taas 1940-luvulta ja esittelemme kakkosrähinäänkin osallistuneen Boeing B-29 Superfortressin. Vaan hups, emmepä esittelekään. Sillä tämä aivan samannäköinen kone onkin neuvostoliittolainen Tupolev Tu-4:

Miehistö: 11

Huippunopeus: 558 km/h

Lakikorkeus: 11.200 m

Toimintasäde: 5.400 km

Aseistus: 10 x 23 mm tykkiä

Asekuorma: 6.000 kg tavallisia tai ydinpommeja

Valmistettu 847 kappaletta

Kyseinen konehan oli siis neuvostoliittolaisten tuumakoosta senttikokoon muuntama B-29 Superfortress joita neuvostoliittolaiset saivat muutaman internoitua siinä vaiheessa kun Yhdysvallat kävi sotaa Japania vastaan mutta neuvostoliitto oli vielä siinä rähinässä puolueeton. Itänaapurihan on aina ollut hyvä kopioimaan.

Kylmän sodan alkuvaiheissahan pommikoneiden pääasiallinen tehtävä oli kuljettaa ydinpommeja mahdollisen vihollisen alueelle. Aikanaan mannertenväliset ohjukset tekivät tämän tehtävän vanhentuneeksi. Näitä ensimmäisiä ydinpommibusseja oli yhdysvaltalainen Convair B-36 Peacemaker:

Peace thru superior firepower

Miehistö: 13

Huippunopeus: 700 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 6.413 km

Aseistus: 2 x 20 mm tykkiä

Asekuorma: 39.000 kg tavallisia tai ydinpommeja

Valmistettu 384 kappaletta

Tässä varsin huikean asekuorman omaavassa koneessa oli työntävät potkurit eikä se ollut lentäjien suosiossa raskaslentoisuutensa ja moottoreiden epäluotettavuuden vuoksi. Amerikkalaiset kehittivät myös hieman kevyemmän mutta sinänsä kakkosrähinään nähden raskaan North American B-45 Tornado-pommikoneen:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 920 km/h

Lakikorkeus: 14.100 m

Toimintasäde: 1.918 km

Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä

Asekuorma: 10.000 kg

Valmistettu 143 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat, Iso-Britannia

Suhteellisen lyhyestä toimintasäteestä voi päätellä että kone oli suunniteltu lähinnä tavanomaisiin pommituksiin ja se osallistui sotatoimiin Korean sodassa. Koneessa oli neljä moottoria jotka sijaitsivat kaksi samassa moottorikennossa. Kylmän sodan aikana kehitettiin vielä myös kevyempiä pommikoneita tosin niiden kuorma oli huomattavasti suurempi kuin kakkosrähinän kevyitten pommikoneitten. Maailmalla varsin laajalle levinnyt ja suomalaisillekin tuttu oli Iljušin Il-28:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 902 km/h

Lakikorkeus: 12.300 m

Toimintasäde: 2.180 km

Aseistus: 4 x 23 mm tykkiä

Asekuorma: 3.000 kg

Valmistettu yli 6.600 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto, Pohjois-Korea (käytössä siellä vieläkin), Afganistan. Algeria, Bulgaria, Kiina, Kuuba, Tshekkoslovakia. Itä-Saksa, Egypti, Suomi, Unkari, Indonesia, Irak, Marokko, Nigeria, Pohjois-Jemen, Pakistan. Puola, Romania, Somalia, Etelä-Jemen, Syyria, Vietnam

Kone osallistui sotatoimiin Suezin sodassa, Kuuden päivän sodassa ja Jom Kippur-sodassa sekä Biafran sodassa ja rajoitetusti Vietnamin sekä Afganistanin sodassa. Suomalaiset käyttivät ”Nikitaa” maalinhinaukseen ja meritiedusteluun. Lännen puolella varsin menestynyt kevyehkö pommikone oli English Electric Canberra:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 933 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 1.300 km

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä

Asekuorma: 3.628 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 1.342 kappaletta

Käyttäjät: Iso-Britannia, Argentiina, Australia, Chile, Ecuador, Etiopia, Ranska, Intia, Uusi Seelanti, Peru, Rhodesia, Etelä-Afrikka, Ruotsi, Yhdysvallat, Venezuela, Länsi-Saksa, Zimbabwe

Kone oli sotatoimissa ainakin Katangassa YK:n tunnuksien alla sekä Intian ja Pakistanin sodassa. Samoin brittiläiset Canberrat osallistuivat taisteluihin Suezin kriisissä vuonna 1956. Samoin sekä Etelä-Afrikan ja Rhodesian ilmavoimat käyttivät koneita sotatoimissa. Ranskalaisilla puolestaan oli käytössä Sud-Ouest SO.4050 Vautour II:

Miehistö: 1

Huippunopeus: 1.106 km/h

Lakikorkeus: 15.200 m

Toimintasäde: 5.400 km

Aseistus: 4 x 30 mm tykkiä

Asekuorma: 6.725 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 149 kappaletta

Käyttäjät: Ranska, Israel

Kone osallistui sotatoimiin Israelin ilmavoimissa. Amerikkalaiset taas kehittivät Douglas A-3 Skywarrior-koneen:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 980 km/h

Lakikorkeus: 12.000 m

Toimintasäde: 3.380 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 5.800 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 282 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen kone oli sotatoimissa Vietnamin sodassa. Samantyyppinen jenkkikone oli Skywarriorin jälkeen kehitetty Douglas B-66 Destroyer:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 1.015 km/h

Lakikorkeus: 12.000 m

Toimintasäde: 1.448 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 6.800 kg pommeja

Valmistettu 294 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Siirrytään taas raskaampaan metalliin, pysytään edelleenkin 1950-luvulla ja esitellään Boeing B-47 Stratojet:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 977 km/h

Lakikorkeus: 12.300 m

Toimintasäde: 3.240 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 11.349 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 2.032 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kone oli tarkoitettu Neuvostoliiton alueen ydinpommittamiseen mutta se toimi myös tiedustelutehtävissä. Lisäksi sen asevalikoimaan kuuluivat ensimmäiset risteilyohjukset sekä myös ilmasta-ilmaan tarkoitettu AIR-2 Genie-raketti jossa oli 1,5 kilotonnin ydinkärki. Sitten esitellään monen mielestä se kylmän sodan (ja sen jälkeisenkin ajan) The Pommikone eli Boeing B-52 Stratofortress:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.047 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 7.210 km

Aseistus: 1 x 20 mm kuusiputkinen tykki

Asekuorma: 31.599 kg ydin- tai tavallisia pommeja

Valmistettu 744 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen pommikone on ollut Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä 1950-luvulta lähtien ja suunnitelmien mukaan se on käytössä vuoteen 2045 saakka. Kone on ollut taistelukäytössä kaikissa mahdollisissa sodissa mitä Yhdysvallat on sotinut 1950-luvulta alkaen.

1950-luvun lopulla amerikkalaiset kehittivät myös huippunopean pommikoneen eli Convair B-58 Hustlerin:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 2.122 km/h

Lakikorkeus: 19.300 m

Toimintasäde: 3.220 km

Aseistus: 1 x 20 mm kuusiputkinen tykki

Asekuorma: 1 – 4 ydinpommia tai 8.820 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 116 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Koska Neuvostoliiton ilmatorjunta kehittyi nopeasti. muuttui kone vanhentuneeksi myös hyvin nopeasti ja se poistui käytöstä jo vuonna 1970.

Otetaan sitten esille brittiläinen V-pommareitten sarja. Kaikkien kolmen pommikonetyypin tehtävä oli kuljettaa ydinpommi vihollisen alueelle korkealla ilmatorjunnan ulottumattomissa. Ensimmäisenä esitellään Vickers Valiant:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 912 km/h

Lakikorkeus: 21.000 m

Toimintasäde: 7.200 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 9.450 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 107 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Varsinaisiin sotatoimiin konetyyppi osallistui vuoden 1956 Suezin sodassa. Seuraavana sitten varsin futuristisen näköinen Handley Page Victor:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.009 km/h

Lakikorkeus: 17.000 m

Toimintasäde: 9.662 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 15.750 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 86 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Kone ei osallistunut varsinaisiin sotatoimiin ja toimi myöhemmissä vaiheissa ilmatankkauskoneena. Kolmas V-sarjan konetyyppi oli ensimmäinen deltasiivellä varustettu raskas pommikone Avro Vulcan: 

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.039 km/h

Lakikorkeus: 17.000 m

Toimintasäde: 4.195 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 9.534 kg tavallisia pommeja tai neljä AGM-45 Shrike-ohjusta

Valmistettu 136 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Konetyyppi osallistui vuonna 1982 Falklandin sotaan ja tyypin pommituslennot Ascencion-saarilta Falklandille olivat yli 6.000 kilometriä siivu eli ilmatankkausta tarvittiin.

Koska allekirjoittanut on varsin amatööri näissä asioissa niin ihmettelen että miksi britit hajoittivat voimavaransa tekemällä samaan aikaan kolmen eri valmistajan toimesta kolme koko lailla samanlaista pommikonetyyppiä. Ne kun ovat kalliita suunnitella, valmistaa ja huoltaa. Kai briteillä siihen joku selitys on.

Itänaapurimme ensimmäinen strateginen suihkupommittaja oli puolestaan 1950-luvulla käyttöön otettu Tupolev Tu-16:

Miehistö: 6-7

Huippunopeus: 1.050 km/h

Lakikorkeus: 12.800 m

Toimintasäde: 7.200 km

Asekuorma: 6 x 23 mm tykkiä, 1 x ydinpommi tai 9.534 kg tavallisia pommeja tai 1-2 ilmasta maahan-ohjusta

Valmistettu 1.509 kappaletta, luvussa mukana myös kiinalaiset Xian H6-versiot

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Armenia, Azerbaidzhan, Valko-Venäjä, Kiina, Egypti, Gruusia, Indonesia, Irak, Ukraina

Vähemmälle huomiolle itänaapurin pommituskalustossa on jäänyt Mjasištšev M-4:

Miehistö: 8

Huippunopeus: 947 km/h

Lakikorkeus: 11.000 m

Toimintasäde: 5.600 km

Asekuorma: 9 x 23 mm tykkiä, 2 x ydinpommi tai 12.000 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 93 kappaletta

Käyttäjä: Neuvostoliitto/Venäjä

Kyseisestä konetyypistä piti tulla pitkän matkan strateginen ydinpommittaja mutta sen toimintasäde jäi liian lyhyeksi joten se toimi pääosin meritiedustelussa ja ilmatankkerina.

Seuraavaksi esitellään sitten älämölöä eli yksi maailman kovaäänisimmistä koneista eli neuvostoliittolainen Tupolev Tu-95:

Miehistö: 6-7

Huippunopeus: 925 km/h

Lakikorkeus: 13.716 m

Toimintasäde: 15.000 km

Asekuorma: 2 x 23 mm tykkiä, 15.000 kg pommeja tai ohjuksia

Valmistettu yli 500 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Ukraina

Tämä on ainoa käytössä oleva potkurikäyttöinen strategiseksi pommikoneeksi luokiteltava kone ja siinä neljä moottoria pyörittää kahdeksaa vastakkaisiin suuntiin pyörivää potkuria saaden aikaan pirunmoisen metelin. Sen pääasiallinen käyttö on pitkään ollut meritiedustelu ja nykyisin myös ns. lipun näyttäminen sillä Venäjä tykkää käyttää kyseistä konetyyppiä härnätäkseen Natoa lentäen melkein sen ilmatilassa.

Laitetaanpas väliin varsin hurja amerikkalainen pommikone josta sitten tehtiin vain kaksi prototyyppiä eli North American XB-70 Valkyrie:

Miehistö: 2

Huippunopeus: 3.309 km/h

Lakikorkeus: 24.400 m

Toimintasäde: 6.899 km

Asekuorma: 31.700 kg

Valmistettu kaksi prototyyppiä

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen kone olisi ollut sekä nopeutensa että lakikorkeutensa myötä täysin ylivoimainen neuvosto-osapuoleen nähden ja koneen kehittäminen oli yksi syy miksi Neuvostoliitto kehitti MiG-25-hävittäjän. Mutta kone oli jopa amerikkalaisille liian kallis ja koska molemminpuoleisen tuhon valmistelu oli jo muutenkin siirtynyt ohjuksiin projekti jäi kahteen koneeseen.

Jatketaan inhalla itäraudalla ja esitellään Tupolev Tu-22: 

Miehistö: 3

Huippunopeus: 1.510 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 4.900 km

Aseistus: 1 x 23 mm tykki, 12.000 kg asekuorma

Valmistettu 311 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Libya, Irak, Ukraina

Kone osallistui sotatoimiin ainakin Tansanian ja Ugandan välisessä sodassa Libyan ilmavoimien operoimana. Koneen jatkomalli oli sitten itse asiassa aivan uusi kone eli Tupolev Tu-22M:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 2.300 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 2.410 km

Aseistus: 1 x 23 mm tykki, 24.000 kg asekuorma pommeja tai ohjuksia

Valmistettu 497 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Ukraina

Tämä kääntyväsiipinen pommikone joka lännessä tunnettiin lähinnä Naton koodinimellä Backfire oli kylmän sodan aikana varsin pelätty neuvostoase. Mutta Neuvostoliitto kehitti kylmän sodan aikana vielä varsinaisen mörköpommikoneen eli Tupolev Tu-160:n

Miehistö: 4

Huippunopeus: 2.220 km/h

Lakikorkeus: 16.000 m

Toimintasäde: 12.300 km

Aseistus: 45.000 kg asekuorma pommeja tai ohjuksia

Valmistettu 36 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä

Kyseinen konehan on maailman painavin koskaan rakennettu sotilaslentokone. Amerikkalaisten vastine kyseiselle koneelle oli Rockwell B-1 Lancer. Tai oikeastaan Tu-160 oli neuvostoliittolaisten vastaus prototyyppiasteelle jääneelle Valkyrie-pommittajalle:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 1.335 km/h

Lakikorkeus: 18.000 m

Toimintasäde: 5.543 km

Aseistus: 23.000 kg asekuorma pommeja, ydinpommeja tai ohjuksia

Valmistettu 104 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat

Kone on ollut sotatoimissa ainakin Irakissa, Kosovossa ja Afganistanissa. Aivan kylmän sodan loppuvaiheissa eli vuonna 1989 teki sitten ensilentonsa amerikkalainen häivepommittaja Northrop Grumman B-2 Spirit:

Miehistö: 2

Huippunopeus: 1.010 km/h

Lakikorkeus: 15.200 m

Toimintasäde: 11.000 km

Aseistus: 23.000 kg asekuorma pommeja, ydinpommeja tai ohjuksia

Valmistettu 21 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat

Ja tässähän tätä toksisen maskuliinista rautaa olikin varsinainen rautaisannos. Seuraavalla kerralla jotain muuta. Hyvää ja erittäin rauhaisaa alkavaa viikonloppua kaikille.

AJAN HENKI OSA II

Se aikaisempi Ajan Henki-kirjoitus koski lastensuojelua. Tämä taas ei sinne päinkään mutta ajan hengessä liikutaan siinäkin. Taustaksi voi sanoa että jos joku tyyppi puhuu levottomia niin ei siinä sinänsä mitään. Saahan sitä poskeaan solista ja leukaansa laulattaa. Mutta jos Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat julkaisee kyseiset levottomat pläjäykset opiksi ja oivallukseksi muurahaiskansalaisille niin asiasta voi hieman huomauttaa.

Eli itse asiaan. Helsingin Sanomissa joku, joka nimestä päätellen on miesoletettu on murrillaan. Jaa miksikö? No lasten piirrettyjen takia. Antaapa häiskän itse kertoa:

Lastenohjelmien suurin vitsaus ovat taantumukselliset sukupuoliroolit.

Yhä edelleen pojat säntäävät seikkailuun ensimmäisinä ja kiintiötytöt kompastelevat kintereillä. Niin Ryhmä Haun kuin Oktonauttien sankarit ovat voittopuolisesti poikaoletettuja.

Myös kotielämän kuvaus on vanhoillista. Pipsa Possu näyttää ilahduttavasti kuusivuotiaan hengentuotteelta, mutta sikaperheen roolit ovat umpikonservatiiviset. Äiti hoitaa ruoan pöytään isän selaillessa sanomalehteä. Tytöt on eroteltu pojista mekoilla, mutta jotta dikotomia ei jää kenellekään epäselväksi, sukupuolet on lisäksi värikoodattu sinisellä ja pinkillä.

Tässähän on ajan henki hyvin tiivistettynä. Joku vähemmistön vähemmistön vähemmistö triggeröityy jostakin joka on täysin luonnollista ja haluaisi tilalle jotain luonnotonta. Ja valtamedia hakkaa bongobongoa kompiksi minkä ennättää. Monessako suomalaisessa perheessä ollaan todellakin sitä mieltä että lapsille tulisi tarjota interperspirationaalista transjotakin-animaatiota?

Aikuisille suunnattu fiktiivinen ohjelmatuotantohan onkin jo pitkälti sukupuolisensitiivistä ts. siellä 60-kiloiset naiset mäiskivät satakiloisia miehiä säännöllisesti turpaan mennen tullen ja katsojan pitäisi kuvitella että reaalimaailmassa tämä menee ihan samalla lailla. Tämä ei kyseiselle tyypille (ja HS:lle) riitä vaan lastenohjelmatkin tulisi pilata edistyksellisen oikeaoppiseksi. No, kaivattiinhan tässä hiljattain suomalaisiin koteihin feminististä joulupukkiakin. Ja sitäkin kaipasi nimenomaan Helsingin Sanomat, joskaan se ei kertonut että kuinka monessa suomalaisessa kodissa sitä ihan oikeasti kaivattiin. Ihanko viidessä ehkä?

Heppuoletettu taitaa tosin itsekin tajuta että hän pääsee valistamaan vain siksi että valistus on valtamedialle mieleen:

Nämä ohjelmat nauttivat maailmanlaajuista suosiota. Varmaankin juuri konservatiivisten asetelmiensa ansiosta.

Kyseinen tyyppi on muuten – oliko yllätys – Tampereen yliopiston tuotoksia. Joten hänen loppulitviikkinsä ei varsinaisesti hämmästytä:

Vallankumousta odotellessa.

Sitä vallankumoustahan siellä Tampereen yliopistolla on puuhailtu jo viisikymmentä vuotta. Ei sitä varsinaisesti olla saatu aikaiseksi mutta maan mädättäminen on kyllä huomattavan pitkällä. Sehän oli aikanaan se kommunistien välitavoite matkalla kohti kommunismia mutta nykyisin se mädättäminen itsessään näyttää olevan päätavoite.

Ja mädättämisen kärkikaartissa toimii tietenkin Helsingin Sanomat.

VÄESTÖNSIJOITTAJA

Radanvarsikaupunki, tuonnempana…

Toisin kuin muurahaiskansalainen köyhyydessään ja syrjäytyneisyydessään saattoi katkerana kuvitella, ei vihervasemmistolaisen Suomen EU-maakunnan nomenklaturaan kuuluvan virkahenkilön työ virantoimituksessaan ollut suinkaan etuoikeutetun ihmisryhmän ylipalkattua laiskottelua. Se oli kovaa, välttämätöntä ja arvostettua työtä. Sen tiesi myös Radanvarren Väestöbyroon virkahenkilö Jaakko Aisanen joka oli koulutukseltaan kaupunkimaantieteen maisteri ja joka toimi Väestöbyroon väestösiirtotoimiston yhtenä pääorganisaattoreista.

Aisanen tiesi että hänen työhönsä kuului suuri määrä suunnittelua, valvontaa, organisoimista ja toteuttamista. Tärkeää ja välttämätöntä sellaista. Oltiinhan Suomessa kuitenkin toteuttamassa nopealla aikataululla suoritettava välttämätön väestönsiirto jolle vertailukohtana oli ainoastaan Karjalan evakoitten uudelleen asuttaminen silloin kauan, kauan aikaa sitten. Silloin evakuoinnin syynä oli sota ja aluemenetykset. Mutta sotahan oli käynnissä nytkin. Sota ilmastonmuutosta vastaan ja Suomi sen edelläkävijänä ja EU-maakuntien pilottihankkeena oli toteuttamassa sen myötä väestönsiirtoa jossa suomalaiset siirrettäisin kymmeneen suurimpaan kaupunkiin asumaan ekologisesti ja ilmastoystävällisesti. Muu maa jätettäisiin luonnonpuistoksi ja hiilinieluksi.

Aisanen tiesi, että jo alkanut väestönsiirto ei varsinaisesti ollut tapahtunut vapaaehtoisesti. Ihmiset varsinkin haja-asutusalueilla olivat vielä kovin rajoittuneita ajatusmaailmassaan joten luovia kannustimia tarvittiin. Mutta koska Suomi osana Euroopan Unionia oli sekä humanismin että ihmisoikeuksien supervalta, niin luonnollisesti sekä valta- että virkakoneisto vierasti termiä väestönsiirto. Varsinkin termiä pakkoväestönsiirto. Siispä pakko oli muutettu vapaaehtoisuudeksi. Jossa tosin itsessään oli mukana käytännön pakko. Verotus- ja säätelypolitiikalla asuminen kaupunkien ulkopuolella oli muuttunut pikkuhiljaa täysin mahdottomaksi.

Lopullisena pisteenä i:n päälle oli sähköverkon toiminnan lakkauttaminen suurimmasta osasta Suomea, suurimpien kaupunkien ulkopuolisten teiden muuttaminen yksityisteiksi sekä peruspäivärahan ja muun sosiaaliavun myöntäminen vain niille, jotka asuivat määritellyillä keskusalueilla. Koska aina kasvava määrä ihmisiä oli riippuvaisia valtion tulonsiirroista – niistä niukoistakin – ei heillä ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Vain sitkeimmät jäivät mutta heiltäkin loppuisivat voimat jossain vaiheessa. Suuren kokonaisuuden kannalta heillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä.

Virallisestihan tämä pakollisen vapaaehtoinen väestönsiirto oli täysin vapaaehtoinen ja valtamedia uutisoi nimenomaan haja-asutusalueitten asukkaitten ilmastovastuullisuudesta kun he ymmärsivät toteuttaa globaalin velvollisuutensa siirtyen ekologisesti vastuullisempiin asumisen muotoihin ja siinä samassa luopuivat vapaaehtoisesti yksityisautoistaan jotka muuton myötä muuttuivat tarpeettomiksi ja valtiolle pakkoluovutettaviksi. Jaakko Aisasen vaimo Aila toimi opetushallituksen etätyöryhmässä jonka päätehtävä oli luoda tulevaisuuden koululaisille opinkappaleet siitä kuinka kaikki tapahtui vapaaehtoisesti ja sulassa ilmastovastuullisessa yhteisymmärryksessä. Valtion, no, sanotaanko muuttoon ankarasti kannustavia toimenpiteitä ei opetuksessa tultaisi koskaan mainitsemaan. Muuttoliikkeen kerrottaisiin tapahtuneen täysin vapaaehtoisesti ja globaalisuuden hengessä. Tuleville sukupolville tuli opettaa oikeaa ideologiaa ja suojella vahingollisilta ajatuksilta. Voisiko opetushallituksella suurempaa tehtävää yleensä ollakaan?

Jaakon osaston päätehtävä oli asuttaa nämä vapaaehtoisella pakolla siirretyt maalaiset ja pikkukaupunkilaiset Radanvarsikaupunkiin. Tyhjennettävä alue koostui Radanvarsimaakunnassa Tyrellistä, Reunansyrjästä, Heukensaaskista, Paljasvedestä ja keskustaajamaa lukuunottamatta koko Naakkamosta. Tehtävä oli jättimäinen ja sai Jaakon muistelemaan muuatta Veikko Vennamoa. Vaikka Jaakko olikin luonnollisesti viherjärjestelmäpuolueen kaaaderijäsen niin hän – toisin kuin puolue – joutui työssään sanan mitä jälkeen miettimään myös että miten. Se kysymys ei kuulunut järjestelmän sanavalikoimaan joten hänen täytyi olla varsin varovainen siitä miten kommentoi vallitsevaa tilannetta ja virkatehtävänsä vaatimuksia. Ainakin julkisesti. Mutta kysymys miten oli silti varsin visainen. Puhuttiin kuitenkin valtavasta määrästä ihmisiä.

Luvatut valtavat kuutioasuntokompleksit olisivat olleet tietenkin ratkaisu mutta ne olivat vasta suunnitelmatasolla. Jaakolle oli tehty selväksi että järjestelmän rahat eivät nyt siihen riitä. Tuli totta kai ottaa huomioon myös se että maassa sijaitsevien etnisten enklaavien sekä elin- että asumistaso oli ehdottomasti säilytettävä ennallaan. Suomalaisiin kohdistetut toimenpiteet eivät tietenkään niitä koskeneet. Globaali ilmastoajattelu ei millään muotoa poistanut rasisminvastaista taistelua eikä etnisesti edistyksellisiä uussuomalaisia voinut saattaa vastuuseen suomalaisten tekemistä kestämättömistä ympäristöratkaisuista.

Mutta kuinka toimia? Kunnalliset vuokra-asunnot luonnollisesti muutettiin kommuunikäyttöön. Kaksi perhettä yhteen asuntoon. Keittiö- ja saniteettitilat olivat yhteisiä. Uusia asuntoja ei rakennettu sillä niihin ei kerta kaikkiaan ollut varaa. Omakotitaloihin ei vielä saatu puututtua mutta lakiehdotus siihenkin oli vireillä. Epäilemättä sekin menisi läpi.

Jäi siis yhteiset majoitustilat lopetettuihin kouluihin, teollisuusrakennuksiin sekä vielä parakkimajoitus joihin sijoitettiin yksin asuvia ihmisiä neljä per parakki. Lopetettuihin kouluihin tehtiin pikapikaa väliseiniä joilla saatiin välttämättömiä majoitustiloja. Pariskunnille riitti kuuden neliömetrin tila. Perheille 10 – 12 neliötä perheen koosta riippuen. Nopealla toiminnalla jokaiseen majoitusyksikköön saatiin asennettua yksi sähkötöpseli  mutta virran käyttö oli rajoitettu. Paljoa virtaa ei sinänsä tarvittu sillä ruokailu tarjottiin yhteiskeittiöistä joissa oli tarjolla kaksi kertaa vuorokaudessa hyvää ja terveellistä kasvisruokaa.

Osa majoitetuista oli tietysti hankkinut pienen sähkölevyn joilla ne lämmittivät hankkimaansa liharuokaa, lähinnä säilykkeitä. Siihen ei puututtu sillä vapaaehtoiseen pakkosiirtymiseen osallistuville annettiin valtion taholta majoituksen ja ruuan lisäksi sata euroa käyttörahaa per kuukausi. Ostakoot sillä mitä hyväksi katsoivat. Kyseisen rahamäärän vaikutus globaaliin ilmastoon oli sinänsä mitätön, varsinkin kun lihan hinta oli noussut rakettimaisen korkealle.

Ongelmaa oli tuottanut pysyvän tilapäismajoituksen lämmittäminen. Koska käytössä oli vain ympäristöystävällistä energiaa – poislukien nomenklaturan alue ja etniset enklaavit – ei sähkönjakelu toiminut kuin päivisin kello kymmenen ja kahdeksantoista välillä. Siirretyt ihmiset olivat saaneet tuoda valtiolle pakkolunastetuista kodistaan vain noin kolme matkalaukullista tavaraa per henkilö ja suositus oli että se koostuisi pääosin vaatteista. Lämmitykseen liittyvät ongelmat ratkaistaisiin tilanteen mukaisella pukeutumisella ja olihan maalta muuttaneilla yleensä myös makuupusseja.

Sekä koulu-, teollisuushalli- että parakkiasukit olivat esittäneet pyynnön että majoitukseen laitettaisiin kamiinoita joihin he etsisivät ympäristössä olevaa jätepuuta sekä risuja ja metsien irtopuuta. Pyyntöön ei oltu suostuttu sillä puulämmitys oli hallituksen näkemyksen mukaan ekologisesti kestämätön lämmitysmuoto. Metsät piti jättää kaikissa muodoissaan koskemattomaksi hiilinieluiksi. Jos puulämmityksen pirulle antoi pikkusormen se vei koko käden. Näin ollen tilanteen mukainen pukeutuminen oli ainoa hyväksyttävä ratkaisu. Kyllähän ihmisillä oli lämpimiä vaatteita ja Radanvarsikaupungissakin virkakoneisto oli tarjonnut siirretyille huomattavan määrän huopia.

Lisäksi Radanvarsikaupunki oli järjestänyt yhteissuihkutiloja sekä pesukonepalveluja. Pesukonepalvelut olivat tilanteeseen nähden kohtuullisia sillä siirretyille mahdollistettiin kahden tunnin pesukoneaika viikkoa kohden. Tuli muistaa, että tämäkin palvelu oli ilmainen ja se, että varsinkin omakotitaloista siirrettyjen kaikki kiinteä ja pääosa irtainta omaisuutta oli pakkolunastettu valtiolle ei ollut millään muotoa kohtuuton. Tarjosihan valtio heille elatuksen ja majoituksen palveluineen ilman minkäänlaista vastavaatimusta.

Kaiken kaikkiaan Väestöbyroon henkilösiirtotoimiston yksi pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen saattoi todeta että väestönsijoittamisessa oli onnistuttu olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin. Hän katsoi kelloa. Jahah, ruokatunti. Hän siirtyi kaupungintalon ruokalaan jossa oli tarjolla hyvää, ravitsevaa, maittavaa ja ilmastoystävällistä kasvisruokaa. Kotona hän kyllä – asemastaan johtuen – saattoi aika ajoin syödä myös perunamuussia lihapullakastikkeella mutta täällä syötiin mitä tarjolla oli eikä purnattu. Ja kyllähän niitä tofunakkeja pisteli. Kun niihin oli vuosien varrella tottunut.

Hänen vieressään istui kaksi hänen tuttavaansa virkakoneistosta. Toinen oli logistiikkainsinööri Kalevi Koistinen jonka päätehtävä oli realisoida vapaaehtoisten pakkomuuttajien takavarikoitua autokantaa. Autothan oli heiltä takavarikoitu korvaukseksi uusista majoitustiloísta ja elatuksesta. Koistinen kertoi että melkoinen osa meni romuksi mutta parhaimmat jätettiin virkakoneiston välttämättömään käyttöön.

Lisäksi Koistinen kertoi että Radanvarsikaupungistakin oltiin viety satoja tarpeettomaksi muuttuneita autoja laivoilla Afrikkaan. Maastoautoja, pakettiautoja ja nelivetoja. Suomalaiset pakkosiirretyt eivät niitä enää tarvinneet sillä he asuivat joukkoliikenteen piirissä eikä heillä ollut tarvetta liikumiseen pahemmin muutenkaan mutta Afrikassa niille oli tarvetta. Afrikka oli kasvava manner jonka kasvava väestö tarvitsi teknologista osaamista. Afrikan väestöräjähdyksestä ja koko asian suuresta ristiriidasta ei työruokalan pöydässä puhuttu. Se oli tabu. Jos joku puhui niin joku toinen saattoi kertoa jollekin toiselle joka kertoi jollekin kolmannelle. Asiaa ei ollut olemassakaan ja autoja vietiin jatkossakin Afrikan kehittyville kulttuureille. Joilla oli suomalaisillekin paljon opetettavaa. Niin valtakoneisto opetti ja sitähän ei kyseenalaistettu.

Toinen hänen lounastaan nauttiva tuttavansa valtakoneistosta oli demjuristi Annika Pakotteinen joka toimi puolustusasianajajana. Hän kertoi saaneensa suuren voiton sillä eräs arabimies oli – suomalaisen naisen mukaan – raiskannut hänet mutta juttu oli rauennut sillä raiskaukselle ei ollut muita todistajia ja epäillyn kiinni ottaneet poliisit eivät voineet todistaa etteivätkö he olleet pidättäneet arabimiestä rasistisin perustein. Poliisit olivat nyt pidätettyinä virantoimituksestaan ja heitä kohtaan oltiin nostettu syyte. Pakotteinen tuumasi että rasistinen poliisimielivalta on tästä maasta kerta kaikkiaan saatava kitkettyä.

Kolmas lounastauolla oleva oli Pirjukka Teeskentäinen joka oli omassa työryhmässään toteuttamassa Radanvarsimaakunnan alueella valtionhallinnon yhteiskuntavastuullisen yritystoiminnan projektia. Sen mukaan yrittäjä – nimenomaan PK-yrittäjä – ei saanut ansaita yrityksestään enempää kuin mitä hänen työntekijöittensä keskimääräinen palkka oli. Projekti eteni tyydyttävästi joskin Pirjukka ihmetteli sitä kuinka moni yrittäjä oli lopettanut firmansa toiminnan tämän edistyksellisen projektin myötä ja siirtynyt elämään niukalla sosiaaliavustuksella. Jotain pimeää bisnestä ne varmaan pyörittivät ja Pirjukka ihmetteli että kuinka ihmisen toimintaa saattoi henkilökohtainen ahneus niinkin pahasti määritellä. Uudistushan pyrki vain täydelliseen taloudelliseen tasa-arvoisuuteen. Miksi se oli niin vaikeaa ymmärtää?

Pöydän ohi kulki kaupungintalon turvallisuuspäällikkö majuri Lunsson joka toimi Federaation Turvallisuuskomitean palkkalistoilla. Lunssonin tehtävä oli sinänsä varsin helppo. Väkivaltaa Radanvarsikaupungissa kyllä esiintyi mutta pääosin etnoalueella jossa käytiin jatkuvia jäsentenvälisiä kovapanosammuntoja. Sen sijaan suomalaiset – pakkosiirretytkin – olivat rauhallisia. Suorastaan alistuneita. Suomalaisen erotti katukuvasta helposti sillä lähes kaikki kulkivat pää painuksissa ja ympärilleen katsomatta. Heistä tuli mieleen se tilataideteos Hiljainen Kansa.

Ehkä niitä suomalaisia hävetti se, että juuri he itse olivat äänestäneet valtaan koneiston josta nyt eivät enää päässeet eroon ja jotka omaa voimattomuuttaan joutuivat alistumaan sen mielivaltaan.

Väestöbyroon väestösiirtotoimiston yksi pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen jatkoi tärkeää työtään kello kuuteentoista ja sen jälkeen siirtyi kaupungintalon parkkipaikalla odottavaan Opel Dystop-sähköautoonsa johon hän oli oikeutettu virkansa puolesta. Soiva peli, kulki täydellä latauksella sata kilometriä jos ei ollut pakkasta. Hän ajaisi nomenklaturan alueella sijaitsevaan omakotitaloonsa. Nomenklaturan jäsenille oltiin suotu tiettyjä välttämättömiä etuoikeuksia mutta niitähän tarvittiin ja ne olivat ansaittuja sillä he olivat yhteiskunnan toiminnan kannalta ehdottoman välttämättömiä henkilöitä.

Ennen kuin Jaakko siirtyi autoonsa hän katsoi vielä Radanvarsikaupungin kaupungintalon massiivista rakennetta. Siinä oli jotain kaunista. Se symboloi valtaa. Vihreää valtaa. Ja sitähän Jaakkokin toteutti. Hyvänä viranomaisena. Miettimättä ja kyseenalaistamatta. Eikä hän saattanut ymmärtää sitä napinaa mitä tästä täysin välttämättömästä ja perustellusta ilmastotaistelusta oli kuulunut. Tosin vain netissä, ei muualla. Muualla eli se Hiljainen Kansa. Mutta netissä toimia oli verrattu joihinkin Stalinin teettämiin väestön pakkosiirtoihin.

Se oli naurettavaa puhetta. Ei tässä ollut kyse pakosta. Eikä myöskään mistään yksinvaltiaan totalitarismista. Kaikki toimenpiteet oli tehty parlamentaarisessa järjestyksessä ja täysin demokraattisesti. Asioista oli sekä poliittinen että virkakoneiston päätös joten Jaakko tunsi toimivansa demokratian puolustajana eikä totalitarismin käsikassarana. Ja siksi toiseksi, se Hiljainen Kansahan oli tosiaan itse aikanaan äänestänyt valtaan sen koneiston joka piti nyt valtaa pysyvästi. Jos se kansa napisi hallintoaan vastaan niin sehän napisi oikeastaan itseään vastaan.

Kyllä niin epävakaa porukka tarvitsi ammattitaitoisen virkakoneiston paimentamaan ja suojelemaan itseään sekä itseltään että turhalta ajattelulta. Ja sen virkakoneiston ylpeä edustaja oli väestönsijoittaja Jaakko Aisanen.

ITSEPETOKSEN VIHREÄ TAIDE

”Itsepetos on tilanne, jossa ihminen ei-tietoisesti tulkitsee todellisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen unelmaansa. Vääristellyn käsityksen avulla voi välttää tuskan, jonka oikea tieto aiheuttaisi”

Siteerauksesta itse postaukseen. Lähes unelmahommassaan oleva sisäministerimme Maria Ohisalo innostui twiittailemaan hurjan lailla kun hänen lemmikkiensä ei-niin-toivotut harrastukset levisivät (hetkeksi) valtamediaankin. Käydään muutama kohta läpi:

- Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho väittää, että Suomi on “Ruotsin tiellä” nuorten väkivaltarikollisuuden kasvussa. Väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Ministerin pestiin valitun ihmisen pitäisi ymmärtää että pelkkä asian kiistäminen ei muuta omaa väittämää yhtään todemmaksi. Saa vain lähinnä aikaiseksi Muhammad Sa’id al-Sahhaf-efektin:

Nyt nähdyt – tai nyt puhutut, niitä on nähty jo kauan aikaa – ilmiöt sekä kantaväestöön kohdistuva väkivalta ja alaikäisten raiskaukset yleensäkin ovat haittamaahanmuuton tuontitavaraa, väitti Ohisalo mitä hyvänsä ja hänen on turha vedota sisäministerin arvovaltaansa. Ei sellaiseen voi vedota, mitä ei ole. Tuontitavara taas puolestaan on saanut olla kantaväestöltä rauhassa. Aivan niin kuin Ruotsissakin. Ja jos Suomessa on tehty kaikki samalla lailla kuin Ruotsissa niin miten me olemme ”eri tiellä”?

- Suomalainen yhteiskunta on viime vuosikymmenten aikana muuttunut entistä turvallisemmaksi. Suuri kiitos siitä kuuluu muun muassa laadukkaalle koulutukselle, nuorisotyölle, viranomaisten väliselle moniammatilliselle yhteistyölle ja nuorten harrastusmahdollisuuksille.

Satun toimimaan itse tässä viranomaisten välisessä ”moniammatillisessa yhteistyössä” (karmea sanahirviö muuten) aivan siellä käytännön tasolla ja voin todeta että jos viimeisen kymmenen vuoden kehitys on turvallisuutta niin mitä hemmettiä on sitten turvattomuus? Berliini toukokuussa 1945 ehkä? Mahtaakohan Ohisalo muuten tajuta että sadat tuhannet suomalaiset työttömät ovat hänen mainostamiensa viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet normaalitilaksi. Milloin tahansa aikaisemmin kyseessä olisi ollut hätätila. Ehkäpä Ohisaloa ei edes kiinnosta sillä suomalaiset eivät kuulu utopian teoriaan.

- Nuorten tekemät henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset ovat koko maassa laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Laskusuunnasta huolimatta koronavuosi näkyy poliisin mukaan vakavien rikosten määrän nousuna, mikä on huolestuttavaa ja tuomittavaa.

Minkähän Ohisalo keksii tekosyyksi sitten kun koronasta on päästy eroon? Katsotaas vähän niitä rikoksien ”laskevaa määrää”. Onkohan Ohisalo vahingossa kääntänyt piirtoheitinkalvon ylösalaisin?

- Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Suomessa on onnistuttu pitkälti välttämään kaupunginosien välistä vahvaa eriytymistä ja ongelmien kasautumista tietyille alueille.

Määrittelepäs Ohisalo että mitä tarkoittaa ”pitkälti välttäminen” ja muistapa että minkä poliittisen suunnan edustajia nämä ns. asiantuntijat ovatkaan. Asiantuntijat, jotka unohtavat säännöllisesti että nämä etnisesti edistykselliset nimenomaan itse haluavat ghettoutua.

- Meillä yhteiskunnan turvaverkko koulutuksesta sosiaaliturvaan estää ihmisiä putoamasta pohjalle, ja kohtuuhintaista asumista tarjotaan myös lähellä kaupunkikeskustoja. Maailmalta on esimerkkejä siitä, kuinka eriytyminen ja eriarvoistumisen kasvu ruokkivat rikollisuutta.

Yhteiskunnan turvaverkko ei muuten estä kantasuomalaisia putoamasta pohjalle. Tuli mainittua jo aikaisemmin se suomalaisten työttömien määrä. Ja unohtipa Ohisalo sanoa että ketkä menevätkään kantasuomalaisista asuntojonoissa ohitse? Ja ketkä puolestaan maksavat ohitse pyyhältäneiden asunnot vaikkei heitä huvittaisikaan? Vihervasemmiston ajatus siitä että levitetään tämä etninen edistyksellisyys myös kalliimmille asuntoalueille on kieltämättä uusi ja saa aikaiseksi white flightin aina uudemmillakin alueilla. Ehkä se on sitten se suomalainen omaperäinen ratkaisu. Kun sitä harjoitetaan tarpeeksi ahkerasti niin ehkä mekin saamme ikioman Detroitin.

- Perussuomalaisten ainoa ratkaisu vaikuttaa olevan Suomen irrottaminen kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista, jakojen tekeminen ihmisten taustojen perusteella.

Kertauksena kysymys, johon Ohisalo ei koskaan vastaa: Mitkä olivatkaan ne sopimukset jotka velvoittavat Suomen ottamaan ikuisen elatusautomaatin piiriin ihmisiä jotka eivät tarvitse suojelua?

- Tällaisesta näemme esimerkkejä maailmalta ja pahimmissa tapauksissa näissä yhteiskunnissa vastakkainasettelu maiden sisällä on kärjistynyt väkivaltaisuuksiksi ja turvallisuus horjunut.

Jep. Niin kuin vaikka Libanon jossa islamilaisten määrän raju kasvu sai aikaiseksi sisällissodan. Eikä Länsi- ja Pohjois-Euroopan lisääntynyttä turvattomuutta ja väkivaltaa ole saanut aikaiseksi kantaväestön asenne eikä perussuomalaisten politiikka, vaan tuontitavarana tuotu väkivalta jonka olemassaolo kiistetään.

- Tarvitsemme politiikkaa, jolla autetaan tukea tarvitsevia nuoria. Politiikkaa, joka kitkee rasismia eikä sysää ihmisiä syrjään. Jossa koulutus, työmahdollisuudet ja kohtuuhintaiset asunnot ovat kaikkien saavutettavissa.

Tämähän on melkein toteutunut. Nimittäin etnisesti edistyksellisten kohdalla joille valtio tarjoaa heidän halutessaan tuon kaiken. Asunnottomuus ei ole kyseisen väestönosan ongelma ja termi ”kohtuuhintainen asunto” silloin kun sen hinnan maksaa suomalainen veronmaksaja on lähinnä vittuilua.

Siinähän ei ole mitään uutta ja ihmeellistä että Ohisalo pistää sakeaa settiä. Sillä ohisalo is as ohisalo does. Mutta mietin keskenäni että mikä saa ihmisen valehtelemaan itselleen niin antaumuksella? Niin antaumuksella että itsepetokseen pitäisi uskoa kokonaisen kansakunnan? Jos ei muuten niin sitten väkisin.

Uskooko Ohisalo tosiaankin utopiaansa? Utopiaan, jossa kaikki ovat pohjimmiltaan pohjoismaisia lällydemareita vaikka olisivat asuneet koko ikänsä kehitysmaalaisessa islamilaisessa yhteiskunnassa? Utopiaan, jossa kusettamiseen ja valehtelemiseen pystyvät vain valkoiset heteromiehet ja jokainen seitsemän Euroopan maan läpi tänne vaeltanut tyyppi on tosiaan ollut välittömässä hengenvaarassa vielä Suomenkin rajalla? Ja ennenkaikkea utopiaan jonka mukaan haittamaahanmuuttajien rikollisuudesta ei saa puhua, koska teorian mukaan sitä ei ole olemassa?

Vai tajuaako hän kuitenkin järkyttävän virheensä mutta hänen egonsa on niin herkkä ettei se salli kasvojen menettämisen pelossa tunnustaa sitä? Joten hän vaatii että hänen valheensa mukaan koko kansakunnan on elettävä?

Vai onko vastaus sittenkin siinä alun siteerauksessa:

”Itsepetos on tilanne, jossa ihminen ei-tietoisesti tulkitsee todellisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen unelmaansa. Vääristellyn käsityksen avulla voi välttää tuskan, jonka oikea tieto aiheuttaisi”

Joka tapauksessa on selvää että Ohisalo ja ohisalot tietävät mitä ovat tekemässä. Onhan meinaan niin että viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana yksikään hallitus ei ole tiukentanut edellisen hallituksen haittamaahanmuuttoon tekemiä höllennyksiä. Eikä kiristä seuraavakaan. Eikä sitä seuraavakaan. Jos ei muuten niin valtamedian joukkorääkymisen pelossa. Ei ennen kuin meillä on täysin kansallismielinen hallitus. Siksi ohisalot pitävät kiirettä saadakseen aikaan mahdollisimman paljon tuhoa vuoteen 2023 mennessä. Sillä he tietävät, että se tuho on tullut jäädäkseen hyvin, hyvin pitkäksi aikaa.

Ja se on helvetin pelottava ajatus.

JOTAIN IHAN MUUTA XC

Voiman valoisalla puolella eli suvaitsevais-tiedostavaistossa varmaankin tuumitaan tästä blogista että natsiblogihan se on vaikka se käppäukko äijänräähkä muuta väittäisikin. Valehtellee, perkele. Laitetaan siis hieman lisää vettä natsimyllyyn eli kirjoitetaan jotain ihan muuta aivan puhtaasti etnonationalistisesta näkökulmasta ja korostetaan rotujen merkitystä viimeiseen saakka.

Kirjoitus koskee nimittäin ihmisen parhaita ystäviä eli koiria. Ja vielä tarkalleen ottaen suomalaisia koirarotuja. Tässä nykyisessä masentavassa tilanteessa on varsin mukavaa kuunnella ulkona koirien kuonobookia jossa keskustelu käy välillä varsin kiivaana. Mutta joka ainoa haukahdus siinä keskustelussa on silkkaa asiaa. Varsinaisesti suomalaisia koirarotuja ei itse asiassa ole kovin paljoa mutta nostetaan ne tapetille. Sillä vaikka ne haukkuvat meidät säännöllisesti niin ne tekevät sen aina tosi reilusti.

Ensimmäiseksi esitellään tietysti suomenpystykorva:

Tämä mainio vessukka joka haukkuu lehdetkin puusta on rotuna useita satoja vuosia vanha. Sitä voi käyttää kaikenlaiseen metsästykseen mutta sen varsinainen leipälaji on metsäkanalintujen metsästys. Se ilmaisee haukullaan linnun sijainnin metsästäjälle ja samalla kiinnittää sen mielenkiinnon itseensä niin että isäntä voi mennä ja kopsauttaa linnun alas. Ja voi sitä syyttävää ilmettä kun isäntä menee ja ampuu kiväärillään pummin. Toimi tässä sitten amatöörien kanssa…

Suomenpystykorvien määrä on ajan myötä vähentynyt. Eniten niitä rekisteröitiin 1960-luvun hyvinä metsälintuvuosina. Vuonna 1968 niitä rekisteröitiin 2.866 yksilöä. Vuonna 2019 enää 660. Voinemme silti luottaa siihen ettei kansalliskoiramme haukku katoa selkosiltamme tulevaisuudessakaan. Se olisi hirvittävä menetys.

Esitellään sitten hirvimetsästyksen jäyhä duunari eli karjalankarhukoira:

Karjalankarhukoiraa käytetään nimenomaan hirven- ja karhunmetsästyksessä. Se on vähän jäyhäluontoisempi kuin suomenpystykorva joten kun karjalankarhukoira avaa kuononsa kuonobookissa niin voi olla varma että sillä on painavaa ja perusteltua sanottavaa. Se ei tyhjästä lätise. Viime vuosikymmenen aikana karjalankarhukoiria on rekisteröity 550 – 850 yksilöä vuodessa. Vuonna 2019 rotua rekisteröitiin 758 yksilöä. Jostain luin joskus ehkä 15 vuotta sitten että rotu on suosittu myös Yhdysvalloissa ja siellä oli myyty ostajille koiria joita väitettiin karjalankarhukoiriksi vaikka ne eivät olleetkaan puhdasrotuisia. Väitteen todenperäisyyttä en pysty takaamaan.

Siirrytään jänismetsälle ja esitellään suomenajokoira:

Rotu on kehitetty Suomessa joskus 1800-luvun loppupuolella ja sen pääasiallinen leipätyö on jäniksen ja myös ketun metsästys. Eniten rekisteröintejä on ollut 1980 – 1990-luvuilla jolloin niitä on rekisteröity vuosittain n. 3.500 – 4.000 yksilöä. Vuonna 2019 rekisteröitiin 1.046 yksilöä. Yleensäkin metsästyskoirien määrä vähenee, johtuen paljolti kaupungistumisesta. Metsästyskoirat kun eivät oikein sovellu kerrostaloasuntoon. Lisäksi jänis- ja metsäkanalintumetsästys on vähentynyt kun metsästyksen pääsuunta on siirtynyt hirvenmetsästykseen.

Jatketaan häpeämättömän etnonationalistista rotukirjoitusta ja esitellään lapinporokoira:

Niin kuin nimi kertoo, on kyseisiä koiria käytetty porotaloudessa. Itse asiassa jo satoja vuosia vaikka viralliseksi roduksi se on hyväksytty vasta vuonna 1966. Uhkana koiralle on ollut aikanaan Lapin sota joka tuhosi suuren osan kannasta sekä myöhemmin moottorikelkkojen yleistyminen poronhoidossa. Vuonna 2019 rekisteröitiin 278 yksilöä. Toinen lappalainen porokoirarotu on suomenlapinkoira:

Suomessa varsin suosittu koirarotu (vuonna 2019 rekisteröity 1.224 yksilöä) on siirtynyt nykyisin porohommista pääasiallisesti seurakoiraksi mutta sillä on vieläkin paimennus- ja suojeluvietti ja sitä pidetään hyvänä perhekoirana. Suomenlapinkoiran epävirallisena alalajina pidetään paimensukuista lapinkoiraa:

Paremmin kennelasioista tietävät voivat kertoa onko kyseessä ”kieli vai murre”. Sitten voidaan tietysti kysyä että onko pohjanpystykorva suomalainen vai ruotsalainen rotu.

Itse heitän puhtaasti Stetson – Harrison-menetelmällä väitteen että siellä Ruotsissakin pohjanpystykorvaa on ollut nimenomaan Ruotsin suomalaisalueilla. Jos olen väärässä niin tunnustan sen. Tätä metsästyksen suhteen varsin kaikkiruokaista koiraa rekisteröitiin Suomessa vuonna 2019 kaikkiaan 411 yksilöä.

Esitellään vielä kokonaan/lähes kokonaan sukupuuttoon kuollut suomalainen koirarotu eli seiskarinkoira:

Koirasta on myös käytetty ainakin nimeä Suursaaren hyljekoira. Niin kuin nimi kertoo, sitä käytettiin hylkeenpyynnissä. Kun suomalaiset joutuivat tyhjentämään Suomenlahden saaret koirat joko ammuttiin tai hylättiin ja ne kuolivat lähes sukupuuttoon. Rotua on pyritty elvyttämään jäljelle jääneistä harvoista yksilöistä. Sinänsä voi muuten todeta koira-asian ulkopuolelta että on pirunmoinen sääli että Suomenlahden saaret ryöstettiin aikanaan itänaapurille. Sen käytössä ne ovat täysin tarpeetonta joutomaata mutta suomalaisten käsissä ne olisivat loistava matkailukohde.

Suomessahan on tietysti myös paljon mainioita sekarotuisia piskejä joista monet ovat itse asiassa parempia metsästyskoiria kuin puhdasrotuiset. Oma ns. elämäni koira oli juuri tällainen eli sekarotuinen Vuppe josta kirjoitin aikanaan postauksen ”Reilusti haukutut vuodet”. Yleensäkin koira on uskollinen ystävä. Jos kohtelet sitä hyvin se ei hylkää sinua koskaan eikä milloinkaan puukota sinua selkään mikä ihmisillä puolestaan on valitettavan yleinen taipumus.

Koira kaverina metsällä on vielä oma lukunsa. Kun miehet painaa metsässä kymmenen kilometriä niin koira heittää siinä samassa ajassa kevyesti kolmekymmentä ja tulilla se on sitten oma lukunsa. Siteerataan mennyttä kirjoitustani:

Nuotion palaessa Ykä ja Isä-Perskeles hörppivät tsajua termospullosta ja siinä odotellessa Vupelle annettiin omaa palasta. Mutta kruununa oli tietysti nuotiolla paistettavat grillimakkarat, joista jokaisesta Vupelle kuului viimeiset kolme senttiä. Toisin kuin jotkut teerenroippeet, nämä otettiin nätisti kädestä. Ja välillä sitten tietysti asiaankuuluvia rapsutteluja.

Vupen ilme ja olemus nuotiolla oli jotain, jota on vaikeaa sanoilla selittää niille, jotka eivät ole koiran kanssa nuotiotulilla olleet. Sen saattaisi kiteyttää siihen tunteeseen, että minä kuulun porukkaan, minä olen yksi meistä, me ollaan metsällä, minä olen teidän koira, te olette minun ihmisiä, me ollaan yhdessä porukka, samanlainen kuin muutkin samanlaiset porukat, mutta me ollaan silti parempia, sillä me ollaan Meidän porukka. Vupen porukka. Me tullaan aina olemaan samaa porukkaa. Aina samaa porukkaa.

Eiköhän äijät lähdetä taas kulkemaan?

Kunniaa kaikille koirille. Rotuun ja kansallisuuteen katsomatta.

Sieg Hau!