keskiviikko 6. toukokuuta 2009

LYHYESTI ERÄÄSTÄ PÄÄTÖKSESTÄ

Hotelli Yrjöperskeleen respaankin tuli tieto eräästä päätöksestä, eli tarkemmin sanoen siitä, että poliisi on lopettanut esitutkinnan asiassa, joka koski Jussi Halla-ahon nimittelyä Yleisradion uutislähetyksessä rotutohtoriksi.

Uutinenhan ei ole sinänsä mikään uutinen, koska tämänhän saattoi arvata etukäteen. Jussi Halla-ahoa yritetään torpata turvalleen ns. viralliselta taholta kaikin voimin. Moni ihminen ajattelee tämän johtuvan siitä, että Halla-aho sanoo ääneen Vääriä Mielipiteitä. Itse uskoisin tämän johtuvan siitä, että Halla-aho yleensäkin sanoo (ja nimenomaan kirjoittaa) ääneen Mielipiteitä.

Ns. virallisella poliittisella tahollahan on jo pitkään uskottu, että tavalliset suomalaiset kansalaiset ovat aikaa sitten ulkoistaneet asioittensa hoidon Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:lle ja ulkoistaminen on toimenpiteenä pysyvä. Oy:ssä on useita eri alaosastoja mm. Vihreät, Vasemmistoliitto, Sosialidemokraatit, Keskusta, Kristilliset, Ruåttalaiset ja Kokoomus. Kaikki ovat kuitenkin saman firman alaosastoja, ja firma kouluttaa itselleen oppisopimuspohjalta uusia työntekijöitä sitä mukaa, kun vanhemmat työntekijät eläköityvät tai siirtyvät palkkiovirkoihin. Tämä on se ainoa oikea tapa tulla Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n palvelukseen.

Jussi Halla-aho rikkoo tämän kaavan. Hän ei ollut alunperinkään kiinnostunut politiikon urasta, mutta hän toi mielipiteitään julki. Kirjallisesti. Internetin kautta. Ihmiset lukivat niitä ja alkoivat kiinnostua niistä.

Blogikirjoittaminenhan ei ole poliitikkojen keskuudessa sinänsä kovin suosittua, koska kun olet kertaalleen tekstin nettiin lyönyt, se on siellä ja pysyy. Mieluisampi tapa Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n työntekijälle kertoa mielipiteitään on esmes Yleisradion uutislähetys, jossa toimittaja kysyy ammattipoliitikolta paljonko kello on, johon ammattipoliitikko vastaa puhumalla viisi minuuttia siitä, minkä vuoksi kelloja tarvitaan, toiset viisi minuuttia siitä kuinka kelloja valmistetaan ja lopuksi kysyy toimittajalta itseltään, paljonko kello on. Jos viikkoa myöhemmin joku toinen toimittaja kirjoittaa asiasta jutun, voi ammattipoliitikko sanoa täysin todistetusti, että hän ei ole sanonut väärää kellonaikaa.

Jussi Halla-aho on toiminut toisin, eli täysin väärällä tavalla. Hän on kirjoittanut ihan selkeitä mielipiteitä nettiin. Ihmiset, piru vie, lukevat niitä. Ja ovat samaa mieltä. Hän on ottanut selvän riskin siitä, että mielipidettä ei voi viikkoa myöhemmin perustella toiseksi. Ja hän on myös kantanut vastuunsa mielipiteistään. Harvan tyypin niskaan on viime aikoina kaadettu niin monta ämpärillistä paskaa virallisen tahon puolesta kuin hänen.

Pistäähän se ammattipoliitikonkin miettimään. Eihän noin voi toimia. Tommosen yleistyminenhän tarkoittaa, että minunkin pitäisi olla jostain ihan oikeasti jotain mieltä. Eikö se nyt Herra nähköön riitä, että olen töissä Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:ssä? Pitäiskös minun muka vielä vastata sanomisistani jollekin rasvapersnahkaiselle duunarille? Mihin tää maailma oikein on menossa?

Sinänsä, vuonna 1995 Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy muuttui Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:ksi. Silloinhan firma myytiin Euroopan Unionin Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:lle. Ideahan on vähän sama, jos suomalainen paperifirma muuttuu Oyj:ksi ja listautuu pörssiin, ja sen osakkeita ostaa vaikkapa floridalainen eläkevakuutusfirma. Ihan sama se floridalaisille on, mistä se voitto tulee, kunhan se tulee.

Ihan helvetisti voimia Jussi Halla-aholle ja hänen perheelleen. Ja meille kaikille. Pidetään meteliä yllä. Syksyllä on Jussin oikeudenkäynti. Mitä enemmän meteliä, sen vaikeampaa on antaa poliittista tuomiota.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Näinhän se on - hyvin muotoiltu.

Kuten olet varmaan huomannut olen itse vilpitön suoran kansanvallan (sveitsiläisen demokratian) asiamies.

Halla-aho on avannut ensimmäiset ovet, joissa Oy Puolue Ab saataisiin ajettua tarpeettomana alas ja siirtyä suoraan kansanvaltaan - ilman politiikkoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kullervolle. Tämä sveitsiläistyyppinen linja ei olisi itsellenikään millään muotoa vastenmielinen.

Morsum kirjoitti...

Minusta ihan oikea päätös, jos siis kyse oli kunnianloukkauksesta kuten muistelen. Nopeasti Scriptaa selailemalla löysin vain tutkintapyynnön, mutta kaiketi tällä haluttiin päästä juuri kunnianloukkaukseen.

Kunnianloukkauksen ollessa kyseessä täytyy aiheutetun haitan olla konkreettisesti näytettävissä. Halla-ahon niskaan satoi varsinkin kunnallisvaalitulosten julkistamisen jälkeen niin paljon aiheetonta paskaa niskaan, ettei tuota yhtä kommenttia edes kontekstissaan voida pitää perusteltuna ja konkreettisena haittana. Minulle se lähinnä hukkui taustakohinaan tämän aiheen tiimoilta. Jos se yhteiskuntatieteitä harrastavalle meni taustakohinana, menee se myös rahvaanmiehille.

Itse uskon ettei Halla-aho tule itsekkään saamaan tuomiota kirjoituksistaan, sillä ei niissä todellakaan kiihoiteta mitään ketään vastaan. Lisäksi niistä syytöksistä suorastaan paistaa läpi eräänlainen hätäkakka maahanmuuttajavastaisuuden yllättävästä noususta. Itse luotan vankasti oikeuslaitokseemme sen verran, että se näkee tämän itsestäänselvän asian. Olen kyllä niin luottavainen henkilö, ettei luottamukseni horju vaikka Hallis tuomios saisikin, joskin toki pitäisin sitä epäoikeudenmukaisena.