maanantai 8. maaliskuuta 2010

VIRALLISTA PUTKINÄKÖÄ

Niin minun kuin monen muunkin maailmaa, tai ainakin kotimaata seuraavan ihmisen tietoon on tullut uutinen, jonka mukaan maahanmuuttajien suosiminen työvoimaa palkattaessa ei kiinnosta suomalaisia yrityksiä.

Uutisen järkytysindeksi on nolla, eikä se millään lailla ihmetytä tavallisia kansalaisia. Tavallinen kansalainen ymmärtää, että yritysten tehtävä on tuottaa voittoa, eikä toimia globaalina puunhalaajana tai sosiaalitoimiston sivukonttorina. Maksaminaan veroina yritykset kantavat kyllä riittävän osan niistä sosiaalitalkoista, jotka joku muu on keksinyt.

Tavallinen kansalainen ymmärtää myös, että jatkuva asiasta vouhkaaminen vie yritykseltä ne vähätkin halut palkata maahanmuuttajia vain sen vuoksi, että joillain poliitikoilla tai virkamiehillä olis hyvä mieli. Yrityksissä tiedetään, että ”positiivisen erityiskohtelun” perusteella palkatun työntekijän äärimmäistä hyvinvointia kyttää erinomainen määrä asiaan liittyviä virallisia ja puolivirallisia tahoja ja valtuutettuja. Yrityksillä ei ole kiinnostusta ryhtyä käymään jatkuvia työsyrjintäkäräjiä sillä perusteella, että työnjohtaja ei tervehtinyt positiivisen erityiskohtelun kohdetta tarpeeksi kunnioittavasti. Semmoiseen menee liikaa aikaa, rahaa, vaivaa ja tupakkaa.

Kysely on esitetty suurille työnantajille. Pikkufirmojen kohdalla asia on vielä selvempi. Jos kyseessä on vaikkapa yritys Laten Letku ja Leka ky (vahvuus: Late ja kaksi työntekijää Veka ja Pena), on selvää, ettei Late viitsi ottaa sitä riskiä, jonka ”positiivinen erityiskohtelu” mukanaan tuo. Jos positiivisen erityiskohtelun kohde vetää jostain syystä Laten takia herneet nenäänsä, tietää Late saavansa niskaansa vähemmistövaltuutetun, viha- ja vekselivaltuutun, maksamme velkaa-valtuutetun, ovat-han-valtuutetun, riistimmehän mekin-valtuutetun, demokraattiset ornitologit sekä suurehkon rapapuron erilaisia vihreälle kallellaan olevia ihmisoikeusjärjestöjä ja järkyttyneitä yksityishenkilöitä. Kun asiasta aletaan sitten peistä taittamaan tyyliin Late vs. suurin piirtein kaikki, tietää Late jo ennen käräjiä päivittää firmansa nimen muotoon Late ja Kaverit Kortistossa p.a.

Tavallinen kansalainen ymmärtää tämän aivan hyvin. Ei sitä tartte rautalangasta vääntää. Vaan, taas kertaalleen, meidän Astrid ei ymmärrä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) on yllättynyt STT:n kyselyn tuloksista. Thors sanoo, että hänen mielestään EK:n kanssa on tehty hyvää yhteistyötä maahanmuuttajien aseman parantamiseksi työmarkkinoilla, joten suuryritysten nihkeä suhtautuminen positiiviseen erityiskohteluun tuli yllätyksenä.

–Siinä mielessä tämä on vähän hämmentävä tulos.

Tässä vaiheessa olisi kirjoittajan helppo todeta, että Astrid se vaan ei tajua, mutta eihän se asia voi niin yksinkertainen olla. On tietysti selvää, että poliitikoissa ja virkamieskunnassa voi olla hahmotushäiriöisiä ihmisiä, mutta kai heitä on vain pieni vähemmistö. Eikä hahmotushäiriöistä saa pilkata, se on tylyä. Ei vammaistakaan saa pilkata. Astrid Thorsin en usko kärsivän hahmotushäiriöstä.

Sen sijaan uskon niin Astridin, kuin hyvin monen muunkin julkishallinnon edustajan kärsivän virallisesta putkinäöstä. Henkilölle on annettu virka, sekä virkaan liittyvät tehtävät ja niitä ruvetaan pistämään toimeen kertakaikkisella virkamiesmäisellä innolla ja samalla unohdetaan, että on olemassa maailma henkilökohtaisten virkatehtävien ulkopuolellakin. Jota maailmaa oma, liian innokas viranhoito saattaa itse asiassa vahingoittaa. Ja tätä viranhaltijan on vaikeaa ymmärtää. Parhaani olen yrittänyt.

Kun monien virkojen perustamisen pohjana on ideologia, ja niitä virkoja hoidetaan virallisella putkinäöllä, ovat tulokset melko koomisia. Kun meille on kerran perustettu maahanmuuttoministerin tehtävä, niin sitten niitä maahanmuuttajia on vaan kerta kaikkiaan saatava Suomeen. Yhtään miettimättä sitä, tarvitaanko niitä työttömyydestä kärsivässä maassamme, ja onko luku-, kirjoitus- ja kielitaidottoman porukan tänne haalimisessa muutenkaan mitään järkeä. Mutta maahanmuuttoministerihän on hoitanut tehtävänsä juuri niin kuin häneltä odotettiin.

Kun maahan on perustettu vähemmistövaltuutetun tehtävä, niin sitten vähemmistöön liittyviä sortotoimia on kerta kaikkiaan löydettävä vaikka kiven kolosta ja sortotoimia suorittavan ääri / laita / reuna / raja / syrjä / etä / ottiatuotaoikeiston laaja ja pelottava olemassaolo on kertakaikkiaan toteennäytettävä, vaikka koko touhu olisi vain viranomaisen näköputken sisällä. Mutta vähemmistövaltuutettuhan on hoitanut tehtävänsä juuri niin kuin häneltä odotettiin.

Ikävää viranhaltijan kannalta on tietysti se, että hänen pitäisi jollain tavalla perustella ihmisille, että touhussa on järkeä. Mutta jos järkisyitä ei ole, voidaan aina vedota siihen, että on tää ainakin Oikein.

Asiat perseellään, tehtävät suoritettu, kaikki kunnossa. Mitä valitatte? Syökää muronne.

Nykytilanteessa olisi täysin mahdollista semmonen visio, että jonkun suuren viraston uraansa ja tehtäviinsä jo aikaa sitten jyrpiintynyt virastojohtaja päättää tehdä jäynää ja ennen eläkkeelle siirtymistään masinoi pystyyn suuren tutkimus- ja kehittämisprojektin evästyksellä ”globalisoituvan maailman lokalisoituvassa paikka- ja aikasidonnaisuudesta riippumattomien haasteellisuustsäänssien infladeflatoivassa uustajuntatilassa on tämänkin viraston kehittyäkseen löydettävä kehitysmyönteistä ammatillisuutta, jonka perusteella voidaan kehitystoimia kehittää kehitysvaatimusten mukaan. Tämän vuoksi on kehitettävä örndrööttinen työtapa, ja viraston jokaisen yksikön tulee lisätä toimiinsa vähintään 45 % kappularapsista ja 30 % aattakätkää.”

Ja tämän jälkeen alkaa viraston työntekijät lisätä toimiinsa kappularapsista ja aattakätkää kylmä rinki perssilmän ympärillä. Pakkohan niin on tehdä, sillä asia tuli ylemmästä kerroksesta, ja silloin siinä on pakko olla järkeä. Ja vaaditut asiathan kuuluvat sentään virkatehtäviin ja –velvollisuuksiin. Asiaa varten palkataan tietenkin uutta tutkimushenkilökuntaa, joiden selvitystyön perusteella suorittava porras voi toteuttaa mahdollisimman puhdasta kappularapsista ja aattakätkää.

Osalla työntekijöistä on virkaintoa ja asiaan sopivaa putkinäköä, ja he uppoutuvat innolla kappularapsiksen ja aattakätkän kiehtoviin maailmoihin ja uskovat ihan oikeesti, että tätähän se tämäkin homma on jo aikaa sitten odottanut, miks tätä ei oo aikaisemmin keksitty.

Osa työntekijöistä on rauhallisempia ja toteaa keskenään, että ei mulla oo niin hevon helvattuakaan aavistusta, mistä tässä on kysymys, mutta jos ei tehdä niin kuin käsketään, niin pomot saattaa keksiä jotain vielä hullumpaa.

Eläkkeelle jääneen virastojohtajan tilalle tullut uusi virastojohtaja mainostaa uuden toimistopöytänsä takaa mediassa, että ”me emme työssämme suinkaan jämähdä vanhoihin ja luutuneisiin asenteisiin ja työmenetelmiin. Örndrööttinen toimintatapa on uusin voimauttava ja valtauttava voimavaramme vastata nykyajan voimavaltautushaasteisiin ja voin henkilökohtaisesti taata, että kappularapsiksen ja aattakätkän puutteeseen ei tämä homma tule kaatumaan.”

Niin kuin julkishallinnossa yleensäkin, asia muuttuu ajan myötä itseään isommaksi ja asiaa hoitamaan tullaan aikanaan perustamaan örndrööttisen toimintatavan virasto sekä kappularapsisvaltuutetun ja aattakätkävaltuutetun toimisto.

Asiaa saattaa ihmetellä joku bloggaaja internetissä, mutta nykymenohan on semmosta, että viranomaisen arvostelu internetissä on rasismia ja viharikos, joten siitä ei tartte pahemmin välittää.

Samaan aikaan eläkkeellä oleva virastojohtaja ryystää kesämökillään konjakkia, nauraa partaansa, ja tuumii, että oliskohan niille menny joku vielä tyhmempi juttu läpi.

Fiktiotako?

No ehkä. Vaan ei kovin kaukana todellisuudesta. Onneksi on tietysti joitain julkishallinnon aloja, joka keskittyy enempi käytäntöön. Esmes palokunta ei mene välttämättä kastelemaan taloja, mikäli ne eivät ole tulessa. Ainakaan vielä. Voihan olla, että joku korkeampi virkamies keksii kappularapsista ja aattakätkää noudattaen, että kyllähän palokunnilla tulee olla asiakaskiintiöön perustuva toimintarahoitus. Jos ei oo hälytyksiä, niin piruako sitä miesten makuuttamisesta palkkaa maksamaan.

Tämmösiä mielikuvia tällä kertaa. Tietysti voihan asia olla toisinkin. Ehkä julkishallinto on mennyt joskus 1950-luvun alussa ns. italialaistyyliseen lakkoon, ja lakon syy on päässyt unohtumaan, joten lakko vaan jatkuu ja jatkuu. Mene ja tiedä. Sitä vaan itse, näin positiivisesti ajattelevana ja ihmisyyteen uskovana tyyppinä yrittää etsiä järjellisiä selityksiä maailman menolle. Kun toinen vaihtoehtohan olis, että noi tyypit ihan oikeasti uskoo siihen, mitä ne ääneen selittää.

7 kommenttia:

Kyllästynyt kirjoitti...

Jumankekka, Yrjö, perskeles! Nyt kirjoitit tekstin, josta olen rehellisesti kateellinen.

"Uutisen järkytysindeksi on nolla"

Tuosta tuli välittömästi kestävä sananparsi!

P.S. Onhan täällä Ruotsissakin väläytelty valtavia mahdollisuuksia nysvenskoille: annetaan niille harjoittelupaikka kaikista valtion virastoista juu. Ja jokainen lääkäri voisi ottaa vierelleen vähintään yhden somalin, jotta tämä pääsisi sisälle kylmästä...

Ari Laakso kirjoitti...

Teräviä ja oikeinosuneita havaintoja jälleen!
Työelämässä kaikki kiintiöt ja "postiiviset erityskohtelut" ovat vaarallisia. Ne johtavat siihen, ettei työtehtävään tai virkaan valitakaan enää ammatillisesti pätevintä, vaan sopivin. Kaikki ymmärrämme mihin se johtaa.

Minne terve talonpoikaisjärki on kadonnut tästä maasta?

Juho kirjoitti...

Kiitos, jälleen kerran saivat hymylihakset treeniä. On meillä vaan niin hassuja ihmisiä tuolla päättämässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kyllästyneelle, Arille ja Juholle sekä kiitos kommenteista.

Kyllästynyt: usein sitä sanotaan, että "perässä tullaan", mutta tässä Ruotsi-Suomivertailussa jätän sanomatta ja toivon, että perässä pysytään. Voimia eloon sinne lahden taakse.

Ari: Jo 1990-luvulla on korvaani särähtänyt ikävästi termi "kaupunkilaisjärki", jota aika ajoin kuulee. Liekö tuo sitten talonpoikaisjärjen vastakohta? Toivottavasti ei. Kyllähän kaupungeissa asuu pääosin järkevää ja asiallista porukkaa.

Vaan lieneekö talonpoikaisjärjen käyttö kielletty, koska talonpoikaisjärkeä ei ole virallisesti määritelty viranomaisten taholta?

Lakeudenmies kirjoitti...

"Positiivinen erityiskohtelu"

Pelottaa.

Asiaa rupesi tulemaan tähän kommenttiosioon liikaa joten postasin itsellenikin jutun aiheesta.

Hyvä draivi. Ykälle pisteet kotiin.


Kiitos

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Lakeuden Miehelle kommentista ja voimia eloon. Oma postauksesi oli myös hyvin asiallinen.

hannes kirjoitti...

" Eikä hahmotushäiriöistä saa pilkata, se on tylyä. Ei vammaistakaan saa pilkata. Astrid Thorsin en usko kärsivän hahmotushäiriöstä."

Kiitos Ykä. :D

Se mitää viimeikseksi sanoit, niin... no, olen kallistunut vakaasti sille kannalle, että nuo ihan oikeasti uskovat omiin sanoihinsa jne..