TILATUN MAKUA

Niin kuin hyvin tiedämme, on Helsingin Sanomat ottanut itselleen opetus- ja valistustehtävän, jotta se voisi takoa oikean sortin viisautta perunanenäisten suomalaisten mulliturpien koviin kalloihin. Luulisin, että tuore mielipidekirjoitus ”Tulin unelmieni maahan ja petyin”, jonka on kirjoittanut itävaltalainen Harald Molan on osa tätä opetustehtävää ja sen tarkoituksena lienee aiheuttaa han-suomalaisissa voimakkaita kansallisen häpeän tunteita. Päättelen tämän siitä, että mielipidekirjoitusta oltiin vielä erikseen mainostettu lehden paperiversion otsikkosivulla.

Mielipidekirjoituksessaan Molan kertoo, että häntä ottaa päähän, kun ei ole löytynyt sopivia töitä, ja byrokratia on tolkuttoman jähmeää. Itseäni tuppaa vähän harmittamaan tämmöinen, koska kyseessähän on väärinkäsityksen aiheuttama turha suuttuminen. Molania nimenomaan ei ole syrjitty.

Kaverillehan olisi jonkun, mikseipä vaikka suomalaisen tyttöystävänsä, pitänyt kertoa etukäteen, että meillä Suomessa todellakin on mahdottoman jähmeä julkishallinto, jonka perustehtävä on jo iät ja ajat ollut julkishallinto itse, ei ne tehtävät joita varten se on alun perin perustettu. Ja julkishallintomme tykkää kyykyttää meitä kantakirjasuomalaisia ihan yhtä lailla. Jos painut virastoon varustettuna idealla, että siellä hoidettaisiin esmes sinuun liittyviä asioita, muistuttaa asiaa hoitavan viranomaisen naama säännöllisesti lättään painettua armeijan harmaata karvahattua, jolle on annettu leikkisä lempinimi.

Jokainen suomalainen tietää tämän, eikä siitä enää jaksa niin marmattaa. Se on vähän niin kuin luonnonvoima. Mutta jonkun olis pitänyt kertoa tämä Harald Molanille, niin hänhän olis hoksannut, että hemmetti, ihan samalla viivallahan tässä muitten kanssa ollaan. Sitten oltais menty kimpassa virastoon, otettu jonotusnumero, painettu persettä penkkiin ja odotellessa oltais rupateltu mukavia. Kun se yhteinen kielikin olis ollut olemassa.

En ole tosin aivan varma siitä, onko jähmeä byrokratia keksitty juuri Suomessa, ja onko Suomi ainoa maa, jossa sitä enää esiintyy, mutta kun en kerran varma ole, niin mitäs sitä asiaa turhaan sottailemaan.

Toinen asia, joka kaveria jurppii, on se, että töitten saaminen on ollut hankalaa. Tässä voidaan syyttävä sormi osoittaa taas kaverin suomalaista tyttöystävää kohtaan. Kyllähän elli ihan varmasti tiesi sen, että Suomessa tuotetaan liukuhihnatyönä tolkuton määrä turhanaikaisia maistereita, joille on erittäin vaikeaa keksiä mitään järkevää tekemistä ja julkishallinnon suojatyöpaikkojakin pystytään keksimään vain rajallinen määrä, sitten loppuu mielikuvitus kesken. Eli ei niitä hommia täällä riitä oikein muillekaan, joten taas kerran itävaltalainen ystävämme on samalla viivalla muitten kanssa.

Se on tietysti totta, että maassamme on varsin tehokas julkishallinnollinen organisaatio, joka keskittyy tasoittamaan töyssyjä tiettyjen maahanmuuttajaryhmien tieltä, ja mm. palkkaamaan heitä erityisavustajiksi ratkomaan ongelmia, joita ei olisi olemassakaan, mikäli näitä maahanmuuttajaryhmiä ei olisi maassamme.

Ja tähän kohtaan Molanin olisi kyllä kannattanut iskeä. Itävaltalaisethan eivät kuulu näihin etuoikeutettuihin maahanmuuttajaryhmiin. Johtuneeko siitä, että he eivät pahemmin aiheuta ongelmia maassamme? Ja kun ajattelee Molania, niin hänhän on akateemisesti koulutettu, ja oman maamme akateeminen järjestelmä on varsin vihervasemmistolainen. Voisiko tässä olla sorron juurta? Sorsiiko akateeminen järjestelmämme itävaltalaisia? Kun siellä Itävallassahan on se FPÖ ja BZÖ ja Haiderin haamukin kummittelee ja sieltä tuli se yksi hassuviiksinen korpraali ja tiedä minkälaista sotilassaappaan rumpsetta sieltä saattaa kuulua.

Kun olin ehtinyt lukea mielipidekirjoitusta tähän asti, niin heränneet ajatukseni saivat minut hetken tuntemaan sympatiaa kaveria kohtaan, tosin ehkä hieman eri syystä kuin kirjoituksen julkaisseen toimittajan idea oli.

Mutta sitten kun päästiin kirjoituksen loppuhuipennukseen, niin pilalle meni sekä tapetit että tunnelma, sympatia hävisi ja huomasin, että tilaustöitähän tää vaan taas kertaalleen oli.

”Olemme kurkkua myöten täynnä maata, jossa asuu vähemmän ulkomaalaisia kuin yhdessä Wienin esikaupungissa, ja joka ei halua maahanmuuttajia riippumatta heidän iästään, koulutuksestaan, kielitaidostaan tai kotimaastaan.”

Sekös se Suomeen muuton viehätys olisi ollut, että täällä olisi ollut paljon muita kuin suomalaisia? Ja sekö sen innon sitten vei, että täällä olikin liikaa suomalaisia ja liian vähän muita? Korreloiko maahanmuuttajien määrä miehen viihtyvyyden kanssa? Miksi sitten lähteä alunperinkään pois Wienistä, jossa näitä viihtymisen elementtejä olisi ollut olennaisesti enemmän?

Muuttaako mies Espanjaan nimenomaan nähdäkseen paljon venäläisiä ja kanadalaisia? Muuttaako hän Chileen nähdäkseen paljon uiguureja ja papualaisia? Viehättääkö Alaskassa juuri aboriginaali- ja masaivähemmistö?

Harrastanko minä tunturivaellusta nähdäkseni koralliriuttoja?

Ymmärrän sinänsä sen, että nuo byrokraattiset ja työnhakuseikat saattavat jurppia. Tai sen, jos viemärit haisee, sähköt pätkii eikä hanasta tule lämmintä vettä. Tai jos snagarilla ei tarjota kunnon bratwurstia vaan sitä iänikuista lihapiirakkaa sadalla nakilla. Tai jos paikalliset ryövärit ryöstävät tyypin ja potkivat samalla polvilumpion halki. Ai niin, toi tapaus taisikin olla niitten viihtyvyyttä lisäävien elementtien tekemä, joten otetaan toi takaisin.

Mutta kun ei ollut tarpeeksi niitä ulkomaalaisia.

Tilatun makua on taas tässä jutussa.

Vaan mitä jää jutusta käteen, kun mietitään Helsingin Sanomien valistus- ja opetusmissiota? Ei varmaankaan mitään. Suomalaiskansallisiin itseinho-orgioihin ei tällä jutulla lisää osallistujia tullut. Niitten lisäksi, jotka niissä orgioissa jo valmiiksi palkkaa vastaan piehtaroivat. Niin että hukkaan meni hyvät sellut. Olisivat tehneet niistäkin ennemmin sätkäpaperia. Kyllä minä olisin ostanut.