tiistai 17. elokuuta 2010

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XIV

Toiston voimaa eli mielipidekirjoituksesta uutiseksi

Vanha viisas sanonta kuuluu: kertaus on opintojen äiti. Valtamediamme on ottanut tästä viisaudesta vaarin, sillä se uskoo jatkuvan toiston voimaan. Toistaminen koskee tietysti sitä, kuinka monella tavalla me suomalaiset olemme rasisteja ja muutenkin kertakaikkiaan paskaa porukkaa. Jatkuvalla syötöllä tuotetaan uutisina juttuja, jotka itse asiassa ovat mielipidekirjoituksia. Virkamies X, dosentti Y ja poliitikko Z ilmaisevat mielipiteensä ja media julkaisee sen uutisena yhtä kiivaalla innolla, kuin jos Maan ja Marsin välistä olisi löydetty uusi planeetta.

Tavallinen ihminen alkaa tietysti turtua asiaan. Jos media mainostaisi vaikkapa hampaitten harjaamista samalla kiihkolla, alkaisivat ihmiset tietysti miettiä, että kyllä toi vähemmälläkin meuhkaamisella tulis ymmärrettyä. Vertaus on tietysti vähän ontuva, sillä säännöllinen hampaitten harjaaminen on ihmiselle ihan oikeasti hyväksi. Sen sijaan näistä mediatoistoista en ole ollenkaan niin varma. Tarkastellaanpa muutamia toistoja.

Ensimmäinen toisto: Eva Biaudet kaipaa mummoja muualta

Tuore, ja tehtävään selvästi sopivin vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudet on heti pestinsä alussa tehnyt selväksi, että hänestä todellakin on täyttämään ne kokoa 28 olevat saappaat, jotka hänelle täytettäväksi annettiin. Tuoreessa uutiseksi nostetussa mielipidekirjoituksessaan hän pitää kiitettävästi huolta yleismaailmallisesta hyvinvoinnista, ehkä joitain suomalaisia lukuunottamatta.

Eva puhui suuria ja viisaita. Hän haikaili ulkomaalaisia mummoja Suomeen. Eva totesi, että ”Kyllä siitä voi perheellekin olla suurta hyötyä, jos isovanhempi on Suomessa, vaikka ei taloudellisesti tuotakaan niin paljon yhteiskunnalle. Isovanhempi tukee sopeutumista ja perheen elämää. Lapsen kehitykselle voi olla hyötyä siitä, että on muitakin kuin omat vanhemmat, jotka huolehtivat, ja joiden kanssa voi jakaa huolia. Lapsillakin on oikeus perheeseensä ja se voi tarkoittaa myös isovanhempia.”
Siinä Eva on kiistatta oikeassa, että esim. Somaliasta tai Afganistanista Suomeen raijatut isovanhemmat eivät varmaankaan kovin paljon yhteiskunnallemme tuota. Taitaapa peräti mennä miinusmerkkiseksi. Sitä meikäläinen vaan tyhmänä miettii, että millähän konstilla se täysin ummikko ja islamilaisia tapoja ikänsä noudattanut mummi eli ukki tukee mukulan sopeutumista suomalaiseen länsimaiseen yhteiskuntaan?

Sehän on kiistatta totta, että on mukavaa, jos muksut voivat pitää yhteyttä isovanhempiinsa. Tulee vaan mieleen, että esim. Helsingissä asuu huomattavan paljon perheitä, jossa vanhemmat ovat kotoisin vaikkapa Suomussalmelta, Kuhmosta, Ylivieskasta, Ilomantsista tai Puumalasta. Vanhemmat ovat muuttaneet työn perässä etelään, ja isovanhemmat ovat jääneet kuka mihnäkin. Selvää on kumminkin, että perheen mukulat eivät voi olla kovinkaan paljon tekemisissä isovanhempiensa kanssa. Evan tehtävänkuvaan ei tietysti kuulu sen miettiminen, ”onko suomalaisillakin lapsilla muitakin kuin omat vanhemmat, jotka huolehtivat, ja joiden kanssa voi jakaa huolia ja onko suomalaisillakin lapsilla oikeus perheeseensä ja se voi tarkoittaa myös isovanhempia”. Ehkäpä asiaan palataan sitten, kun suuri, ja oikeasta ilmansuunnasta saapuva ilmasilta on saatu toteutettua ja maksettua.

Evalta kysytään: ”Onko Suomesta tulossa koko maailman vanhainkoti ja sairaala kuten maahanmuuton vastustajat väittävät?” Eva vastaa: ”Se on ihan päinvastoin: Jos tänne ei tule maahanmuuttajia, Suomesta tulee vanhainkoti ja sairaala. Mikä on vaihtoehto?”
Evan logiikka on varsin mielenkiintoista. Pelastaakseen ukkoutuvan ja elätettäväksi ajautuvan Suomen, Eva haluaa maahamme entistä enemmän porukkaa, joita elätetään lapsena, aikuisena ja vanhuksena. Evan logiikka ei minulle aukea, mutta ehkäpä kyseessä on tämä Evan ”ylivoimainen kokemus ja osaaminen muihin hakijoihin verrattuna”.

Ylivoimaista kokemusta ja osaamistaan Eva näyttää, kun haastattelija yrittää laittaa Evan vähän ahtaalle. Evalta kysytään: ”Eikö isovanhempien päästäminen maahan tulisi Suomelle todella kalliiksi?” Eva väistää miinan, ja lausuu: ”En usko, että ihmisten arvo on rahassa mitattavissa. Se vie meidät sellaiselle tielle, että mietimme muissakin asioissa, kuka on yhteiskunnan palveluiden arvoinen.”

Ja tähänhän se keskustelu sitten tyrehtyykin. Muuten rasismi. Ehkäpä Aamulehti julkaisi Evan mielipidekirjoituksen uutisena ns. yleisistä syistä. Olihan lehti uutisoinut aikaisemmin jotain hieman muuta:

Somaliperheitä yhdistetään Suomeen enemmän kuin koskaan


Heinäkuun loppuun mennessä Suomeen on tullut lähes 2 500 hakemusta Somaliasta ja määrä on jo nyt enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Perheenyhdistämishakemusten määrän ennustetaan kasvavan 4 500:aan, kun viime vuonna hakemuksia tuli 2 200.

- Hakemuksia on vireillä noin 5 000, Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtaja Kaarina Koskinen sanoo.

Erityisen vilkas kuukausi oli heinäkuu, jolloin hakemuksia tuli noin 600, kun Maahanmuuttoviraston arviot perustuivat 200:aan. Yksi hakemus käsittää aina yhden henkilön.

Perheenyhdistämiset lisääntyvät jatkuvasti somalialaisten perheiden suuren lapsimäärän vuoksi. Perheissä on keskimäärin viisi lasta.

- Suurimmassa perheessä, minkä minä olen nähnyt, oli 18 lasta, Koskinen sanoo.

Ulkomaalaislain mukaan ydinperheeseen kuuluvat vanhemmat ja alaikäiset lapset. Perheen kokoa ei voida lain mukaan rajata. Perheenyhdistämiset herättävät usein arvostelua niiden taloudellisten kustannusten vuoksi.

Perheenyhdistämiset ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi loppuvuodesta 2008. Pari vuotta sitten perheenyhdistämishakemuksia tuli alle tuhat, joten hakemukset ovat nelinkertaistumassa.

Toinen toisto: Henkistä rasismia ja väärää kahvirupattelua

Myös Turun Sanomat osallistui mielipiteitten julkaisemiseen uutisina. Kotimaan uutisissa pääsi Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen osallistumaan ”hauku suomalaista ja ole osaasi parempi”-kisoihin. Hän totesi (kukaan muu ei muuten varmaan ole keksinyt tuota lausetta aikaisemmin) että me suomalaiset olemme henkisesti rasisteja. Jos tällä ei painokoneet pysähdy, niin millä sitten?

Puttonen lausuu, tai piiskaa, niin kuin TS velmusti kirjoittaa, että ”globalisoituvassa taloudessa on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja mennä epämukavuusalueelle”. Tämmönen vähän tyhmempi kansalainen niin kuin minä voisi tietysti tuumia, esmes tohon Biaudet-juttuun viitaten, että eikös me kaikin mahdollisin keinoin olla pyrkimässä sille epämukavuusalueelle, mutta en ole varma tarkoittaako Puttonen jotain muuta.

Puttosen jutussa on tosin jotain, mistä olen ihan samaa mieltä. Puttonen nimittäin sanoo, että ”mielikuva globaaleista suomalaisista on pelkkä illuusio”. Jep. Näin todellakin on. Nurkkakuntaista väkeä ollaan. Jos puhutaan ihan tavallisista ihmisistä. Ja sama koskee saksalaisia, espanjalaisia, irlantilaisia, teksasilaisia, meksikolaisia, thaimaalaisia ja chileläisiä. Jotka yhteen ääneen tuumivat suomalaisten kanssa että entäs sitten.

Tavallisen nurkkakuntalaisen käsityskyvyllä voisin sanoa, että varsinaisesti globaaleja ovat suuryritykset. Sitten on tämmöstä Puttosen kaltaista porukkaa joka luulee olevansa globaali. Siks toiseks, kun globaalit suuryritykset ovat ostaneet pörssiin listautuneet suomalaisyhtiöt ja siirtäneet niitten toiminnan toisille yhtä nurkkakuntaisille alueille, ei meidän enää tarvitse edes teeskennellä, että joku globaalisuus kiinnostaa.

Puttosen mukaan se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän, tulee siitä, että me emme puhu kahvipöytäkeskusteluja englanniksi. Mitä tohon nyt enää sanois? Onko sälli tutkinut asiaa enemmänkin? Vai pitikö vaan päästä sanomaan jotakin? Toi kahvipöytäveto taisi kieltämättä olla ihan tuore. Tiedä hänestä, mutta olenhan minä itsekin ollut ulkomaalaisten kanssa tekemisissä, ja sen kokemuksen mukaan he mieltävät ongelmana ennemminkin sen, että suomalaiset haluavat asiakseen puhua heidän kanssaan englantia, ja se ei edesauta suomenkielen oppimista ensinkään. Voihan se olla, että minä olen törmännyt niihin ainoisiin ulkomaalaisiin, jotka ajattelevat näin. Ja ehkä silloin sata vuotta sitten Ameriikoissa oli ihan oikeesti olemassa se suomalaisten kotouttamistoimisto.

Vaan mietin sitä, että jos minä olisin semmoinen ulkomaalainen huippuosaaja, sanotaanko vaikkapa tietokonevelho herra Singh Kalkutasta, niin millä silmällä minä katselisin maata, johon mahdollisesti lähtisin töihin?

No, jos jonnekin hornanperseeseen pitää mennä töihin, niin työstähän pitää tienata. Hra Singh ottaa selvää suomalaisesta palkkatasosta, mutta fiksuna miehenä hän tietää, että brutto- ja nettopalkka ovat kaksi varsin eri asiaa. Hän ottaa selvää verotuksesta, ja hoksaa, että progressiivinen verotushan vie häneltä (oletusasetus on, että hra Singh tulee hyvin palkattuihin töihin, koska hän on semmonen kaivattu huippuosaaja) aika helkkarinmoisen loven tilipussista. Sitten hän huomaa, että Suomihan on oikea verojen luvattu maa muutenkin. On arvonlisäveroa, kunnallisveroa, polttoaineveroa, autoveroa, kiinteistöveroa ja kun hra Singh oikein ynnäilee, niin hän huomaa, että erilaisina veroina häneltä nykäisee valtio tommoset kaksi kolmasosaa.

Järkevänä ja asiallisena miehenä hra Singh tekee enemmänkin etumaaston tiedusteluja, ja ottaa hieman selvää, että mihinkä hänen verorahojaan sitten itse asiassa käytetään. Siinä vaiheessa hra Singh ei enää välttämättä mieti kahvipöytäkeskusteluja, vaan tuumii että pitäkää tunkkinne ja alkaa tutkailla amerikkalaisia työmarkkinoita.

*

Kolmas toisto: Maahanmuuttajien musiikki ei pääse esille


Myös Yleisradiomme osallistuu suomalaiseen itseruoskimiseen. Yleisradio ottaa asiakseen valittaa, että maahanmuuttajaryhmien musiikkia on levytetty vain muutamia levyjä. Ja kun niitä levyjä ei kehno vie tahdo löytää levykaupastakaan. Eikä radiossakaan tule soittoaikaa.

Mitenkähän tään nyt kauniisti sanois? No, ensinnäkin levy-yhtiöt eivät ole sosiaalitoimistoja. Niitten on tarkoitus tuottaa voittoa. Sama koskee levykauppoja. On huomattavasti varmempaa julkaista Eppu Normaalia, koska sitä ihmiset ostavat.

Tässä voisi todeta, että monilla maahanmuuttajabändeillä on varmasti ihan vaan huono tuuri. Yhtyeistä löytyy varmasti äärimmäisen taitavia soittajia. Mutta kun he ovat väärässä maassa. Meinaan, suomalaiseen korvaan akselilla Marokko – Kiina tehty musiikki kuulostaa epävireiseltä. Ei sitä tule silloin ostettua pelkän kannatuksen vuoksi. No eihän se tietysti epävireistä ole, kyllä jätkät varmasti osaavat vehkeensä virittää, mutta kun meikäläinen korva on tottunut toisenlaisiin sävelasteikoihin. Ja kun kyseessä ei ole allergia, niin tuskin asiaan voi siedätyshoitoakaan määrätä. Niin että sori vaan, ihan oikeesti. En vaan tunne, että mulla olisi velvollisuutta kantaa asiasta minkäänlaista syyllisyyttä.

Mutta tarvitsiko tästäkään ihan oikeasti uutiseksi asti nouseva ongelma tehdä? Mietitään asiaa toisin päin. Kolmas Nainen ei ole kovin pop esmes Iranissa ja Pakistanissa. Haittaako se iranilaisia? Haittaako se pakistanilaisia? Haittaako se Kolmatta Naista? Ketä se haittaa? Pitäisikö sen haitata ketään?

*

Niin juu, vielä myöhemmin muistettavaksi. Mari Kiviniemi totesi reteesti Eero Heinäluomalle, että ”En pyydä anteeksi. Poliitikon on oltava valmis ottamaan kritiikkiä vastaan”. Kiviniemihän elää nyt sitä varttituntiaan vallankahvassa. Sehän tietää sitä, että nenäherneitä kylvetään hehtaareittain, ja ankaraakin läppää häntä kohtaan tullaan heittämään. Tosta lauseesta kannattaa muistuttaa sitten, kun hänelle tulee ensimmäisen kerran henkinen pipi, kun joku puhui ilkeesti.

12 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jep jep, kannatti taas pysyä viikko hereillä nenä kiinni näyttöruudussa odottamassa Ykän tuoreinta ulostuloa!

Puttoselta tekisi mieli tosiaan kysyä, että mikä firma ei ole palkannut ulkomaista työntekijää, jos sellainen on sinne hakenut. Ja varsinkaan, jos tämä on ollut pätevämpi kuin yksikään suomalainen. Sen ymmärrän, että kahdesta yhtä pätevästä palkataan mieluummin se, joka osaa suomea, koska työpaikoilla alkaa olla sen verran kiire, ettei kahvipöytäkeskusteluille ole sijaa.

Itse olen yhden kerran palkannut syntyperäisen englantilaisen yhtä pätevän suomalaisen hakijan sijaan ihan puhtaasti siksi, että halusin parantaa englannin taitoani. Oli varmaan Suomen kallein kielikurssi, kun kaveri älysi kanssa tuon verotuksen ottaa puheeksi ennen allekirjoitusta.

Kyllästynyt kirjoitti...

Olemme varmaan jonkinlaisia sielunsisaruksia, kun minunkin päässäni kiertelee samankaltaisia aatoksia. Ruotsin media on nimittäin hyvin samankaltaisessa tilassa Suomen median kanssa. Nytkin valtakunnan lehdistö sekä radio ja tv ovat kuin yhteen ääneen toitottaneet, miten ihqua ramadan on ja miten huonosti Ruotsi hyödyntää tätäkin islamilaista tapaa - sehän on kuin joulu ikään...

Tiedä sitten, miten moni tavis täällä nielee moisen pöpön, on kuin myisivät säilöttyä kaurapuuroa tai jotain.

Biaudetin pääongelma meidän näkökulmastamme lienee juuri se, että hän ei kykene selittämään omaa kantaansa siten, että muutkin sen ymmärtäisivät. Ehkä hän elää eri todellisuudessa kuin me.

Terv. me jotka maksamme vähän yli 32 % kuntaveroa + muut verot ja maksut. Ei siinä lompsa paljon pullistele.

Ari Laakso kirjoitti...

No niin Ykä, kuten luvattu vuoroin vieraissa!
Kommentti mummo-asiaan: Evakaan ei muistanut, että kunnat ovat suhtautuneet nihkeästi, jos suomalaisvanhukset ovat olleet halukkaita muuttamaan lastensa ja lastenlastensa perässä. Kunnat eivät ole haluneet suomalaisvanhuksia taloudellisiksi riippakiviksi. Toteuttaako Eva siis positiivista erityiskohtelua?

Mika Sankari kirjoitti...

Taattua tavaraa bloggauksesta toiseen, kiitos taas kerran! Tuli mieleen tuosta viimeisestä, että mikähän siinä (muka) on, että maahanmuuttajien *pistä tähän itse jokin sana* ei pääse sitten millään esille? Mediaseurannan perusteella voisi helposti kuvitella asian olevan just toisinpäin...

VonPee kirjoitti...

Taas tuli ruudun täydeltä asiaa Ykältä. Vähän tuossa Evan mummokommentissa ihmetyttää seuraava: "Lapsen kehitykselle voi olla hyötyä siitä, että on muitakin kuin omat vanhemmat, jotka huolehtivat, ja joiden kanssa voi jakaa huolia."

Olen selvästi elänyt vääränlaisen lapsuuden, koska ei minulla silloin ollut mitään huolia. No tulihan minustakin silti kaikesta huolimatta kelpo veronmaksaja.

Ehkäpä lapset ovat Evan mielestä pieniä aikuisia, joilla on aikuisten huolet.

Lakeudenmies kirjoitti...

Luulenpa että kaiken kaikkiaan koko hommassa on vain kyse hyväksynnän tekemisestä, ei hakemisesta, vaan tekemisesta.

Olemmehan maailman sivuun nähneet sen että kun jotakin asiaa riittävästi tuo esille ja pitää tapetilla niin siihen rupeaa lopukta uskomaan.

Mutta näissäkin ilmiöissä on todettava se että uskovia elimiä ovat aina olleen eliitti, akateemisesti sivistyneet ja sellaisiksi yrittävät ja "aikaansa seuraavat " yksilöt. Ikävä kyllä tämä on riittänyt aika pitkälle.

Ajatellaanpas ristiretkiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Kyllästyneelle, Laakson Arille, Mika Sankarille, VonPeelle ja Lakeudenmiehelle & kiitos kommenteistanne.

Kumitonttu: Hjuu, mulla on sellainen mielikuva yleensäkin, että nämä globaaleja huippuosaajia tänne kaipaavat henkilöt uskovat, että kannustimeksi riittää julkinen arvostus ja esim. työn sankarin mitalit. Rahasta puhuminen lienee rahvaanomaista, mutta ammattilaisella on tapana hinnoitella itsensä, ja siinä kilpailussa me emme pärjää, vaikka puhuisimme kahvipöydässä sanskriittia. Niin juu, olen otettu, vielen danken.

Kyllästynyt: Veikkaan joo että Eva elää hieman eri todellisuudessa kuin me. Siinä todellisuudessa ei hiki haise pahalle. Siellä Ruotsin puolella varmaan ihmetyttää se, että mitä älyttömämpää siellä päin keksitään, niin meidän täällä lahden toisella puolella on kerta kaikkiaan pakko apinoida se. Samaan aikaan kun julistetaan suureen ääneen, että tällaista ei Suomessa tule tapahtumaan, sillä seuraamme eurooppalaista kehitystä ja opimme toisten virheistä.

Ari: Tuo mainitsemasi asia oli mullakin mielessä, kun juttua kirjoitin. Eva ei onneksi vielä toteuta positiivista erityiskohtelua. Hänellä ei vielä hallinnollinen hauis siihen riitä. Luojan kiitos. Ajattelepa, jos hän saisi vielä täyden toimeenpanovallan. Vaan luulen, että tavalliset suomenkieliset jokapäiväihmiset eivät ole Evalle ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mika: Just näin. Media ei jätä kiveäkään kääntämättä kun se etsii asiaan liittyviä todellisia tai kuviteltuja positiivisia puolia. Mun mielestä viime talvinen lumenlapiointihypetys oli suoranainen huippusuoritus.

VonPee: Joo, enhän minäkään kyllä mummaani tarvinnut sen takia, että olis ollu olkapäätä johon itkeä. Isovanhemmat vaan toivat elämään semmosta mukavaa pullantuoksua ja sanoisinko vanhemman ihmisen viisautta. Me molemmat ollaan vissiin kumminkin semmosta sukupolvea, joka ei tarvinnut tietokonepelejä, tekemistä löytyi muutenkin, mutta ollaan myös sellaista sukupolvea, joka älysi välillä pysähtyä ja kuunnella. Vanhusten jutuista löytyi tuulahdus menneiltä ajoilta, ja niitä oli kiva kuunnella.

Lakeudenmies: En minä sitä suinkaan sano, etteikö akateemisesti koulutetusta väestä löytyisi järkeviä ja asiallisia ihmisiä, mutta tosihan se on, mitä sanot. Akateemiset piirit komppasivat Suomessa ennen sotia sitä porukkaa, joka tykkäsi tuulettaa oikeaa kainaloaan, sotien jälkeen oltiin lääpällään kansoja alistavasta marxilaisuudesta ja kehuttiin sitä oikeaksi demokratiaksi ja nyt sitten ollaan saavuttamassa rähmällään olon uusi huippu.

vieras kirjoitti...

Terve, Ykä!

Se on yrityksen oma asia jos yritys haluaa palkata ulkomaalaisen. Jos ulkomaalainen hakee työtä Suomesta tai muutoin saa Suomesta työpaikan, matkan kustantaminen Suomeen tulee olla hänen omalla tai työnantajan vastuulla, samoin on asunnon hankinta. Se ei ole suomalaisten veronmaksajien asia eikä sen tule ollakaan.

Jotta sosiaalitukien varassa eläviä ulkomaalaisia ei olisi, tarvitaan pitkät karenssiajat ennen kuin olisi edes lupa hakea mitään. Tuon luulisi toimivan.

Maahanmuuttopolitiikan pitää olla valikoivaa ja sen tulee perustua hyötyajatteluun. Maahanmuuttajien on elätettävä itse itsensä eli tehtävä työtä ja maksettava veroja. Lisäksi heidän on noudatettava maan lakeja ja tapoja. Vanha sanonta "maassa maan tavalla tai maasta pois" on hyvä toimintaohje.

Hädänalaisia on maailmassa niin paljon että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto ei todellisuudessa helpota tilannetta yhtään. On parempi auttaa maailman hädänalaisia heidän omissa maissaan. Se on kustannuksiltaan halvempaa, tuloksiltaan tehokkaampaa ja kaikkien osapuolten kannalta paras vaihtoehto.

Perheiden yhdistäminen pitäisi tapahtua nimenomaan heidän omissa maissaan. Suomessa nyt oleville työtä tekemättömille ulkomaalaisille, voisi jopa maksaa siitä että palaavat kotimaahansa, paluulipun lisäksi jotain käyttörahaa. Näin voisi heistä päästä eroon.

Tomas kirjoitti...

Pääkanisteri lässyttämää jostain kritiikin kestämisestä, mutta muuttuuko ääni kellossa kun joku haukkuu tätä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Tomasille & kiitos kommenteista.

Vieras: Amen. Asiaa. Tuohon ei lisättävää eikä tuosta poistettavaa.

Tomas: Asiastahan saadaan varmaan selko melko pian, sillä kyllä pääsylinteriin tulee kohdistumaan ankaraa poskisolismia moneltakin taholta.

vieras kirjoitti...

Kun kerta Kiviniemi on alkujaan kotoisin Pohjanmaalta ja maatilalta niin luulisi että olisi semmoista pohoojalaista talonpojan, tai siis talontytön jämeryyttä ettei vähästä säikähdä eikä paljostakaan. Toivon tuota hänen itsensä takia noin muuten sekä siksi että piällysministerin jopi on semmoinen kenkkumainen että joka suunnasta tulee kaikkea epämiellyttävää.

Anonyymi kirjoitti...

Julkaiseekohan Turun Sanomat kirjoitukseni, on jotenkin älytöntä
aikaa.

1. Kaiken syyttäminen rasismiksi, tuli myös kirjoitettua Laura Rädylle hankkikaa tietoa mitä se rasismi on.

2. Vertailu, mitä erilaisimmissa uutisissa, kolumneissa mielipiteissä kirjoitettu lähdettiin suomalaiset elintaso...
Kuin se olisi verrattavissa jotenkin tähän päivään.

HS To 22.7. 2010

Myös Fazer, Gutzeit ja Sinebrychoff olivat maahanmuuttajia, huomautti Stefan Wallin

TS kommenteista, uutiset muistamatta.

Suomi ei voi eristäytyä muusta maailmasta

Mitenkä sitten Uudessa-Seelannissa onhan sielläkin tiukat säännöksensä, en muista milloin tämä uutinen oli eikö Tanskastakin jopa karkottettu pohjoismaalaisia.

tv. NettiNatsi