tiistai 14. joulukuuta 2010

LAARIN POHJIA

Nykyisinhän maassamme on, ainakin valtamedian toimesta tapana kirjata ylös jonkun henkilön mielipide ja julkaista se sitten uutisena. Noin niin kuin faktasemmoisena. Tarkoituksena on varmaankin ohjata lukijaa ns. oikeaan arvomaailmaan. Mistä lukija usein tietysti päättelee, että ne taitaa pitää minua vähän tyhmänä. Itse en oikein usko siihen, vaan luulen, että kyse on ns. tiedostavasta innostuksesta, joka aina välillä lähtee hieman lapasesta.

Tämäntyyppinen valistusuutisointi alkaa kiistatta olla varsin väsähtänyttä. Kansan Uutisten Verkkolehti otti ja kunnostautui asiassa viimeksi (kiitos taas linkistä Roopelle). Lehden uutisosastolla on juttu, jonka otsikko on Ei rasite vaan resurssi. Epäilemättä tämmönen tyhmempikin lukija hoksaa jo otsikosta, että näistä turvapaikanhakijoistahan tässä on kyse. Ja otsikon perusteella saattaisi kuvitella, että nyt tulee jotain kovaa faktaa siitä, että turvapaikanhakijat painavat Suomen teollisuudessa pitkää päivää ja tahkoavat ihan suunnattomat määrät rahaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Mennäänpä sitten otsikon alle ja katsotaan tarkemmin, mistä on kyse. Jaa, ei ollutkaan juttua työmiehistä, vaan kyse onkin siitä, että Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa työskentelevä Kaisa Hyyti-Suojanen ei hyväksy, että turvapaikan saaneita maahanmuuttajia pidetään vain rasitteena kunnille. Suojasen mielestä heidät pitäisi nähdä resurssina.

Toi nimi on muuten ihan oikea, jos joku sitä vitsiksi epäili. Eli uutisen sisältö olikin siinä, että eräs Hyyti-Suojanen on sitä mieltä, että turvapaikanhakijat pitäisi nähdä resurssina. Koska taloudellisena voimavarana heitä ei nykytietämyksen valossa oikein voi ajatella, kyse lienee näistä henkisistä resursseista, jotka ovatkin tässä asiassa varsin käteviä, sillä sellaiseksihan voi väittää periaatteessa ihan mitä tahansa sen kummemmin perustelematta. Jos joku ei näitä asioita oikein resursseiksi hahmota, voidaan aina väittää, että kyseessä on rajoittunut ja yksinkertainen yksilö, jolle asioitten perusteleminen on ajan hukkaa.

Uutisena mainitaan myös, että Punkalaitumella on halukkuutta auttaa turvapaikan hakijoita ja saajia. Uutisessa ei kerrota, onko Punkalaitumella pidetty jonkinlainen gallup-kysely, jossa tuloksena on ollut esmes 75% puolesta, 20% vastaan ja 5% ottiatuota. Kyseessä lienee edelleenkin yhden ihmisen mielipide, joka koko kunnan puolesta uutisoidaan.

Ja tässähän se jutun varsinainen uutinen sitten olikin. Eli yksi ihminen on vahvasti, tai ainakin virkansa puolesta jotain mieltä.

Onhan jutussa sitten tietysti se pakollinen marttyyriosio, eli tässä tapauksessa tapauksessa somalialainen Farhia Abdi, joka on saanut turvapaikkahakemukseensa hylsyn jo kaksi kertaa mutta valitus on nytkin vetämässä, niin että katotaan kuinka käy. Elo on hänellä ankeaa, ja olot enempi askeettiset.



Tietysti vaikutelma olis ollu parempi, mikäli toi läppäri ja känny oltais otettu kuvasta pois. Muutenkaan tämä marttyyriosio ei oikein jaksa herättää syyllisyydentunnetta julmasta suomalaisuudesta. Jotenkin vaan mietityttää, että jos tyyppi on saanut hylsyn jo kaksi kertaa, niin ehkäpä siihen hylsyyn oli perusteitakin. Mutta kaipa jonkun demokraattisen lakimiehenkin täytyy elää. Jos ei muuten, niin sitten täyttelemällä valituslanketteja henkisille voimavaroille. Ja saahan toimittajakin tästä mukavasti jutun juurta.

No sittenhän jutussa on vielä tämä toiminnan esittelyosio, eli Suomen Punaisen Ristin hallinnoimassa vastaanottokeskuksessa toimii ryhmäkoti lapsille, tukiasunnot 16–18-vuotiaille ja perheille tarkoitettu perhekoti.

Ei oo hassummat puitteet. Ei ole niin. Varsinkin noita tukiasuntoja ja perheille tarkoitettuja perhekoteja tarvittais täällä suomalaistenkin puolella, mutta kaipa se Jumalakin tietää, missä niitä eniten tarvitaan.

Sääliksi käy sinänsä Kansan Uutisia. Aikanaan 1980-luvulla, kun Neuvostoliitossa oli tämä glasnost, oli samanlainen glasnost menossa Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Ote oli varsin raikas, jutut mielenkiintoisia ja ilman jatkuvaa YYA-syöttöä. Varsinkin Jukka Parkkarin kirjoittamat jutut Suomen puolustusvoimista olivat tosi asiallisia. Mies siis kirjoitti nimenomaan Suomen puolustusvoimista, ei kapitalistin rahapussia vahtivasta palkkasotilaslaumasta. Ja seikkailihan Viikkolehdessä myös legendaarinen Usko Kyykkä. Täältä tullaan, Tiitisen poikia ollaan!

Vaan glasnost on Kansan Uutisissakin aikaa sitten loppunut. Nyt kirjoitetaan taas oikeaoppisesti ja julkaistaan mielipiteitä uutisina. Ehkäpä törmäämme lehden toimesta jatkossa mm. seuraavanlaisiin uutisiin:

NAURUJOOGA AUTTAA UMPISUOLENTULEHDUKSEEN

Pehmohuvudopatian yhteisömengele Minnahuitake Liila-Lääräsen mielestä naurujoogan avulla voidaan poistaa tulehtuneen umpisuolen aiheuttama kipu ja jopa pysäyttää tulehdus kokonaan ilman kirurgisia toimenpiteitä.

SUOMI AMPUI MAINILAN LAUKAUKSET JO KESÄKUUSSA 1926
Avohoitopotilas Örjan Bränkströmin mielestä suomalaiset ampuivat kranaatteja Mainilaan jo kesäkuussa 1926. Kranaatit ammuttiin Bränkströmin mukaan vaimennetuilla kenttätykeillä ja ajastettiin räjähtämään marraskuussa 1939. Bränkströmin mielestä suomalaiset lavastivat puna-armeijan syylliseksi Mainilan laukauksiin siten, että Neuvostoliiton puolelle soluttautunut pelastusarmeijan sissipartio paukutteli patarumpuja muutama sekunti ennen räjähdyksiä.

NIBIRU-PLANEETTA SYÖ MEILTÄ KAIKILTA PÄÄN
Facebookissa ilmoittamassaan mielipiteessä meikki- ja mallialalle uraa suunnitteleva 14-vuotias Minneenä Hytipeilonen totesi, että se on niinqu tulossa ja jossain jäätiköllä nähty, Antar jotakin tai sillee. Siitä luki netissä ja sit me kaikki niinqu kuollaan. Eikä siitä selviä hengissäkään. Kun on niinqu, tiätsä kuollu.

PERSKELEEN YKÄ VOITTI SULKAVAN SOUDUT

Ihan varma Ykä ei ollut asiasta, mutta muisti kyllä kohottaneensa jotain voittomaljaa. Vai oliskos ollut se muki? Saattoihan ne olla kyllä Jyväskylän Suurajotkin. Voi olla että dopingilla oli osuutta asiaan.

SUOMALAISET: TARJA HALONEN KAIKKIEN AIKOJEN PARAS PRESIDENTTI

Rakkauden ministeriössä pakkorakkauden ja –hyväksynnän osastolla työskentelevän avioparin Jaana ja Jösses Suomalaisen mielestä Tarja Halonen on ehdottomasti kaikkien aikojen paras presidentti ja se presidenttikausien rajoittaminen kahteen oli ihan hanurista.


*

Lisäys 161210: Roopen Mediaseurannassa lisää jutun paperiversiosta.

16 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos taas. Sait hymyn taas vakavan miehen poskipäille.

Noista resursseista tuli mieleen, että mitäpä jos? Jos tehtäisiin näiden resurssien kanssa samoin kuin nykyinen hallitus on tehnyt tarpeettomien 700000 miehen kenttäarmeijan varusteiden ja yleensäkin verovaroin kustannetun yhteisen omaisuuden kanssa?

Myydään pilkkahintaan halvimman tarjouksen tehneelle?

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Komppaan Kullervoa. Ja potenttiaalinen tarvitsijakin olisi lähellä. Venäjä kuulemma tarvitsee muutamia miljoonia:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ven%C3%A4j%C3%A4+tarvitsee+miljoonia+maahanmuuttajia/1135262064569

Kunpa Tarja hoksaisi kertoa Vladimirille, että meillä olisi ylimääräisiä resursseja kohtuuhintaan. Niinkuin avuksi ensihätään. Niillä voitaisiin vaikka kuitata osa Saimaan kanavan vuokrista...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas päivän piristyksestä, Ykä. Vakava aihe, mutta oikein pirteä juttu hylsyineen kaikkineen!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kullervolle, Keskiäkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Minäkin komppaan Kullervoa. Onhan mm. Kansan Uutisten mukaan kyseessä huomattavat henkiset resurssit. Vaan jotenkin tuntuu, että ostajia ei ole jonoksi saakka. Vaikka ilmaiseksi annettais. Ei mahtais Vladimirkaan olla innostunut, mutta luulen, että Vladimir ei lue suomalaisia lehtiä, joten hän ei välttämättä ymmärrä, mikä on parasta Venäjän kansalle.

Mites muuten, Kullervo? Kun sinä näistä sotavaltion hommista tiedät minua enemmän. Ollaanko meillä oikeasti menossa siihen ruåttalaiseen malliin? Eli kolme (suomalaisittain katsottuna) huippuluokan prikaatia, joita käytetään joissain ns. kansainvälisissä tehtävissä joista ei ole meille paskankaan hyötyä, sitten päälle muutama kymmenen maakuntakomppaniaa ja Imatran yläpuolelle vaan meitä tiukan paikan tullen pakon sanelemia vapaaehtoisia huru-ukkoja hirvikivääriemme kanssa.

Kuulostaa jokseenkin lohduttomalta. Varsinkin, jos naapuri meinaa tulla kylään vaikkapa viidentoista moottoroidun jalkaväkidivisioonan voimin.

Unknown kirjoitti...

Mites muuten, Kullervo? Kun sinä näistä sotavaltion hommista tiedät minua enemmän. Ollaanko meillä oikeasti menossa siihen ruåttalaiseen malliin? Eli kolme (suomalaisittain katsottuna) huippuluokan prikaatia, joita käytetään joissain ns. kansainvälisissä tehtävissä joista ei ole meille paskankaan hyötyä, sitten päälle muutama kymmenen maakuntakomppaniaa ja Imatran yläpuolelle vaan meitä tiukan paikan tullen pakon sanelemia vapaaehtoisia huru-ukkoja hirvikivääriemme kanssa.

Ikävä kyllä, tämä on suunta (siis alas päin).

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Vai meinaatte ettei Putinille kelpaisi? Jospa ehdottaisimme että hoidetaan tämä vanhojen aikojen tyyliin bilateraalisella vaihtokaupalla. Vanhat hyvät ajathan ovat Venäjällä taas kovassa kurssissa.

Ja toisaalta luin eilen mielipidetiedustelusta jonka mukaan 70% Moskavalaisista haluasi muuttaa maasta,jos se olisi mahdollista.

Vaihdettaisiin näitä meidän "henkisiä resursseja" vaikka niihin (pitkäsäärisiin) sairaanhoitajiin joista meillä on kuulemma huutava pula. Sopiva vaihtokurssi voisi olla vaikka 3:1. Ja tiukanpaikan tullen olen valmis tinkimään kurssin vaikka 4:1

Anonyymi kirjoitti...

Keskiäkäiselle:
Olisko tuo siis 3/4 pitkäsääristä hoitajaa vs. 1 "henkinen resurssi"?
Vai toisinpäin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kullervolle, Keskiäkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteista.

Kullervo: Lohduttomalta kuulostaa. Malli Cajander elää, pysyy ja paranoo.

Keskiäkäinen: Ehkäpä tämmöiseen bilateraaliseen kauppaan tulisi kaivaa eläkkeeltä tai manata haudasta pari kappaletta vanhoja idänkaupan vuorineuvoksia. Ne osaisivat varmaan neuvotella homman.

Tai toisaalta voitais ajatella että kyse on vain lainan palauttamisesta. Nämä henkiset resurssithan tulivat meille alunperin Moskovasta Lumumba-yliopistosta.

Anonyymi kirjoitti...

Voisi tosiaan tuo UKK:n ajan idänkauppa toimia tässä tilanteessa. On elossa vielä niitä jotka aikoinaan työskentelivät bilateraalisen idänkaupan parissa. Manaamisesta puheenollen, pitäisikö Urkki manata esille? Hyvässä lykyssä joku työikäinen nuiva kantakirjasuomalainen työllistyisi projektin aikana.

Voitaisiin vaikka ilmaiseksi tai lainan korkona antaa Vladimirille ja Dimitrille nuo "resurssit". Maanteitä, rautateitä, kanavia, satamia ja lentokenttiä varmaan tarttee remontoida. Siinä olisi duunia. Eikös se se duunikin ala kiinnostaa noita jos on valvojat AK 47:t käsissä UAZ:n ja T-90:n kyydissä.

On siellä myös Siperia jos haluaa ne silmistään. Tai sitten siirtää johonkin Keski-Aasian maahan missä muhamettilaisuus on pääuskonto. No, mahtaisko nekään tykätä ottaa niitä. Taleban voisi ottaa ne riveihinsä, mutta vaarana on että joku jenkki ampuu kuteja ja osuu.

Karkaako aiheesta, mutta Ruotsista tuli mieleen että se on ulkoistanut puolustuksesa Suomelle ja Natolle. Katos, kun Suomi on kivasti siinä Ruotsin edessä ja peittää pitkän alueen. Ja sitten naapurimaa Norja on Natossa ja peittää hyvin länsi-ja pohjoissuunnankin. Ja Baltian maatkin ovat hyvästi Ruotsin edessä ja nekin Natossa.

Onko vaara että puolustusta pitäisi vahvistaa länsisuntaankin jos on vaara että Ruotsista tulisi "ruotsalaisia"? Sitä en toivo että pitäisi pyytää idästä "veljellistä apua" "ruotsalaisten" tekemiä hyökkäyksiä torjumaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommentista. Tässä henkisessä voimavarassa on kiistatta ongelma, kun se on niin kovasti mainostettua, mutta se ei oikein kenellekään kelpaa ja vielä harvemmilla siihen on maksukykyä.

Ruotsillahan oli vielä parikymmentä vuotta sitten varsin jykevä armeija, iso reservi ja paljon rautaa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Nyt liikekannallepanovahvuus on ymmärtääkseni kolme prikaatia ja kodinturvajoukot. Mikäs ruottalaisilla on ollessa, kun heidän ja Venäjän välissä on Suomen kokoinen jalkaväkimiina.

Roope kirjoitti...

Se ajatus, että turvapaikan saaneet maahanmuuttajat olisivat vain rasite kunnille, pitäisi kääntää ympäri ja nähdä nämä ihmiset resursseina, muotoilee Punkalaitumen vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja Kaisa Hyyti-Suojanen.
- Jos meillä on työvoimapula, niin täällähän on ihmisiä, jotka ovat halukkaita niitä töitä tekemään ja jotka ovat jo valmiiksi maan sisällä, sanoo vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Juha Suoramaa.
...
- Ihmisiä tuodaan kausiluontoisiin töihin ulkomailta, vaikka heitä olisi vastaanottokeskuksissa valmiina, Suoramaa muistuttaa.


Lisäsin muutaman otteen paperilehden pitemmästä jutusta: http://mediaseuranta.blogspot.com/2010/12/kansan-uutiset-ei-rasite-vaan-resurssi.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos, Roope. Laitan tuon linkin kirjoitukseni loppuun. Nää taitavat ihan oikeasti uskoa siihen, mitä puhuvat. Tuo Suoramaa aika tyylikkäästi deletoi muutaman sataa tuhatta työtöntä suomalaista.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ja hauskaa tekstiä: toimii aina paremmin kuin totinen paasaus.

Loppukevennykset olivat huimaa luettavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, kiitos kommentista & voimia eloon.

Faultyman kirjoitti...

ajateskelin, että millähän vaivalla sitä saisi sellaisen linsesioidun sertifikaatin ajattelun ja sanomisen luvallisuudesta, ettei aina tarvitsisi näyttää niin perus junttilaiselta perähikiän asukilta joka vain latelee sanoja peräkkäin kirjaimet paikoitellen väärinpäin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kuhitsulle ja kiitos kommentistasi. Jäi kyllä pikkuisen epäselväksi tarkoititko itseäsi vai minua. Omissa kirjoituksissasi ei kyllä ole mitään vikaa, varsinkin se tuore prototyyppi-Jaakko oli oikein osuva.

Itse taas olen peräkylän juntti ylpeydellä, varsinkin kun jouduin aikanaan lusimaan Helsingissä niin pitkään. Mie oon maalta. Meillä on ratio.

Niin tarkoitus ei ollut kuittailla helsinkiläisille millään muotoa. Ei heissä mitään vikaa. Se olin minä, joka olin väärässä paikassa.