lauantai 29. tammikuuta 2011

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XVIII

1. Rikkautta, jolla on afroa

Kirjoittelin jo aikaisemminkin tästä Afro-hankkeesta, mutta riipaisen siitä vielä muutaman rivin (kiitokset Roopelle lisämateriaalista). Tämän Afro hankkeen tavoitteenahan siis on ”lieventää syrjinnästä aiheutuvia haittoja näkyviin vähemmistöihin kuuluvien kolmansien maiden kansalaisten kotoutumisessa testaamalla ja mallintamalla heihin kohdistuvaa positiivista erityiskohtelua” (varsin loistavaa virastolatinaa muuten).

Ensimmäisen hankekauden aikana oli idea palkata oikeista ilmansuunnista ihmisiä suomalaiseen julkishallintoon. En osaa sanoa, kuinka tässä tavoitteessa on onnistuttu, mutta nähtävästi sisäministeriössä sitä on pidetty onnistumisena, päätellen siitä, että kun Afro 1-hankkeelle myönnettiin rahaa 48.611€, niin sitä seuraavalle Afro 2-hankkeelle rahaa on varattu jo 129.630€. Näillä rahoilla sitten ”jatketaan aliedustuksen purkamista ja laajennetaan toimintaa edistämällä kohderyhmän hakeutumista ja pääsyä turvallisuusalan ammatteihin”.

Nähtävästi sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolla on lopultakin hoksattu se, että yritykset eivät palkkaa ihmisiä ns. humanistisin perustein vaikka siitä kuinka nillittäisi, joten kohteena on nyt julkishallinto, jolla tietysti on muutenkin hallussaan suojatyöllistäminen. Sinänsä se ei kai muuta mitään, jos jonnekin julkishallinnon toimistoon palkataan paperinpyörittäjäksi joku oikeasta ilmansuunnasta tuleva, tokihan hän osaa tyhjän toimittaa siinä kuin suomalainenkin erityisasiantuntija, mutta ajatus ihmisten värväämisestä turvallisuusalan ammatteihin tämän positiivisen erityiskohtelun perusteella saa kyllä niskakarvat kohoamaan.

Katsotaanpas hieman tämän Afro 2-hankkeen toiselle hankekaudelle suunniteltuja toimintoja:

- Hallinnon koulutusta maahanmuuttajille -koulutuksen järjestäminen, mallintaminen ja jatkotestaaminen
- Turvallisuusalan pääsykokeisiin ohjaavan koulutusksen toteuttaminen
- Selvityksen toteuttaminen näkyviin vähemmistöihin kuuluvien syrjinnästä ja syrjintäkokemuksista
- Viranomaisten opas maahanmuuttajien rekrytoimisesta laatiminen
- Maahanmuuttajajärjestöjen edustajien neuvottelutaito koulutuksen järjestäminen
- Asennevaikuttamistoimintojen toteuttaminen nuorille alue- ja paikallistasolla
- Keskustelutilaisuudet ministeriöiden, yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa
- Hankkeen arviointi


Erityisesti tossa pistää silmään toi kohta ”asennevaikuttamistoimintojen toteuttaminen nuorille”. Ja mitähän ne mahtavat olla nämä asennevaikuttamistoiminnot? Propagandahan on tietysti propagandaa, sanoi sen millä nimellä hyvänsä, mutta mielenkiintoista olis kyllä kuulla, kuinka nuorison asenteita muutetaan. Koulussahan tämä kai tapahtuu, ja mitenkä on jos nuoriso ei muuta asennettaan haluttuun suuntaan. Tuleeko jälki-istuntoa vai otetaanko yhteys lastensuojeluun?

No, joka tapauksessa hanke tullaan varmaankin toteamaan menestykseksi. Hankkeen taustatiedoissa nimittäin on seuraava evästys: hanke on suunniteltu kaksivuotiseksi ja jatkuu 31.6.2013 asti mikäli hanke saa jatkorahoitusta. Jos vilkaistaan noita yllä olevia suunniteltuja toimintoja, niissä on jo kaksi kohtaa millä lisärahoitus varmistetaan eli:

1. Selvityksen toteuttaminen näkyviin vähemmistöihin kuuluvien syrjinnästä ja syrjintäkokemuksista

Kun tätä selvitystä tehdään sopivalle kohderyhmälle evästyksellä että kertokaapa ihmeessä syrjintäkokemuksianne ja syrjinnän määrittelette te itse, niin kokemuksia varmasti tulee niin että printterissä ei yksi mustekasetti riitä.

2. Viranomaisten opas maahanmuuttajien rekrytoimisesta laatiminen

Ja tämä opashan ilmanmuuta laaditaan, tod. näk. päälaatijana on hankkeen projektikoordinaattori Said Aden. Tämä opas sitten levitetään julkishallintoon, jonka jälkeen opasta myös tullaan noudattamaan, koska kukaan ei halua tulla ennakkotapaukseksi julkishallinnollisesta syrjijästä. Näin ollen voidaan todeta projektin vaikuttaneen huomattavasti julkishallinnolliseen asenneilmapiiriin, ja rahoitusta pukkaa myös tuleville vuosille.

Sinänsä tämmöselle rajoittuneelle ihmiselle tulee tästä hankkeesta helposti mieleen sambialaisen huussin haju. Mutta minähän olen rajoittunut ja hieman yksinkertainenkin.

2. Ammoin Eva, edelleen Eva

Meidän kaikkien suuresti kunnioittama vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudet on taas vaihteeksi avautunut julkisuudessa. Avautuminen on varsin piristävä, sillä hän hyökkää vaihteeksi vihapuhetta kohtaan, ja siitähän hän ei ole jauhanut ainakaan kahteen vuorokauteen. Tiedoksi saatettakoon, että ”vähemmistövaltuutettu haluaisi nykyistä selvästi järeämpiä konsteja vihapuheen vähentämiseksi” sekä vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet katsoo, että tähän mennessä esitetyt muutosehdotukset eivät ole riittäviä, jotta nettirasismiin voitaisiin puuttua.

Luonnollisesti Biaudet ei tälläkään kertaa määrittele, että mitä se vihapuhe oikein on. Todennäköisesti vihapuhetta on mm. Eva Biaudetin toiminnan arvosteleminen. Toisaalta tämän hiukka hämärän linjan ymmärtää, tilannettahan voi verrata vaikkapa johonkin keskiaikaan, jolloin pappi varoitteli kansaa siellä täällä luuhaavista demoneista, ja jos maajussi totesi, että näinköhän siellä meidän liiterissä noita demoneita on, kun ei ole ensimmäinenkään sattunut silmään, niin kirkonkiroustahan se tiesi. Tämä menettelytapa antaa Evalle ja kumppaneille mahdollisuuden tuomita perustelematta ja sehän heille sopii, kun perusteluita ei oikein ole.

Erityisesti muutama kohta Biaudetin avautumisessa pistää pahasti silmään:

Vähemmistövaltuutettu katsoo, että syrjintää kannattaviin tai edistäviin lausumiin tulisi voida puuttua, vaikka kyseiset lausumat eivat täyttäisikään ehdotettujen kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkistöjä ja vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista

Tämä avaisi kyllä ovet täydelle mielivallalle. Eli lailliset puheet ja kirjoitukset voitaisiin torpata, jos niiten sisältö ei miellytä esim. sopivia virkamiehiä.

Tällaisiin lausumiin tulisi voida puuttua joko rikosoikeudellisilla tai muilla tehokkailla keinoilla, koska yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat keskeisiä yhteiskunnan perusarvoja
Ja mitähän helvettiä tarkoittavat ne muut tehokkaat keinot? Nähtävästi niitä tarvitaan, sillä jos teksti on laillista, niin eihän siihen voi rikosoikeudellisin keinoin puuttua. Varmasti yksi tehokas - ja Evaa kovasti miellyttävä - keino olisi ns. vihapuheesta kärähtäneen erottaminen työstään, jos hän sattumoisin työskentelisi julkishallinnossa. Henkilö voitaisiin todeta sopimattomaksi hoitamaan julkista virkaa. Tämä onnistuu kyllä, julkishallinnossa osataan vallan hyvin painostaa ihmiset pois työpaikaltaan, jos sikseen tulee.

Sehän ei sinänsä ole mikään uutinen, että vähemmistövaltuutettu Biaudet latoo tulta ja tulikiveä ihmisten päälle. Hänhän on jo totutusti ihminen, jolle ei todellakaan kannata antaa oikeutta allekirjoittaa kuolemantuomioita, enkä suosittelis hänelle ladatun aseenkaan antamista. Mutta se pistää ihmettelemään, että ainoa porukka joka tähän jotenkin reagoi ollaan me ns. vihakirjoittajat. Päivystävät dosentit ei tuumi televisiossa, että nyt virkamies tulkitsee tehtävänsä hiukka laajanlaisesti. Toimittajat eivät kirjoita, että nyt on mammalla lähtenyt mopo pikkasen lapasesta. Toiset virkamiehet eivät totea, että ei ole Evan tehtävä keksiä rangaistuksia laillisille teoille. Kansanedustajat eivät ole todenneet, että lait laatii eduskunta eikä yksittäinen virkamies.

Ovatko ne kaikki sitten samaa mieltä Biaudetin kanssa, vai onko pelko rasistiksi leimaantumisesta niin suuri? Joka tapauksessa Evalla on avoin valtakirja meuhkata ihan mitä lystää. Muuten, ollakseen vihan vastustaja enkelimme Eva tihkuu kyllä huomattavan paljon vihaa.

Kuka suojelisi tavallista kansalaista vihaa vastustavan virkamiehen vihalta?

3. Kuraa tankkiin

Ajattelin väsätä muutaman rivin tosta E10-kurasta, mutta Lakeudenmies kirjoitti siitä jo vallan hyvin, joten tuosta linkistä, olkaa hyvät.

29 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Menisit sinäkin sieltä kulmahuoneesta oikeisiin hommiin, niin ei jäisi aikaa kirjoitella tällaisia laillisia vihapuheita. Jos työnhaku tuntuu vaikealta, niin täällä siihen kurssitusta tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tehdä siihen pirtin seinään pikkasen isompi ikkuna, niin ei ahdista niin kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Terve, Ykä!

Syrjintämytologiasta tulee mieleen marxilainen sortomytologiaa, kyseessä kaiketi sama asia. Tuon katsannon mukaan asetelma sortaja vastaan sorrettu on aina olemassa, jos ei ole niin sellainen tilanne pitää väkisin saada aikaan. Joku on väkisin saatava näyttämään sortajalta ja toinen taas sorretulta. Samalla tavoin on oltava tilanne jossa joku syrjii ja joku on syrjitty.

Vasarahammer on käyttänyt termiä ”täydellinen syrjimättömyys”, josta hän osaa kertoa minua paremmin.

Muistuttaa urheilusta tuttua surullisen kuuluisaa ”kaikki pelaa”-ideaa, tai jos joku sanoo jalkapalloa sosiaalipalloksi.

Meritokratian tulisi olla kaiken työhönoton perusta. Mitään valtion virkaa ei pitäisi voida hakea muu kuin syntyperäinen Suomen kansalainen. Perusteena tuolle olisi kansalaisten luottamus järjestelmään ja viranomaisiin sekä yleinen turvallisuus.

Jos Eva olisi ollut viranhaltija Natsi-Saksassa tai Neuvostoliitossa, niin minkälaista jälkeä hän olisi saannut siellä aikaan? Metodit olisivat sopineet kumpaankin. Natsi-Saksan kohdalla ei-arjalainen tai muutoin kansallissosialismia vastustanut olisi ollut tähtäimessä. Neukkulassa taas ”kansanvihollinen” tai ”vastavallankumouksellinen” olisi pistetty työleirille.

Jos Ruukinmatruunan tekstejä on uskominen, niin ei keskiaika ollut niin huonoa aikaa kuin väitetään. Renessanssiajan ja sen jälkeisten aikojen henkilöt ovat ylikorostaneet keskiajan huonoutta verrattuna siihen aikakauteen jolloin itse elivät. Katolisena keskiaikana Ruotsi piti Suomea löysemmässä otteessa kuin uskonpuhdistuksen jälkeen. Katolisina aikana Suomella oli suoremmat yhteydet Eurooppaan, ilman että tartti käyttää Ruotsia välikätenä.

Uskonpuhdistuksen jälkeen Kustaa Vaasa sosialisoi kirkon valtionkirkoksi ja poliittiseksi työkaluksi jolla kiristi otettaan Suomesta. Yhteydet Eurooppaan heikkenivät ja ulkomaankauppa piti yhä enemmän hoitaa Ruotsin kautta.

Keskiajalla oli ainakin tämä asia paremmin kuin nyt. Silloin oli lämpökausi, jolloin Suomessakin oli lämpimämpää kuin nyt. Kuitenkaan ketään ei silloin syytetty autolla ajosta eikä lihansyönnistä, joita nykyään pidetään saatanallisina tekoina.

Perskeles, kun muinaissuomalaiset eivät ehtineet valita keskuudestaan itselleen yhteistä kristittyä kuningasta jonka johdolla olisi torjuttu lännestä tulevien ruotsalaisten ja idästä tulevien novgorodilaisten valloitusyritykset.

Roope kirjoitti...

"Mutta se pistää ihmettelemään, että ainoa porukka joka tähän jotenkin reagoi ollaan me ns. vihakirjoittajat. Päivystävät dosentit ei tuumi televisiossa, että nyt virkamies tulkitsee tehtävänsä hiukka laajanlaisesti. Toimittajat eivät kirjoita, että nyt on mammalla lähtenyt mopo pikkasen lapasesta."

Eikä tämä ole mikään yksittäinen tapaus. Olen parin vuoden ajan seurannut rasististen rikosten lakiuudistusta. Siitä voisi kirjoittaa kirjan verran, mutta viimeisimpänä käänteenä oikeusministeriö kertoo lisänneensä viimeiseen versioon (jota tuskin ehditään enää valiokunnassa muutella) kohdan, joka rangaistuksen uhalla pakottaisi esimerkiksi Facebook-ryhmän ylläpitäjää poistamaan kehotuksesta epäilyttävät viestit. Tämä on vain ministeriön ilmoittama tulkinta kolmen sanan lisäyksestään, eikä lakiesityksessä mitenkään täsmennetä, kenelle tällainen ennen vain tuomioistuimille kuulunut poistokehotusoikeus annettaisiin tai mihin tällaisesta kehotuksesta voisi valittaa. Toimittajia asia ei kiinnosta, eikä poliitikkojakaan.

Ei tässä kuitenkaan kaikki, vaan eilen kävi ilmi, että valtakunnansyyttäjä on jo alkanut tulkita voimassaolevaa lakia tämän joskus ehkä voimaantulevan kaltaisesti ja oikeastaan sitäkin tiukemmin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske (tuttu myös Halla-ahon ja Hirvisaaren syytteiden takaa) totesi lausunnossaan perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaan Juho Eerolan syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kun ei ollut poistanut ylläpitämästään Facebook-ryhmästä epäilyttäväksi katsottua viestiä heti siitä tiedon saatuaan, vaan vasta kaksi tuntia (!) myöhemmin, kun poliisi oli siitä hänelle soittanut. Vaikka Kalske katsoi Eerolan syylliseksi kiihottamiseen, niin hän antoi tällä kertaa armon käydä oikeudesta, eikä nostanut syytettä. Samalla Eerolalta vietiin mahdollisuus puolustautua Kalskeen lainvastaista syytöstä vastaan.

Joskus sitä miettii, että onko toimittajilla ja poliitikoilla toisiaan pyssy ohimolla, kun tällaiset tapaukset eivät saa mitään huomiota. Vai ajattelevatko he, että parempi pitää pää matalalla.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho sanoi jossain ohjelmassa että kukaan maahamuuttaja ei ole kertaakaan tullut sille sanomaaan että hän olisi mitenkään loukannut ketään tai että kiihottanut ketään vastaan.

Jos ei edes oikean ilmansuunnan ihmiset kiihotu tai loukkaannu niin miksi sitten kukaan muukaan.

Biodee ja muut muiden puolesta loukkaantuvat moraalisesti muita paremmat hyvät ihmiset ovat pahinta jälkeä tekemässä. He kuvittelevat toimivansa oikeista ilmansuunnasta tulevien oikeiden ihmisryhmien puolesta. Kuitenkin he tässä ovat niitä rotuvihaajia ja imperialisteja, koska he uskovat että heidän puolustamansa ihmisryhmät ovat tyhmiä, passiivisia ja kyvyttömiä mihinkään, ja joilta he odottavat sitten suurta kiitollisuutta, ihailua ja maahan asti kumartelua.

Voisiko kyse olla narsismista, että haluaa olla ihailun ja pokkuroinnin keskipisteenä? Arvelen kuitenkin että oikean ilmansuunnan ihmisiltä ei sitä ihailua ja pokkurointia ole luvassa, vaan he toteavat keskenään että siinä on hyödyllinen idiootti.

Joku on tainnut todeta, että kukaan muiden puolesta loukkaantuja ei ole kertaakaan väittänyt, että esim. Halla-ahon kirjoitukset eivät pitäisi paikkansa. Eivätkä he ole yrittäneet osoittaa kirjoitusten kohtia paikkansa pitämättömiksi. Onko sitten niin että muiden puolesta loukkantujat myöntävät Halla-ahon ym. muiden olevan oikeassa?

Ironmistress kirjoitti...

Vieras, oli hyvin lähellä ettei niin käynytkin. Jos piispa Tuomaksen Nevan-retki olisi onnistunut ja Tuomas saanut konsolidoitua koko Suomen Turun hiippakunnan yhteyteen, Suomesta olisi voinut muodostua kansallisvaltio jo 1200-luvulla.

Olisivat pysyneet tällöin niin novgorodilaiset, ruotsalaiset kuin Saksalainen ritarikuntakin loitolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Anonyymille, Vieraalle, Roopelle ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteista.

Kumitonttu: Näköjään tuota hanketta pukkaa siellä sun täällä. Osaiskohan joku selvittää, miten paljon noita oikeastaan on. Ja muuten, mistä tiesit, että kirjoitan kulmahuoneessa? Ettet vaan sittenkin ole Zturpon agentti?

Vieras: Toi pakkosortaja / pakkosorrettu-asetelma on aivan totta. Ja Eva todellakin sopisi hyvin diktatuuristen maitten virkakoneistoihin. En usko, että Eva antaisi armoa.

Roope: Väittäisin, että tuo Eerolan juttu on nimenomaan sitä kostoa työpaikan kautta. Aineksia syytteeseen ei tosiasiallisesti ollut, mutta annetaanpa kuitenkin epäilyttävä maine, ja sitä kautta työssä voi pikkuhiljaa alkaa tulla vastaan yllättäviä vaikeuksia. Tämän takia muuten minäkin kirjoitan nimimerkillä.

Vielä Vieras: ”Joku on tainnut todeta, että kukaan muiden puolesta loukkaantuja ei ole kertaakaan väittänyt, että esim. Halla-ahon kirjoitukset eivät pitäisi paikkansa. Eivätkä he ole yrittäneet osoittaa kirjoitusten kohtia paikkansa pitämättömiksi. Onko sitten niin että muiden puolesta loukkantujat myöntävät Halla-ahon ym. muiden olevan oikeassa?”

Tuohon toi Anonyymi itse asiassa antoi hyvän vastauksen. Asia ei miellytä, mutta ei sitä pysty nurinkaan perustelemaan, joten heitetään jotain B-luokan läppää ahdistuksesta ja tuumitaan, että nyt tuli pistettyä jauhot suuhun. Muita suositeltavia aiheita ovat katkeruus, kateellisuus, työttömyys, masennus, naisen puute ja itähelsinkiläiset kaljakuppilat.

Yleensä: Mitä tulee tuohon historiaosioon, niin emmää pysty sanomaan tuohon oikein mitään. Homma on kokolailla ottiatuotaa ja jyrkkää ehkää. Saattaapi hyvinniin olla, vuan suattaapi olla olemati. Ravintolavaunu on etupiässä takapiässä.

Kumitonttu kirjoitti...

mistä tiesit, että kirjoitan kulmahuoneessa?

Eikö kaikki pyöreät huoneet ole muka kulmahuoneita?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Yep, Zturpon miehiähän se Kumitonttu. Kunnioitus lisääntyy, ja pelko vielä enemmän. Kukkahattuja pelkään, mutta Bordurian salaista poliisia pelkään vielä enemmän.

Ehkä voin puolustuksekseni sanoa, että minähän olen etsinyt pyöreästä huoneesta nurkkaa vasta vajaat neljä vuotta, mutta ihmiset joista pääosin kirjoitan ovat neliöineet ympyrää hyvinkin parikymmentä vuotta.

Tulis edes Ottokar ja pelastais.

Anonyymi kirjoitti...

Ottokar tai kuka nyt on Syldavian kuningas pitäisi kutsua Hommajoukkohin. Syldavian salainen poliisi voisi tarjota tiedusteluapua.

Nämäkin voitaisiin kutsua:

Tintti, kapteeni Haddock, hovimestari Nestor, professori Tuhatkauno, poliisietsivät Dupond ja Dupont. Sivuhahmoistakin voisi joitakin ottaa mukaan.

Tämmöiset voisi ottaa kans: Uuno Turhapuro, Härski Hartikainen ja Sörsselssön

Hommajoukkuojen lääkäreiksi sopisvat Dr. House ja Irvi Kaikkonen.

Oletko sinä muuten se Yrjö-kirjojen Yrjö? Aika monessa kirjassa Yrjö on esiintynyt.

Kumitonttu kirjoitti...

Bordurian

No niin joo... nyt vasta hiffasin :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Kumitontulle & kiitos kommenteista.

Vieras: Mainioita vahvistuksia. Lisäksi Homman sotakoiriksi voitaisiin värvätä urheat Milou ja Idefix. Logistiikan hoitaa tietenkin Sanzot´n Liha ja Leikkele.

Mainioitten Yrjö-kirjojen Yrjöhän oli ymmärtääkseni keski-ikäinen jo 1970-luvulla, ja minä vasta nyt. Iältäni vastaisin varmaankin sitä Pikku-Ykää.

Kumitonttu: Eiks suomalaista mediaa seuraamalla tulekin Borduria silloin tällöin mieleen?

Kyllästynyt kirjoitti...

Näinkin voidaan korjailla mamuja selvästi (?) syrjivää työllistämistä:

Örebrolainen, joka kesyttää kameleita
http://na.se/nyheter/nora/1.1084602-orebroaren-som-tamjer-kameler

Kamelit hankkinut 1700-luvun kartanoa asustava pariskunta puolustelee ääliömäistä tekoaan sillä, että he ovat "suuria eläintenystäviä" ja onhan se ihqua, kun he voivat tarjota 1700-luvun kartanoelämyksen lisukkeeksi kameliratsastusta. Miksi he hankkivat kameleita, kun heillä ei tunnu olleen hajuakaan niiden hoidosta, sitä artikkeli ei ilmoita. Ristiriitaista on myös, että elikoita väitetään helppohoitoisiksi. Todella outoa siinä tapauksessa, että he joutuivat välttämättä etsimään alunperin kielitaidottoman somalin siihen hommaan.

Ali selittää, että työ on hänelle kuin paratiisia, hän on tottunut paljon isompiin laumoihin, joten 3kpl elikoita on helppoa kuin mikä. Hän kuulemma laulelee arabiaksi niille. Kun kamelinhoitoa on vain kahtena päivänä viikossa, ehtii hän varmaan myös hoitamaan useita sivuhommia...

Vaikka artikkelissa ei sitä sanotakaan, on hyvin luultavaa, että 2p/vko homma on ns. instegsjobb eli mamuille tarkoitettu ensityöpaikka. Palkka maksetaan muistaakseni n. 75-prosenttisesti valtiolta (=meiltä veronmaksajilta, taas). Sama se tietysti, täysin työttömänähän hän kuitenkin maksaisi kaiketi yhtä paljon.

Tyypille muuten räätälöitiin ihka oma kurssi, jonka nimeksi pantiin "ammattiruotsia kamelinhoitajalle" tjsp. (muualla verkossa) tietenkin veronmaksajien kontolta.

Kamelit voisivat viihtyä Suomessakin, siivotkaa hei pois somalit asemilta notkumasta ja pankaa heidät kamelinhoitajiksi. Jonkun täytyy tietysti ensin importoida tarpeeksi kameleita. Ympäri käydään, yhteen tullaan.

Toisaalta en ymmärrä, että jos joku haluaa ratsastaa, miksi hän lähestyisi kamelia, kun hevosiakin on saatavilla. Tai että miksi hän ei matkustaisi itään, jos nimenomaan kamelikulttuuri kiinnostaa. But that's me.

Meniköhän tämä juttu nyt liikaa aiheen ohi, joka tapauksessa olemme naureskelleet silmät vesissä tälle "ihqulle" jutulle. Toivottavasti te muutkin löydätte siitä huumoria.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Kyllästyneelle sinne (onneksi) entiseen emämaahamme ja kiitos kommentistasi.

Ei juttu suinkaan mennyt aiheen ohi, mutta pistää meikäläisen miettimään ja ihmettelemään. Minähän kun aina välillä yritän kieli poskessa väsätä näitä dystopioita. Ja kun sinä pistät ihan livetavaraa Ruotsista, niin huomaan, että emmää tommoisia pystyis keksimään edes vitsinä, mutta nehän on tosissaan.

Lisätään tähän vielä Hommaforumilta bongaamani juttu ruotsalaisesta "leikkikoulusta ilman tyttöjä ja poikia":

http://hommaforum.org/index.php/topic,42287.0.html

Jos Ruotsin kansa tästä pelleilystään hengissä selviää, niin kyllä ne saattaa sadan vuoden päästä ihmetellä, että mitenkä tää oli mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Homma-joukot tarttee varmaan myös kissan, joten Karvinen mukaan. Jonkin toisenkin kissan voisi ottaa.

Nämä ottaisin Hommajoukkoihin myös:
- Yrjö-kirjojen Yrjö ja Pikku-Ykä
- Ankkalinnan poliisimestari Simo Sisu ja etsivä Kaasi. Muista ankkalinnalaista käy Pelle Peloton ja Pikku apulainen. Hyviä ankkalinnalaisia on sen verran monta ettei tähän mahdu kaikkia.
- Inglorious Basterdsista se Aldo Raine, sen johtamat juutalaiskommandot ja noiden puolella olleet
- Saksan vastarintaliike 1933-1945
- Operaatio Valkyrien toteuttajat
- Sniper Elite-pelin päähenkilö
- Mustanaamio
- Lucky Luke
- Asterix, Obelix ja muut kyläläiset
- Quick & Flupke
- Kieku ja Kaiku ja Possu
- Älli ja Tälli
- Kalle Kehveli
- Hommajoukoille papeksi Isä Camillo ja Isä Matteo
- Rip Kirby ja hovimestari Desmond

Nyt meni viimeinenkin syy lukea mitään Pradasta kun Rip Kirby ei enää ilmesty siellä. Muutenkin sarjakuvat ovat pitemmän aikaa olleet ainoa syy miksi olen ylipäätään edes joskus koskenut lehteen.

En ole aiemmin ehdottanut naisia Hommajoukkoihin, täältä ja
täältä löytäisi niitä. Nämä tuli ekana mieleen:

- Modesty Blaise
- Lea Sommer
- Rosa Roth
- Lara Croft
- Clarice Starling
- Sydney Bristow
- Xena
- Charlien Enkelit
- Bond-tytöt
- 24-sarjan hyvismuijat
- Beatrix Kiddo
- Sydney Fox
- Sarah Connor

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Yrjölle ja kiitoksia tuesta

1. Jää mietityttämään että jos valtion toimintaa lähdettäisiin johtamaan kuin yritystä: karsimaan turhia toimintoja jotka eivät suoranaisesti vaikuta yrityksen ydintoimintoihin, poistamaan päällekäisyytä hallinnosta ja tehostamaan viranhaltioiden ajankäyttöä ja työtulosta niin mitä kaikkea me sillä ylijäävällä rahalla saisimmekaan aikaan.

2. Oikeastaan pelottaa ajatukset että Evan kaltaiset ihmiset on meillä vallankahvassa kiinni. Sehän on julkisesti jo todettu että internetistä on kehittynyt aivan uudenlainen sosiaalimedia, joka vastaa jo "torikeskustelujen" asemasta. Tokihan kukaan ei lähde torikeskusteluja rajoittamaan mutta internetissä sanottua sanaa pitäisi saada kontrolliitua.
Mihin häviää sananvapaus tästä maasta?

Uskonpa että internetissä sanottu sana on siksi paha että sen voi allekirjoittaa moni muukin kuin keskustelukumppani.

3. Kiitos.

VonPee kirjoitti...

Tuo linkkisi "leikkikoulusta ilman tyttöjä ja poikia" oli järkyttävä.

Armas J. Pullan mainio kirja "Kolmannen sukupuolen saari" (40 luvulta) on tähän asti ollut mielestäni ihan hauska.
(Löytyy nykyäänkin kohtuullisesti, ja on kohtuuhintainenkin opus).

Nyt ymmärrän, että äijä näki tulevaisuuteen.

Kyllästynyt kirjoitti...

Niinpä! Muista aina se sanonta, että totuus on tarua ihmeellisempää. Joku tiedemieskin väänsi tästä variaation, että maailmankaikkeus ei ole vain ihmeellisempi kuin kuvittelemme, vaan jopa ihmeellisempi kuin ihminen edes pystyy kuvittelemaan.

Tuolle sukupuolineutraalille päiväkodille on muuten hankalampi nauraa, koska siinä kokeessa käytetään eläviä pikkuihmisiä koekaniineina. On heillä sitten aikuisina todella kummallinen käsitys ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä, kun annetaan pienenä tuollainen epätodellinen malli.

P.S. Joskus pelkään pulisevani ihan liikaa toisten kommenttiosastoilla, mut hyvä jos juttuni kelpaavat. Jäävuoren huippujahan ne vain ovat, pelottavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Ykä arvelee, että jos Biodeesta olisi kiinni, niin mahtaisiko hän määrätä väärien mielipiteiden esittäjille tämän ja tämän?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Lakeudenmiehelle, VonPeelle ja Kyllästyneelle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Ihan hyviä lisäyksiä, tosin niitten naissankareitten kanssa olen vähän ottiatuota-linjalla. Ei siksi, että naiset sinänsä ärsyttäisivät, mutta tässä nykyisessä viihdeteollisuudessa naisista tehdään aina miehiä kovempia äijiä, eikä se todellisuus ihan niin mene. Tykkäsin esmes kovasti tästä Battlestar Galactica-sarjan uudelleenlämmityksestä noin sarjana, mutta jotenkin syletti se, että naiset olivat siinä säännöllisesti kovempia sotilaita ja omasivat isommat pallit kuin miehillä. Höh, Starbuckillakin oli tissit.

Noi Kummelin hommat olivat kyllä hervottomia, mutta ei niitä katsellessa sinänsä E.B. tullut mieleen. E.B. ja huumori kun ei oikein luontevasti mahdu samaan lauseeseen.

*

Lakeudenmies: Oikeassa olet tossa valtio kontra yritysvertailussa. Toisaalta jos yrityksiä johdettaisiin niin kuin julkishallintoa, niin tässä maassa olis paljon pankrotteja. Ja E.B:n kaltaiset ihmiset mielellään tunkisivat kärsänsä myös yritysten asioihin, jos se vaan mahdollista olisi. Kiitos kiittämästä. Asiajuttuja kannattaa aika ajoin mainostaa.

*

VonPee: Joo, Ruotsin uusi kansallisurheilu on omaan kaivoon kuseminen. Tarkkuus- ja kuvio-osuudella. En ole lukenut tota kirjaa, täytyykin bongata se jostakin.

*

Kyllästynyt: Joo, todellisuus todellakin painaa oikealta ohi. Ja totta, ei toi päiväkotijuttu naurata. Kommenttisi ovat aina tervetulleita tänne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin, Vieraalle vielä: Luonnollisesti Koko Homman päästrategina tulisi toimia Yrjö-kirjojen maaginen Tanhuavvaari.

Anonyymi kirjoitti...

En minä ajatellut noita naisia minään kiintiönaisina. Noudatan nimenomaan meritokratiaa. Lähinnä pähkäilin ketkä olisivat nuivia naisia jotka sopisivat hommajoukkoihin nimenomaan kenttäoperaatioihin. Selustaan ei ole niin kovia kriteerejä.

Mun naisihanne on ollut pitkään sen tyyppinen mikä näkyy 1930-60-lukujen elokuvissa, valokuvissa ja julisteissa. Varmaan siihen vaikuttaa mustavalkokuvien ja -filmien pehmeys, ja värifilmien ja -kuvien sävyt, vaatteet, hiustyyli, ja kasvojen ehostus. Silti näyttää siltä että kasvoissa oli pehmeyttä ja pyöreyttä, ja vartalonmuodot oli kunnossa, ei mitään riutuneen näköisiä.

Yritin kaavailla tähän semmoista naista jonka voisi kuvitella 1930-60-lukujen elokuviin tai dekkareihin tai vakoilutarinoihin jne. Se olisi käyttäytymisetikettin hallitseva klassinen tyylitajuinen porvarisleidi, mutta hallitsee kuitenkin agenteilta vaadittavia taitoja kuten pyssyn käytön, varjostamisen ja takaa-ajajan karistamisen kannoilta.

Minä en ole vielä päässyt osalliseksi noiden Yrjö-kirjojen aarteista. Aikaisemmin en edes tiennyt että noita on olemassa. Missä niitä olisi? Onko kirjastossa, divareissa vai pitääkö netistä etsiä? Uutena ei mahda olla vai onko?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuorein Yrjö ilmestyi 2006, en tiedä onko jatkoa enää tulossa. Divareista pitänee pääosin ettiä, mutta löytyy netistä sentään jotain. Ainakin tosta:

https://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=951988243X

Ja tosta:

http://www.bookplus.fi/kirjat/kanerva,_erkki/yrj%C3%B6_j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4_j%C3%A4lkens%C3%A4-4228290

Mainioita Yrjö-kirjoja voi hyvällä omallatunnolla suositella kaikille lukijoille.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Hotelli Yrjöperskeleen lobbyssa näköjään oiken monipopulaarikulttuuriset bileet meneillään. Vihapuusta omenan popsineen Eevan kautta Kalevalaiseen kansallisvaltioon ja edelleen Afron kautta Borduriaan. Huh huh. Kaikkea se tipaton tammikuu teettää...

Itse päivän epistolasta, pystyn sieluni silmin hyvin näkemään Evan NKVD:n tai GPU:n ahkerana ja asiaansa uskovana byrokraattina.

Luultavasti hänellä jopa onkin tälläinen fantasia: Vähemmistövaltuutetun toimiston mustiin puketuneet mustat miehet kiertelevät öisissä kaupungeissa mustilla autoillaan ja noutavat ilmiantojen perusteella kodeistaan vihapuhujia, vihablogaajia ja muita rasisteiksi (sen kaikkein laajimman määritelmän mukaisesti)epäiltyjä.

Lievimmät tapaukset (esim jotain naista kauniiksi kehuneet) päätyvät julkiseen toverituomioistuimeen jossa heidän on tunnustettava rikoksensa monikulttuuria ja tasa-arvoa vastaan ja kaduttava. Tietenkään he eivät tämänjälkeen voi palata entisiin työpaikkoihinsa vaan joutuvat jatkossa tekemään henkensä pitimiksi jotain hanttihommia GPS-pantavalvonnan alaisina.

Vaarallisemmat yksilöt, esimerkiksi vihafaktoja nettiin levittäneet Yrjöperskeleet tai Arvojohtajaa tai Eurabiaministeriä vihahuumorilla panetelleet Keskiäkäiset Miehet viedäänkin sitten suoraan sisäministeriön kukkahattuosaston salaisiin erityistuomioistuimiin. Siellä heihin sovelletaan pehmeitä rakkauskuulustelumenetelmiä kunnes he suostuvat allekirjoittamaan tunnustuksen, jonka mukaan he ovat toimineet salaisen netsijärjestön (joka on niin salainen, ettei siitä kukaan ole koskaan kuullut mitään)toimeksiannosta.

Nämä tunnustukset ja niihin liitetyt syytetyn kaikkien aikaisempien puheiden ja kirjoituksien peruutukset sekä anteeksipyyntö julkaistaan Vähemmistövaltuutetun virallisessa lehdessä. Tämä ilmoitus onkin sitten viimeinen asia mitä kyseisistä rasisteista enää ikinä kuullaan.

Kansan keskuudessa kiertää kyllä villejä huhuja, joiden mukaan Lapissa on suunnattoman suuria piikkilankojen ja vartiotornien ympäröimiä leirikomplekseja, joiden portinpielissä on kyltti: Uudelleenkasvatus ja sopeuttamisterapiayksikkö no xx.

Toisen huhun mukaan leireistä suurimpaan ajetaan riemukaaren läpi. Riemukaarta koristavat mm Johanna Suurpään ja Ritva Viljasen reliefit sekä teksti: Syrjimättömyys ja suvaitsevaisuus tekevät vapaaksi...Tässä vaiheessa Eva Bidee on yleensä herännyt ja suunnaton pettymyksen tunne on hänet vallannut. Mutta hän lohduttaa aina itseään ajattelemalla,"vielä jonain päivänä tämä kaikki on totta"...

PS. Vieras, kun kokoat noita imaginäärisiä supersankarijoukkojasi, ota huomioon että punavihreällä Spectrellä on heittää vastaanne varsin pelottavia vastustajia mm:

-Teräsmies (Stalin)
-Super Hessu (saa supervoimat pähkinöistä)
-HULK (vihreä hirviö)
-Kippari Kalle (saa voimansa pinaatista)
-Taika Jim ja prinssi Lothar
-Fantom (jonka hoivissa leijonat ja seepratkin elävät sopuisasti rintarinnan)
-The99 group(islamin supersankareita)
-Gozilla (tuhoaa urbaaneja ympäristöjä)
-Power Girls
-Yoko Tsuno
-Marsupilami
-King Kong

Ja sitäpaitsi, en kauheasti luottaisi Xenaan. Tuo lesbo-ikoni on todennököisesti joukkoihisi soluttautunut myyrä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keskiäkäiselle ja kiitos kommentista. Tommonen rönsyilevä kommenttiketjuhan on ihan mukava lisä itse kirjoitukseen, vähän niin kuin sinappi hernekeitossa. Vaan en ole varma, että liekö Eva B:n märkä uni ihan noinkaan armelias. Mamman pitäisi ihan oikeesti mennä vihanhallintakurssille tai lenkille tai ostaa rauhoittavia tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Keskiäkäinen mies: voit katsoa aikaisempia Ykän juttujen viestiketjuja joissa on lisää noita fiktiivisiä Hommajoukkojen vahvistuksia, ja arvioida että vaikuttavatko ne sopivilta vai onko jokin heistä riskitekijä.

Sun Tzu puhuu uhrattavista agenteista. Jos Xena paljastuu viholliseksi, niin hänet voidaan käyttää uhrattavana sotilaana jossain kenttäoperaatiossa.

Soluttautuneet vihollisen agentit paljastetaan ainakin kolmella eri tavalla, on viralliset säännölliset tarkastukset ja sitten on yllätystarkastukset. Lisäksi on tietyt henkilöt joiden tehtävä on tarkkailla kaikkia ja havaita viholliset ja pyydystää ja käräyttää ne tavalla tai toisella.

Meikäläisellä on muuten Vakoilijan käsikirja ja Salapoliisin käsikirja. Lisäksi on Sun Tzun Sodankäynnin taidon molemmat suomennokset. Kirjastosta lainasin Macchiavellin ruhtinaan. Mitäs Ykä, tai Keskiäkäinen mies arvelee, miten hyvän strtegian ja toiminnan voi noilla laatia?

36 strategiaa-teos pitäisi joskus lukea, olisko siitä suomennosta?

Niin, Ykä, mitä mieltä olet tästä kuvasta? Eiks tää liity Hommajoukkoihin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle. Noihin laajempiin strategioihin en minä oikein osaa ottaa kommenttia, kun pelkkä reservin tykkimies olen. Mites se meni, tyhmä saa olla, muttei tykkimies.

Noi Erkki Kanervan kuvat ovat yleensäkin mainioita ja käyvät hyvin Yrjö-kirjoihin. Kyseessä muuten ei ole minä ja Ylva. Ylva ei ole blondi.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, toivottavasti et saa yliannostusta noista Hommajoukkojen fiktiivistä vahvistuksista mutta nämä oli pakko saada mainituiksi.

Mossadilta voitaisiin pyytää virka-apua tiedustelun osalta.

Israelin armeijalta voisi pyytää sotilaallista virka-apua. Ainakin heillä on kokemusta siitä miten määrällistä ylivoimaa vastaan soditaan. Onko heillä hyvät taktiikat ja aseistukset vai onko yläkerran isäntä tosiaan heidän puolella niinkuin Vanhan Testamentin kirjoituksissa...

Israelin aremijassa palvelevat myös naiset joten Hommajoukkojen naisosastolle voitaisiin hankkia sieltä vahvistusta. Jotkut muijat ovat aika näpsäkän näköisiä. Näytteitä on tässä, tässä, tässä, tässä, tässä, tässä, ja tässä. Luulen että nuokin naiset osaavat sotia taidollisesti ja asenteen osalta paremmin kuin Ruotsin ruunatun pellearmeijan miehet...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vieras: kyllähän noi Israelin armeijan naiset kiistatta melkoisia namuja olivat. Minähän en sinänsä ota kantaa siihen, kuka tai mikä siellä Lähi-Idässä se suurin mörkö on, mutta kiistatta annan kunniaa Israelin puolustusvoimille. Nehän ovat pistäneet itseään monta kertaa suurempia arabiarmeijoita kuokkaan kerta toisensa jälkeen.