Friday, February 18, 2011

OIKEAOPPISTA KULTUROINTIA

Täytyy näin ensi alkuun tunnustaa, että kulttuurinautintoni koostuu pääosin Tex Willeristä, Jerry Cottonista ja Steven Seagalin ihmissuhde-elokuvista, joten minua ei välttämättä voi pitää minkäänlaisena kulttuurin suurtuntijana. Siitä huolimatta minulla on tietty mielenkiinto ns. kulturointiin, eli siihen, kuinka joku kulttuuriteos selitetään oikeaoppisesti. Olen itsekin tätä harrastanut aikanaan mm. kirjoituksessani Kulturaattori.

Kirjoituksessani kulturoin tuolloin oikeaoppisen ohjeistuksen pohjalta erään, no, teoksen, joka muistutti parimetristä toosaa sekä myös pieru & nokkahuiluperformanssin. Tämmöisissä teoksissa ei kuitenkaan ole tarvittavaa haastetta, sillä niistähän voi puhua mälkyttää periaatteessa minkälaista kiipernääkeliä hyvänsä, ja silti sattuu osapuilleen kohdalleen.

Varsinainen haaste on kirjallisuuden oikeaoppisessa kulturoinnissa, ja siihen en ole vielä uskaltautunut, koska en koe saaneeni tarpeeksi yksityiskohtaista ohjeistusta. Mutta nyt tilanne on muuttunut, ja ohjeistus on hallussa. Ohjeistuksen antaa heppu nimeltä Juha Sihvola (luonnollisesti Helsingin Oikeaoppisessa) kulturoidessaan Milla Hannulan kirjan Maassa Maan Tavalla, ja tätä sihvolametodia käyttämällä minäkin nyt uskaltaudun yrittämään. Mikäli lukija ei ole vielä tähän mennessä tutustunut Sihvolan oikeaoppiseen kulturointiin, niin se kannattaa ehdottomasti lukaista vaikkapa tästä.
.
.
.
(lukekaa, bitte)
.
.
.
No niin, nyt kun sihvolametodin perusteet ovat lukijallekin selvinneet, on minun vuoroni yrittää. Olen päättänyt ottaa oikeaoppisen kulturoinnin kohteeksi Arto Paasilinnan kirjan Isoisää Etsimässä vuodelta 1977. Olen valinnut tämän kirjan siksi, että pidän siitä itse varsin kovasti. Lisäksi olen lukenut sen tuoreeltaan kun se ilmestyi ja seuraavan kerran luin sen joskus 25 vuotta sitten, joten juoni on pikkusen jo kadonnut päästäni, mutta sihvolametodia käyttävälle ei tämä ole vika, vaan ominaisuus. No niin, urheilutermejä käyttääkseni aion nyt tehdä parhaani, ja katsoa, mihin se riittää.




ARTO PAASILINNA: ISOISÄÄ ETSIMÄSSÄ

Sihvolametodia käyttäen kulturoinut Ykä

Kirjoittaja on aikaisemminkin naamioinut äärikonservatiivisen kiihotustoimintansa näennäisen huumorin kaapuun, mutta tällä kertaa hänen propagandistinen vaahtoamisensa saa lukijassa aikaan suorastaan äärimmäistä vastenmielisyyttä. Heti alkuun käy ilmi, että kirjan päähenkilö asuu kolmen sukupolven suurperheessä, jotka tosiasiassa ovat loppuneet jo joskus torppariajalla. Näin kirjoittaja selkeästi osoittaa kaipuunsa ummehtuneita impivaaralaisia arvoja kohtaan ja häpeämättä kannattaa hillitöntä omakotitaloasumista ja vastuutonta bensiinin ja halkojen polttamista.

Kirjoittaja on kyllä asettanut perheen asumaan Helsinkiin, mutta tämä on silkkaa hämäystä, jonka lukija kyllä pystyy helposti rivien välistä huomaamaan, jos vain haluaa. Lisäksi kyseessä on myös selvä rasismi, sillä laajasti tiedetään, että suurperheitä varten varattu asuntokanta täytyy varata niitä enemmän tarvitsevia väestöryhmiä varten. Jos joku väittää, että tilanne ei ollut tällainen vuonna 1977, voi hänelle todeta, että mikäli kirjailija on ollut mielestään visionääri, olisi tällainen asia pitänyt kyllä ymmärtää ennustaa jo siinä vaiheessa, sillä Afrikkaan kohdistunut sorto ja maanosan hädänalainen tila oli silloin jo aivan hyvin tiedossa.

Huomattavaa on myös, että kirjan suurperhe elää täysin heteronormatiivista elämää. Seksuaalivähemmistöjä ei mainita, ja polyamoriaa ei tiedetä edes olevan olemassakaan. Täytyy ihmetellä, että ovatko seksuaalivähemmistöt todellakin tehneet kirjoittajalle jotain niin perustavanlaatuista pahaa, että se saa aikaan tällaisen katkeruuden.

Jo kirjan alkuvaiheissa käy ilmi kirjoittajan flirttailu natsismiaatteen kanssa. Suurperheen miehistä keskimmäinen, eli päähenkilön isä on nimittäin kadonnut vuonna 1944 Valkeasaaren läpimurrossa. Valkeasaaren läpimurto kuitataan pelkkänä nimenä, eikä sille anneta sen enempää merkitystä, niin kuin kyseessä olisi renkaan puhkeamiseen verrattava tapahtuma.

Kirjoittaja jättää aivan tietoisesti muistuttamatta, että Valkeasaaren läpimurto oli yksi puna-armeijan suurista strategisista iskuista, joilla se tuhosi fasismin. Ilman puna-armeijan sankarillisia ponnistuksia olisi koko Eurooppa voinut jäädä totalitarismin ikeen alle, ja tämä meidän suomalaistenkin tulisi muistaa jatkuvasti. Asian tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, mikäli aikoo pitää kiinni humanistisista, vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kannattavista periaatteista.

Kirjan näennäisenä juonena on se, että päähenkilö lähetetään etsimään isoisäänsä, joka on lähtenyt maailmalle seikkailemaan. Etsinnässä päädytään aluksi Lappiin, jossa kirjoittajan naista halveksivia periaatteita noudattaen käytetään porukalla seksuaalisesti hyväksi mieleltään järkkynyttä ulkomaalaista naista.

Tämän vastenmielisen episodin jälkeen suunnataan Ruotsin Lappiin, ja tässä vaiheessa huomataan myös kirjoittajan viehtymys militarismiin. Päähenkilön isoisä nimittäin tuntee henkilökohtaisesti ruotsalaisen ammattisotilaan, jonka kanssa hän tekee sopimuksen siitä, että hänen kenkätehtaansa toimittaa Ruotsin armeijalle huomattavan määrän nahkasaappaita.

Kirjoittajan mielestä kyseessä on vain onnistunut kauppa, jossa kysyntä ja tarjonta kohtavat molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Hän jättää tarkoituksellisesti mainitsematta sen tosiasian, että sota on kaikkein suurin bisnes, ja juuri tällaiset yksityiset sotateollisuusyrittäjät pitävät yllä kurjuutta ja kauhua maailmassa. Heidän omallatunnollaan on miljoonien ja taas miljoonien ihmisten kuolema, mutta he eivät huolehdi muusta kuin jatkuvasti kasvavasta pankkitilistään.

Matka jatkuu Norjan kautta Isoon-Britanniaan. Norjassa päähenkilö taas ohimennen käyttää seksuaalisesti hyväkseen paikallista naista, ja kirjoittaja pitää muutenkin yllä stereotyyppistä kuvaa norjalaisista tyhminä turskanpyytäjinä, vaikka hyvin tiedetään, että norjalaiset ovat kantaneet maahanmuuttoasioissa globaalisen vastuunsa suomalaisia paremmin. Meille on otettu huomattavasti vähemmän maahanmuuttajia kuin Norjaan.

Isossa-Britanniassa sitten kirjoittaja taas flirttailee niin militarismin kuin imperialististenkin ideologioitten kanssa. Päähenkilön isoisä nimittäin tapaa siellä vanhan kaverinsa, joka on – varmaankaan kukaan ei yllättynyt – eläkkeellä oleva sotilas. Kirjoittaja tyytyy kuvailemaan sitä, että tämä suomalainen kuolemankauppias ja eläkkeellä oleva palkkamurhaaja istuvat teekupposen äärellä, rupattelevat mukavia ja muistelevat menneitä. Kirjoittaja jättää tietoisesti korostamatta brittiläisen siirtomaaimperiumin julmuuksia kaikkialla maailmassa.

Kirjoittaja yrittää jotenkin lieventää tunnelmaa sillä, että palkkamurhaaja evp ja isoisä ovat aikanaan yhdessä palvelleet Muurmannin legioonassa, mutta tämä halpahintainen kikka ei pure keneenkään. Luonnollisesti tämä isoisä käy Ison-Britannian vierailullaan käyttämässä hyväksi ihmiskaupan uhreiksi joutuneita prostituoituja.

Kaiken kaikkiaan näkisin, että tätä vastenmielistä, huumoriksi naamioitua teosta voidaan verrata karamellikuorrutettuun henkiseen syanidikapseliin, joka viihteellisin keinoin tyrkyttää lukijalle natsismia, rasismia, seksismiä ja köyhempiin kansakuntiin kohdistuvaa järjestelmällistä sortoa. Tällaisten ideologioitten kannattajille ei voida antaa sijaa siinä järjellisten katsomusten konsensuksessa, jonka osapuolten vastuulla on isänmaan ja koko maailman tulevaisuus.




No niin, tällaista kulturointia tällä kertaa. Vaikka paneuduin urakkaan ihan tosissani, niin ei tästä tainnut tulla kuin keskinkertainen kulturointi. Onnistuin sinänsä sihvolametodissa siinä mielessä, että varsinaisesta kirjan sisällöstä en juurikaan kirjoittanut ja sopiva määrä paatostakin tässä löytyy. Mutta suomalaisen virkamieskoneiston ylistämistä en saanut sekaan ujutettua. Ei vaan onnistu. Johtuneeko siitä, että olen itse osa tuota virkakoneistoa, ja tunnen sen siis varsin hyvin.

En onnistunut myöskään siinä, että olisin ympännyt itseni tähän kirjoitukseen, niin kuin olisin itse ollut jotenkin mukana tapahtumissa ja suoriutunut asioista paremmin kuin kirjan päähenkilöt. En vaan pystynyt. Suutarihommista en ymmärrä mitään, liikemieshommista ei ole kokemusta, ulkomailla en ole paljoa käynyt ja nuo sotahommatkin rajoittuivat varusmiespalvelukseen. Sihvola onnistui omassa kulturoinnissaan selvästi paremmin, mutta hän onkin kyllä asiassa kokenut ammattilainen ja minä taas vain asiasta kiinnostunut amatööri.

Onni yksillä, pakkanen kaikilla. Oikein monokulttuurisia hiihtokelejä kaikille.

Som´mono.

13 comments:

Keskiäkäinen mies said...

En olisi koko kirjasta tiennyt mitään, ellei jossain blogissa olisi jo ollut linkkiä tuohon Sihvolan "arvosteluun". Piti oikein lukea se kahteen kertaan, kun ensin tuntui että käsitän varmaan väärin.

Täytyy kyllä ehdottomasti hankkia tuo kirja joka saa aikaan moisen "arvostelun" nimellä kulkevan propaganda oksennuksen jota on vielä kuorrutettu melkoisella itsetehostuksella. Ei se voi huono olla jos se saa viherhistorioitsijassa aikaan moisen purkauksen.

Ja seuraava lausehan on suorastaan legendaariseksi muuttuvaa kamaa:

"Niiden edustajille ei voida antaa sijaa siinä järjellisten katsomusten konsensuksessa, jonka osapuolten vastuulla on isänmaan tulevaisuus." Lääkkeet...!

Kumitonttu said...

HÄHÄHÄ :D

Voisit joskus kulturoida Valkoisen ihmissyöjän.

Jaska Brown said...

Heh, osoitit taas kerran että parodiaa ei voi tehdä ottamatta takkiin realismilta. Suomeksikin on käännetty chileläinen (!) tutkimus Aku Ankasta, jossa ihmetellään omituisia perhesuhteita ja osoitetaan ankat imperialistisiksi riistäjiksi. Luin sen joskus nuorena kloppina, jolloin mieleen jäi ainakin tekijöiden toteamus Karhukoplasta: ei jää paljon epäilystä siitä, ketä osoitellaan kapitalistien kimppuun hyökkäävällä, maailmanrauhaa uhkaavalla rosvojoukolla joka pukeutuu punaisiin ja tanssii juhlissaan ripaskaa...

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Keskiäkäiselle, Kumitontulle ja Jaskalle & kiitos kommenteista.

Keskiäkäinen: Mulle tuli Sihvolan avautumisesta täsmälleen sama vaikutus kuin sulle, eli toi kirjahan on pakko ostaa.

Kumitonttu: Minä olen noissa tilaustöissä varsin huono, mutta tosta kirjasta saisi joku kyllä aikaiseksi varsin mainiota oikeaoppista kulturointia.

Jaska: En oo lukenu tuota, täytynee hankkia. Mutta Hector varmaan aikanaan on lukenut, sillä eikös se 1970-luvulla lauleskellut jotenkin niin, että lue taas Ankkaa, mami ja kun kasvan isoksi niin tapan Roopen ja vapautan Hessun, Toopen ja Karhukoplankin osti FBI. Hector oli muuten vallan mainio musiikintekijä silloin kun se ei vaahdonnut politiikkaa, esim. Hannikaisen Baari oli aivan loistava kappale.

vieras said...

Pasila-sarjassa oli jakso nimeltä Reetta Ruusu. Siinä tuo nimihahmo vaikuttaa sellaiselta jonka teokset saisivat kulturaattoreilta hyvät arvostelut.
Jakso näkyy tässä

Kun vaalit on käyty, niin perussuomalaisten kannattaa tavoitella, siis sisäministerin ja oikeusministerin salkkujen lisäksi, myös kulttuuriministerin salkkua. Jospa sitten suomalainen kulttuuri ja kulttuuriperinteet voitaisiin virallisesti rehabilitoida valtion päätöksellä.

Muistaako Ykä niitä aikoja jolloin Marjatta Väänänen oli kulttuuriministeri, jota kulttuuriväki kutsui ”kulttuurin pahimmaksi jarrumieheksi”? Kulttuuriväkeen kuuluvat pitävät itseään tiedostavina, oikein ajattelevina ja edistyksellinä. Tuosta voi päätellä, että jos kulttuuriministeri EI SAA kulttuuriväen kannatusta, se on oikein hyvä asia. Se on merkki siitä että että kulttuurihommassa on edes jotain rotia.

Ironmistress said...

Kirja on suomennettu, nimellä "Kuinka Aku Ankkaa luetaan", ja sen takana ovat Ariel Dorffman ja Armand Mattelart.

Dorffmannin ja Mattelartin havainnot ovat sinänsä täysin oikeat, mutta johtopätökset, joita he tekevät, ovat täysin käsittämättömät.

Tässäpä ruukinmatruunan oma kommentti asiaan. Sävel on siis Piippolan vaarilla oli talo.

Donald Duck he has no pants, ee-i-ee-i-o
That did cause a lot of rants, ee-i-ee-i-o
Lefties wooed and audience booed
Disney as porn was almost sued;
Donald Duck he has no pants, ee-i-ee-i-o

Donald has not Daisy wed, ee-i-ee-i-o
That's immoral, those folks said, ee-i-ee-i-o
Lefties cried and messed and whined
Thought they'd Donald Duck K-lined
Donald has not Daisy wed, ee-i-ee-i-o

Donald is a single dad, ee-i-ee-i-o
That's a family model bad, ee-i-ee-i-o
Lefties said and statement made
libraries should have Disney forbade
Donald is a single dad, ee-i-ee-i-o

Nephews are a but bunch of geeks, ee-i-ee-i-o
Bad for child who role model seeks, ee-i-ee-i-o
They are wimps and they are nerds,
Lefties said, they are social re-tards
Nephews are a but bunch of geeks, ee-i-ee-i-o

Capitalist pig is Scrooge McDuck, ee-i-ee-i-o
He's example of the Yankee muck, ee-i-ee-i-o
Exploits the poor and Don shows the door
He yearns for money all the more and more
Capitalist pig is Scrooge McDuck, ee-i-ee-i-o

Dorffman said and Mattelart, ee-i-ee-i-o
Disney will make you retard, ee-i-ee-i-o
It's brainwash and Yankee trash
and Disney will get all your cash
Dorffman said and Mattelart, ee-i-ee-i-o

If you think this song is fun, ee-i-ee-i-o
Common sense it just has none, ee-i-ee-i-o
I can tell you this story is true,
Some people just can't tell tales from truth
Some folks have their wits far gone, ee-i-ee-i-eo

Ironmistress said...

Mitä vanhemmaksi elää sitä useamman tsetse-kärpäsen näkee.

- vanha rutangujen sanonta -

Lakeudenmies said...

Kirjahan tulee tuon todistuksen jälken todellakin ostaa.

Mietinpä vaan että miten ihmeessä tuollainen teksti päätyy kirja-arvosteluksi? Itselle ei ainakaan piirtynyt kiistatonta kuvaa(saati sitten edes kiistanalaista) kyseisestä teoksesta.

Kirjoittaja syyttää Milla Hannulaa Mikko Puumalaista kohtaan hyökkäämisestä, ja mainitsee tässä yhteydessä vielä tuomiotkin, joiden asiaankuuluvuus jäi minulle hieman epäselväksi. Mutta kysymyksen herättää se että eikös tällainen teksti voida tulkita joissakin ääriryhmittymäkahvipöydissä vähän niinkuin hyökkääväksi jotakin persoonaa kohtaan.

Täytyy kiteyttää loppuun vielä Yrjön sanoin koko teksti:
Älä osta kirjaa koska rasismi

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle, Ruukinmatruunalle ja Lakeudenmiehelle & kiitos kommenteista.

Vieras: Päättelet mielestäni aivan oikein. En ole itse asiassa varma, tarvitaanko kulttuuriministeriä ollenkaan. Ainakaan apurahataiteilijoitten leegiota ei tarvita.

Ruukinmatruuna: Ainoa, minkä minä voin sanoa, on se, että vanhat Akut pelittävät vieläkin ihan mainiosti. Esmes ne 1970-luvulla Minä Aku Ankka-kirjassa olleet pitkät sarjat ja vaikkapa Al Taliaferron sarjakuvastripit. Ei ne mitään analyysiä tarvitte.

Lakeudenmies: Vaan oliskohan Sihvolaa jäytänyt pelko, että ihmiset saattavat lukea kirjan, ja mies on sitten reagoinut sillä ainoalla tavalla minkä osaa. Mistä kirjan kirjoittaja varmasti häntä kiittää. Tässäkin kommenttiketjussa tuli kirjalle kolme ostajaa, ja ennen Sihvolan vuodatusta ei meistä yksikään sitä olis ostanut.

vieras said...

Ykä, no tota mä just kaavailin, että lopetettaisiin apurahataiteilijoiden leegio. Siksi kulttuuriministerin virka kävisi perussuomalaisille.

Meikäläisellä on uusintapainoksia 1950-luvun Aku Ankoista, niitä mihin on vuosikerrat koottu.

Taskukirjoista mainittakoon että tykkään eniten niistä joiden numero on 1-142. Niiden tarinat oli suomennettu saksankielisistä teoksista. Niissä oli joka toinen aukeama värillinen, ja joka toinen mustavalkoinen. Aika monen kirjan alussa oli esinäytös, joissa hahmot on hieman eri tyylisesti piirretty kuin tarinoissa. Kun yksi tarina loppuu, niin pari sivua ennen seuraavan tarinan alkua, hahmojen piirustustyyli on saman tyyppinen kuin esinäytöksessä.

Vanhojen taskukirjojen uusintapainokset taitavat olla kaikilta sivuilta värillisiä.

Satunnaisesti olen käväissyt divarissa, ja katsonut olisiko siellä noita vanhoja taskukirjoja. Viime vuoden puolella taisin hankkia jonkun. Jos tässä joutessa kävis taas kattoo mitä löytäis.

vieras said...

Huomenta!

En tiedä olenko ikinä lukenut Jerry Cottonia. En muista että olisin nähnyt Cotton-elokuvia näköradiossakaan.

Onko Ykä lukenut Cottonin suomennoksia vai peräti alkukielellä saksaksi? Mahtaisko saksalaiset Cottonit olla hyvä tapa valmistautua saksan yo-kokeen kirjalliseen osaan?

Ykä tietää Jerry Cottonista enemmän joten osaat arvioida sopisiko hän Hommajoukkoihin?

vieras said...

Löysin tämmöisen Väänäsen haastattelun. Se voi kiinnostaa sinua tai ei, mutta se piti laittaa kun kerta törmäsin siihen. Vaikuttaa aika kiinnostavalta.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommenteista & linkistä.

Minä en oo noita Akun taskukirjoja pläräillyt pitkään aikaan, mutta muistan kyllä hyvin nulikka-ajoiltani ne taskukirjat, jotka mainitsit. Olikohan se numero 1 nimeltään Mikki Kiipelissä. Silloin 1970-luvulla muuten yksi meidän nyrkillätapettavien suosikkilehti oli kauhusarjakuvalehti Shokki. Nykyisin noi Shokit ovat vissiinkin divaripuolella melko arvokkaita.

Suomeksihan minä sitä Cottonia. Koulusaksa on rapistunut tasolle Korkeajännitys. Jerryhän on tietty kivikova jätkä, niin kuin myös kollegansa Phil Decker.