TAVALLISTEN VALLANKUMOUSTA ODOTELLESSA

Tuli sitten käytyä äänestämässä. Sottailun jälkeen annoin ääneni perussuomalaisille, tämän pelätyn Halla-ahon falangin paikalliselle edustajalle. Näin, että tämä oli tällä kertaa viisainta, ja tällä tavoin henkilökohtainen ääneni puraisee kaikkein eniten. Ei silti, ettenkö näkisi mielelläni eduskunnassa myös vaikkapa Muutos 2011:n Jari Leinon tai Vapauspuolueen Ari Laakson. Ne on ihan tolkun miehiä ne. Ikävää sinänsä, että kansallismielinen kenttä on hajallaan. Ehkäpä tulevaisuudessa kansallismieliset onnistuisivat siirtymään saman lipun alle. Ryhmittymän nimenä voisi olla vaikkapa Suomen Kansallismielisten Demokraattien Liitto SKDL. Lyhenne lienee vapaassa käytössä, koska sen aikaisempi haltija Suomen Kansan Dramaattinen Loppu on jo hyllymetrejä. Lyhenteessä olisi sekin etu, että saataisiin äänet myös vanhoilta taistolaisilta, jotka lyhenteen äänestyskopissa nähdessään saisivat retrokohtauksen ja luulisivat, että nyt on taas vuosi 1972.

No, ja sitten heräsin ja laskin kissan ulos. Vaan saahan sitä köyhempikin unelmoida.

Mulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä vaalien lopputulos on, mutta mikäli perussuomalaiset pääsevät edes yli kymmenen prosentin, voi sitä pitää jo loistavana voittona. Meinaten, eihän heitä vastassa ole ollut kuin koko poliittinen- ja virkakoneisto plus tutkijat ja media. Jotka ovat käsitelleet ilmiötä kuin lääkärit syöpää ja jotka ovat julistaneet ilmiön kannattajat rikollisiksi, mielenköyhiksi tai vähintäänkin syrjäytyneiksi juopoiksi. Kuluneesta puolesta vuodesta voi vaikkapa M.O.T. tehdä aikanaan vähän helkkarin nasakan dokumentin.

Voihan se olla, että perussuomalaiset pääsevät yli kahdenkymmenenkin prosentin. Mene ja tiedä. Minusta näissä vaaleissa ei tärkeintä ole persujen voitto, vaan valtapuolueitten rökäletappio. Ja sitä kautta alkava sisällissota näissä puolueissa. Kun onhan selvää, että puolueitten kenttäväki vasemmistoliitosta kokoomukseen on ihan järkevää ja asiallista porukkaa, ja he alkavat pikkuhiljaa hoksaamaan, että heidän tehtävänsä on vain lapioida piha täyteen sokeria, että puolueen marie antoinettet pääsevät kesäiselle rekiajelulle.

Puoluetoiminta on eri asia kuin vaikkapa rock-bändin fanittaminen. Kaverit voivat ostaa säälistä nuorena fanittamansa rock-yhtyeen jokaisen uuden albumin, vaikka pumppu olisi vuoden 1977 jälkeen saanut aikaan pelkkää kurlausta. Mutta tämä ei häiritse eikä haittaa ketään. Sen sijaan jos puolueen kenttäväki jatkaa toimintaa nykypuolueissa sillä perusteella, että ratkaisu tuntui joskus niin oikealta, he jatkavat puolueensa kovan ytimen tavoitetta muuttaa heille itselleen täysin vieraat ja vahingolliset unelmat ajatuksesta lihaksi.

Tai oikeastaan kyse on vain siitä, että he pönkittävät puolueensa kovan ytimen henkilökohtaista poliittista uraa. Kun se kova ydinkään ei taida uskoa siihen, mitä julistaa. Tästä Jyrki Kataisen lipsautuksesta voi niin helposti päätellä. Kuhanpahan puhuvat mitä tarvitaan, varmistaakseen itselleen mukavan paikan tulevassa Euroopan Liittovaltion hallintokoneistossa.

Puolueitten kenttäväen on pakko alkaa hoksaamaan tämä. Ja oivalluksen hetki on ilkeä. Kun sanotaanpa vaikka demareitten pitkäaikainen puolueaktiivi huomaa sosialidemokraattiseen peiliin katsoessaan, että sieltä tuijottaa vastaan Päivi Lipponen. Jonka mielestä tavallinen ihminen ei ole kykenevä päättämään omista asioistaan. Ja näihin tavallisiin ihmisiin kuuluu myös tämä demareitten kenttätyöntekijä.

Vihreistä en puhu tässä yhteydessä mitään. Se poppoo on tiensä valinnut.

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta siirtyy odottamaan vaaleja mökille, kauniin Lälläveden rannalle, Antero Lärväsen ja äänimiesten seuraan. Eikä ole takeita, etteikö otettais vaikka vähän mukista.