tiistai 26. helmikuuta 2013

ANTERO LÄRVÄNEN JA VIHAMIELIKUVAT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksestä. Olemme jälleen Helsingissä, ja aiheenamme ainakin omasta mielestämme potkimme jo kertaalleen kuollutta hevosta, mutta kun media on kytkenyt tuohon kuolleeseen koniin jatkuvasti sähkövirtaa niin se sätkii siihen malliin, niin kuin olisi hengissä.

- Eli tämä herättää edelleen tiettyä mielenkiintoa, joten puutummepa siihen mekin. Eli kyse on taas kertaalleen siitä, että rasismintutkijoita vihataan ja uhkaillaan tai jos nyt ei ihan uhkailla niin vihataan kumminkin tai jos nyt ei edes vihata, niin ei ainakaan faniteta kybällä tai jotain sinnepäin joka tapauksessa ja siitä on sitten tietysti tullut taivaan korkea henkinen pipi. Tavallisen ihmisen aivolihas ei tätä älämölöä sinänsä täysin taivu tajuamaan, mutta onneksi meillä on taas ammattilainen kehissä selittämässä. Suomalaisen selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan Grand Old Man, tohtori Adolf Butler, kiitos että suostuitte jälleen kerran haastatteluumme. Meistä taitaa tulla teille jo ihan oikea maanvaiva.

- Morjens Antero. Kiva nähdä taas. Ja eihän tästä minulle mitään vaivaa ole, päinvastoin. Minä oikein mielelläni teen valistustyötä pinnanmaalaisille lukijoillesi, sillä hehän ovat tunnetusti varsin umpimielisiä ja suhtautuvat kovin takakireästi edistyksellisiin aatteisiin ja ajatuksiin. Niin että Frank, anna palaa.

- Tohtori Butler. Nyt kun puhutaan näistä julkisuudessa esillä olleista rasismin ynnä muitten edistyksellisten asioitten tutkijoista, huomataan, että ketään ei ole ammuttu, ketään ei ole lyöty ja henkeen ja terveyteen kohdistuneita uhkailuja ei ole tullut. Sen sijaan on kyseenalaistettu näitten tutkijoitten pätevyys ja vaadittu heidän erottamistaan. Lisäksi on kyseenlaistettu tutkijoitten objektiivisuus ja sen vuoksi nämä tutkijat pelkäävät, että tämä jatkossa heikentää heidän mahdollisuuksia saada lisää tutkimusrahoitusta. Ja mitä minä verkkokeskustelua seuraan, niin tämä kyseenalaistaminen on tehty sinänsä vielä ihan perustellusti ja faktapohjalla, sillä kyllähän näitä asiaan liittyvien tutkijoitten johtopäätöksiä voi pitää poliittisesti värittyneinä. Eikö tätä asiaa voisi verrata ihan mihin hyvänsä ammatinharjoittajaan kohdistuvaan arvosteluun? Tyyliin, että menit sitten jätkä ja möit mulle sutta ja sekundaa. Rahat takaisin, nilkki.

- No niinhän sitä äkkinäinen luulisi. Mutta tätä spedesteettistä tutkijakuntaa ei voi verrata muihin ammatinharjoittajiin. Luonnollisesti yhteiskunnallinen tutkimus pohjautuu siihen, että on sertifikoituja mielipiteitä. Nyt ovat hyväksyttyinä tietynlaiset mielipiteet. Kyse on vain siitä, että kuka niitä saa esittää. Ne henkilöt, jotka eivät niitä mielipiteitä saa esittää, ovat verkkokeskustelussa ihan perustellusti pistäneet sertifikoituja mielipiteitä kuusnolla ja tämä tekee asiasta vielä tuomittavamman. Kun heillä ei ole nähkääs sertifikaatiota, niin eihän heillä pitäisi edes olla oikeutta keskustella koko asiasta.

- Jos kyseessä olisi pelkkää uhkailua, niin asianhan voisi siirtää aina poliisille, mutta kun kyseessä on perustellut mielipiteet, niin se sisältää oletusasetuksen, että meidänhän täytyisi muka vastata näihin perusteluihin. Eikä meillä siihen oikein paukkuja ole. Ei automekaanikonkaan tarvitse perustella asiakkaalleen, kuinka hän moottorin korjaa. Hän vain korjaa sen. Eikä asiakas kysele, vaan maksaa laskun, lyö ykköstä läpeen ja ajaa tyytyväisenä pois. Tietysti meidän ja automonttöörin kohdalla on se ero, ettemme me mitään varsinaisesti korjaa. Me keksimme vikoja, joita tavallisten ihmisten pitäisi keskuudessaan korjata. Vaikka he eivät niitä oikein vikoina näekään. Uskoisivat nyt ihmeessä sen, mitä me sanomme. Me keksimme viat, ja teidän velvollisuutenne on korjata ne.


- Mutta mietitäänpäs tuota esille tullutta termiä ”vihapalaute”. Viha-alkuiset termithän on yleensä yhdistetty rasismiin, eli han-suomalainen esittää suullisesti tai kirjallisesti jotain ikävää sanotaanko nyt vaikka somalia kohtaan ja tämä on sitten vihapuhetta tai vihakirjoitusta. Tämän nyt esille tuodun niin sanotun vihapalautteen kohteena ovat han-suomalaiset, joita toiset han-suomalaiset arvostelevat, että he hoitavat hommansa poliittisesti värittyneenä ja muutenkin hutoi. Ja tämä on vihapalautetta. Kyse ei ole enää millään muotoa rasismista vaan henkisestä pipistä. Eikös samalla logiikalla automonttöörin työhön kohdistuva julkinen reklamaatio ole vihapalautetta?

- Eihän toki. Sillä rasismia ja muita meidän tutkijoitten ikäväksi ja tuomittavaksi asioiksi määriteltäviä asioita tutkivat selitteläättörit ja spedestetiikot ovat juuri niitä ihmisiä, jotka määrittelevät sen, mikä on vihapuhetta, mikä on vihakirjoitusta ja toivottavasti tulevaisuudessa myös sen, mikä on viha-ajattelua. Heille on annettu valtuudet määritellä nämä asiat. Niitä valtuuksia ei ole annettu automonttöörille. Näin ollen asiaan liittyvien tutkijoitten perusteltukin arvostelu on luonnollisesti vihapuhetta ja vihakirjoitusta ja sanon mä saatana että on se viha-ajatteluakin.

- Mutta kuka antoi heille ne valtuudet?

- No me itse annoimme, tietenkin. Kukas muu?

- No tietenkin. Meikä kieltämättä kyselee joskus vähän tyhmiä. Mutta tuo termi vihapalaute on ihan tuore. Näitä viha-alkuisia termejä keksitään aina vaan lisää. Ja onhan se perusteltua, sillä jokainen viha-alkuinen termi ennen pitkää nauretaan loppuunkuluneeksi joten uusia tarvitaan kiihtyvällä tahdilla. Onko teillä selitteläättöreillä ja sovelletuilla spedestetiikoilla sekä yhteiskunta- ja luokkanillittäjillä uusia viha-alkuisia termejä suunnitteilla?

- Johan nyt toki. Uusia termejä tarvitaan aina, sillä niin kuin itse sanoit, taantumukselliset ihmiset nauraa röhöttävät vanhat termit melko nopeasti käyttökelvottomaksi. Yliopistojen yhteiskunnallisissa tiedekunnissa on useita työryhmiä, jotka kokopäiväisesti keksivät näitä termejä. Yksi aivan loistava termi olisi ollut vihahiljaisuus. Sillä oltaisiin voitu hyökätä perussuomalaisia kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja kohtaan sillä perusteella, että jos eduskunnassa tai kunnanvaltuustossa oltaisi esitetty joku oikein muikea globaalinen puunhalausidea, ja jos persut eivät olisi sitä ääneen ylistäneet, niin heidän oltaisi tulkittu esittäneen vihahiljaisuutta. Mutta tämähän meni reisille, ja se on teidän taantumuksellisten ihmisten syytä.

- Jaa. No kuinkas siinä näin pääsi käymään?

- Älä jätkä venkoile, vaikka hyvin tiedät itsekin. Tehän perkeleen koijarit ehditte keksiä sen termin jo viime vuoden puolella ja väänsitte sen vitsiksi. Eihän me voida sitä enää käyttää. Johan sille nauraisivat udmurtialaiset mummotkin. Mutta en minä teitä ihmisiä oikein ymmärrä. Menette ja vesitätte ihan käyttökelpoisen termin. Ei niitä ihan joka puun oksalla kasva kumminkaan. Tehän viette kuulkaa leivän ammattilaisen suusta. Meillä olisi ollut tuolle termille paljon hyödyllistä käyttöä.

- No enhän minä tuota kiellä. Me vaan ehdittiin ensiksi. Mutta kun veristä rauhansotaa käydään, niin ei kai se sota ole yhdestä termistä kiinni. Kai teillä on takataskussa muutakin?

- Onhan meillä. Termi vihahuumori aiotaan lanseerata markkinoille ihan heti kohta. Meitä, ja kannattamiamme asioita kohtaan heitetään jatkuvasti armotonta läppää niin sanallisessa kuin kuvallisessa muodossa. Eihän se semmonen ole mistään kotoisin. Onkos toimittaja sattumoisin seurannut näitä suomalaisia huumorisivustoja?

- Kyllä toimittaja on seurannut ja mielestäni siellä heitetään ihan hyvää läppää. Mutta tuon huumorin ja vihahuumorinkin kanssa on se ongelma, että se on kyllä pitkälti makuasia. Vähän niin kuin musiikkikin. Joku tykkää progesta, joku rockabillystä, joku zydeco-musiikista ja joku tykkää kuunnella metronomin tikitystä kaiutinparin oletetusta keskipisteestä. Ja he kaikki ovat omalta kohdaltaan ihan oikeassa. Sama on huumorin kanssa. Kuinka määrittelette vihahuumorin? Ei se ihan yksinkertainen asia ole.

- Itse asiassa on. Niin kuin toimittaja tietää, niin meidän kaltaisemme tutkijat eivät kovin huumorintajuisia ole muutenkaan, joten periaatteessa kaiken huumorin voi laskea kuuluvaksi vihahuumorin piiriin. Jos maailmassa ei ole huumoria, niin eipä se pahemmin meidän hilsettämme hipaise. Me olemme luontaisesti vähän nirppanokkaisia, eikä meillä ole hyvä olla, jos meillä ei ole vähän paha olla.

- Omasta mielestäni oikeastaan ainoa hyväksytty huumorin muoto olisi sellaiset ohjelmasarjat, joita Olli Alho teki joskus 1980-luvulla. Niissähän hän analysoi huumoria naama näkkärillä ja niin kuivakiskoisesti, että ketään ei taatusti naurattanut. Näin sen pitää tapahtuakin. Analysoidaan, analysoidaan ja jälleen analysoidaan, mutta ei turhia naureskella.


- Minä muistan tuon Olli Alhon ohjelmasarjan itsekin ja täytyy todeta, että eipä siinä pahemmin tullut höksöteltyä. Mutta mitä tulee tuohon vihahuumorijuttuun, niin tuo vaikuttaa kyllä varsin vaisulta. Kai teillä nyt vähän parempaa tykkiä on tarjolla?

- Jo vain löytyy. Se oli tuo Lennipirkitta Löröttät-Sixteenin vetämä työryhmä, joka iski kultasuoneen. Työryhmä keksi termin vihamielikuva, joka tuodaan julkisuuteen ihan näinä päivinä. Termi on siinä mielessä nerokas, että sillä ei pyritä arvostelemaan tehtyä kirjoitusta tai suullisesti sanottua mielipidettä. Sillä pyritään kartoittamaan, minkälaisia vihamielikuvia kirjoitus tai mielipide voi käsityksemme mukaan herättää lukijoissa ja kuulijoissa ja nämä vihamielikuvat analysoidaan meidän toimestamme etukäteen lukijoitten ja kuulijoitten puolesta.

- Eli ajatellaanpa näin: Jos joku kirjoittaja esittää perustellun mielipiteen, jolla hän kumoaa meidän tutkijoitten esittämät väitteet ilman minkäänlaista väkivaltaan kehoittamista, me voimme todeta, että tämä sinänsä perusteltu teksti voi herättää kirjoittajan kannattajakunnan arvaamattomissa osioissa vihamielikuvia, jotka voivat purkaantua väkivallan tekoina. Ja me voimme myös syyttää kirjoittajaa siitä, että vaikka hän on kirjoittanut sinänsä perustellun tekstin, hänen on täytynyt olla tietoinen siitä, että hänen kirjoituksensa voi herättää joissain lukijoissa vihamielikuvia. Ja näin ollen hänen kirjoituksensa on vihakirjoitus.


- Eli jos nyt oikein ymmärrän, niin mikäli Jussi Halla-aho kirjoittaa Scriptaansa jutun siitä, että hän kävi soutuveneellä muikkuverkoilla, poltteli siinä reissun aikana seittemät tupakit, sai ämpärillisen muikkuja, ja reissulla vasen airo tuotti ongelmia, kun se ikävästi nirskui hankaimessa, niin että Jussin piti siihen läätiä kourallaan aika ajoin vettä, niin tämä sinänsä perin neutraali juttu voi kääntyä jonkun lutopään kupolissa muotoon ampukaa vasemmistoliiton ministerit, nuo hullut koirat. Ja koska Jussi on muikkuverkkoreissustaan kirjoittaessaan täytynyt olla tietoinen, että maailmassa löytyy aina joku hullu, joka tulkitsee Jussin kirjoitukset ihan ikiomalla tavallaan, niin silloin Jussi on syyllistynyt vihakirjoitukseen ja häntä täytyy rangaista ankarammin kuin ketään koskaan.

- Ja nimenomaan näin. Toimittaja alkaa päästä kärryille. Eikös tämä olekin nerokasta?

- Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Mutta mutta. Kolikossahan on kumminkin kaksi puolta. Kun tämä pahan hepun osa on varattu perussuomalaisille ja heidän kanssaan hyvissä välissä oleville tahoille. Mutta sieltä persujen vastapuolelta heitetään kyllä varsin ankaraa settiä myös. Vihreiltä ja vasureilta varsinkin. Tulee veetä ja saatapeetä ja välillä tarjotaan ysimillistä korvasta korvaan ja yleensäkin todetaan, että persut ovat Herrasta Perkeleestä. Eikös tämä ole onnen omiaan herättämään vihamielikuvia vastapuolen epävakaissa aineksissa? Ja eikös näitten vihamielikuvien herättäjät tulisi tuomita yhtä lailla?

- No eihän toki. Katsokaas, toimittaja, kyse on siitä paljon puhutusta käsitteitten määrittelystä. Me olemme määritelleet sen, mikä Mörkö on, missä nurkassa se asustaa, miltä se näyttää ja mitä se puhuu. Me olemme myös määritelleet sen, että se on nimenomaan se Mörkö, joka vihaa. Ja ne tahot, jotka sanoutuvat irti Möröstä eivät voi olla Mörköjä itse. Vaikka heidän retoriikkansa olisikin vähän rankemmanpuoleista. Se, joka vihaa vihaajaa, ei vihaa, vaan rakastaa.

- Ja sen, kuka tai mikä Mörkö on, määrittelitte te tutkijat niillä valtuuksilla jotka te tutkijat itsellenne annoitte.

- Toimittajaa ei suotta kehuta nopeaälyiseksi.

- Tohtori Butler. Minulla olisi teille vielä yksi kysymys. Ja se koskee tätä rasismintutkimusta yleensä. Kun katsoo näitä rasismitutkimuksia, niin nehän ovat oikeastaan toistensa kopioita. Lopputulemana mainitaan aina, että tavallinen kansalainen syyllistyy piilorasismiin, yhteiskuntamme syyllistyy rakenteelliseen rasismiin ja jos työnantajat palkkaisivat somalialaisia koneinsinöörejä joilla nyt sattumoisin unohtui todistus kotimaahansa, niin Suomi nousisi ennennäkemättömään kukoistukseen, mutta eiväthän ne paskat niitä palkkaa, koska työnantajat syyllistyvät työnantajarasismiin ja suomalaiset yleensäkin ovat ihan /c:stä ja jos ei toimita niin kuin tutkija hyväksi näkee, niin me kaikki päädymme tsuhnien helvettiin. Eikö olisi yksinkertaisempaa panna tylysti kopiokone laulamaan, ja printata tämä prototutkimus sanotaammeko vaikka kerran kuussa eri otsikolla ja panna nämä joutotutkijat uudelleenkouluttautumaan vaikkapa hoitoalalle tai siivoojiksi tai yleensä johonkin hyödylliseen?

- Tämä ei kylläkään käy päinsä. Se johtuu siitä, että sillä pidetään yllä yleistä suomalaista työhyvinvointia.

- Tähän kyllä haluaisin hieman täsmennystä.

- No miettikääpäs toimittaja, jos me kädettömät siirtyisimme ihan oikeasti oikeille työmaille säätämään ja säveltämään. Mitä siitäkin tulisi? Ja toimittajan tulee muistaa, että meidän erityisosaamistamme on katsella kanssaihmisiä nenänpieltä pitkin ja kertoa ääneen, miltä se näkymä meidän mielestämme näyttää. Mitäs luulisitte sen saavan aikaiseksi ihan oikeitten työpaikkojen työilmapiirissä?

- No hemmetti. Tuossa on kyllä pointti. Eikä ihan huono pointti ollutkaan. Tohtori Butler, kiitän teitä haastattelusta. Jotenkin minusta tuntuu, että me tulemme vielä tapaamaan. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei äänimiehet! Pannaanpas rojut Transittiin, ajellaan Huitsinnevadaan ja annetaan lähetyksen kirjallinen materiaali päätoimittaja Esko Ängille, jotta hän voi tuupata vihamielikuvia painettuun sanaan ja sen jälkeen painutaan Lällävedelle, pannaan sauna lämpiämään ja kaljat kylmään.

- Äänimies Hösse: Ja näinhän tehdään. Mutta minua ihmetyttää noitten aina vaan uusien vihatermien myötä se, että minkä ihmeen takia kaikille mahdollisille asioille pitää keksiä uusia nimiä. Miksi sairasloma piti muuttaa sairauslomaksi? Miksi päästötodistus piti muuttaa päättötodistukseksi? Miksi maaorava piti hittovie muuttaa tikutakuksi? Puhumattakaan nyt niistä sosiaalialan termeistä, mistä Ykä on meille saunailloissa puhunut. Kyllä paska on edelleenkin paskaa, vaikka sitä olisi pakko kutsua jatkovarrella varustetuksi peräkaasupäästöksi. Mitä järkke täsä on?

- Äänimies Pertta: No kai siinä on näitä työvoimapoliittisia juttuja. Pannaan joutomaisterit keksimään termejä, kun ei niistä oikein muuhunkaan ole. Ja kyse lienee myös jonkunlaisesta työn tekemisen illuusiosta. Kai asiaa vois verrata semmoiseen, että hepulle annetaan aamulla työmaalla tehtäväksi hakata motti halkoja. Kun heppu on ihan kädetön kirveen kanssa, eikä sille työ muutenkaan maistu, niin se ottaa ja rupeaa keksimään uusia nimityksiä asioille halko, kirves, pilkkoa ja motti. Kun työpäivä on pulkassa, niin heppu ei ole hakannut ensimmäistäkään halkoa, mutta hänellä on ruutuvihossaan näyttää kympille kuusi sivua uusia termejä. Niin että ei se työpäivä suinkaan hukkaan mennyt. Maa meidän on eikä laiskain lurjusten. Mutta mitä järkeä siinä on, en minäkään tajua.

- Kuulkaas, Hösse ja Pertta. Ehkä se on viisaampaa, että me emme edes pyri saavuttamaan ymmärystä tästä asiasta. Miettikääpäs, jos teidän aivolohkonne pystyttäisiin jollakin piuhalla yhdistämään selitteläättörin ja sovelletun spedestetiikon aivolohkoon. Ja teidän tietoisuuteenne tulisi kertapaukauksena se, mitä niitten päässä liikkuu. Todennäköisesti aivolohkojen hallintakoneisto ihan suosiolla käräyttäisi aivojen kovalevyn, kun sen käsiteltäväksi tulisi liikaa älyvapaata dataa. Eikä sitä korjaisi enää edes Hömpstadin Vahanköehkäopistollisen Keskussairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki, vaikka se melkoinen MacGyver alallaan onkin. Asiaa voisi verrata ouija-laudalla pelaamiseen. Voi tuntua jännältä noin ajatuksena, mutta mistäs sitä tietää, minkälainen mörkö sieltä tulee, ja ottaa pitkäkyntisellä kourallaan sielusta kiinni. Eiköhän me pojat vaan keskitytä saunomiseen.

- Hösse & Pertta: Ja se on viisautta…



25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä on ollut pelkistä negatiivisista palautteista joita on lähetetty henkilökohtaisesti sähköpostilla. Tai sitten jossain nettisivuilla on ollut puheenaiheena nuo tutkijat ja heidän edesottamukset, ja niistä on esitetty kommenteissa negatiivisia arvioita.

Jos joku väittää että on uhattu niin tarvitaan todisteita. Rikoslaissa on kohta jossa mainitaan laiton uhkaus. Täyttyykö tuo kriteeri?

Jalkapallossa puhutaan filmaamisesta tai näyttelemisestä kun pelaaja yrittää teeskennellä kaatumista tai loukkaantumista. Tarkoituksena on saada omalle itselle tai omalle joukkueelle etuja. Onko tässä saman tyyppinen tilanne käynnissä noiden tutkijanvirkoja hallussa pitävien tiedostajien suhteen? He eivät millään suostu luopumaan ikuisina pitämistään nautintaoikeuksista.

Ovatko he aidosti paniikissa ja järkyttyneitä, tai prinsessamaisen herkkähipiäisesti närkästyneitä ja narsistiseti loukkaantuneita siitä jos joku esittää heistä tai heidän tekemistään kielteisiä arvioita?

Vai ovatko he häikälemättömiä, aggressiivisia ja kyynisiä vallanhimoisia opportunisteja jotka eivät kaihda mitään keinoja asemiensa säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi?

En ole lakimies mutta kokeillaan hieman juristeerata, sekä nuivalla että mokuttavalla tavalla. Nuivasti tai mekaanisesti tulkittuna tutkijat eivät ole kansanryhmä joten heitä vastaan ei voida kiihottaa eikä esittää vihapuhetta, ei uhata, panetella solvata eikä loukata. Entäs mokuttava tulkinta? Yritetäänkö hälyttää Illman ja Kalske hätiin vai varovatko he etteivät tuntisi itseään enempää pelleksi yleisön silmissä?

Tai sitten pitäisi olla kyse sellaisesta henkilöstä joka on kulttuurivasemmistolaisen selitysmallin mukaan syrjitty ja sorrettu. Tähään ryhmään kuuluvat naiset, negridiseen rotuun kuuluvat, muhamettilaisuutta tunnustavat sekä homoseksuaalit. Henkilö joka on noita kaikkia samanaikaisesti, eli neekerilesbomuslimi, on tämän selitysmallin mukaan niin syrjitty kuin olla ja voi. Ja vastaaasti tällainen henkilö voi sanoa ihan mitä tahansa eikä siitä tule mitään juridisia seuraamuksia eikä edes julkisuusseuraamuksia. Mikään tutkija ei tainnut kuulua noihin.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin kun Ykä vielä oli Helsingissä niin muistatko kävikö Antero ja äänimiehet silloin vierailulla? Joko työn puolesta työpaikalla tehdyssä haastattelussa tai työpäivän jälkeen vapaalla, esim. baarissa? Majoititko Anteroa ja äänimiehiä kämpässäsi silloin kun heillä oli Helsingissä käynti? Oisko siinä saanut päivärahoja kun jää yöksi?

Castor kirjoitti...

Lukijoiden kannattaa tästä sitä viisautta ammentaa: http://www.uta.fi/yti/ytiluennot/Liike,%20raja,%20tieto%201.11.2011-1.pdf.

Fluid World! Herää kysymys mistä niitä nesteitä on mennyt alas ja mihin niitä on kerääntynyt...Lukaisin Himasen Sinisen Kirjan, tai itse asiassa katselin siitä kuvat. Kyllä yhteenkuuluvaisuuteni rahvaan kanssa lisääntyi siitä kokemuksesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Joo, mites ne sanoo amerikoissa, ”pics or did´nt happen”. Tuo jalkapallovertaus oli hyvä. Minä luulen, että tämä porukka on enempi siellä paniikin puolella, sillä taitaa olla niin, että he ihan oikeasti uskovat siihen mitä julistavat. Painotus sanalla usko, ja kun se kyseenalaistetaan, ja vielä perustellusti, niin kyseessä on sitten ammatillisuuden ulkopuolelle ulottuva henkilökohtainen loukkaantuminen.

En usko, että tästä kärhämästä mitään syytteitä aikaiseksi saadaan, kun ei ole rikosilmoituksiakaan, mutta jos syytettä yritettäisiin väsätä, niin siinä kyllä jouduttaisiin käyttämään huomattava määrä luovaa ajattelua. Mikä on syytenimike siitä, että tyyppien puolueettomus tutkijana kyseenalaistetaan?

Antero & kumpp. tulivat minulle tutuiksi vasta muutettuani Huitsinnevadaan.

Castor: Tuo systeemi, että oppilaitoksen rahoitus määritellään valmistumisten perusteella toimii käsittääkseni myös alemmilla asteilla, mm. ammattikorkeakouluissa. Ja kun satsataan määrään, niin laatu yleensä kärsii. Minun kouluaikanani (varmaan sinunkin) alkoi olla voimassa käsitys, jonka mukaan mahdollisimman monelle ihmiselle tulee hankkia yliopistokoulutus, mutta vissiin unohtui ajatella se, että mitä niillä kaikilla maistereilla sitten tehdään. Niinpä julkishallinto on täynnä joutavaa paperinkääntäjän virkaa, johon vaaditaan tietenkin maisterin pätevyys.

Tuosta puron määritelmästä tuli muuten mieleeni juttu, että huhun mukaan termi ”muutama” on määritelty oikeudessa. Joku mökkiläinen oli huhun mukaan saanut luvan maanomistajalta kaataa muutaman rungon ja hän meni ja kaatoi 99. Isäntä veti porot nokkaan ja asia käsiteltiin käräjillä, jossa todettiin, että 99 runkoa on vielä ”muutama”. Liekö totta vai urbaanilegendaa?

Vertauksesi inkvisitioon ja noitaoikeudenkäynteihin menevät päivä päivältä lähemmäksi totuutta.

Ksenofobiasta en kärsi minäkään, vaikka moni minua varmasti arkkirasistina pitääkin. Työn puolesta on tullut oltua tekemisissä kohta varmaan kolmenkymmenen eri kansallisuuden kanssa ja homma on pelittänyt ihan hyvin.

Kiitos linkistä. Kovasti poliittisesti värittynyttä tekstiä. Tietty tulevaisuus täysin avonaisine rajoineen tapahtuu, sen tulee tapahtua ja se on väistämätöntä. Vaan kun ei se vielä ole tapahtunut, eikä hanttiin paneminen vielä laitonta ole.

Närpes varg kirjoitti...

Olipa hyvä, että annoit tuon linkkini Anteron käsiin. Taidan ehdottaa hänelle seuraavaa valtakunnallista journalismipalkintoa.

Viha-valikoimaan tarjoan vielä yhtä, ellei sitä ole jo sertifioitu. Kuinka olisi viha-aikomus?
Stalinin Neuvostoliitossa saattoi saada 25 vuotta Siperiaa, jos oli mielessään aikonut ruveta kansanviholliseksi tai länsivaltain vakoojaksi. Aikomus ruveta valtion vastaiseksi takasi vankikiintiöiden täyttymisen, josta J.V. Stalin erikseen kiitti KGB:n poikia.
Meilläkin on olemassa vaara, että rasistien sankasta joukosta joku jää jotenkin katveeseen, huomaamattomiin. Tarkoitan niitä, jotka eivät tee tai sano mitään rasistisuuteen viittavaakaan, mutta joiden naamasta kyllä näkee, että aikomuksia on. Ja jos ei naamasta näe, niin asia voidaan todistella muutenkin. Puoluekanta, pukeutuminen, tukkamuoti jne ovat varmoja indiisejä rasismista.
Rikos on etäistä sukua vihahiljaisuudelle, mutta kuitenkin oma rikollisuuden lajinsa. Viha-aikomuksen avulla saadaan helposti kiikkiin myös alaikäisiä. Kun katsoo noita koulutiellä raahustavia, huppupäisiä rehjuloita kännyköineen, ei ole vaikea huomata, että siinä menee potentiaalisia rasisteja. Viha-aikomus ei ole heissä vielä valmis, mutta kypsymässä se on, ja on ehdottoman välttämätöntä yhteiskuntarauhan kannalta, että heidät kammataan nuorisovankiloihin ajoissa, ennen kuin mitään vakavampaa, esimerkiksi vihahiljaisuus, ehtii tapahtua.
Tarjoan viha-aikomuksen sekä tamperelaisten tutkijoiden että Anteron lujiin käsiin jatkojalostusta varten. Pelkään, että minulta on jäänyt huomaamatta joku ehdotonta tuomiota vaativa piirre tuossa rikoksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä herra Perskeles on siitä, kun tuo EU on kovin epäsuosittua kansan, populuksen, keskuudessa pitkin Eurooppaa tätä nykyä?

Ai mistäkö näin päättelen? no siitä kun eurooppaa vastustavia kutsutaan kaikkialla populisteiksi... :-)

Nytkin nämä kansan mielipiteitä myötäilevät EU:n vastustajat voittivat Italiassa, kun kansa äänesti väärin.

Närpes varg (grrr....) kirjoitti...

No nyt on sitten päästy vihan ytimeen. Persuilu ja sen aiheuttama rasismi johtuu siitä, että on niin paljon avioeroja. Eronneet miehet rupeavat persurasisteksi.
Et usko vai?
Lue tästä ja hämmästy:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57307-tassako-todellinen-syy-perussuomalaisten-suosioon-avioerot

Hep0nen kirjoitti...

Tämä nyt ei asiaan varsinaisesti kuulu, mutta uudessasuomessa oli mielenkiintoinen artikkeli perussuomalaisten suosion syistä: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57307-tassako-todellinen-syy-perussuomalaisten-suosioon-avioerot

Perussuomalaisten suosion syy on siis kaipuu impivaaraan. Ei mitään uutta auringon alla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Anolle ja Heposelle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg:

Viesti 1: Antero on erotettu Suomen Journalistiliitosta kerettiläisten mielipiteitten takia. Vaan sehän ei Anteron tahtia haittaa, sillä Pinnanmaalla mennään niin kuin Pinnanmaalla mennään, eikä siellä paljoa virallisen Suomen mielipiteistä perusteta. Vastaava päätoimittaja Esko Äng mieluummin ennemmin lomauttaa itsensä kuin Anteron.

Tuo viha-aikomushan on ihan selvää jatkumoa vihamielikuvalle. Jos kirjoittaja tietää, että hänen kirjoituksensa saattaa herättää esmes jossain totaalisessa lutopäässä vihamielikuvia, niin silloinhan henkilö on illman muuta tietoisesti syyllistynyt myös viha-aikomukseen. Ja sitähän käsitellään sitten raskauttavien asianhaarojen vallitessa ja ronttia rangaistaan ankarammin kuin ketään koskaan.

Tosta Stalinin vankikiintiöstä, mistä kirjoitit (olihan se jo olemassa Lenininkin aikaan) muistelen, että kansanvihollisia todettiin joka kylässä olevan tietty prosenttiosuus. Sitä ei kyseenalaistettu ja sen mukaan toimittiin. Siitä tulee vaan mieleen tämä ruotsalainen Lisa Bjurwald, joka totesi Ruotsissa olevan 111.000 – 116.000 äärioikeistolaista. Mitäs Bjurwald haluaisi heille tehtävän?

Viesti 2: Luin linkin, ja siitä tuli jokseenkin surullinen mieli. Ensinnäkin (valitettavasti) alan ammattilaisena voin todeta, että ikävä kyllä miehelle jää vieläkin avioerosta pääosin tuulen huuhtoma perse ja maksajan osuus. Kirjoitin siitä jo vuonna 2007:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2007/08/maksajan-oikeus.html

Mutta tuossa jutussa tympeintä oli se, että ihmisten nähdään menneen jotenkin rikkinäisiksi ja viallisiksi, ja sen vuoksi he äänestävät perussuomalaisia. Voihan se olla ihan vaan harkittu poliittinen päätös, niin kuin minkä tahansa muun puolueen äänestäminen.

Lisäksi tympii se, että tuossa jutussa opettamassa oli julkilesbo Johanna Korhonen. Niin kuin Närpes Varg on varmaankin huomannut, niin minä suhtaudun seksuaalivähemmistöihin asenteella ihan yks lysti, tehkää mitä lystätte. Mutta kun lesbo lähtee analysoimaan miehen ja naisen suhdetta, sen kariutumista ja seuraamuksia, niin väitänpä kovasti, että ämmä puhuu asioista, joista ei välttämättä tiedä mitään. En minäkään lähde analysoimaan lesbojen parisuhteita. Eiköhän ne keskenäänkin klaaraa.

Ano: Herra Perskeles on sitä mieltä, että ensinnäkin termi populismi on otettu poliittiseksi lyömäaseeksi aivan niin kuin viha-etuliitteiset termit. Kun sanotaan populisti, voidaan todeta, että populistin mielipiteitä ei tarvitse ottaa vakavasti koska hän on populisti. Minä itse näen ns. populismin sellaisena, että pyritään ottamaan kansalaisten mielipide huomioon ja ehkä jopa toimimaan sen mukaan. Ja jos tämä on tuomittavaa, niin voidaanko tulla siihen johtopäätökseen, että populismin vastustajat ovat demokratian vastustajia? Silloinhan todetaan suoraan, että kansalaiset eivät ole kykeneviä päättämään asioistaan.

Heponen: Niin kuin huomaat, niin Närpes Varg pisti jo saman linkin, että vastaukseni löytyy sieltä.

Hep0nen kirjoitti...

Suomen kieli on sen verran taipuisa, että se antaa mahdollisuuksia jos jonkinlaisille taivutelmille, vaikka ei yhdyssanoja käytettäisikään. Voisi kuvitella sanoja esim: Vihanne, vihannelma, vihannos, vihanteellinen, vihanta (eikun se on jo käytössä), vihantuma, vihennös, vihelmä jne. Ei luulisi tutkijoilta materiaalia puuttuvan.

Sandscorpion kirjoitti...

"Jos joku väittää että on uhattu niin tarvitaan todisteita. Rikoslaissa on kohta jossa mainitaan laiton uhkaus. Täyttyykö tuo kriteeri?"
"En usko, että tästä kärhämästä mitään syytteitä aikaiseksi saadaan, kun ei ole rikosilmoituksiakaan, mutta jos syytettä yritettäisiin väsätä, niin siinä kyllä jouduttaisiin käyttämään huomattava määrä luovaa ajattelua. Mikä on syytenimike siitä, että tyyppien puolueettomus tutkijana kyseenalaistetaan?"

Eihän tässä mitään rikoksia saati oikeustoimia edes olla tosissaan etsimässä. Kunhan vain saatiin taas kerran osoitettua julkisesti sormella suomalaista rasismia. Mission accomplished, seuraavaa caustia etsimään.

Tarkoituksena on vain persujen ja persunmielisten vastaisen ilmapiirin ylläpitäminen. Suomessa on valtavasti ihmisiä, jotka vastustavat persuja huonon imagon takia viitsimättä lainkaan ottaa selvää, mitä sanottavaa heillä on, ja vaikka jopa olisivat heidän kanssaan asioista samaa mieltä. Me kyllä jaksamme huudella todisteiden perään, mutta nuo ihmiset vain vilkaisevat otsikkoa, toteavat että ovat ne persut sitten junttia porukkaa, ja jatkavat seuraavaan lööppiin.
Persuissa ollaan yleisesti riemuittu siitä, ettei media parhaista yrityksistään huolimatta onnistunut pysäyttämään Jytkyä. Minä taas väitän, että kyllä se onnistui.

Jos nämä rasismitutkijat ovat ihan oikeasti tutkineet suomalaista rasismia, he kyllä tietävät, ettei heidän kimppuunsa kukaan fyysisesti käy, mutta silloin veisataan, kun virsikirja on auki. Jännä, että artikkelissa sanotaan mustamaalauksen tavoitteena olevan tutkimusrahoituksen saamisen vaikeuttaminen. Miten luulette käyvän rahoituksellisesti sellaiselle tutkijalle, jonka uraauurtava ja tabuja rikkova tutkimustyö saa taantumuksen massat raivoissaan liikkeelle?

Jaha, persuus johtuu avioeroista. Että nyt ollaan toistokiertoalkuunpaluusyklissä päästy taas kohtaan "ne vie meidän naiset"?

Jaska Brown kirjoitti...

Apropoo, tuohon vanhaan kirjoitukseesi. Totesit siinä, että yh-äitien lapset ovat työsarallasi rankasti yliedustettuja. Miten on yh-isien lasten kanssa? Näin tilastotieteen tutkimusmenetelmiä tuntevana kyseessä olisi mielenkiintoisen ja oleellisen tutkimuksen paikka. Mikäli huostaanotettujen lasten osuudesta yh-isien lasten osuus on vaikka puolet siitä, mikä on yh-isien lasten osuus väestöstä ja yh-äitien lasten osuus kaksinkertainen siitä, mikä on yh-äitien lasten osuus väestöstä, niin sitten voidaan puhua yliedustuksesta. Tällaisesta tilanteesta voidaan vetää kaksi johtopäätöstä:
1) Järkimiehen johtopäätös: Koska yh-äitien lapset oireilevat suhteellisesti nelinkertaisesti yh-isien lapsiin nähden, on lapsia määrätty äideille liian paljon.
2) Femakkosossutantan johtopäätös: Koska yh-äitien lapset oireilevat enemmän, syy on siinä että he traumatisoituvat tavatessaan isäänsä, joten isien tapaamisoikeuksia pitää vähintäänkin rajoittaa tai mieluiten poistaa kokonaan. Yh-isien lasten vähäinen oireilu taas johtuu siitä, että heidät pelastavat äidin kanssa olleet tapaamiset.

Osaisitko kertoa arviota ja kokemusta asiasta, missä suhteessa näitä huostaanottoja yh-äitien ja -isien lasten osalle osuu? Blogauksen arvoinen juttu?

Närpes varg kirjoitti...

Sandscorpion on varmasti oikeassa persujen imago-ongelman kanssa. Jatkuvasti kuulee (enimmäkseen naisten) huokailevan sitä, kuinka kauhea se Halla-Aho on ja miten hirveitä se James joku puhuukaan. Kun heiltä kysyy, ovatko koskaan lukeneet yhtään Halla-Ahon juttua tulee vastaus kuin ammuttuna: "hyi, minä en käytä aikaani sellaiseen roskaan."
Ikävä kyllä tämä tutkijoiden uhkailu-causti menee kansaan taas kuin kuuma veitsi voihin. Vaikka ainuttakaan todistetta uhkailusta ei pystytä esittämään, mielikuva jää elämään. Pariinkymmeneen kertaan toistettuna se on yhtä varma fakta kuin naisten 80 senttiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Heposelle, Sandscorpionille, Jaska Brownille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Heponen: Lisätään vielä vihaistus, vihautus (eli rasistisessa mielessä tehty viuhahdus) ja vihanto. Tietysti kun ottaa muista termeistä olennaisia kirjaimia pois, niin löydetään vihaa siinäkin, eli vaikkapa ”hommarasistit mäiskivät itseään löylyssä saunavihalla”.

Sandscorpion:

Osoitetaan sormella kyllä ja samalla tietysti ollaan henkilökohtaisen närkästyneitä siitä, että oma niin sanottu ammattitaito on kyseenalaistettu ja ihan omin päin todetaan, että kyseenlaistaminen on rikollista. Ja se on totta, että hyvin moni ihminen uskoo lööppeihin. Onneksi painettu sana on ottanut aina vaan enemmän osumaa ja levikki laskee.

Tuo avioerosysteemi on jotenkin vastenmielinen, nimenomaan siksi, että se heijastelee tätä ajattelua, että jos ihminen kannattaa perussuomalaisia, niin hänessä on jotain vikaa, ja vian syy tulee selvittää, että se voitaisiin korjata.

Jaska: Sijoitettuina on myös yh-isien lapsia, mutta huomattavasti vähemmän, koska yh-isiäkin on suhteellisesti paljon vähemmän. Johtopäätöksesi ovat sinänsä kyllä osuvia. Mutta jutun kirjoittaminen on hankalaa, sillä jos sen meinaisi tehdä kunnolla oikein lukujen kanssa, niin minun pitäisi kaivella päästäni jo ammoin unohtunutta dataa noin neljännesvuosisadan ajalta. Ei riitä muisti millään.

Närpes Varg: Mehän olemme monesti todenneet, että toistossa on voimaa ja sen huomaa. Kuinkahan moni Halla-ahon demonisoija on ihan oikeasti muuten lukenut hepun kirjoituksia? Niitä kun ei voi faktoilla perustella nurin. Jäljelle jää vain ”Minulle tuli siitä kirjoituksesta niin paha mieli. Siksi Halla-aho on todistetusti väärässä”.

Sandscorpion kirjoitti...

Kun nyt tuli persujen imago puheeksi, on pakko kertoa eräästä tuttavastani. Hän on nuorehko nainen, innokas eläinaktivisti ja jonkinasteinen feministi (ei kuitenkaan telaketju-), eikä voisi kuvitellakaan äänestävänsä mitään muuta kuin Vihreitä.
Ennen eduskuntavaaleja häneltä tuli Facebookiin vähän väliä päivityksinä uutisia muslimimaailmasta; milloin oli raiskattu tyttö kivitetty, milloin koiria potkittu, milloin riehuttu jostain turhanpäiväisestä, jne. Hän oli rivien välistä sitä mieltä, että Islam on mustimmansävyistä barbariaa, eikä tuollaisella porukalla ole mitään sijaa sivistyneessä maailmassa.
Mutta kun tuli Jytky, neidolta valui viikon verran katkeamatonta raivo-oksennusta siitä, kuinka suomalaiset ovat perseestä kun niin menivät äänestämään, ja nyt on pakko äkkiä muuttaa ulkomaille ennen kuin Suomi väistämättä tuhoutuu. Kun tätä valitusta oli aikansa kestänyt, joku muu kysyi, että mitä niissä persuissa nyt on niin kamalaa. Vastaus kuului: "Kun minulla on paljon ulkomaalaisia ystäviä." Vähän jäi epäselväksi, miten tämä persuihin liittyy, mutta tulkitsin sen niin, että hänet oltiin saatu ihan oikeasti uskomaan, että valtaan päästyään persut potkivat joka ikisen ulkomaalaisen ulos Suomesta.

En silti halua yleistää, että naiset olisivat eniten väärässä. On myös paljon miehiä, joiden mielestä Suomi on moottoritiellä Helvettiin ja jotain tarttis tehrä, mutta persuja nyt ei ainakaan voi äänestää, kun ne ovat vaan sellaisia pölhöpopulisteja.

Tuo vian etsiminen persuista on ihan yleisesti käytetty argumentointitaktiikka, jolla pyritään hiljentämään vastustaja nolaamalla se. Sitä käytetään monessa muussakin yhteydessä: prostituution sallijat tarvitsevat prostituutiota itse saadakseen seksiä, homoista pitämättömät ovat itse kaappihomoja ja pakkoruotsia vastustetaan vain jos ei riitä kielipäätä sen oppimiseen. Suvaitsevais-sertifikoimattomia puolueita äänestävät vässykät, jotka kapinaäänestyksellään kompensoivat kyvyttömyttään tyydyttää naisia.
Toki tämän taktiikan käyttäjät itse uskovat väitteeseen. Niin kuin on monesti todettu, vihervasemmistolainen on omasta mielestään täydellinen, ja koska täydellisyyttä vastaan ei voi olla järkiargumentteja, täydellisyyden vastustaminen voi johtua vain jonkinlaisesta puutteellisuudesta tai mielisairaudesta.

Castor kirjoitti...

No, voisiko asioita enää selkeämmin sanoa:

“Motiivini tutkia rasismia Suomessa, samoin kuin metodologiset sitoumukseni, tuottavat tutkimusasetelmaan selvän poliittisen agendan, antirasismin. Se on ohjannut koko tutkimusasetelman rakentumista, niin tutkimuskysymysten muotoutumista kuin tutkimuksen käytännön toteuttamista, mitä selvitän tarkemmin luvuisssa kolme ja neljä.” (A. Rastas, Rasismi lasten ja nuorten arjessa s. 56)

“Tieteenalani sosiologia on poliittinen tiede. Työni ja poliittinen toimintani ovat kokonaisuus. Tarkoitukseni on vaikuttaa yhteiskuntaan niin tutkimuksieni kuin poliittisen toiminnankin avulla.” (Vesa Puuronen, http://vesapuuronen.net/politiikka.htm)

Lainattu eräästä kommentista tältä sivustolta: http://www.tiede.fi/blog/2013/01/11/miten-rasismia-pitaisi-tutkia/

Itsehän nuo näemmä avoimesti kertovat motiivinsa. Siis heidän "tieteensä" palvelee heidän valitsemiaan poliittisia päämääriä. Ongelmana lienee vain se, että tätä pidetään normaalina. On kaiketi turha edes puhua minkäänlaisesta objektiivisuustavoitteesta näiden henkilöiden tekemän tutkimuksen osalta. Senpä takia nämä vihapuheet voi jättää aivan omaan arvoonsa. Ne ovat täyttä valhetta.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjön kevääseen

Tarttui tuolta kommenteistasi haaviin sintti ja herätteli välittömästi dejavuuta.

"Mutta kun lesbo lähtee analysoimaan miehen ja naisen suhdetta, sen kariutumista ja seuraamuksia, niin väitänpä kovasti, että ämmä puhuu asioista, joista ei välttämättä tiedä mitään."

Kaveri laittoi joku aika sitten linkin areenaan ja pyysi katsastamaan.

Siellä oli joku jakso jonkilaisesta kotimaisesta etsitään kaupunkiliisalle sulhanen tos'elämävariaatiosta, jossa oli kasa sinkkunaisia, intron mukaan fiksuja ja viehättäviä ja naimaikä polttelee justiinsa (kolmi-nelikymppisiä), mutta miestä ei vain löydy kiven tai metron alta.

Syy miksi linkin sain, oli ko. jaksossa esiintyvä Akuliina/Atlas, joka oli tilattu neuvomaan neideille parinmuodostuksen ja miehen hankinnan niksejä.

Täytyy sanoa että hieman hymyilytti, koska sen mitä A/A tiedän (tunnustan, ei kyllä kovin paljon) ja mitä hänen juttuihinsa olen törmännyt , niin tilanne jossa hän muodostaa lauseen joka sisältää sekä termin mies, että iskeminen, täytyy sisältää myös sana pesäpallomaila tahi muu astalo.

Sen verran mitä siihen oli sitten ohjelmaan leikkauksen jälkeen jäänyt katsottavaksi oli, että hän katsoo sen itseään kiinnostavan tyypin ennalta ja sit menee vaan justkaamaan.

Eniten jäi vaivaamaan se, millä kriteereillä sinkkunaisille mieheniskennän pelisääntöjä opettamaan hankittu ammattilainen oli valittu? Jokuhan sen on ihan pohtinut ja tuotantoryhmässä ajatuksen läpi ajanut.

Tiedoissani on varmasti aukkoja, mutta itse olen jäänyt käsitykseen että hän pelaa naisten joukkueessa ja mielipiteensä miehistä eivät ole muutenkaan mieltä, tai miestä ylentäviä.

Muuten itse aiheesta sen verran, että jos tutkijat niitä uhkailuviestejä ovat saaneet, niin rikosilmoitusta vain tulille. Sillähän se nytkähtää.

Se nyt on vain taivahan totuus, että tähänkin maahan mahtuu myös niitä tyyppejä, joilla pimenee kuuppa ja sen jälkeen sitä ehtaakin vihapuhetta irtoaa kuin veneen tapinreiästä. Ne vain tuntuvat harvoin jäävän median haaviin.

Muistan vuosien takaa mm. lehtijutun jossa Toni Nieminen (se mäkihyppijä) kertoi miten hän ja hänen vanhempansa olivat saaneet kaikenlaista postia sen jälkeen kun Niemisen hypyt eivät enää menneetkään ns. putkeen.

Siellä oli kuulemma ollut kaikenlaista postia ihan vittuilusta kuolemantoivotuksiin.

Muistikuvani mukaan joku oli jopa lähettänyt kondomin hänen vanhemmilleen ja toivonut että olisittepa käyttänyt tätä aikanaan.

Eli "tuolla ulkona" kyllä liikkuu oikeasti pimeää porukkaa ja Niemis keissi oli mielestäni vielä sitä aikaa kun ne viestitkin rustattiin konkreettiseen muotoon ja toimittamista varten piti hankkia kuori ja postimerkkejä. Eli siinä on hetki enemmän harkinta-aikaa kuin sen lähetä-napin painamisessa.


- lihapuhe (100% täysjyvälihaa, voi ja todennäköisesti sisältää hevosenkaltaisia tuotteita ja puujalkoja)

Närpes varg kirjoitti...

Noita Sandscorpionin havaitsemia vihernaisia olen itsekin tavannut. Tuo peruste "kun minulla on ulkomaalaisia ystäviä" sopii teilaamaan kaikki vihervasemmiston ulkopuolella olevat. En kyllä oikein ymmärrä lauseen logiikkaa. Tai onko sitten niin, että persujen pelkkä olemassaolo vaarantaa jopa ulkomailla asuvien ystävienkin terveyden?
Juu, ja näitä "muutan ulkomaille, jos persut voittavat vaaleissa"-lausuntoja kuulin myös nuorten miesten suusta. Eivät sitten kuitenkaan muuttaneet minnekään, vaikka minä oikein yllytin.

Sandscorpion kirjoitti...

Närpes Varg, maahanmuuttajakavereistaan tuo tuttavani varmaan puhui. Silloinhan (ja toisinaan vieläkin) annettiin laajalti ymmärtää, että persut luulevat mamuja homogeeniseksi massaksi ja vihaavat kaikkia tasapuolisesti. Neidon pelkona oli käsittääkseni siis, että latinotanssipartneri lähtee samalla koneella somaliraiskaajien kanssa saman tien vaalien jälkeen. En tiedä sitten, oliko mukana myös pelkoa heidän terveydestään; eikös se mennytkin median mukaan niin, että vaalien jälkeen sai oikein luvan kanssa piestä erivärisiä?

Tuosta "muutan ulkomaille"-kommentista saa kyllä loputtomasti huumoria. Luulevatko ne tosissaan, että tuo on pelottava uhkaus? Vaalien jälkeen suurin pettymys (vaikkakaan ei yllätys) ei ollut se, etteivät persut päässeet hallitukseen, vaan se, etteivät nuo maailmanhalaajat sitten menneetkään mihinkään. Mut hei, ens kerralla sit oikeesti.

Anonyymi kirjoitti...

Närpes varg - Itsekin olen huomannut ilmiotä etenkin naisilla, mutta tasapuolisuuden nimissä myös miehiä tuosta sairaiden joukosta löytyy. Olen diagnosoin sen juuri eräänlaiseksi sokeaksi mediasokeudeksi. :)

Tai kansantajuisemmin täydellistä medialukutaidon ja kyseenalaistamisen puutetta. Tai vielä lyhyemmin: "Bäää!", joskin sillä disclaimerilla että monella on ns. se elämäkin elettävänä ja prioriteetit muualla. Harrastuksia on erilaisia.

Yleensä se tila ilmenee siten, että kuullaan kavereilta, netistä, mediasta ilmoitus miten asiat ovat, laput silmillä uskotaan kaikki ja muodostetaan sen perusteella tosi vahvoja mielipiteitä ja näkemyksiä asioista, joista tiedetään sen yhden artikkelin/kommentin verran. Lisäksi auktoriteettiusko on joilla uskomattoman vahva. Itse on aina mykistynyt moisen edessä. Ai että sen sanomisia kuunnellaan kuin muinoin raamattua vain koska sillä on komea titteli tai käyntikortti... Perusteluilla ei niin väliä.

Juuri samanlaista ilmiötä kuin joskus vuonna miekka ja keppi näin pätkän jossa amerikkalaisia kadunkulkijoita haastateltiin erilaisista maailmanpolitiikan tapahtumista ja siinä sivussa tarkoituksella narutettiin simppelin kehyskertomuksen avulla heidät vaikka kertomaan miten Amerikan pitäisikin heti ensitöikseen pommittaa jotain Kanadan provinssia kunhan vain sen hetkinen Persianlahden/Vietnamin tms. kähinä nyt olisi hoidettu alta pois.

Käytännössä ei siis tiedetty mistä oli kyse, missä kohdemaa edes oli mutta vahvat mielipiteet oli siitä miten asiat siellä pitäisi hoitaa. Se oli huumoria silloin, toki johdattelevaa ja valikoivaa, mutta sen jälkeen sitä on huomannut, että aivan samaa ilmiötä löytyy paljon paljon lähempääkin. Ja ilman huumoriaspektia, johdatteleva toimittaja kyllä monasti löytyy.

Itse onkin sitten aika vastakkaisilla linjoilla ja harvoin suoraa mielipidettä annan yhtään mihinkään, mikä on itselle vähänkin vieraampi aihe. Normivastaus on että en osaa kommentoida kun en tunne asiaa.

Tämä luonteenlaatu varmaan aikoinaan ajoi blogistaniaankin, kun alkoi konkreettisesti hahmottamaan että lehdetkin koostuvat pitkälti mielipidekirjoituksista, vaikka yleensä jonkun puolueettomuuden lippua muka heiluttavatkin.

Blogeissa on se hyvä puoli, että oletusarvoisesti tietää niiden olevan puolueellisia ja osaa alusta alkaen suhteuttaa suhtautumistaan. Lisäksi yllättävän moni ihan suoraan kertookin aatemailmastaan infolaatikossa, mikä on mukavaa suorapuheisuutta siinä kohdassa missä moni perinteinen media vain suoraan valehtelee.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sandscorpionille, Castorille, Lihapuheelle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Sandscorpion:

Viesti 1: Myös minulla on tuttavia (miespuolisiakin), jotka ovat asioista periaatteessa samaa mieltä kuin minä, mutta he äänestävät kiltisti kokoomusta tai demareita ja ihmettelevät, miten ihmeessä kukaan voi äänestää perussuomalaisia. Heille yhteinen piirre on se, että he luottavat valtamediaan.

Tuo lausumasi:

”Niin kuin on monesti todettu, vihervasemmistolainen on omasta mielestään täydellinen, ja koska täydellisyyttä vastaan ei voi olla järkiargumentteja, täydellisyyden vastustaminen voi johtua vain jonkinlaisesta puutteellisuudesta tai mielisairaudesta.”

Kuvaa jotain totaalisen osuvasti. Ja jos vihervasemmistolaisen mielestä eri mieltä oleva ihminen on sairas, ei hänen kanssaan ole mitään syytä alentua keskustelemaan.

Viesti 2:

Minähän olen ollut, niin kuin olen kertonut, tekemisissä työssäni varmaan kolmenkymmenen eri kansakunnan kanssa. Homma pelittää hyvin, sillä minä otan ihmisen ihmisenä, enkä kansallisuuttaan edustavana homogeenisena massana. Jos minun kanssa ollaan ihmisiksi, niin minun kanssa varmasti pärjää. Jos minulle perseillään, niin osataan sitä täälläkin. Itse asiassa varmaan työssäni toimin, niin kuin tutkijoittenkin pitäisi toimia. Heille yksi ihminen on kansanryhmänsä edustaja, ei varsinainen yksilö. Silloin hän on erityistapaus, täysin riippumatta siitä onko hän ok tyyppi vai ihan perseestä. Jos tyyppi on perseestä ja tekee rikoksia, häneen kohdistuva arvostelu on hänen kansanryhmäänsä kohdistuvaa arvostelua. Ja sehän ei käy päinsä.

Ja joo, minnekäs ne uhoajat muuttaisivat? Kunhan mutisevat,

Castor: Yep, ja sitä ei edes millään tavalla peitellä. Media menee höhlänä mukaan, ja hyväksyy sen, että yhteiskunnallinen tiede on tietyn suunnan poliittisen propagandan väline. Mulla muuten on melko hyppivä mielikuvitus, ja varsinkin sinun kanssa viime viesteissä käytyjen keskustelujen pohjalta plumpsahti päähäni uusi kirjoitus, jossa palataan 1970-luvulle. Julkaisen sen, jos iltavuorosta palaava Ylva antaa siihen luvan.

Lihapuhe:

Viesti 1: Niin että militanttilesbo Akuliina Saarikoski antaa parisuhdevinkkejä heteroille? Ei sulla olis linkkiä heittää? Ja yhtälailla samaa mieltä Jos on uhkailtu, niin rikosilmoitusta peliin. Pätevyyden tai puolueettomuuden kyseenalaistaminen ei ole uhkailua.

Viesti 2: Eipä tuohon juuri lisättävää. Ja tämäkin blogi tunnustaa olevansa selvästi poliittinen, ja asia on varmaankin lukijoille tullut selväksi.

Närpes Varg: Sama kommentti sulle kuin Sandscorpionin ykkös- ja kakkosviestiin.

Anonyymi kirjoitti...

Iltaa vielä

Se areenan linkki on kuollut, ohjelma on poistunut jos kierrosta.

Tuubistakaan en löytänyt kuin jotain puffeja siitä, eli ei onnea.

Se esitettiin tuossa syksyllä ja itse vilkaisin lähinnä sitä yhtä jaksoa mielenkiinnosta koska koko ajatus AS:sta parisuhdeneuvojana oli hieman absurdi itsellekin. Uteliaisuus voitti.

Löysin sentään sen mistä ohjelmasta oli kyse, se oli näköjään Parittomat:

http://tinyurl.com/cxsrk7t

Ja sinänsä antiklimaattiseksi se osuuskin meni, kun ohjelmassa näkynyt neuvo oli ihan perushyvä/mitäänsanomaton - Menkää puhumaan sen kiinnostavan tyypin kanssa.

Vaan miksi lie se valinta tosiaan päätyi juuri Saarikoskeen? Luulisi että maasta löytyy parisuhdeneuvojia joilla on hieman vähäisemmät feministi/miesvihakytkökset ja enemmän kompentessia heteroiden parinmuodostamis/käyttäytymispuolella.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lihapuhe. Tulee vaan mieleen, että tämä Akuliina on tyypillinen mediahuora, joka lähtee mukaan mihin tahansa, jos vaan on naama näkyvillä. Meinaan, jos multa taas puolestani kysyttäisiin, että osaatkos akan mies Yrjö antaa vinkkejä homoille, miten flaksi kävisi, niin toteaisin välittömästi, että enpä osaa, kun ei oikein kosketuspintaa asiaan ole. Kysykää ihmeessä asiaa joltain homolta. Hän tietää asiasta epäilemättä enemmän kuin minä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän se noin ole. Tietynluonteiset tyypit sitä varmaan enemmän ja vähemmän noihin hommiin hakeutuvat.

Sen verran köyttä annan, että toisaalta tuolla alalla, kuten myös politiikassa myös se oma näkyvyys ja pinnalla pysyminen on yksi elinehto ja leiväntae.

Konkreettisesti esiintymispalkkioiden muodossa (kai niistä jotain maksetaan), mutta etenkin sen nassun esittelyn muodossa, eräänlainen portfolio omasta osaamisesta.

Ja tämä toimii myös symbioottisena suhteena vastapuolelle joka tietää kelle pirauttaa kun pitää saada täytettyä ruutuaikaa/palstamillimetrejä. Mikseipä tällä kertaa vaikka sille suht sujuvasanaiselle lausuntoautomaatille, jolla on mielipide joka asiaan jos vaikka joku tylsä asioista oikeasti tietävä ei välittäisi viihteellistää itseään, niin miksei käyttäisiä tuttua kaikkien alojen asiantuntijaa.

Sama tuntuu toimivan viihdeohjelmissakin. Samat tällä hetkellä pinnalla olevat kasvot ilmeisesti näkyvät niissä kaikissa.

Suomen puolelta en tilannetta tiedä, mutta mm. joitain brittiohjelmia mitä on tullut netistä välillä seurattua näin näyttäisi olevan, vaikka maan asukaslukukin on toista luokkaa.

Silti niitä muutamia samoja naamoja vilahtelee siellä täällä ohjelman tyypistä riippumatta. Pienet on piirit isoissakin ympyröissä.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lihapuhe. Näin varmaankin. Ja sitten on tietysti olemassa se ihmisryhmä, mikä ei miellä olevansa elossa, jos pärstä ei ole koko ajan näkyvissä jollain tapetilla.