tiistai 27. toukokuuta 2014

JOTAIN IHAN MUUTA XXIV

Roope Ankan valinnat

Klondike, Yukonin territorio Kanadassa, heinäkuussa 1962

Kuusi paikallaan asennossa seisovaa Yhdysvaltain 10th Special Forces Groupin  sotilasta ihmettelivät tilannetta. Kyseessä oli selvästi hautajaiset, ja merkkihenkilön sellaiset. Heidän komennuksensa oli alkanut kaksi päivää sitten kun heidän yksikkönsä komentaja oli kutsunut heidät luokseen. Hänen toimistossaan oli ollut heille täysin tuntemattomat eversti ja majuri, eikä heidän palveluspuvustaan saanut selvää, missä aselajissa he palvelivat. Heille annettiin allekirjoitettavakseen paperi, jossa he sitoutuivat täyteen vaitiolovelvollisuuteen tehtävästään.

- Tehtävään ei sisälly väkivaltaa, mutta teiltä vaaditaan ehdotonta salassapitovelvollisuutta. Tehtävän suoritettuanne teitä odottaa valmiiksi maksettu kahden viikon loma Havaijilla, totesi eversti.

- Mikä tehtävä sitten on, kysyi eräs sotilaista.

- Ampua kunnialaukauksia, vastasi puolestaan majuri.

Kaikki sotilaat kirjoittivat salassapitopaperin välittömästi, ja sen jälkeen alkoi lento pohjoiseen. Lennon aikana eversti kertoi, että kone oli Kanadan ilmatilassa, mutta siihen oli kanadalaisten suostumus. Asian vakuutti sotilaille matkustajakoneen viereen lentäneet kaksi kanadalaista hävittäjää, jotka heiluttivat siipiään ja saattoivat matkustajakoneen lentokentälle, mistä matka jatkui helikopterilla kohti tietöntä erämaata.

Perillä jossain, jonka sijainnista kokeneilla sotilaillakaan ei ollut mitään käsitystä odotti outo näytelmä. Paikalla oli muutama ihminen sekä jonkun verran ankkoja. Niin osalla ihmisistä kuin ankoistakin oli päällään mustat nahkaliivit, joissa luki MC Demontooth. Lisäksi paikalla oli hauraan oloinen myöhäiskeski-ikäinen, mutta vieläkin huomattavan viehättävän näköinen ankkanainen sekä kolme ankkaveljestä. Heidän päällään oli arvomerkitön Yhdysvaltain armeijan maastopuku, mutta heidän olemuksensa kertoi heidän olevan kokeneita sotilaita ja hyvin vaarallisia miehiä.

Koska sotilaille oltiin puhuttu kunnialaukauksista, he arvasivat jo lentonsa aikana kyseessä olevan hautajaisten. Oudoltahan touhu tuntui, mutta välikö hällä, sillä jokaisen sotilaan mielessä kiilui edessä olevat kaksi viikkoa Honolulussa. Ja hautajaisista oli kyse. Maahan oli kaivettu hauta, ja sen vieressä oli Yhdysvaltain lipulla peitetty arkku. Paikalla oleva pappi suoritti lyhyen ja koruttoman ruumiinsiunauksen ja sen jälkeen paikalla olevat ankat ja ihmiset laittoivat arkun päälle yhden kukan kukin vuorollaan ja lausuivat muistosanat.

Tämän jälkeen sotilaitten mukana tulleet eversti ja majuri siirsivät mukanaan tuomansa laatikon arkun viereen ja aloittivat oman osionsa. Sotilaitten silmät laajenivat teevadeiksi, sillä jokaisen kukan myötä he lukivat mukana olleesta paperista ”Roope MacAnkan muistoa ja elämäntyötä kunnioittaen”. Se ei kuulostanut vielä kummalta, mutta jokaisen muistolauseen perään lausutut nimet olivat vaikuttavia. Alkaen istuvasta presidentistä jokaisen kukan ja muistolauseen myötä käytiin läpi Yhdysvaltain kuka on kuka. Kuka hitto tuo Roope MacAnkka oikein oli?

Lopulta eversti antoi sotilaille käskyn:

- Ready! Chambers! Round! Aim! FIRE!

Kunnialaukaukset kajahtivat niin kuin asiaan kuuluikin. Eversti ja majuri poistivat Yhdysvaltain lipun arkun päältä ja muut paikalla olijat laskivat arkun kantoliinoilla hautaan alkaen välittömästi lapioida hautaa umpeen. Lipun tyypillisen amerikkalaiseen tapaan kolmioksi sotilaallisella täsmällisyydellä käärineet upseerit luovuttivat lipun hauraalle ankkanaiselle. Kyseessä oli hyvin harvinainen huomionosoitus, sillä nyt haudattiin siviili. Mutta hyvin poikkeuksellinen siviili.

Heti tilaisuuden jälkeen sotilaat komennettiin helikopteriin, jossa eversti vielä muistutti heitä, että tästä tilaisuudesta, ja varsinkin sen tapahtumapaikasta pidettäisiin sitten turvat visusti kiinni, tai kyyti olisi kylmää. Asian vahvistukseksi hän heitti jokaiselle sotilaalle kirjekuoret, jossa oli huomattavan suuri nippu dollareita ja käski pitämään hauskaa Havaijilla. Kun sotilailla oli Havaijilla käsissään ensimmäinen kylmä olut, he päättivät, että tapahtumasta ei puhuttaisi edes keskenään. He olivat kieltämättä olleet mukana jossain hyvin merkittävässä, mutta omalta kannaltaan viisainta varmaan olisi, että he unohtaisivat asian, palaisivat loman jälkeen yksikköönsä ja jatkaisivat sotilaan uraansa niin kuin aina ennenkin. Sotilaan uralle sattui usein omituisia tapahtumia.

Suurelle yleisölle varsin tuntematon, mutta tosiasiassa koko 1900-luvun Yhdysvaltain historian merkittävimpiin hahmoihin kuulunut Roope Ankka oli tahtonsa mukaan saanut viimeisen leposijansa hänelle niin rakkaassa Klondikessa. Hautapaikka pidettäisiin salattuna hänen omasta pyynnöstään.

*

Klondike, Yukonin territorio Kanadassa, vuonna 1899


Kultaryntäyksen Klondike. Miehisten miesten maa. Työn ja onnistumisen maa. Ja myös epäonnistumisen ja katkeruuden maa. Mutta ennen kaikkea maa, jossa vapaat miehet saattoivat toteuttaa unelmansa kovalla työllä saavutetusta rikkaudesta ja riippumattomuudesta muista ihmisistä. Maa, joka teki sankareita. Kovia miehiä, jotka ottivat riskin ja voittivat potin sisullaan ja periksiantamattomuudellaan.

Tai siltä sen tulisi ainakin vaikuttaa. Näin se kerrottaisiin lehdissä. Näin suuri yleisö sen lukisi ja uskoisi tarinoihin. Siitä pitäisi huolen eräs ankka, joka antoi taas kertaalleen setelinipun aloittelevalle lehtimiehelle Jack Londonille. London kirjoittaisi mitä ankka haluaisi. Vapaitten miesten ponnisteluista. Ankarasta työstä ja sitä kautta tulevasta voittamisesta ja menestymisestä. Niin kuin kirjoittaisivat muutkin lehtimiehet.

Tosiasiassa Klondikessa vallitsi eräänlainen kullankaivajien armoton torpparijärjestelmä. Ja sitä piti yllä tämä nimenomainen ankka. Skotlannista tullut armoton, piinkova ja huippuälykäs glasgowilainen katujätkä Roope MacAnkka. Yhdessä johtamansa suuren ja armottoman jenginsä kanssa, jossa hänen tärkeimpinä alaisinaan olivat hänen oikea kätensä Lucky Luke sekä Daltonin veljekset. MacAnkan johtama jengi, tai Organisaatio, niin kuin hän sitä kutsui käytännössä omisti yli 70 prosenttia Klondiken valtauksista. Kullankaivajille oltiin tehty ”tarjous, josta ei voinut kieltäytyä”, ja jokaisen valtauksen kultamäärästä puolet luovutettiin MacAnkan organisaatiolle. Ne, jotka olivat yrittäneet alkuun vedättää, päätyivät nopeasti suomonttuun, ja tällaiset yritykset olivat loppuneet alkuunsa. Tätä eivät lehtimiehet suurelle yleisölle koskaan kirjoittaisi. Siitä MacAnkka piti huolen.

Tämän lisäksi MacAnkka tiesi, että raskasta työtä tekevät kullankaivajat kaipasivat aika ajoin viihdettä. Raskas työ vaati raskaat huvit. Niinpä hän oli ottanut haltuunsa kaikki alueella sijaitsevat kapakat ja bordellit. Aikaisemmat omistajat olivat MacAnkan järjestämän parin varoittavan esimerkin jälkeen päättäneet, että Klondike ei ollutkaan heitä varten. Itse asiassa MacAnkan omistamissa juottoloissa ja bordelleissa järjestys säilyi erittäin hyvin, sillä järjestystä pitivät yllä MacAnkan miehet, eikä järjestyksenpidossa tuomioistuimia tarvittu. Niinpä tarpeeksi rauhallisesti käyttäytyvä kullankaivaja sai MacAnkan saluunoissa sekä päänsä täyteen että pussinsa tyhjiksi, ja jopa vielä ilman pelkoa, että hänen rahansa olisi yön aikana viety. Liikaa rähinäviinaa juonut ja muita asiakkaita häirinnyt tyyppi taas sai joko rumasti selkäänsä tai yksinkertaisesti katosi. Klondikessa ei tarvittu poliisia. Siellä oli MacPoliisi.

Roopellehan tilanne oli lähinnä win-win, sillä sitä kultaa, mitä kullankaivajat eivät olleet pakolla hänelle luovuttaneet, he toivat MacAnkan saluunoihin ja huorataloihin. Tuotot olivat siinä parissa vuodessa, mitä Roope oli aluetta hallinnut olleet suorastaan tähtitieteelliset. Ja se mahdollistaisi Roopen seuraavan siirron. Hän luopuisi pian koko roskasta ja jättäisi alueen anarkiaan. Suonet kuivuisivat pian kuitenkin. Hänen seuraava tähtäimensä olisi Yhdysvaltain nouseva länsirannikko, varsinkin Calisotan alue, johon hän ajattelisi joukkioineen asettua. Sieltä käsin olisi hyvä hoidella myös Kalifornian bisneksiä. Alue oli valtavien lupausten maa. Se ei tarvinnut kuin sijoittajan. Sijoittajan, joka oli valmis ottamaan riskejä, ja toisaalta hoitamaan muut riskitekijät tarvittaessa hautaan. Ja sehän Roope MacAnkalle ei tuottanut ongelmia.

Kaikille Roopen jengiläiselle tämä toimintatavan muutos lähes lailliseen ei ollut mieluinen uutinen. Lucky Luke tajusi idean heti. Samoin Daltonin veljekset, kun sen heille selitti. Mutta organisaatiossa mukana olleet Youngerin veljekset napisivat vastaan ja sanoivat Roopen menettäneen pallinsa ja rohkeutensa. Heitä miellytti liikaa asemansa näkyvinä vallankäyttäjinä, eivätkä he halunneet siitä luopua. Yhteisymmärrys saavutettiin kuitenkin nopeasti, tehokkaasti ja vakuuttavasti. Roope oli ottanut veljekset puhutteluun, ja puhuttelussa oli ollut mukana huomattava osa organisaation miehistä. Roope ei ollut sanonut paikalle saapuneille veljeksille mitään, vaan oli tempaissut revolverinsa kotelosta sellaisella nopeudella, että jopa kuuluisa Lucky Luke ei olisi sille pärjännyt ja ampunut veljeksistä kolme. Neljäs oli jäänyt henkiin kauhusta vapisten. Roope käveli hänen luokseen ja otti hänen revolverinsa. Sen jälkeen hän sanoi viimeiselle Youngerille:

- Hymyile.

Kuolemankauhussa vapiseva nuorin Younger pakottautui jonkunlaiseen teennäiseen hymyyn, jolloin Roope iski revolverinsa piipun miehen hampaitten läpi kurkkuun ja painoi liipaisinta. Tämän jälkeen hän katsoi organisaationsa jäseniä ja puhui hiljaisella, mutta pelottavalla äänellä:

- Calisota it is. Questions?

There were no questions. Tämän jälkeen Roopen auktoriteettia ei hänen organisaatiossa enää koskaan kyseenalaistettu. Vuosisadan vaihteessa MacAnkan organisaatio oli siirtämässä toimintaansa etelämpään. Roopekin otti etunimestään pois Mac-etuliitteen ja ryhtyi ainakin päällisin puolin esimerkilliseksi amerikkalaiseksi. Ankan Organisaatiokin muuttui pikku hiljaa Ankka-konserniksi.

*

Ankkalinna, Calisota, vuonna 1925

- Oletko varma päätöksestäsi, kysyi Roope Ankka uskolliselta ja pitkäaikaiselta alaiseltaan Lucky Lukelta, joka tosin virallisesti oli johtanut viimeiset kaksikymmentä vuotta The Blade-nimistä tiedustelu- ja turvallisuuspalvelua.

- Aivan varma, totesi Lucky Luke. Olen seurannut Eka Vekaran kehitystä viimeiset viisitoista vuotta. Hän on huippuälykäs ja taitava sotilas, ja hänen lahjojaan oli turha hukata armeijan jäykkään byrokratiaan. Hän on ollut palveluksessamme viimeiset kahdeksan vuotta ja vakuuttanut minut täysin. Lisäksi hän on samaa mieltä kanssamme siitä, kuinka maan ja maailman asioita tulee pyörittää. Ja minun aikani ei enää kauaa kestä. Haluaisin olla muutaman vuoden eläkkeelläkin ja nauttia elämästä. Ajattelin muuttaa Arizonaan.

Roope nojasi tuolissaan taaksepäin ja katsoi kaukaisuuteen. Hän muisti erään tapaamisen vuonna 1905. Silloin Roopen pyynnöstä olivat Ankkalinnaan salaiseen kokoukseen saapuneet korkea-arvoiset edustajat sekä Yhdysvaltain armeijasta, sisä-, puolustus- ja ulkoministeriöstä sekä Pinkertonin etsivätoimistosta. Edustajat olivat hieman hämmentyneet tapaamisesta ja ihmettelivät sen syytä, mutta tiesivät hyvin, että Ankka-konserni, millä nimellä Ankan johtamaa lain kahta puolta toimivaa järjestöä kutsuttiin, oli erilaisten bulvaaniyhtiöitten kautta ottanut huomattavan nopeassa tahdissa haltuunsa noin kolmasosan Yhdysvaltain länsirannikon nopeasti kasvavasta elinkeinoelämästä. Ankka-konserni oli ylivoimaisesti voimakkain tekijä tällä alueella, joten jos Roope Ankalla oli asiaa, niin sitä kannattaisi kuunnella.

Roope kiitti tapaamiseen tulleita edustajia ja aloitti.

- Tiedän, että olette ehkä hieman hämillänne siitä, miksi juuri minulla on teille asiaa. Onhan minulla maineeni, ja turha tässä on ryhtyä valehtelemaan siitä, ettei se olisi tullut aiheetta. Mutta teistä jokainen on realisti, ja tietää, että vallitsevaa todellisuutta on turha kiistää. Ja täällä länsirannikolla minä olen vallitseva todellisuus.

Kokoukseen saapuneet edustajat nyökyttivät päätään hiljaa. Tokihan he tiesivät, että kasvavassa Yhdysvalloissa ei Missisipin länsipuolella juurikaan ollut bisneksiä pantu alulle ilman että kädet olivat veressä. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Eikä intiaanit lähes sukupuuttoon hävittäneellä julkisella virkakoneistolla ollut oikein kanttia lähteä sanomaan, että joku toinen olisi toiminut epäreilusti. Ja asiahan oli juuri niin kuin Roope Ankka sanoi. Hän oli vallitseva todellisuus. Ja selvästi parempi sellainen kuin joku toinen, sillä väkivalta oli tälle skotlantilaisilta kujilta hyvin korkealle kohonneelle kovapintaiselle ankalle vain väline, ei itsetarkoitus. Hän ei ollut ihmisten silmissä despootti, vaan ennemminkin hyvä jätkä. Ja tosiasia oli myös, että ilman Ankan häikäilemättömyyttä ja rahallista satsaamista talouskasvu ja kehitys lännessä ei olisi ollut lähelläkään sitä luokkaa, mitä se nyt oli. Mies oli loistava organisoija ja asioitten eteenpäin liikuttaja.

Roope jatkoi puhettaan:

- Yhdysvallat on nopeasti kehittyvä ja vaurastuva maa. Voimavaramme ovat suuremmat kuin kenelläkään toisella. Aikanaan Yhdysvalloista tulee maailman vaurain ja voimakkain valtio. Ja sellaisen valtion täytyy pystymään puolustamaan etujaan. Yhdysvalloilla on toki jo olemassa omat turvallisuusinstanssinsa, mutta julkisina ne ovat hitaita ja kankeita toimimaan. Tarvitaan erillinen, valtiokoneiston ulkopuolinen, mutta sille vastuullinen ja tehtäviä suorittava tiedusteluorganisaatio.

- Minä pystyn tarjoamaan sen teille. Oma organisaationi rahoittaa tämän palvelun perustamiskustannukset ja sen toiminnan kymmeneksi ensimmäiseksi vuodeksi. Sinä aikana uskon sen vakuuttaneen teidät kaikki tehokkuudellaan. Ehdotan tämän järjestön nimeksi The Bladea. Se toimii Yhdysvaltain veitsenä silloin, kun julkiset tekijät eivät uskalla vielä ottaa omaansa tupesta. Se pystyy hankkimaan tarvittavaa tiedustelutietoa paljon häikäilemättömämmin kuin julkiset palvelut. Ja te tiedätte itsekin, että tällaista palvelua tullaan ajan myötä tarvitsemaan. Mutta mikäli se tehdään byrokratian kautta, te tuumitte vielä vuonna 1935 että jotain tartteis tehdä. Silloin olette menettäneet kolmekymmentä vuotta, ja muut maat menevät edellenne.

- The Blade kartoittaa ja tarvittaessa eliminoi niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkatekijöitä. Ehdotan, että järjestön henkilökunnasta kolmasosa tulee omasta organisaatiostani, kolmasosa armeijasta ja kolmasosa Pinkertonista. Nimellisesti he kaikki tulevat olemaan perustamani Hurlburt & Wharburton-kirjanpitoyhtiön työntekijöitä, irrallaan kaikista virallisista kytköksistä. Näin ollen he voivat olla myös verikoira, joka valvoo virkakoneistoa ilman siihen liittyviä rasitteita ja sitoumuksia  ja pystyy tarvittavalla nopeudella ja ankaruudella reagoimaan senkin virheisiin. Se toimii oikeastaan juuri niin kuin perustuslakimme ensimmäinen lisäys vaatii. Hallinto ei saa rajoittaa oikeutta vaatia hallinnolta epäkohtien korjaamista. The Blade pitää tästä huolen. Mikäli se ei onnistu hyvällä, se tehdään väkisin. Niin kuin ymmärrätte, julkinen hallintomme saattaa aikanaan muuttua itseään ruokkivaksi ja lihottavaksi organisaatioksi, joka elää itsensä vuoksi. Sille on oltava olemassa vastavoima. Ja ulkoiset uhkatekijät ovat tietysti oma lukunsa. Niitten muodostamaan uhkaan The Blade voi reagoida paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin julkinen turvallisuuskoneisto.

- Osoittaaksemme tehokkuuttamme ja yhteistyöhaluamme, tarjoamme teille listan henkilöistä, jotka hoidamme pois häiritsemästä Yhdysvaltain yhteiskuntarauhaa. Te haluaisitte tehdä saman, mutta teillä ei ole siihen tarvittavia valtuuksia, eikä ehkä kykyäkään. Meillä se kyky on, ja valtuudet määrittelemme itse. Toimitamme nämä henkilöt teille kuolleina ja säästämme teiltä oikeudenkäyntien vaivan. Kunnian näistä ennen aikaisista poismenoista voi ottaa julkinen lainvalvontasektori. Se saa siitä monta komeaa sulkaa hattuunsa.

Myös kokouksessa mukana ollut Lucky Luke antoi jokaiselle osallistujalle listan, ja se oli vaikuttava:

- Big Jim Colosimo
- Salvatore "Toto" D'Aquila
- Al Swearengen
- Ignazio Lupo
- Giuseppe "The Clutch Hand" Morello
- Vito Di Giorgio

Ja listan lopuksi vielä Roope Ankan organisaatiosta irtautuneet ja erittäin julman maineen itselleen hankkineet Daltonin Veljekset. Jokainen kokoukseen osallistuja ymmärsi, että tässä samalla Roope Ankka suorittaisi ankaran puhdistuksen vastustajiensa keskuudessa ja pääsisi myös eroon Daltoneista, jotka pidätetyiksi joutuessaan saattaisivat laulaa Roopesta ikäviä tietoja. Roopehan sinänsä olisi halutessaan voinut liiskata vuosi sitten omille teilleen lähteneet Daltonit kuin kärpäset, mutta oli päättänyt, että Daltonit saavat saavat tehdä Ankan organisaatiolle vielä viimeisen ja äärimmäisen palveluksen.

Roope Ankka ja Lucky Luke nousivat seisomaan ja sanoivat, että antavat edustajille hetken aikaa miettiä tarjousta keskenään. Ennen poistumistaan Roope sanoi vielä, että muut käytännön asiat The Bladesta ovat neuvoteltavissa, mutta yksi ehto olisi ehdoton: järjestön johtajaksi – absoluuttisella vallalla – nimetään  Lucky Luke. Se on kynnyskysymys, josta ei keskustella. Tämän jälkeen he poistuivat.

Neuvonpito ei kestänyt pitkään. Roope Ankan maine oli mitä se oli, mutta Ankan organisaatio hakkasi tehokkuudessaan heidän omat organisaationsa sata – nolla. Ja jokainen kokoukseen osallistuja oli jo aikaisemmin tiennyt, että tällaisen salaisen palvelun tarve on ilmeinen. Ja Ankka oli oikeassa siinäkin, että sen perustaminen kestäisi eri julkisten tekijöitten keskinäisessä pallottelussa kymmeniä vuosia. Ja ei välttämättä onnistuisi sittenkään. Nyt se annettaisiin heille valmiina. Jokainen tiesi myös, että Lucky Luke – pahasta maineestaan huolimatta – olisi oikea mies toiminnan johtajaksi.

Puoli tuntia myöhemmin The Bladen perustamisesta oli sovittu. Edustajien poistuttua Roope kaatoi itselleen ja Lukelle lasilliset kallista skottiviskiä ja he kilauttivat lasit yhteen. Ja syytä olikin. Roope Ankan organisaatio olisi jatkossa valtio valtiossa, eikä olisi enää sellaista tiedon ripettäkään, joka ei kantautuisi Yhdysvaltain mahtavimman ankan korviin.

Roope havahtui tuolissaan kahdenkymmenen vuoden takaisista muistoistaan ja sanoi Lucky Lukelle:

- Jos olet kerran varma asiastasi, niin mikäs siinä. Kutsu heppu käymään täällä tykönäni, niin annetaan hänelle se lopullinen tieto The Bladesta, minkä johtajaksi häntä aletaan kouluttaa. Ja organisaatiosta, joka on sen takana.

*

Roope Ankan piilopirtti, Peikonhammasvuoren kansallispuisto, Calisota, Tammikuu 1931

Yhdysvaltain Valtiovarainministeriön agentti Eliot Ness nosti katseensa kansiosta ja katsoi Roope Ankkaa. Tuntia aikaisemmin hän oli saapunut tämän vaikutusvaltaisen ankan hirsihuvilalle Roopen kohteliaasti kutsumana. Ness oli tullessaan ollut yhtä ihmeissään kuin ne henkilöt, jotka olivat mukana The Bladen perustavassa kokouksessa vuonna 1905. Ei Ness turvallisuudestaan ollut huolissaan, sillä Roope Ankan tyyliin ei kuulunut viranomaisten vahingoittaminen, vaikka hänet tarvittaessa hyvin kovaotteiseksi tiedettiinkin.

Hänet oltiin saatettu huoneeseen, missä Roope istui takkatulen ääressä. Roope tervehti Nessiä kohteliaasti, pyysi häntä istumaan ja tarjosi konjakin. Ness kiitti, ja kysyi, että mistähän tässä tapaamisessa mahtoi olla kysymys.

Roope otti moukun konjakkia, irvisti ja vastasi:

- Minä tarjoan teille Al Caponen, kun te ette sitä itse nalkkiin saa.

Sen jälkeen hän antoi Nessille paksun kansion, laittoi hänen viereensä konjakkipullon todeten että saa kaataa itse ja totesi, että tutustukaa kaikessa rauhassa, tulen vaikka tunnin päästä takaisin. Ankalla oli melko tarkka aikavainu, sillä hän palasi takaisin huoneeseen kun Ness oli kansion viimeisellä sivulla. Ness nosti katseensa kansiosta, katsoi Roope Ankkaa ja sanoi:

- Tällä me saamme Caponelle takuuvarmasti pitkän tuomion. Ei tosin siitä kaikesta, mitä hän on tehnyt, mutta yhdentoista vuoden tuomioon tämä riittää. Ja koska hän ei ole ensikertalainen, hän lusii koko keikan. Kuinka te saitte tämän aineiston haltuunne?

Roope Ankka kallisti hieman päätään ja hymyili Nessille. Niinpä tietysti. Tyhmä kysymys. Hänen edessään oli Roope Ankka. Mies kulissien takana. The Duck. Legenda niille, joilla oli tarvittava tieto. Julkisestihan hän oli vain erakkoluonteinen calisotalainen miljonääri, mutta Ness tiesi, että bulvaaniyhtiöittensä kautta hänen edessään istui Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin henkilö. Ankka, jonka valta meni yli presidentinkin. Kysymys oli siis väärä. Toinen kysymys oli paljon perustellumpi:

- Miksi? Miksi annatte tämän aineiston juuri lainvalvojille? Tiedän kyllä, että olisitte voinut hankkiutua itse Caponesta eroon jo aikaa sitten, jos olisitte halunnut. Itse asiassa me olemme sitä jo, no en voi virallisesti sanoa että olisimme toivoneet, mutta ainakin odottaneet.

Roope Ankka kallistui nojatuolissaan taaksepäin, oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:

- No luonnollisesti siksi, että haluan tukea lainvalvojia ja laillista yhteiskuntaa yleensäkin.

Ness naurahti, tajusi välittömästi epäkohteliaisuutensa ja pyysi anteeksi. Roope jatkoi.

- Älkää suotta pyydelkö anteeksi. Ymmärrän reaktionne, enkä ole siitä loukkaantunut. Katsokaas, Capone ja kaltaisensa edustavat porukkaa, jolle väkivalta ei ole väline, vaan itsetarkoitus. Ja te lainvalvojat olette olleet avuttomia. Teille hymyillään jo. Ja pian teille aletaan avoimesti nauraa. Sen tien päässä on rikollisten anarkia. Silloin minä, itsekin rikollisena joudun puuttumaan peliin. Tasapainotila on saavutettava. Ja silloin tuloksena on teurastus. Pystynhän minä siihen, en minä sitä kiellä. Mutta minä en sitä halua. Minä en ole sotaherra, vaan liikemies. Ja kaikenlainen tarpeeton sotiminen on pahaksi bisneksille. Te lainvalvojat tarvitsette nyt tämän voiton saadaksenne lisää uskottavuutta. Tulen toimittamaan teille muutakin hyödyllistä tietoa, mutta ne toimitetaan teille muuta tietä. Tämän asian halusin hoitaa henkilökohtaisesti.

- Miksi henkilökohtaisesti? Ja miksi juuri minä?

- Osoittaakseni henkilökohtaisesti, kuinka vakavasti otan tämän tilanteen. Ja miksi juuri te? Hetken kuluttua teidät saatetaan ulos tästä rakennuksesta. Saatte tuon aineiston mukaanne. Te tiedätte kyllä, mitä sillä tehdään. Minua tuskin tapaatte enää koskaan. Mutta aikanaan Washingtonissa teitä tulee tapaamaan eräs mies nimeltä Eka Vekara. Mikäli haluatte, että kykynne ovat todella hyödyllisessä käytössä kehotan teitä kuuntelemaan hyvin tarkasti, mitä hänellä on sanottavaa. Hyvästi, agentti Ness, ja kaikkea hyvää teille.

Ness poistui Roopen huvilasta ja palasi Chicagoon. Pian uutisoitiin Al Caponen pidätyksestä ja tuomiosta. Ness ei halunnut itselleen ylimääräistä gloriaa, vaan kiitti työryhmäänsä ja antoi kunnian Yhdysvaltojen lainvalvontajärjestelmälle, joka pikku hiljaa alkoikin saada asioista tiukemman otteen. Vuosina 1932 – 1933 nähtiin lehdissä pieniä uutisia, joitten mukaan niin Eliot Ness kuin suurin osa ”Lahjomattomista” lopetti poliisin uransa ja siirtyi Hurlburt & Wharburton-kirjanpitoyhtiön palvelukseen. Jokainen totesi omalta osaltaan, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli nähty jo tarpeeksi, ja oli aika siirtyä rauhallisemmalle elämänuralle.

*

Berliinin olympiastadion, Natsi-Saksa, 1. elokuuta 1936

Roope Ankka istui Berliinin olympialaisten avajaisissa virallisesti tavallisena amerikkalaisena turistina ja katseli avajaisjuhlallisuuksia. Avajaiset olivat kieltämättä komeat, mutta Roopen mieli oli musta kuin Tyyneltä Mereltä Ankkalinnan päälle nouseva ukkosmyrsky. Virallisessa historiankirjoituksessa tultaisiin aikanaan toteamaan, että viimeinen mahdollisuus estää toinen maailmansota oli joskus vuonna  1939. Roope puolestaan tiesi, että viimeinen mahdollisuus menetettiin päivää aikaisemmin, 31. heinäkuuta 1936, jolloin hän tapasi Adolf Hitlerin.

Hän muisteli tapaamistaan Hitlerin kanssa. Hitler otti hänet vastaan hyvin kohteliaasti, ja syytä tietysti olikin, sillä Roope oli tukenut Hitleriä hyvin suurella taloudellisella panoksella hänen poliittisen uransa alkuaikoina. Mutta Roope kävi suoraan asiaan:

- Adolf. Sinä tiedät, että ilman taloudellista tukeani et välttämättä olisi koskaan päässyt tähän tilanteeseen, missä nyt olet. Minulla oli hyvät syyni tukea sinua. Saksa olisi saattanut ajautua anarkiaan, ja anarkian perässä olisi saapunut kommunismi, mikä on suurin uhka maailmalle ehkä koskaan. Halusin voimakkaan ja järjestäytyneen Saksan, joka toimii linnoituksena Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. Ja sinä olet onnistunut hyvin. Junat kulkevat ajoissa, kansa tekee työtä, hyvinvointi lisääntyy ja sotilaallinen voimasi kasvaa. Tietysti olet samalla kehittänyt diktatuurin, mutta sen kanssa minä voin kyllä elää. Mutta sinä olet menossa liian pitkälle.

- Mitä tarkoitat, kysyi Hitler.

- Kahta asiaa, vastasi Roope. Ensinnäkin sinä valmistelet sotaa. Ei se mikään salaisuus ole. Minä ymmärrän sen, että haluat tietyt alueet palautettavaksi takaisin Saksalle. Sitä mukaa, kun sotilaallinen voimasi kasvaa, ja Saksasta tulee tarpeeksi voimakas, se voidaan hoitaa neuvotteluteitse. Ilman sotaa. Länsivallat kestävät sen kyllä, sillä sota ei palvele kuin Stalinin pyrkimyksiä. Danzigin käytävän siirtäminen rauhanomaisesti takaisin Saksalle onnistuu, mikäli Puolalle taataan mahdollisuus säilyä olemassa. Edes sisämaavaltiona. Mutta olet liian ahne. Jossain vaiheessa länsimaitten raja tulee vastaan. Mikäli hyökkäät Puolaan, minkä tiedän sinun aikanaan tekevän, ne julistavat sinulle sodan. Ja aikaa myöten siihen sotaan tulee mukaan myös Yhdysvallat. Jossain vaiheessa bluffisi katsotaan, ja olet silloin liian heikko. Mikä on selvää, on se, että päädyt joka tapauksessa sotaan myös Neuvostoliittoa vastaan ja silloin Saksa on jälleen kahden rintaman sodassa. Sitä se ei tule kestämään, ja silloin potin korjaa Stalinin kommunismi. Sinä olet ahne, ja sinulla on liian kiire. Saksa ei ole valmis siihen, mitä sinä haluat yrittää.

Adolf Hitler vastasi:

- Puhut siitä, että Yhdysvallat tulisi mukaan sotaan. Yhdysvaltain armeija on tällä hetkellä aivan pikkutekijä, vaikka maanne muuten suuri onkin. Sen voimalla ei ole strategista merkitystä. Saksalla on oikeutettuja vaatimuksia. Ja niitä ei välttämättä saa kaikkia hyvällä.

Roope Ankka vastasi:

- Aliarvioit Yhdysvallat. Meidän teollinen voimamme on kymmenkertainen verrattuna Saksaan. Kun se keskitetään sotateollisuuteen sinulla ei ole mitään mahdollisuutta. Ja valitettavasti – vaikka niin en haluaisikaan käyvän – Yhdysvallat saattaa ryhtyä tukemaan myös Neuvostoliittoa. Yritän tahollani estää tämän, mutta selvää on, ettei mene kymmentäkään vuotta siihen, kun sinä olet Stalinin kanssa sodassa. Roosevelt ei tue natseja, ja hänen vihollisensa vihollinen on hänen ystävänsä. Vaikka se olisikin hirviö. Mieti riskejä. Rakenna sotateollisuutta. Rakenna puolustusta. Mutta älä hyökkää. Asiat voidaan hoitaa neuvottelemalla. Mutta on toinenkin syy.

- Mikä? Kysyi Hitler.

- Juutalaiset, vastasi Roope. Sinä suunnittelet kokonaisen kansakunnan lahtaamista. Joo joo, älä nyt teeskentele, kyllä minä sen tiedän, totesi Roope nähdessään Hitlerin hämmästyneen ilmeen, joka itsessään kertoi totuuden. Roope jatkoi:

- Ensinnäkään en voi hyväksyä sitä jo sen takia, että se on yksinkertaisesti väärin. Ei kokonaista kansakuntaa voi teurastaa. Saksaa pidetään kuitenkin sivistysvaltiona. Tulevalla toiminnallasi saatat Saksan valtion ja Saksan kansan barbaareista pahimmaksi. Valtioksi, jolle ei tulla antamaan mitään armoa. Ja toiseksi, suunnitelmasi on käsittämättömän typerä. Juutalaiset ovat ahkeraa väkeä, kauppiaita, työntekijöitä ja heissä on valtava määrä teräviä aivoja, jotka hyödyntäisivät Saksaa suunnattomasti, jos vain ymmärtäisit heidän potentiaalinsa. Tarvitset heitä. Luodaksesi entistä pitävämmän muurin itäistä kommunismia vastaan.

Hitler katsoi hiljaa alaspäin ja totesi:

- Saksa on jo valinnut tiensä.

Roope vastasi:

- Ei, Adolf. Ei Saksa. Sinä itse olet valinnut sen tien. Ja sinäkin olet sen vasta aloittanut. Mutta se ei ole onneksi kuin vasta alussa. Muuta linjasi. Ehdit tehdä sen kyllä. Etsi syntipukki ja sano, että et tiennyt tästä. Sen jälkeen hirtät hänet julkisesti ja toivotat juutalaiset takaisin saksalaiseen perheeseen. Kyllä se sinulta onnistuu, jos vain haluat.

Adolf Hitler oli hetken hiljaa. Näki, että hän todella mietti sitä, mitä Roope oli sanonut. Sitten hän nousi seisaalleen ja vastasi:

- On todella ikävää, että emme päätyneet yhteisymmärrykseen. Mutta arvostan sinua, Roope, suuresti, ja olen hyvin kiitollinen avustasi. Olet Saksan kansan kunniavieraana näissä alkavissa olympiakisoissa.

Roope lopetti muistelunsa ja katsoi, kuinka Fritz Schilgen sytytti olympiatulen. Paljon muitakin tulia tulisi lähivuosina syttymään niin Euroopassa kuin laajemmaltikin. Heti poistuttuaan valtakunnankansliasta Roope oli komentanut avustajaansa lähettämään Ankkalinnan sähkeen, jossa ei ollut kuin yksi sana: scrooge.

Viestin saatuaan Roopen henkilökohtainen avustaja lähtisi viemään presidentti Rooseveltille Roopen kehittämän lend-lease suunnitelman. Toinen avustaja ottaisi yhteyttä teollisuuspamppuihin ja valmistelisi suunnitelmaa Yhdysvaltain teollisuuden muuttamisesta sotakuntoon. Roope tiesi, että häntä kuunneltaisiin, sillä hän tosiasiassa omisti lähes kolmanneksen Yhdysvaltain sotakuntoiseksi muutettavasta teollisuudesta. Sen lisäksi hän (vaikka sitä ei virallisesti tiedetty) omisti sekä Coca-Cola Companyn, että British American Tobacco-yhtiön jonka Lucky Strike-tupakkaa tultaisiin jakamaan tulevassa sodassa amerikkalaisten sotilaitten annostupakoina. Jos kerran sota on pakko tulla, niin voihan sillä tienatakin, tuumi Roope.

Roope toivoi valtoihin palattuaan vakuuttavansa Rooseveltin siitä, että lend-lease ohjelmaa ei pitäisi ulottaa Neuvostoliittoon. Viisainta olisi, kun Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto sotkisivat toisensa suohon, ja länsi marssisi korjaamaan tilanteen. Mutta hän oli hyvin pessimistinen Rooseveltin suhteen. Jokohan olisi aika tehdä hänen kanssaan radikaalimpia toimenpiteitä ja vaihtaa presidenttiä? Roope päätti vielä odottaa. Jälkeenpäin hän piti odotustaan suurimpana virheenään.

Ennen kuin hän lähtisi Saksasta, hän lähettäisi vielä toisen sähkeen, jossa olisi myös vain yksi sana: Manhattan. Sähkeen saatuaan hänen avustajansa järjestäisi tapaamisen kahden kuuluisan fyysikon kanssa. Ei vara venettä kaada, tuumasi Roope. Ja lähivuosina vene tulisi olemaan suuremmassa myrskyssä kuin koskaan ennen.

*

Roope Ankan piilopirtti, Peikonhammasvuoren kansallispuisto, Calisota, 14. huhtikuuta 1945

Yhdysvaltain surressa presidentti Franklin Delano Rooseveltin kuolemaa The Bladen johtajan Eka Vekaran yksityiskone lensi Ankkalinnan lentokentälle, josta hän jatkoi autolla Roope Ankan hirsihuvilalle. Roope otti hänet vastaan ystävällisesti. Heillä oli kuriirien kautta jatkuvaa yhteydenpitoa, mutta naamakkain he tapasivat hyvin harvoin. Roope Ankan ja The Bladen yhteys oli yksi Yhdysvaltain suurimpia salaisuuksia.

Roope tarjosi Eka Vekaralle viskin ja kysyi:

- Kuolinsyy saatiin näyttämään luonnolliselta?

- Kyllä. Paraskaan patologi ei saa selville sitä, että me murhasimme Rooseveltin. Me emme tehneet tätä mielellämme, mutta eihän tässä ollut vaihtoehtoa. Rooseveltia seuraava Truman ei ole varsinaisesti The Bladen miehiä, mutta hän on erittäin luotettava ja ennen kaikkea ohjailtava. Hänen avullaan pyrimme  pelastamaan mitä pelastettavissa on. Roosevelthan pidätti Trumanilta lähes kaiken strategisen tiedon. Tai niin hän ainakin kuvitteli. Meidän kauttamme hänellä on ollut jo hyvän aikaa tarkemmat tiedot kuin Rooseveltillä itsellään oli.

Roope raaputti mietteissään poskipartaansa ja totesi sitten:

- Niin. Tämä oli väistämätöntä. Se olisi vain pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Se Rooseveltin tohelo ajoi Belsebubia pois Pirun avulla ja avusti Stalinia koko teollisuutemme voimalla. Minun teollisuuteni voimalla, helvetti soikoon! Ilman apuamme Neuvostoliitto olisi romahtanut viimeistään 1943, mutta kuollessaan se olisi vienyt myös Saksan armeijalta parhaan terän. Sen jälkeen omat joukkomme olisivat voineet vapauttaa koko Euroopan. Nyt Roosevelt sai Neuvostoliitosta aikaiseksi supervallan joka nielaisee ainakin puolet Euroopasta. Ja ennen kaikkea se tulee aikanaan uhkaamaan Yhdysvaltojakin. Tämä olisi voitu välttää. Minun olisi pitänyt olla päättäväisempi.

Eka Vekara naukkasi viskiään ja vastasi:

- Joka tapauksessa se on nyt tehty. Truman ei anna Stalinille enää enempää myönnytyksiä. Valtava määrä vahinkoa on tietysti tapahtunut. Mutta vaikka sota Euroopassa päättyy pian, niin Japania vastaan se jatkuu. Ja siihen Truman pystyy vaikuttamaan. Roosevelt ei olisi koskaan antanut lupaa käyttää atomipommia, vaan olisi halunnut valloittaa Japanin pääsaaret tavanomaisella hyökkäyksellä. Se olisi sitonut joukkomme ainakin kahdeksi vuodeksi, maksaisi mielettömän määrän kaatuneita ja heikentäisi materiaalista voimaamme, jota tarvitsemme enemmän Euroopan turvallisuuden varmistamiseen. Truman sen sijaan tulee hyväksymään tämän aseen käytön.

- Euroopanpa hyvinkin, totesi Roope. Mikäli vedämme joukkomme Euroopasta, ei Stalinilla ole mitään estettä marssia vaikka Englannin kanaalille. Meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa tapattaa toista mokomaa miehiämme ja uhrata valtavaa määrää materiaalia sodassa, jonka olemme tosiasiassa jo voittaneet. Samaan aikaan kun Stalinilla on aikaa nuolla haavojaan ja vahvistaa asevoimiaan entisestään. Sen roiston ahneudella ei ole mitään rajoja. Mikä on Manhattan-projektin aikataulu tällä hetkellä?

- Koeräjäytys tehdään kesällä. Viimeistään elokuussa asetta voidaan käyttää operatiivisesti. Pommitettavat kaupungit päätetään ylihuomenna. Jos sinä et olisi ollut tässä asiassa niin aktiivinen, meillä olisi käyttökelpoinen ase vasta aikaisintaan vuonna 1947.

Roope oli hetken hiljaa. Eka Vekara näki hänen kasvoillaan ilmeen, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Epävarmuuden. Pelon. Katumuksenkin. Sitten hän terästäytyi, ja sanoi:

- Niin. Jumala minun paatunutta sielua armahtakoon, jos pystyy. Me olemme tekemässä ehkä maailmanhistorian suurinta rikosta. Ja minä olen sen alullepanija. Mutta vaihtoehtona olisi uhrata hyvin merkittävät kaksi vuotta ja lukematon määrä nuoria amerikkalaisia miehiä. Ja samalla tuhota Japanin pääsaaret täysin. Ne kun eivät suostu antautumaan tavallisessa taistelussa, vaan ne pitää tappaa kaikki. Tämä ase on ainoa tapa saada heidät antautumaan. Koska se ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn.

- Olisiko sinulla mitään erityistä viestiä Trumanille, kysyi Eka.

- Ymmärrän jonkun verran japanilaista luonteenlaatua. Vaikka Yhdysvaltain vaatimuksena on tietysti ehdoton antautuminen, näkisin viisaana, että Japanin keisari saa säilyttää muodollisen asemansa. Itse asiassa uskon, että se tulee olemaan japanilaisten ainoa vaatimus sen jälkeen kun olemme käyttäneet tätä asetta. Mikäli siihen suostutaan, se helpottaa urakkaamme huomattavasti. Lisäksi näen tarpeellisena, että sodan läntiset voittajavaltiot muodostavat yhteisen puolustusliiton. Tällä kertaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Ja siihen liittoon on aikanaan saatava mukaan myös Saksa. Tai ainakin se osa Saksaa, jota Stalin ei ehdi miehittää. Elämää on olemassa myös sodan jälkeen. Alkaa olla aika valmistautua siihenkin. Hulluintahan tässä on, että meilläkin tullaan juhlimaan pian suurta voittoa. Mikä ihmeen voitto se sellainen on, joka jättää henkiin vielä suuremman uhan kuin sen, jota vastaan taisteltiin?

Miehet nousivat ja kättelivät toisiaan. Eka Vekara ajoi Ankkalinnan lentokentälle, josta hän jatkoi Washingtoniin. Olisi paljon asioita toimitettavana. Roope jäi huoneeseensa, jossa hän katseli takkatulta. Pitkään. Hänen sihteerinsä Neiti Näpsä kävi välillä toimittamassa jotain asiaa. Hänestä näytti niin kuin tuon maailman mahtavimman ankan silmissä olisi ollut jotain kosteaa. Näpsällä oli omansa, hyvin tehokas keino rauhoittaa Roopen mieli, mutta hän ymmärsi, että se sai hetken aikaa odottaa. Ensin Roope haluaisi olla yksin.

*

Roope Ankan piilopirtti, Peikonhammasvuoren kansallispuisto, Calisota, toukokuu 1947

Suurikokoisen Harley-Davidsonin moottorin ääni kuului kaukaa Roopen hirsihuvilalle. Kyseessä taisi olla ensimmäinen kerta, kun tälle paikalle tultiin moottoripyörällä. Ainakaan tulijalla ei koskaan aikaisemmin ollut päällään mustia nahkaliivejä joitten selässä luki MC Demontooth. Roopen veljenpoika Aku Ankka ajoi huvilan pihalle, sammutti moottorin ja käveli sisään. Hänet ohjattiin setänsä huoneeseen, jossa hän oli viimeksi käynyt ennen sotaa. Aku tiesi kyllä Roopen seuraavan hänen elämäänsä, mutta mitään yhteyttä setä ei ollut häneen pitänyt. Ehkä Roope ei pitänyt siitä, että Aku oli perustanut pelottavan maineen saaneen moottoripyöräjengin. Toisaalta, eipä äijällä ollut sinänsä paljon kanttia valittaa. Roopen sukulaisena Aku kun sattui tietämään setänsä elämästä huomattavasti enemmän kuin tavallinen ankkalinnalainen. Roope oli huoneessaan selin oveen, takkatuleen tuijottaen. Akun saavuttua hän kääntyi:

- Tulit sitten.

- Tulin kun kutsuit.

Roope katseli Akua hetken aikaa. Sitten hän pyysi veljenpoikaansa istumaan, kaatoi tälle lasin konjakkia ja sanoi:

- Perustit sitten tuommoisen liiviporukan ja rupesit rosvoksi.

Aku otti kulauksen konjakkilasistaan ja vastasi:

- Niinhän minä tein. Aivan niin kuin setäni aikanaan. Erona kai on vain se, että minä ratsastan Harley-Davidsonilla ja minulla on liivit. Sinä ratsasti aikanaan hevosella ja pukeudut nykyisin tummaan pukuun.

Roope hymähti.

- Hmh. Kaltaisellasi miehellä olisi ollut käyttöä omassakin organisaatiossani. Mutta tuolla liivipelleilyllä olet tehnyt sen mahdottomaksi. Mikä on suuri sääli. Sinä olet häikäilemätön ja hyvä organisoimaan. Arvostan sinua siitä. Mutta minun tapanani on toimia kulisseissa. Ei niin näkyvästi kuin sinä. Ja se on todella sääli.

- Rakas setäni, sinun täytyy ymmärtää, että minun tapani toimia ei ole pelkkää bisnestä. Se on tapa elää. Valitsin sen sillä hetkellä kun sain Tyynellä merellä siipeeni. En ota enää käskyjä keneltäkään. En kumarra ketään.

- Tiedätkös, rakas veljenpoikani, jokainen kumartaa jotakin. Tai ainakin hänen pitää pystyä yhteistyöhön muitten kanssa. Ellei sitten satu olemaan Jumala. Ja hänen olemassaoloaan kyllä epäilen. Ainakin hänellä on varsin harva seula siinä, keitä hän laskee tänne maan päälle syntymään. Jo minun ja sinun olemassaolomme on varsin selkeä todiste siitä. Ja aivan turha sinun on perustella kaikkea sodan vuoksi. Kyllä minäkin kerkesin univormu päällä tapella. Hänen Majesteettinsa armeijassa, silloin aikanaan. Burmassa ja Sikkimissä. Tappamisen hulluus ja kuolemankauhu ovat nykyisin aivan samanlaisia kuin silloinkin. Vaikka nuo tappamisen vehkeet ovat omista ajoistani kehittyneetkin.

- Eikös, rakas setäni ole niin, että nimenomaan sinä et kumarra ketään. Sinun ei tarvitse.

- Kyllä minäkin kumarran. Kumarran kuolemaa. Minä olen toiminut sen turhankin innokkaana apurina, mutta ei se minua kiitä, vaan aikanaan vie minulta kaiken. Vaikka olisinkin maailman mahtavin ankka. Mutta nämä puheet kuuluvat lähinnä filosofian laitokselle. Puhutaanpa käytännöstä. Perustit tuon MC Demontoothin ja pistit tuulemaan. Ja ihan tyylikkäästi pistitkin. Mutta unohdit yhden asian. Niin Calisotassa kuin länsirannikolla yleensäkin mikään kaltaisesi toiminta ei tapahdu ilman minun hyväksyntääni. No helvetti, koko Yhdysvalloissa tuollainen toiminta ei tapahdu ilman minun hyväksyntääni.

- Aiotko sitten liiskata MC Demontoothin? Ja minut sen mukana? Tiedän toki, että sinulla on siihen mahdollisuus.

Roope nousi ja kaatoi uuden konjakkihuikan Akulle ja itselleen. Sitten hän vastasi:

- Tiedätkös, Aku. Jos kyseessä olisi joku muu kuin sinä, olisin liiskannut ryhmäsi kuin kärpäsen. Mutta veri on vettä sakeampaa. Minä annan hyväksyntäni toiminnallesi. Ja itse asiassa aion auttaa sinua. Annan sinulle aseen, joka on tehokkaampi kuin sata hampaisiin asti aseistettua miestä.

- Ja mikä se ase mahtaa olla?

Roope katsoi Akua ovelasti.

- Kirjanpitäjä. Lähetän luoksesi miehen, joka opettaa sinua. Ei laittoman rahan tekeminen ole vaikeaa. Vaikeaa on käsitellä sitä niin, että sitä voi rauhassa käyttää. Tuon kirjanpitäjän myötä annan sinulle myös mahdollisuuden sijoittaa omistamiini bulvaanifirmoihin. Saat niitten kautta pestyä ja täysin laillista rahaa. Nimittäin, vaikka tässä vaiheessa niin sinä kuin jengikaverisikin ajattelette että huorat ei hurmaa ja linna ei pelota, niin jossain vaiheessa teitäkin alkaa öykkäröinnin sijasta kiinnostaa myös varmuus ja turvallisuus. Mutta avullani on hintansa.

- Mikä se hinta on, kysyi Aku. Haluatko rahaa? Eikö sinulla ole sitä tarpeeksi?

- Ei minulle rahalla ole enää mitään merkitystä. En minä sitä ole vailla. Itse asiassa minä haluan auttaa sinua ihan hyvää hyvää hyvyyttäni. Ainakin osittain. Mutta niin kuin tiedät, niin ei tässä maailmassa ole ilmaisia aterioita. Haluan tiettyjä palveluksia aika ajoin. Todennäköisesti hyvin harvoin. Oma organisaationi pystyy hoitamaan sen, mitä haluan, mutta joskus on eduksi käyttää vieraampia.

- Niin sanottua märkää työtä?

- Mitäpä muutakaan. Ja niitä ei sitten hoideta millään julkisella jengimeiningillä. Kohteen täytyy kadota. Kerta kaikkiaan. Nacht und Nebel, niin kuin saksalainen sanoisi. Ja on toinenkin hinta. Henkilökohtainen ja ikävä sellainen. Minä tulen jatkossa kieltämään sinut sukulaisenani. En ole missään tekemisissä kanssasi. Virallisesti. Rahasäiliööni sinulla ei ole minkäänlaista asiaa. Mutta tänne piilopirtille voit aika ajoin tulla, ja olet tervetullut. Mutta tulet jatkossa nätisti autolla ja ilman noita liivejä.

- Ymmärrän ratkaisusi ja ymmärrän syyt siihen. Oletan, että sinulla on jo mielessä etumaksu siunauksestasi ja tulevista palveluista.

Roope käveli kirjahyllylle, aukaisi laatikon ja otti sieltä paperin. Siinä oli yksi nimi. Aku luki sen, nyökkäsi ja ojensi paperin takaisin Roopelle.

- Onnistuu viikossa.

Aku poistui hirsihuvilasta ja käynnisti moottoripyöränsä. Moottorin ääni hävisi pikku hiljaa. Roope istui toimistopöytänsä ääreen. Itse asiassa hän oli paljon innostuneempi Akusta kuin mitä hänelle suoraan ilmaisi. Akussa oli kuitenkin jotain, joka niin paljon muistutti nuorta Roopea. Ja vaikka Roope ei ehkä motoristien mielenlaatua ymmärtänytkään, niin laittomien organisaatioitten perustamisesta hän tiesi kaiken. Ja olihan hän ottanut selvää näistä MC-porukoistakin. Hänellä oli keinonsa saada tietoa, ja tieto oli avain valtaan.

Hän tiesi, että MC Demontooth ei ollut ainoa. Kalifornian puolella oli toimintaansa aloittamassa MC Hells Angels. Illinoisissa taas oltiin perustettu jo ennen sotia MC Outlaws. Kerhot tulisivat epäilemättä levittämään toimintaansa. Demontooth ottaisi haltuunsa Luoteis-Yhdysvallat ja Alaskan. Hells Angels ottaisi varmaankin hallintaansa kaakon. Ja Outlaws taas hallitsisi pohjoista.

Vaikka Roope ajattelikin Akusta lämpimästi, oli asiassa silti ongelma. Nämä jengit aikanaan ymmärtäisivät siirtyä öykkäröinnistä puhtaaseen bisnekseen. Ja jos joku niistä kasvaisi liian suureksi, se saattaisi yrittää haastaa Ankka-konsernin. Kyllä Roope siitäkin selviäisi, mutta se tietäisi sotaa ja häiritsisi tasapainotilaa. Kolme suurta olisi siis liian vähän. Tarvittaisiin hajaannusta, että nuo liivijätkät keskittyisivät tappelemaan keskenään. Tyhjiä alueita löytyi sekä Yhdysvaltain itärannikolta että eteläosista. Kumpaankin paikkaan pitäisi kehitellä jotakin vastaavaa. Tasapainotilan säilyttämiseksi.

Roopen täytyisi hieman nykiä naruista. Ja sen hän osasi. Sopivia yhteyshenkilöitäkin löytyisi. Hän kaivoi esiin Yhdysvaltain kartan sekä muistivihkon ja alkoi luonnostella alustavaa suunnitelmaa jonka lopputuloksena aikanaan Teksasiin perustettaisiin MC Bandidos ja Philadelphiaan MC Pagans.

Tasapainotilan säilyttämiseksi.

*

Roope Ankan rahasäiliö, Ankkalinna, Calisota, heinäkuussa 1962

Roope katseli työpöydällään olevaa Ankka-konsernin kuukausiraporttia. Hän hallisi paljon, ja halusi pysyä ajan tasalla siitä, mitä hallitsi. Ankka-konserni ei ollut mikään demokratia. Valta oli hänellä, ja hän halusi tietää, mihin valtaansa käytti. Rahasäiliö oli ankkalinnalaisten mielessä mystinen paikka. Sen ajateltiin olevan täynnä rahaa. Olihan siellä tietysti varsin paljon käteistä ja huomattavat kultavarannot, mutta ennen kaikkea siellä oli Ankka-konsernin kirjanpito kymmenien vuosien ajalta. Tulenkestävissä huoneissa, joitten sisältö toisaalta voitaisiin muuttaa hetkessä tuhkaksi, mikäli Roope painaisi tiettyä nappia. Eihän sille sinänsä enää tarvetta ollut, sillä käytännössä Yhdysvallat olivat hänen peukalonsa alla. Mutta mihinkäs vanha ankka höyhenistään pääsisi.

Hänen sihteerinsä neiti Näpsä toi Roopelle kahvikupillisen ja voileivän. Hän hymyili Roopelle lämpimästi. Roope hymyili takaisin. Yhtä lämpimästi. Nenonilla Näpsä oli ollut hänen sihteerinsä jo kolmisenkymmentä vuotta. Ja siitä ajasta hänen rakastajattarenaan noin kaksikymmentäviisi vuotta. Roope ei ollut sitä alun perin tarkoittanut. Hän halusi todellakin vain palkata hyvän sihteerin. Sellainen oli kultaakin kalliimpi. Ja neiti Näpsä oli työssään aivan erinomainen. Valokuvamuisti, loistava asioitten hahmotuskyky, järjestelmällisyys ja huikea älykkyys olivat hyvin pian tehneet Näpsästä Roopen oikean käden.

Roopella ei ollut siinä vaiheessa elämäänsä edes minkäänlaista halua romanssiin. Hän ei ollut varma, oliko koskaan rakastanut ketään. Naiset olivat mukavia kulutushyödykkeitä, ei sen enempää. No, olihan hänellä ollut Klondikessa eräs Kultu Kimallus, mutta tosiasiassa siinäkin oli kyse vain molemminpuolisesta hyötymisestä. Ja olihan Kultu ottanut mainiosti nokkaan.

Mutta Nenonilla oli jotain aivan muuta. Aluksi Roope oli ihastunut naisen työtaitoon ja antoi sen näkyä hänen palkkapussissaan. Mutta ajan myötä heidän välinsä olivat lämmenneet entisestään ja aikanaan väistämätön tapahtui. Nenonillaa ei haitannut heidän suuri ikäeronsa, sillä Roope oli osoittanut olevansa Mies isolla alkukirjaimella kaikilla niillä tavoilla, minkä mies voi osoittaa. Eikä Nenonilla niinkään ajatellut Roopen rikkautta. Tärkeintä oli se, että Roope toi hänen elämäänsä turvallisuuden.

Nenonillan elämänhistoria oli ollut myös varsin synkkä. Hän tiesi, mitä on köyhyys, pelko, väkivalta ja jatkuva epävarmuus. Hän tiesi hyvin, mikä Roope oli ja minkälaista toimintaa hän johti. Mutta Roope piti häntä kuin kukkaa kämmenellä ja toi hänen elämäänsä turvallisuuden, jollaista hän ei ollut koskaan kuvitellut olevankaan. Roope taas oli hyvin tietoinen Nenonillan menneisyydestä. Se ei häntä haitannut, päinvastoin. Ei hän sihteerikseen ja sitä kautta rakastajattarekseen mitään hienostoperheen tytärtä tai nunnakoulun kasvattia halunnutkaan. Jossain sydämensä pohjalla Roope oli edelleenkin se glagowilainen katujätkä, joka oli päättänyt näyttää maailmalle, että elämä vittuili hänelle viimeisen kerran.

Suhde jatkui salattuna hyvin pitkään. Kunnes kolme vuotta aikaisemmin silloin jo 92-vuotias Roope ehdotti avioliittoa. Hänellä oli siihen omat syynsä, jotka hän perusteli Nenonillalle. Ja Nenonilla vastasi kyllä. Heidät vihittiin yksinkertaisessa seremoniassa Roopen piilopirtissä. Roope oli sitä ennen muuttanut sukunimensä ja ottanut jälleen takaisin Mac-etuliitteen. Seremoniassa oli vain muutama ihminen, ja he nostivat maljan Roope ja Nenonilla MacAnkan onnelle. Sormus, jonka Roope pujotti Nenonillan sormeen, oli taottu hänen onnenrahastaan. Ensimmäisestä kolikosta, jonka hän oli koskaan ansainnut. Roope totesi, että hän ei tarvitse enää sen tuomaa onnea, ja haluaa siirtää sen vaimolleen. Nenonillan mielestä tämä koruton sormus kuvasi Roopen suurta rakkautta paremmin kuin Englannin kruununjalokivet.

Roope rakasti Nenonillaa kaikesta sydämestään. Mutta avioitumiseen hänelle oli toinenkin syy. Hän tiesi, että hänen aikansa olisi pian lopussa. Ja hän ajatteli tulevaisuutta. Kenelle Ankka-konsernin johto tulisi siirtää? Siitä ei saisi tulla mitään pörssifirmaa keinottelijoiden pelikentäksi. Ankka-konsernin tulisi säilyä vakaassa ja ankallismielisessä komennossa. Kuka olisi se mies? Kuka jatkaisi hänen työtään.

Omaa lasta hän ei ollut hankkinut. Hän tunsi hyvin historian, ja hänen mielessään oli käynyt se, kuinka Tsingis-kaanin perintö pantiin palasiksi hyvin nopeassa ajassa. Ei siis omaa lasta. Ehkä olisi parempi niin. Veljenpoika Aku olisi kyllä älykäs ja häikäilemätön, mutta hän oli liian julkinen hahmo. Häneen henkilöityi pitkälti amerikkalaiset 1%-motoristit. Akun veljenpojat olisivat hyviä kokelaita, mutta he olivat vielä liian nuoria ja tarvitsisivat kokemusta. Heidän aikansa tulisi vielä, mutta se ei ollut nyt. Ja yhdelläkään hänen varsinaisella alaisellaan ei olisi tarvittavaa ehdotonta karismaa.

Kuka olisi se mies?

Roope oli pian tajunnut, että sellaista miestä ei vielä ollut. Roopen ylivalta oli liian ehdoton, että kukaan mies pystyisi astumaan hänen paikalleen. Tarvittiin joku vielä älykkäämpi. Joku vielä häikäilemättömämpi. Ja joku tarvittaessa vielä julmempi.

Tarvittiin nainen.

Roope alkoi kouluttaa Nenonillaa seuraajakseen. Avioliitolla ratkaistaisiin perintöongelmat. Muille sukulaisille säätiöitäisiin rahaa niin, että kenelläkään ei olisi valittamista. Ja koulutuksensa aikana Nenonilla oli osoittanut Roopelle, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun. Roope saattoi odottaa kuolemaansa rauhallisin mielin.

Ja nyt elettiin heinäkuuta 1962. Roope sulki Ankka-konsernin kuukausiraportin ja laittoi sen laatikkoon. Ja silloin hän näki jotain silmäkulmassaan. Se oli tuttu hahmo. Viimeksi hän oli nähnyt saman häilähdyksen, kun hän oli ampunut Youngerin veljekset Klondikessa vuonna 1899. Se oli viimeinen kerta, kun hänen oli tarvinnut henkilökohtaisesti tappaa ketään. Mutta sen häilähdyksen hän oli nähnyt ennenkin. Ja tällä kertaa se siirtyi silmäkulmasta suoraan hänen eteensä.

- Tulit sitten, totesi Roope.

- Niinhän minä tulin. Taidat tuntea minut?

- Tunnenhan minä Kuoleman, kun sen näen. Tiesin, että kerran elämässäni joudun vielä kumartamaan. Ja nyt se aika näyttää tulleen.

- Tiedätkös, Roope. Sinä olet pitkän elämäsi aikana työllistänyt minua varsin paljon. Niin henkilökohtaisesti kuin käskyjesi välityksellä. Olet myös elämäsi aikana saanut aikaan tiettyjä kehityskulkuja, jotka ovat pistäneet minunkin kyvyt äärirajoille, vaikka ne lähes loputtomat ovatkin. Hiroshima ja Nagasaki olivat minullekin melkein liikaa.

- Tiedän tekoni. Olen tehnyt paljon pahaa. Osilla teoistani olen ehkä estänyt vielä suuremman pahan. Olen valmis siihen, mitä sinulla on osalleni tarjota. En tiedä, onko rajan takana mitään. Jos on, niin siellä minun tekoni punnitaan ja saan ansioni mukaan. Olen tehnyt kaiken tietoisesti.

Kuolema katsoi Roopea hieman ihmetellen, ja sanoi:

- Yleensä tässä vaiheessa ihmiset pyytävät minulta armoa. Anovat jatkoaikaa. Edes hetkisen. Että voisivat jättää jäähyväiset rakkaimmilleen.

Roope katsoi kuolemaa suoraan silmiin ja vastasi:

- En minäkään sitä armoa ole aikanaan antanut. Miksi minäkään ansaitsisin sen? No niin, pane toimeksi.

Puoli tuntia myöhemmin Nenonilla saapui Roopen toimistoon. Hän tajusi heti, mitä oli tapahtunut. Hän kuitenkin kokeili vielä pulssia, jota ei tuntunut. Hän sulki Roopen silmät ja suuteli häntä otsalle. Vaikka asialla ei ollut enää merkitystä, hän painoi hälytysnappia, joka toi nopeasti paikalle Roopen henkilökohtaisen lääkärin ja ensiapuryhmän. Lääkäri totesi, että mitään ei ollut enää tehtävissä ja julisti Roopen kuolleeksi kello 10.48. Myöhemmin kuolinsyyksi todettaisiin sydänkohtaus.

Yhdeksänkymmenenviiden vuoden mittainen tarina oli päättynyt.

Kun Roopen ruumis oltiin viety pois, Nenonilla aukaisi kassakaapin ja etsi sieltä käsiinsä tietyn kansion. Surun aika oli myöhemmin. Nyt oli tehtävä tiettyjä asioita. Ne oltiin Roopen kanssa käyty läpi jo aikaisemmin, mutta järjestelmällinen Nenonilla hoiti asiat paperille tehdyn suunnitelman mukaan. Testamenttiasiat tulisi hoitaa. Roopen hautajaiset tulisi järjestää hänen haluamallaan tavalla. Ja ennen kaikkea Ankka-konsernin tulevaisuus olisi turvattava. Nenonilla ottaisi yhteyden sekä The Bladeen että MC Demontoothiin. Oli olemassa tiettyjä henkilöitä, jotka kuvittelisivat Roopen kuoleman olevan astinlaudan omalle imperiumilleen. He katoaisivat maan päältä.

Hyvin pian tiedettäisiin, että Nenonilla MacAnkka, ja vain ja ainoastaan Nenonilla MacAnkka olisi seuraava The Duck.

*

Jälkinäytös

Washington, helmikuussa 1982

Juuri hetkeä aikaisemmin oli loppunut keskustelu, jonka perusteella Eka Vekara siirtäisi The Bladen johtajuuden Tupu, Hupu ja Lupu Ankalle. Miehet olivat nauttineet lasillisen Hitlerin Sudenpesästä hankittua konjakkia. Kun lasit olivat tyhjiä, Eka Vekara sanoi yllättäen:

- The Blade siirtyy teidän hallintaanne. Mutta oletteko ystävällisiä, ja siirrytte hetkeksi vielä ulkopuolelle. Saattaa olla, että otamme tästä pullosta vielä toisenkin moukun.

Ankan veljekset hieman ihmettelivät, mutta siirtyivät pois huoneesta odottamaan. He tiesivät, että Eka Vekara ei tehnyt mitään ilman syytä. Veljesten poistuttua toimiston takaovi aukesi, ja Nenonilla MacAnkka astui sisään. Eka Vekara puhui:

- Olemme seuranneet noitten veljesten elämää ja uraa jo pitkän aikaa. Ja sinä olet tietoinen siitä kaikesta. Mielestäni he ovat valmiita. Niin The Bladen johtajuuteen kuin siihen, vielä suurempaan tehtävään, mitä sinä aiot heille esittää. Kuulit käydyn keskustelun. Lopullinen päätös on sinulla.

Nenonilla MacAnkka vastasi:

- He ovat vakuuttaneet minut. Varsinkin veljesten idea siirtymisestä tietokonealalle oli se viimeinen vakuutus. He eivät ole ainoastaan tiedustelumiehiä ja märkien operaatioitten erikoismiehiä. He ymmärtävät bisnesmaailman lait. Heillä on kyky nähdä asioita etukäteen. He ovat ilmiselvä valinta. Tietysti se, ottavatko he The Bladen lisäksi myös Ankka-konsernin hallintaansa riippuu heidän päätöksestään. Mutta kun kerron heille asian taustat, uskon heidän ottavan haasteen vastaan. Ole hyvä ja kutsu heidät sisään.

Eka Vekara käveli ovelle, ja pyysi Ankan veljekset sisään. He hieman hämmästyivät nähdessään huoneessa istuvan vanhan ja hauraan ankkanaisen. Nenonilla pyysi veljeksiä istumaan. Kun he olivat istuneet, hän alkoi puhua:

- Olen Nenonilla MacAnkka, minkä toki tiedättekin. Vaikka olemme tavanneet nopeasti vain kerran, ja siitäkin on jo kaksikymmentä vuotta, olen seurannut elämäänne tiiviisti koko ajan. Nyt kerron teille jotain, jota hyvin harva tietää. The Blade on organisaatio, joka on kaiken taustalla. Mutta The Bladenkin taustalla on vielä eräs organisaatio. Kerron teille siitä kaiken. Ja minulla on teille ehdotus…



*
*
*
Kirjoitus on jatkoa tarinoille Aku Ankan valinta sekä Tupun, Hupun ja Lupun valinta.

33 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kirjoituksessa on käsitelty tiettyjä aikajanoja, varsinkin yhdysvaltalaiseen rikollisuuteen liittyviä, hieman tekotaiteellisella vapaudella, mutta toivottavasti lukija antaa sen anteeksi. Kirjoitus on omistettu vakikommentoija Vieraalle, joka mielenkiinnollaan sai lopulta aikaan tarvittavan inspiraation. Kiitos sinulle, Vieras.

Becker kirjoitti...

Huh, olipas tarina, joka luettiin jälleen alusta loppuun yhtä soittoa. Jännite säilyi hyvänä ja piti lukijan otteessaan.
Pirun hyviä oivalluksia ja kytköksiä. Välillä tuntuu että toi ammattis on vaan jokin peitevirka jollekkin. Olen ennekin todennut, että nämä sä osaat ja tässä todiste siitä.

Jotenkin aina välillä häivähti mielessä Goldman Sachs ja Bilderberg.
Erikoisista tarinoista tulee mieleen ruotsalaisen tulitikku kuninkaan Ivar Kreugerin uskomaton elämäntarina. Hänet sittemmin tapettiin luultavasti osaltaan Wallenbergien toimesta.
Hänellä oli suomalainen naisystävä, jonka henkilöllisyys on vieläkin selvittämättä. Valitettavasti kaikki mitä asiasta on minun tietääkseni kirjoitettu on ruotsinkielistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään tuosta miten Ykä kiedot tarinaan kaksoistarinan (julkisivu ja sen takainen todellisuus) ja organisaatioihin sekä regiimeihin kaksoisrakenteen. DNA-rakenne toimii, niin narratiivisesti kuin operatiivisestikin.

Pitänee miettiä vähän noita tarinoiden rakenteita syvällisemmästäkin näkökulmasta niin että niistä ei mene mikään hukkaan.

Jumalan siunausta Suomen Bladeille ja konserneille - kunhan pysyvät oikealla tiellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Anolle sekä kiitos kommenteistanne ja kannustuksesta. Tarkoitushan ei ollut tehdä allegoriaa (meniköhän se sana nyt oikein) nykyajasta, vaan pelkkä tarina. Kun tuntee vähänkin historiaa, niin Roope Ankasta on melko helppoa tehdä tarina hämähäkkinä, joka on verkon keskellä.

Sinänsä tiettyihin salaliittoteorioihin uskon minäkin. Päätös Euroopan (keskusjohtoisesta) liittovaltiosta on varmasti tehty aikanaan kulissien takana. Kuka sen loppujen lopuksi on tehnyt, en osaa sanoa. Mutta väen vängällä se näemmä pitää saada aikaiseksi. Tärkein kysymys ei liene kuka, vaan miksi. Kuka hyötyy? Tavalliset kansalaiset eivät ainakaan. Yhdysvaltojenkin kasaaminen kesti vaikka hurumykke, ja siellä oli sentään yksi valtakieli. Euroopan liittovaltio pitäisi taas saada kasaan hemmetinmoisella nopeudella.

Anonyymi kirjoitti...

Paistoin juuri äsken kaksi kasslerleikeettä joten tarjoan toisen palkkioksi tästä kirjoituksesta. Mausettu valkosipulilla, shashlik-mausteella ja provencen yritillä. Paiston yhteydessä tehdyssä liemessä on loraus jägeriä ja kermaa. Leike syödään riisin kanssa johon kaadetaan lientä. Toivottavasti maistuu.

Kuinka paljon ideoita Ykä otti Akun Ankan valinta- ja Ankan veljesten valinta-jutuista? Ilmeisesti vuosilukuihin ja tiettyihin tapahtumiin tehtiin muutoksia, kuten Roopen kuolema ja se tiesikö Roope mitään Bladesta.

Millä metodeilla Ykä suunnitteli ja toteutti tämän? Sunnittelulla ja koevedoksilla vai ihan lonkalta?

Mieleeni ponnahti lisäkysymyksiä, joten jos Ykä osaa vastata niin ois kivaa.

Miten monessa sodassa Roope oli kaikkiaan? Missä hän oli ykkösrähinän aikaan? Milloin Roope huomasi ettei hän halua itse riehua pyssyn kanssa vaan mieluummin myy tarvikkeita niille sodan osapuolille joille haluaa myydä?

Skotlannissa kristityt ovat protestanteeja ja katolisia. Vaikka Roope ei noista uskonasioista perusta, niin hänen tausta saattaisi olla protestanttinen. Katolinen Roope ei ehkä olisi asenteeltaan yhtä kova työn raataja? Toisaalta katolinen Roope olisi ehkä ovela kuin jesuiitta?

Bladen perustamiskokouksessa näytettiin lista rosvoista jotka oli tarkoitus pistää lihoiksi. Melkein kaikki olivat italiaanoja, paitsi Al Swearengen, jonka maininta oli kiinnostavaa. Lahdattuja tyyppejä olisi varmaan pitkä lista.

Harmi kun Deadwood-sarjaa ei tehty useampia kausia. Tosin mun suosikkihahmo oli se kinuskipomo, Mr. Wu, jolla oli tapanansa hoitaa vainajat pois näkyvistä: hän heitti ruumiit sikojen ruuiksi.

Tässä on se Lahjomattomien porukka joka siirtyi Roopen kirjanpitoyhtiölle töihin:

http://www.notrecinema.net/images/cache/les-incorruptibles-wallpaper_390508_22936.jpg

Mites Roope ehti tarkkailla Suomen juttuja talvi- ja jatkosodan aikana? Tunsiko Roope suomalaisia tai amerikansuomalaisia tai oliko hän elämänsä aikana ehtinyt käydä Suomessa, joko autonomian aikana tai sotien välisenä aikana?

Roope varmaan puhui Aatun kanssa saksaa koska wikipedian mukaan hän osasi useita kieliä. Miten paljon Roope tiesi Saksasta muutoin? Oliko hänellä jotain muuta tekemisstä Saksan, saksalaisten ja amerikansaksalaisten kanssa esim. ennen ykkösrähinää? Sotienvälisenä aikana hän siis tuki Aatun nousua, mikä osoittautui virhearvioinniksi.

Ehkä Roope olisi voinut tarjota ykkösrähinän jälkeen Saksalle mahdollisuuksia selvitä jättimäisistä sotakorvauksista, hyperinflaatiosta ja talouskurimuksesta, tarjomalla jotain investointeja Saksaan. Verkostojensa ja henkilösuhteidensa avulla hän olisi voinut vaatia Britanniaa ja Ranskaa tekemään lievennyksiä sotakorvauksiin ja palauttamaan niitä alueita missä oli yli 50 prosenttia saksankielisiä, kuten Strassburgin ja Danzigin kaupungit.

Yrittikö Roope evakuoida juutalaisia Saksasta ennen sotaa tai sodan aikana, ja Saksan valtaamilta alueilta?

Minkälaisia kauppasuhteita Roopella oli juutalaisiin, joko Amerikassa, Euroopassa tai muualla?

Entäs tuo kun Roosevelt saatiin pois päiväjärjestyksestä, niin miten tilanne menee Euroopassa länsirintamalla ja itärintamalla? Onnistuuko Truman siinä natsit kukistetaan, mutta siten että Stalin ei saa mitään elokuuta 1939 edeltäneen Neuvostoliiton ulkopuolelta ja että Euroopassa pidetään ne valtionrajat jotka olivat 31.12.1937? Suostuuko Stalin tuohon? Jos ei niin tarvitaanko niitä kontakteja joita Bladella on Vanjan luona, kuten Kremlissä, NKP:ssä, NKVD:ssä ja GRU:ssa, jotka tarvittaessa saavat valtaan henkilön joka suostuu tuollaiseen rauhaan?

Entäs Kiina, ja Kuomintang ja Maon kommarit? Mitä Roope ja Blade tekevät niiden suhteen? Mitä bisneksiä Roopella on ollut kiinalaisten kanssa? Wikipedian mukaan Roope osaa kiinan kielen murteita.

Tämä nyt venyi turkasen paljon, ja voi olla että siltikin tekisi mieli tehdä lisäkysymyksiä ja kommentteja jos Ykä löytää niihin vastauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän unohdin. Saksassa oli se vastarintaliike joissa oli mukana vaihtelevia tahoja, upseereista uskovaisiin kristittyihin jne.

http://en.wikipedia.org/wiki/German_Resistance_to_Nazism

Miten tässä käy sille? Onko Roopella ja Bladella jokin keino tukea noita? Saavatko he peräti lahdattua Hitlerin? Kun sota saadaan loppumaan niin nostavatko he Konrad Adenauerin johtoon?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Ykältä toi tarinan kerronta sujuu.
Oikein viihdyttävävä tarina. Heräsi vain kysymys mites toi Calisotan toinen supermiljardööri, hra Pennonen?

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras, ja kiitos virtuaalisesti tarjoillusta annoksesta. Epäilemättä hyvää. Saako ottaa chileläistä punkkua sen kanssa? En minä tosin tiedä, että pidänkö minä siitä, mutta Ylva sanoo, että pidän, ja en kai minä vaimoni kanssa eri mieltä ole. Tuota jägeriä liemessä en ole ennen hoksannutkaan. Meni kokeiltavaksi. Kiitokset. Meillä tehtiin tänään vain makaroonia ja jauhelihakastiketta, mihin sotkettiin sekaan tomaattihötöä ja valkosipulia.

Vaan itse asiaan. Pistitpä taas pahan määrän kysymyksiä. Mutta kun sinä tässä jutussa potkit minua eteenpäin, niin yritän vastailla.

Ideoista ja aikaisemmista jutuista sekä metodeista: Ne olivat mukana, mutta kirjoitin tämän jutun sellaiseksi yleiskirjoitukseksi, joka nippuaa langat yhteen. Näitä on sinänsä mukava väsäillä. Käyttämäni metodit ovat raöul synkhnata- sekä nkpata´yin-metodeja eli toisin sanoen ei minulla ole koskaan mitään metodeja. Idea vaan tulee päähän ja minä naputan sen koneelle. Ei minulla oikein muuta selitystä näille ole.

Roopen sodista: Roope soti Burmassa ja Sikkimissä nuorena miehenä 1880-luvun loppupuolella Hänen Majesteettinsa armeijan palveluksessa. Nämä piti tarkastaa wikipediasta, ja esimerkiksi ensimmäiseen buurisotaan Roope olisi ollut liian nuori ja siinä toisessa hän olisi ollut jo Amerikoissa. Ykkösrähinän aikaanhan hän oli jo mahtavan Ankka-konsernin johtaja, ja vaikutti kulisseissa sekä teki bisnestä.

Roopen uskonnollisesta taustasta: Veikkaisin minäkin, että protestanttinen. Tosin hyvin maallinen sellainen.

Deadwoodiin en ole koskaan törmännyt. Minä kun en juurikaan katsele televisiota. Kun katselin wikipediasta sen ajan rosvopäälliköitä, niin ne olivat melkein kaikki italiaanoja. Ihme sinänsä, miten ne pärjäävät sekä järjestäytyneessä rikollisuudessa että joukkueurheilussa niin hyvin, mutta sodankäynnissä taas niin huonosti. Tässä olis varmaankin jollain tutkijalla väitöskirjan paikka.

Roope ja Suomi: Uskoisin, että Suomi oli Roopelle vain yksi itäisen Euroopan maa muitten muassa. Varmaankin hän oli mielissään siitä, että Suomi pysäytti Stalinin hyökkäyksen ja selvisi lopulta itsenäisenä, mutta tuskin Suomen vuoksi Roope olisi mitään erikoista kehittänyt. Suomi kun ei ole maailman mittakaavalla kovin paljon.

Roope ja Saksa: Sovitaan niin, että Roope osasi saksaa. Mutta en usko, että hänellä ennen ykkösrähinää oli mitenkään erikoisen paljon kytkyksiä Saksaan normaalin kaupankäynnin lisäksi. Hän tuki Hitleriä nimenomaan vastavoimana kommunismia vastaan, mitä hän tietysti kapitalistisena liikemiehenä syvästi inhosi. Ankka-konsernin vaikutusvalta ei varmaankaan ykkösrähinän lopulla ollut niin suuri, että Roope olisi pystynyt vaikuttamaan ensimmäisen maailmansodan rauhanehtoihin.

Roope ja juutalaiset: Varmaankin tavattuaan Hitlerin vuonna 1936 Roope aloitti operaation, jolla pyrittiin saamaan mahdollisimman paljon juutalaisia, erityisesti tiedemiehiä Yhdysvaltoihin. Kaupankäynnistä juutalaisten kanssa voi kai todeta Roopen todenneen, että raha ei tunne rotua, ja jos homma pelittää, älä räplää.

Siihen, että saiko Stalin Roopen toimesta vähemmän kuin mitä oikeasti, totean sen minkä alussakin, eli tuntemamme historia ei muuttunut tässä tarinassa millään muotoa. Stalin sai sen, minkä sai. Roope osaltaan esti sen, ettei saanut enempää.

Kiinan tilannehan oli vuonna 1945 vielä auki. Epäilen, että Roope tuki Tsiang Kai-Sekiä. Eihän hänellä ollut mitään syytä tukea Maoa.

Saksan vastarintaliikkeestä: Uskoisin, että alkaessaan tukea Hitleriä 1920-luvulla Roope The Bladen kautta ujutti natsipuolueeseen myyrän, joka kohosi organisaatiossa ja toimi tiedustelulähteenä. Häntä ei kannattanut riskeerata Hitlerin salaliitossa, joten hän oli virallisesti vakaumuksellinen natsi loppuun asti, kunnes hänet sodan loputtua pelastettiin The Bladen erikoisyksikön toimesta ja siirrettiin Yhdysvaltoihin eläkkeelle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös KKille ja kiitos kommentistasi. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että Kroisos Pennonen unohtui minulta tästä jutusta kokonaan. Voisikos olla niin, että hän totesi Roopen liian kovaksi vastustajaksi ja siirtyi Yhdysvaltain itärannikolle, tunnusti Roopen ylivallan ja miesten organisaatiot kävivät menestyksekästä kauppaa keskenään.

Sinänsä käsitykseni Roopesta tulee noista vanhoista sarjoista, ja Kroisos ymmärtääkseni tuli mukaan vasta taskukirjoisaa. No niinhän se neiti Näpsäkin tuli, mutta hän oli aika oleellinen osa tätä tarinaa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, en ole ankkologi joten en osaa sanoa milloin Pennonen ilmestyi tarinoihin. Itse muistan hänet kyllä taskukirjoista joten olet varmaan oikeassa.

Pennonenhan on paljon Roopea nuorempi mies. Olet varmaan oikeassa, että hän siirtyi itään. Ehkäpä jopa niin paljon itään, että neuvostoliiton hajottua loi sinne oman imperiuminsa. Ellei peräti ollut aktiivinen toimija mädäntyneen talouden kuolemassa.

Häikäilemätön ja pätevä mies hänkin. Jäi vain aina toiseksi hra. Ankalle.

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Kokeile minkälainen punkku käy tuon kasslerin kanssa.

Ilmeisesti Ankkalinnassa pidettiin ensin virallinen ja julkinen muistotilaisuus ja myöhemmin suoritettiin hautajaiset pienessä piirissä?

Oliko Roopen hautaustilaisuudessa mukana koko MC Demontooth, eli Aku, Pelle Peloton, Jopi Jalkapuoli, ja Karhukopla? Entäs Mummo Ankka ja Hansu? Keitäs muita voisi olla? Mikki, Minni, Mortti ja Vertti? Hessu? Simo Sisu? Niin varmaan Eka Vekara oli kans.

Missä pidettiin hautauksen jälkeinen muistotilaisuus, jossa sitten syötiin ja juotiin? Jossakin niistä Klondiken saluunoista, joita Roope aikoinaan perusti?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Tähän täytynee tuoda mukaan se Roopen toinen kilpailija, joka minulta myös unohtui eli Kulta-Into Pii:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulta-Into_Pii

Anonyymi kirjoitti...

Juu, totta. Hän unohtui myös minulta.

Muistelen kuitenkin, että Kulta-Into touhusi enämpi tuolla etelä-Afrikan suunnalla. Kova luu hänkin.

Kulta-Into, toisin kuin Roope taisi olla ihan aatelismies Skotlannista. Tosin, kuten tiedämme rahamiehet tuntevat toisensa. Miten lie? Liekö herrat jossain vaiheessa jakaneet koko planeetan keskenään?

-KKi-

Jani Alander kirjoitti...

Pennonenhan on alkuperäiseltä sukunimeltään muistaakseni Rockenduck, ja nauttii perityistä rahoista, ei liene epäselvää mihin sukuun viitataan :)

Anonyymi kirjoitti...

Hajanaisia kommentteja:

Ykä: Salaliittoteoretisointia samoin kuin sen kritiikkiä on kahdenlaista. Typerämpi versio olettaa aina mukaan salaliittoa linjaorganisaatiotyyppisesti johtavan keskeisen toimijaryhmän. Fiksumpi versio lähtee siitä oletuksesta että hyvin usein on kyse ns. avoimen lähdekoodin toiminnasta joka kerran liikkeelle lähdettyään tuottaa ja hakee itse itselleen erilaisia toimijoijoita ja että eri toimijat ja toimijaryhmät toimivat väljänän verkostona ilman keskusjohtoa ellei jokin ryhmittymä ole niin paljon muita mahtavampi ja osaavampi että se nousee hajanaisuuden hallitsijaksi.

Vieras: Voisi luulla että Roopen lahjoilla pääsee armeijassa huoltoon ja että sitä kautta saattaa vaikuttaa paljonkin tapahtumien kulkuun samoin kuin henkilökohtaisen omaisuuden kehittymiseen. Ja tieto ja huoltohan liittyvät aina toisiinsa.

Suomen suhteen minulla on eräs veikkaus. Uskon nimittäin että Roope teki bisnestä Venäjälle ja Neuvostoliittoon ja tajusi hyvin nopeasti, että sinne ei voi perustaa varastoja tai tuotantolaitoksia ellei halua menettää niitä, Näin olleen olisi aika luontevaa että hänellä olisi ollut varasto- ja tuontapisteiden ketju Venäjää ympäröivissä korkeamman omistusmoraalin maissa. Ja tällöin Suomi olisi kyllä ihan väistämättä mukana. Eli sillä varmuudella jonka vain täydellinen asiantuntemuksen puute voi suoda, veikkaisin että Roope tuntee Suomen hyvinkin, mutta lähinnä Venäjään/Neuvostoliittoon/Varsovan liittoon kytkeytyvänä logistisena avainseutuna - samoin kuin tietenkin tiedustelutoiminnan tukialueena. Ja sellaisistahan ei liikoja huudella.

En muuten hämmästyisi vaikka Roopella olisi ollut Taiwanin suhteen aika vahvasti sormensa pelissä. Enkä sitäkään jos Burma ja hepoiini sisältäisivät jonkinlaisen Roope-kytköksen.

Ykä: Olikohan Roopella jotain tekemistä Rommelin kanssa? Mitä luulet? Ja mahtoiko Roope toimia missään määrin taustavoimana Richard Wurmbrandin toiminnan laajaan julkisuuteen tuomisessa? (Siinä on muuten yksi historian unohdetuimmista suurista sankareista.)

Castor kirjoitti...

Nautittavaa luettavaa, sujuvaa tekstiä. Ymmärrän fiktion, mutta hiukan vaikea sulattaa Rooseveltin roolia sellaisena, että hän olisi yksin tehnyt Stalinille myönnytyksiä. Kyllä Kirkkomäki oli melko nopeasti myöntymässä samaan.

Yhdysvallat on sinänsä täynnä ihmeellisyyksiä: myöskin Rooseveltin kuolemaan liittyviä salaliiittoteotioita. Rooseveltin lääkäri, amiraali Ross McIntire kirjoitti Rooseveltin kuoleman jälkeisenä päivänä, että "presidentin verenpaine ja sydän olivat normaalit tuona päivänä" (ei suora lainaus). Kuitenkin kuolinaamuna mitattu verenpaine oli 300/190 ennen kuolemaan johtanutta massiivista aivoverenvuotoa.

Mutta taiteilijalle kiitos hyvästä kertomuksesta, vapaus on hyvä asia, myös taiteessa.

Sandscorpion kirjoitti...

Huhhuh, yhä jännemmäksi vaan käy, enkä osaa yhtään edes arvailla, miten tarina tuosta etenee. Toivottavasti jatkoa tulee piakkoin, koska eihän tätä tähänkään voi lopettaa.

Kuuluuko tarinasi barksilaiseen vai italialaiseen ankkaperinteeseen? Barksillahan pääpahiksena oli Kulta-Into, kun taas italialaisissa tarinoissa on aina Kroisos, ja molemmat esiintyvät samassa tarinassa vain äärimmäisen harvoin. Aku Ankka -lehdessä mennään yleensä Barksin mukaan, kun taas Roope-setä -lehdessä ja taskukirjoissa (ainakin silloin ennen, kun taskareita aktiivisemmin luin) italiaanojen tyyliin. Vai yhdistätkö molemmat tasapuolisesti?

Ihmettelit Italian sotamenestyksen puutetta. Toisessa maailmansodassa heidän ongelmansa kuulemma oli, että he keskittyivät liiaksi rakentamaan mahdollisimman suurta armeijaa iskulauseellaan "kahdeksan miljoonaa pistintä", mutta unohtivat siinä tohinassa kehittää alatason organisaatiotaan, minkä seurauksena heillä ei ollut juuri minkäänmoista aliupseeristoa. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Sodan loppuvaiheissa tilannetta oltiin jo korjattu, mutta hankala mainettaan on jälkeenpäin muuttaa.

Olivat he kyllä niittäneet mainetta urhoollisina taistelemattajättäjinä jo Preussin-Itävallan sodassa 70 vuotta aiemmin. Italia soti Preussin puolella, mutta ongelmaksi muodostuivat varsinkin eteläitalialaiset sotilaat, jotka taistelivat vain nimeksi ja antautuivat viholliselle suurin joukoin. Tämä johtui siitä, että teollistuneen pohjoisen ja maatalousvaltaisen sekä liikakansoittuneen etelän välinen elintasoero oli niin suuri, että etelän pojilla oli paremmat oltavat sotavankeina kuin kotonaan.

Becker kirjoitti...

Noista italialaisista tuli mieleen seuraava tositapaus. Olen sen jossain kertonut, ehken kuitenkaan täällä. Tämä siis tapahtui toisen maailmansodan jälkeen.

Eräs amerikkalainen tunnettu kilpa-autoilija osallistui 50-luvulla erääseen isompaan autokilpaan Italiassa. Hänet kävi lentokentältä noutamassa eräs paikallinen kuski Fiat 500:lla. Siinä sitten köröteltiin ja katseltiin maisemia kuskin selitellessä näkymiä. " Tuolla on saksalaisten hautausmaa", hän selvitti. Hetken kuluttua: "Tuolla on amerikkalaisten hautausmaa" ja kotvasen kuluttua, "Ja tuolla on englantilaisten hautausmaa." Ajeltuaan jonkin aikaa ei vieras voinut pidättää uteliaisuuttaan ja kysyi: "Tuota, missä sitten on italialaisten hautausmaa?" Kuski vastasi: " Ei sellaista olekkaan sillä he olivat koko ajan kotona, In casa."

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Hyvä ja mielenkiintoinen tarina! Oletko miettinyt jatkoa sille kylmän sodan Sormusten Herralle?

Eikö Kulta-Into Pii ollut buuri? Muistaakseni Roope Ankan Elämässä ja Teoissa hänet kuvattiin afrikaanerina (siinä oli kyllä helvetin hyvä sarjakuva, vaikuttaa vielä vanhemmalla iällä).

Mitenköhän tämän tarinan Roope olisi suhtautunut Etelä-Afrikan apartheidiin? Toisaalta järjestelmä oli epäreilu suurinta osaa väestöä kohtaan, mutta toisaalta taas sitä vastustanut ANC ja sen militantti siipi olivat sosialisteja ja Neuvostoliiton rahoittamia terroristeja.

Sitten hieman vakavempaan aiheeseen, löysin tälläisen ruotsalaisten tekemän dokumentin väkivaltaisesta äärivasemmistosta. Ehdottomasti katsomisen arvoista kamaa:

http://www.youtube.com/watch?v=IJ55KyNrO6A

Muutamia huomioita dokumentista:

- 95% Ruotsin poliittisesta väkivallasta on äärivasemmiston tekemää.

- Suurin osa RF:n "aktivisteista" tulee joko keskiluokasta tai ylemmästä keskiluokasta, työväenluokan edustajat ovat marginaalissa

- RF:n huligaanit hyökkäävät ihmisten koteihin kirveillä, kyynelkaasulla ja savupommeilla

- Äärivasemmiston terrori ei rajoitu pelkästään äärioikeistoon, he ovat myös hyökänneet Liberaalipuolueen ja Maltillisten jäsenten kimppuun.

- Monet ruotsalaiset akateemikot tukevat äärivasemmistolaisten toimintaa, samoin osa Ruotsin vasemmistonuorten edustajista.

PS. Saitko viestin jonka laitoin sinulle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, KKi:lle, Jani Alanderille, Anolle, Castorille, Sandscorpionille, Beckerille ja Anolle & Sen Synolle sekä kiitos kommenteistanne.

Vieras: Luulen, että Roope ei halunnut varsinaista virallista muistotilaisuutta. Hän oli varsin erakoituva luonteeltaan. Suurin osa amerikkalaisistahan ei ollut hänestä edes tietoisia. MC Demontoothin kärki oli hautajaisissa, samoin kuin Hansu ja Eka Vekara. Mummo Ankka oli tuossa vaiheessa jo manan majoilla eivätkä nuo muut olleet Roopelle sillä tavoin läheisiä. Epäviralliset muistotilaisuudetkin pitivät ihmiset kukin tahoillaan.

KKi: Näitten kolmen keskinäisestä touhuamisesta varmaan saisi kokonaisen kirjan aikaiseksi.

Jani: Joo, suku on varsin selvä ja perittyä rahaahan se Pennosen raha oli.

Ano: Roope oli (tässä tarinassa) tavallisena Hänen Majesteettinsa kiväärimiehenä Burmassa ja Sikkimissä. Myöhempien sotien aikana hän vaikutti jo Valloissa. Mitä tulee noihin muihin asioihin, niin periaatteessahan nuo kaikki voisi ujuttaa tarinaan mukaan. Rommelista voi todeta, että mikäli hän sattui käymään sodan aikana Sveitsissä, niin hän saattoi tavata The Bladen edustajia. Tiedustelupiirithän saattavat (tai mistä minä tiedän) pitää yhteyttä sinänsä epävakaitten poliittisten johtajien ohikin. Tämmöisestähän on tehty kirja Ruusun Veljeskunta.

Castor: Kiitokset. Ja kyllähän Churchillin osuutta olisi voinut korostaa myös. Olet siinä oikeassa. Pahoittelen.

Sandscorpion: Kiitokset. Jatkosta en osaa sanoa mitään. Minulla kun ei ole koskaan minkäänlaista kirjoitussuunnitelmaa, toimin aina puhtaan inspiraation varassa. Tarinani voi sanoa kuuluvan siihen barksilaiseen perinteeseen. Italian puolelta poimin mukaan neiti Näpsän. Tosin kirjoitushan on sinänsä jotain ihan muuta, siinä on vaan käytetty näitä hahmoja.

Italialaisten kohdalla voit olla hyvinkin oikeassa. Ja varmaan asiaan vaikuttaa sekin, että tuskin tavallinen italialainen nurmipora mielsi käytyjä sotia kovin omikseen. Eri asia varmaan olisi ollut, jos jostain muualta oltaisiin alun perinkin hyökätty Italian kimppuun. Oman maan puolustamisessa kun se motivaatio on ihan muuta toista verrattuna joutavanpäiväiseen hyökkäilyyn sinne sun tänne jonkun kaksituhatta vuotta sitten olleen imperiumin uudelleen rakentamiseksi.

Becker: Joo, muistan tuon. Täällä sinä sen sanoit. Kommenttini Sandscorpionille käy varmaan tähänkin.

Ano & sen Syno: Kiitoksia. Siihen Sormusten Herran jatkoon vastaan samoin kuin Sandscorpionillekin, eli riippuu täysin siitä, tuleeko inspis asiaan. Jotkut pystyvät päättämään, että nyt menen ja kirjoitan siitä ja siitä, mutta minulla se ei onnistu, vaan tarvitsen ahaa-elämyksen.

Nyt muuten täytyy tunnustaa, että Roope Ankan Elämä ja Teot on minulta lukematta. Etelä-Afrikan apartheidin luhistumisen aikaan Roopehan oli jo tups´ahossa, mutta todennäköisesti hän olisi ennustanut maalle samaa kuin Zimbabwelle.

Kiitos tuosta linkistäsi, ja suosittelen, että lukijat katsovat sen myös. Tekstitys on englanniksi, joten kyllä siitä tolkun saa. Olen itse jo vuosia todennut, että tämän kaltaiset tyypit ovat vain elämysmatkailevia herranpentuja, ja nyt Ruotsissa on lähtemässä mopo oikeasti käsistä.

Sain viestisi, suuret kiitokset. Minulla on vielä lähettämääsi materiaaliin tutustuminen kesken.

Anonyymi kirjoitti...

Pari iippoa lähti undercover-meiningillä Ruotsiin ja Ranskaan tekemään selkoa noista rikastuneista paikoista. He tekivät reissustaan ohjelman. Noi iipot osaavat arabiaa tosi hyvin ja näyttelevät roolia joten rikastukset luulevat heidän olevan arabeja. Videot ovat tällä soittolistalla:

https://www.youtube.com/playlist?list=PL5B4bZ5lHQnbU52bNnCs5HXI2MNBgPNZa

Ehtikö Roope pyörittää juutalaisten kanssa bisneksiä sillä alueella jolle sittemmin pystytettiin Israel? Siis silloin kun oli ottomaanien valtakunnan aika, Brittien mandaattiaika tai valtioksi perustettu Israel? Toimiko hän juutalaissukujen, kuten Rothschildin kanssa? Israelin itsenäisyyssodassa 1948 Roope varmaan pystyi toimittamaan aseita tai muita tarvikkeita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Kiitos linkeistä. Ovat sen verran pitkiä, että tutustun ajan kuluessa.

Tottahan Roope pyöritti bisneksiä siellä missä vaan voi. Vuonna 1948 hän varmaankin pyrki vaikuttamaan siihen, että Israelia aseistettaisiin, ja epäilemättä hän lähetti maahan ampumatarvikkeiden tekemisessä välttämättömiä työstökoneita.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö:

"Kun katselin wikipediasta sen ajan rosvopäälliköitä, niin ne olivat melkein kaikki italiaanoja. Ihme sinänsä, miten ne pärjäävät sekä järjestäytyneessä rikollisuudessa että joukkueurheilussa niin hyvin, mutta sodankäynnissä taas niin huonosti."

Italialaisten perheyritykset ovat monesti maailman huippuluokkaa. Rikollisjärjestöt, jotka usein pohjaavat laajennettuun sukuun, ovat nekin kovia. Mitä tulee sodankäyntiin ja suuryrityksiin, joissa kansalaisen X pitäisi pystyä saumattomaan yhteistyöhöön kansalaisen Y kanssa Pohjoismaiden tapaan, italialaiset munaavat kaiken läpikotaisesti. Sen yhteisen valtionkin johtoon äänestetään Berlusconeja sun muita korruptoituneita klovneja, jotka sentään lupaavat omilleen kaikkea kivaa.

Kenties tämä kaikki johtaa juurensa siihen, että pohjoisen Italian useilla alueilla on paljonkin historiaa ja ylpeyden aiheita itsessään. Vertaapa jotain Lappia tai Varsinais-Suomea Venetsian tai Milanon alueisiin, ellei pelkkä ideakin ole liian vitsikäs. Mitalin kääntöpuoli on sitten se, että Italian kansallisvaltio on kielestä huolimatta aika keinotekoinen yhteenhitsaus, jolla ei myöskään ole mitään talvisodan tapaisia yhteisiä, yhteishenkeä luoneita saavutuksia. Se iso yritys viime vuosisadan alkupuoliskolla päättyi harvinaisen nolosti.

Näyttää siltä, että Italiassa ei vain ole sitä kansallista keskinäistä luottamusta, jonka pohjalta rakennetaan kovia kollektiivisia suorituksia. Pohjoisessa pystytään toki mainioihin alueellisiin suorituksiin, mutta etelässä mafiat ja perhefirmat ovat tosiaan se huippu.

Nykyään me Suomessakin pyrimme tietysti romuttamaan kyseisen luottamuksen tuomalla maahan mahdollisimman paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään erityistä syytä luottaa meihin, eikä meillä heihin. Fantastista.

-LW

Jaska Brown kirjoitti...

Olipa mahtava tarina, ei voi muuta sanoa!

Aku Ankkoja tuli penskana luettua aivan tolkuttomasti. Kumma kyllä, olen havainnut että se on yksi niistä asioista jotka ovat muuttuneet. Monet lapsena mukavista asioista ovat siinä mielessä mukavia edelleen, että ymmärtää miksi ne ovat joskus kiehtoneet. Aku Ankat noin yleisesti ottaen eivät - en enää tajua mitä niissä näin. Poikkeuksena ovat kuitenkin esim. Carl Barksin ja Don Rosan tarinat, joihin tämäkin perustuu. Lue muuten hitossa tuo Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot.

Oliko Roopen Akulle toukokuussa 1947 antama nimi joku oikeasti tapahtunut? Jäi vaivaamaan, yritin etsiä tuolloin kuollutta henkilöä mutta en keksinyt.

Repesin kohdalle: Ja olihan Kultu ottanut mainiosti nokkaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Kun taivaasta satoi rahaa" on muuten aika hyvä vertauskuva joidenkin eteläisemmän Afrikan, monen hyvinvoivistuvan länsimaan jne. muutoksista.

Jos myrsky vaihdetaan yhteiskuntaan/verottajaan niin silleenhän se aika usein menee.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olisi Ykälle ja Ylvalle tarjolla virtuaalisesti naudan entrecote, paistettu valurautapannulla. Maustettu pihvimausteella, valkosipulijauheella ja provencen yrtillä. Paiston mukana tehdyssä liemessä on loraus jägeriä ja kermaa. Tämä syödään riisin kanssa. Ykä saa tarjota viiniä.

Ois kiva tietää oliko Roopella jotain tekemistä Mongolian kanssa. Oliko siellä jotain bisneksiä tai muuta. Jos jostain löytäisi tarinan jossa Roope käy Mongoliassa. Miten mahtaa tässä Ykän tarinassa olla? Jos Roope on käynyt Kiinassa tai Venäjällä niin samaan menoon ehtii poiketa Mongoliassa.

Kun Mannerheim teki sen vakoilumatkan Aasian halki 1906-1908, niin oliko seurueessa joku Roopen luottomies ja jos oli niin tiesikö Mannerheim siitä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys LW:lle, Jaska Brownille, Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

LW: Olet varmaankin oikeassa. Italiahan ei ole mikään yhtenäinen monoliitti.

Jaska: Suuret kiitokset. Onhan tosi, että ei noita Ankkoja ole pahemmin viime aikoina tullut luettua. Onhan noita saman tyyppisiä ilmiöitä muitakin. Muistan, kun pikkupoikana kävin elokuvissa katsomassa elokuvan Chitty Chitty Bang Bang ja tykkäsin kovasti. Sitten kun se paljon, paljon myöhemmin tuli televisiosta niin ajattelin, että tämähän pitää katsoa uudestaan. Jotenkin se vaan sitten tuntui niin kököltä, että piti lopettaa katsominen kesken.

Siinä vuoden 1947 nimessä ei ole ketään todellista henkilöä takana.

Vieras: Virtuaalikiitokset virtuaalieväästä. Tuon Mongolian kanssa voi olla kyllä niin, että maa on niin pahasti puristuksissa kahden suuren valtion välissä, että Roopen elinaikana paikka ei välttämättä houkuttanut sijoittamaan. Mannerheimin retkikunnan aikana Roope oli vasta luomassa imperiumiaan, joten tuskin hän sinne miehiä vielä siinä vaiheessa laittoi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt mun täytyy hieman reklamoida, kuitenkin hyväntahtoisesti. Miksi näissä tarinoissa juodaan usein vaan viskiä tai konjakkia? Sama oli Akun ja veljenpoikien tarinoissa.

Olen olutmiehiä, joten näissä tarinoissa voisi joskus oluetkin tarjota. Tai drinkki, viini tai väkevä viini kuten portviini tms. Onko niin että olisi kerronnallisesti hankalaa tarjota olut, drinkki tai viini, kun jonkun pitäisi mennä baaritiskin taakse hakemaan juomat? Tai sitten Roopen pitäisi huutaa jollekin työntekijälleen että tuo olut nimeltä XYZ tms.

Roopen omistamissa asunnoissa, huviloissa, majapaikoissa tms. on varmaan semmoinen kotioloihin tehty baaritiski jonka takana juomia pidetään?

Anonyymi kirjoitti...

vieras:

Viittasin joskus Tampereen Yliopiston Yhteiskuntataiteellisen tiedekunnan eräällä antropologiaa sivuavalla kurssilla sotilaallisen tiedustelun ja antropologian välisiin pitkiin yhteyksiin ja ihmettelin sitä, että asiaa ei tuoda oppikirjoissa eikä luennoilla ollenkaan esille.

Luennoitsija oli aivan kuutamolla eikä tajunnut yhtään että mistä puhun. Piti asiaa selvästi jonain salaliittoteoretisointina, joka lähinnä indikoi sitä, että oppila (=minä) on menettänyt todellisuudentajunsa. Muilta oppilailta tuli ivaa, vittuilua ja ylimielistä nälvimistä.

Kun luennoitsija pyysi edes jotain esimerkkiä niin mainitsin ensimmäisenä mieleen tulleet eli nuo Mannerheimin tiedustelumatkat ja monien Euroopan maiden Egypti/Afrikkakeikat joilla on ollut valtiollinen rahoitus sekä vähän jotain muuta, lähinnä Itä-Aasian suunnasta. Sen enempää luennoitsijalla kuin yhdelläkään oppilaalla ei syttynyt minkäänlainen lamppu.

Luennoitsija toki koitti vähän silleen armollisesti hillitä oppilaiden ylimielisyyttä ettei nyt niin pahasti itsensä häpäissyttä oppilasta (=minua) enää enempää pilkattaisi. Minä puolestani ihmettelin mielessäni että miten yliopistoon voi päästä opiskelemaan saati opettamaan jos yleissivistys ja historian samoin kuin todellisuudentaju on niin heikolla tasolla ettei sen vertaa tiedä ja ymmärrä että 1500-1900 -luvuilla valtiot ovat kovassa keskinäisessä kilpailussaan rahoittaneet lähinnä sellaisia hankkeita joista ovat odottaneet merkittäviä sotilaallisia, taloudellisia ja poliittisia etuja.

Kelatkaas vähän yliopisto-opetuksen tasoa jos antropologian taustoittamisessa kaikenmaailman suvaitsevaisuussatuihin uhrataan aikaa ja vaivaa kirja- ja opintoviikkotolkulla ilman että antropologian ja sotilaallisen (=operatiivinen + logistinen + kulttuurillinen + maasto + ilmasto-olot + taloudellinen + resurssit + rekrytoimismahdollisuudet + terveysolot + paikalliset poliittiset ja yhteiskunnalliset olot + yhteiskunnan organisoitumisen aste +…) tiedustelun ikivanha liitto tulee edes mainituksi. Näiden vähä-älyisten silmissä antrpopogia alkaa tyhjästä jostain 1900-luvun taitteesta ja väli 1500-1900 unohdetaan kokonaan samoin kuin sitä varhaisemmat jaksot - lähinnä itäisessä Aasiassa sekä myös esim. Rooman valtion suorittama tiedustelutoiminta, jonka jäljiltä taitaa löytyä vanhin mahdollisesti Suomea ja suomalaisia koskeva antropologinen maininta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: No itse asiassa olutmiehiähän minäkin. Jotenkin tuntuu vaan luonnollisemmalta se ajatus, että kun mahtimiehet päättävät kulissien takana suuria, heillä on käsissä konjakkimuki. Kai tuo mielikuva on aikanaan tullut elokuvista.

Ano: Minä kyllä hahmotin tuon aivan hyvin. Tosin minullahan ei olekaan yliopistollista koulutusta.

Anonyymi kirjoitti...

Vuoden 1947 tapaaminen osuu kyllä aika lähelle yhtä IRL -tapahtumaa.

Bugsy Siegel ammuttiin kesäkuussa 1947

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan että Roope ammutti Bugsyn. Mahdollisesti muut juutalaismafian pomot pyysivät Roopea hoitamaan hänet.

Lucky Luciano kuoli 1962 tammikuussa joten voi olla että Roope olisi määrännyt hänet laitettavaksi hengiltä. Tai että jotkut italiaanot olisivat pyytäneet Roopea hoitamaan operaation. Kuolema lavastettiin sydänkohtaukseksi.

Olisi tosi kiva nähdä Roopen tarina sekä Akun valinta ja Ankan veljesten valinta semmoisena piirrosanimaationa. Värityyliltään semmoinen kuin ne vanhan ajan Aku-animaatiot, ja puhujina jotka puhuivat hahmojen ääniä. Samoin kuin ne Ykän kommentit joissa hän arvelee tiettyjä tapahtumia, niin nekin olisi kiva nähdä piirrosanimaationa.

Keitä ovat nuo majuri ja eversti jotka toimivat maksoivat kuudelle sotilaalle kivat rahatukut? Paljonko tuossa kirjekuoressa on rahaa? Veikkaan että sadan kappaleen nippu 50 tai 100 dollarin seteleitä.

Miksi Tupulla, Hupulla ja Lupulla on hautajaisissa sotilaspuvut? Jos he ovat "virallisesti" kirjanpitäjiä eikä heillä ole enää työsuhdetta asevoimiin? Eikö heillä pitäisi olla siviilipuvut päällä? Tai jos he olisivat sotilaita, niin sitten semmoiset upseeriin juhlapuvut joita käytetään hautajaisissa.

Kun tämä on jatkoa Akun valinta ja veljenpoikien valinta-tarinoille, niin tässä olisi korjauksen paikka joihinkin kohtiin niissä. Esim. siinä keskustelussa jossa Aku toteaa veljenpojille että "Kirjanpitäjiä my ass..." niin Roope-tarinan perusteella tuota keskustelua ei olisi käyty. Kun kerta tässä tarinassa Roope on luultavammin kertonut Akulle ja Hansulle mikä on Blade ja että veljenpojat ovat siellä töissä. Ja sitten että siinä tarinassa Roope ei tiennyt Bladesta mutta tässä tarinassa hän oli sen keskeinen perustaja.

Oliko Mummo Ankalla ja hänen jälkeen Hansulla jotain bisneskumppanuutta Roopen kanssa, sijoittiko Roope maatalouteen Hansun avulla, tai oliko Hansulla Roopen firmojen osakkeita tms?

Jonkinlainen sivutarina voisi olla siitä miten Roope toimi mafian kanssa eri aikoina. Missä ja milloin oli rähinää, ja milloin oli rauhan jaksoja, tai peräti kauppaa ja yhteistyötä? Veikkaan että Roope olisi melko varhain todennut että jättää New Yorkin ja koillisosat suosiolla italiaanojen, irkkujen, juutalaisten ja kinuskien hiekkalaatikoksi. Nuo kun ehtivät olla tuolla ennen kuin Roope edes muutti Amerikkaan.

Oliko niin että Roope teki mafian Komission kanssa sopimuksen siitä että mafiasuvut eivät tunkeudu Roopen alueille eikä Roope taas tunkeudu heidän tonteilleen?

Vinkkejä:

http://en.wikipedia.org/wiki/American_Mafia

http://en.wikipedia.org/wiki/Crime_family

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Mafia_crime_families

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Commission_%28mafia%29

Juutalaismafia

http://en.wikipedia.org/wiki/Jewish-American_organized_crime

Irlantilainen mafia

http://en.wikipedia.org/wiki/Irish_mafia

Triadi

http://en.wikipedia.org/wiki/Triad_%28underground_society%29

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano & Vieras. Tässä on muutamassakin jutussa käynyt niin, että se on kirjoitettu täällä kommenttiosiossa tuplamittaansa, mutta tällä kertaa minä en rupea siihen. Jätetään loppu lukijan mielikuvitukselle ja tämä Roope-juttu kannattaa ottaa ihan erillisenä kirjoituksena verrattuna niihin kahteen aikaisempaan ankkakirjoitukseen. Kun ei minulla niitä väsätessäni ollut mitään aikomusta tehdä tätä kolmatta. Sovitaanko näin?