Friday, May 30, 2014

VIIDES YMMÄRRYSHARJOITUS

Kommentoija Anonyymi ja sen Synonyymi (kiitos, AjsS) lähetti edelliseen kirjoitukseeni kommenttina linkin dokumentista, jossa käsitellään ruotsalaista vasemmistolaista väkivaltaa. Kannattaa katsoa. Videota on käsitelty useissa blogeissa ihan ansiokkaasti. Itse yritän tykönäni hieman hahmottaa nimenomaan sitä, mitä noitten väkivallantekijöitten pääkopissa liikkuu. Mikä saa heidät tekemään moista?

Oman, kieltämättä rajoittuneen käsityksen mukaan väkivaltaa käyttäviä yhteiskunnan ulkopuolisia ryhmittymiä on lähinnä kolmenlaisia, eivätkä nämä ruotsalaiset oikein sovi mihinkään näistä ryhmittymistä.

Ensimmäisenä ovat tietysti puhtaasti rikolliset järjestöt. Sanotaan nyt vaikkapa Italian Mafia. Se käyttää väkivaltaa tarvittaessa saavuttaakseen taloudellista voittoa ja valtaa yleensäkin. Näitä ruotsalaisia ns. aktivisteja ei voi oikein laskea tämän kaltaiseksi ryhmittymäksi. Ihan jo sen takia, että oikeat kovapintaiset rikollisjärjestöt, joita Ruotsistakin löytyy olisivat yksinkertaisesti kuopanneet heidät, mikäli he olisivat tosissaan pyrkineet rikollisten tonteille.

Toisena ovat vastarintatyyppiset järjestöt. Esimerkkinä voi käyttää vaikkapa Ranskan vastarintaliikettä toisen maailmansodan aikana. Nämä järjestöt käyttävät väkivaltaa joko poistaakseen ulkopuolisen miehittäjän tai sitten mahdollisesti vastustaakseen oman maansa hallintokoneiston sortovaltaa. Näihinkään ryhmittymiin näitä ruotsalaisia heppuja ei oikein voi lukea. Ruotsia ei miehitä mikään ulkopuolinen maa. Tietysti osa ruotsalaisista alueista on käytännössä ulkomaalaisten ihmisten miehittämiä, mutta nämä aktivistimme eivät näe asiassa mitään ongelmaa eivätkä asiantilaa vastaan pyri mitenkään toimimaan. Myöskään ruotsalainen hallintovalta ei millään tavoin sorra näitä aktivisteja, eikä ruotsalainen mahdollinen taloudellinen eriarvoisuus ole heidän ongelmanaan, sillä he tulevat pääosin taustasta, jossa toimeentulo on turvattu.

Kolmantena ovat sen tyyppiset järjestöt, jotka pyrkivät muuttamaan maan yhteiskuntajärjestelmän toisenlaiseksi ja ovat valmiita käyttämään tavoitteeseensa pääsemiseksi väkivaltaa. Tällainen järjestö oli esimerkiksi Fidel Castron johtamat kapinalliset Kuubassa. Ruotsalaisia ei oikein saa sovitettua tähänkään kategoriaan, sillä heillä ei ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia muuttaa Ruotsia sen tyyppiseksi vasemmistoanarkiseksi maaksi, mitä he ehkä haluaisivat. Sinänsä ei ole varmaa, haluavatko he minkäänlaista yhteiskuntajärjestelmän muutosta, sillä nimenomaan ruotsalainen järjestelmä mahdollistaa heidän toimintansa heidän haluamallaan tavalla. Tosiasiassa ei ole oikein selvää, että mitä he itse asiassa ajavat, sillä he lähinnä keskittyvät vastustamaan jotakin, jonka väittävät olevan olemassa, mutta kun ottaa huomioon, että he itse suorittavat 95% ruotsalaisesta poliitisesta väkivallasta ei heidän rakentamansa uhkakuva ole oikein uskottava. Mutta joku uhkakuva on tietenkin rakennettava, että voi perustella toimintansa.

Mikä on sitten tuon ruotsalaisen vasemmistolaisen väkivallan syy? Henkilökohtaisesti minun on mahdotonta päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että toiminnan syy on toiminta itsessään. Eli kyse on pilalle hemmoteltujen kakaroitten partisaanileikistä. Onko sitten niin, että jos elämä on ollut taloudellisesti turvattua ja sitä kautta tylsän haasteetonta, on niitä kicksejä haettava tavallisen jokapäiväisen elämän ulkopuolelta? Toiminnan niin sanotun aatteellisen taustan valinta on helppo ymmärtää, sillä vasemmistolaisuudesta saa aikaiseksi oikein komeaa retoriikkaa ja kun virallisesti vastustetaan Suurta Mörköä, niin hyvin harva niin Suomessa kuin varsinkaan Ruotsissa uskaltaa kyseenalaistaa toiminnan perusteet. Vaikka se Suuri Mörkö onkin keksimällä keksitty nimenomaan siksi, että voidaan saada good vibrations ihmisten ikkunoitten hajottamisesta ja ylivoimalla avuttoman pieksämisestä.

Jos vertaa näitä elämysmatkalaisia noihin muihin väkivaltaa käyttäviin järjestöihin, voidaan todeta, että meillä lällyilevissä länsimaissa kehitys kehittyy ja ollaan kehitetty aivan uudenlainen poliittisen väkivallan muoto. Se kun on nimenomaan tekijälleen täysin turvallinen. Noitten muitten väkivallan käyttäjien hyvin huomattavana ongelmana on tietysti ollut se, että väkivallan kohteena on ollut joko toiset väkivaltaa käyttävät rikollisjärjestöt tai sitten joko oman tai vieraan valtion koulutettu väkivaltakoneisto, ja silloin väkivallan käyttäjällä on ollut hyvin suuri mahdollisuus saada itsekin kuulaa ottaansa.

Ruotsalaisten modernien partisaanien hipiälle tämä on tietysti vähän liian härskiä, ja elämysväkivalta täytyy voida suorittaa mahdollisimman turvallisesti, joten silloin kohteena ovat luonnollisesti täysin avuttomat tavalliset ihmiset. Joista tiedetään, että he eivät kovinkaan helposti vastaa väkivaltaan väkivallalla. Tällöin voidaan jätkäporukalla mennä, ja panna avuttoman naisihmisen kodin ikkunat pieniksi ja viskoa savupommia sisään ja olla vielä pokkana suurta sankaria jälkeenpäin.

Tietyllä tavalla ymmärrettävää. On elämäänsä turhautuneita herranpentuja, jotka mielellään ottaisivat itselleen hieman partisaanigloriaa ja kun sen kerran voi tehdä helposti ja turvallisesti, niin miksi elää vuosia viidakossa kuin Vietnamin sissit ja odottaa, että Yhdysvaltain ilmavoimat arpovat elämän bingossa numeron B-52. Turvallisuutta lisää myös se, että ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja poliittisessa järjestelmässä jopa suorastaan hyväksytään heidän toimintansa. Ja se kertoo ruotsalaisen yhteiskunnan sairaudesta ehkä enemmän kuin mikään muu.

On tultu tilanteeseen, jossa itseään maailman humaaneimmaksi mainostava maa hyväksyy sen, että kokonainen valtio on elämyksiä hakevien urpojen väkivallan leikkikenttänä.

Näitten ruotsalaisten urpojen suomalaisilla ”partisaaniveljillä” ei ole vielä mopo lähtenyt onneksi niin pahasti käsistä. He kun pääosin hajottavat vain omaisuutta. Mutta meidän omien nilkkien kiakkovieras-tempauksen jälkeen nettiin levinnyt kuva kertoo tilanteen melko hyvin. Onko tommosista jätkistä sen vallankumouksen tekijäksi?


Eipä ole niin. Mutta jäähän vaihtoehdoksi sentään heittää kivi ikkunasta läpi, ja jälkeenpäin kehua asialla aivan kuin olisi tuhonnut kasapanoksella natsien panssarin.

Ja niin muuten, kyllähän tuollaista avuttomiin kohdistuvaa ja tekijälleen turvallista poliittista väkivaltaa on taidettu harjoittaa ennenkin. Missähän?

21 comments:

Kumitonttu said...

Tuossa dokkarissa se joku tsurnalistihan totesi, että ne pahimmat vassari-aktivistit ovat keski- tai ylempää keskiluokkaa.

Se mulle on jäänyt epäselväksi, että missä määrin muslimit ja vasemmisto tekevät yhteistyötä ihan käytännön tasolla. Ilmeisesti eivät juurikaan tee, koska valtaosa muslimeista on täysin välinpitämättömiä puoluepolitiikan osalta, kun taas vassarit näkevät nimenomaan muiden puolueiden toiminnan haittaamisen keskeisenä pyrkimyksenään. Muslimit tyytyvät vaan pyörittämään huimausainekauppaa ja istumaan shariakokouksissaan jakamassa fatwoja.

Anonymous said...

Antifasistinen toiminta sisältää ja saa käyttövoimansa monesta esille tuomastasi asiasta ja lisäksi muutamasta muusta. Tässä listattuna joitain näkemyksiä.

1) Kyse on tietenkin puhtaasti rikollisesta järjestöstä/toiminnasta.

Sitä ohjaa etäämpää FSB aivan samoin kuin menneinä vuosina ja vuosikymmeninä milloin mitäkin elämysrikollisuuden ja ideologisen joukkoitsemurhaamisen tollolaumoja.

2) Kyse on tietenkin vastarintatyyppisestä järjestöstä.

Ruukinmatruunan sanoin "antifasismi on vain fasismia negatiivisella etumerkillä". Kyse on siis fasistisesta ja anarkistisesta yhteiskunnanvastaisesta liikkeestä, joka ei suostu näkemään sisäisiä ristiriitaisuuksiaan itsessään vaan projisoi ne vihollisiskuviinsa.

3) Kyse on yhteiskuntajärjestystä muuttaaman pyrkivästä järjestöstä.

Jos yhteiskunnat luokitellaan suunnilleen näin…
anarkia - kaikkien sota kaikkia vastaan -->
tyrannia - pahin kusipää on ottanut vallan -->
monarkia - vallan jakautumisesta ja periytymisestä on joku yhteinen käsitys -->
demokratia - väestön legitimoima valta
sosialismi/kommunismi - jengien/toverituomioistuinten valta
…niin nämä anarkistit haluavat siis siirtyä tohon "kaikkien sota kaikkia vastaan" -tilanteeseen.

Noh… Jokainen aivoila varustettu toki tajuaa että mikä on keskimääräisen liimatilhen elinaika romahtaneessa valtiossa, joten jokainen tajunnee että näiden pellehermannien pitää tehdä paljon työtä projisoidakseen omat sisäiset arvo-, tavoite- ja logiikkaristiriitansa vihansa kohteisiin. Tässä auttaa kuitenkin se, että kyse on myös toisesta sisäisesti ristiriitaisesta prosessista eli...

4) Kyse on isä/äitikapinasta.

Kiukkuinen ikiteini ei ole koskaan yltänyt vanhempiensa ja omien odotustensa tasolle, joten ne odotukset täytyy mitätöidä mitätöimällä kaikki niihin liittyvät arvot, tavoitteet, olosuhteet, saavutukset, työ, jolle ne voisi saavuttaa.

Kun syynä minkään saavuttamattomuuteen on usein yhdistelmä saamattomuutta, typeryyttä, sairaalloista huomiohakuisuutta, narsismia, epävakautta.. niin vika täytyy tietenkin löytää sieltä missä se ei ole.

5) Kyse on tietenkin myös sadismista.

Sadismissa saadaan sairaalloista nautintoa toiselle ihmiselle aiheutetusta tuskasta ja tuskan aiheuttamiseen liittyvästä vääristyneestä vallantunteesta.

6) Sadismille tyypillisellä tavalla kyse on tietenkin myös vastustajien dehumanisoinnista.

Kun väkivallan, kiusaamisen, ulossulkemisen, sosiaalisen eristämisen, pelottelun… kohde mielletään ei-ihmiseksi, ali-ihmiseksi tms. niin voidaan oikeuttaa oma sadistinen toiminta. Toki jäljelle jää paljon sisäisiä ristiriitoja, mutta ne ratkaistaan projektion avulla.

Antifasistinen riehuja on siis hyvin, hyvin läheistä henkistä sukua keskitysleirien ja kuulusteluleirien kiduttajille, tuhoamisleirien kapoille ja Punaisten Khmerien tapaisille henkilöille.

Kaikki tämä tietenkin yhdistyy bilettävänä elämysmatkailuna, jossa mikä tahansa oma ja oman ryhmän perseily glorifioidaan ja kaikenlainen rajojen asettaminen, vastarinta tai kohteeksi joutuneen osapuolen äärimmäisyyksiin yltävä itsepuolustus tai henkilösuojelu tulisi taatusti näille täydellisenä shokkina.

(Kuvitelkaa että joku oikeasti toimelias perheenisä puolustaisi kotiaan näiltä kirveshyökkääjiltä vesurilla niin että 2-3 kirveen kanssa riehujaa jäisi pysyvästi tonttiin. Miettikää että mikä mahtaisi olla antifanttiliikkeen henkinen ja moraalinen reaktio moiseen. Tai kuvitelkaa että poliisi käyttäisi yhtä suruttomasti omia lyömäaseitaan "mielenosoittajia" kohtaan kuin nämä poliisia kohtaan.

Aina kun nämä uhmatäysikäiset joutuvat kohtaamaan edes ajatuksen tasolla sen, että he saattaisivat joutua kohtaamaan omien toimiensa seuraukset, niin nehän menevät ihan lukkoon. Moista ajatusskeemaa ei kertakaikkiaan löydy nulkkien päästä.)

Parasta mitä näille voi tapahtua on se, että joutuvat kasvamaan aikuisiksi. Ja aikuisuuteen ei kuulu seurauksettoman ja vailla vastuuta olevan oman toiminnan skeema.

Närpes varg said...

Eipä näiltä Ruotsin lapsukaisilta puuttunut kuin ruskeat univormut, niin SA olisi ollut siinä.
Kiinnitin huomiotani siihen, kun pahoinpidellyiltä kysyttiin pelkäävätkö he. "Kyllä", vastattiin. Ja juuri siihen nuo sosiaalituilla elelevät naamiolapsukaiset pyrkivätkin. On jotenkin kliffaa, kun heitä pelätään.
Eilen katsoin ohjelman
"Panorama: Vaarallinen koulutie",
josta kerrotaan näin: "Talibanit ampuivat pakistanilaistyttöä Malala Yousafzaita koulumatkalla. Malala selvisi vammoista ja hänestä on tullut tyttöjen kouluttamisen puolestapuhuja. Miten Malala itse koki tilanteen ja uuden julkisuuden?"
Eilen klo 15.10 · Yle TV1.
On nähtävillä edelleen Yle areenassa. Kannattaa katsoa.
Tämä pikkutyttö, jota oli ammuttu lähietäisyydeltä päähän, sanoi, ettei pelkää Talibaneja tai mitään muutakaan. Samaa hän suositti muillekin.
Niin talibanit kuin Ruotsin lapsukaisetkin haluavat, että heitä pelätään. Silloin on helpompi siirtyä aina vain krouvempiin metodeihin.
Mielestäni pitäisi ottaa oppia Malalasta. Kaikkien, koko kansan tulisi nauraa näille hakkaajille ja tappajille. Jos ei kukaan pelkää, vaan päinvastoin väki alkaa vittuilla, menee vallankumous-romantiikasta äkkiä hohto. Pelleinä näitä ruotsin lapsia pitäisi pitää, ei rikollisina tai vaarallisina.
Kuvapari sotureista Ykän jutun lopulla oli juuri oikea. Siinä tehtiin pussikaljoja kanniskelevasta pelle, sillä pelle hän on, ei muuta.
Voisi olla virkistävä kokemus seistä katsomassa, kun kadulla etenee punalippuinen kulkue ja ihmiset nauravat katketakseen rotvallilla. Siinä voisi myös osoitella sormella ja kysellä, miksi tuokin pelle kantaa kylttiä "Leipää kansalle", vaikka mahaa on kuin Göringillä.

Becker said...

Eräs syy ongelmiin on se, (tätä on muuten tutkittu) että kun maassa vallitsee yhden aatteen hegemonia kymmeniä vuosia (sos dem) ja todelliset vaihtoehdot puuttuvat, niin demokratian taju heikkenee. Tämä on juuri tapahtunut Ruotsissa, jossa demareille nousi kusi kirjaimellisesti päähän kun saivat olla aivan rauhassa vallan kahvassa iät ja ajat, ja pian ovat jälleen.
Ylimielisyys ja kaikessa oikeassa oleminen (maailman omatunto) on korruptoinut liikkeen niin syvälle, että vasemmiston nimissä tapahtuvaa huliganismia katsotaan sormien läpi, jopa hivenen "myötäeläen."
Vaalien jälkeen televisiossa on haastateltu muiden (kuin Ruotsindemokraattien) edustajia EU:n vaalituloksesta ja useimmin käytetyt sanat ovat olleet muukalaisvihamielisyys, rasismi ja natsisimi.
Ruotsalaiselle medialle ja puolueväelle on "äärioikeiston nousu Euroopassa" kamalin kuviteltavissa oleva asia. Ja näitä vastaan nämä huppupäiset Håkanit ja Muhammedit saavat paperittoman valtakirjan rötöstelyyn. Toistaiseksi.

Anonymous said...

Närpiön Suden kommentti "ei puutu kuin ruskeat univormut niin SA olisi ollut siinä" on hyvin totuudenmukainen. Nythän noilla on yleensä musta univormu ilman tunnuksia, joten siinäkin suhteessa ollaan yllättävän lähellä SA-meininkiä.

Jos joku joutuu syystä tai toisesta noiden hyökkäyksen kohteeksi (itse, koti, läheinen, auto…) niin kannattaa muistaa että noilla on usein mukanaan teräaseita puukoista kirveksiin ja toisinaan varustukseen kuuluu myös polttopulloja tai soihtuja. Lentävät kivet, seipäät ja puupamput ovat myös vakiokamaa. Eli suomeksi: puolustautuvan osapuolen tulee puolustautua aivan kuin olisi kaikkine läheisineen murhayrityksen kohteena.

Ehkä tästä väkivaltaisen äärivasemmiston epävakauttamis- ja mellakointimeiningistä pitäisi käyttää termiä antifada. Sitähän sen on antifantti-intifadaa, hyökkäys yhteiskuntaa ja sen mekanismeja vastaan, turvallisuuden ja turvallisuudentunteen horjuttamista, polttopullodemokratiaa.

Ihan tavallisen ihmisen, pienyrittäjän, isin ja äidin, työssäkäyvän, auton omistajan, uratietoisen opiskelijan, eläkeläisen, isänmaallisen sisupussin… vähän jokaisen kannattaa ruveta pikkuhiljaa asennoitua niin että nämä antifantit ovat sekä itse turvallisuusuhka että pyrkivät tuottamaan sellaisia tähän maahan ja luomaan turvallisuusuhkille otollista ilmapiiriä.

vieras said...

Ranskan vastarintaliikettä on varmaan romantisoitu perusteettomasti. Ei se onnistunut ajamaan saksalaisia ulos. Siihen tarvittiin USA ja Englanti, ja sitä ennen piti tehdä se Normandian maihinnousu.

Ruotsidemokraatit saivat kaksi edustajaa europarlamenttiin, minkä arvelin. Hyvä saavutus kun otetaan huomioon olosuhteet.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kumitontulle, Ano1:lle, Närpes Vargille, Beckerille, Ano2:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: No siinä käsityksessä minäkin olen, että ei niillä juuri yhteistyötä ole. En pitäisi mahdottomana, että islamilaiset pitävät näitä hörhöjä vielä typerämpinä ja hyväuskoisempina hölmöinä kuin mitä länsimaalaiset ovat heidän näkövinkkelistään keskimäärin.

Ano1: Ihan hyviä pointteja kaiken kaikkiaan, varsinkin tuo isä/äitikapina. Sinänsä en ole oikein varma tuon FSB:n osuudesta. Sen edeltäjähän organisoi toki Eurooppaan kaikenlaista, mtta mitkä lienee FSB:n nykyiset resurssit KGB:hen verrattuna. En sano sinänsä vastaankaan, vaan en varmaksi tiedä. Oikeastaan se, mitä KGB aikanaan vähän tuuppasi eteenpäin, on muuttunut Euroopassa jo itse itseään ruokkivaksi prosessiksi.

Jossain vaiheessa nämä elämysmatkailijat muuten vielä todellakin tulevat menemään väärään kämppään ja kämpän isäntä kajauttaa moskalla parilta pelleltä kalloluut sisään. Sitten varmaankin koko Ruotsi huutaa äärioikeistolaisesta väkivallasta. Ja kun joku noista kasvaa aikuisiksi, niin olisipa melko mielenkiintoinen kuulla hepun haastattelu.

Närpes Varg: No nimenomaan SA-porukat tulivat minullekin mieleen. On jokseenkin paradoksaalista, että tyyppien, jotka laillinen yhteiskunta pystyisi survomaan suohon milloin tahansa, annetaan herättää pelkoa. Ja etsitään niitten toiminnalle oikeutusta. Aina Suomea myöten. Jos puhutaan ihmisoikeustaistelijoista, niin tämä Malala Yousafzai on juuri sellainen. Tytöllä on enemmän munaa kuin näillä elämysmatkailijoilla yhteensä. Potenssiin kymmenen. Siinä vaiheessa muuten kun julkaisen uudestaan ”Puheenvuoro kommentoijille”-jutun, niin tuo ”Leipää kansalle”-juttu tulee siihen ilman muuta.

Becker: Kaiken tuon, mitä selität Ruotsista hahmottaa hyvin. Kun sen joku paikan päällä olija jälkeenpäin selittää. Ihmetyttää vain, että tilanteen kehittyminen näin hulluksi tuli kuitenkin yllätyksenä. Sitä ei täältä Suomesta oikein tajunnut, vaikka Ruotsi siinä vieressä onkin.

Ano2: Tässä tuleekin se merkittävä kysymys, eli jos noitten hyökkäyksen kohteeksi joutuva puolustautuu ja puolustautuu menestyksellisesti, onko ruotsalaisen oikeuskäsityksen mukaan puolustautuja rikollinen ja suunnitelmallisen hyökkäyksen tehnyt taas uhri? Veikkaanpa, että näin on.

Vieras: Ranskan vastarintaliike oli vertauksena mukana nimenomaan siksi, että se on hyvä esimerkki vastarintaliikkeestä. Ei menestyksensä vuoksi. Ruotsidemokraateille toivotan voimia eloon kaiken painostuksen keskellä.

Castor said...

Ruotsi ja ruotsalaiset ovat hyvä esimerkki siitä, mihin se sosdem-demokratia on johtanut.

Täällä käy paljon ulkomaalaisia lääkäreitä, kun yksityisiä klinikoita nousee kuin sieniä sateella paikaamaan kunnallisten sairaaloiden puutteita ja olen yhdessä hankeessa mukana neuvonantajana, niin pääsinpä ruotsalaiseen seurueeseen. Mukana ollut klinikan kiinalainen päällikkölääkäri aukaisi sanaisen arkkunsa, ja suoraa tekstiä tuli Maosta ja kommunismista. En ole ikimaailmassa nähnyt vaivautuneempaa kuulijakuntaa, kun kiinalainen sanoi, että Maukan ja kultturivallankumouksen mukana kaikki hyvä hävisi Kiinasta: ihmisten käytöstavat, kunnioitus toisia kohtaan, omaisuuden suoja, fyysinen koskemattomuus, jne. Ruoskinta oli julmaa, ja ruotsalaiset näyttivät siltä kuin olisivat halunneet painua maan alle.

Mielestäni tämäkin osoitti selkeästi ruotsalaisen (nyky)mentaliteetin. Ilmeisesti heille valtio on sellainen pyhä lehmä, jota kaikista sen tekemistä virheistä huolimatta tulee kuunnella ja kunnioittaa, eikä mielipiteiden esittäminen, ainakaan poikkeavien, ole toivottavaa tai sallittua. Valtio ja media ovat Ruotsin yleinen mielipide ja näin lienee kohta Suomessakin. Jumalauta että minua nauratti.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Castor. Tuota olis ollut kyllä mukava kattella kärpäsenä katossa. Vähän samanlaista mallia on tosin ollut suomalaisillakin, meidän kommarithan aikanaan kävivät Neuvostoliitossa ystävyysvierailuilla ja opettivat siellä paikallisille, mitä on olla oikea kommunisti. Olihan silloin 1970-luvulla myös tämä tapaus Matti Rossi.

Anonymous said...

Ykä:

KGB pyöritti taustalta aikanaan länsimaissa aivan valtavaa osaa sekä järjestäytyneestä että myös järjestäytymättömästä kansalaistoiminnasta - samoin kuin ulotti lonkeronsa myös poliittiseen ja bisnespuoleen.

Se oli organisoinut toiminnan niin että tietyt aihepiirit se hoiti itse. Kokonaiskuva ja työn jakaminen muille Varsovan Liiton maiden organisaatioille kuului sille. Bulgaarit hoisivat joitain, itä-saksalaiset toisia, puolalaiset kolmansia… mutta KGB:n käskystä ja kontrollissa.

Tiedustelupalveluiden arkistot olivat pääosin kaksiosaisia. Oli erikseen henkilöarkisto ja erikseen operaatioarkisto. Henkilöarkistosta selvisi että mikä oli kenenkin tunnus. Operaatioarkistossa taas kerrottiin operaatioista ja että mikä tunnus teki mitäkin.

Supon tonttuilu Rusijutussa liittyi siihen, että Supo ei osannut yhdistää operaatioarkistoa ja henkilöarkistoa toisiinsa - toisin kuin asiantuntevat ja osaavat tiedustelupalvelut.

Ymmärtääkseni KGB sai Puolasta, Bulgariasta, Itä-Saksasta, Romaniasta, Baltian maista… pyytämänsä operaatio- ja henkilökortit, joten se oli ainoa itäinen tiedustelupalvelu jolla oli kokonaiskuva ja täysi tieto läntiseen Eurooppaan kohdistuneista hankkeista.

Kun Neuvostoliitto romahti, siirtyi koko entisen Neuvostoliiton tiedustelutoiminta arkistoineen käytännössä FSB:lle. Rahoituksessa, organisaatiossa, tavoitteiden asettelussa… oli ongelmia, mutta valmiita rakenteita ja kontakteja ei kumottu. Osa siirtyi nukkumaan, osa irtautui, osa yksityistyi, osa muutti poliittista linjaansa ja tavoitteenasetteluaan. Mutta KGB --> FSB ei tietenkään päästänyt omistaan irti.

Putinin nousu liittyi jo Jeltsinin kaudella FSB:n uuteen nousuun. Ja nykyisin FSB on sekä Venäjän sisällä että sen ulkopuolella paljon vahvempi kuin KGB aikanaan. KGB oli vähän sellainen norsu posliinikaupassa - kömpelö linjaorganisaatio, joka toimii länsimaissa neuvostoliittolaisella tavalla. FSB taas on paljon monipuolisempi, taitavampi, varakkaampi ja verhotumpi. Se luo verkostoja eikä komentosuhteita. Se luo avoimen lähdekoodin kansalaistoimintaa, tukee ja ohjaa sellaista.

FSB:llä on toki tämä klowneriaosastonsa tyyliin desanttidosentti kumppaneineen. Niiden tärkein tehtä on kiinnittää huomio itseensä ja saada jokainen aliarvioimaan FSB:tä. Vähän sama kuin jos poliisit lähettäisivät sen kiiltonahkakenkäkonstaapeliparin hörhökuppilaan kyselemään tyhmiä. Silloin hörhöt eivät niin helposti mieti että se todellinen korva on se rentunnäköinen hyypiö jota ei sitten pisaraakaan kiinnosta juuri mikään.

FSB on ottanut Venäjän luonnonvara- ja energiasektorit varsin suurelta osin haltuunsa. Sen lisäksi sille taitaa ohjautua varoja joistain suurista julkisista hankkeista (tyyliin talviolympparit, Krimin tuleva silta…). Lisäksi se saa rahaa suoraan Venäjän valtion budjetista. Ja sen koulutus-, verkostoitumis- ja rekrytointiverkostot ovat valtavan monipuolisempia kuin KGB:llä koskaan. Lukoil, RTV, Rossatom, monet läntiset järjestöt...

Anonymous said...

Ranskan vr-liike taisi aiheuttaa munienleikkaamisillaan ym.sikailulla Tullen ja Oradourin kostoiskut.Olisivat vaan häirinneet liikennettä.

Mahtaakohan paras "ase" mamua vastaan olla toinen mamu?

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2644280/The-new-face-racial-tension-As-ex-Home-Secrteary-David-Blunkett-warns-clashes-Roma-locals-Sheffield-bitter-irony-previous-generation-immigrants-angriest.html

Ekku said...

Tuommoiselle porukalle tekisi hyvää sellainen järjestetty, vaikkapa vuoden pituinen matka jhonkin sopivasti valittuun vaikkapa islamilaiseen maahan pakolaisen tai laittoman maahanmuuttajan papereilla.

Takaisin tultuaan voisivat sitten miettiä, että kuinka väkivaltainen tämä pohjoismainen virkavalta onkaan.

En minäkään voi väittää läheskään luottavani kotomaisen virkavallan oikeudenmukaisuuteen, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että täällä päin tarvitaan aika vahva syy, jos tulee poliisin "pahoinpitelemäksi".



vieras said...

Ykä voisi kysellä lahtarilta ja punikilta kommentteja sieltä yläilmoista.

Niin ei nuo kakarat uskaltais mennä alamaailman porukoiden kimppuun. Pottunokka-hurrien omat rikollisporukatkin pistäisi nuo kuoppiin, puhumattakaan jos vastapuolena olisi esim. liivijengit, mafiat, huumekartellit, white power-arjalaiset, kinuskien triadit, USA:n ghettojen neekerijengit tai latinojengit, ählämien terroristisolut...Mustalaisten tappelutaidoista en tiedä, mutta kai Mora heiluisi tässäkin.

Onko nuo käyny edes inttiä, että tietäis miten pyssy puretaan, kootaan, puhdistetaan ja miten ammutaa. Tuskin kuuluvat edes ampumaseuraan tai metsästysseuraan. Ampumaseuraa ja metsästysseuraa vastaan noi ei uskaltaisi myöskään mennä.

Närpes varg said...

Kauan ennen kuin Allahia vielä oli keksittykään, tunsivat autuaan Arabian paimentolaiset sanonnan "Joka tuulta kylvää, se myrskyä korjaa." Meidän Allahimme vanhin poika taas sanoi saman asian lauseella "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Kumma, etteivät nämä viisaudet ole menneet perille ihmiskunnan kivikoviin kalloihin.
Jonakin päivänä ruotsin kotisissit törmäävät ihmisiin, joilla ei ole lainkaan huumorintajua. Silloin heidän on myöhäistä rypistää. On vain ajan kysymys, milloin joku sisseistä menettää lopullisesti halunsa tehdä kotikäyntejä.

Ari said...

No jopahan taas Yrjö on kirjoitanut. Aina itku tulee silmään kun lukee Ykän juttuja ja ajattellee kuinka oikein ne on.

- Buuri johannesbuurista -
syin vielä
PS. Ette usko kuinka kovaläfrikkalainen ja nainen on. Muutettiin toimisto (mulle koodauspaikka on |dungeons). Lähin kuudelta kotiin, ihan tipsi ja jätkät puskee toimistopöytää ja soffaa läpi kapean oven ja hitaan toimimattoman hissin.\

Kysyin vielä lähtiessä, eikö olisi mukava mennännä bileisiin la \mannerbergiin tanssiin.\\Pojat ja tytöt alkoisyödä eväitä, ja kysyi kannatko sinä tämä soffan yksinään vaan kannetaanko yhessä. Istuttiin alas, pojat söi eväät ja poltti dagga sätkät, ja kun soffa oli toimistossa ajoin sateessa kotiin ihan päissään kirjoittamaan tämän tarinan.\\Halusin vaan kertoa,että \Ykä on hyvä jätkä.

- buuri johannesbuurista -

PS. olen humalassa.

PS. Tuossa sotakuvassaakin oleva jätkä on ihan saman näköinen kuin mun isä oli sotakuvissa. Sama hiusmuiti ja sama tukka, natsat puuttuu vain kaulasta.

Ari said...

\Herralan Antti, kun olin lapsi, oli mun sankeita:
http://www.kolumbus.fi/~kd4997/Kovero/KoveroX.htm, |as Herralan Antti oli mun aidin paras kaveri

\Tiiattako pojat, |Kun oli Leppiniemessa kesatoissa, mun mestari oli SS mies.

= buuri johannesbuurista -

Ari said...

Ykä on paras. Keep going man!

Habahoo said...

On näköjään kaveri kaapannut naapurin Tokarevin. Kerran olen sellaisella ampunut ja voin sanoa että aika sohlo. Mutta 10 kutia voi laskea aika sukkelasti. Luohan se moraalia vaikka ei osuisikaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ekulle, Vieraalle, Närpes Vargille, Buurille Johannesbuurista ja Habahoolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: En epäile suinkaan FSB:n voimaa, taitoa ja vaikutusvaltaa. En vaan usko, että sillä selitetään kaikki. Kaiken toiminnan pohjalla on kysymys ”miksi”. KGB:n kohdalla vastaus oli sinänsä helppo, eli mikäli läntinen Eurooppa saadaan mahdollisimman kaoottiseksi ja epävakaaksi sen mahdollinen sovjetisointi olisi helpompaa. Nyt taas tilanne on toinen ja Venäjä tarvitsee energiatuloja, ja sitä Eurooppa taas ostaa. Euroopan anarkisoituminen ja mahdollinen islamisoituminen ei siinä mitassa palvele Venäjää. Kaoottinen Eurooppa ostaa vähemmän energiaa. Sinänsähän läntisessä Euroopassa on tultu siihen tilanteeseen, mitä KGB olisi aina halunnutkin, eli vähentänyt huomattavasti aseellista voimaansa.

Ano2: Tuo saattaa olla se tulevaisuuden Euroopan kuva. Sinänsä vähän hymyilyttää tuo jutun alkuvaiheessa ollut lause:

” In recent years, the area was home to a social and ethnic mix of indigenous Britons, Pakistanis, Yemenis and Somalis who lived happily together.”

Näinköhän tuo niin autuasta on ollut?

Ekku: Toinen vaihtoehto on varmaankin matka Kiinaan ja siellä tommonen omaehtoinen mielenosoitusmellakka. Kiinan miliisillä saattaisi olla asiasta jotain sanomista ja tuskinpa se jäisi pelkkään puheeseen.

Vieras: Itse asiassa mietin hetken ajan tuota lahtari / punikki-asetelmaa, mutta en saanut sitä päässäni toimivaksi. Ruotsista itsestään löytyisi kyllä tarpeellista kokeilukenttää näille sankareille. Ei tartte sinänsä lähteä merta edemmäksi kalaan. Kokeilkoot nyt vaikkapa Balkanilta tulleita rikollisjengejä tai vaikkapa liiviporukoita, joista Ruotsissa vaikuttaa Hells Angels, Bandidos ja Outlaws. Mikäli on halua kehään hypätä, niin sieltä varmasti löytyy kaveri. Saattaa tosin tulla nenä kipeeksi.

Närpes Varg: Epäilemättä törmäävät. Ja silloin saattaa mennä halun lisäksi myös kyky. Epäilemättä sellaisen tilanteen sattuessa suomalainenkin media rääkyisi äärioikeistolaisesta väkivallasta ja jättäisi kokonaan huomiotta sen yksityiskohdan, että kumpikohan se mahtoikaan leikin aloittaa.

Buuri Johannesbuurista: Kiitokset kannustuksesta ja terveiset sinne kauas. Hyvä heppuhan olet sinäkin ja saa aikamies joskus ottaa vähän mukista. Kiitos myös linkistä. Hienoja kuvia menneiltä ajoilta. Erityisesti Töpön ja Pokun ilmeet kaadetun karhun luona ovat mahtavia. ”Ketkä on niitä mettämiehiä, hä, ketkä?”.

Habahoo: No niin kattelin minäkin, että Tokarev on. Niitähän oli meillä jonkun verran käytössä hirviporukoissa. Kaipa noita reserviaseenakin pidettiin varsin pitkään.

AhmattiAntero said...

Näille ruotsalaisille larpisaaneille ei ole vielä keksitty omaa nimeään ja tällä hetkellä heistä käytettävät nimitykset eivät ole mielestäni kauhean hyviä.

"Äärivasemmistolainen" on liian geneerinen, koska esim. natsit voidaan niputtaa myös tähän kategoriaan.

"Antifasisti" on heidän itse itselleen antama nimi ja heidän puuhiinsa perustuen ylittää parodiahorisontin.

"Anarkisti" on myös liian geneerinen, koska vaikka heidän toimintansa edesauttaa anarkiaa, niin tekee myös monenlainen muu rikollisuus.

"Ruskeapaidat" on historiallisena vertauksena kaikkein täsmällisin, mutta Ruotsia ei voi edelleenkään rinnastaa Natsi-Saksaan kuin vain tietyiltä osin.

Minun ehdotukseni heidän kutsumanimekseen mukailee hieman listan jälkimmäistä: ruskeahousut.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, AhmattiAntero (ja tervetuloa kommentoimaan, et ole tainnut aikaisemmin käydä). Kun ottaa huomioon ruotsalaisten ystäviemme toimintamallit, niin tuo ruskeahousut ei ole ollenkaan huono termi. Mutta oikeastaan tuo larpisaanit on vielä parempi. Jos nämä järjestäytyisivät puolueeksi, niin nimihän olisi valmis. Ruotsissahan tykätään näistä selittävätyyppisistä puoluenimistä kuten esimerkiksi nykyisin ”Ympäristöpuolue Vihreät” ja aikaisemmin ollut ”Vasemmistopuolue Kommunistit”. Näille ystävillemme kuin luotu olisi puoluenimi ”Larpisaanipuolue Ruskeahousut”.