maanantai 9. kesäkuuta 2014

ERÄS KESÄINEN HETKI

Jotain ihan muuta XXV eli täysin epäpoliittinen tarina jostain päin Saimaata joitain aikoja sitten

Eräs keski-ikäinen pariskunta istui Saimaan rannalla olevan kesämökin kuistilla päällään pyyhkeet ja käsissään kylmä olut. Näyttivät olevan saunatauolla. Mikäs tässä mukavassa kesäkelissä oli tauotella ja katsella kaunista suomalaista järvimaisemaa. Paikallinen orava tuli katsomaan pariskuntaa hieman lähempää ja tunnisti heidät. Jaa, tuohan on Perskeleen pariskunta, Yrjö ja Ylva (os. Perkkelsson). Nehän olivat käyneet täällä aiemminkin. Rauhallista väkeä. Kelpo maatiaisoravana kurre ei sentään lähtenyt kerjäämään evästä niin kuin sen röyhkeät kaupunkiserkut.

Mökkireissustaan nauttivien Perskeleitten olotila ja mieliala lähentelivät täydellistä. Ainoana ajoittaisena miinusmerkkinä olivat paikalla lentelevät ampiaiset, jotka olivat välillä turhankin tuttavallisia.

- On tolla ampiaisella kieltämättä häijyn näköinen tuo naamavärkki, totesi Ylva. Vaan minkähän tähden sen pitää tulla sitä esittämään tuohon kymmenen sentin päähän? Eikö tuollakin olis jotain muuta tekemistä?

- Hjuu, totesi Yrjö. Ja onhan se muuten niin, että ihminen tunkee järkyttävät määrät rahaa kaikenlaiseen ryönään ja kutsuu sitä edistykseksi. Kun sen sijaan olennaisen tärkeisiin asioihin ei satsata mitään. Esmes just nuo ampiaiset. Pitäis kehittää semmonen masiina, jolla voitais kommunikoida noitten pimppareitten kanssa. Sitten kun tultais tänne mökille, niin pantais pimppareitten ammattiyhdistyksen kanssa neuvottelu pystyyn ja sovittais sopiva korvaus, että mökin alueella ei turhia pöristäisi. Se olis win-win tilanne niin meille kuin pimppareille.

- Mutta tuo kimalainen on kyllä jotenkin paljon sympaattisemman näköinen, sanoi Ylva ja osoitti sormellaan pyöreän pallomaista kimalaista joka toimitteli kuistin ympärillä kimalaisen asioita.

Ylva jatkoi vielä:

- Mutta pitkää päivää se on tuokin painanut. Ei se taida kovin helppoa olla tuo kimalaisenkaan elämä.

Ykä katseli kimalaista, ja hänen kasvoillaan oli ilme, jonka Ylva hyvin tunnisti. Ykähän oli varsin yksiniitinen mies, jolla varsinaisia oivalluksia tuli noin kaksi kertaa vuodessa ja Ykän ilme kertoi, että nyt taisi olla tulossa tämän vuoden ensimmäinen.

- Sehän on Väinö!

- Mikä on?

- No toi kimalainen.

- Miten niin just Väinö?

- No katos kun sliippareilla oli aikanaan se biisi. Se Väinö. Väinö oli duunari raksalla, häntä oltu pilattu ei maksalla.

- Väitätkö, että tuo kimalainen on juovuksissa?

- No enhän minä. Mutta siinä laulettiin myös että ”Väinöllä rahat on lopussa aina ja päälle painaa vielä asuntolaina, siksi Väinö vielä duunia painaa ja rahalla lyhentää asuntolainaa.” Toi kimalainen painaa hommia niin kuin Väinö.

- Niin, nyt kun tuota kattoo, niin kyllähän siinä jotain väinömäistä kieltämättä on.

Ja siitä hetkestä lähtien Perskeleitten huushollissa kaikki kimalaiset olivat vastedes Väinöjä. Ja mikä ettei. Jos kerran Virallinen Suomi tekee maamyyrästä kontiaisen ja maaoravasta tikutakun, niin mikseivät Perskeleet tekisi kimalaisesta Väinöä? Kimalaista itseään ei uusi nimitys näyttänyt häiritsevän, vaan se pörisi kuistin katonrajassa tyytyväisenä. Tiedä vaikka olisi ollut vähän otettu. Muut pimpparit ovat vaan muita pimppareita, mutta mepä ollaankin Väinöjä.

Varmaankin kaikilla ikääntyneillä pariskunnilla oli oma kielenkäyttönsä ja omat, ajan myötä tulleet terminsä, joita vain he käyttivät. Olihan niitä Perskeleilläkin jo ennestään. Niin kuin esimerkiksi:

tsössi = löyly

kevyttsössi = yli 80-asteisessa saunassa varovaisemmin heitetty löyly

löyläytys = toimenpide, jolla vesi heitetään kiukaalle, ja saadaan aikaan tsössiä

ympäristöpyyhe = saunatauolla käytettävä pyyhe

venttäkeesee = matkajääkaappi

jäätiö = kylmäkalle

sumeilla = yleinen viranomaishässäköinti tilanteessa, jossa pitäisi tehdä jotakin, muttei osata, eikä kuitenkaan anneta toimintamahdollisuuksia niille, jotka osaisivat

akateeminen painetila = tila, joka edeltää sumeilua

löröttät sixteen? = kaadanko sulle kulta lisää kahvia?

ättis = terveydeksi (aivastuksen jälkeen)

kuttis = vastaus ättikseen

urmas = kärpänen (koko nimi Urmas Blärpänen)

pätinen = se minimaalisen vähäinen määrä olutta tölkin pohjalla, mitä ei voi sanoa enää huikaksi eikä edes lirkiksi, ja joka pitää nauttia pää voimakkaasti taaksepäin kallistamalla

Ja nyt kuistilta saunaan takaisin lähtevien Perskeleitten kielenkäyttöön tuli myös Väinö. Muutaman nautinnollisen tsössin jälkeen Perskeleet palasivat kuistille. Tässä ei ollut kiire mihinkään. Viereisellä lahdella pidettiin näemmä ränävälejä. Kaksi heinäsorsaa lensi kolmannen perässä ja piti hirveää räpätystä. Ykän kaipaaman yleiskääntäjämasiinan antama käännös olisi todennäköisesti ollut jotain ”kun me saadaan sut saatanan lättänokka kiinni, niin me revitään sulta pershöyhenet irti”. Perskeleet ihmettelivät, että mikähän se nuo sorsat moisiin ränäväleihin oikein oli saanut.

Perskeillä ei ollut kiirettä mihinkään. Väinö vaan painoi pitkää päivää. Länsilounaasta päin oli saapumassa uhkaavanoloinen päivänpolitiikkaa sisältävä pilvi. Pilven ja Perskeleitten mökin välissä sijaitseva teeriparvi kuitenkin torjui pilven lähestymisen pulinallaan, joka taas käännöskoneen mukaan tarkoittaisi ”Perskeleillä ei ole yhtään sähköistä viestintävälinettä päällä, eivätkä ne niitä aukaisekaan niin kauan, kun me pulistaan. Ja me meinataan pulista kauan”.

Päivänpoliittinen myrskypilvi totesi, että anti ollakseen tällä kertaa. Ehtiihän noita kiusata tuonnempanakin. Niinpä se muutti hieman suuntaansa ja tuli erään maalaistalon ylle hapattaen talon maidot ja saaden talon umpikepulaisen isännän avaamaan television Yleisradion pääuutislähetyksen aikaan, mikä taas sai hänelle aikaan ankaraa närästystä ja alkavan mahahaavan.

Perskeleet kuuntelivat kuistilla teeriparven pulinaa. Ykä oli miettinyt hetkeä aikaisemmin, että katteliskos sitä uutiset, mutta teerien pulina sai hänet muuttamaan mielensä. Vaikka Ykä ei oikein ymmärtänyt miksi, hän tunsi noita teeriä kohtaan jonkunlaista kiitollisuutta. Jossain vaiheessa ilta alkoi hämärtyä, ja järven selälle ilmestyi hissukseen jumpsuttava sisävesialus. Noissa sisävesipaateissa oli jotain omanlaistansa taikaa.

Väinökin oli jo vääntäytynyt yöpuulle. Ankaran työpäivän jälkeen.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tukkilautoissa on jotain taikaa. Telakanavan kanavassa on oma taikansa - etenkin kun ottaa historian huomioon. Iittalan naivisminäyttelyssä on taikaa - erityisesti kun naivistinen taide sopii niin lapsille kuin lapsenmielisillekin. Yli 85% lihapitoisuuden makkaroissa on taikaa.

Lapsissa on taikaa. Vaimossa on taikaa. Rikkonaisissa sandaaleissa ja katkofarkkushortseissa on taikaa. Jopa rahapulassa on joskus taikaa.

Ja aivan erityisesti on taikaa siinä että osaa aina välillä jättää kaikki ikävät, mieltä ja kieltä painavat asiat sivuun ja nauttia kaikesta siitä mikä on hyvin, kaunista ja hyvän makuista.

Jumalan siunausta Ykälle ja Ylvalle, Väinö-kimalaiselle, teerille, pullattomille sorsille ja myös Urmas Blärpäselle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kiitos kommentistasi. Halusin tehdä vaihteeksi taas aivan epäpoliittisen kirjoituksen. Suurimpana sankarina oli tietysti teeriparvi. Teerten pulinassakin on taikaa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Luulen, että joka perheeseen kehittyy oma koodikielensä tietyille sanoille. Äitini on erityisen kunnostautunut tällä saralla ja onkin toisinaan hankala sanoa, mitkä ovat hänen itse keksimiään sanoja ja mitkä kenties murresanoja (hän kun on asunut vähän siellä sun täällä). Tässä pari mieleen tulevaa esimerkkiä:

Hyvää ruokaa = mosnaa

Perunamuusi = mokko (lienee murresana)

Villasukat = hipulit

Tulehtunut patti = Mätäpotti

Häneltä löytyy myös aivan oma kataloginsa julkisuuden henkilöille ja poliitikoille:

Erkki Tuomioja = Roikkuva räkä

Paavo Lipponen = Mooses

Tarja Halonen = Noita-akka

Michael Schumacher = Itkijä

Jere Karalahti = Ekstaasi

Näin muutamia mainitakseni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korppi on oikeus ja terveiset myös äidillesi. Mitä tulee noihin henkilökohtaisiin koodisanoihin, muistan erään tuttavan tuttavan parinkymmenen vuoden takaa. Hänellä oli termi ”nakkihässäkkä”, jota hän käytti snagareilla. Miehellä kun oli paha r-vika, joka häntä hävetti. Termi siis tarkoitti makkaraperunoita ja aikansa selitettyään hän ne sitten aina lopulta sai.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä vaihteeksi jotain muuta ovat mukavia välipaloja ja maistiaisia oikeasta elämästä. Näitä on nautinto lukea ja lukiessaan rentoutua (samaistuminen on helppoa Ykän kirjoitustyylistä johtuen).

Taikaa on myöskin tulen palossa (audiovisuaalisesti), tuohen poltto aiheuttaa myös miellyttävän hajuaistimuksen, ihan taianomainen tuoksu, samoin tervaksessa sinällään ja myöskin polttamisprosessin yhteydessä (mutta nyt -eräät- vetävät herneen nenuun ja huokailevat/huutavat kuinka säälimättömästi Tvälups tuhoaa luontoa ja aiheuttaa ainakin miljardin ihmisen ennenaikaisen surman pienhiukkasia tuottamalla. Verolle ja kovalle on syntinen pantava koska vankilahan ei ole rangaistus, eikä se pirulainen varmasti suostu suodattimia asentelemaan).

Taikaa löytää myös käen kukunnasta ja lukuisista luonnon äänistä sekä ilmiöistä. Kun vain välillä hidastaa kulkuaan ja havannoi mitä nimenomaan luonto lapsilleen tarjoaa niin pahimmoinen -tutus vallitsevaan menoon ottaa ja hellittää ainakin siksi aikaa.

Kaunista Suomen suvea!

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja kiitokset. Tulen katseluun ei kieltämättä kyllästy koskaan.

korpisoturi kirjoitti...

Mäkin löysin taikaa tässä eräänä iltana.
Läksin illalla siinä kymmenen maissa metsään rämpimään ja seurailin mielenkiintoista polkua joka kiemurteli kallioisessa ja ryteikköisessä maastossa. Aika kului, alko olla jo melko hämärää ja minä vaan painoin etiäpäin. Tuli mieleen Leinon runosta pätkä: "Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupahan vie".

Polut metsässä ovat hyvin kiinostavia, minne vie, miten ovat tallaantuneet ja kuinka vanhoja?

Anonyymi kirjoitti...

Tulessa on tosiaan taikaa. Mutta sehän ei mm. esitäkkään mm. uusintoja, kuten esim. ystävämme sontaluukku, jonka teknologista versiota en vuosiin ole omistanutkaan.

Ikkunallisen pesukoneen pyykin pyörimisen taiasta en tiedä, mutta ainakin se voi paikoin olla hypnostaattista.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille ja Lihapuheelle & kiitos kommenteistanne.

Korpisoturi: Niin, se polku. Kuka sitä ensiksi kulki? Ja se sammaloitunut, unohtunut polku. Miksi sitä ei enää kuljettu? Mikä tarina sillä olisi kerrottavanaan?

Lihapuhe: Ja tulihan on ikivanha interaktiivinen ohjelma, johon voi itse osallistua. Meillä se sontaluukku vielä on, tosin ei sitä juurikaan tule katsottua (on muuten vielä ihan kuvaputki-tv, niitä ei kai enää tehdäkään). Saattaa olla, että sitä jalkapalloa tulee nyt lähiaikoina katsottua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos myös saamastani sähköpostista. Ammatin vaaroja. Niitä on aika ajoin.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi väinö käväisee muuten parhaimmillaan muutamassa tuhannessa mustikankukassa päivittäin. Tekee siis pirusti duunia jälkikasvun eteen, ja siinä sivussa varmistaa että on syssymmällä mustikoita poimittavaksi.

Eli kun itse poimitusta mustikoista tehtyä piirasta haukkaisee, niin pieni äänetön kiitos väinöille on enemmän kuin asiallista. Jookos.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kunniaa Väinöille. Niin kuin tietysti mehiläisillekin. Väinö on vaan niin sympaattisen näköinen otus. Ampiainen on häijy ja herhiläinen hyönteismaailman taisteluhelikopteri.

Närpes varg kirjoitti...

Hienosti Ykä kuvaili suomalaista mielenmaisemaa. Me olemme tuleen tuijottajia ja hyvä niin. Metsän katseluunkaan ei koskaan väsy.

Anonyymi kirjoitti...

Metsä on kyllä puhdasta hienoutta, etenkin itse pidän vanhasta sammaleisesta metsästä, mm. kuusikosta, jossa kellertävät valonsormet haparoivat joskus metsäpohjaan asti.

Tai saman maiseman jylhä synkkyys ukkosen alla, kun puhurit alkavat, mutta metsä vaikenee. Ajatuskin tuo positiivisen kylmät väreet lapojen väliin.

Tai nuoren metsän leikkisyys kesäpäivänä valon ilkamoidessa lehtiruodoilla ja perhosten siipikarvoilla. Huoh. Harmi sinänsä että Suomessa pääasiallinen maisema etenkin teitten varsilla on tylsää sellumännikkörivistöä. Kansantalous joo.

Pitäisi koettaa vielä sopivassa välissä hankkiutua esim. Kanadaan käymään ihan vain sen metsämassan takia.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja Lihapuheelle, kiitos kommenteistanne ja terveiset Hotellin matkalta kohti noiruttua Pohojam´maata. Vanhat kuusikot ovat kyllä hienoja paikkoja, ja valitettavan paljonhan niitä on parturoitu sen sellumetsän tieltä. Semmosen avohakkuun jälkeen suuntavaiston kanssa on ongelmia tutuillakin selkosilla. Metsohan kärsii kuusikoitten häviämisestä eniten, mutta olen huomannut, että se on alkanut laajentaa elinpiiriään. Kaipa metsokin on alkanut tuumia, että sopeudu, tai katoa kokonaan.

Becker kirjoitti...

Suomalainen kesäidylli on rantasaunan kuistilla istuminen viileä olut toisessa ja kiukaalla kypsenetty lenkinpätkä toisessa kädessä ja muija tai kaveri kaverina. Ei se siitä paremmaksi muutu. Se on ihan mielenrauhankin takia parasta terapiaa, jossa elämänarvot loksahtelevat taas kohdalleen, joilleivat jo olleet.

Se joka ei tästä nauti, niin hällä on arvot pahasti poskellaan ja heitä on pelottavan paljon.

Ensikuun alussa painellaan taas pohjois - Karjalaan pariksi viikoksi nauttimaan maisemista ja kiireeettömästä elämäntyylistä. Jos alkaa liian hyvältä tuntua, niin on kai sitä poikettava Lieksassa.

Nautitaann nyt suvesta, siellä ja täällä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Totta kaikki, mitä todistat. Tää on jotain suomalaista. Me ollaan Tuurinperän tapaamisen jälkeen siirrytty tänne Pohjanlahden rannikolle Svenska Österbottenille. Erilainen maisema, erilaiset mökit, erilainen maasto, mutta samanlainen tunnelma. Kunniaa myös kaikille ruotsinkielisen Pohjanmaan asukkaille. Suomalaisia ovat hekin.