maanantai 30. kesäkuuta 2014

KYLLÄSTÄMISESTÄ JA KYLLÄSTYMISESTÄ

Kyllästämisestä on hyötyä monissa asioissa. Muun muassa puun painekyllästämisellä saadaan puutavara paljon kestävämmäksi ja tästähän on hyötyä monenlaisissa rakennushommissa. Ihmisten kohdalla kyllästämisellä taas tarkoitetaan lähinnä sitä, että heille yritetään jatkuvalla syötöllä puputtaa tietynlaista ajatusmaailmaa käyttäen hyväksi erityisesti mediaa. Mitä enemmän ajatusmaailma perustuu puhtaaseen utopiaan, sen enemmän tätä ajatuksellista kyllästämistä tarvitaan ja sitä myötä tietysti into on sitä suurempi.

Yksi näistä ajatusmaailmoista on tietysti monikulttuurisuus, mutta siitä ei tällä kertaa sen enempää. Toinen ajatuksellista kyllästämistä vaatima  ideologia on tämä nykyisin niin kovasti tapetilla oleva homohypetys. Kulunut viikkohan oli täynnä sitä, johtuen tästä Helsinki Pride-tapahtumasta, josta riitti uutisointia median täydeltä. Ajatuskyllästämiseen kuuluu hyvin, että tapahtuman nimi oli tänä vuonna siis Helsinki Pride. Aikaisemminhan se on ollut Helsinki Gay Pride, ja epäilemättä se ensi vuonna tunnetaan nimellä Helsinki Normal Pride, ideana se, että vain ja ainoastaan suvaitsemattomuus on epänormaalia. Ja suvaitsemattomuudenhan määrittelevät tässä tapauksessa tietysti homohypettäjät itse.

Tämä homohypettäminen eli ajatuskyllästäminen ei onnistu siinä, mihin se pyrkii, vaan aikaansaa vastareaktion. Meinaten, jos ideana olisi saada ihmiset ymmärtämään, että homoseksuaalit ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin, heillä on vaan erilainen seksuaalinen suuntautuminen ja sen vuoksi heidän tulee saada olla kaikessa rauhassa, niin idea on jo aikaa sitten onnistunut, sen julistamisen voi lopettaa vanhentuneena ja lähteä vaikkapa kaljalle. Totta kai ihmiset tuumivat homoista niin. Ei asia itsessään herätä mitään tunteita. Whatever / anti ollakseen / ei kiinnosta / olkoot ja eläkööt.

Mutta koska whatever / anti ollakseen / ei kiinnosta / olkoot ja eläkööt ei vaan kertakaikkiaan riitä, niin tämä hypettäminen jatkuu. Sen tarkoitukseksi ei riitä, että ihmiset antavat tietyn vähemmistön olla kaikessa rauhassa, vaan se, että tavallisen virtasen tulisi suhtautua heidän seksuaaliseen suuntautuneisuuteensa positiivisella mielellä, positiivista mieltään julkisesti julistaen ja ennen kaikkea asiaan liittyvän – luonnollisen, omaan sukupuoliseen suuntautumiseensa pohjautuvan – vastenmielisyytensä unohtaen ja kieltäen. Ei riitä se, että sietää ja suvaitsee, täytyy hyväksyä, hyväksyä julkisella innolla ja olla asiasta jollain tavalla innoissaan.

Mutta kaikesta hypetyksestä huolimatta tavalliselle heteromiehelle ajatus homoseksuaalisuudesta on jatkossakin täysin vastenmielinen. Johtuen siitä, että hän on heteromies. Sama koskee tietysti heteronaisia omalta kohdaltaan. Kummallakaan ei ole halua lähteä mukaan tähän hypetykseen, mutta sitä heiltä silti vaaditaan. Ja tällöin ajatuskyllästäminen saa, varsinkin jatkuvan tuputuksen myötä aikaan kyllästymisen, sitten ärtymisen ja lopulta suoranaisen vihamielisyyden. Eli täyden vastareaktion siihen, mihin pyrittiin. Eikö sietäminen ja se, että ihmisten annetaan olla rauhassa riitä?

Eräs toinen asia, mikä tässä ajatuskyllästämisessä saa aikaan kyllästymistä ja ärtymistä on tietysti myös se, että tämähän ei ole ensinkään pelkästään homojen hommaa, vaan itse asiassa heteroitten hommaa. Tämäntyyppinen hypetys on äärimmäisen helppo tapa julkisuudenkipeille heteroille saada itselleen lisää tiedostavuus- ja suvaitsevaisuuspisteitä. Tämänvuotiset pohjat veti jo ennen tätä Helsinki To Be Normal Pridea näyttelijätär Krista Kosonen, joka otti asiakseen mainostaa homosuvaitsevaisuudessaan, että hän kerran kapakan vessassa melkein lesboili, mutta ei sitten saanut lesboiltua kumminkaan. Niin että kai hänellekin jotkut suvaitsevaisuuspisteet pitää myöntää. Varsinkin kun hän sanoi tämän julkisesti. Mikä häneltä oikein hyvin onnistuu.

Hotellin respassahan ollaan edelleenkin (ja ollaan ajasta iäisyyteen) rajoittuneita ihmisiä, mutta sen lisäksi, että kyseessä oli tyypillinen Kososen ”kai te vielä huomaatte minut”-manööveri, niin eikös ideana ole ollut alun perin se, että homoseksuaalit ovat edelleenkin ihan tavallisia ihmisiä, eikä heidän kohdalla pidä keskittyä pelkästään seksiin, sillä elämässä on paljon muutakin ja niinhän se on heteroillakin.

Kosonen vei tiedostavuuspisteitten hakemisessaan koko asian taas takaisin lipitettäväksi lesbovessaan.

Mutta Kososen urotyö ylitettiin juuri tämän Helsinki Mikäsenytoli Priden aikana erään Sari Helinin toimesta, joka Ylen (no enpä olis arvannut) jutussa homohypettää sillä perusteella, että hänen oma 3-vuotias tyttärensä oli kahden homomiehen häissä morsiusneitona, eikä tyttärellä ollut asian suhteen mitään ongelmaa.

Voi tietysti olla, että tämän kyseisen Helinin tytär on jopa vielä varhaiskypsempi kuin Umayya Abu-Hannan adoptiotytär, joka asiakseen osasi viisivuotiaana tehdä närkästyneen kirjeen tasavallan presidentille siitä, että häntä ei oltu kutsuttu linnan juhliin, mutta tämmöisen rajoittuneemman ihmisen mieleen kyllä tulee, että tämän tyttären äiti käyttää häntä törkeästi hyväkseen saadakseen tiedostavia hypetyspisteitä. Ja jotenkin hän onnistui avautumisessaan myös sotkemaan iranilaisten homojen hirttämisen siihen, että Suomessa ei hypetetä homoja hänen mielestään tarpeeksi.

Tähän ei eläin pysty.

Tämän Helsinki Priden pääidea tänä vuonna oli työelämä. Eli tästä ymmärtäisin kyseessä olevan nimenomaan seksuaalivähemmistöjen asema työelämässä. Tässä antaisin omasta puolestani pienen vinkin vuoden 2015 Helsinki Priden järjestäjille. Vinkki: antakaa lesboille, ainakin sosiaalialalla toimiville sellaisille suvaitsevaisuuskoulutusta aiheesta ”heteromieskin on ihminen, vaikka te itse omissa päissänne toisin luulettekin”.

Vinkki suvaitsevaisuuskoulutuksesta pohjautuu omiin kokemuksiini, ja väitän, että omalla alallani työskentelevillä miehillä (epäilemättä muuallakin) on runsaasti samanlaisia kokemuksia. Kokemukset lesboista ovat puhtaasti valkohehkuista miesvihaa, joka perustellaan pelkästään sillä, että mies on julkihetero, ja vielä valitettavasti maskuliinisen näköinen. Lesboille ei tuota minkäänlaista vaikeutta mölistä ääneen sitä, minkälaisia nämä miehet ovat, ja mitä he ajattelevat, vaikkeivat ehkä ääneen sanokaan. Ja perusteena heillä on omassa päässäänsä ylläpitämät kuvitelmat ja vihafantasiat. Näiltä vihatuilta miehiltä ei olla nähty viisaana kysyä miesten omaa mielipidettä ja miksi kysyttäisikään, sillä omassa lesbonaisen nupissa voi kehittää itselleen mieluisat perusteet omalle miesvihalle. Naisvaltainen sosiaaliala taas mahdollistaa sen erinomaisesti, koska sillä alalla he ovat untouchables.

Jos Helsinki Jotain Pride haluaa olla suvaitsevaisuuden edelläkävijä, aloittakaa ihmeessä lesboja kohtaan kohdistettu suvaitsevaisuuskoulutus.

Helsinki Whatever Priden kohdalla haluaisin vielä muistuttaa taiteeseen liittyvästä homohypetyksestä. Tehdäänpä ajatusleikki: mitäs, jos joku heteroseksuaalinen miespuolinen  sarjakuvapiirtäjä tekisi kuvan, jossa miespuolinen vanginvartija pakottaisi naisvangit antamaan hänelle oraaliseksiä? Epäilemättä reaktio olisi sellainen, että piirtäjä on sairas perverssi, joka pitäisi laittaa pakkohoitoon.

Mutta jos sama kuva Tom of Piirretään, niin tilannehan onkin aivan toinen.



Ja silloinhan onkin kyseessä hienoin taide, mitä Suomessa on tehty kuluneen vuosituhannen aikana.

Kyllästäminen > kyllästyminen > ärtyminen > vihamielisyys.

Eikö kannattaisi lopettaa jo tuo hypettäminen? 

35 kommenttia:

Snowcamo kirjoitti...

"Kyllästäminen > kyllästyminen > ärtyminen > vihamielisyys.
Eikö kannattaisi lopettaa jo tuo hypettäminen?"


Varmaan kannattaisi... Ellei vihamielisyys juuri olisi se todellinen tavoite.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Snowcamo, ja kiitos kommentistasi. Emmää kyllä usko tuohon. Näkisin, että kyseessä on taas joku utopiassa eläminen sekä tiedostavuuspisteitten hankkiminen. Sellaistenkin ihmisten toimesta, joita ei koko asia kiinnosta oikeastaan tippaakaan. Se on vaan tehty niin helpoksi.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Snowcamolla voi olla ns. pointti. Kun kuitenkin esim. työpaikalla kaapista ulostulemiseen saatava vastaus on nykyisin luokkaa "ai jaa, kenes vuoro on muuten keittää kahvit?" niin pitääkö ammattisuvaitsijoiden hämmentää soppaa niin kauan, että saadaan vastareaktio ja päästään taas suvaitsemaan sädekehän kera?

Olli kirjoitti...

Hesarin kesäkuun kuukausiliitteessä oli juttu nuorten poikien hyväksikäytöstä. Teinipoika oli viestitellyt jollain ihmissuhdesivulla keski-ikäisen homon kanssa, tosin ei tiennyt, että oli keski-ikäinen.
Poika tuli yksin Helsinkiin. Homo otti yhteyttä ja houkutteli pojan luokseen, jossa juotti humalaan ja raiskasi.
Jutussa kerrottiin muistakin uhreista. Jutussa pohdittiin myös, miten vaikeaa homopojilla on pienillä maalaiskylissä.
Mielenkiintoista on kuitenkin, mitä EI pohdittu. Ei nimittäin taustoitettu mitenkään, ketkä nuoria poikia oikein hyväksikäyttävät. Miten tavallista tällainen oikein on? Eikä myöskään mitenkään syyllistetty homoja. Jos juttu olisi ollut heteromiehistä, jotka etsivät teinityttöjä, juttu olisi varmaankin ollut erilainen.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos tätä hypetystä ei tehtäisi toisten rahoilla niin ei paljon häiritsisi, koska kanavan saa vaihdettua ja koko toosan sammutettua. Mutta rahavirtaa hyvien asioiden ajamiseksi Yleisradion taajuuksilla ei enää sammuta mikään.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykällä tuli näköjään samat asiat Pride-viikosta mieleen. Kyllästäminen on tapahtunut valtamedian kautta.

Tuon Sari Helinin pläjäyksen jätin pois omasta jutustani, koska jalkapallo-ottelu oli juuri alkamssa. Helinin tarina oli ehkä vielä vastenmielisempi kuin se Ylen sivujen kolumni, jota itse kommentoin.

Snowcamo kirjoitti...

Näinhän se varmaan 99% kohdalla onkin.

Mutta olen varmasti haistavinani tässä myös Äärioikeiston Suomessa. Siis kirjan, jos joku ei termiä tunnista.

Voisiko sen ihqumpaa ollaqaan, kuin joutua terrorin (mieluiten keskisormen näyttämisen tai vihahuutelun) kohteeksi asioista jaloimman puolesta taisteltaessa.

Voi miten sitä olisi hienoa muistella jointtiringissä ja tuntea sielussaan muinaisten Vietnamin sodan vastustajien hyväksyvä läsnäolo.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipedian mukaan homoseksuaalien osuus väestöstä Suomessa on noin 0.8%. Tuota lukua voisi olla ihan fiksua verrata joihinkin muihin sellaisiin pienryhmiin, joiden suhteen on jonkintyyppisiä tasa-arvo-ongelmia muuhun väestöön verrattuna.

Aika tuoreen Lääkärilehden artikkelin mukaan autismikirjon esiintyvyys heiluu 0.84% kieppeillä. Autismikirjoon kuuluminen altistaa kiusaamiselle, opiskeluvaikeuksille - myös silloin kun ei ole oppimisvaikeuksia, työelämään integroitumisen vaikeuksille, sosiaalisen syrjäytymisen vaikeuksille, alisuoriutumiselle, kaikista edellä mainituista syistä johtuen myös masennukselle ja itsemurhille ja päihdesyrjäytymiselle, unihäiriöille, yksinäisyydelle…

Autismikirjolaisista voisi muuten sanoa että suhteessa henkilön kykyihin autistin euro on 8 senttiä. Sekään ei tunnu häiritsevän ketään.

Enpä muista että 80% puolueista, suuri osa eduskunnasta ja kiljoona kansalaisjärjestöä olisi ollut koskaan kiinnostunut siitä että onko autismikirjolaisilla mahdollisuus tasa-arvoiseen elämään tässä yhteiskunnassa.

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?type=1/news_id=14342/Tutkimus+toi+uusia+v%E4lineit%E4+autismin+tunnistamiseen

Masennus on Suomessa kansantauti.

Siihen kuolee järjetön määrä ihmisiä vuosittain - toisin kuin homouteen.

Nuorten parissa vakavan masentuneisuuden esiintyvyys näyttäisi olevan 15-20%. Mutta eihän se kiinnosta mediaa, poliitikkoja tai kansalaisjärjestöjän sillä masennukseen ei liity arvoliberalistisen ja kulttuurimarxilaisen agendan ajamisen mahdollisuutta. Itse asiassa masennuksen syihin puuttuminen edellyttää usein sitä, että syyllisten syyllisyys ja syyttömien syyttömyys tunnustetaan julkisesti jossain asiassa tai ympäristössä. Näin ollen masennukseen puuttuminen olisi arvoliberalistiselta agendalta ponnistaen tosi riskialtista. Noh… ehkä siinä selitys hypetyksen puutteelle.

Pitkäaikaisen vakavan masentuneisuuden osuus nuorista on onneksi pienempi, "vain" 1-2%.

Ja masennushan ei tietenkään ole vain nuorien ongelma vaan aiheuttaa valtavan määrän itsemurhia, turhan aikaisia eläköitymisiä ja työkyvyttömyyttä, surua, murhetta, seurannaisongelmia…

http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Nuorten_masennus

Suomalaisista nivelreumaa sairastaa muuten noin 0.8% eli saman verran kuin väestössä on homppeleita. Reuma on taatusti tässä maassa homoutta invalidisoivampi, raskaampi, kivuliaampi, rajoittavampi jne. asia. Hypetys? Media? Poliitikot? Tasa-arvo?

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Närpes varg kirjoitti...

YYA-aikana varttuneena en voi olla rinnastamatta ystävyyshypetystä homohypetykseen.
Ystävyyshypetys käynnistyi aika vaatimattomasti sodan jälkeen; tuotiin kuoroja laulamaan ja venäläinen tanssiryhmä "Punaiset vinkkelitossut" tanssi niin saatanasti koulujen juhlasaleissa. Salaisilla mielipidetutkimuksilla mitattiin kansalaisten asenteita ja todettiin, että ei se ryssäviha mihinkään ole kadonnut. Silloin oli pantava iso vaihde päälle.
Ystävyyttä julistettiin joka tuutista, sitä laajennettiin, levennettiin ja jalostettiin. Isoille firmoille vihjaistiin, että jos ette tule mukaan ystävyyteen, menevät isot idänkaupat ohi suun. Politiikassa oli oltava mitä makein ystävä, muuten ei ministerinpaikkoja herunut.
Kun Neuvostoliitto ja suoran hyökkäyksen uhka lopulta sortui, nähtiin suomenmaassa onnellisiä, irvisteleviä naamoja; pitäkää saatanat tunkkinne ja kuoronne, myö mennään nyt turvaan EU:hun. Ja kun uusi Venäjä alkoi pikkuisen kalistella aseita, on lähes yksimielinen halu nyt mennä Natoon.
Homohypetys on nyt samalla tasolla kuin YYA joskus 70-luvulla. Poliitikkojen ja puolueiden on pakko marssia Pridessä, muuten ei tule ääniä. Noinkohan....
Katsellaanpa seuraavissa vaaleissa "sillä silmällä" tuloksia. Saattaa olla, ettei suuri, äreä kansa oikein jaksa innostua. Minulla on sellainen hytinä, että vuoden kuluttua homoista kohkataan jo paljon hillitymmin.
Sodan jälkeisessä ystävyyskohkaamisessa oli sentään muutamia, jotka pistivät aseita jemmaan vastaisen varalle, kaiken varalta. Nykyajan asekätkijöitä ovat Ykä ja muutamat muut, jotka jaksavat pitää järjen liekkiä hengissä.

Anonyymi kirjoitti...

Somesta löydettyä:

Olen syvästi huolissani siitä, miten yhteiskunta syrjii lohia lokkeihin verrattuna. Tästä syystä teen aloitteen tasa-arvoisen lohiliitolain laatimiseksi.

Lohiliitolaki takaa lohille oikeuden lentää, liidellä, pesiä rantakivillä, laulaa tai rääkyä, nokkia kebabintähteitä roskiksista, muodostaa perheitä ja parisuhteita lohien, lokkien tai muiden kalalintujen kanssa.

Niin… Lohiliitolakin myötä sekä kaloja että lintuja tullaan jatkossa kutsumaan kalalinnuiksi. Syrjivä nimittely joko kaloiksi tai linnuiksi tullaan lopettamaan määrätietoisin lainsäädännöllisin toimin.

Jatkossa kalalinnut voivat myös vapaasti valita sen, että lisääntyvätkö ne munimalla, kutemalla vai nisäkkäiden tavoin. Tässäkin asiassa laki tulee lopettamaan sekä yksilötasolla esiintyvän että rakenteellisen syrjinnän.

Media tullaan valjastamaan tiettyjen intressiryhmien, kansalaisjärjestöjen, poliittisten vaikuttajien ja muiden moraalittomien ketkujen avulla asian määrätietoiseen edistämiseen niin pitkäksi ajaksi että hanke on kansan tahdosta riippumatta saatu ajettua läpi.

Todellisuudesta, oikeudenmukaisuudesta tai tulevaisuudesta ei asiaa ajettaessa piitata.

Lain vastustajat demonisoidaan julkisesti tyhmiksi ihmishirviöiksi.

Nyt loppui lohien yhteiskunnallisten siipien katkaiseminen!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ollille, Kumitontulle, Vasarahammerille, Snowcamolle, Ano1:lle, Närpes Vargille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Keski-ikäinen pikkupoika & Snowcamo: Tuo Snowcamon esittämä määritelmä on kyllä erinomaisen osuva. Ihanaa aktivismin tuntua täysin turvallisissa olosuhteissa.

Olli: Näitä heteroitahan jahdataan jo valehenkilöllisyyksillä. Ei sinänsä, lasten hyväksikäyttäjiä saa siihen nähden jahdatakin, mutta tosiaan jahdatkoot sitten suuntaumuksesta riippumatta.

Kumis: No ei sammuta niin. Ennen kuin lakia muutetaan ja näillä poliittisilla voimasuhteilla ei kannata pidättää hengitystä sitä odottaessa.

Vasara: Joo, samoilla linjoilla näemmä oltiin, niin kuin oli myös Tapio Tuurikin. Helinin pläjäys oli kyllä yksi vuoden vastenmielisimmistä. Ymmärränhän minä toki, että aikuisella on valta lapseen nähden, mutta että aikuinen kertoo lapsen puolesta myös sen, mitä lapsi ajattelee. Asiasta, josta lapsi ei tajua höykäsen pöläystä.

Ano1: Ihan totta tuo, mitä sanot. Lisätäänpä tuohon vielä transseksuaalit, joitten yhdistys Trasek ry muuten ei ole setan vaan potilasliiton jäsen. En tiedä, mitä seta ajaa takaa, mutta kyllä se antaa itsestään vahvan signaalin pervoilupuolen äänenkannattajana.

Närpes Varg: Kyllä näillä hypetyksillä selviä yhtymäkohtia on ja muistan minäkin nuo ajat vallan hyvin.. YYA-hypetykseen, ainakin viralliseen semmoiseen oli tosin varsin hyvät sotilaalliset ja kaupalliset syyt. Tässä hypetyksessä niitä ei ole. Hypetetään hypetyksen vuoksi. Ajatusten asekätkijöitä ovat minun lisäkseni tietysti tämän (ja monen muun blogin) lukijat. Ajatuksiahan kun ei piru vie paljasta edes metallinpaljastin ja pommikoira.

Ano2: Harmin paikka, että sitä sivustoa ei ole enää olemassa, mutta aikanaan koiranleuat kehittivät vähän tuota ideaa mukailleen Suomen Fisu-sivuston.

korpisoturi kirjoitti...

Niinpä tosiaan, tämä homotuptutus alkaa jo tosissaan ärsyttää.

Ennenvanhaan se oli jotenkin kuosissaan. Tiedettiin, että niitä on, mutta ei se ollu järin iso asia. Vähän vastenmielisyyttä tunnettiin, mutta annettiin niitten olla omissaan. Työpaikoilla ei ongelma koska homot ei huudellu asiaansa siellä. Nyt jopa SAK:ssa on joku homoasiavaltuutettu.

Voi vittu sentään...

Becker kirjoitti...

Tämä homosteludekadenssi on vain yksi oire länsimaisen kulttuurin hitaasta kuolinkamppalusta.

Ennenvanhaan homoihin suhtauduttiin uteliaan torjuvasti, mutta asiaan suhtauduttiin, että tehkööt makuukammarissa mitä haluavat. Ei heitä hirteen vedetty eikä hetimiten vankilaan tuomittu.
Ainahan on toki tiedetty, että homo sapiensin seksuaalisuus ja sen variaatiot ylittävät kaikki mielikuvituksen rajat.

Setävainaani aikoinaan narahti ratista pienessä pierussa ja joutui ns. lentokenttähommiin, niinkuin siihen maailmanaikaan oli tapana. No siellä oli myöskin eräs raasu joka suoritti tuomiotaan eläimeen sekaantumisesta. Päivittäin kun oli postinjakamisen aika, niin kyseiselle farmarille pottuiltiin, että onkos kultas kirjoitellut.

Suomessa nyt ei sentään olla vielä niin pitkällä kuin läntisessä naapurimaassa, jossa puolustuvoimien ylipäällikkö marssii näiden bikineissä ja korkokengissä tepastelevien partasuiden seassa. Tai jossa poliiseilla on oma gaypolis-ryhmänsaä joka on huomattavan runsaslukuinen.
Ruotsalainen poliisi ei juuri koskaan muuten hikoile paitsi tansahdellessan pride kulkueessa.
Toisaalta kun auktoriteettia ei juuri ole, niin mikäs se on siinä elvistellessä.
Ruotsalaisesta poliisista muuten sanotaan ettei se löydä edes omaa anusaukkoan pimeässä, mutta ei hätää, sen kyllä löytää toinen poliisi.

Tämä sitten on aiheen ulkopuolelta, mutta en vaan voi olle hämmästelemättä sitä miten voi sellainen täysi ääliö kuin Katainen olla hamuamassa itselleen huippuvirkaa EU:ssa. Meinaan mies oli täysi nolla jo ollessan valtiovarainministerinä ja sittemmin pääministerinä ja nyt sitten joku huippu komissaarin virka kun on nuoltu ahkerasti Junckerin arvatkaa mitä. Ja nyt sitten tämä itsestään selfietä jatkuvasti ottava omaa egoansa syleilevä Stubbido.

Eipä hyvältä näytä tulevaisuus, ei todellakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Korpisoturi: Epäilemättä työpaikoille, varsinkin julkishallinnollisille sellaisille on jatkossa luvassa lisää asiaan kuuluvaa pakkovalistusta. Vanhan käsiyksen mukaan työpaikoilla pääasiallisesti kyllä suoritetaan määrättyjä työtehtäviä, mutta kehitys väistämättä kehittyy.

Becker: Pitipä ihan googlettaa, ja kyllähän tuo http://gaypolisen.se/ löytyi. Mutta että puolustusvoimien komentajakin. No, onhan siellä nuo maanpuolustuksen päätehtävät priorisoitu ihan omalla tavalla.

Tavallaan voi kyllä todeta, että jos ajatellaan Euroopan Liittovaltion näkökulmasta, niin Katainenhan on todellakin ollut mies paikallaan. Kataisen uran jälkeen Suomi-neidosta voidaan todeta Euroopassa samaa kuin Leppäsen Aunesta Pentinkulmalla. Eli että se ei kertakaikkiaan osaa sanoa ei.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Terveeks Ykälle pitkästä aikaa. Ei minulla tähän aiheeseen ollut oikeastaan kommentoitavaa, mutta halusinpahan vain kiinnittää huomionne erääseen asiaan: housuunpaskomalla pääsee näköjään HS:n (enpä taas olisi mitenkään arvannut) kolumnistiksi. Ainakin jos sen tekee bussissa. Itse kolumni on, kummallista kyllä, ihan kohtalainen, joten jäämme seuraamaan tilannetta.

http://www.hs.fi/sunnuntai/Saatananpalvontavideo+on+1990-luvun+peruskouluklassikko/a1403930195677?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage&jako=c72b6eb624f4f759f15cf70d9015b9b5

LW kirjoitti...

Tuskinpa tässä on taustalla mitään sen kavalampaa salajuonta kuin tuikitavallinen menestyksen nouseminen päähän. Jonkin verran tunnen tätä 'social justice' -sakkia Suomesta ja muualta, ja varsin yleinen käsitys tuntuu olevan, että historia on heidän puolellaan. Osalla on toki taipumusta hysteerisiin kohtauksiin vähintään joka vuosi nousevasta äärioikeistosta, mutta monilla on herttaisen järkähtämätön usko siihen, että seuraavat sukupolvet tulevat olemaan niin liberaaleja, että heitäkin tullaan vielä pitämään pahoina rasisteina, seksisteinä jne. jne. Kun kerran homoliitotkin ovat menossa läpi huikealla vauhdilla, törmäämättä missään vaiheessa oikeasti tiukkaan vastarintaan, niin suuntahan on selvä ja vain taivas rajana.

Tietysti, jos asiaa miettii vähän lisää, homoliitot ovat pikemminkin erään kehityskulun päätepiste. Nykyään yhteiskunnalla on tarpeeksi rahaa tukea yh-äitien lapsia, ehkäisyn ansiosta seksiä voi harrastaa ilman ihmeempää raskauden riskiä, ja isätkin voidaan varmistaa DNA-testien kautta. Avioliiton rooliksi on jäänyt lähinnä virallistaa kahden toisiaan rakastavan ihmisen suhde, ja lakikin heijastaa tätä sikäli, että se voidaan purkaa nopeasti ja kivutta, jos toinen osapuoli päättää, ettei hän enää rakasta puolisoaan. Koska homot rakastavat siinä missä heterotkin, on sukupuolineutraali avioliitto looginen lopputulos.

Hypettäjät eivät vain tajua, ettei tästä logiikasta riitä polttoainetta matkalle kohti polygamiaa, yleistä homofiliaa, positiivista erityiskohtelua joka sortin vähemmistöille ja (verenpainevaroitus) transgender-vauvoja:

http://www.theamericanconservative.com/dreher/transgender-babies-the-new-civil-rights-frontier/

Tyypit kaahaavat kaasu pohjassa utopiaansa johtavaa autobahnia, stereot huutaen ja kädet rennosti niskan takana. Bensamittari ehkä näyttää punaista ja auto kaartaa hitaasti kohti tienpenkkaa, mutta hei, kun kaikki on mennyt niin vauhdikkaasti tähän asti, miten se voisi olla menemättä vielä vauhdikkaammin tästä eteenpäin?

Sandscorpion kirjoitti...

Olenkin Amerikan suunnalta ollut jo huomaavinani, että gay pridestä usein nykyään pudotetaan gay pois ja se on pelkkä pride. Gay tarkoitti aikoinaan (ja virallisesti vieläkin) iloista; odotankin mielenkiinnolla, millaisia kulttuurillisia vaikutuksia sillä on muutaman vuosikymmenen päästä, jos puhekielessä ylpeys ruvetaan yhdistämään homouteen.

Hypettäminen on ärsyttänyt jo kauan, mutta ymmärrän kyllä hypettäjienkin näkökulman. Vaikka suurin osa nykyihmisistä suhtautuukin homoihin sallivan neutraalisti, ei se tarkoita, etteikö niitä vanhoillisemmin ajattelevia olisi.

Tunnen suurta myötätuntoa homoja kohtaan, koska itseäni on joskus epäilty homoksi. Nuorena kloppina varsinkin, kun painoa oli vielä alle 60 kiloa; nykyään harvemmin. Meinaan vain, että jos ei-mitenkään-eksplisiittisen-homosti esiintyvälle heterolle voi käydä niin, että satunnaisesti muut miehet ylipäänsä kiinnostuvat hänen suuntaumuksestaan, päättelevät jonkin ulkoisen yksityiskohdan perusteella hänen olevan homo, ja tulevat sitten tämän epäilyksen pohjalta esittämään protestejaan, en halua edes kuvitella, millaista paskaa oikeat homot joutuvat näiden tyyppien taholta sietämään.

Sama pätee muuten ryssävihaan. Kokeilkaapa huvikselle kulkea kylillä karvalakki päässä. Hyvin äkkiä voi tulla joku tivaamaan, kannatatteko esim. lätkässä Suomea vai Venäjää ja selittämään, että jos kerran on pitänyt Suomeen tulla, rupeatte sitten opettelemaan suomalaisten tavoille.

Hypetys ja prideily sinänsä menee väärään osoitteeseen, koska eiväthän tuollaiset tyypit sellaisesta mieltään muuta, korkeintaan innostuvat vain entisestään. Mutta onpahan aktivisteilla hyvä meinkinki keskenään.

Anonyymi kirjoitti...

Laitoitko kyseisen loistavan kynäilyn muuten Sari Helinille?

Anonyymi kirjoitti...

Aikanaanhan jotkut nilkit tappoivat jonkun veroprofessorin, jonka elämäntapaa kuvailtiin juhlivaksi ja nuorta poikaseudaa rahalla, juomilla ja muulla aineellisella lupsakkuudella hankkivaksi.

Voi vain kuvitella että jos joku kuusikymppinen proffa olisi harrastanut sitä että pokailee kaduilta, kapakoista ja baareista täysi-ikäisyyden molemmin puolin liikkuvaa seksiseuraa itselleen rahalla, päihteillä ja muilla etuuksilla niin miten moinen olisi mediassa kuvailtu. En tiedä olisiko kuvattu että "hienostunut ihminen" joka "hallitsi julkisuutta suvereenisti", "tapoihin kuului kutsua kutsua kotiinsa jatkoille keitä vain", "vieraanvarainen isäntä" joka "piti hovia nuoremmille", henkilö, joka näyttää työmoraalin suhteen esimerkkiä sillä että "kaikki työ tehdään, mutta löysin rantein", "hyvä houkuttelija" joka "kertoi kepeitä tarinoita vailla paatosta" jonka kohdalla esitetään hyveenä myös se, että "hän otti mieluummin oppilaiksi sosiaalisesti taitavia ja kilttejä ihmisiä" - ilmeisesti lahjakkaampien ja kulmikkaampien sijaan.

Ehkä tämäkin henkilö kuvattiin ihana sankarina osin polittisen kannan vuoksi. "Minähän olen tällainen taisteleva proletaari" ja "vanha radikaali". Eikä tainnut juuri Helsinkiä pienempiä tuppukyliä sietää. "Lauttasaari, hyvänen aika, minä käyn useammin Manhattanilla kuin Lauttasaaressa!"

Voi vain kuvitella kuinka samaa käytöstä olisi kuvattu oikeisto-keskustalaisen maaseuturakkaan heteron kohdalla. Tai ei tarvitse kuvitella. Onhan se luettu niin moneen kertaan.

http://www.hs.fi/artikkeli/Professori+Kari+S+Tikan+hilpeä+elämä/1135247147105

Paksu-Ari kirjoitti...

Toisaalta, voi käydä myös niin, ettemme me keski-ikäiset arvokonservatiivit pärjää tässä kisassa. Suomalainen yhteiskunta pirstaloituu ja varsinkin nuoremmat sukupolvet suhtautuvat moniarvoisuuteen "ihan okei / ihassssama" -asenteella.

Mitä seurauksia sillä on, että näin pieni kansakunta pirstaloituu? En tiedä, mutta pelkään pahinta. Jos ei meillä ole yhteistä arvopohjaa tai auktoriteettia, niin mitä jää jäljelle? Holhoava, hengiltäverottava, post-sosialistinen julkinen sektori?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ghettomaksajalle, LW:lle, Sandscorpionille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Paksu-Arille & kiitos kommenteistanne.

Ghettomaksaja: No niinpä näköjään. Aurora Rämö väänsi bussissa tortut lahkeeseen ja pätevöitti sillä itsensä Hesarin toimittajaksi. Vaan itse artikkelissa oli kyllä asiaakin. Esmes juuri se, että vaikka Sofi Oksanen onkin kirjoittanut kirjoja, ei se tee hänestä kaikkien alojen erikoisasiantuntija Parantaista, vaikka hän kovasti omasta äänestään tykkääkin.

LW: Saatat hyvinkin olla oikeassa. Mutta tuo linkki noista transgender-vauvoista on kyllä varsin pelottava. Jos yhdellä lapsella tuhannesta on oma sukupuolinen identiteetti hakusessa vaikkapa ihan lääketieteellisistä syistä, niin tarvitseeko ne 999 muuta sen perusteella kasvattaa totaalisen sukupuolettomasti?

Sandscorpion: Niin. Ameriikkojen armeijassahan on termi ”proud to serve”. Mahtaako se tarkoittaa joskus tulevaisuudessa että ”palvellaan hilpeästi homona”? Se taas mikä on vanhoillista ajattelua, riippuu tietysti pitkälti tulkitsijasta. Minua varmaan pidetään tässäkin asiassa tietyissä suunnissa patavanhoillisena, vaikka ilman tätä hypetystä koko asia olisi suurinpiirtein että yksi lysti. Tietysti kusipäitä löytyy aina, ja pelkään, että tästä hypettämisestä ne vaan ärtyvät. Tietysti verrattuna omiin nuoruusaikoihini niitten määrä on kyllä vähentynyt. Aikanaan Nyhtänköljässä ei kieltämättä kannattanut olla julkihomo. Mutta tässä tapauksessa puhun jostain vuodesta 1980.

Karvalakkivertaus ei omalla kohdallani kyllä toimi, sillä minä kyllä kuljen talvella kylillä karvalakki päässä eikä kukaan soita suutaan. Tietysti pienemmillä paikkakunnilla ihmiset tuntevat toisensa paremmin. Minusta muuten termi ryssäviha on väärä. Oikea termi olisi ryssän pelko.

Ano1: En laittanut. En usko, että tuon tyyppiset ihmiset edes lukevat palautetta.

Ano2: Kiitokset lähettämästäsi linkistä. Kyseisestä hepusta tiesin tähän mennessä, että kyseessä oli murhattu professori, joka sitten uutisoinnin mukaan oli homoseksuaali. Tuon linkin takana oleva kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, kuinka kirjoittaja ja lukija voivat saada asiasta erilaisen kuvan. Kirjoittajan mielestähän kyseinen professori oli mahdottoman miellyttävä ihminen ja suorastaan jonkunlainen boheemi Jeesus Kristus. Itselleni tuli lähinnä mielikuva, että heppu oli elosteleva huithapeli ja itseään täynnä oleva elitistinen paska. Ja epäilemättä jos kyseessä olisi ollut ”oikeisto-keskustalainen maaseuturakas hetero”, olisi ylistävä hoosianna jäänyt kyllä vähiin.

Paksu-Ari: Johonkin tuohon suuntaan ollaan varmaan menossa, ja vielä niin, että se julkinen sektori ei hyväksy vanhoja, aikojen saatossa ihmisille periytyneitä arvoja, vaan se haluaa määritellä arvot, asenteet ja perinteet itse. Taattuna virkamiestyönä.

Anonyymi kirjoitti...

Varsinaiset pride-pohjat veti mielestäni Kallion seurakunta. FB:ssa, "Hauskat ilmoitukset ja mainokset"-sivuilla on pomppukirkoksi naamioitu pomppulinna. Suuri kyltti kehottaa lapsia "pomppimaan ihan homona".
Käykää halukkaat kurkkaamassa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Minulla kun ei ole facebook-tiliä, niin en pysty katsomaan, mutta kuulostaa kyllä siltä, että mainonnassa suhteessa sen kohteeseen on tässä sattunut kieltämättä hienoinen hupsis.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten porstuan Pekka on blogissaan joskus todennut niin minustakin on aivan sama, vaikka annetaan homoille yksinoikeus avioliittoon. Kunhan pikkuhiljaa tämä joka tuutista tunkeva homotus hiukan hiljenisi.

Oma kantani on ollut juurikin se aivan sama. Mutta kieltämättä tuo homotuputus alkaa ottamaan pikkuhiljaa pattiin. Liekö se homotuksen tarkoituskin. Meinaten jotta lopulta kaikki tympääntyvät minun ja Pekan lailla. Tuumaten sitten, että tehkää mitä tykkäätte.

Rouvan kanssa pohdittiin, että jos homot saavat mennä naimisiin, niin me ...kele erotaan ja käydään seuraavana päivänä rekisteröimässä parisuhde. Pitäähän meillä sitten olla siihen oikeus, vai kui?

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi ja turvallisia ajokilometrejä ensiluokkaisella huitsinnevadalaisella putkiusvalla. Tarkistin asian wikipediasta ja kas kummaa, sinä ja rouvasi voitte kyllä erota, mutta ette saa rekisteröidä parisuhdettanne. Kun se on juridisesti varattu vain samaa sukupuolta oleville. Eikös tästäkin voisi tehdä ihmisoikeuskysymyksen? Jos ei muuten, niin piruuttaan. Mikseivät heterot voi tehdä rekisteröityä parisuhdetta?

Ghettomaksaja kirjoitti...

Muskakin liittyi tänään siihen suureen joukkoon, jonka mielestä aina jos joku vähemmistöön kuuluva ei saa jotain niin kyseessä on rassismi. Oikeasti, käsi ylös jotka edes tietävät että Muska ei (muka) ole 100% kotimainen tuote? Vakiintuneen kaavan mukaan rassismista ei tietenkään ole muuta todistetta kuin se, että Muska (62v) on hakenut taiteilijaeläkettä jo 6-7 kertaa mutta hänelle ei ole sitä vieläkään myönnetty. Tästä syystä Muska on asiasta täysin vakuuttunut. Odotan HS:n julkaisevan aiheesta vähintään kaksi kolumnia, joissa ei ihanvarmastipelkästäänpersuistakoostuvalle OPK:n ministeriön lautakunnalle armoa anneta.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288709330673.html

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/homopingviinit_saivat_perheenlisaysta__samaa_sukupuolta_olevien_rakkaus_toimii_elainmaailmassakin/7333914

Onko tämä homohypetyksen huippu? Todennäköisesti ei, mutta minun mielikuvitus ei riitä enää keksimään mitään älyttömämpää.
T. Kuukkeli-Jussi

korpisoturi kirjoitti...

Puutuu opaskirja: Kuinka homot nai.

Mutta se tullee varmaan, saa valtion avustusta ja palkitaan tasa-arvon edistämispalkinnolla.
Joten vielä ei ole kaikkea tehty aatteen eteen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ghettomaksajalle, Kuukkeli-Jussille ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Ghettomaksaja: Niin, eihän sitä taiteilijaeläkettä ole myönnetty Reijo Taipaleellekaan, vaikka heppu on jo 74-vuotias. Vaan onhan tässä sekin mahdollisuus, että Muska on heittänyt asian läpällä ja tiedostava toimittaja on haistanut sensaation. Tietysti Muskaa ehkä tulisi muistuttaa, että ensimmäisellä kerralla kun hän on hakenut tuota eläkettä, hän on ollut kumminkin vasta 55-vuotias, eikä siinä iässä kyllä täysiä eläkkeitä jaeta muillekaan. Nythn hän alkaa vasta lähennellä varsinaista eläkeikää.

Kuukkeli-Jussi: Ja mistäpäs muualta saamme tämänkin kuulla kuin Yleltä. Tuossa jutussa muuten ymmärsin, että kaksi urospingviiniä huolehtii yhdessä pingviininpoikasesta, mutta pingviiniherrojen suhteen läheisyyttä ei kyllä muuten määritelty. Hysterian makuahan tässä jo on.

Korpisoturi: Jäämme odottamaan, että opetushallitus puuttuu tähän kiistattomaan epäkohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

On se vain melekosta kaksoisstandardia, että vaaditaan homoille normaalin ihmisen arvoa yhteiskunnassa julistamalla sitä kulkueissa ja Ylen teemaviikoilla. Mutta auta armias, ku järjestettiin Hetero Pride, se kuitattiin lähinnä pilkalla ja homofoobikoiksi haukkumisella... Tässä maailmassa tuntuu piisaavan suvaitsevuutta kaikille ja kaikelle, paitsi suomalaiselle valkoiselle heteromiehelle, sen äärifeminismiä ymmärtämättömälle vaimolle ja vanhempiaan häpeäville, mutta näiden ajatuksia vanhemmiten ymmärtäville lapsille.

Volmari

Castor kirjoitti...

Tervehdys Perskeleen koko pesuelle! Suomessa, synkkää on, hengitysilma tietty parempi kuin asuinmaassa, mutta eipä tämä homo- ja monikulttuuriskoilu edelleenkään houkuttele palaamaan.

Shanghain kentällä odoteltiinn sitten 2,5 tuntia. Syynä oli lennonjohdon mukaan helvetillis-saatanallis-perkeleellinen sää siinä putkessa, jota kautta Finnair lentää. Sattumalta oli tuttu kapu ohjaamossa, joten pääsin keskustelemaan. Ei kuulemma näkynyt huonoja kelejä heidän tiedostoissaan, mutta syy löytyi siitä kun kerroin, että kolme päivää sitten pidätettiin armeijankenraali, Bo Xilain kavereita, ja lähtöpäivän aamulla ilmavoimien komentaja, myös samaa jengiä, ja ehkä se käytävä oli ahdas näistä syistä!

Pojilla on sellainen "Putsch" menossa kuin vanhassa Kolmannessa Valtakunnassa ja Stalinin neukkulassa. Että tällaista. Ja hyvää kulttuurivallankumousta sinne Huitsinnevadaan!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Volmarille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Volmari: Erittäin hyvä havainto sinulta. Ja se toimii myös muualla. Mikäli afrikkalainen häiskä sanoo, että on ylpeä rodustaan, kielestään ja kulttuuristaan niin kyseessä on terve kulttuurillinen itsetunto. Jos taas suomalainen jäbä sanoo olevansa ylpeä rodustaan, kielestään ja kulttuuristaan, niin sehän on jo ilmiselvää NSDAP:tä.

Castor: Tervetuloa tänne koivun ja tähden alle! Tulitte tietysti vähän huonoon aikaan, kun täällä tällä hetkellä tosiaan, no, homoillaan ihan homona. Tännekin on joitain uutisia tihkunut Kiinan armeijan mahdollisista korruptiosysteemeistä ja että iso luuta olisi lakaisemassa. Tiedot ovat täälläpäin tietysti vähän epämääräisiä.

Huitsinnevadassa on tehty jo aikaa sitten täydellinen kulttuurivallankumous ilman minkäänlaisia henkilövahinkoja. Sitä vaan pyritään nykyisin levittämään muuallekin Suomeen.

Anonyymi kirjoitti...

Olemme samoilla linjoilla, yllättäen taas kerran.

Terkuin Krypta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Krypta, kiitokset ja mukavaa kesän jatkoa.

Olavi Lehto kirjoitti...

Ihmettelen missä sitä työvoiman tarvetta on kun 3 työtä tarvitsevasta lapsestani vain yksi on saanut siivoustöitä. Palkkahan lienee 9 euron pintaan tunti. Kyllä kai siitä jtkn opiskelurahaa saa talvea varten, ei muuta, edellyttää kotona asumista.

Helvetin kallista homo- ja mokutushypetystä, missä vain verorasitusta nostetaan tuottmalla kadut täyteen lippis nurinpäin päässä kuleksivia joutilaita

Kansakunnallinen talonmies ja puutarhuri

PS: Kyllä itselläkin olisi tilausta enemmille hommille, vaan eipä noita tilauksia juuri ole näinä lomakuukausina. Sesonkiluontoista on tämä perinteinen talkkarihommakin