HÖMPSTADIN KASSA

Kukaan ei oikeastaan osannut sanoa, mistä se alkoi. Mitä todennäköisimmin siitä oltiin puhuttu kaikkialla Suomessa, erillisissä porukoissa erillisiin aikoihin. Sattumalta puheeksi tulleena. Miesten saunailloissa. Mökkiviikonlopuissa. Nuotiotulilla metsästyksen lomassa. Porukalla kalaverkkoja nostettaessa. Pulaakilentopallon jälkeen. Vielä hahmottomana, muotoutumattomana ajatuksena. Oltiin vain yhtä mieltä siitä, että valtiovalta oli menettänyt legitimiteettinsä hyvin monen ihmisen silmissä, ja jollain tavalla valta pitäisi ottaa kansalaisille takaisin. Aseista tietysti puhuttiin. Mutta siihen ei oltu halukkaita menemään. Ainakaan vielä. Tuumittiin ja ihmeteltiin sitä, kuinka suuri se viha ja vitutus aikanaan kapinan aikana oli ollutkaan. Sitä he eivät olleet vielä ylittäneet. Vaikkei se äärettömän kaukana tuntunut olevan sekään vaihtoehto.

Näissä porukoissa joku aina keksi, että entäs jos yritettäisiin jotain muuta. Passiivisempaa. Ei tehtäisi asioita, vaan jätettäisiin tekemättä. Pantaisiin hiekkaa ladulle. Ignoroitaisiin koko valtio. Jotenkin. Porukka nyökkäili päätään ja myötäili ideaa. Ja ihmetteli, että kuinka sen sitten käytännössä voisi tehdä. Mökkiviikonlopun jälkeen ei ollut  jäljellä kuin krapulainen avuttomuuden tunne. Ei ollut oikeita miehiä. Ei tarpeeksi monta. Ei oikeissa paikoissa. Eikä varsinkaan yhtä aikaa. Mutta ajatukset levisivät. Pikkuhiljaa. Porukasta toiseen. Saunaillasta seuraavaan. Nuotiotulilta nuotiotulille. Vellovina, leijuvina ideoina. Varmaan pari vuotta sitä kesti. Ilman että mitään tapahtui.

Kunnes sattui eräs saunailta, jossa oli kolme miestä oikeaan aikaan oikeassa paikassa. He olivat kaikki pankinjohtajia, jotka olivat tunteneet toisensa jo opiskeluajoista. Kaikki kolme olivat päätyneet pankinjohtajiksi Riippumattomien Maakuntapankkien Ketjuun. RMK toimi yksinomaan maakunnissa, ja se oli kasvattanut kuluttajien keskuudessa varsin voimakkaasti suosiotaan. Ihmiset olivat alkaneet muutenkin suosia sitä, mikä oli paikallista ja lähellä. Se loi jonkinlaista turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta. Naapurituntua. Kylähenkeä. Jonkun hahmottoman EU:n sijasta. Joka suomalaisten lakeijoittensa välityksellä otti toisella kädellä rahat ja toisella antoi elämää jatkuvasti vaikeuttavia määräyksiä. Joita oli pakko noudattaa. Ja viime aikoina ihmisiäkin. Joita oli pakko elättää. Ja joita olisi ollut viranomaismääräyksellä pakko rakastaa.

Nämä kolme pankinjohtajaa olivat istuneet monissa saunailloissa, joissa oltiin puhuttu epämääräisestä passiivisesta vastarinnasta. Mutta eivät yhdessä ja yhtä aikaa. He tapasivat nyt toisensa ensimmäisen kerran kahteen vuoteen ja normaalien perhekuulumisten, tyttärien ylioppilaskirjoituksien, poikien armeijan ja muun sellaisen asiaankuuluvan jälkeen heidän keskustelunsa meni siihen, mitä he olivat monen miehen suusta omilla tahoillaan kuulleet. Siihen hahmottamattomaan vastarinnan haluun.

Siinä saunoessaan ja rupatellessaan he tajusivat pystyvänsä antamaan hahmottamattomalle muodon. Ja tajusivat, kuinka muoto muutettaisiin toiminnaksi.

Viikonloppu meni törpötellessä ja yleisiä suuntaviivoja laatiessa. Mutta tähän tarvittaisiin muitakin. Kaksi viikkoa myöhemmin, eräässä Hömpstadissa sijaitsevassa suuressa rantahuvilassa tapasi kaikkiaan kaksitoista RMK-pankkiketjun johtajaa. Oltiin sovittu, että jokainen heistä toi mukanaan ns. luotetun miehen, jolla oli kokemusta tarpeellisilta elämänalueilta. Pelkkä pankkitaito ei tähän yritykseen riittäisi. Viikonlopun aikana saatiin aikaan valmis suunnitelma. Sovittiin, että se laitetaan toimeen vuoden kuluttua. Nyt täytyi alkaa rekrytointi. Suunnitelma oli vielä pelkkää paperia. Tarvittiin pataljoonia ja prikaateja. Tosin tällä kertaa aseettomia sellaisia.

Alusta alkaen oli selvää, että tämä suunnitelma tuli toteuttaa, ja se pystyttäisiin toteuttamaan vain yksityisen sektorin kautta. Tapaamisen yleinen ilmapiiri oli, että siellä oltaisiin niin työnantaja- kuin työntekijätaholla enemmän kuin halukkaita.

Miehet hajaantuivat ja aloittivat työn. He ottivat yhteyksiä, soittivat puheluita, lähettivät sähköpostia ja tapasivat eri alojen yrittäjiä erityisesti PK-sektorilta. Tapaamisissa he selvittivät suunnitelmansa yksityiskohtaisesti, ja jo selvityksen aikana huomasivat sellaisia ilmeitä ja päännyökytystä jonka saattoi puhutulle kielellä kääntää muotoon ”tätä, juuri tätä me ollaan jo vuosia odotettu”. Tapaaminen päättyi säännöllisesti kädenpuristukseen ja toteamiseen, että johan me yrittäjät ollaan tätä utopiaa tarpeeksi rahoitettukin. Seuraavaksi viemme asian firmojemme työntekijöille. Ja siellä ollaan taatusti yhtä kypsiä.

Kun asia eteni ja laajeni, oli tietenkin selvää, että se myös ennen pitkää vuoti julkisuuteen. Siihen oltiin varauduttu. Eräs luotetuista miehistä oli nuori media-alan ammattilainen, joka pyöritti yhtiönsä kautta maan suosituinta huumorisivustoa. Siellä asiasta tehtiin nettimeemi, jota väänneltiin kieli poskessa kymmenillä eri tavoilla. Eräs kolmesta ”alkuperäisestä” pankinjohtajasta oli mukana Ylen uutistoimituksen haastateltavana ja hieman naureskellen totesi, että asia itsessään olisi laiton, teknisesti mahdoton ja moraalisesti tietenkin erittäin arveluttava, mutta niin kuin haastattelija itsekin ymmärtää, kyseessä on vitsi, jonka joku on ottanut hieman liian tosissaan. Pankinjohtaja muistutti kuitenkin nähneensä velvollisuudekseen vastata haastattelupyyntöön, sillä luottamus valtakoneistoon ja vallitsevaan yhteiskunnalliseen järjestelmään on yhteiskunnallisen vakauden ja yhteiskuntarauhan ehdoton kulmakivi. Vitsi ei saisi kasvaa varjoaan suuremmaksi ja aiheuttaa kansalaisten mielissä tarpeetonta levottomuutta.

Suunnitelman laatijat käyttivät asiassa eräänlaista käänteisgöbbelsiläistä logiikkaa. Ei toistettu suurta valhetta totuutena, vaan toistettiin totuutta vitsinä ja näin ollen laimennettiin se merkityksettömäksi. Kohu laantui nopeasti, ja työtä oltiin jatkettu koko ajan. Asiaan osallistuvat ihmiset pitivät liki sataprosenttisesti turpansa kiinni, ja ne jotka sitä eivät tehneet saivat vastaansa kommentin, että tuo on jo vanha vitsi. Kerro veikkonen ihmeessä uusia.

Kuluvan vuoden lokakuussa RMK-pankkiketju ilmoitti pitävänä tiedotustilaisuuden, jossa se ilmoittaisi mullistavasta uudistuksesta suomalaisessa talouselämässä. Tiedotusvälineet muistivat puolisen vuotta takaperin tapahtuneen ja nopeasti lässähtäneen kohun, hoksasivat että heitähän oltiin saatettu kumminkin kusettaa ja joka tapauksessa tajusivat, että tulossa on ehkä lööppitavaraa.

Tiedotustilaisuudessa eräs pankinjohtajista nousi ja alkoi puhua:

- Hyvät tiedotusvälineitten edustajat. RMK-pankkiketju ilmoittaa tehneensä yhteenliittymän huomattavan määrän suomalaisten PK-yritysten omistajien ja työntekijöitten kanssa, ja yhteenliittymän myötä olemme perustaneet Yksityisen Veronkeruukassan, jota on työnimeltään kutsuttu Hömpstadin Kassaksi.

- Hömpstadin kassan ideana on toimia veroviranomaisen sijaisena ja kerätä tällä hetkellä 38.000:n suomalaisen yksityisen sektorin työntekijän verot ja tilittää ne kauttaan verohallinnolle. Itse asiassa toiminta on ollut jo kuukauden voimassa, eli jos verohallinto on hieman ihmetellyt, miksi veroja ei ole ajallaan tilitetty, niin syy on tässä. Kassaanhan on liittymässä vielä enemmänkin ihmisiä, mutta päätimme, että tämä oli riittävä määrä toiminnan aloittamiselle. Luonnollisesti kassaan kirjataan väkeä koko ajan lisää.

- Kassan ideana ei ole pimittää valtiolta verotuloja. Jokainen työntekijä maksaa veronsa oman veroprosenttinsa mukaan täysimääräisenä. Mutta työntekijän verot ovat tällä kertaa korvamerkitty. Hömpstadin Kassa tilittää verokertymän veroviranomaisille, mikäli veroviranomainen käyttää verot vain ja ainoastaan siihen, mihin verovelvollinen antaa luvan. Kaikilla julkisen sektorin aloilla on omat tilinsä ja tiukka rahankäytön valvonta jota hoidetaan reaaliajassa tietokoneilla, joten seurannan pystyy kyllä suorittamaan.

- Mikäli valtio ei tähän käytäntöön suostu, tai veroviranomainen yrittää kikkailla, ei veroja silloin tilitetä valtiolle, vaan ne jäävät kassan haltuun. Mikäli valtio ilmoittaa suostuvansa, lähtee kassasta kuluneen kuukauden verokertymä asianmukaisille verohallinnon tileille välittömästi. Samoin mikäli kunnat suostuvat näihin ehtoihin, maksaa kassa kunnallisveron suoraan kunnalle. Edessänne pöydällä on nippu liitteitä, joissa tarkemmin selvitetään se, mihin Hömpstadin Kassan jäsenet suostuvat verorahojaan luovuttamaan. Voitte ottaa siitä vapaasti. Muistutamme vielä kerran, että kassassa on 38.000 nimenomaan nettoveronmaksajaa ja lisää on tulossa sitä myötä, mitä ehdimme sisään kirjata, joten suosittelisimme, että valtio ei kuhnisi vastauksen kanssa hyvin kauaa.

- Syy siihen, miksi tämä kassa on perustettu on yksinkertaisesti se, että kassaan liittyneet suomalaiset nettoveronmaksajat eivät enää kerta kaikkiaan suostu rahoittamaan sitä hirviöksi muuttunutta utopiaa ja yhteiskunnallista pakkokokeilua, jota valtiovaltamme on harjoittanut viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kokeilua, jonka seurauksena maamme on muuttunut laskiämpäriksi, jossa tavallisia suomalaisia kohdellaan lähinnä sen ämpärin pohjalla olevana kuonana. Tiedotustilaisuus on päättynyt, kysymyksiä ei oteta vastaan. Kaikki tarvittavat vastaukset ovat noissa liitteissä.

Lehtimiehet alkoivat käydä liitteitä läpi, ja huomasivat niitten olevan korutonta kertomaa. Maahanmuuttoteolliselle koneistolle tilitettävä veromäärä putoaisi kerralla nollaan. Tosin takaportiksi oltiin jätetty vaihtoehto, jossa valtio perustaisi ”vapaaehtoisen ja nopean maastapoistumisen avustussäätiön”. Siihen oltiin valmiita luovuttamaan verorahoja.

Kehitysapu lakkaisi kokonaan. Julkiselle sektorille annettaisiin rahoitusta vain suorittavan tahon työtä varten, ja sillä kohdalla rahoitusta oltaisiin valmiita lisäämään. Mutta hallintohimmelin osuus putoaisi 95%. Puolustusvoimille tulisi huomattava lisäys. Yliopistoissa yhteiskunnallisten aineitten rahoitus tipahtaisi myös 95%, mutta sen sijaan luonnontieteellisille aloille rahoitusta oltaisiin valmiita lisäämään. Yleveroa ei maksettaisi ollenkaan.

Ja niin edelleen.

Ja niin edelleen.

Lehtimiehistä älykkäimmät ymmärsivät, että mikäli tämä toiminta alkaa kasvamaan, eikä sitä saada äkkiä pysäytettyä, se tietää sitä että se helvetin raappahousuväki saattoi keksiä ihan oikean tavan tarttua valtaeliittiä kasseista kiinni. Ja valtaeliitiksihan lehtimiehet itsensäkin lukivat. Nyt oli aika panna etusivu uusiksi, täyttää lehdet pääkirjoituksilla ja kolumneilla joissa jyrkästi tuomittaisiin tämä Hömpstadin Kassa ja muistutettaisiin että ulkoparlamentaarisilla keinoilla ei saada aikaan kuin onnettomuutta. Luonnollisesti tulisi kaivaa esille 1930-luku ja Lapuan Liike.

Selväähän on, että uutinen Hömpstadin kassan perustamisesta aiheutti valtiovallan taholla äärimmäisen paskahalvauksen. Hallitus kokoontui seuraavana päivänä, apunaan huomattava määrä erilaisia asiantuntijoita. Pääministeri raivosi:

- Tämähän on perkele kapinaa! Tämä pitää lopettaa heti! Kuvittelevatko ne idiootit mutterinkääntäjät, että heillä on oikeus omiin rahoihinsa? Ja luulevatko ne saatanan haalaripellet että niillä on muka oikeus MIELIPITEESEEN?!!!

Valtionvarainministeri totesi:

- Mutta mitä me teemme? Kyseessä on kuitenkin 38.000 ihmistä ja ne ovat tosissaan. Ja tietojen mukaan määrä todellakin kasvaa.

Pääministeri jatkoi:

- Ei muuta kuin raskaimman jälkeen. Ilman varoitusta ja viivyttelyä. Pidätetään puuhaheput ja nostetaan automaattinen verorikossyyte jokaiselle kassan jäsenelle. Tämmöinen pitää lopettaa heti alkuunsa.

Oikeusministeri kommentoi:

- Kaikella kunnioituksella, mutta se ei ole ihan yksinkertaista. Tässä tapauksessa on helppo sanoa että mitä, mutta nyt on kysyttävä että miten. Pomomiehet voidaan ehkä pidättää. Jos ne löydetään. Varmasti siellä kassassa on jotenkin varauduttu tähänkin, ja toiminta on taatusti hajautettu. Mutta 38.000:n ihmisen esitutkinta ja tuomitseminen on lukumäärällisesti yksinkertaisesti liikaa. Ellemme me sitten pistä kenttäoikeuksia pystyyn. Ja siksi toiseksi, Suomessahan on nykyisin oikeastaan enää kaksi vakavaa rikosta. Toinen on rasistinen rikos. Ja toinen on verorikos. Ja molemmista tulee ehdotonta ilman muuta. Ja vielä siinä muodossa että ensikertalainenkin istuu kakkunsa kokonaan. Mihinkä me ne laitetaan lusimaan? Perustetaanko uusi Hennala ja Tammisaari?

Valtionvarainministeri lisäsi:

- Ja onhan tässä sitten sekin, että yksi vankivuorokausi maksaa sen parisataa euroa. Jos näille annetaan vaikka vain lyhyt, sanotaan nyt vaikka vuoden mittainen verorikostuomio, niin sehän on… hetkinen… 38.000 x 365 x 200 eli totanoin mjämjämjäm… joo, tommonen 2,7 miljardia euroa siihen uppoaa jo itsessään. Eikä sitä nykyisellä vartijamäärällä vahdita. Niitäkin joutuisi palkkaamaan. Ellei sitten tosiaan perusteta vankileirejä. Ja tulee muistaa, että niistä on nettoveronmaksajia joka ainoa, eli sen sijaan, että ne rahoittaisivat valtion toimintaa, ne istuisivat kopissa vähän perkeleen kalliilla hinnalla. Ei se vaan onnistu. Ei niin kertakaikkiaan.

Pääministeri näytti siltä kuin alkaisi hyvin pian repiä hiuksiaan:

- No mitä helvettiä me sitten tehdään? Ei kai me sitä voida hyväksyä, että ne pitävät koko valtiokoneistoa panttivankinaan? Valtio on kone, sen bensaa on raha ja jos tätä touhua ei saada loppumaan niin kone alkaa pian piiputtaa. Ja vielä pahempaa, maine menee. Nehän kusevat meidän kengille ja rahvas nauraa kätkättää.

Sisäasianministeri kysyi tekniikan asiantuntijalta:

- Mutta oliskos se mahdollista, että yksinkertaisesti hakkeroitaisiin niitten koneet? Kaapattaisiin sieltä bittiraha kokonaan, imuroitaisiin kaikki tiedostot ja tehtäisiin porukka kerralla persaukisiksi? Ei ne käteisellä pitkään siellä pärjää, vaikka tietojen mukaan noihin kyseisiin pankkeihin on viimeisen vuoden aikana kuljetettu hyvinkin paljon riihikuivaa.

Tietotekniikan asiantuntija vastasi kuivalla äänellä:

- Ei onnistu. Yritettiin jo viime yönä. Ensinnäkin niitten järjestelmä on aivan liian hajautettu. Toisekseen niillä on paremmat nörtit kuin meillä. Ainoa, mitä me saatiin aikaiseksi oli se, että saatiin omille koneillemme tiukka virus. Se toimii niin, että koneiden näytöllä ei näy nyt muuta kuin rupisammakko. Joka aina kymmenen minuutin välein alkaa kurnuttaa. Jolloin printteristä tulee ulos aanelonen, joka on täynnä nuijapäitä. Me toimitaan nyt varakoneilla, eikä ihan vähällä yritetä uudestaan. Siks toiseks olen melko varma, että se sammakko röyhtäisi meidän omien koneittemme sisällön suoraan Hömpstadin Kassan käyttöön.

Viestintä-, valistus- ja vittuiluministeri puhui vuorostaan.

- Saattaa olla niin, että kannattaa kuitenkin yrittää vielä hyvällä. Annetaan niille viikko aikaa luovuttaa, ja luvataan, että ne selviävät silloin ilman syytettä. Ja sen viikon aikana me pannaan päälle suurin mahdollinen propagandamylly, mitä tässä maassa on pistetty pystyyn ikinäkoskaanmilloinkaan. 24/7 nälkäistä neekerilasta, rasismia kohdannutta maahanmuuttajaa, suomalaisten luontaista väkivaltaisuutta ja se kaikki mahdollinen ryönä mitä on ikinä keksitty tai on vielä keksimättä. Ja lisätään siihen jatkuvalla syötöllä se, että ei sivistysvaltion ihminen ryhdy toimimaan valtiota vastaan. Tiedättehän, ”suomalainen, et sinä omalla työlläsi elä, vaan valtion kautta. Sinulla olevat rahat ovat valtion rahaa, ne ovat sinulla vain lainassa. Nyt on aika maksaa velkasi. Niin Suomelle kuin koko maailmalle. Ennen kaikkea maailmalle”

- Nielevätkö ne sen, kysyi puolestaan ympäristö- ja elämän vaikeuttamisministeri.

Pääministeri vastasi:

- No jos eivät niele, niin ainakaan sinun ministeriöllesi ei jää kuin tuulen huuhtoma perse. Toimimme näin. Viikko aikaa ja propagandamylly täysillä päälle. Siitä vaihtoehdosta, että ne saattaisivat olla ehkä oikeassa ei näissä tiloissa edes keskustella.

Viikkoa myöhemmin hallitus huomasi, että vaikka sillä itsellään saattoi vielä ollakin usko median kaikkivoipaisuuteen, se ei välttämättä enää maakunnissa uponnutkaan. Hömpstadin Kassan jäsenmäärä oli tällä hetkellä jo 72.000. Hallitus päätti, että nyt ei enää hyvällä pärjätä, ja päätti tehdä Hömpstadin pankista esimerkkitapauksen, joka säikyttäisi muut ja saisi heidät luovuttamaan. Paikalle komennettaisiin kaikkiaan 20 poliisipartiota. Ne miehittäisivät pankin ja takavarikoisivat sekä kaikki tietokoneet että käteisvarat. Samalla pidätettäisiin siellä oleva henkilökunta sekä mahdolliset kassan jäsenet joille annettaisiin oikeudessa nopeutetulla käsittelyllä ankarat tuomiot. Hallitus uskoi vakaasti, että poliisia vastaan ei ryhdyttäisi kuitenkaan vastarintaan. Kaiken varalta tehtävään komennettaisiin poliisipartiot Helsingin, Espoon ja Vantaan suunnalta. Hömpstadin ja Pinnanmaan omaan poliisiin ei luotettu tarpeeksi.

*

Kaksi vuorokautta myöhemmin Hömpstadin pankin edustalla:

Tehtävää johtava komisario raapi päätään ihmeissään. Tähän ei oltu varauduttu. Pankin edusta oli aivan täynnä ihmisiä. Kyseessä oli tietysti selvä mielenosoitus, ja luvaton sellainen, kun ei siitä oltu minnekään ilmoitettu. Mutta se ei näyttänyt tavalliselta mielenosoitukselta. Ihmisillä ei ollut mukanaan lippuja, kylttejä tai banderolleja. Minkäänlaisia iskulauseita ei huudettu. Ihmiset yksinkertaisesti seisoivat paikallaan ja katsoivat paikalle tulleita poliisipartiota sellaisella tietyllä lailla pelottavan rauhallisella tavalla, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin komisarion selkäpiitä. Komisario oli kyllä tottunut kaikenlaisten anarkoharrastajien mielenosoituksiin, mutta nehän olivat enemmän bailuja ja humalapäissään paikkojen rikkomista kuin varsinaisia mielenosoituksia.

Nämä ihmiset vaikuttivat täysin selviltä. Ja hyvin rauhallisilta. Komisario ei ollut nähnyt tällaista koskaan aikaisemmin. Komisarion luo saapui eräs vantaalainen vanhempi konstaapeli ja kysyi, että mitä helvettiä me nyt tehdään. Komisario oli jo vastaamassa että vitustako minä tiedän, mutta silloin joukosta erkani mies, jolla oli päällään tumma puku ja päässään musta lierihattu. Mies käveli komisarion eteen ja esittäytyi:

- Hyvää päivää, herra valtion väkivaltakoneiston edustaja. Olen Antero Lärvänen. Näin alkuun huomauttaisin, että tätä paikkaa kuvaa kaikkiaan kahdeksan kameraa, ja lähetys menee suorana verkkoon. Ja toiseksi voin kertoa, että paikalla on kaikkiaan kahdeksansataakuusikymmentäkaksi ihmistä. Miehiä ja naisia. Nuoria ja vanhoja. Kaikki aikuisia. Alaikäisiä ei ole mukana. Kolmanneksi voin ilmoittaa, että yhdelläkään meistä ei ole hallussamme terä- eikä tuliaseita eikä minkäänlaisia astaloita.

- Mitä te haluatte, kysyi komisario.

- Se riippuu täysin siitä, mitä te haluatte. Jos olette tulleet tänne pitämään esimerkiksi liikenneturvallisuuteen liittyvää puhallusratsiaa, niin mehän puhallamme mielellämme. Jos otat, et aja. Jos ajat, et ota. Sen sijaan, mikäli tarkoituksenanne on tunkeutua tuohon pankkiin, me olemme täällä estämässä sitä. Te olette aseistettuja, me emme, mutta meitä on kaksikymmentä kertaa enemmän kuin teitä. Ja me pistämme hanttiin. Paljain käsin. Jos te haluatte päästä pankkiin, te joudutte ampumaan. Haluatteko olla ensimmäiset poliisit Suomessa, jotka käyttävät väkivaltaa aseettomia siviilejä kohtaan vain päästäkseen ryöstämään pankin? Suorassa lähetyksessä? Ja mikäli meinaatte hankkia lisävoimaa, niin yhdellä tekstiviestillä löytyy kaksituhatta ihmistä lisää, jotka tukkivat tänne johtavat tiet ja asettuvat osaltaan ihmiskilveksi. Huomautan vielä, että mikäli käytätte väkivaltaa meitä vastaan, siinä seuraavassa pankissa ei sitten olekaan enää vastassa aseettomia ihmisiä. Ja silloin me ammumme ensin.

- Oletteko te jumalauta ihan tosissanne, kysyi komisario.

Mutta lierihattuinen mies ei enää vastannut. Katsoi vain komisariota silmiin. Lopulta komisario ei kestänyt enää miehen katsetta. Hän painoi päänsä alaspäin, kääntyi ympäri ja komensi partiot palaamaan sinne mistä lähtivätkin. Takaisin ajaessaan komisario mietti, että miten ne olivat voineet varautua noin nopeasti ja niin tehokkaasti. Ja hoksasi samantien, että totta kai tieto operaatiosta oli tullut joltain kenttäpoliisilta. Varmaan useammaltakin. Ties kuinka monta Syvää Kurkkua tuolla Hömpstadin Kassalla olisi puolellaan.

*

Kolme päivää myöhemmin hallitus kokoontui uudestaan eikä millään muotoa voittoisissa tunnelmissa. Sisäministeri oli alustanut tilanteen poliisin osalta. Poliisi ei tulisi enää osallistumaan tämänkaltaisiin operaatioihin. Sen tehtävä on turvata tavallisten suomalaisten turvallisuutta, ei toimia minään kuolemanpartiona. Ja poliisin tiedustelun mukaan oli todellakin niin, että jos poliisi ampuu sen ensimmäisen laukauksen, niin sen jälkeen vastassa ovat aseelliset miehet. Ja niitä on Suomessa paljon. Ylemmissä toimistoportaissa oltaisiin oltu kyllä valmiita toteuttamaan nämä määräykset, mutta kenttäpoliisit olivat niistä jyrkästi kieltäytyneet ja uhkasivat joukkoirtisanoutumisilla.

Kunta- ja kuristusministeri jatkoi:

- Nythän on niin, että Hömpstadin Kassan jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. Myös muualla kuin maakunnissa. Suuria helsinkiläisfirmojakin on liittynyt siihen. Ja nyt on alkanut myös se ilmiö, nimenomaan maakunnissa, että lukuisia kuntia on liittynyt kassaan. Eli ne ovat tosiasiassa irrottautuneet valtion hallinnasta ja muuttuneet itsenäisiksi. Siellä nähtävästi tuli mitta täyteen viime vuonna, kun kunnat joutuivat pakkomääräyksestä ottamaan vastaan 60.000 kappaletta sitä niin sanottua EU:n vastuunkantoa. Mikä muuten on kovaa vauhtia valumassa tänne pääkaupunkiseudulle. Maakunnissa on nimittäin tietojemme mukaan on tullut taikaseiniin pahemman luokan laakerivika joka on jäänyt niihin pysyvästi. Ja täälläkin alkaa siihen touhuun nähden loppua pian laarista perunat.

Opetus- ja aivopesuministeri katsoi kunta- ja kuristusministeriä silmät teevateina ja sanoi ääni hieman särkyen:

- Siis kuntia… kokonaisia kuntia… mutta… eiväthän ne voi tehdä niin… eiväthän ne saa tehdä niin… sehän on siis… laitonta… niin, laitonta se on…

Pääministeri oli tähän asti lähinnä tuijottanut kenkiensä kärkiä ja kuunnellut, mutta nyt hänkin aukaisi suunsa:

- Eiväthän ne niin saa tehdä. Mutta kyllähän ne sen tässä tilanteessa jo voivat tehdä. Koska meillä ei ole hirveästi mahdollisuutta sitä estääkään. Ainakaan tämän päivän tietojen valossa. Minulla on tosin muutama vaihtoehto vielä taskussa. Niitä kovempia sellaisia. Ja mikä on laitonta? Se kysymys on tällä hetkellä enää retorinen. Meidänkin viime vuosien toimintaa voi katsoa sen ajattelun mukaan monellakin tavalla. Esimerkiksi perustuslain kuudes pykälä sanoo, että ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Olemmeko me todella toimineet tuon pykälän mukaisesti?

Opetus- ja aivopesuministeri katsoi pääministeriä aivan niin kuin olisi kuullut koko asian ensimmäistä kertaa, onnistuen näyttämään kaikkien blondien esiäidiltä. Pääministeri jatkoi:

- Niin, sinähän olet perinteinen puoluekoneiston tuote ja tässä hallituksessa kiintiöministerinä pelkästään siksi, että käytät hametta. Sinä olet todellakin uskonut täysin sinisilmäisesti tähän kaikkeen. Nyt ei katsos ole enää kyse siitä, mikä on laillista. Nyt on kyse enää siitä, säilytämmekö me asemamme ja otammeko valtamme takaisin. Vai tunnustammeko ääneen, että olemme pitäneet yllä kokonaiselle kansakunnalle vahingollista utopiaa pelkän utopian vuoksi? Se merkitsee meille asemamme, tulevaisuutemme ja ennen kaikkea kasvojemme menettämistä. Ja sitähän me emme kestä. Kauniita ratkaisuja ei enää ole. Se juna meni jo. Niin kuin totesin, muutama keino minulla vielä on takataskussani. Jatkamme kokoustamme huomenna kello yhdeksän. Minulla on tunnin päästä eräs tapaaminen. Se ratkaisee paljon.

*

Tuntia myöhemmin puolustusvoimien komentaja astui sisään pääministerin toimistoon. Pääministeri viittasi kädellään kohti tuolia ja pyysi kenraalia istumaan.

- Tämä asia sujuu kyllä seisaaltaankin. Se kun ei hyvin kauaa kestä.

Pääministeri katsoi edessään seisovaa ammattisotilasta silmälasiensa yli ja totesi:

- Sinä siis tiedät mitä aion pyytää?

- Totta kai tiedän. Haluat, että puolustusvoimat iskevät kaikkiin Hömpstadin Kassan toimipisteisiin sekä niitä tukeviin pankkeihin. Sen lisäksi haluat, että joukkomme miehittävät kaikki ne kunnat, jotka ovat irtaantuneet valtiohallinnosta ja liittyneet kassaan. Haluat myös kaikki kyseisen toiminnan aktiivit sekä kyseisten kuntien valtuustot sekä johtavat virkamiehet vangittavaksi ja kaikki nuo alueet riisuttavaksi aseista. Hyökkäykset tulee tehdä nopeasti, armottomasti ja kohdealueen henkilötappioista välittämättä.

- Juuri niin. Mutta mistä sinä tiesit tuon suunnitelman noin tarkkaan?

Puolustusvoimien komentaja katsoi pääministeriä hymyillen ja hieman pää kallellaan. Pääministeri nyökkäsi ja totesi, että niinpä tietysti. Sitten hän kysyi:

- Millä aikataululla voit aloittaa?

- Kuka sanoi, että minä aloitan? En tule koskaan antamaan sellaista käskyä. Minä olen sotilas, en poliittisen poliisin päällikkö enkä vankileirin komendantti.

- Sinä olet sotilas, totta. Ja sotilasta voidaan käskeä.

- Voidaan toki. Sitten minä eroan. Voi tietysti olla, että löydät kenraalikunnasta jonkun pyrkyrin, joka on valmis tuollaiseen hulluuteen, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Tuollaisiin operaatioihin tarvitaan pataljoonia ja komppanioita. Eikä niitä johda kenraalit, vaan majurit ja kapteenit. Ja siltä taholta on tehty selväksi, että suomalaisia vastaan ei asetta kohoteta. Viimeisin lukko ovat asevelvolliset itse. Eivät ne koteihinsa lähde riekkumaan ja ihmisiä terrorisoimaan. Ja siinä ne ovat aivan oikeassa. Ja jos rehellisesti sanotaan, niin PV:ssä on hyvin voimakkaasti vallalla sellainen ajatus, että tuon Hömpstadin Kassan perustaminen on ensimmäinen järkevä asia, mitä tässä maassa on tehty kolmeenkymmeneen vuoteen.

- Sitten sinä jätät minulle varsin vähän vaihtoehtoja.

- Ei. Minä en jätä sinulle ollenkaan vaihtoehtoja. Tiedän varasuunnitelmasi. Aiot palkata tänne tulleista muukalaisista ikioman kaartisi, aseistaa sen ja lähettää miliisiksi ja miehittäjiksi maakuntiin. Kaikkiaan kuusi tuhatta miestä. Älä katso niin ihmeissäsi, totta kai me sen tiedämme. Puolustusvoimat toimivat ulkoista vihollista vastaan ja sinä olet tuonut sen ulkoa tänne sisäiseksi viholliseksi. Luotit suunnitelmassasi siihen, että me pysymme kasarmeissamme kun lähetät ikiomat terrorijoukkosi maakuntiin. Voin kertoa, että me teurastamme ne. Jos ehdimme. Maakunnissa löytyy kyllä aseita, miehiä, taitoa ja tahtoa sen verran, että meille jää todennäköisesti tehtäväksi lähinnä ruumiitten hautaaminen.

- Tiedätkö, kenraali. Tuo mitä puhut on kapinaa.

- Ja se, mitä sinä puhut on maan luovuttamista ulkoiselle miehittäjälle. Tunnetaan myös nimellä maanpetos. Seuraavaksi nimittäin olisit pyytänyt sotilasapua EU:sta. Sinä olet vallan korruptoima vastenmielinen hirviö, joka olisi valmis surutta uhraamaan omia kansalaisia, kanssasuomalaisia jo pelkästään omien kasvojen säilyttämiseksi.

- Onko tuo viimeinen sanasi.

- On. Ja se on myös puolustusvoimien viimeinen sana. Presidenttiin sinun on turha vedota. Tilanne ei siitä muutu.

- Mitä minä sitten teen?

- Luovutat. Tunnustat, että olet tietoisesti asettanut kokonaisen kansan vaaranalaiseksi pelkän ideologisen utopian vuoksi. Ja että edeltäjäsi ovat tehneet samoin. Sitten pyydät anteeksi, hajotat hallituksesi, ja annat uuden perustamisen oppositiopuolueen ja Hömpstadin Kassan edustajien tehtäväksi. Toinen vaihtoehto on, että annat ne aseet muukalaiskaartillesi ja koetat onneasi. Meillä on vaan enemmän miehiä, parempi koulutus ja isommat pyssyt. Kolmas vaihtoehto on, että ammut itsesi. Pääset silloin vastuusta nopeasti. Nimesi tietysti vedetään lokaan, mutta tuskinpa se sinua enää silloin häiritsee. Ja tekisithän siinä edes kerran palveluksen kansallesi.

Puolustusvoimien komentaja kääntyi ja poistui pääministerin toimistosta sen kummemmin lupia kyselemättä. Pääministeri jäi tuijottamaan seinää tyhjä katse silmissään ja mietti. Sekä vaihtoehtoja, että sitä, kenen niskoille hän voisi vierittää syyllisyyden, jos kaikki menisi päin helvettiä…

Samaan aikaan Viipurissa suomalaiset rahtilaivat Ingrid, Gerda ja Inga sulkivat kansiluukkunsa ja aloittivat täyteen lastattuina ensimmäistä kertaa matkansa kohti Suomen puolella sijaitsevaa uutta määränpäätä.