Thursday, December 11, 2014

ANARKISTIN AIKAMATKA

Helsinkiläinen nuori anarkisti Juge vääntäytyi punkkaansa joskus kahden maissa yöllä ja tunsi olonsa mahtavaksi. Virastopäällikkö-isä ja juristi-äiti olivat menneet nukkumaan jo aikaa sitten, eivätkä olleet huomanneet, kun heidän 22-vuotias poikansa oli saapunut kotiin voitonjuhlista. He olivat aina sanoneet Jugelle, että pääasia, että Juge tunsi tekevänsä elämässään oikein. He hyväksyivät kaiken. He olivat radikaaleja ja vapaamielisiä vanhempia. Juge oli elämäänsä tyytyväinen. Siihen vaikutti tietysti osaltaan juodut lukuisat oluet ja poltettu muhkea tötsä, mutta pääsyynä oli se, että hän oli taas kerran osoittanut olevansa toiminnan mies. Sen olivat kokeneet helsinkiläisten porvarien näyteikkunat hiljattain. Ja olihan Juge ollut poliisin kiinniottamakin. Poliisi oli tönäissyt Jugea hieman siirtäessään häntä koppiautoon ja tämä tönäisy oli niin anarkistisessa kuin yleensäkin vihervasemmistolaisessa sosiaalisessa mediassa noussut marttyyrimaisiin mittasuhteisiin. Juge tunsi itsensä melkein Che Guevaraksi.

Juge. Rahavallan väkivaltakoneiston vainoama mies, joka kuitenkaan ei suostunut alistumaan, vaan  ryhtyi raivokkaaseen vastarintaan. Varmaankin viisi ikkunaa hän oli tuhonnut ja haistattanut vielä  vittua usealle poliisille. Ennen nukahtamistaan Juge ajatteli vielä, että kyllä hän oli kova jätkä. Ja kova jätkä saisi pesää varmasti vähän suunnasta jos toisesta. Vielä Juge ehti ajatella itsensä kovempanakin taistelijana, joka ase kädessä karkottaisi rahavallan kätyrit ja etenisi voitosta voittoon. Tiesihän Juge, että siinä hommassa tuo tekninen osaaminen oli hänellä sinänsä vähän heikonlaista, kun oli jäänyt tuo armeija käymättä.

Julkisesti hän oli tietysti sanonut, ettei suostu ase kädessä puolustamaan porvarin rahapussia, mutta tosiasiassa häntä ei tippaakaan huvittanut lähteä rämpimään jonnekin hankeen. Oli paljon mukavampaa suorittaa siviilipalvelus mukavassa palveluspaikassa, jonka virastopäällikkö-isä oli järjestänyt. Juoskoot toiset jätkät metsässä jos niitä kerran huvittaa. Aivan unen rajalla Juge tunnusti itselleen, ettei koskaan pystyisi mihinkään muuhun kuin jo nähtyyn riekkumiseen, mutta olihan asiasta kiva unelmoida ja hyvässä seurassa uhota. Ja kai sinne yliopistoonkin pitäisi jossain vaiheessa mennä. Vittu minä minnekään raksalle ainakaan mene…

Juge nukahti onnellisena nuorena anarkistisankarina. Huoneessa oli joku toinenkin. Varsin häijyn näköinen hahmo. Hän oli Runollisen Oikeuden Luovia Källejä Keksivä Piru, lyhyemmältä kutsumanimeltään Källipiru, ja hänet tunnettiin Helvetissä eräänlaisena taiteilijasieluna. Källipiru katseli helvetilliseltä tabletiltaan Epäilyksen Pirun hänelle jättämää Jugea koskevaa raporttia. Pitkän tarkkailuraportin Epäilyksen Piru oli tiivistänyt loppulauselmaan ”Täysin turha ja hyödytön mato. Ei tarvetta jatkotarkkailuun”.

Källipiru katseli Jugea silmät kiiluen, ja sille tuli piruus mieleen. Niinhän piruilla aika ajoin tuppaa käymään. Sehän on vähän niin kuin pirun luonteeseen kuuluvaa. Se naputteli suunnitelman tabletilleen ja lähetti sen Alakerran Firman arvioitavaksi. Suunnitelma vaatisi poikkeusvaltuuksia ja se pitäisi hyväksyttää myös Yläkerran Firmassa. Kummankin firman byrokratia oli huomattavasti tehokkaampaa kuin maanpäällisillä vastineillaan joten vastaus tuli puolessa minuutissa:

”Poikkeusvaltuudet myönnetty ja suunnitelma hyväksytty kummassakin firmassa. Teepä hänellä mitä lystäät”.

No niin, tuumaili Källipiru ja alkoi säätää asetuksia. Siirretäänpä heppu tuonne Katalonian seutuville ja pistetäänpä vaikka vuoden 1937 maaliskuuhun. Silloinhan sitä Espanjan sisällissotaa käytiinkin jo oikein makoisasti. Ja tehdäänpä sankaristamme täydennysmies Federación Anarquista Ibérican taistelujoukkoihin. Muutetaanpa vielä hepun äidinkieli, pannaan tukka vähän siistimmälle mallille ja…

…sen verran sääli häilähti Källipirun mielessä, että se kuitenkin päätti poistaa Jugelta väistämättä edessä olevan krapulan. On sillä ressukalla tarpeeksi lystiä edessä muutenkin. No niin, vielä viimeiset säädöt ja…

ENTER…


…Juge havahtui helvetilliseen älämölöön ja ymmärsi, että nyt huudettiin herätystä. Yllätyksekseen hän tajusi, että meteli huudettiin katalaaniksi ja vielä suuremmaksi yllätyksekseen hän tajusi ymmärtävänsä sitä, eikä pystynyt hahmottamaan päässään ajatuksia muulla kielellä. Mitähän hittoa tämä on? Taustalta hän kuuli kukon kiekuvan ja totesi, että katalaania tai ei, niin vittu hän ei tähän aikaan vielä nouse ja käänsi kylkeään. Samalla hän huomasi kroppansa kivistävän, sillä hän tajusi makaavansa puulaverilla, eikä hänellä ollut alustanaan kuin taiteltu huopa. Mukavaan patjaan tottuneelle nuorukaiselle se oli ollut äkkiseltään vähän turhan karu alusta.

- Mitä helvettiä se täydennysmies siinä kuhnii? Ylös siitä! Ei tänne olla tultu mihinkään hotelliin!

- Haista homo vittu. Mä haluun nukkua.

Seuraavaksi Juge tunsi ahterissaan voimakkaan kivun, kun raskas saapas potkaisi häntä perslihoille. Herätyksenä se toimi kyllä varsin tehokkaasti ja Juge nousi istuvilleen ja saman tien seisomaan. Seisomaan nousu tosin tapahtui ilman oma-aloitteisuutta, sillä sen aiheutti kaksi Jugen rintapieliin tarttunutta ämpärin kokoista kouraa, jotka nostivat anarkistisankarimme ilmaan niin etteivät jalat maata tavanneet. Jos kourat olivat isot, niin sellainen oli myös niitten jatkeena oleva mies, joka Jugea roikottaessaan totesi:

- Seuraavan kerran kun soitat minulle suutasi, sinne ei jää enää hampaita. Opi tästä kerrasta.

Mies oli sen verran iso korsto, että Juge päätti oppia. Tähän mennessä hänen elämässään oli riittänyt kaiken kattavaksi perusteeksi joko vittumähaluun tai vittumäenhaluu, mutta tuo mies ja tilanne yleensäkin vaikutti siltä että nyt ei auta ensinkään elvistellä. Mutta missä helvetissä hän yleensä ottaen oikeastaan oli? Ja miksi? Ainakin hän tunsi, että hänen huolella vaalimat rastalettinsä olivat hävinneet jonnekin. Samalla laverilla ollut toinen täydennysmies sanoi Jugelle:

- Alahan vedellä kamppeita päällesi. Kuulin, että tässä olisi jopa ruokaa tiedossa.

Juge ihmetteli päällänsä olevaa karkeakankaista ruskeaa univormua, joka hiersi herkkää kaulaa ilkeästi, mutta ajatteli, että eiköhän asiat jossain vaiheessa selviä. Sitä odotellessa ruoka kyllä maistuisikin. Hän kummasteli myös lattialla olevia nahkasaappaitaan jollaisia ei ollut koskaan ennen pitänyt jaloissaan ja otti niitten päältä käsiinsä omituiset neliskanttiset flanelliset kankaanpalaset. Hän pyöritteli niitä käsissään ja kysyi viereiseltä mieheltä:

- Tota noin, eiks täällä ole sukkia?

Mies katseli yhtä lailla ihmeissään Jugen touhua ja sanoi:

- Mutta sullahan on jalkarätit käsissäsi.

- Jalkarätit?

No voi hyvä helvetti, totesi mies ja näytti pikaiseen, kuinka rätit kääritään ja kysyi vielä että mistä ihmeestä sinä olet tänne oikein tullut. Juge vastasi rehellisesti, ettei tiedä oikein itsekään. Jollain tavoin hän sai itsensä varustettua, veti jopa mukanaan olleen kiväärin olalleen ja laahusti ahteri potkusta kipeänä muitten mukana ulos. Siinä hän sai pikku hiljaa selville, että joukko oli täydennysmiehiä anarkistijoukkojen riveissä, nyt oli menossa sota ja Jugea kovistellut härän kokoinen mies oli heidän päällikkönsä Rogero. Mies, joka auttoi Jugea jalkarättien käärimisessä oli taas Llanes.

Ulkona Juge huomasi, että heidän vieressäänhän oli kauppa, muisti olevansa anarkisti tällä kertaa ihan oikeissa anarkistijoukoissa ja kävi mäjäyttämässä kiväärinperällään kaupan ikkunan rikki. Kyllähän tämä tästä suttaantuukin, tuumasi Juge ja kääntyi muita täydennysmiehiä kohden ylpeästi hymyillen. Kaupasta ulos tuli vanha harmaahiuksinen mies hirveästi noituen ja leipoi Jugea turpaan niin, että sankarimme näkökenttään ilmestyi tähtitaivas kaikessa koreudessaan ja laajuudessaan sekä vielä puolet seuraavastakin galaksista. Olipas tuo vanha patu yllättävän kova lyömään. Juge havahtui siihen, että Rogero läiski häntä poskille ja ärjyi:

- Mitä helvettiä sinä onneton tunari menit nyt tekemään?

Juge katsoi Rogeroa aidon viaton ilme kasvoillaan ja sanoi:

- Mutta tuohan on kauppa. Eikös me niitä porvareita vastaan toimita? Mä kun aattelin, että…

- Mikä onneton maan, taivaan ja helvetin ihme sinut on minun vaivakseni laittanut? Porvari? Tuo on kylän ko-operatiivin kauppa! Ja luuletko sinä onneton vässykkä, että tänne saadaan jostain uutta ikkunalasia? Tekisi mieli tuikata pistin lävitsesi ja jos vielä innostut tekemään jotain yhtä älytöntä niin varmasti sen teenkin. Ja nyt ylös siitä! Kenttäkeittiöllä on muonitus tarjolla koko sakille.

Juge marssi muiden mukana jonottamaan kenttäkeittiölle ja jonottaessaan sai lopulta hahmotettua, miten hänen varusteissaan olleen kenttäpakin kannen sai auki. Keittiömies kaatoi hänen pakkiinsa laihaa linssikeittoa, jossa oli joitain kalanpaloja seassa ja ojensi sen lisäksi kaksi kuivaa vehnäkorppua. Juge katseli pakissaan olevaa keittoa ja sanoi:

- Tota noin hei, emmä oo tällasta tottunu aamiaisella niinku… niin että oliskos jotain muuta…

Keittiömies katsoi Jugea kuin vajaamielistä:

- Aamiaisella? Kuvitteleeko herra että täällä on useampikin ateria päivässä? Siinä on sun tämän päivän annoksesi. Huomenna saa lisää. Ehkä.

Juge tuijotti annostaan epäuskoisena. Llanes, joka äyskäröi samalla suuhunsa omaa annostaan sanoi hänelle:

- Tuo kannattaisi kyllä syödä, mutta jos ei kelpaa, niin lörötä satsisi minun pakkiini. Ja jätä itsellesi sentään ne korput. Tarvitset niitä vielä ihan varmasti.

Juge kaatoi soppansa Llanesin pakkiin sen kummemmin asiaa miettimättä ja tuumi itsekseen että pakkohan täällä jossain on parempaakin safkaa oltava… tommosia litkuja ja käntynpaloja… ihme mesta…

Hetken kuluttua Rogero saapui paikalle:

- Tänä iltana tulee vielä uusi lasti täydennysmiehiä ja koko porukka lähtee rintamalle sitten huomenna. Mutta ei tänne olla laiskottelemaan tultu, joten autatte tämän päivää paikallista maanviljelijöiden ko-operatiivia. Te ryhmä siitä, tulkaa mukaani.

Ei auttanut Jugenkaan muu kuin seurata. Rogeron johtama ryhmä saapui pellolle ja käsky kuului:

- Siinä on talikoita. Joka mies lantapatterille ja sitten lannanlevitykseen. Taito pitäis olla joka jätkällä hallussa.

Juge katseli yökkäystä pidätellen paskakasaa ja sanoi:

- Siis luulet sä vittu että mä rupeen tota paskaa siirteleen paikasta toiseen siis eihän tuo…

Rogero totesi että en luule vaan tiedän ja virpoi Jugea turpaan,  tällä kertaa eri puolelle kuin mitä vanha mies kaupalla oli lyönyt. Havahduttuaan Juge totesi päätä särkevän sen verran ankarasti ja demokraattisesti niin oikealta kuin vasemmalta että näki viisaimmaksi tarttua talikkoon. Loppupäivän hän sitten aika ajoin sai jopa lantaa levitettyä, mutta keskittyi pääosin pellon reunalla yökkimiseen saaden muun porukan huvittumaan ja lopulta häkeltymään. Mikähän ihmeen heppu tuo oikein oli ja miten se oli tänne eksynyt? Taitaa olla niitä teoriapuolen häiskiä joille työstä puhuminen sujuu kyllä oikein hyvin, mutta sen tekeminen jätetään sitten mieluummin joillekin muille.

Lopulta, pitkän ja piinallisen päivän päätyttyä Juge laahusti muitten mukana majoitusrakennukseen ja alkoi laverillaan jäystää säästämiään kuivia korppuja. Hän oli tänään ensimmäistä kertaa eläissään ymmärtänyt mitä tarkoittaa, kun on oikeasti nälkä, mutta oli sentään ymmärtänyt olla syömättä korppuja pellolla, koska olisi oksentanut ne kumminkin saman tien. Ruumis ankarasti kivistävänä ja viimeinen korpunpala suussaan hän nukahti.

Seuraavana aamuna keittiömies laittoi taas annoksen soppaa Jugen pakkiin ja kysyi että joko alkaa herralle kelpaamaan. Kyllä kelpasi. Keitto oli taas laihaa linssikeittoa, jossa oli seassa joitain lihanpalasia, jotka olivat keittiömiehen mukaan keskityksessä kuolleesta kuormastohevosesta. Nyt se ei haitannut, sillä keitossa oli mukana myös maailman paras mauste nimeltään nälkä. Juge kaapi pakin niin tyhjäksi kuin pystyi ja nuoli vielä lusikankin. Rogero marssi paikalle:

- No niin, miehet. Reput pykälään, kivääri kantoon ja sitten lähdetään marssimaan rintamalle.

- Rintamalle? Siis niinku sotaan vai?

Rogero katsoi Jugea pää kallellaan ja totesi:

- Niin. Rauhan aikana niitä rintamia kun ei tuppaa olemaan. Ja herrallahan on selvästi ollut purkamattomia aggressioita, kun piti käydä jo kaupan ikkunan kimppuun. Sehän on hyvä se. Meinaan tuolla edessäpäin on pataljoonakaupalla falangisteja joihin niitä pystyy purkamaan. Ne ovat tosin aika aggressiivisia itsekin ja niillä on paha taipumus ampua meitä heti kun näkevät.

- Tota noin… mä kumminkin aattelin… että ei toi taida olla niinkun mun juttu… et jos mä täällä voisin jotakin… tai jos mä voisin vaan niinqu lähtee…

- Kuules häiskä. Nyt on sota. Jos rintamalle meno ei ole sun juttusi, niin silloin sun juttusi on rintamakarkuruus. Ja siitä tulee kuulaa ottaan tässä ja nyt.

- Jaa… no kai sitten… vaan mitenkäs minä tämän kanssa… kun minä en oikein…

- Niin minkä kanssa?

- No tään pyssyn… kun en minä ole koskaan…

- Mitä? Minkälaisia ne täydennyskouluttajat nykyisin oikein on? Anna se kiväärisi. Ja ota sieltä patruunalaukustasi patruunakampa. Kai sinä sentään tiedät, mikä se on?

Juge otti laukusta patruunakamman ja älysi olla kysymättä mitä yhteistä ampumisella ja kampaamisella on. Rogero veti Jugen kivääristä lukon auki:

- No niin, katso nyt tarkkaan. Tää on aivan tavallinen pulttilukkoinen kivääri. Kun lukko on auki, laitat patruunakamman tuohon noin ja painat patruunat peukalollasi makasiiniin. Ne voi tietysti painella sinne yksi kerrallaankin. Ja sitten lukko kiinni. Ja varmistat aseen tuosta. Otat varmistuksen pois vasta kun meinaat ampua jotakin. Ja tuo tuossa on hahlo ja tuo taas jyvä. Kun saat ne tasalleen äijän keskivartalon kohdalle, ammut. Purista, älä nykäise. Ja sitten nuo käsikranaatit… jaa, oikeastaan annapas ne minulle. Onnistut vielä räjäyttämään koko porukan. Ja sitten marssimaan. Rintamalle on kahdeksantoista kilometriä.

- Tota noin… niin paljonko… eikös meillä ole autokuljetusta?

Rogero näytti siltä kuin rukoilisi voimaa ja kestävyyttä kaikista mahdollisista uskontohallinnollisista yksiköistä ja taisi rukouksen aikana keksiä vielä itse muutaman ylimääräisen.

- Ei. Ei ole. Ja tarvitseeko herra vielä ylimääräistä motivointia? Niin kuin olet huomannut, olen siinä halutessani melko hyvä.

Eihän Juge tarvinnut. Nopeassa ajassa Juge oli oppinut, milloin kannattaa pitää turpa kiinni. Hän oli myös oppinut, mitä on nälkä. Kun loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen yksikkö lopulta saapui rintamalle, oli Juge myös oppinut tuntemaan sen, mitä oli äärimmäinen uupumus. Kun tähän mennessä pisin reissu mihin hän oli tottunut oli ollut linja-autopysäkiltä metroon ja aktivistitapahtumassa ehkä muutama kadunpätkäkin, oli päivän marssi täyspakkauksen ja raskaan kiväärivarustuksen kanssa hänelle jotakin, mihin hän ei olisi kahta vuorokautta aikaisemmin löytänyt edes sanoja, koska ei tiennyt sellaista olevankaan. Ja tällä hetkellä tiesi, ettei haluaisi koskaan tietääkään. Hän haluaisi vain herätä mukavasta sängystään Helsingissä ja jatkaa pienimuotoisemman anarkistisankarin uraa. Tai ehkäpä jopa mennä kouluun ja elää ihmisiksi.

Hänet ohjattiin muitten miesten mukana hämärään korsuun, jota valaisi heikkotehoinen lyhty. Hän pudotti reppunsa ja kiväärinsä lattialle, rojahti laverille ja ajatteli nukkua ainakin viikon. Eihän se tosin onnistunut, sillä hänet tempaistiin saman tien ylös ja komennettiin:

- Ei nyt jouda nukkumaan! Viime keskityksessä sortui melkein puolet juoksuhaudasta ja pesäkkeistä. Ja äijiä on kuollut kuin kärpäsiä! Joka miestä tarvitaan! Lapio kouraan ja töihin!

Juge laahusti lapio kourassa korsusta ulos ja onnistui huomattavasti muistuttamaan Stan Laurelin Ohukainen-roolihahmoa itkuun pillahtamaisillaan. Anarkistisankarin elkeet olivat hänestä totaalisesti hävinneet. Mutta ei auttanut anarkistisankarista antisankariksi muuttuneen Jugen muu kuin ruveta kaivamaan muitten mukana. Käsivarret kertoivat tosin ikävän selvästi, että tähän asti oli tullut harrastettua lähinnä älypuhelimen näpräämistä ja spreijaamista. Kaivutyö keskeytyi kuitenkin heti alkuunsa.

- Viheltää!

Tykistökeskitys kesti pari minuuttia ja meni suurimmaksi osaksi hieman yli. Siitä huolimatta Juge tunsi, että housuissa oli huomattavasti enemmän tavaraa kuin mitä oli ollut ennen keskitystä. Eikä se haissut hyvältä. Nyt hän oli saanut tarpeekseen. Ei enää. Ei yhtään enempää. Hän nousi seisomaan, heitti lapion maahan ja huusi:

- Vittu mä olen suomalainen! Suomen kansalainen! Suomalaisen yhteiskunnan jäsen! Mä olen oikeutettu suojeluun! Ei mun tartte olla täällä! Järjestäkää mulle vittu välittömästi kuljetus Suomen suurlähetystöön! Mä lähden täältä helvettiin!

- Mihin ihmeen suurlähetystöön? Ja pidä nyt helvetissä se pääsi alh…

Sen pitemmälle miehet eivät ehtineet Jugea varoittaa, kun falangistien tarkka-ampujan luoti osui hänen vasempaan ohimoonsa, tuli ulos oikealta puolelta ja pulautti mennessään suurimman osan Jugen loppulaskussa varsin vähälle käytölle jääneestä aivomassasta. Kaunis laukaus, joka lopetti yhden suomalaisen sankarianarkistin maanpäällisen tarinan.

Falangistien puolelta alkoi voimakas tulitus. Anarkistit vastasivat tuleen ja miettivät, että jos täydennysmiehet ovat jatkossa tuota tasoa, niin turpaanhan tässä tulee niin, että tukka taipuu…

…Juge havahtui taas helvetilliseen älämölöön ja ymmärsi, että jälleen huudettiin herätystä. Nyt herätys tuli kuitenkin selvällä suomenkielellä ja katalaani oli häipynyt Jugen pääkopasta. Nyt Juge ei ehtinyt edes yrittää nukkua uudestaan, kun tunsi vielä Rogeronkin potkua voimakkaamman mäjäyksen perslihoissaan. Hän kääntyi ympäri ja näki edessään noin kolmemetrisen demonin. Jotakin olisi varmaan tullut Jugella housuun, ellei suoli olisi totaalisesti tyhjentynyt jo juoksuhaudassa Kataloniassa.

- Kuka… mikä sinä olet?

- No minähän olen tämän osaston vastaava demoni. Mitäs kuvittelit? HKL:n lipuntarkastaja ehkä?

- Mutta… missä…

- Tsuhnien helvetissäpä hyvinkin. Kun onnistuit tapattamaan itsesi siellä Espanjan rähinässä niin nopeasti. Vaan meillepä ilmoitettiin sinusta, että nyt tänne onkin tulossa oikein antaumuksellinen luokkataistelija. Ja silloinhan tämä paikka sopiikin sinulle hyvin. Täällä kun ei ole henkilökunnan lisäksi muuta luokkaa kuin työväenluokka. Ja usko huviksesi, että työttömyys ei täällä ole ongelma, häh-hää! No niin, ylös siitä nilkki! Katsopas tätä. Sait vissiin tästä ennakkotuntumaa siellä juoksuhaudassa, mutta kun sulta tuppaa tuolta pääkopastasi kaikki käytännöllinen häviämään hyvin nopeasti, niin kerrataan.

Demoni löi lapion Jugen kouraan:

- Tämä on lapio. Tässä toisessa päässä on kahva. Otat siitä paremmalla kädelläsi kiinni. Toisella kädellä otat sitten kiinni varresta ja tuolla leveällä osalla alat sitten mättämään koksia tuohon uuniin. No niin, alas laputtaa, hamppi.

Juge laahusti alistuneena koksikasalle. Demoni viuhautti ruoskaansa niin että se paukahti komeasti ja huusi kaikille:

- No niin, mulliturvat! Pankaapas lapiot heilumaan! Työmiehet, kyntäjät ja kaikki, työkansan joukko nälkäinen. Horna meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten…

46 comments:

Yrjöperskeles said...

Kirjoitus on omistettu kahdelle henkilölle. Ensimmäinen on kommentoija LW, jonka kommenttiin koko kirjoituksen pohjaidea perustuu:

”Luen tässä juuri Beevorin kirjaa Espanjan sisällissodasta. Ajatus siitä, että nämä työn sankarit pudotettaisiin Barcelonaan vuonna 1936 on erittäin huvittava. Ensin jätkillä on hauskaa. Sitten tulee kympillä turpaan CNT-FAI:n mukavilta miehiltä, kun Preka-Eetu menee kapinapäissään potkimaan ikkunat jostain kaupasta, jonka omistaja on aina tullut prolejen kanssa hyvin toimeen. "Mutku se oli vittu porvari", ynisee sankarimme turpa ruvella ja väsää lohdukseen paksun joirun, mutta siihen menee kaikki jäljellä oleva hasis. Häntä vituttaa suuresti, mutta seuraavana päivänä vielä enemmän, koska silloin pitää lähteä taistelemaan ihan oikeita fasisteja vastaan, jotka ampuvat takaisin. Tai itse asiassa hyvin mielellään ensin.”

Lämpimimmät kiitokset LW:lle.

Ja toinen henkilö on suomenruotsalainen jalkaväen luutnantti Harry Järv. Joka jatkosodan aikana johti useita menestyksekkäitä partiotehtäviä vihollisen linjojen takana, jolle myönnettiin kolme vapaudenristiä ja kaksi vapaudenmitalia ja joka oli ehdolla myös Mannerheim-ristin ritariksi. Hän haavoittui vaikeasti astuttuaan polkumiinaan. Sodan jälkeen hän auttoi asekätkentään osallistunutta eversti Alpo Marttista pakenemaan Ruotsiin. Hän siirtyi itsekin Ruotsiin ja teki elämänuransa Ruotsin kansalliskirjaston Kuninkaallisen kirjaston kirjastoneuvoksena.

Harry Järv oli poliittiselta ideologialtaan anarkisti.

Kumitonttu said...

Juge ei ole ihan Tuure Lehénin kaltainen työn sankari:

1930-luvulla Lehén opetti vallankumoustaktiikkaa Moskovan Lenin-koulussa. Espanjan sisällissotaan Lehén lähti vapaaehtoisena 1936 ja toimi kaksi vuotta salaisen poliisin upseerina kansainvälisissä prikaateissa tutustuen läheisesti espanjalaisiin vallankumouksellisiin. Lehénin taistelutoverina oli tuolloin muun muassa Tito.

Arvo Poika Tuominen kertoo muistelmissaan, että Lehén kirjoitti ensimmäisen kirjallisen oppaan terrori-iskuista ja pommin rakentamisen ohjeet iskuja varten. Näitä opaskirjoja oli kuulemma vielä 50-luvulla käytössä Afrikassa kommunistijohtajilla heidän taistellessaan siirtomaavaltoja vastaan. En usko että väitteitä kannattaa epäillä. Tuominen sentään tuli järkiinsä 30.11.1939. Jos en väärin muista, hän kirjoitti tuolloin tuoreeltaan päiväkirjaansa kuulleensa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta. Tai ainakin hän epäili sellaista.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Kumis. Muistanko väärin, mutta eikös se ollut niin, että Arvo Poika Tuomiselle tarjottiin Rauhanvaltion toimesta paikkaa Terijoen hallituksessa, ettei jopa ykkösmiehenä ja heppu totesi että pitäkää tunkkinne.

Kumitonttu said...

Muistelmissaan "Kremlin kellot" Tuominen kirjoittaa:

"Marraskuussa 1939 tuli määräys matkustaa Moskovaan ottamaan vastaan Terijoen hallituksen pääministerin toimi."

Ironmistress said...

Tuossa olisi vielä ollut sekin mahdollisuus, että anarkistit olisivat menneet rintamalle mutta siellä toisella puolella olisivat kansallismielisten sijaan olleet kommunistit. Kommareilla kun oli Epsanjassa paha taipumus sotia voimakkaammin omanpuolelaisia kuin kansallismielisiä vastaan...

Anonymous said...

Anarkistien kannattaisi miettä että missä ja milloin anarkia on todella ollut se voimassa oleva valtiomuoto:
- Punakhmerien Kambodza menee aika lähelle.
- Albania romahdettuaan.
- Somalia romahdettuaan.
- Ranskan sisällissodassa ehkä välillä…

Jos Suomi sortuisi anarkiaan, niin metsästäjillä, reservinupseereilla, poliisilla, armeijalla… olisi aseet ja osaaminen, liimatilhillä hinku murtautua mummon mökkiin. Lopputuloksen voi jokainen arvata.

Osuvasti kuvattu toi: "Tähän mennessä hänen elämässään oli riittänyt kaiken kattavaksi perusteeksi joko vittumähaluun tai vittumäenhaluu…"

LW said...

Mainiota kamaa. Melkoinen antisankarihan Juge oli, mutta lähtipä sentään maan päältä miehenä, joka tekee sen minkä lupaa.

Tuominen oli muistaakseni Stalinin ykkösvalinta, joo. Houkutus oli kova, mutta tuossa vaiheessa jätkä oli jo kuullut niin paljon juttuja työläisten paratiisiin lähteneiden suomalaisten kohtalosta, että moraali otti selkävoiton kunnianhimosta.

Anonymous said...

Täähän kannattaa jakaa siellä "anarkistien" Takku -sivulla ihan silkasta v**tuilun riemusta. Sivuilla luvataan, että kuka tahansa saa osallistua sisällön tuottamiseen...

Mainio tarina taas kerran!

Dr Outhouse

Anonymous said...

Jaa'a mitenkähän lie.

Mahtasko pääperkele huolia Jugea hiilenlapiointiin. Siinäkin kun kai pitäisi saada ne hiilet hornanlukusta sisään.

Kuitenkin reppana onnistuisi tiputtelemaan koksia toisten jalkoihin ja sammuttamaan koko kapineen.

Josko mieluummin vaikka hammasharjalla siivoamaan Helvetin saapumisaseman vessaa.

-KKi-

Ironmistress said...

Jos Suomi sortuisi anarkiaan, niin metsästäjillä, reservinupseereilla, poliisilla, armeijalla… olisi aseet ja osaaminen, liimatilhillä hinku murtautua mummon mökkiin. Lopputuloksen voi jokainen arvata.

Hihii... mitenköhän kävisi, jos Runollisen Oikeuden Luovia Källejä Keksivä Piru ottaisi ja teleporttaisi keskiaikaporukkamme suoraan 1200-luvulle - keskelle reconquistaa? Varmasti pärjäisimme siellä ja siinä ajassa (kaikki taistelijamme ovat intin käyneet ja osaavat käyttää niin miekkoja, keihäitä, hilpareita kuin jousiakin), ja osaamme elää oravannahkaelämää, mutta sen uskonnollisen innokkuuden kanssa voisi ainakin aluksi olla niin ja näin...

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kumitontulle, Ruukinmatruunalle, Anolle, LW:lle, Dr Outhouselle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. Silloin Espanjan sisällissodan aikaan Kataloniassa tai ainakin osassa sitä elettiin jonkunlaisessa anarkistisessa yhteiskuntamallissa jonkun aikaa. Epäilen kyllä vahvasti, että siellä nämä suomalaiset elämäntapa-anarkistit oltaisiin sotkettu suohon, koska eihän siellä ollut olemassa mitään nykyisen kaltaista elätysautomaattia ja taatusti sen ajan anarkistit ymmärsivät, ettei leipä tule paikkoja rikkomalla vaan peltoa kuokkimalla.

Anarkistit ja kommunistithan ottivat tuolloin tosiaankin yhteen myös keskenään, eritoten toukokuussa 1937, jolloin kommunistit voittivat, anarkistinen yhteiskuntakokeilu loppui ja siitä jatkettiin kommarikomennossa.

Suomihan ei anarkiaan sorru ainakaan näitten liimatilhien hauiksella, johtuen siitä, mitä Ano kuvasi. Tässä maassa löytyy tarpeeksi aseellista porukkaa pistämään tuollaiset kuriin, mikäli ne sattuvat moisia suuruudenhulluuskohtauksia saamaan. Kun eihän elämäntapa-anarkisteilla mitään muuta asetta olekaan kuin tämä ”vittumähaluun”.

Sen sijaan olen kyllä hyvin pessimistinen ajatuksesta teleporttaamisesta 1200-luvulle. On ihan eri asia leikkiä jotain historianelävöittämistä kuin siirtyä suoraan 1200-luvulle.

Wikipedian mukaan muuten Arvo Poika Tuomisen saama kutsu Terijoen hallituksen pomoksi oli päivätty 13.11.1939, mikä on päivämääränä melko mielenkiintoinen, sillä eikös talvisota kumminkin alkanut Neuvostoliiton perusteltuna vastatoimenpiteenä suomalaisten Mainilassa tekemään provokaatioon, joka tapahtui vasta 26.11.1939.

Täytyy vielä todeta, että tuossa KKi:n kommentissa oli erittäin hyvä pointti. Näinköhän näitten elämäntapa-anarkistien vuoksi Helvetissäkin joudutaan perustamaan historiansa ensimmäiset suojatyöpaikat?

Anonymous said...


Eikun vasemmisto tai kommunistit riehuu... Näiden mielestä varmaan tälläinen saataisiin toimimaan.

Uutiskuvissakin nähty yhteistetään kaikki lakana .

HS 30.11. laaja juttu anarkisteista.

Ihmiset kuuluisivat useisiin yhteisöihin, ihan niin kuin nytkin. Olisi asuinyhteisö, vaikkapa yksi kerrostalo, ja työyhteisö, esimerkiksi yhden tehtaan työntekijät. Erona olisi, että talon huollosta tai ylläpidosta ei vastaisi yritys tai kaupunki vaan asukkaat itse. Tehtaassa ei olisi johtajaa vaan työntekijät päättäisivät kaikesta itse.

Kaikki nauaravat anarkisteille. Ei kannattaisi.

Luin tuota juttua, ei pystynyt olemaan nauramatta.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano. Sinänsähän näillä tyypeillä on tietysti täysi oikeus ajaa tätä ideologiaansa. Ihan niin kuin muillakin. Kunhan tekevät sen paikkoja särkemättä. Niin kuin ne muutkin.

Mutta kysehän on todellakin vain ideologiasta. Esmes tuosta kerrostalon huoltamisesta ei idea muutu todeksi ilman lvi-ammattilaisia, sähkömiehiä, kirvesmiehiä jne. Ja niitä kun ei tuossa porukassa juuri ole. Jos niitä johonkin anarkistisen periaatteen perusteella toimivaan ”asuinyhteisöön” saataisiin, niin silloin nämä muutamat ammattimiehet huoltaisivat taloa vapaa-ajallaan ja ne muut katselisivat tietokoneeltaan takku-nettiä.

Siitä tehdashommasta varmaan kannattaa puhua siinä vaiheessa, kun nämä anarkistit ovat porukassa rakentaneet, perustaneet ja saaneet toimimaan sen ensimmäisenkin tehtaansa.

Anonymous said...

Niin.

Millähän noi takut ajattelivat sen tehtaan perustaa? Siihen kun tarvitaan joko raakasti pääomaa taikka vuosikymmeneten kehitys.

Eikä ne talotkaan ihan vain kasva pienistä talon siemenistä joita sitten kommuunivoimin kastellaan keskikalja kusella.

Tuntuu näiltä lapsukaisilta olevan aavistuksen hukassa elämän ja talouden lainalaisuudet.

Tämä tietysti ymmärrettävää koska juget ovat syntyneet yhteiskuntaan jossa taloja ja tehtaita on. Ilmeisesti he luulevat, että talot ja tehtaat ovat syntyneet samoihin aikoihin kuin kuin hiekka ja kivi.

Vähän sama asia kun kehitysmaalaiset vaativat samaa elintasoa kuin länkkärit. Miettimättä sen enempää kuinka paljon työtä länsimaisen elintason luominen on vaatinut.

-KKi-

Juha said...

Anarkistinen yhteiskunta, no, lähin toimiva kuvaus aiheesta on mielestäni Iain M. Banksin Säätiö-sarja. Homma toimii, koska ihmiset elävät tekoälyjen lemmikkeinä, eikä töitä tarvitse tehdä...

ET-Anarkistithan ovat erittäin käyttökelpoista materiaalia helvetissä. Nimittäin Helvetin Huonoina Esimerkkeinä ja kokelas-demonien harjoittelumateriaalina. Silläpä ET-A:t eivät koskaan opi, joten helvetillisen työnsaran alkupää on valmiina tuoreille demoneille!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys KKi:lle ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Näiltä aikuisikään kasvaneilta lapsukaisilta elämän ja talouden lainalaisuudet kieltämättä ovat aavistuksen hukassa. Olisiko niin, että ne vaatisivat yhteiskuntaa luovuttamaan kokeilukäyttöönsä sekä kerrostaloja että tehtaita? Epäselväksi sinänsä jää, että vaihdetaanko tehtaan koulutetut ja kokeneet työntekijät kokonaan anarkisteihin. Mikäänhän ei estä heitä toimimasta tässä ns. tyvestä puuhun-menetelmällä, mutta sehän on tietysti kovin työläs ja anarkistin hipiälle ehkä hieman liian rankka.

Juha: Tuo Säätiö olikin minulle ihan uusi tuttavuus. Täytyy katsoa, jos vaikka kävisi kirjastossa. Asimovin Säätiön tiedän kyllä, tosin senkin lukemisesta on jo pitkä aika. Ehkä nämä elämäntapa-anarkistit loppujen lopuksi kuuluisivat Helvetissäkin sinne moraalisäteilyvoimalaosastolle, sillä kehtaako paatuneet demonikokelaatkaan niitä rääkätä.

Ironmistress said...

Sen sijaan olen kyllä hyvin pessimistinen ajatuksesta teleporttaamisesta 1200-luvulle. On ihan eri asia leikkiä jotain historianelävöittämistä kuin siirtyä suoraan 1200-luvulle.

Jep. Ei niin, ettemmekö pärjäisi ja osaisi asiat, vaan niin, että mindset - siis suhtautuminen asioihin ja tapahtumiin - oli tuolloin aivan erilainen. Voidaan miettiä, että miten nykyaikaisen insinöörin tai lääkärin kävisi. Hänet todennäköisesti tapettaisiin noitana.

Toinen juttu on kaksi asiaa, joita pidämme itsestäänselvyyksinä. Ensimmäinen on sanitaatio ja toinen on lääkkeet. Tuolloin hygienia oli rajusti huonompi kuin nyt, ja ainakin aluksi jokainen saisi taatusti ripulin tai punataudin. Toisaalta lääkkeiden puute merkitsisi, että mikä tahansa vähääkään vakavampi infektio tai krooninen sairaus olisi käytännössä kuolemantuomio. Ja kolmas olisi sitten ehkäisy. Kun ainoa tunnettu metodi oli lehmän tai sian suolesta ommeltu kondomi, niin meillä olisi aika nopeasti jälkikasvua tuona aikana.

Olemme kyllä tottuneet siihen, että joudumme kantamaan itse veden, valmistamaan ruoan ja kaivamaan itse riu'un ja pilkkomaan itse klapit, mutta tuona aikana moni meistä aivan varmasti sairastuisi heti vakavasti. Suoliston bakteerikanta ja toisaalta oma immuunipuoulustus ei kertakaikkiaan kestäisi sen ajan oloja.

Se, että kaikki taistelijamme ovat käyneet intin, osaavat toimia kurinalaisesti ja osaavat ampua tappaakseen ja käsitellä lyömä- ja pistoaseita, olisi tuona aikana varmasti etu kaikenlaisia rosvoja silmälläpitäen. Sensijaan se, että vain aniharva nykyään osaa ratsastaa hevosella, taas ei olisi hyvä juttu.

Olisi myös mielenkiintoista lähettää joku nykyvassari tai antifasisti sinne rintamalinjan toiselle puolen Kataloniaan 1937. Miten hänen kävisi? Laulaisiko ylistyslauluja Stalinille vai saisiko kolmannen silmän?

Juha said...

Eikusiis "Kulttuuri"-sarja.

Hemuli said...

Jos historiaa ajattelee niin anarkia on vallinnut aina kun keskushallinto on romahtanut tai ihminen on tunkeutunut uudelle alueelle.
Yksi perhe keskellä korpea on anarkiaa. Perhe vastaa kaikesta ja tekee kaikki päätökset. Toinen perhe voi vielä tuohon mahtua mutta kolmatta varten tarvitaan säännöt. Säännöt voi olla vahvimmanlaki tai jotakin yhdessä sovittua mutta anarkiaa se ei enää ole.

Anonymous said...

Tuolla edellä joku ano koitti avata anarkismin järkevyyttä. Selityksen sekavuus peitti osan tarkoituksesta mutta urputetaan nyt sit kuitekin.

Oon nähny näitä erilaisia anarkisteja jonkin verran. Iso osa on sellaisia, että "talon huollosta tai ylläpidosta ei vastaisi yritys tai kaupunki vaan asukkaat itse" johtaisi paleltumiskuolemaan viimeistään kolmansien tiukkojen pakkasöiden kohdalla. Polttopuut olisi poltettu ylitäysinä pesällisinä vajaalla hapella jo puolivälissä syksyä niin että koko lähitienoo olisi noesta musta kuin Enklanti hiilikaudella. Vuokrat ja/tai lainanlyhennykset olisivat jääneet hoitamatta. (Ajatuskin siitä että olisivat rakentaneet itse edes intiaaniteltan siihen pihalle on naurettava. Ei onnistuisi.) Sähkölasku olisi maksamatta sillä hampunkasvatuksen vaatima 16 x kiljoonan watin natriumpurkauslamppusetti olisi nostanut sen taivaisiin. Kämpät olisivat homeessa sisältä, ulkoa ja välistä….

Suomalaisen anarkismin voisi oikeastaan määritellä niin että se on poliittiseen muotoon formuloitua nulikkamaista omahyväistä itsekkyyttä laiskuuden glorifioimisen läpi nähtynä.

"Tehtaassa ei olisi johtajaa vaan työntekijät päättäisivät kaikesta itse." Eli vähän niinku… "Sit Barbilla olis hieno vene ja iso talo ja monta tosi upeeta hevosta ja kaikki nää kauheen hienot vaatteet ja…" Politiikan muotoon formuloitua nukkeleikkiä.

Juha on tossa "takkutukat alakerrassa" -pohdinnassaan oikeassa. Aatelkaas sitä lapiotopparoikkaa joka mättää hiiliä pannuun. Ok… On kuumaa ja on sotkuista ja ergonometriakin on vähän niin ja näin. Mutta työ sinänsä on hyödyllistä ja siinä on aikaansaamisen meininkiä ja merkitystä ja…" Lisätään topparoikkaan yksi takkutukka niin topparoikan elämähän muuttuu kertarekrytoinnilla oikeasti helvetilliseksi ja ikäväksi ja ahdistavaksi ja...

Becker said...

Luin tuossa juuri Ulla Appelsiinin jutun anarkisteista ja huomasin ettei mulla juuri siihen asiaan ole viisaampaa lisättävää. Erinomainen analyysi Ullalta:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418386087488.html

Hyvin lohkaistu tuo "Anarkistin aikamatka". Ipsanjan sisällissota ei ole kovinkaan tuttu, mutta Harry Järv kylläkin. Hänellä on kirjallista tuotantoa mm.käännöksiä, mutta ehdoton favoriittini on hänen kirjansa " Oavgjort i två krig." En tiedä onko opusta saatavilla suomeksi, mutta on terävä katsaus sodista ja niissä vaikuttaneista henkilöistä. Hän antaa rajusti risuja, eikä todellakaan silitte myötäkarvaan, ei edes Kekkosta.

Ja ikuisen allahu akbarin sijasta näin joulun lähestyessä vähän meijereiden heiluttelua, vasemmalla Arla ja oikealla vaikkapa Valio.

https://www.youtube.com/watch?v=pqKb1OGpDjo

Anonymous said...

Itse asiassa Säätiö trilogia aon tosiaan arvon tohtori Asimov:n tuotos.

Ian M Banks sen sijaan loi kirjoissaan Kulttuuri nimisen sivilisaation. Sen vastapuolena toimi Imperiumi niminen sivilisaatio.

Suosittelen hyvin kiintoisia. Ensimmäinen on muistaakseni suomennettu nimellä Pelaaja.

-KKi-

Anonymous said...

Terve Ykä,
Joo,tämmönen anarkistin planttu on ns. työkaverina,julkishallinnon suorittavassa portaassa,ja tosiaan itku tulee ja sairaslomalle lähtee heti,kun asioista sanoo suoraan.Vajaan 8:n tunnin työpäivästä kuluu netissä keskimäärin 6 tuntia,että onnea vaan,veronmaksajat.Netissä,yllättäen,Hamasin ja Russia Todayn sivut on pirun coolia kamaa,sekä tietysti kaikki anti-USA- ja salaliittoteoriat.Talouden ratkaisee kuulemma Bitcoin-laskuri joka jannun taskussa,ja mitä enemmän multikultia otetaan,sitä enempi laskureita jauhamassa ilmasta rahaa.Kysymykseen siitä kuka noin niinkun ruuat kasvattaa,vaatteet valmistaa,talot rakentaa yms. tulee epämääräistä mutinaa luomusta takapihoilla ja talkoista ja neuvottelukysymyksistä asia kerrallaan.Ja kaverilla vasaran käyttö rajoittuu juurikin ikkunoiden rikkomiseen ja sirpin seuraksi lippuun.Säästöistä jauhetaan,mutta tällasta turhaa pitää pitää palkkalistoilla,vaikka töissä miestä ei tosiaan tarvita.Eniten v...tuttaa,että äijä on hemmetin tyly muita kohtaan,mutta itkee itse pomoille joka sanasta,jonka kokee "henkisesti raskaaksi"kiusaamiseksi.yleensä kyse on siitä,että kaveri tekisi edes jotain oma-aloitteisesti.Ja todella,jos hänen idolinsa Putinin pojat rajan ylittäisvät,niin joko lähtis karkuun paskat housussa,tai yrittäisi päästänaapurin palvelukseen "kapoksi" maanmiehiään valvomaan.Että tällasia isänmaan toivoja...
Terveisin Vesku

LW said...

Iain M. Banks oli jonkin sortin äärivasemmistolainen, kunnes kuoli siihen, että hänen kehonsa solut päättivät alkaa jakautua just vittu silloin kun niitä huvittaa. Sen verran realistinen kuitenkin, että tajusi utopian vaativan aivan erilaista teknologiaa ja varallisuutta kuin mitä nykyään on tarjolla. "Rahan käyttö on köyhyyden merkki", tapasivat jotkut Kulttuurin jäsenet sanoa, ja tottahan se on. Jos pitää jotenkin päättää, miten rajallinen potti jaetaan, eikä kaikille riitä niin paljon kuin he haluavat, niin onhan se köyhää. Sille ei vain voi toistaiseksi mitään.

Sarja on erinomaisen mielenkiintoinen mm. siksi, että siinä käydään läpi yhteentörmäyksiä rikkaan Kulttuurin ja "köyhien" sivilisaatioiden välillä. Player of Gamesissa Kulttuurin ns. shakkimestari kiristetään pelaamaan omiensa tiedustelupalvelun puolesta pelissä, joka ratkaisee, ketkä pääsevät mihinkin asemiin brutaalin imperiumin hallituksessa. Use of Weaponsissa primitiivisen kansan entinen aristokraatti ja sotarikollinen järjestelee sodille hänet värvänneen Kulttuurin kannalta sopivia lopputuloksia. Look to Windwardissa Kulttuurin taipumus ohjailla näitä primitiivisiä sivilisaatioita parempaan suuntaan (koska se on ainoa juttu, mitä he eivät voi tuosta vain järjestää itselleen) on räjähtänyt heidän kasvoilleen, ja eräät siitä kärsineet haluavat kostaa sen verisesti.

Joo, tykkään tuosta sarjasta aivan totaalisesti ja suosittelen sitä kaikille, joita scifi vähänkään kiinnostaa. Jos joskus päästään siihen tilanteeseen, missä rahan käyttö on köyhyyden merkki, niin kenties palaan anarkistiksi. Tosin taidanpa kuolla kauan ennen sitä, vaikka suhtautuisin tulevaisuuten kuinka optimistisesti tahansa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ruukinmatruunalle, Juhalle, Hemulille, Anolle, Beckerille, KKi:lle, Veskulle ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

Ruukinmatruuna: Niin kuin totesin, on aivan eri asia leikkiä jotakin muutaman päivän ja ajaa sen jälkeen autolla keskuslämmitettyyn ja sähkövalaistuun kotiin julkisen terveydenhuollon ja kunnallistekniikan pariin kuin oikeasti elää sitä elämää. Onhan minullakin kovat erätaidot, mutta itku minulta niissä oloissa pääsisi.

Mitä tulee nykyvassariin niin eiköhän tuo olisi kuulaa otsaansa saanut. Sinänsä näillä veijareillamme menee kommunismit ja anarkismit keskenään surutta sekaisin vähän sen hetkisen fiiliksen mukaan. Kun loppujen lopuksi kyseessähän ovat lähinnä bailut, joihin kuuluu osana toisten omaisuuden hajoittaminen.

Hemuli: Joo. Anarkistithan puhuvat, että asiat voidaan sopia ja neuvotella suuremmissakin yksiköissä, mutta se edellyttäisi että ihmiset olisivat keskenään klooneja.

Ano: Totta kaikki, mitä tuumailet. Tuo määritelmäsi:

” Suomalaisen anarkismin voisi oikeastaan määritellä niin että se on poliittiseen muotoon formuloitua nulikkamaista omahyväistä itsekkyyttä laiskuuden glorifioimisen läpi nähtynä.”

oli kyllä niin kertakaikkisen osuva, että se oli yksi koko vuoden parhaita. Mitä tulee tuohon Alakertaan, niin nämä tyypit selvästi aiheuttavat jonkunlaista periaatteellista ongelmaa normaalisti hyvinkin toimivalle paikalliselle byrokratialle. Näinköhän siellä joudutaan suunnittelemaan Laiskojen Ja Toheloitten Egoistien Helvetti?

Becker: Ulla Appelsin on kaunis, mutta valitettavan yksinäinen helmi suomalaisessa mediassa. Uusin kirjoitus oli täysi kymppi. Tuosta videosta voi todeta, että pimu antoi ihan uuden merkityksen termille ”terhakkaat tissit”.

Vesku: Näihin tyyppeihin aika ajoin törmää. Huvittavinta lienee, että heppu siis lukee Russian Todayta, vaikka Putinin Venäjällä anarkisti saa hyvällä tuurilla pampusta päähänsä ja huonolla tuurilla kuulaa ottaansa. Pitäisköhän jonkun ostaa sille joululahjaksi allakka? Niin oppisi, että ei nyt ole vuosi 1971.

Juha, KKi ja LW: No nyt asia selvisi. Täytyy katsoa, jos saisi jossain vaiheessa työn alle. Vanhemmittaan tulee vaan luettua paljon vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Tällä hetkellä mulla on menossa Edwin Linkomiehen ”Vaikea aika”.

Jani Alander said...

RM, aikamatkafiktiona suosittelen lämpimästi Eric Flintin Grantville sarjaa, on ajatuksella kirjoitettua. Siinä jenkkiläinen pikkukaupunki päätyy keskelle 30-vuotisen sodan Saksaa. Ei siis keskiaikaa lähellekään. Yhtä kaikki ongelmat ovat lukuisia. Ja pikkukaupunki moderneine siviiliaseineen (ja ennenkaikkea rajallisine ampumatarvikemäärineen) ei voi loppupeleissä kuvitellakaan voittavansa sotilaallisella voimalla. Toki kuten paikalliset sanovat, jos siirtynyt alue olisi ollut edes hiukka isompi pitäen sisällään naapurissa olleen kansalliskaartin varikon asia olisi ollut toisin...

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Jani. Info välitetty.

Anonymous said...

Huomenta Torniosta matkalla Nordvågen.

Tuli tuosta aikamatkailusta mieleeni, että suositeltava leffa asiasta on 'Kaikki mitä olet aina halunnut tietää aikamatkailusta'.

Pienen budjetin brittifilkka. Kieliposkessa huumoria aiheesta.

-KKi-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, KKi, ja kiitos tästäkin vinkistä. Ja hyviä ajokelejä siellä pohjoisempana. Täällä etelämpänä keli on tällä hetkellä aivan surkea. Kunniaa traktorikuskeille ja aura-auton kuljettajille.

Ghettomaksaja said...

Ruotsissa on havaittu vakavia tasa-arvo-ongelmia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1418360472289?ref=hs-art-new-4

Toimenpiteitä odotellessa suosittelisin Lemminkäistä laittamaan alustavan tarjouksen sisään. Siinä on nimittäin budjetissa oltava miljoona poikineen kun naisten katuja aletaan jatkamaan, ja jos ongelma meinataan oikeasti saada korjattua niin jotain roposia on pakko ohjata esivalmistelu-, valmistelu-, harkinta-, selvitys- yms. kynänpyöritystoimikunnista tuonne suorittavallekin sektorille.

Ironmistress said...

Ruukinmatruuna: Niin kuin totesin, on aivan eri asia leikkiä jotakin muutaman päivän ja ajaa sen jälkeen autolla keskuslämmitettyyn ja sähkövalaistuun kotiin julkisen terveydenhuollon ja kunnallistekniikan pariin kuin oikeasti elää sitä elämää. Onhan minullakin kovat erätaidot, mutta itku minulta niissä oloissa pääsisi.

Toki. Mutta olemme myös tehneet kyseisiä reissuja veneellämme - tuona aikana vene oli nopein ja varmin tapa kulkea paikasta toiseen. Emmekä ole käyttäneet vierasvenesatamia yöpymiseen :) Kun perheenjäsenemme parantuu ja lähdemme valtamerelle, joudumme kuitenkin elämään oravannahkaelämää.

Suomen vesistöjä pitkin pääsee veneellä aika hyvin oikeastaan mihin tahansa - täällä ei varsinaisia taipaleita (maaplänttejä, joihin ei vettä pitkin pääse) ole oikestaan kuin Lapissa.

Lapsena meillä ei mökillä ollut sähköjä, puut piti itse pilkkoa ja vesi nostaa kaivosta. Suuri osa sapuskasta tuli järvestä ja pottumaasta koska meillä ei luonnollisestikaan ollut jääkaappia. Nyt aikuisena se tuntuisi sietämättömältä pakkotyöleiriltä. Lapsena se oli kivaa.

Oma kysymyksensä olisi, kuinka nopeasti porukkamme insinörtit alkaisivat - noidaksi julistamisenkin uhalla - itse rakentamaan omia kontraptioitaan ja vaikkapa rakentamaan generaattoreita ja sähkövekottimia, koska kuparia kuitenkin olisi saatavilla. Lokomobiili eli siirrettävä höyrykone olisi ensimmäisenä rakennettavien vekotinten listalla, samoin mustaruuti ja arkebuusit. Ruukinmatruuna tietty auttaisi auliisti kaikessa metalleihin sekä muuhun kemiaan liittyvässä. Jos emme joutuisi keskelle taistelutoimialuetta, emme joutuisi ongelmiin auktoriteettien kanssa tai rosvojen kanssa tai meitä ei tapettaisi noitina, kykenisimme ehkä saavuttamaan 1700- tai 1800-luvun teknologian muutamassa vuodessa.

Olet aivan oikeassa siinä, että kivaahan se ei missään tapauksessa olisi. Pärjäisimme kyllä, mutta varmasti kiroaisimme moneen otteeseen Källipirua ja hänen kätyreitään, ja moni itku varmasti tirahtaisi.

Mutta takaisin Kataloniaan. Kuinka hyvin meikäläiset antifasistit pärjäisivät rintamalinjan toisella lohkolla Francoa ja hänen falangistejaan vastaan? Espanjalaisissa on se paha puoli, että he, toisin kuin italialaiset, ovat sotilaskansaa ja Hitler aivan oikeasti kunnioitti espanjalaisia. Ja antifasistit joutuisivat ensinnäkin alistumaan kommunistien kuriin ja paranoiaan ja toisaalta kohtaamaan falangistit...

Jani, tuo on tuttu kirja. Kolmikymmenvuotinen sota on muuten kaikkein lähimpänä anarkiaa Euroopassa jos vain jokin voi olla. Flint kirjoittaa hyvin ja analysoi ongelmia varsin hyvin.

Ironmistress said...

Anarkismin suurin ongelma on siinä, että suunnilleen mikä tahansa puuha vaatii organisoitumista. Ja organisaatio merkitsee hierarkiaa. Ja hierarkia merkitsee kurinalaisuutta. Joka puolestaan käy käsi kädessä johtajien ja johdettavien kanssa. Ilman sitä lopputuloksena on kaaos ja kenelläkään ei ole kivaa.

Sitä, kun kehon solut päättävät alkaa jakautua juuri niinkuin heitä itseään huvittaa, kutsutaan syöväksi. Ja meillä on nyt perheessä yksi sellainen tapaus.

Ironmistress said...

Tehtaassa ei olisi johtajaa vaan työntekijät päättäisivät kaikesta itse.

No kai siellä sentään käyttöinsinööri olisi?

Vakavasti: Esimerkiksi pyrometallurgiassa liikutaan niin korkeiden lämpötilojen ja niin vaarallisten prosessien alueella, että siellä ei tosiaankaan aleta tekemään diskurssia asiasta eikä äänestämään huutoäänestyksellä että pannaanko lisää koksia uuniin, vaan siellä noudatetaan täsmälleen tasan tarkkaan sitä, mitä pomo sanoo eikä aleta sooloilemaan.

Muutoin tuloksena on katastrofi ja melko varma hengenmeno.

Anonymous said...

No pasarán!

Lukusuosituksena tietokirja Jyrki Juusela - Suomalaiset Espanjan sisällissodassa

Aiheesta on kirjoitettu molemmilla puolilla sotineiden suomalaisten muistelmia ainakin:
Suomen pojat Espanjassa
Olavi Karpalo - Sisulla sotaan Falangistin kokemuksia Espanjasta
Tauno Leo Fabritius - Tasavaltalaisena Espanjan sisällissodassa
Carl von Haartman - Antaa Haartmanin yrittää sekä Francon armeijasta Kollaanjoelle

Haartman kunnostautui siinä määrin, että hänet palkittiin kaikilla espanjalaisilla kunniamerkeillä sotamenestyksestään. Aika hyvin Suomen armeijasta erotetulle ratsumestarille!

Aihetta käsittelevistä elokuvista suosittelen http://www.imdb.com/title/tt0114671/?ref_=kw_li_tt

-Tvälups-

LW said...

Ironmistress:

"Anarkismin suurin ongelma on siinä, että suunnilleen mikä tahansa puuha vaatii organisoitumista. Ja organisaatio merkitsee hierarkiaa. Ja hierarkia merkitsee kurinalaisuutta. Joka puolestaan käy käsi kädessä johtajien ja johdettavien kanssa. Ilman sitä lopputuloksena on kaaos ja kenelläkään ei ole kivaa."

Yleensä näin. Anarkismi itse asiassa toimii varsin hyvin silloin, kun keskustelemalla (mm. siitä kuka johtaa hierarkiaa ja millä valtuuksilla) päästään yhteisymmärrykseen varsin nopeasti, mutta sepä sattuu vaatimaan sitä, että kaikki voivat käytännössä keskustella keskenään, ja he jakavat perustavanlaatuisen käsityksen siitä, mitä kannattaa tavoitella ja mikä on syvältä. Toisin sanoen, anarkismi toimii vain melko pienissä ja homogeenisissä yhteisöissä. Jonkinlainen poikkeus tästä on se, kun jokin ulkoinen uhka pakottaa anarkistit toimimaan yhdessä sen torjumiseksi. Kuten Espanjassa, ja makhnovistien Ukrainassa Venäjän sisällissodassa (missä sielläkin kommunistit puukottivat lopulta anarkisteja selkään).

Valtio on välttämätön paha. Se, painotetaanko tuossa ensimmäistä vai toista sanaa, riippuu yksilöstä. Meikäläisen sydän toivoo edelleen, että anarkismia voitaisiin soveltaa käytännössä yhtä laajalti kuin teoriassa, mutta sillä sattuu olemaan sen heikkous, ettei se osaa olla varma ilman pään tukea.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ghettomaksajalle, Ruukinmatruunalle, Taisteluvälineupseerille ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

Ghettomaksaja: Minähän pidän itseäni hieman koiranleukana, jolla on turhankin vilkas mielikuvitus, mutta emmää vaan tuollaista olis keksinyt edes kieli poskessa. Hyvä esimerkki siitä, että jos feministillä ei ole ongelmaa, niin kyllä se sen sitten keksii.

Ruukinmatruuna: Juu, ja telkkariakin joutuisi katsomaan kynttilänvalossa. En olisi ihan noin optimistinen, mutta en jaksa jaanata. Vaan siihen Kataloniaan sitten. Eiväthän ne siellä kommunistienkaan puolella pärjäisi päivääkään. Toisaalta eiväthän nämä kotoiset veijarimme ole minnekään sellaiseen menossakaan, sillä heillehän pitää nimenomaan tarjota mahdollisuus osoittaa mieltään ja mellakoida mahdollisimman turvatuissa olosuhteissa, jotka tällainen sosialidemokraattinen Suomi heille mainiosti ja avosylin tarjoaa.

Tuo pyrometallurgiaesimerkki on oikein hyvä. Vaan tuskin nämä ihmiset ovat asiaa koskaan noin pitkälle ajatelleetkaan. Nämähän ovat lähinnä keskustelukerhoja, joissa tuumitaan, että kun me ollaan saatu aikaiseksi toisten rakentamissa tiloissa ihan toimiva vaihtoehtokirpputori, niin kai me varmaan sitten saataisiin sulattokin pyörimään. En ole varma, että onko tuolla porukalla edes todellista halua kokeilla teorioitaan käytännössä. Kun se puhua mälkyttäminen ja julkisuudessa esillä oleminen on niin mukavaa ja sehän saattaa itsessään jo riittääkin.

Taisteluvälineupseeri: Lisätäänpäs tuohon listaan vielä ”Marokon kauhu” Aarne Juutilainen, joka tosin ei sotinut Espanjassa vaan Ranskan muukalaislegioonassa, niin sitä kautta päästäänkin Jussi Jaloseen, joka totesi taannoin, että eihän siinä ole mitään kummallista, kun ”suomalaiset” lähtevät sotimaan Syyriaan, koska ovathan suomalaiset (ilman lainausmerkkejä) sotineet maailmalla ennenkin.

LW: Perstuntumalla voisin sanoa, että esmes ne Espanjan anarkistit eivät ole sotineet suomalaisanarkistisella periaatteella, eli neuvotellaan ja saavutetaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu ennen kuin toimitaan. Sillä tavoinhan se sotiminen jäisi melko lyhyeksi.

Anonymous said...

Noissa johtamisasioissa sanoisin kokemuksesta, että mies ja ääni periaate toimii.

Meillä minä olen se mies jolla on ääni. Rouvalla veto-oikeus.

-KKi-

Anonymous said...

Tuli noista Matruunan jutuista mieleen.
Mitenhän lie. Matruunan kokemat vaikeudet ovat itse haluttuja ja harrastuksen kautta hankittuja extreme elämyksiä.

Tiedä mitenkä paljon Matruunakaan hehkuttaisi jos työn puolesta pitäisi oikeasti miettiä mihin jää paapimaan. Meinaan notta onko paikalla paskahuusi. Suihkua noin yleensä ei ole.

Matruunakun voi aina lentää kotiin varmastikin ylelliseen kotiinsa.

Toki myönnän, että ammattinikin on vain omaa tyhmyyttäni.
Semminkin kun tämä duuni on nykyään luokiteltu hanttihommaksi joka on aavistuksen korkeammalla kuin assanvessankassa mutta huonompi kuin työmaaruokalan siivooja.

Tulee ammatinvalinta ongelmat mieleen viimeistään siinä vaiheessa kun istuu Honningsvåg:ssa kärryn kupeessa ämpäripaskalla ja vaakasuoraan satava jää piiskaa perskannikoita.

Tommosen viikon jälkeen muuten kohtalaisen vilpoinen tunturipurokin alkaa vaikuttaa hyvin mukavalta kylpypaikalta.

Sisätiloissa saniteettitilana toimii viidenlitran lasinpesunestekanisteri. On siihen kivampi käydä aamukuselle kuin lähteä haarojaan myöten hankeen rapiaan pakkaseen.

-KKi-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, KKi.

Viesti 1: En uskalla kommentoida, ennen kuin olen kysynyt Ylvalta, mitä mieltä minä asiasta olen.

Viesti 2: Tässä asiassa olen taas kylläkin sitä mieltä (ja uskon, että blogin lukijoista suurin osa on), että rahtarit ovat parasta a-ryhmää. Ja se on helppo todistaa. Meinaan, jos selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan maistereista yhtä-äkkiä häviäisi 90% niin sitä ei huomaisi kukaan. Mutta jos rahtareista häviäisi 90% niin se huomattaisiin kyllä ja vähän äkkiä huomattaisiinkin.

Jani Alander said...

IM: kun tuossa tuota keskiaikaajatusleikkiä esitit, ja sitä parempaa teknologiaa tyyliin höyrykone jne.. Ne eivät kuitenkaan lienisi ihan niin suoraviivaisia juttuja kuin äkkiseltään luulisi.

Tuossa mainostamassani Grantville sarjassa on olennaisena lisänä toimitettu fanijulkaisu, Grantville Gazette, missä julkaistaan lyhyitä tarinoita, ja myöskin teknistä pohdiskelua, kohtalainen määrä tuosta pohdiskelijaporukasta vielä tietää mistä puhuu. Höyrykoneenkin kanssa taitaisi ongelmaksi tulla paikallinen valmistuskyky toleransseineen ja sen metallin laatu ja hinta. Ainakin korkeapaineinen höyrykone saattaisi olla hyvänkin aikaa saavuttamattomissa.

Ruutiaseidenkin kohdalla olisi hyvä jos porukassa on asesepän taitoja omaava kaveri ja vielä sellainen joka on suustaladattavien kanssa touhunnut. Ne voivat tosiaan tulla silmille jos ei homman kaikkia hienouksia huomioi.

Toisekseen mustanruudin teko itsessään ei kaikin osin ole ihan niin suoraviivaista, ainakin jos halutaan että ase tekee muutakin kuin pitää kovaa meteliä.

Sen salpietarin valmistus riittävällä puhtausasteella on oma juttunsa, sitten tosiaan ruutimassan teko ja jyvästys. Ovat aika olennaisia asioita ruudin tehon ja säilyvyyden kantilta.

Luin joskus Konfederaation oppaan salpietarin perinteisestä valmistamisesta, eli se lantapatteri menetelmä. Siihen menee parikin vuotta ennen kuin on jonkinmoinen erä, ja se on työintensiivistä. Saatu tavara täytyy vielä kemiallisesti jatkojalostaa.

Jani Alander said...

Vielä off-topiccia: Tuote minkä me tunnemme mustaruutina, koki sotilaskäyttöelinkaarensa aikana lukuisia muutoksia. Jokainen niistä paransi joko tehoa, säilyvyyttä, tai käsittelyn turvallisuutta. Välillä kaikkia näitä.

Ensimmäinen iso parannus oli ruudin jyvästys. Keskiaikainen ruuti oli vain valmistusaineiden suora sekoitus. Se ei kestänyt kovin hyvin kuljetusta tai säilytystä, ja ruudin teho vaihteli huomattavasti. Sitten keksittiin jyvästys. Ruuti kostutettiin ja painettiin märkänä halutun kokoisten seulojen läpi. Kun saatu tavara oli kuivunut ruuti kesti kuljetusta ja säilytystä, ja sille saatiin haluttuja palo-ominaisuuksia. Pitkä tasainen paineennousu kun puhutaan vaikkapa kanuunasta, tai sitten helppo syttyvyys kun puhutaan sankkiruudista. Tai ärhäkkä nopea paineennousu pistooliruudissa.

Myöhempään kehitykseen liittyi olennaisesti salpietarin osuuden nousu seoksessa. Salpietaria oli alati enemmän ja rikkiä vähemmän. Mustanruudin voimasta suurin osa syntyy salpietarista irtoavan hapen ja hienon puuhiilen yhtymisestä, rikki on lähinnä alentamassa syttymispistettä. Lisäksi salpietari oli aina vain puhtaampaa ja hyvälaatuisempaa. Joku 1800-luvun lopun mustaruuti oli voimaltaan ja käyttökelpoisuudeltaan ihan muuta kuin ensimmäiset eurooppalaiset ruudit.

Eli vaikka perusresepti on yksinkertainen, homma käytännössä oli hyvinkin hienostunutta loppupäässä. Ja jonkun ruutimyllyn kanssa oli myös aika olennaista miten se tehdään. Suunnitteluvirheet johtavat helposti siihen että ruutitehdas lentään ilmaan.

Anonymous said...

Terveisiä kaamoksen Nordvågen:sta.

Noihin juttuihin sanoisin, että eihän sitä syyttä suotta puhuta ruudinkeksijöistä.

Ymmärtääkseni toimivan aseruudin valmistus vaatii muutakin kuin kupin ja huhmareen.

Voisipa se aikansa ottaa ennenkuin metallurgiakaan olisi sillä tasolla, että kuula lentäisi pitemmälle kuin pyssyn kappaleet.

-KKi-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Janille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. En ole kemisti enkä metallurgi, mutta kallistun kovasti siihen, että jos lukenutkin porukka pudotetaan 1200-luvulle pelkin paljain kourin varustautuneena, niin huonosti sille porukalle käy.

KKi:lle turvallista ajoa sinne kaamokseen.

Ironmistress said...

KKi:

Tiedä mitenkä paljon Matruunakaan hehkuttaisi jos työn puolesta pitäisi oikeasti miettiä mihin jää paapimaan. Meinaan notta onko paikalla paskahuusi

Kuten todettu, kaivamme yleensä itse riu'ulle paikan. Raamatussa muuten VT:ssä on aika asialliset ohjeet sotaleirin latriinin pystyttämisestä.

. Suihkua noin yleensä ei ole.

Ei niin. Viikko peseytymättä kieltämättä opettaa arvostamaan nykyajan mukavuuksia. Mutta ei siihen p*skaisuuteen kuole. V*tuttaa vain, mutta silloin pitää muistaa esivanhempiamme ja mitä he kestivät ;-)

Kun veden joutuu itse kantamaan telttaan (puukorvolla, puuämpärillä, ämmänlängillä tai leilillä) niin se opettaa olemaan haaskaamatta sitä.

Tommosen viikon jälkeen muuten kohtalaisen vilpoinen tunturipurokin alkaa vaikuttaa hyvin mukavalta kylpypaikalta.

Niinhän se onkin ;-)

[Sama juttu muuten viikko merellä. Merivesi kun ei oikein sovellu peseytymiseen.]

Jani:

IM: kun tuossa tuota keskiaikaajatusleikkiä esitit, ja sitä parempaa teknologiaa tyyliin höyrykone jne.. Ne eivät kuitenkaan lienisi ihan niin suoraviivaisia juttuja kuin äkkiseltään luulisi.

Meillä on aika monta insinörttiä ja muuta vastaavaa porukassa ja olemme jo valmistaneet kaiken sortin käkättimiä aivan alkutekijöistä. Kuten vaikkapa miten valmistetaan turkishattu yliajetusta ketusta. [Parkitsemiseen paras aine on raskaana olevan naisen virtsa,]

Kun eletään alkeellisissa oloissa mutta on jonkinlainen idea ja tietämys, niin luonto ajaa tikanpojan puuhun tavalla tai toisella. Käytännön asiat oppii tekemällä jos ei pelkää tekemistä.

Höyrykoneenkin kanssa taitaisi ongelmaksi tulla paikallinen valmistuskyky toleransseineen ja sen metallin laatu ja hinta. Ainakin korkeapaineinen höyrykone saattaisi olla hyvänkin aikaa saavuttamattomissa.

Jep, ainakin aluksi. Olennaista kuitenkin olisi se, että olisi jokin muu voimanlähde kuin pelkkä lihasvoima.

Olemme rakentaneet itse pätsin eli katalonialaisen ahjon ja tehneet sillä rautaa. Hiilipitoisuus siinä oli noin 0,7% pinnassa eli se oli epäpuhdasta matalahiiliterästä. Mutta sillä pääsisi alkuun.

Ruutiaseidenkin kohdalla olisi hyvä jos porukassa on asesepän taitoja omaava kaveri

Meillä on :-)

ja vielä sellainen joka on suustaladattavien kanssa touhunnut.

Meillä on :-) Olemme valaneet pronssista lisäksi saluuttikanuunan.

Toisekseen mustanruudin teko itsessään ei kaikin osin ole ihan niin suoraviivaista, ainakin jos halutaan että ase tekee muutakin kuin pitää kovaa meteliä.

Mitä luulet, mahtaako porukassamme olla ketään, joka on opiskellut kemiaa? ;-)

Luin joskus Konfederaation oppaan salpietarin perinteisestä valmistamisesta, eli se lantapatteri menetelmä. Siihen menee parikin vuotta ennen kuin on jonkinmoinen erä, ja se on työintensiivistä. Saatu tavara täytyy vielä kemiallisesti jatkojalostaa.

Tiedossa on sekä ranskalainen että sveitsiläinen metodi. Salpietaria käytettiin jo keskiajalla ruoan säilömiseen. Kaliumnitraatin puhdistaminen potaskalla on tuttu prosessi sekin.

Ja kun meillä on nitraatteja, siitä on enää lyhyt askel typpihappoon, ja rikin kautta on lyhyt askel rikkihappoon ja edelleen nitrausprosesseihin...

Ironmistress said...

Vielä off-topiccia: Tuote minkä me tunnemme mustaruutina, koki sotilaskäyttöelinkaarensa aikana lukuisia muutoksia. Jokainen niistä paransi joko tehoa, säilyvyyttä, tai käsittelyn turvallisuutta. Välillä kaikkia näitä.

Tietenkin. Nykyaikana tunnemme onneksi nämä kaikki, niin ei tarvitse keksiä niitä kaikkia yrityksen ja erehdyksen kautta.

Ensimmäinen iso parannus oli ruudin jyvästys. Keskiaikainen ruuti oli vain valmistusaineiden suora sekoitus. Se ei kestänyt kovin hyvin kuljetusta tai säilytystä, ja ruudin teho vaihteli huomattavasti. Sitten keksittiin jyvästys. Ruuti kostutettiin ja painettiin märkänä halutun kokoisten seulojen läpi. Kun saatu tavara oli kuivunut ruuti kesti kuljetusta ja säilytystä, ja sille saatiin haluttuja palo-ominaisuuksia.

On tiedossa. Englanniksi tätä prosessia kutsutaan nimellä "corning". Pyörää ei onneksi tarvitse keksiä uudelleen. Eri laatuisesti jyvästetyt ruudit eri tarkoitukseen.

Myöhempään kehitykseen liittyi olennaisesti salpietarin osuuden nousu seoksessa. Salpietaria oli alati enemmän ja rikkiä vähemmän. Mustanruudin voimasta suurin osa syntyy salpietarista irtoavan hapen ja hienon puuhiilen yhtymisestä, rikki on lähinnä alentamassa syttymispistettä.

Puhut nyt prosessikemistille ;-)

Eli vaikka perusresepti on yksinkertainen, homma käytännössä oli hyvinkin hienostunutta loppupäässä.

Tietenkin. Onneksi pyörää ei tarvitse keksiä enää uudelleen.

Tervehdys Janille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. En ole kemisti enkä metallurgi, mutta kallistun kovasti siihen, että jos lukenutkin porukka pudotetaan 1200-luvulle pelkin paljain kourin varustautuneena, niin huonosti sille porukalle käy.

Joutuminen ihan mille tahansa aikakaudelle pelkin paljain kourin varustautuneena on resepti katastrofille. Mutta jos annetaan mukaan aikakautiset työkalut (tai riittävä määrä hopeakolikoita työkalujen ostamiseen paikan päältä) sekä teräase akuuttia itsepuolustusta varten, niin tilanne on jo toinen.

Yrjöperskeles said...

No niin, nyt on menneisyys valloitettu, teräkset taottu ja kanuunatkin valettu. Normaalistihan minä annan kommentoijien pulista tämän blogin kommenttiosiossa ihan mitä huvittaa, mutta tällä kertaa henkilökohtainen kyllästymispisteeni ylittyi. Eli jatkossa spekulointia aiheesta ”selviääkö todellinen tai kuviteltu historian elävöittämisporukka 1200-luvusta hengissä ja missä määrin” voi jatkossa käydä jollain toisella foorumilla. Tässä blogissa siihen liittyviä kommentteja ei enempää julkaista.