lauantai 23. toukokuuta 2015

OPPI TULEE AFRIKAN SARVESTA

Hotellin respassakin huomattiin, että on julkaistu kirja Suomen somalit. Asiaan respassa tutustuttiin Ilta-Sanomien uutisen kautta. Uutisen mukaan kirja ei varsinaisesti kerro Suomen somaleista, vaan siitä, mitä Suomessa asuvat ja elätettävät somalit ajattelevat suomalaisista. Hotellin respassa, niin kuin monen tämän blogin lukijan mielessä varmaankin pyörii ajatus, että se, mitä Suomessa asuvat somalit suomalaisista ajattelevat kiinnostaa kuin kilo paskaa, mutta käydäänpä läpi kumminkin hieman näitä viisauden sanoja, jonka meille julkaisee Intokustannus ja kirjan kirjoittajista kokonaista yksi kolmasosa on Suomessa asuvia somaleja ja kaksi taas suomenruotsalaisia perunaneniä, mikä ei välttämättä lukijalle ollut yllätys.

Mitä viisautta tämä kolmasosasomalialainen kolmikko sitten meille tarjoaa? Mitkä asiat meidän tulee laittaa sydämiimme ja pohdiskella niitä siellä? No, aluksi:

Yksi suomalaiseen kerrostaloon muuttanut kertoo, miten hän alkoi saada naapureilta palautetta metelistä ja ruoan kärystä. Hänellä musiikki soi kovalla, lapset leikkivät, ihmiset juttelivat, ikkunat olivat auki, ruoka oli voimakkaasti maustettua.

Somaliassa hän oli tottunut erilaiseen äänen voimakkuuteen ja elämäntapaan. Siellä ihmiset valvoivat yöhön asti, keskustelevat ja nauravat.

Niin kuin lukija varmaan tietääkin, syy siihen, miksi suomalaiset pääosin eivät valvo myöhään yöhön on se, että heidän täytyy mennä seuraavana päivänä töihin, ja hyvin monen täytyy vielä kuskata mukulansa sitä ennen päivähoitoon. Kun laajassa somaliperheessä, jossa on isukki ja parhaimmillaan kolme ”yksinhuoltajaäitiä” elellään, eikä niissä töissäkään tarvitse käydä, niin asia saattaa unohtua. Onhan tämä tietysti täysin ymmärrettävää. Suomalaiset ovat vielä sen verran kehittymättömämpiä kuin somalit, että he noudattavat vähemmän joustavaa aikakäsitystä, johon kuuluu mm. se, että jos työvuoro alkaa klo 08.00, se tarkoittaa, että töissä ollaan 08.00. Meillä päin sitä kutsutaan termillä itsensä elättäminen ja laajemmassa mitassa myös yhteiskunnan ylläpitäminen.

On tietysti totta, että suomalainen, ei niin sosiaalinen ja seurusteleva tapa ole saanut maatamme siihen kukoistukseen kuin mitä Somaliassa on. Kieltämättä he ovat meitä fiksumpia, koska suomalaisilta kesti hyvinvointivaltion kehittäminen parisataa vuotta, ja somalit onnistuvat puolestaan siirtymään siihen parissa viikossa, minkä matka tänne parhaimmillaan kestää. Mutta annetaan meille tyhmemmillekin mahdollisuus. Kerrostalossa asuvat suomalaiset ovat myös sen verran vanhanaikaisia, että he saattavat ajatella naapureitaan, joilla on samanlainen löösi edessä, ja vuorotyötäkin tässä maassa tehdään. Sillä tavalla tietysti vältytään niiltä kahnauksilta, mistä Ilta-Sanomat kertoo eli:

Somalit kertovat, miten heillä on ollut kahnauksia suomalaisten naapureiden kanssa. Valituksia on tullut metelistä, puheensorinasta, ruoan kärystä, musiikin soittamisesta.

Ja mikä on hotellin respan kannalta mielenkiintoista on se, että tässä ei kerrota niistä ongelmista, mitä somaleitten suomalaiset naapurit ovat aiheuttaneet, vaan suomalaisten naapureitten reaktioista somalien aiheuttamiin ongelmiin. Jatketaanpa, ja katsotaan, mitä viisautta meille opetetaan lisää:

Somalien ilonpitoon kuuluvat musiikki ja tanssi. Yksi kertoo, miten hän on yrittänyt opettaa suomalaisia kavereita tanssimaan. Suomalaisten kankeita lantioita on vaikea saada liikkumaan.

– Eivät he millään sitä opi. Se on sellaista, että se on vaan veressä.

Ja tätähän mun uneni tiesi. Pottunokka-Esko osaa hitsata. Esko osaa muurata. Esko toimii sairaanhoitajana. Esko toimii rekkakuskina. Esko toimii matematiikan opettajana. Esko elättää Abdullahin ja hänen perheensä. Mutta Eskolla ei ole liukkaat lantiot, eikä tanssi vaan oikein suju. Hotellin respasta muistutetaan, että Ilta-Sanomat ihan oikeasti halusi tuoda tämän huomattavan merkittävän asian esille. Jatketaan:

Suomalainen ruoka on vähän mautonta somalien mielestä. He pitävät maustetusta ruoasta. Yksi kertoo, että hän lisää suomalaiseen perunamuusiin suolaa, pippuria ja vähän chiliä.

Ja tämän asian merkitys on, totanoin, missä? Jokainenhan voi maustaa sapuskansa niin kuin tykkää, mutta oliko tämäkin ihan oikeasti asia, mikä piti tuoda esille? Toivatko somalit mausteet Suomeen? Olisiko meillä edelleenkin vain suolaa, mustapippuria, sipulia, persiljaa ja tilliä ilman somaleita? Mitäs muuta:

Suomalainen viinalla läträäminen herättää sääliä somaleissa.

28-vuotias Ahmed sanoo, että suomalainen yhteiskunta voisi paljon paremmin, jos alkoholia rajoitettaisiin. Hän ihmettelee, miten ihmiset päästävät itsensä niin huonoon kuntoon, etteivät pysy pystyssä kadulla.

– On säälittävää, kun ihmiset eivät pysty edes nousemaan raitiovaunuun.

Voi tietysti todeta, että kyllä se viina maistuu somalinuorillekin mutta viinanjuonnin somaleille opettaminen on tietysti suomalaisten syy. Mutta se kyseinen heppu, josta Ahmed puhuu lähinnä sössi omat asiansa, eikä kerää (selvin päin olevaa) lössiä pieksämään ja raiskaamaan suomalaisia. Mutta jatketaanpa:

Suomalaisten tapa seurustella kymmenen vuotta on somalien mielestä silkkaa ajanhukkaa. Abukar sanoo, että yksi päivä riittää. Seurustelu on sitä varten, että mennään naimisiin.

Mistä hotellin respasta käsin voitaisiin huomauttaa, että suomen kielen sana ”harkinta” ja sen merkitys voisi olla ehkä hyvä opetella. Mietitäänpäs, jos joku suomalainen lestadiolainen olisi sanonut noin? Kuinka taivaan korkea älämölö olisi noussutkaan? Ja pistetäänpäs vielä:

Kirjassa haastatellut somalit kehuvat Espoota. Se on hyvä paikka asua. Rauhattomia alueita ovat Itä-Helsingin tai Vantaan lähiöt.

Ja minkähän takia ne mahtavat olla rauhattomia? Noin yleensä ja erikseen voidaan todeta, että jos elettäisiin järkevässä maailmassa ja siinä maailmassa olisi kansallinen vähemmistö, joka on elatuksestaan täysin riippuvainen kansallisesta enemmistöstä, ja joka on aikaansaanut tälle kansalliselle enemmistölle pelkästään niin taloudellista ja inhimillistä harmia, ei sen vähemmistön kannattaisi ryhtyä asiakseen selvittämään, kuinka perseestä heidät elättävä enemmistö on.

Mutta koska emme elä siinä, meille selvitetään sitä, kuinka paskaa porukkaa me olemme nimenomaan tämän enemmistön kustantamana. Ehkäpä tämä, jo aikaisemmin esitetty kuva sopii tähänkin juttuun:



Löytyyköhän muuten joskus sellainen kustannusyhtiö, joka julkaisee kirjan, "Mitä suomalaiset ajattelevat somaleista"?

Ja vielä lisäys hieman myöhemmin. Tämä kustannusyhtiö mainostaa:

"16 000 suomalaista puhuu äidinkielenään somalia. Silti heidän kulttuurinsa ja elämänsä on tuntematonta monille".

Hotellin respa muistuttaa, että Suomessa ei ole kuuttatoistatuhatta suomalaista, jotka puhuvat äidinkielenään somalia. Suomessa on kuusitoistatuhatta somalia.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Mtv teki tästä turhasta uutisen.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-somalit-toivovat-etta-suomalainen-yhteiskunta-avaa-silmansa/5115502

Siinä mainitaan somaleiden työttömyys, samassa ollaan muutenkin.
Niinhän työttömyys on muutenkin kovaa.


Somaliassa hän oli tottunut erilaiseen äänen voimakkuuteen ja elämäntapaan.

Miten voi näin luulotella että joka puolella maailmaa toimittaisiin samalla tavalla?
Tässä menee jo niin aivot solmuun, ettei olekaan enempää kirjoitettavaa.
Että näinkö pitäisi sitten elää?

Oinomaos kirjoitti...

Samasta aiheesta muutaman sanan kirjoitin minäkin.

Into Kustannus tunnetaan mm. maanmainiosta ja usein siteeratusta kirjasta Äärioikeisto Suomessa.

Pitäkäähän silmällä mediaa ja keskustelupalstoja, tästäkin pamfletista alkaa samanlainen hälinä ja pulina kuin Koivulaakson ja kumppaneiden sepustuksesta.

Castor kirjoitti...

Ykä, aivan pistämätön tuo vertaus "kaksisataa vuotta/kaksi viikkoa"! Muutenkin hyvää analyysia. Kummallisia kausaliteetteja ympäriinsä tuossa teoksessa Suomen somaleista. Kun itse aiheutetaan ongelmia, niin ne ovatkin sitten suomalaisten syytä. Aivan kestämätöntä ajatuksenjuoksua, mutta kaikkihan on kanta-suomalaisten syytä, kun tulijoita opetetaan huonoille tavoille erilisten esimerkkien avulla. Mehän tietenkin tiedämme, että somaliyhteiskunta on eheä, edistyksellinen ja äärimmäisen rauhaa rakastava. On se sääli, että Suomi on niin paljon jäljessä tästä huomattavan kehittyneestä Afrikan menestyksen malliesimerkistä, että sen asukkaiden on aivan pakko muuttaa sieltä johonkin sellaiseen vastenmieliseen paikkaan kuin Suomi. Yleensä hyviin tapoihin muuten kuuluu, ettei isäntäväkeä arvostella ainakaan kovin julkisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Jotenkin tämä juttu ei yllättänyt. Tottakai, näinhän se ilman muuta menee että jos täällä rupeaa elämään omien sääntöjen ja tapojen mukaan niin vika on niissä jotka valittavat tai huomauttavat asiasta. Tietääkseni taloyhtiöissä on tietyt järjestyssäännöt jotka koskevat kaikkia asukkaita, ainakin taloyhtiössä missä itse asun on järjestyssäännöt.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Vielä kerran pojat! jos viesti ei mennyt eka kerralla perille.

https://www.youtube.com/watch?v=5ITOFwiKhfs

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Freud Marx Engels & Jung: Joki

https://www.youtube.com/watch?v=GxQ2yQ_LJts

sanomattakin asia on selvä, vielä käydään matsu pitsussa ja nasan museossa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Haluan huomauttaa, että säännöt ei muutu, jos ei huomauteta.

Se, että, on säännöt - ei tarkoita sitä ettei niissä ole huomauttamista JOS osaa perustella ja esittää ratkaisun.

En lähtisi noita somaleita syyttämään. Enemmän syytän niitä jotka somaleilla ja multikullituksella rikastuu ja veronmaksajien rahat imee. Se on bisness.

Siitä on tehty lakisääteinen rahantekoväline. Ei somalit ole siihen syyllisiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Oinomaokselle, Castorille, Ano2:lle ja Buurille Johannesbuurista & kiitos kommenteistanne. Olihan tää kieltämättä tämän vuoden pohjanoteeraus, mutta vuottahan on vielä rytkasti jäljellä. Mitä Oinomaos omassa jutussaan tuumasi saattaa hyvinkin pitää paikkansa ja arvovaltaisissa paneelikeskusteluissa todetaan että ”olihan kirjassa Suomen somalitkin mainittu, että…”.

Sen mitä Buuri tuumasi pitää sinänsä pitkälti paikkansa. Tämä aiheeton ja ansioton jalustalle nostaminen on suomalaisten keksintöä. Kieltämättä se on kyllä alkanut vaikuttaa ns. uussuomalaisiin, jotka alkavat itse uskoa suitsutuksen ja sittenhän alkaakin kihota neste nuppiin.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kerran minäkin huomautin yhdelle pojalle (kantasuomalainen idiootti) yläkerrasta, mitä hänen juhlimisensa saa aikaiseksi. Noh, viesti meni perille, mutta sain siitä tuomion lievästä pahoinpitelystä ja kotirauhan häirinnästä! Sakot olivat kyllä pieni hinta siitä, että poika sai nukkua yönsä rauhassa.

vieras kirjoitti...

Olli Immonen sanoi että Somalian ulkoministeri toivoi ulkomailla olevien somalien muuttavan takaisin Somaliaan. Näköjään on asiallinen ukko tuo Somalian ulkoministeri.

http://immonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188932-somaleiden-maastamuuttoa-somaliaan-edistettava

Harmi kun en voittanut viikon takaisessa eurojackpotissa 90 miljoonaa egeä. Saisi sillä melko monen somalin lahjottua lähtemään takaisin Somaliaan jos täysi-ikäiselle maksaisi 15000 egee ja alaikäiselle vaikka 3000 egee. Ja tuon lisäksi olisi mukana valmiiksi maksetut matkaliput. Ehtona olisi ettei ikinä palaa tänne eikä edes käy täällä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Meillä kun asutaan omakotitalossa, niin näitä ongelmia ei ole. Naapuritkin ovat sopivan kaukana. Mutta sen verran olen aikanani vuokrakasarmeissa asunut, että tiedän ongelman. Ja joskus on vaan sellainen tilanne, että jos asia ei selviä puhumalla, niin se täytyy selvittää ”puhumalla”.

Vieras: Immonenhan puhuu asiaa ja tanakasti. Noin pitkässä juoksussa huomattavasti fiksumpaa olisi tarjota somaliväestölle vaikkapa 20.000 eppaa per turpa sillä ehdolla, että häipyvät pysyvästi. Tuo väestöpoliittinen utopiakokeilu kun on kestänyt 25 vuotta ja tässä vaiheessa voi jo todeta, että vituralleen meni.

vieras kirjoitti...

Minun tapauksessa kyse oli kansalaitoiminnasta, jossa ite omasta pussista kustannetaan paluuraha ja matkat.

Tuo mitä sinä ehdotat, olisi virallisen politiikan keino jollaista kannattaisin. 20000 egee per henki olipa sitten täysi-ikäinen tai alaikäinen saisi minun hyväksynnän jos ei enää ikinä palaa tänne. Somaliassa 20000 egee on tosi suuri raha. Sellaisen somalin joka saisi tuon kakskyt donaa egeinä, ei tarvis vähään aikaan lähettää työhakemusta merkkareiden laivalle.

Somput eivät liene vastustaisi rahan voimalla poistumista. Suurinta vastustusta esittäisi mokuteollisuus.

vieras kirjoitti...

Täsmennys jos ilmaisin epäselvästi. En tarkoittanut että palaajat itse keräisivät rahat. Tarkoitin että kansalaistoiminta kerää rahat joiden avulla kustannetaan tuo paluumuutto-operaatio. Tuo hypoteettinen eurojackpot-voitto olisi tuonut kivat lisärahat.

Sandscorpion kirjoitti...

Aihetta sivuten, myös irakilaiset kirjailijat ovat hyviä opettajia.

Pohjustukseksi kerrottakoon, että suomalaiset ovat yksi maailman lukutoukkaisimmista kansoista, minkä seurauksena myös innokkaita kirjailijanalkuja on täällä melkein yhtä tiheässä kuin näyttelijäksi haluavia Hollywoodissa. Minkäänlaista huomiota ja menestystä voi saada siis vain murto-osa, koska markkinoille ja kustantamoiden aikatauluihin mahtuu vain rajallinen määrä teoksia.

Nyt kävi sitten niin, että irakilaistaustainen kirjailija ei saanut mitään julkaistuksi Suomessa, mutta Briteissä kävi parempi tuuri, ja hän voitti siellä oikein kirjallisuuspalkinnon. Nyt hän on suuttunut suomalaisille, ja saatuaan kutsun tulla puhumaan kirjallisuusfestivaaleille hän käytti hyväkseen tilaisuuden tehdä tunteensa selviksi kansalle. Muutamia kuultuja faktoja:

- Jos britit kiinnostuvat jostain tuotoksesta ja suomalaiset eivät, se tarkoittaa, että britit ovat sivistyneitä ja suomalaiset juntteja. Ei esim. sitä, että Suomessa olisi korkeammat kriteerit, saatika sitä, että suomalaisessa ja brittiläisessä (erittäin subjektiivisessa) kustannusbisneksessä olisi vain erilaiset maut.

- Yksi brittiläinen kirjallisuuspalkinto riittää tekemään saajastaan kirjallisuuden supertähden.

- On ihan normaalia, että Suomessa 10 vuotta asunut itseään älykkönä pitävä tyyppi joutuu moittimaan suomalaista yleisöään englanniksi.

- Festivaalin ohjelmajohtajan mielestä puheenvuoro oli hyvä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Siis jos tämä 16.000 somalia kertaa 20.000 euroa maksettaisiin kertapamauksena, niin sehän olisi vain 320 miljoonaa euroa eli ei siis puolta siitä, mitä maahanmuutto Suomessa vuosittain kustantaa.

Sandscorpion: Kun asiaa mietin ja tyypin avautumiseen tutustuin, niin eikös voisi yhtä lailla tuumia, että englantilaiset ovat sivistymättömiä pellejä, kun ne eivät ole kääntäneet omalle kielelleen Kalle Päätalon teoksia?

vieras kirjoitti...

Ykä varmaan huomasi että tuon Pravdan jutun kommenteissa heitettiin kuittia tuon randomjanarin tempauksista sekä sille että kun menee ulkomaille haukkuamaan Suomea niin saa älykön paperit.

Pravdan toiminta on ollut monta vuotta semmoista että se halventaa Moskovan Pravdaa. Sen sijaan juttujen kommenttiosastoista voi löytää hyviä kommentteja, jos on ollut kommentointimahdollisuus. Usein teen niin että käyn Pravdan sivuilla vain incognito-tilassa enkä lue juttuja ollenkaan vaan pelkät kommmentit. Asiat kun on ilmaistu kommenteissa paremmin kuin jutuissa. Nuiviakin kommentteja pystyy löytämään.

Castor kirjoitti...

Oppi todellakin tulee Afrikan sarvesta, ainakin sellaisen kuvan saa tästä lauseesta HS:n jutussa perheenyhdistmisistä: "Edessä olisi aikamoinen elämänmuutos miehelle, joka juuri painoi mustetyynyssä kostutetun sormenjälkensä sille lomakkeen riville, jolle Vehviläinen pyysi allekirjoitusta." Näin Suomen suurlähetystössä Etiopiassa, somalimies on perheenyhdistämisen kautta tulossa lopun perheensä kanssa Suomeen. Näitä huippuosaajia tarvitaan nostamaan Suomi siitä suosta, jossa nyt ollaan! Jumalauta että alkoi ihan oikeasti vituttamaan!!!

Castor kirjoitti...

Lisää vitutusta, samasta artikkelista: "On myös pohdittava, miten mahdolliset perheenyhdistämisen tiukennukset sopivat Suomen perustuslakiin ja perusoikeuksiin sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloihin palautuskiellosta ja perhe-elämän suojasta."

Siis Suomen perustuslaki on voimassa muuallakin kuin Suomessa, samoin suomalaisten perusoikeudet. Hyvä tietää. Minulle nimittäin kerrottiin, että jos nyt muuttaisimme takaisin Suomeen kiinalaisen vaimoni kanssa, häneltä kuluisi neljä (4) vuotta ennen kuin hän saisi pysyvän oleskeluluvan Suomeen. Ja me emme sitten kylläkään tulisi sinne nauttimaan sosiaaliturvasta. Että näin, kun on väärä uskonto ja väärästä maasta ja itsenäinen toimeentulo. Eikä rouva kuulu tuohon uhrien kolkkoon ryhmään, jota tulee sääliä. Musulmaaneille näyttävät edut ja kansalaisuudet olevan ns. matter of course.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Juu, kyllähän Suomessa pääsee nykyisin älyköksi ihan ilmoittautumalla. Tuosta Moskovan Pravda-vertauksesta voi todeta, että aikanaan 1980-luvulla Kansan Uutisten viikkolehti, jonka päätoimittajana oli Jukka Parkkari, oli nykyistä Hesaria huomattavasti tasavertaisempi ja objektiivisempi uutisoinnissaan.

Castor: Kieltämättä tää epistola on aika paradoksaalista. Jos näitä tyyppejä ei köijätä Suomeen, niin Suomen talous kyykkää viimeistään ensi viikolla, ja toisaalta jos näitä ei köijätä Suomeen, niin nämä lukutaidottomat tyypit kuolevat kotimaassaan nälkään. En ole lakimies, mutta väittäisin, ettei Suomen perustuslaissa todellakaan ole sellaista kohtaa, jonka mukaan Suomen kansalaisoikeudet kuuluvat joka ainoalle ihmiselle tällä Telluksella.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä vaan tässä ihmettelen,jotta kun se kulttuuri,ihmiset ja elämä yleensäkkin siellä Somaliassa on niin paljon hienompaa ja parempaa,niin minkä helvetin takia tänne Paskanköljään pitää tuppautua!?Ja eikös tämän kotimaisen multikultihöttöporukankin olisi helpompi siirtyä sinne,missä ihanuus on jo valmista ja yhteiskunta elää koraanin ja sharian leppoisan auringon alla,eikä auvoista elon onnea terrorisoisi tällaiset taantumukselliset,sanonko..,no sanon,melkein natseiksi luettavat kamalat kalpeat ns.kantasuomalaiset.
Ja meillä on niin jäykkä lantiokin...
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Kaikkein suurin huono vitsi lienee se, että nämä tyypit, jotka ovat tulleet hakemaan henkensä turvaksi turvapaikkaa, lomailevat siinä maassa, josta karkuun lähtivät. Turvapaikanhakijasta on tullut ammatti. Ja meidän typerä valtiomme mahdollistaa sen.

korpisoturi kirjoitti...

Mun mielestä jonkinlainen herääminen on menossa kansan keskuudessa. Olen tavannut monia järkeviä ihmisiä, jotka alkavat olla täynnä tätä haittamaahanmuuttoa. Toivottavasti vielä voitaisiin pelastaa tämä hyvä maa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korpisoturi. Omasta mielestäni se on ollut menossa jo pitkään. Ne tahot taas, jotka päättävät, ovat eläneet utopiassa, vaikka tietävät sen utopiaksi. Mutta he eivät halua menettää kasvojaan. Ja Suomi on vielä todellakin pääosin hyvä maa. Jotain, joka kannattaa säilyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Sinänsä ihan hyvä idea antaa taskut tuohta täyteen somalille joka suostuu palaamaan kotimaahansa. Ongelma onkin siinä, miten estetään se takaisinpaluu kun rahat on tuhlattu, mikä saattaa käydä ällistyttävän sukkelasti leikkiessä "Euroopan-serkkua". Somalin vilpitön lupaus ja miehekäs kädenpuristus ei itseäni vakuuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ei vakuuta minuakaan, mutta sitä varten on sitten dna-testi.