keskiviikko 6. toukokuuta 2015

MIELENKÄVIJÄN METSÄ

Yksinäinen korppi istuskeli erään keskisuomalaisen, melko lähellä pientä kylää sijaitsevan vanhan koivupuun oksalla. Suurikokoinen koivu erottui varsin jylhänä näkynä sinänsä täysin tavanomaisen sekametsän keskeltä. Samanlaisen metsän, joita löytyi kaikkialta Suomesta. Korppi istui koivun tukevalla oksalla, käänteli päätään aika ajoin puolelta toiselle, kuunteli ympärillä lentävien pikkutirriäisten vitskutusta ja tuumaili siinä samalla omia korpin ajatuksiaan. Mitähän se mahtoikaan tuumailla? Ehkä se oli hieman häpeissään siitä, ettei se ollut enää samanlainen uljas ja yksinäinen erämetsien asukki kuin mitä sen esi-isät olivat olleet. Varsin urbaaniksi ja parveentuneeksi korppi tunsi itsensä, eikä syyttä, sillä olihan se juuri palannut paikkakunnan kaatopaikalta, missä se, ja noin sata sen korppikollegaa olivat mässäilleet läheiseltä teurastamolta paikalle kuskatuilla teurasjätteillä.

Turhaahan korpinkaan oli raataa, jos ihmiset tarjosivat seisovan pöydän. Jos siitä sai ihmisten keskuudessa paskalinnun maineen, niin välikö hällä, sillä eiväthän korpit olleet koskaan miettineet sitä, mitä noilla painovoiman sitomilla siivettömillä otuksilla mielessä pyöri. Eiväthän ne kumminkaan jahdanneet korppeja niillä omituisilla vaarallisilla paukahtavilla putkillaan niin kuin ne jahtasivat vaikka teeriä ja metsoja, ja kun ne kerran jättivät korpit rauhaan, niin silloin ne olivat täysin merkityksettömiä. Totta kai niitä kannatti väistää, sillä korpitkin ymmärsivät, että ne saattoivat joka tapauksessa olla vaarallisia, eivätkä ne olleet metsän luontaisia asukkeja. Ne tulivat aina jostain muualta ja palasivat sinne. Koteihinsa. Metsä ei ollut niitten koti.

Niin urbaaniksi korppi ei ollut vielä muuttunut, että se olisi menettänyt perinteistä korpin tarkkaavaisuutta, ja niinpä se nyt tarkkaan tiiraili metsässä pikkuhiljaa kohti kävelevää ihmisurosta. Ihmisuros ei varsinaisesti näyttänyt siltä, että se olisi eksyksissä, mutta korppikin vaistosi, että kyseinen ihminen ei ollut itselleen omimmassa ympäristössä. Tuo ihmisuros ei ollut samanlainen kuin alueella liikkuneet kokeneet metsästäjäihmiset. Se kulki kömpelösti, kompasteli jatkuvasti kiviin ja juuriin ja näytti jotenkin tympääntyneeltä ja kyllästyneeltä. Tajuttuaan, että tuo ihminen oli etenemässä juuri sitä koivua kohti, missä korppi vietti hyvin ansaittua ruokalepoaan, se pyrähti siivilleen, päästi närkästyneen rääkäisyn rauhanhäiritsijälle ja lensi tiehensä.

Tuo ihmisuros, joka käveli metsässä oli kieltämättä ympäristössä mitä hän ei tuntenut omakseen, mutta se ei ollut hänelle täysin vieras. Olihan hän joskus aikaisemmin kulkenut tässä metsässä, mutta siitä oli jo kymmeniä vuosia, ja silloin hän oli ollut pikkupoika joka asui metsän vieressä sijaitsevassa talossa. Nykyisin hän oli Korkea Virkamies Helsingin kaupungin palveluksessa. Hän johti muutama vuosi sitten perustettua Helsingin Yleishumanistista Virastoa, jonka alaisena toimivat Maahanmuuton Sisäänheitto-osasto, Positiivisen Asuinsyrjinnän Osasto, Positiivisen Työpaikkasyrjinnän Osasto, Positiivisen Mediavalehtelun Propagandaosasto, Vihapuheen-, viha-ajattelun- ja vihakirjoittamisen Tuomitseva ja Vaientava Osasto, Kokonaisvaltainen Huumorinvastainen Osasto sekä tietysti Yleishallinnon- ja Akateemisen Suojatyön Kehittämiskeskus. Metsässä eksyneen näköisenä kulkeva mies oli Helsingissä hyvin merkittävä mies. Hän käytti valtaa, häntä kuunneltiin ja häntä haastateltiin säännöllisesti valtamediassa.


Korkea Virkamies oli edellisenä päivänä osallistunut isänsä hautajaisiin. Hänen äitinsä oli kuollut pari vuotta aikaisemmin. Yhteydet vanhempiin olivat käytännössä katkenneet sen jälkeen, kun mies oli lähtenyt yliopistoon lukemaan yhteiskunnallisia aineita. Yhteydet olivat katkenneet miehen omasta halusta. Vanhempien konservatiivinen ja perinteitä kunnioittava elämänasenne oli ollut miehelle tukahduttava. Hän halusi yliopiston älylliseen ilmapiiriin ja sitä kautta saada arvostusta itselleen aivan eri syistä ja eri ihmisiltä, mitä hänen vanhempansa ja hänen ummehtuneen lapsuudenkuntansa ilmapiiri edusti. Vanhempien antama rahallinen avustus oli hänelle sentään kelvannut, mutta hänen valmistumisensa jälkeen viimeisetkin siteet olivat katkenneet ajoittaisia ja aina harventuvia puhelinsoittoja lukuunottamatta.

Korkea Virkamies oli tullut Helsingistä hautajaisiin yksin. Hän oli eronnut vaimostaan, jolle heidän kaksi lastaan olivat jääneet. Lapset eivät olleet koskaan tavanneet isovanhempiaan. Se oli ollut sekä miehen että vaimon päätös. He halusivat kasvattaa lapsistaan avaramielisiä ja suvaitsevaisia maailmankansalaisia, ja siihen kasvatukseen eivät kansallismieliset ja äärikonservatiiviset isovanhemmat kuuluneet. Isovanhemmille se oli ollut kova pala, mutta minkäs he sille mahtoivat. Olihan heillä sentään miehen sisaren lapset, joille osoittaa isovanhemman rakkautta. Näytti tosin siltä, että miehen suunnittelema avaramielinen kasvatus ei ollut täysin onnistunut, sillä miehen oma poika suoritti parasta aikaa varusmiespalvelustaan laskuvarjojääkärinä ja suunnitteli hakevansa sen jälkeen ammattisotilaaksi erikoisjääkäriksi, mikä taas ei siviilipalveluksen suorittanutta ja aktiivivihreää Korkeaa Virkamiestä miellyttänyt. Varsinkin kun poika muutenkin vaikutti siltä, että isoisän geenit olivat hypänneet poikaan suoraan yhden sukupolven yli.

Mutta nyt mies oli yksin tässä lapsuusajalta tutussa metsässä ja mietti, että hittoako hän täällä loppujen lopuksi oikein teki. Eihän hän koskaan varsinaisesti edes pitänyt metsästä, eikä välittänyt luonnosta yleensäkään, ellei sitä sitten saattanut katsoa kotona televisiosta. Tietysti julkisuudessa hän muisti mainostaa, kuinka luonto oli hänelle tärkeä ja siksi hän muisti aktiivisesti kannattaa kaikenlaisia haja-asutusalueen ihmisten elämää vaikeuttavia poliittisia päätöksiä. Maajusseja ja metsästäjiä joutikin kyykyttää, totesi hän, joskaan ei tietenkään julkisesti.

Metsästäjiä niin… hän muisti, kuinka hänen metsästystä harrastava isänsä kysyi aikanaan, halusiko hän tulla mukaan, ja poika aisti isänsä ilmeestä syvän toiveen. Yhtä lailla pojan ilme kertoi vastauksen, eikä isä pakottanut, vaikka se olikin hänelle raastava pettymys. Syynä metsästyshaluttomuuteen oli se, että Korkea Virkamies oli jo pikkupojasta asti inhonnut kaikkea epämukavuutta ja halusi päästä asioista mahdollisimman helpolla. Itse asiassa koko hänen näennäisesti loistava uransa kumpusi tästä ratkaisusta, joskaan hän ei itse ajatellut asiaa niin. Mutta hän halusi arvostetuksi älyköksi, ja pelkän tietyn poliittisen liturgian toistaminen antoi siihen helpon ja vaivattoman mahdollisuuden. Miksi ponnistella, kun kerran helpommallakin selvisi? Tavallaan mieskin oli eräänlainen helpolla haaskalla käyvä kaupunkikorppi.

Joka tapauksessa isä oli saanut metsästyskaverin, sillä nuorempi sisko oli yllättäen pyytänyt myöhemmin päästä mukaan metsälle. Sisko oli innostunut asiasta oikein tosissaan ja seitsemäntoistavuotiaana ampunut ensimmäisen hirvensäkin. Yhteydet sisareenkin olivat katkenneet, kun mies meni yliopistoon. Sisko jäi paikkakunnalle, luki itsensä terveydenhoitajaksi ja meni aikanaan naimisiin jonkun motokuskin kanssa, joka oli nykyisin perussuomalaisten kunnanvaltuutettu. Korkea Virkamies inhosi perussuomalaisia. Ei niinkään heidän poliittisen ohjelmansa takia, vaan puhtaasta mielikuvasta johtuen. He edustivat jotain, josta hän oli aikanaan päässyt pois. Jotain rahvaanomaista. Jotain sivistymätöntä. Kaivinkoneita. Lapioita. Rapaa. Kuraa. Halkoja. Haalareita. Kaljuuntuvien isomahaisten miesten mitätöntä rupattelua niistä samoista mitättömistä asioista, joita heidän isänsäkin aikanaan olivat toistaneet ja joita heidän poikansakin tulisivat vuorollaan toistamaan sanasta sanaan

Jo pelkkä heidän olemassaolonsa häiritsi häntä, sillä hän pelkäsi, että pelkän verenperintönsä takia hänen uudet tiedostavat ystävänsä ja hänen uusi tiedostava maailmansa saattaisi yhdistää hänet jollain tavalla tuohon harmaaseen massaan, jonka olemassaolon hän Helsingissä usein armeliaasti unohti. Tuohon massaan, joka oli viime vuosina vaaleissa varastanut itselleen oikeasti kuuluvan äänen, vaikka sen osa olisi olla hiljaa ja uskoa, mitä hän sanoisi. Hän. Korkea Virkamies. Helsingin Yleishumanistisen Viraston pääjohtaja. Sivistyksen julkinen ääni. Suvaitsevaisuuden julkinen esitaistelija. TV:stäkin tuttu. Siksi hän oli muistanut toistuvasti varoittaa julkisuudessa ihmisiä perussuomalaisten puolesta tulevasta äärioikeistolaisuuden uhasta. Jos joku olisi kysynyt häneltä, kuinka se ilmeni, hän ei olisi osannut vastata, mutta olisi pystynyt kuitenkin ilman mitään ponnisteluja saadun asemansa perusteella mitätöimään kysyjän arvon ihmisenä ja siten selvinnyt tilanteesta. Toisaalta mies oli jo hyvin pitkään valinnut seuransa siten, että siellä ei hankalia kysymyksiä kysyttäisi. Kaikki olivat samaa tiedostavaa mieltä.

Vaan edelleenkin, mitä hittoa hän täällä metsässä teki? Kai hän lunasti lupausta kuolleelle isälleen. Vaikkei tuntenut mitään velkaa olevansakaan. Mutta se ukko oli soittanut hänelle viimeisinä päivinään. Ehkä äijä oli hourinut, mutta puhe oli kyllä hyvin selkeää:

- Tiedänhän minä, että et sinä tule minua katsomaan. Kuolen ilman poikaani. Mutta kuolemani jälkeen tiedän sinun kuitenkin tulevan hautajaisiin ja perunkirjoituksiin, koska ahneena haluat puolet raadosta. Se sopii minulle. Siskosi kanssa on jo sovittu, että lyötte tiluksemme lihoiksi ja pistätte kaiken puoliksi. Mutta minulla on sinulle yksi pyyntö. Yksi ainoa. Kun tulet, niin mene hautajaisten jälkeen vielä kerran metsään. Käy vielä kerran tapaamassa Vanhamiestä.

Vanhamies oli se ikivanha koivu, josta ärtynyt korppi oli noussut siivilleen. Se oli tuttu puu kaikille ihmisille näillä seuduilla. Sen ikää ei kukaan tiennyt, mutta isä oli kertonut, että sitä oltiin kutsuttu Vanhamieheksi jo silloin, kuin isä itse oli pieni poika. Nimenomaan Vanhamieheksi. Ei vanhaksi mieheksi. Puhuttiin, että puussa oli taikaa. Puhuttiin sitäkin, että se oli ikuinen. Ja puhuttiin siitä, että se oli mielenkävijä. Se osasi lukea ihmisten mieliä. Syvemmältä, kuin mitä ihminen itse osasi. Ja jos se halusi, se näytti ihmiselle ihmisestä sen, mitä ihminen ei halunnut nähdä, eikä edes itselleen tunnustaa. Silkkaa roskaahan sellainen taikausko oli ja siksi mies olikin kysynyt puhelussa isältään.

- Miksi? Mitä se puu minulle näyttää?

Isä oli ollut hetken hiljaa ja vastasi sitten:

- Itsesi.

Korkea Virkamies oli isän hautajaisiin ajaessa tuuminut, että metsä saa jäädä käymättä. Ei häntä kiinnostanut lähteä sinne rämpimään. Mutta jotenkin takaraivossa pyöri ajatus, että ehkä sittenkin. Jos ei muun takia, niin todistaakseen, että ei se puu ole muuta kuin kaadettuna läjä halkoja ja samalla karistaakseen loputkin lapsuuden haamut. Mies muisti sen, kun hän oli ollut kymmenvuotias. Silloin elettiin toukokuuta, aivan kuin nytkin, ja hän oli ollut yksin metsässä. Oli ollut kaunis kevätpäivä, ja hän oli istunut Vanhamiehen vieressä olleella isolla kivellä. Hän oli huomannut, kuinka orava hyppi viereisessä puussa ja kiinnittänyt siihen hetkeksi aikaa huomionsa.

Kun hän oli kääntänyt katseensa takaisin Vanhamiestä kohden, hän oli kauhistunut, sillä puun edessä makasi polvillaan aikuinen mies. Jostakin se oli siihen ilmestynyt. Mies piti käsiään puun kyljissä aivan niin kuin hän ei olisi saanut irrotettua otettaan ja hänen päänsä oli painuksissa. Sitten hän sai kätensä irti, kohotti katseensa ja näki pojan. Mies ojensi kätensä poikaa kohti, hänellä oli epätoivoinen ilme ja näytti siltä kuin hän yritti sanoa jotain. Ehkä pyytää apua. Poika ei jäänyt katsomaan, vaan pakeni paikalta kotiinsa, jossa hän oli kertonut isälleen oudosta miehestä.

Isä otti pojan ja kaiken varalta haulikon mukaansa ja he kävelivät yhdessä metsän läpi Vanhamiehen luo. Ketään ei näkynyt. Tottuneena jälkienlukijana isä tutkaili maata Vanhamiehen ympärillä ja sanoi sitten:

- Ei tässä ole kyllä ollut ketään useaan päivään. Mutta en silti sano, että valehtelisit. Vanhamiehen luona on aina välillä tapahtunut kummia juttuja. Monelle muullekin kuin sinulle. Ehkä Vanhamies halusi antaa sinulle jonkunlaisen viestin.

- Minkälaisen viestin?

- Sitä minä en pysty sanomaan. Ehkä Vanhamies kertoo sen aikanaan sinulle itse.

Sen tapauksen jälkeen poika ei ollut enää käynyt metsässä yksin. Ja ajan myötä tapaus hävisi mielestä pojan kasvaessa ensin mieheksi, sitten virkamieheksi ja lopulta Korkeaksi Virkamieheksi. Ja niin kuin tiedetään, ei Korkean Virkamiehen ajattelun kuulu viestejä kuiskivat puut, vaan faktoiksi naamioitu poliittinen uskonnollisuus, joka kieltää olevansa uskonto ja joka pakottaa muutkin ihmiset elämään uskonnottoman uskontonsa mukaan.

Siinä hän nyt oli. Hän oli saapunut pienelle aukiolle, jonka keskellä oli Vanhamies. Suuri, ja kieltämättä komea puu. Se todellakin näytti siltä, kuin sen rungossa olisi ollut vanhan miehen kasvot. Monien juttujen ja tarujen kohde. Mutta hölmöläistarinoiden, tuumi Korkea Virkamies. Hölmöläisten toisilleen kertomien hölmöläistarinoiden. Niitten paikallisten yksinkertaisten ja opiskelemattomien moukkien, joitten vuoksi hän aikanaan pakeni Helsinkiin. Pakoon ummehtunutta ilmapiiriä. Pakoon menneisyyttä, joka kieltäytyi muuttumasta tulevaisuudeksi. Korkea Virkamies käveli puun luo, eikä tuntenut mitään. Ei taikaa. Ei mystisyyttä. Eikä varsinkaan selittämätöntä viestiä menneestä. Hän painoi kätensä puun runkoa vasten. Ei mitään. Tämä koko reissu oli naurettava. Oli aika lähteä täältä huuthelvettiin ja…

…kädet eivät irronneet. Mitä helvettiä? Mies alkoi hätääntyä. Tämähän on mahdotonta ja…

…hän tunsi, kuinka joku tunkeutui häneen. Ei ruumiillisesti, vaan henkisesti. Syvälle. Hänen syvimpään sisinpäänsä saakka. Hän tunsi olevansa lävistetty, ja se jokin joka lävisti hänet alkoi riisua häntä, kerros kerrokselta, kuin sipulin. Ensimmäiseksi se jokin vei häneltä oppiarvon. Filosofian Tohtori. Toinen hänen elämänsä suurista egonrakennuspönkistä. Oppiarvo. Ja nyt se jokin pakotti hänet myöntämään itselleen, että se todellakin oli pelkkä arvo. Ei ammatti. Hänellä ei ollut ammattia. Hän ei ollut koskaan oppinut tekemään mitään työtä. Ei hän koskaan ollut halunnutkaan oppia ammattia ja tehdä työtä. Koska hän oli aina tiennyt, ettei hänestä siihen olisi.

Mutta ammatin sijasta hän oli hankkinut itselleen arvon, joka takasi hänelle ansiottoman arvonnousun. Ja oikeuden suhtautua halveksuvasti niihin, jotka olivat pystyneet hankkimaan itselleen ammatin, niin että niitten ei tarvinnut turvautua arvoon. Ja tämän arvonkin hän oli saanut toistamalla sen, mitä niin moni ennen häntä oli toistanut ja hänen jälkeen tulisi toistamaan. Hänen oppiarvonsa ei ollut tiedettä. Se oli ideologista ja poliittista ehdotonta luotettavuutta. Hän tajusi olevansa yliarvostettu kopiopaperi.

Seuraavaksi se jokin riisui häneltä tittelin. Ja pakotti hänet ymmärtämään, että hän oli Helsingin korkeapalkkaisin kantaväestön ammattiriistäjä ja –sortaja. Joka oli tehnyt sortamisesta itselleen ammatin lisäksi hyveen. Hän ymmärsi johtavansa virastoa, jonka tehtävä oli viedä mahdollisimman paljon rahaa pois tuottavalta kantaväestöltä ja siirtää se muualta väkisin tuodulle haittaväestölle. Hänen siunauksellaan ja kannustuksellaan. Hänen virastonsa toinen osasto taas ammatikseen syyllisti kantaväestöä siitä, kun se oli siihen kohdistuvasta riistosta katkera. Se vaati kantasuomalaisia vihaamaan ja halveksumaan itseään, kulttuuriaan ja historiaansa ja rakastamaan viranomaispäätöksellä toiseutta, jonka tänne tuominen oli lähinnä niin taloudellinen kuin inhimillinen katastrofi. Jälleen hänen siunauksellaan ja kannustuksellaan. Hänen mieltänsä armotta pilkkova puu pakotti hänet ymmärtämään, että hän oli yliarvostettu kopiopaperi, josta oltiin tehty Vikdun Quisling ja hän itse halusi olla sellainen. Hän toimi hänelle syötetyn ideologian esitaistelijana, miettimättä mitä se tavallisille ihmisille aiheutti. Ja miksi hän olisi miettinytkään? Eihän hän tuntenut heitä. Ei hänellä ollut minkäänlaista kosketuspintaa heidän elämäänsä. Eivät heidän vastoinkäymisensä, joita hänen työnsä sai aikaiseksi, olleet hänen vastoinkäymisiään.

Kun puu oli riisunut mieheltä arvon ja viran, se oli vienyt häneltä hänen kaksi tärkeintä pönkkäänsä, joilla hän oli rakentanut itselleen arvostuksen. Ja niitten kadottua arvostusta ei enää ollutkaan, sillä silloin miehen ympärillä ei ollut enää kuin kuin hänen ajatuksensa ja arvomaailmansa. Ja puu pakotti hänet tunnustamaan itselleen, että ei hänellä sellaisia koskaan ole ollutkaan. Kaikki oli muilta ulkoa opeteltu ja mitään kyseenalaistamatta omaksuttu, tarkoituksena tehdä itsestään mahdollisimman hyväksytty. Ja koska mies oli itse ollut tyhjä paperi, hän oli alkanut uskoa siihen, mitä muut olivat siihen paperiin kirjoittaneet. Uskonnollisella fanaattisuudella. Ja hän halusi vaientaa ne, jotka eivät uskoneet hänen uskontoonsa.

Muuttuminen tiedostavan ja suvaitsevaisen ihmisen prototyypiksi ei johtunut ajattelusta ja sitä seuraavista johtopäätöksistä, vaan siitä, että se oli helpoin tie. Mies oli opiskelujensa alussa hyvän huoran lailla haistellut, mistä suunnasta tuulee, ketä pitää kumartaa, ketä halveksua ja ketä vihata. Aikansa kumarrettuaan hän oli päässyt itse siihen asemaan, jolle kumarrettiin. Johtamaan. Mutta nyt, kun tällä metsäaukealla tämä julma puu oli vienyt hänen johtajuudeltaan arvon ja tittelin, olikin jäljellä enää pelkkä epävarma mies, joka tiesi asioivansa ihmisten kanssa mieluummin sähköpostilla kuin kasvokkain. Koska kasvokkain ihmiset esittivät kysymyksiä, eikä hänellä ollut rohkeutta vastata niihin, ettei hän missään vaiheessa joutuisi vastauksestaan vastuuseen. Epävarma ja ajatukseton mies, joka pakeni oppiarvonsa ja tittelinsä taakse. Mies, jolla ei ollut vastauksia, koska hän ei ymmärtänyt edes kysymyksiä. Sillä kysymykset edustivat käytäntöä, ja se oli jotain, mitä mies ei tajunnut. Jotain, minkä kanssa hän ei koskaan ollut tekemisissä. Ahneutensa vuoksi hän oli siirtynyt yliopistosta hallintoon, mutta sydämessään hän tiesi, että yliopiston turvallinen kehto oli se, missä hän olisi halunnut pysyä koko ikänsä. Poissa rahvaanomaisesta käytännöstä. Poissa ikävistä kysymyksistä.

Kun puu oli julmasti riisunut Korkeaa Virkamiestä pystyssä pitäneen ulkoisen tukirakenteen pois pois, niin ei jäljellä ollut enää kuin mies itse. Ja se ei ollut paljoa. Hän tunsi kohoavansa ruumiistaan, mutta ei nähnytkään allaan omaa kehoaan, vaan papukaijan, joka toisti ulkoa oppimiaan hokemia tajuamatta mitä toisti, mutta tajuten, että niin saisi makupaloja:

- ”Monin paikoin suomalaisten kotoutuminen on sujunut hyvin, mutta monikulttuurisuudesta pitää puhua vielä paljon nykyistä enemmän.”

- ”Syrjintää kannattaviin tai edistäviin lausumiin tulisi voida puuttua, vaikka kyseiset lausumat eivat täyttäisikään ehdotettujen kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkistöjä ja vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista.”

- ”Jos tuomitsee monikulttuurisuuden, tähtää silloin ilmeisesti monokulttuurisuuteen, eristäytyneisyyteen. Sellaisia yksilöitä, jotka eivät tunnusta, mitä muualta tulleet virikkeet ovat merkinneet meille, on myös yhteiskunnassamme. Sellainen asenne riistää meiltä mahdollisuuden olla avoin ja menestyvä yhteiskunta – niin kuin Ruotsi on tänä päivänä.”

- ”On asiatonta, kuinka heikosti maahanmuuttajien kotouttaminen on Suomessa järjestetty. Nopealla ja laajalla kotouttamisella voidaan helpottaa merkittävästi uuden kansalaisen arkea ja elämää.”

- ”Lähiöiden monikulttuuristen koulujen kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuuden suomia vahvuuksia on syytä edelleen korostaa ja monikulttuurisuutta huomioida voimallisesti opetuksessa.”

- ”Suvaitsevaa monikulttuurisuuspolitiikkaa harjoitettaessa erilaisuutta ei ainoastaan sallita vaan sitä myös tuetaan määrätietoisesti. Tukea tarjotaan tällöin myös hallinnon ja suunnittelun tasoilla. Omasta mielestäni tällöin on tärkeää ottaa myös kaavoituksessa ja asuntosuunnittelussa huomioon monikulttuurisuuspolitiikan pääperiaate. Jokaiselle ihmiselle kuuluu kansainvälisten ihmisoikeuksienkin mukaan oikeus asua "maassa kuin maassa omalla tavalla".”

Korkea Virkamies katsoi, mitä hänen allaan oleva papukaija kimeällä äänellään toisti, ja muisti, että hänhän oli itsekin, todellakin, sanonut tuon kaiken. Ja ymmärsi, että ei ollut itse keksinyt tuosta mitään. Hän oli vain papukaijana toistanut kaiken, mitä häneltä oltiin vaadittu. Uskoen siihen. Hän tajusi olevansa mies ilman ajatuksia, mies ilman mielipiteitä, mies ilman persoonaa.

Oliko hän mies? Oliko hän edes ihminen? Oliko hän vain kopio jostain? Halusiko hän olla tätä?

Puu, tai Vanhamies niin kuin mies itsekin tajusi jo ajattelevansa, päästi hänet takaisin ruumiiseensa ja irrotti otteensa. Miehen kädet irtosivat puun rungosta, hän kohotti katseensa, käänsi päätään ja näki puun viereiselle kivelle yllättäen ilmestyneen pienen pojan katsovan häntä kauhuissaan. Hetkessä mies tajusi, kuka poika oli, ja kenet hän itse oli kymmenvuotiaana nähnyt. Mies kohotti kätensä ja yritti huutaa pojalle varoituksen sanoja. Ehkä tämä oli mahdollisuus uuteen yritykseen. Uuteen yritykseen, jonka lopputuloksena olisi Mies, eikä pelkkä varjo.

Mutta hän ei saanut ääntä suustaan ja poika juoksi karkuun kadoten johonkin menneen ajan sumuun. Kaikki oli menetetty. Mies nousi seisomaan ja ymmärsi, että hän pysyisi lopun ikäänsä Korkeana Virkamiehenä. Puu oli tarjonnut hänelle tien löytää miehuutensa, mutta hän ymmärsi, että ei hänestä olisi siihen. Hän olisi liian heikko. Hänen täytyisi uskaltaa tunnustaa julkisesti, että hän on toiminut tavallisia suomalaisia vastaan koko ikänsä, ainoastaan pönkittääkseen asemaansa ja egoaan. Ei hänestä siihen olisi. Hän ei kestäisi kasvojensa menettämistä. Mies lähti kävelemään eteenpäin, ja kirosi sitä pientä poikaa, joka ei jäänyt kuuntelemaan ja joka olisi ehkä tehnyt hänestä miehen. Itse hän ei siihen pystynyt. Kirotessaan pientä poikaa, eli kymmenvuotiasta itseään hän tajusi toimivansa niin kuin kunnon johtavan virkamiehen kuuluukin. Tärkeintä ei ollut oppia virheistä. Tärkeintä ei ollut katsoa peiliin. Tärkeintä oli löytää  syyllinen.

Metsään, Vanhamiehen luo oli kävellyt tyhjä kuori. Vanhamiehen luota poistui yhtä lailla tyhjä kuori. Mutta toisin kuin metsään kävellyt kuori, se ymmärsi tyhjyytensä ja mitättömyytensä. Se vihasi itseään. Se vihasi itsensä nuorempaa versiota. Se vihasi tätä metsää. Se vihasi Vanhamiestä. Ja ennen kaikkea se vihasi totuutta. Korkean Virkamiehen asemaansa pian palaava tyhjä kuori käveli pois metsästä eikä enää koskaan palannut.

Kun Korkea Virkamies oli saamassa Vanhamieheltä katkeraa oppia, oli metsä hiljennyt ja ilma seisoi. Nyt tuuli alkoi jälleen puhaltaa, ja pikkulintujen liverrys täytti tienoon. Ärsyyntynyt korppikin palasi lempipaikalleen Vanhamiehen oksalle jatkamaan ruokalepoaan. Mielenkävijän metsä jatkoi eloaan, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja mitäänhän ei ollut tapahtunutkaan, sillä Vanhamiehen luona oli käynyt ei-kukaan.



28 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Hieno tarina.

Minä muuten olen oikeasti Hölmölästä. Sen nimi ruotsiksi on Bemböle.

Anonyymi kirjoitti...

Lipilaarit ja punaviherhörhöt samassa sängyssä:

http://mediaseuranta.blogspot.fi/2015/05/kansan-uutiset-oikeiston-ajatuspaja.html

Minkähänlainen sekasikiö tuostakin vielä syntyy?

-G-mies-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille ja G-miehelle & kiitos kommenteistanne.

Kari: Kiitokset. Olen minäkin Bembölessä käynyt. Sieltähän ei loppujen lopuksi ole Helsingin keskustaan kuin joku parikymmentä kilometriä, mutta ei siellä kyllä kovin urbaanilta tuntunut.

G-mies: Joo, tuo lähentelee legendaarista:

”Maahanmuuton suurin hyöty ihmiskunnalle on maahanmuuttajan ja hänen perheensä hyvinvoinnin lisäys. Lisäys voi olla todella merkittävä, koska palkkataso voi Suomessa tai Euroopassa olla moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Ihmiset eivät turhaan pane henkeään alttiiksi Välimeren yli päästäkseen”, Pursiainen huomauttaa.

Maailmanlaajuisesti rajojen avaamisesta aiheutuva hyvinvoinnin lisäys olisi Pursiaisen mukaan ”todennäköisesti valtava”.

”Arvostettu taloustieteilijä vertaa maahanmuuton esteiden vuoksi saamatta jääneitä hyötyjä jalkakäytävälle jätettyihin biljoonan dollarin seteleihin, jotka odottavat poimijaansa.”

Anonyymi kirjoitti...

Pessimisti ei tunnetusti pety, vaikka ainahan niitä tilanteita tulee, että juuri kun luulit jo nähneesi kaiken...

Vai että ihan biljoonan dollarin seteleitä pitäisi päästä poimimaan. Onkohan sellaisia muuten edes nähtykään muualla kuin legendaarisen Talousihmeen kokeneessa Zimbabwessa?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwen_dollari

Vaan mene ja tiedä, jos kaikenmaailman hörhöt pääsevät ihan estoitta puoskaroimaan asioita, niin saattaahan jotakin tuohon yllämainittuun legendaariseen valuuttaan vertautuvaa tulla lopulta vastaan myös tällä puolen päiväntasaajan...

-G-mies-

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Onko tuo Pursiainen joku suljetulta osastolta karkuunpäässyt? Vai onko tässä nyt jotakin mitä en todellakaan voi käsittää?

Anonyymi kirjoitti...

Osuva kuvaus tietynlaisesta ihmistyypistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, todella hieno tarina. Kiitos.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys G-miehelle, Yhel Turkkulaasel, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

G-mies ja Yksi Turkkulaanen: Näyttää siltä, että tämä ajatuspaja Libera on vain muutaman hörhön kehittämä nettiviritys, jonka painoarvo ei ole paljoa enempää kuin tämä mitätön oma blogini. Sinänsä huvittavaa, että tämä vaikuttaa lähinnä vasemmistolaiselta porukalta, mutta kaipa se kuvaa hyvin nykykokoomusta. G-miehen vertaus Zimbabwen dollariin oli enemmän kuin osuva. Joka tapauksessa nämä tyypit ovat mielikuvituksen mestareita, sillä he muuttavat tänne sosiaaliturvalle elävät ihmiset taloutemme vetureiksi. Tai siis maailmantalouden vetureiksi.

Ano1 ja Ano2: Kiitokset. Suomi on tämän kaltaisten ihmistyyppien luvattu maa. Tosin Ruotsi vielä enemmän, mutta se asia meneekin sitten jo scifin puolelle.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"...erikoistutkijana Turun yliopiston Julkisen valinnan teorian huippuyksikössä..."

Eli = tuleva Korkea Virkamies ? ;)

Päätä alkaa aina särkeä, kun yrittää joskus tajuta näitä nykyisen 'korkeakoulutuksen' 'huippuyksiköitä' joista ilmeisesti valmistuu 'huippuosaajia'.

Varmaankin hakisin rautakaupasta hamppuköyttä jos joku yrittäisi selittää mitä on 'Julkisen valinnan teoria'.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Päivän aikana on saatu hyviäkin uutisia: Päivi Lipponen jättää politiikan! \o/

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430828755012.html

Taidan korkata asian kunniaksi yhden juhlajuoman, vaikka huomenna työpäivä onkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Luulen, että tällä tyypillä on edessään loistava tulevaisuus Korkeana Virkamiehenä. Vaikka se päänsärkyä tavallisille ihmisille teettääkin.

Ghettomaksaja: Korkkasin itsekin, kun vapaalla satun olemaan. Suurempaa pelleä kuin kyseinen henkilö joutuu etsimään täikammalla, ja välttämättä ei siltikään löydä. Häntä ei jää kaipaamaan kukaan.

Becker kirjoitti...

Näitä sitten lukee niin mieluusti. Mukava tarina.

Kappas vaan, minäkin tunnen Bembölen, aikoinaan aika hyvinkin.

Tästä onkin hyvä vetää aasinsilta Absurdistaniin, jossa 22 neliön yksiöstä on vuokra 2600 kruunua. Mutta kun se vuokrataan 18-vuotiaalle ns. yksintulevalle lapselle, niin maahanmuuttovirasto maksaa siitä asunnon omistajalle 46500 kruunua kuukaudessa. Näitä asuntoja hallinnoi verovaroin perustetut yritykset joiden johdossa istuu moraalittomia huijareita. Mm. keskustan entinen kansanedustaja Christina Rogestam, joka toimi myös maahanmuuttoviraston johtajana aikoinaan. Nämä maahanmuuttovirastolle asuntoja vuokraavat kelmit ovat jo miljoonäärejä, verorahoilla rikastuneita. Ei se hullu ole joka pyytää, vaan.....

Ja pohjolassa taivastellaan mm korruptoinutta Venäjää, Italiaa ja Espanjaa mm.

Pörri Orava kirjoitti...

Täysin vapaaseen markkinatalouteen kuuluu myös vapaa maahanmuutto. Tietysi ilman minkäännäköisiä tulonsiirtoja kenellekään. Markkinaehtoinen vapaa maahanmuutto todellakin lisää yhteenlaskettua taloudellista hyvinvointia, koska muussa tapauksessahan sitä ei edes tapahtuisi!

Uskon ja toivon, että tätä Pursiainen ja kumppanit tarkoittavat. En käsitä miksi heidän piti naamioida ihan järkevä, joskin triviaali, pointtinsa tuommoiseksi horinaksi, jonka voi tulkita ihan miten itse tahtoo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Pörri Oravalle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Kiitokset. Tuosta kertomastasi jutusta kirjoitti myös Rähmis:

http://rahmispossu.net/2015/05/06/lapsukaisten-yksion-vuokra-4-500-euroa-kuussa/

Helppoa ja erittäin härskiä rahastusta. Ruotsin talousveturihan on kyllä voimakkaampi kuin Suomen, mutta tuolla menolla se jossain vaiheessa kyykkää.

Pörri: En tiedä, mitä hän tarkoitti, mutta Suomen kohdalla asia voisi olla noin, mikäli meillä olisi taloudessa huomattava nousukausi ja ankara työvoimapula, mutta meillähän ei ole kumpaakaan. Yleensäkään Suomi ei houkuttele hyödyllisiä maahanmuuttajia, sillä meillä on sekä korkea verotus että korkea sosiaaliturva. Siirtyminen Afrikasta suomalaisen sosiaaliturvan elätettäväksi hyödyttää kiistatta afrikkalaista, mutta Suomelle siitä ei ole kuin vahinkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Lukaisin tuon G-miehen lähettämän linkkivinkin, ja tuohon Pursiaisen juttuun tarvii todeta suorasukaisesti, jotta huhhuh mitä "soopaa"!

Menee OT:n puolelle:

Vähän samanlaista settiä löytyy tuolta "Paljastettu.fi"-sivustolta, ja löytyihän sieltä se eräs iirinkielen asiantuntijakin, joten en enää ihmettele sivuston taivaita hipovia juttuja. Heh, sieltä saan ainakin päivittäisen huumoripläjäyksen, kun noita uusia Pahkasikojakaan ei enää ilmesty.

Sitten taasen amerikkalainen RoosV-bloggaaja sohaisi ampiaispesää tällä avauksellaan:

http://www.returnofkings.com/62716/the-damaging-effects-of-jewish-intellectualism-and-activism-on-western-culture

Kommenttien määrä on muutamassa vuorokaudessa noussut yli 1.000 rajapyykin. Pitääkin laittaa seuraavaksi lukulistalle tuo Kevin MacDonaldin "The Culture of Critique". Kuullostaa ainakin mielenkiintoiselta ja pohdintaa herättävältä opukselta, pitääkö sitten paikkansa onkin toinen juttu.

Aloitin tuossa juuri lukemaan Itänaapurista kertovaa kirjaa "Vodka Politics", mitä olen alkua pidemmälle päässyt niin suosittelen.

Roomalaiset ostivat kansan tyytyväiseksi leivällä ja sirkushuveilla, mutta Suuressa Idässä kansan tietämättömyyden ja manipuloinnin avuksi otettiin kirkkaat.

Jotenkin tuntuu että Putin käyttää yhä edelleen samaa taktiikkaa, oman kansansuosionsa pönkittämiseksi?

Ainakin 2. MS:ssa puna-armeijan sotilaita juotettiin surutta humalaan, jotta olisivat lähteneet hyökkäykseen, sen suurempia ajattelematta. Toki NKVD:n tappopartioilla, selustan välittömässä läheisyydessä, oli omat vaikutuksensa hyökkäys"motivaatioon".


- Soomepois Eestist –

P.S. pitää myös ottaa naukut Viru Valgeeta nähtyäni tuon Lipposkan päätöksen. Toivottavasti älyää myös jatkossakin pysyä pois politiikasta!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois Eestist. Tuohon iirinkielen tutkijaan ja hänen hännystelijöihinsä en jaksa edes puuttua. Ne elävät ihan ikiomassa todellisuudessaan ja hakevat todisteet väitteillensä korviensa välistä.

Tuo juutalaisia koskevan jutun sisältö ei mulle kyllä oikein auennut.

Kirkkaista voi todeta, että perestroikan myötähän Gorba yritti vähentää viinanjuontia Neuvostoliitossa ja sittenhän koko homma romahtikin.

Lipposkan päätöksestä en nauti Viru Valgeta, mutta aukaisin Carlsberg-tölkin.

korpisoturi kirjoitti...

Ykä: "Lipposkan päätöksestä en nauti Viru Valgeta, mutta aukaisin Carlsberg-tölkin."

Tässä on ollu mukavia tapahtumia muitakin. Englannissakin äänestys näyttäs menevän hyvään suuntaan.

Ajattelin jättää tuon kuntosalille menon tänään ja pyöräillä viinakauppaan ostamaan konjakkipullon.
Joskus arkirutiinien rikkominen on hyväksi. Ja konjakki lääkkeeksi.

Niin muuten, mukava kirjoitus lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä!

"Tuo juutalaisia koskevan jutun sisältö ei mulle kyllä oikein auennut."

Koitan selventää, vapaasti kääntäen ja pääpiirteissään. Eräässä kohdassa Roosh toteaa jotenkin näin;

"Pitkiin aikoihin juutalaisilla ei ollut omaa kotimaata, vaan he joutuivat elämään vähemmistönä, kuka missäkin. Tästä syystä he ovat kautta historiansa suosineet avoimempaa yhteiskuntaa, monikulttuurisuutta ja maahanmuuttomyönteisyyttä. Yhteiskuntaa, jossa ei ole esteitä sosiaaliselle ja taloudelliselle nousulle, riippumatta ihmisen taustasta.

Tämän saavuttamiseksi, juutalaiset intellektuellit tekivät kaikkensa edistääkseen ihmisten tasa-arvoa ja myös rotujen tasa-arvoisuutta."


Ja kun luin tuon bloggauksen läpi, niin eittämättä tulee mieleen, että juutalaiset ovat tainneet ampua omaan jalkaansa?

Varsinkin kun ottaa huomioon, että juutalaisiin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt, varsinkin Ruotsissa ja Ranskassa. Tekijöinä useimmiten islamilaistaustaiset maahanmuuttajat, seikka mikä lienee kiusallinen eräille poliittisille tahoille.

Ollaan Magneettimediasta mitä mieltä tahansa, niin löysin sieltä tällaisen jutun liittyen Kevin MacDonaldiin;

http://magneettimedia.com/ruotsin-monikulttuurisuuden-juutalaiset-juuret/

Tällä linkkauksella en halua olla lietsomassa mitään juutalaisvihaa, mutta luulenpa että heidän alkuunsa laittama idea monikulttuurisuudesta on ns. ryssitty.

Länsi-Eurooppaan on vastaanotettu siirtolaisia liian erilaisista kulttuureista kuin mitä me edustamme.

Kärjistettynä esimerkkinä, jostain diktatuurista ja/tai autoritaarisesta yhteiskunnasta muutetaan liberaalimpaan maahan. Maassa, jossa valtio tukee vähäosaisia verovaroin eri muodoissa ja eri tavoin, eikä tarvitse tehdä mitään. Vanha kotimaa kun oli toisenlainen.

Ei liene mikään ihme jos joku ei sopeudu uuteen kotimaahansa, vai pitäisikö puhua kotoutumisesta? Tyydytään vaan nyppimään rusinat pullasta, ja sitten syytetään valtaväestöä rasismista.

No, kait tämä "ihanuus" sitten loppuu, kun valtion rahakirstussa pohja häämöttää ja lainaakaan ei enää saa?


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

https://toysoldier.wordpress.com/2015/05/08/reports-of-rape-against-men-double-in-manchester/

Onkohan Englanti "ali-aasitettu"?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille, Soomipoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Korpisoturi: Ei ole sinänsä ihmeteltävää, että Päivi Lipponen halusi eduskuntaan, mutta se on ihmeteltävää, että Helsingissä löytyi kahteen otteeseen yli 4000 höhlää, jotka äänestivät hänet sinne. Englannin kohdalla jäädään seuraamaan, että tuleeko se EU-kansanäänestys, mistä on puhe ollut. Ja niin muuten, kiitokset.

Soomipois Eestist: Kun kirjoitusta katsoo tuosta vinkkelistä, niin onhan siinä pointtinsa. Varsinkin kun siitä holocaustista oli 1960-luvulla ollut hyvin vähän aikaa. Sinänsä sen ajan juutalaiset tuskin kuvittelivat, että Eurooppa muuttaa itsensä jossain vaiheessa islamilaisen maailman ylijäämäväestön roskakoriksi. Puhtaasti juutalaisten syyttäminen tästä asiasta on liian helppo ratkaisu. Törppöjä löytyy meistä länsieurooppalaisista yllin kyllin ja me ollaan osattu ryssiä asiamme ihan omin neuvoinkin.

Totesit, että ”Länsi-Eurooppaan on vastaanotettu siirtolaisia liian erilaisista kulttuureista kuin mitä me edustamme.” Ja se pitää paikkansa. Kun miettii jotain tänne muuttanutta arabia, joka katselee meidän tarjoamaa elatusautomaattia, puolestaloukkaantumiskoneistoa sekä systeemiä, joka nostaa hänet ikoniksi tolpan päähän, hän taatusti tuumii, että ovatko nuo todellakin noin hölmöjä, vai onko tää joku trikkikuva.

Ano: Pistää miettimään, että mistä tuo johtuu. Tuskin kuitenkaan kuntosalilla käyneistä ”puumista”.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Minä tykkään Jyrki Lehtolasta aina vain enemmän. Aivan loistava kirjoitus:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431048738062.html

Lisäksi, rasti seinään: päivän Hesarissa oli ehkä vuoden paras artikkeli mitä olen lukenut. Ketään ei varmaankaan yllätä, että se ei ollut lehden oman toimittajan käsialaa.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1431058916994

Kari kirjoitti...

Marx yritti ratkaista 1700-luvun Valistuksesta alkanutta keskustelua "Judenfragesta" ja oman juutalaisuutensa ongelmaa luomalla teorian yhden luokan, proletariaatin, maailmasta, johon kaikki sulautuisivat ja vainot olisivat siten historiaa. Hän kutsui viritelmäänsä marxilaisuuttta, juutalaiskysymyksen ratkaisuksi, "lösung der Judenfrage".

Kansallissosialistit kehittivät edelleen ratkaisua nimittäen omaa teoriaansa "Endlösung der Judenfrageksi". Näin islam ja sosialistit olivat löytäneet toisensa.
Nykyinen juutalaiskysymyksen selvittely lähtee useimmiten tältä pohjalta.

Habahoo kirjoitti...

En tiedä onko tämä ollut jo täällä mutta laitetaan sitten uusintana.

https://www.riemurasia.net/mobile/show.php?id=160044

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ghettomaksajalle, Karille ja Habahoolle & kiitos kommenteistanne.

Ghettomaksaja: Sen lisäksi, että tuo Hesarin kirjoitus on hyvä, se on myös pelottava. Se vahvistaa hyvin sitä käsitystä, että Venäjä mieltää hyökkäykseksi jo sen, ettei suostu alistumaan Venäjän tahtoon. Ja tuo pistää miettimään, että ovatko ne todellakin niin hulluja, että olisivat valmiita aloittamaan rähinän.

Kari: Voi olla näinkin. Sinänsä Suomessahan ei ole mitään ”juutalaiskysymystä” sillä täällä olevat juutalaiset ovat ihan tolkun väkeä ja elävät ihmisiksi.

Habahoo: On ollut joskus ennenkin, mutta tuosta purkkapallovideosta on aika ajoin hyvä muistuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3074514/Shocking-CCTV-footage-seen-jury-shows-Libyan-soldiers-looking-cameras-raped-man.html

Aavistelin tämmöstä.Missähän vaiheessa alkaa ns."hitsaamaan"?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ja olivatkohan nämä sitten sitä "parasta libyalaista sotilasainesta", joita lähetettiin Englantiin koulutettavaksi? Ei voi kuin ihmetellä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, osaat todella koskettaa sieluun. Olet muuten ainoa bloggaaja, jonka tekstin lukeminen on saanut vanhat silmät kostumaan. Ja se "Viimeinen Hilipata" oli sitten jotain sellaista, jonka ensilukemisen aiheuttaman tunnetilan muistan ikäni.

Kiitos.

t. Kokoliha

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos, Kokoliha. Olen otettu. Se Viimeinen Hilipatahan oli tietynlainen muistokirjoitus eräälle elämäntavalla ja valitettavasti vieläkin täysin mahdollinen.