tiistai 27. lokakuuta 2015

TIISTAIPÄIVÄN ASEETTOMAKSI RATOKSI

Palaanpa tässä aikaisempaan kirjoitukseeni, joka käsitteli EU:n suunnittelemia kiristyksiä asedirektiiveihin, joita tietysti meidän virkamieskoneistokin sitten käskyn saatuaan noudattaa ilman mitään kyseenalaistamista. Meillähän ei sinänsä tarvita asehysteriaa EU:n tuontitavarana, vaan kansahan halutaan riisua aseista ihan omienkin asiasta kovasti huolissaan olevien tahojen toimesta. Syyttäkää foliopipoilusta jos haluatte, mutta itse näen, että lopputavoite on se, että kansalaiset riisutaan kaikista mahdollisista aseista ilmakiväärejä myöten ja aseita ei tulevaisuudessa niin Suomessa kuin Euroopassa ole kuin viranomaisilla. Reserviläisrynkkyjen ja puoliautomaattien kieltäminen on vasta se ensimmäinen askel ja tien päässä viedään haulikot ja lopulta varmaan nallipyssytkin.

Tässä tulee vastaan oma oikeuskäsitykseni, joka saa minut tarvittaessa rikkomaan lakia, vaikka olen itseäni aina lainkuuliaisena hallintoalamaisena pitänytkin. Jos virkakoneisto ilmoittaa, että minun on luovutettava aseeni, niin en niitä taatusti luovuta. Se menee oikeustajuni ulkopuolelle. Sehän on selvää, että mikäli törppöilen aseitteni kanssa, niin valtesmanni tulee ja vie ne pois. Mutta jos en niitten kanssa törppöile, niin kuin en ole koskaan törppöillyt, niin silloin aseeni takavarikoimisella minua rangaistaan rikoksesta, jota en ole koskaan tehnyt ja tätä ei oikeustajuni sulata. Siispä ryhdyn siinä tapauksessa tietoisesti rikolliseksi ja piilotan aseeni.

Tämä ei sinänsä ole kirjoitukseni pääaihe. Pääaihe on se, että mikäli valtiovalta saa jossain vaiheessa päähänsä, että siviileilltä viedään kaikki tuliaseet, niin kuinka se sitten oikeastaan tehdään? Kuinka virkakoneistomme saa sen aikaiseksi? Tietysti valtiovaltamme ajattelee, että suomalaiset ovat viimeiseen asti kuuliaisia, tahdottomia ja virkakoneiston kaikkia määräyksiä tottelevia hallintolampaita, mutta se ei tajua, että kansalaisen pinna venyy vain tiettyyn pisteeseen ja jos kansalaista rangaistaan takavarikkorangaistuksella siitä rikoksesta mitä hän ei ole tehnyt, niin silloin se raja hyvin monen ihmisen kohdalla ylittyy.

Suomessahan on aseita useilla sadoilla tuhansilla kansalaisilla. Entäs jos heistä sanotaanko sataviisikymmentätuhatta toteaa, että pitäkää tunkkinne? Kuinka poliisi menettelee? Miten se toimii? Mennäänpäs erään kansalaisen pihalle uuden, aikanaan epäilemättä aikanaan tulevan ja veret seisauttavan aselain voimaantulon jälkeen. Tämä kansalainen on Huitsinnevadan Örnätjärvellä asuva Seppo Släsh, iältään 42 vuotta, ammatiltaan trukkikuski Örnätjärven tämpsteriitti- ja tiittitiittilouhoksella. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on myös aktiivinen metsästäjä ja reserviläisammunnan harrastaja. Katsotaanpas kärpäsenä pihapiirissä, kun poliisipartio saapuu takavarikoimaan Sepon aseita.

- Morjens, Seppo.

- No morjens. Mitäs konstaapelit?

- Nyt kun on niin, että meidän pitäisi ottaa ne sun aseesi haltuumme.

- Jaa. Miksi? Olenkos minä törppöillyt niitten kanssa?

- No ethän toki, mutta kun on tämä uusi laki, että aseita ei saa olla kuin viranomaisilla. Niin että jos sinä toisit ne pyssysi meille, niin saataisiin tämä asia pois tieltä.

- Valitettavasti se ei ole mahdollista.

- Jaa, miksikös? Kieltäydytkö sinä poliisiviranomaisen määräyksestä?

- No enhän toki. Nyt vaan kävi niin, että multa pöllittiin kaikki aseet viikko sitten.

- Pöllittiin? No miksi ihmeessä sinä et tehnyt asiasta rikosilmoitusta?

- Miksi ihmeessä minä olisin sen tehnyt? Kun te olisitte viikkoa myöhemmin pöllineet ne kumminkin.

- Tota noin… saataiskos me kumminkin tarkistaa tuo sinun talosi ja ennen kaikkea asekaappisi?

- No saattehan toki. Heti kun teillä on esittää minulle kotietsintälupa. Käsittääkseni poliisi ei kumminkaan ole oikeutettu tunkeutumaan ihmisten asuntoihin, ellei ihmistä epäillä vakavasta rikoksesta.

Ja siinä vaiheessahan konstaapelit toteavat, että kotietsintälupaa ei ole ja suhaavat takaisin poliisiasemalle, jossa komisario naputtelee kotietsintälupia ja toteaa että odotelkaapas pojat aikanne, kun näitä on muutamia kymmeniä kuntamme alueella jo valmiiksi jonossa. On meinaan ollut ihmisillä varsin nuiva suhtautuminen asiaan. Lopulta konstaapelit saavat kotietsintäluvan ja kurvaavat takaisin Seppo Släshin manttaaleille.

- No niin, Seppo. Meillä olisi nyt tämä kotietsintälupa. Aukaisisitkos ensiksi tuon asekaappisi?

- Valitettavasti en voi aukaista sitä.

- Ja minkä takia?

- Kas kun mulla sattumalta katkesi tuo asekaapin avain tuohon lukkoon. Ei sitä saa millään auki. Miten lie piru vie sattunukkaan niin. Mutta saattehan te toki kantaa tuon poliisiasemalle tutkittavaksi.

- Jaa… ei kai siinä muu auta. Mutta toihan on kaksisataa kiloa painava tuo sun asekaappisi. Et viittis vähän auttaa, kun me siirrämme sen tonne autoon.

- Arvatkaapas kaksi kertaa autanko.

Siinä sitten poliisit vähän aikaa raapivat päätään, toteavat, että tätä varten täytyy hankkia asemalta sopivat kärryt ja palaavat noin tunnin kuluttua ja alkavat köijätä asekaappia autoonsa. Siihen Seppo sitten toteaa:

- Niin muistuttaisin teitä vielä, että tota asekaappia ei kannata hitsaamalla ehkä aukaista, kun siellä on kummiskin vielä sisällä haulikon patruunoita ja pari kantopommia.

Poliisimiehet kuskaavat Sepon asekaappia hikisenä autoonsa ja tehtävänsä suoritettuaan toteavat, että heidän on tarkistettava tilukset, koska on syytä epäillä, että Seppo valehtelee asevarkaudesta ja on piilottanut aseensa jonnekin. Seppo toteaa tähän, että herrat ovat hyvät. Poliisit tuumivat keskenään, että Sepolla on sadanneljänkymmenen neliön omakotitalo, neljäntuhannen neliön tontti, jossa on vielä kahdeksankymmenen neliön ulkorakennus, joten tässähän menee pyssyjä etsiessä niin tämä kuin huominen päiväkin. Konstaapelien aloittaessa etsintänsä Seppo lyö saunan lämpiämään. Poliisit etsivät aseita Sepon manttaalilta vaikka tietävät hyvin, että Sepon pyssyt ovat jonkun hänen sellaisen kaverinsa vintillä, jolla ei ole aselupia. Tietty solidaarisuus tavallisten miesten keskuudessa elää, ja sitä ei virkavalta ylitä. Lopulta poliisit lopettavat etsimisensä.

- No ei löytyny niin?

- Ei löytynyt. Mutta ymmärräthän sinä Seppo, että ei tämä tähän jää. Sinua epäillään aseitten kätkemisestä. Sulle tulee tästä kyllä kutsu poliisilaitokselle kuulusteluihin.

- Ymmärränhän minä. Sen kun lähetätte kutsun.

Eikä aikaakaan, kun Seppo istuu poliisiviranomaisen kuulusteltavana Huitsinnevadan poliisiasemalla. Se sama Seppo, jolla tähän mennessä on rikoshistoriassaan yksi ylinopeussakko vuodelta 2004. Häntä kuulusteleva poliisi aloittaa kuulustelun.

- Seppo Släsh. Nythän on niin, että teitä epäillään aseittenne kätkemisestä.

- Miten niin? Minähän sanoin poliiseille, että ne on varastettu.

- Meillä on syytä epäillä, että te valehtelette ja olette kätkeneet aseenne. Miksi ette tehneet rikosilmoitusta?

- Minähän sanoin sen jo poliiseille, jotka kävivät häiritsemässä kotirauhaani. Miksi ihmeessä olisin tehnyt rikosilmoitusta, kun te olisitte viikkoa myöhemmin kumminkin käyneet pöllimässä pyssyni?

- Niin… no, tehdään nyt sitten tämä aseitten katoamista koskeva rikosilmoitus. Kuinka aseenne väitteenne mukaan katosivat?

- No minähän menin Örnätjärven Erämiesten ampumaradalle tarkoituksenani harrastaa hieman ampumista. Niin kuin ampumaradalla on tapana tehdä. Ennen kuin pääsin itse asiaan, niin minulle tuli kakkahätä ja minun piti mennä ampumaradan hyyskään. Hitto vie, siellä ei ollut edes paperia, mutta onneksi minulla oli housujeni reisitaskussa talouspaperia mukana, niin sain pyllyn pyyhittyä. Sitten kun tulin takaisin autolleni niin piru vie, joku pitkäkynsi oli pöllinyt kaikki pyssyni ja patruunat.

- Lukitusta autosta?

- Minulla on pick-up ja pyssyt olivat lavalla pressun alla.

- Kaikki aseenne?

- Joka ainoa.

- Mutta hetkinen. Tiedostojen mukaan teillä on puoliautomaattinen reserviläisrynnäkkökivääri, hirvikivääri kaliiberia 30-06, metsästysluodikko kaliiberia .222, pumppuhaulikko kaliiberia 12/76, kaksipiippuinen haulikko kaliiberia 12/76, pienoiskivääri, ysimillinen pistooli sekä vielä pienoisrevolveri. Väitättekö, että teillä oli nuo kaikki aseet ja kaikki hallussanne olevat patruunat mukananne, kun menitte ampumaradalle?

- Onko aselaissa jotenkin määritelty, kuinka monta asetta voi viedä ampumaradalle? Ja onko radalle vietävien patruunoitten määrää jotenkin määritelty?

- Te ette nyt näytä olevan oikein yhteistyöhaluinen. Kun kävi vielä ilmi, että siinä asekaapissa, jonka me teiltä takavarikoimme ja aukaisimme erityisvarotoimenpitein, koska teidän ilmoituksenne mukaan siellä oli haulikonpatruunoita ja kantopommeja, niin sieltä ei löytynyt muuta kuin kaksi hiekkasäkkiä ja kumiankka.

- Kas, piru vie kun toi muisti tekee tepposensa.

- Ymmärrättehän, että minä en niele kertomustanne. Tämä menee syyteharkintaan.

- Epäilemättä menee. Niin kuin menee noin kuudellasadalla miehellä tässä kunnassa. Toivotan poliisiviranomaiselle onnea yrityksessään. Voinko poistua, vai onko minut pidätetty?

- Olkaa hyvä ja poistukaa.

Johtopäätöksenä tästä kaikesta on se, että virkavaltamme, noin normaalitilanteessa voi pitää kansalaisiamme panttivankina rangaistuksen uhalla. Mutta jos virkavallallamme on käsissään sanotaanko satatuhatta kansalaista, joitten oletettua rikosta se joutuu tutkimaan, niin silloin kansalaiset pitävät virkavaltaa panttivankinaan. Koska silloin virkavalta menee tukkoon. Ei riitä resurssit. Ei riitä kyky rangaista. Ja virkavaltamme on hakenut tätä tilannetta. Samaan aikaan kun valtio kehittää aina uusia tapoja rajoittaa lainkuuliaisten ihmisten elämää, se hankkii tänne elintasosurffareita ja pokkana väittää, että meidän täytyisi mieltää heidät yhtä aikaa voimavaraksi ja velvollisuudeksi.

Kiertäkää veroja, kansalaiset, perskeles.




Ja lisätään tähän vielä maininta Timo I Soinin egotripistä  joka saavuttaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Eli mies meni ja erotutti puolueensa toisen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen. Asiaa on laajemmin käsitelty monella muulla taholla. Itse totean, että Soinin viimeisen kuukauden edesottamuksista tulee mieleen suuresti arvostamani Veikko Huovisen kirja Veitikka.

Siinä kirjassahan eräs A. Hitler toteutti kaksiosaisen suunnitelmansa. Ensimmäisenä oli Operaatio Ülex, jonka ansiosta Saksa saavutti loistavaa sotilaallista menestystä. Operaation toinen osa eli Saublöder Arsch taas perustui siihen, että Hitler hässi tahallaan kaikki mahdolliset asiat vituralleen aiheuttaen Saksalle suurtappion ja totaalisen tuhon. En voi olla vertaamatta Soinia kyseiseen kirjaan. Tietysti erona on, että persujen Operaatio Ülexin saivat aikaan aivan toiset tyypit, mutta Operaatio Saublöder Arsch kyllä tapahtuu Soinin henkilökohtaisen ydinosaamisen mukaisesti.

23 kommenttia:

Castor kirjoitti...

Tervehdys Ykälle & palstan lukijoille! Meillä oli joskus voimassa sellainenkin laki kuin "Perustuslaki", joka takasi suomalaisille omaisuuden suojan. Jos aseiden expropriaatio jotenkin aiotaan toteuttaa, niin sitä koskeva laki edellyttää sen säätämistä perustuslaissa määrätyssä järjestyksessä. Ei jumalauta jotain EU-direktiiviä voida suoraan laittaa laiksi ohittamalla oma perustuslaki ja sen säännökset! EU:ssa nuo perustelut näyttävät olevan hyvää päivää, kirvesvartta -luokkaa: terroristi ostaa aseet samasta paikasta Belgiasta kuin Amedy Coulibaly (juutalaisen kosher-marketin tyytyväinen asiakas, joka muuten hankki pyssyt myös niille Charlie Hebdon teurastajaveljeksille), ja sitten normikansalaisten aseomistukseen ryhdytään puuttumaan...

Tuli ikävä kyllä myytyä omat pyssyt pois jo aika kauan sitten kun ei oikein ollut säilytypaikkaa Suomessa. Nyt muuten kaduttaa. No, Helsingistä saa vieläkin ostettua AK47:n, mutta ei se varasto loputon ole.

Täällä Kiinassa, Hongkongista puhumattakaan, ei kerta kaikkiaan jakseta ymmärtää Euroopan täydellistä paniikkia ja munattomuutta tämän ulkomaalaisinvaasion suhteen. Kun nuo invaasion kannattajat ovat niin kovasti huolissaan Suomen maineesta ulkomailla, niin voin sanoa että eurooppalaisten maine ainakin tässä osassa Aasia on mennyt sen myötä, että maihimme päästetään meidän kulttuurejamme tuhoavaa ainesta ilman minkäänlaista ajatusta siitä, että tämä kaikki on meille HAITAKSI. Tämän on thenyt erittäin selväksi moni täkäläinen ystäväni. Suomea on nimenomaan arvostettu aikaisemman tiukemman ulkomaalaispolitiikkansa vuoksi, ja täällä muuten tunnetaan Suomi ja Eurooppa paremmin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Hongkongissa on kiristetty jopa mannerkiinlaisille myönnettäviä työ- ja oleskelulupia, meillä paperittomat saavat mitä tahansa haluavat. Mikä ihmeen viehätys "vieraassa" on "oman" sijasta, se jää ikuiseksi arvoitukseksi minulle.

Anarkialla näyttää olevan oma sääntönsä: se tulee sinne, minne sen halutaan tulevan.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa mieleen.

Ampuma-aseen hukkaaminen ei ole rikos...

- Ink Visitor

Jani Alander kirjoitti...

Juu ei se hukkaaminen ole rikos, tietysti rikkoo kyllä sinällään sitä edellytystä, että luvanhaltijan pitää noudattaa huolellisuutta noiden kapistusten kanssa, mutta jos luvat muutenkin kumotaan niin mitäpä merkitystä moisella silloin on?

Tuosta Soinin hommasta, totesin toisaalla, että entäpä jos koko PS-puolue on ainakin Soinin näkökantilta projekti, jonka ainoa varsinainen on taata Soinille siisti hyvin palkattu sisätyö. Sitten kun homma lähti nousuun, niin nälkä kasvoi syödessä, ja ministerin paikka ja palli kuulosti vielä mukavammalta, kuin kansanedustajan hommat. Ja ehkäpä edessä häämöttää vielä jokin mukava suojatyöpaikka vaikkapa suurlähettiläänä jossain kivassa maassa eläkeikää odotellessa. Mikä selittää hyvinkin kiinnostuksen ulkoministerin hommiin. Pääsee lentelemään ympäri maailmaa, kokoustamaan ns. tärkeiden ihmisten kanssa, odotettavissa kiva diplomaattinen suojatyöpaikka. Toki äänestäjille tuli lupailtua kaikenlaista, mutta sellaisten täyttämiseen olisi vaadittu muu ministerinpalli, esim. valtiovarainministerin tai sisäministerin paikat. Eikä niissä ole yhtä kivoja luontoisetuja.

Ja änkyröimällä nyt on iso riski, että jää ne "30 hopearahaa" saamatta. Siinä leikissä puolueväen tai hyönäytettyjen äänestäjien murheet ovat pieniä.

Muutoksen Jari Leino, vanha sisulainen muisteli naamakirjassa taannoin erästä vuosien takaista tapaamista Soinin kanssa, mikä sai hänet ekan kerran epäilemään miehen vaikuttimia. Herra mainosti puolueeseen liittyneille aktiivi-Sisulaisille lähinnä politiikassa toimimiseen liittyviä taloudellisia etuja, asia mikä ei oikein näillä nyt ollut se homman varsinainen pihvi. Mutta ehkäpä Soinille oli ja on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Ink Visitorille ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Castor: Minähän en ole lakimies, mutta näkisin, että maassamme tarvittaisiin kovasti perustuslakituomioistuinta, joka ottaisi kantaa noin yleensäkin tämän Suomen itsenäisyyden luovuttamisesta EU:lle. Minullahan noita torrakoita on ja on aivan turha kuvitella, että niitä luovuttaisin.

Se, että Suomea on siellä Kiinassa arvostettu tiukasta ulkomaalaispolitiikasta tuntuu sinänsä käsittämättömältä, sillä täältä katsottuna nimenomaan haittamaahanmuutto on täällä mielletty itseisarvoksi jo jotain parikymmentä vuotta ja haittamaahanmuuttajat nostettu jalustalle. Varsinainen invaasiohan sitten alkoi pari kuukautta sitten, mutta on sitä kyllä huolella valmisteltu.

Ja juu, jos anarkiaa halutaan, se ihan varmasti saadaan. Tietysti nämä suomalaiset humanistipellet kuvittelivat saavansa Kumbayaa, mutta anarkia on lopputuloksena yhtä kaikki.

Ink Visitor: Lakejahan voidaan muuttaa. Eikä sekään ole välttämättä tarpeellista, sillä meillähän oikeuslaitos on aikaisemminkin tulkinnut lakeja ns. luovalla tavalla.

Jani: Se, mitä toteat Soinista, pitää paikkansa. En muista, että kukaan poliitikko olisi koskaan kussut niin härskisti äänestäjiensä muroihin. Jari Leino kommentoi tuon saman joskus tänne blogin kommenttiosioon. Sen miehen näkisin mielelläni eduskunnassa. Jari vaan vissiin on enempi siirtynyt takaisin siviilielämään.

Ekku kirjoitti...

Tähän skenaarioon päätyessä voisi kuvitella, että suorittavan tason poliiseissa alkaisi löytyä porukkaa, joka tekisi legimiteetistä omat johtopäätöksensä.

Ei kai se aivopesu sielläkään voi olla niin tehokasta?

Anonyymi kirjoitti...

Tämänhän ne saavat ja sitten sitä vaatii sekä saa muutkin virkamiehet sekä politbroilerit http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102720565605_uu.shtml

Samaan aikaan kansaa riisutaan aseista.

Nuo virkamiestollukat eivät ole muuten kovin hyvin lukeneet ohjesääntöjä; asekuljetus/vast. voidaan varustaa aseellisella saattovartiolla ja yksinkertaisemmillaan se on virkamatkamääräyksessä oleva käsky asiasta.
Silloin sotilasvirkamies voi liikkua aseistettuna (oikeus aseen käyttöön tulee sitten hätävarjelusta). Näitä reissuja tuli tehtyä vuosittain mutta eipähän nuo pykälänikkarit ja esikuntataistelijat ymmärrä edes omia määräyksiään...

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on menossa vähän laajemminkin sellainen tohina, joka saattaa tuottaa maassa peruuttamatonta vahinkoa.

1) Kepun ja Kokoomuksen arvolipilaaristo ajaa Persuja hallituksen enemmistöpäätöksillä peruuttamattomasti nurkkaan. Tämän seurauksena maahan tulee hyvin suuri ja jääräpäinen vähemmistö, joka ei usko parlamentaarisen vaikuttamisen mahdollisuuteen. Samassa vähemmistössä on paljon ase-, ampuma-, metsästys-, maanpuolustus-, itsepuolustuslaji-, reserviläis-, maa- ja metsätalous-, rakennusalan-, talous-, viestintä- ja atk-, insinööritiede-, logistikka-, taktiikka- ja strategia-, virkamiestyö- jne. osaamista kaikilla osaamisen portailla.

Jos vähän niinku mietitään järjen kanssa niin tilanteen vieminen moiseen suuntaan tuntuu silleen pikkuriikkisen tyhmältä.

2) Poliisi antaa anarkorasistien ja arbuusiaktiviston häiritä maahanmuuttoteollisuuteen kriittisesti suhtautuvien mielenosoituksia ilman mitään tolkun rajaa. Aikansa sellaisen jaksaa ottaa vitsinä, mutta edessä voi hyvin olla vaihe, jossa miekkarikutsujen keskusteluosioissa yleistyy anonyymi kehoitus ottaa omat traktorit mukaan.

3) Kaupallinen media seuraa kuluttajasegmenttien mielipideilmastoa ja sopeutuu siihen. Ylellä sen sijaan on ns. julkisen palvelun tehtävä ja rajaton piikki auki verotoimiston takahuoneeseen. Pravda taas on profiloitunut kansalaiskasvatuspalveluksi, jolla ei enää nykyisin ole taloudellisia ambitioita sen enempää mainostajien kuin tilaajakannankaan suhteen. Tuohon päälle järjestölehdet, jotka ovat se viimeinen punavihreiden übermokuttajien turvasatama. Mediakenttä ja median kulutus on jakautunut ja iso osa median kuluttajista tuntee itsensä aika kodittomaksi. MV-lehti iski osaan siitä saumasta, mutta mikä iskee muihin sen railon reunoihin?

4) Yhteiskunnallisen epävakauden lisääntyessä lisääntyy myös moiseen varautuminen. Osa varautumisesta tapahtuu kylmillä aseilla, osa ovia, lukkoja, liiketunnistimia, kameravalvontaa, lupavapaita sumuttimia jne. hankkimalla ja käyttämällä. Osa tapahtuu verkostoitumalla.

Hyvin keskeistä asiassa on se, että kaikkien noiden yhteydessä epäluottamus yhteiskunnan haluun toimia kansalaisen hyväksi on heikko tai olematon. Niinpä kohta voi jo puhua ihan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksenkin tasolla väkivaltamonopolin siirtymästä subsidiariteettiperiaatteen mukaiseen suuntaan.

5) Hallintokoneisto alkaa yhä laajemmin olla sillä tavalla kahtia jakautunut että kenttä- ja ruohonjuuriduunarit ovat lojaaleja arkikokemukselle ja pomotaso utopioille. Seurauksena on se, että asioista ei raportoida eteenpäin vaan jutut hoidetaan omin päin. Pomoja kasvatetaan niin kuin herkkusieniä: pidetään pimennossa ja syötetään paskaa.

Kokonaiskehitys on hyvin vaarallinen. Syynä tuohon kehitykseen on se, että iso osa kansasta ja kansan huolista on haluttu sulkea parlamentaarisen vaikuttamisen ulkopuolelle.

Ai niin... Jos ja kun tilanne kautta Euroopan liukuu kohti islamistista intifadaa eli matalan intensiteetin sisällissotaa, niin...

6) Sisällissotien yhteydessä kovin kohtalo on aina ollut pettureiksi lasketuilla eli niillä jotka ovat ajaneet vastapuolen etua oman ryhmän edun kustannuksella. Vastustajille voidaan vielä osoittaa armoaja inhimillisyyttä, mutta pettureina pidetyille harvemmin.

Tunkio ylettyy jo aika lähelle tuuletinta. Saas nähdä miloin alkaa roiskua.

Imulippo kirjoitti...

Ykä, perustuslakituomioistuimessa vain olisi se ongelma, että kun virkamieskulttuurimme on aika häiriintynyt, jota tupataan käyttämään pienen ihmisen kyykyttämiseen, niin oletettavasti tämä sama häiriintynyt virkamieskulttuuri ilmenisi riippumattomassa perustuslakituomioistuimessa tuottaen älyvapaita päätöksiä, joihin kenelläkään ei olisi keinoja puuttua.

Jos Suomi olisi demokraattinen oikeusvaltio, jolloin käytössä olisi sitovat äänestykset, johon kuuluisi kansalaisten oikeus äänestää jokainen merkittävää julkista valtaa käyttävä henkilö pois virastaan, niin perustuslakituomioistuin olisi paikallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Euroopassa on 500000 turvapaikanhakijaa. Tulee päivä, että ainakin osa heistä tulee saamaan turvapaikan, käytännössä kansalaisuuden johonkin euroopan valtioon.

Nyt painetaan paniikkinappia.

Tajuttiin, että ihan kohta nämä tämmöiset ovat oikeutettuja hakemaan lupia ampuma-aseisiin, samoilla perusteilla kuin kantaväestökin. Heiltä ei voida evätä tätä oikeutta, koska se olisi rasistista.

Nyt ei ole mitään muuta keinoa estää islamistien aseistautumista kuin kieltää kaikilta kaikki.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä erään amerikkalaisen näkemys asiaan, Ben Carson sohaisi mielipiteellään asekontrollista herhiläispesää ja eräät tahot vetivät miehen sanomisista herne-maissi-paprikat syvälle nenäänsä. Silloin pitää miehen myös olla oikeassa! Ja olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Kuten eräs artikkelin kommentoijista oli hyvin todennutkin, ilman aseenkanto-oikeutta amerikkalaiset tuskin olisivat onnistuneet vapaussodassaan englantilaisia vastaan, silloin 1770-luvulla. Jos Carson olisi vedonnut tähän seikkaan eikä natseihin, tuskin olisi tullut noin isoa kalabaliikkia?

Myös kommentoija "Firebrand Canuck" laittoi osuvan pilakuvan asekontrollista, ja toisessa kommentissaan mies hankkii muoviputken pätkiä. Vastaus löytyy eräästä kuvasta, miksi. Artikkelin kirjoittaja "Michael Sebastian" laittoi kommentteihin pari mielenkiintoista kuvaa israelilaisista naisista. Enpä ole uutisista lähiaikoina kuullut, että joku IDF:n daami olisi räiskinyt sarjatuliaseella "tuosta vaan" ihmisiä kuoliaaksi.

Vaikka rauhan miehiä olen enkä ole niin kiinnostunut aseista/ammuntaharrastuksesta, niin en tykkää yhtään tuollaisesta asekontrollista. Se vaan kertoo siitä että EU:n hallintokoneisto alkaa painella paniikkinappuloita ja vääriä sellaisia.


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

En näistä asejutuista paljon ymmärrä, kun ainoa, joka lähipiirissäni metsästi, oli isäni, joka kävi hirvimetsällä ja hänkin siirtyi ajasta ikuisuuteen jo parikymmentä vuotta sitten. Oudolta silti tuntuu, että ensin tuhotaan itärajalta miinat ja nyt uhataan viedä aseet. Laillisilla aseilla tuskin on montakaan suomalaista rauhan aikana tahallaan tapettu. Suomi tullaan ilmeisesti yllättämään housut kintuissa, jos tässä vielä rähinä alkaa noiden musulmaanien kanssa. Mutta jos nämä mahdolliset rikoksentekovälineet meinataan viedä, niin samaa periaatetta voisi soveltaa surutta myös rattijuoppoihin ja raiskaajiin; vehkeet valtiolle.

Rouva Ano

Euvostotaivas kirjoitti...

Niin, Britanniassahan nuo käsiaseet on käsittääkseni kielletty vuosia sitten. Eipä näytä haittaavan tahtia niin kuin juuri Lontoosta kantautunut tieto kertoo:

At least 14 shots fired on three plain clothes officers during night-time attack in north-west London.

http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/crime/11958265/Submachine-gun-fired-at-police-officers-in-Willesden.html?utm_campaign=Echobox&utm_medium=Social&utm_source=Twitter#link_time=1445960873

Kun yhteiskunta hajoaa, moiset viranomaisten asekiellot ovat vain lainkuuliaisten ja itseään puolustamaan valmiiden alamaisten kiusaamista; tarkoituksena vain tehdä lammaslauma entistä suojattomammaksi.

Ei nyt muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi sinua Yrjö. Se on kuule silleen, että nämä kansalaisten kyykyttämiset ja alistamiset ovat pitkäkestoista puuhaa.
Kun sinä ryhdyt lainsuojattomaksi ja kätken ne aseesi, niin siinä välissä valtio tosiaan tekee sen mitä pelkäät. Eli demonisoi aseet ja pyrkii ne kaikki saamaan laittomiksi. Sitten sinä ja moni muu niitä piilottelee vuosikymmeniä sen minkä pystyy, mutta loppujen lopuksi yhteiskunta voittaa. Sinä kuolla kupsahdat, joko vanhuuteen tai johonkin muuhun tautiloihin. Sitten perikunta löytää ne sinun piilottamat aseet ja se kantaa ne kilttinä vallesmannille sulatettavaksi pois kuleksimasta. Ja sitten vasta yhteiskunta on saanut sinusta ja sukulaisistasi niskaperseotteen ja alkaa alistaminen. Ainoa vaihtoehto on luoda salainen järjestö, joka pystyy säilyttämään aseet piilossa sukupolvien ylitse ja sen jäsenet tietävät vain sen oman osuutensa järjestön toiminnasta. Vähän niinkuin Mafia. Kun et tiedä kuka sinua johtaa, niin ei ole ongelmiakaan. Se on ainoa mahdollisuus tässä yhteiskunnan kyykyttämisessä ja alistamisessa. Kuka sitten sellaisen järjestön tekee ja onko sellainen jo olemassa. Kenpä tietää. Terveisin ystävällisen sarkastinen kansalainen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Imulipolle, Ano2:lle, Soomepoisille Eestist, Rouva Anolle, Euvostotaivaalle ja ystävällisen sarkastiselle kansalaiselle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Luulen, että kenttäkonstut tekevät jo nytkin hommiaan hammasta purren.

Taisteluvälineupseeri: Saas tosiaankin nähdä, koska siviilipuolenkin virastopäälliköillä on mukanaan aseelliset vartijat.

Ano1: Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi. Tosin kaupallisen median suhteen olen vielä pessimistinen, sieltä ei ainakaan vielä kovin suurta suunnanmuutosta ole näkynyt.

Imulippo: Totta tuokin. Jos perustuslakituomioistuimessa olisi vain demlalaisia tuomareita, niin eihän tuo paljon auttaisi. Sveitsiläistyyppinen suora demokratia olisi erinomainen vaihtoehto.

Ano2: Islamistit kyllä pystyvät aseistautumaan laittomillakin aseilla ja niinhän ne ovat tähän mennessä tehneet.

Soomepois Eestist: Ja eihän tuon Carsonin heitto ollut edes kovin paha. Muistutetaanpa taas vielä, että se second amendment perustuu siihen, että aseelliset kansalaiset voivat käydä hallintoa vastaan, mikäli hallinto toimii kansalaisiaan vastaan.

Rouva Ano: Aseitten takavarikointi on ollut tiettyjen tahojen märkä uni jo pitkään ja sitä varmasti yritetään edelleenkin, vaikka sen käytännön toteuttaminen on liki mahdotonta. No, jos siihen päädytään, niin Suomessa on sitten hemmetinmoinen määrä laittomia aseita. Ja jos aseet ovat valmiiksi laittomia, niin kynnys hankkia vaikkapa konetuliasetta ei ole enää kovin korkea.

Euvostotaivas: Niinhän siellä Britanniassa kävi kuin totesit ja lammaslaumavertauksesi osuu kohdalleen.

Ystävällisen sarkastinen kansalainen: En kirjoittanut vain itsestäni, ja tämän tyyppisestä organisoitumisesta olen kirjoittanut ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota noin, perustuslaki on alisteinen jokaisen EU-direktiivin lisäpöytäkirjan alaviitteelle.
Lakien arvojärjestys on niin että ensin on EU-lainsäädöntö, kaikkinensa, siis ihan joka ikinen jotenkuten velvoittavaksi tulkittavissa oleva EU:n pykälä ohittaa kaiken kansallisen lainsäädönnön.

Anonyymi kirjoitti...

"Euroopan unionin oikeudella on unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan opin mukaisesti etusija kansalliseen oikeuteen nähden. Jos siis kansallinen säännös ja unionin oikeuden sitova säännös ovat ristiriidassa keskenään, on unionin oikeuden säännöksellä etusija – jopa ohi kansallisen perustuslakimme."
http://ec.europa.eu/civiljustice/legal_order/legal_order_fin_fi.htm

Jos EU niin päättää, niin aseet lähtee ja matut tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä poliisit jossain ovat avanneet silmänsä. Ovatkohan meidän yhteydessä Saksaan ja Ruotsiin (ohi poliitikkojen), että tietävät mitä onkaan tulossa?

https://www.youtube.com/watch?v=Sj0SGTA4gYw

Suomalaisen tekstityksen saa päälle asetuksista, subtitles/finnish

Arja-täti

Anonyymi kirjoitti...

Moikka ykä,

Tuossa edellisessä postauksen kommenttiosiossa mietiskeltiin sitä ampumaseura/aselupa -käytäntöä. Olen kuitenkin aivan satavarma, että yksi kaverini, joka on täysi sekopää, liittyi ampumaseuraan ja sai sen jälkeen luvan pitkään .22LR -kivääriin. Se ampumaseura kun ei ole pituussyrjivä... Taidan muuten mennä mukaan ihan vain huvin ja urheilun vuoksi, vaikken 2:n vuoden päästä omaa tykkiä saisikaan..

Ja edelleen, Tuo perustuslain kohta, jossa on omaisuudensuoja, onkin sitten polliisisedille pikkusen hankala paikka. Ja jos joku tulee tähän kämppään hakemaan mun kolmea puukkoa, yhtä heittokirvestä ja yhtä sotakirvestä, niin saavat muuten katua...

--Madri

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Arja-tädille ja Madrille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Valitettavan totta. Ja meidän nilkit ovat tuohon sitoutuneet vapaehtoisesti. En oikein jaksa uskoa, että kansalaiset tarkoittivat tätä kun aikanaan äänestivät Kyllä.

Arja-täti: Joo, tuttu pätkä. Korutonta kertomaa eikä lisättävää. Milloinka ensimmäinen suomalainen poliisi puhuu suunsa puhtaaksi? Puhuuko milloinkaan?

Madri: Huvin ja urheilun vuoksi ei ole huono peruste ollenkaan. Meinaan, kun ampuu ja keskittyy laukaukseen, silloin ei tule koskaan tuumittua mitään turhanaikaista.

Anonyymi kirjoitti...

”Lampaiden yhteiskunta tulee aikaa myöten väistämättä saamaan susista koostuvan hallituksen” – Juvenal, roomalainen satiirikko 2.vuosisadalta.

Näin näyttää niin Suomessa kuin useimmissa muissa läntissä(kin) maissa käyneen jo vuosikymmeniä sitten.

Nämä susista koostuvat hallitukset toteuttavat kansallisvaltioidensa ja kansojensa tuhoamiseksi Kalergi-suunnitelmaa: http://magneettimedia.com/kreivi-kalergin-suunnitelma-eurooppalaisten-tuhoamiseksi/

Castor kirjoitti...

Olisi pitänyt laittaa kaikki konditionaalissa: eli tarkoitin sitä, että silloin kun meillä vielä oli ihan oma perustuslaki, tai itse asiassa kaksi lakia, Valtiopäiväjärjestys ja Hallitusmuoto ja nimenomaan ne Ståhlbergin laatimat, niin se takasi tuon omaisuuden suojan ja expropriaatiosta tuli säätää perustuslain määräämässä järjestyksessä. Tämä hidasti tyhmien lakien säätämistä, koska normaalisti ne jätettiin lepäämään seuraaviin valtiopäiviin asti, jos lakiehdotusta ei saatu 5/6 enemmistöllä julistettua kiireellisesti käsiteltäväksi. Se oli viisas mies tuo Ståhlberg, paljon viisaampi kuin moni tietää/ymmärtää. Ehdottomasti Suomen presidenttien ykkönen, niin järjenkäytöltään kuin tietty järjestysnumeroltaankin.

Anonyymi kirjoitti...

-> Lainaus:

Komission piti alunperin esitellä direktiiviesityksensä yksityiskohtia ampuma-asekomitealle lokakuun alussa, mutta tilaisuus jostakin syystä peruutettiin. Nyt uusikin päivämäärä, 30.10., on jostakin syystä peruutettu. Jokseenkin varmaa kuitenkin on, että esitykseen sisältyy sellaisten puoliautomaattisten kiväärien de facto täyskielto, jotka "toimintatapaa lukuun ottamatta vastaavat sarjatuliaseita" (lue: pistoolikahva, musta, picatinny jne.).

Esitys aiotaan antaa jo ennen vuoden vaihdetta ja kiireellisenä, koska tilanne (= Pariisi, Kööpenhamina yms.) kuulemma sitä edellyttää.

Oma arvioni on, että E-parlamentista tällainen hanke, ehkä vielä vähän hullummaksi muokattuna, menee sukkana läpi. Toisessa lainsäädäntöelimessä eli Neuvostossa luultavasti pullikoidaan enemmän, mutta siellä asia päätetään määräenemmistöllä, eli Suomi ei yksinään (tai muutaman pienen kaverin kanssa) pysty päätöstä estämään.

Eli huonolta näyttää tällä hetkellä.

T. Jussi Halla-aho

<-L. loppu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Castorille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Onhan toi häiskä kieltämättä kirjoittanut hyvin levottomia. Mutta en siitä huolimatta voi uskoa, että eurooppalaiset juutalaiset olisivat mukana salaliitossa, joka aikoo hankkia Euroopan täyteen ihmisiä, jotka haluavat tappaa kaikki juutalaiset. Ei vaan mene jakeluun.

Castor: Vaan mitähän Ståhlberg olisi tuuminut, jos hänelle olisi kerrottu Suomen tapahtumat ja valinnat vuodesta 1990 tähän päivään?

Ano2: Jussihan on asioista meitä huomattavasti paremmin perillä, joten todella huonolta näyttää.