perjantai 22. huhtikuuta 2016

VÄKIVALTAA JA VÄKIVALVONTAA

Viime kuun puolellahan me saimme kuulla jälleen hyytävän tarinan suomalaisesta rasismista kun kävi ilmi, että bussin perhana oli ajanut Etelä-Afrikasta adoptoidun 11-vuotiaan pojan ohi ja ihonväristäkin oltiin jossain vaiheessa ainakin väittämän mukaan huomautettu. Asiasta nousi taivaankorkea älämölö, poika adoptioäitinsä kanssa pääsi televisioon asti ja presidenttimme Sauli Niinistökin jyrähti, että tällaista ei voi sietää.

Se, mikä on taas todellisuus täällä maan pinnalla on aivan toinen. Siitä voimme nähdä hyvän kuvauksen tällä videolla jossa joukko tummapintaisia jätkiä rääkkää yhtä suomalaista ja hyvin selkeästi nauttivat pojan pelosta, kauhusta ja avuttomuudesta. Ja vielä kuvaavat sankarityönsä. Nousiko älämölö? Kirjoittiko lehdistö sensaation? Väpättivätkö tiedostavat alaleuat rasismista? Jyrähtikö presidenttimme?

Vastauksen lukija arvaa itsekin.

Poika ei ole ensimmäinen matujen rääkkäämä. Eikä hän ole viimeinenkään. Meillä on nyt kasvamassa sukupolvi, joka oppii, että etninen – ja heihin kohdistuva – väkivalta on nykypäivää. Se on normaalitila. He oppivat myös sen, että heidän tulee kuuliaisesti kärsiä siitä, sillä viralliselle koneistolle ei sovi että se tunnustaisi asian. Silloin se tunnustaisi luoneensa hirviön. Ja täällä on myös kasvamassa maahanmuuttajien sukupolvi, joka on oppinut, että tämä on alistuneitten ihmisten avuton maa. Maa, jossa he ovat ravintoketjun huipulla. 

Tavallinen kansalainen saattaisi tuumailla, että valtiovallan tarttis tehdä jotakin.

Ja onhan se tehnytkin. Viimeisimpänä toimi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, joka älähti. Älähtikö se siitä, että ”jo se nyt on perkele, jos ei tämä kantaväestön mukuloitten rääkkääminen lopu”? Eihän toki. Se älähti siitä, että poliisimme, joka on pyrkinyt estämään laittomien maahantulijoitten saapumisen maahamme on tarkastanut nimenomaan ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on ilmoittanut, että poliisi harjoittaa etnistä profilointia.

No totta munassa se harjoittaa etnistä profilointia. Ja jos yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ymmärrä, että miksi, niin kehotan häntä menemään välittömästi testaamaan, että onko henkilökohtaisessa hahmotuskyvyssä ehkä suuriakin ongelmia. Sitä voidaan testata nykyisin varsin hyvin.

Joka tapauksessa luulen, että jos Salvador Dali olisi vielä hengissä ja häntä pyydettäisiin maalaamaan taulu Suomen nykyisestä tilanteesta, hän toteaisi että en minäkään pojat sentään ihan kaikkeen pysty.

Seuraavaa hulluuden ilmentymää odotellessa.


18 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jokainen on varmaan nähnyt amerikkalaisia väkivaltatilastoja, joissa mustat tappavat ja raiskaavat omiaan ja valkoisia. Valkoisetkin tappavat ja raiskaavat omiaan, mutta kummallisen tilastopoikkeaman aiheuttaa se erikoisuus, että valkoiset eivät raiskaa mustia naisia.

Tällaisessa mustien valkoisiin lapsiin kohdistamassa väkivallassa ei ole mitään uutta - paitsi sen rantautuminen Suomeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Totta. Ja meidän tulisi toimia niin kuin muuallakin eli joko oppia kääntämään päämme tai sitten kuunnella ns. asiantuntijoita, jotka selittävät meille, että olemme aiheuttaneet tämän itse.

intrigööri kirjoitti...

Kun Suomessa ruvettiin kohkaamaan rasismista, ajanlaskussa vasta jälkeen somppujen, eräs suomalainen vähemmistö tarttui siihen täkyyn oikein hanakasti. Olen mielestäni tullut melko hyvin juttuun tuon suomalaisen kansanryhmän ihmisten kanssa, mutta tuli sitä r-leimaa sieltä minullekin.
Siunattua toiseutta edustavat koululapsetkin näkyvät tuonkin videon perusteella olevan hyvin tietoisia siitä edusta, minkä r-valttikortti heille aina antaa. Koulukiusaaminen on tarpeeksi hirveää jo muutenkin. Ehkä meikäläistenkin lasten pitäisi kulkea enemmän porukassa, mutta eihän se tahdo onnistua. Kiusaajat iskevät petojen lailla kiinni juuri heikoimpiin ja yksinäisiin.
Tämä on hyvin rumaa kehitystä, sillä lasten koulutiellä oli ennen uhkana vain liikenne. Kiusaaminen aiheuttaa pahimmillaan elinikäisiä pelkoja ja ties mitä.

Anonyymi kirjoitti...

On niitä han-suomalaisiakin joskus jäänyt pysäkille ilman älämölöä....

Anonyymi kirjoitti...

Todennäköisyys sille että tuo poika kasvaa A1 -luokan rasistiksi lähenee 100 prosenttia ja syy on vain ja ainoastaan huonot kokemukset.

Näitä rasistisia kiusaamistapauksia on kaikkialla missä maahantulijat pääsevät jengiytymään eli määrä kasvaa yli kolmen.

Anonyymi kirjoitti...

Näin perjantai-ehtoon kunniaksi muutamaa linkkivinkkiä hieman aiheeseen liittyen. Elokuvista esimerkiksi sopii John Singleton'in ohjaama Boyz N the Hood (1991), alkuteksteissä on tylyhkö sanoma (mikä ilmeisesti pitääkin paikkansa) => "One out of every 21 Black American males will be murdered in their lifetime."; "Most will die at the hands of another Black male". Jotta, olisiko peiliin katsomisen paikka?

Furious Styles sanookin eräässä kohtaa hyvin nasevasti "Any fool with a dick can make a baby, but only a real man can raise his children". Sopinee varmasti moniin Ykän asiakkaiden vanhempiin? Tässä sitten hyvä artikkeli If Black lives matter..., vai tarviiko tuosta(kin) syyttää valkoista miestä ja rasismia?

Tässä sitten erään miehen kokemuksia ns. hippileiriltä, sopinee vallan hyvin siihen samaan sarjaan sen hollantilaisen tosi-TV ohjelman "Expeditie Robinson" kanssa?

Eli laitetaan miehet ja naiset eri leireihin ns. autiolle saarelle ja sitten katsotaan kuinka käy. No, huonostihan siinä kävi naisten leirien suhteen. Ihan samaa settiä kuin sen erään salarakkaan juontama "Viidakon tähtöset" ohjelma, ne naiset alkavat siellä nillittämään alkeellisista olosuhteista. No, jos se ketuttaa, niin ehkä kannattaisi alkaa parantelemaan omia olosuhteitansa? Vilusta ei ainakaan tarvitse kärsiä. About 10 minuuttia riitti katselemaan sitä ohjelmaa, onneksi kaikki naiset eivät ole tuollaisia "hienohelmoja"! Eihän niitä katselisi muuten pirukaan...

Vaikka en mikään Pentti Linkola fani olekaan, niin tässä hyvää sanomaa mieheltä, radikaalia mutta kuitenkin niin inhorealistisesti totta. Hänen kirjansa "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" on mielenkiintoista settiä, suosittelen.

Ja muistakaa liittyä siihen EVVK-kerhoon! Jotta ette olisi mukana rahoittamassa tätä suurta typeryyttä mitä Suomi ja EU tekevät. Tikkablogista saa hyviä neuvoja, mies kirjoittaa tosi hauskalla otteella, joten terveiset miehelle tätä kautta. Virosta kandee ostaa ne viinakset (tai tehdä itse), viedä auto huoltoon sinne ja ynnä muuta kivaa. Ei kannata tukea Stubidoa ja riistoverotusta. Vielä halutessaan pystyy äänestämään jaloilla ja lompakolla, ehkä myöhemmin on niiden radikaalimpien vaihtoehtojen muoto? Heh, ei mulla muuta....

- Soomepois Eestist -

Ukkeli kirjoitti...

Jos tosiaankin on viaton suomipoika saanut turpiin maahanmuuttajajengiltä, niin varmaan haluaa kostaa. Juttu on vähän kummallinen. Voi olla myös narkkarien velanperintää. Harmi, kun ei enää voi yhtään luottaa mediaan.

Reporadio oli punainen, mutta kyllä sekin kertoi suhteellisen oikein, kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian tai naapurit hyökkäsivät Israeliin. Toki Vietnamin sotakin muistettiin ja kotimaan 20 perhettä.

Eikös ABB ollut hyvinkin maahanmuuttajamyönteinen, kunnes kokemus opetti. Saamme varmaankin Suomen ABB:n lähivuosina. On oikeastaan kumma, jos ei saataisi, sillä niin hyvät olot ABB:lla on vankilassa. Suurin ongelma tuntuu olevan huono ruoka ja Pleikkari. Ei ole hällä huolta huomisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Että sellasta taas. Ikävä lukea näitä raportteja nykytilasta. Varsinkin kun täysin rinnoin tuota näyttää tulevan kaikki viralliset tahot. Mitäs se Ykä tuumaa tästä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/uusi-islamin-oppikirja-ala-asteelle-allah-loi-suomen-jarvi-idyllin-3368733
Pahoitteluni, jos annoin taas jutun aihetta
--Viikon radiokasvo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Intrigöörille, Ano1:lle, Ano2:lle, Soomepoisille Eestist, Ukkelille ja Viikon radiokasvolle & kiitos kommenteistanne. Näin alkuun pitää todeta, että kyseisen koulun rehtori on ollut suivaantunut siitä, kun video on levinnyt nettiin. Kas kun sitä voidaan käyttää rasistisiin tarkoitusperiin:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042221457637_uu.shtml

Me elämme maassa, jossa varsinainen ongelma ei ole ongelma. Ongelma on se, jos joku puhuu ongelmasta ääneen.

Intrigööri: Valitettavaa on, että näillä porukoilla on reseptinä aina se, että mennään joukolla yhtä ja nimenomaan heikompaa vastaan. Jossain vaiheessa vastareaktio tulee. Koulukiusaaminen itsessään on jo vastenmielistä ja tosiasia on, että ei virkakoneistomme siihen puutu muulla tavalla kuin korkeintaan puhua mälkyttämällä ja maksimissaan siten, että nimenomaan se kiusattu otetaan huostaan ja sijoitetaan laitokseen.

Ano1: Joo, ja niiltä han-suomalaisilta ollaan lopetettu kokonaisia bussilinjojakin.

Ano2: Kyllä. Tämä herättää mielikuvan siitä, että kolmenkymmenen vuoden päästä ympäri Eurooppaa on vallassa natsipuolueet. Ja suvaitsevaisto ihmettelee, että kuinka tämä saattoi tapahtua. Johon on natsien puolelta helppo vastata: ”te ette antaneet meille mitään muuta vaihtoehtoa”.

Soomepois: Olen nähnyt tuon elokuvan joskus vuosia sitten. Onhan se aika tyly kuvaus niiltä kulmilta. Se, että muksuja on helppo panna alulle mutta jatkon kanssa onkin vähän köykäsempää on tietysti tuttua työssäni ja onhan se tietty muuallakin. Jaksan kuitenkin uskoa, että suomalaisista vanhemmista suurin osa tekee parhaansa. Mitä tuohon seuraavaan linkkiin tulee niin tottahan se on, ja veikkaisin, että vaikka amerikkalaisen poliisin ampumista mustista tehdäänkin marttyyreita, niin paljon suurempia mustia miehiä tappavia organisaatioita ovat porukat nimeltä Bloods ja Crips. Tuo kirjoitus sieltä hippileiriltä oli kyllä erittäin osuva.

Ukkeli: Jos tarkoitat sitä juttua, missä oli 20 kolmea vastaan, niin se on hyvin mahdollista. Ja tosiaan reporadion aikaan pääosin tiedettiin, että ei se Neuvostoliitto mikään paratiisi ollut. ABB:n menneisyydestä en itse asiassa paljoa tiedä. Näin jälkeenpäin ajatellen norjalaiset olisivat säästyneet paljolta vaivalta, jos poliisit olisivat ampuneet hepun jo siellä saarella.

Viikon radiokasvo: Jaa-hah… kauniissa suomalaisessa järvimaisemassa Fatima miettii tyytyväisenä: ”Allah elättää meitä kaikkia. Olemme saaneet Allahilta kaiken, mitä meillä on.” Ehkä Fatimalle kannattaisi muistuttaa, että se on kyllä se Virtasen Matti, joka heidät elättää.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvottava video joka kertoo kaiken toisen polven täydellisestä kotoutumisesta. Osataan loukata, kiusata ja uhkailla ihan peräti hyvällä suomen kielellä.

Kiusaajat siis ilmeisesti ovat jakaneet tätä hienoa taidonnäytettään netissä ja arvatenkin saaneet paljon peukutusta heimoveljiltään. Voisikohan tämän jakaa myös pressalle? En usko että Niinistö olisi puuttumatta tähänkään, johdonmukainen mies mutta vaikea puuttua jos ei ole asiasta tietoinen. Mediaa ei tietenkään kiinnosta, eikä ilmeisesti kouluakaan mitä syvästi ihmettelen. Kun itse olen sitä ikäluokkaa, että opettajat hakkasivat sormille kun kirjoitti vasemmalla eli väärällä (jo silloin vääräuskoisella?) kädellä ja välitunneilla pojat saivat opettajilta kovaa fyysistä kuritusta keskinäisistä nahisteluistaan, en tietenkään kannata senaikaista kuria. Mutta en myöskään nykyistä täysin munatonta systeemiä jossa katse käännetään kiusaamiselta syrjään ja loppupeleissä kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Tilanne tietenkin paheni näiden maahanmuuttajamuksujen lisääntyessä koulumaailmassa kuten kaikissa muissakin Euroopan maissa. Jokainen tulija hokee hurskaasti mantraa että "haluan lapselleni koulutuksen ja paremman elämän" mutta kotona sitten opetetaan että näytä noille vääräuskoisille kuka se jengin kingi oikeasti on. Ihan näin kyökkipsykologialla uskon, että koko tämä uhittelu nousee vain kamalasta alemmuudentunteesta. Kun tuntee itsensä pienessä mielessään (usein aiheellisesti) tyhmemmäksi kuin muut, ei osaa muuta kuin sen väkivallan. Kun enhän minä ole huonompi, minähän olen se uhri. Niin on kotona kerrottu että noiden suomalaisten vika, ja niin sanoi se SPRn/Pakolaisneuvonnan jnejne. tätikin. - Ihmiset, jotka eivät edes omalla kielellään tiedä sanaa yhteiskunta, oppivat oikein opastettuina salamannopeasti syyttämään suomalaista yhteiskuntaa ihan kaikista omista mokistaan.

Video siis pressalle, ja reaktioitaan odottelemaan! Ja tietenkin hesarin aina puolueettomia kommentteja. Lähettäisin itse TPn kansliaan jos osaisin.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Ihan totta toteat. Lisään tuohon sen, että näissä tapauksissa ei ole kyse enää pelkästä koulukiusaamisesta, vaan myös alueen haltuunotosta. Tylyintä on se, että kun presidenttimme voivotteli Valtterin tapausta facebook-sivuillaan, niin niille samoille sivuille on vastauksena laitettu myös tämä video. Mitään reaktiota ei ole tullut. Tuskin tuleekaan.

Anonyymi kirjoitti...

On myös etnistä profilointia asuttaa kaikki Lähi-Idän ihmeet samoihin lähiöihin periaatteella: Kun olo tuntuu kotoisammalta oman kulttuuripiirin ihmisten parissa. Eikö tämä ole juurikin tärkein todiste siitä, että pakkomonikulttuuri ei toimi? Myös vastaanottokeskuksessa ollutta "hämminkiä" kommentoinut polliisisetä tokaisi huomaamattaan: Levottomuudet vastaanottokeskuksissa johtuvat siitä, että porukkaa on monesta kulttuurista ja tästä seuraa ristiriitoja! Ja miksiköhän nämä immeiset tahtovat niiden "ristiriitojen" tulevan koskemaan kokonaista kansaa, suomalaisia?

Eikö kukaan todellakaan HALUA huomata mitä kakkaa täällä syötetään tarjottimella meille, kansalle? Mitä olen jutellut ihmisten kanssa, niin hyvin suuri osa on turtunut pullaan ja sirkushuveihin, sekä elää luulossa: Kun näin on ollut tähänkin asti, tulee näin olemaan tulevaisuudessakin... Joku kuvitteellinen oma etu yms. aiheuttaa tällaista ajattelutapaa. Kunhan saan oman siivuni, niin asiat on OK. Itse toivon todella nopeaa romahdusta, jottei asiat kurjistu sukupolvi kerrallaan, pikkuhiljaa. Silloin on juuri vaarana, että joka sukupolvi joutuu tyytymään vähempään kuin edellinen ja pitää sitä tietysti aivan normaalina, näin on aina ollut...

-Mikko-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Mikko. Ihan asiaa toteat. Laajemmalle vedettynä voisi todeta, että miksikös afrikkalaiset yhteiskunnat eivät tahdo toimia. Voisiko syynä olla se, että ne valtiothan nimenomaan ovat erittäin monikultturisia kansojen tilkkutäkkejä.

Minä luulen, että aina vain useampi ihminen on kyllä tietoinen asiasta, mutta tietynlainen apatia vallitsee. Sillä kun katsoo tämänhetkistä poliittista koneistoa niin vaikuttamisen mahdollisuus on nolla, eikä sitten puolestaan olla vielä ylitetty sitä kynnystä että oltaisiin valmiita pyssysille.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tarvitse kuin odottaa.
Kyllä se pyssyhipan kynnys madaltuu vielä ihan huomaamatta.
Ja veikkaanpa jotta aloite tulee geelitukilta.

Anonyymi kirjoitti...

Saa Yrjö nähdä kuinka paljon tämä juttu saa valtamediassa palstatilaa ja tv-aikaa, kuinka päättäjät paheksuu ja presidentti jyrähtää. Kovin on hiljaista ollut tähän mennessä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Hyvin paljon mahdollista. Kun on ensiksi otettu haltuun kaupunginosia, niin sitten mieleen saattaa juolahtaa, että otetaanpa kerralla kokonaisia kaupunkeja.

Ano2: Hiljaista on ollut ja ainoa ”jyrähdys” on tullut siitä, että video on yleensä laitettu nettiin. Siitä kun voi ihmiset tehdä rasistisia johtopäätöksiä.

Tom Kärnä kirjoitti...

Tuosta loppukuvasta voisi sanoa, että siinä dieetissä kävi kalpaten.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom. Melkoinen osa Eurooppaa on vapaaehtoisesti tuolla dieetillä.