Monday, December 5, 2016

MUISTOKIVI JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Minulla on ollut rakkaan vaimoni kanssa pitkäaikaisena harrastuksena käydä niin talvi- kuin jatkosodan niillä taistelupaikoilla jotka ovat jääneet rajan tälle puolelle. Lähes kaikki on saatu käytyä läpi. Osa kuuluisempia, niin kuin Raatteen tie tai Ilomantsi. Osa vähemmän tunnettuja, niin kuin Savukoskella sijaitseva Kuoskun kylä. Kuoskua ei voi pitää taistelu- vaan enemmänkin teurastuspaikkana, sillä siellä neuvostosotilaat murhasivat 3.9. 1941 kylmäverisesti seitsemän suomalaista aseetonta siviiliä.


Nuorin murhatuista oli kolmevuotias poika. Itse mietin, että minkälainen ihminen pystyy kylmäverisesti murhaamaan kolmevuotiaan lapsen? Vaikka kyseessä olisi kuinka viholliskansan edustaja. Mietin sitäkin, että miksi noita neuvostojoukkoja on nimitetty partisaaneiksi? Käsitykseni mukaan partisaanit olivat vihollisen linjojen taakse jääneitä neuvostosiviilejä, jotka alkoivat käydä sissisotaa miehittäjää vastaan. Nämä murhatöitä tehneet joukot taas olivat neuvostokomennossa olevia univormu päällä kulkevia joukkoja jotka toteuttivat esimiestensä antamaa suoraa käskyä siviilien ampumisesta. Eli niin he, kuin heidän esimiehensä eivät olleet mitään partisaaneja, vaan murhaajia ja sotarikollisia, jotka olisi pitänyt sodan jälkeen viedä montun syrjälle ja ampua. Nyt he todennäköisesti – mikäli heitä vielä elossa on – kantavat rintapielissään Suuren isänmaallisen sodan korkeita kunniamerkkejä. Suomalaisten siviilien murhaamisesta.

Kyseiset sotarikolliset saivat tehdä tekonsa rauhassa ja pääsivät karkuun. Näitä siviiliväestöön kohdistuneita terroritekoja tapahtui jatkosodan aikana myöhemminkin, mutta tuolla Savukosken selkosilla tilanne jossain vaiheessa muuttui. Alueelle perustettiin Erillisosasto Sau (nimi tulee siitä, että sen varuskunta oli Saunakankaan alueella) joka erikoistui jahtaamaan näitä vihollisen murharyhmiä. Tietojen mukaan Osasto Sau ei pahemmin ottanut vankeja. Kun ottaa huomioon, että Osasto Sau jahtasi suomalaisia siviileitä murhanneita neuvostosotilaita, ei kukaan sitä varmaan vaatinutkaan. Jätkät saivat mitä tilasivat.

Osasto Saussa toimi joukkueenjohtajana maastohiidon maailmanmestari ja Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi. Hän toimi suomalaisten siviilien turvallisuuden hyväksi kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen.


Sodanjälkeinen virallinen ja uudet poliittiset realiteetit omaksunut Suomi ei antanut Alakulpille kovin kaunista kiitosta, vaan punainen Valpo pidätti hänet 2.9. 1945 asekätkennästä epäiltynä. Alakulppi onnistui pakenemaan, siirtyi Yhdysvaltoihin ja hänestä tuli yksi kuuluisista ”Marttisen miehistä”. Siirryttyään Yhdysvaltoihin hän yritti vakuuttaa YK:n sotarikoksia tutkivan komission Neuvostoliiton partisaani-iskujen yhteydessä tekemistä murhista ja tihutöistä, mutta turhaan. Historia ei ole koskaan kiinnostunut oikeudesta. Se on kiinnostunut vain voittajan kunnian suojelemisesta ja sen tekojen valkopesemisestä.


Luutnantti Olavi Alakulppi puolustamiensa savukoskelaisten siviilien luona vuonna 1943.

On kovin muodikasta sanoa, että miksi itsenäisyyspäivänä (tai päivänä, jolloin juhlitaan itsenäisyyden pieniä rippeitä) täytyy aina muistella sotaa. Onhan Suomen historia paljon muutakin. Niin on. Ja sen muun hyvin pitkälle loivat juuri ne sodan käyneet miehet ja naiset sodanjälkeisellä työllään. He saivat aikaan työllään niin hyvinvoivan maan, että se alkoi asiakseen elättää sellaisia ihmisiä jotka työkseen mitätöivät menneitten sukupolvien teot vaikka he itse eivät ole koskaan saaneet rakennettua mitään. Ehkä tähän astisen ennätyksen teki toimittaja Virpi Salmi vuonna 2011 kirjoittaessaan Helsingin Sanomiin ”kiitos, sotaveteraanit, että saamme rauhassa sotkea suomen kieleen englannin sanoja venäjän sanojen sijaan.”

Salmen kaltaisia on paljon ja ehkä he ovat saaneet muokattua nykypäivän Suomen sellaiseksi kuin ovat halunneetkin. Meillähän vieras on pakko-omaksuttavaa omaa, oma puolestaan on vanhentunutta ja hylättävää, uhka on suuri mahdollisuus ja persnetto yhtä aikaa sekä voitto että velvollisuus.

Vaikka minut kuinka viha-ajattelijaksi tulkittaisiinkin niin totean silti, että sodan ajan Suomi ymmärsi mikä vihollinen on ja mitä sille tuli tehdä. Vihollinen on ulkomailta tullut tunkeutuja, joka tappaa ja tekee väkivallan tekoja suomalaisia kohtaan. Nykyisinkin Suomeen on tullut ulkomailta tulleita tunkeutujia, jotka tappavat suomalaisia ja tekevät heitä kohtaan väkivallan tekoja. Nykyinen valtiovaltammekin on oppinut uudet poliittiset realiteetit ja sen vuoksi se pitää näitä tunkeilijoita erityissuojeluksessaan sekä vaikenee ja vähättelee suomalaisiin kohdistuvasta vapaaehtoisesti maahan päästetystä uhasta ja vaatii suomalaisia pitämään tätä uhkaa uhan sijasta velvollisuutena. Lisäksi nykyinen maakuntahallinnoksi itsensä vapaaehtoisesti alentanut valtiohallinto on pikkuhiljaa tekemässä kansallismielisyydestä rikollista. Kysyn vaan: jos suomalaiset eivät saa ajaa suomalaisten etua ja turvallisuutta, niin kuka sen sitten tekee?

Toivotan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista itsenäisyyden muistopäivää. Ehkä kerran pääsemme vielä juhlistamaan oikeaa itsenäisyyspäivää.


66 comments:

Kumitonttu said...

Olipa kyllä päräyttävä lukukokemus kuten laivanvarustaja Riku Rantala luonnehtisi. Tottahan se on että nuo ryssät pääsivät vastuustaan kuin kanat veräjästä eikä oikeus vastaa moraalia kun oikeutta jakaa riittävän iso ylikansallinen järjestö. Siinä tehdään syyttömästä syyllinen ja poliittisesta hirviöstä sotasankari.

Suuren Fidelin kuoleman jälkeen meilläkin valtaosa median edustajista ja poliitikoista kuvasi Castroa sukupolvensa suureksi esikuvaksi ja edistyksellisyyden ruumiillistumaksi. Samat henkilöt itkivät kun Stalinia haudattiin.

Näinä päivinä kun itsenäisyyttä ei enää ole, on irvokasta katsoa internationalisteja juhlimassa vallan kammareissa nationalismin suurinta hedelmää, jota he pitävät mädäntyneenä ja kaikkien ongelmien pohjana.

Castor said...

Hyvää Itsenäisyyspäivää Shanghaista! Tulee vieraita jo tänä iltana, laitan karjalanpaistia ja perunamuusia, aluksi (perkele!) IKEAsta ostettua silliä. Ruokajuomana on pääasiassa Koskenkorvaa, jota eräs asiakas on kantanut Suomesta ja jota olen säästellyt, samoin jälkiuunileipää syödään, tuliaisia samalta mieheltä. Toki rouville tarjotaan myös viiniä, herroille on kevyempänä vaihtoehtona olutta.

Tänään ainakin minä unohdan kaikki nyky-Suomeen liittyvät vittumaiset asiat samanmielisten ihmisten joukossa. Enää pari tuntia, ja korkki narskahtaa, toki olen tuossa ruuan uunissa muhimista seuratessa muutaman siivun huitaissut huiviin...

Anonymous said...

Jospa edes media lakkaisi nimittelemästä valkoiseksi roskaväeksi niitä, jotka osoittavat mieltään näitä murhaajia vastaan. Tai edes eivät solvaisi surevia omaisia edellämainituiksi, kun he olivat mukana mielenosoituksessa ja muistelivat murhattua isää/ystäväänsä.

Ironmistress said...

Ruukinmatruuna on käsitellyt partisaanisotaa täällä: https://takkirauta.blogspot.fi/2013/04/tanaan-en-voi-luokses-tulla.html

Partisaanisota Suomen rintamilla epäonnistui täysin. Suomalaiset sotilaat olivat partisaaneille aivan liian kova pala. Suomalainen korpisoturi oli metsässä kuin kotonaan, ja jokaista partisaani-iskua seurasi suomalaisten hellittämätön ja leppymätön takaa-ajo, joka lähes aina johti partisaaniosaston täydelliseen tuhoon. Partisaanien oli turha odottaa minkäänlaista armoa suomalaisten käsissä. Heillä ei ollut sotilasosastojen tuntomerkkejä eikä tunnuksia, ja koska heidän iskunsa kohdistuivat suomalaisiin siviileihin, heidät yleensä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä siihen paikkaan ja haudattiin merkitsemättömään hautaan jonnekin korpeen.

Keitä partisaanit olivat? Pääsääntöisesti partisaaniosastot muodostettiin kovan linjan kommunisteista, joille ideologia ja sen elähdyttävyys oli kaikki kaikessa. Partisaanit eivät olleet sotilaita, vaan vapaaehtoisia siviilejä, miehiä ja naisia, joiden koulutuksesta vastasi Neuvostoliiton kommunistinen puolue, ei sotilasjohto. Suurin osa oli kommunistien puolueen tai nuorisojärjestöjen jäseniä. Partisaaniliike toimi omana organisaationaan puolueen alaisuudessa. Mukana oli suomea taitavia karjalaisia, vepsäläisiä ja suomalaisia: 1920-1930 -luvun loikkareita ja heidän jälkeläisiään. Noin 10%-20% partisaaneista oli vankiloista rintamalle määrättyjä rikollisia - siis juuri sellaisia, joilla ei ollut mitään estoja surmata aseettomia siviilejä, ja joiden menettämisestä ei koituisi mitään haittaa, mutta joista ei oikein ollut sotimaan oikeita sotilaita vastaan. Verenhimo siis oli ainakin kunnossa. Sensijaan sotilaskoulutus oli usein niin ja näin; ja koska partisaaneja ei oltu koottu paikallisista miehistä, toisin kuin saksalaisten miehittämillä alueilla, heidän maastokelpoisuutensa sekä suunnistus- ja hengissäselviämistaitonsa oli heikko. Korpiolosuhteisiin tottuneille suomalaisille jääkäreille, sisseille ja kaukopartiomiehille neuvostopartisaanit olivat suupala.

Ironmistress said...

Partisaanien omat tappiot olivat hirvittävät. On arvioitu, että noin 2/3 kaikista partisaaniosastoista tapettiin viimeiseen mieheen. Suomalaiset jääkärit, sissit ja kaukopartiomiehet - jotka olivat oikeita sotilaita - eivät antaneet mitään armoa partisaaneille. Vaikka usein partisaanit pääsivät livahtamaan takaa-ajajilta, vielä useammin pako päättyi pimeään korpeen ja merkitsemättömään hautaan. Mutta partisaanit olivat julmia myös omilleen. Haavoittuneet tapettiin samantien, etteivät he hidastaisi pakoa eivätkä he voisi kertoa suomalaisille mitään.

Partisaanisota on, on aina ollut ja näyttää entistä enemmän olevan yksi sodankäynnin julmimmista muodoista; mistään sodan oikeussäännöistä piittaamatonta terroria. Eikä tilannetta varmasti parantanut se, että noin viidennes partisaaneista oli siviilissä ammattirikollisia, joille aseettoman siviilin murhaaminen oli kuin kärpäsen olisi liiskannut. On samalla myös muistettava, että suomalaisten huumorintaju partisaaneja kohtaan oli harvinaisen huono. Siinä, missä desantti saatettiin ottaa vangiksi, ja häntä kohdella sotavankina, jos tällä oli edes punatähti lakissaan - olihan m/Cajander yhä tuoreessa muistissa - partisaaneille ei annettu mitään armoa. Suomalaiset tunsivat maaston, osasivat liikkua metsissä, ja pyrkivät aina pakenevan partisaaniosaston edelle, ja väijyttämään tämän. Niin kävi myös Seitajärvelle hyökänneelle osastolle: se väijytettiin ja tuhottiin - vain kymmenen partisaania selvisi hengissä. Luoja yksin tietää, kuinka monta partisaania suomalaiset jääkärit hakkasivat kiväärinperillä tai kenttälapioilla kuoliaaksi, lävistivät pistimillä tai puukoilla, viilsivät puukolla kurkun auki tai lopettivat niskalaukauksin. Kosto oli aina hirveä, ja myös suomalaisten toiminta laskettaisiin nykypäivänä sotarikokseksi. Myös tämä on yksi syy, miksi partisaani-iskuista Suomen rintamilla ei pahemmin ole puhuttu.

Jokunen aika sitten erään vienankarjalaisen järven läheltä löydettiin joukkohauta, jossa oli 70 partisaanin jäännökset. Suomalaiset jääkärit olivat tappaneet partisaanijoukon viimeiseen mieheen ilman mitään armoa. Asiasta ei ole pahemmin puhuttu jälkeenpäin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kumitontulle, Castorille, Anolle ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Ja veikkaan muuten, että ne ihmiset jotka muistelevat Castroa lämmöllä olisivat myös kirjoittaneet lämpimiä muistokirjoituksia Pol Potille jos Punaisia Khmerejä ei oltaisi syrjäytetty vallasta. Kysehän ei ole oikeudesta vaan siitä, onko häiskä kuollessaan vielä vallan kahvassa. Jaan myös näkemyksesi Linnan juhlista. Ne ovat nykyisin pääosin Hall of Shame.

Castor: Oikein lämpimät terveiset sinne Shanghaihin ja mukavia juhlia. Meillä itsenäisyyspäivänä on tarjolla hirvenpaistia ja raikasta olutta.

Ano: Täysin samaa mieltä. Mutta media on tiensä valinnut. Uskovaisen kanssa on turha keskustella.

Ruukinmatruuna: Samanlainen tieto asiasta on minulla. Ainut epäselvyys on, että mitä vihollinen kuvitteli tuolla terrorilla saavansa aikaiseksi.

Yksi Turkkulaanen said...

Hyvää itsenäisyyden muistopäivää sinnekin. Alkuperäinen suunnitelmani muistopäivän ruokalistaksi oli koppa kaljaa ja pullo kossua, mutta ehkä jotakin ruoantynkääkin voisi tehdä? Ei hassumpi ajatus.

Blogin aiheesta: Nuo 'partisaanit' olivat tämän päivän terroristien vastineita, toiminta on juuri samanlaista, kohteina enimmäkseen puolustuskyvyttömät siviilit. Varmaankin tämän päivän terroristeilla oli sama oppikirja kuin 1940-luvun partisaaneilla. Ja kummassakin tapauksessa lopputulos on sama, kohde ei lamaannu pelosta lopullisesti (mikä on kai terrorismin tarkoitus?) vaan tuhoaa terroristit.

Meillä tällä hetkellä valtio on lamaannuksissa, mutta ehkä se jonakin päivänä siitä havahtuu. Jos ei, kansa varmasti herää. Siihen voi mennä vuosia, mutta näin tulee tapahtumaan. Mitä kauemmin heräämiseen menee, sitä karmeammat ovat lopulliset seuraukset, sitä katkerampi on viha hyökkäjiä kohtaan.

Anonymous said...

Miten sitten lie eroaa neukkujen partisaanitoiminta, länsiliittoutuneiden sodan loppuajan pommituksista, esimerkkinä vaikkapa Dresdenin pommitus 1945 tai nagasakin ydinpommi, kummassakin tapauksessa niillä ei tainut olla palja enään vaikutusta sotaan enään, Saksa ja Japani oli jo käytännössä luhistunut, ...

-jpt-

Anonymous said...

Kiitos erittäin osuvasta kirjoituksesta!
Hyvää ja rauhallista itsenäisyyden muistopäivää sinne Huitsinnevadan suunnalle,
toivottaa Riku Raunioilla täältä Tsadin suunnalta

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, -jpt-:lle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Kyllä juoman kanssa kannattaa vähän zakuskaa ottaa välillä. Ehkä se heräämisen aika tulee vasta sitten kun vekseliveto loppuu ja pankrotti tulee. Ei ole enää jakaa kaikille. Ja kun siinä tilanteessa unohdetaan omat – niin kuin tulee tapahtumaan – ja keskitytään edelleen vieraisiin, niin seurauksia on vaikea arvioida. Päre palaa, se on varma. Millä tavoin, jää nähtäväksi.

-jpt-: Ero lienee kai vain volyymissa. Mainitsemissasi hyökkäyksissä tapettiin kymmeniä tuhansia kerralla. Dresden oli kai silkka kosto Coventrystä. Tyyliin että ”osataan sitä täälläkin”. Ydinpommit Japaniin perusteltiin sillä, että hyökkäys Japanin pääsaarille olisi vaatinut vielä enemmän kuolonuhreja. Mikä voi pitää paikkansakin, mutta en lähde siitä kiistelemään.

Riku: Kiitos sinullekin ja rauhallista ja perinteistä hiljaista juhlapäivää, jota joskus nimitettiin itsenäisyyspäiväksi sinne Kehäteitten sisäpuolelle.

vieras said...

Itsenäisyyden muistopäivä tai itsenäisyyden muistojuhla on inhorealistinen ilmaisu vaikka se pitää paikkansa. Sen sijaan itsenäisyyden odotuspäivä tai tuleva itsenäisyyspäivä ovat enemmän toiveita ylläpitäviä. Näin jaksaa odottaa sitä kun se osuu kohdalle, ja olla silloin valmis.

Mitä ne meistä ajattelee ja sanoo jos me....Tässä tarvitaan vetoapua muualta kun täällä ei uskalleta ottaa aloitetta. Aiemmin tänä vuonna saatiin Brexit ja sitten Trumpin vaalivoitto. Siinä olisi ollut melkoinen källi kutsua Trump linnan juhlaan huomista varten. Mikä raivo siitä olisi tullut valtamedioissa mikäli häiskä oikeasti kävisi linnassa. Tai vaikka vierailisi Suomen suurlähetystössä Washingtonissa, paikallisten kekkereiden päävieraana. Pressana olisin kutsunut heti kun valinta selvisi. Ehtisi varmaan vierailla vastavalitun presidentin statuksella paremmin kuin virassa olevana.

Itävallan uusintavaalit menivät päin seinää kun se vanha hippi voitti ja vapauspuolueen ehdokas hävisi. Onneksi Itävallan presidentin virka on enimmäkseen seremoniallinen, vaikka presidentti voi hajottaa parlamentin. Jos hajottaisi parlamentin nyt niin se vapauspuolue vetäisi 35 prossan tuloksen tai sen yli. Ennen säännönmukaista vaalia kannatus voi edelleen kohota.

Italiassa pääministerin ehdotus perustuslakiuudistuksesta kaatui kansanäänestyksessä joten pääministeri varmaan eroaa kun oli sen jo ehtinyt luvata, mikäli ehdotus kaatui. Joko presidentti nimittää virkamieshallituksen, määrää uudet parlamenttivaalit tai hylkää eron, mutta viimeistä ei tapahtune. Pankkeja on varmaan menossa konkkaan äänestystuloksen takia koska haluttua pankkitukea ei ehkä olekaan tulossa. Valtio on ottanut velkaa pankkitukia varten mikä on lisännyt velan määrää. Yleensäkin jos yritys möhlii tarpeeksi pahasti, se saa mennä konkkaan. Saman tulee koskea pankkejankin. Mistä se on keksitty ettei pankki saa mennä konkkaan vaikka muilla toimialoilla toimiva yritys saa mennän nurin?

Italialla on suurempi merkitys kuin Itävallalla. Siksi Italian ei-äänten voitto riitti kompensoimaan pettymyksen Itävallan vaalitulosta kohtaan.

Anonymous said...

Partisaaneista: Pave Maijanen laulaa Veikko Lavin laulun "Pahat partisaanit".

https://www.youtube.com/watch?v=h-sw0RmNHKc

Anonymous said...

17-vuotias afgaanipakolainen raiskasi ja tappoi 19-vuotiaan EU komissaarin tyttären.
http://www.express.co.uk/news/world/739620/Maria-Ladenburger-murder-EU-official-daughter-killed-by-refugee-Aghan

Perhe on järjestänyt tragedian nimissä rahankeräyksen pakolaisille.
http://www.independentsentinel.com/top-eu-official-solicited-for-refugees-at-funeral-of-daughter-brutally-rapedmurdered-by-migrant/

Nämä ihmiset ei välitä omista lapsistaan, entä sitten muiden?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Itsenäisyyden muistopäivä on toki inhorealistinen mutta samalla erittäin realistinen ilmaisu. Mitä meillä on enää itsenäisyydestämme jäljellä? Suomen Suuriruhtinaskunnallakin sitä oli enemmän. Itävalta valitsi seremoniapresidentin mutta Italia on yksi korteista joka kaatuu korttitalossa. Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla.

Ano1: Kiitos linkistä.

Ano2: Ja vähän helvetin hyvä kysymys. Kuinka paljon ihminen voi valehdella itselleen?

vieras said...

Itsenäisen valtion minimikriteerit ovat oma päätösvalta, oma rajavalvonta ja oma kelluva valuutta. Jos ei ole kaikki nuo niin silloin ei voida puhua itsenäisestä valtiosta.

Niin, sitä minä hain että olisiko itsenäisyyden odotuspäivä tai tuleva itsenäisyyspäivä semmoisia joita voisi hyvällä omallatunnolla viettää. Tuleva itsenäisyyspäivä on joskus tulossa, joten sitä odotellessa voi viettää itsenäisyyden odotuspäivää. Tällöin ei tympäise niin pahasti. Olen vielä sen verran nuori että luultavasti ehdin nähdä sen tapahtuvan.

Anonymous said...

Pieni lisäys: Hevosmiesten tietotoimisto tietää kertoa, että vastuullisen median oikeinuutisoivat toimittelijat ovat hankkimassa itselleen luotiliivejä sekä kaasusumuttimia itsenäisyyspäivän aktiviteettejä varten, näin on kuulemma polpoliisi ohjeistanut tekemään. Lieko polpoliisilla asiasta "erityistä operatiivista tietoa"...
Niin tai näin, eipä ole itsenäisyyspäivän juhlinta enää sellaista arvokkaan rauhallista toimintaa kuin se silloin joskus aikoinaan on ollut.
T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Noita minimikriteerejä Suomi ei enää täytä. Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. Oikeastaan kaikki muu on retoriikkaa. Haluttiin itsenäisyyttä muistella tai uudestaan odotella. Toivottavasti sinä näet sen päivän. Minä olen vanhempi enkä ole enää niin varma. Toivon tietysti kovasti. Klikataan keskenämme viskimukit jos näin joskus käy.

Riku: Veikkaanpa että vastuullinen media tarvitsee niitä turvavälineitä juuri niitä tahoja vastaan, jota ne porukalla fanittavat. Meillä vietetään tämä juhla edelleenkin arvokkaan rauhallisesti.

Anonymous said...

Hyvää itsenäisyyspäivää Ykälle!

Er.Os.Sau on siinä mielessä tuttu puulaaki, että ovat nykyisen joukkoni perinnejoukko-osasto. Minulla olevan käsityksen mukaan lyhenne ei sinänsä tule Saunakankaasta, vaan siitä että vanhan kansan kielellä Savukoski on Saukoski. Puhutaan myös Erillisosasto Savukoskesta. Saunakankaalla ollaan poikain kanssa toisinaan käyty katselemassa niitä vanhoja kasarminpohjia läpi ja vertaamassa sota-ajan kuviin. Hyvin tunnistaa paikat vielä vaikka on vain kivijalat taloista jäljellä. Saunaahan ne eivät sieltä polttaneet, vaan on siirretty Savukosken kylälle Samperin Savotan pihamaalle. Hyvät löylyt on.

Siinä lähituntumassa Seitajärvellä on ollut myös partisaanien isku heinäkuussa -44. Pari kesää sitten oli siellä jonkun näkönen muistojuhla, jossa tuli käytyä pyssyn kanssa muistomerkin vieressä seisomassa. Edempää maastosta löytyy vielä toinen muistomerkki paikasta josta löytyi partisaanien kaappaamien ja myöhemmin teloittamien kyläläisten ruumiit.

YLIL S

Kumitonttu said...

Lyhyt kommentti Yhdelle turkkulaaselle. Kyllä -nykyinen terrori on lähtöisin samoista oppikirjoista kuin punainenkin terrori. Suomalainen Tuure Lehén kirjoitti 30-luvun Espanjaan oppaat terrorista ja ne päivitettiin 50-luvulla siirtomaiden kapinallisille. Lehén oli muistaakseni Aino Kuusisen rakastaja tms hämärää kytköstä muistelen näillä olleen. Voin muistaa väärinkin enkä pysty nyt varmistamaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Yliluutnantti S:lle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Yliluti S: Kiitos lisäyksistäsi. Silloin kun vaimon kanssa käytiin paikalla niin ymmärrettiin että Sau tulee Saunakankasta mutta voin olla kyllä väärässäkin. Mekin ollaan aikanaan käyty katsomassa ne vanhat kasarmin paikat. Ja Samperin Savotan mökissäkin ollaan aikanaan yövytty mutta siinä kyseisessä saunassa ei olla saunottu. Nimenomaan siitä Seitajärven iskustahan Alakulppi yritti todistaa vihollisen terroriteot. Lätsännostoa sille miehelle, joka makaa siellä Amerikan mullissa. Hyvää ja rauhalista itsenäisyyspäivää sinullekin.

Kumis: Käsittääkseni tosiaan Lehénin oppikirjat otettiin edesmenneessä Neuvostoliitossa hyvin vakavasti ja käytettiin ahkerasti.

Lemminkäinen said...

On turhaa jeesustelua valitella sodissa tapettujen kohtaloa, tapettiin tapetut pommituksissa, napalmilla tai sotilaan tai partisaanin toimesta henkilökohtaisesti. Sodassa tapetaan ja ihmishenki ei ole minkään arvoinen, oli ihminen nuori tai vanha. Sota on looginen tapahtumaketju, sen voi käydä tai olla käymättä. Vinkuintiaanit jotka puhuvat Isänmaan edestä vuodatetusta verestä, sankareista tai muusta asiaan liittyvästä huuhaasta ovat nähdäkseni täyttä ymmärrystä vailla. Isäni oli sodassa 4 vuotta, meni sinne vapaaehtoisena hyvin nuorena. Meillä ei ollut koskaan aseita kotona. Liekkö isä vittuuntui torrakoihin. Hän kertoi tapahtumia sodasta silloin tällöin. Eräs tapahtuma on jäänyt mieleeni. Jatkosodan loppuvaiheessa, kun kaikki yrittivät saada Suomen mestaruutta taaksepäin juoksussa, niin isä oli huomannut metsässä, vai oliko se suolla, että venäläinen sotilas tähtäsi häntä kiväärillä muutaman metrin päässä. Isä sanoi että he katselivat toisiansa jonkin aikaa ja venäläinen oli vinkannut hänelle että jatkaa matkaa. Venäläinen olisi halutessaan voinut ampua isän. Ei perkele, nyt lähden saunaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Lemminkäinen. Minähän kirjoitin juuri isänmaan edestä tehdyistä asioista joten lienenkö täyttä ymmärrystä vailla oleva vinkuintiaani? Ja jos olen, niin miksi ihmeessä vaivaudut kommentoimaan blogiini?

Anonymous said...

Purple heart mitaleja kilkuteltiin varuiksi se 500 000 kappaletta, Japanin pääsaarien valloituksen valmisteluna. Vielä 120 000 noista on jakamatta. Perinteisellä sodankäynnillä neuvostoliittokin olisi ehtinyt apajille. Millainen olisi Pohjois-Japanin diktaattori 2016? Jopa japanilaiset ovat sanoneet, että ydinpommit olivat parasta mitä maalle niissä olosuhteissa olisi voinut tapahtua. Taisi toinen pommi olla myös pikku vinkki stalin-rotalle, että meillähän näitä piisaa. Yhdestä paukusta olisi pölhömpi saattanut vain kohauttaa olkapäitään, että ei ne pysty kuin kerran.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano. Käsittääkseni niitä samoja Purple Hearteja jaetaan vieläkin. Kun niitä tuli tehtyä niin paljon. Setä-Joehan otti vinkistä vaarin ja pamautti oman pomminsa muutamaa vuotta myöhemmin.

Simo said...

Lemminkäinen: Tuota tarinaa toisensa kohtaavista ja säästävistä vihollissotilaista kerrotaan totena ympäri maailmaa, ja jokaisella se on ollut isä/isoisä tms. Minä olen sen kuullut monen eri ihmisen kertomana omasta sukulaisestaan (joista sinä tuskin olet yksikään), ja nähnyt sen myös joissain elokuvissa. Väitän että tarina on legendaa, eli suoraan sanottuna paskapuhetta.

Sinun isäsi ei myöskään ole mikään roolimalli minulle (ja tuskin muillekkaan palstalaisille), joten vaikka olisi miten ollut kyllästynyt pyssyihin, niin minä en aio edelleenkään omiani poliisilaitokselle kiikuttaa.

Sodassa on säännöt joiden rikkomisesta tuomitaan sotarikoksena (on tuomittukin myös Suomessa). Älä yritä väittää, että kaikki olisi sallittua vaikka oma moraalisi vaikuttaakin aika löyhältä.

Simo

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Simo. Näitä tarinoita olen minäkin kuullut, lukenut ja elokuvissa nähnyt. Minulla itselläni on aseita ja aion ne myös itselläni pitää. Kun en ole niillä mitään pahaa kellekään tehnyt. Ne niin sanotut suomalaiset sotarikollisethan tuomittiin lähinnä olosuhteitten pakosta. Helpompi oli tuomita vankeuteen omin päin kuin luovuttaa tuomio Moskovaan mikä olisi tiennyt hirttoköyttä.

Anonymous said...

Tervehdys Ykä!

Ja katsellaan mikä merkitys oli tällä Italian parlamenttiäänestyksellä, eroaako Matteo Renzi tai ei? Johtaako se sitten EU:n tahi €uron kuukahtamiseen jääpi nähtäväksi, mutta enteet EU:n ylläpitämiseksi heikkenevät yhä joka päivän jälkeen. Mielestäni se on liian iso "orkesteri" mikä soittaa kakofooniassa ja epätahtiin oikein kunnolla. No, niinhän se Neuvostoliittokin meni nurin, vaikka sen piti olla ikuinen kuten lähes Itä-Saksa.

TV:stä oli silleen hiukan mielenkiintoista katsella Ceaucescun hallinnon alasajoa, ihan siihen lopulliseen päätepisteeseensä. Tuleeko yhtään mieleen leffa "Der Untergang"? Siitä oli hauskaa katsella kun Aatu-vainaa vaahtoaa "Venäläinen tykistö pommittaa Berliiniä, miksi minulle ei ole kerrottu asiasta. Missä ovat Wenckin hyökkäyskärjet?". No niinno, niitähän ei ollut.

Omat isoisät olivat tykistössä ja selvisivät sieltä ehjin nahoin takaisin, Syväriltä U-asemaan. Eräs isoisän kavereista jalkaväessä tosin joutui hiukan pahempiin olosuhteisiin, hänen piti puhkoa Itänaapurilta suolet pihalle Talvisodan lähitaistelussa. Se ei ollut mitään herkkua.

Veteraanien muistoksi (puolella tai toisella), hattu päästä - lepo. Toivottavasti emme joudu kokemaan samaa p*skaa.

- Soomepois Eestist -

Aatu antaa palaa, ehkä tämä oli yksi niitä eräitä parhaimpia settejä miksi aikoinaan kiinnostuin saksan kielen opiskelusta, hehheh? Herrliche Sprache - hienoa kielenkäyttöä! Asetuksista saa englanninkielisen tekstityksen päälle.

R. Rantala on näköjään blokannut mut FB:n sivustolla ja en pääse enää kommentoimaan hänen juttujansa Docventures-sivuilla, damn, verdammt, hijo de puta, nah hui, god verdomme ja kirottua! Näillä eväillä mennään....

Hemuli said...

Hyvvee itsepäisyyspäivä kaikille vaan. Suomelle ja allekirjoittaneelle tulee taas yksi vuosi täyteen. Josko seuraava vuosi olisi parempi kuin nykyinen..

Ironmistress said...

Täälläpäässä arvio on, että partisaani-iskujen idea oli sama mikä terrorilla yleensäkin: iskeä sinne, missä se tuntuu kipeimmältä. Eli iskemällä puolustuskyvyttömiä siviilejä, naisia ja lapsia vastaan isketään suomalaisten moraaliin ja osoitetaan, ettei Suomen valtio kykene huolehtimaan heistä ja turvaamaan heitä.

Ja tämä oli virhearvio. Terrori-iskut siviilejä kohtaan eivät murtaneet suomalaisten moraalia, vaan päinvastoin saivat heidät entistä vihaisemmiksi. Niiden jälkeen suomalaiset jääkärit eivät enää ottaneet vankeja, vaan partisaanit tapettiin armotta kiinnisaataessa. Siitä ei ole myöskään pahemmin puhuttu sodan jälkeen, eikä myöskään siitä, miten tällainen armoton kostaminen ja partisaanien tunteeton teloittaminen kävi jääkäreiden kuupan päälle.

Mutta tietyllä tavalla partisaanisota oli Neukkulalle win-win -skenaario: näin saatiin vankiloita tyhjennettyä psykopaateista ja murhamiehistä, ja heidät saatiin heitettyä suomalaisten tapettaviksi. Ja samalla heitä voitiin hehkuttaa sankareina ja isänmaanystävinä...

Mutta ruukinmatruuna on kaikissa ulkomaisissa keskusteluissa todennut, että "Partisans were bastards who warred on women and children and avoided combat with real soldiers". On aika monelta jenkiltä murtunut myytti "sankarillisista venäläispartisaaneista".

Anonymous said...

Suomen itsenäisyyttä kunnioittaessamme ja juhliessamme emme voi unohtaa niitä vuosia ja tapahtumia, jolloin kansamme on joutunut puolustamaan asevoimin suvereenisuuttaan. Juhlintaan ei tule sotkea minkäänlaista pokkurointia muukalaisten suuntaan.

Isäni muuten taisteli jatkosodan loppuvaiheessa Er.Os Saun joukoissa. Eilen hain hänet palveluasuntoonsa Oulunkylän kuntoutussairaalasta. Ukko rupesi kotiuduttuaan katsomaan hiihtokisoja.

Lemminkäinen said...

Simo! Se voi olla keksitty juttu, mutta voi olla tottakin. En voi kysyä sitä isältäni koska hän on kuollut. Puhut moraalista. Minun moraalini ei hyväksy ensimmäistäkään pommitusta, napalmilla polttamista tai muita tappamisia sodan nimeen. Jos sinä hyväksyt pommitukset sun sellaiset, koska sodassa on säännöt, niin etkö voisi mennä tarkistuttamaan pääsi, mahdollisten vesivahinkojen vuoksi. Ykä! Minulla ei ole olemassa minkäänlaisia auktoriteetteja eikä sankareita. Sankarit, isänmaa, uskonto ja ismit on kehrätty pelkäksi kansan aivopesuksi, niin Suomessa kuin Venäjällä, P-Koreassa, jne. Tietystihän tämä on sinun blogisi (olet erittäin terävä blogisti) ja meikäläisen kirjoitustyyli on ehkä sopimatonta blogiisi.

Anonymous said...

Simolle: En tiedä onko legendaa, mutta oma ukki-vainaa kertoi sotamuistojaan mielellään ja monia tarinoita. Kertoi miten oli juoksuhaudassa törmännyt venäläiseen sotilaaseen. Ukki oli katsonut kiväärin piippuun. Nuori poikonen oli vähän aikaa katsonut silmiin ja viittonut poistumaan. Ukki oli hypännyt juoksuhaudasta ja muisteli kuolemaansa saakka sitä venäläispoikaa, joka säästi hänen henkensä.

Suku oli hyvin valkoista ja ukki oli myös mukana asekätkennässä. Ilmeisesti pelkkänä rivimiehenä ei saanut tuomiota. Isä kertoi, miten olivat lapsina vanhasta myllystä löytäneet laatikon, jossa oli ollut rasvaan peitettyjä kivääreitä ja käsikranaatteja. Kun lapset olivat kertoneet löydöstään, oli laatikko myllystä kadonnut. Sittemmin puhuin Isän enon kanssa ja hän vähän juovuspäissään kertoi, että tietää kyllä kätköpaikan, mutta ei sitä koskaan kerro. Epäilen, että menivät järven pohjaan. Setä kertoi huhuna, että olisi kätketty vanhan tallin alle. Serkkujejn kanssa kaivettiin kerran tallin pohjaa lapioilla yksi päivä. Ei löytynyt.

Kunnia kaikille maamme itsenäisyyttä puolustaneille! Kuolleille ja vielä elossa oleville.

Becker said...

Tervehdys täältäkin. Absurdistanissa Castroa muisteltiin lämmöllä melkein laidasta laitaan. Täällähän kommunisti ei ole mikään pilkan kohde, vaan siihen suhtaudutaan asian vaatimalla ymmärryksellä. Mm. naisten futismaajoukkueen menestykseskäs valmentaja on ilmoittanut olevansa aatteellinen kommunisti. Valmensi muuten jenkkienkin naisfutismaajoukkuetta joku vuosi sitten.

Arvostelin tuota pressan mitalienjakoa jo vuosi sitten kun Olli Rehn sai sen olemattomista ansioistaan komissaarina. Nyt sen sitten saa somali ja kirkonnainen jotka kummatkaan ilmeisesti eivät täytä mitalin saamiselle asetettuja vaatimuksia. No sekös Saulia häiritsee. Minusta tuo somalin saama mitali on häväistys kansallisia perinteitä kohtaan samalla kun se sitä samaa suomalaisille.

Hesarikin on nostamassa tasoa. Luin juuri että ovat palkanneet vakituiseksi kolumninkirjoitajakseen Hämeen-Anttilan. Kusetuksen taso ainakin nousee tämän värväyksen myötä.

Ja sitten tuo Imatran tapaus. Ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen, että kiitti oikein vitusti. Tuon päästään kajahtaneen apinan vuoksi tullaan taas aseenomistajia jahtaamaan hallinnon ansiosta entistä terhakkaammin. Ja kolme täysin mielivaltaisesti valittua naista. Käsittämättömän järjetöntä tappamista. Tuntuu todella pahalta noiden ammuttujen puolesta. Mistähän tuo hullu oli saanut "luvallisen" aseen käsiinsä.

Ja se Kyllösen Merja, Malmin lentoaseman tuhoaja, on uhonnut, että jahka hänet valitaan pressaksi, niin kyllä natsien marssit loppuvat. Loppuvat siis kaikki isänmaalliset kulkueet. No, kommariämmää ei varmaan koskaan valita pressaksi, mutta kertoo kyllä jotain älyllisestä kapasiteetista. Kelpasi kyllä hyvin liikenneministeriksi aikoinaan.

Pelkkiä hulluja joka puolella. Täytyy välillä käydä peiliin vilkaisemassa, jotta tietää että edes joku tolkun ihminen on lähistöllä :)

Jaahas, huomenna on sitten kaikenlaista mielenkiintoista tapahtumaa tiedossa. Kulttuurimarksisimin ryvettämässä maassa isänmaallisuus on natsisimiin verrattavissa oleva teko. Vuoden irvokkainta juhlaa en aio seurata, mutta täällä naapurissa kyllä muistellaan menetettyä itsenäisyyttä juomalla ja syömällä kohtuudella. Pitäisköhän pistää tuo perinnease siihen lipun viereen noin niikuin sybolisesti.
Arvokasta muistopäivän viettoa itsekullekkin ja sinne respaan erityisesti.

Anonymous said...

Ja saksalaisillakin aika menoa Lapissa:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143150-hitlerin-marsalkka-ferdinand-schorner-elamantarina-joka-sivusi-suomekin

Alakulpilta purtiin sormi poikki,kun useampi venäläinen yritti ottaa upseerivangin.Joutuivat pussiin kun viereiset SS-komppaniat eivät lähteneet/pystyneet etenemään.Näidenkin päälliköt teloitettiin.

Simo said...

Lemminkäiselle vielä: Jos kerran sota on vain looginen(lol) tapahtumaketju, jonka voi käydä tai olla käymättä niin kysyitkö isältäsi miksei hän sitten vain jättänyt sitä käymättä? Kai se nuori mies olisi 4 vuotta voinut viettää jotenkin järkevämmin. Esimerkiksi nautiskellut naisista ennen kuin joutui yksiin äitisi kanssa.

Vai olisikohan se kuitenkin niin ettei valinnanvaraa ihan aina ole, vaan se sota on vain käytävä jos se kohdalle sattuu.

Simo

Anonymous said...

Hyvää Itsenäisyyspäivää Ykälle ja rouvalle myös. Kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista. Ja toivotaan, että tämä alkava itsenäinen vuosi nr.99 on Suomelle vähemmän monikulttuurinen kuin tämä edellinen oli.

Anonymous said...

"Kysyn vaan: jos suomalaiset eivät saa ajaa suomalaisten etua ja turvallisuutta, niin kuka sen sitten tekee?"

Ei kukaan, jos tekee niin vihaiset 90-lukulaiset tai katkerat 80-lukulaiset jos onni on myötä tällä maalla ja sen kansalla.

Järjestelmä tai 80-lukua edeltävät polvet ei tee mitää. Edellä mainittu on mätä ja jälkimmäiset eläneet kermassa. Lukuunottamatta niitä muutamia jotka ovat tuon sota-ajan nähneet, mutta he ovat työnsä tehneet, kiitos heille siittä, onneks ovat pian viimeisellä levolla, ei tartte hävetä jälkeläisiä.

"Mitä tarvitaan että paha voittaa, ettei hyvä tee mitään" -Lyhyempi vastaus kysymykseen.

Anonymous said...

Hyvää itsenäisyyden muistopäivää täältä sorvin äärestä,eihän tämä muuten pyhältä tuntuisi nykyään ellei juuri noita kaikkensa uhranneita veteraaneja ja muita menneiden polvien edustajia,joille itsenäinen ja vapaa Suomi ja sen kulttuuri merkitsi todellakin jotain arvokasta,muistelisi-EU-Suomelle en maljaa nosta,paitsi joskus sen hautajaisissa,jos se päivä eläessä kerkeää koittaa.Eiköhän mallia nykypäättäjiemme hiljaisen hyväksynnän saavien punaurpojen suuri anti-isänmaallinen sota taas tänään saa irvokkaan jatko-osan ainakin Helsingin suunnalla.Surkeita idiootteja nuo anarko-markot,kaikin tavoin.Sitten, kun pipi tulee,huudetaan poliisia apuun,vaikka ne onkin natsi-sikoja.
T:Vesku

Anonymous said...

Keväällä oli Joensuun yliopistolla mielenkiintoinen avoin luennointitilaisuus Venttiprikaatin perinneyhdistyksen järjestämänä. Vastaavan tilaisuuden yhdistys järjestää vuosittain.

Näitä tilaisuuksia voin suositella lämpimästi!

http://www.mpkl.fi/jasenyhdistys/21-prikaatin-perinneyhdistys-ry/


Mielenkiintoista antia oli professori Juri Kilinin luento "Punapartisaanien toiminta Pohjois-Karjalassa venäläisestä näkökulmasta" sillä hän selvitti koko neuvostoliittolaisen organisaation rakenteen ja kuka vastasi mistä. Kuten Ruukinmatruuna toikin esille, ei sotilailla ollut mitään tekoa näiden puolueen muodostamien roskajoukkojen kanssa. Siksi niiden aseistuskin oli mitä oli koska puna-armeija kieltäytyi niiden varustamisesta ja huollosta. Saksalaisten miehittämillä alueilla toimineet partisaaniarmeijat olivat sotilasjohdon alaisuudessa kun taas nämä Suomea vastaan toimineet rikollisosastot olivat puolueen alaisia. Soppaa sekoittaa lisäksi NKVD:n alaiset tiedusteluosastot ja on harmi ettei Kilinin luentorunkoa löydy netistä (ainakaan Suomeksi).

-Tvälups-

Jk hyvää itsenäisyyden muistopäivää. Oikein rasvaista hernesoppaa syödään ja siinä se.

Ukkini muisto itsenäisyyspäivästä vuodelta 1941: joukkueenjohtajana kohti Äänislinnaa ja hyökkäyksessä hän upposi lähteeseen, hukkumiskuolema oli jo lähellä mutta jäätyminen sitäkin uhkaavampana koska vallitsi -40 asteen pakkanen. Joukkue laittoi hyökkäyksen seis ja rakensi nuotion nuoren vänrikkinsä pelastaakseen.

Lemminkäinen said...

Simo! Jos ei ymmärrä historiallisia tapahtumia niin ei myöskään ymmärrä tätä päivää, eikä silloin voi vaikuttaa huomiseen. Sodan kolme kriteeriä ovat: Talous, valta ja alueet. Kaikki sodat mitkä on käyty sisältävät yhden tai useamman näistä kriteereistä. Hitler ei ollut ongelman ydin Toisen Maailmansodan synnyssä. Ilman valtaa ja saksalaisten vajaata ymmärrystä ei Hitler olisi voinut hyökätä mihinkään suuntaan. Saksan vajaaälyinen kansa ja kansasta koottu vajaaälyinen armeija teki Hitlerin sotimisen mahdolliseksi. Ilman käskyjä tottelevaa sotilasta olisi Hitler ollut tauluja piirtelevä kylähullu ja Toinen Maailmansota olisi jäänyt Hitlerin taulumaalaukseksi. Joten, sota on looginen tapahtumaketju. Taloutta, valtaa ja alueita havitteleva Hitler onnistui (tai ainakin yritti onnistua) maailman valloituksessa. Ja tämän maailmanvalloituksen yrityksen teki mahdolliseksi ongelman ydin : Totteleva sotilas. Jos (populaationa) emme opi ymmärtämään sodan mekanismeja ja logiikkaa, niin nämä itsenäisyysbileet tulevat olemaan hyvin hataralla pohjalla tulevaisuudessa. Terkkuja. (Vaihtoehtoja vallitsevalle on useimmiten olemassa ja Trump ei ole poliittisesti korrekti pilipalipoliitikko. Toivottavasti, lol).

Ironmistress said...

Lemminkäinen:

The question is not about who is right. The question is about who is left.

Lemminkäinen said...

Ironmistress! Only mr Nobody is left and he has any questions.

Anonymous said...

Kynttilät sytytetään tässä huushollissa niin kuin on tehty aina, mutta vähän ristiriitaisia polkuja ajatukset kulkee. Joukossamme on vielä ihmisiä, jotka ovat osansa sodan melskeissä ja jälleenrakentamisessa tehneet ja viettävät nyt vanhuuttaan köyhissä ja puutteellisissa oloissa. Samaan aikaan poliittinen kerma juhlii kristallikruunujen loisteessa ja kiinnittelee kunniamerkkejä yhteiskunnalle miinusmerkkisen aikaansaannoksen tehneiden rintapieliin, joukossa myös tämä somali mikäsenytolikaan. Presidentinlinnan Peilisalissa kelpaa kaikkien ihastella itseään, kun kunniamerkit loistavat kilpaa sädekehän ja mediaseksikkyyden kanssa. Ehkä aurinkolasit olisi syytä varata mukaan.

Joukossamme on myös niitä, joille tässäkään päivässä ei ole mitään arvokasta ja niitä, joille Itsenäisyyspäivästä on valitettavasti tullut örvellyksen ja perseilyn päivä. Nähtäväksi jää, onko vasemmistolainen väkivalta tänä vuonnakin parempaa.

Mutta hyvää Itsenäisyyspäivää kuitenkin kaikille isänmaallisille ihmisille! Haluan uskoa, että toivoa on vielä.

Toivottavasti tämä näkyy:
https://www.google.fi/search?q=youtube+finlandia&ie=UTF-8&oe=UTF-8&hl=fi=fi&client=safari

Rouva Ano

Ironmistress said...

Lemminkäinen, unohdat sellaisen toisen kylähullun nimeltään Josif Vissarionovishtsh Dzhugashvili AKA Stalin. Hän myötävaikutti Toiseen Maailmansotaan vähintäänkin yhtä paljon kuin Adolf Hitler ja häntä elähdytti lisäksi maailmanvalloitukseen tähtäävä ideologia eli marxismi. Ilman Hitleriä ja operaatio Barbarossaa koko Eurooppa olisi joutunut kohtaamaan vähä-älyisten venäläisten vähä-älyisen armeijan vähä-älyisen hyökyaallon (muistanet, että määrä on laatua itsessään).

Ja sitä hyökyaaltoa nuo huippuälykkäät, fiksut ja filmaattiset eurooppalaiset eivät olisi voineet järjellään torjua. Siihen olisi tarvittu tottelevia sotilaita.

Tietenkin sodalle on aina vaihtoehto. Se on antautuminen suosiolla ja alistuminen valloittavan vähä-älyisen diktaattorin hyvään tahtoon. Tämän totesi jo Clausewitz aikoinaan. Eihän hyökkääjä ikinä halua sotaa - hän haluaa, että toiset alistuvat hänen tahtoonsa vastarintaa tekemättä.

Ruukinmatruuna kannattaa omaa ydinasetta Suomelle, mielellään Simsonin optiolla kuten Israelilla. Sen jälkeen kukaan ei v*ttuile maallemme. Juutalaiset ovat kuitenkin suomalaisia älykkäämpiä ja he ovat oppineet katkerimman kautta että ainoa tae rauhalle on riittävä väkivaltapotentiaali ydinaseiden muodossa.

Yrjöperskeles said...


Tervehdys Soomepoisille Eestist, Hemulille, Ruukinmatruunalle, Ano1:lle, Lemminkäiselle, Ano2:lle, Beckerille, Ano3:lle, Simolle, Ano4:lle, Ano5:lle, Veskulle ,Taisteluvälineupseerille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Varmasti Italian äänestyksellä on se vaikutus, että siinä läksi taas yksi kortti korttitalosta. Toivotaan jopa että dominonappula. Se, kuinka nopeasti itäblokki aikanaan romahti antaa tietysti toivoa tähänkin päivään. Minähän en näyttelemisestä sinänsä mitään ymmärrä mutta tuo heppu joka Hitleriä näytteli veti kyllä roolinsa hyvin uskottavasti. Ja saksan kieli (samoin kuin suomen kieli) on sellainen, että sillä saa vittuuntumisen ilmaistua erittäin selkeästi ja uskottavasti.

Hemuli: Sitä samaa toivoen.

Ruukinmatruuna & Tvälups: Edelleenkin samanlaisia havaintoja täällä. On muuten selvää, että mikäli Neuvostoliitto olisi hävinnyt sodan, niin tuollaiset verikoirayksiköt oltaisiin etsitty kaikki kivet kääntäen ja viety montun syrjälle. Voitto pesee synnit ja tuo kunnian.

Tvälups: Olen törmännyt tuohon Juri Kiliniin kirjassa Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 jonka hän on tehnyt yhdessä Ari Raunion kanssa. Kilin käsittelee kyseiset taistelut neuvostopuolen näkökulmasta ja tekee sen mielestäni erinomaisesti keskittyen tapahtumiin ja jättäen propagandapuolen kokonaan pois. Yleensäkin tällainen tarkastelutapa jossa vastapuolet käyvät yhdessä läpi kokemuksia samoista taisteluista on hyvin mielenkiintoinen.

Ano1: Kerropa täältä suunnasta lämpimät terveiset ja kiitokset isällesi.

Lemminkäinen, Simo & Tvälups: Jospa pistäisitte asian tiimoilta tulitauon pystyyn sillä ei tuosta kannata rähinää kehittää ja eikös me samalla puolella kumminkin olla. Lemminkäinen on tiectysti oikeassa siinä että jos ei ole sotilaita niin ei ole sotiakaan mutta eipä tuota tilannetta vielä eteen ole tullut ja tuskin tuleekaan. Ja tosi on, että jos niksmannit olisivat sanoneet silloin porukalla ei, niin Stalin olisi sitten hyökkäämisen sijasta yksinkertaisesti miehittänyt. Mitä tulee tuohon Ruukinmatruunan mainitsemaan atomipommiin, niin Suomen ja Israelin välillä on tietysti se ero, että sitä ympäröivät arabimaat mielellään hävittäisivät vieläkin juidet sukupuuttoon jos vaan pystyisivät. Yhtä kaikki, tämän atomipommikeskustelun minä lopetan saman tien. En vaan jaksa sitä jaanaamista.

Ano2: Kunniaa heille. Eiköhän niitä tussareita ole vieläkin ympäri Suomea hyvässä varastorasvassa.

Becker: Ruotsi on kertomus siitä kuinka maailman ehkä paras valtio saadaan hässittyä vituralleen ja muuttumaan hullujenhuoneeksi. Minun käsittääkseni se somalille myönnetty prenikka olisi vaatinut 40 vuoden iän ja häiskä on reilusti tätä alle, niin että pieleen meni jo tuossakin. Plus sitten nämä muut ”pikkuseikat”. Imatran tapauksen myötä alkaa taas se asejahti ja nyt keskitytäänkin sitten pitkiin metsästysaseisiin. Ehkä kannattaisi keskittyä siihen, että kannattiko siitä mielenterveyshuollosta aikanaan säästää. Ja Merja hjuu… on kunnostautunut lähinnä siinä tantraseksin tarjoanaja. Oikeastaan just sopiva presidenttiehdokas vasureille. Respa kiittää ja toivottaa rauhallista muistopäivä sinne Svean, Götan ja Venden maille. Meniköhän tuo nyt oikein?

Ano3: Kiitos mielenkiintoisesta linkistä. Käsittääkseni Schörneriä edeltäneellä Eduard Dietlillä oli puolestaan suomalaisten kanssa hyvät välit.

Ano4: Kiitokset sinullekin. Toivotaan parasta, varustaudutaan pahimpaan.

Ano5: Taidat olla oikeassa. Minun sukupolveni eli 1960-luvulla syntyneet eivät voi olla kovin ylpeitä itsestään eikä pelastusta meidän suunnasta kannata odottaa.

Vesku: Ja sitä samaa sinullekin. Käsittääkseni takkutukat ovat suunnitelleet illaksi rähinöitä. Huomenna olemme tämän suhteen viisaampia. Varsinaisia ihme anarkistejahan he ovat, kun saavat pääosin elantonsa valtiolta jota niin kovaan ääneen vastustavat. Elämysmatkailevia paskoja.

Rouva Ano: Yhdyn ajatuksiisi täysin. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin ja toivottavasti pääsemme joskus viettämään sitä sellaisena kuin sen kuuluisikin olla.

Simo said...

Lemminkäinen: Minä puhun yksilön valinnoista ja sinä puhut Hitleristä ja populaation ymmärryksestä. Sota saattoi olla Hitlerin valinta, mutta se ei ollut sinun isäsi valinta. Tuollaisia kaltaisiasi turhia saarnamiehiä on ollut maailman sivu aina muinais Kreikasta lähtien. Rauhaa on rakennettu kovasti puheissa, ja siinä samalla leimattu kansakunnat vähä-älyisiksi ja epäinhimillistetty ne, kuten sinä teit saksalaisille. Todella rakentavaa.

Vielä on näkemättä se, kun kaltaisesi rauhanrakentaja astuu hyökkäävän sotajoukon eteen ja saa ne vakuuttuneiksi vajaaälyisyydestään ja hyökkäyksen turhuudesta. Niin kauan kuin se nähdään, taitaa ainoa sotilaan tai reserviläisen keino olla vastassa ase kädessä.

Minun vajaan puolen vuosisadan elämänkokemuksen mukaan muuten: En ole koskaan tavannut ihmistä, jonka isä tai edes isoisä olisi todistettavasti sotinut rintamalla, ja poika olisi puhunut "Suomen mestaruudesta taaksepäin juoksussa". Kruununraakeilta ja heidän pojiltaan olen noita juttuja sen sijaan kuullut.

Simo

Anonymous said...

Mihinkäs tulitaukoon minun nyt pitää osallistua?

Sikäli myöhäistä kun sitä hernerokkaakin on tullut syötyä...

Kerroin vain millaisen itsenäisyyspäivän ukkini koki ja miksi sen vuoksi tämä päivä eikä avantouinti aiheuttaneet hänelle lämpimiä väristyksiä.

-Tvälups-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Simolle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Simo: Viesti välitetty. Tosiasiahan on, että kyllä yksilön vaikutusmahdollisuudet kohtaloonsa ovat varsin vähäiset. Ei se kaunista ole, mutta niin kuin totesit, ei sitä sotaa pysäyttävää rauhanmiestä ole vielä ilmestynyt.

Tvälups: No voi hemmetti, minä kirjoitin näemmä tvälups kun piti kirjoittaa Ruukinmatruuna. Olen todella pahoillani. Meni jo nimet sekaisin kun oli paljon kommentteja. Eli ei sinun tartte osallistua tulitaukoon kun et osallistunut rähinäänkään. Anna vaan hernerokan paukkua kaikessa rauhassa. Ukkisi kokemuksesta tulee muuten mieleen se, kun suomalaiset silloin joulukuussa 1941 valtasivat Poventsan ja vihollinen räjäytti Stalinin kanavan sulut kovalla pakkasella. Se on ollut monelle suomalaiselle kylmä keikka.

Lemminkäinen said...

Lol, en unohtanut Stalinia, Kimiä + muita kylähulluja. Pointtihan on se että Stalinin ja Hitlerin armeijat toimivat samalla periaatteella, eli tottelevaisuudella. Ja Ykä, emme tiedä vielä tulevaisuuden kehityksen suuntaa. Kehitykseen tulee vaikuttamaan uudet teknologiat ja toivottavasti uudenlainen ajatustapa. Atomipommista olemme tasan samaa mieltä ja että olemme kaikki samalla puolella, pienet vivahde-erot :-) kokonaisuuden käsittelyssä huomioon ottaen. Ja Simo, että ei menisi liikaa rauhankyyhkysen kujerrukseksi niin aletaan vittuilemaan täysillä Venäjän suuntaan, niin ehkä sinä tai minä tulemme juoksemaan uuden takaperijuoksun ennätyksen. Spede olisi tehnyt siitä aikoinaan tiukan sketsin. Anteeksi, Ykä, pyysit että taotaan sotakirveistä vaikka Kaarnaveneen ankkureita (vai miten se oli) mutta minun oli vain pakko vastata Simolle. Kyllä se siitä menee tämäkin itsenäisyyspäivä, onhan se mennyt itsenäisyyskin. Heippa.

Anonymous said...

Jokavuotinen mussutus, että onhan tämä erikoista.
Minä en ole koskaan oikein kunnolla katsonut
Linnan juhlia.

Tänä vuonna ei kuitenkaan, itsenäisyyspäivä
olisi väärässä kuukaudessa.

http://yle.fi/uutiset/3-9322768

DuPont said...

Hyvää itsenäisyyspäivää Ykälle ja vaimolle sekä kaikille Suomen etua ajaville.

Sandscorpion said...

En minä suoralta kädeltä torju Lemminkäisen tarinaa armollisesta vihollissotilaasta. Tutkitustihan yllättävän moni sotilas, oliko jopa kymmeniä prosentteja, ampuu tahallaan ohi, kun ei kantti kestä tappaa ihmistä.

Oman isoisäni kohdalla tosin kerrottiin vähän toisenlaista tarinaa. Hän onnistui täpärästi uimaan pakoon joessa käyttäen kelluvaa hevosenruhoa suojana, kun takaa-ajava venäläisjoukko ampui rannalta perään niin maan perkeleesti.

Siinäkin mielessä Lemminkäinen on oikeassa, että sodan tosiaankin voi käydä tai olla käymättä. Toisen maailmansodan kohdalla kyseessä ei ole edes mikään teoreettinen pohdinta tyyliin "emme saa koskaan tietää", vaan meillä on etelänaapurissa ihan konkreettinen esimerkki siitä, miten olisi käynyt, jos sodat oltaisiin valittu jättää sotimatta. Seurauksena olisi ollut mm.:

- Neuvostomiehitys.
- Kaksi koko maan halki pyyhkäisevää hävityssotaa, kun ensin saksalaiset valtaavat Suomen, ja parin vuoden kuluttua neukut valtaavat sen takaisin. Sotivina osapuolina eivät edes olisi olleet vain saksalaiset ja venäläiset, vaan molemmilla puolilla olisi sotinut enemmän tai vähemmän pakolla värvättyjä suomalaisia toisiaan vastaan.
- Suomen poliittisen, taloudellisen, kulttuurillisen ja älyllisen eliitin likvidointi.
- Muita puhdistuksia, joiden yhteissaldona ehkä jopa miljoona tapettua tai Siperiaan karkoitettua suomalaista.
- Vastaavankokoisen venäläisväestön tuominen tilalle ja sitä kautta paskamaisten etnisten jännitteiden luominen Suomeen sukupolviksi eteenpäin.
- Surkeasta poliittisesta järjestelmästä johtuva kymmenien vuosien pituinen täydellinen pysähtyneisyyden aika, jonka jälkiä ei vielä nykyään neljännesvuosisadan vapauden jälkeenkään oltaisi saatu kokonaan korjattua.

Joo, sodat oltaisiin voitu jättää sotimatta. Pitää vaan olla melkoinen psykopaatti, jos on sitä mieltä, että sotimattomuudella oltaisiin saatu parempi lopputulos, puhuttiin sitten moraalista tai konkretiasta. Aivan sama, mitä mieltä on isänmaallisuudesta, kansallisuuksista, sankaruudesta tai muusta sellaisesta.

Oli miten oli, hyvää itsenäisyyspäivää, tai millä termillä sitä halutaankaan kuvailla, hotelli Yrjöperskeleen henkilökunnalle.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Lemminkäiselle, Anolle, DuPontille ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Annoin sinulle puheenvuoron niin kuin annoin Simollekin. Haudatkaa se sotakirves sillä olemme samalla puolella joten niitten mainitsemiesi vivahde-erojen vuoksi on turha ruveta tappelemaan. Ja toivottavasti tuon Venäjän kanssa ei tarvitse ruveta juoksemaan niin taakse, eteen kuin sivullekaan.

Ano: En minäkään jaksa linnan juhlia seurata. Tuosta Ylen jutusta voi taas todeta että vittuako minua kiinnostaa mitä ulkomaalaiset Suomen itsenäisyyspäivästä ajattelevat. Miksi niiltä pitää sitä edes kysyä?

DuPont: Kiitos, ja sitä samaa sinullekin.

Sandscorpion: Esimerkkisi Viro vs. Suomi sattuu kohdalleen. Erityisesti se sattuu kohdalleen ajatellen tilannetta että talvisota oli jo käyty. Parisataa tuhatta neuvostosotilasta tappanut Suomi olisi saanut kokea miehityksen lisäksi myös koston. Ja kun tietää Stalinin Neuvostoliiton tietää myös, että missä mittakaavassa kosto olisi toteutettu. Tulee myös muistaa Katynissa tapetut muutama kymmenen tuhatta puolalaista. Ne joukkohaudat oltiin alun perin varattu suomalaisille. Mutta kun suomalaiset panivatkin hanttiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne Porstuaan ja terveiset kasvaneelle perheellesi.

vieras said...

Kun tämä päivä on vielä jäljellä, niin toivotan hyvää tulevan itsenäisyyspäivän odotusta. Hotellin porukalle, lukijoille ja kommentoijille. Linnan juhlien asemasta katson parhaillaan Mestarien liigan peliä Benfica-Napoli.

Mestari teki hyvän ratkaisun: hän päätti ettei mene Linnaan vaan pysyy duunissaan Pimeyden Ytimessä eli Babyloniassa :

https://www.suomenuutiset.fi/halla-ahoa-nahda-linnan-juhlissa/

Mikäli elettäisiin Suunnanmuutos- ja Suunnan säilyttäminen-tarinan aikajanalla, niin todennäköisesti katsoisin Linnan juhlat tänäänkin, kun olisi parempi mieli ja motiivi siihen. Sitä en arvaa kuka olisi kekkereiden isäntä ja mitä Sauli Niinistö olisi tehnyt tuolla aikajanalla.

vieras said...

Joissakin maissa on kansallispäivä. Reijo Tossavainen sanoi että hän pitäytyy siinä termissä. Joillakin mailla on kansallispäivä tai jokin muu päivä eikä itsenäisyyspäivä vaikka valtio olisikin aidosti itsenäinen noilla kriteereillä jotka sanoin. Sveitsillä on kansallispäivä ja Norjalla on perustuslain päivä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Nuo linnan juhlat nyt ovat huuhaata muutenkin. Minä tykkään kyllä termistä itsenäisyyspäivä. Suomi itsenäistyi ja irtaantui Venäjästä vuonna 1917. Toivottavasti Suomi irtaantuu joskus myös Brysselistä.

Anonymous said...

Tervepä, ja muistopäivän jatkoja täältäkin, sekä sinne respaan että kaikille muillekin.

Tvälupsin kommentti partisaaneista kiinnitti huomiota: "Saksalaisten miehittämillä alueilla toimineet partisaaniarmeijat olivat sotilasjohdon alaisuudessa kun taas nämä Suomea vastaan toimineet rikollisosastot olivat puolueen alaisia." Näin siis käsittääkseni venäläisen sotatieteilijän kertomana. Mitenkäs Neuvostoliitto itse asiassa käsitti Suomen alueen? Voisiko olla niin, että Lappi, jonka puolustus oli ulkoistettu Deutsches Reichin huomaan, katsottiinkin Moskovasta käsin Saksan miehittämäksi alueeksi, ja siellä partisaanit olivatkin sotilasjohdon alaisia? Sielläpäin kun on, niin tekniikassa kuin politiikassa, "suuri maa, suuret toleranssit".

Kansallispäivämme nimityksestä vielä: On maita, joiden kansallinen identiteetti nojaa johonkin abstraktimpaan tapahtumaan, kuten perustuslain vahvistamiseen. Suomessakin hyväksyttiin heinäkuussa 1917 ns. valtalaki, jolla Eduskunta käytännössä katsoi itselleen tulleen sen vallan, joka syrjäytetylle keisarille kuului. Koska tämän lain vahvistamista kumminkin odotettiin Kerenskin ns. väliaikaiselta hallitukselta - eikä sitä vahvistettu - laki jäi vähän niin kuin leijuvaksi lupaukseksi. Vasta 4. joulukuuta Senaatin esittämä, ja pari päivää myöhemmin ns. tynkäeduskunnan päättämä itsenäisyysjulistus oli se nimenomainen juttu, joka toi ex-suuriruhtinaskunnalle kokonaan kansallisen suvereniteetin. Aiemminkaan, Keisarin syrjäyttämisen jälkeen, maallamme ei olisi ollut mitään velvollisuutta ottaa määräyksiä Venäjän hallitukselta, mutta asian röyhkeä toteaminen vasta kärjisti asian, ja toi sen kansainväliselle agendalle. Yhtä tärkeä meille toki oli Saksan ja Venäjän ns. Brest-Litowskin rauhansopimus, jonka ehtoihin sisältyi mm. Suomen itsenäisyyden tunnustaminen.

Itsenäisyyspäivä-nimityksemme kansssa emme ole missään tapauksessa huonossa seurassa: sellainen on myös esim. Amerikan Yhdysvalloissa, jonka perustaneet 13 siirtokuntaa antoivat legendaarisen julistuksensa 4.7.1776 irrotakseen Britannian kuningaskunnasta. Joutuivat hekin tosin sotimaan asiansa eteen, ja perustuslakia alettiin julistuksen jälkeen vasta suunnitella.Toki tuo julistus jo sinänsä piti sisällään tärkeitä suuntaviivoja, laajemminkin katsellen. Meilläkin valtiomuotoa ja perustuslakia mietittiin eräitäkin vuosia julistuksen jälkeen. Tulos oli mielestäni varsin hyvä, mutta jäljestäpäin perustuslaki on raiskattu. Tasavallan presidentin vahvat valtaoikeudet olivat erinomaisen hyvä tasapainotus hallitusten politiikoille; myös valitsijamiesvaalijärjestelmä oli, puutteistaankin huolimatta, jonkinlainen vakuutus ns. enemmistön mielivaltaa vastaan. Ja viimeisimpänä: miksi helvetissä tasavallan perustuslaissa pitää lukea, että valtio kuuluu Euroopan Unioniin/Neuvostoliittoon/mihin tahansa muuhun ylikansalliseen orgaaniin?? Valtio sitten kuuluu siihen puljuun, mihin katsoo kuuluvansa, ja eroaa, jos katsanto asiasta muuttuu. Mutta että kirjoittaa tämmöinenkin perustuslakiin! Missähän ne tämän sotkun siivoavat juristit koulutetaan?

terv. Achtung

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja said...

Itsenäisyyspäivän aihetta sivuten:
Ylen "Pyhä Eero" on sitä mieltä, että poliisin kiinniottama henkilö on suotavaa (kähinöidä) pahoinpidellä toisen poliisin kiinniottaman toimesta.

http://yle.fi/uutiset/3-9337685

http://mvlehti.net/2016/12/06/poliisi-myontaa-natsi-ja-antifasisti-pantiin-erehdyksessa-samaan-autoon-seurauksena-pahoinpitely/

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Achtungille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Vaikea sanoa, että kuinka Neuvostoliitto mielsi Lapin tilanteen. Joka tapauksessa on selvää että kyseiset ”sankarit” eivät hyökänneet saksalaisia joukkoja vaan suomalaisia siviileitä vastaan. Kansallispäivästä muistelen, että vakava ehdokas itsenäisyyspäiväksi silloin aikanaan oli myös 16.5. perustuen siihen että silloin valkoiset järjestivät voitonparaatin Helsingissä. Ja esittihän se Eino Uusitalo aikanaan että Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi tulisi 19.9. välirauhan sopimisen kunniaksi. Jopa silloisessa YYA-Suomessa miellettiin että nyt pääsi Einolta vähän liian paksua. Perustuslain raiskaamisesta olen samaa mieltä ja totean sen, mitä on monesti todettu ennenkin, että maa tarvitsisi perustuslakituomioistuinta. Vahvasta presidentistä ja valitsijamiesvaaleista olen suurin piirtein samaa mieltä tosin en ole varma, että olisiko Halonen siitä huolimatta valittu vuonna 2000. Yhdistelmä Halonen ja Kekkosen valta kuulostaa aika hyytävältä.

VNV: Mäntymaan mielipiteet eivät liene kenellekään yllätys. Poliisi sinänsä hoiti homman hyvin mutta tuo koppiautoepisodi meni kyllä reisille. Olisi poliisin luulleen tunnistavan tämän Jari ”projektiili” Laineen.

Qroquius Kad said...

En tiedä miten Lapin tilanne miellettiin Neuvostoliitossa, mutta saksalaisilla oli siellä oleskeluunsa ja toimintaansa eksterritoriaalioikeudet, jotka rinnastuvat tietyllä tavalla diplomaattisiin oikeuksiin. He olivat sis suomen tasavallan maaperällä, mutta omilla valtuuksillaan jotka olivat samat kuin Saksassa. Jos saksalainen syyllistyi rikokseen, ei suomalaisilla sotilas- ja poliisiviranomaisilla ollut muita valtuukisa kuin ottaa asianomainen kiinni ja luovuttaa saksalaisille; upseerien kohdalla ei ollut edes kiinniottovaltuuksia, ainoastaan raportointi.

Tämä asia nousi esiin tässä jokin aika sitten, kun Oula Silvennoinen teki kauhian paljastuksen Einsatzkommando Finnlandista joka teki Suomen maaperällä jotain kauhiaa suomalaisten estämättä. Kuten sanottu, ei suomalaisilla ollut valtuuksia estää EK Finnlandin tai Wehrmachtin toimia. En tiedä, oliko tämä miten hyvin tiedossa Neuvostoliitossa, olettaisin kuitenkin että ainakin jollain tasolla. Niinpä siellä päin saatettiin hyvinkin ajatella Lappi tai ainakin siellä toimivat saksalaiset eri asiaksi kuin Suomi.

"Partisaaneilla" ei ole sinänsä asian kanssa mitään tekemistä, he olivat terroristeja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Anonymous said...

Itse en katsonut Yrjö ollenkaan linnan juhlia. Onhan se tietysti hienoa että saa kerma juhlia linnassa herkkuja notkuvien pöytien ääressä ja patsastella salamavalojen loisteessa samaan aikaan kun tavallinen kansa jonottaa leipäjonossa. Kuntavaalit lähestyvät ja sen kyllä huomaa, kyllä on tavallisella kansalaisellakin taas ystäviä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kiitos hyvistä lisäyksistä. Lapissahan oli tietysti sodan aikana myös suomalainen siviilihallinto, mutta en tiedä, että menikö saksalainen sotilashallinto siitä yli. Vai oliko suomalaisia siviilihallintoalueita (Länsi-Lappi) ja saksalaisia sotilashallintoalueita (Itä-Lappi ja rintama-alueet)? Joku paremmin tietävä voisi valaista asian tiimoilta. Ne ns. partisaanit olivat todellakin pelkkiä terroristeja. Aivan samanlaisia kuin ne, jotka ovat lahdanneet siviileitä Pariisissa ja Brysselissä. Karmeinta lienee se, että jos islam vetää pidemmän korren, niin ne jätkät ovat silloin eurooppalaisia sankareita.

Ano: No en katsonut minäkään. En katsele pahemmin televisiota muutenkaan. Seuraavat kuntavaalit ovat siinä mielessä hyvin ongelmalliset että siellä ei ole valtapuolueissa (mukaan lukien persut) tarjolla minkäänlaista vaihtoehtoa vallitsevalle menolle.

Anonymous said...

Suomen valtaamille alueille ei jäänyt neuvostojoukkoja kuten Saksan vastaaville.
Siksi puna-armeijalla ei ollut mitä johtaa ja touhu jäi puolueen johtamaksi.

-Tvälups-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Juu, tässä käsityksessä olen minäkin. Kaikki suomalaisten linjojen takana toimineet joukot olivat tulleet naapurin puolelta puikahtaen linjojen läpi.

Qroquius Kad said...

Eksterritoriaalioikeudet Lapissa vaikuttivat molempiin suuntiin: suomalaisilla sotilas- ja siviiliviranomaisilla ei ollut valtuuksia estää eikä rajoittaa saksalaisten toimia, mutta saksalaisilla ei myöskään ollut toimintavaltuuksia kuin omiinsa. Niinpä jos suomalainen sotilas tai sivili syyllistyi rikokseen saksalaisia vastaan, ei heillä ollut kuin kiinniottovaltuudet luovuttaakseen tekijän suomalaisille. Käytäntö saattoi sitten olla oma lukunsa, mutta ymmärtääkseni tällaisia suomalais-saksalaisia rikostapauksia ei ainakaan merkittävästi ollut kesästä 1941 syksyyn 1944.

Siilasvuon III Armeijakunta on epäselvempi tapaus: en tiedä, olivatko he saksalaille alistettuina muun kuin puhtaasti sotilaallisen käskyvallan alaisina. Joka tapauksessahan Siilasvuo suhtautui siihenkin jokseenkin autonomisesti, joten III AK ilmeisesti hoiti sotilasoikeusasiansa Suomen lakien ja proseduurien mukaan, eikä saksalaisilla ollut niihinkään vaikutusvaltaa. Vastaavasti suomalaisilla ei ollut saksalaisten miehittämillä alueilla sananvaltaa sikäläisiin edesottamuksiin; Suomeen kuuluvat Itä-Lapin osat olivat ymmärtääkseni suomalaisia koskevissa asioissa Suomen tasavallan ja saksalaisia koskevissa asioissa Saksan valtakunnan menettelytapojen ja lainsäädännön mukaisia toisistaan selkeästi erillään.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos täsmennyksestä.