MUISTOKIVI JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Minulla on ollut rakkaan vaimoni kanssa pitkäaikaisena harrastuksena käydä niin talvi- kuin jatkosodan niillä taistelupaikoilla jotka ovat jääneet rajan tälle puolelle. Lähes kaikki on saatu käytyä läpi. Osa kuuluisempia, niin kuin Raatteen tie tai Ilomantsi. Osa vähemmän tunnettuja, niin kuin Savukoskella sijaitseva Kuoskun kylä. Kuoskua ei voi pitää taistelu- vaan enemmänkin teurastuspaikkana, sillä siellä neuvostosotilaat murhasivat 3.9. 1941 kylmäverisesti seitsemän suomalaista aseetonta siviiliä.

Nuorin murhatuista oli kolmevuotias poika. Itse mietin, että minkälainen ihminen pystyy kylmäverisesti murhaamaan kolmevuotiaan lapsen? Vaikka kyseessä olisi kuinka viholliskansan edustaja. Mietin sitäkin, että miksi noita neuvostojoukkoja on nimitetty partisaaneiksi? Käsitykseni mukaan partisaanit olivat vihollisen linjojen taakse jääneitä neuvostosiviilejä, jotka alkoivat käydä sissisotaa miehittäjää vastaan. Nämä murhatöitä tehneet joukot taas olivat neuvostokomennossa olevia univormu päällä kulkevia joukkoja jotka toteuttivat esimiestensä antamaa suoraa käskyä siviilien ampumisesta. Eli niin he, kuin heidän esimiehensä eivät olleet mitään partisaaneja, vaan murhaajia ja sotarikollisia, jotka olisi pitänyt sodan jälkeen viedä montun syrjälle ja ampua. Nyt he todennäköisesti – mikäli heitä vielä elossa on – kantavat rintapielissään Suuren isänmaallisen sodan korkeita kunniamerkkejä. Suomalaisten siviilien murhaamisesta.

Kyseiset sotarikolliset saivat tehdä tekonsa rauhassa ja pääsivät karkuun. Näitä siviiliväestöön kohdistuneita terroritekoja tapahtui jatkosodan aikana myöhemminkin, mutta tuolla Savukosken selkosilla tilanne jossain vaiheessa muuttui. Alueelle perustettiin Erillisosasto Sau (nimi tulee siitä, että sen varuskunta oli Saunakankaan alueella) joka erikoistui jahtaamaan näitä vihollisen murharyhmiä. Tietojen mukaan Osasto Sau ei pahemmin ottanut vankeja. Kun ottaa huomioon, että Osasto Sau jahtasi suomalaisia siviileitä murhanneita neuvostosotilaita, ei kukaan sitä varmaan vaatinutkaan. Jätkät saivat mitä tilasivat.

Osasto Saussa toimi joukkueenjohtajana maastohiidon maailmanmestari ja Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi. Hän toimi suomalaisten siviilien turvallisuuden hyväksi kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen.

Sodanjälkeinen virallinen ja uudet poliittiset realiteetit omaksunut Suomi ei antanut Alakulpille kovin kaunista kiitosta, vaan punainen Valpo pidätti hänet 2.9. 1945 asekätkennästä epäiltynä. Alakulppi onnistui pakenemaan, siirtyi Yhdysvaltoihin ja hänestä tuli yksi kuuluisista ”Marttisen miehistä”. Siirryttyään Yhdysvaltoihin hän yritti vakuuttaa YK:n sotarikoksia tutkivan komission Neuvostoliiton partisaani-iskujen yhteydessä tekemistä murhista ja tihutöistä, mutta turhaan. Historia ei ole koskaan kiinnostunut oikeudesta. Se on kiinnostunut vain voittajan kunnian suojelemisesta ja sen tekojen valkopesemisestä.

Luutnantti Olavi Alakulppi puolustamiensa savukoskelaisten siviilien luona vuonna 1943.

On kovin muodikasta sanoa, että miksi itsenäisyyspäivänä (tai päivänä, jolloin juhlitaan itsenäisyyden pieniä rippeitä) täytyy aina muistella sotaa. Onhan Suomen historia paljon muutakin. Niin on. Ja sen muun hyvin pitkälle loivat juuri ne sodan käyneet miehet ja naiset sodanjälkeisellä työllään. He saivat aikaan työllään niin hyvinvoivan maan, että se alkoi asiakseen elättää sellaisia ihmisiä jotka työkseen mitätöivät menneitten sukupolvien teot vaikka he itse eivät ole koskaan saaneet rakennettua mitään. Ehkä tähän astisen ennätyksen teki toimittaja Virpi Salmi vuonna 2011 kirjoittaessaan Helsingin Sanomiin ”kiitos, sotaveteraanit, että saamme rauhassa sotkea suomen kieleen englannin sanoja venäjän sanojen sijaan.”

Salmen kaltaisia on paljon ja ehkä he ovat saaneet muokattua nykypäivän Suomen sellaiseksi kuin ovat halunneetkin. Meillähän vieras on pakko-omaksuttavaa omaa, oma puolestaan on vanhentunutta ja hylättävää, uhka on suuri mahdollisuus ja persnetto yhtä aikaa sekä voitto että velvollisuus.

Vaikka minut kuinka viha-ajattelijaksi tulkittaisiinkin niin totean silti, että sodan ajan Suomi ymmärsi mikä vihollinen on ja mitä sille tuli tehdä. Vihollinen on ulkomailta tullut tunkeutuja, joka tappaa ja tekee väkivallan tekoja suomalaisia kohtaan. Nykyisinkin Suomeen on tullut ulkomailta tulleita tunkeutujia, jotka tappavat suomalaisia ja tekevät heitä kohtaan väkivallan tekoja. Nykyinen valtiovaltammekin on oppinut uudet poliittiset realiteetit ja sen vuoksi se pitää näitä tunkeilijoita erityissuojeluksessaan sekä vaikenee ja vähättelee suomalaisiin kohdistuvasta vapaaehtoisesti maahan päästetystä uhasta ja vaatii suomalaisia pitämään tätä uhkaa uhan sijasta velvollisuutena. Lisäksi nykyinen maakuntahallinnoksi itsensä vapaaehtoisesti alentanut valtiohallinto on pikkuhiljaa tekemässä kansallismielisyydestä rikollista. Kysyn vaan: jos suomalaiset eivät saa ajaa suomalaisten etua ja turvallisuutta, niin kuka sen sitten tekee?

Toivotan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista itsenäisyyden muistopäivää. Ehkä kerran pääsemme vielä juhlistamaan oikeaa itsenäisyyspäivää.