maanantai 13. helmikuuta 2017

VAIETUT KYLÄT OSA II

jatkoa osasta yksi


Kuinka kuvata sitä, mitä ei ollut koskaan nähnyt ja jonka olemassaolosta ei ollut tiennyt? Jostain, joka oltiin kerrottu vasta ohikiitävä hetki sitten erään vanhan miehen toimesta? Jostain, jota oli katsonut aikaa sitten kielletystä kartasta mutta ei silti vieläkään ollut varma? Ja vaikka ei ollut varma, niin oli silti lähtenyt tälle matkalle, vaikka tiesi sen laittomaksi? Ja kun se joku oli nyt siinä silmien edessä? Kertoen pelkällä olemassaolollaan sen, kuinka paljon heille oltiin valehdeltu? Ja miksi oltiin valehdeltu? Miksi tämä oikeastaan piti kieltää?

Sitä miettivät Jakke ja Patrik kun he olivat ajaneet moottoripyörillään Jätkimänjoen sillan yli, nousseet sen jälkeiselle mäelle ja katselleet edessään olevaa näkymää. Mitäs siinä nyt näkyikään? Niin, tuolla oli kauppa. Ennen kauppaa oli muutama suurikokoinen omakotitalo. Tai no, erillisasumisyksikkö. Mutta niitä oli vaikea kutsua muiksi kuin omakotitaloiksi. Niitä oli paljon. Vähintään sata neliötä kooltaan. Ei sellaisia ollut suurasutuskeskuksissa kuin äärimmäisellä puolue-eliitillä.

Ja tuolla näytti olevan koulu. Varsin suuri. Siinä oli varmasti ollut sekä ylä- että ala-aste. Tuo tuossa oli apteekki. Siinä samassa rakennuksessa oli myös kyltti ”Notaari Penttinen” sekä toinen kyltti ”Fysioterapia Häyrinen”. Yksityisyrittäjiä. Sellainenhan oltiin kielletty kauan ennen kuin he olivat syntyneetkään. Kauempana tien vieressä oli lisää omakotitaloja. Rakennukset olivat olleet epäilemättä hylättyinä melkein kuusikymmentä vuotta mutta ne näyttivät vielä olevan pystyssä eivätkä edes kovin ränsistyneitä. Ne oltiin näköjään joskus rakennettu hyvin. Olihan tuolla myös kirkko. Risteineen kaikkineen. Liittovaltiossahan ei ollut enää kirkkoja. Näytti siltä, että kirkko oltiin rakennettu jo viime vuosituhannen puolella. Kaunis rakennus sinänsä. Ja näytti olevan vielä sekin pystyssä.

- Mitäs tehdään?

- Jos vaikka ajettais tuohon kaupan pihalle, käydään siellä ensiksi ja sitten päätetään jatkosta.


Jakke ja Patrik ajoivat kaupan pihaan. Kaupassa oli kyltti ”Kyläkauppa Tarmo”. Liekö ollut joku muinainen kauppaketju vai olisiko ollut kauppiaan oma etunimi? Sitä tuskin kukaan heille koskaan kertoisi. He pysäyttivät pyöränsä kaupan eteen ja kokeilivat ovea. Se ei ollut lukossa. Kauppa oli oikeastaan varsin suuri. Varmaankin parisataa neliötä. Se oli tietysti tyhjä ja homeenhaju pisti nenään. Hyllyt ja altaat olivat tyhjiä, mutta nimilaput niissä oli tallella. Muistona siitä, mitä kaupassa oli joskus ollut tarjolla. Miehet kiersivät hyllykköjä ja tavasivat, mitä tuotteita oli ollut myynnissä:

- Kato nyt tuota juustojenkin määrää. Eihän eliittialueen korporaatiokaupassakaan ole noin paljon. Ja makkaroita. Lenkkiä, grillimakkaraa vaikka minkälaista… perinteinen… juusto… savupekoni… hiillos… chorizo… chili… valkosipulisinihomejuusto… grillibalkan… feta-mustapippuri… ja tuo leikkelepuoli… ylikypsä saunapalvikinkku… metvursti… venäläinen metvursti… voileipäkinkku… kalkkunaleike… lauantai… gotler… balkan… broilerileike… härän kylmäsavupaisti… pippurinen naudanpaisti… serranokinkku…

- Proleilla on omassa korporaatiokaupassaan vaan jauhoista perusmakkaraa. Silloin kun sattuu olemaan. Ja katos noita liha-altaita. Sika-nautajauhelihaa… naudanjauhelihaa… possupaistia… naudanpaistia… lampaanpaistia… sisäfilettä… ulkofilettä… kassleria… soppalihoja… pekonia… ja tää on siis ollut vaan pieni kylä syrjässä. Opettaja sanoi, että isommissa paikoissa tarjonta on ollut suurempikin. Enkä minä häntä epäile. Täällä on ollut ihmisillä kyllä ihan oikeasti syömistä. Vaikka ihan tavallisia proleja nämä ovat kai olleet. Tiedät kyllä mitä kuutioissa on tarjolla. Hävettää vähän, eikä ihan vähänkään, ettei ole itse koskaan joutunut kärsimään puutetta.

- Tuohon kassalle on jäänyt sanomalehtiä. Mikä tuo… Ilta-Sanomat. Tää on vuodelta 2032. Ja lööppiotsikkona näyttää olevan, että ”Sähkönjakelu haja-asutusalueille loppuu huomenna”. Se on ollut sitten lopun alkua tällekin kylälle.

- Miks tää piti hävittää? Ja pakottaa ihmiset kanahäkkeihin?

- En minä vaan ymmärrä. Täytynee tiedustella opettajalta sitten myöhemmin. Minä luulen, että se ei ole vielä kertonut kaikkea. Halusi, että me nähdään tää ensin omilla silmillä. Kyllä minä siihen mieheen luotan, mutta pakko tunnustaa, että en ollut ihan satasen vakuuttunut ennen kuin me noustiin tohon mäelle. Vaan katsos tuota karttaa. Tästä jos ajetaan parisataa metriä eteenpäin, niin sinä kääntyy tie pohjoiseen. Ja siinä alkaa melko iso asutusalue. Mennäänkö katsomaan sitä?

- Mennään. Tullaan sitten takaisin ja käydään tuossa koulussa samalla.

Nuoret miehet astuivat kaupasta ulos, polkaisivat moottoripyöränsä käyntiin ja ajoivat eteenpäin. Päätieltä sivuun kääntyvä tie oli myös asvaltoitu, joten se oli vielä hyvinkin ajokelpoinen. Alueella oli kuusi rivitaloa ja toistakymmentä omakotitaloa. Puolet kaksikerroksisia puutaloja ja puolet tiilisiä omakotitaloja. Lisäksi siellä näytti olevan kaksi liikerakennusta.

- Sähkö-Seppo… ystävällistä ja osaavaa sähköpalvelua… yksityinen sähköfirma… eihän nykyisin ole kuin Korporat-El… ja mikäs toi peltihalli on tuossa… käydääs katsomassa…

Peltihallin ovella oli kyltti: Maansiirto-Kuronen ky.

- Meinaaks toi ky sitä että täälläkin on ollut korporaatioyhtiöitä? Sitähän se lyhenne tarkoittaa.

- Ei taida meinata… ootas, minä katson tuosta opettajan antamasta vihkosta… joo… ”Jos törmäätte lyhenteeseen ky niin se ei tarkoita korporaatioyhtiötä vaan kommandiittiyhtiötä joka oli varsin yleinen pienyrittämisen muoto aikanaan. Pienyritykset työllistivät aikanaan huomattavan osan suomalaisista. Ne olivat yleensä yhtiöitä joissa oli omistaja ja muutama heppu sitten töissä. Ne olivat tärkeitä ja välttämättömiä osia yhteiskunnassa”. Ja hitto vie, kuunteles vielä: ”Ennen Todellisen Demokratian voimaantuloa pienet ja keskisuuret yritykset työllistivät 65 prosenttia yksityisen sektorin työvoimasta ja niitten osuus BKT:sta oli runsaat 40 prosenttia.”

- Jaa… ja sehän meinaa muuten sitä että ei nää alueet mitään valtionelättejä ole olleet. Alkaa tuntua vähän siltä ettei olis ollut päinvastoin. Kun nythän ei ole muuta kuin valtiohallinto ja korporaatioyhtiöt jotka ovat oikeastaan yksi ja sama asia ja mietipäs noita kaupan hyllyjä verrattuna niihin prolekauppojen valikoimiin. Tässä maassa on nykyisin viidellä prosentilla ihmisistä sama valikoima. Vaan käydäänkö tuolla hallissa sisällä? Ovi näyttää olevan auki.

- Käydään vaan.

Miehet aukaisivat hallin oven ja ihmettelivät. Hallissa oli katepillari, kaksi traktoria ja vielä moto. Ja lisäksi sorvi ja hitsausvälineitä. Pihalla oli vielä kaksi kaksi kuorma-autoa.

- On täällä kyllä töitä tehty. Ja kaikki vermeet on jääneet tänne. Ei ole edes valtio vienyt. Liekö ollut sitten tarkoitus vaan saada paikka tyhjäksi mahdollisimman äkkiä?

- Joo… täältäkin on vissiin lähdetty vasta sitten kun valtio on katkaissut virrat. Vaan käydäänkö noissa rivareissa?

- Käydään.


Miehet ajoivat rivitaloille ja katsoivat ensin ympäristöä.

- Umpeenkasvanutta tää vähän on, mutta näkee, että joka asunnossa on ollut oma hoidettu piha. Ja ihan siistiksi laitettu. Ihmiset ovat selvästi tykänneet asua täällä.

- Ja katsos noita. Tänne on jäänyt henkilöautoja. Mitä nää oikein ovat… Wolkswagen Golf… Skoda Octavia… Ford Focus… Renault Clio… aika outoja… mutta hemmetin hyvän näköisiä… kun eihän nykyisin ole kuin niitä PSA:n autoja ja näähän on niitten rinnalla kuin autoja tulevaisuudesta. Tai niin no ne puolueen harvat kerskakärryt ovat tuon näköisiä. Liittovaltiohan satsaa vaan julkiseen liikenteeseen ja isoon kalustoon. Mutta miksikähän nuo on jätetty tänne? Näähän on tähän päivään nähden luksusta.

- Odotas… opettaja taisi kirjoittaa siitäkin… joo… ”Kun alueen pakkotyhjennys tapahtui, ihmiset saivat ottaa mukaansa vain tietyn määrän tavaraa, käytännössä kolme matkalaukullista. Valtio järjesti linja-autokuljetukset Radanvarsikaupunkiin. Omalla autolla sai muuttaa, mutta sen jälkeen auto tuli luovuttaa viranomaisille, sillä yksityisautoilu oltiin tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta kielletty ekologisesti kestämättömänä. Suurin osa jätti autonsa tänne ja piti huolen, ettei valtiokaan sillä tehnyt mitään.” Taidan arvata… katotaan saiskos noista parista konepellit auki…

- Joo, näistähän on moottori pistetty tuhannen paskan päreiksi. Ja kun kattoo tuonne kauemmalle parkkipaikalle, niin siellähän on useampi palanut auton raato. Enkä muuten ihmettele. Ihme, ettei ne ihmiset ole muutenkin panneet hanttiin. Kun niiltähän on kerralla ryöstetty koko elämä ja tarjottu tilalle läjä suomeksi sanottuna pelkkää paskaa.

- Kai se on niin, että kun on katkaistu sekä sähkö että vesi, niin taisteluhalu siinä kummasti vähenee. Kun onhan näillä ollut lapsiakin täällä. Onhan niitäkin täytynyt ajatella. Pitää kysellä opettajalta siitäkin. Vaan käydäänkö muutamassa kämpässä sisällä?

- Sitä vartenhan tänne on tultu.

Jakke ja Patrik kävivät asuntoja läpi. Patrik totesi:

- Pieninkin asunto oli jotain ehkä kolkytviis neliötä. Ja näytti siltä että siinä oli asunut yksi ainoa ihminen. Siis yksi ainoa tuon kokoisessa asunnossa. Ja täysi keittiö oli joka ristuksen asunnossa. Nelipisteinen liesi uunilla. Erillinen wc. Ja suihku. Monessa oli saunakin. Eihän hitto vie meilläkään ole kuin kerrostalon sauna missä meillä on vuoro kaksi kertaa viikossa.

Jakke vastasi:

- Joo… meillähän se sauna on kotonakin, mutta mehän ollaankin äitimme kanssa ylintä nomenklaturaa. Mikä tilanne alkaa pikku hiljaa hävettää. Mutta on täällä piru vie jotain tehty oikein. Ei tää tosiaankaan millään sosiaalirahalla olis pystyssä pysynyt. Ei valtio ole koskaan niin rikas voinut olla. Ja joka kämpässä oli vielä pyykkikone. Melkein kaikissa tiskikonekin. Kaikki jääneet tänne. Niin kuin huonekalutkin. Niin no, milläs niitä sinne kuutioihin olis saanut mahtumaankaan? Mutta jos nää ei olis kylmässä ja kosteassa päässeet homehtumaan niin tässä olis valmiit kalustetut luksuskodit ihmisille muuttaa asumaan. Vaan oliskos aika lähteä käymään siellä koululla?

Toverukset kävelivät takaisin moottoripyörilleen ja alkoivat viritellä kypäriä päähän. Patrik laittoi sen kuitenkin takaisin satulalle ja kääntyi vielä rivareita kohti:

- Ajattele… tässäkin on asunut useita kymmeniä perheitä… ja eläneet varmasti ihan hyvää elämää. Pistää miettimään, että mikä se meidän systeemimme oikein lopultakaan on? Se Todellinen Demokratia. Eihän me olla oikeastaan nähty siitä kuin se eliitin puoli. Vaan nyt sen ruma pärstä alkaa tulla näkyville. Ei näiltä ihmisiltä olla mielipidettä kysytty. Pakolla ne on siirretty. Niihin sardiinipurkkeihin. Ja kaikki omaisuus on jätetty tänne. Oikeastaan koko elämä. Jätetty valtion valvoman tyhjän päälle. Pistää vähän miettimään omiakin vanhempia… keitä ne oikein lopultakaan ovat… pakkovallan edustajia, perkele…

Patrikin isä toimi tarkastajana sensuurivirastossa ja hänen äitinsä puolestaan keskitason esihyvepuhujana yleisessä hyve- ja suvaintovirastossa joka oli toiminut aikanaan evankelis-luterilaisena kirkkona ja muuttunut nykyiseen muotoonsa kun Todellinen Demokratia oli astunut voimaan. Jakke lohdutteli:

- Ovathan ne sentään siviilissä ihan leppoisia ihmisiä. Kai ne osaa sitten ottaa työn työnä. Oma äitini on taas asialleen omistautunut kokovartalovittu 24/7. En tiedä onko siinä ura muokannut ihmisen vaiko ihminen uran, mutta siinä on sellainen nainen jota kukaan ei halua viittä metriä lähemmäs itseään. Täytynee vissiin kiittää tuuria että olen tainnut saada kaikki luonteenpiirteeni isältäni jota en ole koskaan nähnyt ja jota en tule koskaan tuntemaan. Äidille riitti saada pipetillinen sopivaa kirnupiimää jonka hän ruuttasi itseensä. Enhän minä ole ollut koskaan hänelle muu kuin pätemisen väline. Olen kuullut, että nykyisin vielä kaupunkitasoa korkeammalla taholla olevista naispuoleisista puoluejohtajista jotkut ovat jättäneet sen ruuttavaiheenkin väliin ja teetättäneet kloonin itsestään. Mutta niin kuin sanoit, niin Todellisen Demokratian naamio on kyllä meidän näkövinkkelistä pudonnut eikä paljastunut pärstä paljon silmää miellytä.

Jakke ja Patrik laittoivat kypärät päähänsä, polkaisivat moottoripyörät käyntiin ja läksivät ajamaan kohti koulurakennusta. Pihalla olevassa koivussa istunut korppi ihmetteli näkemäänsä. Se oli ihmetellyt paikalle tullutta kahta savuavaa ja pärisevää otusta jollaisia se ei ollut nähnyt koko korpin elämänsä aikana. Vielä suuremmin sitä ihmetytti kun otukset olivat jakaantuneet kahdesta neljäksi ja alkaneet kulkea alueella pitäen omituista pulinaa. Alkuun se oli lentänyt kauemmas karkuun mutta uskaltautunut sitten lähipuuhun ja tarkkaillut, kun otukset olivat näyttäneet kumminkin vaarattomilta. Sitten ne  otukset olivat taas yhdistyneet paikalleen jääneisiin otuksiin ja kadonneet paikalta päristen ja savuten. Korppi katseli paikalle leijailemaan jäänyttä savua pääkallellaan ja tuumi korpin aivoissaan että eletäänköhän tässä jonkunlaisia lopun aikoja kun tommosiakin alkaa näkymään. Jos noita tulee enemmän, niin täytyy varmaan muuttaa jonnekin syrjemmälle.

Toverukset eivät olleet korppia huomanneet sillä heillä oli toinen suunta. Koulun pihalla he riisuivat jälleen kypäränsä ja arvioivat koulun kuntoa. Sekin oli ollut pitkään huoltamatta ja lämmittämättä ja kärsinyt varmasti jo vaurioita. Uskaltaisiko tuohon kaksikerroksiseen rakennukseen mennä. Uteliaisuus voitti.


- On toi kumminkin ihan tukevan näköinen kivitalo. Katotaan ovelta ensin ja mietitään sitten.

Rakennus vaikutti turvalliselta joskin selvä homeenhaju kertoi, että aika ja huoltamattomuus oli tehnyt tehtävänsä.

- Tässä on kumminkin ollut sekä ala- että yläaste silloin aikanaan. Iso kouluhan tämä on. Saman kokoinen kuin mitä oli se meidän erityiskoulumme siellä kotona.

- Luokista on näköjään viety pulpetteja lukuunottamatta suurin osa tavaroista pois. Mutta onhan tuossa seinillä näköjään valokuvia.

Valokuvissa näkyi nykyaikaisen oloisilla laitteilla varustettu koululuokka jossa oli hymyileviä oppilaita.

- Mitähän nuo olisivat iältään? Olisko kahdentoista ehkä?

- Jotain sinnepäin. Mutta kun kattelee noita kuvia, niin eihän tään luokan varustustaso jää yhtään jälkeen eliittialueen koulun nykyisestä vastaavasta. Vaikka tää sijaitseekin jossain hornanperseen peräloosterissa. Pistää sekin taas vähän miettimään. Mutta hei… tossa lapussa näkyy ruokalista. Katotaas. Tää on vuodelta 2031:

Maanantai:

Sinappinen porsaskastike, keitetyt perunat.

Tiistai:

Kalapuikot, perunamuusi.

Keskiviikko:

Kalakeitto, ohrasuurimopuuro.

Torstai:

Jauhelihalasagne.

Perjantai:

Makkarakastike, keitetyt perunat.

Kaikilla aterioilla tarjotaan ruokajuoma, leipä, levite, salaatti tai raaste.

- Opettajahan kehotti katsomaan jos joku tämmönen löytyisi ja vertaamaan siihen viimeisimpään kuutioruokalan lounaslistaan. Ootas… joo, tossa…

Maanantai:

Härkäpapusoijapuuro.

Tiistai:

Keitetyt perunat ja ruskea kastike.

Keskiviikko:

Makkarakeitto.

Torstai:

Vihanneskeitto.

Perjantai:

Soijapuuro.

Lauantai:

Soijamakkaraperunapata.

Sunnuntai:

Jauhelihakastike, nyhtökaura.

Jokaisella aterialla tarjotaan leipä. Ti, Pe ja Su myös levite. Jokaisella aterialla tarjotaan ruokajuomaksi vesi paitsi Pe ja Su myös maito.

Vain Todellinen Demokratia takaa hyvinvointimme

- Niin… opettaja oli itsekin ollut joskus tässä koulussa. Hän tiesi… siksi hän antoi tuon ruokalistan mukaan. Oikeastaan se kertoo enemmän kuin muu. Otetaan nuo valokuvat mukaan, viedään hänelle muistoksi. Alkaa olla aika etsiä yöpaikkaa.

- Tuossa koululle ajaessa mentiin semmosen pienemmän puurakennuksen ohi. Semmosen punaisen. Mikä se oli se maali… minä olen joskus lukenut… joo, punamulta. Mulla on jotenkin semmonen käsitys, että tommoset vanhat puutalot on sillai harvempia… saattaa kestää kosteuden paremmin… ei haise home meinaan…

He ajoivat talon pihaan ja siellä odotti uusi yllätys.


- Hei… siis tää… siis täähän on PSA Mogherini… ei helvetti… eihän näitä ole Radanvarsikaupungissakaan kuin kaksi kappaletta… puolueen edustuskäyttöön… ja tämänhän täytyy olla vanha kuin taivas… varmaan seitkyt vuotta… täytyy olla… kun se täällä kerran on…

Oli kieltämättä yllättävää löytää erään punamullalla maalatun reunansyrjäläisen mökin pihalta Euroopan Liittovaltion korskein edustusauto jonka malli oltiin nimetty Todellisen Demokratian voimaantultua ensimmäisenä Liittovaltion pääfemidentiksi siunatun, voidellun ja suudellun Federica Mogherinin mukaan. Tosin auton keulamerkki oli erilainen. Patrik nykäisi oven auki:

- Tää on tehty yhtälailla ajokelvottomaksi kuin muutkin, mutta täällä hanskalokerossa näyttää olevan rekisteriote. Katotaas… tään mukaan tää ei ole PSA Mogherini vaan joku Mercedes Benz, C-malli. Vuosimallia 2013. Ja omistaja olis tään mukaan ollut Unto Haroverk… tuossa näyttää myös olevan sen hepun käyntikortti… Haroverk Oy… tietoteknistä suunnittelua, ohjelmointia, asennusta ja korjausta.

Eli kyseinen Liittovaltion kerskakärry olikin siis kopio jostain lähes sata vuotta vanhasta autosta jonka joku tavallinen jantteri oli ostanut, todennäköisesti vielä käytettynä. Toverusten mielessä vahvistui entistä enemmän se ajatus, että Todellisen Demokratian mukanaan tuoma edistys ja kehitys taisikin olla pääosin taantumista ja heikkenemistä.

- Tää reissu tuo aina vain uusia ylläreitä. Vaan katotaanko tuo kämppä. Uskoisin, ettei se kyseinen Unto Haroverk enää asustele tässä.

He astuivat rappusille ja aukaisivat oven. Homeen hajua ei tuntunut.

- Täälläkin on kaikki kalusteet jääneet paikalleen. Ja tuossa on vanha puuliesi. Näinköhän tuo piisi vielä vetäisi? Pihalla näytti olevan sellainen puusäilytysrakennus… mikä sen nimi nyt oli… ootas… joo, liiteri. Tosin lämmin kelihän nyt on, ei tartte lämmittää. Eiköhän me olla tässä yö?

- Joo, mutta käydään pistämässä tuo teltta kumminkin pystyyn tuonne pihalle. Ei sitäkään parane palauttaa kuivana ja pakasta vedettynä. Rupeavat ihmettelemään.

Teltan pystytettyään toverukset tekivät retkikeittimellä itselleen evästä. Lihalientä, pikamakaronia ja lihasäilykettä. Tukevaa sellaista. Eliittialueen korporaatiokaupasta ostettua. Lisäksi näkkileipää, sulatejuustoa ja leivän päällä pari metvurstiviipaletta. He tiesivät, että kyseinen eväs kävisi kuutioruokalassa sunnuntain herkkuruokana. Häpeä pisti pikkuisen päälle mutta he tajusivat, että jos he itse jättävät syömättä niin ei sillä joku kaukainen vatsa täyty heidän puolestaan.

Syötyään he keittivät vielä teetä, laittoivat sen sekaan hieman mukanaan tuomaa rommia ja alkoivat käymään läpi Jakken eräästä laatikosta löytämiä lehtiä. Niitä oli puolentusinaa. Paikallislehti, nimeltään Reunansyrjän Aika ja Sana. Lehdet oli päivätty vuosilta 2021 ja 2022. Siis hetkeä ennen kuin Todellinen Demokratia tuli valtaan. Ja näitten kellastuneitten lehtien myötä Jakke ja Patrik lähtivät matkalle kiellettyyn maahan ja aikaan. Tähän asti he olivat nähneet vain kylmiä ja hylättyjä taloja. Tyhjiä kuoria, jotka olivat unessa, odottaen turhaan ihmisen tuomaa elämän kipinää. Mutta nämä lehdet antoivat paikoille nimet, kasvot ja tarinat. Talot silloin, kun niissä asuttiin. Pihat silloin, kun niitä hoidettiin. Kylä silloin, kun se eli. Ei varmaan kukaan reunansyrjäläinen ollut ainanaan lukenut noita lehtiä niin tarkkaan ja sillä innolla kuin nämä kaksi nuorta miestä nyt.

Heistä tuntui siltä, kuin he olisivat tähän asti olleet matkallaan karussa ja hämärässä huoneessa jossa heillä oli kädessään ruskeaan paperiin kääritty ja puotinarulla sidottu paketti. Kun he aukaisivat paketin, se sisälsikin kirkasväristä kangasta joka alkoi hohtaa valoa, paljastaen huoneessa piilossa olleet huikeat ja kauniit yksityiskohdat joita he eivät olleet valon puutteen vuoksi huomanneet. Oikeastaan kiinnostavimpia olivat paikallisten yrittäjien mainokset ja yhdistysten ilmoitukset. Ai täällä oli tällaistakin. Ja tollaista. Ja vielä tollaista. Lehtien myötä heille alkoi avautua niin tämän paikan kuin aikaa sitten kuolemaan pakotetun vanhan Suomen sielu. Paikkaa ei voinut sanoa silloisella mittapuulla mitenkään vauraaksi, joskaan ei ehkä köyhäksikään. Nykyisellä Radanvarsikaupungin mittapuulla taas paikka oli ollut iloisten ja onnellisten ihmisten rauhallinen ja hyvinvoiva keidas.

- Nää täytyy sitten viedä opettajalle muistoksi.

Heidän lukiessaan elokuinen ilta oli alkanut hämärtyä ja viimeiset lehdet piti lukea jo otsalampun valossa. Oli aika mennä vaateriin. He virittivät lattialle kenttäpatjat ja makuupussit. Tuntui jotenkin väärältä ja tunkeilevalta mennä nukkumaan toisten, väkisin kodeistaan karkoitettujen ihmisten vuoteisiin.

Elokuinen yö oli varsin hiljainen. Jonkun verran kuului linnunlaulua. Aivan ikkunan takaa pihalta kuului myös siilien tuhinaa. Sitä kuunnellessaan Jakke ja Patrik nukahtivat nopeasti.

Toverukset heräsivät auringon noustessa ja keittivät keittimellään kahvit. Aamiaiseksi he söivät taas näkkileipää sulatejuustolla ja metvurstilla.

- Siellä paikallisessa kaupassa muuten oli sitä kahviakin useampi hyllymetri. Tuli vaan siitä mieleen, että kun opettaja on tarjonnut meille kahvit meidän siellä käydessämme niin onkohan se joutunut olemaan seuraavan päivän ilman. Kahvi kun on kuutioasukkailla kortilla.

- Piru vie, enhän minä ole tuota osannut ajatellakaan. Pitää viedä hänelle pari paketillista kun me mennään sinne seuraavalla kerralla. Vaan katotaas nyt vähän tuota karttaa. Ideahan oli nyt käydä  siellä opettajan vaaanhalla kotitalolla. Kun katot tosta niin tää talo on tossa noin. Ja tuota Reunansyrjäntietä kun ajetaan tommonen seitsemän kilometriä niin siitä kääntyy pihatie pohjoiseen ja talolle ei ole matkaa kuin parisataa metriä. Pitäis olla suht ajettavissa. Ei tuo tie mitenkään huono ole ollut. Routa on tietysti syönyt sitä montuille.

He pakkasivat kamppeensa ja lastasivat ne pyöriinsä. Vielä katse kohti majapaikkana toiminutta punamullalla maalattua taloa. Kuka mahtoi olla Unto Haroverk ja minkälainen oli ollut hänen kohtalonsa tässä elämässä? Yrittäjä hän ainakin oli ollut ja sellaisia ei Todellinen Demokratia katsonut hyvällä. Oliko hänkin päätynyt työttömänä mätänemään johonkin viiden neliön kuutioon? Vai oliko korporaatioyhtiö palkannut hänet atk-hommiin? Oliko ehkä jopa toimintansa aloittanut Verkkopoliisi nähnyt hänen osaamiselleen tarvetta?

Se jäisi varmaan ikuiseksi arvoitukseksi. Pyörät polkaistiin käyntiin ja suunta oli kohti itää. Muutaman kilometrin ajettuaan Jakke kohotti kätensä, jarrutti vauhtia ja pysäytti pyörän. Patrik ihmetteli:

- Eihän me vielä olla siellä.

- Ei olla niin, mutta katos tonne vähän kauemmaksi. Tuolla on palanut talon runko. Ja siitä etempänä olevan omakotitalon katolla näkyy olevan isot aurinkokennot. Ajattelin, että kun on käyty ensin siellä opettajan kotona, niin eiköhän takaisin tullessa vilkaista noitakin.

Näin sovittiin. Näillä pyörillä olisi päässyt kovaakin, mutta vauhti pidettiin alhaisena. Tie saattoi yllättää. Kinttujaan ei parannut katkoa, sillä lähimpään sairaalaan oli pitkä matka. Lisäksi apu jouduttaisiin hälyttämään etsintälaitteella ja silloin miehillä olisikin selittämistä. Helvettiäkös te täällä kielletyllä alueella teitte? Pahimmassa tapauksessa edessä olisi hyvin pitkä matka jonnekin Raippaluotoon.


Opettajan talo löytyi helposti. Yleensäkin näki, että koko alue oli ollut maanviljelysaluetta, mutta pellot olivat kasvaneet umpeen. Ne erotti kyllä siitä, että niillä oli enemmän lehtipuita ja muutenkin ne näyttivät sattumanvaraisesti kasvaneilta pöpeliköiltä. Varsinaiset metsäthän olivat sitten havuvaltaisia. Sellaisten metsittyneiden peltojen keskellä myös opettajan talo oli. Se oli tällä alueella tyypillinen kaksikerroksinen puutalo, johon oltiin aikanaan tehty vielä erillinen vinkkeli. Talo näytti olosuhteisiin nähden suhteellisen hyväkuntoiselta mutta sen vieressä oleva ulkorakennus oli romahtanut.

- Niin opettajahan sanoi, että se oli ollut vanha jo silloin hänen täällä asuessaan. Isänsä oli sitten todennut että piruako siihen uutta rustaamaan kun lähtö tästä kuitenkin tulee.

Patrik laittoi kameralasit silmilleen ja kuvasi ulkoapäin niin rakennusta, ulkorakennusta, ympäristöä kuin pihalle jäänyttä traktoria ja autoa. Traktori näytti olevan merkkiä Valtra ja auto puolestaan Toyota Proace. Kuulosti japanilaiselta. Patrik jatkoi kuvaamista sisällä ja Jakke puolestaan etsi jotain sopivaa tavaraa vietäväksi opettajalle. Täälläkin pääosa kalustuksesta oli paikoillaan. Aivan kuin ihmiset olisivat lähteneet vain käymään ulkona ja sitten kadonneet jonnekin kymmeniksi vuosiksi. Talo oli kyllä tunkkainen ja kostea. Toverukset miettivät, että vieläköhän tästä saisi kalua jos laittaisi talon useat pönttöuunit jatkuvalle tulelle. Siihen ei tieto riittänyt, mutta seuraavan käytävän kohteen olinpaikka oli kyllä tiedossa. Jakke aukaisi jälleen kartan ja otti myös esille kompassin.

- Se korsu, mistä opettaja puhui on siis merkitty karttaan tuolla pisteellä. Kartan mukaan sinne on tommonen kilometrin verran. Matka menis pääosin peltojen yli. Tosin pirumoista pöpelikköähän se nyt jo on. Mutta mitenkä on, koitetaanko?

- No totta munassa koitetaan. Onhan se meinaan melko varmaa, että ei tätä reissua tulla toista kertaa enää tekemään. Nyt se on katottava mitä katotaan.

He alkoivat astella kompassin osoittamaan suuntaan. Opettaja oli kertonut mielenkiintoisen tarinan. Hänen isänsä serkku oli muuttanut joskus vuoden 2020 kieppeillä erakoksi tai ainakin puolisellaiseksi isän tiluksilla sijaitsevaan korsuun. Opettaja oli itsekin käynyt siellä korsussa ja kertonut, että erakko oli ollut hyvin leppoisa ja huumorintajuinen mies. Ei mitenkään varsinaisesti sellainen, millaiseksi erakkoa voisi kuvitella. Hän oli vain saanut yhteiskunnasta niin kertakaikkisen tarpeekseen. Jo ennen Todellista Demokratiaa. Ehkä hän oli myös näkijä ja ennustaja. Joka tapauksessa mies oli jäänyt tänne, kun muut oltiin pakotettu lähtemään. Mies oli jo vuonna 2020 ollut viisikymppinen, joten oli selvää, ettei häntä enää hengissä ainakaan löytäisi. Mutta kannatti korsulla käydä kumminkin.

Jakken ottama kompassisuunta piti kutinsa ja oikea paikka löytyi vähällä etsimisellä. Paikalla oli joskus ollut puro, mutta se oli näyttänyt kuivuneen lähes kokonaan joten se oli helppo ylittää. Puron jälkeen olevalla kumpareella näkyi savupiippu, kumpareen edessä harjateräksestä tehty ja jo pahasti ruostunut keittoteline sekä varsinainen korsun suuaukko. Tuntui hieman hölmöltä koputtaa oveen sillä jos erakko olisi elossa, hän olisi jo jotain 120-vuotias, mutta jotenkin koputtaminen tuntui oikealta. Hetken kummankin mieltä kylmäsi ja he odottivat kuulevansa kalmankylmän äänen joka sanoisi jostain haudan takaa ”sisään”, mutta eiväthän he kuulleet muuta kuin lintujen liverrystä.


Jakke aukaisi ulko-oven, sitten tuulikaapin oven ja valaisi samalla lampullaan. Sen pidemmälle he eivät sitten menisikään. Korsun vastapäinen seinä oli osittain romahtanut alas ja lattialla oli vettä. Olisiko niin, että se kuivunut puro olisi vaihtanut uomaansa kumpareen toiselle puolelle ja alkanut hiljaisen syövytystyön. Miehestä eikä hänen jäännöksistään ei näkynyt merkkiäkään. Seinällä oli puusta tehty teline, jonka he tunnistivat asetelineeksi. Siinä ei ollut aseita. Ehkä mies oli uupunut jollain metsästysmatkallaan vanhoilla päivillään ja jäänyt jonnekin metsän kätköön. Tuntui jotenkin sopivalta ottaa lakki päästä ja olla hetki hiljaa, ennen kuin palaisi pyörille.

Kävelymatka korsulta moottoripyörille kului hiljaisuuden vallitsessa. Opettajan entiseltä talolta he ottivat vielä mukaansa jätesäkkirullan ja kaksi ruosteista, mutta vielä käyttökelpoista pistolapiota. Olihan heillä tuliaisia mukana, mutta niitä tuliaisia ei paranisi näyttää sisäisen rajavartioston miehille vaan ne oli kätkettävä jonnekin. Moottorit polkaistiin käyntiin ja matka suuntautui takaisin päin, kohti niitä taloja jotka Jakke oli huomannut aikaisemmin.

Ensimmäisenä he pysähtyivät palaneen talon kohdalle. Aikaa sitten hiiltyneistä raunioista ei sinänsä pahemmin selvää ottanut mutta raunion edessä oleva risti kertoi enemmän. Risti oli hitsattu kahdesta lattaraudan pätkästä ja siihen oltiin laitettu kuparilevy, johon oltiin pakotettu seuraavat sanat:

Näissä raunioissa lepää Viljo Vänämö
s. 1.6.1992
k. 20.2.2050

Tänne oli siis todellakin jäänyt ihmisiä. Eikä kyseinen Viljo Vänämö voinut olla viimeinen. Ei tuo risti ollut itse itseään tehnyt. Molempien katse kääntyi kohti naapuritaloa, jonka etelään antavassa katossa oli useita aurinkopaneeleita. Sitten he katsoivat toisiaan ja hyppäsivät sen kummemmin tuumimatta pyörilleen. Talo oli joskus viime vuosituhannen puolella rakennettu yksikerroksinen tiilitalo, kooltaan ehkä satakaksikymmentä neliötä. Tontin nurkalla näkyi olevan myös joskus aikaa sitten palanut ulkorakennus. Olisiko salama iskenyt? Pihaa ei oltu hoidettu enää vuosiin, kasvillisuus rehotti ja se antoi viitteen ettei täälläkään enää asuttu. Pihalla pressun alla oli moottorikelkka ja kun Patrik avasi autotallin oven, siellä näkyi pick up-mallinen auto, selvästi huonoille teille suunniteltu malli. Autotalli oli myös täynnä erilaisia työkaluja. Pihalla oli myös traktori.


Talon ovi ei ollut lukossa. Vaikka talo oli varmastikin tyhjä, sai joku kohteliaisuuden vaatimus  Jakken kuitenkin koputtamaan tuulikaapin oveen. Ei vastausta. Jakke aukaisi oven ja huomasi, että näissä autiotaloissa niin tyypillinen homeen löyhähdys loisti tällä kertaa poissaolollaan. Pölyä ja hämähäkinseittiä oli tietysti runsaasti, mutta jollain tavoin tämä talo oli säästynyt kosteuden mukanaan tuomalta hiljaiselta kuolemalta. Sitten Jakke muisti katolla olleet aurinkopaneelit, sai idean ja napsautti eteisen valokatkaisijaa.

- Helvetti, täällähän on sähköt.

Patrik meni keittiön lämpöpatterin luo. Se oli säädetty kuuteen asteeseen. Hän väänsi lämmön isommalle, piti kättään patterilla ja odotti hetken.

- Tää lämpiää. En tiedä, missä talon asukkaat ovat, mutta ne ovat jättäneet nuo kennot päälle pitämään peruslämpöä. Ja näköjään ne toimivat vieläkin. Tässä keittiössä on kyllä sekä puuliesi että leivinuuni, niin että ei ne paljon sähköllä ole lämmittäneet täällä asuessaan. Talon vieressähän oli vielä liiteri. Ja kun kattelin tontin ympäristöä, niin täällä on kaadettu paljon puuta.

Toverukset tutustuivat taloon. Makuuhuoneen ovea vain raotettiin. Siellä ei ollut ketään, ja tuntui jotenkin sopimattomalta mennä sinne. Toinenkin huone oli, ja vielä sauna.

- Tää on sen näköinen, että tään saattais vaikka lämmittää. Pitää tietysti kattoa, että vetääkö hormi.

- Joo, mietitään sitä myöhemmin. Katotaan tuo olohuone vielä.

Olohuone oli suhteellisen suurikokoinen ja pölyä lukuunottamatta sellainen kuin siinä vielä asuttaisiin. Huoneen perällä oli asekaappi. Jakke aukaisi oven.

- Täällähän on pyssyä ja pateja vaikka pientä sotaa varten.

- Aika luonnollista loppujen lopuksi. Me ollaan nähty tällä reissulla hirviä ja kauriita useammankin kerran ja luulen, että se on ollut tään porukan pääasiallinen liharuoka.

Ikkunan vieressä oli toimistopöytä. Sillä näytti olevan vanhanmallinen läppäritietokone ja tietokoneen päällä oli paksu, muoviin tiiviisti kääritty paperinippu. Sellaisia kierrevihkoja. Patrik pyyhkäisi pölyt pois ja kaikkein päällimmäisenä oli teksti:

Sille, joka tänne tiensä joskus löytää.

Jakke ja Patrik katsoivat hetken toisiaan.

- Käydään pyöriltä kamppeet ensin tänne ja paneudutaan sitten tuohon. Minä vähän veikkaan, että tuon nivaskan kanssa menee hyvä tovi.

Veikkaus osui kohdalleen. Kierrevihkoissa oli kahden ihmisen elämäntarina sen jälkeen kun muu maaseutu oli tyhjentynyt. He olivat Antti ja Anna Kinnunen. Tyhjennyksen aikaan he olivat olleet viisikymppisiä. Antti oli autonasentaja ja Anna sairaanhoitaja joka oli työskennellyt vanhustenhuollon kotipalvelussa. He olivat muuttaneet Reunansyrjään Radanvarsikaupungista vuonna 2021 ja ostaneet talon jossa Jakke ja Patrik lukivat parhaillaan heidän tarinaansa. Kumpikin inhosi kaupungin melskettä ja halusi maaseudun rauhaan. Talo tuntui unelmien täyttymykseltä varsinkin kun kumpikin onnistui saamaan alueelta töitä.

Kun tuli tieto siitä, että kaikki haja-asutusalueet tyhjennetään, he päättivät ottaa riskin ja jäädä. Kun he olivat kerran päässeet karkuun kanahäkistä niin eivät he suostuisi palaamaan sardiinipurkkiin. Itse asiassa he olivat ounastelleet asiaa jo aikaisemmin, tehneet oman porakaivon ja asentaneet siihen käsipumpun, laittaneet katolle aurinkopaneelit ja rakentaneet ulkohuussin. Kun asiasta kylällä keskusteltiin, kävi ilmi, että tänne jäisi kaikkiaan viisi talokuntaa. Yksi heistä oli heidän naapurinsa Vänämön Vili, heitä kymmenen vuotta nuorempi vanhapoika joka asusti yksinään vanhemmiltaan jäänyttä puutaloa. Vili oli kokenut metsästäjä ja kalastaja eikä halunnut lähteä minnekään siitä talosta jossa oli asunut koko ikänsä. Vili ei ollut armeijaa lukuunottamatta käynyt eläissään Naakkamoa pidemmällä. Ei ollut koskaan tarvetta.

Kyläläiset auttoivat näille selkosille jääviä. Alueella oli jonkunlainen maailmanlopun tunnelma, ja auttamalla sai itselleen tunteen, että ehkä tänne jäisi sentään joku siemen. Vartiomies, joka vahtisi paikkaa, kunnes muutkin voisivat tulla takaisin. Ehkä joskus. Ehkä tulevaisuudessa. Jos hallinto ymmärtäisi, että tämä kaikki oli ollut vain suurta virhettä. Ensimmäinen apupäätös oli, että lähistöllä sijaitsevien talojen asukkaat luovuttivat talonsa kolmelle muulle pariskunnalle, jotka olivat jäämässä mutta asuivat aika kaukana toisistaan. Kaikkien viiden savun kannatti olla lähellä toisiaan. Eräs maanviljelijä luovutti traktorinsa, mutta kynti heille sitä ennen valmiiksi hehtaarin perunapellon. Eräs toinen puolestaan luovutti pienen lammaskarjansa Mustosen pariskunnalle, jotka muuttivat lähellä olleeseen taloon jossa oli sopivat tilat pitää eläimiä.

Polttoainetta. Halkoja. Kuivamuonaa. Säilykkeitä. Aseita ja ennen kaikkea niihin käypäisiä patruunoita, joita kylältä löytyi kyllä yllin kyllin. Kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Olihan selvää, että tämä oli näille viidelle savulle se ensimmäinen ja viimeinen tarviketäydennys. Sen jälkeen oli tultava toimeen omillaan. Heidän pääasiallinen ruokansa tulisi olemaan itse viljelty peruna sekä metsästämällä saatava liha sekä läheisestä järvestä saatu kala. Varsinaisia karjankasvattajan taitoja heillä ei kenelläkään ollut, mutta lampaat olivat vähään tyytyväisiä ja helppohoitoisia. Niistä saisi hieman evään jatketta. Lisäksi paikallinen apteekkari lahjoitti pois koko lääkevarastonsa. Hän oli jäämässä muutenkin pian eläkkeelle, eikä hän tänne jättämästä elinkeinostaan saisi Todelliselta Demokratialta mitään korvausta. Anna oli kuitenkin sairaanhoitaja ja pystyisi tekemään tarvittaessa paljonkin. Mutta kaikki tiesivät, ettei hän ollut kuitenkaan mikään kirurgi. Radanvarsikaupungin suurasutuskeskuksen sairaala ehkä ottaisi heidät potilaana vastaan. Ehkä. Mutta ensin olisi päästävä sinne ja se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Lisäksi Kinnusten toiset naapurit, joka oli myös muuttamassa kuutioonsa lupasi että he voivat pitää heidän taloaan varastona. Kaikkiaan viiden savun tarpeet vaativat tilaa. Kylään jäävistä Vili oli noin nelikymppisenä nuorin. Muut pariskunnat olivat 50 – 55-vuotiaita. He ajattelivat olevansa liian vanhoja kestääkseen muuttamisen sillipurkkiin ja toisaalta he olivat mielestään tarpeeksi nuoria jaksaakseen eristyksissä olevaa, sähkötöntä ja mukavuuksetonta elämää. Joka tapauksessa he mielsivät olevansa liian itsepäisiä muuttaakseen jonkun poliitikon, byrokraatin ja uskonnottoman papin sekoituksen määräyksestä pois kodistaan. Oli sitten sähköä tai ei. Kaikkiin taloihin ehdittiin asentaa aurinkokennot, mutta niistä ei virta kovin suureelliseen elämään riittäisi. Osittaiseen valaistukseen ja jääkaappiin. Muun hoitaisi vanha kunnon välttämätön halko.

Maaseutu tyhjeni vuonna 2033 nopeasti ja päiväkirjaa pitäneen Antin muistiinpanot vähenivät. Ne keskittyivät lähinnä satojen ja metsästyssaaliitten kirjaamiseen. Olipa mukana muistiinpano siitä, että Vili oli opetellut tiputtamaan pontikkaa. Varsin hyvää sellaista. Itse asiassa kyseessä oli lähinnä puhdetyö, sillä tyhjenevä kylä oli luovuttanut viidelle jäljelle jääneelle savulle niin paljon viinaa, että kaikki olisivat olleet halutessaan kohtuullisessa hutikassa koko loppuikänsä. Eikä siihen ollut varaa, sillä talon ylläpito ja eläminen yleensä vaati jatkuvaa työtä. Muistipa Antti mainita senkin, että tupakkimiehenä hän oli alkanut viljellä kessua. Mutta muistiinpanojen alkuvaiheessa, tarkalleen sanottuna vuoden 2035 keväällä löytyi seuraava maininta:

Harsbeckin pariskunta muuttaa pois. He sanoivat, että olivat haukanneet liian suuren palan ja voimat eivät kertakaikkiaan riitä. He luovuttavat ja tyytyvät kuutioon. Kysyin heiltä, että oletteko varmoja siitä, mitä Liittovaltion viranomaiset heille tekevät. Olihan jo 2020-luvun lopulla käynyt ilmi, että saaristossa oli niitä uudelleenkasvatuskeskuksia eli käytännössä suomalaisia versioita Gulagista.

Harsbeckin Jarkko vastasi, että he ottavat riskin. Onhan sielläkin sentään ruoka ja katto pään päällä. Samalla hän lupasi, ettei kerro meistä muista mitään. Mietin itsekseni, että kaipa tuo on ihan yks monta vaikka kertoisikin. Tuskin ne meitä täältä tulevat hakemaan. Tuumivat vaan että mädäntykööt sinne. Kuolevathan ne joskus kumminkin. Emme estäneet Harsbeckeja. Eihän tähän voitu pakottaa. Ja pakkoahan me pakoon lähdimme. Tai siis oikeastaan jäimme. Toivotimme heille onnea. Tuskin koskaan tapaamme enää.

Sitten Antti palasi jälleen satoluetteloihin. Välillä hän kirjoitti hirvenmetsästyksestä, jossa Vili toimi kymppinä. Hänellähän oli eniten kokemusta. He olivat porukalla rakentaneet tyhjentyneeseen naapuritaloonsa lahtivajan. Lihat kuivattiin.


Perunan ja juureksien viljely muuttui rutiiniksi samoin kuin marjojen ja sienten poiminta. Poislähtijöitä ei enää ollut vaan paikalle jäänyt neljän savun kylä oppi tekemään kaikkia hyödyttävää yhteistyötä ja välit olivat muutenkin lämpimät. Syksyllä 2041 tuli päiväkirjaan erilainen merkintä:

Löppöset ovat kadonneet. Emme ole nähneet heitä viikkoon. Kävimme katsomassa heitä kotonaan, mutta talo oli tyhjä. Sitä ei oltu lämmitetty useaan päivään. Ajattelimme, että he ovat menneet sienestämään. Eksyä he eivät ole voineet. Nämä selkoset ovat kaikille jo niin tuttuja. Tiesin tarkkaan, mitä aseita Löppösillä oli ja tarkistin heidän asekaappinsa. Muut aseet olivat paikoillaan, mutta kaksipiippuinen haulikko puuttui. Jos on tapahtunut se, mitä alan epäillä, se ei ole riittänyt. Lähdemme kiertämään maastoa. Porukalla. Hyvin aseistettuina. Jos vaikka löytäisimme heidät. Tai heidän ruumiinsa. En usko, että he ovat enää elossa.

Antti kirjoitti kahdesta epäonnistuneesta etsintämatkasta. Sitten hän kirjoitti epäilyksestään. Oltiinhan tietoisia, että tännekin asti oli jo tullut niin susia kuin karhuja. Mutta ei vielä kovin suurissa määrin. Mutta alueella oli ollut aikanaan paljon koiria. Koko maakunnassa. Itse asiassa koko Suomessa. Eikä niitä saanut viedä suurasutuskeskuksiin. Se miellettiin ekologisesti kestämättömäksi eikä niille niissä kuutioissa olisi ollut tilaakaan. Kesyt koirat olivat käytännössä hävinneet maasta palvelus- poliisi- ja sotilaskoiria lukuunottamatta sukupuuttoon. Mitä nyt joillain nomenklaturan edustajilla saattoi olla joku puudeli.

Mutta koira lajina eli edelleenkin. Reunansyrjässä oltiin tajuttu, että olisi viisaampaa lopettaa koirat ennen kaupunkiin muuttoa, vaikka se raskas päätös olikin. Mutta oletettavasti kaikkialla ei ollut näin ja koiria oltiin vapautettu toivoen että ne jotenkin selviäisivät. Osa oli epäilemättä selvinnyt, koirat olivat alkaneet laumautua ja vahvimman ja aggressiivisimman yksilön evoluutio oli edennyt. Oli vain ajan kysymys, koska villiintyneitä koiralaumoja alkoi olla näilläkin selkosilla. Löppösiä ei koskaan löydetty. Sen sijaan melko pian myöhemmin päiväkirjassa oli merkintä:

Nyt se tapahtui mitä on pelätty ja luulen, että Löppöstenkin kohtalo on sitä myötä selvillä. Ne perkeleen villihurtat olivat tulleet yöllä Mustosten tiluksille. Mustoset olivat heränneet lampaitten huutoon ja arvanneet, mistä on kyse. He olivat ehtineet ampua koirista neljä ja mekin havahduimme laukausten ääneen, samoin kuin Vili. Mutta me olimme myöhässä. Koirat olivat ehtineet raadella kahdestatoista lampaastamme kahdeksan. Loppuja lampaita ei voi enää pitää ulkona. Sinänsä alkaa olla se ja sama vaikka nekin lyötäisiin lihoiksi. Sillä eloon ei jäänyt yhtään uuhea. Nämä ovat sitten viimeiset lampaamme.


Helvetti niitä idiootteja jotka ovat laskeneet koiransa villiintymään. Niistä tulee olemaan meille loppuiän riesa. Ne olivat vielä pirun isoja. Jos äkkiseltään miettisi, niin ne näyttävät olevan joitain kaukasianpaimenkoiran, schäferin ja rottweilerin sekoituksia. Onneksi kyläläiset lajoittivat meille aikanaan myös niitä reserviläiskivääreitä. Sain työkaluillani ne muunnettua puoliautomaatista sarjatuliaseiksi. Nyt ei ilman niitä liikuta enää minnekään. Joka tapauksessa tämä on meille suuri takaisku. Metsästäminen tulee vaikeutumaan, sillä koirat varmasti lisääntyvät ja kilpailevat meidän kanssamme hirvistä ja kauriista. Ja selvää on, että mekin kelpaisimme niille riistaksi.

Metsästys jatkui, mutta saalismäärät vähenivät. Tosin yhdestä kaadetusta hirvestä riitti viidelle jäljellä olevalle ihmiselle pitkäksi aikaa. Kalastusta lisättiin entisestään ja onneksi läheisessä järvessä oli runsaasti kalaa. Myös kaikki kala kuivattiin. Sovittiin myös, että radiopuhelin pidetään mukana jatkuvasti. Vara-akkuja oltiin hankittu tarpeeksi ja aurinkokennoilla niitä saattoi ladata hyvin. Kesäkuussa 2045 oli päiväkirjassa lyhyt merkintä:

Mustosen Maire kuoli eilen ehtoolla. Kaikki oli tapahtunut hyvin nopeasti. Hän oli noussut pöydästä mutta kävelemään lähtiessään kaatunut. Hän oli sanonut, ettei tunne toista puoliskoaan. Sitten hän oli menettänyt tajuntansa. Veikko oli kantanut Mairen sänkyyn ja hälyttänyt radiolla Annan paikalle. Kun saavuimme Mustosille, kaikki oli jo ohi. Anna uskoi, että kyseessä oli aivoverenvuoto. Hautasimme Mairen sen pihakeinun viereen, missä hän oli niin mielellään viettänyt aikaa. Ymmärrän, että tämä on pikku hiljaa meillä kaikilla edessä. Minä ja Annakin olemme molemmat jo 65-vuotiaita. Apua ei tule. Emmehän me toisaalta olla sitä pyytäneetkään.

Vuotta myöhemmin syksyllä viikatemies vei sitten Veikko Mustosen. Antin päiväkirjamerkinnässä näkyi järkytys, sillä hän oli itse joutunut avustamaan viikatemiestä. Veikko oli ollut tekemässä katolla jotain hommaa, liukastunut, pudonnut ja katkaissut jalkansa. Huonolla tuurilla on tapana kasaantua, ja näin oli käynyt Veikonkin kohdalla. Hän oli menettänyt tajuntansa. Herättyään hän oli tajunnut unohtaneensa radiopuhelimen sisälle. Hän oli joutunut raahaamaan itsensä talon ympäri sisälle, että pystyisi hälyttämään naapurit apuun. Hän oli menettänyt matkalla tajuntansa useita kertoja.

Kun naapurit ehtivät hätiin oli jo aivan liian myöhäistä. Eikä auttaa olisi varmaan voinut muutenkaan. Anna sanoi, että kyseessä on niin paha avomurtuma, ettei siinä auta kuin leikkaussali. Jos sitä yrittäisi täällä, se tarkottaisi sitä, että käytännössä Veikko tapettaisiin kiduttamalla. Apteekkarin antamia Panacodeja oli vielä jäljellä, mutta tässä tapauksessa ne eivät riittäisi. Minkäänlaista anestesiaa ei ollut.

Veikko otti minua kauluksesta kiinni ja veti lähemmäs. Hän sanoi: ”Antti. Tiedät, että on vain yksi vaihtoehto. Tee sinä se. Ystävänä. Minä pyydän.” Tiesin hänen olevan oikeassa ja näin minkälaisissa tuskissa hän oli. Oli hulluutta viivyttää väistämätöntä. Mutta se oli silti niin vaikeaa. Kävin hakemassa Veikon pistoolin. Anna kääntyi ja vei samalla Vilinkin ulos. Latasin aseen ja kysyin vielä, oliko Veikko varma tästä. Veikko nyökkäsi ja pyysi samalla, että pitäisin häntä kädestä kiinni. Tartuin hänen käteensä, hän sulki silmänsä. Minä laitoin pistoolin piipun hänen ohimolleen ja painoin liipaisinta.

Tämä teko tulee vainoamaan minua lopun ikäni. Tiedän, ettei mitään muuta ollut tehtävissä. Tiedän, että ratkaisu oli ainoa ja oikea. Mutta tiedän senkin, että olen koko loppuikäni mies, joka on murhannut ystävänsä. Ainoastaan siitä olen onnellinen, että otin tämän taakan itselleni, enkä kaatanut sitä Annan ja Vilin niskaan.

Hautasimme Veikon Mairen viereen. Meitä on enää kolme.

Vuonna 2049 päiväkirjassa oli lyhyt, mutta synkkä merkintä:

Seitsemäntenä syyskuuta vuonna 2049. Kaikki polttoaine on nyt lopussa. Sekin, mitä olemme onnistuneet kylän autoista valuttamaan. Tästä eteenpäin kaikki muuttuu vaikeammaksi. Voimamme eivät ole enää sitä, mitä joskus olivat. Olemme molemmat 68-vuotiaita. Edessä on raskas talvi.

Vuonna 2050 päiväkirjassa oli sitten selitys naapuritalon ristille:

Kahdeskymmenes helmikuuta vuonna 2050. Tänään päättyi Vänämön Vilin maanpäällinen vaellus. Tätä oltiin osattu odottaa jo muutama kuukausi. Hänen kuntonsa oli heikentynyt syksystä alkaen jatkuvasti ja vuoden vaihteessa hän oli enää varjo entisestään. Anna epäili Vilin sairastavan joko maksa- tai haimasyöpää. Hän pyrki hoitamaan taloaan parhaansa mukaan huolimatta kovista kivuistaan mutta joutui pian turvautumaan meidän apuumme. Lopulta hän teki selville sen, että ei aio jatkaa turhaa taistelua pidempään. Hän sanoi, että Radanvarsikaupunkiin on turha pyrkiä. Ihan jo periaatteen vuoksi. Ei tässä vaiheessa enää luonto anna periksi. Ja matka sinne tappaisi hänet kuitenkin.

Hän sanoi, että hoitaa lähtönsä itse, mutta pyysi, että sytyttäisimme sen jälkeen hänen talonsa tuleen. Hän lähtisi talon mukana sen viimeisen rajan taakse. Hän sanoi, ettei halua jäädä matojen syötäväksi ja ei tuohon routaiseen maahan mitään kuoppaa muutenkaan saisi kuin räjäyttämällä. Vilin ilmeestä näki, että oli turhaa neuvotella. Ja mitä meillä olisi tarjota vaihtoehdoksi. Lisää jatkuvasti kasvavaa kipua joka päättyisi kuitenkin muutamassa kuukaudessa kuolemaan. Irrotin aurinkopaneelit Vilin talon katolta. Hän ei enää niitä tarvitsisi. Kasasimme yhdessä olohuoneeseen kaiken hyvin palavan materiaalin. Sohvan ympärille. Siinä olisi Vilin viimeinen leposija.

Vili alkoi sahata vanhan venäläisen yksipiippuisen Baikal-haulikon piippua poikki ja minä kävin sillä aikaa naapuritalon varastostamme muutaman pullollisen yhtä lailla venäläistä pirtua. Sitä oli meillä vieläkin jäljellä. Ei tuo ollut pahemmin maistunut. Mutta kävipä tuo sytytysnesteenä. Kaatelin pullot sohvan ympärille ja lorotin vielä ulko-ovelle saakka. Anna rikkoi sillä aikaa talon ikkunoita että tuli saisi paremmin happea. Lopulta Vili pyysi meitä poistumaan ja sanoi, että tuikatkaa tuli kun kuulette laukauksen.

Sitä ei tarvinnut kauaa odottaa. Sanoin Annalle, että odota. Minun oli pakko varmistaa, että Vili on hengetön. Olin jo – tosin olosuhteitten pakosta – joutunut murhaamaan yhden ystävistäni. Toista en sentään suostuisi polttamaan elävältä. Yksi vilkaisu riitti varmistamaan asian. Laitoin viltin Vilin ruumiin päälle ja sytytin tulen. Talo paloi valtavalla roihulla, lopulta sen katto romahti alas kuin arkun kanneksi palaen edelleen. Luulen, että Vili muuttui haluamallaan tavalla kokonaan aineesta energiaksi ja lähti sille matkalle, jossa hän ehkä meitäkin joskus odottaisi.

Taidan vetää kunnon kännit. Viime kerrasta onkin jo pitkä aika. Olisipa vain olutta. Sitä ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen. Onhan tuota pirtua kumminkin. Sitä kun sotkee puolukkamehuun, niin kyllä sitä vallan juo. Otan ensimmäisen mukin Vilin muistolle. Ja toisen näille kaikille vuosille.

Nyt jäljellä olemme vain me kaksi.


Sen jälkeen vihkossa oli enää lyhyitä muistiinpanoja jotka kuvasivat vanhojen ja väsyneitten ihmisten aina vaikeammaksi käyvästä taistelusta ruuan ja lämmön eteen. Kaikesta alkoi olla puute. Ainoastaan aikanaan hamstrattuja patruunoita oli vielä yllin kyllin mutta Antti oli jo liian hauras jaksaakseen enää lähteä metsästämään. Lisäksi kevään 2052 ankara halla oli palelluttanut suurimman osan perunoista. Niinpä vihkon viimeisen viestin saattoi arvata. Ikävää sitä oli lukea siitä huolimatta. Jakke ja Patrik tuntuivat jo ystävystyneensä näitten sitkeitten ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka olivat kuolleet ennen heidän syntymäänsä.

Kuudes lokakuuta vuonna 2052. On tullut meidänkin aika lähteä sille tielle, mille Vili lähti pari vuotta sitten. Emme enää jaksa. Ja on selvää, että perunat eivät riitä seuraavaan satoon. On selvää, että emme tule selviämään tulevasta talvesta. Kuolemme mieluummin oman käden kautta arvokkaasti kuin nääntyen ja paleltuen. Koska meitä ei ole kukaan hautamassa, teemme oman rovion. Teemme sen tuonne ulkorakennukseen. Aurinkokennot toimivat vielä, joten jätän tänne peruslämmön siinä toivossa että joku joskus löytäisi tiensä tänne ja lukisi tarinamme ja ehkä kertoisi sen toisillekin. Nämä vuodet ovat olleet kovia, mutta myös palkitsevia. Jos meille annettaisiin uusi tilaisuus, valitsisimme edelleenkin samoin. Lähdemme tästä elämästä rauhallisin mielin.

Sinulle, joka ehkä luet nämä sivut. Voisitko käydä ulkorakennuksessa katsomassa ovatko maalliset jäännöksemme peitossa. Jos eivät, niin peittäisitkö jollakin. Kiitos, ja kaikkea hyvää sinulle omassa elämässäsi.

Antti Kinnunen
Anna Kinnunen

Jakke ja Patrik sulkivat viimeisen vihkon ja läksivät välittömästi ulkorakennukselle. Antin ja Annan luut, jos niitä palosta oli jäänyt jäljelle olivat visusti piilossa. Silti tuntui siltä, että täytyy tehdä jotain. Toverukset menivät autotalliin. Sieltä löytyi kakkosnelosta, saha, kirves, taltta, vasara ja nauloja. Niistä he saivat aikaiseksi kaksi ristiä. Löytyi vielä rautakanki, jolla Patrik kaivoi kuopat, johon Jakke sai asetettua ristit tukevasti. Tämän jälkeen nuoret miehet ottivat lakit päästään ja viettivät hetken hiljaisuuden.


Oikeastaan he olivat toimineet Liittovaltion näkökulmasta katsottuna sopimattomasti. Aikanaan kristinuskon tunnuksena ollut risti ei ollut varsinaisesti kielletty, mutta sen katsottiin edustavan huonoa makua. Suositeltiin mieluummin käytettäväksi Yleisen Hyve- ja Suvaintoviraston käyttämää tuplavenustunnusta. Mutta tämän haudaksi muuttuneen ulkorakennuksen edessä risti tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.


- Eiköhän me sitä saunaa kokeilla kumminkin?

- Joo, jos ei muuten niin noitten Kinnusten muistoksi. En usko, että he panisivat pahakseen.

- Käydään ensin katsomassa vetääkö se hormi. Voi olla, että se on ajan myötä halkeillut.

Paperia polttamalla osoittautui, että hormi veti edelleen. Olihan Antti kirjoittanut vihkoonsa saaneensa piirinuohoojalta sutarin vehkeet. Varmasti hän oli pitänyt huolen hormeista. Olivathan ne sentään täällä elinehto. Kun hormin toimivuus oltiin saatu selville, kävi Jakke hakemassa kaivolta vettä. Osa kylmänä ämpäriin ja osa kiukaassa kiinni olevaan kuumavesisäiliöön. Patrik puolestaan kävi hakemassa puita. Kun tuli alkoi rätistä, he menivät uudelleen olohuoneeseen ja katselivat kirjahyllyssä olevia kuvia aivan uudella asenteella.

- Tuo tietokone tuossa pöydällä. Mahtaiskohan se vielä toimia?

- Kattomallahan se selviää. Saunaa odotellessa.

Jakke aukaisi koneen ja kytki virran. Kone käynnistyi. Jonkun ajan kuluttua koneen työpöytä aukesi.  Käyttöjärjestelmä oli Liittovaltion Edexiin tottuneille vieras, joku Windows 15 mutta kyllä siitä vähän tutkimalla selvän sai.

- Katos tuo resurssienhallinta.

- Täällä on aika paljon kuvia. Nää on muuten kansioitu vuosittain.

Saunaa lämmittäessä he katsoivat kuvat läpi. Luettu teksti muuttui nyt kuvaksi ja myös ääneksi sillä mukana oli jonkun verran videoitakin.

- Tää kone täytyy ottaa talteen ja viedä opettajalle. Niin kuin tietysti nuo Antin muistiinpanotkin. Jos tään kaiken vaan saisi jotenkin laajemmin julki. Mutta en minä keksi kyllä miten. Euroverkossa käy käry alta aikayksikön.

- Jos opettajalla olis joku keino. Mutta hei, saunassa on jo seitsemänkymmentä astetta.

Löylyt olivat parhaat, mitä he olivat koskaan kokeneet. Olipa mukana pari tölkkiä oluttakin per mies. Lämpimiähän ne olivat, mutta kelpasivat nyt oikein hyvin.

- Tästä olis kyllä voinut tarjota sille Antillekin. Eli se mies hurjan elämän. Sitä ajatellessa osaa hahmottaa itseäänkin jotenkin paremmin. Sitä kun on ollut olevinaan kovaa jätkää kun on käynyt intit ja kaikki. Mutta nyt tajuaa, kuinka kermaperse sitä loppujen lopuksi onkaan.

- Näin on… vaan Antin oluet on juotu… ja matka kuljettu… mutta meillä on omaa reissua vielä edessä. Eikös me pidetä siitä kiinni, että lähdetään huomenna käymään vielä siellä Naakkamossa?

- Pidetään. Kun ajaa sinne ja takaisin tänne ja sitten vielä reservaatin raja-asemalle niin pyörien matkamittareissa on suurin piirtein ne samat  lukemat jos me oltaisiin ajettu se luvallinen reitti. Ja kiinnostaahan se muutenkin. Tää kunta oli pieni. Jotain kakspuolituhatta ihmistä. Eikä tässä kyläkeskuksessa ole asunut kai kuin tuhannen verran. Mutta opettajan mukaan Naakkamo oli kahdenkymmenen tuhannen asukkaan teollisuuspaikkakunta.

- Eiköhän heitetä sille löylyt…

Aamulla he hörsivät aamukahvia ja katsoivat opettajalta saamaansa suuremman mittakaavan karttaa. Jakke siirsi karttaa sormellaan Reunansyrjän ja Naakkamon välillä ja heitti ounasteluja reitillä mahdollisesti eteen tulevista hankaluuksista. Sitten hän ymmärsi, ettei Patrik ollut puhunut vähään aikaan mitään. Hän kohotti katseensa kartasta ja näki Patrikin tuijottavan ikkunasta ulos Jakesta katsottuna siihen suuntaan mitä Jakke ei itse nähnyt.

- No, mikäs nyt on?

Patrik käänsi katseensa Jakkea kohti, osoitti sormella ikkunasta ulos ja sanoi:

- No se…

…että me ei ollakaan enää yksin…


JATKUU OSASSA KOLME

55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tuohon osaisi sanoa?
Uni ainakin kiertää meikäläisen silmät kaukaa tämän yön seudun, mutta lukemattakaan en voinut jättää. Kolmatta osaa odotellessa.
Huru-ukko

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ai hittolainen sentään!
Kyl sie nyt osasit Cliffhangerin vetäistä. :D

Joko siul on osa III entterin painallusta oottamassa?

Tuumailija kirjoitti...

Tarinan parissa riitti tunteita:
-Ilostuin, kun erakon joulutarinasta tuttu korppi (ehkäpä sen sukulainen alenevassa polvessa) näyttäytyi jälleen.
-Nauroin paskaisesti valtiolle, kun valtio ei saanut kyläläisten ajoneuvoista hyötyä.
-Itkin useaan kertaan lukiessani Antin päiväkirjaa.
-Inhosin villikoiria, mutta tunsin raivoa ne vapaaksi päästäneitä ihmisiä kohtaan.
-Jännitys nosti selkäkarvoja ihan lopussa. Kuka tai mikä siellä ulkona on? Elossa oleva ihminenkö? Vaiko luontokappale, karhu tai hirvi? Ei kai villikoiria? Ufo? Valtion vittumainen virkamies joka tuli helikopterilla kysymään että kuinkas pojat näin eksyivät? Ykä jätti tarinan niin jännittävään kliffhängeriin, etten malttaisi odottaa uutta osaa. Kiitän.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa, että olet sinä Yrjö omaa luokkaasi näiden kirjoitusten kanssa. Jälleen yksi yö vietetty lukemalla ja joka ei tosiaankaan mennyt hukkaan.. t. Arskaparska

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Hienoa kerrontaa. Suomi on menettänyt Yrjössä huippukirjailijan.

Kiitos tästä tarinasta, tämä maanantai alkaa paljon tavallista parempana.

Ilkka Sirviö kirjoitti...

Jatkoa odotellaan... :)

Anonyymi kirjoitti...

Woo, nyt menee jännäksi! Odotamme kolmatta osaa suurella jänistyksellä!
Mutta, miten sitten kaveruksille tarinassa käyneekin, niin paluuta "normaaliin" ei heille enää ole. Kun kaikki aiemmin opittu ja normaaliksi koettu paljastuukin kusetukseksi, on kokolailla mahdotonta astua takaisin "laatikon" sisälle ja yrittää elää aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Kiitos ja kumarrus aivan mahtavasta tarinasta.
Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Tuumailijalle, Arskaparskalle, Yhel Turkkulaasel, Ilkka Sirviölle ja Rikulle Raunioilla & lämmin kiitos teille kaikille. Kolmososa on työn alla.

vieras kirjoitti...

Eka osaa ja tätä lukiessa jäin pähkäilemään että onko tässä tarinassa mustaa pössiä ja harmaata taloutta? Seillaisesta saa mitä haluaa, jos on millä maksaaa tai on jotain mihin vaihtaa.

Entä ne maat jotka ovat älynneet jäädä EU:n ulkopuolelle, eli Sveitsi, Norja, Islanti sekä kohta Britannia? Tai, onko Britannian lisäksi jokin muu maa onnistunut keplottelemaan itsensä ulos EU:sta?

Onko Suomesta lähtenyt nuivaa porukkaa ulkomaille pakoon ja ovatko he yrittänet pitää yhteyksiä Suomeen jääville sukulaisille, tuttaville ja kollegoille?

Unkari tarjoaa pakopaikan mahdollisuutta nuiville länsieurooppalaisille. Käännös täällä:

https://www.kansalainen.fi/unkari-toivottaa-tervetulleeksi-monikulttuurisuutta-pakenevat-eurooppalaiset-pakolaiset/

Alkuperäinen täällä:

http://www.breitbart.com/london/2017/02/11/hungary-will-welcome-true-refugees-germans-french-others-seeking-europe-lost-homelands/

Lemminkäinen kirjoitti...

Niin Ykä, totalitarismissa kehitys ottaa välittömästi takapakkia. Se nähtiin Neuvostoliitossa ja tänään se nähdään uskonnollisissa jälkijättöisissä valtioissa ja P-Koreassa. P-Korean ruohonjuuritaso "torpparit" on löytänyt juurensa sananmukaisesti. Kattilasta. PK-media, emakot ja niistetyt karjut (urosemakot) ovat jarruttaneet kehityksen kulkua viimeiset vuosikymmenet. Kritiikki olevasta on vihapuhetta ja lukittujen turpien poissaolo yhteiskunnan keskusteluista on vienyt kehitystä taaksepäin. Tämä nähdään konkreettisesti Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa. Ehkä kansanliike "Sana Vapaaksi" olisi paikallaan nyt jotta yhteiskunnan kehitys jatkuisi normaaliin tapaan, muuten meitä viedään kohta kuin litran mittaa virkkuukoukkujen ääreen. Kiitosta mainioista jutuistasi ja jatkoa odotellen.

Vasarahammer kirjoitti...

Sitä tässä jännitetään, joutuvatko pojat Raippaluotoon vai käykö tarinassa lopulta hyvin.

Herkullinen yksityiskohta tuo PSA Mogherini. Ja sekin on hyvä havainto, että Todellisen demokratian kommunismissa innovaatiot eivät kukoista vaan kaikki on vanhan kopiota. Eivät muuten kukoistaneet Neuvostoliitossakaan, jossa teknologia oli lännestä kopioitua tai varastettua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Lemminkäiselle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: En viitsi spoilata jatkoa, mutta onhan selvä että kaikissa käskytalouksissa on toiminut myös jonkunlainen varjotalous. Oikeastaan tuo Unkarin tarjous on melkoista dynamiittia. Sehän sisältää selvän ennustuksen, että länsi romahtaa.

Lemminkäinen & Vasara: Olette oikeassa. Käskytaloudet eivät kannusta innovaatioihin vaan pelkkään sokeaan tottelemiseen. Neuvostoliitolla oli talouden syöpänä valtava sotateollisuus. Länsi-Euroopalla taas monikultturismi.

Anonyymi kirjoitti...

Ykän tarinoista saisi huikean novellikokoelman. Sadan vuoden päästä sitä luettaisiin kuten Orwellia tänään. Kaikki on käynyt toteen (toivottavasti ei). Kyllähän tämä touhu menee koko ajan totalitaristisemmaksi. EU:n nimeämät korporaatiot omistavat ja hallitsevat kaikkea toimintaa. Käteinen raha kielletään. Nyt ollaan tekemässä kaikesta yksityisestä (tavallisen kansan) omistuksesta suurta syntiä, joka pitää ehdottomasti siirtää parempiin käsiin. Viimeksi avautui FK joka hyökkäsi mummonmökkien kimppuun, vaatien niitä vastineeksi "hoivapalveluista". Yksityisautoilu tullaan tekemään mahdottomaksi. Ja siitä se väestönsiirto maaseudulta taajamiin lähtee liikkeelle. Tulee käymään niin kuin Ykä kirjoittaa... johonkin pisteeseen asti. Mutta hanttiin pistetään loppuun saakka.

Kitupiikki

WhiteHunter kirjoitti...

On suorastaan rikollista, jättää lukiat odottamaan seuraavaa jaksoa!
Hitto että on hyvä tarina. Nyt sitten odotetaan vesi kielellä jatkoa.

Tuli vain mieleen, että sodan voittajat kirjoittavat historian.

Tita kirjoitti...

Odotin kovasti tätä kakkososaa, mutta nyt pitää vielä jännätä...! Kiitos kirjoituksestasi - mahdat olla oraakkeli. Minä pirulainen aion pysytellä maaseudun punamultatorpassa, jossa tarpeen mukaan eletään ilman sähköä. Kanat, pottumaat ja maakellari löytyy. Vaikka tarinasi onkin loistokkaan mielikuvituksen tuotetta, niin tämä maailma on mennyt vain ihan hulluksi. Parannus on tultava nyt tai ollaan mennyttä suomalaista.

PeeÄääs: oli eka naisäänen antanut :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kitupiikille, WhiteHunterille ja Titalle & kiitos kommenteistanne.

Kitupiikki: Kiitokset. Minun kirjoituksistani tuskin tosin julkaistaan muuta kuin esitutkinta- ja oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Sanoisin, että jos täysi valta olisi vihreillä niin olisimme jo hyvin lähellä tuota yhteiskuntaa. Se on Suomen vaarallisin puolue. Sekä utopia- että kontrollipuolue. Niin kuin oli myös NKP. Käteinen raha saatetaan kieltää. Se on mahdollista. Sähköinen raha on mahtava kontrollin väline. Voi olla tosin, että ihmiset kehittävät sen rinnalle kakkostalouden, niin kuin kaikissa käskytalouksissa. Ehkä hopearahat. Ehkä jonkunlaisen hartiavaluutan. Eli maksun työsuorituksilla. Hanttiin tullaan kyllä panemaan eikä tämä dystopia toteudu niin helposti kuin tässä kirjoituksessa.

WhiteHunter: Alun perin oli tarkoitus, että pistän koko tarinan kerralla mutta se pirulainen otti ja turposi. Ja kyllä, voittajat kirjoittavat historian. Neuvostoliitto on yksi historian pahimmista hirmuvaltioista. Mutta kun se voitti toisen hirmuvaltion, niin se valkopestiin.

Tita: Kiitos kommentistasi, voimia eloon sinne punamultatorppaan ja kiitos siitä ensimmäisestä naisäänestä.

vieras kirjoitti...

Onko sosiaalimamuilu saavuttanut teoreettisen ja käytännön lakikorkeutensa? Kun on nuo Rauhan-, Ystävyyden- ja Kansainvälisyyden Erityisalueet. Etnisesti ja uskonnollisesti edistykselliset ryhmät on pistetty noihin.

Nomenklaturan edistyksellisyys ja suvaitsevaisuus ei kanna sinne asti että itse asuisi etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellisten ryhmien kanssa samoilla alueilla.

He elävät siellä niin kuin elivät niissä maissa joista alunperin lähtivät. He eivät poistu sieltä ilman lupaa eivätkä muut mene sinne ilman lupaa. Miten on jos joku haluaa vaihtaa toiseen liittovaltion osavaltioon ja käydä tapaamassa tuttaviaan, tai käydä vanhassa kotimaassaan lomalla tai muilla asioilla, kuten sotimassa tai terrorikoulutuksessa jne, tai hakemassa aseita? Konrolloidaanko noita erillisalueita niiden asukkaiden alkuperäisistä lähtömaista käsin?

Onko näiden erityisalueiden ympärille pistetty piikkilanka-aita, raja-aita, muuri tai miinakenttä vai kaikki nuo? Minkälaiset voimankäyttövaltuudet on turvallisuusjoukoilla?

Onko näillä erityisalueilla omaa taloudellista aktiviteettia vai perustuuko kaikki siihen ettå rekat tuovat niihin tavaroita? Onko niissä sähköt ja vedet? Mitä valuuttaa niissä käytetään? Kai ne sosiaalituet jotenkin maksetaan?

Niin, mitä vanja mahtaa tuumailla tästä? Kai sillä on vakoilijoita tässäkin tarinassa? Ehkä sitä ei huvita hyökätä tai käydä Ukrainan tyylistä proxy-sotaa. Lisäksi vanja joutuisi tekemisiin erityisalueiden asukkaiden kanssa jos he innostuvat riehumaan. Miten on sotataidon laita noiden osalta, vai jääkö pelkäksi uhoamisen tasolle?

vieras kirjoitti...

Tässä on hieman vinkkejä 3-osaan.

Mitä Amerikka on tehnyt tässä tarinassa? On tainnut sanoa että pitäkää tunkkinne ja eronnut NATO:sta ja vetänyt sotilaansa pois Euroopasta? Ei sitä varmaan huvittanut se jos YFID määräsi joukkoja hyökkäämään amerikkalaisia sotilasosastoja vastaan.

Jos Trump oli tällä aikajanalla virassa kaksi kautta niin ne kaksi kautta olivat eräänlainen laina-aika joka antoi pelivaraa mutta sitä ei älytty tai osattu käyttää hyväksi. Ei ainakaan joka paikassa.

Amerikka, Kanada, Venäjä (?!), Kiina, Intia, Japani, Etelä-Korea, Australia, Uusi Seelanti ehkä vetävät puoleensa nuivia suomalaisia ja eurooppalaisia. Jos Britannia, Sveitsi, Norja, Islanti ja jopa Valko-Venäjä pelaavat korttinsa oikein niin nekin saavat siivun.

Israel ehkä evakuoi vihoviimeiset Euroopan juutalaiset hyvän sään aikana? Siellä juutalaiset ovat paremmassa turvassa kuin Euroopassa, vaikka hulluja on naapurimaissa ja kauempana. Veikkaan että iipot suuntaavat osan ydinkärjistään Brysseliä sekä Liittovaltion osavaltioiden pääkaupunkeja kohti.

AaJii kirjoitti...

Suomessa on paljon sellaisia "oikeita" kirjailijoita jotka kuitenkin kirjoittavat paljon huonommin kuin Ykä. Vau ja kiitos. Koskettava tarina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja AaJille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Nyt sinä kirjoitat jo sitä kolmososaa, joten ymmärtänet, että jätän vastaamatta sen tarkemmin.

AaJii: Lämmin kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset jälleen kerran Ykälle. Hieno tarina ja kutkuttavaa odotella jatkoa. Hienoja yksityiskohtia, jotka todella paljastavat, että olet Paasilinnan tasoinen tarinankertoja. Mm. Antin päiväkirja, villikoirat, Vilin itsemurha ja halu tulla poltetuksi sekä PSA Mogherini. Tuli suru päiväkirjaa lukiessa.

Kuten Kitupiikki kirjoitti, näitä olisi upeaa lukea myös paperilta, enkä tarkoita nyt jatkolomaketta.

Joulutarinasi 2016 muuten herätti paljon ihailua, kun luin sen vanhuksille, yli 9-kymppisille.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Saako esittää juonitoiveita, kun kolmososa on vielä työn alla?

No, heko heko. Älä ota paineita, vaikka koukuttihan tämänastinen lukijan. Vaan taiteilijaa ei hoputeta ei, vaikka mieli tekisi.

Lykkyä!

vieras kirjoitti...

Minun motiivi ei ollut varastaa showta, vaan hyväntahtoisesti heittä' vinkkejä. Mutta siinä kävi niin että mielikuvitus karkasi.

Neuvostoliitto romahti kun se meni konkkaan kilpavarustelun takia. Siltä yksinkertaisesti loppuivat paukut. Siihen Ronald Reagan pyrki. Hän arveli oikein että Amerikan paukut riittävät mihin vaan mutta neukkulan paukut loppuvat joskus, kun tulee laarin pohja vastaan. Ei tarvinnut ryhtyä sotatoimiin, joten kylmä sota pysyi kylmänä sotana eikä siitä tullut kuumaa sotaa.

Tarvisko nyt jotain samantapaista millä saisi EU:n konkkaan? Sen jälkeen se olisi pelkkä luku historiankirjoissa, esimerkkinä monista unioneista joita on joskus ollut, mutta jotka aikanaan loppuivat.

Unkari on ehtinyt kuitata EU:lta rahaa nettomaksajan statuksen turvin. Ehkä siellä on laskelmoitu että ollaan kuitattu riittävästi. Näin ollen voidaan erota EU:sta tai tehdään semmoinen källi jonka seurauksena EU antaa potkut. Se olisi jännä nähdä että EU erottaisi jonkin jäsenen. Jos ei taivu uhkailuun EU-rahojen menetyksellä, niin sitten on keinot vähissä. Ei Brysselillä ole sotilasosastoja joita se lähttäisi rankaisemaan, eikä NATO ota käskyjä EU:lta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anonyymille, Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Anonyymi: Kiitokset. Jos joulutarinani on kolahtanut noille vanhoille ihmisille, niin olen siitä kyllä kovasti otettu. Luitko vanhainkodissa?

Ano: Täytyy sinänsä todeta, että en minä mikään taitelija ole, vaan ihan tavallinen sälli vaan. Lykkyä sinullekin, kaikissa toimissasi.

Vieras: EU:lla se Neuvostoliiton sotateollisuutta vastava talouden syöpä on monikultturismi. Siihen se tulee aikanaan kaatumaan. Ja tässä tilanteessa en näe mitään syytä, miksi Itä-Eurooppa pysyisi EU:n jäsenenä. Toivottavasti EU tulee olemaan vain se luku historiankirjoissa.

vieras kirjoitti...

Vituttaa mutta kun tietää että kyseessä on Ruotsi, niin ei yllätä. Löytöjä somesta, ehkä Ykä on huomannut tapauksen.

https://fi-fi.facebook.com/carolineglick/posts/1371606649576752

https://twitter.com/PeterSweden7/status/830582121408450560

https://twitter.com/STOP_THE_BOMB/status/831247766097686529

https://twitter.com/omriceren/status/830520643028471809

Jotkut länkkäriakat uskalsivat vierailla saudien luona paljain päin:

https://www.thelocal.de/userdata/images/article/21ca0ff6a607f2490e2473fc100bfb181587fc7db24c1fb39d320cb54be9d749.jpg

https://www.thesun.co.uk/wp-content/uploads/2016/12/nintchdbpict000288012531.jpg?w=960&strip=all

https://twitter.com/msbcca/status/830614628652634113

https://twitter.com/I_am_Niteangel/status/830668633042849792

Anonyymi kirjoitti...

Terve, Ykä,
ja kiitos hienosta tarinasta. Odotan mielenkiinnolla jatkoa - ja kaikin mokomin kunnioitan sinun luovuuttasi tarinan kuljettamisessa.

Jäin kumminkin pohtimaan, mihin suuntaan tuollaisen mikroyhteisön elinkeinot ja -tavat kehittyisivät. Uskoisin, että esimerkiksi pyyntikulttuuri monipuolistuisi melkoisesti, kun rajoitteena olisi lähinnä ruutipanosten ym. materiaalien saanti. Luulisin, että passiiviset pyyntikeinot - loukut, raudat, paulat, kuopat ym. - olisivat erittäin yleisiä, varsinkin haittaeläinten pyynnissä. Itse koettaisin tuossa tilanteessa pyydystää erilaisia koiria elävänä, ja risteyttää sopivista yksilöistä re-domestikoitavia pentuja. Ei niinkään metsästyskäyttöön, vaan paimeniksi ja vahdeiksi. Tekiväthän esi-isämmekin niin jo ainakin kolmekymmentä - ehkä satakin tuhatta vuotta sitten, paljon villimmästä geneettisestä raaka-aineesta, ja vielä huonommilla vehkeillä. Luulisin myös, että ruutiasein metsästys olisi lähinnä harvinainen kuriositeetti. Olettaisin jousimetsästyksen ja jousikulttuurin muutenkin kehittyvän melkoisesti. Toki se edellyttäisi sitä, että pitäisi olla pätevää käsityötaitoa eräillä aloilla: jos jousiaseet on jo valmiina, tarvitaan ensinnä osaavaa pikilangan tekijää, joka puolestaan tarvitsee pellavaa tai hamppua raaka-aineekseen - ellei sitten jostain saada synteettisiä jänteitä. Kasvikuitua ja villaa tarvitaan myös niiden lankojen kehruuseen, joista kudotaan vaatteisiin kankaita. Ajan myötä siis tarvitaan villan ja pellavan viljely- ja käsittelytaitoa, kehruu- ja kudontataitoa; tarvitaan seppä, joka jalostaa kulmakunnan romuista käyttökelpoisia terästaoksia, ja vaativampiin kevyisiin kohteisiin tarvitaan myös puu- ja luuseppä...
..mutta tässä on niin monta jos-lauseketta, että mikä tahansa visio taitaa olla yhtä oikea. Muutama kymmenen vuotta on vielä lyhyt aika, jos on asiaansa huolella varautunut; yllättäen ilmaantuvat tarpeet tekevät saman ajan paaljon pidemmäksi.
Luulen myös, että visiosi Liittovaltion korporatiivisesta tuotantotaloudesta on jossain määrin realistinen. Oletan kuitenkin, että tuo väestön kuutioissa asuva enemmistö on enemmän julkisen talouden rasitteena, toisarvoisissa töissä. Euroopan suuryhtiöt pitävät omasta väestään - jonka tarve toki vähenee minimiin - huolta. Liittovaltiossa tulee siis nähdäkseni olemaan kuvaamasi puolue-eliitin lisäksi yksityisen sektorin eliitti, johon kuuluvat myös vaikkapa niiden Mogherinien tekijät. MB-korporaatiokonserni pitää heistä huolen, vähän kuten muinoin teollisuuspatruunat huolehtivat omista työläisistään. Voin oikein hyvin kuvitella vaikkapa eurooppalaisen 6000 ha maatilan, joka on yksityisessä omistuksessa. Sitä pyörittämään tarvitaan noin 40 perhettä, mukaan lukien työntekijöiden suojana olevat aseistetut vartijat. Tällainen yksikkö voi tuottaa esim. nykykulutuksella noin 200 - 300 tuhannen ihmisen tarvitseman ruokaviljan. Tekniikan pitää kuitenkin olla laadukasta, ja niiden työntekijöiden todella motivoituneita. Kolhoositason teknologialla ja työvoimalla kun nettotuotostaso putoaa kymmenesosaan.
Euroopan talous tukehtuu moneen seikkaan, joista monikultturismi voi toki katkaista sen kamelin selän. Minä näen kumminkin pahimpana sen, että byrokratia ja ns. vihreä talous paisuvat: ne maksavat jo sinällään saakelisti, ja tekevät pienyrittämisestä entistäkin huonommin palkitsevaa. Suuryritykset kun eivät enää, kuten totesin, työntekijämääräänsä kasvata. Talous siis ei pääse kasvamaan mistään päin, mutta yrittämisen säädökset ja kustannukset senkun kasvavat. Apparaatin maksajien - ja samalla itsensäkin elättäjien - määrä ja maksukyky romahtavat.

Mutta tsempataan tästäkin huolimatta;)

terv. Achtung

Hemuli kirjoitti...

"Tarvisko nyt jotain samantapaista millä saisi EU:n konkkaan? Sen jälkeen se olisi pelkkä luku historiankirjoissa, esimerkkinä monista unioneista joita on joskus ollut, mutta jotka aikanaan loppuivat."
------
Näin varmasti käy, vaikka me voiman pimeällä puolella mutisemme ja yritämme varoitella, meitä ei vaan kuunnella.


Katsoskun menossa on sen mittaluokan kansainvaellus, että EU mailla tulee kassanpohja vastaan jossakin kohtaa. Tämä tulee johtamaan EUn kaatumiseen.

Ongelma vain on että EUn kaatuminen ei enää poista tänne tulleita pakoloisia vaan EU alueen vauraus menetetään pysyvästi. EU alueen kantokyky on hyvä mutta kantokyvyn ylitys johtaa romahdukseen, jonka jälkeen kantokyky ei enää palaudu entiselleen.

Ruukinmatruunalla oli tähän sopiva lauhdus: " Kehitysmaat ovat kehitysmaita, koska niissä asuu kehitysmaalaisia".

Ainoa tapa pelastua olisi erota EUsta ensimmäisten joukossa... mitä ei tule tapahtumaan vaan Suomi roikkuu viimeiseen asti kuolevassa organisaatiossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Achtungille ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Joo, tapaus on tuttu. Pistää miettimään, että siinä vaiheessa jos jäljellä on ns. ruotsalaistyyppinen feminismi ja islam, niin islam on voittanut.

Achtung: Kiitokset sinullekin. Kaikki mitä tuumit kyseisistä mikroyhteisöistä pitää paikkansa ja menetelmät palaisivat jonnekin 1800-luvulle. Tässä tapauksessa kyseisillä ihmisillä ei ollut kylläkään lapsia, joten he tiesivät olevansa niitä viimeisiä. Ja tuumailusi liittovaltiosta voivat nekin pitää paikkansa.

Hemuli: Kyllä. Olet oikeassa. Ja tulee muistaa, että elätettävien määrä kasvaa koko ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö, tästä kehkeytyy ihan selvästi jännäri, seuraavaa osaa odotellessa. En lähde edes arvailemaan/ehdottelemaan mitä he näkivät?

Jos nyt lukee vaihtoehtomedioiden uutisointia vaikkapa Pariisista niin tilanne ei ole ollut enää aikoihin viranomaisten hallinnassa. Tuon uutissivuston ylläpitäjä on meikäläiselle suht'koht uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus.

Sitten takaisin kotimaan kamaralle, näin kävi erään yhdistyksen tiloille kun heillä oli hätämajoituksessa näitä "Lähi-idän helmiä", joiden toimesta asunnot menivät ns. remonttiin. Kommenttiosiosta sitten linkkiä toiseen uutiseen, jossa eräs yhdistyksessä työskennellyt henkilö kertoo, että korvausvaatimukset ovat huijausta, näin nätisti ilmaistuna.

Pitääkö tuo paikkansa lieneekin sitten toinen juttunsa, mutta mielestäni yhdistyksen on turha periä Tampereen kaupungilta yhtään mitään korvauksia (lue veronmaksajilta). Olisiko hätämajoituksessa olleiden ihmisten tekemisiin ja tapoihin puuttuminen ollut sitä kuuluisaa "rasismia"?

SOVV - se on voi voi!! Yhdistys nyt sitten vaan lusikoi sen kitkerän sopan minkä keittikin, se koitti saada lisätuloja veronmaksajien kustannuksella ja nyt kävi näin. Sitä kutsutaan liike-elämässä riskienottamiseksi ja nyt taisi käydä niin että taisi tulla ns. peppunettoa äfääreistä?

Näin Hannu Karpoa siteeratakseni => Mitä tästä opimme?

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Jumalauta.
Paljon olen lukenu ja nähnyt. Tämä kirjoitus pitäisi hakata kiveen.
On tämä vaan niin tavattoman väkevää luettavaa.
Paperille ja Kalevalan viereen kirjahyllyyn.
Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ykä,

En lukenut vanhainkodissa. Ihan kotona vaan tutuille.
Itse asiassa, eipä olisi ollut huonompi idea lukea vanhainkodissa, jos tekee sen alan vapaaehtoistyötä - tai työtä. Myös toissavuoden joulutarina (se menneitä kuuluttava radio -tarina) on myös hieno, vaikka niin vanhoilta ihmisiltä taitaisi jäädä ihan viimeisimpien aikojen yhteiskunnallinen sarkasmi ymmärtämättä. (Edelleen, se Veikko Huovisen Rasvamaksan polttaminen protestina oli huikea oivallus! Kiitos siitä. Olen lukenut runsaasti Huovista, myös Rasvamaksan. Varmaan joku vielä ehdottaa sen poistamista kirjastoista.)

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

"Jäin kumminkin pohtimaan, mihin suuntaan tuollaisen mikroyhteisön elinkeinot ja -tavat kehittyisivät."

Jos tilaa on lähes rajattomasti, koneita jonkin verran ja polttoaineesta kova pula, niin...

- Omenapuut tuottavat valtavasti satoa. Omenaa voi kuivata. Kuivattuna se säilyy pitkään. Talviomenalajikkeet kerätään raakana ja jälkikypsyvät säilytyksessä.
- Herukkapensaat tekevät hyvin satoa. Niitä voi lisätä taivukkaina lähes rajatta.
- Talvella voi tallettaa jäätä varjossa puruihin.
- Öljylämmitystalojen säilöstä saa dieselkoneisiin polttoainetta.
- Viilat, hiomakivet, tahkot ja muut työkalujen huoltamiseen sopivat työkalut muuttuvat tosi arvokkaiksi.
- Puuhiiltä tekemällä voi tehdä sepän töitä.
- Rysän ja katiskan tyyppisiä pyydyksiä voi tehdä ilman rautalankaa. Pyydettyjen kalojen sumppusäilytys.
- Nahkan parkitseminen olisi pakko opetella. Nahka korvaa kankaita.
- Pajun punonta + tuohityöt olisivat tärkeitä.
- Savilaastin tekeminen paikallisesta savesta mahdollistaisi muuraamisen. (Tiiliä saa purkamalla.)
- Suomenhevonen palaa auton ja traktorin rooliin.
- Puhdetyöt lisääntyvät.
- Kenkien riittävyys ja laatu tulee hyvin tärkeäksi, samoin hanskojen/rukkasten/lapasten.
- Jalkarätin ja kenkäheinien paluu.
- Suolaa ja sokeria pitää saada jostain säilömiseen.
- Tulen sytyttämisen välineet tulevat arvokkaiksi.
- Rotat ja hiiret ongelma ellei ole kissoja.
- Sudet syövät koiralaumoja, mutta myös naivat niiden naaraita.
- Kaarnalusikat korvaavat vessapaperin.
- Kirves palaa entiseen rooliinsa.
- Puun lahosuojaaminen polttamalla palaa rutiiniksi.
- Savimaa-alueilla herne nousee kuivattuna hyvin säilyvänä talven ja kevään pääproteiinilähteeksi lihan rinnalle.
- Talojen sijoittaminen pitää katsoa maaston kosteuskäyttäytymisen mukaan.
- Sammaleen kuivaaminen eristeeksi palaa.
- Sienien yms säilöminen lankaan kuivaamalla.
- Käsin puiminen ja pienmylly viljan kanssa.
- Savustaminen lisääntyy
- Puukosta tulee koko ajan mukana oleva käden jatke.
- Kaivo palaa jää/viileäkaapin rooliin.
- Tulehdukset ovat taas vakava asia.
- Nokkonen palaa alkukesän ruokalistalle.
- Poistuneen väestön jättämien asioiden kierrättäminen sekoittuu käsityöperinteeseen.
- Kauempana olevien jääneiden kanssa tapahtuu työnjakoa ja työmatkoja.

Tossa jotain.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Ano1:lle, Anonyymille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Ja meidän ns. asiantuntijat selittävät että ei ne ole mitään no-go-zoneja vaan sosioekonomisesti haastavia alueita… ja mitä tulee tuohon toiseen juttuun niin tuo turvapaikkahuilailijoilla tienaaminen on muutenkin lähinnä rikollista joten kärsikööt kipeenään.

Ano: Lämmin kiitos.

Anonyymi: Itse asiassa eihän tästä ole pitkä aika kun todettiin, että Huovisen mainiota Rasvamaksaa ei enää mikään kustannusyhtiö julkaisisi. Seuraava vaihe on varmaankin se yritys kieltää se kirjastoissa.

Ano2: Erittäin hyvä lista.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä vielä yksi yöunensa menettänyt Iines. Viimeisenä huvitan ainan ennen nukkumaanmenoa avaamalla blogisi ja ensin luen oikeasta reunasta linkkien takaa ne lyhyet jutut ja uutiset ja saan sopivasti vihan pintaan ja sitten keskityn sinun kirjoitukseesi.

Tässä oli jossain kohdin 1984-henkeä ja pani vähän miettimään, että ei kai jotkut höynät vaan pidä sitä fiktiivistä kirjaa ikäänkuin raamttunaaan ja ohjenuoranaan, jotkut, joille totuus oikeasta elämästä ei ole vielä valjennut? Miten meillä voi olla niin paljon todellisuuspakoisia ihmisiä?

Suorastaan pelottavaa ajatella kaikkia yhtymäkohtia, kuten tuo tehokkuuden ja euvostoliiton hengessä suuruuden ihannointi. Kaikki pakataan samoihin kuutioihin. Tehokasta. Taloudellista. Samaan aikaan korruptoituneet kapitalistit ryöväävät yhteistä omaisuuttamme, myyvät mitä vaan voivat ja käärivät pikavoittoja. Onko heillä ehkä tiedossa jotain, mitä emme tiedä maamme tulevaisuudesta, jotta ottavat nyt löysät pois päältä? Ja mitä me olemme kenellekään velkaa yhtään mistään? Hoidettaisiin vain omat asiamme, Suomihan taisi olla ainoa maa, joka maksoi sotakorvauksetkin viimeistä penniä myöten. Olisiko aika vaatia Saksaaa maksamaan osuutensa?



Kristian Nevantausta kirjoitti...

Nämä fiktiiviset tarinat, niin dystopiakuvaukset, vaihtoehtohistoriat kuin tunnelmoivat novellit ovat tämän blogin suola. Tiedän että olet Ykä aiemmin moneen kertaan kieltäytynyt julkaisemasta kirjoituksia nidemuodossa, mutta kyllä semmoinen "Yrjöperskeles: Kootut teokset, osat I-VIII" napsahtaisi meikäläisen kirjahyllyyn tuonne Dostojevskin ja Aristoteleen seuraksi yläriville. Koskee myös "tavallisia" blogipostauksia. Näinhän ne olisivat paremmassa turvassa myös tämän tarinan mukaiselta sensuurilta ;) Yleisöähän on jo valmiiksi.

Aasinsiltana toinen ajatukseni. Arvelisin johtuvan nopeasta ja rutinoituneesta kirjoitustavasta, että nämä kirjoukset toistavat paljon kirjoittajalle rakkaita motiiveja, saunoja, Balkan-haulikoita, maaseudun yksinkertaista ja rehellistä elämää ja sen sellaista. Blogimuodon hiomattomuus korostaa tätä toistoa, joka ohjaa usein juonta ja Ykän universumiin jää paljon tuntematonta. Kun ei ole aikaa tai tarkoitustakaan tehdä kovin tarkkaa taustatyötä, blogin kommentoijat jäävät uteliaiksi siitä, mitä välittömien tapahtumien ulkopuolella on tapahtunut (jopa 2002 - Kertomaton tarina herätti aikanaan paljon kysymyksiä). Ehkä hiotumpi, romaanin tai fantasiamaailman muotoon kirjoitettu teos laajempi tyydyttäisi nälkämme. Vertaa aiemman kommentoijan vastaukseen suurpiirteisesti kuvaillusta elämästä Reunansyrjällä, paljon pieniä ja suuria hyviä huomioita, joista pelkästään saisi oman tarinansa kylän elämästä eristyksissä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Nyt vasta tuli oivallus, ettei tuo dystopia olekaan joka suhteessa huonompi kuin nykyisyys: siinähän sosioekonomisesti haastavat maahantunkeutujat ja -tunkeutuneet on suljettu omille alueilleen. He eivät siis ole heikentämässä aktiivisesti kantaväestön turvallisuutta heidän joukkoonsa sijoitettuna, kuten nyky-Suomessa.

Jään säilömisestä puruihin tuli mieleeni muistaakseni blogisti Jukka Aakulan maininta, kuinka sata vuotta sitten Tukholman seudun suurin työllistäjä oli yritys, joka sahasi talvella jäätä Mälarista, säilöi puruihin ja myi kesällä kirjaimellisiin jääkaappeihin. Jäättömien jääkaappien esiinmarsssi sitten osoitti tälle yritykselle kohtalaisen nopeasti tien Ruotsin taloushistoriaan. Edelleen sata vuotta sitten ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä sairauksiin, joita ei nykypäivänä edes mielletä tappaviksi: ne kun paranevat nopeasti penisilliinikuurilla. Kehitys kehittyy.

Ennustaminen on vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen on erityisen vaikeaa. 1990-luvun lopulla muuan tuttava ennusti EU:n itälaajenemisen olevan sen lopun alku. Tuumin tuolloin, että voi hyvinkin olla, mutta eipä tullut mieleenkään sen voivan tapahtua niin, että ensin Unkari ja sen perässä muut Visegád-maat eroavat Euroopan Neuvostoliitosta, johon olivat liittyneet juuri siksi ettei enää koskaan tarvitsisi olla Neuvostoliiton alamainen.

Tässä(kin) skenaariossa paskamaisinta on juuri se, että Suomi on näillä näkymin se Eurabian viimeinen, voimakkain ja uskollisin tukipylväs. Mutta kuten niin usein on nähty, asioita voi tapahtua suuntaan ja toiseen todella yllättävillä käänteillä ja nopeudella. Ensi vuonna tähän aikaan saatamme elää maassa, jossa loisii puoli miljoonaa arabijätkää ja kaduilla partioi poliisin valtuuksin heidän etninen turvallisuusmiliisinsä, al-Mourabitoun al-Finlanda tai jotain sentapaista. Saatamme yhtä hyvin elää maassa, jossa Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on Jytkyn ja Jatkojytkyn lupauksia lunastamaan ryhdyttyään aiheuttanut hallituskriisin ja hallituksen kaatumisen, ennenaikaiset eduskuntavaalit ja Megajytkyn, joka on nostanut Perussuomalaiset yli sadan edustajan pääministeripuolueeksi.

Vaikka elämä tuntuu aika ajoin raskaalta ja joskus vielä raskaammalta, jaksaa sitä silti jatkaa paljolti saadakseen nähdä, voivatko asiat vielä kovin paljon pahentua ennen kuin alkavat parantua, paranevatko sittenkään koskaan vai paranevatko ehkä jo ennen pahenemista. Jos aallonpohja onkin jo saavutettu, en voi tietää sitä jos en ole elossa ensi vuonna tähän aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ton listan kehumisesta. Lisään joitain juttuja...

- Jos tiiviitä purkkeja on saatavilla, niin marjat voi ehkä säilöä ilman sokeriakin. Muussataan kunnolla, pistetään puukansi hilloin pinnalle, kytevä hiili puukannen päälle ja tiivis kansi kiinni. Hiili polttaa hapen pois. Home ei pysty kasvamaan.
- Voidaan myös kuumentaa vaikka saunassa purkissa niin että kansi pihinävaralla kiinni, kuumennetaan muutama tunti kunnolla ja kierretään sen jälkeen kansi tiukasti kiinni. Pihinävaravaihe siksi ettei kuumeneminen riko purkkia.
- Kuivamakkaroiden tekeminen tulisi tärkeäksi taidoksi.
- Katon rakentaminen ja korjaaminen olisi tärkeä taito.
- Kaalin yms. hapattamalla säilöminen tulisi tärkeäksi.
- Olkipatjojen paluu.
- Kanat ja kanit saattaisivat palata syötäviksi kotieläimiksi.
- Soutuveneen merkitys kasvaisi valtavasti - samoin veneenveistämisen.
- Tuulastaminen ja kolkkakalassa käynti lisääntyisivät.
- Likinäköisyyden haitat kasvaisivat rajusti.
- Hampaiden kunto heikkenisi. Suun rooli terveydessä kasvaisi.
- Sika joka taloon ja talven taitteessa teuraaksi.
- Pihapiirit palaisivat. Sauna erikseen, aitta erikseen, pieni asuintalo erikseen, navetta tai muu eläinsuoja erikseen ja kaikki niin että muodostaisivat pihapiirin.
- Kynistä tulisi jossain kohtaa pulaa.
- Päre- ja paanuosaaminen nousisi tärkeäksi.
- Hirrenveistäminen olisi jokaisen miehen osattava - edes jossain määrin.
- Ruuantuottamiskyky määräisi aika paljon sosiaalisia hierarkioita.
- Lapsimäärät ja -kuolleisuus kasvaisivat rajusti.
- Kulkukauppiaiden paluu.
- Hitaasti hautuvien uuniruokien osuus kasvaisi. (Voi tehdä muita töitä ruuan kypsyessä. Ruoka säilyy kuumana pitkään ja samaa ruokaa voi syödä monta kertaa.)
– D-vitamiinin puute yleistyisi talvella.
- Aautus siirtyisi etelärinnepelloille jotka ovat ylävällä kohdalla lähellä vesistöä.
- Viikatteen ja sirpin paluu.
- Lapset paimenina ja kotitöissä.
- Lehmien ja hiehojen rantametsikkölaiduntaminen.
- Kaskeaminen saattaisi palata, mutta villiintyneiden peltojen eikä metsien raivaamisessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Iinekselle, Kristian Nevantaustalle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Iines: Kyllä nykymeiningissä alkaa olla paljon orwellimaisia piirteitä. Samoin kuin myös toisesta dystopiasta eli Aldous Huxleyn Uljaasta Uudesta Maailmasta. Emme ole varmasti mitään velkaa ainakaan Afrikalle ja Lähi-idälle. Saksa muuten (korjatkoon joku, jos muistan väärin) itse asiassa tavallaan maksoi sotakorvaukset Suomelle, sillä vuonna 1944 Saksa kuittasi Suomen velan itselleen maksetuksi. Jos velkaa olisi ollut, se oltaisiin jouduttu maksamaan Neuvostoliitolle.

Kristian: Kiitokset. Mitä tulee tuohon kirjan julkaisemiseen niin ei minulla periaatteessa ole sitä vastaan mitään mutta tällainen materiaali ei kiinnosta kustannusyhtiöitä ja omakustanneruljanssiin en rupea. Ja on totta, että tarinoihin jää aukkoja mutta tulee muistaa, että minä teen nämä työn ja muun elämän ohessa. Aikaa menee paljon muuhunkin joten kokonaisen kirjan kirjoittaminen blogimuodossa julkaistavaksi on koko lailla voimieni ulkopuolella.

Qroquius Kad: Sosioekonomisesti haastaviin väestönosiin vielä palataan. Kehitys kehittyy ja vaikka nykyisin antibiootteja syötetään ihmisille liikaa, niin hemmetin hyvä että ne on kumminkin keksitty. Luulen, että Itä-Euroopan maat liittyivät EU:hun ajatellen nimenomaan taloutta eikä niillä ollut käsitystä siitä, mihin suuntaan se oli kehittymässä. Tulevaisuus on juuri niin avoin kuin mitä totesit. Ikävää on, että juuri täällä Suomessa ovat hyvin vahvat voimat jotka pitävät kiinni tästä linjasta vaikka helvettiin saakka.

Ano: Hyvä lista tuokin. Kiitokset.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo "Qroquius Kad":n maininta jääkaupasta niin historiallisen kaukaista ole. Sukulaisillani oli vielä 1970-luvulla sahattua jäätä ladossa, maidon jäähdyttämiseen. Silloin sähkön liittymismaksut olivat liian kalliita eikä agrekaattia käytetty kuin jääkaappiin, muutamaan lamppuun, televisioon (näkyi vain tv1). Jäätä sai ilmaseks järvestä. Vielä 70-luvulla sähköä ei hölvätty turhuuteen, niinkuin nykyään. Vanhempani mielisanonta oli "Ovi kiinni, ostolämmin."

vieras kirjoitti...

Oikea Media on vasta alkutekijöissään ja hakusessa ennen kuin asettuu oikeisiin uomiinsa. Silti se on ehtinyt jo nyt aiheuttaa hermostumista "vastuullisen median" keskuudessa. Markkinointi & Mainonta poisti kommentit jutusta, jonka aihe on oikea media. Joku ehti ottaa kuvankaappauksen keskustelusta:

http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=119075.0;attach=74331;image

vieras kirjoitti...

Pitäisikö tuohon listaan laittaa maakellari? Maakellari on kuin jääkaappi joka toimii ympäri vuoden saman lämpöisenä, on ulkona sitten plus 40 astetta tai miinus 40 astetta.

Onko Ykällä maakellari nykyisen talon pihalla tai oliko sellainen lapsuudenkodissa?

Anonyymi kirjoitti...

Nuo Anon listat ovat todella hyviä. Lisäisin niihin vielä: 1)Kotoinen alkoholinvalmistus: niistä ompuista joku tekisi siideriä, ohrista ja rukiista maltaita ja edelleen olutta tai sahtia, perunoista kiljua, voisi joku tätä ryhtyä keittelemäänkin; 2)Tervanpolton paluu: ehkä niitä massiivisia tervahautoja monikaan ei viitsisi tehdä, mutta pyrolyysin saa aikaan myös suht. yksinkertaisessa tynnyrimiilussa.

Tulevaisuuden mikroyhteisöllähän on kuitenkin tietoa uuden ajan teknologiasta, ja vanhat pohjat - toisin kuin vaikkapa 1700-luvun sarkajakokylässä oli. Oletan, että niitä dieseleitä koetettaisiin pitää viimeiseen asti käynnissä, joten teknologia kehittynee eräänlaiseksi boreaaliseksi MadMax-maailmaksi. Jos biokaasutuksen saisi onnistumaan, olisi monikin vaikeus paljon helpompi hallita: biokaasulla saisi polttomoottorit käymään, ja metallintyöstökin olisi tehokkaampaa hiiliahjoihin verrattuna. Niin, onhan se puukaasutuskin myös yhden sorttista biokaasutusta. Myös sähköntuotantoon varmaan panostettaisiin, ainakin jos käytössä olisi virtaamaltaan sopivaa vesivoimaa. Jos lähikallion tuulipuistosta saisi kannibalisoitua generaattoreita, alkaisi näyttää hyvältä..

Kaikesta tästä kierrätys/retroteknologiasta huolimatta ihmisten fyysinen työmäärä kasvaisi ihan jumalattomasti. Esim. aikuisen miehen energiantarve räjähtäisi nykyisestä motokuskin 2200 kKcal/vrk entisajan savottamiehen 6500:aan kKcal/vrk. Tällaista määrää perunoita ja puolukoita ihminen ei pysty syömään ja sulattamaan työhön kelvollisesti, vaan energialisä on saatava suurelta osin eläinrasvasta: voista ja läskistä, ja munankeltuaisesta. Siksikin ne pihapossut ja munivat kanat ovat ihan paikallaan. Ehkä kylässä olisi jopa mehiläistarhuri, jonka tuotteet tulisivatkin tosi arvokkaiksi suuren energiapitoisuuden vuoksi.

Ykälle vielä kannustuksen sana. Dystopia on yksi vaikeimmista kirjallisuuden lajeista, yhden sortin kuningasluokka. Tämä siksi, että kuvan pitää olla tarpeeksi vittumainen, että se oikeasti karmii, mutta kuitenkin uskottava, jotta lukija voi samaistua henkilöihin. Oman arvioni mukaan tämä(kin) tarinasi sopii näiden seulojen väliin. Jos tarinasta jää vielä toivon kipinä, jättää se lukijan paremmalle mielelle - tämän ominaisuuden puute ei kumminkaan himmennä muutoin teoksen laatua. Paras lukemani dystopia on muuten Stanislaw Lemin romaani "Futurologinen kongressi". Lukemisesta on jo aikaa, ja yksityiskohdat hiukan hämärtyneet, mutta tarinan kuva on vielä kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen kirkas (pitänee lukea uudestaan). Suosittelen ehdottomasti kaikille: tämän luettuaan alkaa hetkeksi suhtautumaan omiin havaintoihinsakin todella vainoharhaisesti..

terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Vieraalle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kyllä näin on. Eikä sähköverkko yleensäkään ulottunut kaikkiin syrjäkyliin. Meilläkin näkyi alkuun vain TV1. Ja tuon sanonnan muistan minäkin hyvin.

Vieras:

Viesti1: Jos Oikea Media on aiheuttanut tiedostavaa peppukipeyttä niin jotain se on silloin tehnyt oikein.

Viesti2: Maakellarihan oli aikanaan joka talossa. Meillä sitä ei ole erillisenä vaan talon pohjakerroksessa.

Achtung: Hyviä lisäyksiä. Tulevaisuuden mikroyhteiskunnalla olisi todellakin tiettyä osaamista enemmän kuin edeltäjillään. Heillehän esmes sähkö oli täysin tuntematon asia. Luin muuten jostain, että kuulemma muikkukukko on raskaaseen ruumiilliseen työhön paras mahdollinen energiapaketti. Liekö totta. Kyllä läskisoosikin puolustaa paikkaansa.

Vielä kiitos kannustuksen sanoista. Niillä on suuri merkitys. Futurologisen kongressin olen minäkin lukenut ja sen jossain vaiheessa aikaan saama wtf-efekti on kyllä yksi parhaimmista koskaan.

vieras kirjoitti...

Jos asukkaat on pakkosiirretty pois 95 prosentin alueelta, niin tällöin sieltä on lakkautettu tuotannollinen toiminta. Mitä siellä oleville rautateille on tehty? Purettu ja viety sulattoon, vai siirretty käyttöön YFID:n hallitsemilla alueilla jotka on hyväksytty asumiseen ja tuotannolliseen toimintaan? Henkilöliikenne ja tavarliikenne olisi arvatenkin vain noissa. Tai ovatko ne radat jääneet sinne ja kasvillisuus on vähitellen ilmestynyt kiskojen väliin? Jos radat on aikoinaan tehty hyvin, niin voisiko niillä ajaa veturilla ja vaunuilla? Jakke ja Patrick voisivat tehdä koeajon resiinalla tai veturilla...

Mustasta pörssistä ja varjotaloudesta taas. Olisko vaihdanta pelkkää tavaroiden ja palvelusten vaihtoa, vai olisiko käytössä jokin vaihdon väline, kuten kulta ja hopea? Hopeaa ja kultaa pitäisi saada jostain, joko olemassa olevista hopea- ja kultaesineistä tai sitten perustettaisiin kaivoksia. Tai olisiko jokin valuutta, joka olisi kelluva ja vapaasti vaihdettava? Se voisi olla 1 markka = 100 penniä tai 1 "uusi markka" = 100 "uutta penniä"?

Onko tällaisessa mikroyhteisöjen taloudessa ulkomaankauppaa? Kaikkea ei täällä pysty tekemään itse. Toisaalta jotakin mitä täällä tehdään, voi kaupata muualle. Ei kai tässä oltaisi ilman ulkomaankauppaa? Se kenen kanssa sitä käytäisiin, se olisi oma juttunsa. Ehkä ulkomaiset kauppakumppanitkin olisivat myös mikroyhteisöjä?

Jos suomalaiset olisivat yhtä kiivasluonteisia kuin Välimeren, Lähi-idän ja Kaukasuksen alueiden kultturipiireihin kuuluvat kansat niin olisvatko he pistäneet kovemmin hanttiin? Olisko ollut mahdollista perustaa kapinallisten muodostama valtio, joka koostuisi niistä alueista jotka ympäröisivät YFID:n hallitsemia alueita, eli kapinallisilla olisi hallussaan 95 prosenttia maasta?

Tai niin että kapinan seurauksena Suomi olisi jaettu kahtia Pähkinäsaaren rauhan rajojen mukaan. Eteläpuolella olisi YFID:n hallitsema osa joka olisi liittovaltion osavaltio. Pohjoispuolella olisi kapinallisten perustama ja hallitsema osa, joka olisi vapaavaltio. Tuolla vapaavaltiolla olisi aidon valtion piirteet eli siviilihallinto, talous, sotalaitos, ulkopolittiikka (epä?-)virallisine diplomaattisuhteineen jne. Vähän kuin Taiwan, jota suurin osa ei tunnusta, mutta sen kanssa kuitenkin ollaan tekemisissä. Kiinakin on käynyt kauppaa sen kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Oletan, että tämä oli lähinnä henkilökohtaista (ja ihan hyvää) tuumailua, eikä varsinaisesti kysymys.

Becker kirjoitti...

En yleensä lue fiktiota, kun hyllyt ovat täynnä lukematonta faktaa, mutta kyllä tämä tarina ainakin tähän asti saa mielikuvituksen laukkaamaan. Jostain kumman syystä mulla on koko ajan taustalla arkisessa elämässäkin sellainen riippumattomuuden tarve, kun arvioin huollon ja yhteiskunnan turvaverkkojen heikkoutta. Eli mitä vähemmän on tontilta asiaa kylille, sen parempi. Välttämättömiä asioita on pakko hoitaa, se on selvä. Huoltoasemien vähetessä hommasin oman kotikompuran jolla täytän autonrenkaat, fillarinrenkaat, patjat, puhallan roskat yms. yms. ja vaimo kysyi, että mihin sä tollaista aiot käyttää.....Ei kysy enään. Kun lähdemme esim laivareissulle ex-kotomaahan on mulla aina repussa hytissä mukana varsin tuhti ns. beautyboxi. Siinä on teotorantin ohella lääkkeitä, haavansitomistarpeita, tulentekovälineet, kunnon pikku fikkari, laadukas pikkulinkkari, pinsetit, lyijykynä, paracordia, parit suojakäsineet yms muuta sellaista jos yllättävää tarvetta tulee. Ja vaimo taas kysyy, että miksi aina raahaat tuota "painavaa" boxia mukana. Siitä on jo ollut hyötyä. "Ei vara venettä kaada."

Minä en usko että käteinen poistuu kokonaan. Jos hallinto haluaa enemmän kontrollia kansalaisiinsa, niin aina löytyy jokin virtuaaliraha niinkuin bitcoin, tai sitten aletaan maksuvälineenä käyttää vaikka dollareita. Taalat eivät häviä mihinkään, siitä voimme olla varmoja.

Luen muuten parast aikaa Stefan Torssellin kirjaa M/S ESTONIA, Svenska statens haveri.Kirja ilmestyi viime vuoden puolella ja on sellaista tekstiä että tässä tulee pimeän araksi. Niin paljon kusetusta ja salamyhkäisyyttä aluksen uppoamiseen liittyy, että huh huh. Kirjoittaja ei ole näitä foliohattuja vaan on tutkinut tarkkaan kaikki väittämät ja ollen itse merikapteeni ja Ruotsin merenkulkuvirastossa töissä, niin tietopohjaa löytyy. Jos osaatte Ruotsia, niin kannatta lukea, tai sitten täytyy odotella suomenkielistä käännöstä. ISBN:978-919834780-7

Ja tarinan kolmatta osaa odotellaan jännityksellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Mulla on vähän sama asenne, eli mitä vähemmän tarttee maalikylissä käydä, niin sen parempi. Niissä on aikanaan tullut asuttua eikä palaaminen kiinnosta. Käteisen korvaajana voi muuten olla myös aikanaan Neuvostoliitossa ollut epävirallinen ”blat”-järjestelmä eli ”palvelu palveluksesta”. Käytin siitä noissa kommenteissa itse nimitystä ”hartiavaluutta”. Tuosta kirjasta totean, että ruotsin kieleni on valitettavasti liian huono. Odotan suomennosta.

Anonyymi kirjoitti...

Heipä vielä, nyt ihan offtopicia - toki tavallaan liittyy teemaan:
taannoin laitoin tännekin linkin madjaarien pääministenin Viktor Orbánin puheeseen, jonka tekstityksen olin kääntänyt suomeksi. Tällä kertaa 40 min mittaisen puheen tekstitys on vain englanniksi, mutta tekstiä (tai unkarin kieltä) ymmärtävälle katsominen on kyllä vaivan väärtti. Tässä teille oikean eurooppalaisen valtiomiehen katsaus kansakuntansa tilaan: https://www.youtube.com/watch?v=ygAbvkuGJBE (linkki suoraan juutuubaan) tai http://gatesofvienna.net/2017/02/viktor-orban-soros-organizations-bring-100000s-of-migrants-to-europe/ (tämä linkki menee GoV-sivustolle). On vaan todettava, että kyllä OrbánViktor on Äija - voisitteko kuvitella jonkun Niinistön tai Sipilän puhuvan kansalleen tällä tavoin, ja samalla humoristisesti vittuilevan EU:lle, liberaaleille intellektuelleille ja George Sorosille muikea virne naamallaan?

terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Orbán ei ole poliitikko. Hän on valtiomies. Sellaisia oli meilläkin joskus. Niitä kaivattaisiin. Mistä niitä löydettäisiin?

Anonyymi kirjoitti...

Mistäkö valtiomiehiä löydettäisiin? Kyllä niitä täällä maalaispitäjissä olisi, jos heidät vaan tunnustettaisiin, ja heille turvattaisiin sananvapaus. Osuva raamatullinen vertaus on mielestäni Jeesuksen vertaus palvelijoista, joiden huostaan matkalle lähtevä isäntä uskoi kullekin yhden talentin kultaa - siis aika paljon omaisuutta. Kaksi palvelijaa oli tehnyt talentillaan liiketoimia, ja tehnyt isännälle jopa voittoa, ja nämä isäntä palatessaan palkitsi. Kolmas pelkäsi hävittävänsä isäntänsä omaisuutta, eikä tehnyt muuta kuin kätki talentin maahan, ja isännän palatessa toi saman talentin koroitta takaisin - no, häntä sitten isäntä rankaisi passiivisuudesta. Jeesushan tarkoitti vertauksen uskon levittämisen ja opettamisen vaatimukseksi. Olen kuitenkin näkevinäni, että näiden poliittesisti korrektien poliitikkojemme valtavirran mukana juoksu olisi samaa mindsettiä vertauksen kolmannen palvelijan arkuuden kanssa. Meikäläiset poliitikothan julistivat Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittista linjaa vielä, kun molemmat nimihenkilöt olivat jo pitemmän aikaa olleet haudassa. Presidentti Koivisto varoitti virolaisia havittelemasta itsenäisyyttä vielä, kun Neuvostoliitto oli jo käytännössä hajonnut. Euroopan yhteisön jäsenyyttä alettiin suunnitella ja neuvotella vasta, kun Ruotsi oli jo jäsenyyshakemuksensa jättänyt. NATO-täysjäsenyyttä ei sitten koskaan haettu silloin, kun sillä olisi vielä saanut turvatakuut Venäjää vastaan - sen sijaan sitten hakeuduttiin kaikkiin turhiin ja kalliisiin hömppäoperaatioihin maailmalla, joilla toivottiin saatavan goodwilliä mahdollisen tarpeen tullessa. Nyt ei poliitikoilla olekaan jäljellä muuta valtavirtaa, jota seurata, kuin EU-eliitin ja USA:n liberaalieliitin ajama "Open World"-ideologia. Kun tämän reaalisia haittoja ei nähdä tai suostuta näkemään, tuohon ideologiaan hirttäydytään silloinkin, kun notkeammat kansakunnat jo alkavat irrottaa itseään siitä.

Kaikille meillehän on tuttu vertaus poliitikoista/valtiomiehistä ns. valtiolaivan ruorissa. Mielestäni maantieliikenne on parempi vertaus. Ja siinäkään se auto ei ole valtio tai kansakunta 'per se', vaan vain väline perheen (kansan) liikuttamiseksi. Minä katson oman huushollimme liikenteellisen aseman huonosti hoidettujen sorateiden takana muistuttavan varsin paljon Suomen taloudellis-poliittista asemaa EU:ssa. Vertaukseni jatkuu: kun kerran meidän liikkua täytyy, pitää siihen varautua näiden huonoimpien lähikilometrien mukaan - siksi meillä on maasturi, tosin semmoinen cityversio, mutta onpa korkeprofiilirenkaat, pitkä jousitus ja korkea maavara, sekä neliveto. Tällä päästään lumisesta tiestä ja kelirikosta tarvittaessa läpi. Tämä pakon sanelema teknologinen valinta tietysti ohjaa ajokäyttäytymistäni muutenkin: maalikylissä ei tämän auton renkaita tai vanteita tarvi surra rotvallien reunoilla eikä aina puistoissakaan, joten liikehdintä voi välillä näyttää hiukan normeista poikkeavalta. Pitkillä matkoillakaan en suinkaan välttämättä seuraa navigaattorin reittiä, vaan haen hiljaisempia, jopa alemman luokan teitä, joilla kulkua peltipoliisit ja turhan monet kanssakulkijat eivät häiritse. Näin pystymme tyydyttävästi täyttämään liikkumistarpeemme. Jotain samaa mielestäni siinä valtionkin ohjauksessa olisi. Tärkeintä poliitikolle/valtiomiehelle olisikin huomata, että ei senkään homman toimittamista saisi halvannuttaa millään pyhyyden sädekehällä: työtä se olisi sekin, jonka edellytyksiä pitäisi jatkuvasti arvioida kriittisellä silmällä, ihan kuin kaiken muunkin toiminnan. Se ero valtiojohtajan työssä on vaikkapa tuohon perheautoilijan asemaan, että vastuu on monituhatkertainen; mutta se vastuu kumminkin on molemmissa hommissa olemassa. Ja se vastuun perääjä ei läheskään aina ole Trafi tai liikennesääntöjä valvova poliisi - tai sääntöjään lateleva EU - vaan varsin usein se ikioma perhe - tai kansa - jonka tarpeita siinä koetetaan täyttää.

Menipä allegoriseksi tämä juttu, mutta tätäkin kaiketi tarvitaan.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Achtung...

Jätin siiderin, oluen yms. tarkoituksella pois, koska en jaksanut tehdä loputonta listaa. Lisäksi ajattelin sitä Ykän esille tuomaa kohtaa että alkoholia on enemmän kuin tarvitaan.

- Kotikalja varmaan palaisi arki- ja talkoojuomaksi koska se ei vaadi kylmää.
- Jos joku mehiläishoitaja jäisi, niin hunajasta tulisi varmaan uusi sokeri. Marjojen - etenkin happamien - säilömisessä riittää aika matala sokeripitoisuus alemmas jos ylin kerros/pinta on hyvin sokeroitu. Niinpä veikkaan että kilolla hunajaa saisi säilöttyä 10-20 kiloa herukoita tai 20-40 kiloa puolukkaa. Harvaan asutussa ympäristössä hunajaa kyllä rittäisi jos osattaisiin tarhata - etenkin kun paljon peltoja olisi niittyinä. Mehiläisvaha taas tulisi takaisin säilöntävälineeksi ja säilöntäkäytön jälkeen kynttilöiksi.
- Villikoirista lihaa ja turkiksia?
- Tervanpolttoa en tossa kohtaa vielä miettinyt - sen enempää kuin punamullan keittämistäkään. Aattelin että kun puuta ja karkeatyökaluja riittää, niin rakentaminen menee hirsirakentamisen suuntaan ja tervaa tarvittaisiin lähinnä veneisiin joten vuosittainen tarve on pienehkö.
- Se olisi pitänyt tajuta, että taloista yms. saa lähes rajatta kuparijohtoa, joten kuparitaonta, kuparikatiskat yms. saattaisivat yleistyä siirtymävaiheen aikana.
- Kalastukseen tulisi varmaan tää vanha systeemi, että lyödään kuusiranka järven pohjaan, kiinnitetään siihen havuja ja saadaan näin kaloille tehtyä sellainen paikka, missä ne kokevat olonsa turvalliseksi - ja josta niitä voi sitten helpommin kalastaa.
- Pirtanauha -tyyppiset nauhat varmaan yleistyisivät kun kuminauhat yms. pitäisi korvata pukeutumisessa, samoin tappinapit ja hakaskiinnitykset.
- Poljettavat sorvit ja rukit varmaan palaisivat.
- Jonkinlainen kuriiripostisysteemi varmaan tulisi. Kirjeet kulkukauppiaan tai vaeltavan käsityöläisen kuljetettavaksi tms.
- Osaamisen vaihtaminen ja levittäminen olisi selviämisen ehto, joten se puoli tulisi varmasti voimakkaaksi.
- Generaattoreiden kannibalisoinnissa autojen laturit olisi varmaan tonnien painoisia tuulipuistogeneraattoreita todennäköisempi vaihtoehto.
- Tota läskin tärkeyttä mietin itsekin. Ja possujen ruokkiminen on jyrsijöiltä pois. Possut voi päästää tonkimaan peruna- ja juurespelloilta ne viimeiset huomaamatta jääneet. Löytyy kyllä possun nenällä.

Ykä:
- Kala- sun muut kukothan ovat tulleet niin, että on paistettu kalaa/lihaa/juureksia taikinan sisällä sekä kypsytysastian puuttumisen, liemien ja rasvojen talteen saamisen että säilyvyyden vuoksi. Loistavaa evästä raskaaseen työhön jo senkin takia, että ei tarvitse käyttää aikaa lämmittämiseen.

Vieras:
- Todennäköisin vaihdon väline olisi työsuorite tai sen tulos. Räätäli, nahkuri, muurari, seppä, kätilö, veneenveistäjä, tervanpolttaja tms. saisivat palkkion ruokana ja muiden tekeminä töinä tai tavaroina. Hartiavaluutta, niin kuin Ykä sanoo.
- Ulkomaankauppaa olisi, mutta se olisi verkkaista. Määrä ja laatu riippuisi siitä, mitä vietävää olisi. Laukkuryssätyyppistä siis.

Samuli Pahalahti kirjoitti...

Permakulttuuritekniikoihin perehtyminen tarjoaisi myös kivasti apua sivilisaation romahtaessa.

Länsimainen maatalous perustuu hyvin vahvasti yksivuotisiin kasveihin, mikä ei läheskään aina ole kovin tehokas tapa tuottaa ruokaa. Yksivuotiset kasvit vaativat joka vuosi paljon työtä jotta niistä saa satoa. Jos siemenvilja sattuu jostain syystä tuhoutumaan, voipi tulla aika ankeat olot.

Sen sijaan permakulttuuri perustuu monivuotisiin kasveihin ja tavoitteena on luoda sellainen ekosysteemi, joka tuottaa sekä ruokaa että muuta hyödyllistä materiaalia (lääkkeitä, rakennustarpeita) ilman, että sen eteen tarvitsee aktiivisesti tehdä kovinkaan paljon mitään.

Aiheesta kiinnostuneille varmaankin paras opus auttamaan alkuun on Ben Falkin The Resilient Farm and Homestead.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Anolle ja Samuli Pahalahdelle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kaiken kaikkiaan hyvin tuumittu.

Ano & Samuli: Tässä alkaa olla kasassa jo sen verran hyvä rautaisannos survival-meininkiä, että sen jos hallitsee niin pärjäilee pahemmassakin. Siinä on vaan kaupungistuneilla ihmisillä kova opettelu. Ja minäkin kuulun niihin, vaikka maalla asunkin. Onhan meinaan niin, että jos sähköt katkee pysyvästi, niin henkiin varmaan jäädään, mutta itku pääsee monta kertaa.

Krypta kirjoitti...

Kiitos Ykä!

Oli pakko lukean molemmat osat peräkkäin ja nyt odotan kolmatta, suurella jännityksellä.

Eräs anonyymi teki listaa, jossa palataan menneeseen. Hän kirjoitti parkitsemisesta, joka korvaa kankaat. Villasta ja pellavasta kudottiin kankaat, jo viikinkiaikana pohjoisessa. Minulla on parit kutomapuut, joista vanhin on jo hieman toisella sadalla.

Kunpa kolmonen julkaistaisiin pian.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Krypta ja kiitos. Kolmososa tulee ehkä noin viikon päästä.