keskiviikko 1. helmikuuta 2017

VAIETUT KYLÄT OSA I

Radanvarsikaupungissa vuonna 2089


Radanvarsikaupungin hallinnolliseen alueeseen kuuluvan Luontoreservaatti RK-itäkoillisen alueella kuului ihmisen aikaansaamia ääniä hyvin harvoin, vaikka elokuisena päivänä oksaltaan ympäristöä tähyilevä orava saattoikin erottaa mäntynsä vieressä kulkevan erittäin hyvälaatuisen polun joka tuli jostain lännestä ja kääntyi juuri männyn kohdalla melko jyrkästi koilliseen kadoten kahden mäen väliseen katveeseen. Jos orava olisi ihmisten koneitten päälle jotain ymmärtänyt, niin se olisi osannut päätellä polun olevan niinkin leveän, että sillä olisi voinut ajaa maastoautolla tai ainakin mönkijällä. Joskus niitä metelöiviä hirviöitä oli oravankin näköpiiriin ilmestynyt, mutta viimeisestäkin kerrasta oli jo aikaa useampia viikkoja ihmisten aikakäsityksillä.

Niinpä kun orava kuuli läntisestä kaukaisuudesta sitä ikävän pärisevää epäluonnollista ääntä se otti välittömät oravan ritolat ja katosi tästä tarinasta. Jos siltä oltaisiin kysytty, niin se olisi ollut varmaan kyseisestä asiantilasta mielissään. Se halusi vain pitää huolen omista oravan asioistaan. Pärisevän äänen lähteenä ei ollut maastoauto vaan kaksi maastomoottoripyörää. Pyörät oli lastattu täyteen erilaisia leiriytymisvälineitä ja muita varusteita. Kyseiset pyörät pysähtyivät juuri sen männyn kohdalle, jossa orava oli vielä äsken pitänyt taukoa. Moottorit sammuivat, kypärät riisuttiin päästä ja niitten alta paljastui kaksi nuorta, parikymppistä miestä. Toinen miehistä, Jakke, kaivoi esille virallisen luontoreservaattikartan ja toinen, Patrik, alkoi tarkastella sitä hänen kanssaan. Jaken sormi seurasi kartalla olevan polun kulkua heidän pysähtymispaikkaansa asti, nousi sitten ja osoitti koilliseen, johon polku jatkui niin kartalla kuin silmälläkin katsottuna. Sitten hän käänsi sormensa osoittamaan kaakkoa:

- No joo, tään virallisen kartan mukaan tuolla kaakossa ei ole siis mitään. Pelkkää erämaata varmaan seuraavat sata kilometriä ja koko alue on kiellettyä rauhoitusaluetta. Ja kun katsoo tuohon suuntaan, niin ei tossa tosiaan näytä olevan kuin pöpelikköä, häpelikköä, vitelikköä ja lisää metsää.

Patrik puolestaan sanoi:

- Niinhän se opettajakin veikkasi, että tältä tuo maisema näyttää. Kaivapas se opettajan kartta esille.

Jakke kaivoi povitaskustaan toisen, samaa aluetta koskevan kartan, jossa luki ”Reunansyrjä. Maanmittaushallituksen karttapalvelu. 2024.

- Kyllä me ollaan just siinä paikassa mistä opettaja kehotti kääntymään kaakkoon päin. Vaikka tuo kartta on kymmeniä vuosia vanha, niin maastokohdat eivät sinänsä ole muuttuneet. Purojen virtaus tietysti voi muuttua, mutta noista kahdesta mäestä me voidaan aika tarkasti määritellä paikkamme.

Myös Patrik katseli vanhaa karttaa ja vertasi sitä uuteen, viralliseen versioon:

- Vaan on siinä jumaliste iso ero. Virallisesti siellä ei pitäis olla mitään. Ja tuossa kuitenkin näkyisi taloja toisensa perään ja tuolla kauempana päässä pitäis olla kokonainen taajama.

Jakke taitteli kartan povitaskuunsa.

- Opettaja sanoi, että hänen vanhan muistinsa mukaan tästä pitäisi lähteä kaakkoon selvästi erottuva polku. Sellaiset säilyvät kumminkin luonnossa pitkään joten se voisi vielä löytyä. Hän arveli myös, että tälle kohdalle on istutettu jotakin häpelikköä naamioksi. Ja kartta näytti, että polku jatkuisi puolisen kilometriä ja tulisi metsäautotien kääntöpaikalle. Mitä taas ei uudessa kartassa tietenkään näy. Eiköhän heitetä hetkeksi jalkamieheksi ja katsota, jos se polku löytyisi. Pysytään näköetäisyydellä toisistamme kumminkin.

Nuoret miehet läksivät kävelemään ryteikköön. Toisella oli vyöllään järeä pistooli ja toisella selässään haulikko. Ei mennyt kuin varttitunti kun Patrik huusi:

- Hei Jakke! Tuu tänne!

- Löysitkö?

- Katto itte.

Polku näytti alkavan tyhjästä, juuri siltä kohtaa missä ympäristöä paljon nuorempi metsikkö loppui. Miehet tiesivät, että polut eivät ala tyhjästä. Opettaja taisi sittenkin olla oikeassa, vaikka ajatus tuntuikin niin hurjalta. Itse asiassa pelottavalta.

- Mennään takaisin pyörille. Tuon ryteikön takia niitten kanssa on tietysti melkoinen tusaaminen, mutta tästä eteenpäin kulku onkin sitten helpompaa.


Jakke ja Patrik olivat olleet ystäviä jo kouluajoista alkaen. He olivat käyneet koulunsa aina ylioppilaaksi saakka samalla luokalla ja armeijassakin he olivat olleet samassa joukko-osastossa. He olivat kotiutuneet kuluvan vuoden kesäkuussa. Molemmat myös kuuluivat suomalaiseen nomenklaturaan, vaikka eivät siitä välttämättä itse olleet kovinkaan innoissaan. Patrikin isä ja äiti olivat hallintoviranomaisia ja kuuluivat niin koko maassa kuin Euroopan Liittovaltiossakin yksin vallassa olevaan Yleisfeministiseen ilmastodemokratiapuolueeseen. Sen ansiosta Patrikin perheellä oli mahdollisuus ylelliseen asumiseen sillä tämä kolmihenkinen perhe asui mukavassa kerrostalokolmiossa.

Suomessa noin yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kansasta asui kuutioasunnoissa, kooltaan viidestä kahteentoista neliöön. Loput viisi prosenttia kuuluivatkin sitten YFID:iin joka oli luonteeltaan kova kaaderipuolue, johon pääseminen oli vaikeaa. YFID:iin kuuluvista henkilöistä noin 75% asui kerrostaloissa, 20%  rivitaloissa ja kaikkein tasa-arvoisimmat henkilöt sitten omakotitaloissa joita ei tosin sanottu enää omakotitaloiksi vaan erillisasumisyksiköiksi. Omakotitalohan itsessään tarkoitti ympäristölle vahingollista kerskakulutusta ja oli näin terminä sopimaton.

Ja yhdessä sellaisessa asui myös Jakke. Hänen äitinsä oli nimittäin puolue-eliittiin kuuluva koko Radanvarsikaupungin hallinnollisen alueen Vastaava Byrokraatti joka piti hallussaan käytännössä diktatuurista valtaa ollen vastuussa vain Helsingille ja sitä kautta Brysselille. Vanhempiensa aseman vuoksi niin Jakke kuin Patrik olivat voineet käydä koulunsa erillisessä ja rauhallisessa puolue-eliitin lapsille suunnitellussa hyvin varustetussa kasvatus- ja oppimiskeskuksessa jossa oppilaat saivat opiskella samoissa turvallisissa ja virikkeellisissä tiloissa päiväkodista aina ylioppilaaksi saakka.

Patrikin perhettä saattoi sanoa tavalliseksi onnelliseksi perheeksi ja puolueasemastaan huolimatta Patrikin vanhemmat olivat tosiasiassa eräänlaisia leipäpappeja jotka vapaa-ajallaan olivat hyvin leppoisia ja rauhallisia ihmisiä joita ei puolueen jäseniksi oikein saattanut mieltää. Jaken kohdalla tilanne oli toinen. Hänen äitinsä oli sieluaan myöten vannoutunut yfidiläinen, kiihkofeministi miestenvihaaja ja eräänlainen narsistisen persoonallisuushäiriön arkkityyppi. Hän oli hankkiutunut raskaaksi keinohedelmöityksellä 38-vuotiaana kun oli tuntenut biologisen kellonsa tikittävän. Luonnollisesti tämä tapahtui  ilman minkäänlaista isäkandidaattia, sillä Jaken äiti oli todennut, ettei yksikään mies yllä hänen älylliselle tasolleen.

Niinpä Jakke oli tottunut elämään vaikutusvaltaisen yksinhuoltajaäidin kanssa tajuten, että hän oli äidilleen jonkunlainen sekoitus lasta, omaehtoisen naisen pärjäämispokaalia ja omaisuutta. Äidin, joka toi toistuvasti esille syvän pettymyksensä siitä ettei Jakke ollut syntynyt tyttönä. Joskus, Jaken ollessa teini-ikäinen tuo nainen oli humalapäissään sammaltanut Jakelle, että olisi sukupuolen selvittyä halunnut tehdä abortin ja yrittää uudestaan, mutta niin edistyksellinen ei Suomenkaan feministinen lainsäädäntö sentään ollut. Myöhemmin äiti oli sitten kiistänyt sanoneensa näin. Asiasta ei puhuttu. Yleensäkään tässä yksinhuoltajaperheessä ei paljoa puhuttu sillä keskustelu vaati kaksi suht tasavertaista keskustelukumppania eikä hänen äitinsä osannut ajatella ihmisiä kuin komentaja/komennettava-akselilla.

Jakkea saattoi kieltämättä pitää pettymyksenä äidilleen. Mitä muutakaan vaihtoehtoa olisi ollut, kun jo elämän oletusasetuksissa olivat väärät valinnat ja jalkojen välissä väärät värkit. Erityisesti äidille oli vaikeaa sulattaa se ajatus, että Jakke halusi lähteä lukemaan insinööriksi, kun taas äiti oli pitänyt itsestään selvyytenä että Jakke läksisi puoluebyrokraattiseen hallintokoulutukseen jonka kautta hän jatkaisi nomenklaturan perinnettä. Eiväthän insinöörit hitto vie pääse edes puolueen jäseneksi. Kaikkein eniten äitiä järkytti sen tajuaminen, että hän ei pystyisi Jaken päätä kääntämään. Ehkä hän näki pojassa oman itsepäisyytensä, joka oli jalostunut jotenkin hienostuneempaan muotoon. Muotoon, joka ei halunnut alistaa muita. Mitä saattoi pitää heikkoutena.

Muulla käytöksellään Jakke ei sitten kyllä antanut valittamisen aihetta. Hän oli hyvä oppilas sekä kohtelias ja urheilullinen nuori mies joka oli kovasti tyttöjenkin mieleen, mikä ei sinänsä hänen äitiään paljon liikuttanut, sillä Jaken synnyttyä hän oli itse pitäytynyt vaihtelevissa lesbosuhteissa. Ehkä hän halusi varmistaa, että Jakelle ei tarjottaisi minkäänlaista isän mallia. Koulussa Jaken ongelmana puolue-eliitin lapsena saattoi pitää eräänlaista liiaksi jalat maassa olemista. Hän ei innostunut koulueohjelman yleismaailmanhalaavista aineista, vaikka vastasikin koekysymyksiin niin kuin oltiin vaadittu.

Ei hän myöskään varsinaisesti kyseenalaistanut feministisdemokraattista yksipuoluejärjestelmää,  jota virallisesti kutsuttiin nimellä Todellinen Demokratia, mutta esitti aika ajoin häiritseviä, pohdiskelevaan tyyliin esitettyjä kysymyksiä. Ei piruuttaan, vaan aidon tiedonjanon vuoksi. Jakke oli oikeasti utelias ja asioista kiinnostunut. Eräästä kysymyksestä lukion viimeisellä luokalla kehittyi sitten hänelle tietynlainen pakkomielle, joka aikanaan veisi hänet ystävänsä Patrikin kanssa raahaamaan maastomoottoripyörää ryteikön läpi.

Kysymys oli lähtenyt liikkeelle ympäristöhistorian tunnilla jossa opettaja kertasi oppilaitten jo aikaisemmin useasti ulkoalukemaa, mutta Todellisessa Demokratiassahan jatkuva kertaus ja toisto oli opintojen äiti, varsinkin jos se liittyi historiaan tai yhteiskuntajärjestelmään:

- Niin kuin muistamme, niin melko pian vuonna 1944 Neuvostoliittoa vastaan käydyn hävityn hyökkäyssodan jälkeen,  joskus 1950-luvun alussa alettiin Suomessa ehkäpä ensimmäisenä maana maailmassa havahtua siihen, että ympäristölliset kysymykset ja mahdollinen ilmastonmuutos on kaikkein suurin uhka niin maallemme kuin koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Silloin alettiin ymmärtää, että kaikkein ekologisin ja ympäristölle turvallisin asutuspoliittinen muoto on väestön keskittäminen tiiviisiin, energiatehokkaisiin ja luontoa säästäviin kaupunkikeskuksiin. Väestön valtava haja-asuttaminen koko maan alueelle pääosin äärimmäisen energiatuhlaavaan omakotitaloasutusmuotoon oli ilman muuta niin ympäristölle kuin kansantaloudelle pitkässä juoksussa tuhoisaa. Ajatelkaapa maata, jossa jokaiselle asunnolle tarvittiin oma tuhlaava energianlähde. Yleensä vielä useampi. Savuttava ja saastuttava puulämmitys ja sen lisäksi vielä sähkö- tai öljylämmitys. Ja vielä tämän lisäksi jokaiseen erilliseen taloon vievä, jatkuvaa kunnossapitoa vaativa tieverkko ja valtava määrä järkiajatteluun nähden täysin tarpeettomia henkilöautoja. Järkyttävää. Tämän tien tuhoisuus nähtiin jo hyvissä ajoin. Koko haja-asutusalue oli kasvukeskusten elättämää saastuttavaa aluetta joka eli kaupunkiväestön maksamilla tulonsiirroilla.

- Tuossa vaiheessa tapahtui kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin teollistumisen myötä kaupungit alkoivat vetää ihmisiä muutenkin sisäänsä kasvavissa määrin ja koululaitoksessa opetettu ympäristökasvatus muutti varsinkin nuorten ihmisten asenteita edistyksellisempään suuntaan ja he hakeutuivat myös aktiivisesti kaupunkeihin. Siinä vaiheessa valtio alkoi keskittää tarpeellisen maatalouden toimintaa linjan Pori – Kotka lounaispuolella sijaitseviin korporaatioyhtiöitten maa- metsä- ja karjatalouskombinaatteihin, jossa tilakoot saatiin toiminnan kannalta huomattavasti tehokkaammiksi ja entiset maanviljelijät saattoivat jatkaa ammattiaan kombinaattien työntekijöinä. Samalla ymmärrettiin, ettei täysi ruokaomavaraisuus ole maalle välttämättömyys, sillä ulkomaankaupalla saatiin vaje helposti korjattua ja samalla suomalainen ruokavalio monipuolistui.

- Tulee muistaa, että koko haja-asutusalueen väestö oli hajallaan erillisissä taloissa ja pienissä, korkeintaan kymmenen - kahdenkymmenen talon kylissä ja tällaisen joutokäynnin kustantajana toimi luonnollisesti valtio jolle se olisi ollut joka tapauksessa ennen pitkää kestämätöntä. Onneksi valistustoiminta ja kaupunkiasumisen antamat mahdollisuudet houkuttivat ihmisiä sen verran voimakkaasti, että vuoteen 1995 mennessä koko haja-asutusalueen väestö oli muuttanut suuriin, minimissään kahdensadan tuhannen ihmisen asutuskeskuksiin, joissa tapahtui sitten 2000-luvun alussa ekologisen vallankumouksen seuraava vaihe eli siirtyminen kerrostaloasumisesta vielä huomattavasti energiatehokkaampaan, ympäristöystävällisempään ja halvempaan kuutioasumismuotoon. Kaiken kaikkiaan väestö on ollut alusta asti tyytyväinen tähän edistykselliseen asumismuotoon ja väestöllä on myös ymmärrys siihen, että osan – sanoisinko erityisasiantuntemusta omaavien – kansalaisten osana on asua energiateholtaan huonommissa, joskin asumispinta-alaltaan hieman suuremmissa asunnoissa.

Tähän oli Jakke sitten kommentoinut:

- Opettaja. Mitenkäs, kun minä tuolla verkossa törmäsin yhden kaverin löytämään dokumenttiin, jonka mukaan Suomessa asui kuitenkin vielä vuonna 2017 pienissä taajamissa ja haja-asutusalueella yhteensä kolmisen miljoonaa ihmistä eikä Suomessa ollut silloin vielä ollut minkäänlaisia kuutioasuntoja.

Opettajan ilmeestä näki, että nyt pääsi Jaken suusta suuri sammakko. Ilme ei ollut oikeastaan ilkeä, vaan lähinnä arvioiva. Saattoi nähdä, kuinka opettajan pään sisäinen laskukone raksutti. Opettaja oli 48-vuotias nainen, joka oli ollut puolueen jäsen viimeiset kymmenen vuotta. Ansio, jota ei suinkaan annettu kaikille opettajille. Ei edes kaikille puolue-eliitin lapsia opettaville. Hän ei kommentoinut aluksi asiaa ollenkaan, mutta kysyi sitten:

- Mistäs sinä tuollaisen tiedon, tai väitteen olet saanut?

- No yleisestä euroverkostahan minä. En minä sitä sen tarkemmin muista. Siellä se dokumentti oli ollut kuvatiedostona.

Opettaja oli hetken hiljaa ja totesi sitten.

- Tuollaisia valetietoja aika ajoin pääsee euroverkkoon. Vaikka se onkin erittäin hyvin valvottu. Luulen, että tuo niin sanottu dokumentti on tullut Yhdysvalloista tai jostain muusta sellaisesta maasta jossa ei olla vielä ymmärretty siirtyä Todelliseen Demokratiaan. Ei sellaisista kannata välittää. Ja sellaiset tiedostot muuten kannattaa hävittää välittömästi. Vaikka ne vaikuttavat kuvatiedostoilta niin niissä on kyllä yleensä joku virus mukana. Jotkut troijalaiset ovat sotkeneet euroverkkoa niin, että sen putsaaminen on maksanut miljoonia. Ja tällaisissa tapauksissa viruksen lähettäjät etsitään, löydetään ja pannaan edesvastuuseen.

Jakke tajusi, että vaikka opettaja ei ollut vastannut hänen varsinaiseen kommenttiinsa mitään, niin nyt oli aika pitää turpa rullalla. Sen verran selvän uhkauksen opettaja oli esittänyt. Tietoverkkorikos oli sen verran vakava syytös, että siitä ei häntä pelastaisi välttämättä hänen vaikutusvaltainen äitikään. Opettaja jatkoi vielä:

- Sen sijaan, että puntaroisimme jonkun ulkovallan yhteiskuntarauhan murentamiseen tarkoitettua misinformaatiota, meidän tulisi mieluummin keskittyä muistamaan, että kyseisen onnistuneen asumispoliittisen muutoksen ja yleensäkin Todellisen Demokratian myötä Suomen pinta-alasta 95% on täydellisesti ihmisiltä eristettyä luonnonreservaattia jossa eläimet ja kasvit voivat olla rauhassa  ilman ihmisen tuhoavaa vaikutusta ja samalla myös suurin osa Suomen luonnosta on vapautettu tehometsätalouden tuhoavasta kirouksesta. Lisäksi, kun maaseudun järkyttävän kallis tekohengittäminen voitiin lopettaa, meiltä vapautui voimavaroja joilla olemme voineet auttaa afrikkalaisia ja aasialaisia siskojamme ja veljiämme jotka ovat tulleet Suomeen sotaa, terroria, nälkää ja ilmastonmuutosta pakoon. Vapautuneitten voimavarojen myötä me olemme voineet myös rakentaa heille omat, erilliset ja kantasuomalaisilta kielletyt itsehallintoalueet joissa he voivat elää perinteisten tapojensa ja kulttuurinsa mukaan, niin ettei heidän tarvitse omaksua heille vieraita ja hankalia suomalaisia tapoja sekä vaikeaa suomen kieltä.

- Ja ennen kaikkea tulee muistaa, että nykyisin maassamme jokaisella on oikeus ja mahdollisuus kuutioasuntoon. Jokainen saa kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Jokainen on oikeutettu koulutukseen. Jokaisella on kodissaan 70 litran jääkaappi jossa on jopa pieni pakastelokero. Jokaisella on mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Ja jokaisella on asunnossaan tv-vastaanotin, joka toimii samalla euroverkon katselulaitteena. Ilman Todellista Demokratiaa ja vanhan patriarkaalisen, tuhlaavan, saastuttavan, ahneen elämäntavan ja maailmankuvan hylkäämistä tätä ei oltaisi koskaan saavutettu. Siitä saavutuksesta on pidettävä kiinni, eikä mikään saa uhata sitä.

Tunti päättyi. Jotkut oppilaat katselivat Jakkea vähän pilkallinen ilme naamallaan. Menikin kyselemään tyhmiä. Lankesikin johonkin ulkovaltalaiseen trolliin. Munasipa itsensä pahemman kerran. Ääneen näitä ei sanottu, sillä Jakke oli kuitenkin suosittu oppilas ja asiaan vaikutti tietysti Jaken äidin asema. Se nainen tekisi kiusaamisesta lopun nopeasti eikä anteeksianto ja armahdus kuulunut kyseisen naisen sanavarastoon. Ei hän tekisi sitä ehkä äidinrakkaudestaan, vaan siitä omistavasta ajatuksesta että hänen henkilökohtaista pokaaliaan ei tönittäisi. Seuraavien välituntien aikana Jakke ja Patrik viihtyivät lähinnä keskenään. Ja puhuivat koko ajan samasta aiheesta. Myös Patrik oli lukenut kyseisen dokumentin. Se oli hyvin tehty, sisälsi nykyiseen suomenkieleen nähden selkeästi vanhakantaista kieltä ja sisälsi sellaisia termejä mitä ei enää oltu käytetty aikoihin. Sitä oli hyvin vaikea uskoa väärennökseksi.

Asia jäisi mietityttämään. Harmitti, ettei siitä varmaankaan saisi enää selkoa. He tunsivat kyllä verkkopoliisin tehokkuuden ja arvasivat että historianopettaja oli ottanut sinne välittömästi yhteyttä. Dokumentti häviäisi euroverkosta muutamassa tunnissa. Olihan se heillä kummallakin piilossa olevalla muistisirullaan mutta verkossa siitä ei varmaankaan kannattaisi keskustella. Ainakaan vähään aikaan. Ehkei koskaan. Täytyisi ehkä tyytyä siihen, ettei vastausta koskaan tulisi ja asia jäisi kummittelemaan piiloon mielen lokeroihin hypätäkseen taas silloin tällöin esiin. Päivän viimeinen tunti oli matematiikan tunti. Heidän matematiikan opettajansa oli jo 65-vuotias vanha, rauhallinen ja pidetty mies. Miellyttävällä tavalla karismaattinen, eikä hänen tarvinnut koskaan korottaa ääntänsä. Oppilaitten valuessa luokasta käytävälle hän vinkkasi Jakelle sormellaan. Jakke käveli opettajanpöydän luo. Opettaja katsoi luokasta poistuvia oppilaita, sitten Jakkea ja taas oppilaita. Jakke ymmärsi että hän halusi puhua kaksistaan. Luokan tyhjennettyä hän katsoi jonkun aikaa Jakkea hiljaa ja alkoi puhua:

- Sinä olit kysellyt historian tunnilla vähän hankalia. Oikeastaan tosi hankalia. Sellaisia, joita ei saisi heittää edes vitsinä. Älä suotta säikähdä, en minä aio ripittää sinua. Se historianopettaja oli vaan opettajainhuoneessa asiasta aika pähkinöinä. Sitä naista muuten kannattaa varoa yleensäkin. Hän kun on aikamoinen fanaatikko. Ja termi aikamoinen on tässä kyseisessä tapauksessa varsin lievä ilmaisu. Äläkä suotta katso niin kummissasi. Kyllä minä tiedän, että sinä puolestasi et ole sellainen, vaikka, no, kyllä sinä tiedät... perhetausta… Olen oppinut, että sinä olet utelias, epäilevä, kyseenalaistava ja tiedonhaluinen. Sitä kutsuttiin joskus aikanaan oppimisen haluksi. Nykyisin ne ovat asioita, joita kannattaa varoa. No, se ei ollut varsinainen asiani.

- Opettaja, mikä sitten se varsinainen asianne on?

- Niin… se on se hankala kysymys, mitä historiantunnilla kysyit. Haluatko todella tietää vastauksen siihen?

Jakke mietti. Vain hetkisen.

- Haluan.

Opettaja puolestaan oli hetken hiljaa. Kuin harkiten seuraavaa lausettaan. Olihan kyseessä kuitenkin Vastaavan Byrokraatin poika. Jos hän olisi tehnyt väärän arvion, niin edessä saattaisi olla määrittelemättömän pituinen matka Hailuodon, Raippaluodon, Nauvon tai Korppoon eristys- ja uudelleenkasvatusalueille. Sitten hän näytti tekevän päätöksensä.

- Vastaukseksi eivät riitä pelkät sanat. Tarvitaan muutakin. Eikä vastausta pysty antamaan tässä ja nyt. Mutta jos haluat, niin voit tulla käymään minun ja vaimoni kuutiossa. Olisiko sinulla koska aikaa?

- Periaatteessa vaikka tänään. En meinaan haluaisi odottaa.

Opettaja kirjoitti paperilappuun osoitteensa ja ojensi sen Jakelle.

- Kävisikö sitten kello viisi? Jos emme ole paikalla, niin olemme asuntolan ruokalassa. Oikeastaan voit kulkea ensiksi sen kautta. Se on kuitenkin alimmassa kerroksessa. Ja tule yksin. Olen kyllä huomannut, että olet puhunut paljon sen Patrikin kanssa. Se on kunnon poika. Mutta haluan puhua ensin vain sinun kanssasi.

- Sovittu!


Innokkaana ja odottavana Jakke meni opettajan antamaan osoitteeseen vähän etuajassa. Tokihan hän oli nähnyt näitä kuutioasuntokolosseja ennenkin – vähän kauempaa –  mutta ei ollut koskaan käynyt sisällä sellaisessa. Eihän hänen ollut tarvinnut. Jo asuinalueelle, tai virallisen termin mukaan ”ekologiseen asuintilakompleksiin” saapuminen järkytti. Nämähän olivat valtavia. Ja niitä oli paljon. Mieleen tuli lähinnä jonkunlainen loppumaton mehiläispesä. Jakke ymmärsi myös, että suurin osa noista arpakuutioista oli sellaisia, ettei niissä ollut edes ulkoikkunaa. Jakkea hävetti. Kuinka ihmiset saattoivat asua täällä? Ja kuinka hän toisaalta itse saattoi asua siellä, missä asui?

Mutta tieto odotti, ja kello puolestaan ei. Opettaja oli näemmä lopettelemassa ruokailuaan yhdessä vaimonsa kanssa. Nähdessään Jaken hän huikkasi kädellään:

- Terve Jakke. Meillä vähän kesti tää sapuskointi. Tänään kun oli tarjolla härkäpapusoijapuuroa. Se ei ole kyllä maittavaa, mutta sitä täytyy syödä paljon, että jaksaa seuraavaan päivään. Kun noita lihapäiviä ei ruokalassa ole nykyisin kuin kahdesti viikossa ja kaupan ruoka on kallista. Iltapalat tuppaavat jäämään pariin leipäpalaseen. Ei varmaan haitanne, jos vaimoni tulee mukaan?

- No eihän toki. Ja en kai minä sentään ihmisiä kodistaan pois aja, jos olen sinne tulossa käymään.

- Kjäh-kjäh… joo… kuutioni on linnani. Kirjaimellisesti…

Jakke tervehti kohteliaasti opettajan vaimoa ja opettaja esitteli hänet. Hän oli myös 65-vuotias, pari vuotta sitten sairaseläkkeelle jäänyt kirurginen sairaanhoitaja. Selkä ei ollut enää kestänyt työtä. Opettaja kertoi yrittävänsä itse jaksaa lakisääteiseen 67 vuoden eläkeikään, sillä koska valtio piti kuutiota ja ruokalan ruokaa osana palkkaa, niin molempien jäädessä eläkkeelle kuutiosta alettaisiin periä vuokraa. Silloin kuutiovuokran ja ruokalassa tarjotun ruuan yhteishinta tulisi sen verran suureksi että heille ei jäisi käytännössä kuin hieman taskurahaa. He kun eivät olleet puolueen jäseniä. Vanhan pariskunnan asunto sijaitsi kuudennessatoista kerroksessa. Näköjään siinä oli kumminkin ulkoikkuna. Opettaja sulki oven ja hänen vaimonsa latasi pienen kahvinkeittimen.

- Tässähän tämä. Tämä on sentään yhdeksän neliön kokoinen. Sellainen, että saamme tuon sängyn yöksi levitettyä. Voidaan nukkua vierekkäin. Pienimmät ovat viisineliöisiä ja niin matalia, ettei siellä mahdu seisomaan. Lapsiperheitten kuutiot ovat samanlaisia, niissä on vaan kuutioitten välissä ovi. Istu tuohon jakkaralle. Et varmaan tullut katselemaan paikallista arkkitehtuuria. Se oliskin kyllä varsin nopeasti katseltu. Tulit hakemaan vastausta kysymykseesi maaseudusta ja haja-asutusalueesta yleensä.

- Niinhän minä tulin. Ja te lupasitte sen antaa.

Opettaja otti laatikosta esille hyvin vanhanmallisen tablettilaitteen, käynnisti virran, näppäili sitä hetken ja ojensi sen sitten Jakkelle.

- Siinä on valokuvia. Katseles ne ensin läpi. Jutellaan sitten.

- Mistä nämä valokuvat ovat?

- No, katsele itse ja mieti, saatko niistä mitään kiintopistettä. Minä kerron sitten kyllä.

Jakke alkoi katsella. Hymyileviä ihmisiä. Paljon lapsiakin. Paljon autoja. Hyvännäköisiä, kalliita autoja. Suuria erillisasumisyksiköitä. Yhtä suuria kuin hänen äitinsä vastaava. 120 neliötä. Jotkut näköjään isompiakin. Ja näkyi isoja ulkorakennuksiakin. Hyvin hoidettuja pihoja. Sitten oli kuvia jonkun järven rannalta. Joku pienempi erillisasumisyksikkö. Näköjään kokonaan puusta tehty. Ja rannassa oli toinen. Aivan pieni. Sen piipusta kohosi savu. Siellähän poltetaan puuta… hetkonen… Jakke kelasi taaksepäin ja huomasi että kaikissa erillisasumisyksiköissäkin oli savupiiput. Ja niistä nousi savua. Kaikissa näemmä poltettiin puuta. Sehän oli aikaa sitten kielletty. Takaisin sinne järven rannalle… ja sieltä pienestä rantarakennuksesta juoksi ihmisiä laiturilta järveen… hitto vie, tuohan on sauna… Jakke jatkoi kuvien katsomista ja kiinnitti huomion siihen, että jokainen kuva oli tavallaan keskellä metsää. Vaikka lähettyvillä näkyi muitakin taloja. Metsää kaikkialla. Ja peltojakin. Mikä paikka tää oikein oli? Hän nosti katseensa ja sanoi opettajalle:

- En minä ole nähnyt missään tällaista. Kaikki näyttää vähän vanhakantaiselta sinänsä, mutta kylläkin vauraalta. Hyvin vauraalta. Olisiko nää kuvat otettu joskus 2050-luvulla? Tämän täytyy olla joku sellainen puolue-eliitin asuinalue, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Voisiko tämä olla joku sellainen salattu korkeimpien puoluevirkailijoitten lomakylä? Mutta niitten täytyy olla kyllä sitten jo todella korkeita, sillä äitinihän on koko hallintoalueen päätappi enkä ole hänenkään koskaan kuullut puhuvan tuollaisesta paikasta. Mutta joka tapauksessa näitten täytyy olla korkeita puoluevirkailijoita. He näyttävät jotenkin niin varmoilta ja tyytyväisiltä. Sillä lailla huolettomilta. En minä meidän nomenklaturan asuma-alueella näy koskaan tuollaisia ilmeitä. Siellä kaikki vaikuttavat olevan sellaisia että uskovat jonkun koko ajan tarkkailevan heitä. Kuin heitä kuvattaisiin ja kuunneltaisiin koko ajan. Ja nuo autot vielä. Nehän ovat melkein kaikki henkilöautoja. Eihän niitä ole enää käytössä kuin viranomaisilla ja no, tiedät kyllä vielä kenellä. Ja ne ovat itse asiassa paremman näköisiä kuin nykyiset. Itse asiassa se kaikkein yleisin henkilöautomalli eli PSA Armand muistuttaa yllättävän paljon sitä ikivanhaa pallosilmä-Ladaa.

Opettaja hymyili.

- Niin, ensinnäkin ne autot eivät ole valtion autoja. Ne ovat yksityisautoja. Ja annas mulle se tabletti, niin katsellaan näitä kuvia porukalla. Minä vähän esittelen sulle noita, heh, puoluevirkailijoita.

Opettaja alkoi selata kuvia ja osoitti aina kuvissa olevia ihmisiä sormellaan.

- Putkiasentaja. Laitoskeittäjä. Taksikuski. Opettaja. Paperimies. Myyjä. Vakuutusvirkailija. Eläkeläinen. Sähköasentaja. Kunnaninsinööri. Paperimies. Eläkeläinen. Ohjaaja. ATK-tukihenkilö. Pitkäaikaistyötön. Kirjastonhoitaja. Sairaanhoitaja. Maanviljelijä.

- Tarkoitat varmaankin että maanviljelyskombinaattityöntekijä?

- Ei. Vaan maanviljelijä.

Opettaja selasi kuvia eteenpäin, näytti Jakelle kuvaa eräästä talonsa edessä hymyilevästä perheestä ja sanoi, että paina tuo pikkunen poika tuossa mieleesi. Sen jälkeen hän napsautti euroverkkopäätteen auki ja avasi sieltä virallisen kartan, joka esitti koko Radanvarsikaupungin hallintoaluetta.

- Mitä näet tuossa kartan itäosissa? Tuolla kohdalla tarkalleen.

- Saman kuin koko alueella muutenkin. Eli en mitään. Sehän on pelkkää korpea ja suota. Asumatonta jo viime vuosituhannen puolelta. Luontoreservaattia. Eihän täällä ihmisiä asu kuin tuossa noin ja tuo alue on ehkä kaksikymmentä neliökilometriä.

Opettaja napsautti kartan kiinni ja näytti vielä sormellaan kuvassa olevaa pikkupoikaa.

- Nuo kaikki kuvat joita katsoit, on otettu siinä paikassa, mitä osoitin sinulle kartasta. Siellä, missä ei ole mitään. Vain korpea ja suota. Tuo viimeisin kuva on otettu vuonna 2030. Ja se pikkuinen poika olen minä. Sen paikan nimi oli Reunansyrjä. Joskus aikanaan. Nyt se on vain koordinaatteja Luontoreservaatti RK-itäkoillisen kartalla. Kaikki, mitä luit siitä kielletystä dokumentista on totta. Suomessa asui vielä vuonna 2017 pienissä taajamissa ja haja-asutusalueella yhteensä kolmisen miljoonaa ihmistä eikä täällä ollut silloin vielä ollut minkäänlaisia kuutioasuntoja. Suomen maaseutu, haja-asutusalueet, pienet kunnat ja kaupungit tyhjennettiin ihmisistä vasta 2030-luvulla. Se ei tapahtunut vapaaehtoisesti, vaan oli varsin nopea ja ruma prosessi, jossa tuhottiin satojentuhansien, ehkä useampienkin ihmisten elinmahdollisuudet, pakkosiirrettiin heidät julmasti kuutioihin ja prosessissa kuoli paljon ihmisiä. Tuhansia. Ehkä enemmänkin. Lukuja ei ole laskettu. Eikä niistä saa puhua.

Jakke nieleskeli hetken aikaa tyhjää.

- Mutta… kuinka…

- Kaiken perimmäinen syy oli se, kun Todellinen Demokratia astui voimaan vuonna 2023. Silloinhan Euroopan Liittovaltion keskeisimmät puolueet totesivat, että loppujen lopuksi niillä ei ole eroa keskeisissä periaatteeissaan oikeastaan ollenkaan joten ne yhdistivät voimansa ja perustivat Yleisfeministisen ilmastodemokratiapuolueen. Samaan aikaan eurooppalaiset suuryhtiöt olivat nielleet pienemmät kilpailijansa toinen toisensa jälkeen ja huomasivat, että Liittovaltion kanssa kannatti olla samassa sängyssä. Se hyödytti molempia. Yhtiöt halusivat taloudellisen kontrollin ja monopolin, YFID halusi puolestaan perustaa kontrollivaltion jossa oli vain yksi vallitseva totuus. Näin ollen molemmat siirtyivät saman katon alle ja yhtiöt alkoivat käyttää itsestään nimitystä korporatiiviset yhtiöt. Ne olivat osa valtiota ja samalla valtio valtiossa. Rahallehan on sinänsä yksi lysti mitä ideologiaa tulee tunnustaa. Kunhan se ei puutu rahan tekemiseen.

- Mutta kuinka tämä liittyy maaseudun tyhjentämiseen?

- Niin kuin tiedät, niin YFID on idealistinen ja utopistinen puolue. Yksi sen opinkappaleista on aina ollut ilmastonmuutos. Tuli sitä tai ei. Se on YFIDille vähän kuin Jeesuksen toinen tuleminen uskovaisille. Lisäksi se on totalitaristinen puolue, joka halusi jo silloin täydellisen kontrollivaltion. Ja mikäs olisi parempi kontrollin tapa kuin siirtää ihmiset mehiläispesiin? Siksi se halusi tyhjentää kaikki haja-asutusalueet ilmastonmuutokseen vedoten. Korporatiiviset yhtiöt näkivät tässä taas aivan loistavan bisnesmahdollisuuden ja kehittivät kuutioasunnot ja niitten nopean tuottamisen joita tuottavien tehtaitten rakentaminen aloitettiin tällä Suomessakin jo vuonna 2025, vaikkei minkäänlaisia päätöksiä vielä oltu tehty. Tai siis ainakaan ilmoitettu julkisesti.

- Se päätös tuli julkiseksi vuonna 2028, jolloin Liittovaltion Suomen hallinto ilmoitti, että kaikki ihmiset siirretään asumaan yhteentoista suurasutuskeskukseen ja asumisen päämuoto on kuutioasunto. Siis vuonna 2028. Ei 2000-luvun alussa, niin kuin teille opetetaan. Muistatkos, mitä nämä meidän suurasutuskeskukset ovat?

- Totta kai. Helsinki, Espoo, Vantaa, Radanvarsikaupunki, Turku, Pori, Tampere, Kotka, Vaasa, Kuopio ja Oulu. Kahdestoista on sitten Maarianhamina , mutta se on sitten erillinen keskus, joka on muita pienempi eikä sitä lasketa varsinaiseksi suurasutuskeskukseksi.

- Hyvin muistat. Lisätään tähän vielä ne kahdeksan Rauhan- ja kansainvälisyyden erillisaluetta eteläisessä Suomessa jossa asuu viimeisen väestönlaskun mukaan noin kahdeksansataa tuhatta ulkomaalaista. Afrikkalaisia ja aasialaisia. Mutta jos palataan takaisin vuoteen 2028, niin siihen aikaan Suomessa oli vielä toistasataa kuntaa, useita satoja yli tuhannen ihmisen taajamia ja niittenkin ulkopuolella haja-asutusalueilla asui noin kahdeksansataa tuhatta ihmistä.

- Kuinka ne kaikki saatiin siirrettyä näihin suurasutuskeskuksiin?

- Pakolla. Vuonna 2028 ilmoitettiin tylysti, että aktiiviset siirtotoimet alkavat vuonna 2030. Ihmisiä tietysti houkuteltiin muuttamaan vapaaehtoisesti ja melko paljon heitä muuttikin, lähinnä työttömiä, koska kuutiosta ei peritty vuokraa. Silloin. Toistaiseksi. Sehän muuttui sitten myöhemmin. Vuonna 2030 sitten hallitus muutti kaikki suurasutuskeskusten ulkopuoliset tiet suurimpia runkoteitä lukuunottamatta yksityisteiksi. Jolloin tienhoitovelvollisuus jäi alueen asukkaille. Suurin ongelma oli tietysti lumen auraaminen, mutta maaseudulla oli paljon traktoreita ja talkootyönä se saatiin jotenkuten sujumaan. Se oli välttämätöntä. Sillä haja-asutusalueen asukkaista moni kävi töissä kaupungeissa.

- Vuonna 2031 hallitus ilmoitti, että valtion terveydenhoitovelvollisuus käsittää enää suurasutuskeskuksen alueet. Mikä tarkoitti sitä, että ambulanssiakaan ei saanut enää Reunansyrjälle. Eikä tietysti minnekään muualle syrjemmälle. Reunansyrjälläkin kuoli sen vuoden aikana niin sanottuihin päivystyspolitapauksiin kahdeksan ihmistä. Kun apua ei tullut. Täällä syntyi neljä lastakin, kun lumimyrskyn takia tiet olivat täysin tukossa eikä talkooporukka kerta kaikkiaan ehtinyt aurata. Lähimpään keskukseen Naakkamoon, joka oli silloin vielä itsenäinen kunta ja jossa oli terveyskeskus oli kumminkin kolmekymmentä kilometriä matkaa. Sitä oli vähän vaikea viimeisillään olevan naisen hiihtää suksilla. Muutama saatiin vietyä kyllä moottorikelkoilla synnyttämään. Ja niillä samoilla moottorikelkoilla sitten takaisin.

- Sitten vuonna 2032 hallitus pisti sen viimeisen pomminsa. Haja-asutusalueelta katkaistiin sähköt. Sitä myötä katkesi myös vesi, sillä vesipumput olivat pääosin sähkötoimisia. Paikallisten vesiosuuskuntien toiminta kiellettiin. Elämä muuttui mahdottomaksi, ja ihmisten oli pakko muuttaa. Minunkin perheeni muutti. Isä oli maanviljelijä, mutta hän ei saanut mitään korvauksia menetetyistä alueistaan ja koko perheen elättäneestä elinkeinostaan. Alue tuomittiin valtiolle menetetyksi luontoreservaatiksi. Meidän oli pakko muuttaa Laitilaan, jonne oltiin perustettu yksi ensimmäisiä korporaatioyhtiöitten viljakombinaatteja. Eli käytännössä sovhooseja jonne vanhempani pääsivät töihin. Perheille oltiin sieltä varattu samanlaiset kuutioasunnot kuin kaikkialla muuallakin. Siellä minä asuin lapsuuteni ja osan nuoruuttani. Vanhempani kuolivat Tampereen Flunssaan joka raivosi maassa vuonna 2038 ja sen jälkeen vartuin nuorisokodissa. Onneksi osasin panna elämäni palikat paikalleen, kävin koulut, menin yliopistoon ja valmistuin matematiikan opettajaksi. Vaimoni on kotoisin siitä samasta Reunansyrjän kunnasta kuin minäkin. Tai paikasta joka joskus oli ollut Reunansyrjän kunta. Tapasimme täällä Radanvarsikaupungissa.

Jakke oli vähän aikaa hiljaa ja kysyi sitten:

- Mutta lähtivätkö kaikki?

- Eivät. Osa jäi. Pieni osa. He ajattelivat, että eivät kotoaan lähde niin millään. Osa luotti halkoihin ja kaivoon, joka oltiin muutettu tavalliseksi kaivoksi josta vesi nostettiin joko tyhjiöpumpulla tai sitten ihan sangolla. Osa oli hankkinut aurinkokennoja saadakseen lisäksi sähköä. He viljelivät perunaa ja kävivät laittomalla hirvimetsällä. Ajattelivat selvitä sillä. He olivat kaikki melko vanhoja ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan kestäneet muutosta. Emmekä sitä tietysti kestäneet mekään. Mutta alistuimme. Meidät ajettiin kodeistamme sardiinipurkkeihin. Isällä ja äidillä oli sentään työtä siellä Laitilassa. Mutta Radanvarsikaupunkiin pakkosiirretyiltä ihmisiltä hyvin monelta meni elinkeino. He jäivät mätänemään kuutioonsa peruspäivärahalla ja ruokalan vellillä. Ironisesti he totesivat kohtalostaan, että tulihan se ilmastonmuutos sentään estettyä. Sen tuloahan odotellaan vielä nykyisinkin.

- Entä kuinka heille kävi jotka jäivät?

- En tiedä. Luulen, että he ovat kaikki kuolleet. En ole kuullut, että yksikään heistä olisi tullut Radanvarsikaupunkiin. Eikä sieltä kuultu uutisia muutenkaan, sillä sähköjen myötä katkaistiin kaikki viestintäyhteydet. Luulen, että he halusivat kaatua niille sijoilleen. Ylpeytensä säilyttäen. Ehkä olisin tehnyt niin itsekin. Mutta olin silloin vasta pieni poika. Eihän minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata vanhempiani. Olin avuton. Mitä minä olisin voinut tehdä? Mutta sinä näytät mietteliäältä. Tiedän kyllä, mikä on mielessäsi. Mietit, että voiko tämä sittenkään olla totta. Onhan niitä aivan uskomattoman hyviä kuvankäsittelyohjelmia. Mutta annas kun näytän sinulle vielä yhden jutun.

Opettaja aukaisi pöytälaatikon, otti sieltä esille paperikartan ja ojensi sen Jakelle. Kartassa luki Reunansyrjä. Maanmittaushallituksen karttapalvelu. 2024. Samalla hän aukaisi euroverkkopäätteen uudestaan ja otti sieltä esille aikaisemmin näyttämänsä kartan.

- Vertaapa näitä kahta.

Jakke aukaisi paperikartan,  tarkasteli samalla tuoretta karttaa ja vertasi sitä paperikarttaan. Paperikartassa sillä kohdalla missä virallisessa kartassa ei ollut mitään oli noin tuhannen ihmisen kylä. Ja maanteitä. Metsäteitä. Polkuja. Siltoja. Antenneja. Asuntoja. Paljon asuntoja.

- No voi sen helvetti…

- Niinpä. Mutta on selvää, että ihminen on epäileväinen olento. Et ole vieläkään varma asiasta. Mutta ihminen on myös utelias olento. Sinä eritoten. Ja varmuuden asiasta saat vain yhdellä tavalla. Mikä on varmaan pyörinyt mielessäsi.

- Niin… mennä ja katsoa silmällä. Mutta eihän tuolle alueelle saa kulkulupaa millään.

- Ei sinne saakaan. Mutta sen luvalliselle osalle saa. Ja nokkela nuori mies keksii kyllä keinot mennä vähän pidemmällekin. Mutta jätä asia hautumaan. Sinulla on kuitenkin elämä elettävänäsi. Suorita lukio ensin loppuun. Eihän sinulla ole sitä enää jäljellä kuin muutama kuukausi. Ja käy sitten suorittamassa kansalaispalvelusi. Kuinka muuten ajattelit sen hoitaa?

- Menen armeijaan.

- Niin arvelinkin. Mutta kerro Patrikille, että hän voi tulla myös käymään täällä. Tai tulkaa yhdessä. Näytän hänelle saman kuin sinulle. Ja muistutan, että näistä asioista ei todellakaan kannata puhua. Onhan meinaan niin, että jos Turvallisuuspoliisi löytää minulta tuon kartan ja nuo valokuvat, niin se tietää minulle loppuiän reissua jollekin Pohjanlahden saarista. Veikkaan muuten, että se kaveri, joka pisti mainitsemasi dokumentin euroverkkoon on jo matkalla sinne. Verkkopoliisi saa hänet kyllä kiinni.

- Ymmärrän. Minä tulen Patrikin kanssa käymään vielä uudestaan. Ja olkaa huoletta. Hänkin osaa pitää turpansa kiinni. Ja kertomanne jälkeen minäkään en kysele koulussa enää mitään. Mistään. Oli hölmöä kysellä alun perinkään. Varsinkin kun ajattelee, että typeryyttäni olen ehkä hommannut jonkun kaverin lusimaan jonnekin Raippaluotoon. Toisaalta sen kautta en olisi saanut teiltä näitä tietoja. Ja on pakko myöntää, että päässä käy aikamoinen myllerrys. Luulen, että käyn sen intin ensin ja pidän asian harkinnassa.

Jakke poistui ja tuumi jo kuutioasunnon oven sulkiessaan että harkinta on tehty. Kyllähän sinne mennään. Hän puhui Patrikin kanssa, kertoi kuulemansa ja sen jälkeen he kävivät vielä yhdessä opettajan luona. Päätös vahvistui. Kannatti vain hoitaa ensin lukio ja kansalaispalvelus kuntoon. Ehti siinä samalla vähän kypsytellä asiaa. Sillä se, mitä he suunnittelivat oli tietenkin rikollista. Kansalaispalvelu oli vaan hoidettava ensiksi pois tieltä. Vuoden 2088 Suomessa, joka toki olikin feministinen, humanistinen, ekologinen ja kaikkea muuta edistyksellistä ei nuorella kansalaisella ollut mahdollisuutta kieltäytyä kansalaispalveluksesta. Siihen oli vain useita vaihtoehtoja.

Ensimmäisenä vaihtoehtona oli suorittaa aseellinen palvelus puolustusvoimissa. Liittovaltioon kuuluva Suomi oli siinä mielessä skitsofreenisessa tilanteessa että vaikka Liittovaltion asevoimat olivatkin yhteisessä komennossa niin Suomelle oltiin tehty selväksi että jos Venäjä hyökkää, niin Suomea ei pystytä auttamaan eikä edes yritetä. Voimat eivät riitä, sillä Liittovaltion armeija on kuitenkin lähinnä sisäisen järjestyksen ylläpitämiseen kehitetty laitos. Eikä Yhdysvalloista tulisi apua. Ei ollut tullut kymmeniin vuosiin. Siksi Suomi joutuisi pärjäämään omillaan.

Sinänsä tilanne ei ollut niin vakava kuin se olisi voinut olla, sillä vaikka Venäjä oli vielä virallisesti yksi maa, niin se oli tosiasiassa hajaantunut eräänlaiseksi konfederaatioksi jonka osat toimivat käytännössä kuin itsenäiset valtiot mutta liputtivat kuitenkin Venäjän lippua. Suomen itäraja takana oli Pietarin alue, joka käsitti ulommaisen Luoteis-Venäjän. Välitöntä uhkaa sen suunnasta ei ollut, mutta aseellista puolustusta oli kaiken varalta pakko pitää yllä. Siksi noin puolet miespuolisesta ikäluokasta kävi normaalin varusmiespalvelun.

Toinen mahdollisuus oli palvelus sisäisessä rajavartiostossa. Varsinainen rajavartiosto oli sulautettu puolustusvoimiin jo aikaa sitten mutta sisäinen rajavartiosto vahtikin lähinnä sitä, etteivät kansalaiset olisi siellä, missä heidän ei kuulunut olla. Suurasutuskeskuksistahan ei saanut poistua ilman valtakunnan sisäistä passia ja tarkasti määriteltyä matkustuslupaa eikä luontoreservaatteihin – jotka muodostivat suurimman osan maan pinta-alasta – saanut mennä kuin tietyille opastetuille kierroksille tai sitten eritysluvalla opastamattomille, joskin nekin kierrokset tuli tehdä ennalta määriteltyjä reittejä pitkin. Varusmiespalvelustakin suorittavat sotilaat saivat toimia vain puolustusvoimille tarkkaan määritetyillä alueilla, joita valvoi sisäinen rajavartiosto. Suurin osa sisäisen rajavartioston työstä tapahtui suurasutuskeskusten ympärillä. Alueet olivat aidattuja eikä sieltä saanut poistua ilman lupaa.

Kolmas vaihtoehto oli turvallisuusjoukot. Niillä oli kaksi pääasiallista tehtävää. Ensimmäisenä oli pitää yllä yhteiskunnallista turvallisuutta yhdessä turvallisuuspoliisin kanssa. Toisin sanoen hiljentää se vähäkin oppositio, mikä maassa oli. Tämä tehtävä oli tosin varattu palkatuille sotilaille ja poliiseille. Turvallisuusjoukkojen varusmiehet ja sen jälkeen väliaikaisesti palvelukseen värvätyt palvelivat lähinnä niin sanottujen Rauhan-, Ystävyyden- ja Kansainvälisyyden Erityisalueitten vartijoina. Virallisesti heidän tehtävänsä oli estää se, etteivät suomalaiset tunkeutuisi alueelle häiritsemään ja valvoa aluerajapisteitä joissa jatkuvasti alueelle tulevat elintarvikerekat pysähtyivät, suomalainen kuski siirtyi pois ja alueella asuva kuski tuli tilalle palauttaakseen taas auton tyhjänä suomalaiselle kuskille. Jakke oli nomenklaturan edustaja ja tiesi sinänsä hyvin, että turvallisuusjoukot tosiasiassa estivät sen, ettei näiltä erillisalueilta päästy suomalaisten puolelle ilman lupaa. Hän tiesi myös, että nuo alueet olivat koko lailla anarkiassa ja niitten elättäminen kansantaloudelle valtava rasite.

Sitten oli vielä mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus, mikä tapahtui pääosin korporaatioyhtiöitten maa- metsä- ja karjatalouskombinaateissa sekä erilaisissa valtion kierrätyskeskuksissa. Kyseinen palvelus oli pakollinen myös naisille. Puhtaasti ruumiilliseen työhön oli tarvetta, sillä kyseisissä kombinaateissa konevoima ei toiminut niin hyvin kuin toivottiin ja kalustosta puolet oli jatkuvasti pois käytöstä huollon tarpeessa.

Niin Jakelle kuin Patrikille valinta oli helppo, ja ylioppilaaksi tultuaan he aloittivat varusmiespalveluksensa Porin Prikaatissa. Asiasta kehkeytyi Jaken äidin kanssa jälleen lihava riita, sillä äiti halusi Jaken ehdottomasti suorittavan siviilipalveluksen. Äiti olisi pystynyt hoitamaan Jakelle siviilipalveluspaikan avustajana puoluekoneistossa ja sitä myötä äiti ajatteli Jaken unohtavan typerät insinöörihaaveensa ja ottavan oman, ennalta määrätyn paikkansa puoluekoneiston edustajana. Äiti varmaankin ajatteli, että aateluus ja varsinkin puolueaateluus velvoittaa eikä järkevä ihminen yksinkertaisesti voi eikä saa hakeutua omaa säätyään alempiin tehtäviin.

Äidin raivoaminen ei auttanut. Jakke palveli kranaatinheitinkomppaniassa ja Patrik panssarintorjunnassa. He molemmat kotiutuivat vänrikkeinä. Molemmat olivat panneet merkille, että asutuskeskustaistelua oltiin harjoitettu täydessä taajamassa, josta käytettiin nimeä ”Säkylän harjoittelualue”. Jakke muisti kysyneensä eräältä kapiaiselta:

- Herra kapteeni. Mietin vaan näitä rakennuksia. Näitähän on ihan helkkaristi. Onko täällä joskus asuttu vai onko tää näitä harjoituksia varten rakennettu?

Kapteeni oli miettinyt hetken ja vastannut sitten:

- Jaa-a… en ole muuten tullut ajatelleeksikaan… oliskos niin, että sotavaltio on aikanaan rakentanut nää harjoitusalueeksi… kun eihän täällä ole asunut ihmisiä varmaan sataan vuoteen. Eihän ne sen aikaiset muutamat tönöt enää olis pystyssäkään. Onhan se meinaan niin, että jos sotaa käydään, niin sitä käydään kaupungeissakin. Kyllä nää varmaan sen vuoksi on tehty…


Nuoret vänrikit kotiutuivat ja sitten oli aika palata pakkomielteeseen ja ottaa siitä selvää. Ilman Jaken äidin vaikutusvaltaa ei siihen olisi mahdollisuutta. Äiti ei ottanut asiaa kovin hyvin. Lievästi sanottuna.

- Luontoreservaattiin? Ja minkä helvetin takia? Minkä saatanan perkeleen helvetin takia? Mitä sinä siellä teet? Ja varsinkin se pidempi, ohjaamaton reissu? Mitä siinä nyt matkaa oikein onkaan?

- Sataneljäkymmentä kilometriä. Se mutkittelee eestaas siellä luontoreservaatin alueella. Me mentäis se Patrikin kanssa maastomoottoripyörillä.

- Mutta miksi? Mitä ihmeen hyötyä siitä sinulle on?

- Ei kai aina tartte ajatella sitä, että mitä jostakin on henkilökohtaista hyötyä. Sulle se tapa ajatella on tietysti vaikea kun et muuta osaa. Mutta minä opin inttiaikana tykkäämään luonnosta. Niin oppi myös Patrik. Ei tässä sen kummempaa sinänsä ole. Mutta se olis meille tärkeää. Jos suostut, niin olen valmis miettimään vielä uranvalintaani.

Se täky veti vaikka Jakke valehteli niin että korvat heiluivat. Ei hänellä ollut pienintäkään mielenkiintoa olla tekemisissä itseään täynnä olevien puoluekoneiston jäsenten kanssa. Vaikka se tietäisikin elämää komennettavana komentajan sijasta. Mutta äidille se meni läpi. Niinpä Jakke ja Patrik olivat jonkun aikaa myöhemmin sisäisen rajavartioston vartioasemalla. Luontoreservaatti RK-itäkoillisen rajalla. Asemaa johtava yliluutnantti antoi heille alueen kartan ja kysyi:

- Niin kompassit teillä varmaan onkin? Pelkkään gps-suunnistukseen kun ei kannata luottaa. Vaikka merkittyä reittiähän te kuljette.

- On kompassit. Molemmilla. Ja yksi vielä varalla.

- Ja tunnette moottoripyörät?

- Tunnetaan. Osataan kyllä käyttää.

Sitten yliluutnantti aukaisi toimistossaan olevan asekaapin oven ja otti sieltä esille pistoolin ja haulikon.

- Nythän on niin, että siellä luontoreservaatissa on sekä karhu- että susikanta kasvanut. Ne ovat jo itsessään vaarallisia, joskin harvemmin ne ihmisiä uhkaavat. Suurin vaara on villiintyneissä koiralaumoissa. Niitä jäi alueelle silloin, kun ihmiset muuttivat maalta pois ja ne ovat lisääntyneet. Nämä annetaan teille turvaksi. Kaiken varalle. Tää pistooli on kaliiberia .44 Magnum. Ja nää patit ovat hollow pointeja. Haulikko puolestaan on kaliiberia 12/89 järeillä hauleilla ja mukaan annetaan myös täyteisiä. Näillä kyllä pysähtyy isompikin elukka. Oletan, että ette tarvitse koulutusta näihin?

- Oletatte oikein. Ei tarvita.

Sitten yliluutnantti aukaisi vielä pöytälaatikon ja antoi savukerasian kokoisen laitteen.

- Tää tässä on gps-paikannin. Hätätilannetta varten. Jos laitatte sen päälle, niin se lähettää signaalin ja me löydämme sen. Ja nyt teidän täytyisi sitten riisuuntua alastomaksi. Teidät tarkistetaan.

- Ja minkähän helvetin takia?

- Kun te lähdette luontoreservaattiin ilman opasta, niin teillä ei saa olla mukananne kameraa. Ennen kuin kysytte että miksi, niin vastaan samantien että enpähän tiedä itsekään enkä tiedä, että mitä varsinaista järkeä siinä on. Se on vaan ehdoton määräys ja jos ette suostu ruumiintarkastukseen niin sitten minä en voi lyödä tuota viimeistä leimaa tuohon paperiin. Ja silloin teiltä jää reissu tekemättä.

- Jaa… no, eihän siinä mitään. Munat paljaaksi sitten vaan. Tuossa minun repussani muuten on kamera, niin että kaivanette sen sitten jo valmiiksi pois.

Miehet munasilleen. Tarkka ratsaus. Vaatteet päälle. Ja sitten pyörän selkään ja matkaan. Kilometrin ajettuaan he pysähtyivät ja ottivat esille heille annetun gps-hätälähettimen.

- Otetaanpas akku pois. Tää lähettää kumminkin joka hetki vaikkei virta olisi päällä. Ja eivätpä hoksanneet sun aurinkolasejasi.

- Eivät niin. Niissähän on mukana kamera.

Aikansa ajettuaan, välillä pysähdyttyään ja karttaa seurattuaan Jakke ja Patrik saapuivat sen puun juurelle, josta tietty orava otti kertomuksemme alussa ritolat. Heillä oli mukanaan varusteittensa lisäksi opettajalta saatu vanha kartta sekä opettajan käsin kirjoittama vihko, joka sisälsi niin omia kuin isänsä kertomia muistoja Reunansyrjästä. Se antoi heille osviittaa siitä, mitä etsiä ja mitä odottaa

- Hei Jakke! Tuu tänne!

- Löysitkö?

- Katto itte.

Polku näytti alkavan tyhjästä, juuri siltä kohtaa missä ympäristöä paljon nuorempi metsikkö loppui. Miehet tiesivät, että polut eivät ala tyhjästä. Opettaja taisi sittenkin olla oikeassa, vaikka ajatus tuntuikin niin hurjalta. Itse asiassa pelottavalta.

- Mennään takaisin pyörille. Tuon ryteikön takia niitten kanssa on tietysti melkoinen tusaaminen, mutta tästä eteenpäin kulku onkin sitten helpompaa.


Polulla ajaminen oli melko helppoa. Se ei ollut metsittynyt paljoakaan. Olisiko niin, että hirvet olisivat kulkeneet sitä pitkin kaikki nämä vuosikymmenet? Molemmat miehet odottivat jännittyneenä, että mitä polun päästä löytyi. Odotus loppui nopeasti. Miehet pysäyttivät pyöränsä ja riisuivat kypäränsä.

- No saatana. Tässähän on se metsätien kääntöpaikka. Just niin kuin opettaja sanoikin. Ja niin kuin siinä vanhassa kartassa näkyy.

- Joo, ja tuosta jatkuu tie eteenpäin. Eikä tuo ole niin pahasti metsittynytkään. Tuota pitkin on melko helppo ajaa. Eiköhän jatketa.

Jakke ja Patrik ajoivat noin kymmenen kilometriä ja tulivat sitten metsästä ulos. Tässä oli joskus ollut pelto.

- Katso. Tuolla on talo. Ja tuolla. Ja vielä tuolla. Näyttävät muuten vielä melko isoilta. Mennäänkö käymään?

- Ajattelisin, että ei mennä vielä. Kartan mukaan siihen kylään ei ole pitkäkään matka. Jos painellaan suoraan sinne.

- Joo, tehdään niin.

Entisen peltoaukean jälkeen tie jatkoi jälleen metsässä kunnes tuli muutama kilometriä myöhemmin jälleen toiselle peltoaukealle. Sekin oli tietysti jo jonkun verran metsittynyt. Miehet ajoivat pyörillään ja pysähtyivät sitten, ottaen kypärän päästään.

- No saatana. Täähän on asvalttitie. Ja näyttää olevan vielä suht hyvässä kunnossa. Routavaurioita tietty, mutta ei tää nyt sataa vuotta vanha voi olla.

- Joo, ja tuossa on silta. Mitäs tuo kartta näyttää… joo, tuo on Jätkimänjoki ja sen jälkeen olisikin se Reunansyrjä. Mennääs kattomaan tuo silta ihan jalkaisin. Katotaan, että kestääkö se.

Miehet kävelivät sillalle. Se näytti olevan edelleenkin hyvässä kunnossa ja varmasti kestäisi ylityksen. Sitten Patrik hoksasi metallisen kilven sillan palkissa ja huikkasi Jakelle:

- Hei, katos tätä.

Jakke katsoi kilpeä.

- No helvetti…

Jätkimänjoen sillan peruskorjaus.

Rake Oy

Toukokuu – Syyskuu 2023

- Ja virallisesti täältä oli ihmiset lähteneet pois jo noin jotain vuonna 1990?

- Sillan jälkeen nousee mäki. Reunansyrjän pitäisi olla heti sen takana. Tai pakkohan sen on olla. Kaikki, mitä opettaja on tähän mennessä kertonut on pitänyt paikkansa.

Jakke ja Patrik laittoivat kypärät päähänsä, käynnistivät moottoripyöränsä ja ylittivät sillan.


Jatkuu osassa kaksi. Hyvää alkanutta helmikuuta kaikille lukijoille.

29 kommenttia:

Tuumailija kirjoitti...

Ykän dystopioita on kamalaa mutta kiehtovaa lukea, kiitokset jälleen. Tästä tulee mieleen aivan ilmiselvä Pohjois-Korea. On hirvittävää ajatella, että tuonkaltainen yhteiskunta on olemassa ja vieläpä niin, että se on kestänyt seitsemän vuosikymmentä. Ihminen on saattanut syntyä, elää ja kuolla tietämättä muusta maailmasta mitään. Ykän tarinasta puuttuu enää diktaattorisuvun henkilökultti. Pahinta on kuitenkin ajatella, että P-Korean todellisuus voi olla vielä totta täälläkin. Siinä vaiheessa kun EU-feministidiktatuuri on vallassa, niin Bresnevin Neuvostoliittokin alkaa jo kuulostaa varsin kivalta paikalta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Peijooni sentään.
Kaipaan jo osaa II. :D

Mahtaakohan pojat löytää uuden genitaalihiekkaesiintymän? ;)

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kiitos hienosta kirjoituksesta!

Tässä tulevaisuudenkuva tuntuu paljon suomalaisemmalta, kaikkine pakkokeinoineen. Niitähän Nykysuomen aatelisto rakastaa yli kaiken.

Juha kirjoitti...

Aamen.

Sinänsä nyt kyllä jätkät ovat kusessa: milläs selittelevät ylimääräiset kilometrit kulkupeliensä mittareissa?

Ympäristöystävällisimmän yhteiskunnan visio on tottavie minunkin mielikuvissani ja loogisesti runnottuna, just tuollainen iloton betoninen muurahaispesä. Jatkoja odotellessa :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Yhel Turkkulaasel ja Juhalle & kiitokset. Tarinanhan voi ottaa ihan puhtaasti tarinana tai sitten varoituksena siitä, mitä saattaa olla joskus tulossa. Jos miettii tätä vihervasemmistolais-feminististä akselia niin siinä suunnassa sanojen kieltäminen tai ainakin sen vaatiminen on jo jokapäiväistä. Siitä ei loppujen lopuksi ole pitkäkään askel historian muokkaamiseen. Juhalle vielä: se kilometriasia on hallussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tarinassa on toteutunut pahin mahdollinen ja ihmetyttää ainoastaan, miten ihmiset jaksavat elää tuollaista elämää? Tällaista erillisasumisyksikössä suurimman osan elämästään asunutta alkoi oikeasti ahdistaa, eikä pelkästään asumismuoto, vaan kaiken sen puuttuminen, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Onko vastaus se, että ihminen on sopeutuvainen eläin ja kaikkeen tottuu? Sanotaanhan, että ensimmäinen päivä hirsipuussakin on pahin.

Mutta nyt on aika ojentaa Ykälle epävirallinen netin novellisarjan Finlandia-palkinto, niin uskomattoman hieno ja hyvin kirjoitettu tarina, että tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa! Voi, kuinka toivoisin, että tarina ei päättyisi ihan lohduttomaan ja korjaamattomaan katastrofiin.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen viärestä:

Yhdessä asiassa olen rajusti eri mieltä Ykän kanssa. Ykä pitää ymmärtääkseni MV-lehteä tarpeellisena ja hyödyllisenä kun taas itse pidän sitä lähinnä journalistisena ongelmajätteenä.

Todellinen tarve olisi ollut roskalehden sijaan vaihtoehtolinjaa edustavalle laatulehdelle. Nyt on aika lupaavia merkkejä siihen suuntaan että sellainen on saattaa olla käynnistymässä.

Käykääs kurkkaamassa ja tehkää omat johtopäätöksenne. Alku ja esittäytyminen ainakin ovat lupaavia.

http://beta.oikeamedia.com

Becker kirjoitti...

Minä muuten pelkään, että tällainen dystopia todella saatta olla mahdollinen. Tämän päivän Ruotsi alkaa jo olla sillä tiellä. Kukaan ei uskalla puhua vaihtoehtopoliitikasta kuin luotettavien henkilöiden seurassa. Työpaikasta tulee potkut jos kehut olevasi Sverigedemokraattien jäsen. Maa on ajautumassa tilaan jossa yhteiskunnan järjestyksenpito alkaa rakoilemaan. Kaikesta huomaamme, ettei demokratia ole automaatio joka pysyy pystyssä itsestään.
Rouva Anolle toteaisin, että historiassa nähdään, että kansat voivat kestää despootteja hallitsijoita ja kurjia olosuhteita varsin pitkään ennekuin nousevat barrikaadeille. Nykyajan esimerkkejä ovat Pohjois-Korea ja Romania, jossa kansa sai tarpeekseen ja teloitti hallitsijansa. Demokratiaa on vahdittava, sillä sen kaatamista havittelevat monet ryhmät. Suomessakin alkaa demokratia olla jo hivenen kortilla.

Taidan aavistella miten Ykän tarina jatkuu. Toistan taas jälleen itseäni, mutta on tää hienoa kerrontaa..... Todella virtuaalinen netin Finlandia-palkinnon vahva ehdokas.

Simo kirjoitti...

Minä jään mielenkiinnolla odottamaan millaisia asukkaita siellä Reunansyrjällä asuu vuonna 2089. Kohtaavatko pojat tulevaisuuden metsäveljiä, vai jopa metsäperheitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Anolle, Beckerille ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano & Becker: Alkuun lämmin kiitos palautteestanne. Sillä on suuri merkitys ja se kannustaa jatkamaan. Mutta sitten siihen asiaan, että kuinka ihmiset jaksavat elää tietynlaista elämää. Ihminenhän tottuu. Minä asuin Helsingin kanakopeissa pitkän aikaa ennen kuin pääsin rouvani kanssa Huitsinnevadaan erillisasumisyksikköön. Asioihin tottuu, jos ei vaihtoehtoa ole. Kommentoija Tuumailija otti ylempänä esille Pohjois-Korean. Kai sielläkin ihmiset ovat tottuneet. Ei se tarkoita sitä, että he pitäisivät elämästään.

Becker kirjoitti taas elämästä Ruotsissa. Ruotsi on minulle eräänlainen aikakone, josta katson mihin Suomi on menossa. Ruotsissakin ihmiset ovat tottuneet nykyiseen tilaan. Kas kun se on tullut pikku hiljaa. Niin kuin se sammakon keittäminen. Jos ruotsalaisille oltaisiin joskus vuonna 1965 näytetty videokuvaa vuoden 2017 Ruotsin tilanteesta, niin ne olisivat varmaankin vaatineet sotilasvallankaappausta ettei moinen dystopia tapahdu. Ja juu, Ruotsi ON jo dystopia. Suomi on hyvää vauhtia menossa sellaiseksi.

Ano: Ymmärrän näkemyksesi, mutta kysyn, että entä jos viimeisen kahden vuoden aikana ei olisi ollut MV-lehteä, niin mitä olisi ollut? Vain Hommaforum, joka on kuitenkin lähinnä vain keskustelualusta sekä jonkun verran blogeja. MV-lehden kohdalla on väärä kysymys miettiä, että onko se hyvä vai onko se huono. Oikea toteamus on se, että tällä hetkellä se on välttämätön. Toivotan tuolle Oikealle Medialle mahdollisimman suurta menestystä. Se, mitä se tarvitsee ovat mainostajat, että toiminnan taloudelliset edellytykset täyttyvät. Muuten sille saattaa käydä kuin aikanaan (ihan hyvälle) Uutiskynnys-viritelmälle. Aika näyttää.

Simo: Kakkososa tulee lähiaikoina. Tässä on pari muuta viritelmää sitä ennen.

Reijo Koiras kirjoitti...

Nyt tuli kyllä suorastaan huikea tarina. Nämä tulevaisuuteen sijoittuvat kirjoituksesi ovat kyllä yleensäkin mainioita, vaan tämä oli kyllä sieltä parhaasta päästä. Muiden kommentoijien tavoin jään minäkin odottelemaan kieli pitkällä jatko-osaa.

Tuo orwellilainen historian uudelleenkirjoitus tuntuu tietysti aika hurjalta, mutta mitenkään mahdoton ajatus ei sekään ole. Nytkin on jo nähtävissä poliittisen korrektiuden tunkeutuminen historiankirjoitukseen. Monissa uudemmissa esityksissä puhutaan esim. islamista aivan eri sävyyn kuin aikaisemmin. Ei niissä tosin suoranaisesti valehdella, vaan korostetaan myönteisiä kohtia ja jätetään negatiivisista kohdista kertomatta, mutta ihan erilainen kuva siitä välittyy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Reijo Koiraalle ja lämmin kiitos sinullekin. Orwellilainen historiankirjoitus ei ole vielä täysin tapahtunut mutta orwelliläinen nykypäivänkirjoitus jo elää ja voi hyvin. Termi ”vihapuhe” ja se, kuinka sitä käytetään on erinomainen esimerkki. Newspeak on jo tätä päivää. Islam puolestaan on länsimaisten tiedostavien ihmisten puolesta määritelty kevytislamiksi, johon meidän tulisi uskoa ja jota lukiessaan imaamit nauravat paksuun partaansa. Ei ole mitään kevytislamia. Ei ole mitään maallistunutta islamia. Tai no joo, Suomen tataarit ovat. Mutta kuinka moni suomalainen tataari on julkisesti ilmoittanut, että islamilaisten invaasio Suomeen on hyvä asia?

vieras kirjoitti...

Törmäsin tuohon Oikea Media-verkkolehteen kun Reijo Tossavainen mainosti sitä. Marko Hamilo on valittu päätoimittajaksi. Muita kirjoittajia ovat tähän mennessä olleet mm. Heikki Porkka, Timo Hännikäinen, Matti Hukari, nimimerkki Professori joka pitää sitä blogiaan....

Hommassa on Oike Media-lehteen liittyvä ketju. Ketjun viestien perusteella verkkolehteä näköjään pidetään lupaavana mutta moite kohdistui verkkolehden nimeen, Oikea Media. "Me ollaan oikeita, te ootte vääriä". Yhtä hyvin valtavirtamedia voisi perustaa "vastuullinen media"-nimisen julkaisun. Ketjussa epäillään että tästä syystä se ei tavoita laajaa lukijakuntaa, vaikka jutut olisivat kuinka hyviä.

Täytyy todeta että nimi saisi olla semmoinen missä ei ole adjektiiveja. Saisi olla tarttuva ja jollain tavoin kuvaileva nimi, mutta ilman adjekttiveja.

Joonas kirjoitti...

Ylen uutinen kaksoiskansalaisten toiminnan rajoittamisesta oli uutisankka, vaikka sellaiselle lainsäädännölle onkin tarvetta ja aikomusta. Kun Ylen oikeustoimittaja alkaa väitellä poliitikkojen kanssa politiikasta, hänen olisi aika väistyä. Eli saada fudut, kenkää ja monoa.Tiedotusväline on silloin väärässä, kun se alkaa itse tekemään voimakasta politiikkaa.

Tällainen toiminta ei ole uutisvälitystä tai tiedotusta, se on propagandaa.

Kysymys ei nimittäin ole Ylen tyttöjen mielipiteistä, vaan siitä, että pystytään kauniit silmät laittamaan kuriin, jos putin päättää tänne hyökätä.

https://www.youtube.com/watch?v=YAw2DBwtALQ

Tuumailija kirjoitti...

Suomeen kannattaa tuoda massoittain nuoria ammattitaidottomia miehiä ulkomailta, sillä meillähän on asiat näin mainiosti:
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005005604.html
Sitäpaitsi se vihlova työvoimapula on ihan nurkan takana vaanimassa. Palkanmaksajat suorastaan kilpailevat saadakseen lisää käsipareja.

Kumpaa Yrjö suosittelet: itkiskö vai nauraisko?

Lemminkäinen kirjoitti...

Ei voi mitään mutta ärsyttää niin perkeleesti nimi "Oikea Media". Kuka on oikeassa ja kuka on väärässä on useasti tulkinnallinen kysymys. Subjektiivinen mielipideoikeus on yksilön oikeus ja mielipiteen esittäjä kuvittelee yleensä aina olevan oikeassa, vaikka olisikin väärässä. Niinkuin esimerkiksi "Saska 0-0". Saska edustaa valtamediaa ja hänen luulisi olevan objektiivinen käsitellessään asia-aiheita, mutta valtamedia ei enää edes ymmärrä mitä käsite objektiivisuus tarkoittaa. Tuleeko "Oikea Media" olemaan yksi monista mielipiteenmuokkaajamedioista?

Anonyymi kirjoitti...

Luin Yrjö tuota Oikeaa Mediaa. Ei se nyt ainakaan oikein alkuun vakuuttanut. Tänään oli sitten postilaatikossa valtamedian lehden näytenumero, ja hyvä tarjous toiselta valtamedian lehdeltä. Ei kiitos, olen saanut siitä monesti täysin yksisilmäisestä ja valheellisesta propagandasta niin tarpeekseni että en siitä todellakaan ala vielä maksamaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Joonakselle, Tuumailijalle, Lemminkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras & Lemminkäinen: Kieltämättä tuo nimivalinta olisi voinut olla osuvampi. Käsittääkseni se nimi on valittu kuittailuksi valtamedialle mutta vitsi elää vain aikansa ja sitten se voi olla lähinnä rasite. Sinänsä toivotan onnea viritykselle.

Joonas: Mutta valtamedia tekee politiikkaa ja kuvittelee olevansa muitten viranomaisten yläpuolella oleva viranomainen. Sinänsä koko soppa ihmetyttää, totta kai PV:llä on oikeus katsoa ja valita, keitä turvallisuuden kannalta tärkeisiin tehtäviin nimittää.

Tuumailija: Ehkäpä ensin itkut, sitten naurut ja facepalm päälle. Tässä olis nimittäin hallitukselle ihan oikea ongelma. Mutta hallitus miettii mieluummin, kuinka saadaan turvapaikkahuilailijat kantaväestön ohi työelämään.

Ano: No joo, ei semmosta ahaa-elämystä tullut minullekaan. Mutta katotaan mihin homma kehittyy. Touhuhan on vasta alussa.

vieras kirjoitti...

Tuo Oikea Media voisi laittaa linkin sitä varten jos joku haluaa tehdä rahalahjoituksen. Joillakin sivuilla on semmoinen, esim. Rähimspossulla. Ehkä mainostajat alkaisivat vähitellen tarjota rahaa verkkolehdelle, jos se kerää merkittävästi lahjoitusrahoja.

vieras kirjoitti...

Tämä unohtui: harmi kun Antero Lärvänen, Hösse ja Pertta ovat olemassa vain Ykän tarinoissa. Antero ja äänimiehet olisivat kivenkova vahvistus Oikean Median toimituskuntaan. Marko Hamilo olisi varmasti mielissään heidän työpanoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

1. Näitä Ykän juttuja lukiessa käy toisinaan mielessä että sekä älykkyys että luovuus ovat sellaisia että ellei niitä pääse käyttämään riittävän laaja-alaisesti, niin niitä omistava ihminen mätänee sisältä. (Jotkut koittavat toki torjua sitä mätänemistä säilöntäaineilla.)

Kun Ykä ei kai ole hakenut sen tyyppisiä haasteita kouluttautumalla lahjojen mahdollistamassa määrin, niin ovatkos luonto ja kirjoittaminen Ykälle sellaisia sisäistä ummehtumista estäviä henkireikiä?

2. Itte muuten otin Oikeaan Mediaan yhteyttä vähän sillä ajatuksella että jos sattuisivat tarttemaan mainosmyyntiin ja muuhun varainhankintaan pohja + provikka -palkkaisen hörhön, niin voisin olla hyödyksi. Samalla voisin ehkä puuhata jotain muutakin.

3. Joonas on oikeassa. Jotkut toimittajat, proffat ja virkamiehet yrittävät kaataa hallitusta mediapaineen avulla. Ne tekevät epävakauttavaa politikointia ja käyttävät työtään myyräntyön kulissina.

Lemminkäinen kirjoitti...

Ykä, "Oikean Median" nimi on kuin juosten kustu ja se voi olla rasite jatkossa. Lehden blogit ovat mielenkiintoinen asia. Kirkonkirouksen valtamediassa saaneet ovat nyt löytäneet uuden ilmaisupaikan. Ei ollenkaan huono asia. Ja Ykä, sinullahan on kirjallinen ilmaisutaito hanskassa ja yhteiskunnallisen rappiotilan (vapaa sana jalkapuussa) tiedostaminen ohjelmassa, niin ehkä kirjoittelet joskus myös Oikeassa Mediassa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Anolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: Rahalahjoitukset ovat varmasti ok, mutta ehdottoman tärkeää on saada juuri niitä mainostajia.

Viesti2: Antero, Hösse ja Pertta kiittävät. Valitettavasti on tosiaan niin että Pinnanmaa on utopia. Mutta eiköhän heitä vastaavia tyyppejä löydy ihan reaalimaailmassakin.

Ano:

1. Emmää tiedä. En osaa oikein sanoa. Akateemista koulutusta en ole koskaan kaivannut. Enkä näe, että se ihmiselle mitenkään välttämätöntä on. Usein jopa haitallista. Luonnosta kiinnostuin jo pikkupoikana, silloin Kekkosen aikana. Ja kirjoittamista en ole harrastanut koskaan ennen kuin pistin blogini pystyyn ja senhän pystytin ihan agitprop-mielessä. Sitä myötä kirjoittamisesta on tullut myös harrastus. Mutta jos blogin perustamiselle ei olisi ollut tarvetta, niin en olisi varmaan osannut kaivata kirjoittamista henkireikänä. En olisi varmaankaan ajatellut koko asiaa. Kyllä elämälle olis sisältöä löytynyt muutenkin.

2. Jos omaat alan osaamista, niin toivottavasti tarttuvat täkyyn. Kaikelle osaamiselle on tarvetta.

3. Näkisin, että eivät ne yritä varsinaisesti kaataa hallitusta, vaan saada sen toimimaan juuri niin kuin he haluavat. Ja voi sanoa, että he ovat kyllä pitkälle onnistuneet.

Lemminkäinen: Ei sieltä olla otettu yhteyttä. Ehkä tyylini on vähän liian räväkkä ja veijoessomainen. Siinä on sekin ongelma, että kyseinen media varmaan vaatisi yhteystietoni ja siihen en tässä vaiheessa voi suostua.

Qroquius Kad kirjoitti...

Mistä lie kertonee eniten, että nämä dystopiatarinat tuntuvat pessimismin sijasta realismilta ja utopiatarinat vastaavasti perusteettomalta optimismilta. Suurena osasyynä vaikuttaa juurikin tuo naapurissamme "aikakoneena" toimiva Ruotsi, joka näyttää meille tulevaisuuttamme. Ruotsalaisille heidän olevaisuutensa on paljolti seurausta yli 200 vuotta jatkuneesta rauhan ja hyvinvoinnin kaudesta, joka näyttää veltostuttaneen heidät samoin kuin kävi aikoinaan vandaaleille sekä visi- ja ostrogooteille.

Meille suomalaisille tuo kehitys tulee nopeutettuna juuri siksi, että täällä otetaan mallia Ruotsista, kuten wanhojen hywien aicojen witsissä:

Rnaskassa kaikki on kiellettyä, vaikka kaikki onkin sallittua.
Englannissa kaikki on sallittua, vaikka kaikki onkin kiellettyä.
Kiinassa kaikki on kiellettyä.
Ruotsissa kaikki on sallittua.
Suomessa on nimitetty parlamentaarinen tutkimuskomissio ottamaan selvää, miten asia on järjestetty Ruotsissa sen omaksumiseksi Suomeen.

Eihän Ruotsissa enää aikoihin ole ollut sallittua kaikki, vaan eräät asiat ovat mitä jyrkimmin kiellettyjä. Niinpä ne ovat myös Suomessa, koska täällä on ollut pakko apinoida naapurimaista ne asiat, mitkä siellä tehdään pieleen eikä niitä, mitkä tehdään hyvin.

Näitä kiellettyjä asioita tekee meillä mm. MV-lehti, jonka uutistuotannon vilkaisen läpi päivittäin. Lähes joka päivä siellä on jotain, jonka valtamedia on pimittänyt osittain tai kokonaan, vaikka niiden yleiseen tietoon saattaminen olisi jo demokratian terveen toteutumisen kannalta mitä tärkeintä. Valitettavasti kääntöpuolena siellä on joka ikinen päivä Magneettimedian ja vastaavien tolkutonta ryönää, jonka poistaminen kohottaisi MV-lehden profiilia tuntuvasti. Mutta minkäs teet, Janitskin kun haastattelujensa perusteella tuntuu allekirjoittavan ainakin osittain juutalaisten salaliittoteoriat ym. älyttömyydet.

Toinen vähän hiertävä asia on peittelemätön Venäjä-myönteisyys, johtuen ymmärrettävästi Janitskinin perhetaustasta. Väitteet ruplarahoituksesta ovat ehkä turhan pitkälle meneviä. En oikein usko, että Janitskin ottaa ruplia ainakaan suoraan käteen. Sen sijaan lehden toimittajakuntaan hiljattain liittynyt Juha Molari on jo epäilyttävämpi tapaus. En tiedä, kuinka läheisissä väleissä hän nykyään on SAFKA-desantti Johan Bäckmanin kanssa, mutta on kyllä antanut asianomaiselle kaksikin kertaa palstatilaa MV-lehdessä. Jäljet pelottavat.

Jos MV-lehti syyllistyykin jatkuvasti 7 Päivää -tyyliseen asiattomuuteen, minusta Oikean Median puutteena näyttäisi olevan hieman liiallinen korrektius. Tämänkaltaiseen vastamediatoimintaan kun tarvitaan jonkin verran teräviä särmiä, mielestäni enemmän kuin mitä Oikea Media on tähän mennessä esittänyt.

Mutta odotellaan ja katsotaan. Onhan meidän suotu saada elää mielenkiintoisia aikoja, vaikka itse kyllä pidin enemmän niistä tylsemmistä ajoista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kiitos hyvästä kommentista. Minulla on melko vähän lisättävää. Ehkä tuosta MV:stä vähän. Olen samaa mieltä tuosta Magneettimediasta, mutta noin perstuntumalla veikkaan, että se yksinkertaisesti ostaa MV:ltä media-aikaa. Ja kun MV on siihen pakotettu, niin ajatus ruplarahoitteisuudesta kieltämättä kärsii. Sinänsä tavallinen lukija osaa löytää MV:stä sen olennaisen sisällön ja jättää turhan pois. Mitä tulee Magneettimediaan, niin (en nyt muista mikä juttu se oli) siellä minutkin on todettu juutalaisten aivopesemäksi. Ehkä se on tapahtunut sillä pelätyllä aivoökkötölöhölököttimellä? Oikea Media on hyvä yritys, mutta tällä hetkellä se antaa kuivan, korrektin ja jotenkin akateemisen vaikutelman jolloin siitä ei ole MV-lehden kilpailijaksi. Sinänsä en minä edes kaipaa kilpailua, vaan yhteistyötä. Meinaan, eihän meillä tässä ole vastassamme kuin kokonainen valtamedia. Ja juu, Molarin ja Bäckmanin voisi heivata pois kaikista sivustoista. Mitä tulee tylsiin aikoihin, niin minähän itse olen perustanut tämän blogin juuri sen vuoksi, että niihin voitaisiin palata. Mielenkiintoinen ja miellyttävä kun eivät ole millään muotoa synonyymejä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Vihapuhe-sivustolta suoraan lainattua:
Poliisi rekrytoi 25 uutta nettipoliisia – "kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta"

1. Poliisi ei itsekään usko väitettään?
2. Toimittelija ei usko poliisin väitettä?
3. Kanada?

2-vaihtoehto ei oikein vaikuta osuvan, sillä uutisen on tehnyt Ylen Pyhä Eero. :)

http://yle.fi/uutiset/3-9437958

vieras kirjoitti...

Oikea Media voisi ottaa vaikutteita Breitbartista, jos niitä voi soveltaa. Vasara totesi täällä Ykän blogissa että Breitbart on ehkä onnistunein verkkolehti nuivalla puolella. Sillä on nähtävästi paukkuja pelissä kun sillä on toimittajia ja koko ajan julkaistaan juttuja ja päivityksiä. Sillä on siis lahjoittajia ja mainostajia. Sitten se myy jotain omia tuotteita. Sillä on toimipisteet myös Lontoossa, Jerusalemissa, Texasissa ja Kaliforniassa.

Suhteet ja verkostot ovat päivän sana. Oikea Media saisi luoda suhteita ja verkostoja kotimaassa ja ulkomailla toimivien samantapaisten verkkojulkaisujen kanssa, samoin myös yksittäisiin henkilöihin. Näin tietoja voi lähettää ja vastaanottaa.

Tuohon Oikeaan Mediaan sopisivat toimittajiksi Roope, Rähmis, Vasara, Kumis, Pikkupoika, Pekka, Jaska, IDA sekä Ykä. Tässä olisi ongelmana se jos lehti vaatisi yhteystietoja ja siinä olisi paljastumisen riski. No, oli siellä Professori käynyt kirjoittamassa, tai siis Proffan juttu oli kopioitu hänen blogista. Junes Lokka, Paavo Tajukangas ja Tiina Wiik kävisivät tietysti myös. Nimimerkki Valkea sopisi myös mukaan, mutta taitaa pyöriä nykyään somessa, kun ei ole päivittänyt blogia kymmeneen kuukauteen.

vieras kirjoitti...

Kun Oikea Media on vasta beta-vaiheessa, niin nyt kannattaa nuivien lähetellä ehdotuksia lehden pyörittämiseen liittyen. Kuten siitä mitä ja minkälaisia juttuja julkaistaan, tekninen puoli, sivuston ulkoasu ja luettavuus, toiminta somen puolella....mitä kaikkea tähän liittyykään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

VNV: No joo, Eerohan tekee mitä Eero tekee. Heppuhan aikanaan otti yhteyttä minuunkin ja kyseli että jos vaikka puhelinhaastattelun tekisi. Vittuuntui vissiin kun en suostunut ja laittoi minut juttunsa grafiikassa MV-lehden tukiporukoihin ja yhdisti samalla Magneettimediaan ja muuhun sellaiseen. Ja juu, ei poliisi itsekään usko väitettään. Muistan vaan kaiholla sen ajan, eikä se niin kauhean kaukanakaan ole, kun suomalaiseen poliisiin luotettiin.

Vieras: Isompi maa ja isommat volyymit. Se sopii Breitbartiinkin. Ja jenkeissä sananvapaus otetaan kumminkin huomattavasti vakavammin kuin meillä. Ehdotuksia varmasti kannattaa laitella. Itse en ole varma, kuinka osaisin antaa neuvoja. Minähän pidän yllä vain yhtä, yhden ihmisen pitämää blogia.