torstai 9. maaliskuuta 2017

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXIII

Mahdolliset seuraavat hallituspuolueet eli demarit, vasurit, vihreät ja rkp ovat puheenjohtajiensa johdolla menneet ja antaneet komean julkilausuman joka luonnollisesti koskee turvapaikanhakijoita. Keitäs muitakaan. Kyseiset turvapaikkahuilailijathan täyttävät äsken mainittujen puolueitten käytettävissä olevasta aivokapasiteetista sen verran suuren osan, että mainituilta pulaakeilta tuppaa aika ajoin ja aina entistä useammin unohtumaan että missäs maassa me oikeastaan ollaan, mikä kansa täällä asustaa ja mitä kansaa heidän tulisi edustaa. Käydäänpä hiukka läpi tätä julkilausumaa niin saadaan samalla hieman (jo ennenkin arvattuja) vihjeitä siitä, mikä mahtaa olla meininki vuodesta 2019 eteenpäin.

Viikkoja jatkunut irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden mielenosoitus on nostanut esille monen turvapaikanhakijan sietämättömän ja ihmisoikeuksia loukkaavan tilanteen Suomessa.

Osittain hotellin respassa ollaan jopa samaa mieltä näitten tiedostavien puolueitten kanssa. On nimittäin varsin sietämätöntä ja suomalaisten ihmisoikeuksia loukkaavaa että laittomat siirtolaiset saavat pitää laitonta mielenosoitusta keskellä Helsinkiä niin ettei poliisi asiaan puutu ja poliitikkomme käyvät kilvan seurustelemassa näitten tuplalaittomuuteen syyllistyneitten kanssa. Samaan aikaan pottunokilta edellytetään lain noudattamista. Kyllä joo… kyllä tätä voisi kuvailla sietämättömäksi.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen turvapaikanhakijan oli aikaisemmin Suomessa mahdollista saada tilapäinen oleskelulupa, mikäli käännyttäminen pakkotoimin osoittautui mahdottomaksi. Tällaisen oleskeluluvan tarkoituksena oli estää oikeudettoman välitilan muodostuminen henkilöille, joita ei voitu poistaa maasta.

Ja tämä tilapäinen oleskelulupa muuttui luonnollisesti käytännössä pysyväksi oleskeluluvaksi mikä myös tarkoitti koko eliniän kattavaa elatusautomaattia. Minkä nämä tiedostavat sankarimme oikein hyvin tietävät. Mikäli muut Euroopan valtiot eivät olisi pistäneet invaasio 2015:n aikana rajavalvontaansa tiukemmalle, niin tänne olisi tullut 35.000:n jätkän sijasta huomattavasti suurempi joukko saman elatusautomaatin alle kuuluvia tulijoita, mutta sillähän ei näille tiedostaville puolueille ole merkitystä. Kun yhdistetään laskutaidottomuus ja puoluetasolla tapahtuva hahmotushäiriö saadaan aikaan tällaisia puolueita joille rahalla ei ole mitään merkitystä kun kyseessä on etnisesti edistyksellisten ihmisten Suomeen haaliminen ja ennen kaikkea täällä pitäminen. Jos näiltä ihmisiltä kysytään, mikä on piikin raja, se saa aikaan aivoissa tapahtuvan ketjusilmukan ja tiedostavan painetilan joka säännöllisesti loppuu sanaan ”rasisti”.

Hotellin respassa muistutetaan että nämäkin mielenosoitusta pitävät jätkät tulivat Suomeen Ruotsista jossa on sodittu viimeksi vuonna 1809 (ja sekin pääosin Suomen maaperällä) joten vähäisenkin järjenkäytön mukaan tyypit voisi yksinkertaisesti lyödä koppiautoon, ajaa Tornioon ja potkaista takaisin Haaparantaan. Se toimisi myös signaalina muille, mahdollisesti myöhemmin tuleville. Näitten tiedostavien puolueitten signaali eli myönnetty ”tilapäinen” oleskelulupa toimisi taas entistäkin enemmän sisäänheittotuotteena. Tule, veikkonen Suomeen. Vaikka et saisi jäädä, niin saat silti jäädä. Ja täydellä elatuksella. Lopun iäksesi.

Kasvava paperittomien joukko ei ole kenenkään etu. Hallituksen tulisi pikaisesti puuttua niihin järjestelmän ominaisuuksiin, jotka tuottavat paperittomuutta.

Tässä päästään taas siihen sanoilla kikkailuun, jota tiedostavat puolueet erityisesti rakastavat. Yksi näitä lempitermejä on luonnollisesti tämä ”paperiton”, jota tulisi käyttää termin ”laiton” sijasta. Sehän sysää vastuun suomalaiselle yhteiskunnalle, joka ei silkkaa pahuuttaan ole antanut näitä papereita tänne pyrkivälle. Joka on siis tullut tänne seitsemän sotaa käymättömän eurooppalaisen maan läpi ja jolla on ollut hallussaan mm. Irakin passi. Sinänsä täytyy antaa pluspiste luovuudesta näille tiedostaville puoluejohtajille sillä termi ”järjestelmän ominaisuudet, jotka tuottavat paperittomuutta” siirtää yhteiskuntaa jäytävän ongelman yllättäen sen suurimmaksi velvollisuudeksi ja tietyllä tavalla nakkaa tänne tulleen jätkälauman loppujen lopuksi suomalaisten omaksi syyksi. Kieltämättä luova veto. Lopuksi tiedostavat puoluejohtajat jatkavat vielä hieman paperittomuudesta:

Yhteiskunnalle kasvava paperittomien joukko tuo väistämättä ongelmia, kun täällä oleskelee ihmisiä ilman toimeentuloa ja palveluita. Paperiton ei myöskään voi tehdä ansiotyötä ja siten myös osallistua verojenmaksuun Suomessa.

Kun ottaa huomioon sen, minkälaisen tolkuttoman määrän suomalaisten tienaamaa verorahaa ja hallituksen vielä lisäksi muualta lainaamaa valuttaa on upotettu tähän turvapaikkahuilailijoitten laumaan, voidaan todeta että tuolla veronmaksuviittauksella ollaan saavutettu aivan uusi tiedostavan vittuilun taso. Kai siitä pitää tavallaan onnitella, sillä suvaitsevaisessa typeryydessä alkaa kaikki ylisanat olla jo käytettyjä.


Ohessa ote seuraavan hallituksen hallitusohjelmasta.

Hieman toisenlaista viestiä saadaan poliiseille tehdyssä kyselyssä, jossa tiedusteltiin turvapaikanhakijoitten vaikutusta suomalaisten turvallisuuteen. Puhukoon kuva puolestaan:


Olisikohan poliisihallinnon laitettava ne kuuluisat vihatutkijansa tutkailemaan myös poliisin mielialoja? Ne kun eivät näytä myötäilevän hyväksyttävää epistolaa.

43 kommenttia:

Olaf Stephanos kirjoitti...

Koska tämä hulluus päättyy? En jaksa enää. Nämä uustaistolaiset tuhoavat Suomen eikä heitä kaikkia saada milloinkaan vastuuseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos napakoista kirjoituksista! Ajattelin, etten kommentoi tuota edellistä postausta, koska valtionkirkon toiminta on jo pitkään ollut täysin anti-kristillstä, niin uuden pohjakosketuksen ottaminen mädätyksessä ei ole mikään varsinainen ansio tahi uutinen - enää.

Totean vain, että elämme maailmassa, joka on kääntynyt päälaelleen.

Kirkko kampanjoi vihamielisen pakanauskonnon puolesta. Poliisi kyttää ja kurmoottaa kantasuomalaisia ja suojelee röyhkeitä ja väkivaltaisia maahantunkeutujia. Varusmiehet laitetaan kantamaan valloitusjoukkojen matkakasseja. Tiedotusvälineet joko valehtelevat tai pyrkivät panttaamaan tietoa. Puolueet ja kansanedustuslaitos on enemmän huolissaan maahantunkeutujien oloista ja tulevaisuudesta kuin omien kansalaistensa tilasta. Maahanmuuton kustannuksiin löytyy loputon piikki auki, mutta lastensairaalalle laitetaan kolehti kiertämään. Tätä listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta miksi turhaan.

Kysymys jota Ykäkin on aiemmin jo käsitellyt, on se milloin tämä pyllähdys on oikeastaan päässyt tapahtumaan? Missä vaiheessa mielipuolisuuden momentti on kasvanut järjellisyyden intertiaa suuremmaksi? Tämä Eurooppaa ja koko maailmaa riivaava terveen järjen kato on niin täydellistä laatua, ettei mikään Couden-Hove Kalergin pan-eurooppalainen salaliitto tms. enää voi tätä selittää.

Ei muuta kuin: Hoi, Saturnalia!
T. Riku Raunioilla
 

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Olaf Stephanokselle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Olaf Stephanos: Jaa, koska päättyy? En minäkään tiedä. Valtion pankrottiin ehkä? Sitä seuraavaan anarkismiin ja ampumiseen? Viisaampi olisi toimia poliittisin keinoin järkeä käyttäen, mutta poliittinen eliittimme pitää näemmä järjen käyttöä kovasti yliarvostettuna. Riittää, kun on luja usko.

Riku: Kiitos sinullekin. Valtionkirkkomme on enää yhden hypyn päässä siirtymisestä täysin maalliseksi virastoksi. Tuo touhu, että varusmiehiä komennettiin turvapaikkahuilailijoitten laukunkantajiksi oli yksi suurimmista kansallisista alennustiloista historiassamme. Varusmiehillä, ja aseistetuilla sellaisilla olisi ollut kyllä aivan muutakin käyttöä.

Ehkä tämän pyllähdyksen alkupistettä ei pystytä koskaan määrittelemään. Jos touhu joskus järkevämmäksi muuttuu, niin tutkijat kyllä varmasti tekevät parhaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä huomioita Ykältä taas kerran. Hieman pitää antaa palautetta tuosta tulevan hallituksen budjetista, että siinä kyllä käytetään vieläkin tätä erittäin vanhanaikaista ja patriarkaalista metodia - matematiikkaa. Vaikkakin hieman soveltaen. Noiden puolueiden nykymenoa seuratessa omassa mielessä budjetti muotoituu enemmän muotoon "Kaikille, paitsi suomalaisille, kaikkea kivaa ilmaiseksi ja raha tulee seinästä." Mitä itse tähän jutun ytimeen eli turvapaikkashoppailijoiden perseennuolentaan, niin se homma ei lopu ennen kuin joku Euroopan valtio on ilmiliekeissä, jos silloinkaan.

Mitä mieltä muuten Ykä on Hillotolppa-Timon päätöksestä jättää pj-kisa väliin ja meinaatko jatkossa tukea Persuja, jos johtoon tulee oikeasti nuiva pj? Mielestäni Timppa tekee fiksusti, sillä voitto ei ole läheskään varmaa nykytrendejä silmällä pitäen ja tuo terveyskin on retuperällä. Vaikka hän puolueen suosta nosti, niin omalla viime aikaisilla teoillaan hän jää historiaan silti ikuisena takinkääntäjänä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tämä sopisi paremmin tuohon edelliseen blogaukseen, mutta panen tänne niin näkyy paremmin.

http://yle.fi/uutiset/3-9499830

Kysy Arkkipiispalta, hän vastaa jos aamuksi studioon asti selviää.... :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Rantaselle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Tapio: Tuo sovellettu matematiikka mistä kommentoit on valitettavasti noille puolueille sitä ainoaa matematiikkaa. Elon laskuoppi on hylätty ideologisesti vanhanaikaisena. Ilmiliekeissä olevasta valtioista veikkaan, että ensimmäisenä se on joko Ruotsi tai Ranska. Mitä noihin persuihin tulee, niin odotan, että lähteekö Jussi Halla-aho puheenjohtajakilpaan. Sampo Terho on aivan liian konsensusmiehiä joka ei keikuta venettä. Jos persut jatkaa toisinajattelijoitaan harjaavana konsensuspuolueena, niin silloin ollaan tavallaan samassa tilanteessa kuin vuonna 2007 jolloin blogini aloitin. Eli ei mitään poliittisen vaikuttamisen mahdollisuutta.

VNV: Mitenkä minusta tuntuu, että noissa kysymyksissä Yle saattaa harjoittaa lievää suurempaa ennakkosensuuria?

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä taas pitkästä aikaa!

Ja sitten asiaan: Edelleenkään juntti ei tajua, miksi noille turhapaikanhakijoille ei poliisi näytä ovea, kun lainmukaiset päätökset on tehty. Eikö polliisisetien ja -tätien kuuluisi juurikin valoa lakia? Jos tyyppi osoittaa mieltänsä syystä että hänen mielestään hänellä on oikeus olla täällä, niin sille oitaisiin kyllä näyttää se lappu, jossa on leimat ja allekirjoitukset ja jossa sanotaan että EI, sinulla Ei ole suomen lain mukaan oikeutta olla täällä. Kerätään porukka kasaan ja nippuun ja ekalla junalla Tornioon, kun nyt siinä rautatieaseman kulmilla oleskelevat.

Ja näyttää siltä, että Ülekin alkaa herätä juttuun: http://yle.fi/uutiset/3-9499919 <-- "Poliisi valmistautuu", mutta kumpaa porukkaa vastaan?

--Madri

Heikki Välimäki kirjoitti...

Olen tässä yrittänyt miettiä pienessä mielessäni että miksi lakien pitäisi sitten minuakaan koskea jos ne eivät muitakaan koske. Ratkaisua en tähän dilemmaan löytänyt joten apuja otetaan vastaan. Toisaalta tuohon itsensä hirttämiseen, mielestäni ihmisellä on oikeus riistää oma henkensä jos tilanne on niin valitettava että muita vaihtoehtoja ei ole. Joten tuossa tilanteessa parhaiten olisi autettu ottamalla jaloista kiinni ja nykäisemällä kunnolla.

Mahdolliseen hallituskokoonpanoon sen enempää kantaa ottamatta niin pelkään pahoin että ennustettu kokoonpano tulee toteutumaan jolloin musiikkimies voisi todeta että soittaakaa jenkka "Kusessa ollaan".

Olavi Koskela kirjoitti...

Joo joo. Silloin 2015 maturyntäyksen yhteydessä (silloinen) sisäministeri Orpo ilmoitti, ettei tänne tunkijoita voida palauttaa Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten takia. Tästä näkemyksestä on koitunut suomalaisille vähintään 500 miljoonan € menetykset ja tuntematon määrä inhimillistä kärsimystä rikosten uhreina. Sittemmin itse pääministeri on todennut, että kaikki matut olisi voitu palauttaa saman tien. Ja Orpo otti miehekkäästi vastuun suuren luokan mokauksesta patsastellen nyt vielä vaativammassa ministerinpestissä. Ei kai tällaista voi tapahtua kuin Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on vain käynyt niin hassusti että Ruotsi on aloittanut rajatarkastukset Haaparannassa. Suomesta tulevat hylsyn saaneet turvapaikanhakijat napataan kiinni ja palautetaan Suomeen.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=6642616

Anonyymi kirjoitti...

Nå jovisst! Nyt, jos pääministeri Sipilä ja presidentti Niinistö kurkkaisivat housuihinsa ja sattuisivat löytämään sieltä munat, he määräisivät nämä, ainakin hylsyn saaneet Haaparannalta tulijat pakattavaksi busseihin ja vietäväksi Tornionjoen sillalle. Ukot voisivat olla itse matkaoppaina, tai voisivat ehkä Helsingistäkin käsin viestittää Ruotsin hallitukselle, että visst, våra kära grannar, ska ni ta dessa s.k. flyktningar tillbaka, det var nämligen ni, som förde dom till Haparanda och vidare över vår gräns till Torneå. Tämä palautus perustuu nyt ihan Schengen-sopimukseen. Olemme jopa niin höveleitä, että emme edes laskuta teitä tästä väliaikaisesta ylläpitoavusta. Tietysti, jos haluatte välttämättä alkaa soittaa suutanne, tuomme joka ainoa tänne tuomanne teille takaisin, ja laskutamme jokaisen henkilön joka ainoasta ylläpitopäivästä ihan kustannusvastaavasti. Sanomattakin ymmärtänette, että tästä hetkestä ruveten tämä piikki alkaa joka tapauksessa kertyä.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

En löytänyt tekstistä kohtaa, jossa sanottaisiin, että heidät palautetaan Suomeen!

Näin kyllä kommentoitiin:
"Även om personerna väljer att söka asyl i Sverige kommer de med största sannolikhet att få avslag även här, eftersom de redan har fått nej i Finland. Då förs personerna till Migrationsverkets förvar i Gävle i väntan på avvisning, berättar Kristina Lantto."

"Vaikka nämä henkilöt hakevat turvapaikkaa Ruotsista, tullaan se suurimmalla todennäköisyydellä eväämään jopa täällä, koska he ovat jo saaneet hylkäyksen Suomessa. Sitten heidät kuljetetaan Maahanmuuttoviraston säilöön Gävleen odottamaan karkotusta, sanoo Kristina Lantto."

Omega

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Madrille, Heikki Välimäelle, Olavi Koskelalle, Anolle, Achtungille ja Omegalle & kiitos kommenteistanne.

Madri: Jaan ylpeydellä junttiuden kanssasi enkä tajua itsekään. Ja valitettavasti veikkaan, että jos poliisi käyttää tuolla voimakeinoja niin niitä käytetään suomalaisia vastaan.

Heikki: Aivan. Miksei sitten pottunokatkin voi valita, mitä lakeja noudattavat. Katselin muuten sen hirttäytymisvideon ja oli aika köykänen suoritus. Jos heppu olis halunnut itseltään hengen pois niin se olis kyllä onnistunut. Vuonna 2019 tuo jenkka saattaa olla pitkäaikainen listaykkönen.

Olavi: Ja tässä muuten tulee muistaa, että kyseinen ryntäys oli tiedossa jo aikaisempana keväänä, jolloin kunnilta alettiin tiedustella majoituspaikkoja kymmenille tuhansille:

http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/sote/kunnilta-varautumissuunnitelmat-isoon-pakolaismaaraan/

Asiaan oltaisiin ehditty valmistautua ja estää invaasio jo rajalla. Mitä tehtiin? No, hankittiin paikalle sotavaltion miehiä kantamaan turvapaikkahuilailijoitten kapsäkkejä.

Ano: Eli ruotsalaiset ovat tekemässä sen, mitä suomalaisten olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten.

Achtung: Tuo kuuluisi sarjaan ”suomalaisia tähtihetkiä”. Ainoa ongelma vaan on, että pitäis löytää ensin ne munat. Tai sitten manata Eila Kännö henkiin. Hän hoitaisi tuon ilman muniakin.

Omega: Kiitos täsmennyksestä. Mulla tuo koulusipoo on päässyt pahemman kerran ruostumaan.

Becker kirjoitti...

Tuo hirttäytymis incidentti sai kyllä aikaan pirunmoista pöhinää suvakkien keskuudessa. Odotan Orpon tai Niinistön vetoomusta afgaanin pakkien peruuttamiseksi.
Koko esitys taisi olla kyllä palkinnon väärtti vuoden teatteritekona. Afganistanissa kuulema kuolee. Niin muuten kuolee joka maassa tietääkseni. Ei täältäkään kukaan ole hengissä selvinnyt.

Mulla on kyllä sellainen paha aavistus ettei tästä parasiittien maahantunkeutumisesta helpolla eroon päästä. Ollaan jossain vaiheessa Ruotsin tilanteessa. Jos ei nyt huilailijoitten määrässä, mutta siinä että he saavat ns. kermakaistan kantaväestön suhteen. Oletteko nähneet somaleja leipäjonoissa?
Oliko se Tolstoi ja Orwell, jotka suunnillaan totesivat että "Paha pitää katsoa loppuun asti."
Tämä tarkoittaa sitä, että asiat ajetaan niin päin mäntyä, että kansalaiset alkavat ottaa asiat hoidon omiin käsiin ala` Romania.

@Heikki Välimäelle suosittelisin ottaa käyttöön kaavaa josta olen täällä aikaisemminkin maininnut, eli "Noudatan lakeja niiltä osin kuin se minulle sopii."
Eivät lait kuitenkaan ole kaikille samat.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Paperittomuushan poistuu sillä, että kaikille Suomen rajalle asti päässeille annetaan saman tien Suomen passi haluamalleen nimelle. Vain tämä on inhimillistä ja kansainvälisten sopimusten mukaista.

Muuten hauskaa, mutta veikkaan, että jotain vastaavaa ehdotetaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan lapsuuteni ja nuoruuteni tupailloissa 70- ja 80-luvuilla äijien todenneen, että on se Eila noista ylivirkamiehistä näemmäs ainoa, jolla on munat. Silloinkin taisi julkisuudessa esiintyä hajaääniä, jotka olisivat halunneet enemmän rikastusta tuovia positiivisia päätöksiä, mutta Kännöpä vaan sanoi, että Suomen lakia tässä noudatetaan. Jos lain mukaisia perusteita ei ole, ei tule oleskelu- tai työlupaakaan. Ja oleskelulupaa vailla olevan ulkomaalaisen poistaminen ei ollut tuolloin lainkaan näin hankalaa kuin nykyään. Jos palautuspaikkaa ei ollut, tyyppi internoitiin semmoiseen laitokseen, josta lähti mielellään muualle ulkomaille, tai jopa kotimaahansa.
Ulkomaalaisviraston nimen muuttaminen Maahanmuuttovirasto-Migrationsverket-Migriksi oli kanssa niitä kirottuja käsitehässintöjä. Periaatteessa ymmärrän herkkähipiäisten ihmisten närästyksen siitä, että vanha nimi jotenkin leimaisi ulkomaalaiset kategorisesti epäilyttäviksi. Mutta näinhän se on: jos kansalaisella on kansalaisluottamus, niin ei-kansalaisella tätä ei sitten ole, ja luottamus sekä maassa olon perustelut pitää muutoin osoittaa. Tätä vartenhan koko virasto alun perin on perustettu. Uuden nimen voi käsittää täysin neutraalina: viranomainen, joka valvoo maahanmuuton perusteita ja edellytyksiä. Nimi voi kuitenkin johtaa heikommat sisaret ja veljet sikäli harhaan, että kuvittelevat sen tehtävän olevan juurikin maahanmuuton edistämisen. Lisäksi nimi voi jättää semmoisen kuvan, että viraston vastuu päättyy juuri maahanmuuton edellytysten toteamiseen (ja mahdolliseen kansalaisuuden myöntämiseen), minkä jälkeen lafkan vastuu päättyisi. Eikä kaikki viraston toimialaan kuuluva maahantulo nähdäkseni ole varsinaista maahanmuuttoa, vaan siellä on myös tilapäistä maahantuloa. Käsittääkseni vastuulle kuuluvat edelleen kuitenkin maassa oleskelun edellytysten seuranta, jopa tärkeämpänä. Sekä, havaittaessa maassa oleskelu edellytysten puuttuvan, poistamispäätöksen tekeminen. Näin ollen täsmällisesti kuvaava ja neutraali nimi virastolle olisikin "maahantulo- maassaolo- ja maastapoistovirasto". Jos siis se vanha kunnon Ulkomaalaisvirasto ei kelpaa.

terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Ja hei, taas lennetään! Tällä kertaa opposition siivin. Pieni moka oli tuossa julkilausumassa: sotaa, vankilaa, kuolemaa ilman muuta näille syyttömille odotettavissa, mihinkäs se kidutus oli unohdettu? Sehän on aina ollut se henkilökohtaisin todistusperiaate. Montako kertaa olemmekaan vuosien varrella saaneet hesarista lukea kammottavista nirhamista ja rakoista joita Balkanin vuoristoiset tiet ovat Nikeihin aiheuttaneet. Peukkuhaavaakin joskus esitelty, ja rikollisjengin tatskapoisto aiheuttaa syvän masennuksen. Naispuoliset tulijat tuskin esittelevät kotiväkivallan fyysisiä merkkejä, ja eiväthän nuo alistuneet huntuluntut nyt jaksa voimiensa tunnossa olevia vitunvirkkaajia (pardon my French) kiinnostaa.

Eikö kukaan muuten ihmettele sitä, että tuolla leirissä mieltään osoittamassa ei ole ensimmäistäkään somalia? Eivätkö uskonveljet hyväksy heitä joukkoonsa? Vai onko somaleilla sisäinen tietämys että yhtäkään meistä ei palauteta lomakohteisiimme? Olemmehan toki Suomelle korvaamattomia (Husu, trad. arr.).

Ai että "muutamia satoja", jo kolmisen vuotta sitten poliisin arvio oli pari kolmetuhatta. Ja tämä siis ennen 2015 invaasiota. Kenttäpoliisi saattaisi pistää nyt arvion aika hiton paljon korkeammalle, mutta jos sen menisi medialle kertomaan, kenttäpoliisina pysyisikin. Ei sitä kuulkaas ihan komisarioksi asti pääsisi totuuksia kertomalla.

Mutta uskoa pitää kun sitä sieltä fiinimmältä tasolta meille alamaisille kerrotaan. Li Andersson, Paavo Arhinmäki, Antti Rinne ja Eva Biaudet eivät yksinkertaisesti voi olla väärässä. Perustelu tälle on se että he eivät voi olla väärässä koska he eivät voi olla väärässä. Näin.

Tuo ns. itsarivideo oli törkeintä sosiaalipornoa ever. Ja pornon kruunaamattomana kuningattarena taas hillui tuo pappi Marjaana Toiviainen. Vähänkö oksettavaa.
tira+

Castor kirjoitti...

Juu, faija vei Lapin-kahinassa pataljoonansa Ruotsin rajan yli ja hyökkäsi sieltä. Siis reservin kapteeni, kun oli vielä sopivassa ikäryhmässä, ikäryhmäthän rajoitettiin myös "lasten sodaksi". Ruotsalaiset katselivat hölmistyneinä, mutta niinhän nuo nyt ovat olleet viimeiset 30 vuotta. Joku perkeleen eversti kävi kysymässä faijalta jotain, mutta oli ukon sotapäiväkirjan jälkeen häipynyt kovaa vauhtia. Isäni vastausta hän ei ollut laittanut päiväkirjaan.

Eiköhän tuo olisi ollut 2015 oikea menettely: pataljoona ovipieleen ja tästä ei sitten tulla. Nimittäin se pataljoona olisi kyllä sveduille riittänyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Achtungille, tira+:lle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Tuota hirttäytymistä saattoi pitää kyllä epäonnistuneena stunttina, koska jätkä alkoi edes näytellä hirttäytymistä siinä vaiheessa kun toinen häiskä sai jalasta kiinni ja silloinkin hän itse piti vielä kädellään oksasta kiinni. Ei jatkoon. Tuo kermakaista oli hyvä termi ja siinä mielessä täällä ollaan Ruotsin tila saavutettu. Kai tuo paha täytyy katsoa loppuun saakka. Kun olis edes jonkunlaista osviittaa, että kuinka paha se loppu sitten on. Pahin vaihtoehto on se, että ongelmat virallisesti kielletään, vaikka maa olisi käytännössä täydessä sotatilassa. Ja Ruotsihan siitä ei ole enää kovin kaukana.

Keski-ikäinen pikkupoika: Ja tähän liittyy se, että meidän täytyisi pitää jokaista täällä puoli vuotta huilaillutta irakilaista suomalaisena. Nuo Irakin häiskät muuten varmaankin ihmettelevät, että kuinka näin typerä kansa on onnistunut saamaan aikaan näinkin hyvän elintason.

Achtung: Minä muistan, että 1980-luvulla oli jo jonkunlaisia soraääniä tiukan maahanmuuttolinjan vuoksi. Nekin olivat juuri sellaisia, että haluttiin ulkomaalaisia siksi että haluttiin ulkomaalaisia, sen kummemmin perustelematta. Nythän se ajattelu onkin sitten valtiovallan valtavirtaa. Viraston nimen muuttaminen on sitä tyypillistä tiedostavaa meininkiä ja kyllähän sitä myötä sen merkityskin muuttui. Sinänsä tuossa on tapahtunut pientä edistystäkin, sillä olihan meillä maahanmuuttoministerin virka, jota hoiti meidän kaikkien tuntema Astrid Thors ja hänhän oli todellakin maahanmuuton edistämisministeri. Nyt sitä ministerinpestiä ei sentään ole. Tuo "maahantulo- maassaolo- ja maastapoistovirasto" olis ihan toimiva nimi, mutta mulle kelpaisi se ulkomaalaisvirastokin.

tira+: Minä olen siinä käsityksessä, että somalit ja arabit eivät ole keskenään ollenkaan väleissä joten he tuskin osallistuvat yhdessä tällaisiin pitempiaikaisiin mielenilmaisuihin. Siinä imago kärsisi, jos he aloittaisivat keskinäisen ottaanlyöntikilpailun. Täytyy muuten muistuttaa, että se tilapäinen oleskelulupa poistettiin nimenomaan edellisen hallituksen toimesta joten tässä oikeastaan oppositio osoittaa mieltään myös itseään vastaan.

Castor: En ole varma Lapin sodan historiasta mutta luulen, että luovia rajanylityksiä siellä on tapahtunut muutenkin. On sen verran laajat selkoset eikä siellä joka paikassa kyttääjiä ollut. Vuonna 2015 sitten pantiin pataljoona myös asialle. Kantamaan Ahmedien laukkuja. Luulen muuten, että on niitä varusveijareita varmasti vituttanut.

vieras kirjoitti...

Mitä Yrjö tuumailee, mutta aika laiskaa porukkaa ovat ne jotka nyt haluavat ulkomaalaisia tänne, ja ne jotka niitä halusivat tänne 30 vuotta sitten. Laiskoja siksi kun eivät ole itse menneet ulkomailles. Siellä ulkomailla olisi nähnyt niitä ulkomalaisia, omissa maissaan joissa ovat kotimaalaisia. Vieläkin heitä näkisi joten mikä estää nytkään menemästä, varsinkaan kun on se paljon hypetetty vapaa liikkuvuus?

Jos ne ovat käynneet ulkomailla ja siellä oli kivaa porukkaa, ja jota oletettavasti siitä syystä päättelivät että haluavat ulkomaalaisia tänne, niin miksei eivät sitten pysynyeet ulkomailla niin olisivat voineet olla mieluisassa seurassa, vieläpä omalla kustannuksella? Olisi sieltä silloinkin voinut hakea oleskeluluvan jos pitempään tykkäsi olla.

Aikaisemmin, 30 vuotta sitten ja sitä ennen, oli niin että jos halusi nähdä ulkomaalaisia, sitä varten mentiin ulkomaille kun niitä siellä näki. Se oli hyvä systeemi eikä siitä taidettu valittaa, ei vaikka tarvittiin passit mukaan, joissain tapauksessa viisumit. Sama toimi toisin päin eli ulkomaalaisia turisteja kävi Suomessa kun he halusivat nähdä Suomen ja samalla suomalaisia. Sai tänne oleskeluluvankin jos täytti kriteerit, eli vastasi itse toimeentulostaan. Tämä systeemi olisi kannattanut pitää niin nyt kaikilla osapuolilla olisi kivempaa.

vieras kirjoitti...

Jos käykin niinkuin toivon, eli Jussi Halla-aho valitaan persujen johtoon niin se on hyvä testi siitä kenelle Jussi kelpaa ja kenelle ei. Veikkaan että Jussin puheenjohtajuus ei olisi Sampo Terholle mikään ongelma, päinvastoin, sen ansiosta hänen ei tarvitsisi peesata Soinia enää.

Uuden puolueen perustamisen kohdalla juna taisi mennnä jo monia vuosia sitten. Kun se uusi puolue olisi pitänyt pistää jotain viimeistään 2009 aikana kun Jussin puolesta keräsi niitä kannattajakortteja eurovaaleja varten. Sillon olisi vielä ollut mahiksia rakentaan uivapuoluetta. Ongelmana on ollut se että pikkupuolueita kuten Muutos tai Itsenäisyyspuolue jne. on tullut ja mennyt mutta niillä ei ole päästy pitkälle.

Muutoksen suora demokratia oli ja on kannatettava tavoite, mutta puolueen olisi pitänyt muuttaa nimeään ja poistaa siitä numerot, sekä poistaa olemuksestaan hippimäisyys ja vasurimaisuus, se kun vaivasi sitä näin ulkoa katstottuna. Semmoinen kansallismielinen ja konservatiivinen, suoraa demokatiaa kannattava nuivapuolue olisi ollut hyvä, siihen nuivat olisivat voineet mennä. Tällöin nuivat olisivat voineet unohtaa persupuolueen ja jättää sen Soinin hiekkalaatikoksi, pitäkööt hyvänään, mesotkoon siellä, ihan vapaasti.

Jussi perusujen johdossa on minunkin mielestä hätäratkaisu, koska Jussi ei ole yleispoliitikko, mutta tähän hätään ei ole muutakaan. Myöhemmin voidaan katsoa paremmalla ajalla. Jos Jussin puheenjohtajuuden takia soinilaiset ja muut smp:läiset lähtevät niin se just ton hyvä. Sitä minä toivonkin. Soinilaiset ja muut smp:läiset ovat vanheneva ja pienenevä ryhmä joten ei heistä olisi enää perustamaan uuttakaan puoluetta.

Jos Hirvisaaren tuumailu pitää paikkansa niin smp:läistenkin joukossa lienee ei-soinilaisia tai muutoin Soinista riippumattomia. Prosenttiosuuksia en tiedä mutta luultavasti on olemassa nuivia smp:läisiä. Ei Jussi niitä aiokaan häätää eivätkä he ehkä lähdekään.

En muista Veikko Vennamosta mitään mutta tällä ja viime vaalikaudella Soini olisi harjannut hänetkin. Ei se 1970-80-lukujen Smp halunnut mokutusta eikä suvakkitouhua, olisiko ollut sen ajan olosuhteisiin nähden nuiva?

Anonyymi kirjoitti...

Mitkä ihmeen paperittomat? Heillähän on sellainen oikeuden vahvistama paperi, jossa ilmoitetaan, että turvapaikkaa tai oleskelulupaa ei ole myönnetty! Onko lukutaidossa vai ymmärryksessä vikaa? No, ehkä molemmissa, kun eivät sen vertaa tajua, että laittomasti maassa oleskelevilla ei ole oikeuksia vaatia yhtään mitään ja kaikkein viimeiseksi olemassa olevien lakien muuttamista.

Nyt Anna-Maija Henriksson ja muutama muu kansanedustaja (en nyt jaksa muistaa nimiä) ovatkin jo ehdottaneet, että kielteisen päätöksen saaneet voisivat saada tilapäisen oleskeluluvan. Siis hei haloo! Miksi ollenkaan haetaan turvapaikkaa, maksatetaan yhteiskunnalla tulkkien ja asianajajien palkat, jos kielteisellä päätöksellä ei ole mitään virkaa? Hukkaan heitettyä aikaa, resursseja ja rahaa! Ja jos tälläiseen ehdotukseen vielä suostutaan, tulijoiden virrasta kehittyy tsunami, joka pyyhkäisee suomalaiset maailmankartalta. Ehkä se on lopulta tarkoituskin.

Kiitos Ykälle taas mainiosta blogikirjoituksesta kuin myös hyvistä kommenteista! Joku porukkahan on uhannut tulla matuleirin hävittämään ja poliisikin on törhentäytynyt. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tapahtuu ja mitä porukkaa sieltä poliisin pahnoille raijataan. Mukavaa viikonloppua kaikille kaikesta huolimatta!

Rouva Ano


vieras kirjoitti...

Ulkomaalaistoimisto olisi paras nimi, sitä nimeä käytettiin Eila Kännön aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi juttu unohtui tuosta edellisestä.

Minkä ihmeen takia suomalaiset laitetaan vielä maksamaan näiden elintasovenkoilijoiden kotimatkat? Oikein lentokoneella viedään ja jotain ylimääräistä rahaakin annetaan niille, jotka vapaaehtoiseen palautukseen suostuvat! Eipä ole ihme, että tämä porukka luulee suomalaisten olevan rikasta väkeä. Oikeudenmukaista olisi se, että jätkät häipyisivät täältä samaa reittiä kuin ovat tulleetkin. Schengen-sopimus takaa vapaan liikkuvuuden ja jos ei ole tullessa pysäytelty, niin tuskin rajavalvonta toimii toisinkaan päin. Ei muuta kuin sandaalia toisen eteen ja good-bye forever!

Rouva Ano

Ukkeli kirjoitti...

En muista, miten päädyin Halla-ahon sivulle tai tänne, mutta on siitä varmaan useampia vuosia. Silloin haaveilin, josko Halla-aho pääsisi eduskuntaan tai europarlamenttiin. Hän pääsi molempiin. Hän takoisi järkeä päähän. Kaikki muuttuisi paremmaksi, kun Perussuomalaiset voittavat.

No joo, pahasti alkaa näyttää siltä, ettei ole mahdollista vaikuttaa äänestämällä, Matti Vanhanen tiesi, mistä puhui. Miten jatkaa tästä eteenpäin?

Halla-aho on kuitenkin van yksi ihminen. Vaikka hänet valittaisiin persujen johtoon, niin voisiko hänkään mitään? Tosin Nigel Farage onnistui saamaan Brittein saarille kansanäänestyksen ja jopa voittikin, kaikki on mahdollista, mutta onko Halla-aholla yhtä kovaa tahtoa muuttaa maailmaa?

Olen miettinyt, mihin olen valmis. Kun tosiaan on kyse koko isänmaan tulevaisuudesta, niin aionko vain valitella ja voivotella, odottaa, että joku muu hoitaa homman?

QroquiusKad kirjoitti...

Tuota Vanhasen lausuntoa on siteerattu ja siteerataan väärin, tai puutteellisesti. Koko sitaattihan kuului:

"Änestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi Perussuomalaisia ääänestämällä."

Vanhanen tarkensi lausuntoaan kertomalla pyytäneensä Soinia määrittelemään maahanmuuttopolitiikkansa linjan ja jatkoi:

"Se mitä hän sanoi oli linjassa muiden puolueiden kannanottojen kanssa rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Siksi puoluetta ei pidä syyllistää. Mieluummin tuemme puoluejohdon linjaa."

Siis: Vanhanen oli kysynyt Soinilta, onko tämä Halla-ahon kanssa samaa mieltä maahanmuuttopolitiikasta. Soini oli vastannut suoraan, ettei ole, vaan Vanhasen ja kumppaneiden linjoilla. Vanhanen sanoi tämän sitten julkisesti koko Suomen kansalle: älkää kuvitelko voivanne vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan äänestämällä Perussuomalaisia.

Toistan, äänestämällä Perussuomalaisia. Koska Perussuomalainen puolue on yhtä kuin Soini, eikä Soini ole koskaan ollut maahanmuutosta Halla-ahon kanssa samoilla linjoilla. Koskaan. Tämä sanotiin meille ihan suoraan ja julkisesti, emmekä me uskoneet. Oma syymme.

Alan jo kallistua sille kannalle, että Halla-aho teki ratkaisevan virheen pysyessään Soinin kelkassa sen sijaan, että olisi lähtenyt täysillä mukaan Muutos 2011 -hankkeeseen kutsuen kaikkia Suomen kansasta ja valtakunnasta huolestuneita mukaansa. Hänellä olisi voinut olla jopa hyvät mahdollisuudet siihen varsinkin tuon Vanhasen tammikuussa 2009 antaman lausunnon jälkeen, muistuttamalla blogissaan päivästä toiseen, ettei maahanmuuttoon voi vaikuttaa äänestämällä Persuja, vaan ääni kannattaa antaa Muutokselle.

Mutta ei. Se tilaisuus menetettiin, ja peli näyttää nyt menetetyltä. Uusi Persujohtaja on todennäköisesti Terho, joka jatkaa vennamolaislinjaa. Vaikka Halla-aho valittaisiinkin puheenjohtajaksi, en usko vennamolaisten jättävän puoluetta, vaan alkavan aktiivisesti sabotoida Halla-ahon toimintaa äänestämällä mielenosoituksellisesti aina maahantulvimisen puolesta, yrittäen väsyttää Halla-ahon poistumaan politiikasta.

Eila Kännö muuten oli sisäasiainministeriön poliisiosaston ulkomaalaistoimiston päällikkö. Hänen jälkeensä se erotettiin itsenäiseksi ulkomaalaisvirastoksi ja edelleen maahanmuuttovirastoksi. Sisäministeriön poliisiosastostakin piti taannoin päästä eroon, koska oli kuulemma jotenkin demokratian vastaista, että poliisin ylijohtona toimii ministeriön osasto. Niinpä perustettiin poliisihallitus...mutta sisäministeriössä on edelleen poliisiosasto.

Näin meillä Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisoikeusliittohan se vasta hullu on. Suomennettuna tämäkin kannanotto tarkoittaa, että vaikkapa veli venäläinen tai kiinalainen tai kuka vaan voi lampsia maahamme ja vaatia rahatta, oleskeluluvatta laittomasti tai vaikka italialainen (kas kun eivät ole vielä köyhät siellä keksineet siirtyä tänne loisimaan) ja vaatia asunnon, ruokaa ja th:n. Mitä jumankauta! Ei se nyt noin mene! Voisinko minäkin siis valita korkean elintason maan ja lampsia sinne vaatimaan vain ihmisoikeuksien takia ilmaista ylläpitoa? Tuskin! Tai jos, niin mitä maata ehdottaisitte? Lähdetään joukolla, tuhansittain!

https://ihmisoikeusliitto.fi/oikeuksien-polkeminen-ei-ratkaise-paperittomuutta/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Rouva Anolle, Ukkelille, Qroquius Kadille ja Maija Virtaselle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1:

Yleinen argumentti suvakkipuolellahan on ollut, että ”matkustaisitte tekin ulkomaille ja tapaisitte vieraita ihmisiä, niin ajattelunne avartuisi”. No joo, jos on ulkomailla maksavana asiakkaana, niin palvelu yleensä pelaa. Nykyisin tämä ulkomaalaisten pakkohaaliminen ei sinänsä aina liity edes niihin ulkomaalaisiin, vaan sillä voidaan rakentaa omaa egoa ja ilmoittautua älyköksi vähällä vaivalla.

Viesti2: Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut. Olisiko Muutos noussut suurpuolueeksi Jussin myötä. No, ainakin suuremmaksi kuin nyt mutta kaikki jää arvailun varaan. Persuista voitaisiin saada aikaiseksi vielä oikea kansallispuolue, ja Jussi on siinä nyt oikeastaan pakkorako. Asiat henkilöityvät häneen niin suuresti. Puolueessa on toki paljonkin hyvin nuivaa väkeä, mutta se on joutunut toimimaan sordiino päällä. Ennustaminen on sinänsä vaikeaa, joten en ennusta sen tarkemmin. Vennamon ajan SMP:tä ei voi sanoa nuivaksi, sillä sitä termiä ei silloin ollut. Se oli yksinkertaisesti tarpeeton. Eivät kommaritkaan silloin mitään kansainvaellusta tänne vaatineet.

Viesti3: Nimi sopisi minulle kyllä.

Rouva Ano:

Viesti1: Suvakithan käyttävät termiä ”paperittomat” käytännössä kuin termiä ”ihmiset, joilta Suomen valtio on ryöstänyt oleskeluoikeuden” ja tuolla termillä vastuu kansainvaelluksesta siirretään suomalaisille. Tämä kyseinen idea on todellakin järjetön ja sitä voitaisiin verrata siihen, että poltetaan tynnyrillinen rahaa että voitaisiin polttaa tynnyrillinen rahaa ja sen jälkeen vielä juosta pää seinään.

Kiitos kiitoksesta ja mukavaa viikonloppua sinullekin. Jäämme seuraamaan sitä ns. puhdistus-tapahtumaa. Kun eihän siitä oikein tiedetä, että kuka sitä on edes virittelemässä.

Viesti2: Kyllä. Ne ovat tulleet Ruotsista joka ei ole mikään sotaakäyvä valtio, joten heidät voitaisiin palauttaa tylysti Ruotsiin. Ja päälle todeta savolaisittain että osattaan sitä vittuilla tiälläkkii.

Ukkeli: Kun vuonna 2011 tuli se Jytky, niin minähän panin blogini telakalle ja kuvittelin, että järkiintyminen leviää muihinkin puolueisiin. No, eihän se levinnyt persuihinkaan. Tulipahan valehdeltua komeasti itselleen. Jussi on vain ihminen, mutta ihmisistähän aina asiat alkaa. Joskus vain yhdestäkin, joka on ns. laukaiseva tekijä. Edellyttäen, että hän haluaa sitä itse. Sitähän emme vielä tiedä.

Qroquius Kad: Olet oikeassa. Näinhän se meni. Ei Soini oikeastaan pettänyt ketään, sillä eihän hän luvannutkaan mitään. Petimme itse itseämme. Totesin tuossa ylempänä, että mikä on tapahtunut, se on tapahtunut ja muutoskortti jäi pelaamatta. Persut vaikuttivat silloin parhaalta vaihtoehdolta. Sitä en lähde sanomaan, että kuka on uusi puoluejohtaja koska ne vaalit ovat vielä käymättä. Mutta jos se on Terho, niin persut jatkavat sisäsiistinä puudelipuolueena ja silloin ollaan takaisin siinä lähtöruudussa missä oltiin vuonna 2007 kun tämäkin blogi aloitti toimintansa.

Maija: Juuri sitä se tarkoittaa. Piikki on rajaton ja velvollisuus loputon. Ihminen voi toki olla humanisti mutta humanistinkin tulisi olla realisti.

Hemuli kirjoitti...

Iltalehtikin valkopesee oikein huolella taas:

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201703102200083969_ul.shtml

Otsikko lupasi jo hyvää mutta juttu itsessään on vanhaa tuttua valkopesua.
Ei varsinaisesti valehdella mutta vekkulisti pyöräytetään asiat nurinkurin:

"Tuoreimmat maahanmuuttaja-aallot eivät kuitenkaan ole rikosten taustalla.

- Ampumiset liittyvät usein toisen polven maahanmuuttajiin. "
----
Jep.... Mitäs tapahtuu kun nykyisen hyökyaallon lapset pääsevät nuoriksi aikuisiksi? Onko Ruotsilla nyt enemmän resursseja kotouttaa kuin 10-20 vuotta sitten? Jos ei ole niin miksi asiat paranisivat?

"Kuolemaan johtaneen väkivallan määrä on edelleen korkeampi Suomessa kuin Ruotsissa, vaikka Suomessa"
---
Tämä tulkinta on jo lähes runoutta. "Kuolemaan johtanut väkivalta", kannattaa muistaa, että itsemurhat lasketaan jostakin syystä väkivaltarikoksiin. Itsemurha luonnollisesti on "kuolemaan johtavaa" ja suomalaisten miesten asema suomalaisessa yhteiskunnassa tiedetään niin juu Suomessa on paljon kuolemaan johtavaa väkivaltaa....

"
Raportin mukaan valtaosa maassa oleskelevista ulkomaalaistaustaisista ei ole syyllistynyt yhteenkään rikokseen."
---
Onko missään koskaan ollut kansanryhmää josta suurinosa syyllistyisi rikoksiin? Mielestäni jo 10% kansanosasta (vauvasta vaariin) jos syyllistyy rikoksiin niin puhutaan järkyttävästä ongelmasta

"
Sen sijaan kantaväestön asenne muslimeja kohtaan on ongelmallinen, ja se näkyy esimerkiksi heihin kohdistettuna uhkailuina sekä jopa fyysisenä väkivaltana."
---
Tilasto tietysti jätettiin pois. Montako maahanmuuttajaa on ruotsalainen tappanut tai raiskannut?
Syyllinen Ruotsin ongelmiin on kuitenkin löydetty!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hemuli. Tuo Iltalehden juttu alkaa kuvastaa jo jonkunlaista epätoivoa. Epätoivoa, jolla pyritään pitämään yllä niitä kulisseja joita Iltalehtikin on viimeiset parikymmentä vuotta kannatellut. Lopputulos tällaisissa jutuissa on se, että se saa aikaan jotain, joka on säälin ja huvittuneisuuden puolessa välissä. Ja kysymys siitä, että ” montako maahanmuuttajaa on ruotsalainen tappanut tai raiskannut” on varsin olennainen maassa, jossa aseistettu poliisikin katsoo sivusta kun etnisesti edistykselliset riehuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Eivät nuo laittomasti maassa olevat edes saisi valita itse missä loisivat. Perustuslaki 9§:Liikkumisvapaus;Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Siellä asemalla, kun kaksi ilmeisesti jopa IL:n mukaan siihen aseman teltaajengiin kuuluvaa pahoinpiteli miehen, joka odotti junaa, niin eikö sekään saa kenenkään hälytyskelloja soimaan, että se telttakylä pitää purkaa? Onko poliisi tehnyt sinne huumeratsiaa, vinkkinä vaan, jos joku sikaniska sattuu lukemaan näitä...ja lukevathan ne... ;)

vieras kirjoitti...

Huomasiko Ykä että Oikea Media on kerännyt videopätkiä eri paikoista? Tässä on pari hyvää videota Prager University-kanavalta. Sitä pyörittää Dennis Prager, joka on juutalainen, konservatiivi ja republikaani. Siis sellainen joita on amerikanjuutalaisista tuommoiset 20-30 prosenttia.

http://beta.oikeamedia.com/o1-6200

http://beta.oikeamedia.com/o1-7524

Anonyymi kirjoitti...


Päivän mamuhulluus uutinen. Mukava työpaikka luotu. Ei hyötyä.

http://yle.fi/uutiset/3-9505041

Anonyymi kirjoitti...

Nyt voidaan odottaa mielenkiinnolla, mitä tapahtuu kun kevään tullen nuo monivuotiset värikkäät ja aikaansaavat muuttolinnut palaavat. Tarkoitan romaneja, joilla on vanha ja vahva perinne leiriytymisessä. Varmaan he ilahtuvat ikihyviksi, kun huomaavat, että keskelle Helsinkiä saa pystyttää telttaleirejä! Ja jos jotakin mielenosoitusta siihen kaivataan, niin takuulla löytyy sortoa ja kaltoinkohtelua.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Vieraalle, Ano2:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ja nuo tyypit eivät ole maassa laillisesti oleskelevia ulkomaalaisia. Siksi poliisin passiivisuus ihmetyttää enemmän kuin sen verran.

Vieras: Kiitos linkeistä.

Ano2: Jep. Tuon vuoden pakolaisnaisen työpaikka on siis ”maahanmuuttotyön erikoissuunnittelija” jota titteliä ei tarvittaisi ensinkään jos haittamaahanmuuttoa ei olisi. Tuo vuoden pakolaismies on hammaslääkäri mikä on sinänsä ihan ok, mutta tämä lause vähän ihmetyttää: ”Akhi tuli Suomeen vuonna 2005 kiintiöpakolaisena Kuubasta, minne hänen perheensä oli paennut Akhin synnyinmaasta Afganistanista.”. Melkoinen mutka. Ja eikös Kuuba muuten ole turvallinen maa?

Rouva Ano: Hyvä huomio. Nyt kun meillä on ennakkotapaus että laiton leiriytyminen on sallittua, niin mitäpä tapahtuu keväällä kun ne lentotaidottomat muuttolinnut palaavat?

QroquiusKad kirjoitti...

Linnuthan tosiaan lentävät ihmisten toisilleen keksimien valtionrajojen yli, mikseivät siis ihmisetkin? No, ainakaan minä en kykene lentämään muuten, kuin minua etevämpien kanssaihmisteni kehittämällä, valmistamalla ja ohjaamalla lentolaitteella.

Toinen asia on, että useimmilla (ellei kaikilla?) lintulajeilla on reviirinsä, joille tunkeutujia vastaan hyökätään lajin resurssien mahdollistamin voimin. Ne voimat ovat minuun nähden siinä määrin vähäiset, että kykenen ylittämään minkä tahansa lintulajin reviirirajat vailla pelkoa suuremmasta henkeeni ja terveyteeni kohdistuvasta uhasta, kuin runsas päälleni ulostaminen.

Joten jos joku katsoo oikeudekseen vaatia ihmisten sallivan liikkua yli valtionrajojen vapaasti kuten linnutkin lentävät, onko hänellä oikeutta vaatia minulle rangaistusta, jos ulostan hänen päälleen vapaasti kuten linnutkin tekevät?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hyvä kysymys. Sen voi esittää laajemminkin. Esimerkiksi näin: ”Jos uhka on todellinen, mutta valtiovalta kiistää sen olemassaolon, niin onko ihmisellä silti oikeus puolustautua? Ja kumpi kyseisessä tapauksessa on rikollinen, puolustautuva ihminen vaiko uhan ja puolustautumisen kieltävä valtiovalta?”

QroquiusKad kirjoitti...

Jos uhka on todellinen, mutta valtiovalta kiistää sen olemassaolon, on alettava taas purkaa valtiovaltaa sen montesquieulaiseen kolmijakoon lainsäädäntövaltaan, toimeenpano- eli hallitusvaltaan ja tuomiovaltaan.

Jos valtion kansalaista uhkaa toimija, jonka olemassaolon lainsäädäntövalta kiistää, on kansalaisen asia pyrkiä vaikuttamaan tähän lainsäädäntövaltaan asiaa korjavan elimen suuntaan. Sillä mikä ei ole laki, ei se voi olla oikeuskaan. Näin siis juhlapuheissa. Pohjois-Koreassa kansalaisilta ei kysytä muuta, kuin miten kovaa he huutavat hurraata Rakkaan Johtajansa uudelle valtakaudelle. Meiltä suomalaisilta asiaa kysytään viimeistään neljän vuoden välein, mutta vastaukset ovat surullisen samanlaiset.

Jos kansalaista uhkaa toimija, jonka olemassaolon toimeenpanovalta kiistää, on hän jo lievää tukalammassa tilanteessa: hänen itsensä tai läheistensä kimppuun käydään henkilökohtaisesti, eikä hän voi teoriassakaan odottaa saavansa apua valtion tähän tarkoitukseen kouluttamalta ja varustamalta organisaatiolta.

Tässä tilanteessa kansalaisella ei ole juridista oikeutta puolustaa itseään tai rakkaitaan, mutta moraalinen oikeus on. Häpeä lankeaa loppupeleissä lainsäädäntövallalle, joka on tilanteeseen johtanut laiminlyönneillään.

Jos tuomiovalta kiistää kansalaista kohdanneen uhan todellisuuden...jos ja jos...sehän on meidän nyky-yhteiskuntamme. Tuomio tulee. Ei tulisi, jos toimeenpanovalta olisi voinut ja halunnut toimia uhan realisoiduttua. Toimeenpanovallan toimintamahdollisuudethan ovat sivistysvaltioissa lainsäädäntövallan säätämien säädösten ja säännösten sanelmia. Ja demokraattisessa valtiossa lainsäätäjät ovat kansalaisten valitsemia.

Tulikos tästä nyt kehäpäätelmä? Jos uhka on todellinen, se on meidän omaa sytämme, koska valitsimme linsäätäjät väärin? Ehkä niin pitkällä aikavälillä. Tässä ja nyt haluan kuitenkin pitää kiinni keskiajalta juontuvasta pohjoismaisesta oikeuskäsityksestä, joka lähtee jokaisen asekuntoisen miehen oikeudesta puolustaa itseään, kotiaan ja omaisuuttaan.

Olen oikeustoimikelpoinen, syntyperäinen Suomen kansalainen ja suoritin aseellisen varusmiespalveluksen ylipäällikkö Koiviston aikaan. Kertauskutsua ei koskaan tullut, mutta reserviläiskirje tuli. Olen siis asekuntoinen mies?

Siitä lähdetään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo on kyllä kovasti totta. Laitetaan tähän muutama lause Olaus Petrin jo 1500-luvulla kirjoittamista hyvistä tuomarinohjeista:

- Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää.

- Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sen tähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enää ole laki, vaan vääryys, ja on hylättävä.

- Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Tarkoitukseni oli siteerata tuota Olaus Petrin tuomarinohjeen kohtaa oikeuden, kohtuun ja lain suhteesta, mutta onnistuin tekemään sen päinvastoin. Tottapa kaikki asianosaiset ymmärsivät silti kontekstista?

Tuo virkansa puolesta väkivaltaa estävien ja silti tekevien Jumalan rankaisua koskeva kohta meni ohi? Olet kertonut olevasi agnostikko, kuten olen itsekin, joten mikä tämä Jumala-aspekti oli?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Agnostikko olen minäkin, mutta tuota Jumalaa voi käyttää kyllä vertauksena ihan terveeseen järkeen. Onhan meillä kaikilla tapana sanoa "Luojan tähden" jne ilman sen kummempaa uskonnollisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa SVT:n uutisessa ei todellakaan mainita että ruotsalaiset palauttaisivat hylsyn saaneet Suomeen. Vaan mitäpä sanoo Ruotsin rajapoliisin pohjoisen alueen päällikkö lehtihaastattelussa:

"Marcus Nilsson är chef över region Nord hos Gränspolisen. Han berättar att man just nu bildar sig en uppfattning om hur många det är som kommer till Sverige från Finland – och varför.

– Vi hjälper personer till Boden och de blir ärenden för migrationsverket om de ska lämna in en asylansökan. Vill de inte söka asyl och det inte finns något skäl för dem att stanna i Sverige finns det risk att de tas i förvar. Visar det sig att de redan har sökt asyl i Finland så kör vi tillbaka dem dit, säger Nilsson."

Eli tosissaan meinaat karkoittaa tämän sakin takaisin suomalaisten harmiksi.

http://kuriren.nu/nyheter/utlanningskontroll-vid-gransen-nm4472331.aspx

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Suomalaisten olisi pitänyt tehdä tuo vuonna 2015. Sinänsä en ihmettele ruotsalaisten ratkaisua ollenkaan. Kusessahan ne niitten tulijoitten kanssa ovat jo muutenkin.