maanantai 10. huhtikuuta 2017

HAUSSA CHARLESTOWN CHIEFS

Eli hyvin lyhyesti vaaleista:

Kunnallisvaalien tulos ei ollut millään lailla yllätys. Nukkuvien puolue sai suurvoiton ja persut puolestaan saivat turpaan niin että tukka taipui. Syitä tuskin tarvitsee enää analysoida.

Hotellin respasta muistutetaan persuja ensi kesän puoluekokouksesta. Oliskos aika jo lopultakin ryhtyä kansallismieliseksi puolueeksi? Kiltit poliittiset piruettiluistelijat ovat tuomittuja toistamaan muitten piirtämiä kuvioita loputtomiin. Nyt piruettiluistelijoitten sijasta tarvitaan Charlestown Chiefsiä joka ei pyytele anteeksi olemassaoloaan ja joka vaihtaa harjat mailoihin.


30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai kun kiva. Taas mennään neljä vuotta SössiaaliDumb-o-kraattien luotsaamana ainakin täällä Retkunperällä. Turvallisesti ja takuuvarmasti - päin helvettiä.

-Arkivihollinen

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin näin. Jospa olisi edes otettu lusikka kauniisti käteen ja kerrottu että valinta oli joko maahanmuuttolinjan tiukkeneminen tai Kreikan rahoittaminen. Olisin ymmärtänyt, en välttämättä hyväksynyt nikoittelematta mutta silti. Politiikka hallituksessa on kaupankäyntiä ja kansa tuntuu sen unohtaneen. Hallituskuri varmaan kieltää asiasta puhumisen mutta mitä siitä. " Olemme pettäneet vaalilupauksemme mutta teimme sen syystä. Syy on maahanmuttopolitiikka jonka koimme törkeämmäksi. Pyydän anteeksi ja toivomme että luotatte meihin jatkossakin". Onko vaikeaa? Meinaan aika helpolla saa rehdin jätkän maineen ja meikäläinen ainakin äänestäisi mieluusti reilua jätkää vaikka välillä tunaroisi kuin epärehellistä tunaria.

Kansa on puhunut, pulinat pois. Vastapuoli vaan on onnistunut lyömään kiilan kansallismielisten liikkeiden väliin ja se hajauttaa ääniä. Jussi Halla-Ahoa kannatan ihan senkin vuoksi että sitä miestä ei pelota olla yksin oikeassa vaikka paskaa sataisi. JHA:n huono puoli on se että osa porukasta ei voi olla samaa mieltä hänen kanssaan edes säästä. Tekevät itsensä typeriksi mutta hihittely ei taida moraalisädekehän sisällä paljon painaa. Kukas se viisas olikaan ketä sanoi että typeryksillä on rajaton itseluottamus ja viisaat ovat täynnä epäilystä...

Kuntavaalit ovat tärkeät mutta eduskuntavaalit on ne joissa veri punnitaan. JHA saa Soinin uhkailuista hallituksen kaatamisesta huolimatta rivit ruotuun ja homma etenee. Näin toivon. Taistelu hävittiin, sota on vielä kesken. Perkeellinen ralli vaan päälle.

-T-

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylää peittää nyt keväisen vihreä huntu, joka lienee suurelta osin yli 800 euron käsintehdyissä kengissä tepastelevan Touko Aallon "ansiota". Kohta varmaan kielletään Nesterallikin ja Harjun erikoiskokeen syrjäyttää pikkuautojen neppikisat. Jyväskylä on muutenkin törkeän autoiluvihamielinen kaupunki; joka paikassa sakotetaan, katuja aurataan laiskasti ja talven jälkeen ne ovat täynnä reikiä ja kuoppia. Onneksi ei ole tekohampaita, sillä ne saattaisivat monttujen ja nimismiehen kiharoiden tärinässä pudota ja särkyä.

Vihreät ovat mielestäni se todellinen populisti- kuin myös anarkistipuolue. Viime viikon tapahtumat osoittivat sen, että katto on korkealla ja seinät leveällä kaikkien halukkaiden tulla sinne sanatarkasti vihreälle oksalle istumaan ja vaatimaan ilmaispalveluja. Ei haittaa edes se, että kourassa olisi karkotusmääräys. Kyllä kansan- ja kirkon edustajat ärhäkkäästi ja välillä lain väärälläkin puolella taistelevat taisteluja pakoon luikkineiden "oikeudesta" jäädä Suomineidon hellään syleilyyn. Mummojen ja pappojen hoidossa on vähän hiljaisempaa.

Kuten Ykä totesi, vaalien todellinen voittaja oli nukkuvien puolue. Kun television typerät (käsikirjoitetut) reality-ohjelmat, tietokonepelit, bilettäminen, seksi, shoppailu, Facebook ym. täyttää nuorten aikuisten päät, niin asiatiedon puuttuessa äänestetään tunteella jos äänestetään ollenkaan. Lopputulos on kaikkien nähtävissä, mutta ihmisten tulee tosiaan muistaa, että heitä on varoitettu. Muslimien kuorma-autoharrastuksen tai kirkoissa/konserttisaleissa räjäytettyjen pommien uhrit eivät saa enää tulla heistä kenellekään yllätyksenä, eikä asiasta saa pöyristyä ja mikä tärkeintä, ei saa missään tapauksessa pelätä.

Mutta ei voi mitään, näillä mennään ja yritetään kestää! Terveisiä vaan Ykälle, pidä sinä sanan säilä edelleen skarppina!

Rouva Ano

Pantalone kirjoitti...

Ei se vaaliselkäsauna minusta mikään veretseisauttava ollut. Enemmänkin harmillinen. Persuilla on kuitenkin valtakunnallisesti neljänneksi eniten edustajia kunnanvaltuustoissa. On sitä suomea muuallakin, kuin etelän isoissa kaupungeissa.
Jos tästä jotain haluaa oppia, niin se on persuäänestäjien tylyys. Jos puolue hallitukseen päästyään yrittää sulautua massaan ja olla jokin "kivalla tavalla maahanmuuttokriittinen vaihtoehto", niin äänestäjät rokottavat välittömästi. Hallituspaikka on persuäänestäjille se kohta, missä laidat pannaan rytisemään ja ukkoa/akkaa/muunsukupuolista keräämään kamojaan jäältä.
Onko perussuomalaisissa Soinin lisäksi muitakin ei-nuivia poliitikkoja?
Tähän asti on pidetty soveliaana ja hyvänä käytöksenä sitä, ettei terrorismista ja siihen olennaisesti liittyvistä asioista ole puhuttu suoraan vaalikampanjoissa. Tästä todellisuuden piilottelusta on luovuttava.
Persujen on syytä alkaa tunnustamaan väriä ja sanottava suoraan, että maahanmuutokriittisyys on sen ykkösasia ja muut asiat sen rinnalla pelkkiä lillukanvarsia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arkiviholliselle, -T-:lle, Rouva Anolle ja Pantalonelle & kiitos kommenteistanne.

Arkivihollinen: Niin mennään näillä minunkin selkosilla. Tietysti jos maassa olisi tolkullinen hallitus se voisi todeta, että vokkeihin ei anneta valtion rahaa jeniäkään. Se saattaisi kummasti rauhoittaa.

-T-: Rehdin jätkän esittäminen on suurimmalle osalle poliitikoista mahdotonta sillä sehän vaatisi sen tunnustamisen, että jotain tuli tyrittyä. Halla-aho näyttää ottavan hieman trumpilaista tyyliä tuon median suhteen ja sen soisi leviävän persuihin muutenkin. Yksi persujen suurimmista tyräyksistä on ollut se, että se on hyväksynyt median määrittelemän rasismitermin (eli rasisteja ovat kaikki, jotka eivät pidä haittamaahanmuuttoa kyseenalaistamattomana itsestäänselvyytenä) ja ns. harjannut omiaan sen mukaan. Jokainen harjaaminen on ollut luoti puolueen omaan jalkaan. Sota on todellakin vielä kesken ja ”Ylöstaloa” siteeraten voi todeta, että ei tätä hävitä parane.

Rouva Ano: Vihreät ovat ennenkaikkea utopisti- sekä kontrollipuolue, joka haluaa säädellä tavallisen ihmisen jokaista elämänaluetta. Nukkuvien puolueen voitto takasi myös vihreitten voiton. Voi todeta, että onneksi nämä eivät olleet eduskuntavaalit. Terveisiä sinullekin, ja eiköhän tässä vielä irvistellä.

Pantalone: No olihan se edellisiin eduskuntavaaleihin nähden aika hurja. Suomea on muuallakin, mutta kunnissakin on menty valitettavan usein utopistien pillien mukaan. Niin tullaan menemään jatkossakin ainakin sen neljä vuotta. Mutta olet oikeassa ja persujen tulisi alkaa tunnustaa sitä väriä. Oma rajavalvonta takaisin ja irtaantuminen EU:n liittovaltiohirviöstä olisi se minun haluamani päätavoite.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Paha tästä on nousta.Suuret lupaukset, jotka tekivät Jytkyn, on petetty.Onneksi puheenjohtaja vaihtuu,mutta kurssia on muutettava rajusti,ja tämän vaalikauden aikana.Hallituskumppanit on haastettava omien näkemysten taakse,vaikka hallituksesta lähdön uhalla.Jos uusi puheenjohtaja ottaa kannan "meidän on kannettava hallitusvastuumme" se on tuhon ja puolueen kuivumisen tie Satiais-puolueeksi!

Ekku kirjoitti...

Kyllä näin jyväskyläläisenä harmittaa. Työnteko tulee vaikeutumaan ja todennäköisesti verot ja veronluonteiset maksut nousee, kun vihreät ja SDP alkaa jakaa rahaa joutavuuksiin. Toimittelijoiden mukaan vaalitulos on aivan ihana. Kyllä äänestys ikäraja pitäisi nostaa vaikka johonkin 25-vuoteen. Äänestysprosenttikin oli ihan surkea. On se kumma, kun liki puolet jättää äänestämättä.

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten toki tiedämme kaikki, ovat Persujen kolme suurinta ongelmaa olleet tähän asti Soini, Soini ja Soini. Kyllähän puolueen jäsenet ovat yrittäneet toimia kansallismielisen puolueen tavoin äänestäjille annettuja lupauksia lunastaen, mutta mitä siitä on seurannut? Erottamisia, hiljaiseksi harjaamisia ja vastaavaa, kaikki nimenomaan Timosaurus I Suuren toimesta.

Uskollisena aseenkantajanaan hänellä oli aikansa Pirkko Ruohonen-Lerner, joka ei ilmeisesti vähääkään tajunnut oman toimintansa vahingollisuutta: kun hänet oli lopulta saatu pudotettua eduskuntaryhmän johtajan pallilta, antoi hänen seuraajansa Lindström havaintoesityksen, miten asioita olisi pitänyt hoitaa. Media nosti ilmeisesti juuri uutta ryhmänjohtajaa testatakseen taas uuden rähäkän jostain Hakkaraisen kansallismielisestä lausunnosta, vaatien Lindströmiä tanssimaan pillinsä tahdissa.
Miten reagoi Lindström? Totesi vain lakonisesti, että asiasta on Teuvon kanssa puhuttu ja se on sillä käsitelty. Kun toimittaja ilmeisen ällistyneenä alkoi vänkyttää, etteikö tästä nyt muka tulekaan mitään erottamis-harjaamis-anteeksipyytelyorgioita, tokaisi Lindström yhtä lakonisesti sellaisten olevan äänestäjien eikä median asia.

Mutta mitäpä Ruohonen-Lerner? Toimittajan paettua Lindströmin pakeilta kiireen vilkkaa hänen luokseen kysymään näkemystä asiaan rrrähisi hän: "Aiii että minä olen tyytyväinen, etei minun tarvitse taas olla tätä selittelemässä!" Niin. Saatuaan havaintoesityksen, miten hänenkin olisi pitänyt mediaa käsitellä, hän ei edelleenkään nähnyt omassa toiminnassaan pienintäkään puutetta. No, hänellähän onkin toimittajatausta, kuten sivumennen sanoen myös hyvällä opetusministerillämme Sannigranni Nappisilmällä.

Halla-aholla on kaikki eväät, joilla Perussuomalaiset luotsataan todelliseksi kansallismieliseksi puolueeksi. Jos hänet valitaan puheenjohtajaksi. Mikäli näin ei tapahdu, pitää kai sitten siteerata taas vanhaa viisautta, että kansalla on juuri niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee. Ellemme muka oikeasti ansaitse tätä parempaa, onko meillä sitten oikeutta olla itsenäinen kansakunta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Sinänsä persut saavat kuivuakin satiaispuolueeksi, jos puolue ei tajua, miksi sitä on kannatettu. Seuraavat puheenjohtajavaalit ovat likimain yhtä tärkeät kuin eduskuntavaalit, sillä silloin katsotaan, onko meillä kansallismielinen (ja vakavasti otettava) vaihtoehto vai olemmeko jälleen nollatilanteessa kuin vuonna 2007 jolloin aloitin tämän blogin.

Ekku: Otan osaa. Varsinkin kun Jyväskyläkin on nykyisin ”Radanvarsikaupunki” eivätkä vihreät varmastikaan ole kauhean kiinnostuneita haja-asutusalueista. Äänestysprosentin alhaisuus kertoi siitä ajattelusta, että monesta paskasta on turha valita. Katsotaan sitä ensi kesää.

Qroquius Kad: Totta. Soini oli itse asiassa rehellinen. Hän kertoi selvästi, että haluaa bändinsä listoille, se hänelle riittää ja me höhlät kuvittelimme muuta. Mulla on muuten tuttavia tuolla Porvoossa ja siellä ovat kertoneet, että Ruohonen-Lerneriä on äänestetty ihan vaan sen vuoksi että se pysyisi pois Porvoosta. Halla-aholla on eväät, mutta yksi mies ei kesää tee. Soinista eroon pääseminen ei riitä, vaan eroon täytyy päästä myös Soinin hovista.

Becker kirjoitti...

Mua nyt nuo Suomen kunnallisvaalit ei niin tällä hetkellä kosketa, mutta Vapaavuoren massiivinen voitto Sinnetännemäestä oli positiivinen asia. Vihreiden kannatus kertoo vain idioottien määrästä, mikä tuntuu lisääntyvän. Tosin on aika ihmejuttu että kunnallisvaaleissa saa äänestää melkein kuka vain, mikä kyllä näkyy. Niin on muuten Ruotsissakin joka sekin kyllä näkyy. Tosin Ruotsin vaalit on nyt juttu sinänsä.

Viikon lopun tapahtumat länsinaapurissa olivat odotetut. Sergelin torilla järjestettiin massiivinen yleisötapahtuma, joita laumasieluiset svenssonit rakastavat, ja jonka teemana oli jokin rakkauden manifesti. No tällainenhan sopii enemmän munillaan kuin aivollaan ajatteleville ruotsalaisille. Saavat vääntää tippaa ja halailla oikein porukalla. Tapahtuma jäi minulle silleen epäselväksi että ketä siinä nyt piti sitten rakastaa, maahantulleita parasiitteja vai? Maailmassa ei varmaan ole toista kansaa jonka toiminta perustuu mitä suurimmassa määrin tunnetasolle. Mark Levengoodin "vaimo" Jonas Gardell julisti, "Että te ette ota Tukholmaa meiltä." Se on tavllan tosi sillä kylä vilisee homoja, mutta tosiasiassa Tukholma on jo otettu, ei siellä näy etupäässä kuin matuja ja jokunen turisti.

Paikallisilla demareilla oli myös kongressi, jonka antina voi olettaa että maahanmuutto vain lisääntyy, annetaan kuva, että svenne ei kuolleista ota opikseen, päinvastoin. Me emme pelkää, lisää vaan porukkaa maahan joista 80% ei omaa mitään henkilötodistusta ja jos omaa, niin sekin on luultavasti väärennetty.
On jopa kuultu mielipiteitä, että palaavat ISIS tappajat kotiutetaan antamalla heille rakkautta. Siis v...u että osaa olla pimeätä porukkaa. Voidaan vain todeta että maassa ei mikään muutu, Business as usual, seuraavaa lahtausta odotellessa.
Kumma kyllä, paikallinen Quisling, eli Reinfeldt on ollut kumman hiljaa. Olisiko pieni syyllisyyden piikki iskenyt, tosin sitä en kyllä usko, on se äijä niin falski.
Ehkä sille on viisammat sanoneet että pidä nyt se turpas kiinni sen aika että pahin hysteria laantuu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Tuosta Sinnemäestä voi muuten kertoa sen, että mulla on vieläkin Helsingissä tuttavia ja he osaavat kertoa, että ämmä tulee kokouksiin säännöllisesti myöhässä ja on muutenkin äärimmäisen ärsyttävä itseään täynnä oleva ihminen. Miljoonan ego, nollan substanssi. Kuvaa hyvin nykypäivän politiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, kummallisvaalit on nyt sitten käyty ja aivan kuten ajattelinkin, turpaan tuli niin että lätty lätisi. Tavallaan oli sekä ilahduttavaa että surullista katsoa punanaamaista Soinia tuloslähetyksessä, heppua veetutti ehkä enemmän kuin lääkitys antoi luvan.
Suruttomasti yksinkertaistaen ja äänestysprosentin unohtaen, täällä Tsadissa annettuja ääniä voisi tulkita vaikka tähän tapaan:
- noin joka toinen äänestysikäinen vastaantulija kadulla pitää kommunistisen ideologian (tai sen variaatioiden) nimissä tehtyjä hirmutöitä ihan hyväksyttävinä juttuina.
- joka neljäs Tsadilainen on halukas elämään ylhäältä tiukasti kontrolloidussa totalitaristisessa yhteiskuntajärjestelmässä.
- täydelle kolmannekselle äänestäneistä anarkisimi on ”OK”, eikä lakeja tai asetuksia tarvitse noudattaa jos ne eivat juuri sillä hetkellä mene yksiin omien mielipiteitten kanssa.
- pauttiarallaa kolmekymmentätuhatta äänestäjää on sitä mieltä että tausta väkivaltarikollisuus on hyvää valmennusta ja ja pätevöittävä tekijä korkeaa julkista virkaa varten.
…Yritän olla tuijottamatta kanssamatkustajiani lähijunassa… -hmmm, onkohan tuo frouva tuossa sitä mieltä, että toisinajattelijat tulisi sijoittaa uudelleenkoulutusleireille?
Tällä mennään tällä hetkellä, mutta uuden kotipaikan katsonta on jo käynnissä!
T. Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Puoluekokous on kesäkuussa Jyväskylässä. Menen sinne, uusi jäsen kun olen, ja ainakin puheenjohtajaäänestys on agendassa. Keskushyökkääjää aion äänestää ja arvannette, kuka tämä kentällisen aivo on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rikulle Raunioilla ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Riku: Tiivistit muuten Helsingin tilanteen pelottavan osuvasti. Toivottavasti sinäkin pääset muuttamaan Huitsinnevadaan.

Ano: Lyckaa sinne puoluekokoukseen.

Juha R kirjoitti...

Myöhästyneet 10-v onnittelut täältäkin. Melkein alusta asti olen seurannut, ja nöyrästi kiitän mukavista lukuhetkistä. Vaimokin on jo oppinut joskus lukemaan näitä juttuja, ja välillä mutissut luettuaan, että "noinhan se kyllä on" tjsp.
Tuosta vaalituloksesta sen verran, että onkohan kukaan laskenut kokonaisprosentteja siten, että Helsingin äänet jätetään pois? Siellähän Virheet saivat runsaasti ääniä niiltä, jotka eivät halunneet Vapaavuorta pormestariksi, ja Kokoomus (onneksi sinänsä) sai erittäin paljon niiltä, joilla järjen valo loisti, ja ymmärsivät, mikä katastrofi Sinnemäki olisi vielä tärkeämmässä virassa kuin tässä nykyisessään, jossa on jo aiheuttanut riittävästi vahinkoa.
Sitäpaitsi, tästä "pormestarivalista" ainakin Pravda kohisi niin paljon kuukausikaupalla ennen vaaleja, että varmaan Utsjoellakin joku persu äänesti kokoomusta vain sen takia, ettei Sinnemäestä tulisi pormestaria...

Anonyymi kirjoitti...

Kuntavaalien tulevaisuus?

Nyt saatiin oikea jättipotti!

Luojan kiitos eduskuntavaaleissa pitää olla SUOMEN kansalainen, jotta pääsee osoittamaan väriä (näin olen ymmärtänyt ja näin myös toivon asian olevan).

Uutisissa taisi jotain ollakin jo siitä yhdestä sankarista, joka vei suuren joukon hengen hädässä olevia äänestämään. Miksi ihmeessä tämä on mahdollista? Ilmeisesti kahden vuoden maassa notkuminen oikeuttaa kenet tahansa non-suomalaisen käyttämään äänioikeutta, joten todellinen jättipotti antaa vielä odottaa itseänsä muutamia vuosia. Rinnastan tällaiset yhteiset äänestysretket siihen, kun ala-astelaiset lähtevät yhdessä linja-autolla käymään esim. hiihtoretkellä. Toiset pääsee laittamaan lappuun numeron ja toiset ulkoilemaan.

Sillähän ei varmasti ole mitään merkitystä, että Vihreiden käyrä taulukossa nousee samaa vauhtia kuin Euroopan eteläpuolelta tulleiden määrä tänne meille, eihän.

Tarkkailija

Anonyymi kirjoitti...

Nyt alkaa tulla julkisuuteen asioita, jotka olisi pitänyt julkaista jo ennen vaaleja. Hyvänä esimerkkinä on suurmoskeijahankkeen takaa paljastuneet rahasotkut; ministeriö on myöntänyt melkein 500 000 euroa konkurssikypsän muslimijärjestön tukemiseen ja evankelisluterilainen kirkko 92 000 euroa uskontojen väliseen vuoropuheluun (hah). Isommassa asiassa lienee kysymys opetusministeriöstä, joka kai hoitaa myös kulttuuriin kuuluvat asiat, mutta olisi mielenkiintoista tietää, kenen ministerin allekirjoituksella tällainenkin rahasumma on myönnetty. Sitä ei artikkelissa mainittu. Villi veikkaus on kuitenkin, että noillekin rahoille (kuinka paljon onkaan asioita, jotka eivät koskaan tule julkisuuteen?) toistaiseksi vielä rakkaassa kotimaassamme olisi ollut parempaakin käyttöä ja muistetaan tämäkin taas, kun kohta hallitus esittää, että siihen ja tähän ei ole varaa ja on pakko nostaa veroja.

Järkyttävää rahankäyttöä ja edesvastuutonta tuhlausta metaliteetilla kaikki ulkoa tuleva on meille, A. Stubbia lainatakseni, rikkaus ja voimavara. Ei mullakaan nyt muuta.

Rouva Ano

Lemminkäinen kirjoitti...

Pienenä kuriositeettina tähän väliin. Ruotsin solisaliratit ovat nostaneet tarjousta. Aikaisemmin on ollut puhetta että Ruotsi tarvitsee 5000 uutta sheriffiä. SD haluaa 7000 uutta sheriffiä ja nyt solisaliratit ovat sitä mieltä että 10000 uutta sheriffiä on se oikea luku. Ruotsin hallitus on ihan selvästi paskantanut housuihinsa ja antanut pelolle vallan. Vieläköhän Stubb on sitä mieltä että Ruotsi on yksi maailman turvallisimmista maista? Miksi media + Stubb ei ota koskaan esille että Puolassa ja Unkarissa ei tapahdu terrori-iskuja ja mistä se voisi johtua?

Anonyymi kirjoitti...

Meillä täällä pikkukunnassa - muissakin samanlaisissa, luulisin - karkea jakolinja menee toki välillä vasemmisto (sis. virheät) vs. muut. Valitettavasti näiden muiden - siis kepun, kokkarien tai persujen - sisällä ei ole mitään koherenssia oleellisissa kysymyksissä. Kun en oikein tiennyt, kenelle ääneni antaisin, tein avoimin mielin Ylen vaalikonevertailun. Koneen antamat prosenttiyhteensopivuudethan ovat ihan hanurista, ja kyselyn edetessä parhaidenkin prosentit jäivät johonkin kuudenkymmenen pintaan. Yksi ehdokas oli pari prosenttiyksikköä edellä ns. kärkiryhmää, jossa oli yli kaksikymmentä ehdokasta puolentoista prosenttiyksikön sisällä. Tässä porukassa oli ehdokkaita ihan kaikista puolueista. Suodatin vasemmistolaiset pois, ja aloin tutkia ehdokkaita minulle kriittisten kysymysten suhteen: nämä olivat kanta matujen asuttamiseen kunnassa, koulujen kasvisruokapäivä sekä tuulivoimakysymys. Tässä tarkastelussa se parhaan prosenttilukeman saanut sekä persuehdokkaat putosivat pois - heidän rivinsä näissä kriittisissä jutuissa kun olivat melkein kuin Vihreiden puoluetoimistosta saneltuja! Eivätkä muissakaan kysymyksissä oikein luottamusta herättäneet. Täysnuivan rivin kriittisissä kysymyksissä oli antanut pari ehdokasta Kokoomuksesta ja Kepusta, ja näiden kesken sitten tein valintani. Valitettavasti näissäkin ryhmissä he taitavat jäädä vähemmistöön. Mutta persujen ongelma ainakin täällä oli kertakaikkinen linjattomuus: kannatetaan yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista, ja juostaan sen perässä mitä luulevat yleisön haluavan. Persuehdokkaat ovat kuitenkin kokemattomia, eivätkä vakuuta käytännön elämän substansseillaan. Joten miksi ihmeessä kenenkään pitäisi sellaisia äänestää, jos eivät vastauksillaan erotu muista?

Persujen kannattaisi ehkä analysoida ehdokkaiden vaalitulosten ja näihin kysymyksiin annettujen vastausten korrelaatiota?

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Johannes Virolainen sanoi aikoinaan hävitessään, että kansa on antanut äänensä ja pulinat pois. Olen tasan päinvastaista mieltä, nythän sen pulinan vasta pitääkin alkaa kun seurataan miten näitä auvoisia vaalilupauksia toteutetaan. Ennen vaaleja jokainen mainostaa miten MINÄ nostan Suomen nousuun, en leikkaa mistään, en korota veroja, kaikki on ilmaista kaikille. Vaalien jälkeen muistetaan sitten sivulauseessa mainita että "tietenkään yksi ihminen ei pysty kaikkeen ja joudumme puolueenakin tekemään kompromisseja". Ei sitten tullut mieleen tästä ennen vaaleja äänestäjille vihjaista? Siltä varalta että joku hölmö uskoi.

Olen vuosikymmeniä äänestänyt, nyt ensimmäistä kertaa en koska tilanne Helsingissä oli se mikä oli. Sinnemäki pormestarina oli niin suuri uhka kaupungille, että olisi pitänyt äänestää Vapaavuorta tai ylipäänsä kokoomusta, eikä sitä nyt ihan kaikkeen sentään tällainen höllempikään moraali taivu. Vapaavuoren pikkurikollisuudesta tullaan Imagessa ja Vihreässä langassa moralisoimaan säännöllisin väliajoin, mutta Ville Niinistön ja Heidi Hautalan rikokset olivat niin kovin humaaneja ja ymmärrettäviä. Mikä autovero muka, ei minun tarvitse tuollaisesta tietää, minähän olen vaan lainsäätäjä. Mikä tshetseenien salakuljetus ja pimeä duuni, kaikkihan sitä pimeää duunia tekee, minä tässä vaan ihan kuulkaas avoimesti laadin lakeja. Rahvaan noudatettaviksi.

Onnittelut Jyväskylälle, "Suomen Ateena" tullee sitten jatkossa vihreiden hellässä huomassa muistuttamaan nyky-Ateenaa.

Vihreät jaksavat julistaa suurta luontorakkauttaan. Nämä nykyiset opiskelijakaupunkien lähinnä välivuosien pitämisessä kunnostautuvat vihreät (onko muuten vihreitä muitakin) eivät luontoa tunne vaikka se purisi heitä nenään. 1970-luvun stallari-ajan eläneenä en voi olla tuskastuneena parahtamatta "milloin, milloin vihdoinkin pääsemme noista eroon." Miksi typeryys on ainoa uusiutuva luonnonvara?
tira+

QroquiusKad kirjoitti...

Anni Sinnemäestä tuli mieleen Octaviuksen aikoinaan bloggaama häntä koskeva maininta: hän kertoi olleensa Sinnemäen kanssa tekemisissä työn puolesta ja joka kerta tavatessaan ihmetelleensä tästä huokuvaa lemua, joka muistutti eltaantunutta traania. Hän kertoi ajatelleensa, että johan tuollaisella aineenvaihdunnalla pitäisi ymmärtää peseytyä useamman kerran päivässä.

Itse ajattelin todennäköisempää vaihtoehtoa: Anni säästää luontoa säästämällä vettä ja saippuaa. Ja oikeassa olin: Anni itse myönsi joitain vuosia myöhemmin todellakin huolehtivansa hygieniastaan silleen varsin harvakseltaan. Että pidelkää vain nenästänne, te alempiarvoiset!

Pohjois-Koreasta taas tuumisin, että olisi parasta kun Trump, Putin ja Xi istuisivat yhteiseen pöytään sopimaan, että pannaan tuo häirikkö ruotuun ennen kuin se innostuu laukomaan ydinohjuksiaan minnekään. Mallia Kim-dynastian jälkeiseen tulevaisuuteen olisi saatavissa Saksasta, jossa Liittotasavalta nieli DDR:n karvoineen nahkoineen. Korean niemimaan tilanne on toki oleellisesti pahempi, mutta olisihan siinä osviittaa.

Paremman tulevaisuuden puolesta täällä kotimaassa antaa uskoa jo itse Kreetta Karvala, joka tämänpäiväisessä Iltalehdessä piti Halla-ahoa Soinin todennäköisenä seuraajana. Mikäli hänet valitaan, on hänelläkin saatavilla hyvin läheltä malli eräälle ensimmäisistä toimenpiteistä puheenjohtajana, eli vennamolaisten puhdistukselle puolueesta. Siinähän ei tarvita mitään Pitkien Puukkojen Yön kaltaisia drakonisuuksia, vaan Halla-aho voi jatkaa Method Soinin hyödyntämistä tuttuun tapaan jaellen erottamisia ja hiljaiseksi harjaamisia.

Eikö siinä olisi jo nähtävissä sitä kuuluisaa runollista oikeutta, pilkan sattuessa lopulta omaan nilkkaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha R:lle, Tarkkailijalle, Rouva Anolle, Lemminkäiselle, Achtungille, Tira+:lle, Soomepoisille Eestist ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Juha R: Lämmin kiitos. Palautteella on suuri merkitys. En ole törmännyt noihin prosentteihin. Sinänsä muistutan, että vaalien suurin voittaja ylivoimaisesti oli nukkuvien puolue. Ihmiset (minä muitten mukana) varmaan ajattelivat, että nää on välivaalit, joissa tarjolla ei ole oikein mitään vaihtoehtoja.

Tarkkailija: Noin yleisesti ottaen en kerta kaikkiaan ymmärrä sitä, että ulkomaalaiset (ja vielä kantaväestön elättämät sellaiset) pääsevät Suomessa äänestämään. Enkä myöskään sitä, että Suomen kansalaisuuksia on jaettu kuin HKL:n kuukausikortteja.

Rouva Ano: Ja tuohan on vain jäävuoren huippu siitä, mihin kaikkeen umpiturhaan rahaa on törsätty. Niille rahoille olisi tosiaankin ollut käyttöä myös kantasuomalaisilla.

Lemminkäinen: Ruotsi alkaa pikkuhiljaa olla siinä tilanteessa että siellä ei enää riitä sheriffitkään vaan tarvitaan sotilaita.

Achtung: Minähän en ole niitä vaalikoneita käyttänyt. Ongelmahan on se, että vaikka valtapuolueista löytää vaikka kuinka vakuuttavan ehdokkaan, niin varsinaisissa äänestyksissä hänkin äänestää puoluekurin mukaan. Persujen kohdalla elämän ja kuoleman kysymys on se, minkä linjan se tulevana kesänä valitsee.

tira+: Kaiken kaikkiaan kovasti samaa mieltä. Luulen muuten, että minä itse olen kulkenut metsissä enemmän kuin koko vihreitten eduskuntaryhmä yhteensä.

Soomepois: Vihreät varmasti hyötyivät alhaisesta äänestysprosentista. Siellähän on jonkunlainen hurmos menossa. Tuo Pohjois-Korea tietysti mietityttää. Selväähän on, että jenkit ja Kiina eivät ainakaan halua ryhtyä pyssysille keskenään moisen läntin takia.

Qroquius Kad: Jonkunlainen muistikuva minullakin on tuosta Octaviuksen jutusta. Muistan tuosta jutun, taisi olla aikanaan Ylioppilaslehdessä. Siinä joku jätkä mainosti säästävänsä luontoa pyyhkimällä perseensä sormin. Sama häiskä sitten mainosti lentävänsä Intiaan elämään luonnonmukaista elämää. Karvalaa en kovin arvosta, mutta hän näyttää uumoilevan tuuliviirin kääntymistä. Method Soini toimisi kyllä ja siinä voisi todeta savolaisittain, että ”osattaan sitä tiälläkkiin”.

vieras kirjoitti...

Nuivien takia toivoin persuille vaalitappiota "yleisistä syistä" ja se saatiin. Vaalitulos oli melko lailla gallupien mukainen. 8,8 prosentin tulosta voi tulkita niin että tappio oli suuri ja se sataa Halla-ahon laariin. Tappion luulisi karkottavan opportunisteja, onnenonkijoita ja muiden soluttajia pois poulueesta. Oleellista on se keitä jää jäljelle, ja kenellä on edellytyksiä rakentaa uutta nousua.

Samalla kun toivoin tappiota, toivoin että nuivia pääsee valtuustoihin persujen listoilta. Ainakin joitakin nuivia pääsi kuten Laura Huhtasaari joka teki huipputuloksen äänissä. Jussi Halla-aho sai n.1,7-kertaisen äänimäärän verratuna Sampo Terhoon. Toivottavasti puoluekokouksen puheenjohtajaäänestyksessä Halla-ahon etumatka on samassa suhteessa Terhoon verrattuna.

Itse äänestin persunuorten puheenjohtajaa Samuli Voutilaa ja hän pääsi Kuopion valtuustoon.

Huippujuttu on se että Junes Lokka pääsi Oulun valtuustoon kun vertausluku nousi tarpeeksi korkealle. Tiina Wiik pääsi varavaltuutetuksi. Jos Junes ja Tiina olisivat olleet persujen listoilla, niin kumpikin olisi noilla äänimäärillä päässeet valtuustoon. Persujen olisi kannattunut ottaa Junes ja Tiina listalleen. Juneksen (vai onko se Junesin) toimintaa valtuustossa on varmasti jännää seurata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. No joo, suurinpiirtein samoin noista vaaleista ajattelen itsekin. Nimenomaan nuivien persujen menestys on hyvä signaali puolueelle. Junes ja Tiina ansaitsevat hatunnoston. Yksittäiseltä listalta on todella hankala mennä läpi. Mutta ovathan he tehneet kyllä kovan työmäärän.

Anonyymi kirjoitti...

Junes Lokan ja Tiina Wiikin menestys on todella huomionarvoinen asia. En tosin ole joka suhteessa heidän kannattajansa, vaikka katsonkin, että he ajavat oikeita asioita. Yksi Junes Lokkaan liittyvä huomattava seikka on tämä:

Kunnallisvaalien jälkeen Kaleva julkaisi artikkelin, jossa oli tuotu esille Junes Lokan tuomiot. Siinä yhteydessä kerrottiin myös Petteri Orpon saamasta uhkauksesta, jonka oli tehnyt itseään Julus Lokaksi kutsuttu henkilö. Tämän vuoksi Junes Lokkaa kuulusteltiin ja hänen tietokoneensa tutkittiin. Mitään yhteyksiä Julus Lokan uhkaukseen ei löydetty, ja aivan ilmeiseltä näytti, että kyseessä oli joku muu henkilö. Asian tutkiminen lopetettiin, kun (aika pitkän ajan kuluttua) Petteri Orpo ilmoitti, että hänellä ei ole asiaan mitään vaatimuksia. Kalevan artikkeli oli laadittu antamaan käsitys, että Junes Lokan yhteyksien tutkiminen lopetettiin vasta Petteri Orpon ilmoituksen jälkeen. Siis ikäänkuin Junes Loka saattaisi hyvinkin olla syyllinen, mutta sitä ei enää tutkita. Näin annettiin lukijalle väärä käsitys suoranaisesti valehtelematta, mutta jättämällä asioita kertomatta.

Junes Lokka esitti korjausvaatimuksen, jota ei hyväksytty. Hän on laittanut nettiin asiaa koskevan puhelinkeskustelun Kalevan päätoimittajan Kyösti Karvosen kanssa. Tässä Karvonen sanoo, että hän olisi voinut hyväksyä Lokan vastineen, mutta ei hyväksy, koska Lokka on kirjoittanut jotakin jonnekin nettiin. Karvonen on siis sitä mieltä, että oikaisuvaatimuksen hyväksyminen ei riipu siitä, onko lehden artikkelissa jotakin korjattavaa, vaan siitä, mitä korjauksen vaatija on jonnekin muualle kirjoittanut!

Tämä puhelinkeskustelu paljastaa karkeasti Kyösti Karvosen kevottomuuden tehtäväänsä.

Toinen professori

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Toinen professori. Olen tietoinen asiasta ja olen kanssasi täysin samaa mieltä sekä kyseisen Karvosen että koko Kaleva-lehden kelvottomuudesta ja tunnustautumisesta puhtaaksi propagandavälineeksi.

Tuo lauseesi ”en tosin ole joka suhteessa heidän kannattajansa, vaikka katsonkin, että he ajavat oikeita asioita” pisti hieman miettimään. Meillä Voiman Pimeällä Puolella on osalla porukasta se huono tapa, että etsitään samalla puolella olevista niitä asioita, joista ollaan eri mieltä sen sijaan että keskityttäisiin siihen, mistä ollaan samaa mieltä. Enhän minä hitto vie ole aina edes samaa mieltä itsenikään kanssa.

Olen erittäin iloinen Junes Lokan menestyksestä ja toivotan hänelle kaikkia mahdollisia voimia valtuustotyöskentelyyn. Samalla heitän hänelle ja Tiina Wiikille kysymyksen, että oliko se niin kovin viisasta hyökätä niin avoimesti puolestaan Markus Janssonin kimppuun? Erimielisyyksiä on niin asioista kuin menettelytavoista mutta koko porukka on kuitenkin pääasioissa samalla puolella. MInä en hyväksy kaikkia Janssonin avautumisia. Mutta hyväksyn hyvin monta. Keskinäisestä tappelusta ei hyödy mikään muu kuin tiedostava suvakkipuoli. Ja sillä on valtaa muutenkin niin paljon, ettei sille kannata pahemmin antaa lisää aseita käsiin.

Kommenttini ei ollut muuten kuittailua sinun kommenttiasi kohtaan vaan asiasta mieleen tullutta yleistä pohdiskelua.

vieras kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä kaikille! Maistukoot pääsiäisruuat ja -juomat hyville.

Osittain samaan aikaan on menossa juutalaisten pääsiäinen, pesah. Tänä vuonna se on 10.4 - 18.4. Toivotan juutalaisille Chag Pesach Sameach, חג פסח שמח! Pistän pääsiäistoivotuksena tämän videon. En yleensä tykkää räpistä mutta sanat ovat hyvät.

https://www.youtube.com/watch?v=S-VzAWJ1yK4&list=PLz-laKe5E8hxVXoyl4792HkYQonvuJy8Y&index=3

vieras kirjoitti...

Se edellinen tämänpäiväinen kommentti oli tarkoitettu uusimman viestin kommenttiosaan. Periaatteessa sen voi siirtää sinnekin.

Niin, mistä tuo Junes Lokan ja Markus Janssonin riita on alkanut ja vieläkö se on käynnissä?

Suvakkipuolella ei olla keskenään riidelty mistään. Suvakkipuoli on melko lailla yksituumainen, oli suvakki sitten leipäpappi, tosiuskovainen, ideologisesti motivoitunut, opportunisti tai muodin mukana kulkeva. Siksi suvakkipuoli on kyennyt toimimaan niin kauan kuin on toiminut, ja niin aikaansaavasti kuin on toiminut. Onko Ykä kuullut tai lukenut niiden sisäisistä riidoista? Mitä nuiva puoli olisi saanut aikaan jos se olisi ollut koko ajan yhtä paljon yksituumainen, ja yhtä pitkän aikaa?

QroquiusKad kirjoitti...

Niin, olenhan se minäkin syyllistynyt tuohon eräiden meikäläisten kritisointiin siitä, mitä he tekevät huonosti ja jättänyt vähemmälle sen, mitä tekevät hyvin. Omasta mielestäni kritiikkini kärki oli silti juuri tuossa, että osa porukasta edustaa Jaska Brownin hiljattain esittelemää arkkityyppiä "Arto Ärripurri", jolle on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joiden kanssa hänellä ovat välit poikki ja niitä joiden kanssa eivät vielä ole.

Havainnollistaisin asiaa urheiluvertauksella:

Olemme jääkiekkokatsomossa kannustamassa Meidän Joukkuetta, joka pelaa huomattavasti vahvempaa Muiden Joukkuetta vastaan. Ykkösketjun keskushyökkääjämme on tehnyt enemmän maaleja kuin muut yhteensä, mutta koska valmentaja on tehnyt viime aikoina melkoisia laiminlyöntejä, ovat jotkut katsojista ottaneet asiakseen alkaa mollata niistä koko Meidän Joukkuetta ja jopa ykkössentteriä.

Nelosketjussa on pari uutteraa puurtajaa, jotka antavat kaikkensa vaihdosta toiseen. Ikävä kyllä he myös antavat jatkuvasti vastustajalle suoraan lapaan nappisyöttöjä, joista nämä tekevät maaleja. Puolustuksessa ollessaan he tekevät omiakin maaleja. Ellei tämä olisi riittävän paha, on katsomossa Meidän Joukkueen väreissä kannustajia, jotka hurraavat jopa niille omille maaleille. Heille tuntuu olevan pääasia, että maaleja tulee, vaikka sitten omaan päähän. Ikään kuin he eivät ymmärtäisi, että tällä menolla pelin lopuksi soitetaan Vastustajan kansallislaulu ja salkoon nostetaan heidän lippunsa.

Tätä olen yrittänyt kiritisoida. Kaikki kunnia niille nelosketjun puurtajille, mutta en minä todellakaan voi iloita nappisyötöistä Vastustajalle enkä ainakaan omista maaleista, joita kaikki katsomossa eivät oikein tunnu ymmärtävän omiksi maaleiksi.

Voisin melkein antaa vasemman jalkani ja vasemman kivekseni siitä, että kaikki katsomossa kannustaisivat Meidän Joukkuettamme ja tukisivat ykkössentterin näköpiirissä olevaa kohottamista valmentajaksi, sen sijaan että saattavat kirota jopa häntä hänen maaleistaan huolimatta. Näin siksi, että he kaatavat tämänhetkisen, joissakin asioissa ansioituneen mutta viime aikoina raskaasti epäansioituneen valmentajan teot ja tekemättä jättämiset yleisesti koko Meidän Joukkueen ja erityisesti ykkössentterin niskaan.

Koska siitä hyötyy vain Vastustaja. Ja sillä menee muutenkin aivan liian hyvin. Se ei tarvitse meikäläisiltä todellakaan yhtään lisätukea, vaikka kuinka tahatonta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Hyvää pääsiäistä sinnekin. Minulla ei ole oikein tietoa että mistä heidän keskinäiset ränävälit ovat alkaneet, mutta tilanne näyttää laantuneen. Suvakkipuolella ollaan tietyllä tavoin kyllä yhtenäisempiä, mutta siellä taas tiukimmasta suvakkilinjasta lipeäminen yhdenkin askeleen realismin puolelle saa kyllä aikaan ankaraa opettamista.

Qroquius Kad: Ymmärrän pointtisi oikein hyvin. Olen itse ottanut sen linjan, etten lähde mukaan yleisiin sillanpolttajaisiin ellei omiin muroihini ihan suoraan kusta. Ja eihän sinänsä, voihan olla että minuakin moni pitää yhtenä nuivan puolen neloskentän suurimmista törpöistä.