maanantai 10. heinäkuuta 2017

SEISAKE, YÖ JA USVA

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, elokuun 10. päivä vuonna 2038


Neljä kilometriä Naakkamon keskustasta sijaitseva rautatieseisake näytti hyljätyltä, surulliselta ja jonnekin kauas aikojen taakse unohdetulta. Sellainen se oli ollut jo kauan aikaa. Varsinaista matkustajaliikennettä ei pääradasta sivuraiteen päässä olevalle Naakkamon varsinaiselle rautatieasemalle ollut koskaan, mutta tälle Radanvarsikaupungista tulevan radan varteen tehdylle seisakkeelle olivat matkustajajunat purkaneet sisältään ja ottaneet sisäänsä jonnekin meneviä ja sieltä taas palaavia naakkamolaisia. Aikanaan. Kauan sitten. Henkilöliikenne oli lopetettu joskus 1990-luvulla jolloin matkustajaliikenne Naakkamosta siirtyi kokonaan linja-autoihin. Radalla kulki edelleen tavaraliikennettä mutta tavarajunat eivät koskaan pysähtyneet tällä turhaksi käyneellä seisakkeella. Oikeastaan seisakkeeksi sen tunnisti vain pienestä laiturista. Muuten lepikko oli ottanut alueella vallan.

Sadan metrin päässä seisakkeesta sijaitsi pieni mäki ja siellä oli piilossa kaksi neljätoistavuotiasta poikaa, Atte ja Pera. Kummallakin pojalla oli mukanaan pienikokoiset mutta tehokkaat nykyaikaiset kiikarit jotka toimivat sekä valonvahvistajina että videokamerana. Varsinaisesti valonvahvistajaa ei tarvittu sillä taivas oli pilvetön ja pari päivää aikaisemmin täytenä loistanut kuu antoi sekaan omaa kelmeää valoaan saaden seisakin näyttämään varsin aavemaiselta.

Pojat olivat piilossa syystä. He kävivät samaa luokkaa Naakkamon yläasteella ja olivat olleet hyviä kavereita jo ensimmäisestä luokasta saakka. Eräs heidän uudempia luokkatovereitaan, nimeltään Jarre asui varsin lähellä tätä seisaketta ja hän oli kertonut pojille omituisesta junasta joka pysähtyi tällä seisakkeella joka toinen tiistai. Oli pysähtynyt jo kauan.  Jarre oli kertonut että junassa oli vain matkustajavaunuja, mutta erilaisia mitä FedeRail eli FR nykyään käytti. Ne näyttivät jotenkin vanhoilta. Ja muutenkin junassa ja sen pysähtymisessä oli ollut jotain salamyhkäistä. Atte oli kysynyt tarkennusta:

- Millä lailla salamyhkäistä?

- No katsos kun… en ole varma kun katsoin aika etäältä… mutta minusta siinä seisakkeella oli myös poliisiautoja.

- Mikset mennyt lähemmäs katsomaan?

- Miksi oikeastaan olisin? Koko touhu haisi kovasti Liittovaltiolta ja minä en kärsääni sen asioihin sotke. Niistä ei tule kuin hankaluuksia. Varmaan parempi on, ettette tekään tee niin. Ja parempi pitää ehkä lärppä ummessa sen junan suhteen.

Sen pojat lupasivat ja olivat pitäneet sanansa. Mutta sitä he eivät olleet luvanneet, etteivätkö ottaisi asiasta itse selvää. Asia pyöri kummankin mielessä muutaman viikon ja uteliaisuus kasvoi koko ajan. Lopulta tuli se väistämätön päätös, että kyllähän sinne mennään. Sekä Atte että Pera olivat varsin toimeliaita ja ennen kaikkea uteliaita nuoria miehiä. Jos heidän mieleensä tuli kysymys, he esittivät sen ääneen ja halusivat siihen vastauksen. Huomatakseen koulussa ikävän usein sen, ettei tiettyjä kysymyksiä saanut edes esittää. Ei heitä varsinaisesti rangaistu, sillä he olivat molemmat hyviä oppilaita, mutta annettiin ymmärtää, että tietyt kysymykset olivat ajanhukkaa eikä niihin kannattanut kiinnittää huomiota. Pojat olivat huomanneet jo aikaa sitten, että Euroopan Liittovaltiossa ei varsinaisesti kielletty mitään, mutta oli asioita, joita ei vain ollut olemassa. One happy nation. With no questions. And therefore with no doubts.

Ja sellainen asia, jota ei ollut olemassa saattoi olla tuo mystinen juna. Heidän luokkatoverinsa oli kertonut, että juna tuli aina puolenyön ja aamukahden välillä. Niinpä tutkimusmatkaan tarvittaisiin yöreissu mutta se ei sinänsä ollut ongelma. Pojat olivat jo pari vuotta harrastaneet sekä kalastusta että erävaeltamista ja Naakkamon sekä sen naapurina sijaitsevan Reunansyrjän alueella oli paljon mahdollisuuksia kyseisiin harrastuksiin. Poikia olisi huvittanut kokeilla metsästystäkin mutta se – niin kuin yksityisaseitten hallussapito – oltiin kielletty heti Liittovaltion perustamisen jälkeen vuonna 2024. Koulussa opetettiin, että metsästyksen suosio oli sivistyneessä yhteiskunnassa muutenkin lähestulkoon romahtanut koska vastuulliset kansalaiset olivat ymmärtäneet sen olevan julman ja ekologisesti kestämättömän harrastuksen joten loppujen lopuksi Liittovaltion kielto oli vain viimeistelevä piste i:n päälle. Pojat olivat kyllä kuulleet hieman vanhemmilta miehiltä että ei se oikein sillä lailla mennyt, mutta kai sekin oli niitä asioita joita ei ollut olemassa.

Kalastus oli sentään sallittu joten pojat olivat kysyneet ja saaneet vanhemmiltaan luvan lähteä telttailemaan ja virvelöimään läheiselle Kirvasvedelle. He olivat olleet siellä useamman kerran aikaisemminkin. Nyt tutulle telttapaikalle tosin mentäisiin vain nukkumaan sillä tällä kertaa ei kalastettu fisuja vaan tietoja. Pojat ajoivat leirivarusteilla lastatuilla polkupyörillä noin kolmensadan metrin päässä seisakkeesta, jatkoivat siitä lähtevää pienempää tietä  ja kääntyivät lopulta polulle, josta oli suht esteetön näköala seisakkeelle sekä ympäristöön yleensäkin. Näkyvyys oli itse asiassa vielä parempi kuin mitä pojat muistelivat, sillä seisaketta ympäröivää lepikkoa oltiin kaadettu laiturin vierestä muutaman aarin leveydeltä. Pojat etsivät pieneltä mäeltä mukavat ja suojaisat paikat joihin laittaa kenttäpatjat alustaksi ja alkoivat kiikaroida kohdettaan.

- Voihan se olla tietysti niinkin että se Jarre on keksinyt koko jutun ihan piruuttaan ja nauraa tällä hetkellä kotonaan paskaista naurua.

- Niin aina… tosin ei se ole oikein Jarren tapaista. Sehän on vähän tosikko. Ja minusta tuntui, että se oli aika hämillään kun se kertoi junasta. Ehkä peloissaankin.

- Semmoselta minustakin tuntui. Mutta silmällähän tuo nähdään. Ja jos kattot muuten kiikarillasi, niin katopas noita valotolppia.

- Mitäs niistä… jaa… siellä on kyllä muutama uusi lyhty.

- Niin. Eihän se sinänsä mitään meinaa. Mutta aletaan kyttäämään. Otetaankos termospullosta teetä?

- Joo, ja vois tässä leipäpalankin natustella.

Pojat nauttivat hiljaisuuden vallassa eväitään ja tunnelma oli kuin yhteisillä kalareissulla aikaisemminkin. Tunnelmaa syvensi se ajatus, taustalla oleva värinä ja tuntemus siitä, että tässä oltaisiin ehkä jonkun salaisuuden äärellä. Tosin mielessä kävi sekin, että ehkä se juna oli kuitenkin jonkunlainen radan kuntoa mittaava veturi ja Jarre oli mielessään kuvitellut loput.

Seuraava tunti kului odotellessa ja nuoria miehiä kiinnostavista asioista pulistessa. Yksi kiinnostava aihe oli tietysti tytöt. Kummallakin oli oma ihastuksensa, joskin onneksi ei sama. Sellainen tuppasi särkemään helposti tiiviitkin kaverivälit. Yhtä lailla kumpikaan ei ollut saanut ihastuksensa kanssa asiaa vielä ajatusta edemmäksi. Torjutuksi tulemisen ja häpeän pelko oli tietysti suuri ja kertautui mielessä vielä suuremmaksi kuin se oikeasti mahtoi ollakaan. Tunnin aikana seisakilla ei ollut sen kummempaa liikettä. Pari yksittäistä henkilöautoa ajoi ohitse. Molemmat jarruttivat ja pysähtyivät vaikka tasoristeys oli vartioitu. Joskus parikymmentä vuotta aikaisemmin eräs vanha mies oli jäänyt tässä tasoristeyksessä täyttä vauhtia kulkevan tavarajunan alle, kun puomit eivät olleet laskeutuneetkaan. Ehkä se oli jäänyt ihmisten mieleen ja pisti heidät varomaan.

Kello tuli yksi. Odotus kävi tietysti tylsäksi mutta lämpimässä kesäillassa pojilla ei ollut vielä kiirettä pois. Sateella asia olisi ollut varmaan toinen. Viisi yli yksi odotus palkittiin ja jotain alkoi tapahtua. Naakkamon suunnasta tuli kaksi umpipakettiautoa. Niitten kyljissä oli FedeRailin tunnukset. Toinen autoista pysähtyi siihen sivutien risteykseen josta pojat olivat lähteneet polulle päin. Toinen ajoi seisakkeelle, pysähtyi ja repsikan puolelta nousi ylös mies joka tarkasti seisakkeen pikaisesti. Sitten hän otti taskustaan jonkun laitteen, painoi nappia ja seisakkeen ylimääräiset valot syttyivät. Tämän jälkeen mies meni takaisin autoon joka jatkoi noin sata metriä eteenpäin, ensimmäiseen mutkaan ja kääntyi poikittain tukkien tien.

Kaukaisuudesta alkoi kuulua junan ääntä. Ja saman tien Naakkamon suunnasta alkoi puolestaan saapua lisää autoja. Kaksi poliisiautoa, toinen Naakkamon poliisista ja toinen Radanvarsikaupungista sekä kaksi tunnuksetonta isokokoista pakettiautoa. Samanlaisia Mersuja mitä käytettiin usein tilataksina. Odottamassa ollut FR:n autoi käynnistyi myös uudestaan ja kun muut autot olivat ohittaneet sen, se tukki tien seisakkeen toiseltakin puolelta. Autosta nousi kaksi miestä jotka pistivät tupakiksi ja ottivat samalla takin sisällä kainalokoteloissa olleet pistoolit esille tarkastaen niitten kunnon ja laittoivat ne sen jälkeen takaisin piiloon.

- Noi ei oo kyllä mitään FR:n jätkiä nuo…

- No ei tasan oo… ei konnarit ja vaihdemiehet tykkejä mukanaan kanna… mutta Liittovaltion miehiä nuo kyllä on…

Poikien äsken vielä normaalitasoinen ääni oli välittömästi vaiennut kuiskaukseksi, kumpikin kaivoi repustaan päälleen maastokuvioisen sadeviitan ja pyrki olemaan mahdollisimman litteänä. Molemmat ymmärsivät, että se, mitä he näkivät ei ollut tarkoitettu heidän silmilleen. Poliisiauto ja kaksi muuta autoa olivat pysähtyneet seisakille. Valot olivat sammutettuina ja ovet pysyivät kiinni. Nyt alkoi näkyä myös vauhtiaan hidastavan junan valot. Tuollaista junaa pojat eivät olleet ennen nähneet. Veturi oli joku vanha dieselveturi. Pojat huomasivat, että siinä ei ollut minkäänlaisia tunnusnumeroita mitä vetureissa muuten aina oli.

Vaunuja oli kaikkiaan kolme. Kaksi ensimmäistä näyttivät olevan sellaisia vanhoja sinivalkoisia toisen luokan vaunuja jotka oli virallisesti jo aikaa sitten poistettu käytöstä. Vaunuissa näytti olevan jonkun verran ihmisiä. Kolmas vaunu näytti vielä karummalta ja pojat huomasivat että sen ikkunoissa oli kalterit.


- Tuohan on hitto vie vankivaunu. Mutta eikös ne vangit yleensä kuskata tavallisten matkustajajunien viimeisenä vaununa? Tää ei ole kyllä mikään tavallinen reittijuna tää.

- Ei ole niin… tuli vaan mieleen, että nuo ei taida olla sitten tavallisia vankejakaan.

Nyt aukesi poliisiautojen ovet ja kummastakin tuli ulos neljä poliisia.

- Hei kato… niillähän on kaikilla konepistoolit. Mikä juttu tää on?

Poliisiautojen takaovet avattiin. Radanvarsikaupungin autosta tuli ulos kaksi miestä ja yksi nainen. Naakkamon autosta puolestaan tuli ulos yksi mies. Kaikilla oli kädet raudoitettu selän taakse ja jaloissakin oli kahleet niin että he pystyivät ottamaan vain hyvin lyhyitä askelia. Kaikki kulkivat pää painuksissa, alistuneen oloisina. Atte katsoi kiikarillaan ja hoksasi sitten:

- Hei, toi mies joka tuli tosta Naakkamon poliisiautosta. Katsopas tarkemmin:

Pera tarkensi kiikariaan, tajusi mitä Atte ajoi takaa ja huokaisi hämmästyksestä.

- Ei kai toi… ei kai toi voi olla…

- On se. Se on Kuuralan Ilpo.

Ilpo Kuurala. Iältään viisikymmentäviisi vuotta. Teknisen työn opettaja. Myös Atten ja Peran luokalla. Pidetty, reilu, jämäkkä ja karismaattinen opettaja. Atte muisti sen, kun Ilpo oli pyytänyt häntä jäämään tunnin jälkeen hetkeksi keskustelemaan. Attea oli hieman ihmetyttänyt, sillä ei hän mielestään ollut töpeksinyt mitään. Kun muut oppilaat olivat poistuneet, oli Ilpo alkanut puhua:

- Tota noin… älä ole huolissasi, ei tässä sinänsä mitään sen kummempaa. Mutta huomasin, että sinulla on kaulassasi leijonariipus. Minua itseäni se ei sinänsä häiritse, oikeastaan päinvastoin, mutta noinkin pieni koru täällä koulussa saattaa aiheuttaa sinulle hankaluuksia. Suuria hankaluuksia. Niin kuin tiedät, niin kaikkien entisen Suomen itsenäisyyttä kuvaavien symbolien kantaminen on kiellettyä. Ja koulussa on moni opettaja joka ottaa kiellon hyvin vakavasti.

- Joo, tajuanhan minä sen. Mutta en oikein ymmärrä. Se on epäreilua. Onhan se elettyä historiaa kumminkin. Miksi sitä kieltämään? Jotain helvetin… anteeks siis hemmetin sirppiä ja vasaraa saa kyllä pitää näkyvästi. Tai Che Guevara-paitaa. Tai vaikka kannabismerkkiä. Tai niitä Tom of Fin… tai se taitaa nykyisin siis olla Tom of Europe-anaaliseksipaitoja.

- Epäreilua se on. Mutta se on vallitseva totuus. Jonka mukaan on elettävä. Virallisesti ne kannabismerkit ja Tom of ryppyreikäpaidat ovat katsos edistyksellisyyden ja nykyaikaisuuden symboleita. Che Guevara taas on vasemmiston ja myöhemmin vihervasemmiston itselleen omima symboli. Niin kuin sirppi ja vasara. Ne ovat puolestaan – ainakin virallisesti - vain lämminhenkistä retroilua. Mutta niin leijona kuin Suomen lippu ovat nationalismia. Ja mikä vielä pahempaa, ne edustavat separatismia. Ja sitä Liittovaltio ei siedä. Ei edes täällä Naakkamossa joka on kuitenkin Brysselistä katsottuna hornanperseessä. Separatismia on käyttää jopa termiä ”suomalainen” kansallisessa mielessä. Mehän ollaan nykyisin federaatiolaisia. Näillä asioilla ei sovi leikkiä, vaikka ajattelisikin toisin kuin mitä virallinen ideologia vaatii. Muistatko kuinka kävi Lönösen Uunolle?

Muistihan Atte. Uuno oli vähän sellainen kapinallinen luonne joka tuppasi hankkiintua hankaluuksiin. Sinänsä tavallisista töpeksimisistä hän ei sen kummempiin vaikeuksiin joutunut. Yliymmärtävän ja ylianalysoivan koululaitoksen ja siihen palkattujen psykologien mielestä Uuno vain purki hieman pahaa oloaan ja teki sen perustellusti, sillä hänen paha olohan oli merkki siitä, että yhteiskunta ei ollut kyennyt löytämään oikeita väyliä Uunon elinvoimalle ja itseilmaisun halulle.

Mutta sitten Uuno oli löytänyt rajat itseilmaisulleen. Hän oli alkanut kantaa sekä leijona- että Suomenlippupinssiä. Hänet oltiin otettu puhutteluun ja esitetty vakava varoitus. Melkoisena koiranleukana Uuno sai siitä vain vettä myllyynsä ja ompeli takkinsa hihaan jostain löytämänsä suojeluskuntamerkin. Sitä hän ehti pitää koulussa päivän. Seuraavana päivänä poliisit olivat käyneet hakemassa hänet. Sosiaalityöntekijä oli tehnyt kiireellisen huostaanoton ja sen päälle paikalle Radaanvarsikaupungista hälytetty yhteiskunnallisen psykiatrian tohtori allekirjoitti M1-pakkolähetteen. Uuno oltiin viety nuorisopsykiatriseen hoitolaitokseen jonnekin Suomussalmelle eikä hänestä oltu sen jälkeen kuultu.

Ilpo totesi vielä Attelle:

- Olet kertakaikkisen mukava ja älykäs poika. Älä hanki itsellesi hankaluuksia tuon riipuksen takia. Pidä se tallessa, mutta älä esittele sitä. Ehkä… ehkä vielä tulee se päivä, jolloin sitä saa kantaa taas vapaasti. Ehkä joskus…

Atte oli uskonut kerrasta ja säilytti korua pöytälaatikossaan. Ja nyt nuo poliisit taluttivat häntä varoittanutta Ilpoa. Kahleissa. Kuin jotain murhaajaa. Vankivaunun ovi aukeni ja ulos astui miehiä joilla oli myös konepistoolit. Nuo eivät olleet tavallisia poliiseja. Tunnistivathan pojat Liittovaltion Turvallisuuspalvelun univormut. Ilpo ja muut pidätetyt nousivat yksi kerrallaan vaunuun jonka ovi lävähti sitten kiinni.


Tuolloin aukesivat puolestaan kahden muun auton ovet. Sieltä nousevat ihmiset eivät olleet raudoitettuja, mutta he kulkivat jotenkin tahdottomasti, kuin nukkemaisesti poliisien taluttaessa heitä.

- Noille on selvästi annettu rauhankaasua.

Rauhankaasu oli poliisin uusi hallintaväline. Se oli tehokkaampi kuin entiset pippurikaasut. Pippurikaasu ehkä vei ihmiseltä kyvyn panna hanttiin, mutta rauhankaasu lamautti ihmisen tahdon ja vei hanttiinpanemisen halun. Jos ihmiselle oli annettu rauhankaasua häntä pystyttiin liikuttamaan paikasta toiseen oikeastaan yhdellä sormella ohjaten. Nuo ihmiset näyttivät juuri sellaisilta. Nyt vuorostaan Pera teki huomion:

- Voi vittu… kato hei… siinä on Ilpon vaimo… ja sen tyttö… se on lukion ekalla… nuo kaikki taitaa olla pidätettyjen perheenjäseniä… tää menee vaan hetki hetkeltä hullummaksi…

Sen jälkeen hän painoi naamansa syvälle sammaleeseen tukahduttaakseen aivastuksen. Oli hyvin perusteltua olettaa, että jos poliisit huomaisivat heidät, niin heidät saatettaisiin pistää samaan junaan. Pidätettyjen perheenjäsenet kuljetettiin sinivalkoisiin kakkosluokan vaunuihin. Yhteen vaunuista poliisit nostivat heidän matkatavaransa. Näytti olevan matkalaukullinen per ihminen. Vaunun ovi sulkeutui ja pojat kuulivat mäelle asti kun vaunun sisällä raskas telkirauta lyötiin paikalleen.

Veturi ei huudattanut torveaan niin kuin yleensä oli tapana. Se vain alkoi liikkua eteenpäin. Vaunujen kolke kiskoja vasten kuului vielä jonkin aikaa ja sitten sekin katosi. Poliisit menivät omiin autoihinsa ja poistuivat paikalta. Vielä paikalle ajoi tientukkona ollut FR:n auto joka jarrutti seisakkeella hieman ja kuski sammutti ylimääräiset valot samalla kaukosäätimellä millä ne oli sytytettykin. Pian paikalla ei ollut kuin hiljaisuus.

Pojat nousivat piilostaan, kävelivät pyörilleen, taluttivat ne tielle ja lähtivät hiljaisuuden vallassa ajamaan kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa Kirvasvettä. Päästyään järven rantaan tutulle leiripaikalle he – edelleenkin sanaakaan sanomatta – pystyttivät teltan ja tekivät tulet. Kun he istahtivat pöllien päälle oli aika ryhtyä pureksimaan tapahtunutta.


- Mitä vittua me oikeastaan äsken nähtiin?

- Niin… ainakin kai sen, että meitä on kusetettu. Eikä ihan vähän olekaan. Koulussahan mainostetaan jatkuvasti että Euroopan Federaatio on yksi harvoja maita maailmassa jossa ei ole ollenkaan poliittisia vankeja. No mitäs noi sitten oli? Ei kriminaalivankien perheenjäseniä käsittääkseni vangita ja kuskata junalla jonnekin huuthemmettiin konepistoolimiesten vartioimina.

- Siitä kuskaamisesta puheenollen… minnekähän niitä kuskattiin… mikä mahtoi olla päämäärä?

Atte kaivoi esiin näyttölaitteensa ja etsi kartan rataverkosta.

- Toi junahan lähti pohjoiseen. Seisakkeelta seuraava asema on käytöstä poistettu Ylänaakan asema josta lähtee pistoraide Naakkamoon. No sinnehän noita ihmisiä ei ainakaan viety. Eikä Radanvarsikaupunkiinkaan. Kun sieltä niitä nimenomaan tuotiin. Ylänaakasta lähtee sitten myös vanha tavararata joka menee Jyväskylään. Siitä jatkuu tavararata Haapajärvelle. Siitä se voi jatkaa joko Kajaaniin tai Ouluun päin.

- Ja kummastakin suunnasta pääsee pohjoisemmaksi. Oletko muuten tullut ajatelleeksi että muutama vuosi sitten avattiin Itä-Lapin luonnonpuisto. Joka kattaa Sallan ja Savukosken kunnat. Liittovaltion ekologinen suurteko. Täydellisesti ihmisiltä rauhoitettu alue, mitä nyt joitain tutkijoita kuulemma siellä saa olla. Köijäsivät kaikki asukkaat sieltä väkisin pois. Ekologisen kestävyyden nimessä.

- Jep… vaan entäs jos se ei olekaan luonnonpuisto? Vaan jotain ihan muuta. Mutta minkäs me oikeastaan asialle mahdetaan? Minä luulen, ettei toistaiseksi kannata puhua asiasta kenellekään.

- Joo, me ollaan äkkiä itsekin tuossa junassa jos aletaan puhumaan levottomia. Mutta jos aamulla ajettais piruuttaan sen Ilpon talon ohi. Sehän on siinä matkan varrella.

Yöllä uni tuli hitaasti ja oli levotonta. Normaalisti pojat nukkuivat eräreissuillaan kuin tukit mutta nyt mielessä oli liikaa asioita. Pienen mäen päällä hylätyksi luullutta seisaketta kiikaroidessaan he olivat nähneet jotain joka muutti heidän käsityksensä siitä, mikä heidän ympärillään oli. Ja jostain mustasta ja pimeästä joka oli sen takana. Piilossa mutta hallitsevana.

Seuraavana päivänä he ajoivat Ilpo Kuuralan omakotitalon ohitse. Ilpo oli innokas ja taitava nikkaroija ja hänen talonsa ja pihansa oli aina ollut tip top-kunnossa. Niin se oli nytkin. Puuttui ainoastaan Kuuralan perhe. Sen tilalla oli suuri kuorma-auto jonka kyljessä luki Köhler GmbH ja sen vieressä pakettiauto samalla logolla varustettuna. Talossa ja tontilla näytti liikkuvan ainakin puolen tusinaa miestä jotka kuskasivat muuttolaatikkoja kuorma-auton lavalle. Pojat päättivät ajaa talon ohi liikoja kyselemättä. Jotenkin tuokin touhu haisi paljon enemmän liittovaltiolle kuin muuttofirmalle. Varsinkin kun muisti erään episodin seisakkeella edellisenä yönä.

He ajoivat jonkun matkaa eteenpäin niin että Kuuraloitten talo katosi näkyvistä. Sitten he pysähtyivät ja Pera kaivoi esille näyttölaitteensa.

- Katotaas, löytyykö tuosta Köhler GmbH:sta mitään tietoja. Se on meinaan niin, että yleensä täällä kyllä muutot hoitaa Naakkamon Kaivu ja Kuljetus. En minä mistään Köhleristä ole koskaan kuullutkaan. Anskumä… ootas… no helevetti… nythän se myrkyn lykkäs.

- Mikä siinä maksaa?

- No katopas:

Varoitus: Olet tekemässä internet-hakua, joka tallentuu turvallisuusviraston keskustiedostoihin myöhempää selvitystä varten. Oletko varma, että haluat tehdä haun?

- No voi sen perse. Klikkaa ei. Sillä mehän taidettiin saada jo vastaus.

Euroopan Liittovaltion euroverkko oli hyvin laaja ja sen sisältö kaiken kattava. Myöskään sensuuria ei harjoitettu. Halutessaan kansalainen saattoi katsella vaikkapa sadomasokistista homokääpiöpornoa. Ainoastaan tietyt asiat olivat valvonnan alla. Asiat jotka liittyivät nationalismiin, separatismiin ja monikulttuurisuuden vastustamiseen. Samoin valvonnan alla olivat tietyt, Liittovaltion turvallisuuselimiin liittyvät seikat. Ja Köhler GmbH näytti olevan sellainen.

Tavallinen kansalainen oli oppinut luontaisesti sen, mitä ei verkosta kannattanut etsiä. Asian oppimista helpotti se tieto, että jo vuodesta 2032 alkaen jokaisessa Liittovaltion alueella toimivassa niin tietokoneessa kuin mobiililaitteessa oli sovellus, joka lähetti automaattisesti koneen sivuhistorian turvallisuusviraston keskustietokoneelle. Samoin se lähetti kirjoitusohjelmilla tehdyt asiakirjat, mikäli ne sisälsivät kiellettyjä sanoja. Sovellus oli kuitenkin käyttäjäystävällinen, sillä se varoitti käyttäjäänsä niin kuin se oli nyt varoittanut Peraa. Nähtävästi ihmiset olivat kuuliaisia Liittovaltion laeille, sillä niin Atte kuin Perakaan eivät muistaneet vuosiin kuulleensa tai lukeneensa mistään oikeudenkäynneistä niin sanottuja viha-ajattelijoita vastaan.

Tosin poikien mieleen tuli se, että ehkä niitä oikeudenkäyntejä ei enää tarvittu. Sillä ehkä Liittovaltio oli keksinyt toisen ja tehokkaamman keinon.


Perjantai, elokuun 13. päivä vuonna 2038

Uusi lukuvuosi oli alkanut edellisenä päivänä. Atte ja Pera aloittivat kahdeksannen luokkansa. Ensimmäinen päivä oli mennyt normaaleissa merkeissä mutta tänään oli tapahtunut muutos edelliseen vuoteen nähden. Atte ja Pera olivat sitä sattuneesta syystä osannut uumoillakin, mutta muille oppilaille se tuli yllätyksenä. Lukujärjestyksen mukaan ruokatunnin jälkeen oli kolme tuntia kansalaisen liittovaltio-oppia. Tekninen työ oli poistunut lukujärjestyksestä kokonaan. Luokkaan saapui uusi opettaja, nuorehko, ehkä kolmikymppinen nainen.

- Hyvää päivää, oppilaat. Nimeni on Mirjetta Räyhiö ja olen uusi kansalaisen liittovaltio-opin opettajanne. Olette ehkä huomannut, että liittovaltio-opin määrä lukujärjestyksessänne on lisääntynyt ja sitä myötä tekninen työ on poistunut. Niin kuin tiedätte, Liittovaltiossa kouluilla on varsin laaja oikeus määritellä opintosuunnitelma itsenäisesti joten koulu on päätynyt tähän ratkaisuun. Onhan kuitenkin teknisen työn määrä Liittovaltiossa vähenemässä muutenkin. Rajoittunut insinööritodellisuus on lopultakin antamassa sijaa laajemmalle ja humaanimmalle tavalle hahmottaa maailmaa ja todellisuutta.

Atte viittasi ja sai puheenvuoron:

- Opettaja. Sitä minä vaan että missäs se meidän teknisen työn opettaja Ilpo Kuurala sitten on? Jatkaako hän täällä sitten jonkun muun aineen opettajana?

Mirjatta Räyhiö katsoi Attea katseella jota saattoi vähimmilläänkin sanoa myrkylliseksi ja Atte ymmärsi saaneensa heti kättelyssä itselleen pyhän vihamiehen. Tai no, vihahenkilön.

- Opettaja Kuurala on luonnollisesti muuttanut toiselle paikkakunnalle jossa hänen osaamistaan vielä saatetaan tarvita. En osaa sanoa minne, kun en ole kysynyt. Eikä se minulle kuulukaan. Ei Liittovaltion virkahenkilön asia ole huudella toisten yksityisasioita julkisesti. Jos Kuurala on halunnut antaa osoitteensa jollekin, niin hän on sen varmaankin tehnyt. No niin, aloitamme oppitunnin ja käsittelemme Suomen hallintoalueella sijaitsevia rauhan- ja kansainvälisyyden nimissä perustettuja autonomisia etnisiä suojelualueita joilla taataan kansainvälisille siskoillemme ja veljillemme mahdollisuus elää turvassa sorrolta ja väkivallalta mutta silti omaa kulttuuriaan ja elämäntapaansa toteuttaen…



Koulun jälkeen Atte ja Pera juttelivat ajaessaan pyörillään kotiinpäin.

- Mitä helvettiä me nyt oikein tehdään?

- En minä vaan tiedä. Mutta sen minä tiedän, että jos me laitetaan euroverkkoon hakusanaksi Ilpo Kuurala, niin se lyö taatusti päälle varoituksen.

- Joo. Minä en muista, että mistä minä kuulin aikanaan semmoisen termin kuin ”epähenkilö” mutta Ilpo perheineen taitaa nyt olla sellainen.

- Ja koska Ilpo oli tolkullinen ja mukava opettaja niin sehän saattaa tietää että semmoiseksi epähenkilöksi saattaa joutua kuka tahansa. Ei tämmösen tiedon kanssa voi olla ja elää niin kuin ei mitään olis tapahtunut. Jollekin pitää puhua.

- Ei meillä taida olla muita kuin vanhemmat. Minä ajattelin, että jos kertoisin tään kaiken isälleni.

- Niin minäkin tuumin. Suuttuahan se saattaa, kun ollaan menty vaklaamaan Liittovaltion juttuja mutta ei se ainakaan turvallisuusvirastoon siitä soita.


Atten kotona, pari tuntia myöhemmin.

Atten isä oli kuunnellut poikansa kertomusta mietteliään näköisenä. Hän ei ollut kertaakaan keskeyttänyt. Nyökkäillyt vain päätään tietyissä kohdissa. Aivan kuin hän olisi jo etukäteen tiennyt ainakin osan kertomuksesta ja tietyt palaset loksahtivat hänen päässään kohdalleen. Kun Atte oli lopettanut, hän oli vieläkin hetken aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Jaahah… sinusta sitä on tässä pikkuhiljaa ja huomaamatta kasvanut mies. Niin se aika kuluu. Odotatkos kuule vähän… minun pitää jutella sinun äitisi kanssa.

Odotusta kesti varttitunnin ja sinä aikana Atte ymmärsi että sanonta ”odottavan aika on pitkä” ei ollut millään muotoa tuulesta temmattu. Lopulta isä palasi ja istahti nojatuoliinsa.

- Sinä puhuit siitä Itä-Lapin luonnonpuistosta. Ja siitä epäilystäsi että onko se luonnonpuisto ollenkaan. Olet oikeassa. Ei se sitä ole. Oletko koskaan kuullut sellaista termiä kuin gulag?

- En ole. Mitä se tarkoittaa?

- Sellaisia oli aikanaan edesmenneessä Neuvostoliitossa. Syrjäisillä alueilla. Sinne karkoitettiin ihmisiä. Niin sanottuja toisinajattelijoita. Mutta gulageja on täällä Liittovaltiossakin. Niistä vain ei puhuta. Koska niistä ei saa puhua. Koska niitä virallisesti ei ole olemassakaan. Niin kuin ei ole toisinajattelijoitakaan. Se Kuuralan Ilpo perheineen on viety sinne Itä-Lappiin. Ilpo vankileirille ja hänen perheensä sinne muuten vaan. Ilpo saattaa päästä leiriltä pois aikanaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä. Ehkä myöhemmin. Mutta Itä-Lapin gulagista he eivät pääse pois enää koskaan. Sillä heitä ei ole enää olemassakaan. He katoavat niin kuin yöhön ja usvaan. Nacht und Nebel. Se oli erään toisen utopian kehittämä menetelmä, jonka Liittovaltio kopioi ja hioi.

- Mutta miksi? Miksi Liittovaltio tekee näin? Eihän Ilpo ole tehnyt pahaa kenellekään.

- Ei varmaan olekaan. Mutta ehkä hän on ajatellut vääriä ajatuksia ja purkanut ne sanoina ja kirjoituksina yhden kerran liikaa. Se riittää. Oletko tullut ajatelleeksi, että miksi täällä ei olla vuosiin pidetty minkäänlaisia viharikosoikeudenkäyntejä? Joita silloin Liittovaltion alkuvaiheissa pidettiin paljon.

- En. Tähän päivään saakka. Koulussa ainakin opetetaan, että kun viha-ajattelua, nationalismia ja separatismin halua ei enää ole, ei ole tarvetta oikeudenkäynneillekään.

- Niin koulussa opetetaan. Mutta totuus on toinen. Katsos, Liittovaltiota johtavat utopistit. Utopisteille ominaista on se, että he ovat mielestään kehittäneet sen lopullisen ja parhaimman yhteiskuntajärjestelmän joka lopettaa historian tarpeettomana. Liittovaltion utopistit eivät suinkaan ole niitä ensimmäisiä. On heitä ollut aikaisemminkin. Ja kaikilla utopisteilla on se yhteinen piirre, että he eivät voi sietää utopiansa arvostelua. Varsinkaan perusteltua sellaista.

Samalla kun isä oli puhunut hän lataili piippuaan ja sytytti sen. Atte ei muistanut, milloin isä oli viimeksi polttanut sisällä. Isä puhalteli muutamat paksut savut ja jatkoi sitten.

- Kaikki utopistit pyrkivät tukahduttamaan arvostelun. Yleensä se tapahtuu näkyvän ja julkisen terrorin keinoin. Niin oli Liittovaltiossakin. Alussa. Mutta nyt Liittovaltio on edennyt uuteen vaiheeseen. Liittovaltio yksinkertaisesti kieltää, että arvostelua olisi edes olemassa. Ja se varmistaa sen sillä, että vähänkin julkisesti arvostelua esittävät ihmiset pistetään perheineen niihin juniin joista sinä puhuit ja viedään gulagiin. Loppuiäkseen. Virallisesti he ovat vain muuttaneet jonnekin muualle. Itse asiassa tuo on varsin toimiva tapa. Varsinkin kun Liittovaltiolla on likimain täysi euroverkon kontrolli ja valtavat keskustietokoneet jotka etsivät kiellettyjä sanoja. Ihmiset ovat oppineet varovaisemmaksi kuin he oikeastaan edes tajuavat. Ja sitä myötä moni alkaa unohtaa ajatuksistaankin ne kielletyt sanat.

- Mutta eikö asiassa voi panna hanttiin? Täähän alkaa nimittäin muistuttaa jo painajaista.

- Ei. Ei tässä vaiheessa. Utopistit ovat ehtineet vakiinnuttaa valtansa. Ei ole mitään keinoa horjuttaa sitä. Ei ainakaan minun elinaikanani. Aikanaan jokainen pelkän utopian varaan rakennettu järjestelmä romahtaa. Joskus rauhanomaisesti. Joskus äärimmäisen väkivallan kautta. Niin romahtaa Liittovaltiokin. Mutta sellainen kehitys saattaa kestää kymmeniä vuosia. Siksi se, mitä me voimme tehdä on säilyttää se ajatusten siemen itsenäisestä Suomesta joka joskus oli olemassa. Että se siemen saattaisi joskus tulevaisuudessa alkaa kasvaa uudestaan. Lisäksi - jos ajatellaan meidän perhettämme – on olemassa eräs toinenkin mahdollisuus. Mutta siitä puhun sinulle myöhemmin. Minun täytyy harkita asiaa ja puhua äitisi sekä erään toisen henkilön kanssa.

Atte vetäytyi huoneeseensa. Hänen isänsä oli puhuessaan nähnyt, että talon pihalle tuli tuttu auto ja sieltä ovelle käveli mies. Hän aukaisi ulko-oven ja kätteli Peran isää.

- Pera on tainnut vähän jutella sinun kanssasi.

- Ja Atte vissiin sinun kanssasi.

Keskustelua ei jatkettu sen enempää. Atten isä meni työpöytänsä ääreen. Se oli ikivanha, käsin tehty ja kestävä. Yksi sen hyvä ominaisuus oli, että siinä oli salalokero jota ei saanut auki ellei tiennyt mitä tehdä. Hän loksautti lokeron auki. Lokerossa oli pieni Baikalin Margo-pienoispistooli, muutama rasia patruunoita sekä noin savukerasian kokoinen laite. Hän kytki laitteen usb-liittymän kautta tietokoneeseensa ja käynnisti virran.

Laite oli suunniteltu Liittovaltion ulkopuolella ja se otti hallintaansa koneen sekä syrjäytti sen yhteyden liittovaltion keskustietokoneeseen. Tämän jälkeen laite käynnisti NewTor-verkon ja otti yhteyden Liittovaltion ulkopuolelle, tarkemmin sanottuna Tallinnaan. Atten isä naputteli hieman näppäimistöä ja painoi enteriä. Näytölle ilmestyi teksti:

EUROOPAN KANSOJEN VAPAUTUSRINTAMA

Naakkamo

Veli Naakka 8 on jäänyt turvallisuusviranomaisten vangiksi. Syytä kiinnijäämiseen ei tiedetä. Ympäri Suomea on usea asiamies jäänyt viimeisen viikon aikana kiinni. On mahdollisuus, että verkkomme turvallisuus on vaarantunut. Tekniikka selvittää tilannetta. Noudattakaa äärimmäistä varovaisuutta.

Atten isä sulki tietokoneen. Vapautusrintaman asiamiehet ympäri Eurooppaa toimivat peitetunnuksilla eivätkä yleensä tunteneet toisiaan. Atten ja Peran isät olivat tästä poikkeus, sillä he olivat – niin kuin Atte ja Pera – olleet hyviä ystäviä jo lapsuudestaan saakka ja saattoivat luottaa toisiinsa. Vastarintaliikkeessä heidät tunnettiin nimillä Naakka 3 ja Naakka 6. Peran isä rikkoi hiljaisuuden joka oli kestänyt kättelystä saakka:

- Onhan selvää, että Kuuralan Ilpo oli Naakka 8.

- Epäilemättä. Ja hän oli järkevä ja asiallinen mies. Ei hän ole mennyt lärppäämään ohi suunsa. Jossain on vuoto.

- Ja se pistää meidät pohtimaan sitä, kuinka toimimme jatkossa. En kertonut Peralle aivan kaikkea. Jätin sanomatta sen, että kyllä siellä gulagissa on myös teloituksia. Nimenomaan älykkäimmät ammutaan. Äly ja ajattelu on federaaleille myrkkyä sillä sen myötä seuraa aina kysymys ja kyseenalaistaminen.

- Sen jätin minäkin sanomatta. Luulen, että meidän on aika häipyä.

- Ota uusi yhteys.

Atten isä käynnisti jälleen tietokoneen ja naputteli viestiä. Vastaus kestäisi jonkun aikaa. Sitä odotellessaan he muistelivat sitä, mitä olivat vapautusrintaman jäseninä saaneet aikaiseksi. Eihän se paljoa ollut, se oli pakko tunnustaa. He olivat lähinnä lähettäneet infoa Suomesta Tallinnaan. He olivat myös jonkun verran jakaneet luottamilleen ihmisille niitä laitteita, joilla euroverkon keskusvalvonnan saattoi ohittaa. Ja olivatpa he saaneet etappimiehiltä muutaman kerran niin sanotut kertakäyttökoneet. He olivat aukaisseet koneen sellaisessa paikassa, josta oli helppo kadota ja jossa oli paljon ihmisiä. Kone otti yhteyden euroverkkoon ja syötti sinne pienen koodinpätkän. Sen jälkeen kone lakkasi toimimasta ja se tuli hävittää.

He eivät juurikaan tunteneet tietokoneita, mutta etappimies oli selittänyt heille, että näin toimitaan ympäri Liittovaltiota ja kun koodinpätkiä oli euroverkossa tarpeeksi, ne yhdistyisivät ja lähettäisivät keskustietokoneeseen superviruksen joka purkaisi verkkovalvonnan. Silloin vapautusrintama lähettäisi ihmisten koneisiin ennalta luodun dokumentin joka kertoisi Liittovaltion totalitarismista ja siitä, minkä uhan erillisillä autonomisilla alueilla asuva ja jatkavasti kasvava etnomassan määrä aiheuttaa.

Aiheuttaisiko sekään muutosta? Sitä he eivät tienneet. He ymmärsivät, että Liittovaltio oli oikeastaan samassa tilassa kuin Neuvostoliitto noin vuosisata takaperin. Pienen joukon utopistinen unelma oli onnistunut ja nyt se oli onnistunut vakauttamaan valtansa absoluuttiseksi. Se valta voisi kestää vuosikymmeniä, niin kuin neuvostovaltakin aikanaan kesti. Ehkä he eivät sen murtumista eläissään koskaan näkisi. Heitä myös hävetti se, että he olivat kyllä aikanaan tajunneet, mitä tapahtuu. Mutta he – niin kuin ihmiset yleensäkin – olivat liian laiskoja ja veltostuneita pannakseen hanttiin. Nyt se oli myöhäistä.

Tunnin kuluttua ruutuun tuli viesti:

Siirto Viroon onnistuu sunnuntaina. Etappipaikka Pellinki. Kohtauspaikka Pellingin lossi 11.45. Yhteyshenkilö Pelti 1. Mukaan vain välttämätön minimivarustus.

Atten isä kuittasi viestin ja sulki koneen. Ei ollut paljoa puhuttavaa.

- Sinun on kerrottava vielä tyttärellesi. Peralle kerroit jo. Se on varmasti suuri järkytys. Mutta ei meillä ole vaihtoehtoa.

- Ei ole niin. Mieluummin maanpakoon kuin Itä-Lappiin mädäntymään tai kuolemaan. Sieltä ei olisi koskaan paluuta. Ei niin meillä kuin vaimoillamme ja ennen kaikkea lapsillamme. Virossa on sentään mahdollisuus. Tavataan sunnuntaina. Minä tulen tätä kautta. Sinulla on isompi tila-auto. Ehkä lähdemme kaikki sillä.

Miehet puristivat käsiään ja Peran isä poistui.


Myöhemmin, perjantain ja lauantain välisenä yönä:


Atten isä heräsi ilkeään tunteeseen siitä, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Tunne piti valitettavan hyvin paikkansa, sillä heti hänen havahduttuaan makuuhuoneen ovi potkaistiin auki, valot lyötiin päälle ja hän huomasi tuijottavansa univormupukuisen poliisin pitelemän konepistoolin piippuun. Voi helvetti. Olisi pitänyt häipyä saman tien ja notkua jossain metsätiellä sunnuntaihin asti. Joka tuuriinsa luottaa, huomaa sen jossain vaiheessa loppuvan. Nyt kaikki oli menetetty.

Huoneeseen tuli kaikkiaan kolme poliisia ja sen lisäksi nainen, jolla oli päällään turvallisuusviraston univormu. Hän katsoi kauhistunutta pariskuntaa kuin läjää lattialla lojuvia imuroimistaan odottavia roskia ja totesi sitten narisevalla äänellä josta saattoi aistia nauttimisen toisiin ihmisiin kohdistuvasta absoluuttisesta vallasta:

- Tulette mukaamme. Voitte pakata matkalaukullisen tavaraa jos teette sen nopeasti. Mikäli yritätte minkäänlaista vastarintaa, meillä on oikeus äärimmäisen voiman käyttöön ja me käytämme sitä aivan varmasti.

- Entä Atte?

- Hän tulee myös. Ja teillä näyttää muuten olevan laukut jo pakattuina. Oliko tarkoitus lähteä lomamatkalle. Viroon ehkä? Vai olisiko Norjaan? No, matkanne on nyt peruutettu. Pysyvästi. Liittovaltio on rauhan ja harmonian yhteiskunta eikä se hyväksy viha-ajattelijoita.

- Minne te viette meidät?

- Aluksi Liittovaltion Naakkamon hallintorakennukseen. Saatte odottaa siellä kunnes yhteiskuljetus eteenpäin järjestyy. Ei teidän kaltaisillenne rikollisille mitään erillistä kuljetusta ryhdytä järjestämään.

Liittovaltion hallintorakennus oli mystinen paikka. Sellainen oli jokaisella paikkakunnalla eikä sinne tavallinen kansalainen päässyt kuin kulkulupien kanssa ja tiukasti vartioituna. Eikä tavalliselle kansalaiselle muutenkaan auennut kuusikerroksisesta rakennusta kuin alimman kerroksen toinen puolisko jossa hoidettiin erilaisia lupa-asioita ja niitähän Liittovaltion alueella riitti. No, nythän sekin paikka tulisi varmaan nähtyä perin pohjin. Poliisit löivät Atten isälle käsiraudat ja taluttivat pariskunnan eteiseen. Atte odotti siellä kahden poliisin taluttamana. Hänellä oli tyhjä ilme ja suupielestä valui kuola. Olivat antaneet rauhankaasua. Turvallisuusviraston kapteenin arvomerkkejä kantava nainen totesi vielä:

- Oletan, että siirrytte autoon vastustelematta. Mutta tämä on vielä kaiken varalle. Ettei päähänne tule mitään typerää.

Tämän jälkeen hän otti vyöstä suihkeen ja suihkutti kaasua Atten isän ja äidin naamalle. He tunsivat kuinka heidän tahtonsa lamaantui jonnekin kaukaisuuteen ja heidänkin ilmeensä muuttui täydellisen välinpitämättömäksi ja nukkemaiseksi.


Sunnuntai, elokuun 15. päivä, Pellinki, Porvoo


Porvoon Pellingissä sijaitsevan sataman laiturilla seisoi ahavoitunut mies. Hänen nimensä oli Gösta Ek ja hän toimi isänsä Göran Ekin tavoin vapautusrintaman etappimiehenä kuljettaen aluksellaan pakolaisia Liittovaltion puolelta Viroon. Nyt hän odotti uutta kuljetusta, pian pitäisi Naakkamosta tulla seitsemän hengen seurue. Hänen vieressään laiturissa odotteleva alus Gunilla oli joku vuosi sitten remontoitu turistikäyttöön, jonka lisäksi sillä oli sellaista käyttöä josta kärähtämisestä seuraisi pysyvä katoaminen. Gösta oli hyvin tietoinen Itä-Lapin karkoitusalueesta ja sen vuoksi oli valmis ottamaan kerta toisensa jälkeen riskin vaikka kyseessä olivat hänelle ventovieraat ihmiset.

Laituria kohti saapui tutun näköinen auto. Suurinpiirtein aikataulussa. Auto pysähtyi ja Gösta huomasi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Hänen ystävänsä ja vastarintaveljensä Peter Grönstrand nousi autosta yksin. Hänen ilmeensä kertoi viestin jo valmiiksi.

- Ei onnistunut. Veljet Naakka 3 ja Naakka 6 jäivät kiinni perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sain tiedon vasta hetki sitten.

- Entä heidän perheensä?

- Pidätetty myös. Olivat menneet yöllä tutun kaavan mukaan. Kuskataan muiden kiinniotettujen mukana Lappiin katoamaan lopullisesti.

- För helvete. Kun olisi voimaa. Ja aseita. Iskettäisiin niihin kuljetuksiin. Vapautettaisiin ne ihmiset.

- Sen tiedon mukaan mitä minulla on, niissä kuljetuksissa on turvallisuusviranomaisilla aivan  liikaa miehiä ja aseita. Se olisi varma itsemurha. Mutta on toinenkin asia.

- Mikä?

- Älä käytä tietokonettasi lähipäivinä. Nyt on niin monta vastarintamiestä jäänyt kiinni että NewTor-verkko on selkeästi vaarantunut. Tekniikan jätkät Tallinnassa ja Varsovassa tekevät hommia kellon ympäri. Sinulla on pari kertakäyttökonetta jemmassa. Aukaise niistä toinen suojaisessa paikassa torstaina kello 01.00. Siihen mennessä ongelman pitäisi olla korjattu ja saat ilmoituksen koska Virosta tulee lasti uusia purkulaitteita eteenpäin jaettavaksi.

Gösta nyökkäsi. Hänet tunnettiin miehenä joka ei turhia lörpötellyt. Miehet puristivat käsiään, Peter käynnistä autonsa ja ajoi pois. Gösta jäi katsomaan merelle. Hänen mielessään kävi äänetön kirous niitten seitsemän ihmisen vuoksi jotka hänen olisi pitänyt viedä turvaan mutta jotka eivät sitten saaneet koskaan mahdollisuutta.


Naakkamon seisake, Radanvarsikaupunki, elokuun 24. päivä vuonna 2038


Neljä kilometriä Naakkamon keskustasta sijaitseva rautatieseisake näytti hyljätyltä, surulliselta ja jonnekin kauas aikojen taakse unohdetulta. Sadan metrin päässä seisakkeesta oli pieni mäki, jossa oli piilossa Atten ja Peran luokkatoveri Jarre. Hänellä oli mukanaan pienikokoinen mutta tehokas kiikari, joka toimi sekä valonvahvistajana että videokamerana.

Jarre oli päättänyt jo edellisellä viikolla, että hän ottaisi selvää tuosta oudosta junasta josta hän oli kertonut Attelle ja Peralle aikaisemmin keväällä. Hänen olisi oikeastaan pakko. Sillä Atte ja Pera olivat kadonneet. Niin kuin heidän perheensäkin. Kun edellinen kouluviikko maanantaina oli alkanut kansalaisen liittovaltio-opin tunnilla oli opettaja Mirjatta Räyhiö ilmoittanut tunnin aluksi että Atte ja Pera olivat perheineen muuttaneet muualle ja jatkoivat toisissa kouluissa. Jarre oli kysynyt:

- Tuota opettaja… minnekäs he oikein ovat muuttaneet? Kun eivät ole ilmoittaneet kenellekään mitään.

- Sehän on tietysti heidän asiansa. Ihmiset ovat oikeutettuja muuttaman Liittovaltion alueella aivan minne haluavat eivätkä he ole asiasta ilmoitusvelvollisia muille kuin asiasta vastaaville viranomaisille eikä yksikään meistä ole sellainen. Jos he haluavat ilmoittaa uusista olinpaikoistaan, niin luonnollisesti he sen tekevät. Tästä asiasta on turha keskustella sen enempää. Siirrymme oppituntimme aiheeseen eli homo-, bi- ja queerseksuaalisuuden teoria ja käytäntö. Ja näin alkuun minun pitää kyllä ihmetellä. Tästä luokasta ei yksikään ole ilmoittautunut kurssin vapaaehtoiseen käytännön osioon. Mitä ihmettä te epäröitte? On jo tilastollisesti täysin mahdotonta että luokka olisi täynnä pelkkiä umpiheteroita. Te tarvitsette selvästi vielä paljon enemmän lisää innovatiivista asennekasvatusta että voisitte löytää todellisen minänne joka haluaa murtautua ikivanhojen tabujen vankilastaan…

Koulupäivän jälkeen Jarre ajoi polkupyörällään sekä Peran että Atten perheitten omakotitalojen ohi. Kummankin pihassa oli suuri joukko muuttomiehiä jotka kyllä näyttivät lähinnä Liittovaltion turvallisuusviranomaisilta sekä ajoneuvoja joitten kyljissä luki Köhler GmbH. Jarre polki talojen ohi muina miehinä sillä hän ymmärsi että jos hän esittäisi kysymyksiä, se puolestaan herättäisi kysymyksiä sellaisissa tahoissa joitten kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä. Jarrelle oli selvinnyt aikaa sitten, ettei Liittovaltio ollut suinkaan sellainen onnen ihmemaa, mitä se esitti olevansa. Hänen isänsä oli samaa mieltä ja hän oli sanonut Jarrelle joku aika takaperin:

- Se on poikani sillä lailla, että toimimattoman valtion tunnistaa siitä, että se painaa valtavan määrän julisteita joissa se ylistää toimivuuttaan. Ja Liittovaltion yksi suurimpia tuotantoaloja on juuri tuo juliste- ja iskulauseteollisuus.

Niinpä Jarre oli nyt seisakkeen lähellä sijaitsevalla mäellä. Hän muisti hyvin, kuinka oli puhunut kavereilleen tuosta junasta. Ei olisi pitänyt. Atte ja Pera olivat varmasti menneet katsomaan sitä. Ne olivat sen luontoisia sällejä. Ehkä he olivat nähneet jotain, mitä ei pitäisi.

Naakkamon suunnasta tuli kaksi umpipakettiautoa. Niitten kyljissä oli FedeRailin tunnukset. Toinen autoista pysähtyi siihen sivutien risteykseen josta Jarre oli lähtenyt polulle päin. Toinen ajoi seisakkeelle, pysähtyi ja repsikan puolelta nousi ylös mies joka tarkasti seisakkeen pikaisesti. Sitten hän otti taskustaan jonkun laitteen, painoi nappia ja seisakkeen ylimääräiset valot syttyivät. Tämän jälkeen mies meni takaisin autoon joka jatkoi noin sata metriä eteenpäin, ensimmäiseen mutkaan ja kääntyi poikittain tukkien tien.

Kaukaisuudesta alkoi kuulua junan ääntä. Ja saman tien Naakkamon suunnasta alkoi puolestaan saapua lisää autoja. Kaksi poliisiautoa, toinen Naakkamon poliisista ja toinen Radanvarsikaupungista sekä kaksi tunnuksetonta isokokoista pakettiautoa. Samanlaisia Mersuja mitä käytettiin usein tilataksina. Odottamassa ollut FR:n autoi käynnistyi myös uudestaan ja kun muut autot olivat ohittaneet sen, se tukki tien seisakkeen toiseltakin puolelta.

Poliisiauto ja kaksi muuta autoa olivat pysähtyneet seisakille. Valot olivat sammutettuina ja ovet pysyivät kiinni. Nyt alkoi näkyä myös vauhtiaan hidastavan junan valot. Se oli se samanlainen, mitä Jarre oli nähnyt kauempaa aikaisemmin. Veturi oli joku vanha dieselveturi ja vaunuja oli kaikkiaan kolme. Kaksi ensimmäistä näyttivät olevan sellaisia vanhoja sinivalkoisia toisen luokan vaunuja jotka oli virallisesti jo aikaa sitten poistettu käytöstä. Vaunuissa näytti olevan jonkun verran ihmisiä. Kolmas vaunu näytti vielä karummalta ja Jarre huomasi, että sen ikkunoissa oli kalterit.

Poliisit aukaisivat koppiautojensa takaovet. Jarre huomasi, että kaikilla poliiseilla oli konepistoolit. Radanvarsikaupungin autosta tuli ulos kolme miestä. Naakkamon autosta puolestaan tuli ulos kaksi miestä. Kaikilla oli kädet raudoitettu selän taakse ja jaloissakin oli kahleet niin että he pystyivät ottamaan vain hyvin lyhyitä askelia. Kaikki kulkivat pää painuksissa, kohtaloonsa alistuneen oloisina. Jarre katsoi kiikarillaan ja hoksasi sitten.

Ei jumalauta, tuossahan on Atten isä ja Peran isä. Raudoissa. Asemiesten vartioimana.

Vankivaunun ovi aukeni ja ulos astui miehiä joilla oli myös konepistoolit. Nuo eivät olleet tavallisia poliiseja. Jarre tunnisti Liittovaltion Turvallisuuspalvelun univormut. Pidätetyt ja rautoihin laitetut miehet nousivat yksi kerrallaan vaunuun jonka ovi lävähti sitten kiinni. Tuolloin aukesivat puolestaan kahden muun auton ovet. Sieltä nousevat ihmiset eivät olleet raudoitettuja, mutta he kulkivat jotenkin tahdottomasti, kuin nukkemaisesti poliisien taluttaessa heitä. Noille oli selvästi annettu rauhankaasua.

Poliisien taluttamia huumattuja ihmisiä oli kaikkiaan kahdeksan. Mukana oli myös Atte ja Pera. Matkalla jonnekin, mistä epäilemättä ei ollut koskaan paluuta. Pidätettyjen perheenjäsenet kuljetettiin sinivalkoisiin kakkosluokan vaunuihin. Yhteen vaunuista poliisit nostivat heidän matkatavaransa. Näytti olevan matkalaukullinen per ihminen. Vaunun ovi sulkeutui ja Jarre kuuli mäelle asti kun vaunun sisällä raskas telkirauta lyötiin paikalleen.

Veturi ei huudattanut torveaan niin kuin yleensä oli tapana. Se vain alkoi liikkua eteenpäin. Vaunujen kolke kiskoja vasten kuului vielä jonkin aikaa ja sitten sekin katosi. Poliisit menivät omiin autoihinsa ja poistuivat paikalta. Vielä paikalle ajoi tientukkona ollut FR:n auto joka jarrutti seisakkeella hieman ja kuski sammutti ylimääräiset valot samalla kaukosäätimellä millä ne oli sytytettykin. Pian paikalla ei ollut kuin hiljaisuus.

Jarre nousi piilostaan kun viimeinenkin ääni oli lakannut kuulumasta. Hänen mieleensä nousi ajatus, että tässä maassa oltiin jo ennen hänen syntymäänsä käyty taistelu, jonka olemassaolo kiellettiin ja salattiin. Ja se taistelu oltiin hävitty. Voittajaksi oli tullut syöpä, joka nakersi kaiken ympäriltään kunnes kuolisi lopulta itsekin pohjattomaan nälkäänsä.


23 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Taattua tavaraa taas, Ykä ! Laitanpa tämän eteenpäin tiedoksi eräälle luotetulle ystävälle...Kiitos !

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Karmea tarina, mutta niin niin, liian realistinen tulevaisuudenkuvaus.

Anonyymi kirjoitti...

Valtiolla työskentelevien tietokoneiden käyttö lienee jo tarkkailussa. Kun yrittää mennä väärälle sivulle, tulee Valtorin varoitus. Saa toki jatkaa, mutta tieto jäänee logeihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Yhel Turkkulaasel ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Kiitokset ja terveiset ystävällesi.

Yksi Turkkulaanen: Tämähän oli tietysti fiktiivinen kirjoitus. Mutta nykyinen kehitys voi saada aikaiseksi sen, että se onkin faktaa.

Ano: Osaatko kertoa, että minkälaisista sivuista on kysymys?

Anonyymi kirjoitti...

olettaisin että joku netti filtteri, estää pääsyn valituille sivustoille. Itse olen isohkossa pörssiyrityksessä hommissa ja moinen filtteri on käytössä. apina.biz ja jokunen kasa muita random sivuja on sensuurin alla, irkki linkkejä klikkaillessa aina välillä törmää moiseen filtteriin. Eipä moisilla sivuilla sinänsä töipäivän aikana tarve ole vierailla mutta vpn / "puhdas" R&D yhteys mahdollistaa moisen surffailun jos on pakottava tarve :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Minä olen sen verran huono noissa tietokonehommissa, etten osaa sanoa tuohon mitään. VPN:n tiedän, mutta R&D on ihan outo.

Anonyymi kirjoitti...

Ehtaa elokuvakamaa,jos olisi kulttuuriväkeä,joka suostuisi tämmöistä lähes Eurostovastaista kulttileffaa tekemään.Orwellimaista kerrontaa,ja,kuten Orwell,myös Ykä näissä "fiktioissaan" tuppaa olemaan oikeassa tulevaisuuden suhteen.Jotenkin tämä vaan menee niin,että se salkkari- ja uutisvuotokansa herää todellisuuteen siinä vaiheessa,kun paska iskee jo omaan tuulettimeen.Ja unesta on todella ikävä herätä tuijottamaan rynkyn piippuun...
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Huu, hyytävän hyvää tarinankerrontaa! Liekö tälle tulossa vielä jatkoa?

Vähän off-topic, mutta tuolle rauhankaasulle olisi ollut käyttöä viime viikonloppuna Hampurin suunnalla - olisivat kotoperäisetkin anarkistilarpparit ansainneet saada moisesta osansa!

T. Riku Raunioilla

Ukkeli kirjoitti...

Kannattaa katsoa dokumentti Edward Snowdenista, Citizen Four, on kai vielä Areenalla. Siinä Snowden kertoo, että NSA tallettaa lähes kaiken tiedon, mihin vain pääsee käsiksi. Facebook ja Google auttavat. Luultavasti tuo euronetti tallettaisi myös kaiken, vaikka muuta väittäisi. Alussa Atte on muuten Asko.

Luin lomalla Ilmari Susiluodon mainion kirjan Työ tyhmästä pitää, jossa on tarinoita Venäjältä ja Neukkulasta. Yksi kuuluu suunnillen näin: on vapun suuri sotilasparaati, jossa vieraiden ja vastaanottajien ohi marssii toinen toistaan hurjempia aseita ja joukkoja, mutta aivan viimeisenä mannertenvälisten ydinohjusten jälkeen kävelee kaksi miestä ja naista tummissa puvuissa salkut kädessään.

Amerikkalainen kenraali kysyy ihmeissään neukkukenraalilta, keitä nuo ovat. Neukkukenraali vastaa virnuillen, että he ovat meidän kauhein aseemme, yhteiskuntatieteilijöitä. He pystyvät tuhoamaan minkä tahansa yhteiskunnan opeillaan ja säännöillään.

Tuumailija kirjoitti...

Heippa Yrjö! Palasin Suomeen ja tuli jo mökkeiltyäkin heti alkuunsa. Vaikka kuinka ihastuin Japaniin, niin mikään tuskin voittaa Suomen kesää. Hyttysiin ja sateisiin saa tietysti aina varautua, mutta sama se on siellä idässäkin.

Työkaverit kyselivät paljon synnyinmaastani. Sain kerta toisensa perään näyttää kuvia Suomesta ja kertoa kaikenlaista. Sitä kautta aloin itsekin taas löytää Suomesta niitä hyviä puolia, jotka masennukseni oli aikoinaan pimentänyt. Kuten viisas vanha naistyöntekijä sanoi "alat nähdä kotimaasi uusin silmin vasta kun katsot sitä etäältä".

Käteen jäi Japanista paljon. Viimeinen reissu tämä ei taatusti ollut. Nyt on jalansija uudessa maassa ja elämä on kääntymässä positiiviselle puolelle. Pomo antoi hyvät suositukset CV:hen ja sanoi että töitä on jatkossakin kun sinne palaan. Työkaverit sanoivat, että minulla on nyt kaksi kotimaata ja olen aina tervetullut.

Unelmani toteutui. Kiitokset Yrjölle kannustuksesta. Aikoinaan sain huonon itsetunnon koulukiusaajilta ja feministiäidiltäni. Usko omiin kykyihin oli miinusmerkkinen ja itsetunto tuhoutunut. Sain liian vähän kannustusta ja hyväksyntää omille valinnoille kun sille olisi suurin tarve ollut. Siitä jäi sieluun haava, jota myöhemmin monet tärkeät ihmiset kuten sinä paikkasitte. Jokainen sanasi oli arvokas ja olit osaltasi viemässä minua kohti unelmani toteuttamista. En tiedä moniko sinua arvostaa, mutta ainakin minä ihailen ja olen kiitollinen sinulle. Sano kiitos minulta myös susikuningatar Ylvalle, sillä oletan että hänellä on roolinsa sinun tukijanasi. Arigatoo gozaimas teille! *syvä kumarrus* En vielä muutama vuosi sitten olisi lainkaan uskonut, että muuttaisin pitkäksi aikaa asumaan kaukaiseen maahan vieraaseen kulttuuriin, saati että menestyisin siellä ja olisin alkanut uskoa tulevaisuuteni luomiseen uudelleen. Nyt nautitaan Suomen kesästä ja katsotaan mitä syksyllä tapahtuu!

Huomenna makkaranuotio. Pitäisikö kokeilla ensi kertaa eläissäni päältä sytyttämistä? Tuhat nuotiota olen tehnyt, mutta sitä en koskaan.

Lemminkäinen kirjoitti...

Liittovaltio > verot kerätään Brysseliin > liittovaltioarmeija ja sitten on myöhäistä rypistellä. Vastavoimia tällaiseen kehitykseen ovat vaihtoehtomedia, Unkari, Puola ja Jussi. Kun seuraa mediaa, valta- ja vaihtoehtosellaista, niin valtamedian juttuja on yhä useampi alkanut kyseenalaistamaan ja oikeastaan riittäisi pelkästään tämän ymmärtäminen, että diktaattorimaisen vallanpidon käyttäminen tulevaisuudessa tulisi mahdottomaksi toteuttaa. Siis että: Diktaattorimainen vallanpito onnistuu ainostaan lakeijoiden (poliisi, miliisi) avulla. Jos Taneli Takaperoinen ja Taavetti Vähäpytinki saadaan ymmärtämään että he kusevat ainoastaan itseään silmään, tappaessaan isänsä, äitinsä, veljensä, siskonsa ja naapurin kesyn marsun, koska diktaattori käski tappamaan heidät, että diktaattorin päiväunet ei häiriytyisi, niin silloin olisi toivoa toisenlaisesta kehityksestä. Ykä, Wikipedian mukaan utopia on dystopian vastakohta ja joku on sanonut aikoinaan että ainoastaan muutos on pysyvää, joten jonkinlaista soppaa se tulevaisuus tulee olemaan. Itsehän me sen keitämme :-)

WhiteHunter kirjoitti...

Ykä. Remote desktop yhteys toiseen koneeseen ja surffailu sen kautta.
Yrityksissä ja valtiolla lokitetaan kaikki liikenne ja se täytyy säilyttää 1-3 vuotta, riippuen paikasta.

Filtterit taas on palomuureissa ja proxyssä. Esim porno filtteri joka estää liikennöinin niihin. Joskus jopa vahingossa lääketieteellisille sivuille kun on liikaa alastonta pintaa 😊.

Kiitos taas mahtavasta tarinasta. Jatkoa odotellen. Tuleehan sitä ?

Anonyymi kirjoitti...

Fiktiotapa hyvinkin, mutta joskus totuus voi olla tarua ihmeellisempi. Luin hiljattain Matti Paloaron ja Jorma Palon yhdessä kirjoittaman kirjan "Luottamus tai kuolema", joka kertoo Hans Assmannista (mikäli se nyt sitten oli hänen oikea nimensä). Tyypin edesottamukset olivat sitä luokkaa, että vastaavan keksimisessä olisi Stephen Kingilläkin tekemistä.

Neurokirurgi Jorma Palo oli täysin vakuuttunut hänen syyllisyydestään ainakin Bodom-järven murhiin. Elettiin kylmän sodan aikaa, jolloin Helsingissä kuulemma vilisi vakoojia, poliitikoilla oli omat kotiryssänsä ja itänaapuria miellyttämällä pääsi hyviin virkoihin. KRP:n poliisien toimet olivat useita murhia tutkiessaan täysin käsittämättömiä. Hans Assmann oli mies, johon ei saanut koskea pitkällä tikullakaan. Silloinen ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarva onkin todennut näin: "Aika ja olosuhteet olivat silloin sellaisia, että emme voineet muuta. Me kaikki tiedämme, mistä oli kysymys..."

Miksikö kirjoitan tästä? Sen takia, että valtaapitävien ja heidän liekanarussaan olevien toimittajien ja poliisien tavalliseen kansaan kohdistuva kusetus taitaa olla ainoa asia, joka ei maailmassa muutu. Se näyttää saavan erilaisia piirteitä riippuen siitä, ketkä kulloinkin ovat niskan päällä. Voitaisiin varmaan ajatella niinkin, että Hans Assmannin huseeratessa Suomea pitkin poikin vakoilemassa, etsimässä poliisin haaviin vielä jäämättömiä asekätkijöitä ja tappaen huumehöyryissään ja äkkipikaistuksissaan useita suomalaisia, silloisella suomalaisella valtiojohdolla on verta käsissään ihan konkreettisesti; moni nuori nainen olisi toisin toimimalla säästynyt joutumasta julman murhaajan uhriksi. Mutta uhkailulla, painostuksella ja KGB:n puuttumisella maan asioihin tukittiin suut tehokkaasti.

Mekin kaikki tiedämme, mistä on kysymys nyt. Naakkamon aseman seisakeko meitä odottaa? Ykälle kiitos tarinasta, niin karmea kuin se onkin!

Rouva Ani

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle, Rikulle Raunioilla, Ukkelille, Tuumailijalle, Lemminkäiselle, WhiteHunterille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: On muuten tosiaan niin, että ns. kulttuuri-ihmisemme ovat lähes järjestään enempivähempi vasemmalle suuntautuneita joten ne eivät tällaiseen tekstiin tarttuisi pitkällä kepilläkään.

Riku: Kiitokset. Jatkoa (ehkä) seuraa. Luulen muuten, että jos Hampurin poliiseille olisi annettu lupa, niin ne olisivat mielellään lyöneet jo kovat piippuun. Noitten roolipelaajien egotrippailu on mennyt kertakaikkiaan liian pitkälle. Ja oman valtamediamme mielestä pahin uhka on joku vastarintaliikkeen tarrojen liimailija.

Ukkeli: Kiitos huomautuksesta, moka korjattu. Pikku juttuhan se sinänsä, mutta sotki juonta pahasti. Noita kauheimpia aseita valitettavasti löytyy yllin kyllin niin Suomen kuin EU:n hallintokoneistoista. Ne ovat kai niitä ”mannertenvälisiä nahjuksia”.

Tuumailija: Minä ja Ylva kiitämme ja kumarramme. Kaikkein paras kiitos omalta puoleltasi on viestistäsi huokuva elämänilo ja usko tulevaisuuteen. Kaikkea lyckaa sinulle jatkossakin! Minä muuten pitäydyn jatkossakin perinteisessä tulensytyttämisessä. Ei vanha koira opi uusia temppuja.

Lemminkäinen: Ja ne ihmiset jotka kaikkein eniten haluavat utopiaa saavat varmimmin aikaan dystopian.

WhiteHunter: Kiitos täsmennyksestä. Mullahan on tietysti aina vähän riskaabelia kirjoittaa tietomasiinoista kun olen niitten kanssa itse melkoinen amatööri. Jatkoa saattaa seurata. Alunperin ajattelin, että tää on vain yksittäinen tarina mutta nyt on tullut vähän mieleen runkoa jatkoa varten.

Rouva Ano: Kiitokset. Ja tuo on niin totta. Perseily on vakio. Perseilijät vain vaihtuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Hyytävää luettavaa, tulee mieleen pilasarjakuva jossa Pelle Peloton keksii poliisivaltion poliisirobotteineen, vahinko vain että kuvat on poistettu Ylilaudalta. Jossain FB:n suljetuissa ryhmissä toi pläjäys on vielä kierrossa, tottahan toki tallensin tuon koneelleni kun ekaa kertaa näin. Parodian tekijälle kumarrus ja hatunnosto!

Itänaapurin ryssimisistä parhaiten tulee mieleen se kun Tshernobilin ydinvoimalan 4. reaktori posahti ilmaan huhtikuun loppupuolella 1986. Onnettomuudesta ei saanut kertoa edes paikallisille ihmisille, koska muutaman päivän päästä oli se työläisten suuri juhlapäivä, vappu (venäjäksi "pjerovyi maya" eli ensimmäinen toukokuuta). Show must go on! Siellähän oli joku tyyppi ottanut mielissään aurinkoa kun sitä rusketusta tuli silleen nopeaan päälle, johtuen toki "lievästä" ydinsäteilystä. Tuolloinhan Suomessa demonisoitiin ydinvoima, mutta kukaan ei oikein uskaltanut ottaa sitä puheeksi, että ehkä ne neukkulan ydinvoimainsinöörit taisivat hiukan sössiä.

Voi niitä palomiehiä, jotka joutuivat ensimmäisten joukossa sammuttamaan sitä tulipaloa. Helikoptereista kun pudotettiin betonia ydinreaktorin päälle, niin siinä ei kärsinyt olla montaa sekuntia yläpuolella, pelkästään lämpötila oli hirvittävä puhumattakaan sitten säteilystä. Ja mitään ei kerrottu omille kansalaisille, ei edes ulkomaalaisille, mutta sitten jossain vaiheessa oli pakko myöntää et kävi "hassusti". Tämä oli myös yksi syy siihen miksi toi neuvosto-systeemi romahti omaan mahdottomuuteensa.

Jos joku teistä liikkuu Balttian maissa, niin kannattaa käydä tutustumassa Latvian Kuurinmaahan, sinnejän jäi mottiin suurin osa Saksan pohjoisesta armeijaryhmästä. Sotilashautausmaita on mielenkiintoista käydä katsomassa, siellä kun kivipaaseihin on kirjoitettu kaatuneiden nimet. Voi sitä puna-armeijan majurien, kapteenien, luutnanttien, vääpeleiden ja ylikersanttien määrää mitä sieltä löytyy, kaikki tietenkin postuumisti ylennettyinä. No, Venäjällähän niitä solttuja riitti.

Pienenä kuriositeettina pitää mainita Kriegsmarinen risteilijä Prinz Eugen, mikä antoi joukoille tulitukea Baltiassa. Sitten kun sen huolto tyrehtyi laiva seilasi Kööpenhaminaan toukokuussa 1945 jossa se antautui briteille. Jenkit upottivat tämän laivan Bikinien atollin ydinkokeessa v. 1946 (Operation Crossroads). Ja ehkä se suurin sota-ajan merihaaveri tapahtui kun venäläinen sukellusvene upotti joukkojenkuljetusalus Wilhelm Gustloffin tammikuussa 1945, siinä vaipui aaltoihin lähes 10.000 sotilasta ja siviiliä. Vertailun vuoksi, Titanicin uppoamisessa meni n. 1.500 ja Estonian 850, mutta katastrofeja ja tragedioita yhtäkaikki.

Suomalaiset luotsit joutuivat näyttämään reitin miinakentästä itänaapurin sukellusveneille, taisi olla eräs rauhanehdoista. Mutta minkäs teet....

- Soomepois Eestist -

Qroquius Kad kirjoitti...

Hans Assmannista sen verran, että SS:ssä todellakin todistettavasti palveli senniminen mies: syntynyt 20.1.1905, liittyi SS:ään numerolla 314 956 ja NSDAP:hen numerolla 4 607 919; viimeinen ylennys everstiluutnanttia vastaava SS-Obersturmbannführer 1.12.1939.

Hänestä ei löydy muuta infoa, mutta selvästikään hän ei ollut ainakaan tämä Paloaron haastattelema mies, jonka todellinen henkilöllisyys oli todennäköisesti jotain ihan muuta, enkä panisi hänen haastattelukertomukselleenkaan kovin suurta painoarvoa. Omituinen tapaus hän joka tapauksessa oli.

Anonyymi kirjoitti...

Qroquius Kadille; kannattaa katsoa Yle Areenasta Jorma Palon haastattelu koskien poliisien ja kyseisen Assmannin käyttäytymistä Bodom-järven murhien jälkeen, kun tämä ilmestyi helluntaipyhänä kirurgiseen sairaalaan Espoossa ja hoidatutti itseään pitkään siellä, vaikka oli "terve" mies. Nils Gustafssonia oli vuosikymmenien päästä keksitty syyttää murhista, mutta itse ainakin vakuutuin täysin Jorma Palon kertomuksesta, jonka lopussa hän totesi, että jos Nils Gustafsson tuomitaan, tapahtuu oikeusmurha. Tämä ei mitenkään liity Ykän blogin aiheeseen, joten se siitä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Qroquius Kadille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Muistan lukeneeni (lieneekö totta) että Neuvostoliitossa oli jossain Siperiassa tapahtunut vielä huomattavasti pahempi säteilyonnettomuus. Liekö totta. Tuo Wilhelm Gustloff oli se kaikkein aikojen hirvein merikatastrofi mutta sitähän ei kovasti mainosteta koska laivan upotti voittajavaltion edustaja. Auta armias jos laiva olisi ollut vaikka amerikkalainen ja upottajana saksalainen sukellusvene.

Qroquius Kad & Rouva Ano: Bodomin järven murhista totean että ottiatuota ja jyrkkä ehkä. En todellakaan osaa sanoa asiasta mitään. Se varmaankin jää selvittämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, on se kyllä hurjaa ettei historiasta olla opittu mitään. Tässä pari pätkää Atlannin valli murtuu elokuvasta, jossa on nähdä hyvin tilanteen karmeus/ironisuus. Von Rundstedt haluaa panssarireservit avuksi Normandiaan, mutta Aatu on hieman lääketokkurassa ja nukkuu, joten häntä ei saa herättää eikä reservejä lähetetä ennenkuin on liian myöhäistä.

Blumentritt & von Rundstedt, se oli hyvä kohta jossa kenraali Blumentritt pyytää alaisensa tuomaan konjakkipullon, että tätä pitää hiukan juhlia. Heh, böömiläinen korpraali (böhmische Gefreiter).

Silloin kun amerikkalaisten panssarikärjet murtautuivat Normandiasta läpi Ranskan maaseudulle (Operation Cobra) ja saartoivat Falaisen tienoille n. 300.000 Wehrmachtin soturia (kutsutaan Normandian Stalingradiksi), Jodl soitti von Rundstedtille jotta mitä pitäisi tehdä? Marsalkka oli sanonut suoraan, kysytte minultä tälläistä, hullujako olette? Pitää tehdä rauha! Mies tiesi tuolloin että Saksan peli oli pelattu.

Priller Pips avautuu, miksei miestä ole haastettu sotaoikeuteen? Johon Luftwaffen kenraali toteaa "hän on ampunut alas vähän yli 100 vihollisen lentokonetta". Mutta suoraa puhetta omalle esimiehelle! Ihme että mies selvisi sodan hengissä läpi.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois ja kiitos pätkistä. Onkin pitkä aika kun olen tuon elokuvan nähnyt. Historiasta ei opita, mutta sanoisin että nykyinen tilanne on ennen näkemätön. Länsi-Euroopan kansojen ”eliitti” vaatii meitä fanittamaan kulttuuria joka mieltää itsensä meidän viholliseksi.

Jani Alander kirjoitti...

Soome pois Eestist, saatanpa tuntea sen Pelle Peloton keksii poliisivaltion sarjiksen väsääjän, ja välitin kiitoksesi. Kuulemma vielä naurunappulasta se löytyy.

Jani Alander kirjoitti...

Tuolta löytyy: https://naurunappula.com/s/poliisivaltio

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jani ja kiitos linkistä. Tuo oli kieltämättä aika paha.