PARI SÄLLIÄ JA TYHJÄ METSÄ

Jos lukija ottaa avukseen ajatusten siivet, hän voi tehdä Pinnanmaan maakunnan mäkisillä tasankomailla nopean lentopyrähdyksen alkaen Hömpstadin maakuntakeskuksesta, ylittäen Huitsinnevadan ja Lälläveden kunnat saapuen Ala- ja Ylä-Tölöviöön, edeten siitä Äkkölämäkölään ja Härnävään, päätyen lopulta Pinnanmaan perimmäiseen sopukkaan eli Uuteen Hyisianaan ja puolestaan senkin perimmäiseen sopukkaan Taemmalle Hyijärvelle, tarkemmin sanottuna jonkun verran sen itäpuolella sijaitsevalle Tyhmän-Jyrkin salolle, jossa hän huomaa pienen aukean reunassa  palavan nuotion sekä sen vierellä istuvat kaksi keski-ikäistä miestä joilla on päällään maastopuvut ja jotka ovat laittaneet mukanaan kuljettamansa haulikot ja kiväärit puun runkoa vasten. Nekin saisivat nyt hetken levätä, vaikkeivat ne tällä reissulla olleetkaan joutuneet pahemmin töitä tekemään.

Ajatusten siivin tasaisen kuivan maan telemark-alastulon tehnyt ja ympäristöä tarkkaileva lukija huomaa, että nuo miehethän ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Molemmat hörppäilivät mukeistaan termospullosta otettua tsajua ja natustivat samalla ruisleipää jotka oli sivelty paikallisella hyimariinilla sekä terästetty yhtä lailla paikallisella Pollevainaan Muistometukalla. Makkarakeppien päässä nuotiotulilla näytti molemmilla lämpiävän myös Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan Ajan Lenkki. Ykä näytti samalla kuivaavan nuotiotulilla toisen jalan saapasta ja sukkia.

- On se perkele, kun koko hehtaarin alueella on se yksi ainoa vesimonttu ja siihen pitää törpön mennä astumaan. Polvea myöten. No, puusilmä mikä puusilmä. Tulipahan olevinaan katseltua lintuja joita ei tässä metsässä kumminkaan ole. Vallitsevassa tilanteessa olis ehkä ollut viisaampaa kattella jalkoihinsa ja unohtaa ne linnut. Metsot, teeret ja pyyt. Tai vaikka hänessä korppikotkat. Joista mistään ei täällä ole hajuakaan. Ei niin minkäänlaista. Ei täällä ole muuta kuin noita merkeleen hirvikärpäsiä.

Lötjönen otti hörpyn saikkaa ja tuumaili puolestaan:

- Vallitsevassa tilanteessa ja noin niinkun pitkässä juoksussa saattais olla myös viisasta meidän molempien palata takaisin niihin vanhoihin jalkarätteihin. Ne kun kuivais noilla tulilla ihan hetkessä. Noitten sukkien kanssa on aina vähän semmosta.

Ykä kokeili märkien sukkiensa kuivaustilannetta sormillaan, puisteli päätään ja vastasi:

- Saatat olla oikeassa. Vieläkö noita tosin osais jalkoihinsa kääriäkään? Vaan kai sen taas oppis kun opettelis. Mutta pakko sanoa, että en minä näin tyhjää metsää ole ikinä nähnyt. Ei niin hiirenhyppyä. Osasihan tuon uumoilla kun Örnätjärven Erämiehetkin pani kaikki metsäkanalinnut rauhoitukseen ensimmäisen kerran meidän elinaikanamme mutta olishan sitä luullut että täällä on edes jotakin. Tää alue on kumminkin sen verran syrjässä. Mutta ei näy eikä kuulu. Aivan tyhjää. Kun kattoo ympärillä tuota puolukan määrää niin evästä olis. Vaan kun ei ole syöjää. Eikä edes kuulu mitään. Ei pulinaa, ei suhinaa eikä piipitystä.

- Joo… viime vuosi oli poikastuotannon kannalta paha. Ja tää vuosi oli sitten aika lailla katastrofaalinen, etten sanois. Se kevät varsinkin. Vuoron perään vettä ja pakkasta. Ja kun metsäkanalinnutkaan ei mitään varsinaisia hoivaavia kanaemoja ole vaan ne lähtee aamulla sapuskan perään ja siinähän ne poikaset sitten menee, kun eivät ressukat pakkasta kestä. Seuraukset näkee nyt.

- Toi on yks seikka joo, tosi sellanen ja senhän arvasi jo etukäteen. Kunhan käytiin täällä tarkastamassa sen, minkä muutenkin tiedettiin. Sitten on noi pienpedot lisäksi. Niinhän ne paikalliset totesivat myös että supikoira on lisääntynyt täällä Uudessa Hyisianassakin ihan pirusti. Sen minkä huono vuosi jättää, niin loput menee parempiin supisuihin. Oliskohan valtiolla aika panna pystyyn taas jonkunlainen tapporaha noista pienpedoista?

- Ei muuten olis huono idea ollenkaan. Tosin kun sellainen sanottais ääneen niin piipertäjät hahmottaisivat sen suurinpiirtein niin, että ”metsähallitus ±¶ĭƏƣɕʭ͏- ΅ͱζϡϠ TAPPORAHA!!!1!! Ѩ҈ʭ҉Ջ±¶ĭƏƣɕʭ͏   joten äärioikeistolaisuutta, polttouuneja ja sillai… eikä maailmakaan pelastu…”.

- Taidat olla oikeassa. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan punaviherkuplasijoitetun opiskelijan ja samaan kuplaan kuuluvan häntä komppaavan toimittajan näkemys luonnosta on kieltämättä varsin toisenlainen kuin meidän, jotka siellä actually liikumme. Ne ajattelevat asiasta enempi teoriassa ja me taas käytännössä. Me jopa nähdään se luonto. Piipertäjät vaan puhuu siitä. Vaikka eivät siitä mitään tiedä.

Miehet alkoivat jälttäämään nuotiolla kypsynyttä maukasta lenkkiä ja samalla heidän ylitseen korkealla lensi metelöivä hanhiparvi. Hanhen muutto oli hyvää vauhtia menossa. Oli se vuodenaika.

- Valkoposkia ovat.

- Joo, niillä kun on sitä sanomista kun ne lentää. Millä hemmetillä ne jaksaa koko ajan pulista lentäessään? Vähän sama kuin Virenin Lasse olis voittanut Montrealin kympin ja samalla hoilannut koko ajan Narvan marssia.

- Tiedä noista. Hyvät keuhkot vissiin. Metsähanhi sentään älyää pitää nokkansa soukemmalla kun se lentää. Vaan paljonkos me ollaan noita tään muutaman päivän aikana nähty? No, parikymmentä tuhatta, eikö lie? Muutto on käynnissä.

- Jotain sinnepäin. Samalla kun nää metsät ovat tyhjät muista linnuista. Mutta ampua noita valkoposkihanhia ei saa. Mikä tuntuu jotenkin höhlältä. Onhan toki selvää, että Suomen yli ei lennä ”hanhia”, vaan ”the kaikki hanhet” mutta sitten kun nuo lentää Suomenlahden yli niin siellä on Viron pojat vastassa suurinpiirtein Sergein kanssa ja antavat palaa.

Virolainen metsästäjä (Viinistu läpiräiskimät jahtliit) odottelee Suomenlahden yli saapuvia muuttohanhia

- Joo, ja Hollannissa niitä ajetaan kontteihin ja tapetaan kaasuttamalla. Helsingissä ne puolestaan paskoo nurmikot käyttökelvottomiksi. Mutta mitään ei saa tehdä. Jonkunlainen metsästyksen salliminen olis kyllä noitten kohdalla paikallaan. Vaan voitaishan asian suhteen tehdä kompromissi. Perustettais hanhien citysuojelualue niille seuduille Helsingissä missä vihreitten kannatus olis kaikkein suurin ja muualla toimittais vihreitten mielestä kovasti vanhentuneen, ettei suorastaan rikollisen maalaisjärjen mukaisesti. Anskumä hetken mietin… joo, jos vaikka…

- Hähhää, joo… ja onhan Helsingissäkin metsämiehiä. Kun ne olis hävittäneet ne liiat hanhet muuten pois kuleksimasta ja säikyttäneet loput huuthelvettiin niin ne vois mennä tekemään riistanhoitotyönä sille vihersuojelualueelle hanhien ruokinta-automaatteja joilla saatais houkutella aluelle vielä lisää hanhia. Joku piipertävä kirjailija voisi tehdä hanhien dynamiittipaskojen väistelyn ohella suureepoksen: ”Kuin pökäle kädessä – suojelimme kaupunkiluontoa”.

Ykä natusteli makkaransa loppuun ja totesi:

- Toi oli ehkä tämän riistattoman syksyn paras idea. Vaan jos palataan tähän tyhjään metsään, niin minä luulen joka tapauksessa että ei me tulla enää eläissämme törmäämään niihin suuriin teeriparviin joita me joskus poikana nähtiin. Se aika taitaa olla mennyt. Kai se tehometsätalous ottaa osansa siinäkin. Kannat on pienentyneet. Ja niitä parvia, mitä meidän isämme joskus näkivät joskus 1960-luvulla me ei olla koskaan edes nähty. Vaikka meillä molemmilla on jo parrassa harmaata. Meidän muistot on vaan eri juttu kuin isiemme muistot. Me jäädään vähemmälle.

Lötjönen puolestaan viimeisteli oman slördensä ja komppasi:

- Totta tuo, totta hyvinkin. Mutta onhan se niin – jos rehellisiä ollaan – että ei me niitten parvien kanssa osattais yhtä hyvin pärjätä kuin ne meidän isämme pärjäsivät. Ne oli jotenkin velhoja siinä hommassa. Me ollaan metsästelijöitä ja ne oli metsästäjiä.

- Joo, me ollaan pyyntimiehiä. Ja ne oli saantimiehiä. Pakkohan tuo on tunnustaa. Olisko niin, että ehkä meillä tuli kuunneltua liikaa rockradiota vuonna 1980? Isäukoilla kun ei semmostakaan ollut. Vaan eiköhän me tästä jatketa? Auto on kilometrin päässä. Saalista ei tullut tänäänkään, tosin jos asiaa positiivisen ajattelun kautta miettii niin eipähän tullut ensimmäistä ohilaukaustakaan. Osumatarkkuus olemattomaan maaliin täydet sata prosenttia. Niin että ei parane kenenkään tulla silmille hyppimään. Ja tarvittavan evään meille pyynti- joskaan ei saantimiehille tarjoaa kuitenkin paikallinen Lähikauppa Rauno Rumppanbul.

- Nimenomaan. Ja onhan tässä kyseisen lähikaupan tarjonnan myötä syöty monipuolista ja vaihtelevaa evästä. Joka toinen päivä lihistä lenkillä ja joka toinen lihistä jauhelihapihvillä.

- Monipuolinen ravinto on yksi inhimillisen hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä.

Miehet sammuttivat nuotion huolellisesti, pakkasivat kamppeensa ja löivät niin repun kuin kiväärin selkäänsä. Sitten he ottivat haulikot käsiinsä, käsi tarkisti vielä selkäytimen käskystä että ase oli varmasti varmistettu ja sitten nuo kaksi miestä alkoivat kulkea Tyhmän-Jyrkin salosta Hukutetun Häntäheikin Puron kohdalla Roskanpamauttamankorveksi muuttuvaa maastoa kohti kilometrin päässä odottavaa autoaan. Huolimatta siitä, että Tapio ei ollut heille aulis, he olivat kovasti hyvällä tuulella. Mikäs näitä reissuja oli porukalla kulkiessa. Ja vaikkeivat he aina olleetkaan saantimiehiä, niin pyyntimiehiä kumminkin joka kerta. Pyyntimiehiä, sano.

Kiitokset WhiteHunterille asiaan liittyvästä ajatustenvaihdosta ja sitä kautta inspiraatiosta.