keskiviikko 4. lokakuuta 2017

XXXV YMMÄRRYSHARJOITUS

Eli ajatuksia voimasuhteista, suhteettomuudesta ja valtiokoneiston hyväksymästä vähemmistön terrorista

Olen tässä vuosien varrella oppinut hyvin perustein ajattelemaan että tämän blogin lukijat ja kommentoijat ovat järkeviä ja asiallisia ihmisiä jotka ajattelevat asioista, no, järkevästi ja asiallisesti. Ennen kaikkea he tietävät, että vahvemmalle ei kannata ruveta elvistelemään ja he ymmärtävät amerikkalaisen sanonnan put your money where you mouth is eli toisin sanoen he ymmärtävät että egon ei kannata kirjoittaa sellaisia vekseleitä joita kroppa ei pysty lunastamaan. Vertauksena voisi sanoa sen, että pieni ja heiveröinen heppu tajuaa, ettei hänen kannata ryhtyä elvistelemään eikä varsinkaan yrittämään väkivallan tekoja vastaan tulleelle kolmelle rotevalle karpaasille. Vaikka nämä karpaasit olisivat kovasti rauhallisia eikä heillä olisi halua tehdä tuolle heiveröiselle hepulle mitään pahaa. Sellaista kutsutaan nimellä itsesuojeluvaisto mikä on kovasti terve piirre ihmisessä.

Järkevässä maailmassa näin tapahtuisi muutenkin ja itsesuojeluvaisto toimisi myös suuremmassa, valtiollisessa mittakaavassa. Sitä kautta päädyn ajattelemaan järkevää ja asiallista valtiota nimeltä Äx jossa on suhteellisen järkevä ja asiallinen, vaikkakin hiljattain muualta tullut vähemmistö. Maan väkiluku on kaikkiaan noin kymmenen miljoonaa ja se koostuu pääosin äxääteistä jotka puhuvat äxäätin kieltä ja jotka ovat kulttuuriperimältään koko lailla kristillisiä, pääosin tietysti nykyisin tapasellaisia mutta kyseisen ajattelutavan pohjan myötä he ovat saaneet aikaiseksi varsin hyvin menestyvän ja hyvinvoivan valtion. Tällaisia valtioita löytyy Euroopassa viljalti.

Ajatellaan sitten sitä, että tässä äxäättien maassa on se ulkopuolelta tullut vähemmistö. Sanotaan että heitä on viisi prosenttia väestöstä ja he olevat tulleet maahan viimeisen suurinpiirtein kolmen- neljänkymmenen vuoden aikana. Vähemmistö ei ole tullut pakolaisina vaan nostaakseen omaa elintasoaan, sillä heidän omassa maassaan se ei ole mahdollista johtuen siitä, että heidän maassaan ei asu äxäättejä jotka saisivat valtion kuntoon vaan ihan muita ihmisiä. Joilta se valtion kuntoon laittaminen on jäänyt enempivähempi vaiheeseen. He ovat ymmärtäneet että äxäättien kustantamana äxäättien valtiossa ilmainen eläminen ja jopa ajoittainen äxäättien kustantama lomailu kotimaassaan puolestaan on mahdollista. Vähemmistön edustajat eivät varsinaisesti edes kiistä tilannetta. Tämä vähemmistö on täysin riippuvainen äxääteistä sillä heidän elantonsa on kokonaan äxäättien maksaman sosiaalituen varassa. Vain hyvin harva tästä vähemmistöstä on pystynyt työllistymään ja suurin osa heistäkin on työllistynyt vain sellaisiin julkisen sektorin tehtäviin joita ei olisi tarvittu ellei tämä vähemmistö olisi aikanaan tullut äxäättien luvalla valtioon Äx. Sanalla sanoen tämä vähemmistö on äxääteille täysin turha ja tarpeeton. Äxäätit pärjäisivät oikein hyvin ja itse asiassa paljon paremmin ilman tätä vähemmistöä. Se on heille pelkkä rasite. Jostain syystä he ovat kuitenkin suostuneet sietämään ja elättämään tätä heille täysin turhaa vähemmistöä.

Ajatellaan sitten niin, että tässä vähemmistössä on järkeviä johtajia. He ymmärtäisivät, että vaikka heidän kulttuurinsa ja uskontonsa ovat kovasti erilaisia kuin äxäättien kulttuuri ja vähemmistö saattaa pitää monia äxäättien tapoja jopa vastenmielisinä aivan niin kuin äxäätit saattaisivat puolestaan pitää monia vähemmistön tapoja yhtä lailla vastenmielisinä, viisaat vähemmistön johtajat ymmärtäisivät silti muutamia heidän kannaltaan hyvin tärkeitä seikkoja. Ensinnäkin he tajuaisivat sen ilmiselvän asian, että tämän vähemmistön elatus on täysin riippuvainen äxääteistä eikä se automaattinen elatus välttämättä ole mikään kiveen hakattu tila. Se voisi muuttua välittömästi poliittisella päätöksellä. Toiseksi he ymmärtäisivät, että äxäättien poliisivoimat ovat varustettu sekä aseilla että tarvittaessa hyvinkin kovilla valtuuksilla. Vaikka niitä valtuuksia ei olla pahemmin käytetty, niin ne ovat silti olemassa. Viisaimmat vähemmistön johtajista kävisivät pyörähtämässä wikipediassa ja tutustuisivat äxäättien puolustusvoimiin. He katselisivat tietoja ja löytäisivät seuraavaa:

VALTION ÄX PUOLUSTUSVOIMAT:

- Henkilökunta:                   30.000 sotilasta
- Reservit:                           120.000 reserviläistä sekä toiset 120.000 sotilaskoulutettua mutta sijoittamatonta
- Santarmijoukkoja             20.000 santarmia
- Tankkeja                           100 kappaletta
- Rynnäkkövaunuja            200 kappaletta
- Panssaroituja ajoneuvoja  600 kappaletta
- Tykistöä                            300 putkea
- Kranaatinheittimiä            600 putkea
- Hävittäjiä                          48 kappaletta

Lisäksi maalla olisi vielä 40 kappaletta sellaista koulutuskonetta jotka pystyisivät oikein hyvin tekemään rynnäköintitehtäviä varsinkin sellaista vihollista vastaan jolla ei olisi minkäänlaista ilmatorjuntaa jota taas vähemmistöllä ei ole. Kaikille sotilaille ja reserviläisille olisi tarjolla vähintään rynnäkkökivääri. Lisäksi varikoilta löytyisi konekiväärejä, kranaattikonekiväärejä ja ennen kaikkea pilvin pimein erilaisia sinkoja, käsikranaatteja ja räjähteitä. Kaiken lisäksi maasta löytyisi ainakin parisataatuhatta kantaväestöön kuuluvaa aseen omistavaa niin metsästys- kuin ammunnan harrastajaa. Vähemmistön älykkäät johtajat ymmärtäisivät myös sen ilmiselvän asian, että nämä äxäätit ovat huomattavasti kyvykkäämpiä toimimaan organisoidusti kuin vähemmistön edustajat. Eiväthän he muuten olisi edes saaneet aikaiseksi sellaista valtiota joka kykenisi elättämään jopa itselleen täysin hyödytöntä ulkopuolelta tullutta vähemmistöä samoin kuin äxäättien elättämää ohjaus-, opastus- ja puolestaloukkaantumiskoneistoa.

Varmaankin valtion Äx etnisen vähemmistön viisaat johtajat pistäisivät viisaat päänsä yhteen ja tuumisivat seuraavaa:

- Äxäätit pystyisivät jyräämään meidät aivan koska vain he haluaisivat. Meillä ei olisi mitään jakoa.

- Heidän ei periaatteessa tarvitsisi käyttää edes sotilaallista voimaa. Sekin riittäisi, että he yksinkertaisesti lakkaisivat antamasta meille sosiaalitukea. Meiltä loppuisi syöminen.

- Jos he olisivat vielä pahemmalla päällä he katkaisisivat asuttamistamme kaupunginosista sähkön, veden ja kaasun.

- Ja kaiken lisäksi heillä on käytössään meihin nähden äärimmäinen sotilaallinen ylivoima. Jos he päättäisivät käyttää sitä, niin meillä olisi kyyti enemmän kuin kylmää. Jos me itse taas puolestamme yrittäisimme alistaa äxäätit aseellisesti ja pakottaa heidät oman kulttuurimme alaiseksi meidät murskattaisiin totaalisesti parissa vuorokaudessa.

Pistettyään viisaat päänsä yhteen nämä vähemmistön johtohenkilöt päätyisivät seuraavaan järkevään johtopäätökseen jonka sanelisi terve ja perusteltu itsesuojeluvaisto:

- Meidän kannattaa olla kuin kusi sukassa. Ainoa meteli mitä meidän kannattaa pitää, on se että esitämme jatkuvaa julkista kiitosta äxäättien hyvän tahdon ylistykseksi ja kiitokseksi.

- Ennen kaikkea vähemmistömme edustajien ei kannata syyllistyä minkäänlaisiin kantaväestöön kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Ei saa antaa pienintäkään aihetta siihen, että äxäätit polttaisivat päreensä meitä kohtaan. Jos joku perkeleen törppö edes suunnittelee sellaista, se typerys kannattaa ilmiantaa äxäättien poliisille välittömästi tai puolestaan antaa sille sakinhivutus omiemme toimesta.

- Aivan kertakaikkisen hullua vähemmistömme edustajille olisi tehdä terrori-iskuja kantaväestöä kohtaan. Se jos mikä polttaisi niitten päreet lopullisesti. Jos saamme pienintäkin vihjettä tuollaisesta toiminnasta, meidän täytyy ilmoittaa siitä välittömästi äxäättien poliisivoimille ja tuomita kaikki tuollaisen toiminnan valmistelu julkisesti. On toimittava nimenomaan ennen iskuja eikä tyytyä esittämään latteita lausuntoja iskujen jälkeen. Ja nimenomaan meidän on toimittava. Mehän kuitenkin parhaiten tiedämme, mitä yhteisössämme tapahtuu.

- Meidän ei myöskään kannata pahemmin vaatia, että kantaväestö alkaisi elää meidän tapojemme ja kulttuurimme mukaisesti. Ehkä maksimissaan voisimme ei vaatia, vaan pyytää, että he sietävät omat tapamme, jotka ovat heille vieraita ja monelta osaltaan vastenmielisiä. Esimerkiksi se, että me pistämme naisemme kulkemaan julkisuudessa säkki päällä. Täytyy tässäkin vaiheessa muistaa, että äxäätit elättävät meidät. Me olemme riippuvaisia heistä, he taas eivät meistä. Me olemme heille aivan turhaa ja tarpeetonta hukkapätkää. Jälleen kannattaa muistaa myös se, että heidän väkivaltakoneistonsa on meihin nähden totaalisen ylivoimainen. Siltä puuttuu vain käsky. Meidän täytyy toimia niin, ettei sitä käskyä koskaan tule. Meidän ei tule antaa siihen pienintäkään aihetta.

- Pitkässä juoksussa meidän kannattaa myös kehottaa voimakkaasti oman vähemmistöväestömme jäseniä syntyvyyden säännöstelyyn. Ja meidän täytyy myös aktiivisesti vastustaa sitä, että oman vähemmistömme edustajia otetaan maahan lisää. Sillä ymmärrämmehän me oikein hyvin sen, että meitä elättävät nimenomaan äxäätit ja jos he nopean syntyvyytemme myötä muuttuvat valtion Äx alueella vähemmistöksi, niin se tarkoittaa myös sitä, että heillä ei ole enää varaa elättää meitä. Silloin valtio Äx muuttuu juuri sellaiseksi valtioksi josta me muutimme valtioon Äx. Hankkimaan parempaa, varmaa ja vasteetonta elatusta. Se kaikki lakkaa silloin olemasta ja me olemme pelkällä lisääntymisellämme tappaneet meitä ruokkivan isännän.

Näin ajattelisivat viisaat vähemmistön edustajat. Mutta tällaisia äxäättien valtioita ei ole. Onhan niitä äxäättien valtioita sinänsä, toki. Mutta niitä äxäättivaltioissa asuvia viisaita vähemmistöjohtajia puolestaan ei ole. Eikä viisaita äxäättijohtajia. Sillä niin länsi- kuin pohjoiseuroopassa nämä vähemmistön edustajat ovat huomanneet, että heidän tekemiin niin terrori-iskuihin kuin jokapäiväiseen arkipäivän terroriin ei reagoida ja heidän tarpeeton elättämisensä on kyseenalaistamaton itsestäänselvyys. Tähän tilanteeseen ei reagoida varsinkaan siellä missä pitäisi eli poliittisella taholla. Kyseinen terrori jopa yritetään selittää olemattomaksi tai ainakin merkityksettömäksi ja kantaväestön väärästä asenteesta johtuvaksi. Vaikka äxäättivaltioitten väkivaltakoneisto on paperilla voimakas, niin sekin antaa vähemmistölle alistumisen ja antautumisen viestin. Hauista olisi, mutta tahtoa ja ennen kaikkea valtuuksia ei. Samaa viestiä antaa maitten niin poliittinen- kuin virkamieskoneisto joka komentaa väkivaltakoneistoa ja nimenomaan sieltä viesti on peräisin. Viesti alistuvista ja antautuvista yhteiskunnista. Selkeää viestiä sellaisten yhteiskuntien ja kulttuurien edustajille, jotka eivät ole yhtä kehittyneitä kuin omamme ja joista on kaikkien äxäättien yhteiskunnille pelkkää haittaa. Viestin voi kiteyttää neljään lauseeseen:

Te voitte tehdä mitä haluatte. Meistä ei ole estämään sitä. Me emme edes halua estää sitä. Vaikka me toki pystyisimme.

Maailmanhistorian aikana on ollut valitettava vakio, että enemmistö sortaa ja terrorisoi vähemmistöjään. Sellaisesta on päästävä eroon. Sellainen ei ole ihmistapojen mukaista. Mutta onko välttämätön ja ainoa vaihtoehto se, että vähemmistö puolestaan terrorisoi enemmistöä? Sitä enemmistöä, joka elättää sitä terrorisoivan vähemmistön? Missä vaiheessa tästä tuli vallitseva ja kyseenalaistamaton totuus ja ennen kaikkea miksi?

Suomi on yksi esimerkki äxäättien valtiosta. Se pystyisi jyräämään ulkoa tuodun ja perseilevän vähemmistön aivan koska haluaisi. Mutta se hyväksyy vähemmistön arkipäivän terrorin joka tapahtuu jatkuvina väkivalta- ja seksuaalirikoksina. Se hyväksyy kansanosan joka on pelkkä rasite ja joka kasvaa suhteessa huomattavasti enemmän kuin heitä elättävä enemmistö. Suomi valtiona jopa tajuaa, mitkä tilanteen seuraukset ovat. Mutta silti Suomi toimii niin kuin se toimii. Se pitää mieletöntä tilannetta kyseenalaistamattomana itseisarvona. Jäljelle jää jälleen kysymys miksi?

Sitä ei ymmärrysharjoitus kerro, sillä ymmärrysharjoituksen tekijällä ei ole siihen vastausta. Ehkä pientä vinkkiä tuosta ajattelutavasta antaa hommaforumin kautta saatu uutinen jossa Pennsylvania State University-Brandywinen professori Angela Putman kertoo meille viisauksiaan:

”Usko kovaan työntekoon on valkoista ideologiaa”

Jos teen lujasti työtä, voin menestyä -näkemys on professorin mielestä rasistisen ideologian tuotosta.

Pennsylvania State University-Brandywinen professori Angela Putman katsoo, että opiskelijat sosiaalistetaan uskomaan, että pääsemme omalla työllämme siihen mitä olemme. Professorista kertoo Campus Reform.

Professorin mukaan yliopiston tulisi tehdä enemmän saadakseen opiskelijoiden uskon meritokratiaan (kyvykkäiden valtaan) ja kovan työn arvoon vähenemään. Hän toivoo kollegojensa lopettavan ”valkoisuuden” edesauttamisen.

Puhetaitoa opettava professori veti kolmipäiväisen seminaarin valkoisesta etuoikeudesta. Tulokset ovat nähtävissä tässä hänen tutkimuksessaan.

Putmanin mukaan mukana olleet opiskelijat hyväksyivät laajasti ”valkoiset ideologiat”, kuten väitteet ”jos työskentelen kovasti, voin menestyä” ja ”jokaiselle on yhtäläinen mahdollisuus menestyä”. Niistä voidaan hänen mukaansa päästä eroon uudelleenkoulutuksella.

Professori katsoo, että meritokratia on vain sosiaalinen konstruktio ja ”siten valkoisuusideologiaa voidaan tuottaa uudelleen yleisellä hyväksynnällä ja normien kyseenalaistamattomuudella, kuten myös jokapäiväisessä keskustelussa, jossa on laaja valikoima rodullisia kannanottoja”.

Angela Putmanin mukaan professoreiden pitäisi opettaa ”miten rasismi ja valkoisuus toimivat eri konteksteissa, järjestelmän ja instituutioiden voimakasta vaikutusta ja valkoisten ideologien yleisyyttä Yhdysvalloissa”.

Alleviivaukset omia. Itse olen tietysti varsin vanhanaikainen heppu joten ajattelen, että jos musta mies tekee kovasti töitä, niin totta munassa hänellä on oikeus menestyä. En minä sitä häneltä kiellä. Ei se minulta pois ole. Jos kyseinen professori olisi vain yksittäinen horinmummoa puhuva hourupää, niin asia ei vaatisi kommentointia. Mutta kun hän ei ole. Yliopistopiireissä tai ainakin yhteiskuntataiteitten alalla hän on arkkityyppi. Onko niin, että neekeripiireissä käytetty termi ”acting white” on leviämässä laajemmalle yhteiskuntaan ja sitä pidetään pahana? Onko niin, että ne asiat, joilla yhteiskunnat on saatu toimimaan ovat vääriä ja hylättäviä? Hylätäänkö työnteko ja elämässä eteenpäin yrittäminen vanhanaikaisena ja pannaan paikat paskaksi ja palamaan jonkunlaisen suvaitsevaisuuden nimissä? Tietysti – jos ajatellaan positiivisuuden kautta – kyseisessä tilanteessa kyseisen professorin elatus lakkaisi ensimmäisenä. Kun ei olisi enää toimivaa yhteiskuntaa, joka hänet elättäisi.

Sitä myötä tietysti päädyn kysymään, että onko vähemmistön enemmistöä kohtaan kohdistama jokapäiväinen terrori hyväksyttävä ja jopa tavoiteltava tila?

Seuraava kysymys on tietysti että miksi ihmeessä se sellainen olisi? Kuka siitä hyötyy? Mitä hyvää se yhteiskunnalle tekee? Minkä virheen se korjaa? Mutta noitten kysymysten esittäminenhän onkin jo sitä vihapuhetta. Jota opetus- ja kulttuuriministeriö tuoreella kampanjallaan vastustaa.

Ei. En osallistu tuohon kampanjaan. Minä en vastusta kyseisen propagandaministeriön määrittelemää vihapuhetta. Enkä muista antaneeni kyseiselle ministeriölle enkä varsinkaan kaikkien sukupuolikiintiöministerien arkkityypille Sanni ”vahänkshienookunmäoonministeri” Grahn-Laasoselle lupaa määritellä kiellettyjä puheenaiheita puolestani.




Ja pannaanpa tähän loppuun vielä pieni, mutta kuvaava uutinen äxäättivaltiosta nimeltä Suomi. Uutisen otsikko on siis Nuorisojengi hakkasi lipuntarkastajanbussissa - "kukaan matkustajista ei tullut auttamaan".

Tarkastajia oltiin haukuttu rasisteiksi. Keitähän tekijät mahtoivat olla? Tekijät selvisivät ehdollisilla tuomioilla. Ja itse tapahtuma on tapahtunut vuonna 2015. Oikeuden rattaat ovat hitaat. Eikä kukaan tullut apuun. Ei tullut. Kun ei uskalla. Kas kun väkivaltaa käyttänyt auttaja olisi saanut suuremman tuomion. Ja millä muulla tuollaisessa tilanteessa voisi enää auttaa kuin väkivallalla? Puhejudollako ehkä?

30 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Ja millä muulla tuollaisessa tilanteessa voisi enää auttaa kuin väkivallalla?"
YLE-Oulun mukaan varmaankin taikatumpulla/käsilaukulla.
Ja (mahdollisesti) Ylikomissaario Jari Taposen(?) mukaan avainnippua helistelmällä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Sanni Grahn-Laasosen ja Sampo Terhon vihapuhekampanjassa ei määritelty termiä vihapuhe. On mahdotonta tietää, mitä on se Sannin kokema "kaikkialla vastaantuleva" vihapuhe, jota ryhdytään sankoin joukoin vastustamaan ja kitkemään pois suomalaisesta yhteiskunnasta.

Itseäni ei ole tullut vastaan yksikään vihapuhe, joka on mielestäni ainoastaan poliittisen eliitin tarpeisiin keksitty sanahirviö, mutta reaalimaailmassa sitä ei ole olemassa. Tosiasia on, että viha on yksi ihmisen tunteista ja ihminen osaa tuottaa puhetta, mutta mielestäni normaalia tunnetta ja puheentuottamiskykyä ei ole järkevää vastustaa. Ihminen on psykofyysinen olento, jolla on oikeus tuntea tunteita ja puhua mitä mieleen juolahtaa.

Hallituksella ei ole laillista oikeutta kieltää ihmisten ajatuksia eikä tunteita. Vaikka hallitus yrittää laittomasti kieltää kansalta tekojensa kritisoinnin ja rajoittaa sananvapautta, niin Suomen laki turvaa vielä toistaiseksi kansan sananvapauden.

Suomen laki kieltää ennakkosensuurin, joten ajatusten estäminen ennakolta "eettisiin periaatteisiin" vedoten on laitonta. Tästä voisi vetää loogisen johtopäätöksen, että koko OKM:n aloittama vihapuhetta vastustava kampanja on laiton. Ei ministereillä ole oikeutta kieltää oman ideologiansa vastaista ajattelua. Niin kauan kuin Suomi on länsimainen sivistysvaltio, jonka yksi keskeisempiä arvoja on sananvapaus, niin suomalaisilla on laillinen oikeus puhua ja kirjoittaa mielipiteitään kenenkään sitä ennakolta estämättä.

Eri asia on, jos joku syyllistyy laissa rangaistaviksi määriteltyihin tekoihin, kuten laittomaan uhkaukseen, kunnianloukkaukseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Laittomasta teosta saattaa joutua vastaamaan käräjillä, joilloin tuomari harkitsee teon rangaistavuuden tarpeellisuuden ja mahdollisen rangaistuksen suuruuden. Etukäteen ei näistäkään teoista ketään saisi tuomita, vaan vasta teon tapahduttua voidaan aloittaa oikeusprosessi. Näin ainakin oikeusvaltioissa toimitaan.

Nettipoliisien työn laillisuus on kyseenalaista. Sisäministeri on eri lähteiden mukaan palkannut 50 - 200 nettipoliisia etsimään netistä suomalaisten kirjoittamia vihapuheita (mielivaltaista ennakkosensuuria), vaikka ei poliisikaan ole pystynyt määrittelemään mitä se tarkoittaa termillä "vihapuhe". (Ilmeisesti mitä kulloinenkin vallanpitäjä haluaa).

Poliittinen poliisi on palkattu etsimään epämääräistä vihapuhetta turvapaikanhakijoiden puolesta, koska ani harva heistä osaa suomea tänne tullessaan. Turvaa hakevat eivät ymmärrä mitä heistä kirjoitetaan suomeksi, eivätkä osaa loukkaantua vihaisista kirjoituksista. Niinpä nettipoliisit loukkaantuvat heidän puolestaan ja toimittavat kirjoittajia oikeuslaitoksen tuomittaviksi.

Kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos, josta loukatun kuuluisi itse aloittaa oikeusprosessi, mutta maassamme on niin mahtavat palvelut maahantulijoille, että valtio loukkaantuu heidän puolestaan, toimii asianajajana sekä maksaa hela hoidon.Koska suomalaiset saavat valtiolta tasa-arvoista palvelua? Milloin saamme nettiin omat arabian- ja Afrikan maiden kieliä osaavat poliisit, jotka etsivät puolestamme kristittyjä suomalaisia loukkaavia vihaisia puheita?

Markku Jokisipilä kirjoitti 4.10.17 julkaistussa TS:n kolumnissaan erittäin järkeviä ja hyvin argumentoituja ajatuksia vihapuheesta ja sen absurdeista ilmenemismuodoista hallintokoneistossa. Kannattaa lukea!

Die Heimat

Veijo Hoikka kirjoitti...

Niinpä, sanoisi Raid.

Mutta kun ne ihmisoikeudet http://www.breitbart.com/london/2017/10/04/illegal-migrants-morocco-eu-refugee-rights/ , mutta niitähän voidaan soveliailta osin mukailla https://yle.fi/uutiset/3-9866074

Run Catalunya, run...

https://www.thelocal.es/20171004/shares-of-spanish-banks-plummet-on-stock-exchange-as-unrest-continues-in-catalunya

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/10/04/catalan-crisis-bigger-threat-eu-brexit-next-spain-crisis-escalates/

Vaikee sanoo, sanois Raid.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tässähän on kysymys siitä, kuten tavallista, että kaksi todellisuutta törmää keskenään. Voisi verrata hanurimiehen ja huuliharppumiehen käsityksiin olevasta. Huuliharppumies ei ymmärrä hanurimiehen mieltymystä hanuriin ja huuliharppu on vastaavasti hanurimiehelle instrumentti, millä ei voi soittaa. Vähemmistölle, mille demokraattiset käsitykset ovat hebreaa, niin heille ei ole mitään merkitystä sillä että enemmistö pystyy lanaamaan heidät milloin haluaa. He ovat oman kulttuuripohjansa tuotteita ja heidän kulttuurissaan ei lanauksella ole sen suurempaa merkitystä, koska lanattuina heidät palkitaan ruhtinaallisesti siellä jossakin. Angela Putmanista on muuten mielenkiintoinen video You Tubissa: Professor Angela Putman "Hard Work is a white ideology" - Uncle Hotep Chimes in.

Juha kirjoitti...

Äxääteillä on ilmeisesti kulttuurinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre, nimeltään asbesti-päreet. Ne eivät pala. Ottaen huomioon että „Vaikeneminen on myöntymisen merkki“, niin pöytä on katettu vieraille.

vieras kirjoitti...

Ykää voisi kiinnostaa Dosentti-ohjelman jakso jossa vierailee Jarmo Korhonen, entinen Kepun puoluesihteeri. Lähihistoria ja poliittinen korruptio ovat tapetilla. Arvelee Kepulle romahdusta ja Sipilälle potkuja jos ei älyä itse lähteä. Ennenaikaiset vaalitkin mahdollisia. Arvelee että läpsyttelijöiden marssi oli järjestetty juttu. Taitaa olla kohtuu nuiva.

http://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=7202028

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Die Heimatille, Veijo Hoikalle, Lemminkäiselle, Juhalle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Hähhää, tähän täytyy nyt ehdottomasti linkittää se Ylen maaginen jedivoimavideo:

https://www.youtube.com/watch?v=3WIp2mae6Zo

Die Heimat: Olet oikeassa ja kiteytit asian hyvin. Tosiasiassa vastustaessaan ns. vihapuhetta hallintomme suojelee nimenomaan itseään siltä, ettei se joutuisi vastuuseen viimeisten parinkymmenen vuoden virheistä.

Veijo: Joo, EU näyttää ottavan Katalonian suhteen täysin totalitaarisen linjan.

Lemminkäinen: Ja enemmistö tietysti osoittaa vähemmistölle, että lanaamista on turha pelätä, teitte sitten mitä tahansa. Siinä videopätkässähän siis musta heppu nauraa kätkättelee tämän Putnamin hengentuotteille. Ehkä se kuvaa asiaa parhaiten.

Juha: Tuo ”asbesti-päreet” on kyllä täydellisen osuva termi.

Vieras: Tokihan kepussakin on pakko olla tolkullisia tyyppejä. Mutt osana organisaatiota heillä ei liene muuta vaihtoehtoa kuin pitää turpansa tukossa.

Unknown kirjoitti...

Oikeastaan hyvä että vihapuhe kielletään. Kattilaankin laitetaan kansi, että lämmöt saadaan nousemaan nopeammin. Varaan itselleni vuonna 2035 kirjoitettavan muistelon nimeksi "Kun kivapuhe ei enää riittänyt".

Imulippo kirjoitti...

Ei jumalauta nuo tuomiot, muutaman kuukauden ehdollisia. Oman oikeustajuni mukaan terveessä yhteiskunnassa noille tekijöille olisi annettu välitön fyysinen rankaisu.

Anonyymi kirjoitti...

VNV, mitä ihmettä, onko todellakin joku poliisi esittänyt avainnipun helistelyä turva/uhka-toimenpiteenä? Sehän on suoranainen "mennäänkö meille"-kutsu. Ehkäpä tämä olikin ko. poliisin tarkoitus - tahattomasti tai ei.
tira+

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

"Ich bin ein Äxäät"!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Unknownille, Imulipolle, tira+:lle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Unknown: Ja tässä kattilassa ei ole varaventtiiliä, sillä sen rakentaminen on vihapuheena kielletty.

Imulippo: Plus sitten kuljetus Tornioon ja potku perseeseen. Oli sitten kansalaisuus eli ei.

tira+: Kyllä mulla on sellainen muistikuva että tällaistakin esitettiin, tosin en muista, että oliko kyseessä poliisi. Joka tapauksessa tuo Ylen video on eeppinen. Pannaanpa siitä vielä se kieli poskessa väännetty jediversio:

https://www.youtube.com/watch?v=HAE4Y7tdVks

Terho: Free äxääts! Now!

Ukkeli kirjoitti...

Edesmennyt Lawrence Auster muotoili lakinsa vähemmistön ja enemmistön suhteista liberaalissa yhteiskunnassa näin:

Mitä huonommin vähemmistö käyttäytyy, sitä enemmän tarvitaan poliittista korrektiutta ja valheita vai ovatko je yksi ja sama? Tästä seuraa, että valkoiset täytyy saada näyttämään vielä pahemmilta ja rasistisemmilta, jos huomaavat vähemmistön rikokset ja rikkomukset. Miksi näin? Jos kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhtä hyviä, niin vähemmistön ongelmat täytyy peittää enemmistöltä ja jos se ei onnistu, niin syyttää enemmistön rasismia kaikista ongelmista. Täällä on lisää: Austerin ensimmäinen laki

Auster kirjoitti näistä paljon jo parikymmentä vuotta sitten, kun Amerikassa kaikki on suurempaa myös vähemmistöongelmat.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä kärjistetysti esitettynä "vihapuheen" nykytilanne, eräs nuivahko FB-kaverini tarjoaa:

"Kun valkoinen lyö valkoista se on väkivaltaa (sillä oli varmaan huono päivä, not a big deal)
Kun valkoinen lyö mustaa se on väkivaltainen rasistinen viharikos (kaikki tuomitsemaan kovaan ääneen vauhdilla! Hopi, hopi!)
Kun musta lyö valkoista se on yksittäistapaus (parempi ettet puhua asiasta, et kammoksu tekoa tai tuomitse sitä ääneen, sinä v*tun natsi ja rasisti!)
Kerro nyt minulle, onko tässä hommassa ehkä jotain päin v*ttua?"

Tuosta rimpsusta jäi muuten puuttumaan vaihtoehto kun musta lyö mustaa, silloinhan se tapahtuu valkoisen miehen sorron ja USA:n neekeriorjuuden takia.

4 sanaa joita liberaalit käyttävät aseena tuhotessaan länsimaista yhteiskuntaa, ja ne ovat
1.) islaamofoobikko (tai itse asiassa pari muutakin -fobiaa löytyy, homo- ja ksenofoobikko). Se jos kritisoi islamia, niin en minä sitä silloin kammoa/pelkää.
2.) raiskaus, ainakin USA:ssa on esiintynyt tapauksia yliopistojen kampuksilla, että kun nuori opiskelijaneitonen on antautunut lihan iloihin ja seuraavana aamuna iskee katumus päälle, niin hänet on "raiskattu".
3.) rasismi, tämähän toimii vain yhteen suuntaan kuten tuli yllä todettua. Ketään ei kiinnosta esim. afrikaaneri-maanviljelijöiden kohtalo Etelä-Afrikassa.
4.) natsi, eli kun olet liberaalin kanssa eri mieltä jostain asiasta X, olet natsi ja turpa tukkoon.

Erityismaininnan saa kommentoija Bob Smithin sarjis, jossa pariskunnalla on kiistaa mitä sana kiihkoilija (bigot) merkitsee, koska sanan oikea alkuperä ei miellytä arvon daamia niin hänen miehensä on täten naisvihaaja (misogynist).

Toisen saavat kommentoijat Ragman ja Nevsky:
Ragman "All sex initiated by white men is rape. According to them (feminists), brown and black men cannot rape because they do not have power."
Nevsky "Black and brown men enrich, white men rape. Hear the difference?"

Näillä eväillä mennään kohti yhä valoisampaa tulevaisuutta...


- Soomepois Eestist -

Becker kirjoitti...

Ruotsissa ollaan tässäkin asiassa Suomea edellä. Tensta, Rinkeby ja Hjulstan alueella kukaan ei maksa metrolippua, eikä sitä kukaan kysy tai tarkasta. Näin säästytään turhalta kähinöinniltä. Yksinkertaista eikö totta.
Minä en käytä julkisia liikennevälineitä, ihan periaatteesta ja itsesuojeluvaistokin sen jo sanoo. Miksi pilata päiväänsa istumalla jossain putkessa ja katselemassa kunniakansalaisten agressivista möykkäämistä. Väliin ei pidä missään tapauksessa mennä sillä tuomituksi joutuu ja aseluvat menee.

Luin jostain että Nyköpingin torilla on näitä avainnipun helistelijöitä ollut Lauantaisin jo useamman vuoden ajan. Tosin nämä helistelijät ilmaisevat kantansa rasisimia vastaan, eli siis äärioikeistoa. Eläkeläiset ja mamut siellä seisoo ja harmonia on käsinkosketeltavaa.

Tällaiselle ruohonjuuritason tallajalle nykymeno on täysi mysteeri. Valtioiden johtajat haluavat tuhota alkuperäisväestön ja Eurooppalaisen kulttuurin ihan väenväkisin tuottamalla alueelle porukkaa joka tarkoituksellisesti hävittää kaiken sen edestään minkä kanta-asukkaat ovat rakentaneet. Ja osa kanta-asukkaista lähtee näiden tulokkaiden kelkkaan. Äänestää voidaan vielä, mutta entä sitten kun sekään ei enään auta......

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ukkelille, Soomepoisille Eestist ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ukkeli: Kyseinen Auster oli kyllä oikeassa ja tämä näkyy suomalaisessakin yhteiskunnassa.

Soomepois: Nuivahko FB-kaverisi oli oikeassa. Ja mikäkö tilanteessa on päin v*ttua? No, aivan kaikki. Jos musta muuten lyö, tai varsinkin ampuu mustaa niin Suomessa uutisoidaan vain niistä tapauksista joissa musta poliisi ampuu kamoissa olevan mustan rikollisen joka hilluu aseen kanssa ja siitäkin saadaan jonkunlainen todiste valkoisen poliisin väkivallasta mustia kohtaan. Kas kun sen mustan poliisin rotua ei kerrota.

Nuo neljä sanaa kuvaavat hyvin vallitsevaa tilannetta. Ja tuo lause:

” Brown and black men cannot rape because they do not have power”.

Vastaus:

Oh yes they can and yes they will. Because they have dick and superior muscle power against women.

Montako mustaa naista muuten valkoinen mies on raiskannut? Täällä Suomessa esmes?

Becker: Sen jälkeen kun sieltä Reuna-Suomesta pääsin muuttamaan pois olen pitäytynyt omaan autooni. Siinä kun voi valita sen, kuka kyydissä on. Nykymeno on minullekin mysteeri mutta uskoisin että johtajatkin tajuavat virheensä muuta niillä ei ole moraalista selkärankaa tunnustaa sitä. Mennään siis helvettiin porukalla. Tietysti niitäkin utopisteja on, jotka ihan oikeasti uskovat monikultturistiseen ideologiaan. Suosittelisin heille lääkkeeksi esim. jonkunlaisen oikean työn tekemistä.

Sandscorpion kirjoitti...

Olisi kiva, jos tuo professori tulisi tännepäin vierailevaksi luennoitsijaksi. Menisin hänen kurssilleen ihan vain katsoakseni, antaisiko hän minulle tentistä parhaan arvosanan nollalla pisteellä, jos vetoaisin siihen, että vaivannäkö opiskelua kohtaan on rasismia. Tai no, tuskin hänen kursseillaan tenttejä onkaan, koska arvosanat jos mitkä ovat eriarvoistavia.

Eniten kuitenkin kiinnitin hänen kommentissaan huomiota siihen, että kun hän sanoo ahkeruuden ja yritteliäisyyden olevan leimallisesti valkoista kulttuuria, silloinhan hän aivan suoraan sanoo, että muunväriset ovat laiskoja ja saamattomia. Tai ainakin että etnisemmät kulttuurit ovat laiskottelukulttuureita. Sitten tämä sekopää väittää vakavalla naamalla vastustavansa rasismia.

Jos Hitler syntyisi uudelleen ja alkaisi hakaristi käsivarressa vaatia vähemmistöjä uuniin, sekin menisi varmaan läpi tuolle porukalle, jos hän keksisi väittää tekevänsä sen rasismin vastustamiseksi.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kun nyt aiheutin tämän pienimuotoisen "avainnipun helistys"-kaustin, niin tässä jotain mitä löysin kuukkeloimalla. ;)

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=15052.0

https://mvlehti.net/2015/11/16/anton-ali-sisto-poliisi-kehotti-pitamaan-avainnippua-esilla-jos-pelkaa-jihadistia/

https://keskustelu.suomi24.fi/t/14017401/eiko-naille-suomalaisille-vanhuksille

https://kaksplus.fi/threads/poliisi-kehoittaa-helisytellae-avaimia-jos-tph-hyoekkaeae-pelkaeaekoe-tph-t-avaimia-o.2462122/

Ilmeisesti Helsingin Pitäjänmäen VOK:n ympäristön asukkaille pitämässä tilaisuudessa neuvottua.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Olisin hiukan eri mieltä tuosta vähemmistöjen johtajien viisaudesta. He kun ovat tajunneet, että mitä enemmän vaatii ja sikailee sitä enemmän myös saa. Vähän sama kuin siinä yksi vastaan kolme karpaasia tilanteessa; jos sen yhden silmät kiiltää, kuola valuu ja se käyttäytyy muutenkin täysin kaoottisesti ne kolme toteavat, että tuohan on täysi hullu, parasta pysyä erossa ja väistävät.

Jos ja kun karpaaseilta joskus pinna katkeaa niin tässäkään loppujen lopuksi vahvin ei voita vaan se jolla on vähiten hävittävää. Ammattinotkujalle ei yksi ehdollinen tuomio lisää tunnu missään, tavalliselle veroja maksavalle karpaasille taas sakot menee oikeasti maksuun ja tuomio voi viedä aselupien lisäksi sen työpaikankin.

Kyllä, olen kovasti pessimistinen sillä suomalaisen pinna venyy liiankin pitkälle. Juuri muuta täältä ulkomailta ei voi tehdä kuin äänestää ja käännyttää kavereitaankin äänestämään, siltikin vaikka en usko juuri enää muutokseen ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Offtopiccia:
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kylmaavat-luvut-julki-usa-ssa-on-kuollut-tuliaseiden-takia-50-vuodessa-enemman-ihmisia-kuin-sodissa-koko-maan-historian-aikana/6606642

Bonnier jatkaa asevastaista propagandaa, noista 2/3 on itsemurhia mutta missään sitä ei mainita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sandscorpionille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Keski-ikäiselle pikkupojalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Sandscorpion: Kyllähän tuo tahaton hupsis tuon tättähäärän avautumisessa oli. En ole varma tajusiko hän sitä itse. Mutta tässä ns. tiedostavuudessa on päästy siihen pisteeseen että nyt on suoranainen kilpailu siitä, kuka panee vielä astetta paremmaksi. Lopputulos tietysti pyörii tahattoman tragikomiikan ja silkan hulluuden välimailla mutta valitettavasti mm. valtamediamme ottaa tuon kaiken enemmän kuin tosissaan.

VNV: Kiitos lisätäsmennyksestä.

Keski-ikäinen pikkupoika: Ilman muuta sinä olet oikeassa. Kirjoitukseni käsittelikin sellaista maailmaa joka olisi edes hieman tolkullinen mutta sitähän se ei tosiasiassa ole.

Ano: Tämäntyyppistä agitproppia on julkaistu Suomestakin pari vuotta sitten ja siinäkin unohdettiin taktisesti itsemurhat. Kirjoitin asiasta itse silloin postauksen:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/04/oikeaoppista-aseasiantuntemusta.html

Minkähänlainen osuus noissa vuosittaisissa amerikkalaisissa asekuolemissa muuten koostuu siitä että musta mies ampuu mustan miehen?

Anonyymi kirjoitti...

"Montako mustaa naista muuten valkoinen mies on raiskannut? Täällä Suomessa esmes?" Eipä taida olla tarvetta, ainakin pk-seudulla on runsas tarjonta niksuprostitutkista (nigerialaiset ammattilaiset) joiden hinnoittelu on kohdallaan myös lomarahoistaan vapautetulle valkoiselle virkamiehelle. Useimmat ovat tulleet, kas, Italiasta "sedän" tuomina. Tosin se ei ole Onkel Giorgio vaan - sallitaanko näin sanoa - setä Tuomo.

Suomalainen on tuskastumiseen asti rehellinen, noin pääsääntöisesti. Jos ottaa väkisin sen minkä voi saada maksamallakin, niin sehän on varastamista ja varastaminen on rumaa. Ehkä tältä pohjalta voisi tuota kotouttamiskoulutustakin harkita. Älä varasta. Tavaraa tai henkilön itsemääräämisoikeutta. Eihän sitä tarvitse kertoa että se on kristillinen käsky. Kun varastaminen on niin paha juttu muslimikulttuurissa että siitä voi käsikin lähteä, niin ehkä tällä se ymmärrys raiskaustenkin rumuuteen menisi pieneen päähän? Ai niin, mutta se kissa ja lihanpala. Onneksi olen aina ollut vannoutunut koira (boxeri)ihminen.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+ ja kiitos erittäin hyvästä kommentistasi. Voi olla, että tuo intouttaa minua asiaan liittyvään kirjoitukseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös Vieraalle ja kiitos sähköpostistasi. Tulee muistaa, että tuossa tilanteessa persut olivat vielä Soinin persuja.

Anonyymi kirjoitti...

Intoutuksen taustaksi tällainen hassunhauska muistaakseni hesarin juttu, jossa kerrotiin nigerialaisista kaksosista. Äiti oli tullut italialaisen raiskaamana raskaaksi, ja se joku setä toi sitten tuosta vaan turvaan Suomeen. Suomalainen vanhempi mieshenkilö sitten otti hoivaansa pyyteettömästi, maksoi ja paapoi ja luotti.Kun lapset syntyivät, italialainen inhottava vaaleus oli häipynyt ja ihan olivat pikimustia mussukoita. Mies luotti ja uskoi. Kun nainen sai käännytyksen, hän parkui että ei tällaista saa tapahtua, lapsilla kun on jo suomalainen identiteetti. Kaksivuotiailla. Sukkelasti niksut identiteetin saavat, somaleilla ei kiurusta kesään.
tira+













Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Tyhmää kusetetaan. Se on vakio.

vieras kirjoitti...

Olisiko tämä kannattanut pistää uusimman jutun kommentteihin tai siihen missä mainitsin tästä ekan kerran, mutta se imaamin pojan haastattelu on myös MV-lehdessä ja Youtubessa.

https://mvlehti.net/2017/09/22/video-imaamin-poika-vihapuhuu-islamia-vastaan-suomalainen-saisi-tuomion-tasta-kiihotuksesta/

https://www.youtube.com/watch?v=0ei0fOFC8bs

Joppos123 kirjoitti...

Joskus olen ollut kähtävien kanssa tekemisissä. Pääsääntöisesti en luota niihin.

QroquiusKad kirjoitti...

Se avainnipun kilistely taisi kyllä olla tahallaan väärin käsitetty juttu. Se sai ilmeisesti alkunsa tuosta jutusta:

https://kaksplus.fi/threads/poliisi-kehoittaa-helisytellae-avaimia-jos-tph-hyoekkaeae-pelkaeaekoe-tph-t-avaimia-o.2462122/

Poliisi siis neuvoi pitämään avainnippua puolustautumisvälineenä viitsimättä näköjään kertoa miten (eli niin, että avaimet pidetään tiiviisti suljetussa nyrkissä yhden avaimen sojottaessan sormien välistä teränä) sekä pitämään kovaa ääntä. Tämä sitten haluttiin tulkita tahallaan väärin avainnipun kilistelyksi, josta ei siis originaalijutussa ole mitään mainintaa.

Neuvo oli itsessäänkin vähän huononpuoleinen. Toki sillä nyrkistä sojottavalla avainterällä voi tuottaa hyökkääjälle haavoja kasvojen alueelle merkaten tämä ja saaden hänen DNA:taan mukaan todisteeksi. Se vain edellyttää sen verran nyrkkeilytaitoja, että pystyy hyökkääjään naamaan osumaan. Luonnollisesti hyökkäyksen kohteen on oltava valmistautunut toimimaan näin hyökkäyksen tapahtuessa ja ennenkaikkea uskallettava toimia.

Ja silti: vaikka uhrilla olisi avaimet nyrkissä yksi sormien välissä sekä osaavuutta ja uskallusta lyödä monta iskua hyökkääjän naamaan, paljonko sitä on hyötyä, jos kookkaampi, vahvempi, aggressiivisempi ja väkivaltaisempi hyökkääjä vain suuttuu siitä, hakkaa ja raiskaa uhrinsa puskametodin sijasta Elin Krantz -metodilla ja lopuksi vie avainnipun mukanaan voitonmerkiksi, jolla kehuskella muslimikavereilleen?

Hyödyllisempi oli neuvon loppuosa, joka ei siis liittynyt avaimiin, eli pitää kovaa ääntä. Eipä siitäkään iloa ole, ellei lähistöllä ole ketään sellaista, joka olisi halukas ja kyvykäs tulemaan apuun. Monessa tapauksessa se ei edes ole kovin viisasta, kuten ylempänä on mainittukin: raskaan sarjan ammattilaisvapaaottelija olisi epäilemättä kykenevä niputtamaan raiskaajatappajasomalin. Sitä tehdessään hän saattaisi kuitenkin joutua käyttämään voimaa siinä määrin, että Abdiqadir saa lukuisia, mittavia ruhjeita, joita sitten on ilo esitellä kivalle suvakkilääkärittärelle. Lopputuloksena on nippu väkivaltarikossyytteitä, jotka parhaassa tapauksessa lyövät päätepisteen ammattilaisuralle. Järjestyksenvalvoja- ja vartijakorttejakaan ei tarvinne enää hakea, saati aselupia.

Näin siis meillä. Emmehän ole äxäättejä. Mutta ei kai bloggauksesa mainittu, ettei sellaisia olekaan? Onhan niitä: Unkarissa, Tšekissä, Slovakiassa, Puolassa ja Baltiassa. Eipä heistä siellä toki meille isoakaan iloa ole, ainakaan ennen kuin perustavat Visegrádin Unionin. Tokko sittenkään: Suomihan on Ruotsin kanssa Eurabian vahvin tukipilari ja sen viimeiset jäsenmaat, ellei tapahdu jotain aivan ihmeellistä.

Mutta toisaalta: kukapa olisi vuonna 1988 voinut vakavissaan ennustaa Neuvostoliiton hajoamavan kolmessa vuodessa ilman kolmatta maailmansotaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisätiedosta. Ja onhan totta, että jos meinaa käyttää yhtä avainta nyrkkirautana niin silloin kannattaa omata sellaiset nyrkkeilytaidot ettei sitä avainta enää tarvitse ja parempi tietysti olisi myös ettei todistajia ole paikalla. Mutta kommenttisi viimeinen lause on se, joka tulee aina muistaa:

”Kukapa olisi vuonna 1988 voinut vakavissaan ennustaa Neuvostoliiton hajoavan kolmessa vuodessa ilman kolmatta maailmansotaa?”

Se herättää aina toivoa.