torstai 21. joulukuuta 2017

VALDEN JOULULAHJA

Laitetaanpa vielä lyhyt juttu ennen jouluun hiljentymistä. Kyseessä ei ole fiktiivinen joulutarina vaan joululahja jonka hallitus antoi suomalaisille köyhille. Eli niille vapaaehtoisille toimijoille jotka antavat vähävaraisille ruoka-avustusta annettu tuki putoaa ensi vuonna nollaan. Kahtena aikaisempana vuonna se apu on ollut miljoona euroa vuodessa. Ilman tukea jäi mm. Heikki Hursti joka sai edellisenä vuonna 80.000 euroa ja epäilemättä sille rahalle on ollut tarpeellista käyttöä.

Kyseinen apu on ollut voimassa kaksi vuotta ja se on aikanaan tehty perussuomalaisten aloitteesta. Selvää on, että päätöksessä näytettiin keskisormea Halla-ahon johtamille perussuomalaisille joka muuttui viime kesänä oikeasti kansallismieliseksi puolueeksi.

Ylen uutisen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö totesi että ruoka-avun tapaisesta köyhäinavusta olisi päästävä hyvinvointivaltiossa eroon. Yksi hallituksen kärkihankkeista keskittyykin hyvinvoinnin edistämiseen ja eriarvoisuuden kaventamiseen.

Hotellin respassa jäädään odottamaan hallituksen toimia. Hallituksen, jolle yli viisikymppinen työtön suomalainen ei ole edes olemassa. Ja respasta huomautetaan että kun ottaa huomioon että kyseinen ministeriö kantaa leijonanosan utopistisesta väestönvaihtoprojektista jonka kustannuksiin ei riitä miljoona euroa edes yhdeksi päiväksi voi todeta että vittuilu on taitolaji. Joululahjoja on monenlaisia. Kai se keskisormikin sellaiseksi lasketaan.


Ja tää puurokin on ihan paskaa

37 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Katsotaanpa mitä sanoo päivän Iltalehden paperiversio, jonka ostan tapojeni orjana.

Sivu 6: Päivi Räsänen on huolissaan Hakkaraisesta.
Sivu 7: Hakkarainen pakkohoitoon; Pekkarinen esti Hakkaraista tulemasta täysistuntoon 2016.
Sivu 8: Hakkarainen voidaan erottaa jos tulee tuomituksi.
Sivu 9: Hakkaraista suojellaan, koska Suomessa ei ketään suojella kuten alkoholistia.
Sivu 10: Hallitus leikkasi rahat leipäjonoilta.

Kyllä valemedia saisi myöntää Teuvolle jonkun palkinnon tästä hyvästä:
miten paljon tähdellistä asiaa voidaankaan haudata tämän Hakkaraiskaustin alle koko loppuvuoden ajan ja varmaan vielä tammikuun alussa?

Anonyymi kirjoitti...

Niiden köyhien kannattaa ryhtyä antamaan samanlaisia joululahjoja maanpetturihallinnolle.Esimerkiksi niillä maanpetturihallinnon palvomien rauhan uskovaisten ihanan maltillisilla tavoilla.Äärimaltillista joulua siis vaan maanpettureillekin.Ei itkeä saa,ei meluta saa,yksittäistapaus voi tulla kotioven taa...
Ja jos joku nyt kuvitteli että ehdotin jotain väkivaltaista se on ihan omassa päässänne natsit koska rauhan uskonto on rauhanuskonto jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa kuten me kaikki hyvät tiedostavat ihmiset toki ymmärrämme.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, valtamedia varmaankin laukesi pikkareihinsa ja siunasi itsensä kun tuli Teuvogate. Sillä saadaankin peitettyä muut asia takavasemmalle, mm. Hesarin viestikoelaitosgate. Vaikuttaa muuten siltä että Teuvon törmäilyistä kirjoitetaan huomattavasti enemmän kuin etnisesti edistyksellisten kansanryhmien väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

Ano: Etnisesti edistykselliset ryhmäthän näitä lahjoja ovat tavallisille suomalaisille antaneet jo parikymmentä vuotta. Ja valtamedia, samoin kuin poliittinen eliittimme miettii vain sitä että millähän ne kantasuomalaiset ovat kansainväliset veljemme niin suututtaneet että tarttee noin kovasti reagoida. Lääkkeenä on tietysti lisää valistusta ja asennekasvatusta.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi ongelma on se, että täältä Todellisesta Suomesta on ikävän pitkä matka esittämään vastalauseensa Helsinskiin. Etenkin kun ne vähät rahat mitä KELA:lta saa, täytyy käyttää peruselintarvikkeisiin...

Anonyymi kirjoitti...

Ja tässä vielä joululahja suomalaisille ikiomalta Oy Yleisradio - Rundradio Ab:lta:

https://yle.fi/uutiset/3-9981348

Kyllä näistä joku vielä muakin heikkopäisempi voisi saada ohimosuonipurkauksen. Mulle kun murjaanikunkku on pikkupojasta lähtien ollut aika sympaattinen hahmo, kun taas Herootes on se pahis. Mitenhän kauan tuollaisiin self-triggeringeihin riittää powderia? Mutta pitänee ottaa tyynesti. Meillä syödään joulupöydässä hyvällä ruokahalulla haram-sikaa (loukkaa vähemmistöjä ja kuluttaa luonnonvaroja), lohta (riistää merten ekologiaa) sekä suutarinlohta (silakkavalmiste, nimitys halventaa köyhempien kansanosien ihmisarvoa); nautitaan joulukuusen vehreydestä ja tuoksusta (kidutetaan siis viatonta, elävää kasvia), voidaan nauttia hiukan etanoliakin (haram, ks. siansyönti); lämmitetään sauna ja leivinuuni (raiskataan biodiversiteettiä ja metsävaroja); tänä vuonna varmaan myös heitellään sarkastisia Tiernapoika-sitaatteja (hyi hirveätä!). Yhtä hyvää joulujuhlaa koko köörille toivotan.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jollekin Toiselle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Joku Toinen: Joo, onhan se hiukka hankala lähteä Helsinkiin jostain Hevonvitunkuusesta osoittamaan mieltään kun tili näyttää että kalapuikko & kaurapuuro. Ratikkareitin varrelta on huomattavasti helpompi ja halvempi lähteä esittämään Meillä On Unelma-tyyppistä mielenilmausta.

Achtung: Triggeröitymisen aiheitahan pitää etsimällä etsiä etteivät ne vaan loppuisi kesken. Meillähän on nykyisin niin paljon veronmaksajien elättämiä ammatti- ja tapaloukkaantujia. Teidän perinteinen joulunne kuulostaa erinomaisen hyvältä. Ja piru vie, teiltähän leviää ilmoille leivinuunin ja saunan myötä myös niitä murhaavia pienhiukkasia. Ei muuten maailma pelastu.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ykä jo hokasikin nuo supervaaralliset pienhiukkaset, mutta pitää muistaa myös ilmaston lämpenemistä aiheuttavat lämmityksestä syntyvät CO2-päästöt. :D

Hyvää joulua itse kullekin, niin nuiville kuin nuivattomillekin.

Anonyymi kirjoitti...

No voihan kehveli..! [spedemäinen läimäys omaan otsaan]. Nyt kävi tuolle tiernapoikajutun lähteelle sekä Ylen toimitukselle semmoinen moka, että saavat hävetä. Mutta suon anteeksi, kun itsekin jutun vasta keksin.

Näytelmässä, sillä aikaa kun Knihti on Petlehemissä poikalapsia tappamassa ja virtaan heittämässä, Herotes, Murijaanein kuningas sekä Mänkki esittävät ylistyslaulun Suomen suuriruhtinaalle, keisari Aleksanterille. Mitäs se tämä on?

Rassismin lisäksi Tiernapoikien käsikirjoituksessa on siis salakavala juoni, jolla ensin oululaiset ja sittemmin koko Suomen alunperin viattomat poikalapset on puolentoista vuosisadan ajan viekkaudella ja vääryydellä ohjelmoitu Putin-trolleiksi.

Nyt viimeistään jokaisen elossa olevan Tiernapoikana toimineen pojan tai miehen on osoitettava tästä rikoksesta riittävän tehokasta katumusta. Vaikka niin, että menevät Senaatintorille esittämään settiä uudella käsikirjoituksella, jossa 1)kaikki Tiernapojat ovat värjänneet itsensä tuhkanharmaiksi, paitsi 2)murjaanikunkku, jonka nimi nyt on Orjuuttajien Monarkki, hänen pitää olla mahdollisimman valkoinen; 3)Knihdin reissun aikana kolme Tiernapoikaa esittää John Lennonin kappaleen Imagine. Eiköhän se maailmansielu tästä valkaistu..ai perkele, taisi tulla valittua taas väärä väriohjelma.

Itsekin taitaisin joutua tuohon katumusriittiin.

Terv. Achtung

Veijo Hoikka kirjoitti...

Toivotan ministereille, pressalle, nettipoliiseille, suvakeille ja vastaaville henkiköille joulua Juicen kappaleella Sika https://www.youtube.com/watch?v=E3nEHUJRyVs . Erityisesti minua viehätti tässä tulkinnassa suvakkiballerinan keveä tanssi ja enkelikuoron virheetön laulanta.

Toivon, että valtioeliittimme syödessään jouluherkkujaan saavat vieraakseen Epäilyksen Pirun kertomaan millainen joulu on blogin aiheena olevilla köyhillä ihmisillä heidän nauttiessaan STM:n heille laatiman reseptin mukaan valmistettua jouluateriaa http://stm.fi/syrjaytymisen-ja-koyhyyden-ehkaisy

Kaikille Ypen blogien laatimiseen osallistujille (Y+perhe) ja lukijoille toivotan sen sijaan Rauhallista Joulua!

Joppos123 kirjoitti...

Nyt kun hallitus sitoutui maksamaan kunnille laittomasti maassa lonnivien diskoläpsyttelijöiden kulut niin he esittivät avoimen kutsun kaikille maailman loisille ja sotilaskarkureille. I-padit hohkaa punaisena kun jo maassa laittomasti olevat laittavat viidakkorummut pärisemään.
Samaan aikaan nyppästään leipäjonoilta tuet pois, onhan sitä jo maassa olevien elättämäsiin ensi vuodeksikin löydettävä, vaikka velkaa ottamalla reilu miljardi.
Näin se kansanvaihto pikkuhiljaa etenee ja kiihtyy. Sipilä määkii telkkarissa kuinka voidaan ottaa lisää kiintiöpakolaisia, kaikkien niiden lisäksi jotka vaan lampsivat rajan yli vaatimaan rahojaan.
Aika meininkiä mutta jotkut ihan oikeasti tienaa tällä hulluudella ja politiikot ovat bisneksessä muniaan myöten mukana.
Ei auta hallituksen vaihdot, ellei sitten Persut ole siellä enemmistönä. Sama hulluus tulee jatkumaan kunnes olemme halanneet itsemme ihmisoikeuksien ( ei koske Suomalaisia) nimissä hengiltä.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille, kaikesta huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta. hiljaiseksi vetää sipilän hallituksen leikkaus kaikista eniten tarvitsevilta. leipäjono on monelle se viimeinen paikka, kun kaikki on mennyttä. Häpeällistä ja epäkristillistä hyvinvointi-Suomessa kajota hyväntekijöiden toimintaan. Häpeällistä.

Hyvän Joulun toivotus Ykälle ja kaikille tääällä ja erityisesti Sinulle, joka olet hädässä ja tarvitset lähimmäisen apua Joulunakin. Olet sydämissä ja rukouksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsista:

https://altright.com/2017/12/17/nordic-resistance-movement-intervenes-in-school-where-kebab-crime-against-whites-is-out-of-control/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Achtungille, Veijo Hoikalle, joppos 123:lle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Joo, onhan se selvää että ilmastoon ja ympäristöön ei väestönkasvu vaikuta millään tavalla vaan todistetusti suurin uhka on nimenomaan suomalainen haja-asutusalueen asukas. Hyvää ja rauhallista joulua.

Achtung: No perskeles, tuostahan valtamediamme kirjoittaa vielä sensaation. Putinin valtaannousua on pohjustettu Suomessa jo ennen lokakuun vallankumousta.

Veijo: Olipas varsin veikeä versio. Mutta valtioeliitillemme ei tavallista suomalaista ole olemassakaan. Ja täältäpäin toivotellaan myös rauhallista joulua.

joppos 123: Mielettömyys ei kuin vain kiihtyy ja näyttää siltä, että piikillä ei ole mitään rajaa. Onko kyse siitä, että päättäjät eivät ymmärrä, mitä tekevät (outoa & vaarallista) vai siitä, että he ymmärtävät ja toimivat silti näin (vielä vaarallisempaa). Hyvää ja rauhallista joulua. Kaikesta huolimatta.

Ano1: Ja tuo toivotus hädänalaisille osui kohdalleen. Hotellin respa yhtyy siihen.

Ano2: Jonkunlaista vastarinnan merkkiä. Tosin Paavo Tajukankaan näkemys on kovasti pessimistinen:

https://pt-media.org/2017/12/21/romahtaako-ruotsi-ei-romahda/

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs sitä nyt Yrjö tuollaisesta leipäjonojen avustuksen poistamisesta. Meillähän menee tällä hetkellä todella hyvin, ainakin jos valtamediaa on uskominen. Talous kasvaa kohisten, vienti vetää, työttömyys on laskenut roimasti ja monella alalla podetaan kauheaa työvoimapulaa. Kummallista kuitenkin että valtio elää koko ajan velaksi ja kuinḱa tänäkin vuonna on yt-neuvottelujen seurauksena suuri joukko saanut monoa.

Castor kirjoitti...

Joulutervehdys Ykälle get al. Shanghaista! Kävin eilen pitkiä keskusteluja paikallisten sukulaisteni & ystävieni kanssa länsimaiden alkaneesta perikadosta. Vastoin Suomessakin käytyä huolestunutta keskustelua Kiinan soft powerin kasvusta, kukaan ei tarjonnut vastaukseksi kiinalaista mallia. Aika laaja yhteisymmärrys oli siitä, että eurooppalaiset näyttävät haluavan luopua kaikesta siitä, mikä on luonut länsimaisen sivistyksen ja sen myötä valtavan menestyksen. En ole koskaan kuullut kiinalaisten kieltävän sitä, että hekin nauttivat omassa menestyksessään länsimaiden perinnöstä. Perinnöksi tuo näyttää jäävänkin...

On hyvä nähdä ympärillään yhteiskunta, jossa ei omaa menneisyyttä halveksita. Kiinalaiset ovat ylpeitä kiinalaisuudestaan. Koska meillä vastaava tunne hävitettiin? Menkääpäs sanomaan kiinalaiselle että hän on kiinalaisuudessaan vain sosiaalinen konstruktio!

Rauhallista joulua!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, ja kaduillakin on turvallisempaa kuin koskaan. Taisin taas kirjoituksessani takertua merkityksettömiin yksityiskohtiin.

Castor: Ja rauhallista joulua sinne toiselle puolelle maailmaa. Kiinalaiset varmaankin katsovat Euroopan tapahtumia kuin jotain absurdia näytelmää. Tämä suomalaisuuden alas ajaminen alkoi joskus 1990-luvulla mutta kaipa tuo vastaava on alkanut muualla aikaisemmin. Kysymykseen ”miksi” ei taas osanne vastata kukaan.

Joppos123 kirjoitti...

Pakko vielä kommentoida. Meitä Suomalaisia ei ole kuin vajaat 6 miljoonaa, expatit mukaanlukien. Mehän ollaan periaatteessa suojeltava vähemimmistökansa. Siis ihan oikeesti nollakerho YK:n pitäisi julistaa jokainen finne uhanalaiseksi.
Niin kauan kun meillä on noita omaa hillotolppaa halajiavia politiikkoja niin mikään ei muutu.
Aikoinaan oltiin perse pystyssä kohti Moskovaa , nyt kohti Mekkaa. Moskova ei tuupannut mutta Mekka tuuppaa jos sille antaa vähänkin löysää.
Ainoa pelastuksemme lienee se, että on tämä kotimaa ilmastoltaan aikas mutkikas ja välillä jopa vittumainen. En usko,että yksikään hiekkaneekeri tai muu savunahka kovin pitkään jaksaa täällä sinnitellä. Onhan EU:ssa muitakin vaihtoehtoja, kuten äiti merkelin lämmin kainalo.
Hyvää joulua kaikille vänkyröille ja väärinajattelijoille. Toivoopi: vanha äksy samanmoinen.

Joppos123 kirjoitti...

Toi mitä tulee Hakkaraiseen on vaan median tapa kääntää asiat päälaelleen. Hesari on tässä sumuttamisessa mennyt jo Pohjois-Korean linjoille. Jätkää lyödään kuin vierasta sikaa ja samaan aikaan vuotavat jonkun myyrän antamia salaisia tietoja pitkin maailmaa.
Tekopyhyyttä ja kuvottavaa. Olen itse kadettilupauksen ja virkavalan vannoessani luvannut, että tietyistä asioista ei puhuta edes kotona. Myyrä on jo varmasti löydetty, en usko olevan sotilas.
Meille on muutamiin organisaatioihin pesiytynyt ihmisiä, jotka vuodesta toiseen vastaavat TIP kyselyyn muista poikkeavasti.
En jahtaa niitä mutta varoitan esimiehiä vaarasta ja teen kaikkeni, että ne ihmiset lentävät vittuun meidän hommista.
Meikäläinen tunnetaan siitä, että olen mukava kuin kumimuna mutta vihollisia vastaan täysin armoton.
Meikäläisen nykyisessäkin porukassa on joku jonka Puolustusvoimat ei ole se oikea työpaikka. Aion selvittää ja jahdata sen esiin. Silläkin on pääsy STII eli salaiseen materiaaliin.
Kaikkien etu on se, että tuollaiset saadaan pois.
Jos se on sotilas niin vedän koteloon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Tosi on. Me ollaan niin maailman kuin Euroopan mitassa mitätön vähemmistö ja eikös silloin juuri meitä tulisi suojella? Tosiasia on se, että meitä ei suojele kukaan, ellemme tee sitä itse. Nuo suomalaisuuden ammattimitätöijät elävät itse sen halveksumansa kansan kustannuksella. Ja tosi on myös, että kyllä pakkasesta on kovasti hyötyäkin.

Ja toivottavasti se myyrä joutuu edesvastuuseen vuodostaan. Salaisen toiminnan idea kun on se, että se on, no, salaista. Ainakaan millekään Helsingin Sanomille se ei kuulu.

Sen viimeisen kommentin jätin pyynnöstäsi julkaisematta. Voimia eloon ja rauhallista joulua.

Anonyymi kirjoitti...

http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-156/

Kissamies kirjoitti...

Niinpä, Kaikki köyhät pitää saada riippuvaisiksi nimenomaan valden armopaloista ja lisäksi: https://pbs.twimg.com/media/DRgStszWkAEKkXV.jpg:large

Mutta hyvää joulua itse Ykälle + kaikille lukijoille kaikesta huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua Ykälle sekä kaikille blogin seuraajille!Ja Ykälle kiitos aivan upeasta joulutarinasta.Tämän postauksen aihe ei sitten tosiaankaan ole upea,vaan häpeä-miten alas maanpetturimme vajoavatkaan,tuskin on vieläkään pohjanoteerausta tehneet nuo Arkadianmäen kusipäät,eli nykypersuja lukuunottamatta kaikki!Persujen liittovaltion vastustusesityskin äänestettiin nurin kaikkien muiden puolueiden toimesta-eli turha lässyttää Niinistön tai vassareidenkaan mistään liitovaltiokehityksen vastustuksesta-maa myydään pesien tuhkia myöten.Trumpia tarvittaisiin Suomen politiikkaan,mutta ei taida löytyä meiltä poliitikkoa,joka todella saisi suomalaisuuden kunniaan paskamyrskyistä välittämättä.Vielä kun jenkit lähtis YKsta ja sanois, että pitäkää vittu tunkkinne,niin oi sitä eliitin vitutusta...
Omaan jouluun sitten lopulta tuli uutena joulnviettäjänä tomera tyttölapsi,joten tuli yksi iso syy jatkaa islamisaation ja muun kieroutuneen monokulttuurisonnan vastustustusta.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Kissamiehelle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tiukkaa tekstiä Kurkolta mutta enpä voi olla eri mieltä. Sinänsä noista ilma- ja merivoimien asehankinnoista en osaa kommentoida ihan pelkästään siksi, että tietoni eivät siihen riitä.

Kissamies: Tuossahan se nykytilanne oli kahdessa otsikossa hyvin tiivistettynä. Mukavaa joulun jatkoa kaikesta huolimatta.

Vesku: Kiitokset ja lämpimimmät onnittelut perheenlisäyksestä. Toivottavasti hän saisi aikanaan kasvaa järkevämmässä yhteiskunnassa. Jos jenkit muuten lähtisivät YK:sta (aikansa elänyt järjestö muutenkin) niin nehän voisivat samalla todeta, että etsikääpäs itsellenne uusi päämaja.

Castor kirjoitti...

Katselen Channel News Asiaa (Singapore).

Paavi, tuo ajatusten Arno, toivottelee jälleen musulmaanit tervetulleiksi Eurooppaan, ja Italia on järjestänyt jo ilmasillan näille Tripolista tuotaville.

Samaan aikaan Singaporessa on turvatoimia kolminkertaistettu keskeisillä kristillisillä juhlapaikoilla. Kameravalvonta on kaksinkertaistettu ja erilaisia check-pointeja on lisätty kaupungin alueella. Näin myös Jakartassa ja vähemmässä määrin Hongkongissa. Miksi? Ovatko kristityt todellakin toisilleen noin vaarallisia?

Kiina on sulkenut 10 000 nettisivustoa, pääasiassa islamistisia väkivaltasivustoja, joukossa tosin myös pornosivuja (jos tästä uutisoidaan Suomessa, niin takaan, että sivustojen laatua ei kerrota, puhutaan todennäköisesti porno- ja väkivaltasivuista).

Shanghaissa ei ole tarvinnut lisätä turvatoimia, jostain syystä. Kävin eilen täydessä joulukonsertissa Hengshan Roadin kirkossa, vaikken uskovainen olekaan. Bach ("Meine Seel erhebt den Herren"), Händel, Buxtehude. Harrasta ja kaunista, uskomattoman kaunista! Ihan totta, tämän kaikenko joku haluaa tuhoutuvan tuon saatanallisen kannattamansa "multikulttuurin" alle?

Asia on nimittäin näin: eurooppalaiset, suomalaiset mukaan lukien, ovat olleet monikulttuurisia niistä päivistä lähtien, kun kulttuurin rakennuskivinä olevat tiede, taide, käsityö- ja rakennustaito, aatteet ja ajatukset ovat saaneet kehittyä ja levitä ilman uskonnollisia esteitä tuolla alueella. Sitä myötä on syntynyt eurooppalainen, omintakeinen, yhteinen kulttuuri antiikista valistukseen, industrialismista kommunismiin, feodalismista demokratiaan, Kehruu-Jennystä mikrosiruun, lennättimestä matkapuhelimen kautta älypuhelimeen, höyrykoneesta polttomoottoriin, atomivoimaloihin ja aurinkoenergiaan.

Me olemme löytöretket ja kuumatkat.

ME olemme tuo KAIKKI edellä mainittu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Jep. Naulan kantaan. Kun tuossa pikaisesti katselin kuinka monta islamilaista on saanut Nobelin palkinnon varsinaisten oikeitten tieteitten alueella niin kokonaislukumäärä on kolme. Ja näitä kovien tieteitten Nobeleita on jaettu vuodesta 1901.

Castor kirjoitti...

Ja missähän näitten palkittujen musliminobelistien tutkimus olikaan tehty...

Näin jouluna ei tällaisia tietysti pitäisi ajatella. US:ssa on puheenvuori, joku kommunisti Antikainen. Tämä on luokitellut presidenttiehdokkaat sillä perusteella, kuka "haluaa kantaa vastuun pakolaiskriisistä".

Minusta vastuu perustuu aiheuttamiseen, eivätkä eurooppalaiset ole tuota kriisiä saaneet aikaan. Antikainen hölisee "postkolonialismista". Jokaisella kriisimaalla on ollut vähintään puoli vuosisataa aikaa alkaa huolehtia itsestään itsenäisinä kansakuntina. Ei vain näytä onnistuvan.

Miksi helvetissä näiden maiden itsenäisyydellä, Palestiina (!?!) mukaan lukien on niin suuri merkitys, mutta Suomen ei? Suomalaista kulttuuria ei ole olemassakaan, mutta näiden äärimmäisen takapajuista ja täysin kehittymätöntä "kulttuuria" pidetään ainutlaatuisena. Luku- ja kirjoitustaidottomuus, samoin kuin sivistymättömyys, alkukantaisuus ja julmuus kunniaan! Ihmissyönti on makuasia, ei siitä pidä kiistellä!

Castor kirjoitti...

Selvyydeksi: kaksi kolmesta nobelistista oli/on Egyptin ja Yhdysvaltain ja Turkin ja Yhdysvaltain kansalaisia. Egyptiläinen kouluttautui USA:ssa, turkkilainen asuu ja työskentelee siellä. Pakistanilainen häipyi maasta 1974, kun häntä ei enää lain mukaan pidetty muslimina (!). Kuoli sitten Cambridgessa, Englannissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Joo, totta tuo mitä totesit noista Nobel-palkituista. Onko sulla heittää linkkiä siihen mainitsemaasi kirjoitukseen. Mitä tulee noista vastuuasioista niin mikäli kyseiset maat olisivat hoitaneet asiansa kunnolla niin niitten tilanne olisi nyt sama kuin Suomessa sanotaan vuonna 1965 - 1975 eli ei hassumpi. Lisäyksenä se, että sen jälkeen kun Suomi kävi sen itsenäistymiseen yleensä kuuluvan sisällissodan niin se ei saanut kehitysapua vaan joutui sotimaan itseään huomattavasti suurempaa maata vastaan kovat sodat ja maksamaan sille vielä helvetinmoiset sotakorvaukset. Mikko Ellilä totesi aikanaan (ja sai toteamisestaan tuomion) että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Suomalainen yhteiskunta sai aikaan sen mitä se sai. Afrikkalaiset yhteiskunnat eivät.

Nämä suomalaiset henkilöt jotka asiakseen mitätöivät Suomea ja suomalaisuutta ovat ammatti- ja tapamitätöijiä. Yhteinen piirre heissä on se, että heidän elantonsa takaavat juuri ne ihmiset, joille he ammatikseen haistattelevat.

Castor kirjoitti...

http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248137-presidenttiehdokkaat-kantavat-jokseenkin-globaalia-vastuuta

Aivan puutaheinää, tukijana toinen kommunisti, joku Myyryläinen.

Taas sai maailmasta hiukan järkevämmän kuvan, kun katsoi Singaporen uutislähetyksiä. On se kumma miten samat asiat voidaan esittää täysin eri tavoin. Kumpaankohan kannattaisi luottaa, YLEn uutisiin vai Channel News Asian juttuihin?

QroquiusKad kirjoitti...

Niin, paavi julistaa avoimien ovien autuutta kaikille. Nuorna miesnä hän kuitenkin vaikutti hieman erilaisessa toimenkuvassa:

http://religion.blogs.cnn.com/2013/12/03/pope-i-was-once-a-bar-bouncer/

Kokiko hän kenties silloinkin röyhkeät, ylimieliset ja väkivaltaiset nuoret miehet tervetulleina asiakkaina Josefin, Marian ja heidän poikansa apostolien seuraajina? Ettei sittenkin näyttänyt heille kämmentä ja elleivät uskoneet, otti kevyen pystyvapaaottelun, samoin kuin sisään päästämiensä mutta siellä rettelöimään ryhtyneiden asiakkaiden kanssa?

Sillä nuorelle Jorge Bergogliolle hänen ravintolan ovella kohtaamansa tyypit olivat kaikki asiakkaita. Myös ne, jotka hän paini sieltä ulos asianomaisten asiakkuuden päätyttyä rettelöinnin aloittamiseen.

Miksi hänen pitäisi nytkään suhtautua sen kummemmin Eurooppaan tunkeutumaan pyrkiviin röyhkeisiin, ylimielisiin ja väkivaltaisiin nuoriin miehiin, jotka ovat parhaimmillaankin aivan samanlaisia kuin he, joille hän aikoinaan portsarina lausui: "Ei tänään!", ja elleivät uskoneet ilmensi asiansa vähän niinkun silleen Steven Seagalin tapaan?

Anonyymi kirjoitti...

Haluatko tätä vai islamia?

https://www.youtube.com/watch?time_continue=136&v=wiZJP_XLmrQ

t. Johan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Qroquius Kadille ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

Castor: Ai toi heppu juu. Mulle on joskus linkitetty tuota ennenkin. Ottaa epäilemättä itsensä vakavasti mutta meidän ei sitä tartte tehdä. En ole nänyt aasialaisia uutisia mutta mutta Ylen uutisia olen kylläkin. Niissähän ei välttämättä ole pääasia se, mitä kerrotaan vaan nimenomaan se mitä jätetään kertomatta ja millä painotuksella.

Qroquius Kad: Kas, paljastuksia menneisyydestä. No, näyttää siltä että paavi osaa niistä vanhoista hommistaan enää tuon sisäänheittäjän taidon.

Johan: Tää oli sellainen kysymys että sen tiimoilta ei tarvinnut kilauttaa kaverille…

Anonyymi kirjoitti...

Ville Niinistökin on herännyt. Hän on twiitissään kirjoittanut mm. näin: ” Häpeällistä on, että se (=hallitus) ei tee oikeastaan mitään merkittävää eläinten oikeuksien parantamiseksi vastoin suomalaisten enemmistön tahtoa ja lisääntyvää tuotantoeläinten kärsimystä”.

No, suomalaisen enemmistön tahtoa ei tässä maassa muissakaan tärkeissä asioissa ole pitkiin aikoihin noudatettu ja tässä yhteydessä voisi tehdä vertauksen tuotantoeläimistä yhteiskuntaa toistaiseksi pystyssä piteleviin ihmisiin ja hämmästellä niitä lisääntyviä kärsimyksiä, joita tavallisille kansalaisille tuotetaan kuin liukuhihnalta. Siinä ei omatunto paljon kulu, eikä järki.

Laitetaanko peliin villi arvaus siitä, kielletäänkö halal-teurastus?

Rouva Ano

QroquiusKad kirjoitti...

Johan kysyi haluammeko kauniin kelttiläisen kulttuurin kauniita edustajia vai islamia? Retorinen kysymys - mutta viimemainitun edustajat ovat jo aivan liian sankoin joukoin keskuudessamme, ja jopa germaanit osoittavat heidän edessään ällistyttävää peruuttelua.

Niinpä kysyn puolestani: haluammeko merkeleellistä peruuttelua vai tällaista kelttiläistä asennetta:

https://www.youtube.com/watch?v=sHGtp-L-qAQ

Kuinkahan moni tuolla, vaikka etukäteen jopa hyvinkin runsaslukuisasti edustettuna ollut allahuakbarin kannattaja olisi tuon jälkeen uskaltanut enää edes lausua ääneen aavikoiden puolikuujuttujaan, saati yrittää saattaa niitä alullekaan?

Anonyymi kirjoitti...

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005023858.html

Castor kirjoitti...

Germaanit?

"Germans are either at your throat or at your boot."

-Winston Churchill

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Qroquius Kadille, Anolle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Noin yleensä ottaen suomalaisten tuotantoeläinten olot lienee kumminkin ihan siellä maailman kärkipäässä. Mutta tyypillisenä vihreänä Niinistö pyrkii kyykyttämään nimenomaan suomalaisia karjatilallisia esim. kiinalaisten sijasta. Sehän on sitä hyvää ja ennen kaikkea turvallista osallistumista josta tulee oikein hyvä tiedostava mieli. Halal-teurastukseen ei Niinistö taatusti puutu, koska halal-teurastaja saattaisi vetää kyseistä lyhyttukkaista hippiä turpaan joten se on niinqu ihan eri asia koska erilaisia kulttuureja pitää arvostaa ja silleen.

Qroquius Kad: Joo, tossa oli asenne kohdallaan.

Ano: En pääse tuossa maksumuurin läpi mutta muistan tuon jutun ennestään. Luulen, että vähänkin älykkäät miehet ymmärtävät kiertää tuon itseään täynnä olevan ämmän kaukaa. Ja se, jos hän ei pääse lisääntymään ei välttämättä ole tragedia vaan laajemmmassa mitassa siunaus.

Castor: Nokitan toisella Churchillin lausumalla:

“Individual Muslims may show splendid qualities, but the influence of the religion paralyses the social development of those who follow it. No stronger retrograde force exists in the world.”