keskiviikko 24. tammikuuta 2018

MEDIADIKTATUURI

Eli ymmärrysharjoitus aiheesta joten kuten toimiva demokratia vs. demokratian kaapuun verhoutunut diktatuuri

Aikaisemman Antero Lärvänen-juttuni kommenttiosiossa kommentoija Qroquius Kad kertoi, kuinka tietyt ihmiset olivat pitäneet aikanaan ”Metsolat”-sarjan henkilöhahmoja oikeina ihmisiä ja siihen taas kommentoija Toinen professori muisteli että samanlainen ilmiö oli ollut jo Amerikoissa 1960-luvulla kun fiktiivisiä lääkäreitä Ben Caseyta ja Dr. Kildarea kuviteltiin oikeiksi lääkäreiksi.

Asiasta virinneessä keskustelussa todettiin että demokratia on kaukana täydellisestä poliittisesta järjestelmästä sillä siinä äänioikeus on myös niillä ihmisillä, jotka ovat täysin vedätettävissä. Mutta samalla todettiin, että demokratia on kuitenkin paras tarjolla oleva vaihtoehto sillä se ei edes esitä täydellistä vaan perustuu kompromisseihin kun sen sijaan ns. täydellisyyttä tarjoavat järjestelmät puolestaan päätyvät väistämättä sortoon ja siihen, että ihmisiä aletaan kuljettaa montun syrjälle.

Koska henkilökohtaisesti olen tällainen alikoulutettu raappahousujätkä niin päättelen keskenäni että demokratia toimii joten kuten ja se toimii sitä paremmin, mitä paremmin äänestäjille annetaan mahdollisimman paljon eri näkökulmiin perustuvaa tietoa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Äänestäjä itse tietysti päättää sen, minkä osan tiedosta hän lukee ja ehkä omaksuu, mutta jos järjestelmää aiotaan nimittää edes alkeellisesti demokraattiseksi, niin hänellä täytyy olla oikeus tutustua tähän monipuoliseen tietoon eikä sitä saa ainakaan valtiovallan taholta estää. Jo tämän oikeuden kieltäminen on diktatuuria.

Jos muistellaan parjattua Kekkoslovakian aikaa, niin tämä joten kuten toimivan demokratian perusvaatimus toimi oikeastaan varsin hyvin. Suomessa valtamedia oli suurelta osin poliittisesti sitoutunutta sekä myös avoimesti ja rehellisesti ilmaisi olevansa sellaista ja tarjosi äänestäjälle sitä kautta erilaisia näkökantoja joista sitten valita.

Jos halusi tietoa kommunistisesta näkövinkkelistä, tarjolla oli vaikkapa Kansan Uutiset tai Tiedonantaja.

Jos demarinäkökulma kiinnosti, saattoi lukea vaikkapa Suomen Sosialidemokraattia.

Mikäli keskustavinkkeliin halusi tutustua, tarjolla oli esim. Suomenmaa (joka tunnettiin pitkään nimellä Maakansa), Savon Sanomat (joka kepusitoutuneisuutensa vuoksi tunnettiin lempinimellä Mullikka) tai Ilkka.

RKP:n näkemystä tarjosi Medborgarbladet, tosin ruotsinkielinen väestönosa suosi silloin ja suosii varmaan nytkin Hufvudstadsbladetia.

Vennamolaista vinkkeliä tarjosi Suomen Uutiset.

Lipilaaria ajattelua puolestaan edusti Polttopiste.

Mikäli mielsi tarpeekseen lukea kokoomuslaista näkökulmaa, niin tarjolla olivat vaikkapa Aamulehti, Uusi Suomi tai Karjalainen.

Kristillisen liiton epistolaa tarjosi puolestaan sanomalehti Kristityn Vastuu.

Jopa kovasti niin YYA- kuin Kekkosvastaiset perustuslailliset saattoivat tarjota näkökulmiaan Express-lehdessä.

Mikä tärkeintä oli, niin silloin näihin kaikkiin näkökulmiin saattoi tutustua paikallisissa kirjastoissa ilmaiseksi. Toimintahan oli verorahoitteista eikä valtiovalta millään muotoa estänyt tiedon jakamista. Kirjastojakin oli enemmän, sillä vuonna 1970 Suomessa oli kaikkiaan 2903 kirjastoa kun taas vuonna 2014 niitä oli enää 790. Verorasite on 1970-luvulta noussut ja kun katsoo kirjastoja ja muita palveluja ts. niitten vähentymistä nousee mieleen kysymys, että mihinkähän ne veromarkat oikein menevät mutta se on puolestaan eri kirjoituksen paikka.

Tokihan silloin Kekkoslovakiassa oli asioita joista oltiin virallisesti yhtä mieltä vasemmalta oikealle kun oli kertakaikkisen pakko olla. Neuvostoliittoa ei saanut arvostella kuin mieluummin kiertoteitse ja jos Neuvostoliiton ongelmista kirjoitti suoraan, niin vastavuoroisesti samassa lehdessä piti olla artikkeli joistain Yhdysvaltain tai läntisen maailman ongelmista. Tähän vastavuoroisuuteen pakottivat ne kuuluisat yleiset syyt joihin kuului mm. Neuvostoliiton 190 divisioonaa.

Kirjoituksessa mainittujen puoluelehtien lisäksi oli tietysti tarjolla puolueettomana esiintyvää valtamediaa eli Yleisradio sekä vaikkapa Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat. Mutta joka tapauksessa tietoa oli saatavissa kaikista poliittisista näkökulmista eikä valtiovalta pyrkinyt estämään sen jakamista kansalaisille. Tulee muistaa myös, että silloin ei eletty – ainakaan sisäpoliittisesti – mitään konsensuspolitiikan aikaa ja ajatus siitä, että vaikkapa vuonna 1974 samassa hallituksessa olisi ollut Kokoomus ja SKDL olisi herättänyt molemmissa puolueissa röhönaurun.

Vaan mikä on tilanne Suomessa vuonna 2018?

Varsinaiset poliittista väriä tunnustavat lehdet ovat ajautuneet marginaaliin ja pääosa valtamediasta ilmoittaa olevansa poliittisesti puolueettomia. Mikäli myös valtamedian toimittajakunta olisi poliittisesti puolueetonta voitaisiin asiantilaa pitää objektiivisen tiedonjakamisen kannalta loistavana. Mutta niin kuin lukija tietää, niin asiantila on kaukana siitä. ”Puolueettoman” valtamedian toimittajista valtaosa on vihervasemmistolaisia ja se näkyy myös heidän työssään. ”Puolueeton” valtamediamme ei tarjoa äänestäjille erilaisia näkökulmia vaan jakaa vain yhden poliitisen ideologian mukaista ehdotonta ja kiveen hakattua totuutta, erityisesti seuraavissa asioissa:

- Kehitysmaalainen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itseisarvo, siihen saa suhtautua vain positiivisesti ja sen arvosteleminen on tuomittavaa vihapuhetta.

- Federalistinen liittovaltiokehitys on kyseenalaistamaton itseisarvo ja sen arvosteleminen sekä yleensäkin kansallismielisten näkökulmien esille tuominen on tuomittavaa vihapuhetta.

- Vihreitten ja feminististen arvojen pakkosyöttäminen on kyseenalaistamaton itseisarvo ja niitten arvosteleminen on tuomittavaa vihapuhetta.

- Nationalismin ja natsismin välille ei kuulu mikään muu kuin yhtäläisyysmerkki ja tämän selkeän virheellisen käsityksen toteaminen selkeän virheelliseksi käsitykseksi on tuplanatsismia ja siten erityisen tuomittavaa vihapuhetta.

Kun valtamedia hieroo nämä pyhät totuudet päivä, numero ja uutislähetys toisensa jälkeen päin äänestäjän naamaa ja muistuttaa samalla että niin Vihr, Vas, Sdp, Kepu, Krist, Rkp ja Kok jakavat nämä arvot, niin äänestäjälle ei jää enää muuta valittavaa kuin sen, kumpaan taskuun laittaa kotiavaimensa. Lisäksi valtamedialle ei riitä se, että se tarjoaa vain yhden poliittisen ideologian mukaista propagandaa. Sen lisäksi se on hyvin aktiivinen toimija siinä, että vaihtoehtoista tietoa ei saisi antaa kukaan. Toimien näin diktatuurin parhaitten oppien mukaisesti.

Sellaisissa valtioissa jotka noudattivat täydellisyyttä tarjoavaa ideologiaa, niin kuin esmes Neuvostoliitossa oli tilanne suhteessa media vs. kansalainen aivan samanlainen kuin meillä nyt. Media tarjosi vain kiveen hakattua ehdotonta totuutta, kansalaisen osa oli hyväksyä se ja vahvistaa järjestelmän jatkuminen neljän vuoden välein tapahtuvassa äänestysrituaalissa. Vastakkaiset mielipiteet vaiennettiin ja siihen aikaan se oli tietysti helppoa koska kopiokoneetkin olivat luvanvaraisia ja vääriä mielipiteitä vahtimassa oli Valtion Turvallisuuskomitea eli KGB.

Ei Suomen tilanne tuosta paljoa eroa. Nyt vastakkaisten mielipiteitten esittäminen on teknisesti mahdollista mutta pehmeänä valtion turvallisuuskomiteana toimiva valtamedia demonisoi ne jatkuvalla päällekäyvällä hyökkäyksellä ja toistolla. Ja onhan meillä toki alettu kehittää poliittista poliisiakin. Pienestähän se aloitti aikanaan Tsekakin eli KGB:n isoisä.

Jos verrataan Kekkoslovakian aikaa nykypäivään, niin kummassa tapauksessa äänestäjälle tarjottiin tietoa tasapuolisemmin?

Ja kummassa tapauksessa eletään mediadiktatuurissa?


12 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Voi kunpa joku osaisi kertoa, miksi näin on päässyt käymään.
Vikaa ei voi korjata, koska konepeltiä ei saa edes raottaa. Eikä vikaa sovi kutsua viaksi, sehän olisi rankaistavaa vikapuhetta.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Hyvä analyysi aiheesta. Muistelen että silloin kun olin kooltani jauhesammuttimen ja keittiöjakkaran väliltä ja Vietnamissa käytiin jäsentenvälisiä niin aatesuunnasta riippuen joko etelävietnamilaiset vaskistit tai pohjoisen punikit olivat aloittaneet voimakkaan hyökkäyksen. Ja kyseessä oli siis saman päivän lehdet.
Tuota yhden totuuden jakamisen seurauksia katsellaan vielä kymmeniä vuosia jossain muodossa. Samalla lailla kuten tälläkin hetkellä nato-kannat perustuvat 70-80 luvuilla toistettuun faktaan jonka mukaan kaikki hyökkäysaseet ovat lännessä ja rauhanaseet idässä.
Siksi edelleen kuvitellaan että "kyyllä sinne natoon sitten voidaan liittyä jos ongelmia tulee". Ei vaan voida koska jos tilanne alkaa ihan oikeasti kiristymään niin nato ei uskalla ottaa jäseneksi maata jolla on toistatuhatta kilometriä maarajaa mahdollisen vastapuolen kanssa. Lisäksi jostain syystä ei tunnuta käsittävän että tuollaiset vankkurit liikkuvat hitaasti, mikä tahansa saatava kalustoapu vaatii vuoden tai useita vuosia ennekuin se saadaan operatiiviseen käyttöön.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne. Suomihan mainostaa olevansa sananvapauden mallimaa ja tilanteen huomioon ottaen sitä voi pitää lähinnä huonona vitsinä. Se, mitä Heikki totesi on totta, eli jos tänään päätetään että Suomi hankkii vaikkapa uusia pst-ohjuksia niin koulutuskäytössä ne ovat vasta viiden vuoden kuluttua.

J.R kirjoitti...

Tervehdys Yrjö!!olen seuraillut joitakin aikoja...ehkä vuosia palstaasi.kiitos hyvästä blogista.Yhteiskunnallista tilaa haluaisin ruotia!Kävin äänestämässä numero 5:ttä ja huomaan että en ollenkaan huonoa ratkaisua tehnyt! suorastaan suureneva massa käy tukemassa lauraa.Ei tullut mieleeni koskaan sydäntäni purkaa mutta valtiota on ajettu alas toimimaan jonkun mystisen tahon .....en tiedä mikä se paras ilmaisu nyt olisi.....liberalismi...liittovaltion tapainen häkkyrä.Ensinnäkin olen huomannut kylien tyhjenevän.valtion firmat myydään vaan pois tuottamusta yhteistä hyvää.vertaan 70 ja 80 lukuun jolloin palveluja oli joka kylässä kaikenlaista ja mahdollisuuksia etsiä paikkaansa.pienimmissäkin kunnissa oli kouluja.ehkä poliisi.tietenkin postipankki.kotimaisia pankkeja.kirjasto.töiden jälkeen pääsi kantakapakkaan omaan kylään......no nythän asiat ovat ajettu aika vintturaan.ihmettelen ajatusta että tyhjenevien kylien myötä pitäisi sitten niitä muutamia hommia suuremmista kaupungeista etsiä.rakennetaan vuokrakerrostaloja ja ihmiset ottaisivat niitä pätkähommia autokuskina.pizzaleipurina.ja tiedäthän nuo "työt" sitten ihmisten sulloutuessa samaan taajamaan on juuri noita palveluhommia.joku onnekas voisi päästä julkiselle toimistoon piiloon maailman kovuutta.tämä nyt tietenkin sinullekin selvää.en vaan näe niitä työpaikkoja kaikille olevan ja pätkätyöt vievät elämältä perspektiivin taloudelliseen suunnitteluun.tämä todellakin vain pintapuolinen vertailu menneeseen ja tulevaan.en näe kaikille ihmisille mitään käyttöä kaupungeissa.jos ei valtio maksa vuokraa niin osa tulevista kerrostaloista jääkin tyhjilleen.tällä pohjustan vain sitä ajatusta että mikä on ihmisen osa nykyään.se on ahdistus ja hätä.jos tukia aletaan määrätietoisesti poistamaan jäljelle ei jää mitään taloudellista onnelaa.luulisin rikollisjärjestöjen kasvavan.vaihtoehtoja haetaan.jos vaikka vielä palaan vertaamaan mennyttä niin maataloudessa oli vielä 90 luvun alussa noin 100 000 maatilaa ympäri suomen.siinä on siis jo lypsykarja,nautakarja,sikatilat,siipikarjatilat,kasvinviljely tilat yhdessä.ja se maatalous oli jonkinlainen trampoliini tai mahdollisuus edes jotain puuhaa kehitellä jos muutakaan ei ollut.vain esimerkkinä miten ennen oli mahdollista hakea jotain vaihtoehtoa jos toimeentuloa ei ole.niin nyt meillä ei oikein ole muuta kuin sanoisinko pakkokoulutusta ja vaihtoehdot ovat jo kapeat nykyään.koulun jälkeen vertailet sitten muita kouluttautuneita ja toteat että pirusti on kilpailua.varsinkin globaalissa mielessä.tämähän tietysti yleisesti huomattua;).mutta siihen ihmisen hätään mistä perimmältään halusin ilmaista ajatuksia ja toivoisin että löytäisin jonkinlaista kaikupohjaa.mielestäni tämä suomen valtio on ollut hieno paikka.ja nimenomaan yhteistyöllä suomalaiset rikautensa löytää mitä se sitten onkin.nyt suomi on vaihtoehdoton vain muutaman ajatuksen maa.noin yleisesti.rahoja joita on kerätty verotuksella on huonosti hyödynnetty kansalaisia palvelemaan.näyttäisi jonnekin häviävän ennenkuin rahvaalle käteen jää.meillä on todella köyhää tämä yhteisten asioiden ruodinta valtamediassa.voisiko sanoa että näin kansalaisena näen hajoita ja hallitse liikkeen rauniot.pistin ei lippuun missä kysyttiin pitäisikö liittyä euroopan unioniin.nyt olen tyytyväinen tästä liikkestä.euroopan unionin myötä tai sen kanssa meiltä on häipynyt hyvinvointi.yhteisöllisyys,työpaikat,rahat.jäljellä iso kasa velkaa ja yhteiskunnallinen hätä.kiinnostavaa että ihmisistä ei ole sitten enää varaa pitää huolta.ei nuorena eikä vanhana.noin kärjistettynä.ja tätä sekasortoa lisää ehdottomasti uudet maahanmuuttajat mitkä kilpailee kantasuomalaiset pois.vielä 50 luvulla suomalaiset tekivät kaiken itse ja lähtivät maailmaa rakentamaan.ihan mustikanpoiminnasta lähtien.nyt suomalaiset näillä älyttömillä koulutuksilla on pilattu uskomaan johonkin koulutuksen hyvään.emme pysty kilpailemaan jäljelle jäävistä työpaikoistamaahanmuuttajien kanssa.

J.R kirjoitti...

suomalaiset on harhautettu uskomaan kangastukseen joka ei toteutunut.suurin osa koulutuksesta on absurdia.tai suuren osan töistä voisi hoitaa hyvin pienellä koulutuksella.tai työharjoittelulla.nykypäivän pikälle koulutettu ei oikein taida sopia mihinkään hommaan.koulutus on nimenomaan bisnestä,se on bisnestä niin monelle sektorille että koulutuksen magiaa ei sovi arvostella.kuitenkin se on vain jonkun ihmisen kehittelemiä järjestelmiä mitkä vielä ajoittain muuttuu kun taas tieto muuttuu.pohjustin tällä sitä että se ihmisen tuska löytää paikkansa näytää tällä hetkellä faradayn häkiltä. Faradayn häkin sisäpuolella oleva sähkömagneettisen kentän lähde ei vaikuta häkin ulkopuolella, ja sähkömagneettinen kenttä ei pääse häkin ulkopuolelta sen sisäpuolelle.vain sisäpiiriläisille on kivat jutut ja jos olet ulkopuolella kilpailet koko maailman kanssa.voisiko tämän nyt tiivistää......kaipaisin yhteisöllistä ratkaisua mutta voi olla että mennään väkivallan kautta eteenpäin.kun ei hyvällä niin sitten pahalla.kirjallinen tuotokseni näyttää avuttomalta blogistin tuotoksiin verrattuna mutta yritin vähän pohjustaa ajatustani ratkaisuista mitkä jotkut tekevät kuitenkin.löydämmekö yhteistä säveltä.?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, J.R ja kiitokset. Kyllä meillä yhteistä säveltä löytyy. Alkaen siitä, kuinka haja-asutusalueen ihmisillä oli aikanaan palveluja vaikka verorasite oli pienempi, edeten järjettömään ylikoulutukseen joka on muuttunut bisnekseksi ja päätyen siihen ehkä väistämättömään väkivaltaan joka tällä menolla on edessä. Väkivaltaan, jota me tavalliset ihmiset emme koskaan olisi halunneet.

QroquiusKad kirjoitti...

Ehkei tämä edelleenkään ihan diktatuuria ole, sillä siinä järjestelmässähän alamaisille ei ole vaihtoehtoja olemassakaan, vaan heidän on tehtävä mitä käsketään tai kärsittävä seuraukset.
Diktatuureissa on myös normaalikäytäntönä sensuuri, jota demokraattisissa oikeusvaltioisssa voidaan soveltaa vain sodan tai vastaavantasoisten poikkeustilojen vallitessa.

Meidän tilanteemme on kuten mainittu pahempi. Diktatuureissa kansalaiset oppivat lukemaan totuutta sensuurin sallimien rivien väleistä ja tarkkailemaan pakkovallan rakoilun merkkejä.
Meitä ei estetä hakemasta todellista tietoa vaihtoehtomedioista tai ulkomaisista medioista. Sen sijaan meille opetetaan, että sillä tavoin menettelee vain Paha Ihminen, ja kukapa nyt sellainen haluaisi olla?

Visegrád-maat menettelevät nykyään niin perin toisin, koska ne joutuivat kärsimään juuri sitä vierasmaalaisen diktatuurin orjuutta, joka oli virallisesti Kansojen Ystävyyttä Mittaamatonta, ja oppimaan kantapään kautta siinä selviämisen menetelmät. Suomea ei sis voi verrata niihin, mutta Itävaltaa voi.

Itävalta on ollut II maailmansodan jälkeen demokraattinen oikeusvaltio, joka on viime aikoihin asti noudattanut avoimien ovien EU-politiikkaa. Nyt on virran suunta kääntynyt sielläkin. Miksi ei sis Suomessa?

Vastaisin itse itselleni, että YYA:
kun pakon edessä jouduttiin omaksumaan valehtelu normaaliksi kommunikoinniksi vuosikymmenten ajaksi, päätyi sen myötä poliittiseen, hallinnolliseen ja mediaeliittiin aivan liikaa sellaista väkeä, joille valehteleminen ei ole pakon sanelemaa, vaan luontaista ja mieluista epäkommunikointia.

Kyllä tässä taas tuntee tiettyä toivottomuutta miettiessään, miten siitä väestä voisi päästä eroon ilman, että tarvitsee alkaa pudotella päitä. Ja kuitenkin itävaltalaiset näyttivät, että se on mahdollista.
Mutta miten realistista meillä, kaikki edellämainittu huomioon ottaen?

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus taasen Ykältä. Taattua laatua. Syvä kumarrus.

J.R:ltä ihan hyvää asiaa. Yksi juttu sen perille menemisessä on kuitenkin luettavuus ja sen myötä kappalejako. Jaa teksti pienempiin kokonaisuuksiin (kappaleisiin), niin se on helpompi hahmottaa ja lukea. Ja lause alkaa isolla kirjaimella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Voi olla, että YYA-mentaliteetista ei olla koskaan päästy eroon. Suomettuneisuuden ajan likapyykkiä ei koskaan pesty. Ja jollain pirun tavalla sillä aukaistiin tie elämänkokemusta vailla oleville kympin tytöille joille on annettu oikeus määritellä se, mitä tulee ajatella. Itävallan, saati sitten Itä-Euroopan vaihtoehto ei näytä meillä tällä hetkellä kovin mahdolliselta. Tilanteen täytyy huonontua vielä entisestään.

Ano: Kiitokset. Ja jokainen kirjoittaa tähän blogiin tavallaan ja tyylillään.

Castor kirjoitti...

Odottakaahan, kun Suomi saa oman Patriot Actin kohtapuoliin! Tähän mennessä ei ole vielä edes mitään tapahtunut, kun ei ole ollut oikeudellista perustaa viranomaisilla, mutta kohta on.

J.R kirjoitti...


Herrajumala tätä ylen propakandaa.sauli olisi 60% paikkeilla.Haavisto seuraava ja kolmoset tarjolla lauralle ja paavolle.!!Siis presidentinvaalit! Väitteessä ei ole mitään järkeä.Haastattelutulos vain irrelevantti kooste muutaman ihmisen ajatusvirrasta.Niinistön syntilista on suomen liittyminen euroopan liittovaltioon."Euro".90 Luvun pankkiryöstöt ja henkiset tuskat.Aloittajana varmasti Ahon hallitus.Korostetaan nyt valvontakomissioille joita varmaan riittää(tämä niinistön tekemiset ihan katsomalla hänen mukana oloaan hallituksien ministerinä ja säästöjen ja leikkauslistojen puuhastelijana).häneltä ei mitään pois.kärsijöinä iso joukko anonyymeja ihmisiä jotka ovat ryhdikkäämpiä kuin niinistö.eivät valita vaikka syytä olisi.Niinistön pitäisi kokea lähimmäisen tuska konkreettisesti.Tavallinen rahvas uskoo yleensä ylimpää johtoa!Virkavaltaa ja asetuksia.Välillä pitäisi toimia toisin kuin vanha suomalainen sananlasku:pienemmät rosvot hirtetään...suurempia kumarretaan.Iso joukko julkisen puolen ihmisistä tukee Saulia!Kokevat nykymenon turvatuksi!Uskoisin että majoriteetti se enemmistö äänestäisi toisin.Vaan eivät lannistuneina rohkene äänestämään.Blokistille (ihan k:lla) nöyrimmät mielihyvän tunnustukset alustan tarjoamisesta ajatusten vaihtoon!Haluaisin palata 70 lukuun tuonnempana?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja J.R:lle & kiitos kommenteistanne.

Castor: Hjuu… eihän siinä sinänsä mitään jos sitä tiedustelulakia käytettäisiin oikeasti ulkopuolista ja suomalaisia uhkaavia vihollisia vastaan. Mutta kun en jaksa uskoa, että se jää siihen vaan mukana on myös jäjestelmän pönkittäminen ja tavallisten kansalaisten urkkiminen ja hiljentäminen.

J.R: Kyllähän tässä Niinistöä jyrätään voittoon ja jos tavallinen rahvas ei aina ylimpää johtoa uskoisikaan niin valtamediaa se valitettavasti uskoo. Alusta on vapaasti käytössä, paperi ei tästä blogista lopu ja 1970-lukuakin saa käsitellä.