AMERIIKAN RAITILLA

Calumet, Michigan, Yhdysvallat, elokuussa 1905

42-vuotias William Hanlon ohjasti hevoskärryä ja häntä vitutti oikein urakalla. Sinänsä varsinaista ja välitöntä syytä siihen ei ollut sillä verrattuna hänen aikaisempaan työhönsä kuparikaivoksessa hänen nykyinen työnsä oli varsin helppoa ja takasi kohtuullisen elintason niin hänelle kuin hänen perheelleen. Helppoa siis fyysisesti. Mutta työn jokseenkin periaatteellinen järjettömyys johon hän ei ollut koskaan ennen elämässään törmännyt oli saanut tuon rehellisen amerikkalaismiehen sapen kiehumaan viime aikoina aina vain entistä enemmän. Hanlon työskenteli sosiaalipalveluita tarjoavassa Michigan Department of Social Services-virastossa. Koko virasto oli perustettu 1800-luvun loppupuolella alueelle muuttaneitten suomalaisten vuoksi. Vain ja ainoastaan suomalaisten vuoksi. Ei kenenkään muun. Kukaan muu ei sitä tarvinnut.

Niitten kirottujen suomalaisten vuoksi. Jostain syystä Michiganissa ja sen naapuriosavaltioissa Wisconsinissa ja Minnesotassa oli levinnyt jonkunlainen käsittämätön teennäisen, itseään ruokkivan ja itseään korostavan humanismin aalto joka vain etsi itselleen sopivaa kohdetta. Kun suomalaiset sitten suurella joukolla tulivat, oli kovasti kaivattu kohde löytynyt. Suomalaiset. Nuo suoraan elätettäväksi muuttaneet, röyhkeät ja kiittämättömät ihmiset jotka eivät suostuneet opettelemaan englantia eikä heitä sitä tietenkään vaadittu tekemäänkään vaan alettiin välittömästi palkata tuon käsittämättömän kielen tulkkeja. Tietenkin suomalaisia. Sillä eihän sitä kieltä olleet oppineet intiaanitkaan vaikka melko monimutkaisia heidänkin kielensä olivat. Alaleukaa väpättävät pääosin naispuoliset humanistit olivat osavaltion hallintoelimissä saaneet aikaan lain jolla perustettiin virasto elättämään, ymmärtämään, ihailemaan ja puolestaloukkaantumaan. Yksinomaan noitten suomalaisten vuoksi.

William tiesi että jos hän olisi avautunut julkisesti siitä mitä ajatteli noista suomalaisista niin hän olisi ollut välittömästi takaisin kuparikaivoksessa tai lumberjackina jossain Minnesotan metsissä. Leipää se söi turhankin työn tekijä. Siksi hän kihisi kiukkuaan vain itsekseen pitäen suunsa kiinni. Niin hänen täytyi tehdä näitä kärrejä ohjastaessaankin sillä hänen mukanaan oli M.D of S.S:n alaosaston Precision-Guided Triggeringin suomalaissyntyinen uusamerikkalainen kieli- ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen. Nämä tällaiset fucking roentueset olivatkin ainoita suomalaisia jotka tekivät Michiganissa varsinaisesti ”töitä”.

Nimenomaan lainausmerkeissä. Keskittyen niihin ongelmiin joita ei olisi täällä olemassakaan jos suomalaiset olisivat pysyneet jossain hevon helvetin muualla. Toki suomalaisille olisi ollut viljalti töitä tarjolla mutta kun elätetyn uhrin asema oli tarjolla niin saattoi todeta että ei hullu ole se joka vaatii. Ja suomalaisethan osasivat vaatia. Mikseivät olisi osanneet sillä Michigan Department of Social Services oli heidät siihen opettanut. Tuon Roentuesen vai mikä ihmeen Röntynen se olikaan kaltaisia ihmisiä oltiin nostettu jatkuvasti esille Michiganin lehdistössä esimerkkinä loistavista ja amerikkalaisille välttämättömistä sopeutumistarinoista.

Tähän mennessä maahanmuuttajat eivät koskaan olleet minkäänlainen ongelma Michiganissa. Lukuunottamatta alueella alunperinkin olleita intiaaneja kaikki olivat sellaisia. Tähän mennessä jokainen oli tullut tänne siksi koska täällä oli tarjolla työtä ja jokainen oli myös tarttunut työhön. Mutta eivät nämä suomalaiset. Ne tulivat turvapaikanhakijoina. Jokainen väitti kuuluvansa körttiläiseen uskontoon jota vainosi sekä tsaarin Venäjä että toiset suomalaiset. Körttiläisiä oli heidän väittämänsä mukaan tapettu kuin kärpäsiä. Toki niin William kuin moni muukin tiesi että Yhdysvaltoihin oli tullut suomalaisia ”körttiläisiä” jo noin kolmekymmentä kertaa enemmän kuin mitä niitä körttiläisiä oli edes Suomessa. Eikä mistään körttiläisvainoista ollut tietoakaan. Mutta eihän se mitään haitannut eikä varsinkaan estänyt. Humanistien vääristynyt hoivavietti löysi sopivan kohteen joten noista omituista kieltään solkkaavista pottunokista tuli Yhdysvaltojen pohjoisten osavaltioitten jalustalle nostettu ikoni sekä jokapäiväinen palkatun puolestaloukkaantumisen kohde.

Puolestaloukkaantuminen my ass, tuumasi William. Suurin osa noista ”körteistä” oli 20 – 30-vuotiaita miehiä jotka elivät michiganilaisten veronmaksajien kustannuksella ja joitten myötä sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuus oli noussut huimaan kasvuun. Jossain Teksasissa tuollaiset saakelin sällit oltaisiin hirtetty lähimpään puuhun mutta ei, ei Michiganissa. Humanistit puhuivat alaleukaa väpätellen tilastovääristymästä ja siitä, että yhteiskunnan järjestäytymisen edetessä niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksista yksinkertaisesti ilmoitettiin viranomaisille useammin kuin ennen. Puhuivathan nuo kyynelsilmäiset myös rasismista johtuvista vääristä ilmiannoista. Suomalaiset haluttiin saattaa tietoisesti huonoon valoon. Kyse oli vain sivistymättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta. Ei osattu sietää erilaisuutta eikä sen tuomaa rikkautta.

- Ptruu…

William pysäytti hevosen pihalle jossa oli odottamassa seitsemän suomalaista. Isä, äiti ja viisi lasta. Mikä niitten sukunimi olikaan… joo, Airaksinen. Äidillä näytti olevan taas paino etuakselilla eli uusi veronmaksajien elättämä pulla oli uunissa. Jos nuo suomalaiset olivat jossain hyviä niin lisääntymisessä. Siementä vakoon ja muijaa lakoon… ja average John elättää… Kaikilla oli päällään körttipuvut. Oli sinänsä ihan sama että oliko tuo perhe körttejä. Kaikki suomalaiset vaativat itselleen veronmaksajien kustantaman körttipuvun. Lähinnä kai siksi että se oli kallis ja erottui huomattavasti tavallisen amerikkalaisen huomattavasti vaatimattomammasta vaatetuksesta.

Williamin takana kulkenut toinen hevoskärri jatkoi matkaansa puuvajan edustalle. Kärri oli täynnä suomalaisille tuotavia halkoja. Suomalaisperheen isä viittasi peukalollaan halkokuormaa kuljettavalle John O´Malleylle joka kuuliaisesti alkoi latoa halkokuormaa puuvajaan. Eihän sitä sorrettuja sentään saattanut vaatia osallistumaan oman talonsa lämmitykseen. Tai no, oman ja oman. Talo kuului Calumetin piirikunnalle ja se – niin kuin kaikki suomalaistalot – oltiin rakennettu piirikunnan toimesta ja kustannuksella tuota sorrettua suomalaisvähemmistöä varten.

William kävi läpi kuormansa sisällön ja kuskasi sen sitten varastoon suomalaisen perheenisän raapiessa muniaan ja haukotellessa. Ohraa, vehnää, kuivattua lihaa, kuivattua kalaa, tuoretta sianlihaa, tuoreita kananmunia, tuoretta kananlihaa, perunoita ja nelisenkymmentä limppua leipää. Lisäksi neljä säkkiä maissia joita suomalainen osoitti ensin sormellaan ja sitten näytti sormellaan mihin ne piti kantaa. Erilliseen rakennukseen tietysti. Suomalaiset eivät syöneet juurikaan maissia vaan tekivät niistä viskiä ja sitten möivät eteenpäin. Suomalaiset pitivät hallussaan pimeän viskin markkinoita kaikkialla pohjoisissa osavaltiossa ja suomalaisten jengit tiedettiin niin puukko- kuin liipasinherkiksi. Onneksi ne ampuivat reviirikiistoissaan lähinnä toisiaan.

Kun viikottaiset  tarpeet oli siirretty varastoon antoi William vielä suomalaisisännälle mukanaan tuomansa postin jossa ei ollut kuin suomenkielinen Työmies-lehti joka keskittyi lähinnä suomalaisten kohtaamaan rasismiin ja jonka uutiset – ja varsikin mielipidekirjoitukset – löytyivät nopeasti käännettyinä myös michiganilaisista lehdistä yleensä otsakkeella ”mikä meitä michiganilaisia oikein vaivaa”. Sitten hän antoi vielä suomalaisille elintarvikkeiden lisäksi tulevan viikottaisen raha-avustuksen joka vastasi amerikkalaisen työmiehen viikkopalkkaa. Asunnon ja elintarvikkeiden lisäksi.

- Here is your 55 dollars. Sign here, please.

Tämä suomalainen Airaksinen tiesi kyllä oikein hyvin mistä oli kysymys mutta puhui mieluummin tulkille:

- Vuan mitteepä se tuo ulukomuan pelle puhua mäläkyttää?

Tulkki totesi:

- Ka rahhoohan se sinulle tarjovvaa. Laetapa nimi tuohon lanketin alareunaan. Tiijjäthän sinä. Ja viikon piästä tuo höhlä tuopi siulle tuas lissee.

Airaksinen puhui vielä käsittämättömällä kielellään:

- Vuan suatanhan minä kuitata. Onkohan nää amerikkalaiset syntyjjään näin hyväuskosia hölömöjä vae onkohan ne käynynnä sitä varten jonniinnäkösen kurssin?

Tulkki jatkoi:

- Vuan välikö hällä? Kun ne kerran näin tyhmiä on niin viijjään perunattiin luarista. Kyllä kannatti lähtee Suomesta tänne suurten mahollisuuksien muahan.

John O´Malley saapui puuvajalta. Halkosatsi oli pinottu sinne siististi. Kun hän oli viskonut aikaisemman puusatsin hajalleen läjään hän oli saanut huomautuksen rasistisesta halkojenpinoamisesta. Itsetietoinen suomalainen totesi sormellaan osoittaen vielä:

- Vuan pumppooppas juippi joutessas vielä nuo päälärit täyteen vettä ja kuskoopa ne sitten sisälle. Ei tässä ite näin hyvällä kelillä kehtoo hikkoilla.

O´Malley ei ymmärtänyt kieltä mutta tajusi käskyn sisällön kumminkin ja teki kiltisti työtä käskettyä vaikka hampaat hänellä kirskuivatkin. Kun hän rahtasi vesipääläreitä taloon niin suomalaiset puhuivat tulkkinsa kanssa sitä käsittämätöntä kieltään osoitellen samalla sekä Hanlonia että O´Malleyta. Erityisesti suomalainen perheenäiti puhui kiivaalla äänellä:

- Hölölän pölöhön niäkkimät rääpiö körkkimän eutuäyty ripottaa rääpläten!

- Ptruitsapapulikka äätäöötä nierisnäikkömön uilaiiliö eukumaämmämö hulipuli häpäläitten rääk!

- Riutkumätätön uliväli huulivähä räkämällönen kilikali rystymön ruikkama tärämäki!

- Jötkimä kiekkuma pierespauke tupoläpi! Raparperi perkele! Raparperi perkele!

Suomalaiset poistuivat suuttuneina sisään taloonsa ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen otti Hanlonin ja O´Malleyn puhutteluun:

- Nämä sorretun ja täältä turvaa hakeneen vähemmistön edustajat kertoivat että te olette useasti täällä käydessänne tehneet rasistisia eleitä ja ilmeitä sekä eleitten ja ilmeitten tekemättä jättämisiä joten kyseinen Airaksisen perhe on loukkaantunut ja kokee että heihin kohdistuu teidän suunnasta rasistisen väkivallan uhka.

- Mikä perkeleen… mehän tuodaan niille elanto… joka ristuksen viikko… ja kuskataan se vielä hyllyille ettei sorretun tartte itte vaivautua… mitenkä vitussa se naamavärkki tulis oikein asetella?

- Se on kuulkaa jätkät sillä lailla, että jos he kokevat rasistisen väkivallan uhkaa niin heihin on kohdistunut rasistisen väkivallan uhka! Ja te olette siihen syyllisiä!

- No saadaanks me nyt sitten potkut vai?

- Ette. Mutta ensi lauantaina Calumetissa on Finnish – American Friendship Organisationin juhlatilaisuus jossa kiitetään suomalaisten rikastuttavasta kulttuurivaikutuksesta tähän muuten niin tympeään ja sisäänpäin lämpiävään virginhilliläiseen kulttuuriimme. Siellä te kaksi luette julkisen anteeksipyyntönne ja irtisanoutumisenne kaikesta suomalaisiin kohdistuvasta rasismista. Ja muistakaapas että minä olen tulkkaamassa. Niin että paatosta peliin, perkele! Ei olis paha vaikka vähän alaleuka väpättäis!

Kärryt läksivät sorrettujen suomalaisten pihalta. Edetäkseen Michigan Department of Social Services-viraston varastorakennukseen jossa ne lastattaisiin taas täyteen ja vietäisiin toisen sorretun, körttiläispuvuissaan odottavan  suomalaisperheen pihalle. Sekä Hanlon että O´Malley tiesivät että nämä turvapaikkastatuksella oleskelevat ja Suomen suuriruhtinaskunnassa hengenvaarassa väitteensä mukaan olevat suomalaiset kävivät Euroopanlaivoilla lomilla siinä samassa Suomen suuriruhtinaskunnassa josta he virallisesti olivat henkensä uhalla paenneet ja toivat tuliaisina aina puolenkymmentä uutta sorrettua suomalaista. Turvapaikkastatukselle.

Erään michiganilaisen lehden toimittaja Averell Dalton oli sentään kysynyt pääkirjoituksessaan kielletyn kysymyksen eli ”kuinka paljon näitten amerikkalaisväestöön nähden väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kaksikymmenkertaisesti syyllistyvien suomalaisten elättäminen oikein maksaa?”. Virkakoneisto oli todennut että summaa ei voi määritellä eikä sitä tulla määrittelemäänkään koska kysymyksen perusasetelma oli rasistinen. Dalton oltiin irtisanottu välittömästi työstään ja huhupuheitten mukaan toimi nykyisin kullankaivajana Klondykessä.

Molempien kärryjään ajavien miesten synkät mutta ääneen lausumattomat ajatukset kohosivat heidän päistään ylöspäin synkänmustina pilvinä, yhtyivät, nousivat ylöspäin, törmäsivät matalapaineen rintamaan ja aiheuttivat pienehkön tornadon Calumetin eteläpuolella sijaitsevassa Houghtonissa. Tornado kaatoi metsää, särki latoja ja tappoi parikymmenpäisen nautakarjan. Rasismi niitti taas julmaa satoaan.

Sekä Hanlon että O´Malley tuumasivat että huoraamisellakin on oma rajansa. Fuck finns. Fuck Calumet. Fuck Michigan. Fuck justabout everything.

Oliskohan siellä Teksasissa töitä?

Fucking finns. Fucking parasites.

Some koertti-finn immigrants. Victims. Untouchables. Misunderstood.

Lukijalle: Kirjoituksen inspiraationa toimi tämä blogikollega Professorin kirjoitus jossa käsiteltiin sitä kuinka haittamedia julistaa noin miljoonannen kerran että ”lähtiväthän suomalaisetkin elintasosiirtolaisiksi”. Kirjoituksissa käsiteltiin suomalaissiirtolaisuutta Ruotsiin joten otin käsiteltäväksi suomalaissiirtolaisuuden Yhdysvaltoihin haittamedian linjaa kuuliaisena kansalaisena myötäillen. Näinhän sen on täytynyt tapahtua.

Meillä suomalaisilla on niin, niin paljon korvattavaa sekä Afrikalle että Lähi- ja Keski-idälle työperäisestä siirtolaisuudestamme Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Australiaan. Mahtaako velka loppua koskaan? Ehkä ei, mutta muistakaa että sen maksaminen on ilo, etuoikeus ja ennen kaikkea velvollisuus.