keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CV


Jos jossain uutisessa on osattu yhdistää lähes täydellisellä tavalla sekä ilmastohysteria että haittamaahanmuuton kyseenalaistamaton kannattaminen niin tämä Ylen (jaa minkäs muunkaan) juttu (Ylen tarjonnasta ei kannata käyttää termiä ”uutinen”) lähentelee täydellisyyttä. Onhan sillä komea otsikkokin:

Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa? Sitä selittää yksi piirre, jonka vuoksi ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua eri tavoin

Laitetaanpa tähän hieman otteita jutussa haastatellun akateemisen ammattilaisen eli muuan Kirsti M. Jylhän näkemyksiä asian tiimoilta sekä siihen liittyvää kommentointia hotellin respasta:

- Tärkein tekijä on näkemys epätasa-arvosta. Ihmiset jotka hyväksyvät epätasa-arvoisuuden, kieltävät useammin myös ilmastonmuutoksen.

- Se, että joku muu kärsii, ei vielä oikeuta passiivisuutta. Siihen liittyy lisäksi hyväksymistä, että joku muu kärsii sen vuoksi, että me täällä elämme näin.

- Heille on ok, jos esimerkiksi naiset tai maahanmuuttajat ovat huonommassa asemassa. Heidän näkemyksensä mukaan hierarkiat ovat luonnollisia eikä niistä pidä pyrkiä eroon. Jotkut ovat vain ansainneet heikomman aseman.

- Jos on protektionistinen ja nationalistinen maailmankuva eikä ole kiinnostunut ihmisryhmistä jotka kärsivät, ilmastonmuutos ei ole aktivoiva kysymys.

- Argumentit alkavat liittyä poliittiseen identiteettiin, ja kukaan ei voi tulla vastaan, sillä keskustelu ei enää käsittelekään ilmastonmuutosta vaan identiteettiä.

Kyseinen Jylhähän puhuu kyseisessä jutussa lähinnä yhdysvaltalaisista mutta Ylelle ei tuota ongelmaa pakkosyöttää asiaa myös suomalaisille. Ensimmäisenä tulee mieleen että kuinkahan paljon kyseinen tutkiskelija/tutkiskelijat ovat varsinaisesti tavanneet niitä ihmisiä joista he puhuvat? Vai onko asia niin, että koska heillä on tietty oppiarvo niin heillä on jo sen perusteella oikeus tehdä johtopäätöksiä?

Jos mietitään tavallisen suomalaisen näkökulmaa asiaan niin senhän voi – edelleenkin – tiivistää muutamaan pääkohtaan:

1. Pääasia ei ole kysymys ilmastonmuutoksen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Pääasia on se, että Suomi on luonnonvarojen nettotuottaja, jonka väkiluku on oikein hyvin suhteutettu maan pinta-alaan ja luonnonvaroihin ja Suomi on muutenkin ympäristönsuojelussa maailman ykköstasoa. Se, että suomalaiset rankaisevat itseään toisten törppöilyistä ja ympäristöverottavat teollisuutensa ympäristöään huonommin suojeleviin maihin ei auta Suomea eikä ilmastoa. Kyseinen itserankaisu on lähinnä moraalisen hyvän pakko-ostattamista toisilla oman ilmastohysteriaa palvovan egon ruokkimiseksi.

2. Haittamaahanmuuton vastustamiselle on erinomaiset perusteet sillä se on kymmenien vuosien kokemuksella tekijä, joka haittaa vastaanottavan maan niin taloutta kuin turvallisuutta. Lisäksi haittamaahanmuuton vastustaminen on ilmastoteko sillä on jokseenkin tekopyhää ja typerää vaatia suomalaisia ruoskimaan itseään ilmaston takia ja saman aikaan vaatia miljoonia ihmisiä Eurooppaan monikymmenkertaistamaan sen paljon puhutun hiilijalanjälkensä. Maailman suurin ilmasto-ongelma on räjähdysmäinen kehitysmaalainen väestönkasvu mutta myös tämäkin tutkiskelija ignoroi kysymyksen täysin niin kuin hänen tyyppiset tutkiskelijat tekevät säännöllisesti.

3. Kehitysmaissa ei kärsitä sen vuoksi että suomalaiset elävät niin kuin elävät vaan siellä kärsitään järjettömän väestönkasvun vuoksi. Siellä kärsitään myös paikallisen monikulttuurisuuden vuoksi sillä yhden valtion rajojen sisällä elävät eri kansat kehittävät jatkuvasti jotain rähinää keskenään. Suomalaiset eivät ole siihen millään tavoin syyllisiä. Tämän luulisi olevan jopa yliopiston tutkijalle selvää.

4. Nämä ns. voiman pimeän puolen argumentit eivät liity mihinkään poliittiseen identiteettiin vaan siihen että ne ovat yksinkertaisesti perusteltuja eivätkä perustu uskomuksiin.

Asian tiimoilta tällaiselle akateemista oppiarvoa vailla olevalle tulee mieleen kysymys. Erityisesti suomalaisen näkövinkkelistä:

Jos ihminen vastustaa sekä Suomen täysin tarpeetonta kyykyttämistä ilmastohysterian nimissä että haittamaahanmuuttoa ja tekee sen täysin perustelluin syin, niin onko hän automaattisesti silloin ihminen joka:

- Hyväksyy epätasa-arvoisuuden

- Hyväksyy toisten ihmisten kärsimyksen

- Hyväksyy naisten alistetun aseman

- Hyväksyy sen, että toiset ovat ansainneet heikomman aseman

Mistä tietysti päästään kysymykseen: millä kyseinen tutkiskelija perustelee näkemyksensä?

Yleensä ottaen vaikuttaa että kyseinen tutkiskelija on ns. tosiuskovainen ja hän yrittää selittää oman maailmankuvansa ulkopuolella olevia ihmisiä sillä perinteisellä menetelmällä eli demonisoimalla. Siinä mielessä kyseisen tutkiskelijan eräs lause hieman huvittaa:

Jylhä painottaa, ettei tutkimusten tarkoitus ole profiloida ihmisiä.

Mitäs tuo oli ellei profilointia? Ja yleistystä?

2. Islamilaisen väkivallan valkopesua osa N

Niin kuin lukija hyvin tietää, islamilaiset lahtasivat kristittyjä tällä kertaa Sri Lankassa. Luonnollisesti asiasta seuraa huomattava määrä suvaitsevais-tiedostavaa selitteläätiötä josta parhaana esimerkkinä esitetään tällä kertaa Talouselämä-lehden toimittelaattori Pia Heikkilä joka otatteli että kyseinen terrori-isku oli kosto Etelä-Aasian kasvavaa muslimivihaa kohtaan. Eli asiassa ei siis toimittelaattorin mukaan ollut kysymys islamilaisten halusta lahdata kristittyjä kuujumalansa nimeen niin kuin heillä tapana on.

Hotellin respassa mietitään sitä että kuinka paljon ihmisiä islamilaisten täytyy tappaa ennen kuin toimittelaattorit ymmärtävät että ne tekevät sitä omasta vapaasta tahdostaan ja uskontonsa kannustamana. Suvaitsevais-tiedostavan ihmisen on sitä toki vaikeaa käsittää ja hyväksyä sillä hän pitää yllä mielikuvaa islamista joka on ihan samanlaista lällydemarismia kuin meidän pohjoismaiset yhteiskunnat. Ja tietoisesti unohtavat sen, että islamilaiset eivät koskaan ole moisia määritelmiä kuulleetkaan. Miksi olisivatkaan? Sillä niitä määritelmiähän tekevät länsimaiset suvaitsevais-tiedostavat ihmiset lähinnä toisilleen.

3. Pääsiäisen palvojat ?

Hotellin respassa ei olla millään muotoa uskonnollisia. Silti täällä arvostetaan kristinuskoa, erityisesti sitä protestanttista etiikkaa jolla on ollut varsin olennainen osa siinä että Suomi on aikanaan rakennettu niinkin hyvinvoivaksi maaksi kuin mitä se on… tai siis ei ole enää nyt, korjaan, mitä se oli noin suurinpiirtein ennen suurta 1990-luvun lamaa.

Sen vuoksi pistää silmään ja vielä aika pahasti että – vaikka blogissa ei Ameriikan asioita pahemmin käsitelläkään – että sekä Yhdysvaltain entinen presidentti että Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja melkein-presidentti käyttävät Sri Lankan terrori-iskujen surunvalitteluissaan tapetuista kristityistä termiä ”pääsiäisen palvojat” eli ”easter worshippers”.



Mitkä ihmeen pääsiäisen palvojat? Miksi ei käytetä oikeaa termiä ”kristityt”? Asian tiimoilta herää taas akateemisesti kouluttamattomassa mielessä hieman kysymyksiä:

1. Onko kristinusko vaihtanut nimensä?

2. Jos on, niin miksi se ei ole sitä laajemmin ilmoittanut?

3. Jos taas ei ole, niin miksi se ei esitä reklamaatiota asiasta?

4. Jos uskontojen nimiä ja määritelmiä voi mielensä mukaan vaihtaa, niin voinko minä kutsua islamilaisia jatkossa termillä ”porukka joka tykkää kiertää hirveässä väkijoukossa tuntikausia ympyrää päästäkseen kerran elämässään pussaamaan jotain mustaa kiveä”?

Ja kun kerran Amerikoissa joulua (christmas) kutsutaan jo nimellä ”happy holidays” ettei termi vaan loukkaa ketään niin eikös ramadaniakin voisi kutsua nimellä ”happy month when we overeat at nights”?

Ettei vaan loukata ketään.

Hetkonen.

Minähän taisin jo loukata.

Se on nykymaailmassa niin perin helppoa.

4. Mielensäpahoittaja

Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Veronika Honkasalo on tunnettu siitä että hän pahoittaa herkästi mielensä. Hän pahoitti mielensä myös siitä että hänen todettiin pahoittavan herkästi mielensä. Nyt kun hän pääsi eduskuntaan niin ensitöikseen hän pahoitti mielensä:



Hotellin respasta huomautetaan että kyseessä siis ei ole Tuomas Kyrön kehittämä suosittu fiktiivinen hahmo.

45 kommenttia:

Sepe kirjoitti...

Mietin vakavasti että tekisin Twitter tilin ja alkaisin kommentoimaan Veronikalle noihin sen twiitteihin. Käyttäisin pöyristymisaiheita Keijo Kaarisateen tyylisesti vetämällä asian vielä enemmän läskiksi. Esimerkiksi Veronikalle voisi laittaa mielensäpahoittamisviestin että miten hän julkeaa olettaa että pöydissä istuvat miehiltä näyttävät ihmiset oikeasti identoivat itsensä miehiksi. Ja miten törkeää ja seksististä moinen on, puhumattakaan loukkaavuudesta! ;)

KKi kirjoitti...

Noihin muslimeiden tekemisiin en nykyään jaksa kommentoida kuin, että muslimit tekevät mitä muslimit tekevät koska ovat muslimeita. Muslimit taas tekevät tyypillisiä tekojaan niin kaukan kuin maailmassa on muslimeja.

Veronika hehe.

Voipi tuo eduskunta olla Veronikalle uniopistokuplan jälkeen jonkinasteinen sosiaalinen sopeutumisprosessi. Löytyyy sieltä sen verran vääräleukaa, että onnistunevat tuottamaan viihdettä pöyristyttämällä Veronika tyttöä. Mikko Kärnä taisi jo aloittaa ehdottamalla Veronikalle aloitteen tekoa unisex saunoista.

Itse kun suhtaudun vihervasemmistoon ja feministeihin pohjattomana vinksahtaneen viihteen kaivona, pidän Veronikan valintaa mainiona asiana kotimaiselle (aka)komiikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Olin jo hieman pessimistinen vaalien jälkeen, kivenkumartajien maahanvyöry ei kun kiihtyy denaarien (stjälar Dina Pengar) ja muiden vihjettömien avustuksella. Nyt Sri Lankan os. Ceylon, tapahtumat loivat kuitenkin uskoa. Kyllä ne kivenkumartajat osaavat tunaroida itsensä vaikeuksiin.

Ihan selväkielellä: Ceylonissa on vallassa sotilaat, verinen sisällissota on ihan äsken käyty. Väkeä on siis tapettu ihan urakalla, konstit hyvin muistissa. Niinpä sitten kaivetaan porukalla verta nenästä, ins allah. Ei tullu yhtään mieleen, että voi saada mitä tilaa?

Voi tulla jollekin kentsulle mieleen, että noita pinohiiriä makailee kassulla perse homeessa pataljoonatolkulla, laitetaas ne vaikka raivaamaan moskeidoita parkkipaikoiksi. Ilmavaivat ja tykkijullit avustakoot.

No, voi olla, ettei vielä napannut, mut ei se mitään: yrittäkää pojat uudelleen. Kyllä ennemmin tai myöhemmin jollakulla menee kuppi nurin. Sri Lankassa, Burmassa, Perussa, Thaikuissa, Fär Saarilla, Etelä Georgiassa, Kratseniassa, ihan missä vaan. Joku porukka löytää munansa jossain vaiheessa ja hetken kuluttua vastaa kysymykseen "mihin hävisi 10% muslimivähemmistönne?" ihan pokkana "Ei tiijetä, oisko sohvan takana piilossa." ja "ne raadot kaivannoissa on ihan vaan heinänuhaepidemian uhreja.".

Vinkki pyllistelijöille: menkääs perseilemään Pohjois Koreaan, koettakaas saatteko nurin Kimin patsaan vaikka. Kiinaassakin sopii kokeilla onnea, polttakaakaas Kielletty Kaupunki.

Minua kiinnostais nähdä kantaako ohjukset Mekkaan ja toimiiko Kimin rauhanpommi miten hyvin.

Toi parodiahahmo Veronika Honkasalo on kyllä melkein yhtä hyvä kuin Keijo kaarisade tai Arvo Pohjalainen. Saas nähdä mitä virheiden (de dorka) Herra 47 vastaa haasteeseen.

Pyssyhenkilöoletettu

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sepelle, KKi:lle ja Pyssyhenkilöoletetulle & kiitos kommenteistanne.

Sepe: Ei hassumpi idea mutta epäilemättä Veronika banaanoi tilisi ns. alta vällein. Tuo mainio Keijo Kaarisade muuten teki taas uuden sissi-iskun ja tällä kertaa halpaan meni Aamulehti:

https://hommaforum.org/index.php/topic,123432.msg3051406.html#msg3051406

Sinänsä on varsin pelottavaa että valtamedia nielee parodian totuutena.

KKi: Toi ”uniopistokupla” oli kyllä aika ässä.

Pyssyhenkilöoletettu: Muualla päin maailmaa ollaan vielä sen verran fiksumpia että pannaan muslimeille hanttiin.

Pantalone kirjoitti...

Ok. Hän oli siis tehnyt tutkimuksen, jonka ydin oli: Maahanmuuttokriittiset usein ovat myös ilmastonmuutoskriittisiä.
Jos joku tekisi tutkimuksen, jonka ydinajatus olisi: Ihmiset jotka uskovat turvapaikkatsunamissa tulleiden nuorten miesten olevan, joko alaikäisiä tai sitten naisia ja lapsia, todennäköisesti nielevät mukisematta myös kaiken muunkin suvakkipaskan, niin tällaisen tutkimuksen tekijältä, varsin oikeutetusti kysyttäisiin: Miksi hän latelee itsestäänselvyyksiä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pantalone. Näin varmaankin on. Ja sen suvakkipaskan nielemistähän pidetään kyseenalaistamattomana itseisarvona.

Anonyymi kirjoitti...

Kummaa häveliäisyyttä tältä akateemiselta älyköltä; kun hän kysyy "Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa?" hän tietenkin tarkoittaa "samoilla ihmisillä" perussuomalaisia. Ei hän muuten olisi ollut ylen asiantuntijana, ja yle kuvittelee olleensa kovinkin ovela kömpelössä vihjailussaan. Otannan suuruus näin huimien johtopäätösten tekemiseksi olisi ollut hyvä tietää - kaks vai viis?

No ilman muuta, Pia, Sri Lankan terroriteot olivat seurausta Etelä-Aasian kasvavaa muslimivihaa vastaan. Isis'hän tekee täsmäiskuja, ja tunnetusti kristikirkoissa - joita siis valtavasti nimenomaan Etelä-Aasiassa - lietsotaan saarnastuolista vihaa muslimeita kohtaan. Toisin kuin niissä muutamassa pikkuruisessa eteläisessä Aasiassa olevassa moskeijassa joissa ollaan keskitytty vain rauhan, armon ja laupeuden sanomaan muita uskontoja kohtaan. Ja ne länsimaisten turistien kansoittamat hotellit, niissä muslimivihaa vasta saarnataankin! Brekkarilla, lounaalla, iltabuffan äärellä, hotellin yökerhossa. Juonia muslimien pään menoksi punotaan taukoamatta. On lennetty oikein toiselta puolelta maapalloa vihaamaan muslimeita. Oliskohan Pia voinut vielä kertoa meille lukijoille, MIKSI niitä muslimeita niin paljon vihataan?

Mikäs pupu nyt on lady Veronikan pöksyihin päässyt? Sensijaan että istui kuppilassa murjottamassa kalkattavassa akkalaumassa, olisi vaan reippaasti marssinut tuonne patriarkaatin valtapöytään, istunut alas ja kysynyt mitäs jätkät täällä juonittelee? Ihanko olette karhua nylkemässä ennen kuin se on edes kaadettu? Mutta rohkeus (mitäs pelättävää miehissä on?) näköjään riitti vain ideologiseen twiittiin.

Mikäli joku ei satu muistamaan, niin Veronikahan tuli tunnetuksi juuri rohkeudestaan, kun hän vinkin saatuaan ryntäsi Hgin kaupunginvaltuutettuna Tikkurilan uimahallille puolustamaan romanikerjäläisiä joille oli annettu yks jos toinenkin porttari kun nuivat asiakkaat eivät oikein tykänneet siitä että nämä pesivät ja kuivattelivat pyykkejään ja siinä sivussa sheivailivat alapäätään julkisesti. Vantaa taas ei tykännyt siitä että helsinkiläinen riehui heidän reviirillään. Mutta nythän, kansanedustajana, Veronicalla on oikeus mennä vaikka Ivalon uimahalliin kertomaan käsityksiään ja ennen kaikkea vaatimaan - mitä nyt mieleensä sattuukin tulemaan. Mutta hupihetkiä tulossa, ilman muuta. Li ja Veronika kissatappelussa jostain hiirenpaskan kokoisesta ideologisesta erimielisyydestä? Ja patriarkaatti taustalle heittelemässä toisilleen yläfemmoja.

Kun toimittelijat ovat nykyisin niin framilla - ja ainoastaan siitä syystä että työntyvät framille eivätkä lähde kulumallakaan pois - tulee mieleeni Halla-ahon aina riemastuttava reaktio. Toimittaja sanoi häntä haastatellessaan, että meillä toimittajilla on tapana jakaa persut soinilaisiin ja halla-aholaisiin. "Jaa, mulla taas on tapana jakaa toimittajat tyhmiin ja mulkkuihin." Ja niin tehokasta katumista koko maailmasta ei löydy, että tuo loukkaus unohtuisi!
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Tuo kyseinen akateeminen älykkö lienee hyvä esimerkki siitä että yhteiskunnallinen yliopistollinen koulutus on muuttunut uskonnolliseksi koulutukseksi. Pappisseminaari toisella nimellä.

Mitä tuohon Piaan tulee niin hän edustaa valtamediaa. Valtamedia toimii niin kuin valtamedian on pakko toimia. Sehän on ollut etunenässä kehittämässä illuusiota islamilaisista jotka ovat aivan samanlaisia lällydemareita kuin me pohjoismaalaiset. Vaihtoehtona olisi tunnustaa olleensa koko ajan väärässä ja menettää kasvonsa. Ja sitähän se porukka ei kestä. Lady Veronikan kohdalla taas ei ole ongelma se, että hän puhuu pehmoisia. Ongelma on se, että maastamme löytyi tarpeeksi idiootteja äänestämään hänet eduskuntaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Uudin 1:

Muuan korkeastioppinut Kirsti M. ja hänen referaattorinsa ovat näin maailmanlaajuisessa katsannossa harvinaisen ja käsittämättömän etuoikeutettuja naisia. Joku saattaisi jopa käyttää sanaa "hemmoteltu".
Toisaalta kirsti-ämmiä ja hänen Hyviä Siskojaan ei pahemmin liikuta se fakta, että naisten asema on todistettavasti erittäin alistettu juurikin niissä maissa, joista kirsti-ämmät tuottavat Suomeen nuoria, aggressiivisia miehiä.

Mitähän tapahtuisi, jos jatkuvasta alistamisesta ruikuttaville suomalaisnaisille annettaisiin sataprosenttinen tasa-arvo?

Alusi kajahtaisi hurraahuuto.
Seuraavaksi se juuttuisi kurkkuun ja alkaisi itkunsekainen soperrus, miksi heitä yhtäkkiä alettiin kohdella niin julmasti ja raa'asti?
Pian he ymmärtäisivät, että he ovat nyt tasa-arvoisia miesten kanssa, ja sen mukaisesti miehet heitä kohtelevat. Eli tasa-arvoisesti, eli kuten miehiä.

Ei menisi kauaa, ennen kuin nämä tasa-arvoistetut naiset alkaisivat parkua miehiä antamaan heile takaisin etuoikeutetut naisen kissanpäivät ja lopettamaan tämä hirvä tasa-arvo.

2.
Toimittelaattori Pikku Piu oli toki aivan oikeassa otaksuessaan, että muslimiviha kasvaa.
Se on nimittäin luonnollinen vastareaktio muslimien käyttäytymiseen niin länsimaissa kuin muuallakin maailmassa, mutta enimmäkseen kristittyjä kohtaan.
Saavat siinä toki jotkut muutkin vääräuskoiset osansa, kuten buddhalaiset burmalaiset. He tosin osaavat antaa rohingya-muslimeille heidän omaa lääkettään.

MItä me emme oikein tunnu osaavan.
Ainakaan vielä.
Mutta hei, nyt vietetään Itäblokin hajoamisen käynnistymisen 30-vuotisjuhlavuotta! Mielenkiinnolla odotan, millaisia muotoja se saaneekaan Visegrád-maissa. Romaniassakin joku saattaa joulupäivänä muistella erästä kadulla suoritettua tuplateloitusta..

3.
Voisikohan olla niin, etteivät Obama ja Hillary ehkä olekaan niin kristittyjä kuin esittävät?

4.
Sen sijaan, että Veronika itkee patriarkaatin salaliiton ja Hyvä Veli -verkostojen pahuutta, hän voisi perustaa Hyvät Siskot -verkoston. Siinä vallitsisi Pamaus, Siskous ja Maksa-arvoisuus, ja kas, kun tulosta alkaisi tulla.

Veronika ei tietenkään perusta tällaista verkostoa, koska eihän se pysyisi pystyssä kuin luultavasti korkeintaan neljänteen riitaan asti.
Sanihan jo runotyttö Annuka Sinnetänne aikoinaan kommentoidessaan sanoitustaan "Tyttöjen välisestä ystävyydestä", että kolmesta tytöstä tulee nopeasti kolme kahden tytön puoluetta.

Ja kuten ylempänä viitttasin, tasa-arvo on viimeinen asia, mitä veronikat haluavat. Hehän tulisivat silloin vastuullisiksi sanoistaan ja teoistaan.
Nykyinen faktinen syyntakeettomuus sopii heille paljon paremmin.

Tupla-J kirjoitti...

Sekin on kyllä myönnettävä, että täällä nationalistisemmassa siivessä tosiaan ollaan kohtalaisen kivasti sinut epätasa-arvon kanssa. Ainoa mahdollinen tasa-arvo on tunkion tasa-arvoa, koska on aina porukkaa, jotka eivät kykene nousemaan tasolle, jolla voisivat ylläpitää, puhumattakaan rakentamaan, sivilisaatiota.

Globaalin tasa-arvon tavoittelijat kantavat lastensa ja toistenkin lasten juomavedet kaivoon, jossa se ei voi pysyä. Se on osoitus melkoisesta pahuudesta.

Tuo pääsiäisenpalvontajuttu johtuu yksinomaan siitä, että Jeesus on oikeasti pahoille ihmisille sellainen vihollinen, että tämän maininta tuottaa näille holtitonta tuskaa - ajetaanhan Herran auktoriteetilla riivatuista pirutkin ulos. Kyvyttömyys käyttää sanaa on erinomainen indikaattori siitä, että kyseisen tahon naruja vetelee vihtahousu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Tupla-J:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kaiken kaikkiaan hyvin kommentoitu. Ja erityisesti tuo loppukaneettisi ”Tasa-arvo on viimeinen asia, mitä veronikat haluavat. Hehän tulisivat silloin vastuullisiksi sanoistaan ja teoistaan. Nykyinen faktinen syyntakeettomuus sopii heille paljon paremmin.”

Iski asian ytimeen. Feministisille ammatti- ja tapaloukkaantujille loukkaantuminen on ammatti. Tasa-arvon myötä heiltä vietäisiin elinkeino pois.

Tupla-J:

”Globaalin tasa-arvon tavoittelijat kantavat lastensa ja toistenkin lasten juomavedet kaivoon, jossa se ei voi pysyä. Se on osoitus melkoisesta pahuudesta.”

Nämä tyypit varmaankin ajattelevat että maailma on yksi kansa. Sen perseily tulee jakaa kaikkien maailman ihmisten kesken ja sillä saadaan yleinen perseilyindeksi. Vaikka toiset perseilevätkin enemmän kuin toiset. Jeesuksesta en osaa sanoa. Mutta tosi on että maailmassa on yli miljardi kristittyä ja heitä tulisi sanoa kristityksi.

KKi kirjoitti...

"
Li ja Veronika kissatappelussa jostain hiirenpaskan kokoisesta ideologisesta erimielisyydestä?
"

Tähän en usko. Li on vasemmistolaiseksi pelottavan fiksu likka. Luulenpa, että Li naureskelee ja on hyvin tyytyväinen vihreiden ammuttua itseään jalkaan Veronikan valinnalla. Alkaa Vasemmistoliitto vaikuttamaan hyvin fiksulta ja maltilliselta porukalta.

Becker kirjoitti...

Kun luin otsikon että suomalainen naistutkija Ruotsissa tutkii ilmastonmuutosta ja maahanmuuttokriittisyyttä niin lopetin välittömästi lukemisen siihen. Tiesin heti mitä tuleman pitää. Ruotsissa kun tutkitaan jotain naisen toimesta niin tulosta ei tarvitse arvuutella vaan sen tietää jo etukäteen.

Ruotsi kun nyt tuli jälleen esille niin mainittakoon Svean korkeimman oikeuden uudesta päätöksestä josta ei voi muuten valittaa eli jos on asunut maassa neljä vuotta niin voi aivan rauhassa raiskata ja rötöstellä sen kun kerkeää, sillä pelkoa maastapoistamisesta ei enään ole. Tuomiot ovat muutenkin symboolisia joten karvaperseet voivat jatkaa harrastuksiaan leppoisin mielin.

Huomasin muuten tuossa että Englannissa ex pääministeri, todellinen maansa rikastuttaja Tony Blair oli aateloitunut Nazir Ahmedin paroniksi 1990-luvulla, ja elinikäisen paikan ylähuoneessa. Lordi Ahmed Rotherdam on nyt syytettynä alaikäisten hyväksikäytöstä niinkuin myös korkearvoisen Lordin kaksi veljestä ovat syytettynä alaikäisten hyväksikäytöstä.

Vittu tätä touhua, en voi muuta sanoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

KKI: Olen hieman eri mieltä. Minusta Li on kaukana fiksusta. Hän vaan osaa toistaa sitä tietyn porukan haluamaa epistolaa viattoman näköisenä.

Becker: Suomalainen asiantuntemus Ruotsissa on ollut ennenkin tiedossa (Tiina Rosenberg). Ruotsi on maa jota voi verrata johonkin Jonestown-liikkeeseen joka tekee toimintansa lopuksi kollektiivisen itsemurhan. Haittamaahanmuuttajien avustamana. Iso-Britannia on monikultturisminsa kanssa lähestulkoon samassa tilassa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Aloitetaanpa helpoimmasta päästä eli Veronica Honkasalosta. Kun on seurannut tämän sangen tuotteliaan naisoletetun julkaisutoimintaa niin en yhtään ihmettele nyt ei puhuta mistään oletetuista vaan ihan täysipäisistä miehistä ja naisista tasa-arvoisesti jotka tuskin ihan vapaaehtoisesti haluavat olla rouva Honkasalon kanssa samassa kaffipöydässä. Seuran kai saa vielä vapaaehtoisesti valita.

Talouselämän toimittelijan maailmankuva on todella vääristynyt. Rouva voi mennä seuraavaan vaikka holokausti juhlaan selittämään kuin kanisteri Grahn-Laasonen kuinka keskitysleirienhenkilökunta ja Adolf Hitler on nähtävä todellisina uhreina.

Kolmas mikä pisti pahasti silmään islaminvastaisuus kaakkoisaasiassa. Jos jätetään Philippiinit, Singapore ja Thaimaa pois niin islamilaisia valtioita ovat Malesia, Brunei, Indonesia joka mahdollisesti on maailman kolmanneksi väkirikkain valtio. Brunein sulttaanilla on massia niin ettei paskalle taivu eikä Malesiakaan ole mikään köyhävaltio. Tuskin missään näissä muslimivaltioissa ole pienintäkään kritiikkiä mehmetinuskoa kohtaan. Martti Luther jo aikoinaan varoitti uskovaista kristikansaa mehmetinuskosta ja turkkilaisista.

Miksei meillä voida tehdä yhtä upeita EU vaalimainoksia kuin Eestissä. Maria Kaljuste soturikuningatar Xenan varusteissa. Poikamiehen suosikki. Meillä voitaisiin hyödyntää kalevalaa ja Akseli Gallen-Kallelaa. Rouva Huhtasaari Ainona jolla hulmuavat ja vaaleat hiukset peittäisivät olkapäät ja naisia ahdisteleva Antti Rinne veneessä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ruotsia voidaan verrata 1970 luvulla en ole ihan varma tehtyyn hiirien paratiisiin. Kun hiirien ikä muutetaan ihmisten vuosiksi niin se kestää noin 250 vuotta totaaliseen sukupuuttoon. Nyt ainoa kysymys on se mistä lasketaan paratiisi alkavan vaikka esimerkiksi Mossin rauhasta 1814.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tasa-arvosta vielä. Äiti vainajalla oli kymmenkunta kohtuullisen hyvän koulutuksen osalla korkeakoulututkinto saanutta naista töissä. Meiiä oli välillä yhtämonta kuppikuntaa kuin oli työntekijöitä. Sisko on siskolle susi, kaikki olivat omasta mielestään alfanaaraita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta. Veronika on aikamme tuote. Täysin turha yksilö jonka ruokkimisesta on tehty nyky-Suomessa kyseenalaistamaton itseisarvo vaikka hän on täysin hyödytön ja omaan kiukkuunsa tukahtuva yksilö. Talouselämän toimittelija ei ole huolissaan islamilaisista vaan itsestään ja kaltaisistaan jotka ovat rakentaneet korviensa välissä mielikuvan pohoismaalaisesta sosialidemokraattisesta islamista. Ruotsin alamäki alkoi Olof Palmesta ja hänen utopiansa toteuttamisesta. Tasa-arvon puolesta voi sanoa että naisten työyhteisöt ovat mehiläiskuningataryhteisöjä. Miehet puolestaan pystyvät työskentelemään keskenään oikein hyvin ja asiaan keskittyen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Samoin kuin naisvaltaiseen yksikköön haetaan usein miestä asiantuntijaksi tai esimiesasemaan tasoittamaan hormoonimyrskyjen repimää työilmapiiriä. Tätä tietysti ei saa sanoa ääneen mutta näinhän se on. Pari asiaa pitää muistaa niin menee hyvin, kuormasta ei syödä ja kämppäemäntä on rauhoitettu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Joo näin pitkälti on. Omalle alalleni vaan ei saada tarpeeksi niitä miesjohtajia. Se on jo pitkään ollut naisten valtakuntaa. Ikävine seurauksineen.

KKi kirjoitti...

Niin, en minäkään Li:n politiikasta pidä. Hän vain osaa kertoa asiansa vakuuttavasti. Siksi vaarallinen.

Veronikan kaltainen jalkaa polkeva tättähäärä sen sijaan, kuten todettua, huvittava. Luulenpa Homman asialle omistetun ketjun tulevan olemaan vaalikauden vilkkaimpia. Veronikan otteilla kun ei kausteitta kuljeta.

Vielä kun Veronikan saisi puolueensa päälliköksi voisi todeta maailmassa vielä olevan huumoria ja oikeutta.

Anonyymi kirjoitti...

Patelle Pankavaarasta: Aatellu itse samaa ja manannu ettei meillä voi äänestää Eestiläistä ehdokasta. Ja sitten tuo ehdotukesi Huhtasaari Ainona ja rinteen antti väinämöisenä veneessä, siinä toteuisi se suvakkien myytti Väinämöisen ahdistelemasta Ainosta. Muuten, mitä eroa on veronika honkasalolla ja anna kontulalla? Puheissa ei mitään eroa, ainoa ero on et kontulalla on paremmat tissit:)
Huru-ukko

Löylyniemi kirjoitti...

Ykä, tuosta pääsiäisen palvonnasta:
Olen ymmärtänyt, että Easter = Astarte/Ishtar. Hedelmällisyyden, sodan yms. jumalatar, jonka palvonta on monta kertaa kielletty esim. vanhan testamentin puolella.

Passover voisi olla sopivampi nimi kyseiselle juhla-ajalle juutalaisten ja kristittyjen käytettäväksi.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Päivää

Veronika ei ole vihreä vaan vasemmistoliittolainen. On jopa puolueen varapuheenjohtaja, eli samaa keittoa hämmentämässä Lin kanssa.

Bobrikov

KKi kirjoitti...

"
Veronika ei ole vihreä vaan vasemmistoliittolainen. On jopa puolueen varapuheenjohtaja, eli samaa keittoa hämmentämässä Lin kanssa.
"

Perkule, niinpä on totta. Nyt seison pahemman kerran korjattuna. En näköjään oikein tutkinut asiaa. Tahtoo piiperöt mennä samaan säkkiin.

Asian näin ollen Li:tä mahtaa ...tuttaa. Veronika ammattimaisena pöyristyjänä ja akakoomikkona ei ainakaan lisää vasemmistoliiton uskottavuutta. Se vihoviimeinenkin rasvakoura häviää ja miksi ihmeessä vihreät eivät äänestäisi vihreitä? Alkaa olla hiukan epäselvää koko vasemmistoliiton funktio.

Minulla todellakin oli muistikuva Veronikasta vihreänä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Huru-ukolle, Löylyniemelle ja Bobrikoville & kiitos kommenteistanne.

KKi & Bobrikov: Ei ole ihme, että kyseiset puljut menevät aika ajoin sekaisin. Molemmat kun ovat onnistuneesti vapauttaneet itsensä kaikista realismin kahleista.

Huru-ukko: Pannaanpa vielä se kuva linkkinä:

https://g1.nh.ee/images/pix/maria-kaljuste-77752194.jpg

Löylyniemi: Kiitos lisätiedosta.

Anonyymi kirjoitti...

Avautumista aiheista Ilmastonmuutos ja lihansyönti.


Täällä pohjoisessa, Suomessa siis, pitää kämppiä lämmittää semmoset kymmenen kuukautta vuodessa. Valaistusta tarvitaan samanverran tai hieman kauemmin. Ilman fossiilisia polttoaineita tämä onnistui joskus 1800-luvulla mitenkuten. Lamppuöljyä tuotiin jo silloin, Nobelin veljeksien tuottamaa Bakun suduilta. Valasöljy toki valaisi myös, ja jo aiemminkin. Televisiot, älypuhelimet ja läppärit ei muuten pelaa traanilla, päreillä tai talikynttilöillä mainittavan hyvin.

Luonto-lehti 70-luvun alussa puhkui intoa, ydinvoimala Loviisaan kun valmistuisi niin YYA-sähköä piisaisi ja sähkön hinta laskisi. Huraa. Yksityisauto paha koska kolarit ja lyijytetraetyyli, Bussi hyvä koska joukkoliikenne ja ne NOX-päästötkin on ilmaista lannoitetta! Näin siis luonnonsuojelijoiden äänenkannattaja ammoin.

Rooman klubi ennusteli öljyn, kuparin ja muutaman muun tärkeän aineen loppuvan kohtsiltään. Öljykriisi, mainosvalot sammuksiin ja nopeusrajoituksia energian säästämiseksi. Yksityisautoilu kiellettävä - vaati tiedostava paremmisto.

Sitten parempi tiedostovaisto alkoi vastustaa ydinvoimaa, suomenkin ydinvoimaa, koska euro-ohjukset ja ydintalvi. Loviisakin osa suurta USA-ydinpommibisnestä. No, niinpä.

Ihan justiinsa loppuvaa öljyä ei sitten saa poltaa ilmaston lämpenemisen ja ilmansaastumisen vuoksi, keksi paremmisto sitten. Elettiin 80-luvun alkua ja minä ja muuan Mikko Paunio ihmettelimme miksi sitten ydinvoimaa vastustetaan. Silloin Kolmen Mailin Saaren voimalan poksahdus oli vakavin ikinä ydinonnettomuus. Vinguttiin toki kiinassa voivan sattua suomi-ilmiö.

Silloin jo vihreät vastustivat CO2:n lisäämistä ilmakehään ja ydinvoimaa. Kirjoitan oikein hitaasti: hiiltä ei saa käyttää sähköntuottoon koska CO2, eikä ydinvoimaa koska pahan säteet. Sähköä saadaan töpselistä.

Todellakin, ilmasto muuttuu. Niinhän se on aina tehnyt, roomalainen lämpökausi, pikkujääkausi olivat ihan hiljattain. Utsjoella kasvoi joskus isoja mäntyjä, jäämeren rannoilla norjassa myös. Oli se varmaan kurjaa aikaa. Ainakin jääkarhuille. Minkälainen onnettumuus olisi jos suomeen tulisi viron tai pohjoissaksan ilmasto. Kai sitten silmälasipääkoprakäärmeet leviäisivät ja krokotiilit väijyis lenkkipolkujen vierillä ojissa. Ihan niin kuin Hampurissa.

Taannoin lainasin kirjastosta kirjan, "Omnivori" taisi olla nimensä. Ihmislajin kehityksen ja menestyksen salaisuus oli kaikenlaisen ruuan kelpaaminen, ei jääty puihin hedelmiä tai lehtiä mussuttamaan tai savanneille ruohoa ja juuria syömään. Liha, siemenet, juuret, hedelmät, kalat, kaikki kelpasi. Menestys seurasi. Ei tänne pohjolaan päheiden pestomestojen perässä tultu, kala, hylkeet, peurat, linnut tänne veti. SA-Int tutki taannoin suomen luonnon tarjoomukset kriisin varalle: luonnon antimilla ei pärjää mainittavan hyvin, lihaa löytyy aika hintsusti, hiilareita käytännössä ei. Ilman keinolannotteita tarvitaan lehmiä paskan takia. Ilman jotain lantaa ei viljaa tule mainittavia määriä, paitsi kaskeamalla tai kydön poltolla.

Karja ei käytä ihmisravinnoksi kelpaavaa rehua. Ei timotei kelpaa vegaaneille. Kainuussa ei vehnälle lämpösumma riitä mitenkään, ei edes keskisuomessa joka vuosi. Sika muuttaa b-luokan ruoan A-luokan lihaksi, aiemmin laskin läskiksi. Nyt rehuviljan, soijarouheen, yms. vähemmän houkuttelevan kaman, fileeksi, kinkuksi, kamanaksi.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Aika lailla nämä "tutkijat" vetelevät mutkat suoriksi jos se vain sopii omaan agendaan. Vastuullinen tutkija on kriittinen myös sitä omaa tutkimustaan kohtaan ja kysynkin mitä tutkimuksen metodeista tuo muka tutkija on käyttänyt päästessään siihen lopputulokseen, että ilmastomuutoshyperventiloinnin vastustajat ovatkin ihmisvihaajia ellei suorastaan natseja?
On jokseenkin varma, että tämän tilaustutkimuksen metodi on ollut yhdistelmä "rahia ja mutua", toki lopputulos on ollut tiedossa jo ennen koko rahastusta.
Näitä "tutkijoita" on yliopistot pullollaan.
Sama on näiden idioottien kanssa joiden mielestä itsensä ja siinä sivussa kymmeniä ihmisiä tappavat fanaatikot ovat niitä suurimpia uhreja, muista raadoista viis.
Mitähän tiedostava akka tuumaisi siinä vaiheessa kun mehmet sahaisi lutkua häneltä katki?
Varmaan ei mielipide muuttuisi miksikään koska onhan mehmettien tekemät teurastukset vain sorrettujen hätähuutoja ja oikeastaan rakkauden tekoja.
Tuo ensimmäisenä päivänään eduskunnassa pöyristynyt naisolettu joutuu pöyristymään vielä monen monta kertaa.
Fanaattiselle femakolle voi tulla jopa ihan krooninen persekipu.
Eiköhän sekin jossain vaiheessa lähde pitkälle saikulle kun lanttu ei vaan kestä sitä, että jumalauta miehet saattavat istua ihan keskenään turisemassa ilman vieressä kyttäävää triggeröityjää. On se angsti kovaa kun omalle kohdalle osuu pahimmillaan jokainen päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin tuon "tutkijan" löytöä. Nuo on tuttuja juttuja amerikan mantereelta, kun olen tuota ilmastoasiaa jo toistakymmentä vuotta seurannut. Viestihän on; "jos vastustat ilmastonmuutosta, olet rasisti." Se oli kannanotto pian alkaviin hallitusvääntöihin, jotka eivät voi mennä niin, että eräs nimeltä mainitsematon puolue saisi hallituspaikan.

Suomessa media on vielä sen verran tajuissaan, ettei ole lähtenyt mukaan esimerkiksi englantilaisen "laatulehden", The Guardianin kelkkaan. Muitakin saman tasoisia lehtiä löytyy maailmalta, ainakin ilmastoasioissa. Moniko on kuullut uutisen, jonka mukaan koko ihmiskunnan on muutettava Antarktikselle asumaan, koska maailma on kuumeneva niin, että se on ainoa elinkelpoinen paikka? Tämän pitäisi tapahtua vuoteen 2030 mennessä.

Tosin se juna on tainnut mennä. Alexandria Ocasio-Cortez, kaunis, seinähullu demokraattiedustaja USA:sta, tiesi kertoa että maailmanloppu tulee 12 vuodessa. Paitsi jos tehdään vihreä vallankumous energian tuotannossa tai jotain.

Laadukkaat lehdet tiesivät myös uutisoida, että Malediivit ja osa Manhattanista jäivät vuodenvaihteessa nousevan merenpinnan alle. Jos en väärin muista, niin Manhattan jäi meren alle edellisen kerran 1990-luvulla. Arktis on ollut kesäisin jäistä vapaa jo useita vuosia jne.

https://realclimatescience.com/

Tuossa linkissä olen monet kerrat nauranut vedet silmissä. Blogin pitäjällä on tapana kaivaa netin syövereistä vanhoja lehtileikkeitä kommentteineen ja haastatteluineen. Ilmaston muuttumisella pelottelu ei todellakaan ole mikään uusi asia. Se mikä on uutta, on volyymin voimakkuus. Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja kun kerran iltauutisissakin sanottiin, että ilmasto lämpenee niin siinä on porukan mukana helppo mennä. Vielä jos vähän leimakirvestä käytetään, niin eipä se muuta tarvitse. Kuka sitä nyt rasisti haluaa olla?

Luin muuten minäkin kirjan "Ilmastopaniikki - hoito-opas". Suosittelen lämpimästi. Hesari jo kirjan lyttäsikin, mikä vain alleviivaa suositustani.

maallikko

Joppos123 kirjoitti...

Tutkimuksista vielä sen verran, että juuri kaikenkansan YLE haastatteli tutkijaa jonka mielestä gradut ja väitöskirjat pitäisi saada tehdä ihan millä kielellä hyvänsä ja mannekiininä haastateltiin ikänsä Suomessa asunutta somalikaapua.
Okkei, jos näin mennään niin voinkin heti huomenna raapaista väikkärin omalla keksityllä kielellä.
Ihan yhtä hyväksyttävää sen pitäisi olla kuin vaikkapa tekniikan ja tieteen somalin kieli.
Näin rapautetaan sitä kuuluisaa koulutusta edelleen ja ei tuo nyt kovin hyvältä näytä muillekkaan.
Aika sheissea taas YLE:lta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Joppos123:lle ja maallikolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Oli muuten varsin hyvin tiivistetty.

Joppos123:

Viesti1: Nykyinen poliittisesti oikeaoppinen yhteiskunnallinen tutkimushan menee niin että ensiksi tehdään johtopäätös ja sitten etsitään sitä tukevat faktat. Jos niitä ei löydy, niin sitten ne keksitään. Pöyristynyt naisoletettu saa muuten kovan kilpakumppanin vihreitten Iiris Suomelasta joka hänkin ehti jo ensimmäisenä päivänä pöyristyä. Uusi Rosa Meriläinen?

Viesti2: Tokihan väitöskirjan voi tehdä millä kielellä tahansa kun se tehdään niissä maissa joissa kyseistä kieltä varsinaisesti puhutaan. Sen sijaan somalinkielinen väitöskirja Suomessa on lähinnä huono vitsi. Taidanpa alkaa itsekin väsäillä väitöskirjaa pinnanmaan kielen Örnätjärven murteella aiheesta ”haavaadeshalluai hassukssäädääs sesmellellem kukkuu”.

maallikko: Kieltämättä hurjia juttuja ja hurjempaa on tietysti että nykyisin ne alkavat olla dogmeja. Minkä myötä muuten muuan Greta Thunberg muuttuu ilmastohysteriauskonnon uudeksi Messiaaksi. Tuota Alexandria Ocasio-Cortezia voisi sanoa aikamme ilmiöksi joka ei vielä parikymmentä vuotta sitten olisi ollut mahdollinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tervepä, kaikki

Pyssymies loihe lausumaan mm. "Kainuussa ei vehnälle lämpösumma riitä mitenkään, ei edes keskisuomessa joka vuosi." Aivan totta. Mutta tämähän ei tunnetusti ole pysyvä olotila. Viimeksi 1930-luvulla oli niin lämmin jakso, että lämpösumma riitti kevätvehnälle ihan Tornionjokilaaksossa asti. Tätä ennen, 1200-luvulta 1400-luvulle oli varsin lämmin jakso, jolloin munkkiveljeskunnat toivat tänne kaikenlaisia uusia kasveja kuten härkäpavun, kaalin, porkkanan ja palsternakan sekä ison liudan välimerellisiä yrttejä - joiden viljely sitten taantui 1500-luvulla alkaneen minijääkauden tuomiin nälkävuosiin. Suomen peltojen valjastaminen kasvisravinnon tuotantoon ja näin ilmastonmuutoksen torjuntaan edellyttää siis..öh..lämpimämpää ilmastoa. Voi helkkari, meniköhän multa vai joltain muulta joku homma ristiin?

Vakavasti puhuen: nyt esitetään erittäin radikaaleja maatalouspolitiikan piruetteja. Sellaisia, jotka ihan oikeasti vaarantavat koko kansallisen ravinnontuotannon. Nähtävästi vailla tälle alalle kuuluvaa perusymmärrystä luonnonoloista ja kansantaloudesta, ruoan tuotannon tavoista ja elintarvikkeiden markkinakäyttäytymisen herkistä erikoisuuksista - ruoan kysyntä ja tarjonta eivät käyttäydy keskenään ihan samoin kuin vaikka älypuhelinten, Ultra Bra:n konserttilippujen tai "Vihreän anaalin kimallus"-runoantologian osalla.

Kun on ruokaa riittämiin tarjolla, lisätarjonta ja siten koko tarjonta on äärimmäisen halpaa. Ihminen kun ei yleensä halua määräänsä enempää syödä. Kun ruuasta tulee niukkuus, hinta kohoaa äärimmäisesti ylös. Ilmiö tunnetaan nimellä jyrkkä hintajousto, joka on tyypillistä syömisen kaltaisselle välttämättömyydelle. Saman ilmiön näemme pääkaupungin asumisen hinnoissa - myös tyhjenevän maaseudun halvoissa asuntohinnoissa.

Tämän vuoksi maatalouspolitiikkaan kohdistuneet radikaalit ja ideologiset muutosehdotukset on järjen nimissä joko torjuttu raivokkaasti tai sivuutettu hyväntahtoisesti nyökytellen. Viisas hallinto kun kaikkein viimeksi haluaa ruokamellakoita.

Nyt ollaan luiskalla polulla. Esitettyihin ajatuksiin näytään suhtauduttavan ihan vakavasti! Vaarallista leikkiä kansakunnan elämän perustarpeella, ruoalla.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos hyvästä lisäyksestä. Eikös se anarkia ollut yhdeksän syömättömän aterian päässä?

Anonyymi kirjoitti...

Kiteytän vielä:

"Luonnonsuojelijat" ovat huutaneet kuin sadun paimenpoika "Susi tulee" ilmeisen turhaan jo jokusen kerran. Motiivina joku muu kuin maailman pelastaminen. Kummallista on se, että kun sitten kyläläinen singahtaa musketin kanssa paikalle. Kieltää tämä paimenpoikamme musketin käytön hämärin perustein. Jos ydinvoima ei kelpaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ei ilmastonmuutos ole oikea ongelma.

Ja ehkä se ei ole ongelma. Oikeasti.


Maatalous suomessa edellyttää mm. vuoroviljelyä, Vehnälle, perunalle, rukiille, ohralle, kauralle, yms. pitää olla vaihtoehto. Nurmi & apila on suuressa osassa maata hyvä vaihtoehto. Mutta eivät käy ihmisravinnoksi. Karjan pito on siis välttämätöntä sadon hyödyntämiseksi. Karjan lanta on myös hyvä maanparannusaine.

Osa viljasadosta ei kelpaa ihmisravinnoksi, huono sakoluku, liian pienet jyvät tms. vika. Rehuksi nämä käyvät oikein hyvin.

Elintarviketeollisuus tuottaa erilaisia sivuvirtoja - jämää, roipetta ja sekundaa. Käyvät sioille ja muille valkuaislähteeksi.

Lyhyesti: maatalous tuottaa tavallaan sivutuotteena lihaa - olis aika tyhmää jättää se syömättä. Lemmikit, kissat, koirat, hillerit yms. tarvitsevat myös lihaa ravintoonsa.

Ja oikeasti ihminen on sekasyöjä, ihan kuin karhukin.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin päättäjät ovat unohtaneet mitä voi tapahtua kansallisessa kriisitilanteessa. Ei tarvitse mennä kuin maalis- huhtikuuhun 1942 jolloin viljalaivat 10 kpl suomalaisia ja 20 kpl muunmaalaisia olivat jumissa jäissä Gotlannin tasalla. Maassa kirjaimmellisesti syötiin laarinpohjia myöten siemenviljat ja siemenperunat. Pahimmillaan oli enää viikonkulutusta vastaava määrä siemenviljaa varastossa, aikajakso tunnetaan myös lanttutalvena.

Kannattaa muistaa että keväästä 1940 - juhannukseen 1941 koko valtion vapaa tai "vapaa" kaupankäynti oli 20mx45m:n kokoisen laiturin varassa Liinahamarissa joka oli koko pohjoisen mannereuroopan ainoa toimiva puolueeton satama. Tutustukaapa esim. SS American Legion aluksen Petsamon retkeen. Evakuoitavien lisäksi lastina oli piirrustukset ja pari valmista 40mm Boforsin it-kanuunaa joista tuli standardi US Navylle.

Jos palataan aikaan kotitarve potsin, lampaan ja kanien sekä parin kanan ylläpitoon proteiinilähteenä ja vegaanipuoli on pottupalstan ja kotitarve juuresten varassa. Kessua voisi jo muutenkin nykyhinnoilla alkaa kasvattaa takapihalla. Siinä alkaa edistyksillä olla vaikeaa kun ei ole kvinoaa ja näitä ihmemarjoja. Pitäisi ruveta sienestää ja marjastamaan, keräämään nokkosenlehtiä, kuusenkerkkiä, pettua... ei auta valittaa internetistä diagnotisoituihin allergioihin kun ei ole internettiä. Valveutuneimmat kopiovat käsin Toivo Rautavaaran teoksia mihin kaikkeen viljellyt ja villit kasvit kelpaavat. Entisen presidentin Relanderin kaninhoito-opas vuodelta 1911 on kovasana. Entiset vegaanimammat turskin ottein kirveenhamaralla lopettavat sikoja ja lampaita sekä prosessoivat ruhon joka ainoan syötävän osan alkaen verkkomahasta ja suolista sekä keittelevät rasvasta ja lipeästä saippuaa lisäten siihen erilaisia yrttejä, marjoja etc saaden hajustettua sen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Venäjällä on kaksi elintarviketta joiden hintaa subventoidaan valtion toimesta jotta kokemusperäisesti yhteiskuntarauha säilyisi. Hinnan korotuksista tuli aikoinaan melkoiset seuraukset 1917, kuten arvata saattaa niin kyseessä ovat limppu ja vodka.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi:

"Easter worshippers" saattaa kuulostaa omituiselta ilmaisulta. Mutta käsittääkseni se ei tarkoita "pääsiäisen palvojia" - eihän pääsiäinen sinänsä ole kristittyjenkään palvonnan kohde.

Englannin kielessä verbiä worship nimittäin käytetään, paitsi transitiivisesti (merkityksessä palvoa), myös intransitiivisesti, siis ilman objektia, merkityksessä "osallistua jumalanpalvelukseen". "Easter worshippers" tarkoitti siis yksinkertaisesti niitä, jotka olivat läsnä pääsiäisen jumalanpalveluksessa; asianmukaisin suomennos olisi ehkä "pääsiäisen viettäjät". Easter oli tässä pikemminkin ajanmääräys kuin objekti.

Eiväthän kristityt palvo pääsiäistä, mutta pääsiäisenä pidetään kirkkovuoden suurimpiin kuuluvia ellei kaikkein suurimpia jumalanpalveluksia.

Tietysti uhrit olivat kristittyjä (ellei sitten joku ulkopuolinen, ei-kristittykin ollut uteliaisuuttaan läsnä), mutta tässä tuota ehkä hieman outoa ilmaisua käytettiin yksinkertaisen Christians -sanan sijasta sen vuoksi, koska isku tapahtui kesken pääsiäisen jumalanpalveluksen. Tuskin kukaan (edes Yrjöperskeles?) olisi nähnyt mitään outoa, jos suomenkielisessä uutisessa tai vaikkapa virallisessa surunvalituskirjelmässä olisi puhuttu "pääsiäisen viettäjistä".

Anonyymi kirjoitti...

Niistä "pääsiäisen palvojista" tai pikemminkin "pääsiäisen viettäjistä" vielä:

Ihan vain vertailun vuoksi:
Jos Mekassa sattuisi kesken pyhiinvaelluksen jotakin, mikä aiheuttaisi kuolonuhreja, niin kyllä kai siinäkin yhteydessä otsikoissa puhuttaisiin pikemminkin "pyhiinvaeltajista" kuin vain yksinkertaisesti "muslimeista".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies & Pate: Erittäin hyviä lisäyksiä teillä kummallakin. Sen 42-nälkätalven yksi opetuksista on se, että maassa kannattaa olla tietty omavaraisuusaste. Nälkä kun tulee nykypäivän suomalaiselle ihan yhtä herkästi kuin vuoden 1942 suomalaiselle.

Ano: Kyllä tuo täälläkin tiedetään. Mutta iskut kohdistuivat nimenomaan kristittyihin ja se tiedettiin kyllä Amerikoissakin. Ja kakkosviestistäsi totean että enpä usko. Islamilaisilla on länsimaisessa mediassa niin suuri uhriutumispääoma että iskut muslimeja kohtaan nimetään iskuiksi muslimeja kohtaan. Samalla kun unohdetaan sadat ja tuhannet muslimien iskut kristittyjä kohtaan.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Rovasti Kares oli periaatteen mies jonka oma moraali ei sallinut käyttää mustanpörssin elintarvikkeita. Korttiannokset mitä sai silloin olivat mitä olivat ja Kares kuoli aliravitsemukseen. Tuon kevään jälkeen aluksi Ruotsin avustuksella meillä alkoi kouluruokailu jonka tarkoituksena oli taata lapsille yksi lämmin ateria päivässä. Nykyinen prosessoitu sotku on jotain ihan muuta. Kehitys ei aina ole parannusta. Kansakoulussa oli keittäjä-talonmies rouva, raaka-aineet parhaimmillaan koulun viereiseltä pottu- ja kasvimaalta. Ruoka laitettiin niin että se syötiin kun se oli valmista, ekaluokkalaisetkin osasivat kuoria potutkin. Ei ollut tacoja, kepabbia, nyhtökauraa. Sianlihaa, kanaa, kalaa, nautaa ja kasvisruokana ruis- tai puolukkapuuroa. Oli kanaviilokkia, tillilihaa, hernerokkaa, makaronilaatikkoa, makkarakeittoa ja -kastiketta semmoista ruokaa mitä raavasmies syö tänä päivänäkin. Lautanen syötiin tyhjäksi, siinä saattoi vielä santsatakin. Salainen mauste oli tenavien nälkä joka tuli välitunneilla, meillä taisi olla kilometrin puolentoista latukin jonka lenkin ehti hiihtää välitunnilla. Tuli vain kouluruokailusta mieleen mutta kouluruokailu aloitettiin tosiaan kansakunnan vaikeina hetkinä lasten terveyden turvaamiseksi. Asia jonka nykyisten päättäjien pitäisi ymmärtää ennen kuin menevät säätämään sitäkin. Itseasiassa välillä monelle lapselle on joko perheen taloudellisen tilanteen tai uusavuttoman hesekepappisukupolven takia kouluruoka ainoa päivän kunnollinen ateria. Kuulemma varsinkin maanantaisin on ruuankulutus huomattavasti suurempi kuin muina viikonpäivinä. Sotaväki on toinen missä pitäisi jättää ilmastonmuutoseksperimentaaliset kokeet sikseen. Varusveijarien vapaa-aika ja tekemiset ovat rajoitettua joten hyvä ruoka parempi mieli. Samoin myös erilaisten palvelulaitosten ruuat jotka jotain hajutonta ja mautonta mutta kalorit ovat kohdallaan ja viheranalisti lyö nokkasi eteen rätingin kaloreista ettei sinulla voi olla nälkä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Olen taas samaa mieltä kanssasi. Se kouluruokailu muuten oli yksi loistavia asioita suomalaisessa kansanterveydessä.

AaJii kirjoitti...

Varmasti kaikki oleellinen on jo kommentoitukin, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Aivan ensin haluaisin kiittää erinomaisesti kiteytetystä ilmastoasiasta. Se on juurikin noin, että kysymys ei ole siitä, että kiistettäisiin ilmastonmuutoksen olemassaolo (shortsit jalassa huhtikuussa...) vaan kun se on juurikin näin, että jos muissa maissa olisi väkimäärä ja kulutus samassa suhteessa luonnonvarojen tuotantoon ja pinta alaan kuin täällä Suomessa, ei meillä olisi globaalia ongelmaa saastumisen suhteen. Ei olisi muovilauttoja merissä.

Mitä epätasa-arvon hyväksymiseen tulee, niin valitettavasti ilmiön olemassaolo maailmanlaajuisesti ei ole meidän Suomalaisten käsissä. Kovastihan täällä meillä on tehty töitä ongelman poistamiseksi edes oman maan sisältä, eikä siinäkääm olla vielä täydellistä onnistumista saavutettu. En tiedän sitäkö tässä jotkut hakevat, että vasta kun Suomi ja Eurooppa on taannutettu jonkinlaiseksi paskastaniaksi jossa kaikilla on kurjaa on tasa-arvo saavutettu.

Mitä Sri Lankaan tulee, niin pääsiäisenpalvojat särähti kyllä tällaisen paatuneen ateistinkin korvaan. Nyt siitä sai sellaisen käsityksen, että kyseessä on joku paikallinen pakanallinen uskonlahko joka palvoo ties mitä. Olisiko siinä Uuden Seelannin tapauksessakin pitänyt sitten kirjoittaa että paikallinen vatipää hyökkäsi mustankivenpalvojien pyhäkköön?

Sitä en sitten tiedä, että onko sallittua tehdä noista kauheista tapahtumista sellaista johtopäätöstä, että monikulttuurinen yhteiskunta ei vaan ihmisillä toimi ainakaan vielä tässä nykyisessä evoluutiovaiheessa. Ei ainakaan niin kauan kuin uskonnot ovat sopassa mukana sekoittamassa.

Itse näkisin että kansallisvaltioihin ja sellaiseen perinteiseen kansainvälistymiseen perustuva maailma olisi huomattavasti parempi paikka kaikille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, AaJii. Samaa mieltä. Ei lisättävää.

Joppos123 kirjoitti...

Annetaan noiden sen ajan kundien olla rauhassa, myös ss-jätkien. Meillä ei ole mitään valtuuksia tai edes oikeutta lähteä heidän valintojaan arvostellemaan.
Pojat tekivät valinnat sillä tiedolla mitä oli ja sillä siisti.
Vituttaa kun jotkut vielä haaskavat aikaansa jonkun keskitysleirin kirjanpitäjän perässä, oikeesti.
Se junnu ei varmasti ole ensimmäisenä kelannut sinne joutuessaan, että vielä nyt sitä haetaan kansanmurhasta.
Vittu oieasti.
Hateaan niitä kommunistimulkkuja välillä , jotka ovat muuten vaan huvikseen olleet osana proleriataatin duuneissa.
Niille pystytellään patsaita ja joku vitun Antti Rinne niiden perillisenä taitaa muodostaa hallitusta tänne härmäänkin.
Noiden jätkien käsissä on valtamerellinen verta, ja kansa hurraa.
Ehkä Venetsuelan tie muutamalla sadalla tuhannella kusipäällä afrikasta ja lähi-idästä opettaa jotain.
En kyllä usko, että opettaa. Se on luonnonvoima.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Minusta tässä ei olla nyt pahemmin SS-miehistä puhuttu mutta totean silti että joo. Tietyn ajan asioita kannattaa arvostella sen ajan näkökulmasta. Ei nykypäivän näkökulmasta. Jos Suomi joutuisi äkkiä sotimaan niin ei silloinkaan tuumittaisi että miltähän nää meidän touhut näyttää vuoden 2099 näkövinkkelistä.

Kommunismin kanssa leikkijöitä vaan löytyy edelleenkin. Ja paljon. Johtunee siitä että kommunismia ei – valitettavasti – ole samalla lailla aikanaan jyrätty kuin natsismi jyrättiin.