tiistai 8. elokuuta 2023

UUSKIELTÄ MITÄ HÄ?

Helsingin Pravda jatkaa sitkeää ristiretkeään aivan tavallisia ihmisiä vastaan ja puolustelee ristiretkeään käyttämällä näistä ihmisistä itse keksimiään termejä joilla hienosti annetaan ymmärtää että natsejahan ne ovat. Tällä kertaa kohteena on Hommaforumi ja otsikko on taas raflaava:

Radikaalioikeisto pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatteluun kieltä muokkaamalla – Tutkija: Ilmiö kansainvälinen.

Ja alaotsikko kertoo:

Jussi Halla-ahon blogin vieraskirjasta alkunsa saaneella Hommaforumilla pohdittiin, miten kieltä muokataan maahanmuuttovastaisen aatteen edistämiseen.

Ja mikä oli HS-Pravdan löytämä smoking gun? No, pääosa jutun aineistosta on yhden Hommaforumille vuonna 2009 (toistan, vuonna 2009) kirjoittaneen nimimerkin kirjoitus jossa hän tuumii että aletaan itsekin määritellä termejä kun vihervasemmisto sitä jo tekee. Kyseinen nimimerkki on lakannut kirjoittamasta Hommaforumille toistakymmentä vuotta sitten. Tässä on asia etsimällä etsitty vielä ahkerammin kuin erään nimimerkki Riikan kohdalla. Etsii, etsii ja soisi löytävänsä. Ja tekee siitä sensaation.

Siks toiseks, mikäs rikos se on että pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun? Se on täysin normaalia. Noin laajemmassa mitassa se kuuluu politiikkaan. Ja vihervasemmistolainen valtamedia on tehnyt sitä härskisti ja häpeämättä yli kaksikymmentä vuotta mutta haluaa yksinoikeuden ihmisten ajatteluun vaikuttamiseen. Käydääs läpi hieman niitä ajattelua muokkaamaan pyrkiviä termejä mitä se on tuputtanut vaikka se on kovasti loukkaantunut voiman pimeän puolen termeistä joihin palataan hetken päästä.

Paperiton: Eli tyyppi joka notkuu Suomessa ilman oikeutta siihen mutta joka vihervasemmiston mukaan pitäisi saada jäädä maahamme ikuiselle elatukselle.

Kaikenlaiset sukupuoliset termit: Alkaen esihenkilöstä ja päätyen menstruoiviin miehiin ja peniksellisiin naisiin. Jotka pitäisi ottaa tosissaan.

Mikroaggressio: Vihervasemmistolle loistava termi jolla jopa tavallisen suomalaisen kohteliaisuus etnisesti edistyksellisestä kohtaan voidaan tulkita rasismiksi.

Rodullistettu: Ja mitähän pirua tuo loppujen lopuksi tarkoittaa? Mutta sitä käytetään kyllä laajasti.

Kulttuurinen appropriaatio: Eli suomalaisen pitää pyytää anteeksi jos sillä on rastatukka tai se twerkkaa ts. heiluttaa persettään koska afrikkalainen on tehnyt sitä ennen häntä. Lisäksi suomalainen ei saa pistää päähänsä inkkaripäähinettä, koska sekin on kulttuurista apprpörröttämistä. Sen sijaan se, että niin arabit kuin afrikkalaiset elävät vain länsimaisen teknologian varassa ei ole kulttuurista apprpörröttämistä.

Maalittaminen: Perusteltu arvostelu vihervasemmistolaista unelma-ajattelua vastaan joka halutaan rangaistavaksi.

Viharikos: Uhriton rikos eli väärä ajattelu joka loukkaa vihervasemmistolaisia ja heidän egonruokkimistaan.

Ja sitten tietysti tuossa otsikossakin ollut:

Radikaalioikeisto: Eli jotain, jolla ihmisiä voidaan haukkua natsiksi ilman mitään perusteita mutta samalla voidaan kategorisesti kiistää että ei me ketään haukuttu natseiksi. Kuuluu samaan sarjaan äärioikeiston ja laitaoikeiston kanssa.

Tässähän näitä äkkimuistamalla muutama. Lukija voi lisätä jos mieleen tulee. Mutta entäs ne termit täältä voiman pimeältä puolelta ja jotka HS-Pravdan sekä äärimmäisen puolueettoman tutkiskelijan Tuija Saresman mielestä ovat loukkaavia.

No, ensimmäisenä vihervasemmisto. Ihan totta. Se loukkaa. Ja mitä vihervasemmisto on? No, se on vihervasemmistoa. Mitäs muutakaan? Milläs nimellä sitä pitäisi sitten kutsua? Jatketaan:

Haittamaahanmuutto: Loukkaa kovasti. Ja on äärimmäisen osuva termi. Maahan tullut kehitysmaalainen joka elää suomalaisten rahoilla eikä hänellä ole pienintäkään ajatusta elää muilla kuin suomalaisten rahoilla on haittamaahanmuuttaja. Ja kun hän syyllistyy suomalaisiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin niin hän on haittamaahanmuuttaja potenssiin kaksi. Mutta sitä termiä ei saisi käyttää. Kas kun se loukkaa. Suomalaista suvakkia.

Monikultturismi: Helsingin Pravda toteaa termistä näin: ”Kun monikulttuurisuuden sijaan aletaan puhua monikulturismista, ilmiöstä tulee ismi tai ideologia, jonka voi asettaa naurunalaiseksi. Aletaan puhua mokutuksesta, monikulturismiin pakottamisesta.”

Ja sehän on totta. Monikultturismi ei ole saanut suomalaisille aikaan mitään hyvää mutta vihervasemmisto pakottaa suomalaiset elämään sen kanssa.

Seuraava kohta on varsin tärkeä:

Ironia ja sarkasmi ovat Saresman mukaan keskeisiä oikeistopopulismin ja radikaalioikeiston työkaluja.

Totta. Kas kun me pystytään siihen. Vihervasemmisto ei pysty. Sillä ei ole huumorintajua tippaakaan. Eikä tarvittavaa älykkyyttä. Sillä on vain sabluuna ja hokema. Lisätään vielä tämä HS-Pravdan lause:

Sanan ”suvakki” kerrotaan juontuvan sanoista ”suvaitsevainen” ja ”älyllisesti rajoittunut, vajakki”.

Ja sehän osuu täysin kohdalleen. Suvakki on hyödyllinen idiootti joka haluaa valkopestä kehitysmaalaisen rikollisuuden ja väittää, että kyseisestä porukasta olisi meille jotain hyötyä. Tämän suvakki tietysti tekee nostaakseen omaa hyvän ja suvaitsevaisen ihmisen egoaan. Kyse on hänestä. Ei edes siitä kehitysmaalaisesta.

Olenko minä suuttunut kyseisestä Helsingin Pravdan avautumisesta? No enhän toki, vaan toivon lisää samanlaista. Kas kun täällä voiman pimeällä puolella ei oikein saada herätettyä suomalaista hallintolammasta. Mutta kun Valtamediapuolue VMP tekee asian puolestamme äärimmäisen naurettavilla avautumisillaan niin sehän toimii itse asiassa meidän – ja täysjärkisyyden - puolesta.

Jatkakaa Helsingin Pravdassa samoilla linjoilla vaan.


45 kommenttia:

JJR kirjoitti...

Kulttuuritulkki, rekrytointikonsultti.
Vihertotalitaristien ja sosialistien harjoittama sensuuri pilaa perinteisen median yksi toisensa jälkeen.
Vielä kymmenen vuotta sitten Uuden Suomen puheenvuoro oli virkistävää luettavaa.
Nykyjään siellä sosialistilauma herjaa vääriä mielipiteitä esittäviä, koko vasemmisto parjaa persuja ja taistolaiskommunistit ilmiantavat, jotta erimieliset automaattisesti bannataan.
Sensuurilla ylläpidetään valhetta ja estetään valhetta vastustavan tiedon leviämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Yksittäistapaus.

Jokin aika sitten esim. "turvapaikanhakijoiden" tekemät kaikki rikokset olivat yksittäistapauksia. Nyt niistä on tullut varsinkin Ruotsissa arkipäivää.
Kyllä vihaksi pisti kun esim. turvapaikanhakijan tekemää raiskausta vähäteltiin kutsumalla sitä "yksittäistapaukseksi".
Eipä käytetä tätä sanaa enää nykyisin koska tekoja tapahtuu säännöllisesti. Hyvä esimerkki vihervasemmiston sumutuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Emme tiedä, kuka Homma-foorumin nimimerkin takana on, mutta hyvään journalistiseen tyyliin spekuloimme sen olevan esimerkiksi Riikka Purra.

Ymmärtääköhän tuo jutun tutkija itsekään mitä tässä oikein sanoo:
"Kritiikki-sana viestii, että kyse on asiallisesta kritiikistä, jota täytyy saada esittää. Todellisuudessa sanaan sisällytetään ajatus, että maahanmuutto on aina pahasta ja se täytyy estää keinolla millä hyvänsä.”

Hän saa siis itse määrittää sanojen merkityksen, ilmeisesti koulutus antaa tähän oikeuden?

Vasarahammer kirjoitti...

Tuija Saresma on asialla. Pitihän se arvata, kun huuruisia teorioita yritetään koristella akateemissella näennäisuskottavuudella.

Vasemmistolla ei tosiaan ole huumorintajua eikä kykyä itsereflektioon.

Anonyymi kirjoitti...

Positiivinen syrjintä? Eivätkö nuo sanat kumoa toinen toisensa? Onhan se varmaan positiivista monenkin maailmanhalaajan mielestä, kun suomalaista syrjitään ja työpaikka annetaan hänen nenänsä edestä vähemmistöön kuuluvalle. Tasa-arvosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta rääkyvät voisivat edes pitää pienempää meteliä jo ihan senkin takia, että meillä on isompiakin ongelmia kuin rasismi tai natsit, joiden jahtaaminen alkaa saada jo huvittavia piirteitä. Lakritsapötkön käärepaperi, Afrikan tähti-lautapeli tai pesukarhu kravatissa; selvää rasismia ja uuninluukkujen kolinaa, joille täytyy saada nollatoleranssi! Nollatoleranssia nuorten katujengeille ja tyttöjen/naisten raiskaamiselle ei kukaan ole ehdottanut. Laitetaan vaan pää pensaaseen ja keksitään niillekin joku mukavampi ilmaisu, johon voisi ottaa oppia vaikka autovarkaudesta eli siistimpi muoto on ajoneuvon luvaton käyttöönotto.

Rouva Ano

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Tuija Saresmassa henkilöityy suomalaisen yliopistomaailman ongelma. Sieltä valmistuu ihmisiä, joita ei 40 vuotta sitten olisi hyväksytty sisään opiskelemaan. Täynnä ääntä ja vimmaa vailla mitään tieteellistä sisältöä. Hysteerinen naisihminen, siinä kaikki.

R.R kirjoitti...

Etuoikeutettu, miesselittäminen, äijähaara, CIS, toksinen maskuliinisuus, transfobia, heteronormatiivisuus, turvallinen tila, vähemmistöstressi. Kukahan sitä keskustelua oikein koettaa ohjata omilla termeillään?

Heikki kirjoitti...

Hesarin uskottavuus lähestyy Seiskan tasoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, mutta sillä erolla että Seiska ei edes väitä olevansa muuta kuin on. Hesari sen sijaan väittää olevansa laatulehti, joka tekee "tutkivaa journalismia".

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä tuollainen raiskauskin voitaisiin nimetä "luvattomaksi käyttöönotoksi".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys JJR:lle, Ano1:lle, Krekorille, Ano2:lle, Vasarahammerille, Rouva Anolle, alianor d'aquitainelle, R.R:lle, Heikille, Ano3:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne ja mainioista lisäyksistänne.

JJR: Totta, eikä meillä ole varsinaista opposition mediaa ollenkaan. Suomen Uutiset on mutta se on liian pieni.

Ano1: Yksittäistapaus ilman muuta ja sen myötähän tuli myös han-suomalaisuus eli raiskaavatHAN suomalaisetkin.

Krekori: Kiitos linkistä.

Ano2: Jep. Toimittaja syyttää vastapuolta siitä, mitä hän itse tekee. Ja kyseinen nimimerkki oli ymmärtääkseni eräs blogikirjoittaja joka ei ole ollut aktiivinen yli kymmeneen vuoteen. Se ei estänyt Pravdaa tönkimästä.

Vasara & alianor d'aquitaine: Kun kyseistä naikkosta käytetään asiantuntijana niin siinä määritellään ”puolueettomuus” aivan uusille lukemille. Ajan henki, voisi sanoa. Ja huumorihan alkaa olla jo pikkuhiljaa kielletty.

Rouva Ano: Muistelen että se virallinen termi oli positiivinen erityiskohtelu joka ei kyllä suomalaisiin kohdistuvaa syrjintää millään tavalla muuta. Ja erittäin hyviä huomioita muutenkin.

R.R: Erittäin hyviä lisäyksiä. Ja eihän se ohjaaminen pahasta ole jos se on vihervasemmistolaista.

Heikki & Ano3: Väittäisin, että Seiska on nykyisin Hesaria huomattavasti luotettavampi. Ano3:n huomautus pitää paikkansa.

Ano4: Aikoja sitten lopettanut bloggari Octavius kehitti termin ”tutustumispenetraatio”.

Ha-nostri kirjoitti...

Miten olis sosiaalitieteet. Ennen ne tutkivat yhteiskuntaa, mutta nykyään suuri osa niistä on jonkinlaista aktivistien temmellyskenttää. Ovat prostituoineet tieteenaloja.

Strix Senex kirjoitti...

Montakohan kertaa tämäkin on tullut todetuksi, että omasta elämästään se paha pappi saarnoihinsa sisällön löytää. Ja tämä pätee edelleen niin Hesariin kuin vihervasemmistoonkin. Niinpä sitten kiirehditään syyttämään vastustajia nimenomaan o niistä menetelmistä, joita itse käytetään. Tämä pyrkimys ihmisten ajatteluun vaikuttamisesta, tai ainakin siihen pyrkimisestä kieltä muokkaamalla on niitä kaikkein perinteisimpiä laitavasemmistoin menetelmiä, on ollut jo alkaen siitä Ranskan vallankumouksesta, jossa vasemmisto toteutti vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa giljotiinilla. Yksi tapa on sellaisten taikasanojen keksiminen, joihin ladataan vahva tunnesisältö ilman asiasisältöä. Niistähän tuossa jutussa oli hyvä joukko mainioita esimerkkejä. Komealta kuulostavia eufemismeja ja höttösanoja. Toinen tapa on ryhtyä käyttämään sanaa sellaisessa merkityksessä, joka on suorastaan alkuperäisen vastakohta. Esimerkkinä tästä vaikkapa se, että vain yhden totuuden suvaitsevat autoritääriset dogmaatikot julistautuvat liberaaleiksi. Mutta turhapa tätäkään on tässä toistaa, kun Orwell on kuvannut tätä kielen manipulointia niin hyvin kirjoissaan Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984.

Sitä minä sen sijaan jaksan ihmetellä, että kuinka kalkkeutunutta tämä vasemmiston ajattelu on, kun se on kaavamaisesti toistanut tätä samaa karkeaa ja yksioikoista menetelmää jo 150 vuotta. Sanoja on aikojen kuluessa muuteltu, mutta mitään muuta sitten ei olekaan. Ja vielä enemmän minä ihmettelen, että vieläkin löytyy niin hölmöjä ihmisiä, että tuo humpuuki uppoaa heihin, vaikka näytöt ovat niin moninkertaiset, kiistattomat ja vakuuttavat. Mutta kai ne ostaisivat Eiffelin torninkin romuna pois kuljetettavaksi, jos joku tulisi tarjoamaan.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Voi olla että virallinen termi oli positiivinen erityiskohtelu, mutta näin useamman kerran vihervasemmistolaisten ja muiden suvakkienkin käyttävän muotoa positiivinen syrjintä. He sitten selittivätkin tätä termiä että miten se ei ole syrjintää kun se valkoinen syrjitty on etuoikeutettu jotenkin ja jonkin suhteen, miten ja minkä suhteen ei oikein niistä selitteläätiöistä selvinnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin valtavalla volyymilla hehkuttama hirmumyrsky jäi ainakin Uudellamaalla leppoisaksi kesäpäiväkisi. Ei tullut ”sään ääri-ilmiötä” vahvistamaan ilmastonmuutosuskontoa.

QroquiusKad kirjoitti...

Jos tästä jotain hyvää yrittäisi keksiä, ehkä se että Hell-Sinkin Totuus tekee arvokasta työtä levittäessään Voiman Pimeän Puolen sanastoa tehokkaasti lukijoidensa keskuuteen.
Aivan varmasti siellä on sellaisia, jotka eivät ole näitä ennen kuulleet, vaikka artikkelissa otettiin asenne, että Paha Homma on levittänyt nämä hirrrvittävät rassistteerrraukset kaikkien suihin.

Strix Senex kirjoitti...

"Hesarin valtavalla volyymilla hehkuttama hirmumyrsky jäi ainakin Uudellamaalla leppoisaksi kesäpäiväkisi. Ei tullut ”sään ääri-ilmiötä” vahvistamaan ilmastonmuutosuskontoa". Tämä luonnehtii yleisemminkin meidän mediamme toimintatapoja ja tasoa. Vähäpätöiseksi osoittautuvat asiat saavat osakseen hirveän rummutuksen mutta isot ja tärkeät asiat, sellaiset jotka vaikuttavat oikeasti ihmisten elämään, jäävät pienen sivuhuomautuksen varaan tai kokonaan huomiotta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ha-nostrille, Strix Senexille, Thorvald Eskilinpojalle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ha-nostri: Totta. Ne eivät ole enää tiedettä vaan teologiaa.

Strix Senex:

Viesti1: Erittäin hyviä huomioita. Mitenkähän, luulevatkohan nämä tuoreimmat joukkorääkyjämme muuten että juuri he ovat keksineet jotain uutta ja ennenkuulumatonta?

Ano & Strix Senex: Totta. Jos asia löytyy paskalehtien lööpeistä niin sitä tuskin tarvitsee ottaa millään muotoa vakavasti.

Thorvald: Näinhän tämä on mennyt.

Qroquius Kad: Olet oikeassa ja näyttää siltä että valtamedia alkaa unohtaa sen opetuksen minkä se aikanaan sai Jussi Halla-ahosta. Jussihan oli kuitenkin aikanaan marginaalihahmo mutta kun valtamedia alkoi demonisoida häntä urakalla niin loppu olikin historiaa. Nyt alkaa olla vähän samoja oireita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Onnistuin sössimään kommenttisi poistoon joten kirjoitan sen tähän:

”Jos Pravdan toimittajille näytettäisiin kaksi tuntia putkeen filmiä kehareiden edesottamuksista valkonaamoja kohtaan sellaisena kuin he luonnostaan ovat, niin mitä tapahtuisi? Tulisiko seuraavassa lehdessä erilaista artikkelia tuutista? Veikkaanpa että ovat niin paatunutta sakkia ja täynnä vihaa "rasisteja" kohtaan, että mikään ei muuttuisi.

Tapsa vaan”

Ja vastaan näin:

Väitänpä että olet oikeassa ja tuon materiaalin esittäminen todellakin vain vahvistaisi heidän vihaansa meitä ei-tiedostavia ihmisiä kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Epätoivoinen tilanne kun "tutkija" "syyllistää" "ironiaa ja sarkasmia". Todistaa ainakin sen että tutkijoita on koulutettu liikaa. Ja että akateeminen maailma on kaikkea muuta kuin epätoivoinen, ilman ironiaa ja sarkasmia todettuna.

Mutta mikään mikä on ei pysy. Tosin Ilta-Sanomat on ikuinen.

-jussi n

Anonyymi kirjoitti...


Tää menee ehkä hieman ohi alkuperäisen aiheen tai sitten ei. Mitiiköön jokainen tykönään.
Kun näitähän on ollut olemasaa maailman sivu, näitä jumalia suurempia, ainakin omasta mielestään.
Naapurin tyttö kävi aamulla yrittämässä mopokorttia, eli ns. inssissä. Muuten ihan ok, mutta, siis iso MUTTA. Kaatui siinä "liukkaankelin" radalla, siinä mikä markkeerasi sadekeliä. Ja miksi kaatui: joku autoa katsastanut "jumala" tuli radalle vastoin ohjetta ja ajokoetta valvova väisti tätä pönttöä, ja ettei kukaan jäisi alle/loukkaantuisi likka vetäisi mopon nurin. HYLSY. Kun mokoma kaatui.
Eikös se laki ja asetus säädä: ajoneuvo on hallittava kaikissa ennaltavarottavissa tilanteissa. Ja tää likka hallitsi sen myös ennalta varomattomissa, eli kaatoi sen moponsa ennen törmäystä.
Tai toisaalta, onhan se tai pitäisi olla enneltavarottava tilanne kun olet tekemisissä Ajovarman kanssa.
Vaan sitä kun ei nuo "liikennekoulut" opeta. Valitettavasti.
Huru-ukko
PS. Onneksi sai uusinnan ilmaiseksi:)

Anonyymi kirjoitti...

Aika hyvä se oli toi ylenatokin.Ussi viheliäinen pj hyrkkö sanoi sen, vaikka ei juuri ääneen: Ei persuja eduskuntaan, ei persuja minnekkään.
Ja hurrit (RKP) peppukipuilee, että ollakko vai eikö olla. Baja-Maja haluis olla ja bidee ei missään nimessä. Ja loput on kuin tuuliiiverä myrskytuulessa.
Huru-ukko

-TR- kirjoitti...

Kaikki nuo termit on apinoitu jenkkiyliooistoista, toki kömpelösti käännettynä. Suomalaiset eivät ikinä keksi mitään itse vaan seuraavat suuren maailman meininkiä.

Joillakin termeillä on asiallinen merkitys USAn kontekstissa mutta niiden käyttäminen suomalaisessa yhteydessä on täysin pölhöä puuhaa.

Gottihan Se kirjoitti...

Eikös tämä taas mene niin, että syytetään vastapuolta siitä mitä itse tehdään? Vihervassarit sen kyllä osaa täällä maailmallakin.

Antifilatelisti kirjoitti...

Tällainen löytyi: patologinen altruismi. Saa käyttää vapaasti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys jussi n:lle, Huru-ukolle, TR:lle, Qroquius Kadille, Gottihan Se:lle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.

jussi n: Onneksi voi todeta että kovien tieteitten alueella tuota julistamista ei siinä määrin harrasteta.

Huru-ukko: Toivottavasti se uusinta menee läpi. Kyllähän tuo tuntui vähän tulkinnanvaraiselta. Se Biaudet on oma lukunsa. Totaalisen pakkomielteinen ihminen joka on vapauttanut itsensä reaalimaailman kahleista.

TR: Jep. Ennen oppi tuli idästä mutta times they are changing.

Qroquius Kad: Olet oikeassa. Jos maahanmuuttaja ei suostu olemaan polttoainetta vihervasemmiston egomoottorissa niin hän on vielä pahempi kuin me käppäukot.

Gottihan Se: Kyllä, ja se tehdään täysin häpeämättä.

Antifilatelisti: Kiitos linkistä. Itselleni tuo on pikkuisen liian akateemista englantia. Kielitaito ei taida riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on paska maa. Onneksi saimme myytyä sen EU:lle. Eikä ees maksanu paskaakaan Suomen veronmaksajille.

Antifilatelisti kirjoitti...

Lyhyesti: Patologinen altruismi tarkoittaa sitä, että välitetään toisista niin paljon, että se koituu tuhoisaksi itselle tai omalle viiteryhmälle (ja usein aiheuttaa myös vahinkoa välittämisen kohteelle).

Esimerkki patologisesta altruismista voisi olla Charles Dickensin romaanin Kolea talo (1853) jonka yksi hahmoista on rouva Jelleby, filantrooppi, joka uhraa koko perheensä omaisuuden ja hyvinvoinnin afrikkalaisen heimon hyväksi. Hänen sinänsä hyvä tarkoituksensa kuitenkin saa hänet ja hänen läheisensä voimaan pahoin.

Patologista altruismia esiintyy henkilöillä joiden Big Five -persoonassa neuroottisuus (Neuroticity), ulospäinsuuntautuneisuus (Extraversion), avoimuus uusille kokemuksille (Openness), sovinnollisuus (Agreeableness) sekä tunnollisuus (Conscientiousness) yhdistyvät, eli se on eräänlainen ‘kympin tyttöjen’-syndrooma. Patologista altruisimia pidetään autismin vastakohtana, jota esiintyy huomattavasti yleisemmin pojilla kuin tytöillä. On väitetty, että patologisten altruistien määrä naisten keskuudessa on jokseenkin sama kuin autistien määrä miehissä.

Miellyttämisenhalu on tyypillisintä europidiselle geeniklusterille, joten patologinen altruismi on eräänlainen valkoisten sairaus. Sitä ei esiinny muissa etnisissä ryhmissä.

Koska Big Five -ominaisuudet ovat vahvasti geneettisesti periytyviä, on esitetty, että patologisella altruismilla olisi geneettinen pohja. On mahdollista, että se on sukua Williamsin syndrooman kehityshäiriölle, jonka oireisiin kuuluu “patologinen ystävällisyys”, joka ilmenee yliluottavaisuutena ja loputtomana myötätuntona vieraita kohtaan. Tämän takia Williamsin oireyhtymästä kärsivät ovat hyvin alttiita mm seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Isä Nicolae kirjoitti...

Hej Ykä och alla YP-läiset!

Mutta onhan tässä eräs mainio yksityiskohta jäänyt vaille huomiota, siksi toteankin sen tässä:
- tuo Homman nimimerkkihän vuodelta 2009 osoitti *aitoa ja suoraselkäistä kykyä* sekä yhteiskunnalliseen että kielelliseen analyysiin (14v takaperin)!
Ja sekös se korpeaa Hyysärin (HS) väkeä, nykyisen toimittajakunnan olemattomat taidot huomioiden.

Anonyymi kirjoitti...

Erään nettisivuston mukaan Suomi ei ole saanut senttiäkään EU:n elvytysrahastosta 2021. Voiko olla totta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Antifilatelistille ja Isä Nicolaelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Juu. Siitä se taivas aukesi.

Antifilatelisti: Tuo oli hyvin ja selkeästi tiivistetty. Kiitokset.

Isä Nicolae: Oli muuten hyvä huomio.

Anonyymi kirjoitti...

Uuskieli hämärtää todellisuutta. Yrittää kertoa asiat niin kuin ne eivät ole. Useimmat näkevät asiat niin kuin ne ovat. Siksi heidät on, jostain syystä, vaiennettava.

Anonyymi kirjoitti...

Onkos Yrjöperskeles huomannut.,että proffan blogiin viherpunikit ovat tulleet häiriköimään.
En usko, että tämä on sattumaa.
Kyllä tämä on suunniteltua toimintaa vihreiden ja vasemmiston taholta.
Antifa,varis verkosto, elokapina, mitä näitä nyt onkaan.
Kyllä siellä riittää näitä tyhmiä fanaatikkoja, jotka on helppo agitoida trollaamaan erimieltä olevien sivustoille.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi se mielenkiintoista, jos erno paasilinna, ja paavo haavikko vielä eläisivät. En ihan satavarma olisi ernosta mutta haavikko pitäisi ajan henkeä mielettömänä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Näin tekee.

Ano2: Proffalla ei ole moderointia joten sinne pääsevät kaikki.

Ano3: Saattaisivat pitää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Anolle vielä jonka kommentti seikkaili aikansa ennen kuin tuli perille. Kyllä Suomi on ollut lähinnä maksajan asemassa.

QroquiusKad kirjoitti...

Muistan varsin hyvin TV-uutislähetyksen, jossa pian Suomen Eeuu-liittymisen jälkeen joku korkea-arvoinen Bryssä taivasteli suomalaisten kitinää:
sehän sovittiin aivan selvästi, että Suomi on ainainen nettomaksaja!

Se unohtui vain kertoa suomalaisillekin.
Meille kun luvattiin autojen halpuvan, ruoan halpuvan, viinan halpuvan ja Eeuusta tulevan rahaa puutteisiimme.
Sitten saatiin kuulla kuinka hyvät reunaehdot oli neuvoteltu:
autot eivät halvu, ruoka ei halvu, viina ei halvu.
Sen kertominen, ettei rahaakaan saataisi jätettiin sitten Bryssälle.

Professorin blogin kommenttiosiossa on menossa kyllä aivan selvä järjestelmällinen hyökkäys, jonka tavoitteena on karkottaa vanhat lukijat ja romuttaa blogin uskottavuus uusilta, jotka löytävät tiensä sinne ensimmäistä kertaa.

Viime kesänä oli samanlaista, mutta pienimuotoisempaa häirintää, johon Proffa silloin puuttui.
Siksi ihmettelen, miksi hän ei nyt yritäkään puuttua paljon pahempaan hyökkäykseen.
Hän tekee tietysti omassa blogissaan parhaiksi katsomat päätökset, jotka eivät muille kuulu.

-TR- kirjoitti...

Tuo patologinen altruism on uskomattoman osuva analyysi. Olen usein miettinyt että ilmiölle on oltava jokin diagnoosi sillä se tuntuu olevan valkoisten geneettinen erityispiirre tuo aivan pähkähullu suvakismi ja suoranainen itseinho ja sitähän ei-valkoiset valkoisissa maissa käyttävät hyväkseen.

Ei arabit, kiinalaiset yms ei-valkoiset ikinä puhuisi itsestään tuohon sävyyn. He tietävät olevansa omasta mielestään ihmiskunnan valioporukkaa.

Kolonialismin häpeä on myös täysin eurooppalainen piirre. Mahtavatkohan mongolit tuntea syyllisyyttä ja häpeää Tsingis-Kanin valloituksista?

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä. Mongolit ovat kuulemma ylpeitä Tšingis kaanista.

Antifilatelisti kirjoitti...

Patologisesta altruismista löyty vielä lisää. Tuossa oli mainittu Big Five -ominaisuudet, ja Big Fivellä on vahva korrelaatio Myers-Briggsin kanssa, ja siitä voitaisiin päätellä, että kaikkein alttein tyyppi patologiselle altruismille olisi epäterve ENFJ. Ei ole edes yllätys - kun kiltti kympin tyttö flippaa, hänestä tulee juuri tuollainen maailmanparantaja.

Siinä, missä patologinen altruismi on europidien riesa, aasialaisten riesa puolestaan on patologinen tottelevaisuus. Europidien ja aasialaisten tärkein psykologinen ero on juuri siinä, että europidit tekevät yhteistyötä tasa-arvoisina, mutta aasialaiset alistuvat johtajansa tai hallituksensa alamaisiksi, ja heidän yhteisöllisyytensä ilmenee juuri hierarkiana ja alamaisuutena. Emme turhaan puhu "aasialaisesta despotiasta" kun tarkoitamme kaiken alistavaa ja kaiken yksilöllisyyden tukahduttavaa hallintomallia, ja jo Montesquieu kiinnitti asiaan huomiota 1700-luvulla.

Täytyy hommata tuo Barbara Oakleyn kirja. Aihepiiri on sen verran mielenkiintoinen, että siitä varmasti riittäisi jutunjuurta myös blogi-isännällekin!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, TR:lle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne.

Verinen pieru kirjoitti...

Jostain syystä monella suvakkitutkialla on jonkinlaista kokeellista muotoilua olevat silmälasikehykset räikeine väreineen. Joku neropattinetsi keksikin niille nimityksen ''äärioikeistolasit'', joka nimityksenä on aivan hillitttö... hillillisen hauska ja oivaltava.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Verinen pieru. Eikö oikea termi olisi äärivasemmistolasit?

Verinen pieru kirjoitti...

Ei kun tuo tutkiat näkevät äärioikeistona lähes kaiken kun on äärioikeistorillit päässä. Varmaan pesukarhutkin suodattuvat rilleillä äärioikeistoksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Verinen pieru. Joo, näin voisi sanoa.