RAJA, HETKEÄ ENNEN

Jatkoa kirjoitukselle Karkoittaja

Oulun Hiukkavaara, helmikuun loppupuoli, joskus tulevaisuudessa…

Hiukkavaaran vanhalla kasarmialueella oli pystytettyinä suuri määrä puolijoukkuetelttoja joitten kamiinoitten piipusta nousi pimentyvään helmikuun iltaan sankka savu. Alue oli tällä hetkellä varsin hiljainen vaikka siellä olikin paljon sotilaita. Suurin osa oli teltoissa elpymässä. Muutama ajoneuvo liikkui alueella toimittaen jotain jostain jonnekin toisaalle ja alueella kiersi myös muutamia vartiomiehiä. Varsinaisesti mikään uhka ei aluetta uhannut, paremminkin alueelle tunkeutuja olisi itse ollut suuressa vaarassa sillä Hiukkavaaraan oli tällä hetkellä majoittunut noin kymmenen tuhatta sotilasta joille oltiin jaettu paukkupatruunoiden lisäksi myös kovia patruunoita. Vartio kuului kuitenkin normaaliin sotilasrutiiniin. Sotilas vartioi koska sotilaan kuului vartioida.

Yksi vartijoista oli Sotkamosta kotoisin oleva jääkäri Martti Tuomisto jonka loppuvan vartiohukin toinen jääkäri oli juuri vaihtanut. Tuomisto marssi teltalle, nosti ovikankaan ja kömpi sisälle valopetroolilampun valaisemaan sotilaan olo- ja makuuhuoneeseen. Edessä olisi vielä parin tunnin kipinä. Tähän asti kipinässä ollut jääkäri Kääriä totesi että kamiinan päällä on kuumaa vettä. Tuomisto kiitti, kaatoi pakinkanteen vettä, lisäsi sekaan pikakahvia ja laittoi sitten kamiinaan pari klapia lisää. Kääriä kömpi makuualustalleen ja ahtautui makuupussiinsa. Ulkona oli vain muutama aste pakkasta joten kamiinan lämmittämässä teltassa pärjäsi oikein mukavasti.

Sekä Tuomisto että muut jääkärit olivat olleet mukana ylimääräisessä kertausharjoituksessa joita oltiin pidetty Suomessa jo toista vuotta. Harjoitukset olivat olleet aina kolmeviikkoisia ja Tuomistolla kavereineen oli omaa harjoitustaan kestänyt jo kaksi viikkoa. Harjoiteltu oltiin tosissaan ja hikisesti mutta normipurnaamisen lisäksi ei suurempaa mutinaa ollut esiintynyt. Olivathan kaikki miehet olleet mukana pari vuotta aikaisemmin tapahtuneessa kansannousussa ja oppineet sitä myötä että koulutus ei tapahtunut turhan takia. Osa oli ollut silloin varusmiehinä ja suurin osa – niin kuin Tuomistokin – kansalaiskaartin jäseninä. Nuo kaartit olivat kansannousun jälkeen organisoitu yhtenäisen, puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tekevän koneiston alaiseksi joka muistutti hyvin paljon suojeluskuntia. Kansalaiskaartille oli taattu itsenäinen asema juuri siksi että se pelkällä olemassaolollaan varmisti sen, ettei yhteiskunta päätyisi taas siihen tilanteeseen minkä vuoksi kansannousu oli alkanut. Sitä saattoi sanoa kansalliseksi vakuutukseksi.

Kertausharjoitukset erosivat varsin paljon siitä mihin joskus aikanaan oli totuttu. Ensinnäkin ne käytiin lähes keskellä Oulun kaupunkia. Toppilan, Alppilan ja Iskon kaupunginosat olivat olleet ennen kansannousua asutettu yksinomaan etnoväestöllä ja kansannousun myötä ne olivat jääneet tyhjiksi. Väliaikaishallinto oli tehnyt päätöksen että noita pitkäaikaisten asukkaittensa ränsistyttämiä ja kalliin remontin tarpeessa olevia kaupunginosia ei tulla asuttamaan uudestaan vaan ne luovutetaan puolustusvoimien kaupunkisodankäynnin harjoitusalueeksi. Maassa oli kaksi muuta samanlaista harjoitusaluetta. Toinen Helsingin Vuosaaressa ja toinen Turun Varissuolla. Myös niillä alueilla pidettiin jatkuvia kertausharjoituksia.

Harjoitusten sisältö koostui sekä asutuskeskustaistelusta että suurten ihmisjoukkojen hallinnasta ja siirtämisestä. Harjoituksen myötä Tuomiston ja koko hänen joukkueensakin rooli oli muuttunut. He olivat varusmiehinä koulutettu panssarintorjuntamiehiksi mutta nyt koko joukkue oli koulutettu Venäjältä hankituille RPO-A Shmel-singoille joita käytettiin nimenomaan asutuskeskustaisteluissa. Sinko toimi tavallaan kuin etäliekinheitin sillä se ampui termobaarisen kranaatin jopa puolen kilometrin päähän, tosin tehokkaana ampumaetäisyytenä pidettiin pariasataa metriä. Sisätiloihin ammuttaessa kranaatti sai aikaan erittäin voimakkaan lämpö- ja paineiskun tuhoten kaikki kyseisissä tiloissa olevat viholliset. Suomalaisten kesken Shmel oli nimetty uudestaan ”Piiskaksi” vanhojen suorasuuntaustykkien hengessä.

Jääkäreille oli päivää aikaisemmin ilmoitettu että harjoitusta varten muodostetulle pataljoonalle annettiin nyt parin vuorokauden lepo saunomismahdollisuuksineen. Sen jälkeen harjoitus jatkuisi, mutta missä muodossa, sitä ei oltu tarkemmin ilmoitettu. Tuomisto jatkoi kipinävahtiaan ja söi samalla näkkileipää jonka päälle hän väänsi säilyketölkistä lihaa. Kun seuraava vartiomies tuli puolestaan omasta vuorostaan kipinään kömpi Tuomisto haukotellen omaan makuupussiinsa ja nukahti pian. Ennen nukahtamistaan hän ajatteli sotilaitten keskinäistä huhujen tietotoimistoa jossa tosin oli usein perääkin. Viimeisen kuukauden aikana oli harjoitusten määrää kuulemma vielä lisätty. No, senhän näki omin silminkin. Mutta harjoituksiin oli uudelleen kutsuttu niitäkin miehiä jotka olivat jo olleet kertaamassa viimeisen puolen vuoden aikana. Valmiutta oltiin selvästi lisätty ja aseissa oli huomattava määrä koulutettuja miehiä. Kyseessä taisi olla mobilisaatio. No, oltiinhan sentään päästy käymään saunassa ja syöty kupu täyteen.

Ilmassa leijui odotuksen henki. Jotakin oli tapahtumassa. Kyse ei ollut enää pelkästä kaiken varalta harjoittelusta.

Aamulla joukkue seisoi asennossa joukkueenjohtaja vänrikki Tuomas Aallon edessä. Aalto oli samalla lailla reserviläinen ja kansalaiskaartilainen kuin suurin osa muistakin miehistä. Pidetty, asiallinen ja jämpti mies joka ei sinänsä leikkinyt legendaarista Koskelaa sillä hän tiesi tämän vain fiktiiviseksi hahmoksi. Silti miehen joukkueelleen pitämä käskynjako muistutti erästä toista, kauan sitten Paloaukealla eräässä kirjassa pidettyä:

- Miehet. Semmonen asia. Kertauspataljoonamme on täydennetty kirjavahvuiseksi ja se on tästedes vasta perustetun 32:n jalkaväkiprikaatin toinen pataljoona. Sen myötä mekin siirrymme ensiksi autokuljetuksin rautatieasemalle josta meidät kuljetetaan toiseen paikkaan. Ja tämän myötä kertausharjoitus on päättynyt ja me olemme kaikki mobilisoituja vakinaisen väen palvelukseen. Teidän varustuksenne on muutenkin tarvittava taisteluvarustus ja muu siihen liittyvä joten mitään luovutettavaa ei ole. Tai niin no, paukkupatruunat. Niitä ei enää tarvita. Puolen tunnin sisällä jaetaan lisää kovia patruunoita ja muita ammuksia. Myös piiskan ammuksia. Ryhtykää kasaamaan telttoja ja romppeitanne. Kyllä te osaatte.

Muuan alikersantti Laaksonen ei malttanut olla matkimatta sitä kuuluisassa kirjassa käytyä käskynjakoa:

- Mihi sit me oike lähretä? Vissi helvetti asti?

Aalto totesi hymyillen ja vitsin tajuten:

- No, ei ainakaan itärajan yli. Niin kuin silloin aikanaan. Sen voin sanoa, että lopullinen käskyjako pidetään Kemissä. Sen enempää jatkosta en minäkään tiedä.

Parin tunnin kuluttua härkävaunuun ahtautuneet miehet siirsivät jaettuja tuliannoksia lippaisiinsa ja tuumailivat samalla että tässä taidetaan lähteä jahtaamaan niitä pieniä vihreitä miehiä. Jotka eivät tosin puhu venäjää eivätkä ajele partaansa.

Samaan aikaan Kemissä…

Prikaatikenraali Keijo Suopanki kävi läpi täyteen vahvuuteen mobilisoitujen joukko-osastojensa tilannetta. Pari vuotta aikaisemmin hän oli ollut vielä kapteeni mutta kansannousun myötä hän oli ylennyt nopeasti sillä puolustusvoimat oli taas kertaalleen siirtynyt sodanaikaiseen mentaliteettiin eli johtamaan tarvittiin häikäilemättömiä ja aikaansaavia upseereita. Aikaisemman ja silloin kaadetun järjestelmän uskolliset suosikit olivat nyt evp-asemassa ja siellä myös pysyivät. Suopanki johti nyt useasta prikaatista koottua ryhmää.

Kansannoususta alkaen Suomi oli satsannut puolustukseen minkä oli muulta yhteiskunnan jälleenrakentamiseltaan pystynyt ja Suopangin komentama 8. mekanisoitu valmiusprikaati oli niin hyvässä iskussa kuin sillä hetkellä saattoi ajatella. Kainuun prikaatista nuorilla ja hyvin kertausharjoitetuilla reserviläisillä täydennetyt neljä pataljoonaa olivat varustettuja joko BMP 2-rynnäkköpanssareilla tai MT-LB-kuljetuspanssareilla. Tykistörykmentti oli vedettävää kalustoa mutta sisälsi 36 putkea kotimaisia 155 K 98-kanuunoita. Panssarin- ja ilmatorjunnan lisäksi prikaatin teki vahvennetuksi prikaatiksi 60 Leopard 2 A 4-vaunua.

Karjalan Prikaatiin pohjautuva 5. mekanisoitu valmiusprikaati ja Porin Prikaatiin pohjautuva 2. mekanisoitu valmiusprikaati olivat vielä hieman paremmin varustettuja ja nämä kolme prikaatia edustivat PV:n parasta iskuvoimaa. Myös 5. mekanisoitu valmiusprikaati oli  Suopangin komennossa. 2. mekanisoitu valmiusprikaati oli etelämpänä mutta myös sodan ajan kokoonpanossa. Jo kuukauden ajan kestäneessä hiljaisessa mobilisaatiossa oltiin aseistettu kaikkiaan kahdeksan prikaatia ja viisitoista erillistä pataljoonaa. Koska reserviläisillä oli aseet ja varusteet kotonaan ja perustamiskeskukset olivat olleet jo puolitoista vuotta korotetussa valmiudessa oli liikekannallepano ollut sekä nopea että hiljainen. Mobilisointia jatkettiin koko ajan.

Suomi oli hankkinut kuluneena aikana lisää varustusta sieltä mistä saattoi ja maahan suhteitaan uudelleen lämmittävä Venäjä myi vanhaa varastoaan hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Euroopan niin poliittinen kuin sotilaallinen kartta oli muuttunut varsin radikaalisti. Nato oli hajonnut ja Euroopan Liittovaltiosta eronneet itä-Euroopan maat sekä Iso-Britannia, Italia, Tanska ja Norja olivat sopineet Yhdysvaltain kanssa erilliset puolustussopimukset. Jäljelle jäänyt Euroopan Liittovaltio sinnitteli omalla – kansalaistensa valvontaan keskittyvällä – luurankoarmeijallaan ja Itävalta, Sveitsi sekä Suomi pysyivät edelleenkin puolueettomana mutta olivat vahvistaneet puolustustaan voimakkaasti.

Venäjä ei halunnut heiluttaa eurooppalaista venettä sotilaallisesti sillä vaikka se tiesi Euroopan Liittovaltion jossain vaiheessa hajoavan lopullisesti edessä olevan sisällissodan ja todennäköisen kaaoksen myötä se silti osti edelleenkin Venäjältä sille elintärkeä energiaa. Pohjois-Euroopassa Venäjä puolestaan tiesi edessä olevan oman konfliktinsa ja nyt näytti siltä että sen apua siinä ei sekä tarvittaisi eikä ennen kaikkea haluttaisi. Se hoidettaisiin omin neuvoin.

Sitä tulevaa Pohjois-Euroopan konfliktia oli käsitellyt se vajaa kaksi vuotta aikaisemmin pidetty kokous jossa Suopanki oli ollut mukana. Kokoukseen oli osallistunut sotilaita Suomesta, Tanskasta, Norjasta, Puolasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Kaikki osallistuivat hallituksiensa valtuuttamina sillä salaisissa valtiotason kokouksissa oltiin tehty tarvittavat poliittiset johtopäätökset. Kaikilla näillä mailla oli yksi äärimmäinen uhkatekijä. Uhkatekijä, jollaiseksi sitä ei aikanaan olisi voinut kuvitella ja joka oli ajan myötä muodostunut sellaiseksi typerän sinisilmäisen utopisminsa vuoksi.

Ruotsi.

Ruotsin demografinen kehitys oli hälyttävä. Se oli pahentunut entisestään kun sekä Tanska, Norja ja Suomi olivat omien sisäisten aseellisten konfliktiensa seurauksena ajaneet etnisen ylijäämäväestönsä Ruotsiin. Ei kestäisi kovinkaan kauaa kun ruotsalaiset olisivat lopullisesti etnisenä vähemmistönä omassa maassaan. Jo ennen sitä saattaisi hallintovalta siirtyä etnisille ts. islamilaisille sillä kantaruotsalaiset oli vallannut jonkunlainen yhteiskunnallinen apatia joka näkyi alhaisina äänestysprosentteina. Apatiaa oli lisännyt ruotsidemokraattien laittomaksi julistaminen. Miksi äänestää, kun kaikki puolueet julistivat yhteen ääneen monikultturismin ihanuutta, välttämättömyyttä ja väistämättömyttä. Vi är svensk. Vi alla.

Sen vuoksi oli mitä todennäköisintä että joko seuraavissa tai viimeistään sitä seuraavissa vaaleissa Riktiga Islamisk Partiet RIP saisi absoluuttisen hallitusvallan. Tämä sai aikaan skenaarion jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Huono ja huonompi.

Huono: Ruotsi muuttuu pikkuhiljaa täydellisen anarkian vallassa olevaksi maaksi jota hallitsevat jossain alueelliset rikollisjärjestöt, jossain islamilaiset järjestöt ja jossain järjestöt joissa oli piirteitä kummastakin. Tämän seurauksena Ruotsin talous romahtaa ja maa ajautuu sekasorron lisäksi nälänhätään. Ruokittavia olisi yksinkertaisesti liikaa.

Huonompi: RIP pystyy organisoitumaan tehokkaasti ja kehittää oman, muita vahvemman väkivaltakoneistonsa. Tämän myötä siitä tulee Ruotsin absoluuttinen vallanpitäjä joka onnistuu pakkovallalla pitämään Ruotsin talouden siinä määrin kunnossa että Ruotsi säilyy nippa nappa toimivana – joskin voimakkaasti köyhtyvänä – maana joka tulee voimakkaasti satsaamaan armeijaansa, joka puolestaan siinä vaiheessa on puhdistettu kokonaan kantaruotsalaisista. RIP:n aktiivit ja moskeijoissa saarnaavat imaamit julistivat jo täysin avoimesti että Ruotsista tulee kalifaatti ja kalifaatti leviää. Tavoitteena ei ollut enempää eikä vähempää kuin kokonaan islamilainen Pohjola. Jos ei hyvällä niin sitten ampumalla.

Kokoukseen oli osallistunut salaa myös ruotsalaisia sotilaita. He tunnustivat avoimesti että kaikesta tapahtuneesta huolimatta ruotsalaiset eivät pystyisi enää puolustautumaan eivätkä ryhtymään samanlaiseen kansannousuun kuin mitä sen naapurimaissa oli tapahtunut. Pientä kapinahenkeä oli olemassa sekä jäljellä olevissa luurankopuolustusvoimissa sekä lakkautetussa Hemvärnetissä. Muu väestö vain toivoi lähinnä ihmettä. Osa, hyvin suuri osa ei edes uskaltanut ajatella että vallitseva kehitys olisi jotenkin väärin. Sehän tarkoittaisi sitä että maailman paras valtio ja edistyksellisin kansa olisi pettänyt itseään koko ajan ja tahkonnut silmät kiinni  saippuaa omaan hirttoköyteensä. Mutta ruotsalaisten apaattisuus tarkoitti myös sitä, että se ei pystyisi myöskään millään muotoa vastustamaan sitä odotettua ihmettä jos se puhuisikin ruotsin tai arabian sijasta naapurimaitten kieliä. Se ei panisi hanttiin. Kenellekään. Siitä ei olisi siihen.

Islamilainen – ja itsensä sotilaallisesti vahvistanut – Ruotsi uhkaisi kaikkia naapureitaan. Samoin se uhkaisi vapaata meriliikennettä sillä se saattaisi ainakin yrittää tukkia Juutinrauman. Sotilaat tiesivät että riskiä siihen ei voisi ottaa. Silloin siihen puuttuisi Venäjäkin. Oli toimittava ennen kuin Ruotsissa ylitetään lopullisesti Libanon-kynnys. Poliittinen päätös oli jo tehty. Tuossa kokouksessa päätettiin aloittaa päätöksen sotilaallinen valmistelu. Ja nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin valmistelu oli tehty. Samaan aikaan Ruotsi ei ollut valmistautunut muuhun kuin jatkuvasti lisääntyvän etnisen väestön elättämiseen ja edes näennäisesti rauhallisena pitämiseen.

Ajatus siitä, että seitsemän maata hyökkää sen kanssa rauhantilassa olevan maan kimppuun ei ehkä ollut kaikkein reiluin ja solidaarisin mutta loputtomaan solidaarisuuteen uskovat ruotsalaiset olivat itse saaneet typeryyttään tilanteen aikaiseksi.

Operaatio Ragnarökin idea oli periaatteessa varsin yksinkertainen. Suomen, Tanskan, Norjan, Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan joukot hyökkäisivät Ruotsiin, lamauttaisivat kaiken vastarinnan, eristäisivät etnovähemmistön ja siirtäisivät sen omalle alueelleen eteläisimpään Ruotsiin. Sieltä etnoväestö joko siirrettäisiin vapaaehtoisesti Ruotsista pois tai sitten elätettäisiin sillä elintasolla mikä oli normaalia pakolaisleireillä muualla maailmassa. Ruotsi oli itse asiassa helpottanut suunnitelman tätä vaihetta sillä se oli suostunut siihen että lähes koko Skåne oli täysin tyhjennetty kantaväestöstä ja sillä oli autonomisen alueen asema jolla oli hallituksen vahvistama virallinen lippu. Autonomisella alueella ei enää käytetty Ruotsin lippua. Poikkeuksena autonomisessa alueessa oli Malmö jossa tarvittiin kantaruotsalaisia pitämässä yllä välttämätöntä infrastruktuuria.

Suopanki kävi vielä kertaalleen läpi tulevan operaation osa-alueet maittain. Ensimmäisenä tietysti täytyi tietää, että mitä oli vastassa.

RUOTSI

Joskus aikanaan Ruotsilla oli liikekannallepanovahvuudessaan yli puolen miljoonan hyvin varustettu ja hampaisiin asti aseistettu armeija joka olisi pystynyt panemaan hanttiin kenelle tahansa. Nykytilanteessa se oli samanlaista satua kuin Peppi Pitkätossu, tosin Peppi oli realistisempi. Ruotsi oli aikanaan päättänyt että maailmassa puhkesi rauha, riisui puolustusvoimansa rauhanturvatehtäviin keskittyvään ammattiarmeijaan, yritti sen jälkeen jälleen rajoitettua asevelvollisuutta kunnes utopiapoliitikkojen myötä luopui siitä uudestaan.

Ruotsin tosiasiallinen liikekannallepanovahvuus varsinaisten operatiivisten joukkojen osalta oli noin 10.000 miestä. Noin seitsemän pataljoonaa joilla ei ollut tykistöä kuin ne 24 parikymmentä vuotta työn alla ollutta  Archer-putkea. Hemvärnet eli kodinturvajoukot oltiin hajoitettu poliittisesti epäilyttävinä kymmenisen vuotta aikaisemmin ja ne oltiin riisuttu aseista. Ironisinta oli että Hemvärnetin AK – 4-automaattikiväärit oltiin aseistariisunnan jälkeen luovututettu Etelä-Ruotsin etnisen alueen poliisille joista ehkä puolet oli päätyneet rikollisjärjestöille. Virallinen ja epävirallinen kun ei niillä alueilla mennyt aivan niin kuin ruotsalaisessa kansankodissa oltiin opittu ajattelemaan.

Sinänsä – ruotsalaisten upseerien kertoman mukaan – mikäli miehitys alkaisi, niin Ruotsin jäljellä olevat puolustusvoimat keskittyisivät lähinnä siihen että etniset ryhmät eivät pääsisi käsiin Ruotsin hallussa oleviin vähäisiin raskaisiin aseisiin. Gripen-hävittäjät tulisivat lentämään turvaan naapurimaihin ja merivoimien alukset yhtä lailla karkaisivat ruotsalaisista satamista. Ruotsin luurankopuolustusvoimat olivat vieläkin varsin kantaruotsalaisia. Riktiga Islamisk Partiet oli voimakkaasti kannattanut Ruotsin puolustusvoimien luurankomiehitystä sillä se ei halunnut voimakasta vastavoimaa omille pyrkimyksilleen. Tulevaisuudessa, kun maa ennemmin tai myöhemmin siirtyisi islamilaiseen komentoon  tilanne muuttuisi radikaalisti.

Miehittäjää vastassa olisi myös noin 50.000 aseistettua etnisten alueitten asemiestä mutta nämä olivat järjestäytymättömiä, maksimissaan muutaman kymmenen tai sadan hengen rikollisryhmiin kuuluvia gangstereita joilla oli hallussaan vain kevyttä aseistusta. Ruotsin sekava tilanne palveli hyökkääjää sillä maan etnoväestö oli vailla yhtenäistä johdettua organisaatiota. Eri rikollisjärjestöt taistelivat lähinnä keskenään eikä niistä olisi vastusta järjestäytyneille ja koulutetuille sotilaallisille organisaatioille.

Siinä oli Ruotsi. Suopanki kävi vielä läpi hyökkäysvoiman maa kerrallaan.

SUOMI

Suomella oli tällä hetkellä – hiljaisen mobilisaation myötä – aseissa seuraavat voimat:

Tornionjokilaakso, lähinnä Tornion ympäristö sekä Aavasaksa että Karesuvanto.

Torniossa ryhmä Suopanki:

- 5. mekanisoitu valmiusprikaati

- 8. mekanisoitu valmiusprikaati

Molemmat prikaatit olivat vahvistettu panssarivaunupataljoonalla. Lisäksi Suopangin alaisuudessa ja täydessä taisteluvalmiudessa olivat:

- 4. jääkäriprikaati

- 6. jääkäriprikaati

- 26. jalkaväkiprikaati

- 32. jalkaväkiprikaati

Aavasaksalla rajan ylitykseen valmiina oli 16. jääkäriprikaati ja Karesuvannossa 33. jalkaväkiprikaati. Reservissä Tornionjokilaakson alueella oli lisäksi kahdeksan erillistä jalkaväkipataljoonaa ja mobilisoinnin myötä uusia joukko-osastoja perustettiin parasta aikaa.

Merenkurkussa oli rahtilaivoihin lastattuina ja lähellä Ruotsin aluevesiä 2. mekanisoitu valmiusprikaati ja sekä Vaasan että Kokkolan satamissa valmiudessa:

- 14. jääkäriprikaati

- 27. jalkaväkiprikaati

Näitten joukkojen tarkoituksena oli tehdä maihinnousu Uumajaan. Sekä Uumajassa että Tornionjokilaaksossa oli ollut jo viimeisen kahden viikon ajan turistiksi naamioituneita sotilaita sekä erikoisjääkäreistä, merivoimien erikoistoimintaosastosta, erikoisrajajääkäreistä sekä erikoiskoulutetuista sotilaspoliiseista. Nuo erikoisjoukot lamauttaisivat rajavartioston ja poliisin Tornionjokilaaksossa ja ottaisivat myös haltuun Uumajan sataman sekä lentokentän johon toimitettaisiin heti toiminnan alettua pataljoonan verran laskuvarjojääkäreitä.

Kaiken kaikkiaan jo pelkästään suomalaisten sotilaallinen voima ylittäisi ruotsalaisten vastaavan moninkertaisesti. Kaiken lisäksi ruotsalaiset yksiköt olivat kasarmeillaan syvässä rauhantilassa. Ruotsin sotilastiedustelu ei nähnyt millään lailla tarpeelliseksi varoittaa maan poliittista johtoa. Se oli kertonut poliittiselle johdolle että niin Suomen kuin muittenkin maitten sotilaallinen liikehdintä liittyi Venäjän uhkaan ja Venäjä ruokki maskirovkaa pitämällä yllä molemmin puolin puhtaasti näyteltyä diplomaattista kriisiä.

Eikä Suomi ollut yksin:

NORJA

Norjalla oli aseissa tällä hetkellä kaikkiaan neljä moottoroitua prikaatia ja samalla oltiin mobilisoitu kaksikymmentä Heimevernet-pataljoonaa. Norjalaiset joukot valtaisivat Kiirunan sekä etenisivät etelä-Norjasta Ruotsin puolelle edeten etelässä kohti Göteborgia sekä pohjoisempana kohti Karlstadia ja Örebrota ja lopulta kohti Tukholmaa. Norjalaisten hyökkäystä valmistelisivat turisteiksi naamioituneet Forsvarets Spesialkommando- ja Marinejegerkommandoen-joukot.

TANSKA

Tanskan osuus hyökkäyksessä olisi alkuvaiheessa kaikkein vaikein. Frømandskorpset-erikoisjoukot iskisivät Malmön satamaan ja ottaisivat haltuunsa Juutinrauman sillan. Sitä seuraisivat kaikkiaan kuusi rykmenttiä jotka saartaisivat Malmön, varmistaisivat sillan ja jatkaisivat etenemistään Skånessa sekä itään että pohjoiseen jossa ne kohtaisivat norjalaiset että puolalaiset joukot. Joukkojen perässä seuraisi kaikkiaan kaksikymmentä Hjemmeværnet-pataljoonaa.

PUOLA

Puolalaiset GROM- ja JWK-joukot olivat turisteiksi naamioituneena Blekingessä sijaitsevan Karlshamnin ympäristössä. Joukot ottaisivat haltuunsa sataman, lamauttaisivat viranomaiset ja varmistaisivat paikalle hyökkäävien laskuvarjojoukkojen hyökkäyksen. Merellä odotti rahtilaivoihin lastattuna 12. mekanisoitu divisioona joka tekisi maihinnousun, varmistaisi alueen ja turvaisi kahden muun laivoihin lastatun divisioonan maihinnousun. Samalla GROM-joukot ottaisivat haltuunsa Kristianstadin lentokentän johon tekisi maihinlaskun 1. ja 6. maihinlaskuprikaati. Puolassa odottaisi laivoihin lastaamista vielä kaksi divisioonaa. Joukot jatkaisivat etenemistä kohti sekä Malmöä että Tukholmaa.

VIRO, LATVIA JA LIETTUA

Kukin näistä maista toisi mukaan moottoroidun jalkaväkiprikaatin. Virolaiset joukot kuljetettaisiin suomalaisten tueksi Uumajaan ja latvialaiset sekä liettualaiset puolalaisten joukkojen tueksi eteläiseen Ruotsiin.

TSHEKKI, SLOVAKIA JA UNKARI

Kyseisten maitten ilmavoimat olivat valmiina tukemaan hyökkäystä sekä mahdollisin rynnäköintitehtävin että huoltokuljetuksin.

HYÖKKÄYSSUUNNITELMA:

Punainen: ensimmäinen vaihe

Sininen: toinen vaihe

Vihreä: kolmas vaihe

Maihinlaskut Kristianstadiin ja Uumajaan

Ruotsin kaikki tärkeimmät strategiset alueet vallataan. Kaikki vastarintapesäkkeet tuhotaan panssarien, tykistön ja ilmavoimien raskaalla tulella. Tämä koskee myös ase kädessä olevia ruotsalaisia mikäli he asettuvat vastarintaan. Pääasiallinen vastarinta on odotettavissa sekalaisista etnisistä joukoista. Nuo joukot ovat erikoistuneet lähinnä toistensa ampumiseen ja siviiliväestön terrorisoimiseen. Niillä on vain rajoitettu määrä ampumatarvikkeita ja nekin vain kevyisiin aseisiin. Mikäli etniset joukot ottavat alueillaan vielä mahdollisesti olevia kantaruotsalaisia panttivangeikseen ja surmaavat heitä niin jokaista surmattua kohden surmataan kaksikymmentä etnisten joukkojen vankia. Surmatut haudataan siansisälmysten sekaan ja asia esitetään julkisesti.

Kyseinen menettelytapa varmasti herättää laajaa vastustusta eritoten vielä liittovaltioon kuuluvilla alueilla mutta Suopanki tiesi että vastassa olivat joukot jotka tottelivat vain aseellista voimaa ja ennenkaikkea ylivoimaa. Niin fyysistä kuin henkistä. Ne olivat tottuneet ruotsalaisten jatkuvaan alistumiseen ja pitivät sitä loputtomana. Kun ne tajuaisivat olevansa alakynnessä ja hyökkääjän pystyvän samanlaiseen häikäilemättömyyteen kuin ne, se saisi aikaan oman lamauttavan shokkivaikutuksensa.

Etninen väestönosa on sijoittunut omille erillisille – saattaisi sanoa ruotsalaisista etnisesti puhdistetuille – alueilleen. Nämä alueet saarretaan, niiltä katkaistaan sähkö ja vesi sekä kaikki elintarvikekuljetukset. Mikäli alueilla yritetään aseellista vastarintaa niin se lopetetaan kuolettavalla voimalla. Alueelta pääsee pois vain erillisten tarkastuspisteitten kautta josta etnoväestö siirretään rautatie- ja maantiekuljetuksin Skånen itäosaan johon perustetaan erillisalue. Erillisalueelta vapaaehtoinen poistuminen joko esim. Saksaan tai sitten lähtömaihin järjestetään rahtilaivakuljetuksin ja sitä tullaan kannustamaan. Erillisalueelle ei sallita minkäänlaista laiva- tai lentoliikennettä vaan sinne tulevat mahdolliset avustuskuljetukset tarkistetaan ensin Malmön, Karlshamnin tai Karlskonan satamissa. Aluetta ei tulla jatkossa käsittelemään osana Ruotsia vaan maakunnan kokoisena pakolaisleirinä ja alueen elatus tulee olemaan samalla minimitasolla.

Etenevien kärkijoukkojen taakse jääneitten alueitten tarkistamiseen, puhdistamiseen ja väestönsiirtoihin voidaan käyttää myös vapaaehtoisia ruotsalaisjoukkoja, lähinnä aseistariisuttua Hemvärnetiä jota varten suomalaisjoukoilla on mukanaan varastoistaan otettuja itäsaksalaisia rynnäkkökivääreitä.

Itä-Skånen eristettyä erillisaluetta lukuunottamatta muu vallattu Ruotsin alue alistetaan miehityshallinnon alaisuuteen ja jaetaan erillisiin miehitysvyöhykkeisiin. Miehitysvyöhykkeitten sotilasviranomaiset tekevät päätökset siitä, ketkä etnisiin väestöryhmiin kuuluvat saavat jäädä varsinaisen Ruotsin alueelle. Kyseessä ovat lähinnä henkilöt jotka ovat ruotsalaiselle infrastruktuurille tärkeitä. Jäämisen ehdoton edellytys on islamin harjoittamisen kertakaikkinen kielto.

Keminmaan ja Tornion raja, helmikuun loppupuoli, puoliltaöin

Jääkäri Martti Tuomisto elpyi puolijoukkueteltassa mutta ei saanut enää kunnolla unta. Samoin muut miehet kääntelivät säännöllisesti kylkeään unta etsiessään. Sille ei olisi enää aikaa kuin muutama tunti. Tuomisto muisti vänrikki Aallon pitämän viimeisen käskynjaon.

- No niin… nythän on siis selvää se että me lähdetään miehittämään Ruotsia. Miehittämään ja vapauttamaan se sitä omasta puolestaan miehittävästä etnoväestöstä. Kärkiprikaatit menevät Haaparannasta läpi ennen meitä ja me seuraamme. Mikäli ne joutuvat taisteluihin niin me avustamme niitä. Mikäli eivät, niin meidän ensimmäinen kohteemme on Boden jossa me saarramme etnoalueen, katkaisemme siltä veden ja sähkön ja alamme puhdistamaan sitä. Alueella on noin neljä tuhatta etnoa ja arvion mukaan muutama kymmenen tai maksimissaan muutama sata asemiestä.

- Aseellinen vastarinta lamautetaan kaikin mahdollisin keinoin ja siinähän meidän piiskajoukkue on erityisen tärkeä. Ilman  vastarintaa antautuvia on kohdeltava hyvin ja ne siirretään erikseen määritellylle eristysalueelle josta ne siirretään sitten aikanaan rautatie- ja maantiekuljetuksin Itä-Skåneen. Mitä taas tulee vastarintaa tekeviin niin muistutan sitä, mitä minullekin on muistutettu ylempää. Eli: ne eivät ole minkään valtion sotajoukkoja jotka tulisi ottaa sotavangiksi. Ne ovat rikollisia ja terroristeja joita eivät koske mitkään sodankäynnin lait. Muistakaa tämä ja tehkää omat johtopäätöksenne.

- Ehdoton käsky on se, että jos ase kädessä oleva tyyppi ei pudota asettaan ja nosta tassujaan pystyyn niin silloin ammutaan välittömästi ja ammutaan tappaakseen. On selvää että se joudutaan jonkun kerran tekemään ennen kuin ne uskovat että tällä kertaa ollaan tosissaan ja vielä tosissaan murskaavalla ylivoimalla. No niin, koettakaa elpyä. Uni voi olla lähiaikoina kortilla.

Johtopäätökset oli tehty. Ne oli tehty jo aikanaan. Silloin kun Suomea oltiin vapauttamassa. Tällä kertaa touhu tulisi mitä varmimmin olemaan askelta rumempaa. Etnojoukot eivät uskoisi ennen kuin ne jyrättäisiin. Mutta niin Tuomisto kuin muut miehet tiesivät että he olivat menossa niittämään sitä minä jotkut muut olivat kylväneet. Ne muut voisivat ottaa tulevan omalletunnolleen.

Kemi, kello 02.50

Prikaatikenraali Keijo Suopanki – samoin kuin koko miehitysoperaation johto Helsingissä – odotti viimeistä signaalia. Itse asiassa Operaatio Ragnarök oli jo alkanut yksittäisillä erikoisjoukkojen operaatioilla ympäri Ruotsia. Silloin kun viimeinenkin operaatioista oli suoritettu alkaisi varsinainen invaasio. Tiedot tähän astisesta näkyivät Suopangin näytöllä.

- Klo 02.00: Ruotsin sotilasviestintään ja viranomaisverkostoon sekä SVT:n lähetyskalustoon syötetty virus aktivoitu.

- Klo 02.05: Erikoisrajajääkärit: Ylitornion raja-asema vallattu.

- Klo 02.07: Sotilaspoliisin erikoisyksikkö: Karesuvannon raja-asema vallattu.

- Klo 02.08: Forsvarets Spesialkommando: Riksgränsenin raja-asema vallattu

- Klo 02.20: Erikoisjääkärit: Haaparannan raja-asema vallattu.

- Klo 02.21: Marinejegerkommandoen: Svinesundin raja-asema vallattu

- Klo 02.24: Erikoisjääkärit: Uumajan lentokenttä vallattu

- Klo 02.28: GROM: Karlshamnin satama vallattu

- Klo 02.33: Erikoisjääkärit: Uumajan satama vallattu

- Klo 02.45: JWK: Kristianstadin lentokenttä vallattu

Samaan aikaan sotilastiedustelu ilmoitti ettei Ruotsin puolustusvoimissa ollut tapahtunut minkäänlaista liikehdintää, poislukien se että Gripeneitä oli alkanut lentää kohti Suomea, Tanskaa ja Norjaa. Gripenit lensivät tarkalleen sellaisessa suunnassa etteivät ne uhanneet yhtään naapurimaan sotilasyksikköä. Luulajassa sijaitsevasta F 21-laivueesta oli lentänyt kuusi Gripeniä kohti Oulua ja Suomen ilmatilaan saavuttuaan ne olivat vapaaehtoisesti siirtyneet suomalaisten hävittäjien saattamiksi.

Puuttui enää yksi tieto. Ja se saapui klo 02.50. Tanskalaiset Frømandskorpset-erikoisjoukot olivat ottaneet haltuunsa Juutinrauman sillan Ruotsin puoleisen pään. Tanskan 1. rykmentin panssarit olivat asemissa sillan Tanskan puoleisessa päässä ja aloittivat etenemisensä. Suopangin koneelle tuli uusi viesti. Se tuli operaation johdolta ja sisälsi vain yhden sanan:

RAGNARÖK

Suopanki antoi käskyn. Torniossa 5. mekanisoitu valmiusprikaati ylitti rajan ensimmäisenä. Ylitorniossa sen teki 16. jääkäriprikaati ja Karesuvannossa 33. jalkaväkiprikaati. Laivat, johon oli lastattu 2. mekanisoitu valmiusprikaati lähestyi Uumajan satamaa ja laskuvarjojääkäreitä Uumajan lentokentälle kuljettavat lentokoneet sekä helikopterit saapuivat Ruotsin ilmatilaan.

Tukholma, aamulla noin kello seitsemän

Ruotsin pääministeri, 42-vuotias sosialidemokraattien puheenjohtaja Ingeborg Korspindel raivosi epätoivoisen itkun partaalla huomatessaan että jatkuvat ja toimivat viestiyhteydet eivät olleetkaan jatkuvia ja toimivia. Koko viranomaisverkko oli nurin. Yhteyttä ei saanut minnekään. Televisiokuva oli pimentynyt ja radio hiljentynyt. Ja juuri nyt niitä satans yhteyksiä tarvittaisiin. Korspindel oli herätetty puoli tuntia aikaisemmin kaikkien kusiherätysten äitiin ja hänelle oltiin ilmoitettu että Ruotsi oli sodassa. Tai eihän sitä voinut sodaksi kutsua vaan lähinnä Ruotsia miehitettiin kaikista mahdollisista ilmansuunnista.

Osa hallituksen omista kännykkä- ja internet-yhteyksistä sentään pelasi ja Korspindelin avustaja sai lopulta kiinni puolustusvoimien komentajan johon hän otti videopuheluyhteyden. Komentaja ei näyttänyt olevan kovin sotaisen näköinen sillä hän näytti olevan pelkkä pyyhe päällään saunan pukuhuoneessa. Ikkunasta näkyi että hän oli Tukholman saaristossa. Kieltämättä se näytti kauniilta näin talviaikaankin mutta maisema oli nyt pikkuseikka. Korspindel karjaisi komentajalle:

- Mitä helvettiä sinä teet?

- Jaa minäkö? No, saunon ja ryyppään. Aloittelin tuossa aamuviideltä. Minä olen täällä mökilläni.

- Etkö tiedä  että Ruotsia miehitetään?

- Juu, tiedän kyllä.

- Etkö sinä saatana aio tehdä mitään?

- Totta kai aion. Minähän teen parhaillaan. Saunon ja ryyppään. Tulepas Ingeborg sinäkin tänne. Mulla on mukava mökki, mukava sauna ja viinaa riittää. Tiedä vaikka otettais vaakamambotkin. Sinähän olet ihan naitavan näköinen nainen ja meillä työttömillä aikaa kyllä riittää.

Korspindel olisi normaalitapauksessa alkanut valmistella rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta mutta nyt sen edelle tuli toinen, vielä tärkeämpi kysymys:

- Työttömillä? Mitä helvettiä sinä tarkoitat?

Puolustusvoimien komentaja otti tukevat hörpyn oluttölkistään, ähkäisi ja sanoi sitten virnistäen:

- Niin sinä et vieläkään tajua? No, anskumä yritän vääntää rautalangasta. Tiedätkö, mikä on pataljoona?

- No suurinpiirtein. Vaikka en minä sotilasasioissa ole mikään asiantuntija. Eikös se ole semmonen sata miestä?

- Ei vaan semmonen tuhannen miestä. Meillä on jotenkuten käyttökelpoisena seitsemän pataljoonaa. Teoriassa. Sillä nekin ovat ihan kasarmikunnossa eivätkä missään valmiuskokoonpanossa. Seitsemän. Ilman mitään kranaatinheitintä raskaampaa aseistusta. Miehittäjällä on arvioni mukaan jo tällä hetkellä toimissa tommonen ehkä sata pataljoonaa ja se mobilisoi koko ajan lisää. Ja sillä on käytössään huomattava määrä raskasta aseistusta. Minä en anna sellaista käskyä joka velvoittaisi ruotsalaisen sotilaan tekemään täysin tarpeettoman itsemurhan. Maa miehitetään ja me molemmat olemme pian työttömiä. Hyvällä tuurilla vain työttömiä.

- Minäpä otan yhteyden suoraan joukko-osastoihin.

- Neiti on hyvä. Minä nimittäin tiedän mitä sieltä vastataan. Vastaus on ”Me odotamme että miehittäjä tulee, antaudumme ja kysymme että saammeko liittyä porukkaan. Tosin ne todennäköisesti riisuvat meidät aseista ja käskevät suksimaan helvettiin. Ja kun katsoo Ruotsin viimeisen parinkymmenen vuoden edesottamuksia niin emmepä ihmettele. Emme mekään luottaisi ruotsalaisiin.”.

- Etnisillä alueilla on kymmeniä tuhansia aseistettuja miehiä. Entäpäs jos nimeän ne hallituksen joukoiksi?

- Jos haluat varmistaa päätyväsi köyden jatkoksi niin kaikin mokomin. Panevathan ne etnogansterit tietysti jonkun aikaa hanttiin silkkaa uhoavaa typeryyttään mutta ne jyrätään nopeasti ja aivan varmasti lopullisesti. Miehittäjä valtaa Tukholman ja vangitsee niin sinut kuin hallituksen. Jos olet nimittänyt sen etnoporukan omiksi joukoiksesi ja saanut sen myötä lisää tuhoa aikaiseksi niin voit uskoa että sinun käy huonosti. Katsos, siinä vaiheessa kun miehittäjän tankit ovat Tukholmassa niin silloin aletaan etsiä syyllistä. Tosi on että sinä et ole aikaansaanut sitä hirviötä miksi Ruotsi on ajan kulussa muuttunut. Mutta sinä olet ruokkinut sitä jo syntynyttä hirviötä äärimmäisellä innolla. Ja nyt nuo panssarit ovat tulossa lopettamaan sen hirviön.

Sangis, Ruotsi, noin 30 kilometriä Haaparannasta länteen, samana päivänä

Kärkiprikaatien perässä etenevän 32:n jalkaväkiprikaatin ajoneuvot kulkivat pienen Sangiksen taajaman läpi. Mukana oli myös vänrikki Aallon joukkue ja sen mukana jääkäri Martti Tuomisto. Kuorma-auton lavalla miesten mukaan pakattuina oli Shmel-sinkoja mutta niille ei vielä ollut tarvetta. Niin kuin ei rynnäkkökivääreillekään. Minkäänlaista aseellista vastarintaa ei ollut esiintynyt. Ei edes passiivista vastarintaa eikä mielenosoituksia. Sangiksen kylässä tien vieressä oli muutama ihminen. Parilla oli pieni Suomen lippu.

Sama tilanne oli ollut Haaparannassa. Tien vierellä olleet – varsin ilahtuneilta vaikuttaneet – ihmiset olivat selvästi paikallisia suomalaisia. Ruotsalaiset katsoivat passiivisina ikkunoistaan. Passiivisina, mutta selvästi pelokkaina. Jo lyhyt kokemus tilanteesta sai suomalaiset jääkärit ajattelemaan että Ruotsi oli heräämässä unesta, eikä tiennyt halusiko se siitä herätä. Siitä huolimatta että se oli ollut painajainen. No, nyt unilukkarit olivat tulleet eivätkä kysyneet enää lupaa.

Ajoneuvot ohittivat kylän ja etenivät. Ei kuulunut laukauksia. Ei kaukaista tykin jyskettä.

Vain moottoreiden ääni.

Ääni maasta joka oli alistunut jo kauan aikaa sitten.