lauantai 17. elokuuta 2019

ILMASTOA LAUTASELLE


Tulipa törmättyä uutiseen (kiitos vakikommentoija Hemulille vinkistä) jonka mukaan suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) ravintoympyrä pannaan vaihteeksi uusiksi ja sehän tarkoittaa taas kertaalleen lihansyönnin vähentämistä. Pohjautuuko esitetty muutos terveydellisiin seikkoihin tai esmes ravintoarvoihin? No eihän toki. Mihinkäs? Hei Lötjönen, laitas tähän väliin sopiva filli:



Kiitos, Lötjönen. Eli yllätyshän ei ole että tässä(kin) toimitaan ilmastonmuutosta vastaan ts. nostetaan vihreää hyvää mieltä sillä Suomihan on edelleenkin luonnonvarojen nettotuottaja ja suomalaisten lihansyönti tai syömättömyys ei vaikuta maailman ilmastoon yhtään mitään. Samoin kuin ei vaikuta polttoaineverojen nosto ja sen seuraukset suomalaiselle elinkeinoelämälle mutta saavathan nämä toimenpiteet aikaan jälleen kerran sen ihanan vihertunteen että jotain on tehty. Ei sen väliä vaikuttiko se mitään mihinkään. Tai no, vaikuttaahan se. Negatiivisesti ja nimenomaan tänne Suomeen.

Luonnollisesti näitä ”suosituksia” käytetään niihin ihmisiin jotka eivät voi itse asiaan vaikuttaa:

Käytännössä lihaa tulee jatkossa olemaan vähemmän tarjolla koulujen, päiväkotien ja hoitokotien ruokaloissa, jos työn alla olevat suositukset laitetaan käytäntöön suurkeittiöissä.

Samalla kun hallituksemme kyykyttää suomalaisia ilmastohysterian nimissä niin se toisaalta törsää ensi vuonna yli miljardin että väestöräjähdysmaissa voi syntyä aina vain lisää niitä hiilijalanjälkensä lisääjiä joita sitten aikanaan voidaan roudata Suomeen ja asiassahan ei ole edelleenkään minkäänlaista vihreää ristiriitaa. Normilogiikan mukaan siinä sellainen on mutta Suomi on ainakin päättävissä piireissään todennut että looginen ajattelu on so last millenium.

Noin henkilökohtaisesti minua ei häiritse tippaakaan jos joku random ituhippi päättää yrittää elättää itsensä vaikka valoenergialla. Ei se minua häiritse, se ei minua loukkaa eikä se ole minulta millään muotoa pois. Mutta kun nämä random ituhipit määrittelevät sen, kuinka kokonaisen kansakunnan tulisi elää niin se on ärsyttävän lisäksi pelottavaa. Se on pelkkää turhien pyramidien rakentamista joilla saadaan niille random ituhipeille hyvä mieli.

Muistutetaan vielä että ilmastoangstin nimissä tapahtuva kyykyttäminen on vasta alkanut ja näillä näkymin se jatkuu ainakin kevääseen 2023 saakka. Vain mielikuvitus on rajana. Ja sitähän tuolla porukalla riittää.



Cityvihreä tekemässä sitä minkä cityvihreä parhaiten osaa.

23 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

En jaksa uskoa, että kyseessä olisivat ituhippien keksimät teesit, joiden voimaansaattamiseen he ovat saaneet kannatukseensa nähden tolkuttoman suuret valtuudet.

Minusta näyttää vain siltä, että Suomen federalisointi Euroopan Neuvostoliiton osavaltioksi tai paremminkin oblastiksi on saanut ituhippien hörhöttelystä oivan työkalun:

"Syökää kasviksia, niin maailma pelastuu!
Ellette halua syödä kasviksia, teille ei jätetä vaihtoehtoa:
kunhan Suomen maatalous on ajettu alas ilmastonpelastamiseksi, teillä ei ole enää muuta ruokaa kuin Brysselin maahantuoma!
Silloin teidän on pakko syödä mitä me käskemme!"

Niin siinä käy.

Snowcamo kirjoitti...

Avain vasemmiston toiminnan ymmärtämiseen on se, ettei projisoi omaa arvomaailmaansa virheellisesti heihin. Jos valehtelu ei olekaan synti tai väärin tai halveksittavaa tms, vaan tehokas täsmäase, jonka käytön estottomuudessa kilpaillaan...

Joissain kulttuureissahan tämä on valmiiksi sisäänleivottunakin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroqius Kadille ja Snowcamolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Totta tuokin. Mutta toisaalta tuo ituhippeily on vallalla EU:ssakin. Siis sen läntisissä osissa. Joka tapauksessa on niin, että Suomen poliittinen järjestelmä pitää tällä hetkellä suomalaisen elinkeinoelämän tuhoamista kyseenalaistamattomana itseisarvona. Mikä kertoo siitä että ajattelu ei ole siellä kovin suosittua.

Snowcamo: Taqiyya jep. Tosin omat vihreämme eivät tietoisesti valehtele vaan ne ihan oikeasti uskovat epistolaansa. Niin kuin taistolaiset aikanaan Rauhanvaltion ylivoimaisuuteen.

Becker kirjoitti...

Olen kyllä sitä mieltä että suomalaiset eivät vapaaehtoisesti tule vähentämään lihansyöntiä. Se mitä joku poliitikko tai virkamies pystyy vaikuttamaan kouluruokailuun on merkityksetöntä. Kouluun pannaan evääksi mukaan makkaravoileipiä ja täysmaitoa niinkuin ennenvanhaan ja se on siinä.
Lihan veronkorotus on kyllä poliittinen itsemurha maassa jossa ruoka on jo ennestään sikamaisen kallista.

Edelliseen postaukseen palatakseni, niin tuttuja ovat nuo mainokset. Yksi erikoinen piirre noissa entisajan reklaameissa oli että missään ei näy Unileverin tai Knorrin logoa. Tuon ajan firmat olivat kotimaisia eivätkä vielä kansainvälisen yrityksen omistamia paitsi Paasivaara joka teki raadoista margariinia. Jo silloin päästiin tutustumaan ylikansallisten yritysten moraaliin.
Aerokin lensi vesikoneella Tukholmaan. Lentsikoiden satama-allas on jo täytetty, mutta niiden vanha terminaali joka sijaitsee Tukholman vapaasataman alueella on nykyisin suojattu.
Tuo on mainio tuo Neekeripoika kahvi mainos. Mikään ei voisi olla kauempana nykyajan " arvopohjasta" kuin tuo. Postaan sen kaverille joka ymmärtää yskän.
Oon kaikkea aikoinaan polttanut, mutta ei ole "Diisselin" voittanutta, siis punaisen Nortin.
Noi Retut tosiaan huomattiin. Kamalan näköinen pläägä. Ja märkänä vielä kamalampi. En edes minä riskeerannut charmiani hankkimalla moisia kusiluikkareita.
Vanha hyvä VW:n mainos: "Millä aura-auton kuljettaja menee aamulla töihin?"
Meillä oli mökillä vielä pari vuotta sitten parit Hetekat. Nyt ne on jo romiksessa, luojan kiitos. Kamalat nukkua ja vaati kyllä yötömssyt jos niissä meinasi saada unenpäästä kiinni. Kyllä on Suomessa käynyt aikoinaan hirveä nitinä kun kansaa on niissä lisätty.

Becker kirjoitti...

Piti muuten mainita tuosta vihapuheesta sen verran että Ruotsissa on oikein laissa määritelty vihapuheen kohde eli se on kansanryhmä. Kansanryhmä on siis jokin etninen ryhmä. Kuten mustalaiset, somalit, suomalaiset jne. Islaminuskoiset eivät sinällään ole kansanryhmä sillä sen uskoisia on moni etninen ryhmä.
Jos tässä vähemmistön etuja turvataan, niin kyllä ne suomalaiset ovat vähemmistönä verrattuna melkein mihin tahansa muuhub kansaan verattuna. Mutta suomalaisten poliitikkojen mielestä olemme enemmistö kaikkiin muihin nähden. Teknisesti Suomessa olemme, mutta käytännössä emme ole.

Hemuli kirjoitti...

Itse syön nykyään selkeästi alle keskiarvon lihaa - ihan vaan kun satun tykkäämään salaatista (siis siitä perinteisestä - ei mitään mifuja,tofuja, soijanakkeja tai porkkaloita).

Vanhin poika, joka on pahimmassa teini-iässä ja harrastaa painia sekä painonnostoa ei tahdo saada riittävästi energiaa vaikka syö koko ajan. Koulun nykyinenkin kasvisruokapäivä on täyttä kidutusta... tarvinnee siirtyä omiin eväisiin uuden ruokaympyrän myötä.

Kaippa vihreä hallitus tietää paremmin.

”Luulee. Ei ne mitään luule, ne tietävät. Ne on laskeneet kalorit, taikka mitä perkeleitä ne on, jota siinä syömisessä pitäisi olla. Menes valittaan nälkääsi niin lyödään semmonen rätinki eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä."

”Mää en tiär semmottist kaloreist yhtikäs. Mun sualen vaan sanova et niit on surkkia vähä.”

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Eivät varmasti tule vähentämään. Se ei onnistu kuin pakolla. Miten olis ilmastopoliisi joka käy kyttäilemässä ihmisten jääkaappeja?

Kotimaisia pienfirmoja tuetaan meidän huushollissa kaikin mahdollisin keinoin.

Hetekoissa olen nukkunut minäkin mutta seksiä en ole niissä harrastanut. Olen vielä liian nuori. Vaikka parta onkin jo harmaa.

Vähemmistöistä äkkiä etsittynä:

- Suomalaiset kaikkiaan jotain 6 miljoonaa

- Islamilaiset: noin 1,6 miljardia.

Ja kumpiko oli vähemmistö?

Hemuli: Meillä syödään kyllä varsin paljon lihaa. Eikä hävetä sitä ollenkaan. Tuo Tuntematon Sotilas-vertaus käy varsin hyvin nykypäivään.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ituhippeily osa das neueuropa hypetystä 80 vuoden takaa, minä ennustan että pride Rinteen hallituksen ministerit alkavat puhumaamaan ilmasto- ja kestävänkulutuksen nimissä yhden padan aterioista. Säästyneet rahat menevät ilmastotaisteluun ja kehitysapuun. Kuullostaako historiaa tunteville tutulta. Taas mennään historiassa taaksepäin vihreiden perusteellisesti unohdetuille juurille. Mutta jos tutustutaan Ribbentropin ulkoministeriön ja NSDAP:n visionäärien neueuropa suunnitelmiin niin EU:n liittovaltiossa ei ole mitään uutta ei edes Ranskan ja Saksan muodostamassa akselivalloissa. Meidän omien federalistien suosikkimarssi on Von Finnland bis zum Schwarzen Meer.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pistä Hemuli jonkin laatupurkittamon extrapriima sianlihasäilyke purkki ja vanikkaa pojalle evääksi, siinä kun vetelee kunnon voikkaria vegaaniopettajan edessä joka katselee lautasellaan nahistuneita porkkanoita, nauriin naatteja ja homeisia ituja niin voipi jopa kyseenalaistaa oman valintansa.

Anonyymi kirjoitti...

Toisarvoista mihin rahaa voi laittaa, vaikka onkin
pari miljoonaa. Rahaa on tuhlattavaksi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hallitukselta-reippaasti-lisarahaa-poliittisen-toiminnan-pyorittamiseen-puoluetuki-nousee/7514692

Ilta -sanomissa 15.8.

Koko neljälle vuodelle avustajille 32 miljoonaa euroa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mielipiteiden muokkaamista ja kauhu-propagandaa muka?
-Ensimmäinen ajatus sen kaiken yli pyyhkäisevän ketutusaallon päälle kun erehdyin aamulla katsomaan ylenannon uutissivuja; Välittömät puolen tusinaa "uutista" aiheen tiimoilta! Montako toimittelijaa tuolla on valjastettu pelkästään tämän agendan ajamiseen? Kuinka monta oikeasti tärkeää aihetta jää uutisoimatta kun niiden tutkimiseen ei ole resursseja (tai tahtotilaa?)...

KE Juha Mäenpää kysyy erittäin aiheellisen kysymyksen:
"Kuka kantaa vastuun siitä kun nuoremme tulevat sairastumaan syömishäiriöihin tämän propagandan seurauksena?"

Muista mt-ongelmista kuten masennuksesta puhumattakaan?


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Pari huomiota sairaalaruoasta: minulta leikattiin pois paha tauti ja samalla paksusuoli ja muuta turhaa. Vihannekset, juurekset, salaatit tai sanomalehdet ruoassa ei sula lainkaan vaan tulevat ulos priimakunnossa.

No, mitäs tarjoaa sairaala ruoaksi: naisten ja koirien ruokaa - puuroa - johon kyllästyy oikeasti kerrasta. Tarjolle tuodaan mm. nakkikeittoa - reilu puolikas nakkia viiteen osaan jaettuna, kämmintä vettä ja pari hernettä, kolme palaa porkkanaa ja puolikas isoa peruna. Tämmöisellähän iso mies toipuu ihan hienosti...

Leikannut kirurgi näki annoksen ja kommentoi keittiöön - puhe olis kuulunu ilman luuriakin naapurikortteliin. Sitten tuotiin oikeaa ruokaa muutama päivä.

Siirto toiselle osastolle: taas naisten ja koirien ruokaa. Ja nakki&ruoho soppaa - lekuri hermostuu -> oikeaa ruokaa.

Sama toistuu ja toistuu.

Huonetovereilleni, vanhuksille tarjotaa puuroa ja piimää. Kukaan ei korvaansa lotkauta.

Uudelta potilaalta ei kysytä mitään, tarjotaan mm. diabeetikoille ja keiaatikoille puuroa aamiaiseksi.

Erikseen rähjäämällä saan toli kananmumia, raejuustua & tonnikalaa & leikkeitä & oikeaa leipää. Oletuksena tulee hyödytöntä puuroa. Isosta leikkauksesta toipumiseen tarvitaan valkuaista, ei hiilareira.

Erikseen tilaamalla juurekset, vihannekset, kasvikset tulevat soseena ja kunnolla kypsennettynä. Erikseen tilaamalla tulee oikeaa lihaa.

Vaikka sairaan papereihin on kirjattu mitä, pitää itse muistaa / jaksaa tapella oikean ruoan takia.

No, onneksi kultamunille tarjotaan kunon ruokaa VOKeissa.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Tuosta veli Pyssymiehen sairaalamuistelosta tuli mieleeni ikäluokaa 1920 ollut mummuvainaani.
Hänen lopullinen syöksykierteensä alkoi aivoinfarktista, joka oli sitäkin tuhoisampi, kun asianomaisella oli lapsuuden ja nuoruden maataloustöiden pohjustamia nikamanluhistumia ja muuta sellaista kivaa.

Käydessäni infarktin jälkeen katsomassa häntä täällä Radanvarsikaupungin terveysaseman vuodeosastolla hän kertoi (vaivalloisesti mutta ymmärrettävästi, ainakin meille jotka hänet olimme tunteneet koko ikämme) nuoresta hoiturittaresta, joka oli lapioinut ruokaa hänen suuhunsa.
Kun se suu ei ollut käynyt tämän pienipimppisen tyttösen haluamaan tahtiin (koska se ei voinut käydä) oli tämä kuulemma alkanut rätkyttää kaikista niistä Afrikan nälkäänäkevistä pienokaista, joille tämä ruoka oikein hyvin maistuisi.

Näin rätkytti pimpsake isoäidilleni, joka oli elänyt sotavuodet, niitä edeltäneet pulavuodet sekä niitä seuranneet säännöstelyn ja sotakorvausten vuodet.
Pelkäänpä pahoin, ettei kyseinen pimpsake ollut edes kuullut niistä.

Sitä kuunnellessani aloin sisäistää hänen lausumansa 1990-luvun puolelta:
hän oli tuolloin alkanut toistella, että jos olisi sotavuosina tiennyt, millainen sakki Suomessa tulee aikanaan vallan ottamaan, hän olisi ollut sotavuosina kaksin käsin hommaamassa ryssää tänne.

Ja tänään? Kun vertaamme armasta isänmaatamme Viroon, Unkariin, Puolaan ja muihin Visegrád-maihin...
minusta näyttää, että mummuvainaa taisi olla oikeassa.
Onneksi hänen ei tarvitse enää olla todistamassa nykyeliitin menoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Anolle, Taisteluvälineupseerille, Pyssymiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Vauhtihan vaan kiihtyy ja nyt Helsingin Sanomat mainostaa jo länsimaisen ihmisen lapsen hankkimista ilmastorikokseksi. Proffan blogissa asiasta tarkemmin:

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/08/kunnivakivallasta-ja-ilmastorikoksista.html

Pate: Kyllähän siinä vähän samaa askelten kaikua on. Onneksi muuten sitä kunnon säilykettäkin on vielä tarjolla.

Ano: Kyllähän sen Jumalakin tietää missä sitä eniten tarvitaan…

Tvälups: Tuo on kovasti totta. Kun alakoululaisille aletaan vaahtoamaan ilmastomaailmanlopusta kerta toisensa jälkeen niin tulokset ovat arvattavissa.

Pyssymies: Joo, sairaalaruoka on sinänsä oma lukunsa. Oli jo ennen ilmastohysteriaakin.

Qroquius Kad: Siinä on hoituria siunattu totaalisella tilannetajun puutteella. Sinänsä jos mietitään sitä neuvostomiehitystä niin suomalaiset panivat sen verran kovasti hanttiin että koko porukka oltaisiin miehityksen jälkeen voitu siirtää Siperiaan. Ei oikein hyvä vaihtoehto sekään.

Lemminkäinen kirjoitti...

Brysselinkaali > etyleeni. Huhutaan että japanilaiset tiedemiehet ovat tulleet siihen tulokseen että brysselinkaalin federaatio muiden vihanneksien kanssa korreloi Euroopan tilanteen kanssa tänään. Kuten tiedetään niin etyleeni on helposti syttyvä kaasu ja brysselinkaali reagoi herkästi vihanneksiin mitkä tuottavat etyleeniä. Japanilaisia tiedemiehiä mukaillen, niin henkilöt jotka ovat syöneet brysselinkaalta, mikä on ollut federaatiossa muiden vihannesten kanssa, niin tällaisissa henkilöissä on havaittu tärinää, huojumista ja sekavaa selittelyä hiilidioksidista, työvoiman tarpeesta töihin joita ei ole olemassakaan, enoista ja turkulaisista ja espoolaisista miehistä ja paljon muusta. Brysselinkaali > etyleeni aiheuttaa reaktion aivoissa mitä voisi verrata LSD:n tuottamaan reaktioon tai reaktioon kun lapsi on heti syntyessään tiputettu lattialle tai kun henkilölle kerrotaan että henkilö saa 7000e palkkaa kuukaudessa sen vuoksi että henkilö ei ymmärrä mistään mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys. Lemminkäinen. Toi oli aika hyvä…

Anonyymi kirjoitti...

Antti Heikkilä taitaa olla ravintsemusoppeineen oikeassa. Hän kirjoitti vastikään kirjan lääkkeetön elämä ja siitähän nousi helvetinmoinen meteli. Se ei kertakaikkiaan käy. Ilman lääkkeitä ei voi kukaan enää elää. Se on asekaupan jälkeen parasta pisnestä, ellei paras. Ennenvanhaan oli kylissä keskimäärin vain yksi joka oli aina onnellinen. Nyt kun puolelle porukkaa syötetään mielialalääkkeitä niitä ei enää laske pirukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sairaalamuonajuttuni pointti: sitä ei ole varaa nuuttaa yhtään vegaanimmaksi / ilmastohysteerisemmäksi / halvemmaksi. Päinvastoin, sitä pitäisi muuttaa maittavammaksi, enemmän proteenia sisältävämmäksi, ravinteikkaammaksi. Oikeat lääkärit ja ravinto-asiantuntijt ovat tätä mieltä. Ja potilaat.

Aloittaa voisi vaikka sillä, että sairaalakeittiöt toimittaisivat valtuustojen / kunnanhallitusten / sairaanhoitopiirien tilaisuuksien ruoat. Saman päivän potilaslistalta, saman kokoisina, korkeintaa samanhintaisia.

Miltä kuulostaa: sunnuntai-illallinen makaroonikeitto, piimä, maito, vaarinkalja tai vesi.

Ei mutta Salehan voisi aloittaa uuden perinteen seuravana itsenäisyyspäivänä. Sehän alkaa olla sitä ikää, ettei parempaa tarvi.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kyllähän se noin on. Tietysti osa lääkkeistä on tarpeellisia.

Pyssymies: Olet täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Keksinpäs häjyn tempun: PS:n kansanedustaja voisi ehdottaa, että eduskunnan kuppilan ruoat tilattaisiin vaikka HUS Meilahden keittiöltä, potilasmenyyn mukaan. Säästöä, ja *ilmastoteko*. Jos ei terveille istuskelijoille piisaa tai kelpaa niin älämölö pystyyn. Miksei sovi ilmastiteko, säästö - onko sairaat sitten jotain ö-luokan kansalaisia.

Aiheestahan vois alkaa pommittaa salea - "ei ökyruokia linnaan, ei ökyruokia minnekään" - vois sopiva kööri hoilata 6.12 illalla kauppatorilla. Varman anarkianmäki ja li osallistuu innokkaasti. Ehkä pinkit rumpalitkin turusta, minna arvekin varmaan kiinnostuu.

prieministerkin varman siirtää mielellään valtioneuvoston tarjoomuksien hankinnan HUS Meilahden keittiöllä - säästöä, potilasannokset potilashinnoin - ja *ilmastoteko*.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Olis muuten aika ässä veto.

Anonyymi kirjoitti...

Valtion virallinen ravinto johdetaan ravitsemustieteelliseen tapaan keskiarvoistamalla dataa niin kauan, että päästään yhteen lukuun. Jos datasetissä on vaikkapa havaintoja 10000 ihmisestä, niin 10000 havaintoa suureesta X tiivistetään yhteen lukuun. Näin saadaan esimerkiksi havainto siitä, että lapset saavat liikaa energiaa ja lihovat, mistä puolestaan saadaan määräys, että maidon pitää olla rasvatonta, jotta siinä olisi vähemmän energiaa. En ole toistaiseksi nähnyt ravitsemustieteilijöiltä arvioita siitä, mikä on virallisen ruoan energiatiheys J/m³ tai paljonko aikaa 15-vuotiaalta painonnostoa harrastavalta painijapojalta kuluisi syödä virallisen koostumuksen mukainen kouluateria, josta hän saisi seuraavaan ateriaan asti tarpeeksi energiaa. Kiintoisaa olisi myös aterian koko kuutiometreinä. Toinen asia on riittävän ja optimaalisen suhde. Riittääkö tarpeeksi vai pitäisikö ajatella, mikä on optimaalista? Hyvinkin pienellä energiamäärällä voi pärjätä, selvitä hengissä, mutta suorituskykyä tämä ei maksimoi. Ravitsemustieteessä toisaalta tavoite ei välttämättä olekaan suorituskyvyn maksimointi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos hyvistä havainnoista.