keskiviikko 21. elokuuta 2019

NAVARRA


Atlantti, joskus tuonnempana…



Espanjan laivaston Santa Maria-luokan fregatti Navarra oli vartiopurjehduksellaan itäisellä Atlantilla noin 1.000 kilometriä Kanarian saarista etelään ja noin sata kilometriä Mauritanian aluevesistä länteen. Aluksen kapteenina toimi 36-vuotias alun perin Andalusiasta, pienestä Gádorin kaupungista kotoisin oleva capitán de fragata Jorge Suarez. Navarran kapteeninvirka oli Suarezin ensimmäinen mutta hänellä oli silti pitkä laivastokokemus monenlaisissa tehtävissä.

Navarra oli varsin vanha mutta edelleen käyttökelpoinen fregatti. Se oli rakennettu alun perin 1990-luvulla mutta peruskorjattu 2030-luvulla. Aluksen uppoama oli 2.851 tonnia, siinä oli 223 miehen miehistö sekä puolijoukkueen verran Fuerza de Guerra Naval Especial-erikoisjoukkoja joita varten aluksen käytössä oli myös kaksi SH-60 Seahawk-helikopteria. Aluksen aseistuksena oli 76-millinen tykki, 20-millinen ja peräti 12-putkinen Meroka-ilmatorjuntatykki ja torpedoputket sekä myös laukaisualusta Harpoon-meritorjuntaohjuksille tai SM1-ilmatorjuntaohjuksille.

Meri- ja ilmatorjuntaohjuksia ei Navarra ollut vartiointitehtävissään tarvinnut sinänsä pitkään aikaan. Navarra, niin kuin moni muukin alueella kiertävä alus ei ollut tehtävässään Venäjän uhan vuoksi, vaikka sekin oli vielä jossain muodossa olemassa, joskus viileämpänä, joskus kuumempana. Navarra kiersi vartiopurjehduksillaan sen vuoksi että pääosa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta oli yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin eristetty muusta maailmasta. Sieltä ei ollut pääsyä pois eikä kenelläkään pääsyä sinne.

Kaksikymmentäneljä vuotta aikaisemmin

- Nyt se alkaa! Nyt se perkele lopultakin alkaa!

Jorge muisti kuinka hänen silloin 42-vuotias isänsä Augusto oli huutanut ääneen perheen katsoessa valtakunnallisia uutisia. Tai oikeastaan kyseessä olivat maakunnalliset uutiset. Jorge oli ehtinyt syntyä Euroopan liittovaltioon jossa Espanjaa ei hallinnollisena yksikkönä ollut oikeastaan ollenkaan vaan Madrid välitti lähinnä Brysselin käskyt jotka toteutettiin sitten pienemmillä alueilla niin kuin Suarezien tapauksessa Andalusiassa. Brysselillä oli absoluuttinen valta eikä liittovaltiota edeltäneestä Euroopasta oikein saanut julkisesti edes puhua. Nationalismi oli rikollista.

Isä Augusto oli kuitenkin pitänyt kunnia-asianaan opettaa Jorgelle ja hänen pikkusiskolleen Isabellalle muutakin kuin liittovaltion hyväksymää historiaa. Oli ollut kansojen Eurooppa ja osittain se oli säilynytkin sillä liittovaltiota edeltäneestä EU:sta oli eronnut koko Itä-Eurooppa, Baltia, Itävalta ja Italia.

Liittovaltion yksi rikkumatton dogmi oli jo pitkään ollut etninen diversiteetti ja sen vuoksi Andalusiaankin oli tuotu niin paljon elintasosiirtolaisia sekä Afrikasta että Lähi- ja Keski-idästä että Andalusiankin 9,5 miljoonasta asukkaasta 700.000 oli tullut tämän pakotetun kehityksen seurauksena ei-toivotuksi vierasmateriaaliksi. Jossain muualla liittovaltion alueella suhdeluku oli vielä paljon huonompi. Yhteistä kaikkialla oli se, että näitten tulijoitten saapumista, oleskelua ja ilmaista elatusta ei saanut arvostella. Minkä tulijatkin tiesivät ja sen vuoksi erityyppinen väkivalta- ja seksuaalirikollisuus oli räjähtänyt käsistä. Samoin tavallisen andalusialaisen elintaso oli ollut koko ajan selvässä laskussa ja sama koski ihmisiä muuallakin liittovaltion alueella. Talous alkoi yskiä viimeisillään koska elätettävien määrä oli kertakaikkiaan liian suuri. Niin sanotut ylellisyystarvikkeet olivat jo säännöstelyn alaisia.

Pieni Gádorin kaupunki oli saanut olla suhteellisen rauhassa mutta lähellä sijaitsevassa Almeríassa oli jo alue, jossa järjestäytynyt yhteiskunta ei toiminut ja ampumiset sekä räjähdykset olivat tulleet asukkaille ikävän tutuksi. Poliisi sekä Guardia Civil eivät tehneet mitään, koska niitä oltiin kielletty toimimasta. Virallinen propaganda toisti kansojen ja rotujen harmoniaa liittovaltiossa jossa kansoja ja rotuja ei ollut enää olemassakaan. Vain yhteinen harmonia. Itäisessä Euroopassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja lähestulkoon koko muussa maailmassa liittovaltion tilaa kutsuttiin termillä ”swedenisation”.

Tyytymättömyys sietämättömään tilanteeseen oli tietysti lisääntynyt sillä propaganda ei pystynyt omilla laimeilla iskulauseillaan peittämään sitä todellisuutta että EU:n hallitseva utopistinen eliitti oli syyllistynyt järkyttävään virheeseen ja sen myötä kansalaisiaan kohtaan suunnattuun rikokseen. Oli aivan sama, oltiinko rikosta suunniteltu vai tuliko se hyväuskoisen typeryyden myötä. Vain rikoksen seuraukset olivat merkittäviä. Näin sanoi Jorgen isä eikä Jorge nähnyt mitään syytä epäillä. Olihan hän vielä lapsi mutta lapsikin pystyy seuraamaan aikaansa yllättävän hyvin.

Vastarinta – onnistunut sellainen – oli lopultakin alkanut vuotta aikaisemmin aivan liittovaltion toisella laidalla, kaukana pohjoisessa. Peräperää niin Suomessa, Norjassa kuin Tanskassa oli tapahtunut sotilasvallankaappauksen ja kansannousun yhdistelmä jonka seurauksena maat syrjäyttivät liittovaltiohallinnon, julistautuivat jälleen itsenäisiksi, vangitsivat liittovaltiohallinnon ja karkoittivat elintasosiirtolaiset Ruotsiin ja Saksaan. Ruotsin tilanne oli taas jo itsessään katastrofaalinen eikä se pystynyt enää auttamaan itseään joten hieman myöhemmin nuo kolme maata Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan avustamana miehittivät Ruotsin lyhyessä sodassa ja eristivät puolestaan Ruotsin elintasosiirtolaiset itäiseen Skåneen.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä



Kierroksellaan lentävä valvontahelikopteri viestitti Suarezille että sata kilometriä Navarrasta länteen eteni kolmen rahtilaivan saattue. Kaksi argentiinalaista ja yksi brasilialainen. Näillä vesillä – vielä näinkin kaukana eristetystä Afrikasta – rahtilaivat kulkivat mielellään saattueissa sillä merirosvous Afrikan lähivesillä oli eristyksen alkuvuosina yleistynyt. Tosin pahin merirosvouksen aika oli jo takana sillä rahtilaivat itsessäänkin olivat nykyisin aseistettuja ja helikopterin lähettämässä videokuvassa näkyi vilkuttavat miehet raskaan konekiväärin ympärillä. Parempi vara kuin vahinko. Navarra lähetti rahtilaivasaattueelle viestin että Portugalin laivaston Vasco da Gama-luokan fregatti Álvares Cabral on heidän kulkusuunnassaan ja antaa tarvittaessa saattoapua.

Yleensä rahtilaivat kulkivat mielellään sotilasalusten saattamana. Merirosvot eivät ottaneet panttivankeja niin kuin joskus aikaisemmin vaan pyrkivät ryöstämään koko laivan eikä miehistöä jätetty henkiin. Sen vuoksi rahtialuksistakin ammuttiin ensin ja kysyttiin vasta jälkeenpäin. Sotilasalusten asiaan liittyvä protokolla oli myös hyvin yksinkertainen. Ensin ammuttiin varoituslaukaukset kevyillä aseilla ja mikäli se ei tuottanut tulosta, niin merirosvoja ei suinkaan viety johonkin kansainväliseen oikeuteen niin kuin joskus aikanaan oli ollut tapana vaan alus räjäytettiin atomeiksi suurimmalla mahdollisella tulivoimalla.

Nuo eteläamerikkalaiset alukset eivät aiheuttaneet Navarralle sen suurempaa tehtävää. Ne olivat laillisesti rekisteröityjä aluksia laillisella reitillä ja laillisella lastilla. Etelä-Amerikkalaisia laivoja ei koskaan tarvinnut tarkastaa ja niitten lasti oli rekisteröity tiedostoihin jotka saattoi lukea Navarran omalta tietokoneelta. Fregatti toivotti saattueelle radioitse turvallista matkaa ja jatkoi purjehdustaan.

Kaksikymmentäkolme vuotta aikaisemmin

Kolmetoistavuotias Jorgekin oppi termin ”Libanon-kynnys”. Pohjoismaissa sitä ei oltu ylitetty tai lähinnä ei annettu ylittyä. Skandinaavit olivat reagoineet ensin kun olivat vielä ylivoimaisessa asemassa. Liittovaltiosta eronneessa Iso-Britanniassa se ylitettiin. Valtaan oli noussut kansallismielinen hallitus selkeän vaalivoiton turvin ja se päätti ensitöikseen lopettaa elintasosiirtolaisuuden ylläpitämisen pudottamalla kyseisen väestöryhmän toimeentulotuen minimiin. Tämä sai aikaan etnoväestön avoimen kapinan jossa se pyrki ottamaan vallan suuressa osassa Britanniaa, lähinnä kaupungeissa joihin se oli keskittynyt. Kävi ilmi, että etnot olivat hankkineet ajan myötä myös raskasta aseistusta, lähinnä kranaatinheittimiä ja sinkoja. Varsin laajat mutta organisaatioltaan hyvin hajanaiset etnojoukot kuvittelivat että lammasmaisten brittien vastarinta romahtaa nopeasti ja maa siirtyy – ainakin etnojen kannalta olennaisilta alueiltaan – islamilaiseen komentoon.

Tässä he huomasivat olevansa väärässä. Perusbritti oli purrut hammasta jo pitkän aikaa ja kun hallitus alkoi aseistaa vapaaehtoisia kasvoi New British National Guardin vahvuus nopeasti. Yllättäen siitä perusbritistä myös löytyi se sitkeys sekä tarvittava julmuus ja häikäilemättömyys mistä britit oltiin historian aikana opittu tuntemaan. Vielä tärkeämpää oli se, että Iso-Britannian armeija ei ollut laskenut itseään sille luurankoarmeijan tasolle mitä liittovaltion puolella oli annettu tapahtua joten britit olivat sekä raskaan kaluston että ilmavoimien – joita etnoilla oli nolla – kannalta täysin ylivoimaisia. Ennenkaikkea etnojoukot törmäsivät siihen niille ikävään tosiasiaan että länsimainen organisointikyky oli huomattavasti tehokkaampaa ja sai aikaan tuloksia. Etnojen kannalta hyvin ikäviä sellaisia.

Britit kävivät sisällissotaansa samalla taktiikalla kuin pohjoismaatkin aikaisemmin. Etnoalueet eristettiin, niiltä katkaistiin sähkö, vesi sekä kaasu ja eristettyjä alueita alettiin moukaroida ylivoimaisella tulivoimalla. Samalla annettiin mahdollisuus antautua ja siirtyä laivakuljetuksin pois Britanniasta, lähinnä liittovaltion puolelle joka ottikin kaikki tulijat vastaan esittäen samalla äärimmäisiä protesteja joista britit eivät tässä vaiheessa enää vähääkään välittäneet. Aktiivisia sotatoimia kesti vain kaksi kuukautta jonka jälkeen Britannian väkiluku oli vähentynyt kolmella miljoonalla.

Oli vaikea sanoa, missä vaiheessa ampuminen mantereen puolella varsinaisesti alkoi sillä liittovaltion alueella oltiin käyty matalan – ja jatkuvasti kasvavan – intensiteetin sisällissotaa jo vuosikymmeniä. Sotaa, jonka olemassaolon liittovaltion utopistinen eliitti oli koko ajan kieltänyt. Britannian tapahtumat olivat kuitenkin saaneet aikaan valmistautumista ja ennen kaikkea organisoitumista nimenomaan etnisten eurooppalaisten puolella. Maahanmuuttajien puolella organisoituminen oli jäänyt erikokoisten rikollisorganisaatioitten tasolle ja niitten väkivalta hyvin pian muuttui silmittömäksi valkoisiin kohdistuvaksi ampumiseksi.

Joka tosin jäi varsin lyhyeksi. Seurasi samanlainen tapahtumaketju kuin pohjoismaissa. Sekä kansannousu että sotilasvallankaappaus. Kävi ilmi, että aseita saattoi salakuljettaa puolin ja toisin ja improvisoidut kansalaiskaartit olivat saaneet hankittua varsin paljon sekä idästä että Yhdysvalloista salakuljetettuja aseita. Ensiksi se alkoi Ranskassa. Sitten Hollannissa. Sitten Belgiassa. Siirtyen Saksaan. Mutta koska etnisten aseellinen kapina oli jo ehtinyt alkaa, oli tapahtumaketju paljon verisempi kuin pohjoismaissa.

Lopulta se eteni Espanjaankin. Suarezin perheessä oltiin – niin kuin yleensäkin Andalusiassa ja muuallakin – yritetty seurata tapahtumia internetin kautta. Liittovaltion Espanjan hallintoalueen uutisissa oli ollut aina vain sama naispuolinen uutistenlukija jonka taustalla oli ollut liittovaltion lippu ja joka selitti että mitään merkittävää ei liittovaltion puolella ollut tapahtunut tänäänkään. We are all one happy federation. Mutta nyt internetin kautta tuli tieto ylimääräisestä uutislähetyksestä. Television uutislähetyksestä.

Suarezit aukaisivat television ja esillä oli tuttu Corporación Radiotelevisión Españolan uutishuone. Mutta taustalla olikin tällä kertaa Espanjan lippu ja uutistenlukijana Guardia Civilin majuri joka kertoi varsin kankealla kielellä – kun ei mikään ammattimainen toimittaja ollut – koko liittovaltion alueella tapahtuvasta sisällissodasta ja kutsui kaikki kansalaiset taisteluun sekä liittovaltiota että valtaa itselleen tavoittelevia etnojoukkoja vastaan. Jorgen isä Augusto oli valmistautunut tähän tilanteeseen ystäviensä kanssa. Siitä oltiin puhuttu pitkään. Kun se joskus tapahtuisi. Kun se kuuluisa joku sen aloittaisi. Nyt se kuuluisa joku oli sen aloittanut ja heidän tuli mennä mukaan. Hän heitti valmiiksi pakkaamansa repun selkäänsä ja laittoi taskuunsa ikivanhan 6,35-millisen Astra-pistoolin. Muuta ei vielä ollut mutta olihan sekin tyhjää parempi. Jorgen äiti kysyi:

- Aiotko todellakin lähteä? Sinä olet jo vanha mies. Eivätkö… eivätkö nuoremmat…

- En voi ajatella noin. Että joku toinen lähtee. Entä jos muutkin ajattelevat niin? Silloin kukaan ei lähde. Ja jos ei lähdetä nyt, niin koska sitten? Luuletko että tilaisuus tulee toista kertaa? Minä saan kyllä kyydin Almeríaan. Siellä se touhu alkaa. Meidän kohdallamme. Ottakaa auto ja ajakaa samantien veljeni luo Alicúniin. Te olette turvassa siellä.

Augustin isoveli, 54-vuotias Pablo oli viininviljelijä Alicúnissa joka oli vielä syrjemmässä kuin Gádor. Siellä lähes kaikilla paikallisilla miehillä oli yksipiippuiset haulikot joita käytettiin lähinnä kanien häätämiseen. Mutta yhtä lailla se haulisuihku purisi tunkeutujaankin. Isä silitti hetken Jorgen ja pikkusisaren tukkaa, halasi äitiä ja poistui Almeríaan menevään autoon.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Navarran kurssi vei sen muutaman kilometrin päähän Mauritanian aluevesirajasta. Rajaa ei ylitettäisi vaikka partiointi tapahtuikin yhteistyössä- ja ymmärryksessä Mauritanian nykyisen sotilashallituksen kanssa. Tosin alus oli kerran käynyt ystävyysvierailulla Mauritanian pääkaupungissa Nouakchottissa. Navarran yli lensi Mauritanian ilmavoimien vanha Britten-Norman BN-2 Islander-valvontakone joka vaaputti hieman siipiään. Kauempana näkyi myös varsin vanha, alun perin saksalaiseen Neustadt-luokkaan kuuluva partiovene Z´bar, uppoumaltaan 218 tonnia. Aseistuksena sillä oli kaksi 40-millistä ilmatorjuntatykkiä.



Mauritanian laivasto oli ehkä varsin pieni mutta sekin otti tehtävänsä tosissaan ja oli kuluneitten vuosien aikana upottanut useita merirosvoaluksia. Nyt niitten määrä oli vähentynyt huomattavasti ja merirosvouksen pääalue oli Saharan eteläpuolisen Afrikan alueella. Tänne pohjoisempaan yrittäjiä  tuli enää harvoin. Sillä ne tiesivät että epäonnistuminen tiesi aina varmaa kuolemaa. Eloonjääneitä – jos niitä yleensä jäi –  ei poimittu aluksiin.

Kaksikymmentäkolme vuotta aikaisemmin

Kaikkiaan sota Euroopassa kesti vuoden. Andalusia selvisi kuukaudella. Isä palasi kotiin. Hänellä oli se vanha pistoolinsa mukana edelleenkin mutta mukaan oli matkan varrella tullut yhtälailla vanha mutta edelleen tehokas amerikkalainen M1-karbiini. Isä oli kertonut, että Andalusiassa etnoväestö oli sijoitettu aidatulle alueelle Almerían ja Aguadulcen kaupunkien väliselle A7-tien pohjoispuoliselle alueelle. Isä oli kotona vain käymässä. Hänellä olisi vartio- ja huoltotehtäviä tuolla eristysalueella  jota kohdeltaisiin eristettynä pakolaisleirinä kunnes saatiin selville kuinka ihmiset saataisiin palautettua lähtömaihinsa.  Nuoremmat miehet olivat menneet pohjoiseen, Madridiin ja Kataloniaan jossa taistelut vielä jatkuivat.

Isä kertoi että Almeríassa oli nyt turvallista. Eiväthän he olleet käyneetkään siellä vuosikausiin sillä ryöstetyksi, pahoinpidellyksi ja raiskatuksi joutumisen mahdollisuus oli ollut turhan suuri. Nyt Suarezit kävivät pistäytymässä siellä isän lyhyellä lomalla. Nyt rauhallisessa kaupungissa näkyi kansalaiskaartin lisäksi jonkun verran italialaisia sotilaita ja ajoneuvoja. Isä kertoi että ne olivat Trieste-nimisen jalkaväkiprikaatin miehiä jotka olivat auttaneet taistelussa. Italialaisille sotilaille oli ehkä joskus historiassa naurettu mutta nyt heidän apunsa oli ollut enemmän kuin tervetullutta. Euroopan sotaan oli tullut – kantaväestön pyynnöstä – mukaan apuvoimia Italiasta, Itävallasta, Itä-Euroopasta, Baltiasta ja Pohjois-Euroopasta. Nuo maat olivat pitäneet asevoimansa paremmassa kunnossa ja jouduttaneet sodan loppumista.

Jorge oli ymmärtänyt, että entisen ja nyt hajonneen liittovaltion alueella – paljon muuallakin kuin Andalusiassa – oli sodan seurauksena miljoonia ihmisiä eristetyillä alueilla. Hän oli ymmärtänyt uutisista että niitä pyritään palauttamaan lähtömaihinsa heti kun kaikki sotatoimet Euroopassa oltiin saatu päättymään. Palauttamiselle ei ollut vaihtoehtoa mutta Jorgella eikä myöskään isällä ollut oikein aavistusta että kuinka se oikein tapahtuisi. Joka tapauksessa oli selvää että Eurooppa ei halunnut alueelleen kymmeniä uusia Gazoja. Jorge oli ymmärtänyt uutisista että itsensä vapauttanut Eurooppa oli esittänyt vaatimuksen niille valtioille joista tulijat olivat peräisin. Ottakaa takaisin ne, jotka olitte lähettäneet. Uutisten mukaan noissa valtioissa oltiin päästetty röhönauru ja todettu että itsehän te niitä halusitte. Pitäkää hyvänänne.

Muutaman päivän kuluttua nauru loppui.

Suarezit kuulivat uutisista että Ranska ja Englanti olivat räjäyttäneet kymmenen kilotonnin ydinpommit asumattomilla alueilla niin Algeriassa, Libyassa, Saudi-Arabiassa, Irakissa, Iranissa sekä merialueilla Nigerian, Angolan ja Kongon rannikoilla. Maitten hallituksille ilmoitettiin tylysti että mikäli ne eivät ota väestöään takaisin suunnataan seuraavat ydinpommit sadan kilotonnin vahvuisina ja erittäin likaisiksi viritettynä maitten öljykentille. Samalla ilmoitettiin että maitten pankkitilit kaikkialla Euroopassa oli jäädytetty. Saman vuorokauden aikana myös Yhdysvallat, Japani ja Kiina tulivat pankkisaartoon mukaan.



Afrikkalaiset öljyntuottajamaat suostuivat uhkavaatimukseen samantien. Arabimaissa ja Iranissa islamilainen johto uhosi Allahin kostoa niitä uhkaaville röyhkeille vääräuskoisille mutta maitten sotilaallinen johto eli kuitenkin reaalimaailmassa ja toteutti sekä nopeat että veriset sotilasvallankaappaukset. Sotilaat ymmärsivät että öljykenttien tuhoaminen olisi vienyt maat nopeasti takaisin kivikauteen mutta kivikautta valtavan paljon suuremmalla väestömäärällä. Näitten maitten pankkitileistä palautettiin takaisin puolet. Puolet käytettäisiin sekä väestönsiirtojen aiheuttamiin kustannuksiin sekä Euroopan sisällissodan jälkien korjaamiseen. Afrikkalaisissa maissa ei osattu oikein reagoida tilanteeseen mutta islamilaisissa maissa laitettiin hyvin nopeasti pystyyn vanhanmalliset sotilasdiktatuurit ja tukahdutettiin islamilainen valta eikä tällä kertaa yksikään länsimaa esittänyt vastalauseita. Tietyille yhteiskunnille kävi tietynlainen yhteiskuntajärjestelmä ja tietyille taas joku toinen. Arabikevättä ei kaivannut enää kukaan. Eivät arabitkaan.

Samana päivänä kun elintasosiirtolaisväestöä alettiin laivata pois Euroopasta täytti Jorge neljätoista. Mutta se tapahtumaketju joka oli alkanut pohjoismaista jatkuisi vielä.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Navarra oli siirtynyt Mauritanian aluevesien läheltä hieman syvemmälle Atlantille ja kohtasi kahdeksan aluksen saattueen. Kohtaaminen oli sovittu aikataulun mukaisesti. Saattueessa oli viisi rahtialusta Oranjen vapaavaltiosta, kaksi rahtialusta Biafrasta sekä oranjelainen Valour-luokan fregatti Spioenkop. Spioenkop kääntyisi kohtaamisessa takaisin ja Navarra saattaisi rahtialukset Kanarian saarten kohdalle jossa merirosvouhka olisi lopullisesti ohi. Kohtaamisen aikana oranjelaisfregatin perämies luitenant Andries Verwoerd vieraili Navarrassa. Spioenkoep oli upottanut yhden merirosvoaluksen:

- Harvoin niitä yrittäjiä enää tulee, varsinkaan sotalaivojen saattamiin saattueisiin. Nykyisin ne yleensä pysyvät rannikkovesillä ja yrittävät ryöstellä omia kippojaan. Mitä siellä nyt liikkeellä on. Kun eihän siellä pääosin ole minkäänlaista hallintoakaan. Nämä uskoivat liikaa kuolemattomuuteensa. Veikkaan että ne tulivat joko Ghanasta tai Norsunluurannikolta. Niillä oli joku vanha mutta suhteellisen kookas partioalus mihin ne olivat viritelleet kaksiputkisen venäläisen 23-millisen it-tykin ja 12,7-millisen konekiväärin. Antoivat vielä uhkavaatimuksenkin, hölmöt. Kapteenimme käski ampua varoituslaukaukset ja kun mitään ei tapahtunut niin hän totesi että kaikilla aseilla pojat sitten vaan.

Jorge saattoi kuvitella. Spioenkopissa oli yksi 76-millinen tykki, yksi 35-millinen tykki, kaksi 20-millistä tykkiä ja kun kapteeni oli sanonut että kaikilla aseilla niin varmaankin show oli alkanut sillä että alus oli ampunut matkaan Exocet-ohjuksen. Sillähän oli 165-kiloinen taistelukärki. Merirosvot olivat muuttuneet kerralla aineesta energiaksi.

Luitenant Verwoerd palasi alukseensa joka aloitti pitkän kotimatkan ja Navarra alkoi turvata saattuetta jonka lopullinen päämäärä olisi Rotterdamin satama.

Kaksikymmentäkaksi vuotta aikaisemmin

Suarezit katsoivat jälleen uutisia joissa kerrottiin Saharan eteläpuolisen Afrikan eristämisestä. Ennen eristämispäätöstä – jota jotkut kutsuivat kirkonkiroukseksi – oli niin Afrikan kuin Lähi-ja Keski-idän maille annettu selvä uhkavaatimus jonka perusteena oli käsistä täysin lähtenyt väestöräjähdys ja se, että Eurooppa ei enää ottaisi minkäänlaista vastuuta siitä. Myös Yhdysvallat, Kanada, Etelä-Amerikka, Kiina, Japani ja Australia tukivat uhkavaatimusta:

- Kaikkien niitten valtioitten, joissa väestönkasvu ylittää tason kolme lasta per nainen on aloitettava välitön ja kaikin mahdollisin keinoin toteutettava sterilointiohjelma jolla väestönkasvu pudotetaan toistaiseksi tasolle yksi. Ohjelman edellytyksenä on se, että valtiot suostuvat ulkopuolisen valvonnan alaiseksi ja luopuvat samalla väliaikaisesti itsenäisyydestään.

- Ne valtiot, jotka suostuvat ohjelmaan tulevat saamaan teollistuneilta valtioilta kaiken tarvittavan taloudellisen, lääkinnällisen ja koulutuksellisen avun sekä myös sotilaallisen avun turvaamaan maataan mahdollisilta naapurivaltioitten suunnalta tulevasta uhasta ja kansainvaelluksesta.

- Mikäli valtio ei suostu ohjelmaan, kaikki kanssakäyminen sen kanssa tullaan katkaisemaan. Ei kehitysapua, ei kaupankäyntiä, ei lääkinnällistä-, teknillistä- eikä opetuksellista apua. Ei mitään yhteyksiä.

Oli varsin selvää kuinka ohjelma eteni. Arabimaat, Iran ja Pakistan sekä hampaita kirskutellen myös Afganistan – lähinnä uhkaavan nälänhätänsä vuoksi –  suostuivat ehdotukseen ja tiukan sotilasdiktatuurin voimin ne pystyivät myös saattamaan sen voimaan ilman että niitten tarvitsi luopua itsenäisyydestään. Pelkkä valvonta ja toimenpiteet riittivät. Asiaa helpotti se, että kyseisten maitten kansalaiset mielsivät paluun sotilasdiktatuuriin lähinnä helpotuksena islamilaisen vallan vuosien jälkeen. Intia oli aloittanut oman yhden lapsen projektinsa jo kymmenen vuotta aikaisemmin.

Mutta Afrikassa ei löytynyt juurikaan yrittäjiä eikä varmasti osaamistakaan joten saarron myötä Afrikan maitten yhteiskuntajärjestys romahti nopeassa ajassa. Poikkeuksena olivat vain Oranjen vapaavaltio – jossa syntyvyys oli muutenkin länsimaisella tasolla – jonka afrikaanerit olivat saaneet Etelä-Afrikan sisällissodan seurauksena aikaiseksi, sen naapurimaa Botswana jossa hallinto oli hieman normaalia Afrikkaa vähemmän korruptoitunut, joka oli rikastunut timanttikaupalla ja jossa sotilaat olivat tavallista vastuuntuntoisempia.

Lisäksi maa oli etnisesti afrikkalaisittain varsin yhtenäinen. Lesotho ja Swasimaa tulivat mukaan olosuhteitten pakosta. Oranjessa oli ollut sisällissodasta alkaen jatkuvasti sekä yhdysvaltalainen että kiinalainen prikaati. Maat olivat – vaikka aika ajoin keskenään tukkanuottasilla olivatkin – molemmat tukeneet afrikaanereita sisällissodassa joka ratkesi siihen että afrikkalaiset alkoivat sotia myös keskenään koska eivät saaneet yhtenäistä hallintoa aikaiseksi. Aikanaan rikas Etelä-Afrikka oli nyt nälkää näkevä tilkkutäkki.

Nyt Oranjeen siirtyi myös prikaati Alankomaista, Britanniasta sekä prikaati Flanderista joka oli Euroopan sisällissodan aikana itsenäistynyt. Vallonia oli liittynyt Ranskaan. Botswanaan puolestaan siirtyi välittömästi kaksi brittiläistä prikaatia. Se kansainvaellus josta Eurooppa oli päässyt verisesti eroon tultaisiin estämään niissä afrikkalaisissa valtioissa jotka pyrkivät edes yrittämään. Voimankäyttövaltuudet joukoilla olivat äärimmäiset ja niitä tuli myös noudattaa. Euroopan sisällissodan aikana niitä oltiin myös opittu noudattamaan.

Muu Saharan eteläpuolinen Afrikka jäi eristyksiin. Sen valtiorakenteet romahtivat nopeasti ja alueesta saattoi pian termin ”failed state” sijasta käyttää termiä ”failed continent”. Oli odotettavissa että tietyillä alueilla joissa oli vain yhden heimon jäseniä saattoi alkaa esiintyä yritystä jonkunlaisen hallinnon palauttamiseen. Ensimmäisenä tässä onnistui paria vuotta myöhemmin kaakkois-Nigeriassa sijaitseva Biafran alue jonka ibot julistivat itsenäiseksi ja ilmoittivat samalla osallistuvansa väestöohjelmaan. Nigeria ei pystynyt nopeaan vastaiskuun sillä sen armeija oli hajaannuksen tilassa ja Biafraan siirrettiin nopeasti prikaatit niin Ranskasta, Britanniasta, Saksasta, Italiasta ja Espanjasta.



Saharan eteläpuolista aluetta oltiin sanottu aikanaan Mustaksi Afrikaksi koska se oli kartoittamaton. Nyt se alkoi muuttua jälleen sellaiseksi. Oli epäselvää että taantuisiko se sille tasalle mitä se oli ennen siirtomaavallan alkua vai nousisiko sieltä parhaimman aineksen johtamana oikeita Wakandoja.  Joka tapauksessa kehitysaputekohengityksen loppumisen myötä sen väkiluvun nousu tulisi pysähtymään.

Seitsemän vuotta eteenpäin

Gádor, Andalusia, Suarezien koti




Jorge oli nyt 22-vuotias Espanjan laivaston merikadetti. Hän oli saanut viikon loman ja istui Suarezien kuistilla isänsä kanssa maistellen viileää sangriaa ja katsellen Sierra Alhamillan korkeita kukkuloita. Itse asiassa menossa taisi olla jo neljäs lasillinen. Sodan jälkeinen jälleenrakennus oli edennyt pitkälle, tosin Eurooppa oli erilainen kuin ennen. Jokainen liittovaltioon kuulunut jälleen valtioiksi muuttunut alue oli vielä sotilaskomennossa joskin sotilaat pysyivät kasarmeillaan. Niitä ei tarvittu sillä ihmiset nauttivat kaduille palanneesta rauhallisuudesta ja turvallisuudesta.

Lähinnä sotilasvaltaa pidettiin yllä – Espanjassakin – siksi, että uusi poliittinen järjestelmä tulisi rakentaa sellaiseksi ettei liittovaltiohirviö kaikkine seuraamuksineen enää toteutuisi. Suomessa, Norjassa ja Tanskassa oli edetty kaikkein pisimmälle sillä noissa maissa oli pidetty jo vaalit. Kyseisten valtioitten perustuslakeihin oli kirjoitettu suojapykälät joitten mukaan sekä puolustusvoimien että kansalaiskaartien sekä oikeus että velvollisuus oli kaataa sellainen hallitus joka uhkasi maan itsemääräämisoikeutta ja kansalaisten turvallisuutta. Tämän vuoksi kansalaiskaartilaisten tuli säilyttää sotilasaseitaan ja patruunoitaan kotonaan. Ruotsi taas oli edelleenkin miehitetty eivätkä ruotsalaiset oikeastaan edes halunneet luopua miehityksestä. Ehkä he pelkäsivät sitä, mitä olivat saaneet aikaiseksi eivätkä enää luottaneet itseensä.

Pohjoismaalainen tilanne oli de facto vallalla Espanjassakin vaikkei sitä oltu vielä lailla vahvistettu. Jorgen isälläkin oli kotonaan se vanha M1-karbiini jonka hän oli saanut haltuunsa sodan alussa. Se oli hallussa laillisesti ja luvallisesti. Itse asiassa se oli mukana kuistilla – lataamattomana – jonkunlaisena mykkänä todistajana kun isä ja poika puhuivat siitä, mitä oli tapahtunut. Isä ei ollut juurikaan puhunut sodasta mutta kun pojasta oli tulossa ammattisotilas niin oli aika kertoa tapahtuneista.

Isän osuus ei ollut kovinkaan pitkäaikainen mutta siihenkin ehti sisältyä verta. Sotilaana Jorge oli sinänsä hyvin perillä tapahtuneesta. Etnojen eristämisestä, sähkön ja veden katkaisemisesta, kaupunkitaisteluista, hävinneen väestön eristämisestä ja lopulta karkoittamisesta. Samoin kuin siitä että sodan loppunäytöksessä teloitettiin erilaisten kenttäoikeuksien toimesta noin kaksituhatta liittovaltion eliittiin kuuluvaa. Kuka hirttämällä, kuka ampumalla. Välittämättä siitä mitä silloiset – juuri kaadetut – lait sanoivat. Inter arma silent leges. Ja oli kai niin että veri vaati aina maksukseen verta. Siinä vaiheessa ei enää riittänyt että ongelma saatiin ratkaistua. Ongelman aiheuttajille täytyi kostaa.

Kun isä oli puhunut aikansa otti Jorge siemauksen sangriaa ja kysyi:

- Mutta mitenkäs… olisiko voinut olla joku kevyempi… verettömämpi… inhimillisempi tapa?

Isä oli hetken aikaa hiljaa, sytytti pikkusikarin ja vastasi:

- Olisi. Mutta se olisi pitänyt tehdä jo kymmeniä vuosia aikaisemmin. Nythän tilanne oli se, että Eurooppa oli pikku hiljaa muuttumassa kaoottiseksi kehitysmaaksi itsekin ja sen kehitysmaalainen väestöräjähdys kaikkine seurauksineen olisi levinnyt tännekin. Väestöräjähdys joka lopettaisi turhan syömisen kun ei olisi ollut enää mitä syödä. Kuolleita olisi ollut silloin paljon, paljon enemmän. Ei ollut enää vaihtoehtoa. Oliko se mitä teimme julmaa? Oli. Oliko se raakaa? Oli. Oliko se epäinhimillistä? Totta helvetissä oli? Syyllistyimmekö me etniseen puhdistukseen? No mihinkäs muuhunkaan. Olimmeko me jonkun käsityskannan mukaan sotarikollisia? Ilman muuta olimme. Entäs sitten?

Isä oli taas hetken hiljaa ja jatkoi:

- Katsos, olennainen asia oli se, että me voitimme. Oikeus seuraa voittajan miekkaa. Joka kerta. Ja voittaessamme pelastimme maailman pahemmalta. Afrikankin. Ehkä silloin, kun pinna katkesi ja sota alkoi me tajusimme että ihminen ei ole eläintä kummempi eikä varsinkaan eläimen yläpuolella. Oli pakko tajuta että me emme voi enää suojella ihmistä yksilönä vaan meidän piti alkaa suojella ihmistä lajina. Ennen kuin se hävittää itsensä lisääntymällä liikaa. Niin kuin mikä tahansa eläinpopulaatio. Ei se oikeastaan sen monimutkaisempaa ollut.

- Pitkään länsimaissa vallassa olleet utopistit väittivät jatkuvasti että kyllä niin Afrikassa kuin islamilaisissa maissa väkiluku alkaa laskemaan kun vain elintaso saadaan ensi nousemaan ja koulutus paranemaan. Se tapahtuu sen jälkeen itsestään niin kuin länsimaissakin tapahtui. Tuo utopia pohjautui siihen ajatukseen että kaikki ihmiset, kaikki kansat, kaikki rodut ja kaikki uskonnot ovat samanlaisia ja noudattavat samoja lainalaisuuksia. Se oli itse asiassa röyhkeä ajatus sillä se sisälsi sen harhaluulon että länsimainen elämänmuoto on tavoiteltava perusvakio ja muut ovat vain matkalla sitä kohti. No, tuon utopian seuraukset sinäkin olet nähnyt.

- Nuo arabimaat varmaankin selviävät. Ensinnäkin siellä osataan pitää kuri ja toisekseen siellä lopulta ymmärrettiin että syömisen määrä ei kasva samassa mittakaavassa kuin syöjien. Ja saivathan ne Ranskan ja Britannian ydiniskusta selvän varoituksen ja uskoivat kerralla. Afrikkakin saattaa selvitä. Aikanaan. Tai sitten se taantuu satoja vuosia taaksepäin. Mikä on sekin sinänsä parempi vaihtoehto. Joka tapauksessa Afrikan on pelastettava itse itsensä. Kunhan se ensin ymmärtää sen itse. Kehitysavulla sitä ymmärtämistä viivytettiin aivan liian kauan. Mutta me pelastimme Euroopan. Voiko meiltä enempää vaatia? Me emme voi pelastaa koko maailmaa ellei se halua tulla pelastetuksi.

Jorge ajatteli että tuohon ei ole lisättävää ja sanat olisivat onttoja. Siispä hän kaatoi lisää sangriaa kummallekin ja kaukaisille kukkuloille kaikui vienona lasien kilahdus. Isä ja poika viettivät iltaa.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Oranjelais-biafralainen rahtilaivasaattue jota Navarra oli saattanut ohitti Kanarian saaret ja kääntyi pohjoiseen. Navarra puolestaan jatkoi matkaansa kohti koillista ja Andalusiassa sijaitsevaa Rotaa jossa oli Espanjan laivaston yksi päätukikohdista. Navarraa vastaan tuli Álvaro de Bazán-luokkaan kuuluva fregatti Cristóbal Colón joka otti Navarralta vahtivuoron. Odotettu loma jäisi nyt hyvin lyhyeksi ja se kestäisi vain sen aikaa kun Navarra huollettaisiin ja sen varastot täydennettäisiin.

Fregatilla olisi edessään uusi tehtävä. Edesmenneen Angolan alueella sijaitsevat suuret Ovimbundu- ja Kimbundu-heimot olivat saaneet alueillaan järjestyksen palautettua ja ne ilmoittivat suostuvansa väestöprojektiin ja alistumisen kansainvälisen valvonnan alaisuuteen. Maat – tai alueet – siirrettäisiin yhteisen Portugalin, Espanjan, Kroatian ja Slovenian valvonnan alle ja sen myötä Navarra läksisi saattamaan miehistönkuljetusaluksia jotka kuljettaisivat espanjalaisia joukkoja, tässä vaiheessa jalkaväkijoukkoja Rey Alfonso XIII-prikaatista sekä pioneeriyksiköitä jotka kunnostaisivat Ovimbundujen alueella sijaitsevan Benguelan kaupungin lentokenttää. Siirron jälkeen Navarra jatkaisi partiointia Angolan rannikolla sillä tieto järjestyksen palautumisesta ja sitä myötä olojen vakautumisesta aktivoisi merirosvotkin yrittämään onneaan.

Suarez tiesi että Navarran valvontatehtävä oli sinänsä paljon helpompi kuin maavoimien tehtävä. Merirosvoilla ei olisi mitään mahdollisuutta Navarran asearsenaalille mutta maajoukkojen tulisi pitää sekä yllä järjestystä, osallistua  jälleenrakentamiseen sekä kouluttaa ovimbundujen ja kimbundujen omia joukkoja estääkseen kansainvaelluksen muilta alueilta. Se tulisi olemaan taas raaka urakka mutta selvää oli että väestösuunnitelma ei toimi jos muualta lasketaan miljoonia ihmisiä elätettäväksi. Tietty humanismin aika oli ohi. Sen hinta oli maksettu eikä sitä enää maksettaisi. Mutta Suarez läksi tehtäväänsä mielellään. Jos Afrikassa löytyy väkeä joka haluaa oikeasti yrittää, niin siihen täytyi antaa mahdollisuus.



25 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-Topic, mutta Utaremaisteri Nergille on löytynyt kollega ameriikan raitilta:

https://www.youtube.com/watch?v=SL0gMbNy8As :D

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Espanjassa baskilainen senaattori ehdotti joku vuosi sitten että baskimaa, navarra ja katalonia eroavat espanjasta ja muodostavat karlistisen kuningaskunnan tai Habsburgien kuningaskunnan. Valtio olisi elinkelpoinen koska iso osa espanjan raskaasta teollisuudesta on sijoittunut alueelle. Miksi karlistinen koska espanjan nykyinen kuningashuone hallitsee viekkaudella ja vääryydellä saadulla asemalla. Maassa rikottiin 1830 lex salicaa joka määrittää kruununperimysoikeuden tai toinen vaihtoehto olisi Itävalta-Unkarin arkkiherttua.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Afrikka skenaariosta mielenkiintoisimpia voisi olla kun kerran 1942 Saksalaiset lupasivat das Neueuropa suunnitelmissa pohjoiselle soturikansalle elintilaksi myöskin entisen Belgian Kongon nykyisen Suomen Kongon.

Anonyymi kirjoitti...

Tere. Välillä lohdullisempikin tulevaisuuskuva.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Patelle Pankavaarasta ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Veikkaanpa ettei mene kuin siunaaman hetki kun suomalaisetkin femijotkut alkavat komppaamaan tuota.

Pate:

Viesti1: Niin no, Espanjahan ei ole varsinaisesti mikään monoliitti vaan aikamoinen tilkkutäkki niin että ei ihme että tuollaisia ideoita nousee aika ajoin.

Viesti2: Tollaista olen kuullut minäkin. Siellä se suhna poika jo Kongossa ryöstää täyttä häkkää… vaan kyllä mulle se Karjala olis riittänyt.

Huru-ukko: Miten sen nyt ottaa. Totean taasen että tämä ei ollut toimintamanuaali eikä ennuste vaan fiktiivinen tarina joka pohjaa nykytilanteeseen ja kertoo tietyn tulevaisuudenkuvan.

Anonyymi kirjoitti...

Sain jokin aika sitten shokin kun komissaariksikin kyrpivä Juntta Urpilainen sanoi, Eurooppa vanhenee mutta Afrikassa on potentiaalia. Vai näinkö vaan painajaisunen?

Krypta kirjoitti...

Yltiöhumanismi on kaiken nykyisen alku ja juuri.

Lemminkäinen kirjoitti...

Pohjoismaissa pitäisi olla yhteinen "kulttuurirasistinen" puolue tai yhdistys ja tämä puolue tai yhdistys rummuttaisi joka päivä haitallisista kulttuurisista lieveilmiöistä, uskonnollisista ja tapakulttuurisellaisista. USA:han on porukkaa tyrkyllä pilvin pimein latinalaisamerikkalaisista maista, koska niissä maissa on työttömyyttä, korruptiota, rikollisuutta ja väkivaltaa. Esimerkiksi gangstakulttuuri on olennainen osa latinalaisamerikkalaista ja afrikkalaista kulttuuria ja tämä gangstalieveilmiö seuraa kuin hai laivaa näistä maista lähteneitä. Demokraattisten maiden tulee puolustaa demokratian pelisääntöjä kovin ottein ja yksi näistä otteista on kulttuuristen lieveilmiöiden hävittäminen yhteiskunnista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Kryptalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Etpä nähnyt unta:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/283829-jutta-urpilainen-euroopalla-kohtalonyhteys-afrikkaan-naapurissa-valtava

Ja Urpilainenhan totesi myös:

”Pitää aidosti luoda ihmisille toivoa ja elämän edellytyksiä. Se on ainoa tapa saada ihmiset jäämään Afrikkaan ja kehittämään sitä yhteiskuntaa”.

Niin. Keiden pitää luoda? Eurooppalaisten vai afrikkalaisten? Afrikkalaiset eivät sitä luo ja heille toivo on siirtymisessä elatukselle Eurooppaan.

Krypta: Kyllä. Samoin kuin federalismi. Mitä muuten kannattaa supersuosittu presidenttimme Sauli Niinistö:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4959bf10-c734-4a6d-bc0f-82e7cef2db19

”Niinistö on valmis siirtämään jäsenmaiden omaa ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa Euroopan unionille, jonka hän toivoo nousevan maailman neljänneksi suurvallaksi.”

Tätä suomalaiset tilasivat. Tätä suomalaiset saivat.

Lemminkäinen: Kyllä. Sillä EU:n myötä eurooppalaisuus rappeutuu ja Euroopan ylläpitämän haittamaahanmuuton myötä alueen talous tulee jossain vaiheessa romahtamaan.

Tuumailija kirjoitti...

Hyvää kirjallisuutta on mukava lukea. Tuo skenaario tosin edellyttää, että eurooppalaiset löytävät pallinsa uudelleen. Aina näet on helpompi vain olla välittämättä paskaakaan ja lukittautua yksiöönsä pelaamaan tietsikalla uusinta Mättö&Mähinä 3:sta, jossa on parempi grafiikka edellisiin osiin verrattuna ja sitäpaitsi tuki virtuaalilaseille. Aivan sama vaikka ulkona kadulla paukkuisi ja ryösteltäisiin, koska tärkeämpää on keskittyä grindaamaan expaa nahkabikineissä juoksentelevalle isoryntäiselle maagihahmolle. Ja ens kuussa klaani osallistuu turnaukseen ja sit tulee uus lisäosa jossa maagin rintoja päivitetään isommiksi ja se saa uusia loitsuja... Että ei täs ny oikein kerkee mitään kansakunnan tulevaisuutta sillee ajattelemaa... Kyllä se Halla-aho varmaan hoitaa tjsp...

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti optimistinen humanismissaan tämä kertomus. Arvelen matujen palautusten sijasta katoavan yöhön ja usvaan, savuna taivaalle. Riihimäki, tarastenjärvi ja mitä nyt on, viime etappinaan. Vai kiinnostaako jotakuta maksaa / hoitaa siirto? Rahalla, ei kuumalla ilmalla ja käsien heiluttelulla.

Koulussa voidaan sitten tuonnempana lukea, jotta afgaanit, hazarat, menalaiset, irakit, somalit,antifat, demarit, virheet, ynnämuut "kuljetettiin etelään". Vähän niin kuin tuhatvuotisessa valtakunnassa olisi ollut tarkoitus kertoa romanien, epäsosiaalisen aineksen ja juutalaisten tulleen "kuljetetuiksi itään".

Kas, ihminen on eläimistä julmin. Ja kostettavaa riittää. Kun yhdeksän ateriaa on jäänyt syömättä ja rahat on loppu, muuttuu meno kovaksi ja kovat pistää menoksi. Moniko oikeasti kaivaisi kuvettaan tai eväänsä väräyttäisi "enon" tai "espoolaismiehen" kuljettamiseksi jonkun halukkaan vastaanotettavaksi. Ja kuka semmoisia maahansa haalisi.

Ihan vaan Unelmoijille ja POLPOlle tiedoksi: pakkopalutus nyt on humaanimpaa kuin palautuksen lykkääminen & "kuljetus etelään" myöhemmin.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.
Nyt joudun kaivaaan sen sisälläni asuvan suomalaispoliitikon esille ja selitellä sanomaani:)
Tarkoitukseni oli, että nyt puheena olevassa visiossa on vaihteeksi enemmän uskoa tulevaisuuteen kuin monisa aiemmissa. Tiedän sen, hyvinkin, että nämä ovat puhdasta fiktiota eivätkä mikään toimintaohje tai muu sellainen. Siksi ja silti näitäkin on mukava lukea.
Jatkakaa, kuten sotavaltiolla ainakin oli tapana sanoa:)
Huru-ukko

KKi kirjoitti...

Lohdullista terapiaahan nämä tarinat, joissa nuivuus voittaa. Todellisuudessahan, kuten olen jokusen kerran todennut, tilanne on sellainen, että Euroopan vaahtokarkki sosiaalifemokratia on käytännössä hävinnyt jo.
Evoluutio kun toimii sillä tavalla, että selviytymiskykyisin, eli röyhkein ja mulkuin, selviää. Kulttuureissa islam pärjää juurikin loistavasti.

Eurooppaa painaa kovasti erään kalapuikkoviiksen aiheuttamat traumat. Aurinkoisen sedän tekemiset taasen on kovasti nostalgisoituja. Näinhän se menee vain häviäjät syyllistyvät sotarikoksiin.

Mutta koska holokausti, niin euroopalla on kamala tarve olla olla niin ...keleen humanisti. Holokaustia hyvitellään antamalla juutalaisten vihollisille sosiaaliapua, loogista, eh?

WellVallat taas on eri juttu. Siellä joset ja juanitat ihan oikeasti joutuvat töihin. Ovat siis varakkaille ihan hyödyllisiä. Muurien suojassa asuvia varakkaita kun ei edes kiinnosta kärsiikö joku persaukinen väkivallasta vaiko ei. Siellä tavallaan on jo meidän kokkareiden ja libertalistien unelma toteutunut.

vieras kirjoitti...

Jussi Halla-aho sanoi vaalien alla että eurooppalaiset eivät voi pelastaa eivätkä rakentaa Afrikkaa. Eurooppalaiset ratkaisut eivät ole siirrettävissä Afrikkaan. Jussi sanoi että Afrikan ongelmiin pitää etsiä afrikkalaiset ratkaisut.

Qroquius Kad kirjoitti...

Noinkin se voisi käydä. Se ei vain tällä hetkellä tunnu kovin todennäköiseltä.
Vielä vähemmän todennäköiseltä tuntuu paras mahdollinen ratkaisu, eli useimpien EU-maiden unkarilaistuminen äänestämään kansallismieliset valtiomiehet valtaan. Puhdistukset sitten lakien ja asetusten mukaan; niitähän kansallismieliset parlamentit sorvaisivat sitä mukaa kun tarvitaan.

Ainakin Suomelle tämä unkarilaisvaihtoehto tuntuu todella epärealistiselta. Mutta silti:

eduskuntavaalien jälkeen levisi väite, että Sekoomus oli neuvotellut kulissien takana Perussuomalaisten kanssa hallitusyhteistyöstä. Joku PS:stä, muistaakseni Ville Tavio vahvisti valtamedialle, että neuvotteluja oli käyty.
Pian sen jälkeen hyvä entinen sisäkanisterimme Mykkänen tuli median eteen perusilmeellään, eli lasittuneet silmät tuijottaen kuin mykkä vittua väittämään väitteen valeeksi.

Vaan nyt Mykkäsen entinen esimies sanookin tällaista:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006210692.html

Mitä tästä voisi sanoa? Ainakin se on tullut selväksi, että Orpo on täydellisen moraaliton opportunisti, jolle mikään muu ei merkitse mitään kuin Minä ja Minun Minä. Hänellä (kuten yleensäkin sekoomuslaisella poliiittisella broileilla) ja muslimimiehellä on se sama ominaisuus, että molempien tietää valehtelevan, kun suu liikkuu tuottaen ääntä.

Mutta tälle hallitustapailulle on silti PS:n taholta vahvistus.

Mitä olisi voinut tapahtua, jos PS:n kannatus olisi ollut parikin pinnaa suurempi? Olisiko nyt PS+KaKO+KriDe -hallitus?

Mitä tapahtuu 2023, jos ja kun PS:n kannatus on kaiken järjen (josta tosin nyky-Suomessamme on huutava pula) mukaan enemmän kuin nykyinen gallupkannatus, joka riittää suurimman puolueen paalupaikkaan?

Voisiko unkarilaisjytky ja siitä seuraava Visegrád-maiden lähentyminen ynnä muu politiikan saattaminen järkiuomiin olla sittenkin mahdollinen Sekoomuksen eli KaKon totaalisen takinkäännön avustuksella?

vieras kirjoitti...

Jos Petteri Orpo esittää jatkuvasti aivopieruja niin onko sillä se vaikutus että kokoomusäänestäjät siirtyisivät äänestämään persuja? Orpo on ollut ajopuu sen jälkeen kun selvisi ettei kokoomus pääse Rinteen hallitukseen.

Kuinka pahan vaalitappion pitäisi osua kepuun, kokoomukseen ja demareihihn että joku näistä alkaisi suostua yhteistyöhön jussi-persujen kanssa? Kuinka paljon näiden kolmen pitäisi menettää kannatustaan persuille? Kuinka suuri puolue persujen pitäisi olla? Kuinka suuri pitäisi olla persujen etumatka muihin nähden? Mikä on se kriittinen piste jonka saavutettuaan suostutaan yhteistyöhön jussi-persujen kanssa? Silläkin uhalla että se merkitsisi takinkääntöä ja että takinkääntö veisi uskottavuuden?

Onko kokoomus niin paljon rahan perään että vain lahjukset ja hillotolpat merkitsevät mitään? Jos saadaan lahjuksia ja hallitolppia niin mitä väliä on puoluen kannatuksella? Menkööt puolueen kannatus vaikka nollaan ja puolue konkkaan jos itse saa rahaa? Pohdin sitä hieman täällä:

https://yrjoperskeles.blogspot.com/2019/06/lkp-1985-osa-iv-kertomaton-tarina.html?showComment=1559561248694#c4201256413843554042

Tätä samaa mietin aiemmin kepun ja demareiden osalta.

https://yrjoperskeles.blogspot.com/2019/05/raja-hetkea-ennen.html?showComment=1557596629075#c8246408212408641640

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle, Pyssymiehelle, Huru-ukolle, KKi:lle, vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija, Pyssymies & KKi: Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Tällä hetkellä länsimaissa ollaan juuri niin pehmodemareita ja muutenkin lällyjä kuin Tuumailija ja KKi totesi. Toisaalta niin kuin Pyssymies totesi niin kaaos on yhdeksän syömättömän aterian päässä. Ja länkkärit ovat joka tapauksessa parempia organisoitumaan ja toimimaan. Ja siinä vaiheessa jos tapellaan ruuasta ja selviytymisestä niin on valitettavan mahdollista että myös se saksankielinen toimintamanuaali kaivetaan esiin.

Ainoa mikä on varmaa on se, että niin kauan kun utopistien hallitsema EU-hirviö on olemassa niin Eurooppa on jatkossakin kehitysmaalaisen väestöräjähdyksen ylivuotoventtiili ja varastosäiliö. Ja ihmiset pakotetaan uskottelemaan itselleen että juuri näinhän sen pitää ollakin.

Huru-ukko: Myöntää täytyy että pessimismin määrä täälläkin päin on lisääntynyt. Kun katsoo uuden hallituksen toimia ja ajattelee edessä olevia vuosia niin siltä on vaikea välttyä. Yrittelen kuitenkin aika ajoin hieman optimistisempaa.

vieras:

Viesti1: No näinhän se on. Afrikalla vaan ei taida olla kykyä enkä ole varma onko edes halua.

Viesti2: En osaa sanoa, että kuinka suuri vaalitappio kokkareilla pitäisi olla. Oikeastaan en laske tämän poliittisen rälssin mahdollisen takinkäännöksen varaan mitään vaan tuumin että persujen tulee pyrkiä saamaan yli kolmasosa edustajapaikoista. Sillä estettäisiin uudet perustuslain ”päivitykset”.

Qroquius Kad: Tuo unkarilaisvaihtoehto olisi ilman muuta paras. Suomen kohdalla sen suurimpia esteitä ovat:

1. Sataprosenttisesti nykymielettömyyden takana oleva valtamedia.

2. Se tosiasia, että siinä tilanteessa nykyinen poliittinen rälssi joutuisi tunnustamaan tekemänsä järkyttävät virheet.

Anonyymi kirjoitti...

Afrikan ongelma no. 1 on korruptio. Haluaisin nähdä tahon joka saa sen loppumaan. Sellaista tuskin on olemassa, vaan myös "länsimaat" ovat täysillä mukana. Uskon myös, että kehitysapuvarat päätyvät hyvin nopeasti jonnekin veroparasiittiin ja tilin omistaja on bulvaani, mutta oikea on joku Afrikkalainen "tasavallan" johtaja. Eihän Afrikkaan kylvetyt miljardit ole tuottaneet muuta kuin lisää köyhyyttä. On sinisilmäistä lähettää rahaa Afrikkaan "kehitysavun" nimikkeellä. Luulisi että hitaampikin olisi jo ottanut opikseen vuosikymmenien rahanlähettelystä, mutta kun ei. Veikkaanpa vielä, että afrikkalainen korruptio tulee eurooppaan. Ei siis eurooppalainen järjestys Afrikkaan, vaikka ei tästäkään ole vientituotteeksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet kyllä valitettavan oikeassa. Fiksummat afrikkalaisetkin ovat asiasta olleet samaa mieltä. Yleensäkin kehitysapu on nykyajan anekauppaa jolla ostetaan suvaitsevais-tiedostaville länsimaalaisille hyvää mieltä. Toinen Afrikan suuri ongelma on tietysti se, että maanosan valtiot ovat toivottomia etnisiä tilkkutäkkejä. Juuri sitä paljon mainostettua monikulttuurisuutta.

Esmes tuossa kirjoituksessa mainitussa Angolassa on kansoja:

- Ambot
- Hererot
- Xindongat
- Ganguelat
- Ovimbundut
- Haneca-Humbet
- Kongot
- Kimbundut
- Chokwet

Ja lisäksi Khoisan-kansoja. Lisäksi maassa puhutaan 46:tta eri kieltä. Laita siinä toimiva valtio pystyyn sitten.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kuningatar ja pari kuhnuria (Apis mellifera) kuvassa:

https://is.mediadelivery.fi/img/978/fc7ededaabf849968e352e23c289ac21.jpg.webp

Haluavat tuoda meillekin sukulaisiaan (Apis mellifera scutellata). :(

Mutta onneksi on Santa-Maria luokan fregatti Navarra. :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, VNV. Vaan onkos siinä kolme iloista rosvoa Kardemummasta? Jaa… nyt kun tarkemmin katson niin tuo kolmikko vei kyllä enemmän kuin sen pipperkakun sirkaman…

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pulkkisen "Romaanihenkilön Kuolema" kirjassa kirjailija muistelee oleskeluaan Tansaniassa ja kehitysapua Sahtivaarin aikana. Troolareihin toimitetut diisselimoottorit olivat satamassa poijujen ankkureina. Valmetin traktoreilla ja peräkärryillä tärkein käyttö oli kun isännät kävivät ryypiskelemässä banaanikiljua naapurikylässä, muijat kuokkivat peltoa kuten ennenkin käsipelissä. Sahtivaari oli opettajapohjaltaan yksi kalleimmista suurlähettiläistä afrikassa. Samoin kirjassa triggeröidään ja jauhotetaan sen aikaisia edelläkävijä post- ja kolonnialisaatioon perehtyneitä tiedostavia feministejä ts. joka paikan riivinrautoja neuvomassa.

Jani Alander kirjoitti...

Nyt oli taas ihan mahtava kirjoitus :)

vieras kirjoitti...

Länsimaita haukutaan että Afrikan valtiot ovat tilkkutäkkejä koska samassa valtiossa asuu useita kansoja, ja sama kansa on jakaantunut monen valtion alueelle. Siirtomaa-aikana kun rajat vedettiin viivottimella kun siirtomaavallat sopivat siirtomaidensa rajoista.

Kun siirtomaa-aika päättyi ja siirtomaat itsenäistyivät, miksi ei perustettu uusia valtiota kansojen ja kielten mukaan? Monelta sodalta ja tragedialta oltaisiin vältytty. Miksi suvakit eivät vaadi sitä että Afrikan valtiot muodostettaisiin kansojen mukaan? Onko se sitä pahaa nationalismia vai suvakkilogiikalla parempaa nationalismia kun kyseessä on mustat kansat omilla alueillaan?

Siirtomaa-aikana ei harjoitettu neuvostotyylisiä väestönsiirtoja joten kansojen asuinalueet olivat ja ovat käytännössä edelleen sammoja. Ylempänä kartasta näkyy montako valtiota Angolan alueelle olisi pitänyt perustaa. Tästä voisi yrittää päätellä miltä näyttäisivät kansojen ja kielten mukaan tehdyt afrikkalaiset valtiot:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_ethnic_groups_of_Africa

https://en.wikipedia.org/wiki/Languages_of_Africa

Bantukansoista saisi myös useita valtiota:

https://en.wikipedia.org/wiki/Bantu_peoples

https://en.wikipedia.org/wiki/Bantu_languages

https://en.wikipedia.org/wiki/Guthrie_classification_of_Bantu_languages

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Jani Alanderille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Tuossahan se kehitysapu oli tiivistettynä.

Jani: Suuret kiitokset.

vieras: Minun käsittääkseni siinä vaiheessa kun Afrikkalaisi valtioita oli itsenäistynyt jo pääosa niin OAU:ssa – siis afrikkalaisten itsensä toimesta – päätettiin ettei olemassaolevia rajoja ryhdytä muuttamaan. Tuo koko Afrikkaa koskeva kartta antaa hieman liian yleispiirteisen kuvan ja paremman kuvan saa kun katsoo afrikkalaisten valtioitten koostumusta valtio kerrallaan. Pirunmoinen tilkkutäkki ja siinä olis urakkaa saada aikaan toimivia valtioita.