tiistai 24. syyskuuta 2019

PELLELAUMAN VALLANKUMOUS


Näin alkuun ja pohjaksi: hotellin respassa uskotaan siihen vanhaan viisauteen että ”jos se toimii, älä räplää”. Tämä pitää paikkansa niin mikromitassa kuten vaikka moottorisahassa kuin myös suuremmassakin mittakaavassa eli yhteiskunnassa. Jos pärjätään suht koht niin se riittää oikein hyvin ja ne, jotka pyrkivät aikaansaamaan omasta mielestään täydellisen yhteiskunnallisen järjestelmän saavat yleensä aikaan vain täydellisen tuhon tai ainakin komean pankrotin. Näin ollen voi todeta hyvin perustellusti että täällä ollaan niin arvo- kuin muutenkin konservatiiveja. Pyrimme säilyttämään sen, mikä toimii. Kas kun se pitää ihmiset parhaiten leivän syrjässä kiinni.

Sitten itse asiaan: Hotellin respassa ei olla hirveästi viitsitty ottaa kantaa muuan Iikka Kiven avautumisiin sillä hänhän on surullisenkuuluisa tahattoman komiikan mestari. Herättäen avautumisillaan lähinnä vaivautunutta myötähäpeää. Master of killing jokes. Mutta hänen uusin avautumisensa kannattaa nostaa esille sillä hän on yksi valitettavan monista samanlaisista ja avautuminen toimii laajemman ymmärrysharjoituksen pohjana varsin erinomaisesti:



Niin. Se vallankumous. Se totaalinen asiantilan muutos. Epäilemättä he haluavat sitä. Mutta mikä vallankumous ja millä tarkoituksella? Tämä pakkomielteestä kärsivän lapsimessiaan perässä kulkeva hysteerinen lauma haluaa toki sen vallankumouksensa mutta heitä ei voi verrata natseihin tai kommunisteihin. Heissä on perustavaa laatua oleva ero.

Sekä natsit että kommunistit halusivat toki vallan ja halusivat muuttaa yhteiskuntajärjestelmän haluamaansa muotoon. Ennenkaikkea he halusivat ottaa haltuunsa elinkeinoelämän jotta voisivat kehittää sitä haluamaansa suuntaan. Seuraukset toki olivat jotain ihan muuta kuin mikä oli tarkoitus. Ilmastohysteerikot taas eivät halua ottaa elinkeinoelämää haltuunsa. He haluavat lopettaa sen. Utopiaansa vedoten. Tajuamatta sen seurauksia.

Ja miksi he miettisivätkään niitä seurauksia? Niistähän joutuu kantamaan vastuun tavallinen, ei-utopistinen ihminen. Joka joutuu aina korjaamaan utopistien unelmien jäljet. Joissa tosin on sitten ilmastohysteerikkojen jäljiltä vielä enemmän korjaamista kuin natsien tai kommunistien jäljiltä. Niitten jäljiltä kun korjattiin särkynyttä mutta viherutopian jäljiltä joudutaan rakentamaan olemattomaksi muutettu kokonaan uudelleen. Sillä ilmastohysteerikoille tärkeintä ei ole se, mitä saadaan aikaiseksi ja mikä sen myötä tuhotaan vaan nimenomaan juuri se voittamisen, muutoksen ja vallankumouksen tunne. Ihana, egoa niin kauniisti ruokkiva tunne. Kaiken yli menevä tunne.

Tunne.

Me saatiin aikaan suuri muutos.

Me tehtiin vallankumous.

Ja sehän riittääkin. Ei väliä seurauksista. Ei väliä siitä että jos toimivaa muutetaan utopian nimissä niin se saadaan toimimattomaksi. Ei väliä siitä jos jotain aikaansaaneitten sukupolvien työ tuhotaan pilalle hemmotellun ja mitään aikaansaamattoman sukupolven mielitekojen vuoksi. Ei väliä siitä että sillä vihreällä vallankumouksella ajetaan valtiot elinkelvottomiksi rangaisten niitä rikoksista jotka jotkut toiset valtiot ovat tehneet.

Ei mitään väliä.

Sillä tärkeintä on tunne. Ähkyyn asti ruokittu ego. Me saimme puumerkkimme historiaan. Aivan sama, vaikka se olikin miinusmerkkinen. Aivan sama vaikka se ei rakentanut vaan tuhosi. Sillä saihan se kuitenkin aikaan hyvän tunteen.

Se tunteita ruokkiva vallankumous on tietenkin tehtävä jossain Suomen kaltaisessa maassa joka hoitaa ympäristönsä muutenkin esimerkillisesti ja joka jostain syystä kuuntelee noita reaalimaailmasta täysin irtautuneita utopisteja. Sillä ne maat, jotka ovat pahimpia saastuttajia eivät nakkaa Kiven kaltaisista vallankumouksellisista paskaakaan. Suomessa ja samanlaisissa länsimaissa se ”suuri muutos” onnistuu sillä valtiovaltakaan ei uskalla tunnustaa että sen lisäksi että keisarinnan oma pylly on paljas se haluaa riisua vaatteet muiltakin. Utopian nimissä. Paleltaahan se toki mutta onpahan vaatteet kumminkin riisuttu. On saatu aikaan muutos. Tunteita ruokkiva muutos.

Valtiovalta ei uskalla sanoa, että sen toimintaa säätelee barrikadeillaan riekkuva hysteerinen pellelauma. Pellelauma joka samalla huudolla vaatii maahamme myös aina vain lisää haittamaahanmuuttajia välittämättä siitä että nuo kaksi asiaa ovat lievää enemmän keskenään ristiriidassa.

Järjestelmäpuolueissakin on varmasti vielä ihan ajattelukykyisiä ihmisiä. Miltähän heistä mahtaa tuntua kun he tietävät oikein hyvin että heidän toimintaansa määrittelevät itsensä reaalimaailmasta täysin vapauttaneet pellet?

Ennen kaikkea kun he tietävät että ne pellet eivät saa aikaiseksi sitä vallankumoustaan ilman järjestelmäpuolueitten apua ja suostumusta. Ilman sitä nuo barrikadeillaan riekkuvat pellet olisivat, no, vain barrikadeillaan riekkuvia pellejä.

49 kommenttia:

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Itselleni tuli tuosta Gretan esiintymisestä New Yorkissa mieleen sama sydäntäsärkevä äänenvärinä jota taannoiset taistolaiskommunistiset vallankumouslaulajat käyttivät tehokeinonaan. Ikään kuin jokin sielullisen sietokyvyn äärirajan revittely sinänsä riittäisi totuusefektin aikaansaamiseksi.

Mutta tietysti se asia on päinvastoin. Vetoaminen liikutuksiin saattaa toimia massojen suggerointina, mutta joukkomittaisista järjen romahduksista ei hyvä seuraa. Kun massat taantuvat, hirveitä alkaa tapahtua. Kirjoitin juuri totalitarismin synnystä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en ymmärrä miten aikuiset ihmiset saadaan palvomaan 16-vuotiasta tyttöä. Vähättelemättä 16-vuotiaita, niin ei heillä ole elämänkokemusta, ei ymmärrystä syy-seuraussuhteista, ei edes perustiedot hallinnassa kuinka maapallo toimii. Onhan hänellä (Gretalla) ideologia, jonka varjolla voi unohtaa kaikki muut asiat.
Joskus mielessäni mietin, kun vihreän ideologialla on saatu toimivat yhteiskunta romutettua, niin mitäs sitten vihreän ideologian kannattajat tekevät? Ihmettelevät mistä ruoka ja mistä lämpö? Voihan sitä muutaman puun polttaa talvipakkasilla lämmön lähteeksi ;o).

Anonyymi kirjoitti...

Abraham Lincolnin sanomaksi on väitetty: “You can fool all the people some of the time, and some of the people all the time, but you cannot fool all the people all the time.”

"Some of the people all the time"-fraktio vaikuttaa nyt vaan olevan niskan niskan päällä.

Vallankumous-käsitteellä on länsimaisessa mielenmaailmassa romantisoidun positiivinen leima. Historian opetuksessa ihailtavina solmukohtina on esitetty erilaisia vallankumouksia: tieteellinen, teollinen, uskonnolliset reformit, valistusaate, Ranskan vallankumous...etc.

Suurin osa noista oli niin hitaita prosesseja, että aikalainen ei niitä minään pitänyt. Luulen, että jälkimaailma on halunnut nimetä evoluutiot revoluutioksi, lähinnä tehdäkseen henkisen "isänmurhan". Oikeita vallankeikauksia joukkoon toki mahtuu, eivätkä niistä saadut kokemukset esim. Ranskassa saati Venäjällä olleet lainkaan yksiselitteisen hyviä.

Mutta koska käsitettä "vallankumous" pidetään a priori hyvänä, oikeiden ja henkisten lapsosten laumat haluavat tehdä ikiomaa vallankumousta, vallankumouksen vuoksi.

Achtung

Veijo Hoikka kirjoitti...

Veikkaanpa, että kohta Greta romahtaa. Hänestä tulee ilmastonmuutosmarttyyri.

Katsokaapa ja kunnelkaapa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mattilehtinen/lapsen-puhe-ykn-kokouksessa-mita-mielta-olette/

Ja lasten/nuorten psykiatrit ovat edelleen hipihiljaa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, Anolle, Achtungille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Joo, sama kaiku on askelten. Niin kuin aikaisemmin totesin tuosta tulee mieleen The Who-yhtyeen musikaali Tommy jossa pantiin ihmiset pelaamaan flipperiä silmät peitettyinä sillä ajatuksella että he löytävät siinä viisauden ja valaistuksen. Aivan niin kuin Tommy.

Kirjoitit kirjoituksessasi:

”Totalitarismiin voidaan vajota ihan minkä tahansa opillisen tunnustuksen tai ideologian nimissä.”

Ja sehän pitää paikkansa. Eivät nämäkään hysteerikot sinänsä kai tietoisesti halua totalitarismia mutta lapasesta lähteneen yhteisen sukupolvikokemuksensa myötä he kyllä tasoittavat sille tietä.

Ano: Yksi suuri osuus asiaan on valtamedialla joka suitsuttaa kyseistä tyttölasta joka tuutista. Ja luulenpa että vihreät eivät ole edes miettineet kysymystä ”entäs sitten”. Heidän haluamallaan yhteiskunnalla ei ole enää varaa ruokkia vihreitä.

Achtung: Hyvä huomio. Nythän on menossa tietotekniikan ”vallankumous” joka tosiasiassa on tapahtunut pikkuhiljaa mutta jos joku vuoden 1989 suomalainen näkisi nykyajan ATK-vehkeet niin asia tuntuisi hänestä varsin vallankumoukselliselta. Varsinaiset vallankumoukset ovat todellakin lähinnä veristä mättöä.

Veijo: Itse asiassa heidän kuuluukin olla hiljaa sillä ammattilainen ei tee etädiagnooseja. Joita muuten esim. Trumpista on tehty eräitäkin. Mutta kyllähän tuo koko asia herättää sekä sääliä että vastenmielisyyttä. Jossain vaiheessa tuo tyttö tosiaankin romahtaa.

klova kirjoitti...

Jos nyt lähdetään siitä,että ilmastonmuutoksen törjunta on tärkein ihmiskunnan tehtävistä ja ilmastonmuutos on 100% ihmisen aiheuttama ja siten myös ihmisen torjuttavissa,niin eikö tuo oikeuta kaikki toimenpiteet?

Siis ihan kaikki,tässähän pelastetaan ihmiskuntaa ja maapalloa.Esimerkiksi erimieltä olevien denialistien joukkoteloitukset ovat pienihinta jos sillä saadaan ihana tulevaisuus ja turvataan tulevat syyttömät ja synnittömät sukupolvet.

Kysykää vaikka Gretalta mitä kieltäjille täytyy tehdä.Katsokaa vaikka Gretaa ja näettekö hänen kasvoillaan myötätuntoa toistamieltä olevia kohtaan?

Tulee ihan mieleen Kiinan kulttuurivallankumous tai punakhmerit,nuoriso silloinkin ohjasti menetettyjä sukupolvia kohti edistystä ja paratiisia.

Silloin oli vain kysessä muutaman maan työtätekevien tulevaisuus.Nyt panoksena koko ihmiskunta.

Anonyymi kirjoitti...

Video, jolla tuo ilmastopyhimys ilmeilee kun POTUS kävelee ohi, on aika paljastava. Huonosti käyttäytyvä, harhainen kakara. Eikä se puhekaan ollut ihan täyspäisen puhe. Miksei ole jo otettu huostaan, aivopesty vammainen, hyväksikäytön uhri. Tyttörassu.

Mitä ilmastonmuutokseen tulee, juuri tilastotieteilijä lyttäsi ko. teoriaa vertaisarvioidussa julkaisussa - vakioita joiden uuruutta ei tunneta, arvattuina mukana laskelmissa. Kumulatiivinen virhe tekee laskelmista arvottomia. Eikä napajää ole tänä vuonna kaikkien aikojen minimissä. Eikä pohjoisamerikan metsäpalojen määrä ole kaikkien aikojen suurin, vaan vähentynyt 80% 1900-luvun alusta. Ja vaikka mitä muuta potaskaa on meille tällä viikolla tarjottukaan.

Suomen CO2 päästöt on muuten 0,012% globaalien päästöjen 4%:sta. Siis 0,0012*0,04*CO2 kaikista päästöistä.Luonto ihan ite vastaa 96%:sta CO2:sta.

Noista pelleistä K. Mikko Kivi on kyllä laamoin (lame - taannoisella nuorisokielellä). Twitterin profiilikuvassa aurinkolasit päässä, alaviistosta kuvattu, pipo päässä ja surkea "parta".

Joo, kokovartalonpilin tunnusmerkkejä: Alaviistosta kuvattu, aurinkolasit päässä.

Itsetunto-ongelmainen:
Peittää pullaposkiansa "parralla" - ei muka kukaan näe pullaposkisuutta. Peittelee pälvikaljuaan pipolla - ei muka kukaan hoksaa pikku hiusongelmaa.

Riehuu ja vittuilee twiiteissään, olevinaan kovakin jätkä. Vaikkei Jethro ole mikään suosikkini, niin huvitti Jethron totaalinen K. Mikko Likka Kiven servaus, toivotti Roastiin tervetulleeksi.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

En jaksa kirjoittaa kaikkea mitä mieleen tulee, tässä osa:

https://www.youtube.com/watch?v=t_LoK4s-2Dw



t: Vitjaantunut Stadilainen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys klovalle, Pyssymiehelle ja Vitjaantuneelle Stadilaiselle & kiitos kommenteistanne.

klova: Jep. Kuka haluaisi antaa ilmastohysteerikoille vallan kirjoittaa kuolemantuomioita?

Pyssymies: Ja valtamediahan oli kovasti mielissään pikkumessiaan naamannyrpistelystä. Maapallon ilmasto muuttuu aina mutta mikä on loppujen lopuksi ihmisen osuus? Ja – ennen kaikkea – Suomen osuus? Kyseinen Kivi on mielestäni naurettava pelle mutta hänen ulkonäköönsä en puutu. Se on merkityksetöntä.

Vitjaantunut Stadilainen: Kiitos hyvästä linkistä. Itse noudatan sitä viisautta että mitä vähemmän minun tarttee tunkea kärsääni toisten asioihin sen onnellisempi olen.

QroquiusKad kirjoitti...

Kun en taaskaan kerran keksi itse mitään sanottavaa, mitä ei olisi jo sanottu paljon paremmin, täytyy taas linkittää.

Puheenaoleva asia on tiivistetty melkoisen tyhjentävästi tässä

http://rayhablogi.blogspot.com/2019/09/pelotellun-lapsen-hatahuuto.html ja tässä

http://rayhablogi.blogspot.com/2019/09/lasten-poliittinen-hyvaksikaytto.html

bloggauksessa.

Mitä tulee pienen Gretan lähitulevaisuudessa mahdollisesti odottavaan romahdukseen, on tuon esiintymisen perusteella ehkä liian aikaista ennustella enempiä sen suhteen:
tuohan oli käsikirjoitettu, huolellisesti harjoiteltu ja pääosaesittäjän parhaan kykynsä mukaan tulkitsema lyhyt kamarinäytelmä.

Olisi oikeastaan toivottavaa, että pieni Greta saisi pian totaalisen romahduksen:
vihervasemmistomedialla olisi sen jälkeen seliteltävää, mihin ja miksi lapsimessias on kadonnut, etenkin kun jokuhan sen asioiden todellisen tilan kuitenkin vuotaa julki.

Mutta kekseliäitähän nuo ovat, nuo valtavalemedian vaikuttajat. Sitäpaitsi he päättävät, mistä yhteiskunnassa puhutaan, joten kaipa se mahdollinen kollapsi laitetaan Trumpin ja Halla-ahon syyksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedemiehet - 500kpl - lähettivät YK:lle kirjeen:
http://www.technocracy.news/climate-scientists-write-to-un-there-is-no-climate-emergency/
Englantia tuo kirje, sisältö hyvin lyhyesti:
Mitään ilmastohätätilaa ei ole.
Luonnolliset syyt ja ihmistoimet aiheuttavat ilmaston lämpenemistä.
Lämpeneminen on ennusteita hitaampaa.
Ilmastopolitiikka pohjaa vajanaisiin malleihin.
CO2 on kasvien ruokaa, maapallon kaiken elämän perusta.
Globaali lämpeneminen ei ole lisännyt luonnonkatasrofeja.
(Ilmasto(polotiikan pitää kunnioitta tieteellisiä ja taloudellisia realiteettejä.

"Policy must respect scientific and economic realities
There is no climate emergency. Therefore, there is no cause for panic and alarm. We strongly oppose the harmful and unrealistic net-zero CO2 policy proposed for 2050. If better approaches emerge, and they certainly will, we have ample time to reflect and adapt. The aim of international policy should be to provide reliable and affordable energy at all times, and throughout the world."

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Luulenpa että ilmastohysteerikot tarvitsisivat ja haluaisivat tarinan etenevän siihen pisteeseen että tuo Greta-messias romahtaisi täydellisesti. Siinähän uhritarina saisi lopullisen huipentumisensa. Vähän samoin kuin suvaitsevais-tiedostavat yksilöt tarvitsevat juutalaisia vain menneisyydessä tapettuina ihmisinä. Ei elävänä valtiona.

Pyssymies: Kallistun aina enemmän noitten ns. denialistien kannalle. Mutta valtamediahan ei uutisoi tästäkään. Se kun ei ole muodikasta eikä hysterian mukaista.

Anonyymi kirjoitti...

No juu,

informaatiotekniikan vallankumousta voi tarkoittamassani mielessä pitää aidosti vallankumouksellisena ilmiönä. Sen kun olemme käyneet läpi neljän - viidenkymmenen vuoden kuluessa. Muistamme siis muutokset omalta elinajaltamme. Enkä nyt väitä, että uusi teknologia ja sen vaatima uusi ihmisen malli olisi väistämättä kaikilta osin onneksi.

Mutta joku "tieteen vallankumous", joka tavataan sijoittaa 1600-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Nuo aikansa tiedemiehet eivät kai tunteneet olevansa mitenkään vallankumouksellisia. Tietenkin kunkin uudet innovaatiot, kuten Kopernikuksen heliosentrinen maailmankuva, tai käsitys mikroeliöstön olemassaolosta, olivat keksijöilleen uusinta uutta. Mutta ei niiden keksimisellä kukaan kaiketi halunnut olemassaollutta pyhää järjestelmää kaataa. Kunhan kantaa kekoon oman oivallisen panoksensa. Mitään suurta aikakauden murrosta ei kukaan noista 1400-1800-lukujen tiedemiehistä eivät kai elinaikanaan kokeneet.

Innovaatiot olivat työläitä, ja joitakin niistä pidettiin todella isoina. Ehkä tyylikkäin, aikajännettä parhaiten kuvaava miete tuli Isaac Newtonilta kiitospuheessaan Royal Societylle. Siellä, jossa hänen "Principiaansa" ylistettiin siihen astisen tieteen suurimmaksi saavutukseksi: "Jos olen nähnyt muita kauemmas, ei johdu siitä, että olisin muita suurempi. Olen vain seissyt jättiläisten hartioilla." Tällä Newton viittasi varsin pitkään, 1500 vuotta kestäneeseen jatkumoon. Jättiläisillä hän tarkoitti ainakin antiikin Pythagorasta ja Eukleidesta, uudemman ajan Kopernikusta, Kepleriä ja Brahea. Galileoa hän kaiketi piti sinänsä kekseliäänä öykkärinä. Näin siis lausui klassisen mekaniikan loppuunsa hionut varsin oppinut mies, jonka harrastuksina olivat alkemia ja okkultismi.

terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Hei vielä,

Denialismi tarkoittaa sanatarkasti kieltämistä. Luulen kuitenkin, että meidän ns. denialisteiksi leimattujen pahin synti ei ole systemaattinen kieltäminen, vaan epäily. Perusteiden vaatiminen. Sama juttu, johon vielä 1980-luvun fukseja kannustettiin "Tieteellisen tutkimuksen perusteet"-perusopintokurssilla.

Omalta osaltani käyn klimatofoobien kanssa keskustelua kahdella tasolla: Yhtäältä kysyn tieteellisiä perusteita ihmisen osuudelle ilmaston muutokselle (muutosilmiötähän en kiistä, enkä sitä, että ihmisten pitäisi siihen varautua.)

Toisaalta voin antautua keskusteluun siltä pohjalta, että CO2- tai metaani- tai minkälie-kaasujen päästöillä tosiaan on merkitystä. Tästä tulee yleensä vielä vaikeampi keskustelu. Kun vastapuoleni ei tähän mennessä ole onnistunut perustelemaan rikki näkemystäni, että esim. Pariisin sopimuksen mukaan jaetut toimet, ja aiheeseen liitetyt suositukset yleisemminkin ovat tarkoitukseensa nähden tehottomia, usein jopa negatiivis-efektiivisiä. Olisi loogisesti valittava, mitä asiaa haluaa ajaa. Näillä pelisäännöillä StopGlobalWarming ja GlobalSocialJustice eivät ole yhteensopivia. Muita ei voi auttaa ajamalla itsensä tuhoon: alipaineisessa lentokoneessakin auttajan on huolehdittava omasta hapetuksestaan ennen kuin lykkää naamaria toisen kärsälle. Ja neuvotteluasemaa on käytettävä siihen, millä oikeasti on merkitystä.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung.

Viesti1: Varmaankin näin. Itse suorastaan pelkään tuota ATK-vallankumousta ja varsinkin älypuhelimia joista ihmiset ovat nykyisin riippuvaisia. Meidän huushollissa sekä minulla että rouvalla ovat vain ikivanhat kännykät. Me käytämme niitä. Ne eivät käytä meitä.

Viesti2: Epäily on paikallaan sillä nykyisen muodissa olevan ilmastohysterian lisäksi on toisenlaisiakin ja varsin perusteltuja mielipiteitä. Varsinkin täällä Suomessa joka on luonnonvarojen nettotuottaja. Ja se on sitä siksi, että meillä on väkiluku pinta-alaamme verrattuna varsin kohdallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri muutos, vallankumous, mutta mitä ne kaikenmaailman gretat noin niinku käytännössä konkreettisesti haluaa lapsellisen uhoamisen lisäksi? Mikä on tahtotila? Yhdessä junaruokailukuvassa Greta syö vegansalaattia ja smoked hamia, wtf? Koko ajan nämä vihreät vegaanit jäävät kiinni lihan syönnistä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Tulihan mieleeni tuosta Ykän ensimmäisestä vastauksesta: Minulla ja rouvallani on myös tuollaiset vanhanajan Nokiat. Niillä voi soittaa ja lähettää / vastaanottaa tekstareita. Eikö se ole hyvä? - ON ! Tietokone pöydällä hoitaa ns. uutisvirran.
Näillä mennään eikä ns. älypyhelimiä tarvita. Oon ajatellu, että jos tämä puhelin joskus brenkkaa, niin sitten ollaan ilman tai ehkä ostan kirppikseltä vielä samanlaisen rungon. Siellähän niitä on oikeastaan "Ota tästä" - laatikossa oven suussa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tätä ilmastovouhotusta nyt tulee joka tuutista nonstoppina 24/7/365. Pikkaisen alkaa kyllästyttämään.
Lihansyönti on suunnilleen julistettu olevan herran perkeleestä.
Suomalaisten pitäisi näiden ympäristöprofeetojen mukaan ruveta järsimään nauriita, jotta maailma pelastuisi.
Maailmassa on tällä hetkellä n. 7,73 mrd. ihmistä (https://www.worldometers.info/fi//) ja vaikka kaikki suomalaiset
katoaisivat johonkin avaruuden mustaan aukkoon, maailmassa olisi silti n. 7,73 mrd. ihmistä.

Suomessa on talvi n. 7-8 kuukautta vuodessa ei ne marjat, hedelmät ja muut salaatit tuolla pimeässä lumihangessa
kasva, vaan ne tuodaan pääosin lentokoneilla toiselta puolelta maapalloa, osa näistä toki voidaan kasvattaa kasvihuoneissa,
jotka nekin tosin kuluttavat valtavat määrät energiaa.

Itselleni on henkilökohtaisesti ihan se ja sama, vaikka joku söisi hiekkaa, mutta ei tuota ruokavaliota pidä tuputtaa muille.
Esimerkiksi koululaiset ja päiväkotilapset ovat heikossa asemassa siinä mielessä, että he eivät oikein voi valita mitä syövät.
Itsekin olen työpaikkani lähellä olevissa lounaspaikoissa huomannut, että kasvispainotteiset lounaat ovat selkeästi lisääntyneet.
Minä sentään voin äänestää jaloillani ja mennä sellaiseen paikkaan, jossa on minulle mieluista ruokaa.


-Luca

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hups!

Yrjö vastasit kommenttini: "...: Itse asiassa heidän kuuluukin olla hiljaa sillä ammattilainen ei tee etädiagnooseja...".
Lauseen loppuosasta voi olettaa, että kyseessä on sarkasmi.
Jos se ei sitä ollut, niin selvennetään:
Jossakin maassa koulutetaan alaraajahalvaantuneista lapsista ja nuorista tarkka-ampujia, koska osaavat pitää ainakin alakehonsa liikkumattomana eivätkä karkaa. Siihen, voidaanko toiminta arvioida epäinhimilliseksi ei voine perustua siihen, että suomalaiset alaraajahalvaantuneita hoitavat lääkärit eivät ole todenneet lapsia halvaantuneiksi.

Gretan poikkeavuus oli diagnosoitu Ruotsin lääkärien toimesta jo ennen kuin hänen äitinsä laittoi nuotit nippuun ja tyttären tienaamaan, joten uskon dg:n oikeellisuuteen.

Greta on messias, hänellä on seuraajia:
https://yle.fi/uutiset/3-10987629

Voipi olla, että Forrest Gump jää perässäkulkoijoiden määrässä kakkoseksi. Laatu yhtäläinen.

Anonyymi kirjoitti...

Linkki tilastollisen ilmastomallinnuksen virhemahdollisuuteen:

https://www.ossitiihonen.com/2019/09/23/stanfordin-yliopiston-tutkija-epavarmuus-tekee-ilmaston-lampotilaennusteista-arvottomia/

- Ossi Tiihosen blokissa sivu suomeksi aiheesta ja linkki alkuperäisartikkeliin. Lainaus:

"Fysikaalisissa tieteissä ja tilastotieteessä otetaan rutiininomaisesti huomioon mahdollisuus, että virheitä on mm. mittauksissa ja nämä voivat kumuloitua. Ilmastoa tutkittaessa erityisesti meteorologian puolella tämä on todennäköisesti tarkoituksellisesti unohdettu, sillä se olisi paljastanut ennusteiden laajat virherajat, ts. että tietokonemallien lopputulokset voivat olla käytännössä mitä sattuu virheiden kumuloitumisen vuoksi. Tulosten epävarmuudet ovat suurempia kuin ilmiöt mitä malleilla yritetään ennustaa. Epävarmuus laajenee valtavasti ajan myötä."

Tuo Tiihosen juttu on ihan helppotajuinen ja linkit vievät syvemmälle asiaan.

Noista ennusteista kunvielä muistaa, että muuan Al Gore ennusti pohjoisen napajään sulavan - tai siis nyt sen jo pitäis olla vallan sulanut, nnin ennusteiden viallisuutta ei tarvi epäillä. Rikki ne ovat, eikä niiden varaan kannata perustaa toimia.

Pyssymies

MikkoK kirjoitti...

Ilmastohysteriaa lietsotaan nyt tosissaan, sillä sen aika käy vähiin. Kovin kauaa aikaa kampanjat eivät voi elää ja kyllästyspiste lähestyy. Toisekseen, kun ilmastossa kun ei tapahdu mitään erikoista, pääsee ilmastokuplasta ilmat pihalle.

Hysterian taustajoukkojen tarkoitus ei ole ilmaston pelastaminen, vaan vallan keskittäminen. Kaikkien maiden kulttuurimarksilaiset ja rahamiehet ovat ryhtyneet samaan rintamaan ja haluavat hävittää demokratian ja itsenäisyyden. Sen jälkeen ne esiintyisivät vain puheissa, mutta sitäkin useammin. Ilmaston takia pitäisi lisäksi alamaisilta kerätä rahat ja pyssyt pois.
Suomessa hysterisointi on erityisen korkealla, kun melonihallitus ja sen äänenkannattaja valtamedia ovat puikoissa, vaalitulosta halveksuen.

Affu kirjoitti...

Kun minä oikein puhkun ja puhisin sen enemmän oikeassa tunnen olevani.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Terho Hämeenkorvelle, Lucalle, Veijo Hoikalle, Pyssymiehelle, MikkoK:lle ja Affulle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Oliskos se uhoaminen ja egon ruokkiminen se pääasia?

Terho: Just näin. Mulla ei ole mitään tarvetta kulkea netti perstaskussa. Siitä Nokian legendaarisesta 3310-mallistahan on muuten tehty uusintaversio.

Luca: Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Veijo: Meinasin siis sitä että ammattilaisen ei kuuluisi tehdä diagnoosia tapaamatta potilasta. Niin kuin eräästä Donald Trumpista on tehty enemmänkin. Mutta tuo Gretan diagnoosihan on tehty ihan protokollan mukaisesti ja pitää kyllä paikkansa. Minkä maallikkokin kyllä huomaa. Ja ne seuraajat puolestaan eivät halua huomata.

Pyssymies: Kiitos hyvästä lisäyksestä. Tästä touhusta tulee muuten mieleen Reijo Mäen kirja ”Tatuoitu taivas” jossa odotettiin suuren meteoriitin törmäävän maapalloon ja tuhoavan kaiken. Meteoriitti olikin tietoisesti tehty uutisankka ja sillä aikaa kun suurin osa odotti maailmanloppua niin ankan takana olevat tahot ostelivat firmoja itselleen pilkkahintaan.

MikkoK: Olenpa pitkälti samaa mieltä. Erityisesti kova kiire on kusetuksen merkki. Muutokset yhteiskuntajärjestelmiin halutaan tehdä mahdllisimman nopeasti, ennen kuin hypetys häviää.

Affu: Tunnehan on se pääasia.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kai joskus maininnut, että olen käynyt työantajien, vakuutusyhtiöiden ja poliisin yhdessä järjestämän huijareidentorjuntakurssin, kauwan sitten. Kiire ja välttämätön pakko oikoa vähän mutkia ovat kaksi tärkeää huijauksen tunnusmerkkiä. Milläs nyt onkaan hirveä kiire ja ihan pakko hieman oikoa mutkia? jaa jaa ...

Ykälle ja muille smartphonefoobikoille: Työpuhelimeni on toki android-älypuhelin, sitä on pakko käyttää töissä. Mutta koska monissa asiakkuuksissa puhelimet jää aulavartijalle, ei siitä värkistä ole hirveästi riesaa. USB-portti on tukittu ohjelmallisesti ja fyysisesti, muutoin vahvat salasanat suojaavat. Firman puhelingurut asensivat speksieni mukaan - ei sosiaalista mediaa, eikä hyökkäykselle alttiita sovelluksia. Puhelinmuistiossakin on jäynää, kas kun minulla on hyvä numeromuisti - vain vihje numerosta osalle kontakteja. Yön se värkki viettää virrattomana pienessä kassakaapissa työpöytäni vieressä. Tai kotona, wanhassa asekaapissa.

Oma puhelin on aika "uusi", hommattu 2010 eikä siihen voi asentaa oikeastaan mitään, hyökkäykselle mahdollisia reittejä on vain SMS-sanomat. Kenekään muun käsissä ei puhelin ole koskaan, vyölläni, pöydälläni tai kun asiakkaan tiloihin ei viedä puhelimia, auton lukittavassa pistoolilaatikossa - USA:n tuliainen. Lukko siinä on tiirikoimaton tappihaittalukko - voi yrittää tiirikoida, ei aukea sen jälkeen kuin rälläkällä. Sille lukolle on siis tehty jäynä tiirikoijan varalle - ns. t-pin & mastering pin -viritys.

Enkä minä ole vainoharhainen, tiedän vain tietoturvasta jotain mitä ei ole yleisessä tiedossa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

"Puolet suomalaisista on valmis elintasonsa laskuun ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi"
- em "uutinen" tahi tutqimus oli ylenannon tarjoiltavana eilen/tänään.

Kuinka moni suomalainen on oikeasti vastannut ko tutkimukseen?
Kuinka moni vastanneista tarkoittaa mitä sanoo?

Tämä prkl ilmastoahdistus ja sen 24/7 tuputtaminen on aiheuttanut minussa äärimmäisen ketutuksen ja siksi olenkin valmis siihen 20k:n henkilökohtaiseen CO2-vuosikiintiöön.

Meinaan, tein sen tarjotun laskurin joka osoitti "hiilijalanjäljekseni" 7100 kiloa vuodessa, ja vastasin vielä rehellisesti! Lukemani osoittaa sen etten pahemmin voi enää leikata siirtymättä alkukantaiseen elämänmuotoon, joten onkin vain oikeus ja kohtuus, että minulle kompensoidaan tuo "käyttämätön" +12kt kiintiöni ja otettakoon se rahana niiltä jotka ylittävät 20 000 kg "päästöt".
https://ilmastodieetti.ymparisto.fi/ilmastodieetti/results

Näinköhän monikaan kaukomatkaileva ekosoturi olisi tähän valmis..?


-Tvälups-

Jk samalla loppuisi myös sen ruottin reetan agitaatiomatkat ympäri maailmaa.

Becker kirjoitti...

Greta sitä ja Greta tätä. Itseasiassa tyttöä viedään kuin pässiä narusta ja jotkut tekevät taustalla fyrkkaa oikein rutosti. Toivottavasti Gretan nyt jo kyseenalainen psyyke kestää tuon rumban. Tässä hieman valaistusta hänen ympärillä pyöriviin saalistajiin:
https://standpointmag.co.uk/issues/june-2019/gretas-very-corporate-childrens-crusade/?fbclid=IwAR2lVNOMAwjgCNpeZ65UVU7Br0j77B01nfsQPFiJZbK2ZGw3kWjPiqNNlDY

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Taisteluvälineupseerille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo. Ilmastonmuutos. Kiire ja välttämättömyys. Ja näillä näkymin menee läpi koska tukena ovat hysteeriset laumat joille menee läpi sekin että Greesus Tukholmalainen näkee hiilidioksidin paljain silmin…

Ja kiitos teknisestä lisäyksestä. Mulle nuo asiat ovat aika vieraita.

Tvälups: Ja kuinka tutkimuksessa on tehty kysymyksenasettelu? En viitsinyt tehdä tuota laskuria mutta veikkaanpa että meidän huushollin elämänmuoto on vihreämpää kuin jonkun lentomatkailevan cityvihreän.

Becker: Joo. Kyseinen Greta on hyödyllinen työkalu muille. Osalle ihan tienaamismielessä ja osalle taas siinä että tytön avulla pyritään muuttamaan yhteiskunnat totalitaristiseen komentoon.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin! Tarjosihan laskuri lopuksi keinoja kuinka voin elää vihreämmin = liiku jalan/pyörällä sekä julkisilla (SIC). Muuta pienempään asuntoon lähemmäs palveluja.

Agendat 21 ja 2030 aivan fantastisen bravuurisesti taustalla; oma kanakoppi neukkukuutiossa kaupungissa! Kas siinä sitä virheän ekologista asumista. Ei puutu kuin Soylent Green -ateriointi mutta eipä sekään kaukana saata olla...

Onneksi laskurissa ei tajuttu kysyä harrastuksista sillä takaan, että metsästys ja ammunta olisivat lokeroitu à 100 000 kg:n arvoisiksi tassunjäljiksi jo ihan pohja-arvoina.


-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

Tänään taas julkaistiin IPCC:n raportti, on se selvästi kiihtynyt tuo ilmastonmuutos kun joka viikko pukkaa uutta raporttia.
Edelleenkin hallitukset ostavat nuo tutkimukset ja päättävät ihan itse mitä, miten ja millä tavalla tutkitaan ja omistajina mitä julkaistaan.
Hallituksemme kiivaat soijalattea lipittävät tättähääräkanisterit läksivät samantien laukalle. Marin uhoaa uusilla liikenteeseen kohdistuvilla verotoimenpiteillä, Mikkonen säestää leuka väpättäen vierellä.
Kallion cityvihreät vetävät jo varmaan punkkulasit kourassa pelastuslijvejä päällensä kun meri perkele tulee ja nielaisee kaiken ihan heti kohta tai mahdollisesti joskus tuhansien vuosien päästä, se ei ole oleellista.
Oleellista on laittaa Suomi seis ja samalla nostaa tuotantokustannukset sellaisksi, että se viimeinenkin tehdas ymmärtää häipyä täältä huutkuusikkoon tai ainakin Kiinaan pilaamasta omahyväisen täyteläistä tiedostavan ihmisen omaatuntoa.
Toki sapuskastakin tulee niin kallista, että syödään pian toisiamme kun siihen kik-hernetahnaan ja nyhtökauraankaan ei ole enää varaa.
Netissä kumipäät jauhavat Harmageddonia ja pikkutytöt Gretan johdolla pillittävät silmiään päästään, vihervasemmistolaisten politiikkojen lyödessä tahtia.
Jos minulla koskaan olisi edes ollut inan verran taipumusta ilmastoangstiin niin viimeistään tässä vaiheessa se olisi kääntynyt vitutukseksi.
Kun sitä angstia ei alunperinkään ollut niin tasainen kokovartalovitutus on ollut tämän käsittämättömän pelleilyn alusta lähtien.
Päätin tehdä ilmastoteon ja ostin lentoliput Bangkokiin, toivottavasti jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa vain menolipun.
Saas nähdä kuinka pitkälle tämä hysteria viedään, meinaan jossain vaiheessa saattaa tulla jopa raatoja kun jokin homma saa uskonnon mittasuhteet.
Iltapaskassa Lehtinen kirjoitti kenties ainoan järkevän kolumninsa koskaan tästä aiheesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Hjuu, meidänkin huushollin syntilista on paha. Haja-asutusalueella sijaitseva omakotitalo, talossa kaksi autoa eikä ensimmäistäkään aurinkopaneelia. Kaikki matkat tehdään autolla kun julkista liikennettä ei satu olemaan kuin koulukyydit. Lisäksi talon isäntä harrastaa sekä ampumista että metsästystä.

Sanoisin että ympäristöasiat ovat äärimmäisen tärkeitä. Niin tärkeitä että niistä päättämistä ei missään nimessä saa delegoida hysteerisille cityvihreille. Sen tien päässä on totalitarismi ja ne kuutioasunnot joista olen kirjoittanut.

Joppos123: Kaiken kaikkiaan hyvä kommentti. Ja toi Lehtisen termi ”ilmastovatikaani” on osuva.

Becker kirjoitti...

Noista älykännyköistä mulla on jo omat näkemykset. Käytin viimeiseen asti Nokia 6210:ä jopa niin että mua pidettiin porukoissa varsinaisen itsepäisenä tyyppinä. Mulla on jopa niitä kaksi, joista toinen on entisöity niin että se on kuin pakasta vedetty.
Mutta aikansa kutakin. Yhteisössä jossa käteinen on häviämässä on älykänny oltava jos meinaa jotenkin pärjätä. Kaveri möi mulle vähän käytetyn Huawei Pron puoleen hintaan joten se oli otettava. Siihen perehtyminen ottaa kyllä oman aikansa enkä sen kaikkia ominaisuuksia vieläkään hallitse kuin osittain.
Maksaminen tulee tulevaisuudessa tapahtumaan enenevässä määrin tapahtumaan QR-koodilla jolloin luottokortit ovat historiaa. Nyt jo maksetaan paljon ns. Swish maksuilla jotka perustuvat maksun saajan puhelinnumeroon. Tähän taas tarvitaan Pankki ID:tä joka sekin on kännyssä. Pankki ID:tä käytetään tunnistuksena nykyjään monessa eri asiassa. Siinä on pirun hieno Leican kamera, joten kameran raahaaminen on usein tarpeetonta. On monia tilanteita joissa nopea kuvan tai filkan otto saattaa olla välttämätöntä. Kuvan voi välittömästi lähettää eteen päin tarvittaessa. Ajaessani autolla pistän määränpään Here-ohjelmaan, jolloin känny suomen kielellä antaa ajoohjeita ja voin keskittyä itse ajamiseen. Siihen saa ladattua tolkuttoman määrän hyödyllisiä appeja joista jos ei nyt ole hyötyä niin huvia ainakin. Kerran olin kaupassa ostamassa kotiin halogeenilamppua, mutta paketin teksti oli niin pientä etten ilman lukulaseja, jotka olivat kotona, nähnyt tekstiä kunnes muistin että kännyssä on suurennuslasi jolla sain varmistettua oikean oston. On nopeusmittarit, liikennekamra varoittimet, säätiedoitukset, sähköpostit, maksuttomat puhelinsoitot esim.Whatsapp jne. jne. Itse asiassa aika uskomaton laite. Jopa niin uskomaton että oikein hirvittää mitä kaikkea se minusta tietääkään. Sitä voi kontrolloida mutta sekin vaatii perehtymistä.
Kannatan ehdottomasti käteistä rahaa ja sitä pitää olla varmuuden vuoksi aina jonkin verran mukana sillä se on demokratiaa, eikä teknologiaan aina ole luottamista. Mutta valitettavasti käteisen rahan käyttö vähenee koko ajan ja isoveli taatusti valvoo kaikkea kännyllä tehtyjä tapahtumia. Olen jopa kuullut että kaikki korteilla tapahtuvista maksuista menee tieto USA:an ja onko tuo nyt mikään yllätys sillä luottokorttifirmat ovat kaikki amerikkalaisia. Patriot Act jne.
Eli tältä tämä tilanne nyt näyttää. En vieläkään kulje tämä lätkä nenän edessä kylillä, niinkuin valtaosa zombeista tekee, mutta mukana sitä joutuu kyllä nykyjään kuskaamaan, jopa paksuhko lompaakokin jää usein kotia kun kahta pakettia ei viitsi mukanaan raahata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Tuohon suuntaan ollaan varmaan menossa. Vaan Perskeleen huusholli pyrkii pärjäilemään vanhalla tekniikalla mahdollisimman pitkälle.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit:
"Hjuu, meidänkin huushollin syntilista on paha... talossa kaksi autoa eikä ensimmäistäkään aurinkopaneelia. Kaikki matkat tehdään autolla kun julkista liikennettä ei satu olemaan kuin koulukyydit."

Paljon riippuu siitäkin, missä on niiden matkojen toinen pää. Jonkin suuren kaupungin keskustassako? Joudutko usein ainakin osan matkasta seisomaan ruuhkassa moottori tyhjäkäynnillä?
Jos siltä vältyt, se on hyvä asia, eikä ainoastaan omalta kannaltasi vaan myös ympäristön kannalta. Ruuhkassa moottori tyhjäkäynnillä seisovat autojonot nimittäin ovat varsin pahoja päästölähteitä, ja kaiken lisäksi siihen käytetty energia menee täysin hukkaan kun ei päästä eteenpäin.

Melkoinen osa syrjäseutujen asukkaiden autolla tekemistä matkoista lienee ostosmatkoja.
Hmm... Kaupunkien ulkopuolelle moottoritieliittymiin rakennettuja suuria kauppakeskuksia, Ideaparkin tapaisia, on paljon arvosteltu ympäristösyistä, ja osittain aiheestakin. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen. Ovatko ne ympäristön kannalta hyödyksi vai haitaksi, riippuu paljolti siitä, ketkä siellä käyvät ostoksilla ja mikä heillä olisi toinen vaihtoehto.
Jos maaseudun asukas käy tuollaisessa kauppakeskuksessa silloinkin kun voisi ostaa samat tavarat kyläkaupasta, se on ainakin ympäristön kannalta huono asia (vaikka merkitsisikin hänelle itselleen rahallista säästöä). Ja vielä huonommaksi se tulee, jos yhä useammat tekevät niin, jolloin seurauksena on, että että ne kyläkaupat menevät konkurssiin ja ostokset on pakko tehdä siinä kauppakeskuksessa, halusi tai ei.
Toisaalta kuitenkin, jos maaseudun asukkailla on vaihtoehtona käydä ostoksilla siinä kaupungin ulkopuolella olevassa kauppakeskuksessa tai sitten kaupungin keskustassa, silloin edellinen lienee ympäristön kannalta parempi vaihtoehto. Silloin nimittäin vältytään siltä, että osa matkasta jouduttaisiin kulkemaan kaupungin keskustan ruuhkassa, jossa jouduttaisiin paljolti seisomaan moottori tyhjäkäynnillä.
Sen sijaan ei ole hyvä asia, jos ne kaupungin ulkopuolella olevat kauppakeskukset alkavat houkutella kaupunkilaisiakin käymään ostoksilla niissä lähikauppojen sijasta. Siitähän liikenteen päästöt tietysti vain kasvavat.
Mahdollisen väärinkäsityksen varalta: en tarkoita, että viranomaisten pitäisi määrätä, missä kenenkin pitäisi käydä ostoksilla. Mutta niille, jotka haluavat omilla valinnoillaan tehdä jotakin, mikä edes marginaalisesti vaikuttaisi asiaan, tässä lienee ajattelemisen aihetta ja ehkä jopa hyviä vinkkejä.

P.S. Moni on ihmetellyt, miksi Espoon Matinkylässä Länsiväylän varrella Ison Omenan vieressä olevaan liittymään rakennettiin liittymärampit vain länsipuolelle.
Ehkäpä syy oli juuri tämä.
Ympäristön kannalta on hyvä, jos julkisen liikenteen ulottumattomissa Länsi-Uudenmaan maaseudulla asuvat käyvät ostoksilla Isossa Omenassa Helsingin keskustan sijasta. Matkakin lyhenee, eikä ruuhkassa juuri tarvitse seisoa. Mutta jos helsinkiläisetkin alkaisivat käydä siellä ostoksilla omalla autolla, se olisikin jo huono asia. Metrolla Helsingistä sinne toki pääsee. Ja pääsee toki autollakin, mutta sen verran mutkikkaampaa reittiä, ettei se juuri houkuta.

Anonyymi kirjoitti...

"Olen jopa kuullut että kaikki korteilla tapahtuvista maksuista menee tieto USA:an ja onko tuo nyt mikään yllätys sillä luottokorttifirmat ovat kaikki amerikkalaisia."
Tiedä sitten, vaikka samoin olisi jo seteleillä suoritettavienkin maksujen laita, tai vaikka sellaista ainakin jo suunniteltaisiin. Ehkä seteleissäkin on jo jonkinlainen magneettinen koodi, joka päivittyy, kun seteli nostetaan automaatista tai kun sillä maksetaan. Kun seteli nostetaan pankkiautomaatilta, ehkä siihen tallentuu kortin tiedoista saatu merkintä, joka osoittaa, minkä tilin omistaja ja siis kuka sen setelin nosti. Ja kaupan kassallahan setelit joutuvat koneeseen, jota sanotaan aitoustarkistimeksi. (Taitaakin olla tarkoin varjeltu salaisuus, miten se toimii.) Mutta kenties se tekee muutakin kuin tarkistaa, onko seteli aito - lähettää tiedon maksusta jonnekin, "isolle veljelle" tai ainakin mainostajille. Näin sinne tallentuisi tieto siitä, kuka on ostanut mitäkin ja mistä kaupasta.

Anonyymi kirjoitti...

Muovikassit boikottiin Suomessa,niin maailma pelastuu

ja sitten todellisuuteen:

https://www.liveleak.com/view?t=uPSJu_1569039579

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Meillä ei ruuhkassa ajamista tule juuri koskaan. Ja yleensäkin me suositaan pientä lähikauppaamme. Sinänsä Suomi on hoitanut ympäristöasiansa erinomaisesti. Koska meillä on pinta-alaan nähden sopiva asukasmäärä.

Ano2: Tuohon en osaa sanoa mitään. Mutta ei kai tuo teknisesti olisi mahdotonta.

Ano3: Aika hurjan näköistä. Eikä mukana ole taatusti ensimmäistäkään suomalaista muovipussia.

Anonyymi kirjoitti...

Aviisissa oli hieno uutinen helsingistä: Siellä valtuusto YKSIMIELISESTI päätti, äänestyksen jälkeen tosin, että lihan ja maidon saantia kaupungin ruokailuisaa puolitetaan. Esim. kouluissa. Olisi ehdotus lasten vanhemmille: Laittakaa kasvisruokapäivinä lapsille evääksi iso pullo maitoa kuten ennen oli tapana ja tukevat siivut kinkkua tai muita leikkeleitä eväsleipien väliin. Ja niinä päivinä lapset jättävät rehuruoat syömättä. Suuri joukkorääkyminenhän siitä tulisi, ns. valtavalehyvemediassa, vaan siitä se tulisi julki.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo, siinä sitä energiaa tuhlataan oikein isolla kädellä. Ensin käytetään pirusti energiaa siihen, että hommataan sitä öljyä ties mistä. Sitten lisää siihen, että tehdään siitä muovikaseja. Ja loput tyhlataan siinä kun ne kassit heitetään jortaaniin virran vietäväksi. Mikko Paunonen on asiasta ansiokkaasti kirjoittanut paljonkin, siitä että poltettaisiin ne pussit ja jätteet, Olisi energiaa ja luontokin saastuisi vähemmän. Mutta kun ei, ei se käy, kun kiertotalous. Eli pestään ja puunataan niitä paskaisia kasseja ja tehdään niistä sekundamuovia joka ei kelpaa mihinkään, ei ainakaan uusiksi kauppakasseiksi. Vitun virheät tuhlarit.
Tuohon puhelinjuttuun, oli se mullakin aikanaan perusnoksu, vaan siitä aika jätti, hankin hieman kehittyneemmän noksun. Siitäkin tuli vainaa, eli uuden hankinta edessä. Tulin sitten hankkineeksi ns. perusälykännyn, ilman mitään hienouksia ja sillä olen yrittänyt pärjätä.
Huru-ukko
PS. hmmmm perusäly känny???:)

Joppos123 kirjoitti...

Muovipussien osalta olen maailmaa aika paljon kiertäneenä ihmetellyt, että vaikka vesihän kiertää täällä pallolla eri olomuodoissa maan ja ilmakehän välillä niin miten helvetissä se Rymättylän Alepan muovipussi tai Grandin muovipilli päätyy Mekongia pitkin Mereen?
Kieltäähän moinen sikailu pitää ainakin Suomessa, muista nyt ei ole niin väliä.

Anonyymi kirjoitti...

Eräässä julkaisussa kerottiin Motal nimisestä paikkakunnasta, ent. kaupunki tuolla länsinaapurissa. Ilmasto on nyt lämmennet niin paljon, että vanhusten asunnoissta/asuntoloissa voidaan laskea lämpöjä. Että rahat riittäisivät pitämään lämpimien maiden asukkien asuntojen lämpötilat ennallaan. Muuten tuleepi kunnalle konkurssi.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko:

Viesti1: Ilmastohysteria etenee askel askeleelta. Ja kannatan ehdotustasi. Ehdotan itse lihistä kolmella nakilla.

Viesti2: Paunonen oli oikeassa. Me vaan pyristellään vielä niillä vanhoilla perusälyttömillä kännyillä.

Viesti3: Ruotsin vahva talousveturi kestää tuon hulluuden vielä jonkin aikaa. Mutta ei loputtomiin. Ja mitä sitten tapahtuu?

Joppos123: Sitä ihmettelee moni muukin. Mutta suomalaisen muovipussin kieltämisestä tulee tiedostava hyvä olo kun suomalainen tottelee tiedostavaa yksilöä.

Becker kirjoitti...

Törmäsin tähän tänään. Loistava analyysi miten islamisaatio etenee Ruotsissa poliitikkojen myötävaikutuksella. Ehdottomasti katsottava, sillä sama koskee myös Suomea mikäli nykymeno jatkuu. On valitettavasti ruotsinkielinen mutta myös tekstattu ruotsiksi joka ehkä auttanee joitakin kieltä heikommin ymmärtäviä.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=24&v=GZGDWgsaDlE

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu tuo tsadin lihan- ja maidonkäytön puolittelu kouluissa ja laitoksissa. Muistaakseni kouluissa on ollut maanantaisin semmoista ilmiötä, että uusavuttomien vanhempien mukulat mättää evästä nassuun oikein kunnolla. Kun ei viikonloppuna ole ollut ruokaa kotona tarjolla. Saadaan luonnonvalintaan vauhtia, tyhmien kakarat kuolee pois. Tytöillä on ollut iilinä nirsoilla ja syödä puolikas salaatinlehteä ja näkkärin kolmannes, mitä niille muka muutenkaan kannattaa tarjolle laittaa.

Samoin vanhusten laitoshoidon kustannukset saadaan hallintaa, jos ei työtä tee, ei syömänkään pidä. Kaikenmaailman geriatrit ja muut asiaa tuntemattomat on hourineet, että pitäis olla lihaa ja rasvaa tarjolla heikosti syöville hoidokeille. Nyt saadaan tähänkin järjestys.

Tämän päätöksen takana ilmastovouhkat ja yksi kokkeli mulqvist. PS:n puoluetoimisto ja tsadin piiri kiittää ilmaisesta vaaliteemasta. "Ruokailussa olisi tarjottava ruokaa."

Miksei valtuusto aloittanut valtuuston ja virkakyöstien ruokailuista, tottahan hyveposeeraajille sopis vaikka täys-fenno-luomu-vegaani-pöperö linja. Samaa sopii käyttää edustusaterioillakin.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Oli siinä englanninkielisetkin tekstit joten katselin. Hepulta tiukkaa ja perusteltua varoitusta jota ei Ruotsissa oteta tosissaan. Ruotsi taitaa olla menetetty maa.

Pyssymies: Tässäkin on kyse vain vihreästä egon nostatuksesta. Jos vihreä ei syö lihaa eikä juo maitoa niin eihän muidenkaan tartte.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha kysymys: kumpi on ympäristön kannalta parempi, muovikassi vai paperikassi?
Molemmissa on kylläkin sama perusvika: ne ovat kertakäyttöisiä.
Vai ovatko?
Muovikassi on kyllä helppo käyttää uudestaan, ei tosin loputtomiin mutta ainakin muutaman kerran kyllä. Kysymys on vain siitä, tekevätkö ihmiset niin vai eivätkö.
Tyhjänähän sen voi helposti taitella niin että se mahtuu vaikka takin taskuun. Ja sellaisena sen voi ottaa kauppaan mennessä mukaan ja panna uudet ostokset kerran tai muutaman kerran jo käytettyyn kassiin. Moni niin jo tekeekin, ehkä tosin harmiksi kauppiaalle, kun ne eivät menekään niin hyvin kaupaksi. Mutta jos ne tulevat käytetyksi keskimäärin edes viisi kertaa, niin niistä aiheutuva ympäristön kuormitus pienenee viidesosaansa.
Paperi- tai pikemminkin kartonkikassi sen sijaan ei ole yhtä helposti taiteltavissa.
Ei se muovikassikaan tietysti loputtomiin kestä. Joskus siihen tulee reikä. Mutta silloin sen voikin, Paunion ehdotuksen mukaisesti, vaikka polttaa takassa, jos kotona on sellainen. Eihän se sentään PVC-muovia ole.
P.S. Mekongiin suomalaisten ostamat muovikassit eivät tietenkään päädy, paitsi joskus ehkä turistien mukana, mutta eihän Suomessakaan ole mitenkään harvinaista, että maassa ja myös merenrannoilla on kaikenlaista muoviroskaa. Mutta eihän niitä ainoastaan Suomessa käytetä vaan kaikkialla maailmassa, myös Tyyntämerta ympäröivissä maissa. Muutoin kaikki, mitä edellä kirjoitin, pätee yhtä hyvin siellä kuin täälläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä veikkaan, ettei tsadin valtuuston enemmistä ole vegaaneja. Jos mr Joku Muu tarjoaa maistuu sisäfile oikein valmistettuna oikein hyvin. Myös Hra Veron Maksajan tarjoomukset hyväksytään. Viimeistään aamuyöllä lihis kahdella nakilla kelpaa oikein hyvin. Saarioisten jauheliha-roiskeläppä uppoaa arkenakin ihan kivasti. Moraalisäteilyä koko päätös ja typerää sellaista.

Minä en ole juonut maitoa 12. synttäreideni jälkeen, inhoan sitä - ja piimää, kefiiriä, viiliä ja jugrttia. Hyi saatana! En kumminkaan vaadi niiden kieltämistä. Enkä sellerin, palsternakan tai mustan viinimarjan - saan jo näiden hajustakin päänsäryn. en myöskään vainoa hauen - tuon ruotoisann ja mauttoman pulikan - suosijoita. Jos joku haluaa näitä syödä, ei se minua haittaa, syököön vaikka lasinsiruja - omapahan on ongelmansa.

Onko minussa jotain vialla, kun en raivoa selleri-fasistien pahuudesta tai jugurtin osuudesta armenialaisten kansanmurhaan tai dinosaurusten joukkotuhoon?

En vaadi lakia jossa selleri ja hauki vaaditaa korvattaviksi parsalla ja ankeriaalla - kuorekin käy. Pitäisikö.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Yleensäkään ottaen suomalainen muovipussi ei ole maailmanlaajuinen ympäristöongelma.

Pyssymies: Kun ihminen vanhenee ja kasvu loppuu niin maito lakkaa maistumasta. Niin on käynyt myös minulle. Kermaa käytän kyllä ruuanlaitossa. Ja minun puolestani ihminen saa syödä vaikka partateriä. Kunhan ei pakota toisia syömään niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Huru-ukko mainitsi, Helsingin valtuusto päätti puolittaa lihan ja maitotuotteiden käytön kaupungin ruokailuissa, muun muassa kouluissa.

Tämän päivän Ilta-Sanomien Plus-liitteessä oli kuitenkin muutaman sivun juttu Suomen nautakarjataloudesta. Suosittelisin, että asiasta päättäneet kaupunginvaltuutetutkin lukisivat sen jutun. Ehkä se saisi heidät harkitsemaan asiaa vielä kerran uudestaan. Seuraavassa asiasta jonkinlainen tiivistelmä.

Lehmä on osittain syystäkin saanut "ilmastopahiksen" maineen. Mutta tuossa jutussa todistellaan, että monestakin syystä karjatalouden ympäristöhaitat ovat Suomessa (sekä muissa pohjoismaissa, Irlannissa, Kanadassa ja osittain Uudessa-Seelannissakin) oleellisesti vähäisemmät kuin monessa muussa maassa.

Karjataloutta vastaan on esitetty ympäristö- ja ilmastosyistä 11-kohtainen "syytöslista". Mutta sen kohdista vain kaksi koskee edes jossakin määrin myös Suomen karjataloutta:
1. Karjan rehun viljelykseen käytetyistä lannoitteista osa valuu vesistöihin rehevöittämään niitä. Tämä on kuitenkin lähinnä paikallinen ongelma, jolla ei ole merkitystä maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen kannalta. Ja sitä paitsi jutussa ainakin väitettiin, että heinäpelloilta lannoitteita valuu vesistöihin vähemmän kuin jos samat peltoalueet käytettäisiin leipäviljan tai vihannesten viljelykseen.
2. Lehmän mahasta pääsee ilmaan metaania, joka on hiilidioksidiakin monin verroin voimakkaampi kasvihuonekaasu. Suomen karjatalous kuitenkin tuottaa vain 0,014 prosenttia koko maailman karjatalouden metaanipäästöistä. Osuus on selvästi jopa pienempi kuin Suomen osuus maailman väkiluvusta.

Syytöslistan muista kohdista yksi oli, että karjanrehun, lähinnä soijan viljelykseen on raivattu yhä enemmän alueita Amazonian sademetsistäkin, jotka kuitenkin olisivat ilmakehän tasapainon kannalta erityisen tärkeitä. Tämä ei kuitenkaan ole edes 0,014-prosenttisesti Suomen karjatalouden syytä, sillä Suomeen ei tuoda lainkaan karjanrehuja Brasiliasta tai muualta tropiikista.

Lisäksi Suomessa käytetty naudanliha samoin kuin maitotuotteetkin ovat, joitakin ulkomaisia juustolaatuja lukuun ottamatta, lähes kokonaan kotimaista alkuperää. Niinpä kuljetusmatkatkin ovat korkeintaan muutamia satoja, eivät tuhansia kilometrejä ja kuljetuksista aiheutuvat päästöt sen mukaisesti pienempiä.
Viljan ja vihannesten viljelys Suomessa on riskialtista, sillä halla tuhoaa joskus koko sadon. Silloin niitä joudutaan tuomaan hyvinkin kaukaa. Sen sijaan heinäpellot tuottavat satoa huonoinakin kesinä. Kuten tuossa jutussa todettiin, heinä kasvoi kohtalaisesti jopa suurina nälkävuosina 1867-1868, siis siellä missä sitä silloin jo viljeltiin. Lehmistä kuolikin nälkään paljon paljon pienempi osa kuin ihmisistä. Siitä otettiinkin opiksi, ja pian tuon katastrofin jälkeen karjatalous sai Suomen maataloudessa paljon entistä suuremman merkityksen.
Ja valtaosa lehmien rehustahan, esimerkiksi kuiva heinä, on sellaista laatua, ettei se mitenkään kelpaa ihmisen, ei edes vegaanien ravinnoksi. Ihmisen vatsassa se ei sulaisikaan, lehmän pötsissä kylläkin. Tällä tavoin lehmä muuttaa nekin ihmiselle kelpaavaan muotoon, lihaksi tai maidoksi.

Ja vielä lisäksi siinä todettiin: Suomessa tuotetusta naudanlihasta suurin osa saadaan vanhoista lehmistä, jotka eivät enää tuota maitoa. Monissa muissa maissa sen sijaan kasvatetaan lypsy- ja lihakarjaa kokonaan erikseen, mikä jo sinänsä on ainakin päästöjen vähentämisen kannalta huonompi ratkaisu.

Kokonaan eri asia on, puoltavatko myös terveydelliset syyt sitä, että lihan ja maitotuotteiden kulutuksesta ainakin osa olisi korvattava kasviksilla. Ehkä onkin, mutta sitä puolta asiasta tuossa kirjoituksessa ei lainkaan käsitelty. Olisikin aika merkillinen sattuma, jos terveellisimmät ruoat olisivat poikkeuksetta samoja, joiden tuotannosta aiheutuu vähiten kasvihuonekaasupäästöjä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos hyvästä lisäyksestä.