maanantai 23. syyskuuta 2019

MINNI HIIREN VALINNAT


Arizona, joskus 1950-luvun lopussa


Valtatie 66:tta pitkin ajoi parhaat päivänsä nähnyt  vuosimallin 1949 DeSoto Custom. Auton ratissa oli yksinäinen nainen, tarkemmin sanoen Minni Hiiri. Minni lähenteli iältään neljääkymmentä mutta oli oikein näyttävän näköinen naaras edelleenkin. Sen hän tiesi itsekin ja oli käyttänyt ulkoisia avujaan hyväkseen elämässään härskin tietoisesti sekä menestyksellä. Tosin jossain vaiheessa menestys alkoikin hiipua ja tällä hetkellä Minni ei oikein tiennyt mitä tehdä elämälleen. Kaikki oli jumiutunut jotenkin paikalleen. Jumiutunut jo monta vuotta.

Vielä joitain vuosia sitten hän oli asunut Ankkalinnassa. Kaupungissa jossa hän oli asunut vielä silloin koko ikänsä. Vaikka hän oli aina ollut älykäs ja häikäilemätön nainen hän ei ollut kuitenkaan haaskannut aikaansa liikaan koulunkäyntiin vaan keskittynyt miehiin jotka tarjosivat oikeanlaiselle naiselle paljon nopeamman urannosteen kuin pitkä ja tylsä koulunpenkillä istuminen. Minni oli aina tiennyt että tyttö istuu lompakkonsa päällä mutta ei ollut omallaan sentään suoraan rahastanut. Fiksumpaa oli ohjata ja opastaa sillä lompakollaan tapahtumia haluamaansa suuntaan. Saada mies ajattelemaan niin kuin hän halusi ja vielä saada kuvittelemaan että ne olivat hänen omia ajatuksiaan. Huoraamista kun oli niin monenlaista. Jotkut huorat levittivät vain jalkansa mutta taiteilijat tekivät asiakkaasta kohteen jonka he ottivat kokonaan haltuunsa. Sieluaan myöten.



Monenlaisia oli miehiäkin mutta merkittävin miessuhde hänelle oli ollut ankkalinnalainen poliisi ja sotasankari Mikki Hiiri jonka kanssa Minnillä oli ollut jonkinlainen on/off-suhde. Suhteen off-vaiheissa hän oli myös ollut kiinteissä ja intiimeissäkin tekemisissä ankkalinnalaisen pahamaineisen MC Demontoothin kanssa eikä sen johtaja Aku Ankkakaan ollut hänelle sängyssä vieras. Akua tosin Minni ei ollut koskaan yrittänyt ohjailla ja johdatella mihinkään suuntaan. Aku oli siihen aivan liian älykäs ja ennen kaikkea aivan liian vaarallinen. Aku oli todennut yhtenä elämänfilosofianaan että ”huorat ei hurmaa ja linna ei pelota” ja Minni tiesi Akun olevan tosissaan. Akun kanssa ei kannattanut leikkiä.

MC Demontoothin pahat pojat olivat kiinnostavia ja kiihottavia. Niin oli myös Mikki joka oli omalla tavallaan myös paha poika. Toisella puolella lakia tosin. Tai miten sen nyt otti. Minni tiesi – tai osasi arvata – Mikistä asioita joita ei edes Police Department of Duckburg tiennyt. Mutta lopulta kävi ilmi että myös Mikki oli niitä miehiä joita naiset eivät kiedo pikkusormensa ympärille. Niinpä Mikki oli on/off-suhteeseen lopulta kyllästyttyään käskenyt Minnin painua helvettiin ja Minni tiesi Mikin myös tarkoittavan sitä. One way ticket.

Tämä sai Minnin miettimään. Tosiasiassahan hän oli kytännyt koko ikänsä Mr. Jackpotia jonka vamppaisi ja alkaisi sitten miljonäärin edustusvaimoksi. Nyt aika oli mennyt Minnin ohi. Siinä vaiheessa jo yli kolmekymppisenä hänellä olisi kyllä vielä vientiä miesmarkkinoilla mutta miljonäärimarkkinoilla enää ei. Ei varsinkaan Ankkalinnassa jossa hänen suhteensa niin Mikkiin kuin MC Demontoothiin tiedettiin liian laajalti. Häneen ei haluttu koskea. Tai haluttiin kyllä mutta ei uskallettu. Ja ne koulutkin olivat jääneet käymättä.

Oli aika nostaa kytkintä ja etsiä onnea muualta. Ankkalinna ei sitä enää tarjonnut.

Ensimmäisenä Minni oli Ankkalinnasta lähdettyään ja Calisotan osavaltion ylitettyään ajanut Nevadaan, Renon kasinokaupunkiin. Siellä hän oli viettänyt jonkun aikaa Hannu Hanhen kanssa. Hannu oli aikanaan häipynyt Ankkalinnasta koska Aku Ankka oli hakannut hänet tohjoksi palattuaan sodasta ja yllätettyään hänet itse teosta Iines Ankan kanssa. Hannu oli uskonut kerrasta ja oli ollut jo pitkään ollut Renon kasinolla pokeripöydän pitäjänä. Alkuun Hannu oli Minnin nähdessään lähestulkoon tehnyt kauhusta löysät housuunsa kunnes Minni oli selittänyt ettei hänen saapumisellaan ole mitään tekemistä Akun ja MC Demontoothin kanssa.

Hannu Hanhi oli vain alkuetappi jossa Minni vähän keräsi voimiaan. Ei hän mitään varsinaista suhdetta tuon aikanaan onnekkaaksikin kehutun hanhen kanssa suunnitellut. Samalla hän alkoi myöntää itselleen että Mr. Jackpot taisi jäädä loppuiäksi löytämättä joten oli aika elättää itsensä konservatiivisin keinoin tarjoilijan hommissa. Niitähän hän oli tehnyt ennenkin. Minni läksi suurinpiirtein lanttia heittämällä ajamaan itään ja löysi ensimmäisen työpaikkansa noin sadan kilometrin päässä Renosta sijaitsevasta pienessä Lovelockin kaupungissa sijaitsevasta road bar & grillistä. Paikan ikkunassa oli kyltti ”help wanted” ja Minni marssi sisään. Paikan omistaja oli heti myyty sillä Minnihän osasi antaa miehille sellaisia hienovaraisia seksuaalisia vihjeitä jotka saattoi tarvittaessa kategorisesti kiistää ja toisaalta halutessaan panna toteen.

Minni ei pysynyt yhdessä paikassa kovin pitkään. Matka jatkui tarjoilijanhommasta toiseen. Lovelock, Mill City, Carlin, Spring Creek ja West Wendover jonka takana olikin sitten Utahin osavaltio. Minni pistäytyi Salt Lake Cityssä ja vaikka hän Ankkalinnan kaltaiseen suurempaan kaupunkiin kaipasikin niin totesi touhun olevan liian mormoonia hänelle. Hänenhän piti ohjailla rikasta miestä eikä olla kolmen muun vaimon kanssa jonkun jätkän ohjailema. Siispä tiukka käännös, suunta lounaaseen, takaisin Nevadaan ja Las Vegasiin jossa hän viihtyikin pari vuotta. Olihan paikassa toki hänelle töitä. Oli siellä myös mr. Jackpoteja yllin kyllin mutta heille oli tarjolla jo paljon nuorempiakin gold diggereitä. Niinpä oli aika vaihtaa jälleen maisemaa.

Minni suunnitteli siirtyvänsä Arizonan puolella samanlaiselle töissä/tien päällä-kierrokselle kuin  oli ollut Nevadassakin. Ehkäpä hän jatkaisi siitä vielä stetsonhattujen maahan Teksasiin. Huono tuuri tosin iski heti päälle ja valtatiellä 66 pienen Crozierin kylän jälkeen DeSotosta puhkesi rengas. Minni ei onnekseen ollut mikään kädetön ja avuton nainen vaan vaihtoi renkaan kovassa helteessä ja tuumi että seuraavassa paikassa pitäisi yöpyä ja katsoa löytyisikö sieltä korjaamo josta saisi uuden rengasparin eteen. Puhjennut rengas kun oli aika kulunut ja vararengas puolestaan uusi joten ohjaus puolsi ikävästi. Seuraava kyläpahanen oli nimeltään Truxton. Infokyltin mukaan paikassa oli parituhatta asukasta, paikasta löytyisi korjaamo ja heti ennen keskustaa oli vielä avoinna oleva motelli. Siispä motellin parkkiin ja asioimaan. Täällä vietettäisiin yö.



Ennen poistumista autostaan Minni tarkisti tuttuun tapaan olkalaukkunsa. Hän teki niin aina kun oli menossa tuntemattomaan paikkaan tapaamaan tuntemattomia ihmisiä. Laukussa oli pieni 6,35-millinen Baby Browning-pistooli. Hän muisti kuinka oli saanut sen aikanaan MC Demontoothin 176-671:ltä. Hän oli viettänyt iltaa MC:n tallilla ja 176-671 oli kysynyt:

- Minni hei… onko sulla muuten mitään turvanasi kun liikut yksin. Kaupungilla kulkee pahoja heppuja, you know…

Minni tiesi kyllä että ne pahimmat heput istuivat juuri täällä mutta kaikki oli tietysti suhteellista. Täällä hän oli absoluuttisen turvassa. Hän näytti olkalaukussaan pitämää mattoveistä. 176-671 katsoi veistä ja tuumaili:

- Fuckin´ aye… that ain´t fucking enough… you need some more…

Sitten hän pyysi Minniä odottamaan ja poistui hetkeksi palaten mukanaan tuo pieni pistooli ja pari rasiaa panoksia.

- Tytöllähän pitää olla aina salaisuuksia… ja tuo pysäyttää huomattavasti mattoveistä paremmin… osaatko käyttää sitä?

- Osaan.

Se pieni salaisuus oli kulkenut hänen mukanaan siitä saakka. Ampua hänen ei ollut koskaan tarvinnut mutta pari kertaa hänen road trippinsä aikana pistooli oli täytynyt ottaa esille kun joku jätkä ei ollutkaan niin hurmaava kuin omasta mielestään oli ja se oli saanut aikaan päähänpiston ottaa väkisin haluamansa. Kohti osoittava pistoolinpiippu, pienikaliiberinenkin oli omiaan poistamaan typerät päähänpistot. Varsinkin kun pistoolia kädessään pitävän Minnin ilme kertoi että liipaisimesta oli otettu jo etuveto pois.

Minni asteli sisään motellin vastaanottoon ja huomasi ikkunassa matkan varrelta tutun ”help wanted”-kyltin. Jaa… saattaisihan tässäkin kyläpahasessa viettää muutaman kuukauden ja tienata muutaman taalan. Respassa pöydän takana istui nuori ja varsin ujon oloinen mies. Minniä ehkä kymmenen vuotta nuorempi, Ehkä jopa pari vuotta enemmän. Minni esittäytyi:

- Iltaa. Minä olisin kiinnostunut yöksi huoneesta ja sitten mahdollisesti pidemmäksi ajaksi työpaikasta. Olen Minni Hiiri.

- Tuota, iltaa. Minä olen Norman… Norman Bates. Ja minä… minä kyllä tarvitsisin apua.

- Minkähänlaista apua te olisitte vailla? Normaalia tarjoilijan ja siivoojan hommia?

- Niin no sitäkin… mutta oikeastaan minä apulaisen sijasta tarvitsisin assistant managerin. Auttamaan kaikessa. Kun suoraan sanottuna minä en ole kovin hyvä motellinpitäjä. Pidin tätä äitini kanssa mutta… hän nukkui pois puolitoista vuotta sitten. Ja minä olen vähän hukassa tämän homman kanssa.

- Olen kovin pahoillani menetyksestänne. Mutta luulen, että olen se henkilö jota etsitte. Jos minä ottaisin sen huoneen niin ryhdytään tutkimaan sitä toimenkuvaa tarkemmin kun olen nukkunut yön. Olen ajanut melko pitkän matkan ja joutunut vaihtamaan renkaankin välillä.

- Tuota… ilman muuta.

Aamulla sovittiin sinunkaupoista sekä työsuhteesta ja Minni alkoi tutustua motellin toimintaan. Poika oli ainakin ollut rehellinen. Hän oli kertonut että äidiltä oli jäänyt jonkin verran säästöjä joilla hän oli pyörittänyt koko ajan tappiolla käyvää motelliaan, mutta säästötkin alkoivat huveta. Kirjanpito oli onneton eikä motelli muutenkaan houkutellut ihmisiä muuta kuin ohimennen nukkumaan ja syömään omia eväitään. Edes minkäänlaista ruokalaa ei ollut. Sen virkaa teki virvoitusjuoma-automaatti. Olipa sentään jääkaapit huoneissa. Motelli oli pelkkä ankea nukkumaputka valtatien varrella. Ei mitään muuta.

Nopeaälyisenä, toimintakykyisenä ja sopivia suhteita omaavana naisena Minni kehitti nopeasti päässään suunnitelman ja esitteli sen Normanille. Ujoudestaan ja arkuudestaan huolimatta poika ei ollut mitenkään tyhmä ja tajusi suunnitelman kiistattomat edut vaikka siinä lain kannalta kovasti harmaalla alueella liikuttiinkin. Mutta hän kysyi ihmetellen:

- Ymmärrän suunnitelmasi edut. Mutta sen toteuttaminen vaatii rahaa. Eikä minulla ole sellaisia summia. Enkä minä mistään lainaakaan saa.

Minni vastasi puolestaan samalla hienoista – joskin hyvin varovaista – naisellista viestiä lähettäen:

- Mutta minäpä tiedän mistä sitä saattaa saada.

- Jos onnistut niin olen valmis yrittämään. Niin tuota… sinun kanssasi… minulla ei olisi yksin rohkeutta.

Minni hymyili ja vastasi:

- Minun täytyy soittaa kaukopuhelu.

American Telephone and Telegraph Company sai tehtäväkseen yhdistää erään amerikkalaisen kaukopuhelun Arizonan Truxtonista Calisotan Ankkalinnaan ja tarkemmin sanoen MC Demontoothin kerhotiloihin jossa puhelun otti vastaan juuri oikea henkilö eli Aku Ankka. Aku asui vakituisesti kerhotiloissa koska mielsi kerhon omaksi ja ainoaksi perheekseen. Veljenpojat liikkuivat maailmalla liittovaltion hommissa ja Mummo Ankka sekä Hansu asuivat kaukana maalla ja heitä Aku näki harvoin. Ikivanha Roope-setä oli puolestaan eristäytynyt rahasäiliöönsä ja johti sieltä imperiumiaan jonka suuruuden ja vaikutusvallan tiesi vain harva. Se imperiumi oli tosin pikkuhiljaa siirtymässä hänen entiselle sihteerilleen ja nykyiselle vaimolleen Nenonilla MacAnkalle. Naiselle joka – toisin kuin Minni – oli löytänyt itselleen sen Mr. Jackpotin. Hyvin tilannetajuisena miehenä Aku ei jäänyt ihmettelemään Minnin soittoa vuosien jälkeen joten nopeitten kuulumisten vaihtamisen jälkeen hän totesi:

- Et soittanut Arizonasta vain kysyäksesi kuulumisia. Olet jotain vailla. Kerro.

Minni kertoi, Aku kuunteli ja puntaroi kuulemaansa koko ajan. Se, mitä Minni ehdotti kuulosti aivan järkevältä. Akulla ei myöskään ollut Minniä kohtaan mitään hampaankolossa. Toki nainen pyri aina manipuloimaan miehiä mutta Akun kohdalla hän oli aina tiennyt paikkansa. Mikä tärkeintä, Minni ei puhunut lahjoituksesta vaan lainasta ja puhuessaan hän myös kertoi suunnittelemastaan takaisinmaksuaikataulusta ja koroista. Ja lisäksi paikkaa saattoi käyttää rahanpesuun.

Kaikkein tärkeintä oli se, että Minni ei ollut sanonut sanaakaan siitä, minkä Minni tiesi ja minkä Aku puolestaan tiesi Minnin tietävän. Eli sen, että Mikki Hiiri oli cop on the take. Oli ollut MC Demontoothin taskussa jo kauan. Minni pitäisi selvästi suunsa kiinni jatkossakin ja Demontooth säilyttäisi erittäin tärkeän työkalunsa jatkossakin. Aku ei antanut armoa pettureille mutta toisaalta hän osasi palkita uskollisuuden. Niinpä hän päätti suostua Minnin lainaehdotukseen ja lähettää Minnin pyynnöstä juuri Pelle Pelottoman viemään rahoja ja tekemään samalla tiettyjä, no, teknisiä asennustöitä.

Pellen mukaan saisi lähteä pari Demontoothin Ankkalinnan miestä ja he saisivat poimia matkallaan pari timpurintaitoista kaveria Arizonan puolelta Bullhead Cityn chapterista. MC Demontoothillahan oli chaptereita Calisotan lisäksi jo Nevadassa, Idahossa, Oregonissa ja Arizonassa. Turha tuhlata lainarahoja remonttihommiin kun osaavaa porukkaa löytyi omistakin. Minni oli kertonut että tarvittavat tilat kyllä löytyvät mutta pientä viilailua ja muuntelua tarvittaisiin. Asiat etenivät nopeasti ja kahta kuukautta myöhemmin Bates Motel mainosti uusiutumistaan:



Täysin uudistunut Bates Motel, Bar & Barbeque oli muuttunut nukkumaputkasta viihdekeskukseksi. Huonepaikkojakin oltiin tehty muutama lisää sillä itse motellipuoli oli parakkityyppinen ja lisätilaa oli helppo rakentaa. Päärakennuksen alakerrasta taas oltiin tehty kapakan ja ravintolan yhdistelmä. Olut ja whisky maistuivat tietysti pahemmin mainostamattakin mutta lisäsäväyksen toi Minnin ehdotuksesta Truxtoniin muuttanut Minnin lapsuudenystävä Klaara Kotko jonka tulinen texmex-keittö saavutti nopeasti suosiota myös naapurikylissä Hackberryssä, Crozierissa ja Peach Springsissä sekä myös alueen hallintokeskuksessa Kingmanissa.

Pelkästään juoman ja hyvän ruuan yhdistelmä vie jo itsessään pitkälle mutta Batesissa oli vielä pari erikoisuutta. Uhkapeli oli Yhdysvalloissa hyvin säännösteltyä mutta ihmisellä oli jokin kumma vietti päästä eroon rahoistaan. Arizonasta tietysti saattoi mennä Las Vegasiin mutta sellaiset reissut olivat kuitenkin turhan tyyriitä. Bates Motelkaan ei ylläpitänyt uhkapeliä. Mutta sillä oli oma – suljettu – pelihuone jonne pääsi maksua vastaan ja jossa halukkaat – joita oli lukuisia – saattoivat läiskiä keskenään pokeria ja heittää noppaa. Panoksia ei säännöstelty. Ne olivat asiakkaan päätettävissä. Luonnollisesti tarjoilu pelasi myös pelihuoneen puolelle.

Tarjoilua puolestaan hoitivat Aku Ankan paikalle hankkimat hyvännäköiset ja vähäpukeiset naiset jotka olivat motellilla aikansa tienaamassa ja palasivat taas Ankkalinnaan. Tienaamiseksihan tarjoilutyön muutti se, että heillä oli tarjottavana maksusta muutakin lihallista herkkua kuin Klaara Kotkon maittavat annokset. Järjestyksenpitäjinä oli aina vuorollaan pari MC Demontoothin Bullheadin chapterin kioskin kokoista miestä. Itse asiassa motellille kyseiset miehet tulivat hyvin halvaksi sillä Demontooth oli samalla ostanut paikallisen korjaamon ja käytti niin miesten palkkoja kuin korjaamoakin rahanpesussa. Win-win tilanne molemmille. Sinänsä järjestyshäiriöitä ei ollut juuri muutenkaan sillä pieni, mutta karismaattinen Minni piti hallussaan armotonta porttikieltovaltaa.

Puolen vuoden kuluttua Minni ja Norman katsoivat Minnin ylläpitämiä tilikirjoja ja viivan alla oli reilusti mustaa. Tulokseen saatoi olla enemmän kuin tyytyväinen ja paikan suosio kasvoi edelleenkin. Minni tiesi että Norman oli katsellut häntä jotenkin ujon himokkaasti. Hän olisi toki voinut vampata miehen milloin vain mutta joku pidätteli häntä. Norman tuntui käyvän henkilökohtaista taistelua. Minni vaistosi sen, joskaan ei osannut tarkemmin määritellä sitä. Minni antoi Normanille aikaa vaikka olikin jo päättänyt että hän nappaa tuosta miehen itselleen. Hän kun oli aikaa sitten menettänyt uskonsa romanttiseen rakkauteen. Parisuhteen piti tuoda naiselle turvaa. Erityisesti taloudellista turvaa. Ja sitä Bates Motel, Bar & Barbeque tarjoaisi.

Tilitilanteen katsominen sai Normanin yleensä ujoille kasvoille leveän hymyn. Sitten hän painoi kuitenkin ujosti päänsä ja sanoi:

- Minni… mikään tästä ei olisi onnistunut ilman sinua… ja minä haluaisin… haluaisin…

Minni päätti auttaa:

- Vielä hieman enemmän? Meidän keskenämme?

- Niin… mutta minun on vaikeaa… olen pari kertaa ihastunut… sillai kaukaa… he olivat nuoria… minun ikäisiäni suurinpiirtein… mutta sen ihastumisen myötä on tullut myös viha… halu vahingoittaa… tunne, että he häpäisisivät… äitini… mutta sinun kohdallasi sitä vihaa ei ole tullut…

Nyt Minnille aukesi Normanin päässä oleva solmu. Minni ei halunnut psykologisoida liikaa. Siitä ei yleensä tullut kuin hankaluuksia. Mutta kyseessä oli siis ollut jonkinlainen dominoiva äiti joka ei ollut halunnut koskaan katkaista napanuoraa poikaansa. Äiti, joka ei koskaan hyväksynyt poikansa elämään muuta naista kuin hänet itsensä ja jolle nuoret naiset olivat aina uhka. Mutta Minni puolestaan oli tarpeeksi vanha käymään tuon kuolleen äidin kanssa henkiseen sylipainiin ja voittamaan. Nyt hän iski kaiken naisellisen taitonsa pöytään, vietteli Normanin helposti ja tarjosi hänelle elämänsä kyydit. No, olivathan ne samalla hänen elämänsä ensimmäiset kyydit mutta Minni jos kuka tiesi kuinka vaakamambo tanssitaan ja hän oli se joka osasi siinä tanssissa viedä.

Mutta seuraavana päivänä kävi ilmi että vielä oli yksi asia tehtävänä. Minni tiesi että motellin päärakennuksessa oli ylimmän kerroksen yksi huone ollut aina lukittuna. Hän oli oppinut että ei kannattanut alkaa tunkea kuonoa asioihin jotka eivät itselle kuulu. Eihän se huone ollut motellinpidon kannalta mitenkään tarpeellinen. Nyt se ovi kuitenkin aukeaisi. Normanista aisti eilisen yön jälkeen tietyn vapautumisen mutta äänessä oli vielä se vanha vire. Äiti piti vieläkin kättä hänen kurkullaan. Kaikesta huolimatta. Norman sanoi oven edessä kaivaen avaimen taskustaan:

- Ymmärrän jos tämän jälkeen haluat pakata kamppeesi ja lähteä. Toivoisin että jäisit. Mutta minun on pakko näyttää tämä. Katsos, kun minä en vaan pystynyt… en niin millään… en ennen sinua… ja nyt… minä en halua valehdella… siksipä…

Sitten hän aukaisi oven.



Jaahah… se henkinen sylipaini olikin sitten ollut paljon kovempi kuin mitä Minni oli kuvitellutkaan. Ja sai edellisen yön tuntumaan hyvin groteskilta. Harvapa nainen sitä on nainut samassa kerroksessa jossa oli häntä naivan miehen äidin muumioitunut ruumis. Mutta joo… Norman halusi olla rehellinen ja löi kaikki kortit pöytään. Ja olihan Minni nähnyt pahempaakin. Eläviä ihmisiä tuli pelätä. Ei kuolleita. Mutta tuo raato täytyi joka tapauksessa hävittää.

Seuraavana yönä, kun motellin viihdepuoli oli jo sulkeutunut ja mikäli joku ohikulkija olisi ollut katsomassa hän olisi nähnyt vuosimallin 1949 DeSoton peruuttavan päärakennuksen takaovelle ja naisen kävelevän autosta sisälle. Sitten hän olisi nähnyt sen saman naisen ja miehen kantavan säkissä jotain auton peräkonttiin ja sen jälkeen hän olisi nähnyt auton poistuvan paikalta kohti autiomaata. Kolmea tuntia myöhemmin hän olisi nähnyt auton palaavan. Mutta ohikulkijaa ei ollut paikalla joten mrs. Norma Bates suostui, tai ainakin oli pakotettu kuolemaan lopultakin ja lopullisesti. Kuukautta myöhemmin Minnistä tuli lyhyellä Las Vegasin reissulla mrs. Minnie Bates.

Bates Motel, Bar and Barbeque sai lisää suosiota ja tuotti mukavasti. Mutta Minni katsoi jo tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa toimintaa kannattaisi laajentaa. Ehkä Flagstaffiin. Miksei Phoenixiinkin. Ja Normania piti kouluttaa. Tosin hänen tajuamattaan. Menestyksen myötä – ja ennen kaikkea päästyään eroon äitinsä haamusta – hän oli saanut lisää itsevarmuutta ja päässyt pala palalta pois ujoudestaan. Luonnollisesti asiassa auttoi Minni ja Norman ajatteli paljolti Minnin ajatuksia pitäen niitä ominaan. Tämän jos minkä Minni osasi.

Norman oli saanut myös suosiota alueen ihmisten keskuudessa. Häntä pidettiin hyvänä ja vastuullisena yrittäjänä ja muutenkin luotettavana miehenä. Honest and hard working American man. Tämä maine kannattaisi realisoida. Sillä Minni oli seurannut hyvin huolissaan Yhdysvaltain liittovaltion Interstate Highway-suunnitelmaa, erityisesti Interstate 40-tietä joka muuttaisi valtatie 66:n merkityksettömäksi kärrypoluksi. Sen myötä Truxtonissa ei ollut tulevaisuutta. Oli pyrittävä askel kerrallaan eteenpäin. Motellin toiminnan laajentaminen muualle oli yksi askel. Ja Minni olisi suunnitellut toisenkin askeleen:

- Norman, kulta. Minä olen vähän ajatellut. Mitäpäs jos rupeaisit pormestariksi?

Normanin silmät menivät teevadeiksi. Hän tiesi kyllä että nykyinen paikallisen hallintokeskuksen Kingsmanin pormestari olisi jäämässä vuoden päästä eläkkeelle. Mutta Minnin ehdotus tuli aivan puskista.

- Hä? Pormestariksi? Eihän siihen hommaan noin vaan ruveta. Siinähän on vaalit. Enkä minä politiikkaa oikein ymmärrä.

- Sinä olet itse asiassa suosittu mies. Hyvin suosittu. Siellä Kingmanissakin. Siellähän Truxtoninkin asioista päätetään. Maineesi on levinnyt. Eikä sinun tarvitse osata. Vielä. Minä opetan. Sinusta tulee oikein kunnon konservatiivinen redneck-republikaani. Ja meillä on vielä muutama ässä hihassa. Sinä tulet saamaan tukea enemmän kuin uskotkaan…

Minni eli elämää kuin shakinpelaaja eli ajatteli aina muutaman siirron eteenpäin. Siihen ajatteluun kuuluivat ne Pelle Pelottoman tekemät tietyt tekniset asennustyöt. Käytännössä ne olivat kaksisuuntaisen peilin takana oleva filmikamera joka tarvittaessa kuvasi kun tietyt asiakkaan touhusivat huorien kanssa. Ja niitä tiettyjä asiakkaita olivat sattumoisin olleet sekä nykyinen pormestari, vahva seuraajaehdokas pormestarin virkaan, paikallisen sanomalehden päätoimittaja sekä eräs paikallinen menestyksekäs yrittäjä. Jotka olivat sattumoisin kaikki naimisissa.

Heidät kutsuttiin käymään yksi kerrallaan Bates Motellissa. Tapaamisessa oli mukana Minni sekä kaksi MC Demontoothin miestä. Tällä kertaa liivit päällä. Tapaaminen meni varsin yksinkertaisessa päiväjärjestyksessä. Ensin Minni näytti jokaiselle niin sanotusti erittäin raskauttavaa valokuvamateriaalia todeten samalla:

- Eikö teidänkin mielestänne ole niin että juuri Norman Bates on sopiva mies seuraavaksi pormestariksi?

Tämän jälkeen MC Demontoothin miehet sanoivat:

- Mikäli teille sattuu tulemaan mieleen jotain typerää, niin kuin vaikka kylmentää mr and mrs Bates niin siinä tapauksessa me löydämme teidät ja tapamme teidät. Jatkossa te vahditte heidän turvallisuuttaan kuin pikkulapsen silmää. Vaikka joku sattuisi ajamaan heidän päälleen vahingossa autolla niin pidämme teitä vastuullisena. Teitä on varoitettu. Emmekä me varoita turhasta ja varoitamme vain yhden kerran.

Noille miehille oltiin esitetty tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Tapaamisen seurauksena heidänkin mielestään juuri Norman Bates oli sopiva mies seuraavaksi pormestariksi ja he toivat sen myös vahvasti julki.

Niinpä Kingsman Daily Miner saattoi uutisoida…



Ja neljä vuotta myöhemmin…



Niin. Vaikka julkisuudessa asiasta valettiinkin vielä kannuja niin päätös oli jo tehty. Tai no, Minni oli sen tehnyt. Norman hakisi kuvernööriksi ja tulisi myös voittamaan. Politiikan ulkopuolelta tulleella nuorella ja suositulla ehdokkaalla oli kova noste ja menestys keräsi lisää menestystä. Minni ymmärsi että koska hän ei koskaan törmännyt Mr. Jackpotiin niin hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kehittää sellainen itse. Norman oli siihen täydellinen. Jotkut miehet, niin kuin hän olivat muovattavaa vahaa. Jotkut taas, niin kuin Aku Ankka olivat immuuneja naisten manipulointiyrityksille. Ja olihan Norman ihan kiva mies. Hän olisi Minnille ikuisesti uskollinen sillä olihan Minni vapauttanut hänet omasta aaveestaan. Itse Norman ei olisi siihen koskaan pystynyt. Minnin ja Normanin välillä oli side joka meni kuoleman rajan yli elämän puolelle. Itse asiassa Norman oli aivan loistava aviomies.

Tiedä vaikka ruokahalu vielä kasvaisi mutta saattaisi olla että Minni tyytyisi kuvernöörinrouvan asemaan ja asumiseen Phoenixissa. Ei hän oikeastaan kaivannut minnekään Washingtoniin. Ja hän oli oppinut pitämään Arizonasta. Sen vuoksi hän oli päättänyt pitää käynnissä myös alkuperäisen Truxtonissa sijaitsevan Bates Motel, Bar & Barbequen vaikka Interstate 40 näivettikin vanhan route 66:n varrella sijaitsevia kaupunkeja. Osittain Minni halusi pitää paikan sentimentalisuuden takia. Olihan se hänen henkilöhistoriassaan tärkeä, ehkä se tärkein paikka.

Ja osittain myös siksi että hän uskoi sattuman voimaan. Sattuma rikkoi aikanaan Minnin autonrenkaan ja sai hänet yöpymään Bates Motelissa. Toinen sattuma tapahtui 1960-luvun alussa. Muuan nuori englantilainen reppumatkailija, nimeltään Mick oli viettänyt pari yötä Bates Motelissa ja Minni oli tutustunut häneen. Pojan unelma oli takaisin Englantiin palattuaan perustaa menestyksekäs rock´n´roll-bändi ja ryhtyä sen laulajaksi. Poika antoi vähän ääninäytteitäkin ja kieltämättä kaverin ääni oli siihen uuteen rock-musiikkiin enemmän kuin sopiva.

Hetken mielijohteesta Minni oli pannut soimaan vanhan amerikkalaisen Bobby Troupin kappaleen Route 66 ja todennut että se kävisi ehkä Mickin äänelle sekä sille uudelle rock-musiikkityylille. Mick oli innostunut asiasta ja kirjoittanut sekä laulun että sen tekijän ylös. Pois lähtiessään hän vielä totesi:

- Ma´am. Te kuulette minusta vielä. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja vinkistä.

Minni ei koskaan ollut kysynyt tuon nuoren englantilaisen miehen sukunimeä. Mutta joku aika sitten hän oli saanut postipaketin Englannista. Paketissa oli singlelevy ja lappu ”thank you mrs Bates”. Uudelta, menestyksekkäältä brittiyhtyeeltä. Olihan Minni toki kuullut yhtyeestä mutta ei ollut osannut yhdistää sitä siihen tiettyyn nuoreen mieheen.



Näköjään sekä Minni että Mick olivat onnistuneet toteuttamaan unelmansa. Ja ehkä tuo mainetta saanut laulu tekisi eräästä vanhasta valtatiestä klassikon.

Get your kicks… on route sixty-six…

*

Lämmin kiitos eräälle Anolle inspiraatiosta. Kypsyttely vaan kesti pari vuotta.

Aikaisemmat Ankkatarinat:


(Sisältää Aku Ankan valinnat, Tupun, Hupun ja Lupun valinnat ja Roope Ankan valinnat)





21 kommenttia:

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niinpä niin hyvä vaihtoehto tarina ja Klaara Kotkon texmex tarjoilu, vain Heluna, Polle Koninkaulus ja Pluto kaipaavat esiintymistä. Kultainto Pii aka Kroisos mahdollisesti meksikolaisen huumekartellin johtaja. Mutta tarinat ovat hyviä ihan kuin elävästä elämästä juutalaisten, irlantilaisten ja italialaisten liikemiesten touhuista.

Qroquius Kad kirjoitti...

Kaikki Ankkalinna-tarinat ovat olleet mainioita, ja niitä on erinomaisen vaikeaa rankata keskenään. Eihän siihen tarvettakaan ole, mutta silti tuntuu jotain tarvetta yrittää.

Tämä tarina alkaa Disney-noirina, joka vaikuttaa muuttuvan psykologiseksi trilleriksi. Sitten tarina saa uuden känteen:
se on edelleen Disney-noiria, mutta siihen tulee lähisuhdetta yllättävän syväluotaava käänne.
Tämä käänne etenee romanttiseksi trilleriksi, joka ratkeaa ellei nyt onnellisesti, niin ainakin kaikkien osapuolten kannalta positiivisesti.

Näin äkkiseltään sanoisin tämän mielestäni parhaaksi Ankkalinna-tarinaksi, tähän asti parhaana pitämäni Mikki Hiiren amok-tarinan synkkyyden jälkeen.

Becker kirjoitti...

Kannatti tosiaan pari vuotta kypsytellä sillä tarina on mukaansa vievä, pirun hyvä.
Norman Batesin mukaan otto oli hyvä veto, sillä leffan pariinkin kertaan nähneenä sitä tuumii että kappas vain, tästä olisivat Hitchkok ja Disney saaneet kassamagneetin, jos olisivat tehneet yhteisen projektin.
Tuosta Roope Ankasta voisi myös ehkä kehitellä jotain malliin George Soros, Rockenfeller tai Rotschildit jotka manipuloivat hallintoa ala Deep State.

Krypta kirjoitti...

Nää Ankkalinnatarinat ovat upeita. Ansaitsivat tulla ulos painettuna kirjana.

Nimetön kirjoitti...

Ei paha - Uotista lainatakseni.

Täytyi vallan laittaa kivet pyörimään Route 66:n tahtiin. Wanaha, jo Napsterin aikainen ämpäri rokkaamaan.

Norman for president!

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

Tuli vaan mieleen: 1972 Nixonin syrjäyttää rebuplikaanien oma kennedy, raketin lailla noussut Bates. Virkaanastujaisissa rokkaa vaalikiertueellakin rokannut Rolling Stones.

Bates laillistaa marihuanan ja saa hipit tuekseen. Konservatiivit ja punaniskat siellä jo olivatkin. Heroiinia aletaan vainota tarmokkaasti, hinta nousee ja tarjonta vähenee.

Pohjoisvietnamin yllä rokkaa B52 ja F4, ilman käsien sitomista, kivikauden takaisin ja migit päreiksi - rauha solmitaan vuodessa. Kiina ja neukkula seuraavat katseella Hanoin antautumista. USA:n media ja rauhanliike toteavat tapahtuneen.

Kaikien akkainlehtien kannessa on Minnin mekko samalla viikolla suomessa. Ylen toimittajilla paha maksakirroosiepidemia.

Varapresidentti Reagan jatkaa Batesin Tähtien sota hanketta tultuaan valituksi -80 presidentiksi...

Köyhän ainoa huvitus on volkas mielikuvitus.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille, Beckerille, Kryptalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Näitä tämmösiä on mukava kirjoitella, tosin vastaanotosta ei ole koskaan varma. Näyttää kumminkin onnistuneen suht hyvin.

Pate: Mulla ei ollut oikeastaan ajatuksena nuo mainitut järjestöt vaan ennemminkin juuri MC Demontooth jonka syntytarina on tietysti hyvin samanlainen Hell´s Angelsien kanssa.

Qroquius Kad: Kiitokset. Ainakin tämä tarina oli kaikkein vähiten väkivaltainen. Niissa muissa Ankkatarinoissa kun on usein pilattu sekä tapetit että tunnelma.

Becker: Kiitokset. Itse tarinan kirjoittaminen sujui nopeasti kun sen vaan sai alulle. Ja Roope Ankkahan jo kehitteli sellaisen ”system within a systemin” niissä Roope Ankan valinnoissa.

Krypta: Tackar øg pockar. Minun kirjoituksianihan ei nykyisessä Suomessa muutenkaan julkaista ja jos nimenomaan näitä yrittäisi niin Disneyn lakimiehethän veisivät minulta varjonkin perästäni.

Pyssymies: Siinähän meni historia uusiksi. Mahtoikohan se Vietnamin sota olla ensimmäinen sota jossa toinen osapuoli joutui sisäpoliittisista syistä sotimaan ns. puolilla valoilla?

Nimetön kirjoitti...

Jotenkin ajatus että pahan näköinen setä esittää tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Ajatus kutkuttaa. Jotenkin tulee mieleen että olet ehkä jossain elämäsi vaiheessa tutustunut motoristeihin ja heidän ideologiaansa.
Jotenkin maailma jossa walk the walk on yleisempää kuin talk the talk tuntuu epätodelliselta. Toisaalta voi olla että sellaisia hahmoja on olemassa todellisessakin elämässä.
Tuli tossa mietteeseen että tavallaan kaikki ankkalinnan hahmot jotenkin edustavat mennyttä aikaa asenteineen ja luonteineen miljöineen etc.
PK seudulla asuvana jotenkin tuntuu siltä että koko ympäristöni on jonkinlainen avoin hullujenhuone.
Tarinasta kiittäen
T:labrotta

Nimetön kirjoitti...

Mr Jacpot = Hillotolppa??? Tai jotain sellaista. Luulisin, en tiedä, mutta eikö jokainen meistä tavoittele omaa hillotolppaansa. Minä muiden mukana. Minun hillotolppani vaan on kovin vaatimaton. Kunhan elonpäiviä kertyisi, että näkisi lapsenlapsen kasvavan ja sen uuden tulokkaan näkevän päivänvalon, Siinä sitä olisi hillotoppaa tämmöiselle Huru-ukolle kylliksi. Ja että elo sujuisi näinkin suht terveenä. Kuitenkin kahdeksas vuosikymmen akuillaan, ja no terveys jotakuinkin hallinnassa. Ei minusta enää ole, paitsi jos läheisiäni kohtaa mokutussuvaitseva, mie sitten varmaan ykän papan sanoin, no muutun vittumaiseksi mieheksi.
Tässä aluksi... Huru-ukko

Nimetön kirjoitti...

"Siinähän meni historia uusiksi" - Niinpä. Tiukka mimmi ohjaksissa saa paljon aikaan.

Aika usein osaamattomat on säätäneet sotaväen asioita. Muistaakseni Cromwellin edeltäjäkin menetti päänsä kun meni sotaväen raha-asioissa sukset ristiin parlamentin kanssa. Ja ellen ihan väärin muista, varoitteli muuan Sun Zu hallitsijaa sotkeentumasta kenraalien juttuihin ja kenraalia kuuntelemasta joutavien höpinöitä. Algerian kapinan kukistuskin meni xituiksi kun poliitikot, lehdistö ja lopuksi nokkava de Gaulle sekos asioihin.

Tuo Sun Tzu:n kielto mikromanageroida pitää muissakin asioissa kutinsa: kerro mitä - älä miten.

Ihan OT: Sun Tzu: Sodankäynnin taito on aina ajankohtainen kirja. Männä viikolla kävin kouluttelemassa itc-opiskelijoita ja tämä oli yksi lähdekirjani. Toinen on muuten Miyamoto, Musashi: Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys. Kolmas on muistaakseni Kymdatan SQL-opus 80-luvulta - tiivis ja aika täydellinen opas SQL:n perusteisiin.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys labrotalle, Huru-ukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

labrotta: Kommentista kiittäen. Olen suhteellisen pitkän elämäni aikana tutustunut hyvin monentyyppisiin ihmisiin, mutta missään moottoripyöräjengissä en ole ollut jäsenenä. Mutta tiedän kyllä että on ihmisiä joille walk to walk meinaa enemmän kuin selittäminen. Heitä voisi sanoa vaarallisiksikin. Tosin vain ärsytettyinä. Nämä hahmot ja tarinat joo edustavat mennyttä aikaa. Mutta niinhän edustan minäkin. Koin Helsingin hullujenhuoneeksi jo silloin kun siellä itse asuin enkä osaa kuvitella että minkälainen se nykyisin on. Voimia eloon sinne Helsinkiin, sinne onnen ja riemun kaupunkiin…

Huru-ukko: Ei se meidänkään huushollin hillotolppa ole kovin kummoinen. Sanotaan niin, että elämme oikein hyvää elämää kun kaupassa voimme miettiä että mitä haluamme syödä sen sijaan että miettisimme mitä meillä on varaa syödä. Siihen oikeastaan kiteytyy kaikki. Plus siihen että päällä on oma ja maksettu katto omalla ja maksetulla manttaalilla.

Pyssymies: Sun Tzu on minullekin tuttu. Tosin minun on sanottava että omissa (ja monissa muissa julkisissa hommissa) meille sanotaan juuri että ”mitä” ja käskystä saa selvän kuvan että kysymystä ”miten” ei ole edes mietitty. Jos oltaisiin, niin käskyä ”mitä” ei oltaisi koskaan annettu sillä se oltaisiin todettu alunperinkin älyttömäksi.

Nimetön kirjoitti...

Julkisella puolella se "miten" on usein jo ommeltu valmiiksi "Mitä" käskyyn tai toimintaympäristöön.

Esimerkiksi: Tee laitosasukeille ja koululaisille terveellinen ja maittava ateria. Budjetti on sitten jo päätetty etukäteen, 1,12 euroa per päivä. Samat hemmot ja kimulit päättivät, jotka "työpäivän" aluksi kipaisevat 7;- euron latten ja lounaalle painelevat 35;- lounaalle kun kerran sidosryhmällekin pitää tarjota.

Ja valtuusto on päättänyt, että pitää olla vegaania ja luomua, monikulttuurista ja lähiruokaa ja hiilijalanjälki ei saa ... ja plää-pläätä sivutolkulla lisää.

Ja vähäisen tietoni mukaan kai lastensuojelulaitoksissa: "Tee huostaanotetuista mukuloista yhteiskuntakelpoisia". Mutta pysyväisohjeissa ja paremmiston mielestä ei saa korottaa ääntä. Ei saa pidellä kiinni kilarin saanutta pentua, jos ei se tahdo. Ei saa pakottaa tekemään läksyjä tai olemaan läsnä oppitunnilla, jos ei muksu tahdo. Ja mitä kaikkea muuta merkillistä onkaan jo mikromanageroiru valmiiksi.

Itse kyllästyin julkisen, kun mikään ei saa maksaa mitään ja antiikki-ohjelmien ja uusimpienkin vasta vapouware*-vaiheessa olevien pitää toimia ilman minkään maksullista päivitystä. Ulkoistin itseni, palkka nousi ja pääsin vastaamaan älyttömiin vaatimuksiin "rahalla saa, muuten no-can-do".

*Uusi versio tulee ensi vuonna. Lupaus pitää paikkansa myös ensi vuonna, on pitänyt jo 15 vuotta. Ohjelmaa vaan ei näy eikä kuulu.

Pyssymies

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-Topic: Tämän kuvan kun saisi talteen? :D

https://yle.fi/uutiset/3-10984093

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Määrittelit julkisen sektorin aika hyvin. Meillä lastensuojelulaitoksissa on sentään vielä kiinnipito-oikeus. Voi olla, että sekin aikanaan viedään pois.

VNV: Katselin tuon Gretan puheen. Tuli mieleen The Who-yhtyeen musikaali Tommy jossa pantiin ihmiset pelaamaan flipperiä silmät peitettyinä sillä ajatuksella että he löytävät siinä viisauden ja valaistuksen. Kaiken kaikkiaan on karmeaa katsella kuinka pakkomielteestä kärsivä lapsi on nostettu Messiaaksi.

vieras kirjoitti...

Minni ei ajaudu rikollisuuden pariin eikä pyri siihen. Minni hankkii elannon rehellisesti ja laillisesti, pääsääntöisesti. MC Demontoothin kanssa on siis jotain bisneksiä. Mites on Ankka-konsernin kanssa, onko sillä toimintaa Arizonassa?

Minni-tarina taitaa olla hieman sympaattisempi tarina kuin muut Ankka-aiheiset tarinat. Minni siis päätyy vanhanaikaisesti naimisiin ja alkaa elää kunniallista ja porvarillista avioelämää. Minni taitaa löytää ns. oman juttunsa jonka kanssa voi asettua aloilleen ja jonka parissa viihtyy: hotellikonsernin pyörittäminen yrittäjäpariskuntana ja pääomistajina.

Toinen työ on First Ladyn työ eli edustustehtävä pormestarin ja kuvernöörin puolisona. Pääsy naistenlehtien ja muotilehtien sivuille on taattu, ja näiden haastatteluista saa kivat palkkiot. First Lady ei kai saa palkkaa, mutta jotain etuja saa kuten virka-asunto henkilökuntineen sekä virka-auto.

Jotenkin tuntuu siltä että First Ladyn homma Washington DC:ssä ja Valkoisessa talossa olisi Minnille kaukainen ja vieras paikka kun siellä on niin paljon kaikkea mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Minnin äly, oveluus, viekkaus, vuorovaikutustaidot, päättäväisyys, tahdonvoima, tilannetaju ja improvisointikyky antaisivat hänelle mahdollisuuden menestyä poliittisen kieroilun käärmeenpesässä josta käytetään nimeä Swamp tai Deep State.

Ehkä Minni kuitenkin tavoittelee enemmän "rahvaanomaisempia" ja pinnallisempia asiota kuten rahaa, vaatteita, kenkiä, koruja, arvoesineitä sekä juhlien, naistenlehti- ja muotilehtijulkisuutta, sekä kutsujen ja vastaanottojen emännöintiä. Näihin tavoitteisiin pääsee myös hotellikonserin johtajan, pormestarin ja kuvernöörin rouvana. Hän kuitenkin tekee merkittävimmät päätökset. Norman vaan sanoo ja tekee ne julkisesti ja ottaa ne omiin nimiinsä. Miltä tämä arvio Minnin edesottamuksista kuullostaa?


Toinen kommentti. Joku psykiatri voisi sanoa onko Gretalla jokin autismin kirjoon kuuluva sairaus tai jotain muuta psykiatrista tai neurologista vaivaa. Tai onko sillä jotain mielenterveyteen liittyvää tai jotain. Rahvaanomaisesti sanottuna sillä ei ole kaikki kotona.

Lisäksi epäilyttää miksi hän on vielä pienen ja tyttömäisen näköinen. Yleensä 16-vuotias tyttö on fyysisesti täysikasvuinen ja täysimuotoinen nainen. Epäilyttää kärsiikö hän aliravitsemuksesta vai onko hänelle syötetty hormonia mikä hidastaa murrosikää ja ruumiintoimintojen kehittymistä täyden naisen muotoihin.

Ykä kun on työskennellyt lastensuojelun parissa, niin pitäisikö Greta ottaa huostaan? Tulee vaikutelma että sairas lapsi on hyväksikäytön kohde. Syyllisiä ovat vanhemmat ja muut eri tavoin asianosaiset, erityisesti globaali eliitti. Vanhemmat käyttävät häntä nostaakseen omaa statustaan hyvisten keskuudessa. Globomafia taas taitaa rahoittaa koko näytelmän. Ei Greta eikä hänen vanhemamat tuota kustanna. Sitten kun Gretaa ei enää tarvita, hänet heivataan pois eikä hänestä enää puhuta. Se pistää hänet vielä enemmän sekaisin kun hänet on unohdettu.

Becker kirjoitti...

Mun mielestäni on vielä kauheampaa katsella kuinka massat/zombiet riekkuu tuon ilmaston muutos kusetuksen hysterisoimana. Salekin on siellä sössöttämässä ja lupailemassa Suomesta jotain muutoksenvastaista esikuvaa, mallimaata. Suomen osuus jostain hiilidioksidi päästöistä on jokin promille, eikä niillä ole muutenkaan mitään negatiivistä merkitystä, päinvastoin. Mutta tuo hysteria on muuttunut jonkinlaiseksi uskonlahkoksi. Ruohonjuuritason suomalainen on vielä kusessa noiden ilmastotalkoiden kanssa.

Sitten tuo Sitra. Täysin tyhjänpäiväinen laitos, jonka ydintoiminta on järjestää poliitikoille ja muuten kunnostautuneille järjestelmän perässäjuoksijoille hillotolppa. Kataisen sinne järjestetty virka on puhdasta korruptiota. Jätkä ei ole saanut muuta kuin tuhoa aikaiseksi ja siinä kiitos. Se toinen häiskä Wilenius esiintyi kerran telkkarissa jossain paneelissa jossa puhuttiin muistaaksni jostain energia kysymyksisitä. Ihmettelin silloin että tuo ukko puhuu puuta heinää. Ei mitään järjellistä antia koko aiheeseen. Tutkin sitten taustoja ja kas, kaveri on Rooman klubin jäsen. Klubin jonka on perustanut Rockenfeller, ja joka kymmenen vuoden välein on toitottanut maailmanloppua mitä ihmeellisimmistä syistä eikä mikään ole toteutunut. Sitra toteuttaa jotain tulevaisuuden tutkimista, täyttä huuhaata mutta saadaanpa taas noita veromarkkoja siirrettyä parempiin taskuihin.

Pieni Suomi on täys kaikenlaisia verorahoilla kustannettuja tutkimus organisaatioita joissa häärää tolkuton määrä lisensiaatteja ja maistereita ja maan asiat ovat näistä huolimatta enemmän tai vähemmän päin peetä. Tai ehkä siitä johtuen.

Nimetön kirjoitti...

@vieras: Gretalla on asbergerin syndrooma (tästä on ollut ihan uutisissakin), ja kyllähän se luokitellaan autismin kirjoon kuuluvaksi oireyhtymäksi. Tunnen itsekin pari kyseisen diagnoosin haltijaa, ja olen heistäkin havainnut tuon tietyn taipumuksen pakkomielteisiin ja erilaisten monomanioiden kehittämiseen. Ikää myöten nuo oireet kuitenkin useimmiten ja useimmilla onneksi hellittävät, ainakin kohtuullisessa määrin. Eikä kognitiivisissa kyvyissä yleensä ole mitään erityistä vikaa, vaan tiettyjä erityislahjakkuuden muotojakin saattaa esiintyä. Ne ongelmat ovat sitten yleensä siellä sosiaalisiin taitoihin liittyvillä alueilla.

Tästä nimenomaisesta tapauksesta puhuen, tuo lapsiprofetoiminen tuskin tekee (yhtään kenenkään) mielenterveydelle kovinkaan hyvää, joten en ihmettelisi, vaikka tytöllä alkaisi ns iso pyörä heittää ihan reilummasti, tuota menoa.

@Yrjö: Hyvin ideoitu tarina taas kertaalleen, ja ehkäpä paras näistä ankkalinnajutuista so far. Erityisesti tuo Minnin kohtaaminen ns anoppinsa kanssa oli makaaberilla tavalla hykerryttävä...

-J.Edgar-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Beckerille ja J.Edgarille & kiitos kommenteistanne.

vieras: Luulenpa että Minni tuumailisi asioista aika pitkälle niin kuin ajattelit. Tuon Gretan kohdalla J.Edgar jo antoikin täsmennystä. Ja vaikka minä en tee diagnooseja niin olen usein törmännyt samanlaiseen kasvotyyppiin joka johtuu FAS-oireyhtymästä. Mutta en väitä mitään. Huostaanotoilla en lähde spekuloimaan.

Becker: Täysin samaa mieltä. Olen muuten myös totaalisen kyllästynyt siihen kun lähes kaikessa mainonnassa mainostetaan juuri ympäristövastuullisia tuotteita niin kuin se olisi se ostopäätöksen pääsyy. Perkele, minä tartten toimivan moottorisahan enkä ympäristövastuullista moottorisahaa. Olen samaa mieltä myös Sitrasta ja muista joutavista organisaatioista. Niistä tuli mieleeni tämä varsin osuva linkki:

https://www.verkkouutiset.fi/tietavat-ettei-heita-tarvita-naita-holynpolytoita-yha-useampi-tekee/

J.Edgar: Kiitokset. Sinänsä kirjoittaessa tuli mieleen että tulikohan sotkettua keskenään kaksi liian erilaista elementtiä mutta palaute on ollut kyllä ihan positiivinen.

Becker kirjoitti...

Täällä on usein ollut juttua miten heikkolaatuista tavaraa nykyiset NautaSika säilykkeet ovat. No ostettiin kesälomareissulla yksi purkki kokeeksi ja tänään se nautittiin. Oli muuten sen verran tiukkaa tavaraa ettei meinannut veitsellä purkista irrota. Nää on makuasioita tietty mutta kannatta kokeilla. Niillä näyttää olevan jälleenmyyjiä kattavasti vähän jokapuolella.
https://ruokapohjola.fi/p/19/lihasailykkeet/%20nautasikasailyke-400-g-ME%3A-6

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Joo, noi Ruokapohjolan säilykkeet ovat täyttä evästä. Niitä on tullut mukavan paljon myyntiin myös tavallisiin marketteihin ja meilläkin löytyy noita tällä hetkellä vissiin puolen tusinaa purkkia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Tuumailijalle yksityisviesteistäsi. Jätin ne pyynnöstäsi julkaisematta. Voimia eloon & pärjäämistä.