maanantai 6. huhtikuuta 2020

YHDEKSÄSTOISTA EPISTOLA


Edellisen, kahdeksannentoista epistolan aikajana loppui marras-joulukuun 2019 vaihteeseen jolloin huulipunahallitus aloitti toimintansa. Tulee muistaa että sen jälkeen on ollut paljon muutakin kuin koronaa – johon tässä postauksessa ei keskitytä – ja kyseisen hallituksen, erityisesti sen punavihreimmän osan yleistä asennetta valta-asemassaan voi kuvata pitkän litanian sijasta yhdellä kuvalla:



Ja nämä tytöthän tahtovat. Huomattavaa, että tuon punavihreän johtokolmikon poliittinen koti – niin kuin kuva kertoo – näyttää olevan feministinen puolue joka on realismipakoisuudessaan vielä valtapuolueita pahempi mutta jonka voi aivan hyvin sanoa käyttävän hallitusvaltaa muitten puolueitten välityksellä.

Mä haluun-poliitikassa kunnostautui tuoreeltaan sisäministeri joka käytännössä jakoi Suomen kansalaisoikeudet, no, aivan kaikille:



Sekä:



Ja tämän sekä hallituksen että virkakoneiston ollessa kyseessä sitä tulkinnanvaraa löytyy varmasti aina. Ohisalon viesti on taatusti kuultu maailmalla ja siellä ajatellaan että jos sisäänheittotuotteitten kehittäminen olisi urheilulaji niin Suomi olisi mitaleilla joka Ristuksen, anteeks, Mohamedin kisoissa.

Jos kyseinen Maria Ohisalo on jossain hyvä niin se on haluaminen. Ja hän haluaa. Aina vain enemmän:



Kuinka moni lukija haluaisi aseistettujen muslimien kulkevan poliisin univormussa ja poliisin valtuuksilla? Kuinka moni luottaisi heidän puolueettomuuteensa tietäen että heidät on valittu tehtäväänsä vain siksi että he ovat muslimeja? Asiaan palataan uudella otteella tämän koronaviruksen jälkeen sillä Ohisalohan polasi sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi Kirsi Pimiän jonka linja on tuttu ja kuuluisa:



Joulukuussa 2019 aseasioihin nähden rikollisjärjestö MC Poliisihallitus tahtoi myös kovasti eli ehdotti joulukuussa että kaikki aseluvat muutettaisiin määräaikaisiksi ts. mahdollistetaan tavallisten lainkuuliaisten ihmisten omaisuuden ryöstäminen. Peruste oli se, että ns. unohtuneet aseet saattavat helposti joutua rikollisille. Kuinka moni aseen omistaja unohtaa aseensa? Onko sellaista ensimmäistäkään? Saattaa olla, että jopa Ylessä joku jutun editoija ajattelee asiasta järjellisesti sillä juttuun liittyvä kuva teksteineen oli tämä:



Asiasta vähemmänkin tietävä hoksaa että rikolliset kaipaavat helposti piilotettavia aseita jollainen kaksipiippuinen metsästyshaulikko ei ole oikein sahattunakaan. Eivätkä se sieltä asekaapista minnekään ”unohdu”.  Eivätkä ne myöskään joudu lailliselta omistajalta laittomaan asekauppaan. Poliisi puhuu paskaa. Seuraavassa kuvassa taas on niitä aseita joita on takavarikoitu rikollisjärjestöiltä. Mukana on tasan yksi haulikko, pumppumallia pistoolikahvalla:



Puoliautomaattiaselupia myönnetään jo nykyisin määräaikaisina ja lupia saatetaan perua sekä aseet takavarikoida kun aseen omistajalla ei ole ollut esittää poliisille tarpeeksi suurta näyttöä harrastuksestaan. Mikä puolestaan aiheuttaa pirunmoisen taloudellisen tappion. Harva viitsii ostaa kalliin aseen jos ei tiedä että viekö valtesmanni sen viiden vuoden päästä mielivaltaisesti pois. Ja se ostamattomuushan on lupakäytännön tarkoituskin. Eikö ihminen voi käydä ampumassa ihan omiin nimiinsä? Ilman seuran jäsenyyttä? Ja jos kyseinen määräaikaisuus pannaan koskemaan metsästysaseitakin niin kuinka sen harrastuneisuuden osoittaa? Täytyykö tuoda ammutun teeren ja jäniksen kinttuja poliisiasemalle laskettavaksi? Entäs jos metsässä on rämmitty aseen kanssa mutta saalista ei saatukaan? Niin kuin hyvin usein käy.

*

Eletään edelleenkin joulukuuta 2019 ja jatketaan Osmo Soininvaaran viisauksilla. Osmo pisti kansakuntaa kyykkyyn loihelausumalla seuraavaa:

Satojen miljoonien ihmisten asuttaminen uudestaan ei ole aivan kivuton asia. Minne he menevät? Katse kääntyy tietysti harvaan asuttuihin maihin kuten Australiaan – ja esimerkiksi Suomeen. Suomen osuus tulee olemaan useita miljoonia, eikä sitä meiltä kysytä.

Onkohan Ode miettinyt että millä ne useat miljoonat ruokitaan? Muistakaa muuten että Odea pidetään laajalti vihreitten fiksuimpana tyyppinä. Kyseisen ilmastohysterian tiimoilta on hyvä laittaa näkyville kuva jossa vittuillaan eräälle teinille ja ennen kaikkea sen teinin taustavoimille jotka ovat nostaneet kyseisen teinin jalustalle ja suoranaiseksi uskonnolliseksi ikoniksi:



How dare you? Ja huulipunahallituksemme dares sillä se oli ja on edelleenkin päättänyt tehdä Suomesta hiilineutraalin ts. yhteiskuntana kuolleen ja tämä otsikko varmaankin kuvaa tilannetta parhaiten:



Siis puolittuisivat. Entäs se kokonaan hiilineutraali Suomi? Meillä on vallassa Suomen historian vaarallisin hallitus. Niin kuin olen ennenkin todennut niin neuvostovetoinen Kuusisenkin hallitus halusi vain pölliä suomalaisen elinkeinoelämän. Eikä se päässyt Terijokea pidemmälle. Nykyhallitus haluaa lopettaa sen kokonaan. Ja se pitää valtaa Helsingissä.

*
Jatketaan joulukuuta 2019. Kysymys: Kuinka valtakoneiston suosima ja suojelema toimittelijatar voi hankkia itselleen ansiotonta uhriutumispääomaa?

Vastaus: Laittamalla linnan juhliin kaulaansa hirttosilmukan ja esittämällä että kun moni on maailmalla ollut vaarassa mielipiteittensä vuoksi niin sen takia hänkin on jonkun sortin sankari. Hän, joka edustaa itsekin sitä Ainoaa Oikeaa Mielipidettä ja vastustaa väärinajattelua:



*

Niin kuin lukija tietää, on toimittelija Saska Saarikoski ennustamisen mestari ja hänen diplomityönsä ennustamisessa oli Donald Trumpin 0,0%-mahdollisuus. Hän on myös tyylitajun mestari:



Pistämätöntä tyylitajuaan osoitti myös seuraavan vuoden puolella Helsingin Pravdan Tuomas Peltomäki:



Miettikääpä muuten jos joku kansallismielinen (lausutaan: tervejärkinen ihminen) heittäisi jotain lähellekään samanlaista. Asia olisi poliisin tutkinnassa nopeammin kuin Raija Toiviainen ehtisi lausua ”väärinajattelija”.

*

Palataan aikaisempaan syyskuuhun. Lukija tietää hyvin että hotellin respassa ei hirveästi arvosteta yhteiskuntatanhuamisen yliopistollista koulutusta. Tämä seuraava kuva oikeastaan tiivistää sen, että miksi:



Viherpiipertäjäthän saivat lanseerattua myös sotavaltiolle pakollista kasvisruokailua sillä perusteella että jotain tofua järsivä varusveijari pelastaa maailman ilmaston. Oheinen kuva yksikön roskiksesta kasvisruokapäivän jälkeen kertoo että suomalainen sotilas osaa sopeutua vaikeisiin tilanteisiin edelleenkin ja tehdä omia ratkaisujaan rauhankin aikana:



Politsitrukki Jari Taponen jatkoi joulukuussakin linjallaan ja luonnollisesti suuttuu joka kerta kun hänen epistolaansa arvostellaan:



Hotellin respassa ei muuten tiedettykään että Suomen rajat olivat täysin suljettuja vuosina 1945 – 1991. Mistä helvetistä se Toyota Corolla ilmestyi Perskeleille vuonna 1972? Kävinkö Kreikassa 1980-luvulla vai oliko se ohjelmoitua Total Recall-unta? Oliko Suomessa kantaväestön elättämä somali- ja arabivähemmistö vuonna 1977? Sama Taponen samassa hengenvedossa sitten syytti muita juuri siitä mitä hän itse tekee. Toisaalta hän tunnusti termin ”vihafakta” olemassaolon:



Aika ajoin käy mielessä että onko Taponen sittenkin kaikkien trollien trolli jonka rinnalla jopa loistava Keijo Kaarisade on amatööri.

*

Kun sitten siirryttiin tammikuun 2020 puolelle niin Höblä eli Hufvudstadsbladet määritteli loukkaantumisen absoluuttiset rajat:

HUFVUDSTADSBLADET muistuttaa, että sananvapaudellakin on rajansa.

”Kun ilmaisee itseään tavalla, joka loukkaa jotakuta toista, raja on ylitetty.”

Onko olemassa sellaista itsensä ilmaisua joka ei loukkaisi jotakuta toista? Voisiko radion merisää ehkä olla sellainen? Vai onko niin että nimenomaan tiettyjä ihmisiä ei saa loukata? Kuka sen määrittelee? Suvaitsevais-tiedostava toimittaja ehkä?



Tammikuussa 2020 Viron puolelta kommentoitiin Suomea:

Sanna Marinin hallitus on kaiken sen vastakohta, mitä me Virossa haluamme.

Tulee muistaa että Viro oli kommunistimiehityksen alaisena viisikymmentä vuotta joten ehkä virolaiset tietävät mistä puhuvat.

*

Tammikuussa myös muutamat etnisesti edistykselliset yliopisto-opiskelijat päättivät tehdä ns Abu-Hannat eli hankkia boostia toisten maksamalle uralleen perustamalla uhriutumisjärjestön:



Laitetaanpa hieman uhriutujien viisautta:

Aracelis Correa järkyttyi, kun aloitti sosiaalitieteiden opinnot kaksi vuotta sitten Helsingin yliopistossa. Hän kertoo yliopiston läpivalkoisuuden hypänneen nopeasti silmille.

Niin. Maassa nimeltä Suomi on varsin tavallista että ympärillä on paljon valkoisia suomalaisia ihmisiä. Ettei jopa huomattava enemmistö.

- Puheessa tehdään oletuksia siitä, että suomalaiset ovat valkoisia. Tilanne muuttuu, kun myös yliopistojen henkilöstössä alkaa olla enemmän vähemmistöihin asettuvia ihmisiä.

Suomalaiset ovat pääosin valkoisia. Suomalais-ugrilaista rotua. Se ei ole oletus vaan fakta. Onko näitten uhriutujien tarkoitus että yliopistoihin otetaan tarkoituksella tietynlaisia ihmisiä pelkästään ihonvärinsä perusteella? Eikös tällaiselle ajattelulle ollut joku sanakin? Mikäs piru se mahtoikaan olla? Alkoiko se r-kirjaimella? Hitto, kun en muista. Ja onko muuten ongelma että esim. Nigeriassa Lagosin yliopistossa on pääosin mustia ihmisiä? Ai ei ole vai? Miksi ei?

*

Ilmastohysteerinen huulipunahallituksemme ylläpitää ideaa että asuntojen öljylämmityksestä tulisi luopua vuoteen 2030 mennessä. Ilmastosyistä. Vaikka suomalaisten lämmitysratkaisujen vaikutus ympäristöasiansa muutenkin esimerkillisesti hoitavassa maassa on maailman ilmastoon täysin olematon ja kyseinen käsky olisi mm. eläkeläisille katastrofaalinen. Jostain syystä sisäministerimme Maria Ohisalo jonka pitäisi pestinsä myötä keskittyä Suomen sisäiseen turvallisuuteen toimii (no, hänhän on tietysti vihreitten ylin Lennipirkitta) ilmastohysterian kärkinimenä ja hän teki ajatuksensa selväksi tammikuussa 2020:



Kannattaa lukea tuo twiitti useampaankin kertaan ja muistaa että kyseessä on Suomen sisäministeri.

*

Tammikuun loppupuolella sitten saatiin taas yksi esimerkki siitä kuinka suomalaisten veronmaksajien rahaa upotetaan loputtomaan Kankkulan kaivoon. Eli:

Itä-Suomen yliopisto tarjoaa suoritettavaksi nettikurssia ”Antirasismin perusteet”. Kurssin kohderyhmänä ovat opettajat, nuorisotyöntekijät, sosiaalialan työntekijät, kansalaisjärjestöissä toimivat sekä muut erilaisten ihmisryhmien kanssa työskentelevät ammattilaiset tai sellaisiksi kouluttautuvat opiskelijat.

Mikäpä on kyseisen ”opetuksen” punainen lanka? No seuraava:

Jotkut arjen rasismin muodoista on selkeästi kriminalisoitu Suomen lainsäädännössä, kun taas toisten muotojen tapauksessa laki ja sen tulkinta ovat osittain epäjohdonmukaista. Esimerkiksi nimittelyn, katseiden, eleiden ja ilmeiden rasistisuuden voi arvioida parhaiten vain niiden kohde: jos yksilö, johon teko kohdistuu, määrittelee teon rasistiseksi, kysymyksessä on rasismi riippumatta tekijän aikeista.

Eli rasismia on kaikki mahdollinen, jos oikea ihminen sen määrittelee. Ja muistakaa, veronmaksajat. Tuo opetus ei ole tiedettä vaan mielipidettä. Ja te maksatte niitten mielipiteen ilmaisijoiden elatuksen.

*

Tätä silakkaliikettähän on mainostettu kovasti rauhanomaisena ja kaikenlaisen ääritoiminnan vastaisena liikkeenä. Ainakin valtamedian toimesta. Tässä kyseisen liikkeen avautumista:



Ensinnäkin tulee muistuttaa että kyseiset silakat eivät tajua mitä on äärioikeistolaisuus ja toisekseen voi todeta että ihmisten elämän tuhoaminen ei ole heille millään muotoa ongelma. Mutta ainakin valtamedian näkemyksen mukaan kyseinen lauma on niitä hyviä tyyppejä jotka taistelevat pahaa vastaan.

*

Helmikuun 2020 puolella sitten tarjottiin – minkäs muun kuin Ylen kautta – miehille mahdollisuutta vapautua kapeasta tavasta olla mies. Tämän kapean tavan määrittelivät feministit ja lääkkeeksi tarjottiin mitäs muuta kuin feminismiä:



plus:



Hotellin respassa on pantu merkille että kun feministi pyrkii määrittelemään minkälainen miehen pitäisi olla niin se on hyvää ja edistyksellistä. Sen sijaan jos mies pyrkii määrittelemään sitä minkälainen naisen pitäisi olla, se on hirveää ja taantumuksellista. Omaa olemistaankan mies ei saisi määritellä. Ehdotus: mitäs jos te feministit kirjoittelisitte sähköposteja toisillenne ja jättäisitte teidät elättävät miehet rauhaan? Meinaan, jos miehistä tulee juuri sellaisia kuin te haluatte niin ehkä heistä ei ole enää teitä elättämään? Miettikää tarkkaan.

*

Mikä on perhe? Mitä siihen vaaditaan? Ainakin Helsingin Sanomilla on asiasta oma näkemyksensä. Tässä on HS:n uusi ”perhetiimi”. Mitähän siitä mahtaa puuttua? Jos ajatellaan termiä ”perhe”.



Eletään edelleenkin helmikuuta 2020 ja vihreiden surullisenkuuluisa Emma Kari tekee selväksi sen, mikä hallituksen päätavoite on:



Antanemme Emmalle anteeksi sen, ettei hän hahmota että termit ”hyvinvointivaltio” ja ”toivioenergialla toimiva valtio” eivät mahdu samaan lauseeseen.

*

Suomalaisen vaihtoehtomedian suuri nimi Ilja Janitskin kuoli 7. helmikuuta 2020. Janitskinin kuoleman myötä toimittelija Jessika Aro osoitti suurta tyylitajuaan:



Kumpikohan oli enemmän vainottuna ja kumpikohan mahtoi menettää vapautensa mielipiteittensä vuoksi? Jessika Aro vai Ilja Janitskin?

*

Meidän kaikkien hyvin tuntema vaginapainonnostaja Rosa Meriläinen osoitti loistavaa talouden ja ennen kaikkea nettoveronmaksun tuntemustaan:



Kuopioon suunniteltu suuri havusellutehdas ei saanut ympäristölupaa ja sen myötä tuhannet työpaikat jäivät saamatta. Mutta hei, ei huolta, sillä vitunvirkkaamisella ja apurahataiteella tämä maa nousee uuteen, ennennäkemättömään kukoistukseen.

*

Helmikuussa 2020 Suomi siirtyi jälleen askeleen kohti totaalista sukupuolettomuutta. Hallitus pläjäytti nimittäin seuraavaa:

Perhevapaauudistuksessa ei puhuta enää äidistä, sen sijaan puhutaan synnyttäjästä tai raskaana olevasta. Perhevapaan teksteissä ei myöskään ole isää, on vain vanhempia, ja perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.

Hotellin respassa veikataan että 0,1% suomalaisista mieltää että tämä on toivottavaa kehitystä ja 99,9% miettii että VMP. Mutta sen 0,1%:n mukaan toimitaan. Ettei sille tulisi henkinen pipi. Sillä on suurempi merkitys.

*

Helmikuun 2020 loppupuolella tahattoman huumorin mestari Husu Hussein näytti jälleen mistä kana pissii:



Missäs kulttuurissa niitä serkusavioliittoja suosittiinkaan? Ja sanoiko yksikään valtamedian edustaja lemmikkisomalilleen Husulle että perustelepas jätkä väitteesi? No ei sanonu niin. Niin kuin ei ole koskaan sanonut. Koska Husu on lemmikkisomali. Ei sellaiselta saa kysellä hankalia.

*

Helmikuun lopulla Oulun kaupunki sitten keksi aivan loistavan idean jolla etnisesti edistyksellinen raiskaaminen loppuu niin kerta kaikkiaan:


Miksi ihmeessä moista ei olla keksitty aikaisemmin? Ajatelkaa miltä määrältä kärsimyksiä oltaisiin vältytty. Hotellin respan tietojen mukaan kyseisen kampanjan myötä raiskaukset niin Oulussa kuin Suomessa yleensäkin ovat loppuneet kokonaan ja raiskauksista tuomioita saaneet ovat pyytäneet oikeuslaitokselta tuomioittensa ankaraa koventamista tajuttuaan tuon videon myötä tekojensa hirvittävän vääryyden. Ja lisätään vielä vähän kyseistä oppimateriaalia:



Jos ei tällä pysy tyttöjen pimpit rauhassa niin millä sitten?

Ja hemmetti. Tekstiä ja kuvaa tuli taas vaikka kuinka paljon vaikka ei päästy kuin helmikuuhun 2020. Mutta laitetaan vielä yksi juttu joka kertoo hyvin kuinka R-kortti on muuttanut maamme sairaaksi. Tiedätte varmaankin duon Maustetytöt? Hehän tekevät sellaista mukavaa melodista poppia. Ovat menestyneet kaupallisesti. Ja ajateltiin että Emma-gaalassa he putsaavat pöydän.

No, eivät putsanneet kun eivät olleet edes ehdolla. Siihen syynä oli etnisesti edistyksellinen toimittelijatar Renaz Ebrahimi. Jaa miksi? No siksi että Maustetyttöjen erään kappaleen demoversiossa sanottiin sana neekeri. Sen sijaan että Emma-gaalan raati olisi todennut kyseiselle pellelle että hyppää jortaniin tai osta ittelles jotakin rauhoittavaa niin ehkä helpottaa niin sen sijaan se poisti Maustetytöt ehdokkaista kun kyseinen etnisesti edistyksellinen triggeröitynyt sitä vaati.

Miettikää. Yksi etnisesti edistyksellinen joka vielä kommentoi voittoaan ”Yay, it´s a fucking win”. Ja yksi sana. Ja tuon paskan edessä ryömivät kaikki. Tuossa vielä kyseinen juttu kuvana:


Klikkaa isommaksi

Tässähän näitä tällä kertaa. Jatkoa seuraa. Valitettavasti.


46 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin, ettei tämän hallituksen ollut koskaan määräkään olla Rinteen. Eikä edes Marinin.
Se kun näyttää olevan Hilpeän Huti-Maisan vihreä diktatuuri, jonka kokouksissa hän sanelee jokaiselle yksi kerrallaan, mitä heidän on sanottava medialle.
Sanna jaksaa vielä kassatyttökokemuksellaan hymyillä. Katri ei ole jaksanut oikein alustakaan asti. Tyttörukka, rupinokka ruttana!

Heidän myötään saamme hyvinkin etnisesti edistyksellisiä poliiseja katukuvaan. En halua heitä sinne, ja valtavan paljon vähemmän haluan heidän tulevan kotiini. Vaan toisin kuin moni luulee, ei kotietsintälupaan tarvita maassamme käräjäoikeuden päätöstä:
sen voi myöntää kuka tahansa polisi komisariosta ylöspäin.

Kuten vaikkapa ylikomisario Taponen, joka on päättänyt ettei islamistiterroristin 7-vuotiaan luokkatoverin isä ole turvallinen ampuma-aseluvan haltija. - Taponen tuskin on trolli. Todennäköisemmin hän kerää "poliisivirkamiesten maalittamisia", joiden nojalla voidaan säätää poliisin kritisoinnin kriminalisoiva laki lähitulevaisuudessa.

Tulevaisuutta visioivat myös Soini-Ode ja pieni Greta, joskin jälkimmäinen siis taustaväkensä hänen suullaan. Kummankaan ei tarvitse miettiä, miten se fantastinen tulevaisuus toteutettaisiin.
Eiväthän heidän hartaat kannattajansakaan sellaista mieti, enempää kuin alkukristityt epäilivät Taivaaseen pääsyään roomalaisten kidutuskammioissa. Kärsin, kärsin, kirkkaamaan kruunun saan! Hihhuu!!

Alkukristittyjen seuraajien ei enää tarvitse miettiä uskottavuuttaan. Heidät on ajat sitten korvattu jälkiteollisessa marxistis-feministisessä tietoyhteiskunnassamme Oikean ja Luotettavan Tiedon Välittäjillä.

Alkukristityt kuitenkin uskoivat asiaansa kuolemaan saakka. Maria Petterssonia ei sen sijaan saa Rinkebyn yöhön yksin.
Aron siskokset Jessi-rukka ja Pimpsa sen sijaan kokenevat Ilja Janitskinin jatkavan heidän henkilökohtaista kiusaamistaan haudan takaa aina vaan.
Siitähän todistaa vaikkapa korona-pandemia, jonka takia Jessi-rukka ei päässyt kansainvälisille kirjamessuille esittelemään kirjaansa, joka todistaa Putinin trollien luuraavan kaikkialla.

Kuka tahansa saa sanoa kenestä tahansa mitä tahansa loukkaavaa. Se kuuluu sananvapauteen. Jos sitä käyttää kanssaihmisen tahalliseen loukkaamiseen, tämä voi vaatia loukkaajan vastaamaan sanoistaan käräjille kunnianloukkauksesta.
Jos taas joku käyttää sananvapauttaan vaatimalla kaikkia maassame asuvia bgwingzsprungbekoja tapettaviksi viimeiseen mieheen, neisen ja lapseen, on yleisellä syttäjällä jopa virkavelvollisuus vaatia asianomaista vastaamaan sanoistaan käräjäoikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan tai joukkotuhontaan, pykäliä kuitenkin riittää.

Sananvapaus tarkoittaa silti, että
kenellä tahansa on oikeus sanoa mitä tahansa.
Sananvastuuta ei ole olemassa juridisessa tekstissä (tietääkseni?), mutta muiden pykälien kautta käytännössä on, kuten tuossa ylempänä.

Sananvapauden rajoittaminen ei ole sananvastuuta, vaan sensuuria.
Sensuuria ei oikeusvaltiossa voi olla kuin äärimmäisen poikkeustilan vallitessa.
Joudummeko näkemään, miten Ohisalon hallitus julistaa sellaisen?

Se on jo jouduttu näkemään, miten feministi kasvattaa poikalastaan:

Joitain vuosia sitten suomalainen naispsykiatri väitteli lääketieteen tohtoriksi yksinhuoltajaäitien poikien ongelmista. Hän osoitti, että ilman isää kasvaneella pojalla on kahdeksankertainen(!) riski väkivaltarikollisuuteen ja päihdeongelmiin verrattuna poikaan, jonka lapsuudessa ja teinivuosissa isä on ollut mukana.

Naisten kohtalo ei ollut sen parempi:
mikäli nainen ylipäänsä joutuu vankilaan, on suurin yksittäinen syy siihen ollut isän puute lapsuudessa ja teini-iässä.

Asiasta on siis lääketieteen väitöskirja. Vaan mitäpä tuosta, kyllä feministit tietävät paremmin. Kuten Oulussakin.
En uskalla edes ajatella, mitä tapahtuisi jos joku väärämielinen kansalaisjournalisti menisi haastattelemaan oululaisia psykiatrian ammattilaisia, jotka ovat hoitaneet kulttuurinrikastuksen oheisvaikutuksen (collateral damage, sanoo anglosaksi) uhreja.

Ehkä saamme senkin tietää vuoden mittaan.
Jatkoahan seuraa.
Ikävä kyllä.

KKi kirjoitti...

Lukaisenpa tämänkin joskus rauhassa. Nyt tulu mieleeni asia josta olen ajatellut sanoa jo aikaisemminkin.

Noi pyssyt... Joltiseltaan hupaisaa kun nämä koittavat rajoittaa pyssyjä kavereilta jotka ihan oikein laillista lupaa hakevat. Hommanhan pitäisi olla läpihuutijuttu vesselille joka on suht täyspäinen.

Meinaan harvoin kai rikoksia laillisella aseella tehdään.Ja taitaa meidän valtiovalta koko naivi kun ei ymmärrä miten helppoa laiton ase on saada. Markkinoilla on oikein valinnanvaraa.

Se on vaan sillai, että jos joku pyssyn haluaa, sellaisen kyllä saa. Olisiko kuotenkin parempi jos vaikka vain piharäiskintätorrakotkin olisivat kirjoissa ja kansissa?

Nimetön kirjoitti...

Tuli aavistus. Tämä ei pääty hyvin.

Yhteiskuntamme on vakavasti sairas. Kuolemansairas. Kun yhteisyyden tunne väestöllä lakkaa, Suomea yhteiskuntana ei enää ole.

Tästä on vain tie suureen tuhoon.

acc

Nimetön kirjoitti...

Koronavirus taisi jo vähintäänkin puolittaa päästöt. Hoiteli vihreiden tavoitteita enemmän kuin politiikalla olisi ollut mahdollista. Vihreiden tulisi olla nyt tyytyväisiä.

Olavi Koskela kirjoitti...

Jou, kun näitä riemuidioottien toilauksia on tullut vastaan yksittäin ja vähittäin, niin sitä on vain kohauttanut olkapäitään ja todennut ehkä, että voi hellanlettas! Mutta kun ne kootaan yhteen, kuten Ykä on tehnyt, ja ne lukee kerralla läpi, niin reaktio onkin VMP potenssiin 10. Ongelmahan tässä on se, että vastuullinen valtamedia (TM) kerää klikkauksia juuri näillä möläytyksillä. Tavallisten tolkun immeisten (joita on valtaisa enemmistö) näkemyksistä media vähät välittää, kas kun eihän ne myy!

Nimetön kirjoitti...

Mä mistä alkaisin tän laulun, eiku...suklaamainoshansen sanoikin aikoinaan, noin kuvanollisesti: vituttaa niin ettei sanotuksi saa. Noin niinku päälimmäisenä Onneklsi kävin kauppreisulla pullon corona-virusta, saa hieman tasattua (Corona-brandy, en muista oliko epsanjasta vai raanskasta, ei sillä väliä)
Mutta mahtuu päivään ilouutinenkin. Käytin suteettisaksalaistani härällä ja uusikis meni, toivotteli tervetulleeksi vuoden kuluttua. Oli naamari hymyntirrillä kotimatkalla:)
Huru-ukko

Nimetön kirjoitti...

Unohtuneet aseet, päivänpolttava ongelma. Ihan kuin olisin tästä ennenkin avautunut.

Ammoin, ennen 80-lukua, taksikuskeille, työnjohtajille, pankinjohtajille, postikonttorin päälliköille, maanviljelijöille, portsareille myönnettiin taskuaseesen lupia. Asetta pidettiin enimmäkseen kammarin kaapissa. Kun aseluvan haltija eläköityi, muutti, vainajoitui saattoi ase todellakin unohtua. Luvanmyöntäjä ei seurannut, eikä perikunta välttämättä tiennyt asiasta mitään.

Suuri muutto maaseudulta tuotti myös unohtuneita haulikoita ja pienoiskiväärejä, kas kun trenki tai poika lähti ruotsiin tai etelään, eikä tarvinnut tussaria vuosiin unohtui ko. ase omistajaltaan ja omistaja aseen sijaintipaikan haltijaltakin. Luvan myöntäjäkään ei seurannut aseluvan haltijan liikkeitä.

Nyt, kun aseluvan myöntäjiä on vähemmän - poliisipiirit ovat isompia, ja aseita pitää säilyttää asianmukaisissa asekaapeissa, on ongelma poistunut lähes kokonaan. Riittäisi ihan hyvin, että 10 vuoden välein kysyttäisiin missä ase on, luvan myöntäjä voisi kysyä, kirjeitse.

Tuo harrastuneisuuden näyttö on ihan hanurista. Opiskeluiden tai työn perässä muuttaminen voi tuoda tauon harrastukseen, viralliseen harrastukseen. Kisoihin ei voi matkan takia osallistua tai niihin ei ehdi harjoitella niin, että kehtais osallistua. Miten harjoittelun todistaminen on järkevästi mahdollista? Minä olin pistoolivalmentaja, oliskos oma allekirjoitukseni kelvannut itselleni myöntämääni todistukseen ankarasta harjoittelusta. Asuin ja asun edelleenkin vartin kävelymatkan päässä pistooliradasta. Radalla saa ampua 7.00 - 18.00, siellä ei koko ajan ole joku päsmäröimässä - ja minulla oli ja on edelleen avaimet ulkoratojen koppeihin ja lepakkoluolankin oviin. Virallisten harjoitusten ulkopuolinenkin harjoittelu on harjoitusta, miten se kirjattaisiin. Kenties vain virallinen harjoittelu ja taulunpaikkaustalkoot lasketaan harrastuneisuudeksi? Maalla voi harjoitella omalla maallaan, miten tämmöinen todistetaan? Yhdellä ex-kollegallani on oma 300m rata, ampumapaikka talon yläkerrassa, maali pellon takan mäenrinteessä. Kätevää, ampua voi kun ehtii ja huvittaa ja latausvehkeet pöydällä valmiina. Nopeusmittarikin voi olla koottuna ja valmiina. Kamoja ei tarvitse kuljetella, asekaappi nurkassa. Maalia toki pitää käydä katsomassa, 300m kävely vie vähemmän aikaa kuin kamojen lastaus autoon ja ajelu kilometrien päähän radalle ja kamojen kasaaminen käyttökuntoon.

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

Siitä Taposesta: Tekisi mieli kysyä, ihan silleen naamakkain, että ookkonää oikeesti noin tyhymä vai heittäänyksissäsi? Olipa kumpi hyvänsä, itestä vaikuttaaa olevan hoitoo vaille. Hoidon saa jokainen miettiä tykönään.
Huru-ukko

Unknown kirjoitti...

Kuin olisi kauhuelokuvan käsikirjoitusta lukenut. Ja näin. Meillä on hallitus avustajineen, joka on h*tin vaarallinen tälle isänmaalle. Ja vielä 3 vuotta!? Huh huh!

Krypta kirjoitti...

Hyvin kattava setti taas kerran. Ei paremmin aisaa kyllä voi esittää ja nuo Ohisalon lausumat on jo omaa luokkaansa ääliömäisyydessään.

Nimetön kirjoitti...

Terve Yrjö!

Muija, ei kun rakas vaimoni kysyi tässä eräänä iltana, että mikä tässä nykyhallituksessa MUKA on niin huonoa?

voi kunpa olisi ollut sanat näin hyvin hallussa vastatessani hänelle kuin tässä kirjoituksessasi!

Laitoin kaverille linkin myös ja hän vastasi näin:

"olipa taas omien ajatuksien mukainen kirjoitus.
jaoin naamakirjassa, mutta ei oikein saanut suosiota.
moni on varmaan samaa mieltä, mutta ei uskalla tässä suvaitsevaisuuden ilmapiirissä tunnustaa nimellään, kuten ei yrjökään... "

Nämä epistolat kuuluisivat yleissivistykseen jo peruskoulun yläluokilla!

keep on good work!

terveisin

Sepi

Nimetön kirjoitti...

Suomessa eivät nyt ole voimassa perustuslaissa mainitut perusoikeudet: liikkumisen vapaus, elinkeinovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ja kansalaisten yhdenvertaisuus (70 v. täyttänet).

Missä valtiosääntöviisaiden kannanotot?

Nimetön kirjoitti...

Tuota nettiä ja siellä julkaistuja lukiessa nousee nämä Tuntemattoman sanat mieleen. Taas ne Suomen herrat iskee koohottaessaan päänsä Karjalan mäntyyn. Vaan eipä hätiä mitiä nykyherrattarille on kovempi vastus: Iskevät päänsä THL:n Tervahautaan...Ja syvälle:(
Huru-ukko

Nimetön kirjoitti...

Ano 12.59
Tarkoittanet näitä persuslakitalebaneja? Martin scahisse& al.. Ne on katsos hiljaa kun tämä nykyinen kohina ja tohina ei sovi agendaan-
Huru-ukko

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kiitos Ykä terävistä sivalluksista.
Erityisen hyvä oli asettaa Gretan nillitys oikeaan verrokkiaineistoon. Kuvasta saisi erinomaisen dian tai vastaavan esitettäväksi ilmastokongressissa.

Strix Senex kirjoitti...

Journalismi on kuollut. Sen tappoi korona. Kituvaa sen elämä oli tähänkin asti, mutta toteutui se vanha säännönmukaisuus, että tauti josta terveet selviävät, kävi perussairaalle kohtalokkaaksi. Toki lehtiä vieläkin painetaan ja verkkosivuja julkaistaan, mutta ne eivät enää sisällä mitään, mitä voitaisiin pitää journalismina. Sisältönä on nyt pelkkää koronaa, useimmiten tyhjänpäiväisiä samojen huttujen juttujen toistoja, jotka yritetään liittää jollakin aasinsillalla koronaan, kun mikään muu aihe ei enää ole sallittu eikä mistään hankita mitään informaatiota. Niinpä uusavuttomat toimittajat yrittävät antaa asiansa hallitseville ihmisille neuvoja, miten kompuroidaan eteenpäin koronan kanssa. On Trumppia ja koronaa, on .... äääh, eihän noita aivokuolleita vuodatuksia kestä referoida edes otsikkotasolla.

Nimetön kirjoitti...

Olipas kyllä semmosia poimintoja, että ei uskoisi olevan elävästä elämästä, mutta kun on. Jos ymmärsin oikein sisäministerin twiitin, niin laeista voidaan viis veisata, kun oikea aate on kyseessä. Ja jos etnisesti edistyksellisiä poliiseja alkaa näkyä katukuvassa turbaani päässä tai säkitettyjä,veikkaan, että neuvoin ja kehoituksin annettavat käskyt ei uppoa kansaan. Tuosta kotietsinnästä, en jaksa nyt finlexistä hakea, mutta katupoliisien esimiehen, mikä lie arvoltaan? Natsat riittää antamaan käskyn kotietsintään, jos epäillystä rikoksesta voi tulla väh.2vuotta kovaa. Joku korjatkoon jos muistin väärin. T. Oloneuvos

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Äkkisempi ajattelisi, että Maria Ohisalo on esteellinen päättämään noista energia-asioista kun ajaa agendaa jolla miljonääri-miehensä tienaa lisää rahaa bio-polttoaineilla?

Mutta meillähän ei ole korruptiota. Meillä on Maan Tapa....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, KKi:lle, acc:lle, Ano1:lle, Olavi Koskelalle, Huru-ukolle, Pyssymiehelle, Unknownille, Kryptalle, Sepille, Ano2:lle, Veijo Hoikalle, Strix Senexille, Oloneuvokselle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tässä kommentissasi oli nykypäivää hyvin tiivistettynä. Ja kyllä, feministien valta on nykypäivänä pelottavan suuri.

KKi: Ymmärrän sen, jos ensimmäisen luvan hakijaa syynätään tarkemmin. Mutta hepuille, joilla on ollut aselupia kymmeniä vuosia ilman mitään töpeksimistä se systeemi on kohtuuton.

acc: Sillä tiellä valitettavasti ollaan menossa.

Ano1: Eihän se niille riitä. Kas kun nämä oli ”Mustan Joutsenen” aikaansaannoksia eikä se ruoki vihreää egoa tarpeeksi.

Olavi: Ja tulee muistaa, että ne kirjoitukset – niin kuin tämäkin – jotka arvostelevat vallitsevaa menoa ovat tuomittavaa vihapuhetta. Ei järjestelmä pelkää mielipiteitä. Se pelkää faktoja.

Huru-ukko: Onnittelut leimasta. Meillä tavallisilla ihmisillä kun on harvemmin varaa hankkia upouutta autoa. Ja veikkaanpa että Taponen on aivan tosissaan. Hyvä esimerkki siitä kuinka poliisi on politisoitumassa.

Pyssymies: Olet oikeassa ja nykymenetelmä on lähinnä tarkoitettu aseitten poistamiseen ilman varsinaista suoraa kieltoa.

Unknown & Krypta: Karmeinta on että kyseessä ei ole kauhufiktio vaan dokumentti.

Sepi: Kiitokset. Tätä, niin kuin muitakin kirjoituksiani voi levittää vapaasti. Ja jos ihmisillä ei olisi mahdollisuutta käyttää nimimerkkiä niin hyvin harva uskaltaisi vastustaa nykyistä tuhoisaa kehitystä.

Ano2 & Huru-ukko: Se Scheininhän kaivetaan esille joka lävestä. Mutta mitä tulee itse asiaan niin sekä laki- että lääketieteen tuntemukseni ei riitä että omaisin sataprosenttisen varman mielipiteen. Se on selvä että jos nämä sulkutoimet jatkuvat useita kuukausia niin talous kyykkää syvimpään mahdolliseen monttuun.

Veijo: Kiitokset. Se kuva ei ollut minun tekemä mutta se tosiaan sopisi jonnekin ilmastokongressiin. ”Hän, joka näkee hiilidioksidin paljaalla silmällä”.

Strix Senex: Minun mielestäni suomalainen journalismi oli kuollut jo aikaisemmin. Nyt se enää haisee mädäntyessään. Patient zero taisi olla se Hesarin NYT-liite 1990-luvun alkupuolella.

Oloneuvos: Muistelen kotietsinnästä samoin kuin sinä mutta en ole varma. Ja sisäministerin avautumisista ei paljoa väärintulkintoja voi tehdä.

VNV: Ja hyvä veli-järjestelmän rinnalle on tullut hyvä sisar-järjestelmä.

Nimetön kirjoitti...

Oloneuvos kirjoitti:
"Ja jos etnisesti edistyksellisiä poliiseja alkaa näkyä katukuvassa turbaani päässä tai säkitettyjä,veikkaan, että neuvoin ja kehoituksin annettavat käskyt ei uppoa kansaan."

Rikastajat turvautunevat herkemmin aseen käyttöön. Hehän voivat pitää suomalaisia sortajina, alempiarvoisina ja uskontokin kannustanee surmaamaan. Tullaan siis näkemään enemmän uutisia, jossa poliisi oli pakotettu ampumaan.

Kotietsintään siis riittää pelkkä epäilys rikoksesta, josta voidaan tuomita kahden vuoden vapausrangaistukseen. Voihan sitä aina epäillä vaikka mistä. Ehkä tulevaisuudessa kotietsinnät muuttuvat kiusanteon välineiksi.

Acc

KLS kirjoitti...

Muuan Anonyymi kysyi:
"Suomessa eivät nyt ole voimassa perustuslaissa mainitut perusoikeudet: liikkumisen vapaus, elinkeinovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ja kansalaisten yhdenvertaisuus (70 v. täyttänet).
Missä valtiosääntöviisaiden kannanotot?"

En ole juristi, mutta tunnen kyllä Suomen perustuslakia sen verran, että voin vastata:

Suomen perustuslaki tuntee mahdollisuuden, että siitä voidaan säätää poikkeuksiakin, valtiosäännön tekstiä muuttamatta, edellyttäen että asiasta päätetään perustuslain säätämisjärjestyksessä. Toisin sanoen se pitää joko
1. Hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä, jättää lepäämään seuraavien vaalien jälkeisille valtiopäiville ja hyväksyä niillä vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä, tai
2. Julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota kannattaa vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä, ja sen jälkeen hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.
Jos näin on menetelty, voidaan perusoikeuksiakin rajoittaa.
Valmiuslaki on vuosia sitten säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Sen lain nojalla valtioneuvostokin voi antaa määräyksiä ja kieltoja, mutta vain eräissä erikoistilanteissa, jotka laissa luetellaan. Ja yksi niistä erikoistilanteista on laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.
Kyllä tässä ainakin muodollisesti on menetelty täysin laillisesti.
Ja tietääkseni koronaviruksen vuoksi ei ole säädetty poikkeuksia sananvapaudesta, joten kyllä jo tehtyjä päätöksiä saa sentään arvostella.

Perustuslain säätämisjärjestys on ollut nykyisen kaltainen jo vuoden 1906 valtiopäiväuudistuksesta saakka. Ja kyllä sitä poikkeuslakimenettelyä on paljon käytettykin varsinkin sota-aikana ja muutamana vuotena sen jälkeen, mutta jonkin verran muulloinkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Acc. Saatat olla hyvinkin oikeassa ennustuksessasi sekä kuolettavan että ei-kuolettavan voiman käytöstä. Samoin kuin kotietsintöjen käytöstä kiusantekona. Eihän siihen tarvita kuin nimetön ilmianto tyyliin ”väärinajattelija X:llä on kotonaan konepistooli”. Siihen kun lisätään perusteettomat lastensuojeluilmoitukset ja yli vuoden kestävät esitutkintaprosessit niin ihmisen elämästä tehdään helvettiä ilman varsinaisia tuomioitakaan.

Nimetön kirjoitti...

Olikos tämä Helsingin Pravdan Tuomas Peltomäki se mies, joka sai potkut käytettyään työpaikkansa Twitter-tiliä jonkun väärinajattelijan kännipäisiin ahdisteluihin?

"onko Taponen sittenkin kaikkien trollien trolli"

Tämä vaikuttaa päivä päivältä todennäköisemmältä selitykseltä.

"Lainsäädäntö ei saa olla esteenä hyvälle työlle"

Kummasti se lainsäädäntö kuitenkin on esteenä kun esimerkiksi rajoja pitäisi sulkea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KLS:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

KLS: Kiitos lisäyksestä. Meiltä meni kommentit ristiin. En epäile etteikö nämä rajoitukset olisi tehty lain mukaisesti. Valmiuslain lisäksihän on sitten vielä puolustustilalaki. Miksi muuten termi ”sotatila” piti muuttaa ”puolustustilaksi”? Onkohan se jotenkin vähemmän sotaa?

Ano: Kyseinen jätkä on edelleen Pravdassa töissä. Hänen menneisyydestään en osaa sanoa. Ja sen lainsäädännön lisäksi tulee muistaa ne ”kansainväliset sopimukset” joihin aina vedotaan muttei koskaan kerrota että mikäs sopimus se takaa koko elämän mittaisen elatuksen ilman mitään syytä.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Perussuomalaisten Reijo Tossavainen on tehnyt rikosilmoituksen Helsingin Sanomien esimiesasemassa olevasta toimittajasta Tuomas Peltomäestä. Aiheellinen, toimittajalta sairas kommentti!

Nimetön kirjoitti...

Mitähän vttua juuri luin? Poimin tuosta kavalkadista vain Kirsi Pimiän (erittäin osuva sukunimi - nimi on enne!) lausahduksen:

"Sokea piste yhdenvertaisuusasioissa on se, että ajatellaan yhdenvertaisuuden olevan sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla"

Täh? Eikös yhdenvertaisuus juurikin tarkoita sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, muutenhan se on toisten suosimista? Piti oikein lukaista moneen kertaan toi lausuma läpi, mutta silti sen ydinajatus ei auennut meikäläiselle. Pikkuilkeästi sanottuna toi on verbaalista masturbointia tai ihan suoraan sanottuna häränp*skaa (anglo-amerikkalaisittain bullshit).

Toi ansaitsee jo bolitbyroo-tyyliset aplodit ja miksei myös noi muutkin sutkautukset. Ei noita viitsi enempiä pohdiskella, alkaa vain se vanne puristamaan päätä ja vkäyrä jatkaa nousuaan aina stratosfääriin asti.


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Sinänsä toivoisin että se jatkuva sanomisten vuoksi rikosilmoitusten tekeminen loppuisi. Puolin ja toisin. Se kun on loputon suo. Mutta olihan se kyseisen jätkän kommentti harvinaisen törkeä vaikka kuinka läppänä olisi sitä ajatellutkin. Kun muuten katsoo kyseisen jätkän twitter-kuvaa ei voi välttyä johtopäätöksestä että kusta löytyy päänupista viljalti.

Soomepois: Olet täysin oikeassa mutta valitettavasti elämme maassa jossa tuon kaltaiset ihmiset saavat määritellä asiat aivan uusiksi.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Tämä rikosilmoitusten tehtailu on loputon suo. Jotkut jopa provosoivat saadaakseen tällaisia huomioita aikaan. Parempi kuin antaisi olla. Rikostahan ei tehty.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kalevi. Yep. Tosin täällä voiman pimeällä puolella voidaan todeta että ei me tätä aloitettu.

Nimetön kirjoitti...

Yleensä tilanne on selkeä: en minä, vaan maailma ympärilläni on seonnut. Heikkouden hetkellä tukea onneksi löytyy veli Yrjö Perskeleeltä ja muilta samoinajattelevilta. Jokainen kohta asialistalla oli omiaan nostattamaan verenpainetta, mutta erityisesti sydäntäni raastoi tuo Maustetyttöjen kohtelu, vallankin koska itse olen aivan myyty heidän tuotannostaan. Sitten Gösta Sundqvistin ei noin hienoa ajankuvaa ole gangstarappia ihannoiva musiikkiteollisuutemme pystynyt tuottamaan. En edes lähde kuvailemaan Kaisa Karjalaisen uskomatonta lyriikkaa laulujen sanoituksissa, riittäköön ketju Reino Helismaa - Juha Vainio - Juice Leskinen ... kertomaan, kuka olisi se seuraava. Sitten tulee joku veronmaksajien ylläpitämän YLE:n kiintiönobody kokemaan n-sanan loukkaavana. Sanan, jota ei koskaan ole edes julkisuuteen päästetty! Sanan, jonka käyttöä Maustetytöt ovat pahoitelleet. Sanan, joka muuten foneettisesti sopisi paljon paremmin tuohon kohtaan laulua... Veikkaanpa, että todellinen syy suomalaisten maaseudun tyttöjen uran tuhoamisyritykseen on kateus blondeja kohtaan, tsekatkaa vaikka kuvat ko. henkilöstä. Pitkän esipuheen jälkeen esitän vihdoin argumenttini: kuka tai ketkä ovat ne n-kirjaimella alkavan rodun (pyydän valmiiksi anteeksi, jos ko. sanaa ei saa enää käyttää)edustajat, jotka ovat valtuuttaneet puolestaan ko. kiintiöarabin ajamaan heidän asiaansa ja heidän puolestaan loukkaantumaan? Tämä jossain määrin haiskahtaa kulttuuriselta omimiselta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Oletpa muuten oikeassa. Kyseisen kukavittusenytolikaan naisen triggeröityminen on oikeastaan puhtaimmillaan sitä kulttuurista omimista jolla nostetaan vain omaa egoa ja asemaa. Ei hän ole neekeri vaan arabi ja sattumoisin tiedän että nuo kaksi ryhmää eivät tule oikein hyvin toimeen keskenään.

Ei kai se ole sinänsä väärin että sitä joku yrittää. Mutta se on väärin että se joku onnistuu. Kaikkea lyckaa noille mainoille Maustetytöille ja heidän uralleen. He ovat osanneet tehdä jotakin. Se kukavittusenytolikaan pystyi vain triggeröitymään. Ja muuten, Maustetyttöjen ei tarvitsisi pahoitella mitään. Eivät pakkopahoittelua saa määritellä ne keitävittujanenytolivatkaan.

Becker kirjoitti...

Ihmiset ovat kyllä pirun omituisia. Sekä Suomessa ja Ruotsissa ovat nyt vastuussa istuvat päministerit ja heidän puolueensa nostaneet kannatusta ja oikein kunnolla. Ihmetyttää vaan että minkä helvetin vuoksi. Tyhjänpäiväisiä puheita ja sekaisin oleva sairaanhoito etenkin Ruotsissa. Koronahan ei ole muuta kuin tavallista vittumaisempi flunssa joka tarttuu herkästi ja on joillekkin, noin 1 prosentille kohtalokas. Uhriluvuiltaan on ollut paljon tuhoisampiakin flunssia ja aivan viime vuosikymmeninä.

Mutta vielä tuhoisampaa tulee olemaan satojentuhansien työttömys ja yritysten, etenkin pienten sellaisten täystuho. Siitä selviäminen kestää paljon pitempään kuin mitä tuosta taudista ja nyt puhutaan vuosista. Valtion firmoille jakamat roposet ovat peanutseja ja kun tiedetään että Suomessa konkurssin kokenut saattaa olla loppuikänsä kusessa niin jälki on kamalaa. Jonkunhan on tulevaisuudessakin veroja maksettava. Valtio ottaa lisää lainaa ja todennäköisesti tulee nostamaan veroja entisten lisäksi. Onko joku kuullut turhien menojen karsinnasta jotta säästetään jossain. En minä ainakaan. Ruotsissa sentään pyritään saamaan firmat pysymään jotenkuten hengissä, mutta aika näyttää miten siinä sitten onnistuttiin.
Onko joku muuten kuullut että K-Kauppa tai S-Market antaisivat kanta-asiakkailleen 10% kerta-alennuksen ostoksista ihan vaan antamisen ilosta? Täällä ICA-antaa ja joka keskiviikko eläkeläiset saavat automaattisesti 5% alennuksen ostoksistaan. Se on iso raha kun täällää muutenkin sapuska on pirun paljon halvempaa kuin Suomessa. Etenkin nyt kun harvoin käydään kaupassa.

Muuten on tuo Ykän blogi hyytävää luettavaa. Kyllä Suomessa riittää sekopäisiä ämmiä jos on niitä Ruotsissakin. Läpsyttelijöiden maahanmuuttoa eivät mitkään pykälät estä tai rajoita. Niihin törsätään kyllä varoja loppumattomastai. Ja nyt kun katsoo kaupungin kuvia niin ollaan päästy siihen Tampax-Tätien ihannetilanteeseen mitä tulee hiilijalanjälkiin. Koko kylä on kuollut ja rahvas runkkaa kämpissään. Hutisalo ja Marin saavat kesto orkuja ihaillessaan kuollutta kaupunkia.

Tuo Oulun vartaloleikki olisi erinomainen kotoutus ohjelma. Voin vain kuvitella miten vankilasta päästetyt, sotilaskarkurit ja muut lähi-idän läpsyttelijät mongertavat tuota leikkiä jonkun suomalaisen lahtivalaan opastuksella.

Ja joskus syksymmällä saamme taas kuulla poliitikkojen sössöttävän jostain hyvinointivaltio Suomesta ja lukea jostain tutkimuksesta jonka mukaan Suomessa asuu maailman onnellisin kansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Eipä tuohon ole pahemmin lisättävää. Marinin ja demareittenhan suosio johtuu siitä että pimu on sujuvasti artikuloiden lukenut paperista jotain, mitä joku toinen on kirjoittanut. Mikä herättää pelkoa vuoden 2023 vaaleihin nähden. Kun tämä hallitus ei anna tippaakaan periksi ilmastohysteria-monikuristamislinjastaan. Jota valtamedia tukee viimeiseen saakka. Tulevan laman rinnalla saattaa 1990-luvun lama olla pientä. Ja hallituksen ratkaisu siihen on tuhota elinkeinoelämän hengissä säilymisen perusteet.

Nimetön kirjoitti...

Jäi tämä (pääasiassa) Maustetyttöjä koskeva kirjoitus signeeraamatta,päivitysten jälkeen sekoilua. Linkissä todistusaineistoa

https://youtu.be/_xZciNvPlBo

Kalle Lauri

Nimetön kirjoitti...

Olisiko sopiva hetki ajaa tätä lainsäädäntöön?

https://totuusontuollajossain.wordpress.com/2020/04/06/who-suunnittelee-rahoittajineen-digitaalista-id2020-identiteettia/

Muistaessamme tämän hankkeen:
https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=VM068:00/2017


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Ehkä eräs syy maustetyttöjen vainoamiseen on heidän perisuomalainen olemuksensa. Vaalea tukka. Joku arabi triggeröityy siitä automaattisesti.

acc

Nimetön kirjoitti...

Muuten järkevää juttua mutta mikä on suomalais-ugrilainen rotu? Kuinka sellainen määritellään?
Tuo sana “ugrilainen” tietääkseni viittaa unkarinkieleen ja pariin muuhun kieleen joiden kuvitellaan olevan sille sukua.

Kieli ei ole rotu. Kieli on opittua, rotu perittyä.
1800-luvun arjalainen rotuoppi taitaa elää vielä nykyihmisen mielessä.

Terv.

✙ — Pikasossu Nikkupatsi — ✙

Nimetön kirjoitti...

Palaan vielä tähän Ykän kirjoitukseen.

Se on hyvä ajan kuvaus. Kaikki esimerkit ovat totta ja tapahtunutta. Todellisuus iskee päin lukijan kasvoja. Mikään ongelmien poisselittäminen ei enää tehoa. Ei tehoa itseruoskinta. Ei tehoa valtamedian propaganda.

Lukijoiden pitänee toipua kirjoituksen ymmärtämisestä. Toivotan Ykälle voimia todellisuuden kestämiseen. Tilanteen tajuavien osa on kaikkein rankin, mutta heillä on parhaat edellytykset selvitä mahdollisimman vähin menetyksin tulevasta.

acc

Becker kirjoitti...

Tuosta Tvälupsin linkkaamasta valtioneuvoston hankkeesta kannatta avata se henkilöstö osio. On mukavaa tutkia kuinka paljon eri titteleitä hallinolla on ja vaikkei rahasta puhutakkaan niin hankkeen toimeenpaneva (vai tuliko siitä koskaan mitään) lössi maksaa hallintoalamaisille pirun pitkän pennin. Nämähän eivät muuten joudu työttömiksi sillä ylisuureksi paisunut hallinto ei lomauta kalliita paperin pyörittäjiä missään tilanteessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalle Laurille, Taisteluvälineupseerille, acc:lle, Pikasossu Nikkupatsille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Kalle: Kiitos linkistä ja lyckaa Maustetytöille.

Tvälups: Kun yhdistetään ylikansalliset organisaatiot ja lisääntyvä valvonta niin siitä ei seuraa mitään hyvää.

acc:

Viesti1: Hyvin mahdollista.

Viesti2: Kiitokset ja pärjäilyjä sinnekin.

Pikasossu Nikkupatsi: Suomalais-ugrilaiset kansat ovat kuitenkin ihan virallinen käsite ja eiköhän ne ole toisilleen enemmän sukua kuin esmes vatusseille, arabeille tai kiinalaisille.

Becker: Totta joo. Oikein arkkityyppi siitä miten verorahoja poltetaan tyhjän paskan hiertämiseen.

Nimetön kirjoitti...

Kun nyt tulit (retorisesti) kysyneeksi niin kiitos vaan, en todellakaan halua nähdä poliisivoimissa minkäänlaisia aseistettuja impulssihäiriöisiä fundamentalisteja. Kaikkein vähiten näitä naispuolisia puolinaamioituneita tai miespuolisia, joilla on valkoinen virkattu pipo päässä ja jalassa Mohis-housut. Siis ne sellaiset joissa on haarojen välissä iso pussi johon kuulemma jollekin armoitetulle Muhammed uudestisyntyy.

No eipä tietenkään yhdenvertaisuus tarkoita sitä kohtelussa, toisia kun on kohdeltava yhdenvertaisemmin koska "they are worth of it". Mainos eikä Pimiä voi olla väärässä. Ja ihan turha kuvitella, että tasa-arvolla olisi mitään tekemistä tasa-arvoisen kohtelun kanssa. Olemme niin sokeita!

Mainio ja ratkaisukeskeinen henkilö tuo Tuomas Peltomäki. Vanhusten humaanilla lopettamisella hän tarkoittanee jonkinlaista eutanasian halal-versiota?

Anu Kantolahan on aivan asian ytimessä: maahanmuutto ON iloinen asia, veroja valtiolle ja - huom.kenties - pareja naisille. Mutta eri asia sitten onko valtion tehtävä toimia sutenöörinä periaatteella että jos on niin susiruma tai feministi tai muuten vaan v-mäinen akka ettei suomalaiselle kelpaa, niin importoidaan nyt tälle sellaisia joille kelpaa. Ainakin oleskeluluvan saantiin asti.
jatkuu
tira+

Nimetön kirjoitti...

Tuota Taposen kultahippusta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, hulvaton. Siis sinänsä oikean tiedon tarkoitushakuinen käyttö on negatiivinen asia. Tämä onkin vähän huonompi juttu vaikkapa tiedemiehille, jotka nojautuvat ikävän tarkoitushakuisesti oikeaan tietoon esim. tarkoituksenaan keksiä tehokas lääke johonkin. - En usko että tuo Taponen on trolli, tyhmät on pistetty kyttäämään nettiä (pienemmän riesan tie) ja ne fiksummat sitten talous- ja henkirikospuolella. Aikoinaan huumejuttuihinkin, mutta nyt siellä taitaa olla pieni uskottavuusvaje.

Hobla ilmaisee itseään ruotsiksi, se loukkaa minua ja tässä menee minun rajani jota lehden tulee kunnioittaa. Ai ei vai?

Students of Colour, voiko tarpeellisempaa (nais)yhdistystä ollakaan! Kun musta ja ruskea ovat ne ainoat ihanat värit, eikö kalpeanaamoille pitäisi antaa jotain tasoituspisteitä opinnoissa tästä karmeasta händikäpistä johon itse eivät ole syyllisiä? Tai sitten siirtää edes jonnekin itärajan tuntuman korkeakouluihin. Itse tosin olen sitä mieltä, että kun tulee tänne ilmaisopiskelemaan niin se suu kannattaisi pitää aika helvetin supussa ja keskittyä opiskelemaan.

Ohisalollehan lainsäädäntö on vain hidaste, ei oikea ideologia mitään lakeja kaipaa. Lainsäätäjiä toki, siitähän se palkkio revitään.

Silakkaliike, mikä, missä? Eipä ole alkuvouhotuksen jälkeen kuulunut eikä näkynyt. Mutta kun nyt ollaankin sitten kuitenkin pikapikaa tuomassa niitä Lesboksen orpoja (kuulemma osa orvoista perheineen) niin eivätköhän hengähdystauon jälkeen palaa kehiin. Olihan se aika rankkaa juosta parin al-Holin arabimukulan perässä, ja entäs kun nyt tulee 175 kpl. Saa siinä pistää tossua toisen eteen!

Siinä missä feministi-äidit vapauttavat poikansa maskuliinisuudesta, he vastaavasti vangitsevat nuo viattomat omaan ideologiaansa. Saattaa tässä olla sellaistakin taustalla, että pojasta kasvatetaan niin nössö, että se pysyy äidin omana mussukkana ja jos pääsee naimisiin, niin aina on sitten kuitenkin sen äidin puolella anoppi/miniäriidoissa. Jolloin jossain vaiheessa sitten taas palaa mamman hoiviin kun puoliso ei mokomaa kauaa katsele. Mutta tämä ei kyllä koske pelkästään feministejä.

Ei ole näissä feministien touhuissa logiikasta tietoakaan. Ei feminismi aja naisten asiaa vaan tasa-arvon. Uskovatko ne itsekään tuohon hokemaansa? Miksi maskuliinisuus on sitten niin myrkyllistä? Miksi ylipäänsä käyttävät vain näitä kahta sanaa kun samaan hengenvetoon hokevat että sukupuolia on jotain 37. Äkkiä nyt kertomaan niiden 35 muun nimet, vai olisiko se liian tarkoitushakuista - vai pelkäävätkö jonkun loukkaantuvan jos juuri hänen nimetöntä sukupuoltaan ei mainita?

Huoh.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+ ja kiitos kommenteistasi. Muutamia huomioita:

- Olen itsekin tekemisissä ihmisten kanssa joiden impulssikontrolli on nollan ja olemattoman puolessavälissä enkä todellakaan suosittele heidän käteensä asetta.

- Peltomäkihän voi tehdä ilmastoteon ja lopettaa oman hiilijalanjälkensä omin neuvoin.

- Kantola peräänkuulutti pareja nimenomaan naisille. Miksei miehille? Ja tuosta tulee mieleen ne pohjoismaalaisten naisten lihanhakureissut Gambiassa. Niissä ei sitten ole mitään ongelmaa. Ja jos sieltä tuliaisia tuodaan niin ei ne nettoveronmaksajia ainakaan ole.

- Taponenhan puhui itsensä noissa twiiteissä pussiin mutta en oikein tiedä että tajusiko hän sen itse.

- Siellä Amerikoissahan on jo ne yliopistopisteytykset joiden mukaan mustalla orvaskedellä varustetut pääsevät helpommin sisään kuin valkoiset ja itäaasialaiset.

- Ohisalon kohdalla voidaan myös puhua että valta on nostanut kusen päähän oikein urakalla.

- Veikkaan että silakkaliike haipuu ja tilalle kehitetään samojen tyyppien toimesta esim. lahnaliike johon valtamedia rakastuu niin kuin samanlaisiin liikkeisiin tätäkin ennen.

- Feministiäideistä saatat olla oikeassa eikä feminismi nykyisellään pyri edes tasa-arvoon vaan naisten ylivaltaan.

Nimetön kirjoitti...

Hip hei, koronaa pelätä ei!

Jatkanpa juputustani aseista. Niiden täyskieltoa nuo hoplofoobikot ajavat. Hitaasti ja varmasti. Joskus ammoin suomi liittyi johonkin bernin / geneven / zürichin sopimukseen. Sopparilla rajattiin itselataavien metsästysaseiden lippaan kapasiteettia, kolmeen patruunaan muistaakseni. Perusteluina mainittiin muun muassa jonkun arabian gasellin tms. ampuminen sukupuuttoon. Konekivääreillä, liikkuvista autoista, 20-luvulla. Ongelmana oli kai oikeasti tällöin afrikkalaisten rosvojoukkioiden toimeenpanema norsujen lahtaus kalasnikoveilla.

Suomessakin vauhkoiltiin asiasta. Valmet oli juuri saanut Petran markkinoille ja siitä kävivät metsästäjätkin keskustelua. Semmoisella kuulemma tehdään jauhelihaa ja lahdataan kokonaisia hirvilaumoja. Oikeasti hieman pehmeämpi rekyyli helpottaa ampumista ja etenkin toisen laukauksen ampumista tarkasti. Tosielämässä se hirvi ei kulje tasavauhtia pitkin raiteita, eikä ampuma-alaa ole puhdistettu koivuntaimista ja muista heikosti näkyvistä, luodin lentoa haittaavista esteistä.

Sittemmin, aika hiljan, on tullut näitä pällitestejä, harrastuneisuuden osoitteluja ja aseluvan hinnan nostoja. Näillä saadaan aseiden markkina-arvoa alas. Kun aseet kielletään on halvempaa lunastaa ne sulatettaviksi. Kaikenmoisia keräilijöiden kiusmispykäliä on laadittu, lippaiden kokorajoituksia, aseen osien luvanvaraisuuksia. Suomi kp:n lippaasta tehty seinäkello on vaarallinen kansanmurha-ase. Samoin ilmeisesti maximin kahva tai vaikka belgialaisen torpparihaulikon viretuki. Kaikkien näiden löytyminen vie koko asekokoelman luvat, jos eivät ole kirjoissa ja kansissa.

Metsästäjiäkin on tietysti muistettu, jos viime vuonna oli kanalintukato, tänä vuonna auto rikki ja sankarimme työta & toimeentuloa vailla niin, että eipä huvittanut vuokrata autoa. Autolla olis voinut vaikkapa vantaalainen sankarimme päästä Juukaan kotitilan maille haulikkoa ulkoiluttamaan. Ei mennyt, kun piti syksylläkin syödä joka päivä. Tulevana suvena sopii sitten peruuttaa luvat, mitä tommonen haulikolla. Kun ei metsästä.

Helsingin poliisilaitos kunnostautui jo 70-luvulla keksimällä kummallisia omia rajoituksia aseille. Muistaakseni kertoivat kiertokirjeellä muille poliisipiireille, että itselataava ase ei sovellu metsästykseen. Eikä niille pidä myöntää lupia tällä perusteella. Missäs se taponen olikaan töissä? Tuohon alkavaan punamätään olisi pitänyt puuttua kovin ottein aikoinaan.

Ennen teräaselakia sopi kuljeskella puukko vyöllä ihan missä vaan. Kirjahenkilöt ja juoppoköörit välillä ratkoivat kiistojaan puukoin. Tuli teräaselaki ja puukkoa sai kanniskella, jos oli tolkullinen syy, menossa mettälle, kalalle, marjaan, sieneen, raksalle tai tulossa sieltä.Nyt on sitten järjestyslaki ja poliisilaki ja sveitsinlinkkari taskussa on vaarallinen kapistus. Eikä semmoista sovi pitää hallussa yleisellä paikalla. Voipi olla aseluvat katkolla.

Kirjahenkilot kantaa edelleen puukkoa tai kardiinia. Siihen puuttuminenhan olis rasismia ja etnistä profilointia, maalittamista, muita ikäviä sanoja ja kansanmurhaa.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Helvatun hyviä huomioita. Lisään muutaman oman:

- Käsittääkseni se lippaan raja on nykyisin kuusi.

- Petra olis pirun hyvä ase ja se tuplalaukaus hirvijahdissa pudottaa hirven varsin hyvin.

- Tää ikivanhojen lippaiden jahtaaminen on aivan naurettavaa. Ei niillä ketään tapeta.

- Koska kehitetään järjestelmä jolla metsästäjä voi osoittaa harrastuksensa? Kuka sen kehittää? Pekka Sauri ehkä?

- Kirjahenkilöt eivät kuulu tähän keskusteluun. Heillähän ei ole laillisia aseita joita voi käyttää väärin. Laittomia aseitahan ei olekaan sillä ne ovat, no, laittomia.

Nimetön kirjoitti...

Nahkamiehestä vielä:

Jos kannan sitä kotelossaan vyöllä, se näkyy ja polliisi voi sen bongata. Vaikken enää tee paljoa mikrotuen hommia - kierrä kentällä koneelta koneelle asentelemassa milloin mitäkin - kannan monitoimityökalua mukananani aina. Nyttemmin taktisten farkkujen piilotaskussa. Kun ei näy, ei ole laillista syytä oletella mitään.

Tuon lipasjutun hassuin hassus on se, että jos sulla on emman lippasta tehty seinäkello eikä asetta, niin eipä mitään. Jos sulla on se kello ja 32 SW isopistooli, olet kansanmurhaajaan verrattava rikollinen.

Jos kannat kossupullolla hankittua kardiinia ja jäät kiinni, menetät sen tussarin ja saat pikku sakon. Jos sulla on monitoimityökalu vyölläsi, saat sakon ja menetät 30 000 euron kartiohanallisen - korkea kartio - mit alte sicherung - Mauser 96C -pistoolisi. Ihan meni tasan.

Joopa, en ole menettänyt, olen ostanut ja myynyt semmoisen, ostanut DMK ja myynyt FIM. Tuo 30 Keuroa on huutokauppahinta tältä vuodelta.

Pyssymies