LENTÄVÄ KALAKUKKO

Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi…

Pinnanmaalla, huhtikuussa vuonna 2019…

Niin kuin lukija hyvin tietää on pinnanmaalainen sätkärapu maultaan kaikista ravuista ehdottomasti parhaimpia sisältäen sopivalla tavalla sekä päällekäyviä että vetäytyviä makuelementtejä. Erityisesti sätkärapua tavataan Pinnanmaan pohjoisosissa Uuden Hyisianan kunnan Hyijärveen ja Taempaan Hyijärveen laskevissa puroissa. Toisin kuin muitten rapujen, sätkäravun pyytäminen tapahtuu huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana ja se on luvanvaraista. Lupia myönnetään hyvin rajoitetusti joten monen vuoden tauon jälkeen luvan olivat saaneet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka onnistuneen ravunpyynnin jälkeen olivat palaamassa kohti kotoista Huitsinnevadaa. Ajaessaan eteenpäin he pohtivat mielensä juolahtanutta dilemmaa eli mikä seuraavista asioista kuvasi nopeutta kaikkein osuvimmin:

- Lähti kuin hauki rannasta.

- Lähti kuin kuppa Töölöstä.

- Lähti kuin Naton ohjus.

- Lähti kuin Häkälän nälkä.

Toverukset tuumivat että vaikka Naton ohjus tuntui ensi alkuun selkeimmältä vaihtoehdolta niin hauen välitöntä lähtönopeutta ei suinkaan tullut aliarvioida. Lisäksi tapauksissa Töölö ja Häkälä oli myös tiettyjä ratkaisemattomia kvantitatiivisia kysymyksiä joten asia oli jäänyt toistaiseksi avoimeksi. Ehkä lopullisen johtopäätöksen tekeminen vaati saunan ja Tsuhnan Kostoa.

Miehet olivat ehtineet paluumatkallaan körotellä Nissanillaan jo Lälläveden kunnan alueelle jossa sijaitsi Lälläveden Läski & Leivonnaisen tuotantolaitos ja tehtaanmyymälä. Koska toveruksille oli ehtinyt kertyä toistasataa kiloa normaalia suomalaisia rapuja huomattavasti suurempia sätkärapuja he olivat sopimuksen mukaan viemässä suurimman osan valmistettavaksi maukkaaksi rapusäilykkeeksi. Oli aika perinteisen tupakkitauon joka vietettiin vanhalla hylätyllä rautatieseisakilla jonka vierestä lähti tie muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Lälläveden Läski & Leivonnaiseen. Miehet pistivät voimasavuke Bostonit palamaan ja katselivat samalla pohjoisesta saapuvaa junaa.

Eipähän se toki jättännä kettään…

- Savuttaapas tuo pahasti… syökö junan kone öljyä… ei, kun sehän on höyryveturi… onkohan tää Pinnanmaan rautatieharrastajien juttuja…

Ykä vilkuili miesten varusteita ja tuumasi:

- Ei vissiin ole… meidän vermeet on meinaan muuttuneet vanhaksi jätkänpompaksi ja sarkahousuiksi… ja selässä on vanhat sipulisäkit…

Juna pysähtyi ja Lötjönen komppasi:

- Joo… ja tuossa junassahan lukee Iisalmi – Kouvola… eikä me olla lähelläkään Savoa… taitaa olla niin että Kalevi Keihäsen Aikamatkat on taas järkkäämässä meille ohjelmaa…

- Mikäs siinä… katotaan mitä tuleman pitää… ja nää sarkapompat on kieltämättä aika tyylikkäitä…

Junan pysähdyttyä konduktööri astui ulos. Hänessä oli jotain kovasti tuttua:

- Ka, tiällä matkustajat taittaakin jo vuotella… käykkeehän kyyttiin… teijän matkaliput taetaa olla siinä vasemmassa rintataskussa…

Ja siellähän ne oli. Toverukset nousivat junaan, konduktööri roksautti heidän pahvisiin matkalippuihinsa pihdeillään reiän ja miehet siirtyivät kolmannen luokan vaunuun. Kolmas luokka mutta eka luokan randevuu… niinhän se taisi se Seppo Närhi laulaa joskus 1970-luvulla… nyt oltiin tosin vielä paljon aikaisemmassa.

Vaunu oli lähes täynnä mutta eräässä puupenkissä oli tilaa joten Ykä ja Lötjönen rojauttivat ahterinsa siihen. Oli kieltämättä piristävää nähdä kerralla useita kymmeniä suomalaisia joista yksikään ei räplännyt zombiemaisella ilmeellä älypuhelintaan. Jotkut lukivat isäntämiesten lehteä eli Mullikkaa eli Savon Sanomia. Joku luki kirjaa, osa torkkui ja moni veänsi ja keänsi keskenään suomen kieltä niin kuin savolaiset vain osasivat. Rimpuuttelipa yksi mies maniskaakin.

Evväitäkkii syötii, naurukin eli…

Konduktööri puhalsi pilliinsä, juna nytkähti liikkeelle, Ykä ja Lötjönen löivät penkille istuttuaan reppunsa eteensä ja tuumivat että mitäs täältä löytyy. Päällimmäisenä oli molemmilla Savon Sanomat. Jaa, elettiin näköjään huhtikuun neljättä vuonna 1956. Kekkonen oli valittu hiljattain presidentiksi ja yleislakkokin oltiin kärsitty. Samalla miehet katsoivat lompakkojaan ja nehän olivat täynnä rahaa. Niin joo, elettiin vanhan markan aikaa ja kymppitonni vastasi raskaan markan satasta joten parisataa lompsassa olevaa euroa muuntautui varsin hyväksi setelinipuksi. Jos tässä lähes täynnä olevassa vaunussa matkustaville savolaisille olisi tosin puhunut joistain euroista niin he olisivat kai tuumineet että voe hyvä isä kuitennii kuinka hulluja ihmisiä sitä onkaan… mihinkä tää mualima onkkaan mänössä…

Vaan mitäs muuta täältä repusta löytyy…

- Voi juma örtsy… täällä on voipaperissa evästä…

Miehet maistoivat. Ruisleipää maalaisvoilla ja palvikinkulla. Eikä taatusti ollut S-marketin bulkkitavaraa. Voisko hitto vie olla parempaa? Normaalisti varsin puheliaat miehet keskittyivät mättämään maukasta evästä ääntä kohti. Kyytipojaksi oli repuissa puukorkkiset lasipullot joissa oli piimää. Jokseenkin täydellistä tähän evääseen ja tilanteeseen.

Naapurivaunusta alkoi kuulua haitarinsoitto.

- Ja haetar niin haekeesti soi… toi kuuluu kyllä siihen sarjaan kun seurojentalolla tanssittiin…

- Onneks ei tartte enää pyrkii saatolle Suhmuraan… eikä muuallekaan… vaan onhan muuten niin että jos mietitään niitä onomatopoeettisia termejä niin haitarin ”hilipata” on ehkä se kaikkein kuvailevin.

- Joo, sen yli on kyllä vaikeaa mennä.

Vaunussa sai tupakoida joten aterian päälle pantiin palamaan Työmiehet joiksi taskuissa olleet voimasavukkeet olivat muuttuneet. Olipahan muuten aika tukevaa tupakkia. Juna saapui Kuopioon ja miehet röyhtäilivät tyytyväisenä. Milloinkahan näin hyvää evästä oli tullut pisteltyä? Vai kultasiko Aikamatkojen aika muistot ajasta jota miehet eivät olleet koskaan eläneetkään?

Korttiakin lyötii, huastettiin jutut…

Juna jatkoi matkaansa ja mandoliinia rimpuutellut 50-vuotias mies istahti Ykän ja Lötjösen eteen toiselle penkille ja kysäisi:

- Huvittaiskos herroja läiskiä vähän korttia ajan kuluksi? Pelataan vaikka rahasta niin ei käy tylsäksi?

Toverukset muistivat että lompakoissa oli ainakin numeromäärässä melkoinen määrä 1950-luvun suomalaista valuuttaa. Niin että mikä ettei tässä vähän pokkaa kattottaisi. Mies löi vanerisen matkalaukkunsa polviensa päälle ja se kävi hyvin korttipöydästä. Aluksi mies hävisi reippaasti ja Ykä sekä Lötjönen muuttuivat varomattomaksi tuumien että eihän toi häiskä osaa pelatakaan. Pelin onni kuitenkin kääntyi ja mies putsasi toverukset rahoista melko perusteellisesti. Ykä totesi:

- Ei niin pitkää pimeetä ettei joskus valkene totesi mies kun pokassa perse aukesi. Eiköhän tää ollu tässä.

Lötjönen komppasi:

- Hjuu… taisi kuulua sarjaan ”silloin se tuntui hyvältä idealta”…

Mies pokkasi ja siirtyi toiseen vaunuun. Ykä ja Lötjönen tajusivat menneensä halpaan sen ajan ammattilaisen eli junapelurin vedätykseen. Tyhmää kusetetaan, niinhän se elämän laki menee. Molempia vitutti menetetty raha mutta he ymmärsivät ettei kohtelias aikamatkailija voi mennä panemaan ketään turpaan vaikka mieli tekisi. Juna alkoi lähestyä Kouvolaa ja kovasti tutun näköinen konduktööri huusi vaunun matkustajille nyökäten samalla toveruksille:

- Meillä on nyt sitten yljmiäränen pysähys tässä ennen Kouvvollaa. Jätettään kaks erityismatkustajjaa poes.

Juna pysähtyi seisakille joka oli sama seisakki Lällävedellä jossa miehet olivat hypänneet junan kyytiin. Punainen Nissankin odotti siinä. Konduktööri kysäisi:

- Kae ne matkustajat tykkäsivät reissustaan lentävän kalakukon kyyvvissä?

- Ja voe tokkiinsa tykättiin. Vaekka vähän tyyriikshän se sitten kävi. Evväitäkkii syötii, aakastiin perse… piip… aakastiin perse…

Konduktööri nousi savoksi naureskellen vaunuun, vislasi pilliinsä ja juna hävisi jonnekin ajan virtaan. Lötjönen kaivoi esille lompakkonsa:

- Se perkeleen junapeluri ihan oikeasti polasi meidän rahat. Ei mulla ole täällä enää kuin parikymmentä euroa. Sitä nykyajan valuuttaa.

Ykä tarkasti lompakkonsa debitit ja kreditit ja totesi:

- No voi perseeni muna, mulla ei ole täällä enää kuin vitonen. Pitäiskös tehdä reklamaatio Aikamatkoille? Vaikka omaa typeryyttähän me tietysti hävittiin.

Samalla miesten kännykät piippasivat. Kummallekin tuli tekstiviesti:

Kalevi Keihäsen Aikamatkat takaavat aikamatkustajan fyysisen ja taloudellisen turvallisuuden. Kuitenkaan Aikamatkat eivät korvaa niitä taloudellisia tappioita jotka ovat tulleet asiakkaan oman sinisilmäisyyden takia.

Asiasta voi tehdä reklamaation joka jätetään osoitteeseen Poste Restante ja joka käsitellään kuluvan tai seuraavan vuoden helmikuun 30. päivä.

Miehet katsoivat saapunutta viestiä ja tuumivat että vahingosta viisastuu joskaan ei rikastu. Saahan sen sätkärapusäilyketilauksen hoidettua kortillakin vaikka junassa perse aukesikin.

Ja saivathan he sentään matkustaa Lentävässä Kalakukossa.