lauantai 4. huhtikuuta 2020

YKÄ, LÖTJÖNEN JA TOINEN OTTIATUOTA


Elettiin kuluvan vuoden maaliskuun alkua Pinnanmaalla ja Uudesta Hyisianasta Huitsinnevadan kautta aina Hömpstadiin saakka etenevällä valtatie 66½:lla ajeli etelään päin punainen Nissanin pick up jonka komuutissa oli kaksi isoa ja rumaa miestä. Kyseessä olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis joilla oli kalastusreissun tuloksena lavalla toistasataa kiloa tönkkösuolattua kukkomuikkua. Niistä väsättäisiin kuluvana vuonna eräitäkin maukkaita kukkomuikkukukkoja.

Yksi mukava tapa matkustaa autolla on kuunnella samalla Huitsinnevadan Paikallisradiota. Kanava kuului tietysti Nissaninkin komuutissa ja parasta aikaa eetterissä kuului suositun rynnäkköhumppayhtyeen Ylermi Vilvatväinen & Hässitty Käsityksen uusin hittikappale ”Radiossa sammakkona naamariisi uin”. Radio oli silti miehillä vain taustaäänenä ja he harrastivat toista mukavaa matkaharrastusta eli ottiatuotailua. Ottiatuotailun idea oli se, että entäs jos Stalin olisi oikeasti ollut pienten kansojen ystävä niin kuin se juuttaan koijari ja murhamies väitti olevansa. Kuinkas ne syksyn 1939 neuvottelut olisivat silloin menneet? Lötjönen totesi:

- Onhan se niin että jos itänaapuri olisi ollut pelkästään huolissaan Leningradin turvallisuudesta ja arvostanut kovasti suomalaisten työläisten ja talonpoikien valtiota jonka yhteiskuntajärjestelmä nyt vaan sattui olemaan vähän erilainen kuin Neuvostoliitossa niin rajavaatimus olisi ollut kohtuullisempi. Ainakin niin että Mannerheim-linja suojavyöhykkeineen olisi jäänyt suomalaisille. Ja se Repola ja Porajärvi olisi annettu vaihtokaupassa. Miksei vaikka Aunuksen suomalaisseudutkin?

Ykä pisti poskeensa Gifu-pastillin ja komppasi:

- Joo, ja tokihan naapuri olisi myös todennut että ei me sinne Hankoon haluta tukikohtaa. Sehän on hitto vie teidän maatanne se. Mitä sitä hyvän naapurin aluetta miehittämään, sehän olis varsin bolshevistista touhua se. Vaikka me bolshevikkeja ollaankin. Ehkäpä joku neuvostokenraali olisi todennut että kun uhka tulee kumminkin Saksan suunnasta niin sehän meinaa sitä että suomalaisten kykyä torjua sitä uhkaa tulee oleellisesti parantaa. Ja sehän onnistuu asepaketilla joka myydään niin halvalla että hintaa ei ilkeä sanoa muuten kuin toisesta suupielestä kuiskaamalla.

- Jos lähdetään siitä asepaketista jalkaväen puolelta niin ainakin siihen kuuluisi satatuhatta kivääriä. Joista mielellään ainakin parikymmentä tuhatta niitä Simonovin automaattikivääreitä. Ja ilman muuta tietysti toiset parikymmentä tuhatta Emma-pikakivääriä. Plus sanotaanko 7.000 raskasta konekivääriä.

- Kevyitä ja raskaita kranaatinheittimiä naapurin olisi tullut tarjota muutama sata. Ja totta kai tommonen parikymmentä patteristoa raskasta tykistöä. 

- Jep, ja tässä vaiheessa neuvostokenraali toteaisi että tällähän vasta ruvetaan sitä luottamusta rakentelemaan. Ja jatkaisi että meinaten, jos Saksa uhkaa niin sehän uhkaa mereltä mahdollisen maihinnousun muodossa. Toisin sanoen Neuvostoliitto toimittaa Suomelle huomattavan määrän rannikkotykistön järeitä kanuunoita. Plus tietysti huomattavan määrän miinanlaskukykyä ja sanotaanko tommoset viisitoista moottoritorpedovenettä. Suomenlahden rannikko on muutenkin hyökkääjälle vittumainen ja noilla lisäyksillä se muuttuisi ihan saatanallis-perkeleelliseksi.

- Ja jos vihollinen pääsisi sittenkin pureutumaan maihin niin toki naapuri ennakoisi senkin ja antaisi suomalaisille parisataa panssarintorjuntatykkiä ja sanotaanko kaksisataa kappaletta T 26-panssarivaunua.

- Tässä välissä tietysti neuvostoilmavoimien kenraali huomauttaisi että kyllähän suomalaiset tarvitsevat ainakin sata kappaletta Polikarpov I – 16-hävittäjää. Ja sanotaanko tommoset 40 kappaletta kevyitä SB – 2-pommikonetta ynnä saman verran keskiraskaita DB – 3-pommikoneita.

- Mihin sitten neuvostoliittolainen sotateollisuuden pamppu tuumaisi että näitten lisäksi tietysti aletaan Leningradissa lastaamaan juniin suomalaisten tarvitsemia ampumatarvikkeita kahden vuoden sota-ajan verran.

- Tässä vaiheessa suomalaiset saattaisivat tuumia että ehkäpä neuvotteluissa saatetaan päästä sovintoratkaisuun. Mutta tietysti pienten kansojen suuri ystävä setä-Joe löisi vielä ässän pöytään ja sanoisi että sotaraudan lisäksi tarvitaan vielä muutakin goodwilliä joten mitäs jos pantaisiin myös ankarat kauppaneuvottelut pystyyn. Kättä päälle ja käsirahaa, kauppa se on joka kannattaa. Ja Petroskoihin perustetaan välittömästi propagandaradio Petroskoin Tiltu joka lähettää joka ilta puolen tunnin ohjelman ”Näin Naapurissa” jossa ylistetään Suomen ja Neuvostoliiton hyviä ja luottamuksellisia suhteita. Plus tietysti se, että Neuvostoliitossa olevien korkeissa asemissa olevien suomalaisten – mukaan luettuna O.W. Kuusinen – osaamista tullaan jatkossa käyttämään Novosibirskin sahajauhokombinaatissa.

- Jaa-a… ehkäpä näillä toimilla olisi ollut mahdollisuus solmia YYA-sopimus jo vuonna 1939. Ja tietysti Neuvostoliitto olisi ehdottanut samanlaisia sopimuksia myös Baltian maille. Pienten kansojen suurena ystävänä.

- Ja sitten me herättiin, naurettiin röhönauru ja laskettiin kissi ulos. En muuten muista että milloin me oltaisiin viimeksi puhuttu näin paljon paskaa. Mutta ottiatuotailun merkeissä se on tietysti sallittua. Tuossa Äkkölämäkölän ja Lälläveden kunnanrajalla näyttää olevan pysäkki. Eiköhän käydä huuhtelemassa paskapuheet pois voimasavukkeilla?

Näin tapahtui, Nissan pysähtyi ja toverukset pistivät palamaan. Totesivat siinä kessuja käprytellessään että niinhän se on että suuret roistovaltiot eivät ymmärrä kuin yhtä kieltä. Jonka vuoksi pienempikin joutuu aika ajoin painamaan liipaisinta ja toivoa että ruuti riittää. Tupakkitauon jälkeen vaihdettiin kuskia ja kuskinpukille noussut Lötjönen totesi:

- Hjuu, kivahan se on haaveilla ja muutenkin olis kiva jos olis mukavaa eikä ensinkään ikävää. Mutta jos historia olis mennyt toisin niin missäpä päin menetettyjä elikkä tässä tapauksessa Suomelle jääneitä alueita haluaisit matkailla?

- Niin no joo… isot kaupungit ei oikein kiinnosta mutta varmaankin Viipurissa tartteis pistäytyä koska sieltä lähtisi laivayhteys Seiskariin. Ja siellä minä haluaisin käydä. Keskellä Suomenlahtea in the middle of nowhere.

- Hyvä kohde. Tuossa meidän ottiatuotailussa taidettiin Terijoki menettää neuvotteluissa mutta jos se jollain konstilla olisi jäänyt meille niin ehkä siellä pitäisi käydä rantabaarissa juomassa Tsuhnan Kostot. Olishan meinaan yksi suosittu suomalainen käännöskappale ollut Tapani Kansan Terijoen Hiekat.

- Hyvä pointti. Ja Laatokalla pitäisi käydä. Olishan siellä sentään se suomalainen järvi jossa on oikea ulappa. Nythän meillä ei ole muuta kuin rajattoman sinisilmäisen typeryyden äärettömiä ulapoita.

- Totta joo. Ja Petsamossa pitäisi ilman muuta käydä. Tiedä hänessä vaikka Liinahamari olisi suomalaisen öljyteollisuuden ykköspaikka. Ja jos palataan takaisin Kannakselle niin jonkunlainen Vuoksen sisävesiristeily pitäisi kokeilla.

- Mutta tietysti on selvää että eihän se Suomelle jäänyt karjala olisi se unelmien Karjala mistä nyt mekin haaveillaan. Se olisi samanlainen maakunta kuin vaikka Uusimaa. Täynnä ABC-asemia ja S- sekä K-ketjun kauppoja. Viipurissa olisi ehkä sen kolmesataatuhatta asukasta ja se olisi samanlainen lähiöläjä kuin kaikki muutkin suuret kaupungit.

Matka eteni, punainen Nissan ylitti Lälläveden ja Huitsinnevadan kunnanrajan. Örnätjärvi lähestyi. Toverukset tuumivat että menetettyä ei takaisin varmaankaan saa mutta saahan sitä kumminkin aina aikansa kuluksi ottiatuotailla. Säkkijärvi meni mutta jäihän sentään polkka.



24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=VrsspTTpApI Nyt Korona puhuttaa peruskoulussa. Kiusaaminen kadonnut.

Anonyymi kirjoitti...

Oli erittäin suuri virhe se kun luokanopettajakoutus siirrettiin seminaareista yliopistotasolle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Käsittääkseni molemmat kommentit tulivat samalta anolta. En tiedä mitä tuo Terminator liittyy koulukiusaamiseen tai kirjoitukseen muutenkaan mutta se on hirveä ongelma eikä se minnekään häviä. Minä olen itse ehtinyt olla koulussa silloin kun vielä oli seminaariopettajia ja ne olivat kaikki ihan hyviä tyyppejä.

QroquiusKad kirjoitti...

En ymmärtänyt itsekään sinänsä varsin hyvän "Terminator"-klipin merkitystä, mutta eikös tuossa aivan alussa nähty suomalaisen kansallismielisen oppositiopoliitikon Ameriikan-sukulainen Joosey Hallahan? Yhdennäköisyys oli melkoinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jaa Halla-ahoa meinasit?

QroquiusKad kirjoitti...

Jotenkin tuli Jussi mieleen, ei nyt aivan yksi yhteen mutta olihan tuossa jonkin verran samaa näköä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

No vähän joo.

Anonyymi kirjoitti...

Itse haluaisin käydä Viipurissa, vaikka sen entinen ”loisto” onkin mennyttä. Lapsuudenystäväni oli karjalaisesta evakkoperheestä ja hänen äitinsä puhui monesti tuosta kaupungista, joka silloisen pikkutytön mielessä varsinkin Annikki Tähden ”Muistatko Monreposin” sanoituksen myötä tuntui aivan sadunomaiselta paikalta. Annikki Tähdellä oli muuten ääni, johon yksikään nykyajan laulaja ei yllä. Kannattaa nuoremman polven kuunnella vaikka Youtubesta tuo em. kappale.

En saa tabletilla auki noita täällä monesti olevia lainauksia muualta mediasta, joten ne menevät ohi, mutta mielestäni Halla-aholla älykkönä ja väistyvän hiusrajan myötä alkaa olla aina vaan enemmän yhtäläisyyttä erään edesmenneen suurmiehen kanssa. Tuo mies oli Risto Ryti.

Voimia kaikille tässä koronakurjimuksessa!

Rouva Ano

Rouva Ano

thinker Dill kirjoitti...

Olipa taas hyvä kirjoitus. Niinkuin Yrjöllä on.

Täällä rajalla on tuo todellinen historia ihan arkipäivää.
Isäni kävi läpi molemmat sodat, sedän hautakivi on
kirkon edessä sankarihautausmaalla. Pelkkä kivi, setä jäi
Muolaan kirkon aidan viereen helmikuussa 40. Ei saatu haettua pois.
Näin on minulle kerrottu.
Äitini joutui kahdesti lähtemään kodistaan evakkoon.
Koti jäi sitten lopuksi Suomen puolelle. Osa maatilasta rajan taa.
Minä asun vanhojen puolustuslinjojen keskellä.
Viime viikolla viimeiksi kävelin lähimetsissä ja katselin juoksuhautoja. Kilometrin verran noita liennee tässä kylällä, jos metrimitalla mittailee. Mietiskelin millaista maisema mahtoi olla 44, kun niitä kaivettiin.
Suukailin ampumasuuntia peltoaukeille ja joen suuntaan, pesäkkeiden sijoitusta
ja semmoisia. Sillä 40 vuoden takaisella viestialikessun pätevyydellä
(raakaalihaa tautikaataa) joka minulla on.
Kovia ukkoja olivat silloin. Ei olisi meistä, eikä nykykapiaisista.
Salpalinjalle on tästä matkaa, länteen. Piti kai täällä vihollisen
hyökkäystä hidastaa. Tahtoo päätehaukkuissa moton jäljillä hävitä tämä historia.
Canon EOS7 mark2 tallentaa.


Säkkijärveähän nämäkin tienoot ennen oli.

Anonyymi kirjoitti...

SA sai sotasaaliiksi noita Simonoveja mutta ei tainnut olla kovin suosittu vehje
https://en.wikipedia.org/wiki/AVS-36

Ranskan sudanilaisen ohella myös tämmöistä:





https://gellerreport.com/2020/04/muslim-slit-throat-7-yo-girl.html/

Kalevi Nissila kirjoitti...

Ottiatuota... nämä edelliset kommentit muistuttavat keskustelua hallituksen sisällä koronaepidemian hoidosta Suomessa. Armeijatermein kansalaiset ovat nyt vihollisen edessä kaivautuneet poteroihin, mitäs me nyt sitten tehdään...?

Anonyymi kirjoitti...

Så, härrän och därran*:

Noinhan ne hyvät ja luottamukselliset suhteet olis voineet syntyä. Simonovien tilalle Tokarev olis ollut parempi valinta mutta kyllä simonovkin paukkua osaa.

45mm pst-tykkien mukana olisi tietysti tullut "nuorisoliittolaisia", komsomolets vetovaunuja. Niitä olisi saanut tulla enemmänkin, vanha kunnon 3" kenttäkanuunakin kun kulki ihan hyvin nuorisoliittolaisen nyhtämänä. Nenonen olisi varmaan ilahtunut 3" rykmentinkanuunoistakin, m36 taisi olla tyyppinsä. Olisi sopinut hyvin suomalaisten käyttöön, kevyt vetää, kunnon kantama. Olisi voinut torjua panssareitakin auttavasti. 6" neukkuhaupitsi oli 6" hitlerhaupisia parempi, kantama pitempi, eikä panoksensa pahastunut pakkasta.

Pinohiiriä olisi ilahduttanut muutama junanlastillinen trotulia, panssarimiinoja ja hävityspanoksia, putkimiinoja ja penaaleja. Piikkilanka ja keppirauta & panssarilevy linnoitteisiin olisi sekin kelvannut. Ja sementti.

Upseereita olisi voinut muistaa vaikka 50 000 tähtipistoolin erällä. Olisi poistanut pahimman pistoolipulan. 14,5 mm pst-kivääri taas olisi ilahduttanut nurmiporia. -45 ainoat sille immuunit vaunut taisi olla IS2 ja Tiger II. Kaikki muut tarvitsi tukkeja tai ylimääräisiä helmalevyjä kylkiensä suojaksi. Tuommoisen läpäisy on 20mm Lahtea parempi.

Inoon olisi tarjottu tietenkin vaikka kahdeksan 305mm obuhovia. Ino ja yhinmäki alias krasnaja gora, olis sen jälkeen olleet skylla ja kharybis luvattomille suomenlahden kulkijoille. Suomenlahden suu ja ahvenanmaa nekin olisivat tarvinneet aseistusta. Ehkä Oktoberskaja Revolutsija olisi vuokrattu suomen laivastolle 50 vuodeksi yhden ruplan vuosivuokraa vastaan. Polttoaine ja ammukset sisältyvät vuokraan. Niin, ahvenanmaan linnoittamista vastaan ei Molotovilla ei olisi ollut mitään. Härregud! Miinoja, pari miinalaivaa ja puoli tusinaa raivaajaa kuuluisi toki tarjoomuksiin, ehkä risteiliä Kirov ja muutama hävittäjäkin.


Ilmavoimia Ratat, TBt ja Tsaikat olisivat vienosti harmittaneet. Mutta airacobrat ja spittarit murmanskin saattueiden petsamoon eksyneistä laivoista saatuina olisivat kelvanneet hyvin. Bostoneilla lentäneet, ex-blennupilotit olisivat pissineet hunajaa. 37mm ja 23mm konetykit olisivat vahvistaneet kummasti ilmatorjuntaa. 85mm tykit samoin.

Niin, ne saattueet petsamoonkin. Vuosi 41/42 olisi tainnut jäädä muistiin nisu- ja läskitalvena. Kansa taisteli - lehdessä olisi veteraanien muisteloita rukiin saamisesta takaisin muoniin vuoden 42 syksyltä. Nisuleipä mitään oikeeta leipää ollu.

Joopa, jos ja jos.

Mutta olisi se ollut hienoa, kun suomen miehitysvyöhyke olisi sitten ollut pommer, tuo perunan ja perunaspriin maa. Ja sotakorvaukset olis tullut kuplina.

Niin, Käkisalmirock-festari kuulostaa hienolta. Viipurissa olisi tietenkin suomen ensimmäinen pizzeria, Pizzeria Rondel. Hieno vanha pyöreä torni...

* Ne, jotka eivät ole nukkunet ruotsin tunneilla tietävät tuon lauseen vastaavan lausahdusta "ottiatuota".

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, thinker Dillille, Anolle, Kalevi Nissilälle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Itse harrastan aika ajoin eräänlaista virtuaalimatkailua menetetyssä Karjalassa. Ostin nimittäin aikanaan Kielletyt Kartat-kirjasarjan ja sitä on tullut tutkiskeltua. Karttojen pohjalta saa kyllä varsin hyvän kuvan silloisesta Karjalasta. Kieltämättä Halla-aho hieman muistuttaa Rytiä. Ja eihän sitä piru vie tiedä vaikka edessä olisi ajat jolloin niitä valtiomiehiä taas kertaalleen tarvittaisiin. Todennäköisesti on.

thinker Dill: Kiitokset. Ja kiitos jaetuista muistoista. Vaikka noilla kuvaamillasi selkosilla ihmiset eivät joutuneet lähtemään kodeistaan niin olihan tilanne heillekin järkyttävä. Kun se vihamielinen raja joka oli ollut sadan kilometrin päässä siirtyikin yhtä-äkkiä oman manttaalin reunamille.

Ano: Se Simonovia seurannut Tokarev oli ainakin paljon suuremmissa määrissä valmistettu. Ja tuo uutinen pistää miettimään että mitä vikaa korpilaissa oikeastaan on.

Kalevi: Tämähän on siitä omituinen kriisi että se yksityisen ihmisen sankariteko on pysyä kotona ja olla tekemättä mitään.

Pyssymies: No siinäpä olisi ollut melkoinen rautaisannos. Tosin kun ajatellaan syksyn 1939 neuvotteluja niin Tokarev tuli vasta seuraavana vuonna ja ne Amerikan avut myöhemmin. Mutta kun ottiatuotaillaan niin siinähän ei tehdä virheitä. Ottiatuotailussa kaikki on sallittua.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Näinhän se on... tällainen sankaruus on kyllä meikäläisille melko turhauttavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Isomman oikeudella (jos sitä nyt voi oikeudeksi kutsua) itänaapuri Karjalan otti ja vei, he kun eivät luottaneet tsuhnaan ettei Suomen maaperältä vihollinen hyökkää NL:n puolelle. Talvisodan jälkeen piti sitten valita kahdesta diktaattorista, kumman puolelle mennään. Venäläiset omilla toimillansa ajoivat Suomen sitten natsi-Saksan "syliin", jotta sellaista historian siipien ironista havinaa.

Luottamalla pieneen naapuriinsa, suomalaiset tuskin olisivat koskaan ylittäneet itärajaa v. 1941 NL:n puolelle ja antaneet samalla saksalaisten käyttää Lappia hyökkäysalustanaan kohti Murmanskia jne. Mutta sitä saa mitä tilaa!


OT:na koronauutisia liittyen talouteen, maanviljelyyn & terveydenhuoltoon:

Pandemia yhteiskunnallisen muutoksen alkuna, saas nähdä onko tämä Schengen-alueen lopun alkua ja miksei samalla myös €uron? Nyt alkaa nuorisollekin tulemaan sitä tosi-TV:tä tuutin täydeltä! Koronaviruksesta tulikin mieleen muuan Jerry Cotton-pokkarin lyhyt ja ytimekäs nimi "Kuolema ei rotuerottele".

Vakava varoitus ruokakriisistä ja tässä sen seuraus, näin Saksanmaalla. Pikkuilkeästi todeten, eivätkö ne "koneinsinöörit" (joiden todistus oli unohtunut jonnekin kotimaan syövereihin. Uskooko kukaan vakavissaan tällaisia selityksiä?!) Afrikasta/Lähi-idästä olekaan enää sitä kuuminta hottia pelastamaan Saksan maataloutta riivaavaa työvoimapulaa? Luulisi Saksan VOK:eissa oleskelevan joutilaita miehiä töihin?

USA rohmuaa liittolaistensa edestä lääkintätarvikkeita, no voi nyyh. Olisiko kannattanut sittenkin pitää niitä varmuusvarastoja kun ja jos kakka osuu tuulettimeen? Jos vaikka em. maat alkaisivat itse valmistamaan niitä suojavarusteita, työvoimaa pitäisi olla riittämiin omasta takaa ja ehkä sitä tuotantoa ei olisi kannattanut aikoinaan ulkoistaa Kauko-idän hikipajoihin. Kärjistäen, pitää saada ostaa halvalla à la Sulo Vilén!

Tässä myös punnitaan EU- ja Nato-maiden välinen solidaarisuus, taitaa oma kotimaa olla sittenkin tärkeämpi. Karpomaisesti todeten "Mitä tästä opimme?"


Uutisvirrasta vielä sen verran että Pentti Linkola on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, kepeät mullat.


- Soomepois Eestist -

Joppos123 kirjoitti...

Tässä kovasti jo odotellaan vitsauksenjälkeistä aikaa. Kesäkuu lienee jo taputeltu ja vituiksmään Vollbeatin keikka, erämessut ja Nuorimman junnun kanssa suunniteltu Kroatian reissu.
Pitänee suunnitella reissu uudestaan syyskuulle.
Lohta oli tarkoitus lähteä soutamaan jussin jälkeisellä viikolla mutta saas nyt nähdä miten maa makaa siihen aikaan.
Nuo automatkat hyvän kaverin kanssa on ihan ässiä. Haukutaan poissaolijat ja parannetaan maailmaa. Välissä rööki-/kusitaukoja ja pikkuhiukoseen apinankeuhkoa muutamalla nakilla.
Sellainen empiiriseen tutkimustietoon perustuva havainto, että mitä pohjoisemmaksi ajaa niin sitä naurettavamman suuremmiksi lihikset käyvät.
Ihan kuin grillit kisaisivat aiheesta. Ei pidä valittaa, hemmetin hyviähän ne ovat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle, Soomepoisille Eestist ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Tässä tilanteessa ihmiset ovat vähän eriarvoisessa asemassa. Jossain suurkaupungissa ihmiset joutuvat oikeasti nakottamaan kerrostaloasunnoissaan. Meillä taas on iso tontti jossa puuhata ja metsää on joka puolella ympärillä. Ei tässä aika pitkäksi käy.

Soomepois: Olet oikeassa. Jos Suomi olisi välttynyt talvisodalta niin se olisi kaikin keinoin pyrkinyt välttämään sotaa senkin jälkeen. Se, kuinka se olisi onnistunut on sitten eri asia mutta sitähän emme tiedä. Mitä tulee noihin linkkeihisi niin yleensä ja erikseen voi todeta että tämä globaali systeemi on kehitetty sen idean pohjalle että ”jos nyt ei mitään tapahtuisi”. Ja sitten kun tulee se ”musta joutsen” niin kuin nyt niin ollaan sormi suussa. Suomella on sentään huoltovarmuus kohtalainen mutta Ruotsissa siinä on pahimmillaan katastrofin ainekset. Ja kunniaa Pentti Linkolan muistolle. En ollut läheskään kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä mutta hän varoitteli väestöräjähdyksestä yhtenä ensimmäisistä ja oli oikeassa.

Joppos123: No joo, tässä menee kyllä suunnitelmat uusiksi yhdellä jos toisella. Ja nuo auto/mökki/metsästys/kalastusreissut ovat todellakin sellaisia miehisiä henkireikiä. Etten sanoisi ”asylumeja”. Onneksi rouvamme ovat suhtautuneet niihin aina positiivisesti. Pitäähän sitä jätkien
päästä vähän päästelemään höyryjä pois. Lihis nakeilla muuten on ihan ykkösevästä.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin, USA se rohmuaa välttämättömiä tarvikkeita liittolaistensa nenän edestä.
Juuri niiden niin maan perusteellisen hyvien liittolaisten, jotka ovat 2000-luvulla ulkoistaneet NATO-jäsenyysvelvoitteensa USAn hoidettaviksi.
Ovatpa vielä viime aikoina järjestäneet vittuilukilpailun, kuka osaa röyhkeimmin loukata maailman voimakkaimman suurvallan johtajaa.
Nyt sitten itketään, miksi USA ei olekaan enää kiva kaveri.

On se outoa on, joo. Saa näkyä, miten siellä reagoidaan jos Suomi tarvitsee kipeästi jotain, mitä voi saada vain USAsta tai sen kautta.
Pienet esimaistajaisethan annettiin jo, kun vittuilukilpailussa hyvin menestyneeltä Jessi-rukalta vietiin feministipalkinto, joka oli jo myönnetty hänelle. Eipä asianomainen kuten ei myöskään siskonsa Pimpsa ymmärtäneet, mitä tapahtui ja miksi, vaan jatkoivat vain.

Ennen sanottiin: "Siperia opettaa". Opettaako nyt Alaska? Opettaa kuka tahansa, siitä tuskin opitaan mitään ainakaan meillä.
Suomi on sata vuottta nauttinut USAssa erityistä goodwillia, joka on vuosikymmenten mittaan ollut joskus suorastaan elintärkeää. Paljonkohan siitä on enää jäljellä?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Muutama vuosi sitten myytiin oma mökki maalta ja ostettiin kerrostaloasunto rouvan kanssa. Tarkoitus oli päästä helpommalla - voitaisiin liikkua ja keskittyä omiin harrastuksiin. No tuli liiankin helppoa. Lentämisessä on omat rajoitteensa kerhotoiminnassa ja rouvakin joutuu välttelemään liikuntasaleja. Välillä tuntuu kuin asuisi kanakopissa, mutta aika aikaansa kutakin. Tämä plogi on omalta osaltaan hyvä alusta päästelemään höyryjä pois.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Huomattava osa Länsi-Euroopan asevoimista on riisuttu luurankotasolle ja siellä odotetaan edelleenkin että jenkit pelastaa jos tarve on. Ja mitä tulee Suomen goodwilliin niin valtamediamme tekee kaikkensa että se nollaantuu. Käyhän se avointa sotaa Yhdysvaltain istuvaa presidenttiä vastaan.

Kalevi: Toivotaan, että asiat päätyvät pian normaalille tolalle. Ja tässä blogissa voi edelleenkin päästellä höyryjä. Jopa ilman hengityssuojainta.

Anonyymi kirjoitti...

Tere kaikille. Paljonhan sitä on porua kuinka jenkit rovoaa koronapelin nappuloita muilta. Varsinkn tämä meikäläinen hyysärimedia pitää siitä melua. No enpä ole nähnyt mainintaa valtavalemediassa erdokaanin varastamista ranskiksien hengityskoniesta. Tai ranskiksien rosvoamista ruottalaisten ostamista ja maksamista italiaan ja espanjaan tarkoitetuista suojakamoista. Sakemanit yritti laittaa trumpin piikkiin polliisille tarkotetut suojaimet, vaan kuka lie oikeesti ne nyysiny ja myyny. Ei jenkit kumminkaan, loisko ne perkeleen natsit?
No joo, tupaukkonahan mie suurimman osan aikaa vietän ryppyreikiä ja yrjön perskeleitä lueskelen. Ja vanhoja Aku Ankan taskareita. Kerran pari viikossa kaupalla käyn, sain likalta luvann ku mulla on sellanen parempi hengityssuoja. Tai niinki mää pituuttani sanon: häkäpärstä. Vaan jospa se tästä vielä. Ottiatuota:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Tottahan suomi olisi saanut amerikan apuja. Kas, kun suomi olisi ollut joe-sedän hyvä kaveri, ei aadolf olis ollu yhtään hyvä kaveri. Affenanmaan haltija kun pystyy sulkemaan malminkuljetukset pohjanlahden satamista. Pelkillä panssarilaivoilla ja liikuteltavalla rantapyssyllä märket saadaan kiinni. mannersuomen ja affenanmaan välistä ei mennä ilman luotsia, eikä ainakaan ilman lupaa. Kyllä saksa olisi yrittänyt jotain ja suomi olisi sen jälkeen kuulunut liittoutuneisiin. Kuinkahan ruotsin olisi käynyt? Saksahan olis seilannut pitkin badewannea ihan miten huvittaa, suomenlahti ja pohjanlahti taas olis ollut pahoja seilattavia ilman rannikoiden hallintaa. kenties ruotsin olisi pitänyt valita puolensa.

Olisiko -45 Laguksen panssaridivisioonan shermanit ja T34:t jyriseet vapauttamaan kiirunaa ja länsipohjaa. Ja pohjoisempana ruijanrantaa pitkin kohti narvikia. Ottiatuota.

Avun logistiikasta: äkkiäkös muurmannin saattueesta pari laivaa petsamoon poikkeaa. Vaikka toimittamassa maksua nikkelistä, jota dritte reich ei saa. Ja kalustoa, että ei varmasti saa nikkeliä kuin lyijyn kääreenä.

Vaihtoehtoinen historia on hauskaa, sopii kuvitella mitä huvittaa.

Pyssymies

Kalevi Nissila kirjoitti...

Kerkesi tulla uusia kommentteja parin ensimmäisen kommentin jälkeen, joita en ymmärtänyt. Rouva anon toive käydä Viipurissa ja Monreponissa, sekä tutustua pyöreän tornin hämärään on ihan aiheellinen, suosittelen. En tiedä millainen Viipuri on nyt, mutta 80-luvun alussa siellä tuli käytyä rouvan kanssa useamminkin. Käytiin myös Monreponissa. Se oli alkuperäinen, mutta hyvin ränsistyneessä kunnossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Pyssymiehelle ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Niin kuin totesin ylempänä: Suomen valtamedia on avoimessa sodassa Yhdysvaltain presidenttiä vastaan. Ja valtakoneistomme hyväksyy sen. Ja juu, muuta asiaa: se kyselemäsi tupakkijuttu tulee joskus ensi viikolla.

Pyssymies: Ottiatuota on aina mukavaa. Tuossa on vaan tietty ongelma ja se olisi ollut setä-Joella. Suomi on Yhdysvaltain liittolainen. Neuvostoliitto on Yhdysvaltain liittolainen. Suomi on Neuvostoliiton liittolainen. Neuvostoliitto haluaisi kuitenkin korjata rajan Suomen kohdalla tsaarin ajan malliin. Se olisi aiheuttanut paljon päänraapimista gruusialaisessa pääkuontalossa.

Tosin todettiinhan Tuntemattomassa varsin osuvasti että pienten kansojen oikeuksien päälle nostaa koira jalan.

Kalevi: Koko Karjala on ryssän jäljiltä ränsistyneessä kunnossa. Harmi kun parin hepun pitämä Syrjäseutu-blogi on lopettanut toimintansa. Kaverit ajoivat vanhalla sitikalla Kannaksella ja Laatokan Karjalassa ja kuvasivat hyvin minkälainen paikka se nykyisin on.

Ja kiitos vieraalle huhtikuun kissistä.