KAHDEN MINUUTIN RAKKAUS

Radanvarsikaupunki, toukokuussa, joskus tuonnempana…

Radanvarsikaupungin Yhtenäistämiskoulun itäisessä oppikeskuksessa vietettiin normaalia ja rauhallista Liittovaltio-Suomen koulupäivää. Sitä vietettiin myös luokassa 8 C jossa 14-vuotias Karri löntysti kieliluokkaan yhdessä hyvän koulukaverinsa Jessen ja muun luokan kanssa. Vuorossa olisi pakollinen yhtenäistämisopetussuunnitelman mukainen kielen oppitunti jossa opeteltiin viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa kehittynyttä pidgin-kieltä joka oli muotoutunut suomen ja eri maahanmuuttajakielten kielistä. Kielellä ei ollut vielä virallista nimeä mutta sen työnimenä oli finadsat.

Niin Karri, Jesse kuin moni muukin olivat keskenään tuumineet että tuo pidgin-kieli taisi olla pelkkää feminiittajärjestön paskapuhetta ja koko kieli järjestön itsensä kehittämä. Sillä haluttiin osoittaa omalta osaltaan Suomen monikulttuuristumisen onnistumista, jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa. Tosiasiassa eri maahanmuuttajaryhmät olivat toisilleen vihamielisiä eivätkä juurikaan opetelleet toistensa sanoja vaan jokainen oman kielensä lisäksi mongersi suomea kukin tyylillään. Julkisesti koulussa kukaan ei tietenkään kyseenalaistanut tämän kyseisen kielen olemassaoloa sillä feminiittajärjestö oli Suomessa hyvin vaikutusvaltainen taustavaikuttaja. Hallituskaan ei tehnyt mitään sen linjasta poikkeavaa. Olihan hallituksessa ollut jo pitkään feminiittaministeri. Ja olihan tämäkin koulu feminiittajärjestön opillisessa valvonnassa.

Niinpä Karri ja Jesse alkoivat papukaijoina toistaa keskustelua kyseisellä todennäköisesti keksityllä kielellä opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Vaikka tiesivät ettei maahanmuuttajaväestölle kyseistä kieltä edes opetettu. Ne olivat muutenkin jo aikaa sitten jaettu omiin kouluihinsa kansallisuus-, kieli-, ja uskonnollisilla perusteilla. Tämä siksi että sekakoulut olivat käytännössä jatkuvasti jonkunlaisessa sisällissodan tilassa:

- No niin, oppilaat, nyt toistetaan Alin ja Mehmetin keskustelu:

- Haye!

- Haye haye!

- Iska warran, jätkä?

- Cisaaro, kiitos, cisaaro, wallah wallah.

- Onks mitä karkabad tietoo, hä?

- Olur, olur! Isot bailu maanta Vuosaari. Bir sürü khat, pilvi ja kossu. Montasataa rafiiq. Badan hulina, holack mestat, wallah wallah!

- Päästäkö myös Abdelkader jidee bailu?

- Lää. Abdelkader balanbal. Mzungut poliisi, najaasee doofar, viedä Abdelkader putka. Balanbal pidättää, najaasee khanis.

- Miksi Abdelkader balanbal putka?

- No vähän hoosh pari tyhmä mzungu. Tutulan fyrkka ja känny, mutta lää edes pahasti dharbaax, wallah wallah. Finski mzungu nazipoliisi doofar.

- Abdelkader ei jidee bailu. Se pahat asiat, pahat asiat. Mutta onko bailu çend cusub finski sharmuto tulla jidee?

- Lää, üzüntülü. Bailu pahat asiat maine. Lää ma agaanno miksi. Lää tulla kuin shuluk finski aktivisti sharmuto. Ne, çend kasta beri aina ennenkin.

- Vai pelkkä shuluk finski aktivisti? Vittu joo… no, gorom-saa täytyy muquunso, mitä gorom-saa täytyy muquunso, Allahu akbar.

- Allahu akbar. Mitä jos me çûn khat-baari ja calali parit oksat?

- No çûn ilman muuta, wallah wallah!

Kello soi, ja luokka siirtyi hyvässä järjestyksessä ruokailuun. Itse asiassa kantaväestön kouluissa ei ollut juuri ollenkaan järjestyshäiriöitä. Siitä pitivät huolen feminiittajärjestön vartijat joilla oli käytössään tainnutusaseet. Ne eivät aiheuttaneet kipua mutta veivät kohteeltaan ajan, paikan ja minuuden tajun. Kokemus oli hyvin epämiellyttävä. Tainnuttimia myös käytettiin herkästi sillä niskurointihan tarkoitti sitä että oppilas kyseenalaisti koulun järjestyssääntöjen lisäksi koko feministis-utopistisen yhteiskunnan. Karren ja Jessen Suomessa yksityinen oli todellakin poliittista.

Ruokana oli – niin kuin joka ainoa päivä – jotain kasvishöystöä. Nälkäähän se ei juuri vienyt ja Karren kävi sääliksi vähäosaisempia oppilastovereitaan. Heillä oli kotona luvassa sitä samaa mössöä. Muuhun kun ei ollut varaa. Lihansyönti kouluissa oli lopetettu ilmastosyistä jo aikaa sitten ja omaa lihatuotantoa ei ollut maassa ollenkaan. Tuontiliha – lähinnä säilykkeet – olivat tolkuttoman kalliita. Onnekseen Karrin isä oli insinööri ja äiti lääkäri ja heillä oli varaa ostaa sekä laillista Corned Beefiä että mustassa pörssissä myytävää venäläistä Tushonka-säilykettä. Törkeän kovaan hintaan.

Ruuasta ei sinänsä kukaan purnannut. Siitä pitivät huolen paikalla olevat feminiittavartijat. Ruuastakin valittaminen olisi ollut selvä syytös yhteiskunnan toimimattomuudesta joka olisi johtanut välittömään tainnutusaseen käyttöön. Ruokailu ei tuntunut sinänsä niin vastenmieliseltä kuin heti sen jälkeen joka koulupäivä seuraava pakollinen velvollisuus. Kahden Minuutin Rakkaus. Karren ikäluokka oli kolmas joka oli ns. täyssirutettu eli heille oltiin asennettu heti syntymän jälkeen kansalaisen tunniste- ja toimeenpanosiru niskaan. Siru korvasi kaikki aikaisemmat henkilödokumentit.

Vanhemmilla ikäluokilla oli vastaavanlainen mutta ominaisuuksiltaan vähäisempi siru ranteessa mutta uudempi, niskaan asetettu siru kasvatti ensimmäisen ikävuoden aikana yhteyden myös aivoihin ja sen kautta virkakoneisto saattoi lähettää ihmiselle lyhyitä viestejä esim. vaaratilanteiden varalta. Viestit näkyivät ihmiselle jonkinlaisina kuvan, tekstin ja ajatuksen sekoituksina. Ennen niitä aivot tunnistivat lyhyen piip piip piip-signaalin jolloin ihminen tiesi varautua signaalin saapumiseen ja pysähtyä paikoilleen. Sirua voitiin käyttää muuhunkin ja nyt sitä taas käytettäisiin. Ruokalan kaiuttimista kuului koulun rehtorin ääni:

- Aloitamme kahden minuutin rakkauden.

Ruokalassa oleva lähetin alkoi syöttää sirun kautta oppilaiden aivoihin mielikuvia Liittovaltiosta, Järjestelmäpuolueesta, monikultturismista, feminismistä ja ilmastofundamentalismista. Samalla siru aktivoi keskushermoston tuottamaan endorfiinia ja oppilaat tunsivat erittäin voimakasta mielihyvän tunnetta sirun lähettämistä mielikuvista. Tätä vaihetta kesti minuutin.

Toinen vaihe kesti puoli minuuttia ja sen aikana siru syötti oppilaille mielikuvia nationalismista, kansallisvaltioista, rasismista, patriarkaalisuudesta ja militarismista. Mielikuvissa välähteli myös hämähäkkejä, skorpioneja ja käärmeitä. Samaan aikaan siru sai elimistön erittämään adrenaliinia saaden oppilaat tuntemaan pelkoa ja inhoa.

Viimeinen puoli minuuttia oli ensimmäisen minuutin toisinto vapauttaen oppilaat pelosta ja tarjoten oikeaoppisten mielikuvien myötä endorfiinin tarjoamaa nautintoa.

Kahden minuutin rakkauden vaikutus kesti vain niin pitkään kun siru stimuloi hermoston toimintaa. Se loppui välittömästi sen jälkeen. Silti se tuntui hyvin monesta vastenmieliseltä, niin kuin oma mieli olisi hetkeksi varastettu ja ihminen muutettu tahdottomaksi robotiksi. Siitähän itse asiassa oli kysekin ja niin Karri, Jesse kuin moni muukin oli yrittänyt omilla mielikuvillaan estää ulkopuolelta tuotetut mielikuvat. Yritys oli kuitenkin osoittautunut turhaksi ja oppilaitten ei auttanut muu kuin mennä lastuna laineilla sen kahden minuutin ajan ollen onnellisia ettei se kestänyt enempää. Kahden minuutin rakkaus päättyi ja kovaäänisistä kuului jälleen rehtorin ääni:

- Kiitämme teitä kahden minuutin rakkaudesta. Muistakaa rakastaa oikeita asioita ja vihata vihaa. Liittovaltio ja Järjestelmäpuolue taistelevat vihaa vastaan. Vihattoman maailman puolesta.

Karri poistui ruokalasta tuumien että onneksi kesälomalla sentään ei ole tätä paskaa. Osa oppilaista meni suoraan koulun vessaan. Herkemmät oppilaat se puolen minuutin pelkojakso sekä hormonivyöry sai laskemaan alleen ja moni käyttikin vaippoja. Ruokalan valvontaikkunan takana kaksi naista katseli oppilaitten poistumista. Toinen heistä oli koulun rehtori, 58-vuotias nainen joka oli aivan oikeasti kiinnostunut oppilaistaan, halusi heidän parastaan ja pyrki tarjoamaan heille mahdollisimman tasokasta opetusta.

Mutta hänen kätensä olivat sidotut. Ne oli sitonut Järjestelmäpuolue ja sen henkinen äitipuoli Feminiittajärjestö jonka edustaja Valvojafeminiitta seisoi hänen vierellään. Feminiitan punainen virka-asu muistutti varsin paljon sen ikivanhan feministinaisille tehdyn amerikkalaisen alistuspornosarjan Handmaid´s Talen asustetta. Feminiitta katseli poistuvia oppilaita ja totesi pohtivalla äänellä:

- Kahden Minuutin Rakkauden vaikutus ei ole toivottavan hyvä. Emme ole päässeet tavoitteeseemme. Kun katsoo oppilaita ne eivät odota sitä innolla ja onnellisina vaan pääosin joko pelokkaina tai tympiintyneinä.

Rehtori vastasi:

- Näin on, Valvojafeminiitta. Koululla on vielä paljon työtä tehtävänä.

Valvojafeminiitta jatkoi:

- Ikävä kyllä tuota aivostimuloinnin aikaa ei voi pidentää kahdesta minuutista. Eikä myöskään ulottaa vapaa-ajalle. Unijakso olisi erinomainen aika oikean ajattelutavan opettamiseen. Mutta on todettu että pidemmät jaksot olisivat oppilaille vaarallisia. Asiat eivät onnistu yhtä helposti kuin Huxleyn tai Orwellin yhteiskunnassa. Tekniikka ei ole vielä tarpeeksi pitkällä.

Rehtori totesi tähän:

- Mutta on ilahduttavaa tietää että niin Liittovaltio, Järjestelmäpuolue ja Feminiittajärjestö kantavat huolen kansalaistensa hyvinvoinnista eivätkä riskeeraa heidän terveyttään. Vaikka se tapahtuisi ainoan oikean asian nimissä. Mutta suonette anteeksi, joudun poistumaan. Minulla on rästissä olevia hallinnollisia tehtäviä.

Rehtori poistui. Valvojafeminiitta ajatteli että tuon ämmän esitys oli selvästi pelkkää näyttelyä ja hän pyrkii välttelemään feminiittojen seuraa niin paljon kuin mahdollista. No, pääasia että tottelee. Vihatkoot, kunhan pelkäävät. Rehtori ei tiennyt sitä että järjestelmä ei ollut läheskään niin huolissaan noitten muurahaiskansalaisten hyvinvoinnista kuin hän kuvitteli. Uniehdollistamista oli jo yritetty. Kokeilu oli tehty Pirkkalassa, joka oli valittu koepaikaksi historiallisista syistä ja kokeilun nimi oli ollut Pirkkalan Toinen Kokeilu. Oppilaille oltiin syötetty suuret määrät stimulaatiota unirytmin aikana. Tarkoituksena oli ollut saada aikaan oikeaoppisia ehdollistettuja ja oikein ajattelevia muurahaiskansalaisia.

Kokeilu oli ollut katastrofi. Kahdestasadasta oppilaasta 68 oli kuollut aivoinfarktiin ja 78 joutunut pysyvään psykoosiin. Vain harvat selvisivät ilman vaurioita. Epäonnistuminen peitettiin sillä että valtamedia uutisoi nationalististen terroristien tehneen bioterrori-iskun viattomia oppilaita kohtaan. Seuraavaa kokeilua suunniteltiin jo, epäonnistuneesta kokeesta kerätyn ja tarkasti analysoidun datan perustella.

Valvontafeministiä ei surettanut vaikka uudessakin kokeessa kuolisi ihmisiä. Olihan tavoitteena kuitenkin luoda lopullinen feministinen muurahaispesäyhteiskunta. Siinä yksilö olisi merkityksetön, kuningattaren asemassa olevaa luokkaa lukuunottamatta. Ja rehtori oli muutenkin väärässä. Kyllä ainoan oikean asian eteen saattoi tehdä mitä tahansa. Aivan mitä tahansa.

Vapaus ei ollut vapautta johonkin. Se oli vapautta jostakin. Ennen kaikkea vapautta väärästä ajattelusta.