Huitsinnevadan
Örnätjärvellä, näinä päivinä…
Perskeleen
Ykä istui keittiössä pöydän ääressä ja katsoi mietteliäänä kädessään olevaa
tuohenpalasta jonka hän oli noukkinut muun postin mukana postilaatikosta. Tai
itse asiassa tuohenpala ei ollut postilaatikossa vaan kun Ykä oli
postilaatikolla hakemassa Huitsinnevadan Paikallisdemokraattia se oli vain
tuulen mukana lennähtänyt hänen käteensä. Ylva istui keittiössä hänen
vieressään. Pöydällä oli myös kännykkä. Ykä katsoi kännykkää ja tuumasi:
-
Lötjönen muuten soittaa aivan kohta.
-
Mistäs arvaat?
-
Arvaanpa vaan.
Eihän
siihen mennyt kuin minuutti. Puhelin pärisi ja Ykä vastasi:
-
Morjens.
-
Morjens. Saitkos lentopostia?
-
Sainpa hyvinkin. Taisit saada sinäkin?
-
Vissiinpä sain.
Lötjösellä
oli kotonaan kädessään samanlainen tuohenpala. Siinä luki:
MORJENS, POJAT.
KIITOS VIIMEISESTÄ.
EIKÖHÄN OTETA ENSI SYKSYNÄ
UUSIKSI?
EI TARVITSE VASTATA. TIEDÄN KYLLÄ
JOS OLETTE TULOSSA.
SAMA PAIKKA, SAMAT KOORDINAATIT.
OLEN PAIKALLA KUN TULETTE. KOSKA TAHANSA.
V.
-
Niin, mitäs siitä viime kerrasta onkaan?
-
Onhan siitä neljä ja puoli vuotta. Ensi syksynä sitten tulee viisi.
-
Ja tottahan sinne mennään.
-
Joo, mentäishän sinne muutenkin. Ja nyt mennään varsinkin. Eihän tämmösestä
kutsusta kieltäydytä.
*
Neljä
ja puoli vuotta aikaisemmin, Pinnanmaa, Uusi Hyisiana, Taempi Hyijärvi:
Ykä
ja Lötjönen olivat kulkeneet pitkän päivän Taempaa Hyijärveä ympäröivässä
maastossa mutta metsästysonni ei ollut oikein suotuisa eikä ruuti ollut palanut.
Olihan kulkeminen sinänsä aina yhtä mukavaa ja miehet olivat tehneet tulet
Vinkeämmän Vitutuksen Vaaran vieressä sijaitsevan puron kupeeseen. Siinä
keitettiin tulilla lihaliemet ja syötiin eväinä maukasta paikallista hyileipää
jossa oli särpimenä paikallisen HÖÖ-Marketin Vantaalta hankkimaa harvinaista
vapaana pesivän villin lehmän säilykelihaa. Niillä eväillä oli hyvä jatkaa
eteenpäin.
Toverukset
päättivät että kuljetaanpa Taemman Hyijärven rantaa pitkin takaisin mökille.
Siinä olisi muutama pieni lahdukka joissa sentään saattaisi olla maukkaita
rasvalettisorsia. Reitti oli ennestään tuttu. Miehet kulkivat rantaa pitkin ja
siinä ranta nousi jyrkkänä kalliona ylöspäin. Hetken päästä olisi edessä
luonnon tekemä kallioleikkaus, kymmenen metriä leveä ja kymmenen metriä syvä.
Miehet olivat joskus tuumineet että siinä muuten olisi sitten kaikkien aikojen piilorantasaunan
paikka. He kääntyivät rantapolkua kulkiessaan leikkaukseen ja…
…helvetti.
Siinähän oli rantasauna. Sellainen
pieni. Ehkä kolmen perseen sauna. Ja näytti siltä niin kuin se olisi ollut
siinä kymmeniä vuosia. Kuinka ihmeessä he eivät olleet sitä aikaisemmin
huomanneet? Saunasta tuli ulos huomattavan suurikokoinen mies jolla oli pitkät
harmaat hiukset, harmaa parta, kädessään kannel ja päässään väinönlakki. Hän
nosti hymyillen kättään ja sanoi:
-
Huvittaiskos poikia tulla käymään saunassa?
Oli
joitain asioita jotka olivat itsestään selvyyksiä. Sellaisia, jotka eivät
tarvinneet nimilappua kaulaansa. Ykä ja Lötjönen olivat reissuillansa nähneet monenlaista
eivätkä ihmetelleet sitä että heitä kutsui saunomaan aivan selvästi
Väinämöinen. Se tarujen hahmo. Vaka vanha. Siinä aivan ilmielävänä.
-
Vaan saunominenhan sopii. Mutta mihinkäs me nää reput ja pyssyt laitetaan?
-
Tuossa on pieni pukuhuone. Kyllä ne siellä säilyy, voitte olla varmoja. Ja
mulla on pojat sahtia kanssa. Ei tartte saunassa kuivin suin olla.
Kolmikko
siirtyi valmiiksi lämmitetyn saunan puolelle ja Ykä sekä Lötjönen huomasivat
että Väinämöinen ei ollut ollenkaan sellainen runollinen kanteleensoittaja josta
Lönnrot kirjoitti. Ensinnäkin hän oli parimetrinen karpaasi joka selkeästi
nostaisi penkistä montasataakuuskytviis kiloa. Lisäksi hän oli pirteä ikivanha
äijä jolla riitti vuosisatojen varrelta kalevalaisen mukavia härskejä juttuja
vanhaksi itseään kuvitelleitten mutta nuoreksi äkkiä huomanneen Ykän ja
Lötjösen kuultavaksi. Ennen saunaan menoa hän oli vielä vetäissyt kanteleestaan
Hurriganesin Get On-kappaleen alkutahdit kuin Järvisen Alppu aikanaan ja
Järvelän Pertta nykyisin.
Väinämöisen
kanssa saunassa rupatellessaan toverukset oppivat että Väinämöinen ei ollut syntynyt
ihmisestä vaan ihmisistä ja ihmisten yhteisistä ajatuksista. Suomalaisista,
suomalaisesta mielestä, saattaisi sanoa että suomalaisten yhteisestä sielusta.
Väinämöinen oli syntynyt jo silloin kun suomalaiset olivat pelkkiä erillisiä
heimoja erillään korpien kätköissä. Näkymättömänä taustahahmona hän oli antanut
noille alkusuomalaisille voimaa jaksaa ankarissa oloissa. Aikana, jolloin leipä
ei ollut asia josta saattoi puhua teoreettisesti vaan se oli jotain joka oli
itse hankittava omalla työllä ja josta eloonjääminen oli ollut kiinni. Josta
ajasta ei kovin kauaa ollut nykyisinkään.
Kun
Suomi ja ajatus suomalaisuudesta oli varsinaisesti syntynyt oli Väinämöinen
vahvistunut. Aikanaan, jossain Raatteen tiellä ja Tali-Ihantalassa hän oli
ollut mukana näkymättömänä ja antanut miehille henkistä voimaa kestää vielä
yksi hyökkäys, vielä yksi keskitys ja vielä yksi päivä. Tässä vaiheessa
toverukset kysyivät Väinämöiseltä:
-
No entäs se Kalevala? Onko se vaan tarina?
Väinämöinen
hörppäsi tuhtia sahtia, röyhtäisi ja vastasi:
-
Pelkkä tarina. Kansakunnat tarvitsevat sellaisia. Ne ovat tarpeellisia. Niin kuin
tuo virolaistenkin Kalevipoeg. Kalevipoeg on muuten syntynyt samalla lailla
kuin minä ja asustelee nykyisin pääosin Otepäällä. Mutta se minua siinä
Kalevalassa jurppii että nykyisin Suomessa moni ämmänrutale pitää minua
perverssinä vanhuksena sen Ainon takia. Ainon, joka oli pelkkää tarinaa. Kai
minä nyt hitto soikoon ymmärtäisin muutenkin että ei tämmöinen ikivanha
harmajapää olisi nuorten naisten keskuudessa mitään kovaa valuuttaa. Vaikka
kuinka kovassa kunnossa olisikin. Sen sijaan ne ämmät eivät noteeraa sitä
mitenkään että niissä kuujumalaansa palvovissa maissa tyttölapsia naitetaan jatkuvasti
väkisin vanhoille äijille niin kuin karjaa. Ja se ei ole tarua, vaan totta.
Toverukset
totesivat että Väinämöinen on oikeassa ja muutenkin Suomessa vaikuttaa nykyisin
syöpä nimeltä feminismi. Jonka hulluimmillekaan ideoille ei uskalleta sanoa ei.
Mutta sitten he kysyivät:
-
Me ollaan pyöritty näissä maastoissa paljon. Kuinkas me ei olla koskaan
aikaisemmin nähty sinua?
Väinämöinen
vastasi:
-
Yleensä minä olen taustalla näkymättömänä. Annan voimaa ja jaksamista ihmisille.
Se on minun päätehtäväni. Mutta olen minä tietyissä paikoissa näkyvänäkin.
Erityisesti täällä Pinnanmaalla ja varsinkin täällä Taemmalla Hyijärvellä.
Toverukset
ihmettelivät:
-
Miksi juuri täällä?
Väinämöinen
vakavoitui, oli hetken ajan hiljaa ja vastasi:
-
Siksi, että täällä minä näyn takuuvarmasti. Katsokaas, minähän en ole ihminen. Sellainen
kuin te. Minä olen ajatuksesta syntynyt kokonaisuus ja kun ajatus haihtuu, niin
minäkin haihdun. Jos oikein huonosti käy niin minä haihdun kokonaan. Katoan
tuuleen eikä minua enää ole. Minulla on ollut kovia aikoja. Ja kovia paikkoja.
Erityisen kova aika ja paikka oli silloin YYA-aikana. Silloin minä olin monessa
suomalaisessa paikassa lähes läpinäkyvä. Erityisesti joku Helsingin Kumpula oli
sellainen paikka että minun siellä kulkiessani lävitseni olisi voinut lukea
Tiedonantajaa. Ja siellähän sitä luettiin kylmä rinki persesilmän ympärillä. Ne
taistolaiset jotka siellä hörsivät algerialaista punkkua ja natustelivat
juustoa eivät nähneet minua ollenkaan. Koska eivät halunneet nähdä. Heillä oli
omat visionsa. Ja heidän vaikutuksensa oli paljon laajempi kuin heidän
lukumääränsä. He tekivät hirvittävää hallaa suomalaisille ja suomalaisuudelle.
Heidän käsityksensä edistyksestä oli henkisen selkärangan mädättäminen.
Väinämöinen
oli taas hetken aikaa hiljaa ja jatkoi:
-
Ja ne perkeleet taisivat onnistua. Ainakin osittain. Sillä ne kovimmat ajat
ovat juuri nyt. Valitettavasti. Jos minä liikun Helsingissä niin minä olen lähes
täysin läpinäkyvä. Ajatus ei enää elä. Se on tarkoituksella unohdettu. Tai se
on pakotettu unohtumaan. Ja jos menen Kallion kuplan alueelle niin minua ei näe
enää ollenkaan. Olen vain häilähdys ihmisen silmäkulmassa. Ihmisen, joka
miettii että näkikö hän jotain vai kuvitteliko vain?
Ykä
totesi:
-
Tuntuu siltä että ne jo pitkään valtaa pitäneet vastuuttomat ihmiset haluavat
haihduttaa sinut kokonaan. Olemisesta, ajatuksista, muistoista. Kaikesta.
Lötjönen
jatkoi:
-
Mutta mietin sitä, että haluavatko ne tarjota jotain sinun tilallesi? Jotain,
mitä niin minä kuin Ykä kuin moni muu tuskin haluaa?
Väinämöinen
vastasi:
-
Ei mitään uutta hahmoa. Vain tyhjyyttä. Olemattomuutta. Mitätöintiä.
Antautumista. Unohtamista. Unohdusta. Ei niillä ole minun tilalleni tarjota
mitään. Vain lukemattomien sukupolvien työn tuhoaminen. Ei niistä ole kuin
hävittämään ja tekemään hävittämisestään itseisarvon. Rakentamaan ne eivät
pysty mitään. Elatuksensakin ne saavat niiltä ihmisiltä joita halveksivat ja
joista ovat riippuvaisia. Mokomat paskat.
Toverukset
hörppäsivät katajaisista haarikoistaan lisää sahtia ja totesivat:
-
Sitä me emme hyväksy. Eikä moni muukaan. Mutta mitä me voimme tehdä? Tässä
hulluuden myllytyksessä?
-
Sen minkä pieni ihminen voi tehdä. Pienen myyräntyön. Kansa, ja ajatus siitä ei
elä eduskunnassa, eikä se elä lehdistössä. Se elää tavallisten ihmisten
keskuudessa. Niissä Veijo Esson baareissa. Näissä tällaisissa
metsästysreissuissa. Tavallisessa perhe-elämässä. Teillä on sananne. Sanokaa se
toiselle. Joka sanoo sen jollekin toiselle. Ja sitten kolmannelle. Mutta olkaa
huoletta. En minä ihan vähällä maailmasta ja eritoten tästä Suomesta haihdu.
Suomi sairastaa nyt mutta se on parantunut ennenkin.
Lötjönen
totesi:
-
Ja sehän me tehdään. Niin kuin ollaan tehty tähänkin asti. Mutta tää sahti on
ollut aika tuhtia. Huomattavasti tuhdimpaa kuin Tsuhnan Kosto. Millähän
hemmetillä me tonne mökille päästään takaisin? Tässä alkaa meinaan olla koko
lailla päissään ja tasapainoaistin kompassi heittää ikävästi ympyrää. Ollaan
pian reppujen ja pyssyjen kanssa jortanissa kumpikin jos lähdetään mökille
lontimaan.
Väinämöinen
hymyili ja sanoi:
-
Älkää pojat huolehtiko. Minä pidän siitä huolta.
Sitten
Väinämöinen heitti kiukaalle löylyä, kaikki muuttui sumuiseksi…
…ja
toverukset heräsivät mökiltään sängyistään metsästysvermeet päällä…
-
Hitto, kellohan on jo neljä iltapäivällä. Ollaan… noin niinkun… huomisessa…
-
Huomenna pitäis lähteä ajamaan kotio päin. Ei me enää ehditä tänään mettälle
millään ilveellä. Vaan mikäs tuossa pöydällä on?
Pöydällä
oli tuohenpala. Siinä oli tekstiä. Ykä otti sen käteensä ja luki:
KIITOS POJAT MUKAVASTA ILLASTA.
TÄMÄ OTETAAN VIELÄ UUSIKSI.
ILMOITAN SITTEN.
SIELLÄ JÄÄKAAPISSA ON PIENI
MUISTO.
V.
Jääkaapissa
oli kaksi teertä. Suolistettuna ja kuusenhavut mahassa. Väinämöinen oli käynyt
Ykän ja Lötjösen puolesta metsällä samalla kun oli kuskannut toverukset mökille.
Seuraavina vuosina Ykä ja Lötjönen olivat kulkeneet samaa Taemman Hyijärven
rantaa mutta rantasaunaa ei koskaan näkynyt. Ehkä Väinämöinen kutsuisi heidät
taas saunomaan kun sen hyväksi näkisi. Olihan hänellä paljon tehtävää
muuallakin. Antamassa toivoa suomalaisille toivottomassa maailmassa.
*
Neljä
ja puoli vuotta vuotta myöhemmin…
Toverukset
totesivat puhelimessa että totta hemmetissä sinne mennään. Ei tällaisesta
pyynnöstä kieltäydytä. Samalla kummankin tuohenpalat alkoivat savuta. Siihen
oli ilmestynyt lisää tekstiä:
HUOMASIN, ETTÄ OLETTE HALUKKAITA
TULEMAAN.
SYKSYLLÄ NÄHDÄÄN JÄLLEEN. ODOTAN
TEITÄ.
V.
Syksyllä
2020 nähtäisiin taas se hahmo jonka suomalainen sielu oli synnyttänyt jo kauan
aikaa sitten. Väinämöinen ei haihtuisi koskaan. Niin pitkään kun olisi Suomi ja
suomalaisia.
19 kommenttia:
Olipas mukava tarina, täällä kivikylässä Äijä on tosiaan aika piilossa, moni luulee nähneensä vain rantojen miehen. Siellä se kumminkin sinnittelee, voisi jopa kertoa tarinan jos toisenkin, jos vain malttaisimme kuunnella.
Tervehdys, Mito Islam ja kiitokset. Kyllähän kivikylissäkin asuu paljon järkevää ja asiallista väkeä mutta toisaalta kun katsoo vaikka Helsingin kaupunginvaltuustoa niin ikävästi siellä utopiaan uskotaan.
Tällainen myyttisen sankarain kautta kerrottu tarina "kansakunnan hengen" tarpeellisuudesta oli erittäin hieno ja sitä oli miellyttävä lukea. Syy tähän on tietysti se, että suomalaisuuden mitätöinti on valtavirtaa tiedostavaisedistyksellisissä piireissä. Suomalaisuutta ei ole vaan se on pelkkä sosiaalinen konstruktio.
Lisäksi on meneillaan yrityksiä luoda keinotekoista "eurooppalaista" identiteettiä, joka on oikeasti Homo Sovieticus uudessa pakaetissa.
Olipa mukava teksti. Kiitos siitä.
Joskus mietin, että miksi isänmaallisuudesta on tullut kirosana ja lyömäase. Olen kasvanut arvostamaan ja rakastamaan suomalaisuutta ja kotimaatani. Se ei tarkoita muiden kulttuurien halveksuntaa, vaan sitä että olen ylpeä juuristani ja suomalaisten saavutuksista. Omat vielä alle kouluikäiset lapsenikin olen opettanut ymmärtämään miten asioiden eteen on tehty aina kovasti töitä, ja aika vielä omien isovanhempieni lapsuudessa on ollut hyvin toisenlainen täällä Suomessakin. Nykyään puhutaan paljon köyhyydestä, mutta todellista köyhyyttä ei tarvitse kokea kenenkään, joka on yhteiskunnan turvaverkon piirissä. Toista oli vuosikymmeniä sitten. Jos tätä hyvinvointia jaetaan maailmalle piittaamattomasti, sen pohja murenee ja rahat siihen loppuvat. Aika harvoin ihmiset ymmärtävät asioiden syy-seuraussuhteita kovinkaan monen mutkan taakse. Laajoja kokonaisuuksia hahmottaakseen pitäisi myös kyetä tunnustamaan tosiasiat, eivätkä ne aina ole nykyisin vallalla olevan utopian mukaisia. Toivotaan että suunta kääntyy hiljalleen, ja ennen kuin on liian myöhäistä.
Väpää sopii muistella enemmänkin. On nimittäin erikoinen kansallissankarihahmo, sanan, ei miekan voimalla sankartöitään tekevä. Toki kätevä kaveri, kanteleenkin värkkäsi hauen leukaluusta.
Eikä Väpän saana ole kökköä komiteamietintöä, on laulua. Ei aariaa, eikä rappia - katkohöpötystä tai neekerisönkköä. Eipähän ei. Vaan kalevalaiseen runomittaan sopivaa, kanteleella säestettyä asiaa.
Ehkä sanan voimalla selviämme. Kalevalaisen sanan.
Jos ei, sitten on aika postkalevalaisen sanan:"Vaikka synkkä on yö, tykki leimua lyö, jyrinästä sen järkkyvi maa"
Pyssymies
Hej Ygä !
Olipa tosiaan niin, että "Vaka Vanha" heräsi eloon kirjoituksesi myötä:-))) Totta maar hän on ollut elossa kaikki nämä vuosituhannet (?), mutta nyt hän tuli lähelle ja oikeasti meitä suomalaisia lähelle. Jo toki koulupoikana luin läpi Kalevalan, ja oon tykännyt siitä aina, mutta Väiskin hahmo sai nyt lihaa luittensa ylle. Kiitos siitä,ja sanopa terveisiä Väiskille, kun taas tapaatte...
Tervehdys Vasarahammerille, Anolle, Pyssymiehelle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.
Vasara: Naulan kantaan ja suuret kiitokset. Suomalaisuuden mitätöinnillä luodaan nykyisin yliopistollista ja mediauraa. Tilalle tarjotaan ”eurooppalaisia arvoja” eli juuri Homo Sovieticusta. Tai ehkä pahempaakin. Moskova sentään ajatteli että Homo Sovieticus tekisi työtä.
Ano: Joo, isänmaallisuus ja natsismi mielletään nykyisin samaksi. Mutta mikä aloitti se kehityksen? Nykyinen hallinto ei ymmärrä syy-seuraussuhteita eikä myöskään sitä että kuinka infrastruktuuri toimii ja millä polttoaineella.
Pyssymies: Mieleen tuli visio jossa Väinämöinen laulaa sata nykyräppäriä suohon.
Terho: Kiitokset. Täytyy välittää terveiset.
Väinämöinen teki mahtitekoja sanan ja laulun voimalla, mutta ei hän mikään hento runopoika ollut, vaan tietäjäsoturi joka hallitsi suvereenisti myös miekan käytön:
https://books.google.fi/books?id=wJYnWEhKhzAC&pg=PA319&dq=v%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen+veti+miekan+riisti+rauan&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwi0z9DWrazpAhV3xMQBHb5ADhgQ6AEIXTAH#v=onepage&q=v%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen%20veti%20miekan%20riisti%20rauan&f=false
Kansallismielisyydestä ja isänmaallisuudesta on tullut kirosanoja, kuten mainittu. Mistä se kehitys alkoi? Mistäpä muusta kuin YYA:sta, joka oli Paasikivelle pakon saneleman reaalipoliittinen välttämättömyys, mutta jonka johdosta hän oli huolissaan kansakunnan moraalisen selkärangan kestävyydestä.
Kekkoslovakiassa se selkäranka sitten alkoi mädätä. Neuvostoliiton hajoaminen ei muuttanut asioita miksikään, koska YYA-hengessä poliittisen eliitin oli pakko löytää uusi pokkuroitava. Se saatiin ensin somali-invaasion kautta ja sitten EU:sta.
Joku voisi jo ajatella, ettei Suomen kansasta ole pitämään omaa valtiota, vaan sen on oltava jonkun kehittyneemmän kansakunnan alamainen. Se ei ole totta:
vuosina 1919-39 Suomi oli itsenäinen, täysivaltainen ja liittoutumaton valtakunta, ja kohtuu hyvinhän tuosta selvittiin.
Ei tosin osattu hankkia voimakkaita liittolaisia, mutta vastapainoksi osattiin torpata pahimmat haihattelut, kuten Reunavaltiopolitiikan.
Mitenköhän sen Suomen saisi takaisin?
Tervehdys, Qroquius Kad. Sitä Suomea ei taida saada enää takaisin kuin romahduksen kautta. Jonka jälkeen tarvitaan ihmisiä jotka osaavat tehdä eikä pelkästään selittää. Niin pitkälle tilanne on ajettu. On tietysti äänestämisen mahdollisuus mutta siinä esteenä on valtamedia joka on tiensä valinnut.
Tuo suohon laulaminen on sellainen termi, että sitä saakin ulkomaan elävälle selittää pidemmän kaavan kautta, että mitä se tarkoittaa. On aika perisuomalainen ilmaisu, oletan?
Tervehdys, Ekku. Jotain suomalaista joo. Ehkä heavy-bändimme pitävät yllä sitä perinnettä.
Tänä päivänä suomalaisuuta ja yleensä valkoisuutta demonisoidaan tavalla, jota vielä 1990-luvulla olisi kummeksuttu. Eikö kukaan tunnista retoriikkaa, jollaista suunnattiin juutalaisia kohtaan 1930-luvulla? Kaiken lisäksi demonisoijat kutsuvat vastustajiaan natseiksi!
Koulujen Pisa-tuloksia ei enää hehkuteta kahdesta syystä: Ensinnäkin tulokset ovat maahanmuuton seurauksena laskeneet jo alle Viron tason. Toisekseen taidetaan häpeillä sitä, että Suomen Pisa-tulokset ovat kuitenkin korkeammat kuin kehitysmaissa. Sehän on poliittisesti epäkorrektia, sillä juuri kehitysmaista odotetaan maahamme uusia, parempia aivoja.
Tosiaan voi olla, että tarvitaan romahdus, jossa Maailmanpelastaja-Suursuomi-haaveilu sekä translakihankkeet ynnä muut sukupuolisekoilut unohtuvat sekunneissa ja niitä hokevat ohisalot ohjataan päättäväisesti käsipuolesta menemään kotiinsa odottamaan jatkokäsittelyä. Suomen ryöstöverotus ranskalaispankkien pelastusoperaatiossa voisi olla ratkaiseva katastrofi.
Suomi koki sadan vuoden itsenäisyyden Venäjän vallan aikana. Se oli itsenäisyyden hybridimalli, jossa halusimme ja saimmekin pitää kiinni omista olennaisista instituutioistamme, mutta toisaalta saatoimme tyydyttää alamaisuuden tarpeitamme keisaria kohtaan.
Sehän on ilmeisesti myös kansainvälisesti tunnustettua, että kiroilu suomeksi kuulostaa tehokkaalta. Mistäköhän se johtuu?
Meillä on liikaa syitä kiroilla...
Tervehdys MikkoK:lle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.
MikkoK: Ehkä se romahdus tarvitaan. Sillä suomalaisuuden ja valkoiduuden demonisointi on nykyisin itseisarvo,
Ekku: Tuo muuten taitaa pitää paikkansa.
Tottakai Väpällä oli miekka, mahtimies kun oli. Mutta minkäs niminen miekka? Ulfberth? Kenen takoma? Ei tietoa, ei mainintaa. Miekka oli ajan statusesine, vähän kuin auto nyt. Mikäs auto oli Urkilla? Sylvillä oli Mini - mutta oliko Urkilla oma auto? Oliko edes korttia.
Väinämöinen oli tietäjä, taitaja, mahtimies ja sen verran soturi kuin tarvis. Poikkeaa muista tarusankareista, Akillelleksella, Odysseuksella, Artturilla oli miekka. Väpällä sana, miekkaa mahtavampi.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. En tiedä Väinämöisen miekasta mutta Urkin autosta muistan että kun tuli öljykriisi 1973 niin Kekkonen otti virka-autokseen Saab 900:n. Bensapihi. Esimerkkiä. Eikä ollut väriltään musta vaan tummanvihreä.
Mutta olikos urkilla omaa autoa? Ei tainnut tai ei tainnut olla osa identeettiä. Ei tärkeä. Kuten ei väpänkään miekka.
Aseena oli keihäs tärkeämpi, miekka oli sivuase - varalla. Köyhemmillä kirves ajoi saman asian. Joillakuilla oli aseena ango, hieman idealtaan legioonien pilumin tapainen heittokeihäs. Idea: jos ei tapa tai haavoita, jää kilpeen tai rengashaarniskaan haitaksi roikkumaan.
Urkin saabin olen jossain museossa bongannut, olisko ollut mobiliassa. Siellä oli kumminkin valtionhoitaja Mannerheimin RR esillä.
Pyssymies
Tuskinpa Urkki juurikaan siinä Saabissa kulki. Taisi olla mainosta. Aina kun Urkin automatkoista puhutaan, niin Cadillac yleensä mainitaan. Ei tainnut Zhaika kelvata, vaikka käsittääkseni sellaisen venäläisiltä saikin?
Tervehdys Pyssymiehelle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.
Pyssymies: Juu, Marskihan käytti RR:ää silloin kun oli kapinan jälkeen valtiohoitajana.
https://sotaveteraanit.fi/wp-content/uploads/2018/07/Marskin-auto_2.jpg
Ekku: Silloinhan Urkki halusi näyttää esimerkkiä tosin en ole varma minäkään että kuinka paljon hän sillä Saabilla kulki.
Lähetä kommentti