TODELLISUUSVARAS

Radanvarsikaupunki, joskus lähitulevaisuudessa…

Löytävän Keskuspoliisin vanhempi kuulustelukonstaapeli Jan-Erik Lapanen istui toimistossaan ja odotti seuraavan kuulustelun alkamista. Lapanen otti tehtävänsä erittäin vakavasti ja uskoi asiaansa. Hän oli uuden koulukunnan poliiseja ja valmistunut Tampereen yliopiston ideologisesti soveltavan lainsäädännön ja poliisitoiminnan laitokselta. Varsinainen hikinen poliisitoimi kuului edelleenkin poliisi-amk:sta valmistuneille. Lapasen ja hänen alati lisääntyvien kollegoittensa päävastuu oli yhteiskunnallisen ideologisen puhtauden mahdollisimman tehokkaassa säilyttämisessä. Se oli prioriteetti joka meni ylitse kaiken muun.

Siitä oli kyse nytkin. Kuulustelua odotti kolme kotoaan selliin kuskattua miestä. Armas Haranrääk, Kauto Keinonen sekä Magnus Höhlestö. Miehille ei tietenkään oltu kerrottu pidätyksen syytä ja miehet olivat muhineet vuorokauden pidätyssellissä. Epätietoisuus yhdistettynä vapauden menetykseen oli tehokas painostuskeino ja kuulustelussa he saisivat kyllä tietää syyn. Ja nämä kolme olivat suorittaneet vakavan rikoksensa yhdessä ja yksissä tuumin.

- Tuokaa kuulusteltava Haranrääk sisälle.

Eräs varsinaisen kenttäpuolen konstaapeli toi Armas Haranrääkin kuulusteltavaksi eikä hänen katseessaan näkynyt juuri ammattiylpeyttä eikä myöskään sympatiaa työpöytänsä takana istuvaa kollegaa kohtaan. Konstaapeli piti kuitenkin mölyt mahassaan sillä myös hänen ja hänen perheensä pääelinkeino oli syöminen ja poliisissa poliittinen puoli kertoi oliko pelut pieniä vaiko ei. Suorittavalla puolella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin totella.

Lapanen näytti Haranrääkille tuolia. Mies istui ja totesi:

- Olisi kovasti hyvä tietää, miksi minut on köijätty tänne asemalle. Ja raudoissa vielä. Niin kuin olisin pahempikin rikollinen.

- No sellainenhan te olettekin. Siksi te olette täällä kuulusteltavana.

- Mistä ihmeestä on kysymys?

- Siitä kirjoitussarjasta jonka olette tehneet yhdessä Keinosen ja Höhlestön kanssa. Sehän on selkeää yhteiskuntarauhan vastaista propagandaa.

Armas Haranrääkin silmät menivät teevadeiksi.

- Jaa se? Mutta siinähän esitellään kaikille lukijoille tavallisia kansallismielisiä ihmisiä. Perheellisiä ja perheettömiä. Työssäkäyviä, työttömiä ja eläkeläisiä. Heidän elämäänsä ja mielipiteitään. Ja siinä on perustellusti osoitettu että tiedostavaiston puhe ääri-, laita- ja vinkkelijostakin on pelkkä olkiukko. Noissa kirjoituksissa olkiukon tilalle on laitettu oikeat ihmiset. Kyseessä ovat tavalliset, rauhalliset ja lainkuuliaiset ihmiset jotka eivät kannata minkäänlaista totalitarismia. Porukka on vähän niin kuin 1950-luvun demareita. Tai sen ajan kokkareita tahi maalaisliittolaisia. Kuka mitäkin. Muttei mitään natseja. Ja jopa tiedostavaiston puolelta on tullut varsin paljon palautetta että kyseinen kirjoitussarja on poistanut hyvin monelta aivan turhia ennakkoluuloja. Ovatpa todenneet että ehkä jatkossa keskityttäisiin asiaan eikä pelkkiin demonisoituihin mielikuviin.

Jan-Erik Lapanen katsoi kuulusteltavaa ilmeellä jonka saattaisi tulkita lauseeksi ”puhuitpas jätkä itsesi pussiin”. Sitten hän totesi:

- Juuri tuo on rikollista. Olette syyllistyneet todellisuusvarkauteen.

- Mihinkä helev… kun noitten intersektionaalisten lakiasetusten perässä ei tahdo oikein pysyä.

- Kannattaisi pysyä. Pysyisitte siten myös kaidalla polulla. Intersektionaalisen lakiasetuksen HHSK 237 mukaan te olette rikollinen.

- Mitä tuo HHSK muuten tarkoittaa?

- Haavaadeshalluai hassukssäädääks sesmellellem kukkuu.

- No niinhän se olikin. Mutta mitäs se pykälä pitää sitten sisällään?

Lapanen napsautti näytöltään lakiasetuksen näkyville ja alkoi lukea:

Intersektionaalinen lakiasetus HHSK 237: Ideologisesti oikeaoppisten henkilöiden maailmankatsomus ja minäkuva pohjautuvat oikeaoppisiin mielikuviin. Näitä mielikuvia ei saa horjuttaa millään perusteella sillä se on sekä henkilökohtaisen mielenrauhan että yhteiskuntarauhan horjuttamista.

Jos joku horjuttaa näitä mielikuvia väärinkäytettyjen faktojen avulla, hän samalla horjuttaa oikeaoppisten henkilöiden käsitystä todellisuudesta. Pahimmassa tapauksessa oikeaoppisen henkilön maailmankuva ja oma minuus saattaa romuttua ja tämä tulkitaan poliittiseksi henkiseksi väkivallaksi jota kohdellaan yhtä vakavasti kuin ruumiillista väkivaltaa.

Kyseinen toiminta on henkilökohtainen todellisuusvarkaus ja siitä maksimirangaistus on kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Törkeän henkilökohtaisen todellisuusvarkauden minimirangaistus on kaksi vuotta ehdotonta ja maksimi viisi vuotta.

Lapanen jatkoi:

- Niin. Teistä on tehty kaikkiaan kahdeksankymmentäyhdeksän rikosilmoitusta ja jokainen koskee nimenomaan todellisuusvarkautta. Olette tietoisesti riistänyt ihmisten todellisuuskäsityksen väärässä tarkoituksessa esitetyillä oikeilla faktoilla ja syyllistynyt näin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyyn poliittiseen henkiseen väkivaltaan. Kiistättekö syyllisyytenne?

- Hä? Tokihan minä niitä kirjoituksia olen tehnyt mutta nimenomaan yhteiskuntarauhaa ylläpitävässä tarkoituksessa ja nehän ovat saaneet hyvän vastaanoton. Jopa tiedostavalta puolelta. Eivät ne mitään rikollista ole.

Vanhempi kuulustelukonstaapeli Jan-Erik Lapanen huokaisi ja totesi:

- Sen lisäksi että syytetty selkeästi tunnustaa syyllisyytensä hän ei myöskään osoita mitään katumusta teolleen. Kuulustelu päättyy ja asia siirtyy syyttäjälle.

Armas Haranrääk ymmärsi mistä suunnasta tuuli puhaltaa ja kysyi:

- No mikä tuomio minua sitten odottaa?

- Kyse on törkeästä todellisuusvarkaudesta joka on kohdistunut suureen ihmisryhmään raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Kyllä tästä se neljästä viiteen vuotta istumista tulee. Varsinkin kun rikoksenne on kohdistunut työtätekemättömän palkansaajaväestön ideologiseen etujoukkoon. Voitte tietysti pudottaa istumisen määrää julkisella häpeärangaistuksella.

- Minkäslainen se sellainen sitten on?

- Tunnustatte Radanvarsikaupungin torilla asianomistajien ja paikalle kutsutun yleisön edessä että olette tehneet rikoksenne ainoastaan tarkoituksena loukata ja satuttaa. Tunnustuksessanne toteatte että asianomistajien todellisuuskuva on oikea ja te itse olette valehdelleet. Eli tunnustatte, että  niin te, kuin ne ihmiset joista olette puhuneet olette juuri sitä kaikkea pahaa ja vastenmielistä jota teidän on väitetty olevankin. Pyydätte anteeksi henkilökohtaisesti heiltä kaikilta ja kadutte tekoanne. Luonnollisesti häpeärangaistus menee suorana valtakunnan verkkoon.

- Eli minun siis pitää valehdella julkisesti.

- Kyllä. Mutta kyse on vastuullisesta valehtelusta jolla palautetaan ihmisille takaisin heidän oikeaoppinen mielikuvansa.

Lapanen painoi työpöytänsä nappia:

- Viekää kuulusteltava pois ja tuokaa seuraava.

Konstaapeli vei Haranrääkin selliinsä ja uutta kuulustettua odottaessa Jan-Erik Lapanen ajatteli että tämä maa oli aivan liian pitkään saanut olla faktojen anarkia jossa tosiasioita sai kuka tahansa käyttää ilman viranomaisten ideologista valvontaa, määrittelyä ja ennen kaikkea lupaa. No, siitä tehtäisiin nyt loppu. Vapaa ajattelu oli syöpä, josta toimivan yhteiskunnan tulisi parantaa itse itsensä. Keinolla millä hyvänsä. Ja parannuttuaan yhteiskunta siirtyisi oikeitten mielikuvien aikaan ja siinä myös pysyttäisiin. Totuus oli aivan liian vaarallinen asia vapaasti levitettäväksi.