AITA, OSA II

Jatkoa osasta yksi.

Helsinki, Kumpulan nomenklatura-alue, tuonnempana…

Muodikkaisiin vaatteisiin laittautunut 17-vuotias Ingrid Uinio astui vanhempiensa omistamasta viihtyisästä omakotitalosta pihalle ja käynnisti sähkömopoautonsa joka oli ollut automaatin hoitamassa sekä latauksessa että lämmityksessä. Federaation Suomi-nimisessä maakunnassa vietettiin federaatiopäivää joka oli yleinen vapaapäivä. Ainakin nomenklaturan edustajille joten Ingridinkään ei tänään tarvinnut mennä Tarja Halonen-eliittilukioon. Liittovaltion liput liehuivat saloissa.

Hän oli sopinut hyvän ystävänsä Krista Engbomin kanssa että vapaapäivää vietettäisiin shoppailemalla joten Ingrid ajoi Engbomien pihaan jossa Krista jo odottikin. Niin Ingridin kuin Kristan vanhemmat olivat hyväpalkkaisissa töissä liittovaltion maakuntahallinnossa ja tytöt olivat oppineet elämään varmassa yltäkylläisyydessä. Samoin kuin turvallisuudessa, jota piti yllä Kumpulan alueen ympärillä oleva piikkilanka-aita jota vartioivat aseistetut turvamiehet.

Sähkömopoautolla matka nomenklaturan käytössä olevaan Fed-Marketiin ei kestänyt kauan ja alueella oli aina vapaita parkkipaikkoja. Tytöt eivät oikeastaan tienneet, mitä jonottaminen tarkoitti. Heidän oli myös varsin vaikea hahmottaa, että tällä pääkaupunkiseudulla asui yli miljoona ihmistä hyvin ahtaasti sillä Kumpulan erityisalueella asuttiin väljästi ja tilaa riitti.. Onneksi muurahaiskansalaisten elämä ei liikuttanut heitä. Fed-Marketissa he jättivät ulkovaatteensa säilytykseen. Paikka oli mukavasti lämmitetty.

Muotitietoiset tytöt aloittivat shoppailunsa ja ostoskoriin tarttui Evolven shampoota ja hoitoainetta, Essen meikkivoidetta, Bohon peitevoidetta, Rosehip- ja Rose Quartz-korostusväriä ja Sensai Lah Volumiser-ripsiväriä. Tytöt maksoivat ostoksensa Fedkartella eivätkä ajatelleet, että kyseisiin ostoksiin meni yhden muurahaiskansalaisen kokonainen kuukauden elanto. Itse asiassa muurahaiskansalaiset olivat Ingridille ja Kristalle yhtä kaukaisia kuin ufot. Tiedettiin, että niitä oli olemassa mutta ei niitä koskaan nähty. Ne elivät jossain toisessa maailmassa. Joten niistä ei tarvinnut välittää.

Sen jälkeen oli tietysti vuorossa vaateosasto. Eihän kummallakaan ollut vaatteista pulaa mutta kun kerran tultiin shoppailemaan niin tietysti ostettiin myös vaatteita. Se, että tuliko niitä koskaan pidettyä päällä ei ollut olennainen kysymys. Ehkä se antoi vain tunteen, että tässä ollaan erityisasemassa. Tai eivät he oikeastaan tajunneet olevansa erityisasemassa. Tämähän oli normaalia elämää. Ingrid muisti katselleensa sitä haalariväkeä joka rakensi aitaa Kumpulan ympärille ja oli onnellinen ettei hänen tarvinnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Vaatekaupasta poistuessaan heitä vastaan tuli Shawn. Heidän ikäisensä afroamerikkalainen poika jonka isä oli erään yhdysvaltalaisen yrityksen Suomen osaston johtaja. Shawn oli samassa lukiossa kuin tytöt ja tapaaminenhan vaati muutaman selfien jotka tytöt siirsivät välittömästi Instagramin ”Kumpula: monikulttuurisuus on rikkaus”-ryhmään.

Ostosten jälkeen tytöt siirtyivät ravintolan puolelle. Kyllähän shoppailusta nälkä tuli. Ingrid otti itselleen kebab-riisiannoksen ja Krista jättihampurilaisen. Tytöt kannattivat koulussa lihansyönnin yleistä vähentämistä ilmastosyistä mutta uskoivat myös ravintolan seinällä olevaan julisteen sanomaan:

NE, JOTKA TOIMIVAT ENITEN OIKEAN ASIAN PUOLESTA, OVAT MYÖS OIKEUTETTUJA TIETTYIHIN ETUOIKEUKSIIN

Olivathan tytöt joskus maistaneet muurahaiskansalaisille tarkoitettuja soija-annoksia ja tuumineet että eivät he kyllä suostuisi syömään tuollaista maustettua sellua koko ikänsä. Onneksi se sellun syöminen ei koskenut heitä. Oli tiettyjä etuoikeuksia. Ja ne kuuluivat heille. Ne olivat itsestäänselvyyksiä.

Syödessään tytöt miettivät tulevaisuuttaan. Lähitulevaisuudessa Ingridin perheellä oli talviloma Goalla. Kristan perhe puolestaan menisi laskettelemaan Sveitsiin. Molemmat olivat niitä kympin tyttöjä lukiossa ja tulevaisuus oli sinänsä selvä. Yliopiston yhteiskuntateologinen tiedekunta ja sitä myötä työllistyminen liittovaltiohallintoon. Heidän ei tarvitsisi koskaan lähteä Kumpulan nomenklatura-alueelta. Muuta kuin turvattuja ajoteitä pitkin keskustan virastoihin. Ja heidän tiensä yliopistoon oli muutenkin tasoitettu sillä koska he olivat eliittikoulun eliittiluokalla niin heidät oli vapautettu kaikesta matematiikan ja muiden kovien tieteitten opiskelusta. Siitä muistutti myös heidän luokkansa seinällä oleva suuri juliste:

PÄÄTTÄJÄ EI TARVITSE LUKUJA. PÄÄTTÄJÄ TARVITSEE VISIOITA.

Shoppailun ja ruokailun jälkeen Ingrid ajoi Kristan kotiinsa ja meni sitten omaan kotiinsa. Huoneessaan hän huomasi että sähköt katkesivat sekunniksi ja tulivat sitten takaisin päälle. Muualla Helsingissä sähköt saattoivat olla pitkäänkin poikki mutta Kumpulan varavoimala alkoi jauhaa virtaa välittömästi.

Myöhemmin Ingrid söi perheensä kanssa kanaleikkeitä, riisiä ja currykastiketta. Sen jälkeen hän istui hetken perheen kaasutakan ääressä viestitellen kaikille kavereilleen. Läksyjä ei tarvinnut lukea. Hän osasi muutenkin kaiken sen, mitä häneltä tulevaisuudessa vaadittiin.

Illalla hän meni omaan huoneeseensa jonka seinällä olivat Che Guevaran, Bob Marleyn ja Greta Thunbergin julisteet. Hän katsoi ulos ikkunastaan. Hänen perheensä asui Kumpulan erityisalueen reunalla ja ikkunasta näkyi vielä se aita joka piti ulkomaailman loitolla. Se häiritsi häntä vähän. Mutta aidan eteen oli istutettu kuusiaita joka peittäisi sen muutamassa vuodessa.

Ingrid kävi nukkumaan tyytyväisenä. Kaikki oli hyvin. Kaikki tulisi jatkossakin olemaan hyvin.