keskiviikko 29. elokuuta 2012

PUNANISKA SAI AVOIMEN KIRJEEN

Hotelli Yrjöperskeleen respassa aukaistiin kylmät oluet. Meinaan, kun mehän ollaan melko syrjässä, eikä meille yleensä kukaan kirjoita. Mutta nyt meillekin on tullut kirje, ja vielä julkinen, avoin kirje. Me kun ollaan tällaisia punaniskoja, ja kirje on osoitettu punaniskoille. Ja kirje on tullut merkittävältä taholta, sillä sen on lähettänyt itse Katja Ståhl, ja Ståhl jos kuka on fiksu ja merkittävä ihminen. Sen tietää muummuassa siitä, että hänellä on valtakunnallisessa Iltalehdessä oma blogi, josta hän voi lähettää avoimia kirjeitä punaniskoille.

Pikkusen tietysti epäilyttää, että onkohan se avoin kirje osoitettu sittenkin jonnekin muualle, koska tuota punaniska-termiähän käytetään melko paljon tuolla Amerikoissa. Redneck, you know. Löytyy väittämän mukaan vaikkapa Teksasista, Alabamasta ja Appalakkien vuoristosta. Parempia banjonsoittajiakin ovat kuin me suomalaiset sikaniskat. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että Katja olisi käyttänyt mieluummin termejä juntti, turvenuija tai vaikkapa henkinen peltopelle, niin silloin olisin voinut olla ihan satasen varma, että kirje osui kohdalleen. Mutta koska Katjan kirje on kirjoitettu suomeksi, niin ehkäpä se on tarkoitettu nimenomaan meille.

Avataanpa kirje, ja katsotaan mitä se sisältää. Ainakin alku näyttää lupaavalta, sillä hän kirjoittaa hyvä punaniska, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Sehän on hienoa sinänsä, sillä yleensä meitä punaniskoja lähestytään Sleepy Sleepersiä muunnellen hyvä punaniska, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa, koska lukuista yrityksistä huolimatta et ole vastannut kirjeisiini. Ehkäpä tässä onkin luvassa jotain muutakin kuin kirjoittajan päässään luoma virtuaalikuva punaniskasta, joita hän ei varsinaisesti ole koskaan tavannut, mutta kuitenkin jostain syystä tietää, mitä tämä punaniska ajattelee.

Ja tämä lupaushan oli kaunista niin pitkään kuin se kesti, eli täsmälleen seuraavaan lauseeseen joka onkin kirjoitan sinulle siksi, että en tunne teidän porukkaa juurikaan, mutta näen koko ajan mitä teidän ajatusmaailmanne tekee maailmallemme. Oikeastaan tään kommentoinnin voisi lopettaa tähän, mutta katotaan nyt mikä Katjan mieltä meissä punaniskoissa painaa. Tai puniksissa niin kuin hän tuttavallisesti haluaa sanoa, ja tokihan hän myös niin saa tehdä.

No joo, ensimmäisenä tulee tyypillisesti nämä aseet. Ja se, kun minä kannatan niitä. Yhdessä kappaleessa Katja vie tarinaa halusta puolustaa itseään yöllisen murtovarkaan ampumiseen, sitä kautta pitkään vankilatuomioon ja niin oman kuin koko perheen elämän tuhoutumiseen ja nulikoitten joutumiseen koulukiusatuksi. Ihan lahjakasta.

Katja vaan unohti, että niin minä, kuin muutkaan punikset (ja aselupia omistavat vihreät, kyllä niitäkin on) emme saa aselupia kuin ampuma- tai metsästysharrastukseen. Ja kyllä, niin minulla kuin muillakin tuntemillani puniksilla on tarpeellinen vierasvara tuulikaapissa, eli pesäpallomaila. Sillä kun läväyttää isoille lihaksille, se rauhoittaa luvatonta tulijaa ihan tarpeeksi. No, ehdollistahan siitä sitten ensikertalaisena saa, mutta jos Katja ei halua kotiaan puolustaa, niin sehän on tietysti hänen oma valintansa.

Mutta tuliaseet ovat edelleenkin asekaapissa. Lataamattomina.

Ja seuravaksi tullaan kohtaan, että "et suvaitse homoseksuaaleja". Ja mielikuvitus alkaa lentää yhtä mainiosti (ei näitä ihan tyhjästä päästä keksitä, huomaa kyllä, että Katja on ollut Demi-lehden toimittaja) ja se homoseksuaalisuutta vastustava punis, joka meni ampumaan sen kuvitellun murtovarkaan saakin seuraavaksi parrua perseeseensä vankilassa, kun hänellä ei ollut homoa lakimiestä puolustajanaan. Itselläni on muuten ammatin puolesta jonkun verran kokemusta rikollisista ja muistutan, että kuvaa vankilasta ei välttämättä kannata ihan kokonaan muodostaa amerikkalaisen Oz eli Kylmä Rinki-sarjan perusteella, mutta Katjalla on tietysti oikeus tehdä omia ratkaisujaan plus omia kuvitelmiaan ja niitähän hän kieltämättä tekee.

Kun poistaa Katjan homo-osuudesta tuon päässä kehitellyn osuuden, jää jäljelle kaksi lausetta eli Hyvä punaniska, et suvaitse homoseksuaaleja. Mikäs niissä on niin jännittävää? Ja tässä löytyy sinänsä yhteinen sävel punikselta ja Katjalta. Minäkin ihmettelen, että mikä niissä on niin jännittävää, että homohypetystä täytyy harjoittaa joka ainoassa saumassa. Sitäkin hieman ihmettelen, että onko jonkun ihmisryhmän suvaitseminen joku laillinen pakko, jota täytyy harrastaa, koska joku toinen ihmisryhmä haluaa nostaa egoaan mainostamalla suurta suvaitsevaisuuttaan. Eikö se riitä, että jättää ihmiset rauhaan?

No, mitäs sitten. No sitten gettuillaan uskonnosta. Minähän olen jonkun sortin agnostikko. Hommafoorumilta löytyy paljon ateistejakin. Niin kuin vakaita kristittyjäkin. En ole pitänyt tapanani kuittailla heidän uskostaan tai sen puutteesta. He kun ovat monissa muissa asioissa samaa mieltä kanssani. Mutta sitä hiukka ihmettelen, että jos ei voida sanoa, että sinä olet homo, ja minä en pidä siitä, niin miksi Katja voi sanoa, että sinä uskot Jumalaan, ja minä en pidä siitä. Valikoitua suvaitsevaisuuttako? No, yhtä kaikki, taas on kyse mielikuvista ja valinnoista ja mikäli Katja (joka tietysti kovasti vastustaa yleistämistä omien, kuviteltujen ennakkoluulojen perusteella) päättää muodostaa mielipiteensä suuresta joukosta tavallisia suomalaisia ihmisiä sen perusteella että Yhdysvalloissa on se Raamattuvyöhyke, niin sekin on tietysti hänen asiansa.

Ja juu, tuleehan ne pakolaisetkin vielä käsiteltäväksi. Katja taktisesti unohtaa (ei voi tapahtua tietämättömyyttään, onhan hän fiksu ihminen), että turvapaikkaturismi koostuu kyllä pääosin ihan muusta kuin kiintiöpakolaisista. Mutta kai Katja kuuluu niihin ihmisiin, joitten mielestä vaihtoehtona on vain mitään kyseenlaistamaton rajaton piikki, tai sitten vihaa tirskuva punaniskaisuus. Ja siihenkin Katjalla on oikeus, vapaa maahan tämä. Mutta miksi se on juuri Katja, joka opettaa meille punaniskoille, että maailma ei ole mustavalkoinen. Ja ennen kaikkea miksi Iltalehti näkee tämänkin opetuksen niin tarpeellisena?

Olen todennut, että blogimaailmassa ei paperi lopu kesken. Mutta sanomalehtipaperi on kallista, joten hyvää hyvyyttäni annan Iltalehdelle Katjan opetuksen lyhyempänä versiona, ettei mene niin paljon paperia. Jää enemmän tilaa ilmoituksillekin:

AVOIN KIRJE PUNANISKALLE

Kirjoittanut Katja Ståhl

Kun kirjoituksestani poistaa omat kuvitelmani ja suoranaisen vittuilun, ei jäljelle jää kuin välimerkit. Mutta kai se nyt tuli selväksi, että juuri minä olen niitä yksilöitä, joilla on oikeus opettaa punaniskoja, juntteja, turvenuijia ja henkisiä peltopellejä.



20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katja Ståhl luokittelee ihmisen punaniskaksi, jos ihminen hyväksyy aseet (onko olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelakin punaniska), jos ei innostu homoista (vaikka homot olisivat vankilan vankipomoja, lääkäreitä jotka pelastavat lapseni hengen ja juristeja, jotka pelastavat vankilalta - mutta hei, koska punaniska on paha, on väärin pelastaa häntä vankilalta, jos ihminen uskoo jumalaan (suurin osa Suomessa asuvista on kirkon jäseniä ja uskovat jumalaansa enemmän ja vähemmän, ovat siis punaniskoja), jos ihminen epäilee pakolaisten esittämiä tarinoita (suurin osa suomalaisista haluaisi vähentää humanitääristä maahanmuuttoa). Kirjoituksesta jää epäselväksi riittääkö yksi synti, vai pitääkö olla nuo kaikki, jotta pääsee punikseksi.

Eivätkö nämä hyvät ihmiset koskaan lopeta sädekehänsä kiillottamista muita mollaamalla?

Nimimerkki En ole punis, koska en usko jumalan olemassaoloon. Muut synnit tunnustan

Kumitonttu kirjoitti...

Mutta sitä hiukka ihmettelen, että jos ei voida sanoa, että sinä olet homo, ja minä en pidä siitä, niin miksi Katja voi sanoa, että sinä uskot Jumalaan, ja minä en pidä siitä. Valikoitua suvaitsevaisuuttako?

Tieteellisesti voidaan todistaa, että homous ei ole perinnöllinen sairaus, mutta jumalia ei voi tieteellisesti todistaa. Sen takia (amerikkalaisittain sanottuna) liberaaleissa piireissä homous on oikeutettua. Turhaan ei puhuta tiedeuskosta, kun tarkoitetaan tällaista poliittista vallankäyttöä.

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

Sanattomaksi veti Katjan kirjoitus. Jos nyt en sitä jaksa kommentoida, onko kyseessä vihahiljaisuus?

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Katjahan kyhäsi loistavan loistavan olkiukon ja hyökkäsi tätä vastaan kuin Don Quijote konsanaan.

Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki.

Mutta jos tätä miettii vähän vakavammin, niin taas kerran huomaa sen kuinka parodiahorisontti tulee taas vastaan. Ei tälläisiä juttuja voi keksiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Kumikselle, Närpes Vargille ja Anonyymille & sen Synonyymille ja kiitos kommenteistanne.

Ano sekä Ano & sen Syno: Katjahan tietysti voi panna posken solisemaan ja leuan laulamaan ja osoittaa, että hän on jotakin huomattavasti enemmän kuin ne ihmiset, jotka hänet elättää. Mutta miksi Iltalehti näkee tämänkaltaisen opetuksen niin tarpeellisena? Kun toi Katjan kirjoitushan oli kirjoituksenakin vähän helvetin huono. Eikö Iltalehdessä ole vastaavaa päätoimittajaa?

Kumis: Minäkin näen, että homous on oikeutettua. Homot ovat homoja, ja heistä on ihan yhtä mahdotonta tehdä terapialla heteroja, kuin minut voisi terapioida homoksi. Noille miespuolisille homoille annan krediittiä siitä, että he vaan ovat homoja, ja elävät elämäänsä. Ilman sen kummempaa. Sen sijaan tuntemillani lesboilla (alallani yllättävän yleisiä) on noin kolmella neljäsosalla järkyttävä miesviha, vaikkeivat ne miehet olisi niille mitään pahaa tehneetkään. Kuuluu vissiin kuvioihin.

Närpiön Julma Susi: Olet nyt kahden vaiheilla. Jos kommentoit, niin asiaa varmaan suollat. Ja asiaa suoltaessasi syyllistyt vihakommentointiin. Jos et kommentoi, syyllistyt vielä pelottavampaan vihahiljaisuuteen. Vaikeeta tää on tää netsin elämä. Hyvä ei ole milloinkaan. Tietysti jos mentäis porukalla hirteen, mutta kai sitäkin uutisoitais vihaitsemurhana.

Heikki Polojärvi kirjoitti...

Vaikuttaa siltä että Katja uskoo punaniskatonttuihin jotka pahalla silmällään levittävät maailmaan kaikenlaista ikävää.

Voihan sitä kukin uskoa mihin haluaa, kukapa minä olen sanomaan mikä on totta ja mikä ei.

Unknown kirjoitti...

Vastasit Katjalle sillä ainoalla mahdollisella tavalla jolla katjaståhleille voi vastata.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykälle loistavasta kirjoituksesta - jälleen kerran.

Katja Ståhl kirjoitti paskaa, koska joku käski hänet tekemään niin. Mahdollisesti tämä "joku" jopa maksoi siitä, että Ståhl levittää mokukoneiston ja vihervasemmiston propagandaa.

On varmasti hieno ihminen, tämä Katja - ainakin omasta mielestään.

Rohkenen ilmaista tästä asiasta eriävän mielipiteeni.

t. "Oinomaos"

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi mitään. Ihailla täytyy kuinka ylivertaisen taitavasti ja rennon halveksivasti Katja puhalsi kumoon olkiukkonsa. Muistan kuinka riemukkaina pidin tämän kaltaisia syyttäviä toteamuksia "Olet sitä meiltä, että ihmisen pitää voida puolustaa itseään." lukiessani joskus Joseph Hellerin Me sotasankarit (Catch 22) kirjaa. Parodiahorisontti on todellakin ylitetty, jos todellisen elämän henkilö alkaa kuulostaa aivan sotasankarien hahmoilta. Jotenkin tää on aivan riemastuttavan hämmästyttävää. Kun ennen niin itsestään selviltä tuntuneet asiat käännetään päälaelleen. Taidan todellakin olla hullu tai muuten vajaa kun Katjan opastuksesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että ihmisen pitää voida puolustaa itseään. Mutta mutta...onhan tuo aika erikoista settiä kyllä ja niin kuin Ykäkin totesi niin se taitaa olla lähinnä osoitettu USA:n raamattuvyöhykkeen väelle sellaisina kuin heidät kokee suomalainen tiedostava mediapelle, joka ei ole koskaan käynyt kyseisellä alueella.

Mutta kuten totesin niin onhan tää riemastuttavaa. Tää on kuin virkistävä tuulahdus kaukaa 2000 luvun alkuvuosiltaa jolloin tällainen läpän heitto oli yleisempää. Jospa Katja on vain vähän myöhään herännyt tähän jutskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän tuntuu siltä että tämä olisi suomennettu jostain jenkkilän mielipidetrollauksesta...

Pasi Turunen kirjoitti...

No hei jätkät, toihan on Katjan kiukulla kirjoittama vastine Laasasen tatuointikirjoitukseen.
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115300-markkina-arvon-sabotointi-tatuoinneilla.

Noita tatskakirjoituksen kommentteja kun lukee, niin tyhmempi voisi todeta että geneerisesti ajateltuna todellakin kannattaa pysyä kaukana tatuoiduista naisista. Harvemmin näkee tuollaista pikkuprinsessojen ryhmäsieluhaavoittumista ml. Katja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Heikki Polojärvelle, Hujan Hajattelijalle, Oinomaokselle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Turusen Pasille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensäkin voi todeta, että ennen vaaleja tämän kaltaisia avautumisia saisi tulla huomattavasti lisää, sillä eihän nää ketään oikeaoppiseksi alaleuan väpättäjäksi käännä, vaan vaikutus on päinvastainen. Toi Pasin kehittämä "pikkuprinsessojen ryhmäsieluhaavoittuminen" on muuten oikein kuvaava termi maailman menoon. Voisi levitä laajempaankin käyttöön.

Pyrrhos kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus Ykältä jälleen. Samaa ei voi kyllä sanoa Katja Ståhlin vuodatuksesta. Vaikuttaa keskinkertaisen yläasteikäisen tuotokselta. Ei sillä ettäkö iltalehti olisi laatujournalismia, mutta ei kai nyt saatana tuollaista pitäis voida julkasta. Noh, iltalehti tekee niinkuin parhaaksi näkee. Joka tapauksessa, Katjan kirjoituksesta provosoituneena aion nyt viettää intensiivisen 10 minuutin vihahiljaisuuden, muodostaen siten selkeän uhan arjen turvallisuudelle.

Castor kirjoitti...

Tervehdys herra Perskeleelle!

Palasin Suomessa ja Unkarissa vietetyn pitkän kesäloman jälkeen taas suolakaivokselle. Suomessa aika meni todella mukavasti ja lupsakasti, kun en vaivautunut lukemaan lehtiä enkä kuuntelemaan/katsomaan uutisia, vaan vietin aikani saaristossa. Unkarilaisia lehtiä en kykene lukemaan.

Nyt tein sitten sen virheen että aloitin tuon lehdenluvun siitä huonoimmasta päästä, eli Iltalehdestä. Siellähän pääsevät blogeissa tällaiset Ståhlin kaltaiset keskinkertaisuudetkin mellastamaan. Menestystähän hänelle on tullut mm. siitä, ettei hän saanut Suosikki-lehden levikkiä kasvamaan. Demi-lehtihän ei tietenkään ollut yhtä vakavasti otettava julkaisu kuin Suosikki, ja nyttemmin Ståhl lienee kunnostautunut myös tuottajana ja Apulanta Oy:n "johtajana". Ihmettelen kovasti miksi nimi on "Apulanta" kun Ståhl kykenee ihan oikeaakin paskaa suoltamaan kuin variksenpoika...

Sanattomaksi nämä kirjoitukset vetävät. On outoa, että vetävät, kun en osaa millään samaistua näihin Ståhlin punaniskoihin, vaikka olen harrastanut metsästämistä (nykyisessä kotimaassani ei kukaan siviili voi saada metsästykseen tai muuhunkaan aseenkantolupaa, joten murhiin, tappoihin ja törkeisiin pahoinpitelyihin joudutaan käyttämään sitten jos jonkinlaisia keittiövälineitä ja erilaisia tylppiä astaloita). En erityisemmin pidä homoseksuaaleista, nais- tai miespuolisista, vaikka en minä heitä millään tavoin vihaakaan (miksi vihaisin?), he ovat minulle jokseenkin yhdentekeviä taipumuksineen. Muutenkin vaikuttaa omituiselta, jos ihminen toisen ihmisen tavattuaan alkaisi jotenkin heti ajatella tämän seksuaalista suuntautumista. No, ehkä Ståhl tekee näin.

Kolmas asia on tuo jumala. Se on minulle jäänyt kovin vieraaksi ja siltä osin en sitten taidakaan olla "punaniskainen". Olisi vain mukava kuulla Ståhlin käsitys esim. islamista, joka määrittää ihmisen ja yhteiskunnan kaikki toimet tavalla, johon tuo kamala kristinusko ei ole kyennyt sitten keskiajan, kun reformin kautta siinäkin päästiin maalisen ja taivaallisen vallan jakoon. Kuten tiedetään, islam ei ole kokenut reformia, vaan jäänyt edelleen sellaiseksi, mikä se oli 600-luvulla, ei-euroopalaiseksi, kaikenkattavaksi uskomus- ja yhteiskuntajärjestelmäksi.

Kyllä kai Ståhl saa hakea niitä kaikkein oikeimpia punaniskoja jostain muualta kuin vähäväkisestä Suomesta ja rekisteröityjen aseiden haltijoista. Kehottaisin kääntämään ("luomaan") katseen esimerkiksi Afganistanin, Somalian ja Irakin punaniskoihin. Sieltä löytyy varmasti koko joukko luvattomien aseitten kanssa leikkiviä, homoja ihan oikeasti vihaavia (lue "tappavia") ja samalla jumal-uskossaan kovasti väkeviä, jo ns. "kulttuurinsa" kautta tietyt arvot omaksuneita yksilöitä, joista osa on saattanut jopa jo pujahtaa näille raukoille rajoillemme ja joita on kyllä tulossa koko ajan lisää.

Ståhl ei ole yksin edustamassa kirjoittamansa kaltaista "näkemystä", sehän on selvä. Toisaalta minäkään en usko olevani ihan ainoa, jolla on omaksumani vakaumus.

T. Max Jussila

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyrrhokselle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Pyrrhos: Niin kuin totesit, Iltalehti tekee minkä parhaaksi näkee, ja nyt se näkee, että kansalaisia on sivistettävä lukion ekaluokkalaisen kauniilla angstilla.

Castor: Jos pitkän tauon jälkeen lukee suomalaisia lehtiä, niin suosittelen siedätyshoitoa, eli aloita vaikka Tekniikan Maailmasta tai Retki-lehdestä. Muuten tulee armoton närästys ilman muuta. Sen, mitä Katjan vuodatuksesta voi päätellä, on se, että hän tykkää kattella amerikkalaisia tv-sarjoja ja tehdä sen perusteella laajempiakin johtopäätöksiä.

Ja eihän Ståhl islamia arvostele, koska hän tietää, että silloin hän saattaisi olla ihan oikeasti vaarassa niitten ihan oikeitten punaniskojen taholta. Kun haukkuu näitä itse keksittyjä suomalaisia punaniskoja, voi turvallisesti leikkiä kansalaisoikeusaktivistia. Kovasti voimia eloon ja hyviä vointeja sinne Kiinan maille. Eihän se täältä ole edes kovin kaukana. Ei ole kuin yksi valtio välissä.

Castor kirjoitti...

Juu, on se Venäjänmaa suuri! Shanghaista kun lentää sellaisen tunti ja neljäkymmentä minuuttia Kiinan sisällä, niin sen jälkeen saakin lopun matkaa, kahdeksisen tuntia, nauttia laajasta Venäjästä, jossa tulee sellaisia aikoinaan toisinajattelijoille tuttuja paikkakuntia lentokartalle kuin Vorkuta, Irkutsk, jne.

Olisiko Katja-tyttösen (siinä 34 v.) osalta niin, että kun suvussa saattaa olla niinkin karmea hahmo kuin vänrikki Stool (Ståhl på svenska), niin tämäkö runebergilainen hirveys nyt laittaa kokeilemaan suvaisevaisena oloa muita kuin suomalaisia kohtaan?

Herra Perskeles on kyllä siinä oikeassa, että aivan liikaa on Ståhl katsonut amerikkalaisia sarjafilmejä (luonnollisesti vastoin tahtoaan) ja ammentanut sieltä oppinsa. Minulta jäi kuitenkin yksi huomio liian vähälle: se, että kuten Kiinassa, niin myös Suomessa käytetään näitä keittiövälineitä ja muita astaloita surmatöissä aika lailla suvereenisti rekisteröityjen aseiden sijasta. Eivät nämä ståhlit ja muut tunne aselakiakaan, kun joku oli sellaisenkin päästänyt suustaan, että "kuka vaan" saa Suomessa sarjatuliaseeseen luvan. Muuten, edes Yhdysvalloissa ei sellaiseen saa lupaa, koska luvalliset aseet on tarkoitettu joko tarkkuusammuntaan eri muodoissa, tai sitten metsästykseen, joissa kummassakaan ei oikein sarjatuliaseella ole käyttöä.

Olin viimeksi kertausharjoituksissa vuonna 1988 ja tulin kolmanneksi 150 metrin matkalta ammuttaessa, aseena luonnollisesti 7,62 RK 62. Tulos oli 92, voittaja osui 96 pisteen verran, kakkosen tulosta en muista, saattoi olla pinnan verran vähemmän eli 95. Olen pahuksen ylpeä kolmannesta sijastani! Ståhlille tiedoksi, että sitä ei ammuttu sarjatulella...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Se "joku", joka päästi sarjatulisammakon suustaan ei ollut sen vähempää kun Helsingin Sanomat silloin, kun oli se Hyvinkään ampumatapaus. En muuten muista, että korjasivatko väitettään. Valiot ammuin aikanaan minäkin. Rynkky on kiistatta pirun hyvä ase ampua.

Anonyymi kirjoitti...

Kainuulaiset korpikommunistit jotka aikoinaan äänestivät SKDL:ää olivat varmaan melko punaniskoja. Nojoo oli sielläkin seassa joku neuvostomielinenkin, meidän entisen talon lähelläkin oli, mutta yleensä ne ei ollu.

Vieläkin toi koneen pönttö on hakusessa.

Muuten huomasitko sähköpostit? Siinä on Karin tekemiä aika punaniska-henkisiä piirroksia. Mikä oli sun suosikki? Voit levittää niitä edelleen. Noita mitä lähetin en ole nähnyt google-hakujen tuloksina. Lisää on luvassa kun saan niitä skannattua. Harmi kun tavallisessa kirjastossa ei ole yleisön käyttöön laitettua skanneria. Heillä on vain henkilökunnan skanneri. Tämä on Muotoiluakatemian kirjastolta. Täällä voi skannata ulkopuolisetkin jos on skanneriin kytketty kone vapaana.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä toi sun kirjoituksesi oli, siinä missä Katja S:n oli huono. Itse olen nähtävästi punis, koska olen ainakin väljästi, syyllinen kaikkiin Katjan mainitsemiin synteihin.

Mutta vielä vähän offtopikkia.

"Sen sijaan tuntemillani lesboilla (alallani yllättävän yleisiä) on noin kolmella neljäsosalla järkyttävä miesviha, vaikkeivat ne miehet olisi niille mitään pahaa tehneetkään. Kuuluu vissiin kuvioihin."

Olen siis mies, ja työskennellyt noin viisi vuotta sosiaali-ja terveyspuolen puitteissa ja viimeiset puoli vuotta lastensuojelussa (en ole sossu). Koska en ole ns. sisäpiirissä, niin en tarkemmin tiedä, että mitä he sisimmissään funtsivat, mutta joitakin lepakko-ja homotyyppejä kyllä on havaittu sekä ajoittain "jäätävää" ilmapiiriä koettu, jota olen ihmetellyt.

Jos toi sun käsityksesi pitää paikkansa, niin se tarjoaisi kyllä selityksen sille, että miksi koen oloni ajoittain 'Persona non grataksi'.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Kiitokset kuvista. Olet melkoisen urakan tehnyt. Suosikkia on mahdoton sanoa. Nykymaailmassahan Karin kuvia ei julkaisisi yksikään lehti, vaan hän olisi nimimerkillä toimiva kulttihahmo, joka julkaisisi piirroksiaan verkossa, ja jonka henkilöllisyyttä Illman & kumppanit pyrkisivät täikammalla selvittämään, että saataisiin heppu edesvastuuseen.

Ano: Tommoista kylmäkiskoisuutta ja uskoa naiseuden ylivertaiseen voimaan kyllä alalla esiintyy, mutta täytyy samaan hengenvetoon huomauttaa, että kyllä alalla löytyy myös huomattava määrä erittäin täysjärkisiä naisia. Hatunnosto heille.