tiistai 11. kesäkuuta 2013

TARINA, YHDESTOISTA KESÄKUUTA

Tapahtuma-aika: syyskuu 2020

Tapahtumapaikka: Venäläisten miehittämä Helsinki, uudelleen perustetun KGB:n pääkonttori entisissä Kansaneläkelaitoksen tiloissa

Tapahtumassa läsnä:

- Kenraali Anatoli Zaitsev, Suomen sotilaskomendantti

- Kenraalimajuri Aleksander Belov, KGB:n Suomen alueen päällikkö

- Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, Rakkauden Ministeriön uudelleenmäärittelemisen- ja kärsäntunkemisosaston johtaja

- Lill-Kerstin Porrström-Hottentot, Rakkauden Ministeriön saneleva virkahenkilö

- Milla-Lällä Pimpstén, vähemmistövaltuutetun erityistutkintaprojektisuoritetoiminta-asiantuntija

- Annika Ö-ö – Hö-ö, perätisoveltava kulttuurintutkija Helsingin Yliopistosta

- Ingeborg Korspindel-Sörsselssön, tiedostava toimittaja Helsingin Sanomista

*

Viisi naista istui Helsingin KGB:n odotushuoneessa ja pelkäsi. Miehitetyn Suomen sotilaskomendantti kenraali Zaitsev oli pyytänyt heidät puheilleen. He eivät ymmärtäneet, miksi KGB halusi tavata heidät. Hehän olivat ennen sotaa puhuneet ja kirjoittaneet aktiivisesti rauhan puolesta ja olivat myös olleet julkisesti sitä mieltä, että Venäjän vaatimukset olivat olleet kohtuullisia. Ketä joku vitun Kymenlaakso, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala kiinnostaisi? Eivätkä ne pyydetyt laivastotukikohdat mitään miehitystä tarkoittaisi. Venäläisethän olivat luvanneet niin. Piti vaan typeryyttään olla itsepäinen ja näinhän tässä sitten kävi.

Viimeiset puoli vuotta olivat olleet ikävää aikaa. Venäläiset halusivat turvata Itämeren kaasuputkensa ja muutenkin pullistella hauistaan ja sen vuoksi olivat vaatineet suomalaisilta joko suoraa sotilasliittoa tai sitten maa-alueitten luovutuksia ja sotilastukikohtia. Suomalaiset eivät olleet tähän suostuneet vaan yrittivät epätoivon vimmalla ostaa aseita sieltä mistä vain saisivat ja kertausharjoittaa reserviään, mutta aika loppui kesken.

Sota oli kestänyt kolme kuukautta. Suomalaisten alueellinen puolustusjärjestelmä oli toiminut hyvin, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana riisuttu armeija ei jaksanut ylivoiman edessä. Venäläiset kärsivät Kymijoelle edetessään hirvittäviä tappioita, mutta sen jälkeen ei suomalaisillakaan ollut enää laittaa vastaan mitään. Venäläisjoukot miehittivät Helsingin taistelutta toinen päivä elokuuta. Maaseudulla suomalaiset kävivät vielä ankaraa sissisotaa, mutta koska venäläisjoukot olivat varmistaneet niin Ruotsin kuin Norjan vastaiset rajat, taistelu oli enää vain väistämättömän viivyttämistä. Ruotsalaiset sulkivat venäläisten pelossa oman rajansa, eikä vaikeakulkuisen Norjan rajan yli juuri täydennystä saanut. Euroopan Liittovaltio raapi muniaan, puhui mukavia jostain muusta ja käänsi katseensa toisaalle.

Venäläiset olivat ottaneet maan maaseutua lukuunottamatta lujasti hallintaansa. Siviiliväestöä oli kohdeltu yllättävän hyvin, mutta jos siviilit olivat jääneet kiinni sissien avustamisesta, oli tuomio armoton. KGB:n odotushuoneessa istuvat naiset olivat ihmeissään. He eivät olleet tukeneet sissejä millään tavalla. Mistä heitä voitaisiin epäillä? Ja miksi heidät oli kutsuttu näin korkea-arvoisten venäläisten luo?

Odotushuoneen ovi aukesi, ja sisälle astui hymyilevä naispuolinen venäläinen luutnantti. Hän pyysi heitä kohteliaasti seuraamaan ja johdatti heidät seuraavaan huoneeseen. Huoneessa oli kaksi venäläistä korkea-arvoista upseeria, jotka molemmat hymyilivät lämpimästi. Toinen upseereista alkoi puhua:

- Hyvät rouvat, tervetuloa. Olemme odottaneet teitä. Näen silmissänne pelon, mutta te ette ole täällä kuulusteltavana, vaan vieraanamme ja ystävänämme. Tuossa pöydällä on virvokkeita, limonadia ja mineraalivettä, olkaa hyvä ja ottakaa ja sen jälkeen istukaa ja tehkää olonne mukavaksi.

Jokainen naisista otti juotavaa, sillä odotus oli kuivannut kurkkua oikein urakalla. Sen jälkeen he istuuntuivat. Venäläinen upseeri jatkoi puhumistaan:

- Sota maittemme välillä oli ikävä, mutta se tapahtui, tapahtunutta ei voi enää perua ja sen lopputulos on pysyvä. Suomi tulee jatkossa olemaan osa Äiti-Venäjää. Me emme halua toteuttaa mitään kansanmurhaa emmekä väestönsiirtoja, vaikka sissejä ja vastarintaliikettä kohtaan olemmekin armottomia. Nykyinen Venäjä ei ole mikään Stalinin Neuvostoliitto. Itse asiassa me haluaisimme mahdollisimman nopeasti rauhoittaa tilanteen ja siirtää Suomen miehityshallinnosta siviilihallintoon.

- Maassa vallitsee sotatila ja sotilashallinto, mutta me haluamme mahdollisimman nopeasti siirtää vastuuta miehittäviltä venäläisjoukoilta suomalaisille itselleen. Mutta ymmärrätte varmaan sen, että suomalaistenkin osuuden on tässä vaiheessa oltava myös sotilaallinen. Maa on rauhoitettava, sissit tuhottava ja vastarintaliike lopetettava. Vain siten takaamme suomalaisten turvallisuuden, ja sen, että jälleenrakennus osana Venäjää voi alkaa. Ja teidän kaltaisenne lahjakkaat yksilöt ovat tässä avainasemassa. Tulemme tarjoamaan teille hyvin korkeaa asemaa paikallisen KGB:n virkailijoina.

Zaitsev oli hetken ajan hiljaa ja antoi sanojensa vaikuttaa. Hän huomasi kaikkien naisten kasvoilla helpotuksen ja lisääntyvän mielenkiinnon. Heidän asentonsa muuttui jännittyneestä rentoutuneemmaksi. Zaitsev jatkoi puhumistaan:

- Te olette huippuälykkäitä poikkeusyksilöitä. Me olemme seuranneet teitä jo vuosikausia. Mutta te ette ole saaneet tässä, anteeksi rankka ilmaukseni, tsuhnien tasavallassa, ansaitsemaanne arvostusta. Te olitte häviämässä poliittisesti ja ennen kaikkea te olitte saaneet jo pahasti selkäänne suomalaisessa sosiaalisessa mediassa ja olitte joutumassa naurunalaisiksi. Se ei johdu teistä, vaan tavallisten suomalaisten kovakalloisuudesta. Ei tyhmemmän kanssa kannata väitellä.

- Nyt teidän on mahdollisuus ottaa itsellenne se asema, jonka ansaitsette. Teitä tarkkaillessanne olemme huomanneet teissä syvän vihan tavallisia yksinkertaisia omaa etuaan ajattelemattomia suomalaisia kohtaan. Hyvät rouvat, miltä sana kosto teidän suussanne mahtaisi maistua? Nyt pääsette toteuttamaan agendaanne ja aivan eri arsenaalilla, mitä teillä oli ennen sotaa. Tietysti joudutte hieman päivittämään ideologiaanne. Te kannatitte länsimaistyyppistä monikulttuurisuutta, mutta sitä me emme valitettavasti Venäjällä harrasta. Itse asiassa tämä ongelma on jo joukkojemme toimesta suurimmaksi osaksi hoidettu. Tuskin tekään sitä kaipaatte, sillä sehän pohjautui pelkkään utopiaan.

- Mutta tilalle teille annetaan mahdollisuus olla korkeassa ja vaikutusvaltaisessa asemassa oikeasti monikulttuurisessa valtiossa joka ulottuu Eckeröstä Vladivostokiin. Saatte kaiken, mistä unelmoitte. Tehtävänne on vakuuttaa teitä typerämmät suomalaiset ymmärtämään välttämättömän. Saatte kaiken apumme ja rajattomat valtuudet. Muistutan, että maassa on vielä sotalaki.

Naisten kasvoilta paistoi aina suuremmaksi kasvava mielenkiinto. Lill-Kerstin Porrström-Hottentot uskaltautui esittämään kysymyksen:

- Mitä te tarkalleen ottaen haluatte meidän tekevän?

Zaitsev hymyili lämpimästi ja vastasi:

- Tarkalleen sitä mitä tähänkin asti. Äärimmäisillä valtuuksilla vain. Tehtävänne on, muitten kaltaistenne mukana, selvittää sosiaalisessa mediassa elävät vastarintasolut. Ne samat hahmot, jotka pistivät teitä älyllisesti näköön ennen miehitystä, ja tekivät teistä pellejä. Sama porukka jatkaa miehityksen vastustamista. Tiedustelusyistä olemme antaneet netin toimia maassa vielä suhteellisen vapaasti. Tekninen puolemme kaivaa sieltä koko ajan tietoja ja luovuttaa ne teille. Aloittakaa Hommaforumista. Ja jatkakaa yksittäisiin bloggaajiin. Teillä tulee olemaan huomattava määrä osaavaa henkilökuntaa ja äärimmäiset valtuudet. Nyt teidän ei tarvitse enää perustella. Teidän tarvitsee vain tuhota.

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen esitti kysymyksen:

- Tarkoitatteko äärimmäisillä valtuuksilla myös kuolemantuomioita?

Kenraali Zaitsev katsoi tuota naista ja tuumi että ämmähän on kiihottunut, hyi helvetti. Mutta hän jatkoi:

- Myös kuolemantuomioita. Ja sotalain alaisuudessa ei oikeudenkäyntejä tarvita. Olette vastuussa ainoastaan meille.

Naiset alkoivat olla jo hyvinkin rentoutuneen oloisia. Pelko oli kadonnut. Silmät kiiluivat. Zaitsev jatkoi puhumistaan:

- Huomaatte varmaan, että te kaikki olette ruotsinkielisiä, tai muuten suomenruotsalaiseen kulttuuriin identifioituneita. Olen poiminut teidät tänne tarkoituksella. Tiedän, että olette pitäneet yllä marttyyriroolia ja väittäneet, että suomenruotsalaiset ovat sorrettuja ja väkivallan uhkan alla eläviä. Paskapuhettahan se on ollut, mutta ettehän te ole ihan suoraan voineet sanoa olevanne Bättre Folk, joka tarvitsee etuoikeuksia ja joihin nähden tavallinen tsuhna on kakkosluokan kansalainen. Oikeassahan te olette olleet. Ja nyt tilanne muuttuu, ja ankaran toimintanne kohteena tulevat olemaan mulliturpaiset ummikkosuomalaiset tsuhnat. Näin alkuun voin todeta, että se kihniöläinen vai piikkiöläinenkö heppu se oli, piru vie, että suomenkieliset nimet ovat hankalia, joka niitä sähköposteja aikanaan lähetteli, on meidän hallussamme ja me luovutamme hänet teille. Eihän hän kenellekään tosiasiassa mitään pahaa tehnyt, mutta hän loukkasi teitä, ja niin kuin totesin, teillä on rajattomat valtuudet. Voitte tehdä hänestä varoittavan esimerkin. Yhden monista.

- Ja mikäli te, ja monet kaltaisenne onnistuvat tehtävässään, piirretään Suomen sisäiset rajat uudestaan. Perustetaan Venäjän Federatiivisen Tasavallan alainen Autonominen Ruotsalainen Tasavalta, johon kuuluvat Uusimaa, Varsinais-Suomi, Ahvenanmaa ja eksklaavina Svenska Österbotten. Ruotsalaisen Tasavallan hallintokielenä tulee olemaan vain venäjä ja ruotsi. Ja tähän ruotsinkieliseen tasavaltaan tulee Venäjä satsaamaan taloudellisesti huomattavan paljon. Porvoosta tulee Venäjän öljyteollisuuden vientikeskus. Ja paikallinen, ehdoton valta on teillä.

Ingeborg Korspindel-Sörsselssön esitti kysymyksen:

- Entäs ne suomenkieliset maakunnat? Mitä niissä tapahtuu?

Anatoli Zaitsev vastasi:

- Kiinnostaako se teitä?

Naiset kohauttivat olkapäitään. Hittoako niistä tsuhnista. Zaitsev laittoi pöydälle lomakkeet:

- Kun allekirjoitatte nämä, teistä tulee KGB:n majureita. Ja vielä kerran, äärimmäisillä valtuuksilla. Aikanaan varmaankin nousette suuriin tehtäviin siviilihallinnossa, mutta juuri nyt me tarvitsemme teidän osaamistanne tällä rankemmalla puolella. Haluatteko allekirjoittaa ja ottaa tehtävän vastaan?

Kaikki naiset nousivat yhtä aikaa ja allekirjoittivat paperin. Zaitsev totesi tyytyväisenä:

- Kiitän teitä, majurit ja uudet kollegani. Olkaa hyvä ja siirtykää tuohon viereiseen huoneeseen. Siellä on räätäleitä, jotka tekevät teille univormut mittojen mukaan. Ne ovat nykyisin oikein tyylikkäitä.

Naiset siirtyivät toiseen huoneeseen mitattavaksi mittatilausunivormujaan varten. Huoneesta kuului kova puheensorina ja kikatuskin. Siitä ei heijastunut pelkkä helpotus, vaan into, ja tulevaisuuden innokas odotus. Kenraalimajuri Belov puhui ensimmäisen kerran:

- Oletko varma, että tämä idea toimii? Eikö olisi kuitenkin parasta jättää Suomen rauhoittaminen omille ammattilaisille?

Zaitsev vastasi:

- Älä nyt Belov. Suunnitelma toimii, ja se on hyväksytty Kremlissä. Nämä olivat vasta ensimmäiset ja näitä värvätään lisää. Ja nimenomaan otamme hommaan vain näitä ns. tiedostavia naisia. Ei missään nimessä miehiä. Miehillä tulee jossain vaiheessa raja vastaan, mutta näillä ei. Kun nämä tättähäärät ovat saaneet pari vuotta huseerata, ja sen jälkeen me poistamme ne virasta perinteiseen venäläiseen tapaan ja siirrymme kokonaan venäläiseen komentoon, niin suomalaiset suhtautuvat meihin vapauttajina. Maa putoaa lopullisesti käsiimme kuin kypsä hedelmä.

Belov mietti asiaa hieman itsekseen ja totesi:

- Niin. Parempihan se on, että tsuhnat vihaavat omiaan enemmän kuin meitä. Vaan mikä helvatun homma tuo Ruotsalainen Tasavalta oli? En minä siitä ole kuullut mitään.

Zaitsev hymyili, ja vastasi:

- Et varmaankaan. Kun eihän semmoista ole eikä tule. Keksin sen päässäni. Mutta nuo hölmöt uskovat. Ja parin vuoden päästä ne ovat täytemaata. Ja eihän suomenruotsalaisiin, siis tavallisiin sellaisiin voi luottaa sen enempään kuin tsuhniinkaan. Samanlaisia tsuhnia nekin ovat. Yhtä lailla ne tappelivat meitä vastaan nyrkit savessa. Mutta nämä mammat ovat erityisyksilöitä, joista on meille hyötyä.

Belov raapi hetken päätään, ja kysyi sitten:

- Vaan sitä minä tuumin vielä, että kun Suomi oli kuitenkin Euroopan Liittovaltion jäsen, niin onko todellakin varmaa, ettei sieltä käsin tule jotain sotilaallista vastareaktiota?

Zaitsev katsoi Belovia ihmeissään ja tuumi että mitteekö höpäjät. Sitten hän näki Belovin ilmeen ja molemmat upseerit räjähtivät rienaavaan röhönauruun. Nauru kesti ainakin minuutin. Sitten he kuivasivat silmänsä ja Zaitsev totesi:

- Jaahah, Aleksander. Eiköhän käydä tässä välillä haukkaamassa vähän palasta. Meillä on tunnin päästä tapaaminen viiden suomalaisen vihervasemmistolaisen naisvaikuttajan kanssa. Ne tulevat tähän huoneeseen länsimaisina hippeinä ja lähtevät ulos KGB:n upseereina sekä kovan teknologian ja kovan kurin kannattajina. Kun kuriahan saavat pitää he. Ja tsuhna ottaa kipeetä.


*

Kiitokset mainiolle vakikommentoijalle Närpes Vargille inspiraatiosta kirjoitukseen.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nå men usch!
-toivottavasti tämä ei ole profetia..?

-Tvälups-

Närpes varg (hrrrr...) kirjoitti...

Kylläpä olin leuhkaa poikaa töissä tänään kun Ykä kehui. Otin jutusta printin ja näytin sitä kaikille tomaatinpoimijoilleni kasvihuoneessa. Eihän ne sitä ymmärtäneet, mutta kun näkivät, että siinähän lukee, että "Närpes Varg", pomon nimi, niin hymyilivät kivasti vinoilla silmillään.
Juttusi on sikäli ajankohtainen, että muuan US:n blogikirjoittaja kertoi hiljattain, että Venäjä hyökkää Suomeen 13.6.2013. Äijän nimi taisi olla Jouko Piho.
Olen tässä nyt heilunut kahden vaiheilla, lähteäkö Ruotsiin vai kaivanko vintin puruista isukin konepistoolin ja ne sata panoslaatikkoa, jotka ovat varastorasvassa ja täydessä kunnossa.
Ykän ennusteen luettuani päätin, etten lähde vielä, mutta vaihdoin veneeseeni isomman moottorin ja hankin kaksi lisäpolttoainesäiliötä niin, etä kun sotatorvi törähtää, ajan Mersullani rantaan mieli-filippiinittäreni (ja rahasalkun) kanssa, hyppään veneeseen ja annan posottaa kohti Svea-mammaa. Alta kahden tunnin olen turvassa ja poksautan auki ensimmäisen kuoharin. Jos joku yrittää puuttua matkasuunnitelmaani, kaivan kannen alta tehdasuuden Degtarevin - äijän peruja sekin - ja posotan limpullisen kohti. Lakkaavat muuten höpinät siihen paikkaan.

Täytyy nyt toivoa, että Ykän tulevaisuustarina menee desantti B:n kautta kansainväliseen jakeluun ja luokitellaan vihakirjoitukseksi venäläisiä vastaan. Se merkitsisi pikaveneiden kaupan kymmenkertaistumista Suomessa, joka olisi hieno asia, minä kun omistan kahdenkin venetehtaan osakkeita.

Närpes varg kirjoitti...

Voi teitä! Joukossamme on epäilijöitä! Nimimerkki Tvällurps epäili, onko kyseessä profetia. Totisesti, totisesti minä sanon teuille: On se profetia. Hiljentykää siis lukemaan, mitä Jouko Piho kirjoittaa US:n blogisivuilla:

"Kuten olen sanonut monta kertaa, niin minä en tiedä, tapahtuuko 13.6.2013 mitään. Minä olen vain välittänyt "Pauliinan" sanoman siitä, että 13.6.2013 Venäjä hyökkää Suomeen ja aloittaa Suomen miehityksen. Uskon, että jossain lähitulevaisuudessa tämä Venäjän Suomea koskeva miehitys tapahtuu, mutta minä en tiedä sen ajankohtaa.

Tämän jonkin aikaa kestävän miehityksen jälkeen Venäjän armeija poistuu Suomesta, koska Venäjä häviää aloittamansa Kolmannen maailmansodan. Eli Suomen miehityskin liittyy laajempiin valtapoliittisiin kuvioihin, aivan kuin Toisen maailmasodan edellä. Näiden myllerryksien aikana Suomeen liitetään menetetyt alueet Petsamosta Suomen Karjalaan ja sen lisäksi myös Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa.

Kun Venäjä on kukistettu, syttyy maassa katkera sisällissota, jossa etsitään syyllisiä Venäjän sotaan lähtöön ja tappioon. Sisällissodan voittajaksi selviytyy uskonnollinen uusi tsaari, joka johdattaa Venäjän uuteen Pyhän Venäjän aikaan.

Suur-Suomi ja tämä uusi Venäjä toimivat yhdessä uutta Hitleriä eli tulevaa maailmandiktaatoria ei Petoa eli Antikristusta vastaan.

Silloin toteutuu Lutherin ennustus, että kun koko Eurooppa on pimeydessä, niin Pohjolasta loistaa valo kaiken pimeyden keskellä".

Näky, jonka Pyhä YrjöP sai, ja jonka hän meille välitti, perustuu siis todellisuuteen, sillä ei kai kukaan voi väittää, että Jouko Piho olisi väärä profeetta!
Ilmeisesti Ylvan painostuksesta Ykä jätti kertomatta, että noiden tappajanaisten valtakausi jää hyvin lyhyeksi ja kun se loppuu, heidät heitetään hurraten pohjoiseen Jäämereen petokalojen syötiksi.

Eikä Suur-Suomessa (JIPPII!!!) enää katsella telaketjufemakoita. Heidät kootaan pieneen, kämäiseen ja vuotavaan troolariin, joka kuljettaa koko rähisevän sakin Saudi Arabiaan levittämään sinne hyvää sanomaansa. Ja rannassa odottaa jo uskonnollinen poliisi notkeat raipat käsissään...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tvälläriupseerille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Nuo Jouko Pihon jutut ovat kieltämättä varsin korkealentoisia. Itsehän en osaa oikein noita mahdollisia kahakoita ennustaa. Tulipahan vaan tuumittua, että Suomihan on jo sinänsä kypsä maa miehitettäväksi, kun meiltä löytyy niin politiikasta, virkakoneistosta kuin mediasta viljalti valmiiksi suomalaisuutta häpeäviä quislingeja, jotka myyvät sielunsa tarvittaessa vaikka ittelleen perkeleelle, kunhan se ei puhu Suomea.

Mahdollisessa kahinassa suomalaisten pahin ongelmakohta voi olla se, että edellisessä rähinässä pärjättiin kohtuullisen hyvin. Sitä muistellessa saattaa unohtua, että uusi rähinä on uusi rähinä ja siinä voi aina olla mahdollisuus saada selkäänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Miksei kenraali ja KGB-päällikkö kokeile muodostaa neuvotteluyhteyttä sisseihin, sen sijaan että laittaiis nuo viis kympin tyttöä mesoamaan? Jos Venäjä lupaa Tarton rauhan rajat kun kerta joka tapauksessa ollaan samassa imperiumissa meni kuvernementtien rajat miten meni? Oli meillä autonomia 1809-1917 joten kokeillaan sitä sitten mutta noi akat joutuaisi kyydittää Siperiaan tai...no jonnekin vaan.

Miten nuo kympin työt osaavat de-programmoida mokuilun itsestään pois ja ohjelmoida uudelleen? Jos ne ovat tuohon hetkeen asti mokuttaneet täysillä ja vaikuttaa siltä että he ovat oikeasti niin seinähulluja että kannattavat touhua ja uskovat siihen? Kentsu sanoi että monikulttuurisuus on joukkojen toimesta siivottu pois jolloin poistolistoilla ovat sekä sosiaalimamut että mokuttajat. Kai noi viisi akkaa huomasi miten heidän aatesiskoillee ja aateveljilleen kuten Adolf Bulterille kävi, ja tekivät siitä omat johtopäätöksensä?

Kentsulla oli jäljellä jonkinlainen taviksen päättelykyky kun mielessään halveksi Lennipirkitan innostusta, vaikka siitä olisi hyötyä. Kentsu varmaan tajuaa sen että jos joku toimii omia vastaan niin hänellä ei myöskään ole pidäkkeitä muita vastaan. Kentsu tajuaa sen että silloin jos nuo viisi akkaa alkavat muodostua ongelmiksi niin sille varalle on olemassa ratkaisu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Pistit semmosia kysymyksiä, että tuo juttu olis vastauksia varten varmaan pitänyt kirjoittaa kirjaksi. Vaan itse uskon, että tässä meidän ns. tiedostavassa väestönosassa on suurin osa ihmisiä, joille ei ole tärkeintä ideologia, vaan sen suoma mahdollisuus tuntea moraalista ylemmyyttä ja sen perusteella tuomita muita ihmisiä. Plus sitten on tietysti niitä tyypillisiä virkahuoria. Kummallekaan porukalle ei ole kummoinenkaan homma de-programmoida itseään.

Ja juu, venäläiset (varmaan muutkin) ovat aina tienneet, että jos tyyppi pystyy pettämään entisen isäntänsä, niin se pystyy kyllä pettämään sen uudenkin.

Becker kirjoitti...

Tässä taas Ykä vetäisi ihan oikeasta narusta. Jos ottiatuota tuollaiseen tilanteeseen jouduttaisiin, niin todellakin nuo sujuvasti toista kotimaista puhuvat kaksiosasilla sukunimillä varustetut "batiikkinoidat" - lainaus Ruotsista,olisivat taatusti innokkaimpia moisiin kulttuuritekoihin. Ja todisteena jälleen tästä on läntnen naapurimaamme, jossa femakot ovat pyramidin huipulla ja hääräävät täysin estoitta mitä mielettömimpien ideoitten kanssa kenekään estämättä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Minullahan ei sinänsä ole mitään suomenruotsalaista vähemmistöä vastaan. Tunnenhan heitä itsekin. Mutta tuo ankkalammen mutaisimmasta kohdasta viime aikoina tullut marttyyrinaukuminen alkaa kyrpiä. Ei sinänsä, etteikö se suomenkielinenkin rouva osaisi omiaan kyykyttää, jos sauman saa.

Ruotsin touhuhan alkaa käydä jo hyvänpuoleisesta kauhuleffasta, tai Matrixista suorastaan. Eikös se pääministeri todennut siellä tuoreeltaan, että seuraavaan hallitukseen mennään vaikka ittensä perkeleen kanssa, kunhan saadaan ruotsidemokraatit eristettyä.

Becker kirjoitti...

Itse asiassa minäkin olen vähän samoilla linjoilla suomeruotsalaisten suhteen. Olen heitä vuosikymmenien aikana oppinut tuntemaan paljonkin, ja yleisesti ottaen viihtynyt heidän seurassan monasti ja pitänyt heitä tolkun ihmisinä. Jostain kumman syystä tuo RKP;n kööri vaan tuntuu imevän kaikki ideansa länsinaapurin perversseistä poliittisista näkemyksistä.
Mitä taas Reinfeldttiin tulee, niin äijähän on totaalisen pimee. Hänen ruotsindemokraattivihansa on saavuttanut jo sellaiset mittasuhteet, että se on hänen poliitikkansa punainen lanka. Kaikki keinot on hyväksytty kunhan vaan saadaan kapuloita SD:n rattaisiin. Ruotsalainen poliitiikka on jo aika kaukana mistään demokratiasta. Kyseessä onkin jo demokratu. Sverigedemokraatit ovat joissakin gallupeissa olleet jo kolmanneksi suurin puolue. Demareiden vuosikymmeniä jatkunut vallassa olo on "kekkoslaistanut" koko poliittisen elämän, joka alkaa muistuttamaan enemmänkin Valkovenäjän vastaavaa. Ensi vaaleista tuleekin mielenkiintoiset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Joo, mielenkiintoiset vaalit tulee, varsinkin kun eikös ne Ruotsin vaalit mene niin, että ei ole sitä yhtä tyhjää vaalilippua niin kuin Suomessa, vaan puolueen listalämiskä. Niin että eihän ne vaalit itse asiassa ole täysin salaiset. Jos äänestää SD:tä, ja ottaa hämäykseksi mukaan koppiin muittenkin puolueitten lämisköjä, niin paljastaa itsensä tietysti razzeksi. Odotettavissa on äänestystilanteissa melkoista agitproppia, ja eikös ne jotkut vaalivirkailijat viime vaaleissa heittäneet SD:n lämisköitä roskiin.

Laitoit sähköpostissa youtube-linkkejä. Nyt on pakko kysyä, kun asuu täällä Koivun ja Tähden alla ja on sitä myötä tottunut hieman konservatiivisempaan poliisiin, niin oliko ne i-h-a-n oikeasti poliiseja, vai oliko se joku sketsi?

Becker kirjoitti...

Niitä vaalilippuja lähettävät puolueet myöskin kotipostiin, jotta jos pelkää naapurin näkevän, voipi julkisesti ottaa demarien lipukken lokerosta pöydältä, mutta sitten kopissa taskustaan kaivaa sen oikean värisen. Svenssonit ovat paskahousuja. Minun naapurit kyllä tietää mitä lajia edustan, ja jos ei se passaa niin mulle se on yks p:n hailee.Saapahan olla rauhassa.
Tosiaan jossain äänestyspaikoissa olivat SD:n liput hävinneet mystisesti. Asiasta kun tuli julkinen, niin hävikki väheni huomattavasti. Kertoo jotain maan alikehittyneesta demokratia kehityksestä.
Ja niistä poliiseista. Kyllä ne vaan olivat/ovat ihan aitoja pollareita, eivätkä mitään performanssi pellejä. Sellaista se on meininki maassa nimeltään Absurdum. :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Täytyy sanoa, että tuosta ruotsalaisesta systeemistä tulee mieleen ne Iranissa islamilaisen vallankumouksen jälkeen pidetyt ensimmäiset vaalit, joissa vahvistettiin islamilaisen tasavallan asema laillisesti. Vaaleissa ei ollut mitään blankolappuja eikä suljettuja kirjekuoria, vaan jos kannatti islamilaista tasavaltaa, pudotti vaaliuurnaan vihreän lapun, ja jos vastusti, pudotti sinne punaisen. Yllättäen islamilainen tasavalta sai rökälevoiton.

Noista poliiseista: Sinänsä poliisit voivat minun puolestani olla suuntautuneita vaikka sen mihin. Vapaa-ajallaan ja siviilivermeissä. Mutta olen sen verran konservatiivi, että jos poliisi kulkee univormussa, hän edustaa silloin niitä asioita, joita se univormu itsessään edustaa. Ei henkilökohtaisia mieltymyksiään.

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisia tuloksia nähtäisiin ja oltaisiin nähty Ruotsin eri vaaleissa (parlamentti, maakäräjät, kunnat, ja muut kansanäänestykset) jos siellä vaalitoimitus olisi sellainen kuin Suomssa? Siis ensin annetaan tyhjä vaalilippu, sitten mennän koppiin merkkaamaan siihen numero, sen jälkeen virkalilija lyö vaalilippuun leiman, sitten äänestäjä laittaa vaalilipun kirjekuoreen ja sulkee sen, ja aivan lopuksi kirjekuori tiputetaan laatikkoon tai vaalipäivänä uurnaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Epäilemättä ruotsidemokraatit olisivat hyötyneet. Ihmettelen kyllä, miksi koko systeemistä on pitänyt tehdä niin hankala. Toisaalta, kyllähän Suomessakin valtapuolueet haikailevat listavaalien perään.