maanantai 12. tammikuuta 2015

HALLINTOALAMAINEN JA EPÄILYKSEN PIRU

Tapahtumapaikka: Erään pienehkön kaupungin viihtyisä omakotitaloalue

Tapahtuma-aika: Nykypäivä


Hallintoalamainen istui tietokoneellaan ja tunsi tekevänsä jotain kiellettyä, mitä hänen ei pitäisi tehdä ja jolla hän asettaisi uhanalaiseksi sen valmiiksi raamitetun elämän, minkä hän oli huolella rakentanut. Jos hän jatkaisi, saattaisi kaikki muuttua pysyvästi. Eikä hän halunnut muutosta siihen valmiiseen mukavaan ja turvalliseen sabluunaan, jonka puitteissa hänen ja hänen perheensä elämä eteni turvallisella radallaan. Mutta jostain syystä hän ei vain pystynyt lopettamaan. Tätä oli jatkunut jo kolme viikkoa. 

Hänen vaimonsa oli jo nukkumassa eikä kysellyt, miksi mies viihtyi koneella niin pitkään iltaisin. Varmaankin vaimo tuumaili miehensä katselevan jalkapalloa tai jotakin. Heidän välinsä olivat edelleenkin aivan hyvät, mutta eivät enää kovinkaan kiihkeät eikä heidän enää tarvinnut mennä yhtä aikaa nukkumaan sylikkäin. He olivat jo pitkän aikaa olleet Oy Perhe Ab. Lapset olivat muuttaneet jo maailmalle, eivätkä hekään kyselleet isänsä tekemisten perään.

Hallintoalamaisen elämä oli oikeastaan varsin mallillaan. Niin taloudellisesti kuin henkisesti. Hän oli keskitason toimistopäällikkö kunnanvirastossa. Vaimo oli lastentarhanopettaja. Heidän mukava omakotitalonsa oli maksettu ja rahaa jäi jo mukavasti elämiseenkin vaikka tietenkin he tukivat opiskelevia poikaa ja tytärtään. Niin kuin kunnon vanhempien kuuluikin. Lapsetkaan eivät olleet pilalle hemmoteltuja eivätkä heidän vaatimuksensa olleet mitenkään kohtuuttomia. Mies oli myös henkisesti ja yhteiskunnallisesti  ainakin omasta mielestään tasapainoinen, sillä hän uskoi Järjestelmään. Hän oli itse ylpeä osa sitä työnsä puolesta ja hänen varsin tiiviiksi betonoitua maailmankuvaansa piti yllä jokapäiväinen Maakuntalehti, Helsingin Sanomien sunnuntailiite sekä Yleisradion uutiset ja ajankohtaislähetykset. Hän luki lehdet tarkkaan ja seurasi säännöllisesti uutisia ja uskoi olevansa sen myötä varsin hyvin sormi maailman valtimolla.

Näin ollen hän mielsi olevansa varsin hyvin perillä maailman ja ennen kaikkea oman maansa tapahtumista, tiesi, mistä piti kiinnostua, mitä piti arvostaa, mitä piti halveksua ja mikä piti kokonaan ignoroida. Se oltiin hänelle toisten toimesta kerrottu ja hän uskoi sen mitään kyseenalaistamatta. Olihan hän Järjestelmän mies. Sekä ammatiltaan että asenteiltaan. Hän äänesti säännöllisesti kokoomusta, sillä hän mielsi sen velvollisuudekseen. Olihan kokoomus hänen mielestään kuitenkin puolueena pysyvyyttä, turvallisuutta ja tasaista kehitystä ylläpitävä tekijä sekä se lukko, joka estäisi ääriainesten minkäänlaisen esille tulon. Hän ei hyväksynyt ääriaineksia. Tosin hän ei aivan tarkkaan tiennyt, mitä ne olivat. missä ne majailivat ja oliko niitä ollenkaan mutta häntä oltiin median taholta niistä varoitettu ja hän otti varoituksen vakavasti. 

Hänen vaimonsa oli vähän vihreisiin päin kallellaan, mutta se ei haitannut, sillä hänkään ei ollut poliittisesti mitenkään aktiivinen. Minkä nyt muisti aika ajoin taivastella sitä, mitä hänenlaisensa naisen kuuluikin taivastella eli ahdasmielisyyttä, rajoittuneisuutta, suvaitsemattomuutta ja ennen kaikkea rasismia. Se olikin helppoa, sillä kaupungissa ei ollut muutamaa venäläisperhettä lukuunottamatta maahanmuuttajia ja vaimo jaksoi muistuttaa, että työpaikan Svetlana oli niin kertakaikkisen ihana, välitön ja aito ihminen. Tältä pohjalta vaimo oli rakentanut kiveen hakatun mielikuvan, että ilman muuta kaikki muutkin maahanmuuttajat olivat sellaisia. 

Hänen naapurustonsakin oli varsin mukava. Politiikkaa ei naapureitten kanssa paljoa puheltu, oltiinpa tekemisissä muuten vain. Puoli vuotta aikaisemmin hänen molemmat lähinaapurinsa olivat vaihtuneet kuukauden välein. Toiseen taloon muutti suurin piirtein hänen ikäisensä kaveri perheineen. Hän oli myös virkamies, sosiaalipuolelta tosin. Toiseen taloon taas muutti perheineen pienyrittäjä, jolla oli suht mukavasti toimeen tuleva autokorjaamo. Perheet tutustuivat ja varsinkin miehet olivat ottaneet tavakseen pitää muutaman viikon välein suhteellisen kosteahkon saunaillan.

Saunaillat olivat menneet leppoisessa hengessä, sillä yhdellekään miehistä ei myyty varsinaista rähinäviinaa. Saunomisen lisäksi asiaan kuului yleensä jalkapallon seuraaminen ja yleensäkin urheilusta puhuminen. Maailman asioita puhuttiin noin yleisellä tasolla. Kaikki olivat sitä mieltä, että jossain Ukrainassa saisivat niin kertakaikkiaan lopettaa sen ampumisen ja se Korean Kim oli varsinainen lutopää. Suomen politiikkaan ei vaan tullut puututtua. Ei siitä mitään sopimusta ollut, mutta ehkä miehet eivät tunteneet vielä toisiaan tarpeeksi.

Edellisessä saunaillassa tilanne oli sitten muuttunut. Oikeastaan vahingossa. Oltiin muisteltu sitä Aasian tsunamia ja poliittisen koneiston tolkutonta hitautta asian tiimoilta. Hallintoalamainen oli todennut itsevarmasti, että kyllä tuollaiset asiat pitäisi jättää ihan puhtaasti virkamiesten hoidettavaksi, niin tulisi jotain valmistakin. Virkamiehet saavat kyllä homman pelittämään.

Sosiaalivirkamies oli katsonut Hallintoalamaista ihmettelevällä ilmeellä. Hallintoalamainen ihmetteli vähän miehen hiljaisuutta ja outoa ilmettä, mutta tajusi sitten hänen ihan oikeasti pohtivan, että oliko Hallintoalamainen ollut tosissaan vaiko päästänyt ilmoille vitsin. Sosiaalivirkamies oli aukaissut oluttölkkinsä, ottanut pitkän huikan ja sanonut sitten:

- Aika jännää oikeastaan. Me ollaan suurinpiirtein samanikäisiä. Ja meillä on suurinpiirtein yhtä pitkä työkokemus virkakoneistossa. Ja me ollaan näemmä päädytty aivan erilaisiin johtopäätöksiin. Sinä luotat virkakoneistoon täysin. Minä taas olen menettänyt uskoni siihen aikaa sitten. Ja totaalisesti olen menettänytkin.

Tästä tulikin sitten keskustelua. Ja se eteni myös maahanmuuttoasioihin. Kävi ilmi, että sosiaalivirkamies suhtautui erittäin negatiivisesti humanitaariseen maahanmuuttoon. Hallintoalamaisen oli vaikea hyväksyä tätä, sillä vaikka heidän kaupungissaan ei juuri näitä maahanmuuttajia ollutkaan, oli hän silti seurannut asiaa tiiviisti mediasta ja sen pohjalta ymmärsi, että maahanmuutto on välttämättömyys hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi jatkossakin ja vaikka se tällä hetkellä aiheutti ehkä suuriakin kustannuksia, oli silti muistettava kuitenkin hädänalaisten ihmisten kärsimys ja auttamisen velvollisuus joka koski tietenkin myös Suomea. Ihmisiä ei saanut ajatella pelkkinä kustannusyksiköinä.

Sosiaalivirkamies ei viitsinyt puuttua Hallintoalamaisen mielipiteessä olevaan melkoiseen ristiriitaan vaan kyseli lähinnä mistä hän tietonsa hankkii. Kävi ilmi, että valtamediasta. Siinä vaiheessa Pienyrittäjä puuttui puheeseen ja totesi, että valtamedian tiedot ovat kyllä tiettyyn suuntaan poliittisesti värittyneitä ja on olemassa muitakin tiedonvälityskanavia. Nimenomaan internetissä. Tähän Hallintoalamainen totesi suoraan:

- Vaan kyllä se on kumminkin niin, että minä haluan lukea nimenomaan ammattilaisten tuottamaa toimitettua tekstiä eikä mitään amatöörien blogirävellyksiä. Sen vuoksi tilaan niin Maakuntalehteä kuin Helsingin Sanomia ja seuraan niin Ylen kuin Kolmosenkin uutislähetyksiä. Silloin en ole rajoittunut yhteen tietolähteeseen. Ja saan uutisia ammattilaisilta. Nimenomaan ammattilaisilta. En miltään amatööreiltä.

Pienyrittäjä totesi tähän, että oletkos pannut merkille, että niin Maakuntalehden kuin Hesarinkin kolumnit ovat jo vuosikausia olleet aika pitkälle samanlaisia ja toisiaan toistavia. Nimenomaan maahanmuuttokysymyksissä. Se, minkä miellät toimitetuksi tekstiksi on itse asiassa pelkkää mielipidekirjoitusta, joka ei sisällä kuin yhden ainoan mielipiteen ja näkökulman. Tähän Hallintoalamainen totesi:

- Mutta kyllä valtamediassa toimitettu teksti on sentään sekä ammattimaista että asiallista. Ei siellä langeta sellaisiin typeriin yleistyksiin ja ylilyönteihin niin kuin vaikka tuo Halla-aho jatkuvasti suoltaa.

Tähän Sosiaalivirkamies kysyi, heittäessään Hallintoalamaiselle samalla jääkaapista uuden oluen:

- Oletko muuten koskaan itse asiassa lukenut Halla-ahon blogia? Ensimmäistäkään kirjoitusta?

- No en, mutta…

- Eli et ole lukenut hepulta ensimmäistäkään kirjoitusta, mutta osaat silti sanoa, mikä niissä on vialla. Eli oliskos niin, että olet lukenut Halla-ahosta näistä lehdistä ja sinulle on kerrottu mitä mieltä sinun pitää niistä olla?

- No mut tajuanhan minä helvetti ittekin, kaikkihan tietää että…

- Ketkä kaikki? Me ei ainakaan tiedetä.

Saunailtaan oli muodostumassa yllättäin musta pilvi. Hallintoalamainen huomasi ihmeekseen, että nämä kaksi mukavaa, aivan tavallista miestä olivatkin jotain aivan muuta. Jotain sellaista, joka oli hänen maailmankuvalleen täysin vierasta. Jotain, jota hänen pitäisi karsastaa ja vierastaa, ja pahasti. Jotain, minkä voisi tulkita ääriainekseksi. Siksi hän olikin ymmällään, sillä nämähän olivat kuitenkin tätä yhtä, hänen vierastamaansa asiaa lukuunottamatta ihan järkeviä ja asiallisia heppuja. Se, mitä seuraavaksi sanottaisiin, ratkaisisi paljon. Pienyrittäjä laukaisi tilanteen:

- Mitenkäs olisi, jos minä laittelen sulle huomenna sähköpostia? Pistän siitä blogista tiettyjä juttuja linkkinä. Järkimiehenä sinä muodostat niistä itse mielipiteesi ja sinullahan on siihen oikeuskin. Ei sinulle kukaan tule sanelemaan, mitä mieltä sinun pitää olla. Tai emme ainakaan me. Tiedät sitten perskohtaisesti, mistä siinä on puhe ja palaat sitten asiaan, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu, niin jätät palaamatta. Vaan eiköhän lähdetä taas löylyyn ja kohtahan niiltä sun kaapelikanavilta tulee sitä jalkapalloa. Kenelle tuore kalja?

- Mulle.

- Mulle ja.

Pienyrittäjän ojentamien oluttölkkien myötä pilvi väistyi ja saunailta jatkui normaaliin malliin. Seuraavana iltana Hallintoalamainen kävi sähköpostillaan ja huomasi Pienyrittäjän lähettäneen hänelle viestin. Hallintoalamainen muisti kyllä eilisen keskustelun, mutta oli ajatellut, etteivät miehet siihen enää palaa. Hän ei ollut oikeastaan kovinkaan mielissään siitä, että Pienyrittäjä oli viestinsä mukana laittanut lupaamansa linkkilistan. Hän tunsi, että miehet olivat käyneet sorkkimassa hänen jo betoniin valamia mielipiteitä, eikä hän halunnut yhtään enempää häiritseviä ajatuksia niitä jyrsimään. Hän tuumi kuitenkin, että luetaan noita nyt sitten, kun kerran on lähetetty ja aukaisi ensimmäisen linkin. Viisitoista minuuttia myöhemmin hän sulki koneen suurta vihaa tuntien. Oikeastaan häntä puistatti. Hän suorastaan läjäytti läppärin kannen kiinni, pesi hampaansa, meni pahantuulisena nukkumaan ja nukkui levotonta ja katkonaista unta.

Seuraavana päivänä hän mietti kokemaansa. Hallintoalamainen ei ollut ensinkään tyhmä mies. Itse asiassa hän oli varsin  nopeaälyinen ja pystyi hyvinkin analyyttiseen ajatteluun, mikäli siihen tarvetta oli. Ja nyt siihen nimenomaan oli tarvetta. Sillä hän ihmetteli vihaansa. Se oli ollut syvä, musta, muodoton ja hahmoton. Hän ihmetteli sitä, miksi vihastui niistä kirjoituksista – tavoistaan poiketen – niin syvästi. Viha oli vain tullut, estänyt lukemisen pitempään ja suorastaan ajanut pois hänet tietokoneelta etsimään unen tuomaa rauhaa.

Sen hän tajusi toki heti, että kirjoitukset olivat kyseenalaistaneet sen maailmankuvan, jonka hän oli rakentanut ja kovasti varjellut. Tottahan siitä suuttuu. Mutta hän myös ymmärsi sen pinnan alla kytevän ajatuksen, joka nyt pullahti esiin. Suurin viha oli tullut siitä, että hänellä ei lukiessaan ollut mitään, jolla kyseenalaistaa näitä Jussi Halla-ahon väitteitä. Hän ymmärsi tajunneensa sen jo lukiessaan, ja tajusi vihan olleen eräänlainen suojareaktio. Se esti häntä kärsimästä tappion. Sillä silloinhan hän olisi tuntenut kärsineensä tappion myös Sosiaalivirkamiehelle ja Pienyrittäjälle, jotka hän oli mieltänyt oraalla olleen riidan ajatusten häiriköiksi.

Ja hänen mieltään alkoi hiertää uusi, inhottava mahdollisuus. Entä jos se ajatusten häirikkö olikin hän itse?

Sitähän ei saisi selville kuin yhdellä tavalla. Hän palasi Scriptan sivuille. Viha oli laantunut, sillä nyt sitä ei tarvittu suojakeinoksi. Hän jatkoi lukemista, ja kehitti toiseksi suojakeinokseen ”ihan perusteltua, mutta pohjimmiltaan olen kuitenkin oikeassa”-menetelmän. Hän tarvitsi sitä voidakseen jatkaa lukemista. Nyt hänen mielensä kaivoi esille kaiken sen humanistisen kieltämisen ja toiveajattelun voiman, minkä hän oli yliopistossa itseensä imenyt. Sen avulla hän pystyi lukemaan tekstiä täysin objektiivisesti ja pystyi myös myöntämään, että faktat olivat kyllä aivan kohdallaan, mutta hän asettui mielessään näitten faktojen yläpuolelle. Eräänlaiseksi korkeammaksi katselijaksi, joka totesi, että vaikka tuon miehen väitteitä ei ehkä pystykään osoittamaan vääräksi, niin häneltä on jäänyt ymmärtämättä se syvempi ymmärrys joka vaatii joskus elämään myös faktoista piittaamattoman ja faktat unohtavan auttamisen, suvaitsemisen, inhimillisyyden ja hyväksymisen hengen mukaisesti. Hengen, joka ei laske kolikoita. Koska tämä Halla-aho ei siihen kykene, hänen täytyy olla faktoistaan huolimatta silti väärässä. Vaikka Hallintoalamainen ei oikein pystynyt osoittamaan, että missä asioissa. Mutta Humanisti hänessä sanoi, että faktoja tärkeämpää on kuitenkin idea. Idea hyvästä. Idea auttamisesta. Idea jostain, jonka hän oli virallisesta mediasta omaksunut. Ei kai kokonainen mediakenttä voinut olla väärässä? Jonkun muun täytyi olla.

Hänessä elävä Humanisti, ja nimenomaan Loukkaantunut Humanisti saattoi todeta voittaneensa ottelun. Hän oli päihittänyt rasismin ja suvaitsemattomuuden. Mutta hänessä oli vieläkin myös Etsijä ja Seikkailija. Se, joka oli elänyt hänessä pikkupoikana ja jota hän ei ollut pystynyt kokonaan karkoittamaan itsestään edes yliopiston tasapäistämis- ja ajatteluntukahduttamismyllyssä. Ainoastaan piilottamaan. Ja nyt se pyrki esille, huomauttaen kiusallisesti, että ei Humanisti ollut voittanut ottelua. Ainoastaan erän. Olisi pelkuruutta perääntyä nyt.

Niinpä hän jatkoi lukemista. Aina suuremmalla kiinnostuksella. Kun kiinnostus kasvoi liian suureksi ja hän huomasi nyökyttelevänsä päätään lukiessaan, hän saattoi aina nousta kirjoituksen yläpuolelle ja katsoa sitä Humanistina. Aivan kuin palauttaen itsensä maan pinnalle. Tai no, oikeastaan maan pinnalta reilusti ylöspäin, mutta siinä suunnassahan totuus tai ainakin oikeus kuitenkin olisi.

Scriptassa oli myös linkkilista toisiin blogeihin. Ja niistä taas toisiin. Hän tutustui monenlaisiin kirjoittajiin. Eri tyylisiin, eri tapaisiin. Oikeastaan heitä yhdisti ainoastaan se tietty asia, minkä Humanisti hänessä mielsi rasismiksi ja ääriajatteluksi. Vaikka ne kirjoittivat kyllä näkemyksensä hyvin mielenkiintoisesti. Välillä jopa erittäin mielenkiintoisesti ja jotenkin tietyllä tavalla perustellummin ja värikkäämmin kuin ne kolumnit, joihin hän oli tottunut lukemissaan paperilehdissä. Mutta ehkä ne valtamedian kolumnit tuntuivat jollain tavoin turvallisemmilta. Aivan kuin ne olisi suunnattu sellaiselle yleisölle, joka ei haluaisi ajatusmaailmaansa järkytettävän. Ihmisille, joita tuli suojella. 

Suojella miltä?

Hallintoalamainen karkoitti mielestään tuon kysymyksen. Se oli liian perustavaa laatua, että hän voisi sitä vielä käsitellä. Toinen kysymys tuli mieleen. Sen oli esittänyt Pienyrittäjä silloin saunaillassa:

- Oletkos pannut merkille, että niin Maakuntalehden kuin Hesarinkin kolumnit ovat jo vuosikausia olleet aika pitkälle samanlaisia ja toisiaan toistavia? Nimenomaan maahanmuuttokysymyksissä. Se, minkä miellät toimitetuksi tekstiksi on itse asiassa pelkkää mielipidekirjoitusta, joka ei sisällä kuin yhden ainoan mielipiteen ja näkökulman.

Hallintoalamainen tajusi Pienyrittäjän olleen oikeassa. Ja hän hoksasi samalla, että ei ollut enää muistanut katsoa näitä kirjoituksia yläpuolelta Humanistina. Hieman ylimielisenä tarkkailijana. Hän tajusi jo pidemmän aikaa lukeneensa puhtaasta mielenkiinnosta. Hän tunsi itsensä mieheksi, joka oli syönyt koko ikänsä mikrossa lämmitettävää valmispizzaa ja yllättäen hoksanneensa, että kotiruokakin on olemassa. Hämmennys valtasi Hallintoalamaisen mielen. Hän ymmärsi, että tältä illalta oli lopetettava. Muuten hän esittäisi itselleen kysymyksiä, joita hän ei haluaisi esittää. Sillä hän pelkäsi vastauksia. Hän meni vuoteeseensa, nukahti ja näki unta siitä että oli tukkimassa vuotoa padossa. Sormi tukki pienen vuodon. Mutta sen viereen tuli uusi. Pian sormet, kädet ja jalatkin oli käytössä aina uusia vuotoja tukkimassa. Näytti jo siltä kuin hän olisi onnistunut. Kunnes tuli jälleen uusi vuoto. Ja joku unessa sanoi hänelle, että apua ei tule. Pato murtuu.

Ja seuraavana iltana Hallintoalamainen istui tietokoneellaan ja tunsi tekevänsä jotain kiellettyä, mitä hänen ei pitäisi tehdä ja jolla hän asettaisi uhanalaiseksi sen valmiiksi raamitetun elämän, minkä hän oli huolella rakentanut. Jos hän jatkaisi, saattaisi kaikki muuttua pysyvästi. Eikä hän halunnut muutosta siihen valmiiseen mukavaan ja turvalliseen sabluunaan, jonka puitteissa hänen ja hänen perheensä elämä eteni turvallisella radallaan. Mutta jostain syystä hän ei vain pystynyt lopettamaan. Hänen mielessään pyöri jatkuvasti se kysymys, mikä oli pullahtanut edellisenä iltana mieleen.

Miltä häntä suojellaan?

Hän oli taas jollain blogisivulla joka oli käynyt jo tutuksi. Tälläkin sivulla oli linkkilista. Lähes kaikissa blogeissa oli linkkilistalla nimi Rähmispossu. Hallintoalamainen ei ollut vielä käynyt siinä blogissa, sillä nimestä päätellen hän ajatteli sen olevan jonkunlaista kansallismielistä Pahkasikaa. Nyt hän klikkasi sen auki. Se ei ollutkaan Pahkasikaa. Se oli eräänlainen uutispalvelu. Ruotsista. Uutisia, joita suomalainen media ei hänelle kertonut. Hän luki.

ja luki…

ja luki lisää…

ja välillä luki jutussa olevat linkit ruotsalaisiin lähteisiin…

ja luki…

Ja sitten hän ymmärsi. Hän ymmärsi sen, miltä häntä haluttiin suojella. Miltä häntä oltiin suojeltu koko ikänsä. Häntä oltiin suojeltu ajattelemiselta. Suojelu oltiin tehty hänen puolestaan ja hän oli hyväksynyt sen.

Hallintoalamainen tunsi itsensä huijatuksi.

Ja sitten hän tunsi voimakkaan rikinhajun. Hän kääntyi taaksepäin ja näki pöydällä istuvan puolimetrisen, kiiluvasilmäisen, sarvipäisen ja sorkkajalkaisen hahmon. Jostain syystä hän ei pelästynyt eikä edes ajatellut näkevänsä näkyjä. Hahmo hymyili ja kysyi:

- Mahtaakos Hallintoalamainen tuntea minut?

- Meitä ei olla kyllä esitelty. Mutta taidanpa silti tuntea sinut. Minulla on pari päivää ollutkin sellainen tunne, että minua on katseltu. Olisit saanut tulla tosin tänne paljon aikaisemmin. Mutta ehkä minä en ollut siihen vielä valmis. Ottaakos arvoisa Epäilyksen Piru konjakin?

- Jaa, no mikä ettei. Ei se ole tuohesta tehty meikäläisenkään suu. Harvemmin niitä moukkuja vaan minulle tarjotaan. Yleensä pyritään huiskimaan huuthelvettiin.

Hallintoalamainen käveli baarikaapille, otti kaksi oikeaoppista konjakkilasia, laittoi ne pöydälle kumolleen ja kaatoi niihin etiketin mukaiset 4 senttilitraa hyvää konjakkia. Sitten hän katsoi laseja hetken, totesi että paskat, nosti lasit pystyyn ja kaatoi ne reilusti yli puolen välin. Hän tarjosi konjakin pirulle, joka kiitti ja skoolasi hänen kanssaan. Nautinnollisen ähkäisyn jälkeen Hallintoalamainen kysyi Epäilyksen Pirulta:

- No, luetaanko kimpassa vielä lisää blogeja?

- Eipä taida tarvita. Sinähän niitä luet jatkossakin ja pirukos sen tietää vaikka pistät omankin pystyyn. Mutta mitäs jos ihan rupateltaisiin.

- Tämähän sopii. Tosin ei tässä ole hirveästi rupattelemista sinänsä. Ymmärrän nyt, että ajatteluni on kulkenut minulle opetetussa luupissa. Sen ensimmäinen osa oli se, että me tarvitsemme ehdottomasti maahanmuuttajia, sillä taloutemme vaatii sitä. Jos joku perusteli minulle, että se olikin paskapuhetta, niin kuin aika ajoin ihan hyvin perusteltiin, siirryin siihen inhimillisyys- ja auttamisen velvollisuusvaiheeseen ja totesin, että ei ihmistä voi arvostella rahallisesti, missä itsekin puhuin sen ykköskohdan päälle. Mutta eihän se minua haitannut, sillä puhuin mielestäni Virallista Totuutta. Ja kun minulle esitettiin - taas kerran aivan perustellusti - että tähän auttamiseen eivät tänne maahamme tulleet ole oikein vastanneet sillä lailla kuin sivistyneitten ihmisten kuului vastata, niin siirryin sitten vaiheeseen kolme, jossa totesin asian esittäjän olevan rasisti, ja sen vuoksi tietysti kategorisesti väärässä. Sillä tavoin vältyin perusteluilta ja ajattelulta yleensäkin. Ja sittenhän saatoinkin taas siirtyä turvallisesti vaiheeseen yksi. Eräänlainen ikiliikkuja. Ympyrä on pyörinyt vuosikausia. Olen ollut pelkkä hyödyllinen idiootti, joka on ladellut sitä tekstiä, mitä minulle on syötetty. Mitään kyseenalaistamatta. Edes mitään ajattelematta. Ja minä olen hyväksynyt sen. Voi helvetti, että minä olen ollut tyhmä.

- Mitenkäs meinaat jatkossa menetellä?

- Pienin askelin. Tuskin minusta mikään suuri aktivisti tulee. Muttei myöskään enää passiivinen hyväksyjä. Ensiksi taidan kutsua naapurini tänne saunomaan. Minulla saattaa olla niitten kanssa juteltavaa. Ja sitten täytynee ottaa vaimon kanssa asia puheeksi. Sehän tietysti suuttuu ja pistää piparin kortille määrittelemättömäksi ajaksi. Mutta ei se mitään. Tässä iässä kun ei häntä enää heiluta koiraa vaan koira häntää. Ja tunnenhan minä vaimoni. Ihminenhän hänkin vain on. Ei mene kuin pari viikkoa, kun häntä alkaa taas kutittaa ja minun pitää rapsutella.

Epäilyksen Piru kiitti konjakista, puristi hallintoalamaisen kättä ja totesi, että eipä minulla täällä ole enää tehtävää. Oikein hyvää ja nuivaa jatkoa. Hallintoalamainen katseli pirun poistuttua ilmaan jäänyttä rikkipilveä ja kuuli kuinka hänen vaimonsa tuli huoneeseen ihmetellen.

- Kuinkas sinä vielä hereillä olet?Ja mikä ihme täällä haisee?

- Ajattelun vapaus, rakas vaimoni, ajattelun vapaus.

28 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hotellin respa lähettää lämpimimmät terveiset Karhulan filosofille IDA:lle ja kiittää häntä inspiraatiosta.

http://hatapaidenkalinaa.blogspot.fi/2015/01/kansalainen.html

Anonyymi kirjoitti...

Jopa osasit ajoittaa…

Eräs Wanha Ystäwäni on juurikin uutisensa, maailmankuvansa ja sitä kautta myös "todellisuus"käsityksensä tiukasti hyväksytyistä lähteistä ammentava tapaus. Tässä on jo muutaman vuoden saanut kestää sitä että lähes kaikki mitä sanon tai teen menee järjettömyys- ja moraalittomuusolettaman sisältävään kärjistävään tulkitsemiseen. Hänen esiymmärryksensä sanoo hänelle että minun ajatteluni täytyy olla äärimmäistä, kärjistävää ja kärjistynyttä sekä korjaamisen tarpeessa. Niinpä hän sitten keksii omasta päästään minulle näkemyksiä, tavoitteita, mielipiteitä…

Jotenkin vain on henkisesti aika raskasta tulla tuijotetuksi patamustien "toi lukee liikaa homma-foorumia ja halla-ahoa ja sen takia se varmaan ajattelee niin ja näin ja noin" -silmälasien läpi. Ei jaksaisi enää.

Just vähän aikaa sitten sain "hyviä" ja "hyvää" tarkoittavia neuvoja siitä, mitä ja miten mun pitäisi ajatella, lukea, ajatella, sanoa tai kirjoittaa, ajatella, kuvitella, ajatella, käyttäytyä, ajatella…

Ei vanha jaksa enää sitä että joku sellainen, joka ei ota itse mistään uutisoidusta mitään lähdepuolta selville, tulee uikuttamaan että meistä kahdesta minä olen se liian suoria johtopäätöksiä tekevä, mielikuvitusmaailmassa elävä tapaus.

Jossain menee sellainen raja, jonka jälkeen ei jaksa enää todistella kenellekään että "ei, en minä ajattele niin kuin sinä valehtelet minun ajattelevan enkä ole sitä mieltä kuin keksit omasta päästäsi minun olevan enkä jäsennä asiaa niinkuin väität vaan niin kuin itse sanon jäsentäväni ja…"

Ei vaan jaksa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Ykälle hienosta tekstistä.

Ironmistress kirjoitti...

Johtuvatko Sosiaalivirkamiehen ja hotlan respan väliset yhteydet ilman satiirisia tarkoitusperiä pelkästä puhtaasta sattumasta?

Täälläpäässä ruukinmatruuna onnistu saamaan kultsin raivoihinsa noin kahdeksan vuotta sitten kannustamalla häntä lukemaan Halla-ahon tekstejä. Ja ruukinmatruuna itsekin raivostui asiasta niin paljon, että siihen tarvittiin varoventtiili pahimpien paineiden poistam iseksi. Siitä tuli Takkirauta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta edellisestä kommentista tulee elävästi mieleen viimeisimmän kouluammuskelun jälkeinen keskustelu työpaikan kahvihuoneessa. Työpaikallani suurin osa tietää, että metsästän ja ammun kilpaa, kuten kohtuu iso porukka työkavereistani. Tämän ammuskelutapauksen innoittamana eräs naispuoleinen kollegamme julisti, että "jos teilläkään ei olisi noita aseita niin tämäkin ammuskelu olisi jäänyt tekemättä!"... Varsin pettämätöntä suvakkilogiikkaa...

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Ristiinhän nämä kommentit menivät... Edellinen vastaukseni oli tarkoitettu vastaukseksi kommenttiin nro. 2.

- Ink Visitor

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ruukinmatruunalle ja Ink Visitorille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tuttua tuo, mitä kommentoit. Kirjoitus on tietty mikstuura tietyistä henkilöistä. Osa on päässyt siihen onnelliseen loppuun Epäilyksen Pirun kanssa. Osa ei ja osa ei koskaan siihen kykenekään.

Ano2: Kiitos kannustuksesta.

Ruukinmatruuna: Jos tarkoitat tällä Ylvaa, niin ei. Hän on tehnyt samoja hommia kuin minä vuodesta Koivisto ja oli jo kovasti nuiva ennen kuin mentiin yksiin.

Ink Visitor: Juu, me metsästäjäthän tunnetusti mennään lukioon ampumaan ihmisiä. Ymmärrän sinänsä poliisia tiukan seulansa takia, nehän pelkäävät virkansa puolesta mutta jos heput, joilla on puhdas rikosrekisteri ja luvallisia aseita jo kymmeniä vuosia, ehkä heidät voisi vapauttaa näistä palikkatesteistä. Sinänsä se, mitä nämä työpaikan suvakit sanovat, ovat minulle ihan yksi lysti. Voin todeta niille, että metsästämiseen ja ampumiseen en tarvitse sinun lupaasi ja hyväksyntääsi. Poliisin ja maanomistajan lupa riittää kyllä.

sinikka kirjoitti...

Halla-ahosta täytyy myöntää että aiemmin olen suhtautunut hänen kirjoituksiin varauksella. Nyt huomaan, että olen ollut väärässä totisesti ja kuinka älykäs sekä kaukaa viisas hän on suhtautumisessaan erityisesti muslimeihin. Hän ajattelee eri tavoin maahanmuutosta kuin keskivertokollegansa länsinaapurissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sinikalle, kiitos kommentistasi ja tervetuloa tänne kommentoimaan jatkossakin.

sinikka kirjoitti...

Lämmin kiitos Ykälle. Kiitin tuossa aiemmin kirjoituksesta. On ilo lukea, kun sinulla on sana niin hyvin hallussa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vielä kiitokset Sinikalle. Kärsiikö kysyä, että minkä alan ihmisiä itse olet? Tänne tulee meinaan perin harvoin kommentteja naisilta.

sinikka kirjoitti...

Kiitos Ykä kysymästä, ihan tavallisia duunarin töitä tullut tehtyä, nyt on ollut taas hiljaisempaa. Arvostan hyviä kirjoittajia, ja teihin kyllä törmää nykyään useammin näissä blogeissa kuin lehdissä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Eihän tässä muuta voi todeta kuin että voimia eloon sinulle.

sinikka kirjoitti...

Kiitos samoin sekä hyvät jatkot hotellin respaan.

Juha kirjoitti...

Kiitos Ykä. Minä en koskaan ollut ihan noin suvakki, kuin Hallintoalamainen, mutta aamukahvipöydässä, Hesaria lukiessa, on vaimo aina välillä hiiltynyt, kun kommentoin Pravdan juttuja mamuista, ilmastonmuutoksesta jne. Ihan hiljattain sain hänet lukemaan yhden sinun kirjoituksesi. Tykkäsi siitä kovasti, toivottavasti kohta saan houkuteltua seuraavankin lukemaan...

Oinomaos kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Se varmasti on jonkinlainen kooste monien ihmisten heräämisestä todellisuuteen, itsenikin tuosta tekstistä tunnistan.

Olen sitä mieltä, että jo alakoulussa pitää opettaa kaikille asioiden kyseenalaistaminen ja tietty jääräpäisyys: ei saa pureskelematta niellä, mitä ylhäältä annetaan.

Siitäpä tämä nickini, Oinomaos: etsin kunnes löydän sen, totuuden, tai ainakin sen tiedon, joka senhetkisen tietämyksen perusteella on mahdollisimman lähellä totuutta.

Virheitä tulee, tottakai, mutta erona suvaitsevaistoon me "herännäiset" pyrimme nämä virheet oikaisemaan ja avoimesti tunnustamaan olleemme joissain asioissa väärässä.

Suvaitsevaisto jatkaa yli 20 vuotta vanhojen valheiden kertomista kirkkain silmin, eikä vieläkään näiden kanssa puhtaaseen faktaan perustuva keskustelu onnistu. Rasismikortti vilahtaa nopeammin kuin ehtii silmää räpäyttää.

Ei se mitään, jatketaan taisteluamme myös täällä blogosfäärissä.

Anonyymi kirjoitti...

Huikea blogi, tullut seurattua jo jonniin aikaa! Etenkin nuo vaihtoehtoiset kertomukset historian kulusta ja suomalaisen utopian maalailu saa immeisen aattelemaan, että josko sitä parempaan suuntaan päästäis vieläkin.

Terveisiä tekn. yliopistolta.

Juha kirjoitti...

Jotenkin tutunoloinen asetelma, kun eräät ihmiset ovat ymmärtäneet, että olen äänestänyt väärin. Sitten on keskusteltu, miksi ihmeessä kukaan äänestäisi tyhmien, junttien, rumien, haisevien, natsien, kuulapäiden ja huru-ukkojen ryhmittymää?

Myös esittämäni kysymys, miksi "huutavaa työvoimapulaa" paikataan mahdollisimman haasteellisella materiaalilla?, on ollut epämukava.

Myöskään ajatukseni siitä, että halutun työvoiman tunnusmerkistöön kuuluuvat 9 euron päiväkorvaus tekijälle + 10 euron tuki valtiolta työnantajalle on aiheuttanut puistatuksia.

Eikä mielipiteeni, että apu tulisi kohdentaa lähtöpaikkaan, jottei ihmisten tarvitsisi hylätä kotikontujaan, ole mikään ratkaisu. Vaikkakin hylätyt kotikonnut yleensä täyttyvät nopeasti uusilla asukkailla, jolloin lähteneet jäävät ilman paikkaa, jonne palata.

jne. Epäilyksen Piru elää!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sinikalle, Juhalle, Oinomaokselle ja kaverille tekniikan yliopistolta & kiitos kommenteistanne.

Sinikka: Vielä sitä samaa sinulle.

Juha:

Viesti 1: Kiitos sinullekin, terveisiä vaimollesi ja ekäpä Epäilyksen Piru vierailee hänenkin tykönään.

Viesti 2: ”Miksi ihmeessä kukaan äänestäisi tyhmien, junttien, rumien, haisevien, natsien, kuulapäiden ja huru-ukkojen ryhmittymää?”

Tuossa ollaan pitkälti asian ytimessä. Kyse on ominpäin luoduista mielikuvista, joista ei edes haluta päästä irti, ja siksi etsitään vain sellaista tietoa, joka sopii tuohon mielikuvaan.

Oinomaos: Eräänlainen koostehan tuo oli. Omien virheitten tunnustaminen on tietysti vaikeaa, mutta on se myös kasvattavaa. Minähän olen aikaa sitten todennut olleeni joskus hyvinkin vasemmalla, mutta tunnustan reilusti olleeni väärässä. Jatketaan taistelua.

Kaveri tekulta: Suuret kiitokset kannustuksesta ja tervetuloa kommentoimaan.

Eino kirjoitti...

Enpä muista, mitä kautta ensimmäistä kertaa päädyin scriptaan, olisiko ollut 2007, luultavasti seurasin linkkiä Kauppalehden keskusteluista. Halla-aho kirjoittaa koukuttavasti, vetoaa insinöörin mieleen.

Samoihin aikoihin eksyin muillekin netin nuivemmille sivuille. Lopetin hesarin tilauksen. Äänestämisestä tuli paljon helpompaa, pääkaupungissa kun asustelen. Itse asiassa ensimmäistä kertaa tunsin ehdokkaan ajatukset ja olin lukenut hänen kirjoituksiaan.

Modernissa yhteiskunnassa jokainen hoitaa omaa pientä tonttiaan ja luottaa siihen, että niin tekevät muutkin. Kun hallitus ajaa jotain politiikkaa, luottaa siihen, että joku on tehnyt kotiläksyt ja ehdotettu politiikka on järkevää. Luottaa myös, ettei media valehtele.

Kaikkein karuinta onkin ollut tajuta, että minulle on valehdeltu kaikki nämä vuodet maahanmuutosta, EU:sta ja Suomen vähäisestä korruptiosta. Kehenkään ei voi luottaa, vaan kotiläksyt on aina tehtävä itse. Nykyinen poliittinen eliitti tuhoaa suomalaisen luottamusyhteiskunnan ja se on hyvin vaarallista.

Strix Senex kirjoitti...

Tuo epäilyksen piru taisi vierailla minunkin tykönäni. Kuiskutteli jotenkin tähän tapaan.

Joskus vuoden 1990 -paikkeilla meillä sotkettiin talous ja iski suuri lama. Siinä sitten käytettiin raakoja lääkkeitä jotka aiheuttivat potilaalle tuskallisia oireita. Osa oli varmasti joitakin koninrohtoja, jotka olisivat saaneet jäädä antamatta, mutta oli siinä oikeitakin troppeja, koska potilas toipui ja taloudessakin oli toistakymmentä vuotta yhtä nousua.

Vuonna 2008 sitten iski uusi lama. Sitä, tai ainakin sen oireita on nyt yritetty lääkitä kohta 7 vuotta ja tauti sen kun näyttäisi jatkuvasti pahenevan. Tämä tuntuu kummalliselta, kun me ollaan niin fiksua kansaa, että PISA -tuloksissakin ollaan melkein maailman parhaita.

Onko se sittenkin niin, että meillä ei opeteta elämää vaan koulua varten? Ja sitten minä ryhdyin mielessäni ynnäilemään, että sen 90-luvun laman aikana ohjaksissa oli siinä 40-luvun lopussa ja 50-luvulla syntynyt sukupolvi joka oli käynyt kansakoulunsa 50 -luvulla. Nyt ohjaksia pitelevät 70 -luvulla peruskoulunsa käyneet ja Pirkkalan monisteta opiskelleet. Tästäkö, vai mistäkö johtuu, että kyky tosiasioiden tunnustamiseen ja hihojen käärimiseen näyttää kahdessakymmenessä vuodessa korvautuneen selitysten sorvaamisella ja sisällyksettömien fraasien toistelulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Einolle ja Strix Senexille ja kiitos hyvistä kommenteistanne. Tähän ketjuun tulleet kommentit saivat mieleeni, että saatan kirjoittaa kirjoituksen erään Yrjön nuivistumisesta. Sehän oli tosin varsin toisenlainen kuin Hallintoalamaisen.

Becker kirjoitti...

Kuvaat aika mainiosti tuollaisen yhteiskunnan tukipilarin kehitystä ja mielenliikkeitä. Tarinallasi on "Happy End", mutta pelkään pahoin, että tosielämässä nuija on nuija eikä oikein koskaan tajua realiteetteja. Olen pessimisti ihmisten viisastumisen suhteen ja johan "tutkimuksetkin osoittavat" (referointi patologiselta valehtelijalta Ville Niinistöltä) että vain n. 10% ihmisistä edustaa jonkinlaista korkeampaa älyllistä tasoa. Voih, olisinpa yksi heistä.
Siis ihmisiä jotka kyseenalaistavat ja näkevät, että poliitikolla ei ole vaatteita.

Mulla on tuttu joka on muuttanut koko ajan Tukholman seudulla maahanmuuttajien alta pois, mutta pitää minua rasistina, koska en pidä Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta. Kaveri on muuten suomalainen. Osoittaa vain siis, että jos on asunut Ruotsissa n. 30 vuotta ja uskoo mitä media toitottaa, niin on varmaan huomaamattaan aivopesty.

Olin erään kerra menossa lenkille ja törmäsin lähimpään naapuriin hänen ollessa tyhjentämässä postilaatikkoaan. Kerroin, että olin ollut edellisenä päivänä keskustassa ja olin ihmetellyt suurta lorvijoiden joukkoa, lähinnä mustalaisia ja somaleita.
Naapuri, joka kehui päivittäin lukevansa yli kymmentä sanomalehteä, totesi minulle ystävälliseen sävyyn, että niinhän me ruotsalaiset muutimme aikoinaa siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin. Tähän ei voinut muuta todeta kuin "Niinpä tietysti ja hyvää päivänjatkoa."
En viitsinyt alkaa kysellä, että menivätkö ruotsalaiset Amerikkaan elämään muiden rahoilla, raiskamaan naisia ja polttamaan kouluja sekä vankkureita. Se olisi ollut ajanhukkaa, täkäläiset ovat kuten olemme useasti havainnet aika aivopestyä porukkaa.

Naapuri muutti jokin aika sitten pois ja uudet tulivat tilalle. Heidän kanssaan olemme samaa miletä asioista. Toivoa siis on. Mutta pitää olla se turpaansa aukova suomalainen whistleblower, ennekuin svenne rohkaistuu puhumaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Kauhulla ajattelen sitä vaihtoehtoa, että Ville Niinistön tulkitaan kuuluvan siihen kymmeneen prosenttiin, joka edustaa jonkinlaista korkeampaa älyllistä tasoa. Lyckaa sinulle sinne Ruotsiin. Maa on totaalisen menetetty. Kauheinta lienee, että se on ylpeä siitä. Ja ennen kaikkea kaikkea lyckaa uusille naapureillesi. Oletan, että he ovat riikinruotsalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti kannatusta tarinalle erään Yrjön nuivistumisesta. Samalla muistutus siitä että valittuja faktoja kannattaa tietenkin muuttaa sen verran ettei tunnistaminen käy liian helpoksi.

Ykän tarinan nuivistajat toimivat todella fiksusti kun eivät lähteneet käynnistämään ja haastamaan hallintoalamaista ja hänen defenssejään. Se olisi luultavasti johtanut kukkahatun muuttumiseksi kukkakalloksi, joka ei laka koskaan kukkimasta.

Mediakriittisyyden opettamisessa on usein hyvä edetä varovasti. Käyttää ensin yhtä, sitten toista, sitten kolmatta esimerkkitapausta. Antaa toisen löytää itse se, että kyse on säännönmukaisesta jatkumosta. Tai ellei löydä, niin kannattaa ainakin antaa aikaa asian sisäistämiselle.

Jotenkin nämä "virallisesti hyväksytyistä lähteistä virallisella uu(ti)skielellä" maailmankuvansa ammentavat muistuttavat hyvin usein tämän kuvan tyyppiä. Ja… tasan tuollainen olen itsekin ollut.

https://hateandanger.files.wordpress.com/2012/02/it-doesnt-matter-how-many-resources-you-have-if-you-dont-know-how-to-use-them-they-will-never-be-enough.jpg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo kuva on kyllä hyvin kuvaava. Monen tyypin kohdallahan ongelmana on, että älylihas kyllä riittäisi asian ymmärtämiseen, mutta tunne estää faktoihin tutustumiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Yrjö taas kerran hienosta kirjoituksesta.

Todella hyvin osasit kuvata minun pari vuotta sitten tapahtuneen nuivistumisena, ainoa ero tosin oli, ettei minua kukaan tuttava neuvonut vaihtoehtoisten tiedonlähteiden ja näkemysten äärelle, itse niitä internetistä tutkailin, ensin hyvin varovaisesti ja epäluuloisesti sitten rohkeammin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, kiitokset ja lämpimästi tervetuloa tänne Voiman Pimeälle Puolelle. Ilman internetiä tämän kaltainen tuumailu ei olisi edes mahdollista, mutta nyt se mahdollistaa järkevän ihmisen tehdä tarvittavat johtopäätökset. Jos ihminen hankkii tietonsa pelkästä valtamediasta, hänellä ei ole oikeastaan edes mahdollisuutta yrittää ajatella omilla aivoillaan.