sunnuntai 1. helmikuuta 2015

NATSIKSI TULKITUT

Helsingin Sanomat jatkaa epätoivoista yritystään palauttaa kansalaiset sille vanhalle kunnon tolalle, jossa kansalaiset kysyvät Helsingin Sanomilta, mitä heidän tulisi ajatella. Tuoreimpana myllyttäjänä kunnostautuu lehden toimituspäällikkö Petri E. Korhonen, joka on sinänsä lyhyeen pääkirjoitukseensa onnistunut kasaamaan hyvän joukon vanhoja kliseitä ja vielä luomaan yhden uuden.

Korhonenhan palauttaa meidät pääkirjoituksessaan itsenäisyyspäivään ja siitä uhkuvaan vaaraan tai ainakin vaaran tunnelmaan. Vaaraa eivät edustaneet suinkaan Helsingissä paikkoja rikkoneet anarkistilarppaajat, vaan täysin rauhallisesti toteutettu kansallismielisten suomalaisten soihtukulkue. Korhonen onnistuu muuttumaan toimittajasta telepaatiksi todetessaan seuraavaa:

Todellisuudessa tuon uuden kohteliaan äärioikeiston tavoittelema yhteiskunta olisi kansalaiselle yhtä hyytävän kylmä kuin vasemmistoanarkistien ajatusreikäinen utopiakin.

Lauseessaanhan hän antaa ymmärtää, että silkkaa natsismiahan kulkue esitti, ja tietysti jos toimittaja omassa mielessään sen sellaiseksi mieltää, niin sehän on jo itsessään vakuuttava todiste ainakin toimittajalle itselleen, joten täytyyhän sen ilman muuta kelvata lukijallekin.

Korhonen käyttää kirjoituksessaan vanhaa, hyväksi havaittua tekniikkaa. Ensiksi hän on löytänyt Suomesta jotain, joka on hänen mielestään epäilyttävää tai ainakin sellaista, mistä hän ei henkilökohtaisesti pidä. Sen jälkeen hän kierrättää juttuaan ympäri Eurooppaa mainiten natsihenkisyyden, Vladimir Putinin, Auschwitzin, Kreikan sekä flirttailun natsismin kanssa ja sitten hän palaakin takaisin Suomeen ja onkin yllättäen todistanut natsismin olevan täälläkin suuren suuri ongelma. Vaikka sitä ei oikein näy missään.

Se, ettei natsismia näy missään, ei toimittajaa häiritse, sillä hän keksii termin ”aatenatsi”, joka tässä tapauksessa on varsin toimiva, sillä sehän sallii toimittajan tulkitsevan ihmisen natsiksi, vaikka hän ei välttämättä edes itse tunnista sisäistä natsiaan. Tämän tyyppisiä termejä on pakko keksiä, sillä suomalaisessa natsismissa on se pirullinen piirre, ettei sitä missään näy. Tavallinen ihminen saattaisi päätellä, että sitä ei näy siksi, että sitä ei ole, mutta toimittajalle ei tällainen ajattelu riitä, joten hänen on vain todettava, että sitä on, se kasvaa, se on valtava uhka ja todisteena sen olemassaolosta on se, että toimittaja sanoo niin. 

Toimittajan on pakko toivoa, että hänen vakuuttelunsa riittää, sillä muuten hän joutuisi kertomaan, missä se nazze luuraa.

Ehkä osaltani autan toimittajaa. En ole varma, lukeeko Korhonen tätä blogia, mutta jos lukisi, hän ilman muuta tulkitsisi natsiksi niin minut kuin hyvin monet tämän blogin kommentoijat. Samaten tuosta blogini linkkilistasta löytyisi aivan varmasti kovaksikeitettyä sataprosenttista aatenatsismia joka ovelana vielä piru vie kieltää olevansa aatenatsismia sekä myöskään mietenatsismia, tuumausnatsismia, salanatsismia, nurkantakanatsismia, ottiatuotanatsismia sekä vielä määrittelemätöntä ______natsismia.

Kuinka tällaisen aatenatsin sitten tunnistaa? Melko pitkällä blogikirjoittajan kokemuksella kehoittaisin etsimään seuraavia, kieltämättä huolestuttavia tuntomerkkejä.

Hän on sukupuoleltaan mies tai nainen.

Hän käy säännöllisesti töissä. Toisaalta hän saattaa olla myös työtön, sillä työttömäksi ei nykyisin joudu välttämättä oman laiskuutensa vuoksi. Luonnollisesti tässä tapauksessa hän on tietenkin ”vaikeasti työllistettävä”. Kysykää vaikka Eva:lta.

Hän pyrkii elämään taloudellisesti mahdollisimman säntillisesti, sillä hän ymmärtää, että raha ei kasva puussa. 

Hän asuu omakoti-, rivi- tai kerrostalossa joko vuokralla tai omistaa asuntonsa itse.

Hän ei harrasta väkivaltaa, sillä hän pitää sitä hullun touhuna. Tosin hän varaa oikeuden puolustaa itseään hädän tullen.

Hän ei myöskään perusta organisoidusta väkivallasta, jota harjoittavat mm. eräät totalitaariset yhteiskunnat sekä tietyt uskonnolliset yhteisöt, sillä hän pitää sitä vieläkin enemmän hullun touhuna. Kyllä ihmisten pitää saada elää rauhassa.

Hän ei esiinny mitenkään erityisen silmiinpistävästi eikä tykkää poliittisena mielenilmaisuna mennä rikkomaan toisten omaisuutta. Yleensäkään hän ei tee ihmisten ilmoilla erityisen suurta numeroa itsestään. Hän ei pyri tällä ovelasti salaamaan aatenatsistisuuttaan, vaan hänestä suureen ääneen riekkuminen on vaan jotenkin kertakaikkisen noloa.

Pääosin näillä tuntomerkeillä voi löytää sellaisen aatenatsin, jota arvoisa toimituspäällikkö Korhonen peräänkuuluttaa. Tavallinen ihminen tosin voisi noista tuntomerkeistä todeta, että onko tuossa nyt loppulaskussa mitään pahaa. Ei varmaan Korhosenkaan mielestä ole. Mutta näissä aatenatseissa on vielä yksi, ja Korhosen kannalta erinomaisen häiritsevä tekijä:

Kas he kun eivät oikein hyväksy sitä, että heille toisten toimesta määritellään, kuinka ajatella, ja jos he eivät hyväksy tätä, ajatustenmäärittelijät tulkitsevat heidät natseiksi. Määriteltyyn ja hyväksyttyyn ajatteluun kuuluu mm. se, että humanitaarista maahanmuuttoa ei saa kyseenalaistaa millään muotoa. Sen on oltava itseisarvo. Aatenatsiksi tulkitsemiseen riittää jo tämän kyseenalaistaminen.

Huomattavaa on, että me aatenatsit sallimme toki Korhoselle mielipiteensä ja myös sen julkisen esittämisen. Koska uskomme ihmisoikeuksiin, varaamme toki itsellemme oikeuden päästää Korhosen mielipiteille röhönaurun. Ja sekös Korhosta vituttaa. Sillä nauru on kaiken totalitarismin vihollinen. Varsinkin tämmönen spontaani ja ylhäältä päin ohjailematon nauru. Korhonen haluaa määritellä sen, mille nauretaan. Korhonen haluaa määritellä sen, kuinka ajatellaan.

Kumpikohan loppulaskussa edustaa totalitarismia? Me aatenatseiksi tulkitut vaiko toimituspäällikkö Petri E. Korhonen?

Lisätäänpä tähän loppuun vielä toinen humanistinen avautuminen. Elikkä meidän (aatenatsien) suuresti arvostama Jukka Relanderkin on kovasti huolissaan. Täytyy vaan sanoa, että avautumisensa viimeisessä kappaleessa hän osaa pistää historian ja nykypäivän keskenään sellaiseen umpisolmuun, ettei sellainen onnistu kuin ”humanistiselta sekatyöläiseltä” Jukka Relanderilta itseltään:

Nyt pelkään, että muslimeista on tulossa uusia juutalaisia yhteisöllisen vihan kohteina. Kannattaa muistaa, että tämä kuvio on jo kertaalleen kokeiltu, ja huonoksi havaittu. Nyt pitää elää sovussa rinnan.

Epäilemättä pitäisi elää sovussa rinnakkain, mutta tulee muistaa muslimien ajattelevan holocaustista ettei siinä ollut muuta vikaa kuin että se jäi pahasti kesken. Tietysti niin Relander kuin muut hänen kaltaisensa humanistit pelkäävät eniten sitä, että uuniin joutuu heidän omissa päissään keksimä länsimainen kuviteltu versio islamista, mutta ehkä se sinne joutaakin. Tai ainakin se, että sen kuvitelman mukaan toisten tulisi elää.

Yhtä kaikki, hotellin respasta toivotetaan oikein mukavaa alkanutta helmikuuta niin kaikille aatenatseiksi tulkituille kuin ihmisille yleensäkin.

50 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Suomesta ei hakemallakaan löydä äärioikeistoa ja kansallismielisestäkin tekee natsin vasta, jos hän on samalla sosialisti ja vihreä.


Lähimmäksi natsien aatemaailmaa Suomessa pääsevät vihreät, vasemmistolaiset, sosialidemokraatit ja muslimit.

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Rehellisyyden nimissä on sanottava että itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa marssi iso joukko Kansallisen Vastarinnan jäseniä, jotka ovat ihan pesunkestäviä uusnatseja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille ja Anolle & sen synolle & kiitos kommenteistanne.

Kari: Muslimit ovat tietysti vielä asia erikseen, mutta nuo mainitsemasi suomalaiset tahot ovat kyllä kovasti mieltyneitä ylhäältä päin annettuihin määräyksiin ja sopimattoman ajattelun kitkemiseen.

Ano ja sen syno: Joo, myöntää täytyy. Tosin tuokin sakki keskittyy hurjimmillaan tarrojen liimailuun ja toimittajatkin tietävät, että kyllähän se Lapualainen Suomi jää tuolta porukalta tekemättä. Varsinkin, kun se ei saa kannatusta. Suomalaisiin ei yleensä uppoa ääriajattelu. Mutta jos Suomen suurin päivälehti toistuvasti varoittaa natsismista, niin sillä pitäisi olla asiasta hieman enemmän näyttöä kuin että ”musta tuntuu”. Tietysti jos natsismiksi tulkitaan se, ettei niele purematta Hesarin ajatusmaailmaa, niin sittenhän natseja alkaakin löytyä roppakaupalla.

Kari kirjoitti...

Kiitokset myös Yrjölle.
Mainitsemieni tahojen natsi läheisyys perustuu niiden ideologioiden historiallisiin kytköksiin. Autoritarismi on yksi niiden tunnusmerkeistä. Juutalaisviha vaikkapa toinen.

Suomen vastarintaliike sopii kansallisuusaatetta lukuunottamatta hyvin vasemmiston joukkoon, jotka yleensä muuten ovat globalisteja/internationaaleja.

Tässä osa SVL:n utopiaa:

"Tämä Suomen Vastarintaliikkeen muodostama hallitus palauttaa perinteisen ja autoritaarisemman yhteiskuntajärjestyksen, jonka ideologiset perusteet ovat nationalismissa ja sosialismissa."

Äärioikeistolaisia SVL:n jäsenistä ei saa tekemälläkään, muutoin kuin vasemmiston omassa keskinäisessä piirijaossa ja nimittelyssä.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mistä nää toimittelijt sen on keksineet, että juuri kansallismielisyys on ollut se suurin syy maailmansotiin mutta jos nyt pelataan tätä peliä ja ollaan kaikki sitä mieltä, että kansallismielisyys toimi maailmansotien polttoaineena (niin kuin se osaltaan toimikin) niin miksi ainoastaan kansallismielisyys on niin kamalaa, että vain siitä täytyy päästä eroon. Uskonnotkin on toimineet polttoaineena vähän helvetin moneen kahakkaan mutta ei niistä haluta eroon päästä kristillistä uskoa lukuunottamatta. Nykypäivänäkin eräs uskonto toimii polttoaineena kaikenlaiselle vastenmieliselle meiningille. No ehkä vastaus onkin juuri siinä nykyajassa. Nää toimittelijat kun tuppaavat näkemään ainoastaan menneisyyden mörköjä. Kuinka surkea taso muuten vallitseekaan tuollaisessa ammattikunnassa, jonka pitäisi aivan lähtökohtaisesti olla perillä asioista, mutta joka ei muutamaa hienoa esimerkkiä lukuun ottamatta kykene huomaamaan asioita jotka ovat suurimmalle osaa aivan itsestään selviä.

Anonyymi kirjoitti...

Heh,se eilinen linkkivinkki poikikin sitten ihan postaukseksi asti. :) No eipä siinä, onhan se hyvä että jotkut jaksaa vielä noihin Pravdankin sepustuksiin ottaa kantaa, itse olen saanut ko. paska-aviisista tarpeekseni jo vuosia sitten. Lopetin lukemisen siinä vaiheessa, kun huomasin että joka kerta sitä luettuani tuli jotenkin huono ja vittumainen olo. Silloin tuumasin, että ei minun ole sentään pakko, kyllä ne samat uutiset voi lukea muualtakin,ja mieluiten sellaisista julkaisuista, joissa keskitytään uutistiedon välitykseen maailmankuvan välityksen sijaan.

Merkillistä vain on, että erotuksena Veroradiosta, Pravda on sentäs yksityinen yritys. Missä tahansa muussa firmassa olisi jo vakavan kehittämiskeskustelun paikka, jos tuote käy kaupaksi vuosi toisensa jälkeen yhä heikommin, sillä sanomalehdellehän levikki on yhtä kuin liikevaihto. Ja sehän on Pravdalla tippunut vuosi toisensa perästä, mitä seikkaa en ainakaan nykyisellään jaksa pahemmin valitella.

Anonyymi kirjoitti...

..."ja onkin yllättäen todistanut natsismin olevan täälläkin suuren suuri ongelma. Vaikka sitä ei oikein näy missään.

Se, ettei natsismia näy missään, ei toimittajaa häiritse, sillä hän keksii termin ”aatenatsi”..."


Tuosta tulee mieleen noin kaksi vuotta sitten muistaakseni TV1:n aamutv:ssä ollut haastattelu, jossa nuori rasismitutkijatar tutki asiaa peruskouluissa ja totesi jotakuinkin näin:

"Vaikkei koulussa kyselyn perusteella voidakaan havaita rasismia, lähtökohta on se, että siellä kuitenkin on (piilo-?) rasismia."

Toimittajalla ei tietenkään ollut tuohon mitään lisättävää. Näinhän se on, tutkija "tietää" tuloksista huolimatta, että rasismia on. Tai piilorasismia tai jotain ainakin...

Mutta sitten kun muslimiperheeseen syntynyt, ympärileikattu muslimiksi kastettu henkilö käy muslimivihasaarnaajan innoittamana pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan, muslimiterroristien leireillä koulutettuna, alluhuakbaria huutaen, kuollen iskussaan ja lopuksi haudataan islamilaisin menoin islamilaiselle hautuumaalle.... Asialla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa.

Tittelit kuten "tutkija" ja "asiantuntija" omaavat nykyisin suunnilleen saman painoarvon kuin Hra. Aku Ankka.


t: Vitjaantunut Stadilainen

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Natseja on helppo syytellä, natseilla on helppo pelotella... miksi? No tietenkin koska Suomessa heitä on niin vähän että he voisivat yhtä hyvin olla puhtaan fiktiivisiä hahmoja jostakin pääkirjoituksesta. Tämän vuoksi kukaan ei voi väittää, että ym. päätoimittaja olisi väittänyt jotakin virheellistä, koko juttuhan on hänen oman villin mielikuvituksensa tuotetta. Eikä kukaan suutu vaikka hän sanoisi mitä, koska kaikki Suomen natsit ovat hänen mielikuvitushahmojaan. Turvallista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille, Ano1:lle, Ano2:lle, Vitjaantuneelle Stadilaiselle ja Yhel Turkkulaasel & kiitos kommenteistanne.

Kari: Eikös se alunperinkin mennyt niin, että natsismi määriteltiin sodan voittaneen Neuvostoliiton (ja sitä tukevien tahojen) toimesta äärioikeistolaisuudeksi, kun se ideologialtaan kuitenkin oli vähän turhan lähellä rähinän voittanutta ideologiaa? Olen muuten joskus todennut, että jos Italia olisi älynnyt silloin aikanaan tehdä saman kuin ykkösrähinässä, niin fasismi olisi arvostettu ja vieläkin elossa oleva poliittinen suuntaus, jolla ei olisi mitään tekemistä natsismin kanssa. Sillä oikeushan seuraa ainoastaan voittajan miekkaa.

Suomalaisten ja eurooppalaisten tiedostavien tahojen kohdalla en puhuisi muuten varsinaisesti juutalaisvihasta. Vaan palestiinalaismuodista. On muotia tukea palestiinan arabeja, tekivät ne sitten mitä hyvänsä ja eihän tiedostava ihminen halua olla muodin ulkopuolella.

Ano1: Uskonnot joo, ja nykyaikaiset tiedostavat toimittajat oikein mielellään mollaavat täysin maallistunutta kristinuskoa, samaan aikaan kuin symppaavat islamia, joka kuitenkin uskonnon lisäksi on myös kaikki elämänalueet kattava poliittinen totalitaarinen järjestelmä. Sotia ovat tietenkin aiheuttaneet myös ihan puhtaat valtiotason ryöstöretket, oltiin ne naamioitu mihin ideologiaan hyvänsä. Neuvostoliiton toimet niin Puolan, Baltian kuin Suomen kohdalla ennen vuotta 1941 voidaan luokitella ihan puhtaasti tällaiseksi. Samoin Japanin hyökkäys vuonna 1941, tosin ymmärrykseni mukaan Japanikin oli silloin ajettu taloudellisesti koko lailla seinää vasten. Tiukkaan ottaen Suomen jatkosotaakin voi sanoa ryöstöretkeksi. Tosin ymmärrettäväksi sellaiseksi, sillä meiltä ryöstettiin väkivallalla ensin, niin silloin ajateltiin, että otetaan omat pois ja ryöstetään sitten korkoprosentit päälle.

Toimittajista toteaisin, että heidän suurin huolensa on arvovaltansa ja sitä kautta työpaikkansa säilyttäminen. He näkevät, että tällä tavoin se parhaiten onnistuu. Osa tietysti uskoo ihan sokeasti siihen, mitä opettaa.

Ano2: Joo, kiitokset linkistä ja vinkistä. Näen, että tästä kannatti kommentoida, sillä kyseessä on kuitenkin Suomen suurin päivälehti ja tämä pääkirjoitus kertoo hyvin, mitä se haluaa kansalle opettaa. Meilläkin aikanaan Huitsinnevadaan muutettua lopetettiin kyseisen aviisin tilaus. Tosin Maakuntalehti mokuttaa ihan yhtä ansiokkaasti.

Nähtävästi Helsingin Pravdan levikki ei ole vielä pudonnut tarpeeksi, joten mainostilan käyttäjiä riittää. Ja sillähän lehti elää. Toinen syy lienee, että HeSa on kuitenkin Suomen ainoa varsinainen valtakunnallinen päivälehti. No joo, Maaseudun Tulevaisuus on kyllä, mutta se keskittyy ihan puhtaasti maaseutuväestöön.

Vitjaantunut Stadilainen: Vaarallisin rasismihan on se, jota ei koskaan näy, ainakin toimittajan mielestä. Sillä senhän voi tulkita vähän samalla lailla kuin Pirun juonen, eli sen suurin viekkaus on, että se kieltää olemassaolonsa. Toimittajat ovat luoneet tietyn maailmankuvan, tai purematta nielleet sen jonkun toisen luomana, ja heidän on yksinkertaisesti pakko yrittää perustella se oikeaksi. Toinen vaihtoehtohan kun olisi se tiedostavalle ihmiselle kuolemaakin pahempi eli Kasvojen Menettäminen.

Siinä mielessä muuten olen huomattavan eri mieltä kanssasi, että arvostan hra. Aku Ankkaa huomattavasti enemmän kuin ”tutkijoita” ja ”asiantuntijoita”. Ja erityisesti ”erityisasiantuntijoita”.
Yksi Turkkulaanen: Joo, ja suomalaiset hyvin vähälukuiset natsit ovat siinäkin turvallisia hahmoja, etteivät ne ole kuitenkaan tulossa toimittajan kotiin nirhaamaan toimittajan päätä irti muusta ruumiista. Eikä edes lyömään. Maksimissaan tulee sähköpostia, jossa todetaan että haista sinä toimittaja pitkä v. Siltä turvalliselta pohjalta onkin mukava ruveta leikkimään suomalaista Anna Politkovskajaa, kun tietää, että turvassa ollaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä jo vähän etsiskelinkin viiteryhmääni.
Onneksi tämä Korhonen suuressa viisaudessaan auttoi pienen pienen vetrin kuljettajaa aukaisemaan hyvin savuisia silmiään.

Aatenatsihan minä sitten.

-KKi-

Kari kirjoitti...

Fasismin aate elää ja voi paksusti Euroopassa ja USA:ssa. Nimi vain on muutettu joksikin demokraatti-alkuiseksi, tai -loppuiseksi.

Yrjö: "Suomalaisten ja eurooppalaisten tiedostavien tahojen kohdalla en puhuisi muuten varsinaisesti juutalaisvihasta. Vaan palestiinalaismuodista."

Paljon ja pitkään asiaa seurattuani olen päätynyt juuri päinvastaiseen.

YK:n,vasemmiston, ja muslimien juutalaisviha, jota Helsingin Sanomat ja YLE:kin levittävät on sitä samaa, mitä edelliselläkin kierroksella. Palestiinalaiset toimivat vain hyväpalkkaisena Proxynä, joka heitetään historian tunkiolle, kun sitä ei enää tarvita.

Pakkohan toimittajien on sepustaa olemattomasta äärioikeistosta ja sen aikaansaamasta juutalaisvihasta, jos eivät kerta itse aio tulla ulos kaapista. Se taas tietäisi ennenaikaisia lopareita.

Itse lopetin Hesarin lukemisen ja median seuraamisen noin 16-vuotiaana.
Yksinkertaisesti kyllästyin seuraamaan niiden semi-todellisuutta, tai jotain vielä pahempaa.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle ja Karille & kiitos kommenteistanne.

KKi: Muistuttaisin, että sinä et ole aatenatsi, vaan aatenatsiksi tulkittu. Tässä on huomattava ero. Turvallisia ajokilometriä ja rahakkaita keikkoja toivottaa toinen aatenatsiksi tulkittu.

Kari: Euroopan Unioniahan voi itsessään pitää fasistisena. Mutta tuosta juutalaisasiasta olen kanssasi eri mieltä, joskaan en halua siitä alkaa kanssasi riitelemään. Meinaan, tuo pro-Palestiinatouhu oli muotia tyttölasten keskuudessa jo silloin, kun olin lukiossa vuonna Kekkonen. Tytsyt pitivät kauloissaan arabihuiveja, kun se oli niin cool ja osallistuvaa. Tuo palestiinalaishypetys on jokseenkin niin helppoa. Tiedostavaksi haluava ihminen voi hypätä siihen junaan ja saada älyllistä arvostusta ilman, että asiaa täytyy edes miettiä tai edes perustella.

Itse asiassa tuo hypetys ei mielestäni eroa juurikaan siitä Dingo-hypetyksestä, mikä oli kovimmillaan silloin 30 vuotta sitten. Arabihuivien tilalla oli vaan sifonkihuivit.

Anonyymi kirjoitti...

Joo vaan kun.

Tuntuu olevan natsia nykyään tienata oma leipänsä ja antaa ehkä toisellekin mahdollisuus tienata leipänsä.

Natsiahan se kun ei suostu elämään viranhaltijan ohjauksessa.

*heh* Verottajalle oli ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää, etten maksa alvia. No en maksa vaan saan takaisin, koska Norgelaiset maksaa mulle ALV 0% ja minä taas ostan polttoaineet yms. suomesta ALV 24%.

Kertyyhän siinä ALV palautusta kun 6000 litraa ostaa naftaa.

-KKi-

Kari kirjoitti...

Ei. Riidellä ei. :)

Itse sain oppia pitkän oppimäärän jo kymmenen vuotta aikaisemmin palestiinalaisten kädestä pitäen opettamana ja paikan päällä.

Muusikkojen epäjumaloinnissa ja antisemitismissä on se yhteistä, että
kummatkin perustuvat tunteisiin, toinen naisten positiivisiin ja toinen miesten negatiivisiin.

Becker kirjoitti...

Hoh hoijaa. Sitä ollaan jo oltu rasisteja kotvan aikaa ja nyt sitten ilmeisimmin aatenatseja.
Haithanneeko tuo mithän.

On noi Hesarin jutut kyllä niin pateettisia, että noita kun lukee, niin lähinnä ainoa tunne mikä tulee mieleen on sääli. Vähän niinkuin löytäisi jo valmiiksi jauhetun purkan maasta ja jatkettaisiin sen jauhamista.

Siinä mielessä toimittaja saattoi olla oikeassa, että niitä hiljaisia kannatta tosissaan pelätä. Kantoi soihtua tai ei.

Becker kirjoitti...

Sitten jotain ihan muuta.

Tuossa jokunen aika sitten oli juttua tuosta käteisen rahan poistamisesta ja siitä aiheutuvasta mahdollisesta lisääntyvästä kontrollista.
No nyt olen törmännyt pariinkin juttuun josta syystä aihe alkoi taas kiinnostaa.
Ruotsissa ABBA:n Björn Ulvaeus, joka on rikastunut muun muassa kappaleella "Money, Money, Money," on nyt lähtenyt ristiretkelle käteistä rahaa vastaan. Tämä on ilmennyt muutamassa hänen haastattelussaan. Hänen veljensä asuntoon on murtauduttu pariinkin kertaan ja sieltä on tietty viety omaisuutta. No Björnin mielestä syynä on käteine raha, johon ryövättyä omaisuutta voidaan vaihtaa. Rehellinen ihminen pärjää pelkällä kortilla, luottoa tai ei. Rikolliset ja pimeä työ tarvitsevat käteistä.Käteinen on likaista siis useammasta syystä. Se on likaista jo pelkästään seteleissä ja kolikoissa esiintyvien bakteerien johdosta. Tukholmassa olevaan ABBA museoon ei käteinen käy maksuksi, vaan joko kortti, tai sitten läheisestä kahvilasta lunastettava pääsylippu. Tämähän muuten monia turisteja risoo. On muuten museo, jossa en aio käydä. Kamalan näköisiä rättejä vitriineissä samalla kuunnellen ABBA:n joikaamista.
Björnille ei tule mieleen jotta jos kerran Svriges Krona häviää, niin sitten rikolliset ottavat käyttöön Euron tai Dollarin.
Tuntien ruotsalaista hysteriaa, jossa kaikki toimii rikollisten ehdoilla, saattaapi kruunu hävitäkkin käytöstä, sillä suurin osa ostoksista maksetaan jo kortilla. Kävin hiljakkoin katsastamassa autoni ja siellä ei kelvannut kuin kortti tai ennakkomaksu. Pari bussia ryöstettiin, niin niistäkin hävisi käteisen käyttö.
Kaupoissa on mitä ihmeellisimpiä käteisen ryöstön esto systeemejä.

No eikös nyt sitten tämä meidän kaikkien ihailema Jungner olekkin samoilla linjoilla. Valtion talous säästää, kun käteinen kielletään. Ja röökaaminen kielletään. Siinä on muuten kanssa sen tason filosofi, että ei voi muuta kuin ihastella, että millä lihaksella mies on päässyt lihapatojen ääreen.

Totta se muuten on, että käteinen on sama kuin vapaus.Kansalaisten kotrolli olisi niin paljon helpompaa kun kaikki maksuliikenne olisi valvottavissa. Pankit tienaisivat hunajaa kortin käytöstä ja hallinto hykertelisi kun ns. pimeän työn teettäminen olisi hankalampaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Karille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

KKi: Näin julkishallinnon työntekijänä syvästi kiitän sinua työstäsi sekä siitä, että veroeurojesi kautta minäkin voin tehdä työtäni ja yleensä elää. Suomen valtio ei tosin suhtaudu työhösi yhtä kiitollisena, vaan pyrkii tekemään pienyrittäjän elämän mahdollisimman vaikeaksi.

Kari: Juu ei riidellä. Minulla on kokemuksia noin kolmestakymmenestä eri kansakunnasta. Kokemukseni perusteella nämä kaikki kansakunnat voivat perseillä täällä Suomessa, jos niitten annetaan perseillä. Ja niittenhän valitettavasti annetaan.

Becker:

Viesti 1: Kyllä sääliä kannattaa tuntea. Mietipä sitä tilannetta, että Helsingin Sanomien toimittaja etsisi itselleen jotain varsinaista oikeaa työtä.

Viesti 2: No helevetti. Meiltä täältä Örnätjärveltä veivät seteliautomaatin muutama vuosi sitten. Ei jaksa lähteä maalikyliin nostamaan käteistä, joten meikäläisen jokainen ostos nykyisin tallentuu kirjoihin ja kansiin. Ja sekös vituttaa. Mitä se kellenkään kuuluu, mitä minä ostan? Eikös se muuten ollut tuo Björn vai oliko se Benny joka antoi huomattavan lahjoituksen tälle Feministiskt Initiaville? Miksi ihmeessä se niin teki? Mitä se luuli siitä hyötyvänsä? Luuliko se, että feministit alkavat arvostaa sitä?

Becker kirjoitti...

1400 000 Kruunua kaiken kaikkiaan.

http://www.gp.se/kulturnoje/1.2226619-abba-benny-skanker-100-000-kronor-till-fi

Taitaa se Bennykin olla rahoistaan huolimatta ihan vaan tämmönen tavallinen aivopesty munaton svenne.

Hesarin toimittajalla saatta olla vaikeaa työmarkkinoilla. Ensin ajattelin Ruotsia, mutta sielläkin on PK-lehdistö joutunut rajusti supistamaan henkilökuntaa.

Maatalouslomittajaksi johonkin sikalaan ehkä. Eipä se verbaalinen uloste siitä ihan ehdasta paljoa eroa.

Anonyymi kirjoitti...

"Tosin tuokin sakki keskittyy hurjimmillaan tarrojen liimailuun ja toimittajatkin tietävät, että kyllähän se Lapualainen Suomi jää tuolta porukalta tekemättä."

Et arvaakaan kuinka oikeassa olet.. Minulla oli kerran mahdollisuus tavata heitä isommallakin porukalla. Olin satavarma että tapaan nahkapäisiä nuoria uhoajia. No, nahkapäät olivat vähemmistössä ja keski-ikäkin oli odotettua korkeampi. Oli myös naisväkeä ja perheellisiä pareja. Yleisesti ottaen siististi pukeutunutta ja mukavan oloista porukkaa. Silmiini ei osunut yhtään kaljapulloakaan.

Kotona mietin epäuskoisena että tapasinko siis tänään Suomen pahamaineiset uusnatsit? Mitähän niille 90-luvun nahkapäille oikein on tapahtunut?

Anonyymi kirjoitti...

Kuules Ykä.

Tavallaan minusta on OK ostaa naftaa suomesta ja mahdolisuuksien mukaan suosia suomalaisia valmistajia. Kuten Ekeri perävaunuissa. Ikävää, ettei Sisu merkkisiä vetureita enää ole.

Minun työ on hankkia rahaa sihen, että sinä ja kollegasi voisivat pitää maamme paikkana jossa ihmisen on hyvä olla.

-KKi-

Ibn Matti kirjoitti...

Ruotsin yleisradion dokumentti "juutalaisvihaa Malmöössä" laittoi varmasti aika monen natsismista huolestuneen konseptit sekaisin: Toimittaja kulki Malmön kaduilla kippa päässä ja katsoi mitä tapahtuu. Ja tapahtuihan sitä: toimittajaa uhkailtiin sekä sanallisesti että lopulta myöskin fyysisesti. Ketä nämä uhkaajat sitten olivat? Eipäs olleetkaan uusnatseja.

Tallenne löytyy jihad watchin sivulta:
http://www.jihadwatch.org/2015/01/sweden-kippah-wearing-reporter-assaulted-in-muslim-dominated-malmo

tekstitys englanniksi

Anonyymi kirjoitti...

Minut on aika helppo saada provosoitua vihamieliseen suhtautumiseen. Riittää että keksii omasta päästään minulle sellaisia näkemyksiä, joita en omaa enkä ole esittänyt, väittää niitä minun mielipiteikseni, leimaa minut niiden perusteella. Sitten jos/kun nämä näkemykset ovat vielä sekä älyllisesti että moraalisesti alaspäin osoittavia niin muuta ei tarvita.

Tuo on sellainen peruskaava, että jos tuo toistuu tarpeeksi monta kertaa, niin lopetan taatusti kaiken kanssakäymisen noin toimivan tahon kanssa vaikka se maksaisi mitä. Töistä irtisanoutuminen? Hetkessä. Opiskelujen katkaiseminen. Sen isommin miettimättä. Ikuinen irtisanoutuminen jostain lehdestä? Heti. Sisaruussuhteiden pysyvä katkaiseminen. Täysin empimättä. Ystävyyden poikki pistäminen. Hetkeäkään miettimättä….

Aika harva hinta on niin korkea että sen maksaminen ei kannattaisi silloin jos/kun jokin taho toistaa tuota kaavaa tarpeeksi pitkään.

Eikä silläkään ole juuri väliä että onko tuota kaavaa toistava taho henkilö, ryhmä, yhteisö, ideologia, yrityskonserni, puolue, poliittinen suuntaus vai jotain muuta. Riittää että on taho, joka toimii noin eikä lopeta moista pyytämällä. (Yksityishenkilöiden kanssa koitan puuttua asiaan niin että ensin otan asian esille niin monta kertaa kuin tuntuu tarpeelliselta ystävällisesti ja asiallisesti vuorovaikutusdynamiikkapohjalta. Ellei toinen osapuoli tunnusta, tunnista tai korjaa toimintaansa niin käytän sosiaalisesti brutaalimpia interventioita. Ellei se auta niin välit poikki vain ja mahdollisimman pysyvästi.)

Jos katsoo Ylen, Hesarin, suvaitsevaiston, vassareiden, virheiden ja yleensä melkein keiden tahansa kulttuurimarxilaisen maailmankuvan ohjaamien tahojen toimintaa minua ja viiteryhmiäni kohtaan niin kyse on läpeensä juuri tuommoisen moraalisesti ja älyllisesti alaspäintulkitsevan puolestakeksimisen ryöstöviljelystä.

Tuo on yksi syy siihen, etten usko että hedelmällinen vuoropuhelu tai yhteistyö tärähtäneistön kanssa voisi olla mahdollista. Niin pitkään kuin toinen osapuoli kuuntelee omaa esiymmärrystään tai vielä todennäköisemmin ideologista agendaansa sen toisen osapuolen sijaan, niin on ihan turha haaveilla vuoropuhelusta. Niin pitkään on vain monologia jossa tärähtäneistön edustajat puhuvat molempien puolesta ja kuuntelevat vain itseään.

Anonyymi kirjoitti...

Jukka Relander on puolittain oikeassa.

Kristinuskon eri lajit ja kristillinen kulttuuri on koko länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan pohja. Ja kristinusko puolestaan on eräänlainen juutalaisuuden myöhäisvaihe. Juutalaisuuden ja länsimaalaisuuden välinen yhteinen kytkös on erittäin tärkeä niin historiallisessa, kulttuurillisessa kuin arvopohjassakin.

Islam pyrkii tuhoamaan juutalaisuuden ja juutalaiset. Myös länsimaalaisuus ja kristillisyys on islamin tuhoamishalun kohteena.

Kulttuurimarxilainen liike/ideologia pyrkii tuhoamaan juutalaisuuden ja juutalaiset - osin kulttuurillisesti, osin totaalisesti. Länsimaalaisuus ja kristillisyys on kuitenkin kulttuurimarxilaisen liikkeen pääkohde.

Kulttuurimarxilainen liike/ideologia raivaa islamille laajempaa reviiriä käyttäessään islamia läntisen elämäntavan vastaisena proxy-toimijana.

Meidän pitää elää sovussa juutalaisten kanssa rinta rinnan taistelemassa yhdessä näitä kahta pahuuden ideologiaa vastaan. Juutalaiset ovat länsimaisten kulttuurien luonnollinen liittolainen jo senkin vuoksi että ne kuuluvat länsimaiseen kulttuuriin sen perustan tärkeimpänä ja varhaisimpana osana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle, KKi:lle, Ibn Matille, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Vaan mitähän se Benny oikein kuvittelee tuosta hyötyvänsä? Tutkimattomia ovat jne. Luulen kyllä, että maatalouslomittajana toimittaja menettäisi tajuntansa noin kolmessa sekunnissa.

Ano1: Luulen, että 90-luvun nahkapäistä - joita ei muuten ollut paljoa - osa on yksinkertaisesti aikuistunut ja loput vankilassa.

KKi: Valitettavasti minun ja kollegoitteni keinot toimia ovat nykyisin aika olemattomat. Mutta onko todellakin niin, ettei Sisu enää tee nuppeja?

Ibn Matti: Juu, olen tietoinen tuosta. Mutta muistanko oikein, että siellä tehtiin toinenkin dokumentti, jossa toimittaja kulki säkki päällään. Kas kun somalit olivat kertoneet jatkuvista solvauksista ja uhkailuista pottunokkien taholla säkitetyille naisille. Testin tuloksena oli ollut nolla solvausta ja nolla uhkausta.

Ano2: Hyvin kirjoitettu. Ja vuoropuheluun tarvitaan todellakin kaksi tahoa, joista molemmat sekä puhuvat että kuuntelevat toista. Median käsitys vuoropuhelusta on se, että media puhuu ja kuuntelemme ja nyökyttelemme päätämme.

Ano3: Ja joka tapauksessa jos katsoo lähi-itää, niin mikäs porukka se onkaan, joka sen toimivimman valtion on pystyyn laittanut?

Kari kirjoitti...

Kyllä. Juutalaisuuden pohjalta syntynyt läntinen kulttuurihaara synnytti "äpärä"lapsen, Valistuksen, jonka maailmaa valtaavaksi uskonnoksi ja yhteiskuntamuodoksi valikoitui sosialismi. Sen itäinen haara synnytti toisen "äpärä"lapsen, jonka samoin maailman herruuteen pyrkivä uskonto/yhteiskuntamuoto oli islam. Näin oli syntynyt kaksi ihmiskunnan tuhoisinta ideologiaa.

Kumpikin pyrkii tuhoamaan kantajansa kristillisyyden ja ennenkaikkea kantaisänsä juutalaiset.

Konflikti on luonteeltaan hengellinen/uskonnollinen, vaikka Cult of Reasonin kannattajat, punavihreät eivät sitä ateismiltaan näekään, tai ainakaan myönnä. Kuitenkin he turvaavat vaistomaisesti islamiin yhteisen hengellisen vihollisen edessä.

Kenzo kirjoitti...

Luettuani tämän, jälleen päivään valoa tuovan, tekstinpätkän, lähdenkin tästä työpaikkani vessaan päästämään pahimpia paineita pois ja tappamaan muutaman enkelin, koska hautuessaan tuolla liian kauan, niistä saattaisi kehittyä Petri Korhosen kaltaisia ummehtuneita suvakkinatseja. Toistaiseksi kukaan ei ole saanut selville tämän runkkarinatsin henkiöllisyyttä, mutta epäilyksen varjo leijuu synkkänä kaikkein syyttömimpien päällä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille ja Kenzolle & kiitos kommenteistanne.

Kari: Sinänsä niin paradoksaalista, sillä jos islam on vallassa, niin niillä alueilla eivät punavihreät humanistit pitkään juhli. Mutta punavihreäthän ovat rakentaneet aivan ikioman kuvansa islamista ja elävät epätoivoisesti sen mukaan.

Kenzo: Mitenkäs se menikään: ”toiset ne maailmalla meluaa ja tappaa, minä vaan pöntöllä lykkään zappaa”. Suvakki ei voi koskaan olla varma, ettei viereisessä huusissa istuva haudo nuivan synkkiä ajatuksia.

Hemuli kirjoitti...

Ei liity mitenkään aiheeseen mutta tätä ei vissiin päästä lukemaan valtamedian lähteistä.

Viking line Amorellalla raiskanneet somaleita...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020119129725_uu.shtml

https://twitter.com/Nicknamy/status/561948928372125696

Twitter postaukseen toki pitää suhtautua terveen epäilevästi mutten toisaalta ihmettelisi.

Becker kirjoitti...

Tässä tuosta laivaraiskauksesta lisää:

http://www.friatider.se/tva-afrikaner-anhallna-for-valdtakt-pa-finlandsfarja

Afrikan sarvesta tulleet moniosaajat ilmeisesti asialla.
Koskapa kyseisen maan asukkaat ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa, niin media on asiasta erityisen vaitonainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Joo, olen vähän seuraillut tuota juttua Hommaforumin kautta. En tiedä ovatko somaleita, mutta ainakaan kantasvenssoneita eivät ole. Mietin vaan tuossa asiassa tietysti sen äärettömän julmuuden ja törkeyden lisäksi noitten tyyppien typeryyttä. Jos tuollaisen teon tekee laivan tapaisessa suljetussa tilassa, niin kiinnihän siitä jää. Ovatko ne oikeasti noin uskomattoman typeriä? Vai onko kyseessä oikeastaan vieläkin pahempi vaihtoehto? Eli se, että ne eivät yksinkertaisesti välitä?

Anonyymi kirjoitti...

"Kari: Sinänsä niin paradoksaalista, sillä jos islam on vallassa, niin niillä alueilla eivät punavihreät humanistit pitkään juhli. Mutta punavihreäthän ovat rakentaneet aivan ikioman kuvansa islamista ja elävät epätoivoisesti sen mukaan."


Suosittelen erittäin, erittäin lämpimästi: Haastakaa joku viherpunikki-feministi/ateisti-suvakki esimerkiksi kysymällä "miten voit puolustella sellaista aatetta, jonka hallitsemissa maissa sinun viiteryhmäsi on aina ensimmäinen tuhoamisen kohde?"

Sitten tarkkana - älkää antako hänen kiemurrella kysymyksestä millään "mutku jenkitkin ja kyllä suomalaisetkin"-selittelyllä!

Lukekaa ensin ja käyttäkää esimerkkinä vaikka Iranin vallankumouksen jälkeistä aikaa.

Inttäkää ja vaatikaa selitys - "miksi haluatte sitä porukkaa suht' vapaaseen länteen kun tiedetään, että he ajavat kaltaistesi ihmisten tuhoa?" tai "mainitse kolme muslimihomoseksuaalia", jne..

Kaikkein parasta tämä on tehdä isossa porukassa ja yrittää pitää pokerinaamaa kun puujalkaselittelyt alkavat. Korostan vielä kerran, aihe on heille kiusallinen, älkää antako heidän muuttaa puheenaihetta millimetriäkään!

Suvakit tuskin tuostakaan mitään oppivat, mutta ainakin heidät saa julkisesti nolattua todistajien läsnäollessa.


t: Vitjaantunut Stadilaine'

Anonyymi kirjoitti...

Morjens.
Taas on Ykältä tullut hienoja kirjoituksia sitten viime lukemisen,tuppaa tuo työ häiritsemään blogien seuraamista prkl..
Jaa,että ollaan taas saatu uusi määritelmä itsestämme,aatenatsi.Voi helvetti,mistä näitä ajatuksenomaisia oksennuksia riittää,näinkin pienessä maassa?Siis,natsit oli ihan aitoja sosialisteja ja muslimit heidän liittolaisiaan,eikös tämä silloinen Jerusalemin mufti pyytänyt Hitleriltä jopa Jerusalemin pommitusta,jotta saadaan juutalaiset ja muut vääräuskoset pois.Äijän oma perhekin majaili siellä,mutta täytyyhän jotain uhrata
kun allah...No,ketkäs nykyään on sossuja ja symppaa muslimeja eli seuraavat natsien esimerkkiä?Ööö...!
Ketkäs ne itsenäisyyspäivänä järjesteli omaa kristalliyötään Helsingissä?No ei ainakaan kansallismieliset soihtukulkueessa marssijat!
Eliitti jaksaa aivopierrä,ja lisää tulee varmasti,onhan vaalivuosi.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vitjaantuneelle Stadilaiselle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Vitjaantunut Stadilainen: Erittäin hyvä resepti, tosin voi olla että punavihervästäräkki tai sukkahousukoppelo vastaa toteamalla että ”haista sinä natsi vittu”, ja sen jälkeen hän voi uskotella itselleen voittaneensa väittelyn.

Vesku: Tuo työn ies se haittaa näitä aktiviteetteja kyllä yleensäkin. Vaan kun ihmisen pääelinkeino on syöminen, niin ei tässä oikein muutakaan keksi. Itse kommentista voin todeta, että Hitlerin joukoissahan soti muuten muslimiyksiköitä. Vaalivuoden myötä saamme valmistautua useaankin tiedostavalta taholta tulevaan haisunäädän kusimyrskyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Näinhän se on,sonta lentää ja karavaani juuttuu entistä syvemmälle siihen ihteensä.
Jep,se on kummallisen säännöllinen tuo syömisen tarve ja omalla työllähän se on etupäässä yritettävä ruokansa ansaita.Jos Suomen tilanne tästä kurjistuu,niin pitäsköhän lähteä sosiaalipakolaiseksi vaikka Somaliaan?Jos marssisi Mogadishun sossuun ja sanos,että tässä minä nyt olen,suomalainen,joka tulin rikastamaan teidän kultuuria.Ensiksi tarvin tilavan kämpän,ilmastoinnilla tietenkin,mielellään puistonäkymällä,kiitos.Sitten rahat saunan tekoon,ja vapaa lauantai ja keskiviikko
saunomista varten tietty,kuuluu minun kultuuriin.Ja noi minareetit hiljaseksi,elämänkatsomukseni ei salli uskonnollista älämölöä.Ja ruoka,sekä kolme koria Suomesta lennätettyä olutta viikossa,ilmaseksi tietty.Niin,ja syön joka aterialla sianlihaa.Ja varoitus,jos Kalevalaa poltetaan tai Väinämöisestä piirrätte kuvia,niin kerjäätte verta nenästänne!Ei mulla muuta näin aluksi,toki se 600 taalaa diskorahaa kuussa.
Menisköhän läpi?
T:Vesku

korpisoturi kirjoitti...

Tää minun höpinä on vähän ohi aiheen.., anteeksi!

Katselin tossa illan A-studion. Kolme syyrialaista miestä oli kävelly yli itärajan kenenkään huomaamatta. Ne kerto toimineensa ihan vaan itsenäisesti. Loppuosuus lumista korpea pitkin rämpien rajalle ja ylitse ja ohitse parista rajavalvonnasta. Tarinaan ei tuntunu uskovan edes toimitus, rajavartion edustajista puhumattakkaan.
Eihän ne mitään kaukopartiomiehiä olleet.
Täällä ne "löysivät" venäläisen matkailuyrityksen, josta saivat ruokaa ja lämpöä. Ja sieltä sitten ilmoitettin hätäkeskukseen tapauksesta.

Onkohan tässä kysymys etappitiestä, niinkuin jääkäreillä 100 vuotta sitten? Ja kun se "pelastuskin" oli venäläinen, niin joku asiassa epäilyttää. Jos lisää vuotaa, niin asia varma.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän ilmaisee tunteitaan niin natseja ilmestyy heti paikalle:

http://www.bestgore.com/brain-fart/immigrant-finland-go-ape-shit-after-denied-asylum/

Anonyymi kirjoitti...

Aliupseerikoulussa tupakaveriksi osui ihka oikea natsi, AGV:läinen aatemaailmoineen ja tatuointeineen.

Voi veljet! Tentattiin sankaria aatteesta ja kyllähän se melko ontto maailmankuva on. Mm valintatilanteessa hän olisi mielummin lisääntynyt oman siskonsa kuin väärärotuisen naisen kanssa...

Monta hauskaa sen kustannuksella vietettiin; Eräänkin kerran hänet suljettiin kaappiinsa tunniksi (kahvilippu palkkiona). Mehän "unohdettiin" urpo sinne koko illaksi mutta vapautettaessa ilmaantunut raivo hillittiin sillä kun kaikki "kehuivat" suoritusta.

Voi voi, ei ole tullut arjalaisen germaanin veljeskunnan edustajiin törmättyä sen koommin, joten aika harvassa nuo natsit ovat.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Joku jossain vertasi noiden laivaraiskaajien saamaa mediahuomiota - ja etenkin sen nopeaa vaikenemista - Intiassa tapahtuneiden bussiraiskausten saamaan huomioon.

Kun intialaiset joukkoraiskaavat intiassa kulkuvälineessä jonkun henkihieveriin niin meteli on hirveä ja jatkuu kuukausia. Kun somput raiskaavat pohjoisilla vesillä laivassa jonkun kulkuvälineessä henkihieveriin niin meteli on hirveä siihen asti kunnes medialle selviää että asialla olivat taas jälleen kerran islamilaisen herrakansan kulttuuririkkaudet. Sitten tulee lähes täydellinen uutispimento jota raotetaan lähinnä jotta voitaisiin kertoa uhrista ja hänen toimistaan yksityiskohtia.

Joskus sitä toivoo että noi äkilliset, ultraväkivaltaiset kulttuuririkastukset osuisivat juuri niihin ihmisiin jotka ovat moista sopeutumatonta ja muille vaarallista sakkia tänne väkisin haalineet.

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella notkui aikanaan kohtalaisesti erilaisia kansallissosialistisella maailmankuvalla varustettuja tapauksia.

Osa oli hyvin tappeluhakuisia.

Osa oli hyvin amfetamiinihakuisia. (Kolmikko E + S + T oli taatusti jokaiselle keskustassa pyörivälle hörhölle samoin kuin kauppojen myymäläetsiville tuttu. Joskus ritsarit tekivät niin että T pistettiin johonkin kauppaan pyörimään ja sillä välin kun kaikki kamerat ja myymäläetsivät seurasivat häntä niin muut saivat rauhassa varastaa mitä halusivat kuinka paljon halusivat.)

Osa oli hyvin egotehostushakuisia.

Joskus taisi käydä niin että skinit tulivat yli kymmenpäisellä laumalla Wienerwaldiin (myöh Winkkari, myöh mitälie) natsilipun kanssa. Siellä oli yhdessä pöydässä ihan rauhallisesti ja siististi käyttäytyviä mustalaisia. Taisi olla kokonaista kaksi kappaletta sellaisia mustalaispukeutumista lukuunottamatta ihan tavallisen perheenisän näköisiä. Natsiskinien saapumisen jälkeen toinen kävi soittamassa heille hakukyydin - ilmeisesti niin että hakuporukkaa ja turvaamisvälineitä on mukana tarpeeksi.

Joku niistä natsiskineistä kävi sitten uhoamassa toiselle mustalaiselle jengihybriksen buustaamalla uskalluksella. Mustalainen käyttäytyi täysin rauhallisesti ja totesi vain skinille että "mees poika kotiis ja pyydä äitiis ompelemaan toi takkis kuntoon". Oli urpon uhotessa viiltänyt puukolla maihinnousutakkiin viillon muistaakseni johonkin siihen vasemman sivutaskun yläpuolelle.

Rikkinäistakkinen meni sitten kavereittensa luo, mutta ketään ei kiinnostanut. Ilmeisesti ketään ei kiinnostanut kokeilla että miten kävisi maaottelussa tusina skiniä vastaan kaksi mustalaista. Olivat rauhallisesti ja kiltisti kun eihän semmoinen lauma nyt sentään voi ainoastaan kuusinkertaisella ylivoimalla lähteä tappelemaan. Siinä ne supisivat hiljaa hakaristilippu pöytäliinaksi levitettynä.

Joitain yksityiskohtia saatan muistaa väärin.

Noista kolmesta selvästi erottuneesta ryhmästä veikkaisin että
- egopaisutusskineistä osa aikuistui, osa laitostui ja osa jatkaa "isänmaallisissa" porukoissa keski-ikäisinä jenginuorina
- tappeluhakuisista osa aikuistui, osa laitostui, osa kuoli ja osa jatkaa "isänmaallisissa" porukoissa keski-ikäisinä jenginuorina
- amfetamiiniorientoituneista osa kuoli, osa on näitä tämmöisiä elävän kuolleen näköisiä ja jokunen saattaa olla pysyvässä laitoskierteessä.

Tossa ne peruskohtaloa taitaa olla: aikuistuminen, laitostuminen, zombiutuminen, jatkojengiytyminen ja kuolema.

No moor chopperbaari eni moor.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle, Korpisoturille, Ano1:lle, Taisteluvälineupseerille, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Juu, läpi menisi. Meinaan luoti vaatijan päästä…

Korpisoturi: Mystinen juttu sinänsä. Eivät ainakaan olleet niitä samoja syyrialaisia, mitkä nostivat älämölön siellä Örebrossa, kun ympärillä oli pelottavaa lumista metsää.

Ano1: Juu, on se kyllä kumma kun rauhanomaiselta maahanmuuttajalta kielletään itseilmaisu.

Taisteluvälineupseeri: Harvassahan ne. Ei tuollainen oikein suomalaisiin uppoa. Ei silloinkaan, kun sitä hypetettiin muualla. Eihän ne iikollitkaan saaneet kuin maksimissaan 14 kansanedustajaa silloin aikanaan.

Ano2: Kieltämättä tuollainen käy aika ajoin mielessä.

Ano3: Samanlaista sakkia oli aikanaan myös Joensuussa, samanlaisin kuvioin. Sekin porukka hajosi jo aikoja sitten.

IDA kirjoitti...

"En tiedä mistä nää toimittelijt sen on keksineet, että juuri kansallismielisyys on ollut se suurin syy maailmansotiin"

Päätoimittajien on uskottava, että Englannin imperialismilla ei ollut mitään tekemistä maailmansotien kanssa, koska he ovat imeneet yleissivistyksensä Coronation Streetistä ja katuja valtaavien lastensa hiphop-levyistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kadonneen ja valitettavasti kuolleena löytyneen lenkkeilijätytön tapauskin hieman mietityttää.

Julkaisivat arvoituksellisesti epäillyn murhamiehen kuvan lehden nettiuutisissa.

Oli vain koko nassu pikselöity.

Sen verran siitä kuitenkin selvisi, etteivät ne pikselit olleet kovinkaan vaaleita, vaan viittasivat vahvaan suojaväritykseen.

Jäin ihmettelemään sitä että miksi se piti julkaista, oliko se kannanotto, koskapa nyt jokainen päättelykyinen sai selville että tämäkin naiseen kohdistunut teko on rikastuksen aikaan saamaa. Menikö joltain jossain kuppi nurin kun samaan aikaan oli tämä laivan joukkorikastuskin... mene ja tiedä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys IDAlle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

IDA: No ainakin se ykkösrähinähän aiheutui kai siitä, että imperialistiset suurvallat ajautuivat väistämättömälle törmäyskurssille. Siitähän se alkoi se Euroopan auringonlasku, joka sitten vaan kiihtyi kakkosrähinän jälkeen.

Ano: Hommaforumilla näyttävät löytäneen jo tuon kuvan ilman pikselöintejä. Ei ole siis suomalainen. Huomattavaa on, että tuo pikselikuva julkaistiin iltalehdessä, joka on vielä Ilta-sanomiakin mokuttavampi.

Hep0nen kirjoitti...

En tiedä oletko vielä huomannut tätäkin kolumnia, jossa Helsingiskaja Pravda jatkaa samalla linjalla: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1422853762327
En tiedä onko mahdollista tunkea useampaa klisettä noin pieneen tilaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hep0nen. Joo, huomasin. Voi olla, että enemmänkin kliseitä pystyy kirjoitukseen mättämään, mutta se vaatii joo äärimmäistä asialle omistautumista.

Anonyymi kirjoitti...

Natsintorjuntaa:
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1423049870632.html

-Tvälups-

Jaska Brown kirjoitti...

Yksi vielä puuttui listasta. Moni on joutunut kuvitteellisen natsismin uhriksi. Tämä on erityisen kieroutunut natsismin muoto, koska sitä ei voi havaita millään tavalla. Kuvitteelliseen natsismiin syyllistyvät ne valkoiset heteromiehet, joiden uhri voi kuvitella mahdollisesti olevan natseja. On käsittämätöntä, että näin julmaa natsismia ei ole vielä säädetty rangaistavaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Jaska Brownille & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri: Joo, tuo muistuttaa niitä opetushallituksen ohjeistuksia, joissa kehotettiin opettajia yksinkertaisesti ignoroimaan maahanmuuton haittapuolia ja aktiivisesti tuomaan esille niitä positiivisia puolia. Ongelma on varmaankin se, että mistä niitä löytyy.

Jaska: Joo, pitää paikkansa. Lisätään tuohon vielä kuvitteellinen rasisti, sovinisti, seksisti ja militaristi. Olen työhistoriani aikana saanut syytteitä kaikista näistä, enkä suinkaan maahanmuuttajilta, vaan ihan pottunokkaporukoilta, jotka ovat muuten olleet sataprosenttisesti naisia. Mistä johtuneekaan?

Anonyymi kirjoitti...

No nyt löysi hyysäri natzeja!

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423203492384?jako=bd99fcb3d50b607716d5bac0cba590db&ref=tf_iHSisboksi&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-responsive

Voi kun samanlaista journalistista työtä tekisivät politiikkojen taustojen selvittelyssä, koska ISIS-värväreiden tekstejä eivät osaa edes käännättää...

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Totean saman, kuin mitä Beckerille tuoreemman jutun kommentiosiossa eli jutussa kerrotaan liikkeen toistuvista väkivallanteoista, mutta itse kirjoituksenkin perusteella tuo touhu näyttää olevan enempi puhua mälkyttämistä. Odottelen muuten myös, että milloinkahan HS mahtaa tehdä samanlaisen kirjoituksen niistä ”löyhistä kaveriporukoista”, jotka eivät Helsingissä tyytyneet pelkkään puheeseen.

Tuon liikkeen vaikutus on nollan ja olemattoman välillä, mutta Hesarinkin olisi hyvä tajuta, että lehden oma politiikka voi saada aikaan sen, että tuon liikkeen merkitys kasvaa.

Hesari muuten meni ruotsalaisäärivasemmistolaiselle linjalle tässä jutussaan, sillä sehän käytti aineistoa suljetuilta keskustelupalstoilta, eikä niitä tod näk ole hankittu mitenkään laillisin keinoin.